Tieteentekijöiden liiton lausunto hallituksen esityksestä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamiseksi (HE 73/2017 vp)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tieteentekijöiden liiton lausunto hallituksen esityksestä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamiseksi (HE 73/2017 vp)"

Transkriptio

1 Helsinki Eduskunnan sivistysvaliokunta Asia: Tieteentekijöiden liiton lausunto hallituksen esityksestä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamiseksi (HE 73/2017 vp) Lausunnon pääkohdat Opetusyhteistyö Yliopistojen tulee jatkossakin antaa pääosa/valtaosa ja tieteellisesti/sisällöllisesti keskeisimmät osat sen koulutusvastuuseen kuuluvien tutkintojen ja alojen opetuksesta itse. Ulkomaiselta korkeakoululta hankittava kielten ja viestinnän opetus ei saa oikeuttaa luopumaan omasta tutkintoon kuuluvasta kielten ja viestinnän opetuksesta. Hallituksen esitystä tulee rajata siten, että yliopisto voi hankkia ammattikorkeakoululta vain kandidaatin tutkintoon kuuluvaa opetusta Opetuksen laatu on varmistettava kaikissa tilanteissa. Uudistus ei saa johtaa yliopistojen rahoituksen vähenemiseen. Henkilöstön asema on turvattava mahdollisissa muutostilanteissa. Lakiesityksessä kutsutaan sekä yliopistoja että ammattikorkeakouluja korkeakouluiksi. Selkeyden vuoksi on parempi kutsua yliopistoja yliopistoiksi ja ammattikorkeakouluja ammattikorkeakouluiksi tai korkeakouluiksi. Koulutuksen siirto Opiskelijoiden oikeus jäädä kolmen vuoden ajaksi koulutuksen lakkauttamisesta suorittamaan tutkintoa omaan yliopistoon on kohtuullinen. Tampere3 Tampereen yliopistoa koskevia voimaanpanolain säännöksiä on tarkennettava.

2 Muita näkökohtia Hallituksen esityksestä tulee pyytää perustuslakivaliokunnan lausunto. Opetuksen järjestelyihin ja koulutuksen siirtoihin liittyvistä vaikutuksista on tehtävä arviointi 3-5 vuoden kuluttua. Tällöin tulee arvioida muun muassa vaikutukset tutkintoihin ja henkilöstövaikutukset. Yliopistolakia tulee täydentää yliopistokollegion asemaa vahvistamalla. Opetusyhteistyö Hallituksen esityksen mukaan yliopisto voisi jatkossa järjestää opetusta yhteistyössä toisen yliopiston tai ammattikorkeakoulun kanssa tai hankkia sitä toiselta yliopistolta tai ammattikorkeakoululta. Mikäli opetus hankittaisiin sellaiselta suomalaiselta yliopistolta tai ammattikorkeakoululta, joka antaa kyseistä opetusta myös omille opiskelijoilleen, yliopiston ei tarvitsisi koulutusvastuun toteuttamiseksi järjestää omaa opetusta näiltä osin. Yliopiston tulisi antaa pääosa sen koulutusvastuuseen kuuluvien tutkintojen ja alojen opetuksesta itse. Tieteentekijöiden liitto ehdottaa, että 7a :n 2. momentin viimeistä lausetta muokataan, koska esitetty muotoilu (pääosa opetuksesta) mahdollistaa sen, että yliopistot hankkisivat jopa 49 % koulutusvastuuseen kuuluvasta opetuksesta ulkopuolelta. Muotoilu voisi olla esimerkiksi: Yliopistojen tulee antaa pääosa/valtaosa ja tieteellisesti/sisällöllisesti keskeisimmät osat sen koulutusvastuuseen kuuluvien tutkintojen ja alojen opetuksesta itse. Perustelut: Yliopistolain mukaan yliopiston tehtävänä on antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta. Yliopistotutkinnon opetus voi olla vain vähäiseltä osin muuta kuin yliopiston henkilöstön antamaa opetusta, jotta yhteys tutkimuksen ja siihen perustuvan ylimmän opetuksen välillä säilyy. Tieteentekijöiden liitto esittää, että yliopistojen mahdollisuus hankkia opetusta ammattikorkeakouluilta tulee rajata koskemaan vain kandidaattitutkintoon kuuluvaa opetusta. Tällöinkin yliopiston tulee antaa pääosa ja sisällöllisesti keskeisimmät osat itse. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkintorakenteiden tulee jatkossakin säilyä erillisinä.

3 Perustelut: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen osaamistavoitteet ovat erilaisia. Yhteisiä opintoja tai ostettuja opintojaksoja voi olla vain rajoitetusti. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan opetuksen suunnittelussa voitaisiin tehdä yhteistyötä opetuksen antajan kanssa. Liitto toteaa, että mikäli yliopisto hankkii opetusta ammattikorkeakoululta, yhteistyön tekeminen opetuksen suunnittelussa on välttämätöntä. Yliopiston tulee varmistua siitä, että sen hankkima opetus on laadukasta. Hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan ulkomaiselta korkeakoululta hankittava opetus oikeuttaisi omasta tutkintoon kuuluvasta kielten ja viestinnän opetuksesta luopumiseen. Tieteentekijöiden liitto ei kannata tätä laajennusta. Hallituksen esityksessä kutsutaan yliopistoja, ammattikorkeakouluja ja ulkomaisia korkeakouluja korkeakouluiksi. Termi kattaisi myös Maanpuolustuskorkeakoulun, Poliisiammattikorkeakoulun ja Högskolan på Ålandin. Selvyyden vuoksi olisi jatkossakin parempi kutsua yliopistoja yliopistoiksi ja ammattikorkeakouluja ammattikorkeakouluiksi/korkeakouluiksi. Yliopistojen rahoitus ja henkilöstövaikutukset Opetusyhteistyön lisääminen ja joustavammat opintopolut ovat Tieteentekijöiden liiton mielestä kannatettavia. Esityksellä haetaan myös taloudellisuutta. Opetuksen hankkiminen ei saa johtaa siihen, että opetusta hankitaan sieltä, mistä se edullisimmin saadaan. Tällöin kärsii myös laatu. Opetusta hankkivalla yliopistolla tulee olla riittävä oma henkilöstö ja osaaminen koulutusvastuunsa aloilla. Opetuksen hankkimisen perusteena ei saa olla henkilöstön vähentäminen eikä säästösyyt. Koulutuksen siirto Esityksen mukaan opiskelijalla on oikeus jäädä kolmen vuoden ajaksi koulutuksen lakkauttamisesta suorittamaan tutkintoa siihen yliopistoon, jonka koulutus lakkautetaan, ottaen huomioon opiskeluoikeuden kesto. Koulutuksen siirrolla on myös henkilöstövaikutuksia. Koulutusvastuun muutosten yhteydessä tulee käydä yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut. Liitto esittää, että hallituksen esityksen perusteluja täydennetään henkilöstövaikutusten osalta.

4 Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston yhdistäminen ja Tampereen säätiöyliopistoksi Liitto toteaa, että yhdistyminen voi tuottaa nykyisiä tamperelaisia yliopistoja vahvemman monitieteisen tutkimusyliopiston. Potentiaalisten hyötyjen realisoimiseksi keskeistä on suojata perustuslain yliopistoille takaama itsehallinto sekä tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus. Siirtymän toteuttamistapa Tampereen uuden yliopiston ensimmäisen hallituksen valinta täytyy tehdä tavalla, joka takaa yliopistolain itsehallinnon vaatiman edustuksellisuuden. Ehdotettu yhdistyvien yliopistojen hallitusten nimitysvalta tarkoittaisi hallituksen itsetäydennystä. Hallituksen esityksen perusteluissa viitataan Aalto-yliopiston perustamisessa noudatettuun hallituksen valintamenettelyyn. Liitto huomauttaa, että Aalto-yliopiston muodostaneiden julkisoikeudellisten yliopistojen hallituksissa oli kolmikantaedustus ja yliopistoyhteisön enemmistö. Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston kohdalla tämä ei toteudu, kun Tampereen teknillisen yliopiston hallituksessa enemmistö on yliopistoyhteisön ulkopuolisilla jäsenillä. Liitto korostaa, että valta hallituksen valinnasta täytyy tosiasiallisesti säilyä yliopistoyhteisöllä myös uudessa säätiöyliopistossa. Perustuslakivaliokunta on lausunnoissaan pitänyt keskeisenä, että valta hallituksen valinnasta tosiasiallisesti säilyy yliopistoyhteisöllä myös säätiöyliopistoissa. Ensimmäisen hallituksen nimittämisvallan osoittaminen yhdistyvien yliopistojen monijäsenisten toimielinten yhdessä käytettäväksi vastaisi siirtymävaiheen järjestelynä perustuslain 123 :n itsehallintosäännöksestä seuraavia vaatimuksia. Toisena vaihtoehtona on mahdollista, että uusi yliopisto valitsee yliopistolain mukaisesti monijäsenisen hallintoelimen (YOL 26 ), joka sitten valitsee hallituksen. Liitto esittää, että monijäsenisen hallintoelimen pitää valita hallitus. Myös hallituksen valintaa valmistelevassa nimityskomiteassa tulee toteutua yliopistoyhteisön valta hallituksen valinnassa. Hallituksen esityksen mukaan nimityskomitean jäsenistä puolet olisi perustajien ja puolet yhdistyvien korkeakoulujen nimeämiä. Lisäksi säätiön sääntöjen mukaan nimityskomitean puheenjohtajana toimii perustajien nimeämä jäsen. Liitto toteaa, että nimityskomiteaa koskevia säännöksiä tulee muuttaa siten, että nimityskomitean kokoonpano vastaa yliopistolain itsehallinnon vaatimaa edustuksellisuutta.

5 Myös hallituksen jäsenten toimikaudet ja niiden pituus kuuluvat monijäsenisen hallintoelimen päätettäviksi, joten niitä koskevat kohdat tulee poistaa hallituksen esityksestä. Henkilöstön aseman turvaaminen Tampere3 Henkilöstön asema täytyy turvata muutostilanteessa. Liitto edellyttää, että henkilöstön työsuhteen ehdot ja muut edut eivät heikkene yhdistymisen johdosta. Liitto toteaa, että Tampere3:n aiheuttamat henkilöstövaikutukset tulee selvittää erityisesti liittyen yliopiston ja ammattikorkeakoulun väliseen työnjakoon. Opetusyhteistyö ja koulutuksen siirto muutosten seuranta Tieteentekijöiden liitto esittää, että opetuksen järjestelyihin ja koulutuksen siirtoihin liittyvistä vaikutuksista tehdään arviointi 3-5 vuoden kuluttua. Tällöin tulee arvioida muun muassa vaikutukset tutkintoihin ja henkilöstövaikutukset. Yliopistolain muuttaminen: yliopistoyhteisön aseman vahvistaminen Liitto toteaa, että eduskunnan sivistysvaliokunta on pitänyt yliopistoyhteisön osallistamista strategiseen keskusteluun niin tärkeänä, että se kehotti jo vuonna 2013 ministeriötä arvioimaan lainsäädännön täsmentämistarpeita tältä osin. Yliopistolakiuudistuksen toinen arviointi osoittaa, että yliopistoyhteisö ei voi riittävästi vaikuttaa yliopiston strategian sisältöön. Liitto toteaa, että yliopistolakia tulee muuttaa siten, että kollegion tehtäviin lisätään yliopiston strategian, hallituksen laatiman talousarvion sekä toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen ja johtosääntöjen vahvistaminen. Kollegion asemaa tulee vahvistaa lisäksi siten, että kollegio voi vapauttaa hallituksen jäsenen tehtävästään myös ilman, että hallitus tekee esityksen vapauttamisesta. Säätiöyliopiston akateemisten asian komitean/monijäsenisen hallintoelimen asemaa tulee vahvistaa yliopistolaissa sekä säätiön säännöissä. Maija S. Peltola varapuheenjohtaja Eeva Rantala toiminnanjohtaja

Tampere3 Korkeakoulujen opetusyhteistyö Koulutuksen siirto AMK-hallintokieli HE 73/2017

Tampere3 Korkeakoulujen opetusyhteistyö Koulutuksen siirto AMK-hallintokieli HE 73/2017 Tampere3 Korkeakoulujen opetusyhteistyö Koulutuksen siirto AMK-hallintokieli HE 73/2017 Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Perustuslakivaliokunta 8.9.2017 Ehdotuksen sisältö 1. Yhdistetään Tampereen yliopistot

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamy kiittää sivistysvaliokuntaa mahdollisuudesta lausua ja lausuu kunnioittavasti seuraavaa.

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamy kiittää sivistysvaliokuntaa mahdollisuudesta lausua ja lausuu kunnioittavasti seuraavaa. Eduskunnan sivistysvaliokunnalle HE 73/2017 Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä laiksi yliopistolain muuttamisesta annetun lain

Lisätiedot

Tätä lakia sovelletaan yliopistoihin, jotka kuuluvat opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan, siten kuin jäljempänä säädetään.

Tätä lakia sovelletaan yliopistoihin, jotka kuuluvat opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan, siten kuin jäljempänä säädetään. Lakiehdotukset 1. Laki yliopistolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan yliopistolain (558/2009) 1, 7 a ja 7 b, sellaisina kuin ne ovat, 1 osaksi laeissa 954/2011, 414/2012 ja 497/2015

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunta on pyytänyt arviotani 3. lakiehdotuksen 3 :n suhteesta perustuslakiin.

Perustuslakivaliokunta on pyytänyt arviotani 3. lakiehdotuksen 3 :n suhteesta perustuslakiin. Olli Mäenpää 25.10.2017 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä laiksi yliopistolain muuttamisesta annetun lain voimaanpanosta (HE

Lisätiedot

Teuvo Pohjolainen

Teuvo Pohjolainen 1 Teuvo Pohjolainen 8.9.2017 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä laiksi yliopistolain muuttamisesta

Lisätiedot

Teuvo Pohjolainen

Teuvo Pohjolainen Teuvo Pohjolainen 17.5.2016 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta (HE 66/2016 vp) 1 Yleistä Esityksessä

Lisätiedot

Teuvo Pohjolainen

Teuvo Pohjolainen 1 Teuvo Pohjolainen 13.10.2017 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä laiksi yliopistolain

Lisätiedot

Tampere3 Korkeakoulujen opetusyhteistyö Koulutuksen siirto AMK-hallintokieli HE 73/2017

Tampere3 Korkeakoulujen opetusyhteistyö Koulutuksen siirto AMK-hallintokieli HE 73/2017 Tampere3 Korkeakoulujen opetusyhteistyö Koulutuksen siirto AMK-hallintokieli HE 73/2017 Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta 10.11.2017 Ehdotuksen sisältö 1. Yhdistetään Tampereen yliopistot

Lisätiedot

Opetuksen järjestäminen yhteistyössä ja hankkiminen toiselta korkeakoululta

Opetuksen järjestäminen yhteistyössä ja hankkiminen toiselta korkeakoululta KORKEAKOULUJEN OPETUSYHTEISTYÖ Immo Aakkula 8.2.2017 Laki yliopistolain muuttamisesta 7 a Opetuksen järjestäminen yhteistyössä ja hankkiminen toiselta korkeakoululta Yliopisto voi järjestää kielten ja

Lisätiedot

1 h ^1.0,,/Olbf...^

1 h ^1.0,,/Olbf...^ Opetu"- ja Mttuuriministenö 1 h 12-2017 ^1.0,,/Olbf...^ Eduskunnan vastaus EV 172/2017 vp - HE 73/2017 vp /c ^ ^^ ^,->-? c^ -^ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain

Lisätiedot

Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi

Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi 1. Lausunnonantaja: Lausunnonantajan nimi (organisaatio) Lausunnon lähettäjä (henkilö) Puhelinnumero Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Minna Frimodig

Lisätiedot

Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi

Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi 1. Lausunnonantaja: Lausunnonantajan nimi (organisaatio) Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunta Lausunnon lähettäjä (henkilö) Puhelinnumero Sähköpostiosoite

Lisätiedot

Tampere3 Korkeakoulujen opetusyhteistyö Koulutuksen siirto AMK-hallintokieli HE 73/2017. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta 6.9.

