Suomen lehti. 1/2007 maaliskuu. Lehti terveyspalvelujen käyttäjille

Transkriptio

1 lehti 1/2007 maaliskuu Lehti terveyspalvelujen käyttäjille 1

2 Potilas lehti Potilasliiton jäsenyhdistykset Aivolisäke-potilasyhdistys Sella ry Pj. Juha Kapustamäki APECED ry Pj. Arja Nurmela, De Sjukas Väl rf Pj. Runa Reimavuo Eturauhassyöpäpotilaiden tuki ry Helsinginkatu 14 A Helsinki tukipuhelin pj Kalevi Järvinen Exitus ry Pj. Jaakko Ojanne, jaakko.ojanne@kaapeli.fi Helsingin Potilasyhdistys ry Pj. Heikki Päivike PL 271, Helsinki, helpotyhd@luukku.com Immuunipuutospotilaiden yhdistys ry Pj. Anna Ristsatama Niittymaantie 84, Pyhältö Potilasyhdistys Trasek ry Pj. Antti Karanki Suomen Amyloidoosiyhdistys ry Pj. Raija Mattila samy@suomenamyloidoosiyhdistys.fi Suomen Kilpirauhasliitto ry Vilhonkatu 4 B, Helsinki toimisto@kilpirauhasliitto.fi jasenasiat@kilpirauhasliitto.fi Pj. Paavo Koistinen Suomen Sähköyliherkät ry Pj. Matti Juusela Suomen Potilasliitto ry Finlands Patientförbund rf Kaisaniemenk. 4 A, 3. krs, Helsinki Puh. (09) Fax (09) , sähköposti: potilasliitto@kolumbus.fi, kotisivut: Järjestösihteeri Hannu Hietala Pääkirjoitus: Suomen Potilasliitto vastaa ajan haasteisiin 3 Ledare: Finlands Patientförbund svarar på tidens utmaningar 4 Kevätkokouskutsu - Kallelse till vårmötet 5 Editorial: Patient first 6 Vanhusten kuntouttava hoitotyö päivystyspoliklinikalla - hoitajien näkemyksiä 6 Suomen Potilasliitto ry:n kevätkokouskutsu 9 Finlands Patientförbund, kallelse till vårmötet 9 Diabetesepitemia tulee - oletko valmis? 10 Syöpäpotilas ja masennus 13 Belgiassa merkittävä säteilynrajoituspäätös 14 Sairaskertomuksia matkan varrelta 14 Kuinka kohtaamme kuoleman? 16 Kertomus parantumisesta 17 Lukijoilta 18 Ei elvytetä 19 Potilas Risto Ryti sai muistolaatan 19 Suomen Potilasliiton jäsenjärjestöjen sivut Terveysalan yhteystietoja 40 Suomen Potilaslehti 1/2007, 30. vuosikerta ISSN Kustantaja Suomen Potilasliitto ry Tili Sampo Painosmäärä kpl Vastaava päätoimittaja Viestintävaliokunta Päätoimittaja Ilmestyminen Tilausmaksu Sivunvalmistus Painopaikka Kansikuva Kuvannut Paavo Koistinen Paavo Koistinen (puh. joht.), Jaakko Ojanne, Heikki Päivike Hannu Hietala Neljä kertaa vuodessa 13 e/vuosi Ars Today, Helsinki Priimus Paino Oy, Loimaa Puiston talviuni. Pian kevät kohisten kaiken muuttaa. