KY-SÄÄTIÖN VAATIMUKSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KY-SÄÄTIÖN VAATIMUKSET"

Transkriptio

1

2 LOPPULAUSUNTO Helsingin kauppatieteiden ylioppilaiden säätiö Helsingin hovioikeus asia S 14/1934 AYY vastaan KY-säätiö Laamanni, asianajaja Seppo Kemppinen ja asianajaja Kristiina Harenko 2

3 KY-SÄÄTIÖN VAATIMUKSET AYY:n valitus on hylättävä AYY on velvoitettava korvaamaan täysimääräisesti laillisine korkoineen ja arvonlisäveroineen KY-säätiön asianosais- ja oikeudenkäyntikulut KY-säätiön vastavalituksen mukaisesti käräjäoikeudessa ,86 eurolla Hovioikeudessa oikeudenkäyntikululaskun mukaisesti 3

4 AYY:N VAATIMUKSET OVAT PERUSTEETTOMIA Lahjoitusjärjestelyn toteuttaminen Tarkoituksena ei ole voinut olla tulevan lainsäädännön kiertäminen Lahjoitusjärjestelyä ja sen valmistelua ei ole salattu Seniorikilta ry:tä ei ole käytetty KY:n bulvaanina KY:n ja KY-säätiön välillä ei ole itsekontrahointia KY ei ole antanut vääriä tietoja KY:lle jäävän omaisuuden määrästä Escrow-järjestelyä on käytetty oikeuksien turvaamiseksi ja lahjoitukset pantu täytäntöön KHO:n lainvoimaisen päätöksen antamisen jälkeen Lahjoituksiin liittyviä asiakirjoja ei ole hävitetty järjestelmällisesti KY-säätiö ei ole harjoittanut poikkeuksellista lobbausta, vaan on informoinut opetus- ja kulttuuriministeriötä vastaavalla tavalla kuin muut sidosryhmät Huolellinen valmistelu ja oikeudellisten riskien välttäminen ei ole moitittavaa 4

5 OLOSUHTEIDEN VÄITETTY KUNNIANVASTAISUUS JA ARVOTTOMUUS Pyrkimys kiertää tuleva lainsäädäntö Tietoisuus tulevasta laista ja lainsäätäjän kannasta aiottuun lahjoitusjärjestelyyn Tietoisuus TKY:n vastustuksesta ja aikeesta siirtää koko TKY:n omaisuus AYY:lle Tietoisuus AYY:n toimintaedellytysten heikentymisestä (AYY:n vahinko) ja siitä, että AYY:lle tulisi siirtymään KY:n velvollisuudet kokonaisuudessaan mutta ei vastaavat varat Salaaminen tarkoituksena estää jäsenkunnan valitukset Hankkeen ja valmistelun salaaminen Bulvaanin käyttö Asiakirjojen salaiseksi julistaminen Asiakirjojen tuhoaminen Samat toimijat lahjanantajan ja saajan puolella (lahjoitus itselleen) KY-säätiön tietoisuus Samat henkilöt toimineet sekä lahjanantajan että saajan puolella 5

6 EI KUNNIANVASTAISTA JA ARVOTONTA MENETTELYÄ Sovellettavat säännökset Oikeustoimilain 33 :n mukaan oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön saatettako voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen, ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy olettaa niistä tietäneen. Arvioinnin lähtökohdat Olosuhteet oikeustointa eli lahjoituspäätöstä tehtäessä Onko KY-säätiö, johon oikeustoimi on kohdistettu, tietoinen mainituista olosuhteista 6

7 Olosuhteet väitetty lain kiertäminen 7

8 OLOSUHTEET (LAIN KIERTÄMINEN) Väitetty pyrkimys kiertää tuleva lainsäädäntö väite perusteeton Lahjoituspäätökset on tehty KYE:n kokouksessa (V1) HE 7/2009 yliopistolain uudistamisesta ja yliopistolain voimaanpanosta on annettu Lait on hyväksytty eduskunnassa ja vahvistettu Voimaanpanolaki on tullut voimaan ja yliopistolaki Lahjoituspäätöksiä tehdessä ei ole ollut varmuutta valmisteilla olevan lakihankkeen toteutumisesta tai sen lopullisesta sisällöstä Eikä lakiin perustuvia oikeuksia muutoinkaan voida rajoittaa kuin voimassa olevalla lailla 8

9 OLOSUHTEET (LAIN KIERTÄMINEN) Väitetty pyrkimys kiertää tuleva lainsäädäntö väite perusteeton Nurmen kannanotot ovat olleet KY:n tiedossa, mutta niillä ei ole oikeudellista merkitystä Kysymys on Nurmen henkilökohtaisista kannanotoista, ei OPM:n kannanotoista Ministeriöllä ei ollut virallista kantaa asiassa (Heljä Misukan sähköpostiviesti V24) Hallitusneuvos Eerikki Nurmen lausunto (K3) on Nurmen henkilökohtainen lausunto, ei OPM:n kannanotto (todistaja Nurmi vahvisti) Todistaja Nurmi kertoi, että OPM oli avoin käymään keskusteluja ylioppilaskuntien edustajien kanssa ja että hän tapasi usein KY:n ja muiden ylioppilaskuntien sekä SYL:n edustajia Kysymys ollut tavanomaisesta lainvalmisteluun liittyvästä keskustelusta, jolla ei ole oikeudellista merkitystä yksittäistä asiaa ratkaistaessa Nurmi myönsi oikeudenkäynnissä, että viime kädessä asian KY:n menettelyn sallittavuudesta arvioi KHO 9

10 OLOSUHTEET (LAIN KIERTÄMINEN) Väitetty pyrkimys kiertää tuleva lainsäädäntö väite perusteeton Nurmen kannanotot ovat eronneet asiantuntijoiden kannanotoista Professori Heikki Halila (V13), OTL Juha Viertola (V14), professori Kaarlo Tuori (V15), professori Urpo Kangas (V33) ja professori Olli Mäenpää (V35) Todistaja Halila kertoi, että Nurmi oli ollut haluton käymään asiasta tieteellistä keskustelua KY selvittänyt laajasti lahjoitusjärjestelyyn mahdollisesti liittyviä riskejä Em. asiantuntijalausunnot Toimeksianto Asianajotoimisto Borenius & Kemppinen Oy:lle Laaja oma selvitystyö (projektijohtaja, työryhmät) Selvitystyön perusteella lahjoitusjärjestelylle on katsottu olevan oikeudelliset edellytykset, kuten KHO on jälkikäteen päätöksessään (V59) myös katsonut 10

11 OLOSUHTEET (LAIN KIERTÄMINEN) Väitetty pyrkimys kiertää tuleva lainsäädäntö väite perusteeton Nurmen kannanotot ovat eronneet KHO:n antaman päätöksen keskeisistä päätösperusteista Perustuslakivaliokunta on kuitenkin lausunnoissaan todennut, että lailla järjestettyjen yhdistysten autonomiaa ei ole asiallista rajoittaa enempää kuin niiden lakisääteisten tehtävien kannalta on välttämätöntä (PeVL 52/2006 vp. PeVL 39/2004 vp, PeVL 1/1998) Juuri tätä KHO on tarkastellut päätöksessään todetessaan, että rajat sallittavissa oleville omaisuuden luovutuksille on asetettava ylioppilaskunnan asemasta ja tehtävistä käsin Tästä syystä KHO:lla on yksinomainen toimivalta tutkia myös ylioppilaskuntien yksityisoikeudellisten päätösten lain, asetuksen ja sääntöjen mukaisuus. Lainsäätäjän tahdon tulee ilmetä dokumentoidusti laista ja lainvalmisteluasiakirjoista Yksittäinen virkamies ei voi selittää lakia (todistaja Halila) 11

12 OLOSUHTEET (LAIN KIERTÄMINEN) Väitetty pyrkimys kiertää tuleva lainsäädäntö väite perusteeton Joka tapauksessa lahjoituspäätöksiä ja niihin liittyviä olosuhteita on arvioitava lahjoituspäätöksiä tehtäessä voimassa olleen yliopistolain (645/1997) ja KY:n perussääntöjen perusteella Lain 40 :n 1 ja 2 momentin mukaan Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä Ylioppilaskunnalla on itsehallinto. Tarkemmat säännökset ja määräykset ylioppilaskunnasta annetaan asetuksella ja ylioppilaskunnan säännöillä Yliopistoasetuksen 116/1998) 2 :n mukaan Ylioppilaskunnan päätösvaltaa käyttävät ylioppilaskunnan edustajisto ja hallitus siten kuin ylioppilaskunnan säännöissä tarkemmin määrätään. Hallinto- ja toimeenpanovaltaa käyttää hallitus. 12

13 OLOSUHTEET (LAIN KIERTÄMINEN) Väitetty pyrkimys kiertää tuleva lainsäädäntö väite perusteeton Lahjoituspäätöksiä tehtäessä KY:n toimintaan on sovellettu KY:n perussääntöjä (V4) KY:n tarkoitus (3 kohta) Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä. Oikeushenkilönä se voi omistaa omaisuutta sekä tehdä sopimuksia ja muita oikeustoimia. Toimielimet (4 kohta) Ylintä päätösvaltaa käyttävä toimielin on edustajisto. Sen valitsee ylioppilaskunnan jäsenistö suhteellisilla vaaleilla ---. Päätös-, hallinto- ja toimeenpanovaltaa käyttävät toimielimet ovat hallitus sekä taloutta ja omaisuudenhoitoa koskevissa asioissa taloustoimikunta, jotka edustajisto valitsee. 13

14 OLOSUHTEET (LAIN KIERTÄMINEN) Väitetty pyrkimys kiertää tuleva lainsäädäntö väite perusteeton Valmisteilla oleva lainsäädäntöhanke ei ennen voimaantuloaan voi rajoittaa KY:n lakiin ja perussääntöihin perustuvaa Itsehallintoa Lailla järjestettyjen yhdistysten autonomiaa ei ole asiallista rajoittaa enempää kuin niiden lakisääteisten tehtävien kannalta on välttämätöntä (PeVL 52/2006 vp. PeVL 39/2004 vp, PeVL 1/1998) Omaisuuden suojaa ja siihen liittyvää oikeutta tehdä omaisuuttaan koskevia oikeustoimia Suomen perustuslain 15 :n mukaan jokaisen omaisuus on turvattu KY:n oikeutta määrätä omaisuudestaan voidaan rajoittaa vain lailla Rajoituksista tulee säätää täsmällisesti ja tarkkarajaisesti lailla siten, että rajoituksen olennainen sisältö ilmenee siitä riittävän yksiselitteisesti Hallberg, Karapuu, Ojanen ym. Perusoikeudet (WSOYpro 2011), s. 56 ja 598 sekä Viljanen, Veli-Pekka; Perusoikeuksien rajoitusedellytykset (WSLT 2001), s

15 OLOSUHTEET (LAIN KIERTÄMINEN) Väitetty pyrkimys kiertää tuleva lainsäädäntö väite perusteeton OikTL:n 33 :ssä tarkoitettuja olosuhteita voidaan arvioida vain voimassa olleen lain nojalla Myöhemmin voimaan tulleen uuden lain huomioon ottaminen arvioinnissa merkitsisi kiellettyä taannehtivaa lain soveltamista KHO on päätöksessään kuitenkin ottanut huomioon myös uuden yliopistolain voimaanpanolain ja arvioinut lahjoituksia juuri niissä olosuhteissa, joista nyt vireillä olevassa riita-asiassa on kysymys Kun KHO on antanut ratkaisunsa uuden yliopistolain voimaanpanolaki on jo tullut voimaan voimaan tulleen uuden yliopistolain voimaapanolain mukaan yhdistyvien ylioppilaskuntien varallisuus siirtyy uudelle ylioppilaskunnalle. Uudessa yliopistolaissa, sen voimaanpanolaissa tai niitä koskevassa annetussa hallituksen esityksessä ei kuitenkaan ole mainintaa siitä varallisuusasemasta, jota yhdistyvän yliopiston ylioppilaskunnalta edellytetään (KHO , s. 18) 15

16 OLOSUHTEET (LAIN KIERTÄMINEN) Arviointi voimassa olleen lain nojalla Arvioinnin lähtökohdat KY:n perussääntöjen mukaisen tarkoituksen toteutuminen KY:n itsehallinto KY:n oikeus tehdä omaisuuttaan koskevia oikeustoimia Itsehallinnon ja omaisuudesta määräämisen rajoitukset Lahjoitusten palveltava KY:n tarkoitusta KY-yhdistys ja KY-säätiö palvelevat sääntöjensä (V11 ja 12) perusteella KY:n tarkoitusta KY:n kyettävä lahjoitusten jälkeenkin jatkamaan normaalia toimintaansa ylioppilaskuntana (vrt. PeVL:n lausunnot edellä) Määrältään ja laadultaan riittävä varallisuus toiminnan jatkamiseen ylioppilaskuntana (V59) 16

17 OLOSUHTEET (LAIN KIERTÄMINEN) Arviointi voimassa olleen lain nojalla KHO:n päätös (V59) s. 19 Ylioppilaskunnalla on lain mukaan itsehallinto, eikä omaisuuden lahjoittamista ole kielletty. Lähtökohtana kuitenkin on ylioppilaskunnan omaisuuden käyttäminen laissa ja asetuksessa säädettyjen sekä säännöissä määrättyjen tehtävien toteuttamiseen jäsenistön edun toteuttamiseksi pitkällä aikavälillä. Nimenomaisten säännösten ja määräysten puuttuessa ylioppilaskunnan on tulkittava voivan lahjoittaa omaisuuttaan sikäli kuin se ei ennalta arvioiden vaaranna ylioppilaskunnan tehtävien suorittamista jatkossa. Jos lahjoitettava varallisuus olennaisilta osin perustuu julkista valtaa käyttäen hankittuihin varoihin eli lähinnä jäsenmaksutuloilla saavutettuun varallisuuteen, ylioppilaskunnan asema julkisoikeudellisena yhteisönä asettaa merkittäviä rajoituksia omaisuuden lahjoittamiselle. Asiassa on niin ikään ylioppilaskunnan jäsenten valitusta ratkaistaessa arvioitava, onko lahjoituspäätöksillä edistetty ylioppilaskunnan tavoitteita laissa, asetuksessa ja ylioppilaskunnan säännöissä edellytetyin tavoin. 17

18 OLOSUHTEET (LAIN KIERTÄMINEN) Arviointi voimassa olleen lain nojalla KHO:n päätös (V59) s. 19 Vaikka luovutettu omaisuus on ollut huomattavan suuri, ylioppilaskunnalle jäänyt omaisuus on, kuten hallinto-oikeus on todennut, lahjoitusten jälkeenkin sen suuruinen ja laatuinen, että ylioppilaskunta voi jatkaa normaalia toimintaansa ylioppilaskuntana ja täyttää sille laissa ja asetuksessa säädetyt tehtävät. --- Selvityksen perusteella ylioppilaskunnan toiminnan kulut ovat tarkastelujaksolla [ ] ylittäneet vuosittain kerätyt jäsenmaksut, joten merkittävä osa ylioppilaskunnan toiminnasta on rahoitettu muilla tuotoilla. Jäsenmaksut eivät ole viimesijaisia toiminnan rahoituksessa, toisin kuin todistaja Nurmi esittänyt varojen käyttämisen järjestyksestä 18

19 OLOSUHTEET (LAIN KIERTÄMINEN) Arviointi voimassa olleen lain nojalla KHO:n päätös (V59) s Kuten hallinto-oikeus on päätöksessään todennut, lahjoitettuja varoja ei ole siirretty ylioppilaskunnalta sellaisille yksityisille tahoille, joiden toiminnan tarkoitus olisi vieras verrattuna ylioppilaskunnan tavoitteisiin. Helsingin kauppatieteiden ylioppilaiden säätiö ja Helsingin kauppatieteiden ylioppilaat ry niminen yhdistys on perustettu sääntöjensä mukaisesti edistämään niitä etuja, joita ylioppilaskunnan on yliopistolain mukaan tarkoitus toteuttaa. Näin ollen ne palvelevat osaltaan ylioppilaskunnan etuja ja tarkoitusta pysyttäessään kauppakorkeakoulun tai jatkossa Aalto-yliopiston kauppatieteiden opiskelijat tarjoamisensa etujen piirissä ja liittäen heidät myös hallintoonsa

20 OLOSUHTEET (LAIN KIERTÄMINEN) Johtopäätökset olosuhteista voimassa olleen lain nojalla KY:n menettely on ollut lain, asetuksen ja KY:n perussääntöjen mukaista (V59) Vaikka kysymys on ollut valtaosin KY:n yksityisellä liiketoiminnalla kartutetusta varallisuudesta ja KY:n yksityisoikeudellisesta lahjoitusoikeustoimesta, KHO on ollut toimivaltainen tutkimaan valituksen Jäsenistön valitusoikeus on toteutunut myös KY:n harjoittaman yksityisen toiminnan osalta Oman varallisuuden lahjoittaminen hyväksyttävään tarkoitukseen ei voi olla kunnianvastaista ja arvotonta Lahjoitustoimen osapuolet ovat olleet tietoisia asiaan vaikuttavista seikoista ja hyväksyneet lahjoituksen (V1, V81 sekä V20, V21) Lahjoitus on kuitenkin pantu täytäntöön vasta sen jälkeen, kun KHO on lainvoimaisella päätöksellään vahvistanut lahjoituspäätöksen laillisuuden (V2) 20

21 OLOSUHTEET (LAIN KIERTÄMINEN) Johtopäätökset olosuhteista voimassa olleen lain nojalla Oman varallisuuden lahjoittaminen hyväksyttävään tarkoitukseen ei voi olla kunnianvastaista ja arvotonta Sivullisella voi vain poikkeustapauksissa olla oikeuksia vedota oikeustoimen pätemättömyyteen AYY:tä ei ole edes ollut olemassa lahjoituspäätöksiä tehtäessä (ei sivullisasemaa) AYY:llä ei ole ollut lakiin tai sopimukseen perustuvia oikeuksia tai odotuksia, joita lahjoitustoimella olisi voitu loukata Säätiöinti on vallitsevan tavan mukaista ja yleisesti hyväksyttyä toimintaa Esim. kuntaliitoksissa kunnat säätiöittäneet omaisuuttaan (todistaja Halila) HYY valmisteli säätiöittämistä ja sai sille PRH:n hyväksynnän (V105, todistaja Halila) Myös V55-V58, V73 21

22 Olosuhteet TKY:n vastustus 22

23 OLOSUHTEET (TKY:N VASTUSTUS) TKY:n vastustuksella ja aikeella siirtää koko TKY:n omaisuus AYY:lle ei merkitystä asiassa KY:n lähtökohdat poikkeukselliset Poikkeuksellisen laajat toiminnot keskittyneet ylioppilaskuntaan toisin kuin TKY.llä, jossa toimintaa harjoittivat myös killat ja TF KY poikkeuksellisen varakas harjoittamansa liiketoiminnan ansiosta KY neuvotellut TKY:n kanssa omaisuuden siirtoon liittyvistä ratkaisuista TKY:n tiedossa KY:n reunaehdot (V17 a-b), jotka KYE hyväksynyt (V88) Vahva ylioppilaskunta, jolle varallisuus TKY:n ja KY:n jäsenmäärien suhteessa Kyltereiden perinteiden ja palvelutason turvaaminen Neuvottelijoiden välillä saavutettiin yhteisymmärrys (V45 s. 44, mm. todistajat Stenbäck, Parpala, Paukkeri) TKY:n vetäydyttyä KY toimi saavutetun yhteisymmärryksen pohjalta 23

24 OLOSUHTEET (TKY:N VASTUSTUS) TKY:n vastustuksella ja aikeella siirtää koko TKY:n omaisuus AYY:lle ei merkitystä asiassa KY:llä ei velvollisuutta pakkosovintoon KY päätti neuvotteluvaltuuksien jatkamisesta vielä KYE:n kokouksessa kohdassa 7 (V1) TKY olisi halunnut hyötyä KY:n varallisuudesta KY:ltä siirtyi kuitenkin AYY:lle jäsenmääriin suhteutettuna enemmän omaisuutta kuin TKY:ltä ja TOKYO:lta Osapuolten sovintopyrkimysten epäonnistuminen ei tee KY:n toimista kunnianvastaisia ja arvottomia KY:llä itsehallintonsa nojalla oikeus määrätä omasta omaisuudestaan riippumatta ulkopuolisten tahojen näkemyksistä (KY:n perussäännöt 3 kohta, V4) 24

25 Olosuhteet väitetty AYY:n vahinko 25

26 OLOSUHTEET (AYY:N VAHINKO) AYY sivuuttaa järjestelyn lähtökohdat KY:n toiminta yksialayliopiston ylioppilaskuntana oli poikkeuksellisen laajaa kaikki opiskelijatoiminnot oli keskitetty KY:lle toisin kuin monialayliopistoissa, jossa opiskelijat identifioituvat ainejärjestöihin tai kiltoihin (mm. todistajat Männistö ja Telkkä) KY:llä oli myös poikkeuksellisen paljon varoja, jotka se oli kartuttanut yksityisellä liiketoiminnallaan Ks. Ylioppilaskuntien taseet / jäsen V77 KY:n järjestelyn tavoitteena oli turvata KY:n reunaehtojen (V17) mukaisesti yhtäältä vahva uusi ylioppilaskunta ja toisaalta satavuotisen kylteriperinteen jatkuvuus ja kyltereiden palvelutaso Vahva ylioppilaskunta rahoitus jäsenmäärien suhteessa (tämä oli TKY:n tiedossa osapuolten neuvotteluissa) Kyltereiden toimintojen jatkuvuus osa toiminnoista KY-yhdistykselle ja osa varallisuudesta KY-säätiölle KY:n reunaehdot avoimia KY:n jäsenistölle, muille ylioppilaskunnille sekä mm. OPM:lle 26

27 OLOSUHTEET (AYY:N VAHINKO) KY:n lähtökohdat Kylteriperinteen ja palvelutason jatkuvuuden turvaaminen ei AYY:n vahingoittaminen Kylterien palvelutaso perustui valtaosin KY:n yksityisellä liiketoiminnalla karttuneeseen varallisuuteen AYY:n toimintaedellytykset eivät heikentyneet KY:ltä siirtyi AYY:lle jäsenmääriin suhteutettuna enemmän omaisuutta kuin TKY:ltä ja TOKYO:lta KY:ltä AYY:lle siirtynyt omaisuus per (V46d) Rahoitusarvopapereita n euroa (konsernitaseessa n euroa) Asuntolayhtiöt KY:ltä AYY:lle siirtynyt omaisuus noudatti TKY:n ja KY:n neuvottelijoiden hyväksymää sovintoesitystä sekä osapuolten alkuperäisiä laskelmia uuden ylioppilaskunnan rahoitustarpeesta (V38 s. 36 ja V45 s. 35, TKY:ltä tullut ehdotus uuden ylioppilaskunnan organisaatiorakenteeksi) 27