Tampere3 Korkeakoulujen opetusyhteistyö Koulutuksen siirto AMK-hallintokieli HE 73/2017. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta 6.9. Tampere3 Korkeakoulujen opetusyhteistyö Koulutuksen siirto AMK-hallintokieli HE 73/2017 Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta 6.9.2017 Ehdotuksen sisältö 1. Yhdistetään Tampereen yliopistot

Lisätiedot

Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi

Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi 1. Lausunnonantaja: Lausunnonantajan nimi (organisaatio) Yhdistyvien korkeakoulujen akavalaiset pääluottamusmiehet Lausunnon lähettäjä (henkilö) Puhelinnumero

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityspyyntö Professoriliitto ry:n Tampereen yliopiston osaston ym tekemän kantelun johdosta

Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityspyyntö Professoriliitto ry:n Tampereen yliopiston osaston ym tekemän kantelun johdosta 1/6 EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIEHELLE Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityspyyntö 22.4.2018 Professoriliitto ry:n Tampereen yliopiston osaston ym. 7.3.2018 tekemän kantelun johdosta ASIA TAMPEREEN

Lisätiedot

Korkeakoulujen kieltenopetusyhteistyö HE 66/2016. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM 3.5.2016

Korkeakoulujen kieltenopetusyhteistyö HE 66/2016. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM 3.5.2016 Korkeakoulujen kieltenopetusyhteistyö HE 66/2016 Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM 3.5.2016 Ehdotus 1/2 Korkeakoulut voisivat päätöksellään järjestää niiden tutkintoihin sisältyvän kielten ja viestinnän

Lisätiedot

Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriön esittämiin muutoksiin yliopisto- ja ammattikorkeakoululakeihin.

Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriön esittämiin muutoksiin yliopisto- ja ammattikorkeakoululakeihin. Opetus- ja kulttuuriministeriölle OKM/3/040/2016 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriön esittämiin muutoksiin yliopisto- ja ammattikorkeakoululakeihin.. kiittää mahdollisuudesta lausua ja esittää kunnioittavimmin

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta on pyytänyt opetus- ja kulttuuriministeriöltä vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:

Sivistysvaliokunta on pyytänyt opetus- ja kulttuuriministeriöltä vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: SELVITYS EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNNALLE HE 73/2017 Viite: PeVL 43/2017 Eduskunnan sivistysvaliokunta on pyytänyt opetus- ja kulttuuriministeriöltä selvitystä seuraavista perustuslakivaliokunnan lausuntoon

Lisätiedot

Sivistysvaliokunnalle

Sivistysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 18/2009 vp Hallituksen esitys yliopistolaiksi ja siihen liittyviksi laeiksi Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 29 päivänä toukokuuta 2009

Lisätiedot

Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi

Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi 1. Lausunnonantaja: Lausunnonantajan nimi (organisaatio) Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL Lausunnon lähettäjä (henkilö) Puhelinnumero Sähköpostiosoite

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 6.9.2017 Lausunto: HE 73/2017 hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä muuttamisesta annetun lain voimaanpanosta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi

Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi 1. Lausunnonantaja: Lausunnonantajan nimi (organisaatio) Lausunnon lähettäjä (henkilö) Puhelinnumero Sähköpostiosoite Vaasan yliopisto Samu Leskinen 0294498077

Lisätiedot

Dnro 1840/4/09. Viite: Kirjeenne , , ja

Dnro 1840/4/09. Viite: Kirjeenne , , ja EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES 14.9.2010 Dnro 1840/4/09 Simo Isoaho Näyttelijänkatu 12 33720 Tampere Viite: Kirjeenne 26.5.2009, 18.8.2009, 25.8.2009 ja 7.12.2009 VASTAUS Arvostelitte kantelukirjeessänne

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta (HE 66/2016 vp) esitän kunnioittaen seuraavaa:

Lisätiedot

LAUSUNTO TAMPEREEN SÄÄTIÖYLIOPISTON SÄÄNTELYSTÄ. I Professoriliiton lausuntopyyntö

LAUSUNTO TAMPEREEN SÄÄTIÖYLIOPISTON SÄÄNTELYSTÄ. I Professoriliiton lausuntopyyntö LAUSUNTO TAMPEREEN SÄÄTIÖYLIOPISTON SÄÄNTELYSTÄ I Professoriliiton lausuntopyyntö 3.1.2018 Professoriliitto on pyytänyt allekirjoittaneelta asiantuntijalausunnon alla olevista kysymyksistä. Kysymykset

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ EI OLE LAINVASTAINEN

TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ EI OLE LAINVASTAINEN 1 / 17 26.3.2019 EOAK/1327/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen Esittelijä: Esittelijäneuvos Mikko Sarja TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ EI OLE LAINVASTAINEN 1 KANTELU Professoriliitto

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN. Hallitusneuvos Eerikki Nurmi Jyväskylän yliopisto

YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN. Hallitusneuvos Eerikki Nurmi Jyväskylän yliopisto YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN Hallitusneuvos Eerikki Nurmi 30.5.2008 Jyväskylän yliopisto YLIOPISTOLAIN UUDISTAMISEN AIKATAULUTUS Yliopistolain uudistamisen keskeiset

Lisätiedot

Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle. Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009

Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle. Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009 Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009 Yliopistouudistuksen tavoitteet Yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman vahvistaminen muodostamalla

Lisätiedot

YLIOPISTOLAIN UUDISTAMINEN (HE 73/2017): Koulutuksen siirto ja opetusyhteistyö

YLIOPISTOLAIN UUDISTAMINEN (HE 73/2017): Koulutuksen siirto ja opetusyhteistyö YLIOPISTOLAIN UUDISTAMINEN (HE 73/2017): Koulutuksen siirto ja opetusyhteistyö Eduskunnan sivistysvaliokunta Vararehtori Jukka Vesalainen / johtaja Samu Leskinen 27.9.2017 Kielten koulutusvastuun siirto

Lisätiedot

Säätiön piirissä on tieteen, taiteen ja opetuksen vapaus.