28 OLOSUHTEET (AYY:N VAHINKO) AYY:n toimintaedellytykset eivät heikentyneet AYY:n lähtökohtana virheellisesti KY:n varallisuus ja toiminnat ennen AYY:llä ei ole voinut olla mitään lakiin tai sopimukseen perustuvia oikeuksia tai edes odotuksia KY:n varallisuusasemaan liittyen AYY:tä ei ole ollut lahjoituspäätöksiä tehtäessä edes olemassa AYY:llä ei ole ollut suojattavia intressejä lahjoituksista päätettäessä Yliopistolain voimaanpanolain 8 :n 2 momentin mukaan Yhdistyvien yliopistojen ylioppilaskunnat yhdistyvät uuden yliopiston ylioppilaskunnaksi (uusi ylioppilaskunta) 1 päivänä tammikuuta

29 OLOSUHTEET (AYY:N VAHINKO) AYY:n toimintaedellytykset eivät heikentyneet Yliopistolain voimaanpanolain 8 :n 6 momentin mukaan Yhdistyvien ylioppilaskuntien varallisuus siirtyy uudelle ylioppilaskunnalle. Uusi ylioppilaskunta vastaa niistä velka-, palvelu-, hankinta- ja muista sitoumuksista, joihin yhdistyvien yliopistojen ylioppilaskunnat ovat sitoutuneet ja jotka koskevat uudelle ylioppilaskunnalle siirtyvää omaisuutta ja toimintaa AYY:lle eivät ole siirtyneet KY:ltä aiemmin KY-yhdistykselle ja KY-säätiölle siirtyneet yksityiset toiminnat ja niihin liittyvät sitoumukset KY:stä siirtyivät AYY:lle ainoastaan edunvalvonnalliset asiat (todistaja Männistö) KY:n harjoittamat kulttuuri-, liikunta- ja työelämäaktiviteetit siirtyivät KY-yhdistykselle (KYyhdistyksen säännöt V11, KY-yhdistyksen strategia V49 sekä KY-säätiön säännöt V12, KY-säätiön varsinaisen toiminnan kulut n. 1,4 MEUR V48) Merkittävä osa KY:n työntekijöistä siirtyi KY-yhdistyksen palvelukseen ja vain muutama AYY:lle (todistaja Männistö) 29

30 OLOSUHTEET (AYY:N VAHINKO) AYY:n väittämä vahinko perustuu fiktiiviseen talousarvioon, joka pohjautuu KY:n varallisuusasemaan ennen Todistajat Hyrkkö (tehtyjä lahjoituksia ei otettu huomioon) ja Rehn (KY:n varallisuus, jossa lahjoituksia ei ole otettu huomioon) Todistaja Rehn kertoi, että Grant Thortonin tarkastuksen kohteena pelkästään AYY:n budjetin vertaaminen toteutuneeseen Grant Thorton ei tarkastellut missä määrin KY:n toiminnat siirtyneet AYY:lle AYY ylioppilaskuntana varakas Esim. todistaja Halme AYY:n tuloslaskelma ja tase sekä konsernituloslaskelma ja tase tilikaudelta (V50 a-d); AYY:n liikevaihto yli 13 MEUR Vrt. selvitys suomalaisten ylioppilaskuntien omaisuudesta (V77) Tase / jäsen KY ,08 euroa ja TKY 6.184,78 euroa 30

31 Olosuhteet väitetty salaaminen 31

32 OLOSUHTEET (SALAAMINEN) Hanketta ja valmistelua ei ole salattu KY:n valmistelun lähtökohdat ja kannanotot omaisuuden siirrosta laajasti tiedossa Lähtökohtana valmistelussa KY:n reunaehdot (V17 a-b) Omaisuuden osalta KY:n lähtökohtana omaisuuden siirtyminen ylioppilaskuntien jäsenmäärien suhteessa Reunaehdot hyväksyttiin KYE:n kokouksessa (V88) avoimin ovin KYE:n päätös reunaehdoista julkinen ja jäsenistön saatavilla Esim. todistaja Väisänen ryhtynyt seuraamaan asiaa syksyllä 2007 käymällä KYE:n kokouksissa ja tutustumalla kokousaineistoihin KY:n nettisivuilla KY:n kanta omaisuuden siirtymisestä tullut TKY:n tietoon ylioppilaskuntien välisissä neuvotteluissa, joissa saavutettiin neuvottelijoiden välinen yhteisymmärrys lokakuussa 2008 (V45 s. 44, mm. todistajat Stenbäck, Parpala, Paukkeri) 32

33 OLOSUHTEET (SALAAMINEN) Hanketta ja valmistelua ei ole salattu KY:n valmistelun lähtökohdat ja kannanotot omaisuuden siirrosta laajasti tiedossa KYE:n jäsenet ovat voineet valittaa Seniorikilta ry:lle KYE:n kokouksessa (V44) myönnetystä euron avustuksesta Keskustelu avustuksen mahdollisesta käyttämisestä säätiön perustamiseen suljetuin ovin, koska neuvottelut omaisuuden siirrosta TKY:n kanssa kesken (todistajat Telkkä, Parpala, Paukkeri) KY:n jäsenillä ei ole ollut oikeussuojan tarvetta valittaa Seniorikilta ry:n päätöksestä perustaa säätiö KY-säätiön perustamisella ulkopuolisen toimesta ei vaikutusta KY:n ja sen jäsenten oikeusasemaan Seniorikilta ry olisi voinut perustaa säätiön riippumatta KY:n euron avustuksesta Säätiö perustettiin euron säädepääomalla Lain mukaan säätiö voidaan perustaa euron säädepääomalla (säätiölaki 5 ja säätiöasetus 1 ) Ennen lahjoituspäätösten tekemistä KYE:n kokouksessa ei tehty KYH:n tai KYE:n päätöstä edellyttäviä toimia 33

34 OLOSUHTEET (SALAAMINEN) Hanketta ja valmistelua ei ole salattu KY:n edustajistolla kattavat tiedot päätöksentekoon (todistaja Paukkeri) Asiaa käsitelty edustajistossa ennen KYE:n päätöksentekoa KYE:n kokous (V88) Reunaehdot, neuvotteluvaltuuksista päättäminen ja Männistön ponsi Taloustoimikunnan kertomus omaisuudenhoidosta 2007 sekä taloustoimikuntainformaatio , , , , ja (V85 a-h) KYE:n kokous (V82) KYE:n kokous (V80) Selvitys KY:n tulevaisuushankkeesta iltakoulussa ja (V38) KYE:n tahtotila vahvistettu myös myöhemmin (KYE:n kokouspöytäkirjat ja , V20 ja V21) Edustajiston jäsenten asiaa koskeva kannanotto (V84) 34

35 OLOSUHTEET (SALAAMINEN) Hanketta ja valmistelua ei ole salattu KY:n päätökset liitteineen olleet jäsenistön saatavilla mm. KY:n nettisivuilla Esim. taloustoimikuntainformaatio (V85 a-h) ollut jäsenistön saatavilla (mm. todistaja Väisänen) Niistä käynyt ilmi KY:n varallisuuden brutto- ja nettoarvot Taloustoimikuntainformaatiot käyty läpi KYE:n kokouksissa (todistajat Jerkku, Väisänen) Poikkeuksena sääntöjen mukaan salaiseksi määrätyt päätökset ja asiakirjat (KY:n perussääntöjen kohta 17, V4) Jäsenistöllä läsnäolo-oikeus KYE:n kokouksissa 35

36 OLOSUHTEET (SALAAMINEN) Hanketta ja valmistelua ei ole salattu Lahjoitusjärjestelystä ja KYE:n tulevasta kokouksesta tiedotettiin poikkeuksellisen laajasti jäsenistöä KYE:n tulevan kokouksen kokouskutsu toimitettu laillisesti Edustajiston työjärjestys (V31) KY:n sähköpostitiedote jäsenille (V26 a-b) Tiedote KY:n internetsivujen etusivulla ja sisäsivulla (V27) KYE kokouskutsua koskeva ote KY:n internetsivujen virallisesta blogista (V76) KY:n sähköpostitiedote jäsenille (V28 a-b) 36

37 OLOSUHTEET (SALAAMINEN) Hanketta ja valmistelua ei ole salattu KYE:n kokous (V1) Läsnä jäsenistöä (mm. Kaarlo Väisänen) Läsnä parikymmentä jäsentä, yleensä vain yksi tai kaksi jäsentä (todistaja Paukkeri) Läsnä TKY:n edustajia Kohta 4; puheenjohtaja lupasi pyynnöstä myöntää puheenvuoroja läsnä oleville ylioppilaskunnan jäsenille Kohta 7; kyse KY:n ja TKY:n neuvottelijoiden saavuttamasta yhteisymmärryksestä, jota TKY:n edustajisto ei kuitenkaan hyväksynyt Lähtökohtana omaisuuden siirtyminen jäsenmäärien suhteessa KY:n reunaehtojen mukaisesti KY päätti jatkaa neuvotteluja TKY:n kanssa 37

38 OLOSUHTEET (SALAAMINEN) Hanketta ja valmistelua ei ole salattu KYE:n kokous (V1) Kohta 9; lahjoituspäätökset Lahjakirjat käsiteltiin suljetuin ovin Lahjakirjojen ja asiantuntijalausuntojen määrääminen salassa pidettäviksi perustui KY:n etuun Valmisteluaineistoa ja neuvottelut vielä kesken Aineisto edustajiston käytettävissä KHO (V62): lahjakirjat voitiin julistaa salaisiksi 38

39 OLOSUHTEET (SALAAMINEN) Hanketta ja valmistelua ei ole salattu KYE:n kokous (V1) Kohta 9; lahjoituspäätökset Lahjoitusasiaa käsiteltiin avoimin ovin Lahjoitusasiaa käytiin läpi työryhmän valmisteleman kalvoesityksen pohjalta (todistaja Paukkeri) Asiasta käytiin keskustelua ja esitettiin muutamia päätöstä kannattavia puheenvuoroja (todistaja Paukkeri) Kaarlo Väisänen ei esittänyt vastustavaa kannanottoa, vaikka hänellä olisi ollut mahdollisuus saada puheoikeus (todistaja Paukkeri) Kokouksessa ei esitetty kysymyksiä lahjoitetun omaisuuden tai KY:lle jäävän omaisuuden arvosta (todistaja Paukkeri) 39

40 OLOSUHTEET (SALAAMINEN) Hanketta ja valmistelua ei ole salattu KYE:n tekemistä lahjoituspäätöksistä tiedotettu laajasti Virallisella ilmoitustaululla KY:n internetsivuilla etusivulla ja sisäsivulla (V29) Mediatiedote (V103) Jäsenistöllä ollut kattavat ja oikeat tiedot lahjoitettavan omaisuuden ja KY:lle jäävän omaisuuden määrästä Ainoastaan suurelle yleisölle tarkoitetussa mediatiedotteessa on ilmoitettu vain asuntoloiden bruttoarvot (V103) Todistaja Väisänen kertoi heti huomanneensa, että tiedotteesta puuttuivat merkittävät velat Väisänen kertoi, että hänellä oli tiedot omaisuudesta mm. taloustoimikuntainformaation ansiosta Suuren yleisön tiedoilla ei oikeudellista merkitystä KY:n jäsenistö on voinut käyttää valitusoikeuttaan - Lahjoituspäätöksistä valitettu KHO:n päätös (V59) 40

41 OLOSUHTEET (SALAAMINEN) KY ei ole käyttänyt bulvaania säätiön perustamisessa KY selvitti eri vaihtoehtoja säätiön perustamiseksi Professori Heikki Halilan lausunto (V13) Asianajotoimisto Borenius & Kemppinen Oy:n muistio (V43) Luonnos KY:n tulevaisuushanketta koskevasta esityksestä / (V38) s ja KYH tulevaisuuskoulutus (V45) s. 13 ja

42 OLOSUHTEET (SALAAMINEN) KY ei ole käyttänyt bulvaania säätiön perustamisessa KY olisi voinut itse perustaa säätiön, mutta ulkopuolinen perustaja todettiin hyväksi ratkaisuksi Ylioppilaskuntien yhdistyminen vielä avoinna ja neuvottelut TKY:n kanssa käynnissä ei haluttu säätiön perustamista koskevalla päätöksellä hankaloittaa neuvotteluja (todistajat Telkkä, Parpala, Paukkeri) Jos KY olisi itse perustanut säätiön ja uudistus ei olisi toteutunut, niin säätiö ei olisi voinut tukea KY:tä (Halilan lausunto V13, todistajat Kääriä, Paukkeri) Vaihtoehto antoi aikaa harkita KY:n omaisuuden säätiöintiä (V38, V41 ja V45 s. 22) Säätiön perustamisella ei vaikutusta KY:n jäsenten kannalta KY:n jäsenillä ei oikeussuojan tarvetta valittaa säätiön perustamisesta Ei haluttu, että muista kuin lopullisesta säätiöintipäätöksestä voisi valittaa (todistaja Myllymäki) 42

43 OLOSUHTEET (SALAAMINEN) KY ei ole käyttänyt bulvaania säätiön perustamisessa Seniorikilta ry ehdotti aktiivisesti, että se perustaa säätiön (todistajat Kääriä, Stenbäck) Seniorikilta ry teki itsenäisesti päätöksen säätiön perustamisesta (V102) Seniorikilta ry käytti säätiön säädepääomaan euroa omia varojaan, joiden käytöstä se itse päätti Säätiöinti ei ollut riippuvainen KY:ltä saadusta euron lahjoituksesta, koska säädepääomaan olisi lain mukaan riittänyt euroa (säätiölaki 5 ja säätiöasetus 1 ) Seniorikilta ry olisi voinut perustaa säätiön ilman KY:ltä saatua euron avustusta (todistajat Myllymäki, Paukkeri) Kukaan todistajista ei edes kyseenalaistanut sitä, että Seniorikilta ry itsenäisenä yhdistyksenä on tehnyt päätöksen omasta vapaasta tahdostaan Esim. todistajat Väisänen ja Halme) 43

44 OLOSUHTEET (SALAAMINEN) KY ei ole käyttänyt bulvaania säätiön perustamisessa KY-säätiön sääntöjen laatiminen Sääntöjä laati KY:n työryhmä, koska KY-säätiön sääntöjen tuli vastata KY:n tarkoitusta Todistajat Stenbäck, Paukkeri Lahjoituksen hyväksyttävyyden edellytyksenä voimassa olleen lain mukaan oli, että se palveli KY:n tarkoitusta lahjan antajan tullut varmistua siitä, että vastaanottavan säätiön säännöt palvelevat KY:n jäsenistön etuja Tämä oli tärkeää, kuten KHO päätöksestä käy ilmi (V59) 44

45 OLOSUHTEET (SALAAMINEN) Asiakirjojen salaiseksi julistaminen KY:n perussääntöjen (V4) 17 kohdan mukaan KY:n edustajisto voi 2/3 enemmistöllä annetuista äänistä päättää nimetyn asian käsittelemisestä suljetussa kokouksessa KY:n perussääntöjen 37 kohdan mukaan ylioppilaskunnan jäsenellä on oikeus saada otteita julkisista edustajiston, hallituksen, taloustoimikunnan, valiokuntien, jaostojen sekä muiden toimielinten pöytäkirjoista KY:llä oikeus julistaa asiakirjoja salaisiksi Valmisteluasiakirjat ja lahjakirjat yksityisiä asiakirjoja, joihin ei sovelleta julkisuuslakia Yksittäisten asiakirjojen salaiseksi julistaminen on ollut KY:n sääntöjen mukaan mahdollista (KHO:n päätös lahjakirjojen salaiseksi julistamista koskevassa asiassa, V62) 45

46 OLOSUHTEET (SALAAMINEN) Asiakirjojen salaiseksi julistaminen Valmisteluasiakirjojen salaiseksi julistaminen on tavanomaista ja yleisesti hyväksyttyä Valmistelutoimista ei ole valitusoikeutta (HLL 5 ) Edustajistolla on ollut lahjoituspäätöksiä tehdessään tieto myös salassa pidettäväksi julistetuista asiakirjoista Jäsenistöllä on ollut tiedot KY:n omaisuuden määristä ja lahjoitettavan omaisuuden määristä KYE:n kokousaineistot ja niiden litteinä olevat taloustoimikuntainformaatiot (V85 a- h) Läsnäolo-oikeus KYE:n kokouksissa Asiakirjojen salaamisella ei ole ollut vaikutusta KY:n jäsenten mahdollisuuksiin käyttää valitusoikeuttaan 46

47 OLOSUHTEET (SALAAMINEN) Asiakirjojen tuhoaminen Kaikki päätösasiakirjat on säilytetty ja AYY on saanut ne liitteineen haltuunsa Mitään salailua ennen lahjoituksia tai lahjoitusten jälkeen ei ole tapahtunut Erilaisten luonnosversioiden säilyttäminen ei ole tarpeellista Tarpeettomat asiakirjat poistettiin vuoden 2009 ja 2010 vaihteessa, kuten aina henkilöstön vaihtuessa (todistaja Männistö) Poistettavia asiakirjoja määrällisesti paljon, koska KY:llä ei ole asiakirjaversiointijärjestelmää, vaan jokaisesta uudesta luonnosversiosta tehdään uusi dokumentti (todistaja Männistö) Lahjoitusten jälkeiset tapahtumat merkityksettömiä arvioitaessa lahjoituksentekohetken olosuhteita OikTL:n 33 :n kannalta 47

48 OLOSUHTEET (SALAAMINEN) Asiakirjojen tuhoaminen Tuhotut asiakirjat on saatu palautettua varmuuskopioista (todistajat Väisänen ja Hyrkkö) Palautettuja asiakirjoja eli lahjoitusten valmisteluaineistoja oli käytettävissä ylimääräistä muutoksenhakua tehtäessä (todistaja Väisänen) KHO:n päätös , päätösnumero 1478 (V71) Väisänen ja Savolainen ovat purkuhakemuksessaan muun muassa vedonneet uutena selvityksenä KY:n piirissä tuhottuihin sähköisiin asiakirjoihin (s. 13) AYY:n mukaan ottaen nyt ilmi tulleet seikat kokonaisuudessaan huomioon, lahjoitusasiassa toimineiden henkilöiden toiminta on ollut paitsi esteellisyyssääntöjen vastaista myös hyvän hallinnon ja hyvän tavan vastaista sekä oikeuden väärinkäyttöä (s ) AYY on vedonnut siihen, että tuhoamisyrityksen kohteeksi joutuneista asiakirjoista ilmenee se suunnitelmallisuus, jolla lainsäätäjän yhdistymiselle asettamia tavoitteita on pyritty jo vuonna 2007 aloitetulla suunnittelulla kiertämään (s. 17) KHO on hylännyt AYY:n ja muiden hakijoiden purkuhakemukset 48

49 OLOSUHTEET (SALAAMINEN) Asiakirjojen tuhoaminen Merkityksellisiä asiakirjoja ei ole tuhottu Palautetut asiakirjat eivät olleet sellaista uutta selvitystä, joka olisi voinut olennaisesti vaikuttaa KHO:n lahjoituspäätöstä koskevaan päätökseen Salaiset asiakirjat Salassapito ollut sallittua (KHO , V62) 49

50 OLOSUHTEET (SALAAMINEN) Edellä esitetyillä perusteilla AYY:n väitteet siitä, että hanketta ja sen valmistelua olisi salattu, KY olisi käyttänyt bulvaania, asiakirjoja olisi julistettu salaiseksi ja asiakirjoja olisi tuhottu jäsenkunnan valitusten estämiseksi, ovat perusteettomia Salaamista ei ole ollut Jäsenkunnalla on ollut oikeus valittaa kaikista sen oikeusasemaan vaikuttavista päätöksistä ja tätä oikeutta jäsenet ovat myös käyttäneet Lahjoituspäätökset KHO (V59-60 ja V71) Valitus ja ylimääräinen muutoksenhaku hylätty Lahjakirjojen ym. yksittäisten asiakirjojen julistaminen salassa pidettäviksi KHO (V61 ja V62) Valitus hylätty Valitus KYE:n päätöksestä lahjoitettuun omaisuuteen liittyvästä valtuutuksesta HHAO (V67) valitus hylätty (toimivalta päättää lahjoitettuun omaisuuteen liittyvästä valtuutuksesta on saakka ollut KY:llä) Muita HAO:n asiaan liittyviä ratkaisuja (V63-V66) Valitukset hylätty tai jätetty tutkimatta 50

51 Olosuhteet väitetty itsekontrahointi 51

52 OLOSUHTEET (ITSEKONTRAHOINTI) KY ja KY-säätiö itsenäisiä oikeushenkilöitä Lahjoitus tapahtui oikeushenkilöltä toiselle Sillä seikalla, että oikeushenkilöiden toimielimissä toimi osittain samoja henkilöitä ei ole asian arvioinnissa merkitystä Ei sovelleta hallintolainkäyttölain esteellisyyttä koskevia säännöksiä Toimielimissä toimineet henkilöt eivät saaneet järjestelystä henkilökohtaista etua KY:n edustajiston työjärjestys kohta 6 (V31) KY:n työryhmässä käsiteltiin KY-säätiön sääntöjä, koska KY-säätiön sääntöjen tuli vastata KY:n tarkoitusta Todistajat Stenbäck, Paukkeri Menettelyllä varmistettu lahjoitusten tarkoitusten hyväksyttävyys 52

53 Olosuhteiden kokonaisarviointi 53

54 OLOSUHTEET (KOKONAISARVIOINTI) Olosuhteet KY:n tehdessä lahjoituspäätöksiä Lahjoituksilla hyväksyttävä tarkoitus Lahjoituspäätöksillä edistetty KY:n tavoitteita voimassa olleessa laissa, asetuksessa ja ylioppilaskunnan säännöissä edellytetyin tavoin Lahjoituspäätöksillä ei ole kierretty tulevaa lainsäädäntöä Yliopistolaki tai sen voimaanpanolaki eivät ole olleet voimassa eikä niitä koskevaa hallituksen esitystä ollut annettu TKY:n vastustuksella ja aikeilla ei oikeudellista merkitystä Kysymys on siitä, että KY on määrännyt omasta varallisuudestaan, johon TKY:llä ei ole ollut mitään lakiin tai sopimukseen perustuvia oikeuksia Tällaisia oikeuksia ei ole myöskään perustetulla AYY:llä 54

55 OLOSUHTEET (KOKONAISARVIOINTI) Olosuhteet KY:n tehdessä lahjoituspäätöksiä AYY:lle ei ole aiheutunut vahinkoa Väitetyt vahingot perustuvat laskelmiin, jossa lähtökohdaksi on otettu virheellisesti KY:n varallisuusasema Lain mukaan AYY:lle on siirtynyt KY:n varallisuus sellaisena kuin se on ollut KY:ltä siirtynyt omaisuutta AYY:lle jäsenmääriin suhteutettuna enemmän kuin TKY:ltä ja TOKYO:lta 55

56 OLOSUHTEET (KOKONAISARVIOINTI) Olosuhteet KY:n tehdessä lahjoituspäätöksiä Ei salaamista Hanketta valmisteltu avoimesti Edustajistolla kattavat tiedot päätöksentekoon Jäsenistöllä kattavat tiedot valitusoikeuden käyttämiseen KY ei ole käyttänyt Seniorikilta ry:tä bulvaanina Seniorikilta ry päättänyt itsenäisesti säätiön perustamisesta Seniorikilta ry olisi voinut perustaa säätiön ilman KY:ltä saamaansa euron avustusta Asiakirjojen salaiseksi julistaminen sallittua KY:n sääntöjen mukaan Sallittua valmisteluasiakirjojen salassa pitämistä Ei ole rajoittanut jäsenistön valitusoikeuden kannalta merkityksellistä tiedonsaantioikeutta Asiakirjojen tuhoaminen normaalia ylioppilaskunnan toimintaa toimijoiden vaihtuessa Ei ole tuhottu merkityksellisiä asiakirjoja Palautetut asiakirjat eivät sellaista uutta näyttöä, että KHO olisi ylimääräisen muutoksenhaun johdosta (V71) muuttanut KHO:n päätöstä