Säätiön piirissä on tieteen, taiteen ja opetuksen vapaus. AALTO-KORKEAKOULUSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Aalto- korkeakoulusäätiö (ruotsiksi Stiftelsen för Aaltohögskolan, englanniksi Aalto University Foundation) ja sen kotipaikka

Lisätiedot

AALTO-KORKEAKOULUSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON HALLITUS JA

AALTO-KORKEAKOULUSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON HALLITUS JA AALTO-KORKEAKOULUSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON HALLITUS 21.3.2016 JA 16.9.2016 Rekisteröity säätiörekisteriin, Patentti- ja rekisterihallitus 4.10.2016 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Aalto-korkeakoulusäätiö

Lisätiedot

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 25.11.2016 TIEDOSSA TULEVAISUUS www.professoriliitto.fi Professoriliiton tehtävät Professoriliiton sääntöjen mukaan liitto toimii yliopistolain tarkoittamien yliopistojen, Maanpuolustuskorkeakoulun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi

Lisätiedot

Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi

Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi 1. Lausunnonantaja: Lausunnonantajan nimi (organisaatio) Lausunnon lähettäjä (henkilö) Puhelinnumero Sähköpostiosoite Teknologiateollisuus ry Mervi Karikorpi

Lisätiedot

OKM LUONNOS X-SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

OKM LUONNOS X-SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT OKM 5.4.2017 LUONNOS X-SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka SÄÄTIÖN SA ÄNNÖT Säätiön nimi on X -säätiö sr (ruotsiksi X stiftelsen sr, englanniksi X Foundation sr) ja sen kotipaikka on Tampereen

Lisätiedot

LUONNOS UUSI YLIOPISTO -SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

LUONNOS UUSI YLIOPISTO -SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 31.10.2016 LUONNOS UUSI YLIOPISTO -SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka SÄÄTIÖN SA A NNO T Säätiön nimi on Uusi yliopisto -säätiö sr (ruotsiksi XXXstiftelsen sr, englanniksi xxx Foundation sr)

Lisätiedot

X -SÄÄTIÖN PERUSTAMISKIRJA

X -SÄÄTIÖN PERUSTAMISKIRJA 5.4.2017 LUONNOS X -SÄÄTIÖN PERUSTAMISKIRJA X-säätiö X stiftelsen X Foundation Me allekirjoittaneet olemme päättäneet perustaa X säätiön, jonka tarkoituksena on yliopistoja koskevassa lainsäädännössä tarkemmin

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä laiksi yliopistolain muuttamisesta annetun

Lisätiedot

Tampereen teknillisen yliopiston johtosääntö

Tampereen teknillisen yliopiston johtosääntö Liite 2 1 (7) Tampereen teknillisen yliopiston johtosääntö Hyväksytty TTY-säätiön hallituksessa YLEISKUVAUS Tampereen teknillisen yliopiston johtosäännön perustana ovat yliopistolaki, säätiölaki, säädekirja,

Lisätiedot

Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi

Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi 1. Lausunnonantaja: Lausunnonantajan nimi (organisaatio) Lausunnon lähettäjä (henkilö) Puhelinnumero Sähköpostiosoite Tehy ry Juha Kurtti 0505869460 juha.kurtti@tehy.fi

Lisätiedot

52 LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LUKIOLAIKSI JA LAIKSI YLIOPPILASTUTKINNON JÄRJESTÄMISESTÄ ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI

52 LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LUKIOLAIKSI JA LAIKSI YLIOPPILASTUTKINNON JÄRJESTÄMISESTÄ ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI 1 Dno: AHT/ 90/2018 52 LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LUKIOLAIKSI JA LAIKSI YLIOPPILASTUTKINNON JÄRJESTÄMISESTÄ ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää

Lisätiedot

Pidättekö korkeakoulujen yhdistymistä kannatettavana? Kyllä

Pidättekö korkeakoulujen yhdistymistä kannatettavana? Kyllä Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan lausunto hallituksen ehdotuksiin yliopisto- ja ammattikorkeakoululakien muuttamisesta sekä yliopistolain voimaanpanolaista 12.05.2017-15:25 -- Koposihteeri Pidättekö

Lisätiedot

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Kokouksen 12 / 2009 asialista Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi

Lisätiedot

PM yliopistojen autonomian laajuudesta oman toimirakenteensa päättämisessä, erityisesti toimipaikkojen ja paikkakuntien osalta Olli Mäenpää 12.5.

PM yliopistojen autonomian laajuudesta oman toimirakenteensa päättämisessä, erityisesti toimipaikkojen ja paikkakuntien osalta Olli Mäenpää 12.5. PM yliopistojen autonomian laajuudesta oman toimirakenteensa päättämisessä, erityisesti toimipaikkojen ja paikkakuntien osalta Olli Mäenpää 12.5.2016 Opetusministeriö on pyytänyt minulta otsikkoaineesta

Lisätiedot

Päätös. Laki. yliopistolain muuttamisesta

Päätös. Laki. yliopistolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 60/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain muuttamisesta ja yliopistolain muuttamisesta annetun lain voimaanpanosta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

LUONNOS UUSI YLIOPISTO -SÄÄTIÖN PERUSTAMISKIRJA

LUONNOS UUSI YLIOPISTO -SÄÄTIÖN PERUSTAMISKIRJA 31.10.2016 LUONNOS UUSI YLIOPISTO -SÄÄTIÖN PERUSTAMISKIRJA Uusi yliopisto-säätiö Nya Universitetet stiftelsen New University Foundation Me allekirjoittaneet olemme päättäneet perustaa Uusi yliopisto säätiön,