57 OLOSUHTEET (KOKONAISARVIOINTI) Olosuhteet KY:n tehdessä lahjoituspäätöksiä Ei itsekontrahointia KY ja KY-säätiö ovat itsenäisiä ja toisistaan erillisiä oikeushenkilöitä Kysymys ei ole lahjoituksesta itselleen KY:n tai KY-säätiön puolesta toimineet henkilöt eivät ole saaneet lahjoitustoimesta henkilökohtaista etua KY osallistunut säätiön sääntöjen laadintaan, koska sen on lahjan antajana tullut varmistua siitä, että säätiön tarkoitus palvelee KY:n jäsenistön etuja 57

58 OLOSUHTEET (KOKONAISARVIOINTI) Olosuhteet KY:n tehdessä lahjoituspäätöksiä Mitkään yksittäiset seikat eivät osoita olosuhteiden kunnianvastaisuutta ja arvottomuutta Ne eivät myöskään kokonaisuudessaan voi tehdä olosuhteista kunnianvastaisia ja arvottomia KHO on tutkinut lahjoituspäätöksistä tehdyssä valitusasiassa kattavasti ne olosuhteet, jotka AYY:n mielestä ovat kunnianvastaisia ja arvottomia eli Lahjoituksen tarkoitukseen liittyvät seikat (hyväksyttävä tarkoitus turvata kylterien toimintojen jatkuvuus) KY:n toimintaedellytyksiin liittyvät seikat (kyky jatkaa normaalia toimintaansa ylioppilaskuntana) KY:n lahjoituspäätöksiin liittyvät menettelyt (väitetty salailu ym.) 58

59 KY-säätiön tietoisuus 59

60 KY-SÄÄTIÖN TIETOISUUS Jos olosuhteiden katsottaisiin olevan sellaiset, että niistä tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen edellytetään lisäksi, että sen johon oikeustoimi on kohdistettu täytyy olettaa tietäneen kyseisistä olosuhteista Ei siis edellytetä kvalifioitua vilpitöntä mieltä (olisi pitänyt tietää) KY-säätiö ottanut lahjat vastaan vasta päätösten lainvoimaiseksi tulemisen jälkeen Kun lahjoituspäätöksistä valitettiin, ei haluttu panna lahjoituspäätöksiä täytäntöön vaan turvattiin oikeuksia escrow-järjestelyllä Jos KHO olisi kumonnut lahjoituspäätökset, lahjakirjoissa mainittua omaisuutta ei olisi luovutettu KY-säätiölle eikä KY-säätiö olisi vastaanottanut omaisuutta KY-säätiö ei ole voinut lahjoituksen täytäntöönpanohetkellä tietää, että lahjoituksiin liittyisi sellaisia olosuhteita, että niistä tietoisen olisi kunnianvastaista ja arvotonta vedota lahjoituksiin 60

61 Johtopäätökset 61

62 JOHTOPÄÄTÖKSET (KUNNIANVASTAISUUS JA ARVOTTOMUUS) KY on menetellyt moitteettomasti Ei kunnianvastaista ja arvotonta vedota lahjoitukseen KY-säätiön tietoisuus KY-säätiö on ottanut lahjoitetun omaisuuden vastaan sen jälkeen, kun lahjoituspäätösten laillisuus on vahvistettu KHO:n lainvoimaisella päätöksellä 62

63 AYY:n muut kanneperusteet 63

64 HYVÄN TAVAN VASTAISUUS AYY on tältä osin vedonnut samoihin seikkoihin kuin edellä OikTL 33 :n osalta AYY:n vaatimukset ja väitteet ovat perusteettomia edellä OikTL 33 :n osalta esitetyillä perusteilla Mitkään yksittäiset lahjoitusjärjestelyyn liittyvät seikat eivät ole hyvän tavan vastaisia Lahjoitusjärjestely ei myöskään kokonaisuudessaan ole hyvän tavan vastainen Lahjoitusjärjestelyllä ollut hyväksyttävät päämäärät ja tarkoitukset Lahjoitusjärjestelyssä menetelty kaikin puolin moitteettomasti 64

65 LAHJOITUSTEN SHIKAANINOMAISUUS Lahjoitusten todellinen tarkoitus on ollut turvata kylteriperinteen jatkuvuus ja kylterien palvelutaso muuttuneissa olosuhteissa KY:n reunaehdot (V17) Vahva uusi ylioppilaskunta Kylteriperinteen jatkuvuuden turvaaminen Todistajat Männistö, Stenbäck, Kääriä, Paukkeri Siirtyminen yksialayliopistosta monialayliopistoon on muuttanut ratkaisevalla tavalla kylterien toimintaympäristöä Toimintojen uudelleen järjestelyllä on pyritty turvaamaan kylterien edut Kylterien poikkeuksellisen hyvät palvelut perustuneet KY:n yksityisellä liiketoiminnalla kartuttamaan varallisuuteen KY poikkeuksellisen varakas ylioppilaskunta (V 77, tase / jäsen) 65

66 LAHJOITUSTEN SHIKAANINOMAISUUS Lahjoitusten todellinen tarkoitus on ollut turvata kylteriperinteen jatkuvuus ja kylterien palvelutaso muuttuneissa olosuhteissa Todistajat Männistö, Kääriä, Stenbäck, Telkkä, Parpala, Paukkeri Lahjoitus on palvellut tätä tarkoitusta (KHO , V59) KY:n tarkoitus ei ole ollut vahingoittaa AYY:tä eikä se myöskään ole sitä tehnyt AYY:tä ei ole edes ollut olemassa, kun lahjoituspäätökset on tehty KY:n varallisuudesta KY:lle jäi ja myöhemmin siirtyi AYY:lle 45 prosenttia KY:ltä siirtyi jäsenmääriin suhteutettuna enemmän omaisuutta kuin TKY:ltä ja TOKYO:lta AYY varakas ylioppilaskunta (V50, esim. todistaja Halme) AYY:n vaatimukset ja väitteet lahjoituksen shikaaninomaisuudesta ovat perusteettomia 66

67 LAHJOITUSTEN SHIKAANINOMAISUUS KY:n ja KY-säätiön tietoisuus KY ja KY-säätiö eivät olleet tietoisia mistään vahingosta, koska mitään vahinkoa ei ole aiheutunut AYY:n väitetty vahinko perustuu fiktiiviseen budjettiin, jossa KY:n lahjoituksia ei ole otettu huomioon Todistajat Hyrkkö, Rehn Yliopistolain voimaanpanolain mukaan uudelle ylioppilaskunnalle on siirtynyt se varallisuus ja siihen liittyvät sitoumukset, jotka ylioppilaskuntaan on KY:ltä siirtynyt Lahjoitettu varallisuus sitoumuksineen on siirtynyt KY-yhdistykselle ja KY-säätiölle ennen tätä KY:n työntekijöitä siirtynyt KY-yhdistyksen palvelukseen (todistaja Männistö) Todistaja Halme pitänyt AYY:n toimintaedellytyksiä ja varallisuusasemaa hyvinä 67

68 OIKEUDEN VÄÄRINKÄYTTÖ KY:n laillisilla toimilla ollut hyväksyttävät päämäärät KY:n toiminnan tarkoituksena ei ollut kiertää yliopistolain voimaanpanolakia KY on pyrkinyt turvaamaan jäsenistönsä edut muuttuvassa tilanteessa KY:n toiminnat ovat lahjoitusten jälkeen jakaantuneet kolmelle toimijalle KY, KY-yhdistys ja KY-säätiö KY:n toiminnat on siirretty uudelle ylioppilaskunnalle KY:n toiminnan silloisessa laajuudessaan KY:n on voimassa olleen lain mukaan tullut toimia sääntöjensä tarkoituksen mukaisesti (V4) KY:n perussääntöjen 3 kohdan mukaan KY toimii jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää jäsentensä etuja KY:n oikeutta määrätä omaisuudestaan rajoittavat vain ylioppilaskunnan lakisääteiset tehtävät KY:n kyky jatkaa toimintaansa ylioppilaskuntana ei ole vaarantunut (KHO , V59) 68

69 OIKEUDEN VÄÄRINKÄYTTÖ KY:n laillisilla toimilla ollut hyväksyttävät päämäärät KY:n toiminnan tarkoituksena ei ollut kiertää yliopistolain voimaanpanolakia Lahjoituspäätöksiä tehtäessä uutta yliopistolakia ja sen voimaanpanolakia eikä edes niitä koskevaa hallituksen esitystä ole ollut HE 7/2009 annettu Voimaanpanolaki tullut voimaan Yliopistolaki tullut voimaan KY on halunnut turvata jäsenistönsä edut, mikäli toimintaympäristössä tapahtuu KY:n toimintaan ja sen jäsenistön etuihin vaikuttavia muutoksia Olennaista on ollut turvata KY:n jäsenistön palvelut kaikissa mahdollisissa tilanteissa Lahjakirjojen purkavalla ehdolla ei ole tähdätty mahdollisesti perustettavan uuden ylioppilaskunnan vahingoittamiseen Lainvalmisteluhanke ei voi rajoittaa KY:n oikeutta määrätä omaisuudestaan KY:llä itsehallinto ja jokaisen omaisuus on perustuslailla suojattu 69

70 OIKEUDEN VÄÄRINKÄYTTÖ KY:n laillisilla toimilla ollut hyväksyttävät päämäärät KY:n ja KY-säätiön tarkoituksena ei ollut siirtää varallisuutta pois julkisoikeudellisen ylioppilaskunnan ulottuvilta KY:n lähtökohtana ollut turvata vahva uusi ylioppilaskunta Lahjoituksiin päädyttiin kattavan selvittelytyön jälkeen (todistaja Stenbäck) Lahjoitettavan omaisuuden määrä perustui KY:n ja TKY:n neuvottelijoiden saavuttamaan yhteisymmärrykseen (todistaja Stenbäck, V45, s. 44) KY:ltä siirtynyt AYY:lle jäsenmääriin suhteutettuna enemmän varallisuutta kuin TKY:ltä Merkittävä osa KY:n omaisuudesta kertynyt KY:n yksityisellä toiminnalla (Väljä todistelutarkoituksessa) Amer-Tupakka, arpajaiset, KY-talo KY:lle jäänyt lahjoituksen jälkeen edellytykset jatkaa normaalia toimintaansa ylioppilaskuntana (KHO , V59) 70

71 OIKEUDEN VÄÄRINKÄYTTÖ KY:n laillisilla toimilla ollut hyväksyttävät päämäärät Lahjoitusten tarkoitus ei eronnut lainsäätäjän tarkoituksesta HE 7/2009: yhdistyvien ylioppilaskuntien varallisuus kokonaisuudessaan siirtyy uudelle ylioppilaskunnalle Voimaanpanolain 8 :ssä ei ole säännöksiä siitä varallisuusasemasta, jota ylioppilaskunnalta edellytetään rajat sallittavissa oleville omaisuuden luovutuksille on asetettava ylioppilaskunnan asemasta ja tehtävistä käsin (KHO , V59) Julkisoikeudellisten yhdistysten autonomiaa ei ole asiallista rajoittaa enempää kuin niiden lakisääteisten tehtävien kannalta on välttämätöntä (ks. edellä perustuslakivaliokunnan lausunnot) KY:lle jäänyt lahjoitusten jälkeen edellytykset jatkaa toimintaansa ylioppilaskuntana 71

72 OIKEUDEN VÄÄRINKÄYTTÖ KY:n laillisilla toimilla ollut hyväksyttävät päämäärät Lahjoitusten tarkoitus ei eronnut lainsäätäjän tarkoituksesta Lakia valmistelleen virkamiehen hallitusneuvos Nurmen yksityisillä näkemyksillä ei merkitystä arvioitaessa lainsäätäjän tarkoitusta Lain tarkoituksen tulee ilmetä dokumentoidusti laista ja lainvalmisteluasiakirjoista (todistaja Halila) Selvää on, että KY:n menettelyn arvioinnissa voidaan antaa merkitystä vain voimassa olleelle laille Vireillä oleva lainsäädäntöhanke ei ole voinut rajoittaa KY:n oikeutta määrätä omaisuudestaan laissa sallitulla tavalla 72

73 OIKEUDEN VÄÄRINKÄYTTÖ KY:n laillisilla toimilla ollut hyväksyttävät päämäärät KY ja KY-säätiö eivät vaarantaneet lakiuudistuksen tavoitteita ja tarkoitusta turvata uuden ylioppilaskunnan toiminta KY on osaltaan varmistanut, että syntyy vahva uusi ylioppilaskunta Viittaamme aiemmin lausumaamme 73

74 HYVÄN TAVAN VASTAISUUS, SHIKAANINOMAISUUS JA OIKEUDEN VÄÄRINKÄYTTÖ AYY:n kaikki edellä olevat vaatimukset perustuvat samoihin seikkoihin kuin väitetty lahjoitustoimen kunnianvastaisuus ja arvottomuus AYY:n vaatimukset ovat perusteettomia ja AYY:n esittämät oikeudelliset arviot virheellisiä 74

75 Oikeustoimen kohtuullisuus 75

76 OIKEUSTOIMEN KOHTUULLISUUS Oikeustoimen kohtuuttomuuteen voi vedota vain oikeustoimen osapuoli Sekä KY että KY-säätiö ovat hyväksyneet lahjoituksen ehdot (V1, V81, V3) KY:n ja KY-säätiön puolesta toimineet henkilöt eivät ole käyttäneet yksipuolisesti asemaansa Kysymys on kahden itsenäisen oikeushenkilön välillä tehdystä omaisuuden siirrosta Oikeushenkiöiden puolesta toimineet eivät ole saaneet henkilökohtaista etua 76

77 OIKEUSTOIMEN KOHTUULLISUUS AYY:n mahdollisuudet vaikuttaa lahjoituksiin AYY ei ole voinut vaikuttaa lahjoituksiin, koska sitä ei ole ollut olemassakaan lahjoituspäätöksiä tehtäessä ja niitä täytäntöön pantaessa AYY:llä ei ole ollut mitään lakiin tai sopimukseen perustuvia oikeuksia tai odotuksia, joita KY:n ja KY-säätiön olisi tullut ottaa huomioon Vrt. puoliso, jolla on voimassa oleva avio-oikeus toisen puolison omaisuuteen KY:n oikeutta määrätä omaisuudestaan on rajoittanut vain KY:n lakisääteiset tehtävät, joiden hoitaminen ei ole vaarantunut 77

78 OIKEUSTOIMEN KOHTUULLISUUS AYY:lle siirtynyt varallisuus AYY:lle siirtyi KY:n omaisuudesta noin 45 prosenttia (todistajat Jerkku, Rehn) Kysymys ei ole vähäisestä osasta KY poikkeuksellisen varakas ylioppilaskunta yksityisen liiketoimintansa ansiosta Jäsenmääriin suhteutettuna KY siirsi AYY:lle omaisuutta enemmän kuin TKY ja TOKYO AYY:n väitteen mukaan KY siirsi sen talouden kannalta merkityksettömimmän ja määrällisesti pienemmän osuuden omaisuudestaan AYY:lle Lähes tuhat asuntoa eivät ole merkityksettömiä Asuntolatoiminta oli KY:n keskeistä toimintaa (Väljä todistelutarkoituksessa) Yhtiöiden tuotot käytetty asuntojen korjauksiin Tuottoja ei kerätty, koska tulisivat opiskelijoiden maksettavaksi Osa asunnoista vapaarahoitteisia ja osa vapautunut ARA-rajoituksista 78

79 OIKEUSTOIMEN KOHTUULLISUUS Ei edellytyksiä sovittelulle AYY ei ole sellainen taho, joka voisi vaatia sovittelua Ei oikeustoimen osapuoli Lahjoituksen ehdot eivät ole kohtuuttomia 79

80 AYY:n muut väitteet 80

81 AYY:N MUUT VÄITTEET AYY on vielä vedonnut erikseen seuraaviin seikkoihin Itsekontrahointi ja edustusvallan yhtyminen Kielletty bulvaanin käyttö ja laiton menettely säätiön perustamisessa Väitteet ovat samoja kuin OikTL 33 :n osalta KY viittaa tältä osin aiemmin lausumaansa 81

82 AYY:N MUUT VÄITTEET AYY on vaatinut, ettei KY-säätiö saa vilpittömän mielen suojaa Samoja henkilöitä oli lahjoitusjärjestelyssä mukana sekä KY:n että KYsäätiön puolelta Kyseisten oikeushenkilöiden puolesta toimineet henkilöt tiesivät menettelyyn liittyvistä riskeistä ja asiantuntijoiden kannanotoista siitä, että lahjoitusjärjestely voidaan toteuttaa Lahjoituspäätökset pantiin täytäntöön vasta, kun KHO oli lainvoimaisella päätöksellään vahvistanut lahjoitusten lainmukaisuuden Varallisuuden kontrolli on siirtynyt KY:ltä toiselle itsenäiselle oikeushenkilölle KY-säätiölle Näiden puolesta toimineilla yksittäisillä henkilöillä ei ole kontrollia omaisuuteen 82

83 AYY:N MUUT VÄITTEET AYY on vaatinut, ettei KY-säätiö saa vilpittömän mielen suojaa KY-säätiötä ja KY-yhdistystä ei ole perustettu sitä varten, että varallisuus saataisiin pois AYY:n ulottuvilta Järjestelyllä on haluttu turvata kyltereiden jäsenistön edut Viittaamme tältä osin aiemmin lausumaamme KY-säätiö ja KY-yhdistys ovat olleet tietoisia lahjoituksen taustasta ja hyväksyttävästä tarkoituksesta KY:n toimihenkilöt ja KY-säätiön toimihenkilöt / päätöksentekijät ovat olleet tietoisia lahjoituksesta ja sen tarkoituksesta turvata kylterikulttuuri Heillä ei ole tietoa mistään moitittavista olosuhteista, eikä voi ollakaan, koska sellaisia ei ole ollut 83

84 AYY:n seurannaisvaatimukset 84

85 AYY:N SEURANNAISVAATIMUKSET OVAT PERUSTEETTOMIA Koska lahjoitusoikeustoimi ei ole pätemätön eikä edellytyksiä oikeustoimen kohtuullistamiselle ole, myös AYY:n seurannaisvaatimukset lahjoitetun omaisuuden palauttamisesta tai sen arvon korvaamisesta vuosituotosta perusteettoman edun palautuksena tai vahingonkorvauksena viivästyskoroista palautettavan omaisuuden arvolle ovat perusteettomia 85

86 AYY:N SEURANNAISVAATIMUKSET OVAT PERUSTEETTOMIA AYY:n vahingonkorvausvaatimus tulee hylätä Kyseessä ei ole sopimusvastuun perusteella syntynyt vahinko AYY ei ole lahjojen osapuoli (V3) AYY ei ole näyttänyt, että tuoton korvaamiseen olisi vahingonkorvauslain 5:1 perusteella edellytyksiä Ei ole syntynyt vahinkoa KY-säätiön toiminnassa ei myöskään ole ollut tahallisuutta tai huolimattomuutta AYY:n vaatimus perusteettoman edun palautuksesta tulee hylätä AYY ei ole osoittanut, että KY-säätiö olisi saanut perusteetonta etua KY-säätiö ei ole saanut ylipäätään etua lahjoitetun omaisuuden hallinnasta (V36a, V48c) KY-säätiöllä on ollut KY:n päätöksen mukaisesti oikeus käyttää omaisuutta kyltereiden pyrkimysten edistämiseen (V1 kohta 9, V20, V21) 86

KY-SÄÄTIÖN VAATIMUKSET

KY-SÄÄTIÖN VAATIMUKSET ASIAESITTELY Helsingin kauppatieteiden ylioppilaiden säätiön asiaesittely Asia S 14/1934 AYY vastaan KY-säätiö Laamanni, asianajaja Seppo Kemppinen ja asianajaja Kristiina Harenko 2 KY-SÄÄTIÖN VAATIMUKSET

Lisätiedot

Seuraavat seikat ovat asiassa riidattomia:

Seuraavat seikat ovat asiassa riidattomia: 1 RIIDATTOMAT SEIKAT ASIASSA L12/1806 Seuraavat seikat ovat asiassa riidattomia: 1. KY:n edustajisto päätti 30.10.2008 lahjoittaa haastehakemuksen vaatimuskohdassa 1 yksilöityjen lahjakirjojen mukaisen

Lisätiedot

CnsrnÉN a SN u-man HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN YLIOPPILASKUNNAN SÄÄTTÖT,LE ANTA. MAT LAHJAT

CnsrnÉN a SN u-man HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN YLIOPPILASKUNNAN SÄÄTTÖT,LE ANTA. MAT LAHJAT CnsrnÉN a SN u-man Helsingin kauppatieteiden ylioppilaiden säätiö Hallitus Pohjoinen Rautatiekatu 21 B 00100 Helsinki Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy PL 233 (Eteläesplanadi l4), 00131 Helsinki Y-tunnus

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan asiaesittely

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan asiaesittely Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan asiaesittely Asia L12 / 1806 AYY vastaan KY-säätiö Asianajaja Jouko Huhtala OTM Heidi Paananen 1 Asiaesittelyn sisältö 1. Mistä asiassa kyse? 2. Säätiöinnin ja lahjoitusten

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan asiaesittely

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan asiaesittely Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan asiaesittely Asia S14 / 1934 AYY vastaan KY-säätiö Asianajajat Jouko Huhtala & Jerker Pitkänen 1 Aluksi 2 Mistä asiassa on kyse? KY siirsi suurimman osan omaisuudestaan

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan loppulausunto

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan loppulausunto Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan loppulausunto Asia L12 / 1806 AYY vastaan KY-säätiö Asianajaja Jouko Huhtala OTM Heidi Paananen 1 Loppulausunnon sisältö 1. Aluksi 2. Tosiseikasto ja esitetty näyttö 3.