Lisätiedot

YLIOPISTOKOLLEGION TOIMINTA JA ROOLI

YLIOPISTOKOLLEGION TOIMINTA JA ROOLI YLIOPISTOKOLLEGION TOIMINTA JA ROOLI Professori Kari Lukka Yliopistokollegion puheenjohtaja Turun yliopisto 28.1.2016 2 Yliopistolaki 22 : SÄÄDÖKSET YLIOPISTOKOLLEGIOSTA (I) Julkisoikeudellisessa yliopistossa

Lisätiedot

Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä Etunimi Sukunimi 1

Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä Etunimi Sukunimi 1 Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä 24.2.2017 Etunimi Sukunimi 1 Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen (voimaanpanolain 6 ) Maakunnan alueen maakunnan liiton, kuntien, perusterveydenhuollon

Lisätiedot

I Yliopistojen toiminnan yleiset perusteet 1

I Yliopistojen toiminnan yleiset perusteet 1 Sisällys Alkusanat v Sisällys vii Lyhenteet xv I Yliopistojen toiminnan yleiset perusteet 1 1. Yliopistomallin muutos ja yliopistolain säätäminen 1 1.1. Humboldtilaisesta moderniin yliopistoon 1 1.2. Yliopistolain

Lisätiedot

Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi

Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi Lausuntopyyntö HE YO- ja AMK-lain muuttamiseksi 1. Lausunnonantaja: Lausunnonantajan nimi (organisaatio) Lausunnon lähettäjä (henkilö) Puhelinnumero Sähköpostiosoite Yliopistojen opetusalan liitto YLL

Lisätiedot

Pöytäkirja. Järjestäytymiseen liittyvää. 2 Kokouksen pöytäkirjantarkastaja. 3 Uuden yliopiston siirtymäkauden hallituksen valinta

Pöytäkirja. Järjestäytymiseen liittyvää. 2 Kokouksen pöytäkirjantarkastaja. 3 Uuden yliopiston siirtymäkauden hallituksen valinta 2/2018 1 Hallituksen kokous 2/2018 Aika Tiistai 30.1.2018 klo 15.15 16:25 Paikka Päätalon kokoushuone Kansleri, Kalevantie 4 Asiat Järjestäytymiseen liittyvää 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

HE 66/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta

HE 66/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia.

Lisätiedot

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö Kokouksen sihteeri Helena Juntunen KOKOUSKUTSU gsm 040 4844 111 Privatel 83 2409 (email: Helena.Juntunen(at)ulapland.fi) 9.12.2009 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

Lisätiedot

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014 Halloped-koulutus Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014 Koulutuksen sisältö 1) Nopeat perusteet yliopiston hallinnosta 2) Edunvalvonnan perusteita 3) Halloped-keissejä Yliopiston

Lisätiedot

Läsnäolo- ja/tai puheoikeutetut Päivi Diov, hallinto- ja henkilöstöjohtaja / pöytäkirjanpitäjä Mervi Vidgrén, toimitusjohtaja/rehtori

Läsnäolo- ja/tai puheoikeutetut Päivi Diov, hallinto- ja henkilöstöjohtaja / pöytäkirjanpitäjä Mervi Vidgrén, toimitusjohtaja/rehtori Aika Maanantai 4.4.2016 klo 9.00 11.35 Paikka Microkadun kampuksen B-osan 5. kerroksen neuvotteluhuone B5016 (käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio) Läsnä olleet päätösvaltaiset jäsenet

Lisätiedot

Opiskelijalähtöisyys ohitettu rakennehuumassa

Opiskelijalähtöisyys ohitettu rakennehuumassa Sivu 1 / 6 Opiskelijalähtöisyys ohitettu rakennehuumassa Ylioppilaskunnan lausunto Turun yliopistolle esityksestä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamiseksi (Tampere 3 -lainsäädäntö) Ylioppilaskunta

Lisätiedot

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 193/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 33/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yliopistolain 7 :n muuttamisesta Yliopistolakia ehdotetaan yliopistojen koulutusvastuita koskevan kokonaisuudistuksen mahdollistamiseksi muutettavaksi

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö TAIDEYLIOPISTO Johtosääntö Käsittely: 1. Taideyliopiston johtosääntötoimikunta 10.8.2012 Johtosäännön lähtökohdat ja periaatteet 2. Hallituksen iltakoulu 16.8.2012 Kollegion jäsenmäärä ja valinta 3. Taideyliopiston

Lisätiedot

Liite 3. Lönnrot-yliopistosäätiön säännöt Alkuideoita Pertti V.J. Yli-Luoma

Liite 3. Lönnrot-yliopistosäätiön säännöt Alkuideoita Pertti V.J. Yli-Luoma Liite 3. Lönnrot-yliopistosäätiön säännöt Alkuideoita Pertti V.J. Yli-Luoma LÖNNROT-YLIOPISTOSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Lönnrot-yliopistosäätiö (ruotsiksi Stiftelsen för

Lisätiedot

YLIOPISTOLAITOKSEN UUDISTAMISEN SUUNTAVIIVAT. Johtaja Anita Lehikoinen Kuopio 29.8.2007

YLIOPISTOLAITOKSEN UUDISTAMISEN SUUNTAVIIVAT. Johtaja Anita Lehikoinen Kuopio 29.8.2007 YLIOPISTOLAITOKSEN UUDISTAMISEN SUUNTAVIIVAT Johtaja Anita Lehikoinen Kuopio 29.8.2007 JOHDANNOKSI Hallitusohjelman mukaisesti yliopistojen oikeudellinen asema uudistetaan tavoitteena kaikkien yliopistojen

Lisätiedot

Juha Lavapuro Asiantuntijalausunto

Juha Lavapuro Asiantuntijalausunto Juha Lavapuro 28.2.2018 Asiantuntijalausunto Lausuntopyyntö Tampereen yliopiston tieteentekijät on pyytänyt minulta asiantuntijalausuntoa Tampereen yliopiston siirtymäkauden hallituksen 10.2.2018 hyväksymän

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 24/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ammattikorkeakoululain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan ammattikorkeakoululakiin lisättäviksi säännökset ammattikorkeakoulun opiskelijakunnasta.