Lisätiedot

MUUTOKSENHAUSTA YLIOPPILASKUNNAN OMAISUUDEN SÄÄTIÖITTÄMISTÄ KOSKEVASTA PÄÄTÖKSESTÄ

MUUTOKSENHAUSTA YLIOPPILASKUNNAN OMAISUUDEN SÄÄTIÖITTÄMISTÄ KOSKEVASTA PÄÄTÖKSESTÄ 1/6 Pääsihteeri Kimmo Kääriä KY MUUTOKSENHAUSTA YLIOPPILASKUNNAN OMAISUUDEN SÄÄTIÖITTÄMISTÄ KOSKEVASTA PÄÄTÖKSESTÄ Taustaa Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta on valmistelemassa mahdollista omaisuutensa

Lisätiedot

Oikeudenkäyntikuluja koskeva korvausvelvollisuus

Oikeudenkäyntikuluja koskeva korvausvelvollisuus 14 Kantajan kirjallinen lausuma Seuraamukset Päävaatimuksen seurannaisvaatimus KY:n KY-säätiölle lahjoittaman omaisuuden palauttamisesta viivästyskorkoineen oli perusteeton. Perustetta KY-säätiölle lahjoitetun

Lisätiedot

Helsingin käräjäoikeus 28.4.2014 nro 18861 (liitteenä) Helsingin kauppatieteiden ylioppilaiden säätiö

Helsingin käräjäoikeus 28.4.2014 nro 18861 (liitteenä) Helsingin kauppatieteiden ylioppilaiden säätiö Helsingin hovioikeus Tuomio Antamispäivä 4.9.2015 Nro 1210 Diaarinumero S 14/1934 Ratkaisu, johon on haettu muutosta Helsingin käräjäoikeus 28.4.2014 nro 18861 (liitteenä) Asia Valittaja ja vastapuoli

Lisätiedot

AYY:n valituksesta hovioikeudelle asiassa L12/1806 AYY / Ky-säätiö

AYY:n valituksesta hovioikeudelle asiassa L12/1806 AYY / Ky-säätiö AYY:n valituksesta hovioikeudelle asiassa L12/1806 AYY / Ky-säätiö Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto 15.5.2014 Asianajaja Jouko Huhtala 1 Keskeist riitakysymykset 1. Säätiöinnin ja lahjoitusten

Lisätiedot

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS Osasto 2 Käräjätuomari Ville Laine 10.1.2014 L 12/1806. Helsingin kauppatieteiden ylioppilaiden säätiö, Helsinki 2210538-0

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS Osasto 2 Käräjätuomari Ville Laine 10.1.2014 L 12/1806. Helsingin kauppatieteiden ylioppilaiden säätiö, Helsinki 2210538-0 1 HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS YHTEENVETO Osasto 2 Käräjätuomari Ville Laine 10.1.2014 L 12/1806 Kantaja Vastaaja Asia Aalto-yliopiston ylioppilaskunta, Espoo 0101365-5 Helsingin kauppatieteiden ylioppilaiden

Lisätiedot

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS Osasto 2 Käräjätuomari Ville Laine 10.2.2014 L 12/1806. Helsingin kauppatieteiden ylioppilaiden säätiö, Helsinki 2210538-0

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS Osasto 2 Käräjätuomari Ville Laine 10.2.2014 L 12/1806. Helsingin kauppatieteiden ylioppilaiden säätiö, Helsinki 2210538-0 1 HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS YHTEENVETO Osasto 2 Käräjätuomari Ville Laine 10.2.2014 L 12/1806 Kantaja Vastaaja Asia Aalto-yliopiston ylioppilaskunta, Espoo 0101365-5 Helsingin kauppatieteiden ylioppilaiden

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta, Espoo 0101365-5. Helsingin kauppatieteiden ylioppilaiden säätiö, Helsinki 2210538-0. Oikeustoimen pätemättömyys ym.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta, Espoo 0101365-5. Helsingin kauppatieteiden ylioppilaiden säätiö, Helsinki 2210538-0. Oikeustoimen pätemättömyys ym. L.U m U*f> P^L 1 & LA 'N UD!^/V/'U?U HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS Osasto 2 Käräjätuomari Ville Laine Käräjätuomari Merja Lahti Käräjätuomari Juha Hartikainen TUOMIO Annettu kansliassa 28.4.2014 Kello 13.00 14/18861

Lisätiedot

HELSINGIN HOVIOIKEUDELLE. Käräjäoikeuden ratkaisu, johon haetaan muutosta

HELSINGIN HOVIOIKEUDELLE. Käräjäoikeuden ratkaisu, johon haetaan muutosta HELSINGIN HOVIOIKEUDELLE Asia Valitus Käräjäoikeuden ratkaisu, johon haetaan muutosta Helsingin käräjäoikeuden 2. osaston 28.4.2014 antama tuomio 14/18861 oikeustoimen pätemättömyyttä ym. koskevassa asiassa

Lisätiedot

Omaisuuskysymys 23.11.2011 AYYE

Omaisuuskysymys 23.11.2011 AYYE Omaisuuskysymys 23.11.2011 AYYE Sisällys Vuoden aikana tapahtunutta Tahtotilan kirkastus Ymmärryksen rakentaminen Sovinnon hakeminen PRH, Hao Arkisto Missä ollaan nyt ja mitä seuraavaksi tehdään? Tämän

Lisätiedot

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö Edustajiston koulutus 14.1.2014 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

KY-SÄÄTIÖN LOPPUPUHEENVUORO L 12/1086

KY-SÄÄTIÖN LOPPUPUHEENVUORO L 12/1086 KY-SÄÄTIÖN LOPPUPUHEENVUORO L 12/1086 Helsingin käräjäoikeus 21.2.2014 1 MISTÄ TÄSSÄ ASIASSA ON KYSYMYS Asiassa tulee ensinnä ratkaistavaksi vastaajan väitteiden johdosta 1. AYY:n asialegitimaatio asiassa

Lisätiedot

Päätöksen muotoilua. Edustajiston työryhmä

Päätöksen muotoilua. Edustajiston työryhmä Päätöksen muotoilua Edustajiston työryhmä 2 Sovintoesityksestä Käsittelyyn vai ei käsittelyyn KYE 30.10 Parempi ainakin käsitellä, koska silloin otetaan kantaa esitykseen Ongelma, että ei varsinaista yhteistä

Lisätiedot

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp).

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 6/2001 vp).

Lisätiedot

Lahjojen pätemättömyyttä ja kohtuuttomuutta koskevat väitteet. Lähtökohtia lahjoitusten arvioinnille

Lahjojen pätemättömyyttä ja kohtuuttomuutta koskevat väitteet. Lähtökohtia lahjoitusten arvioinnille 27 Lahjojen pätemättömyyttä ja kohtuuttomuutta koskevat väitteet Lähtökohtia lahjoitusten arvioinnille KY:n edustajisto on kokouksessaan 30.10.2008 päättänyt lahjoittaa kanteessa tarkoitetun omaisuuden

Lisätiedot

Edustajiston koulutus Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Edustajiston koulutus Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö Edustajiston koulutus 27.1.2016 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

Tätä lakia sovelletaan yliopistoihin, jotka kuuluvat opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan, siten kuin jäljempänä säädetään.

Tätä lakia sovelletaan yliopistoihin, jotka kuuluvat opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan, siten kuin jäljempänä säädetään. Lakiehdotukset 1. Laki yliopistolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan yliopistolain (558/2009) 1, 7 a ja 7 b, sellaisina kuin ne ovat, 1 osaksi laeissa 954/2011, 414/2012 ja 497/2015

Lisätiedot

Päätös. Laki. yliopistolain muuttamisesta

Päätös. Laki. yliopistolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 60/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain muuttamisesta ja yliopistolain muuttamisesta annetun lain voimaanpanosta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (23) 31.12.2009 Taltionumero 3736 Diaarinumero 3171/1/09

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (23) 31.12.2009 Taltionumero 3736 Diaarinumero 3171/1/09 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (23) 31.12.2009 Taltionumero 3736 Diaarinumero 3171/1/09 Asia Valittajat Ylioppilaskunnan edustajiston päätöstä koskeva valitus Kaarlo Väisänen, Helsinki,

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.11.2016 Taltionumero 4668 Diaarinumero 2984/3/15 1 (6) Asia Valittaja Kunnallisasiaa koskeva valitus Hämeenkyrön kunnanhallitus Päätös,

Lisätiedot

Yliopistolakiuudistus ja Aaltoyliopiston

Yliopistolakiuudistus ja Aaltoyliopiston Aaltohanke ja KY YLIOPISTO 2 3 Yliopistolakiuudistus ja Aaltoyliopiston valmistelu Agenda: Yliopistouudistus Periaatteet Muutokset Haasteet Aikataulu Aalto-yliopiston valmistelu ja tavoitteet 4 Yliopistouudistuksen

Lisätiedot

Kunnalle lahjoitetut kiinteistöt ja niiden käyttö

Kunnalle lahjoitetut kiinteistöt ja niiden käyttö Kunnalle lahjoitetut kiinteistöt ja niiden käyttö Kunnalle kiinteistön lahjoittamiseen sovellettava säännöstö Maakaaren (540/1995) 4. luvun 2 :n mukaisesti kiinteistön lahjaa koskevat soveltuvin osin kiinteistön

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, Antero Pohjonen, Antti Annala, Kaija Asunmaa, Kyösti Rahkonen

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, Antero Pohjonen, Antti Annala, Kaija Asunmaa, Kyösti Rahkonen KORKEIMMALLE HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA Kunnallisasiaa koskeva valitus MUUTOKSENHAUN KOHTEENA OLEVA PÄÄTÖS VALITTAJA VASTAPUOLI Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, 9.10.2015 Keuruun kaupunki

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

12.4.2004. Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004

12.4.2004. Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004 12.4.2004 KORKEIN OIKEUS Asia Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004 Kantelija YLI-KOVERO RISTO TAPIO Torikatu 27 13130 Hämeenlinna

Lisätiedot

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten

Lisätiedot

LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE

LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE Pohjois-Suomen aluehallintoviraston määräys 27.3.2014 1. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 27.3.2014 määrännyt osuuskuntalain (1488/2001) 7 luvun

Lisätiedot

TTER-työryhmän toiminta

TTER-työryhmän toiminta TTER-työryhmän toiminta Taustaa Haluttiin varmistaa, että ei ole esteitä sille että TTER tukee koko aaltokenttää Tarkistaa, että säännöt vastaavat nykytoimintaa Päivittää säännöt nykyhetkeen vastaaviksi

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

AALTO-YLIOPISTON KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY:N YHDISTYSOHJESÄÄNTÖ

AALTO-YLIOPISTON KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY:N YHDISTYSOHJESÄÄNTÖ AALTO-YLIOPISTON KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY:N YHDISTYSOHJESÄÄNTÖ 1 Soveltamisala 2 Yhdistys 3 Yhdistyslajit Tätä yhdistysohjesääntöä sovelletaan kaikkiin Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat

Lisätiedot

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan.

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan. YLEISIÄ OHJEITA VALTUUTETULLE Seuraavat ohjeet perustuvat edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain (648/2007) säännöksiin sellaisina kuin ne lain voimaan tullessa 1.11.2007 olivat. Valtuutetun on oma-aloitteisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/16 16.06.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/16 16.06.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (5) 225 Oikaisuvaatimus autopaikkavuokrien korvaamista koskevasta viranhaltijapäätöksestä HEL 2015-000537 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä Vallilan terveysaseman

Lisätiedot

Yhdistyksistä yleisesti

Yhdistyksistä yleisesti Yhdistyksistä yleisesti YHDISTYS Yhdistyslaki 503/89 Rekisteröimättömän yhdistyksen puolesta tehdyn toimen aiheuttamasta velvoitteesta vastaavat toimeen osallistuneet henkilökohtaisesti ja yhteisvastuullisesti.

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A

Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A LIPERIN KUNTA 10.09.20114 1 Diaantunnus LIPERIN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNALLE ASIA Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen OIKAISUVAATIMUKSEN TEKIJÄ Eila Hyvärinen, Joensuu AVUSTAJA

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

Kuka kantaa virkavastuuta? Tanja Mansikka, VT, OTL Kuntamarkkinat 9.9.2015

Kuka kantaa virkavastuuta? Tanja Mansikka, VT, OTL Kuntamarkkinat 9.9.2015 Kuka kantaa virkavastuuta? Tanja Mansikka, VT, OTL Kuntamarkkinat 9.9.2015 Väärinkäytösten ehkäisy kunnallishallinnossa Vaalikelpoisuusrajoitukset valtuuston ja toimielimiin Esteellisyyssäännökset Kuntalaki

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi PohjoisSavon oikeusaputoimisto Lausunto 13.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA YLIOPPILASKUNNAN OMAISUUDEN SÄÄTIÖITTÄMISESTÄ

NÄKÖKULMIA YLIOPPILASKUNNAN OMAISUUDEN SÄÄTIÖITTÄMISESTÄ 1/7 Juha Viertola Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta Hallituksen puheenjohtaja Jenni Laakso NÄKÖKULMIA YLIOPPILASKUNNAN OMAISUUDEN SÄÄTIÖITTÄMISESTÄ Taustaa Opetusministeriö on valmistelemassa

Lisätiedot

1 MIKÄ ON SÄÄTIÖ? 1.1 Peruskäsitteitä

1 MIKÄ ON SÄÄTIÖ? 1.1 Peruskäsitteitä 1 MIKÄ ON SÄÄTIÖ? Säätiö on perustajansa asettama erillisvarallisuus, jota hoitaa erillinen hallinto ja jolla toteutetaan perustajan määräämää hyödyllistä tarkoitusta. Säätiön perustaja laatii säätiön

Lisätiedot

Teuvo Pohjolainen

Teuvo Pohjolainen 1 Teuvo Pohjolainen 13.10.2017 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä laiksi yliopistolain

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1 MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä

Lisätiedot

innovaatio yliopisto Edustajiston koulutus 2008 Markus Koljonen innovaatioyliopisto Markus Koljonen

innovaatio yliopisto Edustajiston koulutus 2008 Markus Koljonen innovaatioyliopisto Markus Koljonen innovaatio yliopisto Edustajiston koulutus 2008 Markus Koljonen sailasta Kokonaisuus, jota ei voi pilkkoa Yliopiston tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä.

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid

Lisätiedot

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT ------- Nämä säännöt on hyväksytty Opintotoiminnan Keskusliitto OK ry:n sääntömääräisessä kevätkokouksessa 21.5.2003 ja

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN. Hallitusneuvos Eerikki Nurmi Jyväskylän yliopisto

YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN. Hallitusneuvos Eerikki Nurmi Jyväskylän yliopisto YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN Hallitusneuvos Eerikki Nurmi 30.5.2008 Jyväskylän yliopisto YLIOPISTOLAIN UUDISTAMISEN AIKATAULUTUS Yliopistolain uudistamisen keskeiset

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunta on pyytänyt arviotani 3. lakiehdotuksen 3 :n suhteesta perustuslakiin.

Perustuslakivaliokunta on pyytänyt arviotani 3. lakiehdotuksen 3 :n suhteesta perustuslakiin. Olli Mäenpää 25.10.2017 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä laiksi yliopistolain muuttamisesta annetun lain voimaanpanosta (HE

Lisätiedot

Suomen kahvakuula ry:n säännöt

Suomen kahvakuula ry:n säännöt Suomen kahvakuula ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen kahvakuula ry ja sen kotipaikka on Laukaa. Yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin 28.3.2007. 2 Tarkoitus ja

Lisätiedot

Julkisuus ja salassapito. Joensuu Riikka Ryökäs

Julkisuus ja salassapito. Joensuu Riikka Ryökäs Julkisuus ja salassapito Riikka Ryökäs Sovellettavat lait Henkilötietolaki Julkisuuslaki Erityislainsäädäntö Kirkkolaki Suomen perustuslaki Yksityiselämän suoja, PL 10.1 (yksityisyyden suojan periaate)

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.4.2018 Taltionumero 2047 Diaarinumero 3075/2/16 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 41 21.01.2013 Kaupunginvaltuusto 23 28.01.2013 Kaupunginhallitus 151 22.04.2013 Kaupunginvaltuuston päätöksen 28.1.2013 23 Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 25 Asianro 4217/10.03.01.02/2016 Kuopion kaupungin kävelykeskustan keskitetyn puhtaanapidon jatkaminen / Kuopion Yrittäjät ry:n valitus / kaupunginhallituksen lausunto

Lisätiedot

u a UØ Taltionumero 3682/3/14

u a UØ Taltionumero 3682/3/14 KORKEIMMAN HALLINT O-OIKEUDEN PÄÄTUS Ant opäivä 1 (5} 4.2.2015 Taltionumero 265 Diaarinumero 3682/3/14 u a UØ Kiryaamo 05. 02. 2015 Asia Kunnallisvalitus i3 Valittaja Matti Vattulainen, Joutseno Päätös,

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja Avioehto Marica Twerin/Maatalouslinja Avio-oikeus Avioliiton solmimisella ei ole vaikutusta puolisoiden omistusoikeuteen. Yhteisesti hankittu omaisuus tai yhteisesti taatut velat ovat yhteisiä. Avio-oikeudella

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Helsingin oikeusaputoimisto Lausunto 13.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Yleisesti

Lisätiedot

Puhujina: Asiamies, VT Keijo Kaivanto, AKHA TALOYHTIÖ 2013

Puhujina: Asiamies, VT Keijo Kaivanto, AKHA TALOYHTIÖ 2013 Riidanratkaisumenettelyt asuntoosakeyhtiössä ja hyvä hallintotapa Puhujina: Asiamies, VT Keijo Kaivanto, AKHA 1 Hyvä hallintotapa Yhdenvertaisuusperiaate Läpinäkyvyys Ennakointi Ei vielä erillistä suositusta

Lisätiedot

Vaasan hallinto-oikeus

Vaasan hallinto-oikeus Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1(5) Antopäivä Päätösnumero 29.6.2018 18/0259/1 Diaarinumero Asia Muutoksenhakija Luvan hakija Valitus ympäristölupa-asiassa X ja kumppanit avoin yhtiö, Evijärvi Y Oy, Kauhava

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (5) 34 Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristön toimialan hallinto- ja lakipalveluiden hallintopäällikön vahingonkorvauspäätöksestä 18.5.2018 (13 ) (Tapulikaupunki) HEL

Lisätiedot

Edustajiston työjärjestys

Edustajiston työjärjestys Edustajiston työjärjestys Iltakoulussa 17.9.2009 Työjärjestyksen tila Ensimmäinen luonnos laadittu keväällä yhdistyvissä ylioppilaskunnissa Käsitelty viime iltakoulussa Pöydällä jokunen muutosesitys Muutosesitykset

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.9.2016 Taltionumero 4075 Diaarinumero 1045/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus ja hallintoriita-asia A Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

A) Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat

A) Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat KUTSU YHTIÖKOKOUKSEEN JA ASIALISTA 2.11.2018 Oy Porvoo International College Ab:n osakkeenomistajat OY PORVOO INTERNATIONAL COLLEGE AB:N YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS Aika: ti 4.12.2018 klo 13.00 Paikka: Porvoo

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Veronmaksajain Keskusliitto ry Lausunto 12.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 9.9.2016 Taltionumero 3790 Diaarinumero 1816/3/15 1 (8) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle

Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle Olli Mäenpää 4.10.2016 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laeiksi Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta sekä yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

1 h ^1.0,,/Olbf...^

1 h ^1.0,,/Olbf...^ Opetu"- ja Mttuuriministenö 1 h 12-2017 ^1.0,,/Olbf...^ Eduskunnan vastaus EV 172/2017 vp - HE 73/2017 vp /c ^ ^^ ^,->-? c^ -^ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain

Lisätiedot

HYVÄ HALLINTOTAPA ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ. Asianajaja Timo A. Järvinen

HYVÄ HALLINTOTAPA ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ. Asianajaja Timo A. Järvinen HYVÄ HALLINTOTAPA ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ Asianajaja Timo A. Järvinen YRJÖNKATU 27 A, 00100 HELSINKI, PUH. (09) 608 822 e-mail: timo.jarvinen@palsalalex.fi Asunto-osakeyhtiön johdon tehtävistä AOYL 54.1

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (5) 11.6.2007 Taltionumero 1597 Diaarinumero 1690/3/06

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (5) 11.6.2007 Taltionumero 1597 Diaarinumero 1690/3/06 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (5) 11.6.2007 Taltionumero 1597 Diaarinumero 1690/3/06 Asia Valittaja Kansalaisuutta koskeva valitus Iranin kansalainen A Päätös, josta valitetaan Asian

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

Kuntien sote-toimitilat maakuntauudistuksessa

Kuntien sote-toimitilat maakuntauudistuksessa Kuntien sote-toimitilat maakuntauudistuksessa Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus, 26.4.2018 Oulu Sari Korento Omaisuusjärjestelyjen vaikutuksia kuntiin Lakisääteiset kuntayhtymät (shp), erityishuoltopiirit

Lisätiedot

YLIOPISTOLAITOKSEN UUDISTAMISEN SUUNTAVIIVAT. Johtaja Anita Lehikoinen Kuopio 29.8.2007

YLIOPISTOLAITOKSEN UUDISTAMISEN SUUNTAVIIVAT. Johtaja Anita Lehikoinen Kuopio 29.8.2007 YLIOPISTOLAITOKSEN UUDISTAMISEN SUUNTAVIIVAT Johtaja Anita Lehikoinen Kuopio 29.8.2007 JOHDANNOKSI Hallitusohjelman mukaisesti yliopistojen oikeudellinen asema uudistetaan tavoitteena kaikkien yliopistojen

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiksi hallintolainkäyttöä koskevan lainsäädännön muutoksiksi annetun hallituksen esityksen (HE 112/2004 vp) täydentämisestä Esityksessä ehdotetaan eduskunnalle annettua

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1 (7) SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Allekirjoittaneet Sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan toiminnan ja

Lisätiedot

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1 Sisällysluettelo 1. Nimi, kotipaikka ja kieli... 2 2. Tarkoitus... 2 3. Toiminnan laatu... 2 4. Jäsenet... 2 5. Oppilaskunnan johto... 2 6. Oppilaskunnan yleiskokouksen aika, koollekutsuminen sekä laillisuus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.6.2011 Taltionumero 1495 Diaarinumero 64/3/11 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Tarjouspyyntö ja hankintapäätös

Lisätiedot

Ympäristöperusoikeuden evoluutio kirjallisuuden ja KHO:n. Prof. Kai Kokko Syksy 2010 Tentit ja

Ympäristöperusoikeuden evoluutio kirjallisuuden ja KHO:n. Prof. Kai Kokko Syksy 2010 Tentit ja Ympäristöperusoikeuden evoluutio kirjallisuuden ja KHO:n vuosikirjaratkaisujen valossa Prof. Kai Kokko Syksy 2010 Tentit 5.11.2010 ja 7.1.2011 Kysymykset 1) Miten PeL 20.1 :n ympäristövastuu kohdistuu?

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 259. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 259. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 3186/03.06.02/2015 259 Teknisen toimen johtajan oikeudenkäyntikulujen korvaaminen Valmistelijat / lisätiedot: Timo Kuismin, puh. 050 544 7261 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Akateemisen Sitsiseuran säännöt

Akateemisen Sitsiseuran säännöt Akateemisen Sitsiseuran säännöt Sisältö 1 luku: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja kielet 2 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka.................... 2 2 Yhdistyksen tarkoitus.........................

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU

TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU V. 3 :) AYYE Iltakoulu 12.11.2009 TALOUSARVIO V 12.11. BOTTOM LINE Kuluja karsittu huomattavasti v 3.11. kulujäämä n. 1 100 000 v 12.11. 1.5 kulujäämä n. 300 000 Vuoden 2010

Lisätiedot

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 29/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 55/2011 9.9.2011 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, projektipäällikkö Virasto Korkeakoulu Korvausvaatimus Korkeakoulu

Lisätiedot

Tieteentekijöiden liiton lausunto hallituksen esityksestä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamiseksi (HE 73/2017 vp)

Tieteentekijöiden liiton lausunto hallituksen esityksestä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamiseksi (HE 73/2017 vp) Helsinki 5.10.2017 Eduskunnan sivistysvaliokunta Asia: Tieteentekijöiden liiton lausunto hallituksen esityksestä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamiseksi (HE 73/2017 vp) Lausunnon pääkohdat

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry Lausunto 19.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä

Lisätiedot