Lisätiedot

Yliopistolakiuudistuksen arviointi. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta

Yliopistolakiuudistuksen arviointi. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta Yliopistolakiuudistuksen arviointi Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta 8.12.2017 Keskeiset kysymykset Yliopistokollegion aseman kehittäminen Nykylain mahdollisuudet Hallituksen valintaprosessi

Lisätiedot

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä.

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä. 1 LAPIN YLIOPISTO 341 3236 Aika tiistai 22.3.2005 klo 12.00 Ravintola Felli Akvaario-kabinetti (Yliopistonkatu 8, päärakennus). Läsnä + (pj) =Päivi Naskali (vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Ohjesääntö hallinnon opiskelijaedustajista

Ohjesääntö hallinnon opiskelijaedustajista Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Ohjesääntö 1 (5) Ohjesääntö hallinnon opiskelijaedustajista 1. luku Yleistä 1 Säännösperusta 2 Sovellusala Yliopistoilla on perustuslain 123 perusteella itsehallinto. Yliopistolain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2017 1 (5) 277 Helsingin Musiikkitalo Oy:n osakassopimuksen muuttaminen HEL 2017-001885 T 00 01 05 Päätös päätti hyväksyä Helsingin Musiikkitalo Oy:n osakassopimuksen muuttamisen

Lisätiedot

HE 18/2011 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan syksyllä. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta

HE 18/2011 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan syksyllä. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta HE 18/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan kuntajakolakiin lisättäväksi säännökset yhdistyvän kunnan toimivallasta tilanteessa, jossa ennen

Lisätiedot

Aalto-yliopiston selvitys eduskunnan oikeusasiamiehen kanslialle on annettu 8.4.2013.

Aalto-yliopiston selvitys eduskunnan oikeusasiamiehen kanslialle on annettu 8.4.2013. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 12.11.2013 Dnro OKV/727/1/2013 1/5 ASIA Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opetus- ja tutkintokieli KANTELU Kantelija on 16.2.2013 eduskunnan oikeusasiamiehelle osoittamassaan kirjoituksessa

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KOORDINAATIORYHMÄ

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KOORDINAATIORYHMÄ PÖYTÄKIRJA 2/2013 PÄÄKAUPUNKISEUDUN KOORDINAATIORYHMÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN KOORDINAATIORYHMÄ PÖYTÄKIRJA 2-2013 Kokousaika klo 14.00 15.15 Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi

Lisätiedot

Esitys uudeksi yliopistolaiksi

Esitys uudeksi yliopistolaiksi Esitys uudeksi yliopistolaiksi Yliopistouudistuksen tavoitteet Yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman vahvistaminen muodostamalla yliopistoista itsenäisiä oikeushenkilöitä, joiden pääomittamisesta

Lisätiedot

Luku 1 Hallinnon yleiset periaatteet

Luku 1 Hallinnon yleiset periaatteet Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 4 Hallitus 25.1.2012 Päivitysvastuu: hallintojohtaja HALLINTOSÄÄNTÖ Luku 1 Hallinnon yleiset periaatteet 1 Yliopiston hallinnon tehtävänä on mahdollistaa yliopiston

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö TAIDEYLIOPISTO Johtosääntö Käsittely: 1. Taideyliopiston johtosääntötoimikunta 10.8.2012 Johtosäännön lähtökohdat ja periaatteet 2. Hallituksen iltakoulu 16.8.2012 Kollegion jäsenmäärä ja valinta 3. Taideyliopiston

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena

Lisätiedot

Helsingissä 6. päivänä syyskuuta 2007.

Helsingissä 6. päivänä syyskuuta 2007. HAKEMUS PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUKSELLE Pyydämme, että Patentti- ja rekisterihallitus myöntäisi luvan NNsäätiö nimisen säätiön perustamiseen ja vahvistaisi säätiön säännöt. Helsingissä 6. päivänä syyskuuta

Lisätiedot

Ohjesääntö Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan opiskelijaedustajien nimeämiseen ja opiskelijakunnan äänenkäyttöön osakeyhtiössä

Ohjesääntö Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan opiskelijaedustajien nimeämiseen ja opiskelijakunnan äänenkäyttöön osakeyhtiössä Ohjesääntö Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan opiskelijaedustajien nimeämiseen ja opiskelijakunnan äänenkäyttöön osakeyhtiössä I LUKU - Yleistä 1 Soveltaminen Opiskelijakunnan sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/6 Pöytäkirja Aika: 12. kesäkuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

AALTO-KORKEAKOULU. opetusministeri Sari Sarkomaa

AALTO-KORKEAKOULU. opetusministeri Sari Sarkomaa AALTO-KORKEAKOULU opetusministeri Sari Sarkomaa Valtioneuvosto valtuutti torstaina 29.5. opetusministerin allekirjoittamaan perustettavan korkeakoulusäätiön säädekirjan ja säännöt. Edellytyksenä allekirjoittamiselle

Lisätiedot

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen. Ilmari Hyvönen 7.5.2013

Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen. Ilmari Hyvönen 7.5.2013 Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen Ilmari Hyvönen 7.5.2013 Opiskelijavalintojen uudistaminen Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä. Tarkoitustaan toteuttaessaan ylioppilaskunnan toiminnan on oltava eeppisesti kestävää.

yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä. Tarkoitustaan toteuttaessaan ylioppilaskunnan toiminnan on oltava eeppisesti kestävää. Luvut, joita muutosesitys koskee I Pykälät, joita muutosesitys koskee 3 Vuoden 2010 hallitus Vuoden 2010 hallitus päätti kokouksessaan 56/2010 esittää edustajistolle sääntöjen 3 :n muuttamista seuraawanlaiseksi:

Lisätiedot

Tilannekatsaus Harri Jokiranta

Tilannekatsaus Harri Jokiranta Tilannekatsaus 9.8.2017 Harri Jokiranta Alueelliset erot talouskehityksessä väestökartat Muuttoliike kartta Yle.fi 6.8.2017 Perustuslakivaliokunnan mukaan valinnanvapautta koskevan lakiesityksen

Lisätiedot

1 MIKÄ ON SÄÄTIÖ? 1.1 Peruskäsitteitä

1 MIKÄ ON SÄÄTIÖ? 1.1 Peruskäsitteitä 1 MIKÄ ON SÄÄTIÖ? Säätiö on perustajansa asettama erillisvarallisuus, jota hoitaa erillinen hallinto ja jolla toteutetaan perustajan määräämää hyödyllistä tarkoitusta. Säätiön perustaja laatii säätiön

Lisätiedot

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen Lausunto 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö OKM/83/010/2014 Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen Koulutuksella hankitun tutkinnon

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Miksi Vieraskielisiä on lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa ja kielitaitoon liittyvissä

Lisätiedot

puolta ja se saattaa sen vuoksi antaa aiheen virheellisiin päätelmiin. Valiokunta jatkoi (s. 3):

puolta ja se saattaa sen vuoksi antaa aiheen virheellisiin päätelmiin. Valiokunta jatkoi (s. 3): 1 Mikael Hidén PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA 14.10.2015 KELLO 9.30 HE 38/15 vp laeiksi yliopistolain 49 :n ja ammattikorkeakoululain 43 :n väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolain ja

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö. Johtosääntö

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö. Johtosääntö TAIDEYLIOPISTO Johtosääntö Käsittely: 1. Taideyliopiston johtosääntötoimikunta 10.8.2012 Johtosäännön lähtökohdat ja periaatteet 2. Hallituksen iltakoulu 16.8.2012 Kollegion jäsenmäärä ja valinta 3. Taideyliopiston

Lisätiedot

HE 66/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta

HE 66/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta Lausunto 1 (5) Eduskunta Sivistysvaliokunta SiV@eduskunta.fi Asia: HE 66/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta Opetusalan Ammattijärjestö

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Valmistelutyöryhmän esitys hallituksen ulkopuolisiksi jäseniksi

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Valmistelutyöryhmän esitys hallituksen ulkopuolisiksi jäseniksi YLIOPISTOKOLLEGIO 11.11.2014 Kokous 04/14 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Valmistelutyöryhmän esitys hallituksen ulkopuolisiksi jäseniksi 3 Ilmoitusasiat 4 Muut asiat : 040-484 4000

Lisätiedot

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Lausuntoyhteenveto Tampere3, opetusyhteistyö ja koulutuksen siirtäminen

Lausuntoyhteenveto Tampere3, opetusyhteistyö ja koulutuksen siirtäminen 1 Opetus- ja kulttuuriministeriö Korkeakoulu- ja tiedeosasto Immo Aakkula, Maija Innola ja Maarit Palonen 12.5.2017 Lausuntoyhteenveto Tampere3, opetusyhteistyö ja koulutuksen siirtäminen Opetus- ja kulttuuriministeriössä

Lisätiedot

Säätiön nimi on Espoon Taide- ja Tietotekniikkasäätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki.

Säätiön nimi on Espoon Taide- ja Tietotekniikkasäätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi on Espoon Taide- ja Tietotekniikkasäätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. 2 Säätiön tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää uutta tietotekniikkaa ja teknologiaa soveltavan taiteen

Lisätiedot

Anna Kuusala

Anna Kuusala Anna Kuusala Tarkoituksena oli selvittää ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välisen yhteistyön nykyistä laajuutta tekniikan alan koulutuksessa sekä tulevia yhteistyösuunnitelmia korkeakouluissa. Korkeakoulujen

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018)

Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018) LAUSUNTO Eduskunta Sivistysvaliokunta Päiväys Asia Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018) Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Lausunto ID (5)

Lausunto ID (5) Lausunto ID-1566011726 1 (5) 18.08.2016 POL-2016-8436 Veli-Pekka Hautamäki Sisäministeriö Lausuntopyyntö hanketunnus SM009:00/2016 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi Pelastusopistosta

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 10/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kärkihankkeiden esittely 3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille 2013 2016 4. Lapin yliopiston

Lisätiedot

Yliopistojen yhdistämiselle ei ole estettä, mutta Tampereen ammattikorkeakoulun siirtäminen yliopiston omistukseen ei ole kannatettavaa.

Yliopistojen yhdistämiselle ei ole estettä, mutta Tampereen ammattikorkeakoulun siirtäminen yliopiston omistukseen ei ole kannatettavaa. Lausunto 1 (7) Opetus- ja kulttuuriministeriö Asia: Viite: Yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttaminen OKM Lausuntopyyntö, OKM/3/040/2016 Lausunnonpyytäjän kysymykset: Tampere3 Pidättekö ehdotusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2018 1 (5) 501 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle valtioneuvoston asetuksiksi lukiokoulutuksesta sekä eräiden lukiokoulutusta koskevien asetusten muuttamisesta

Lisätiedot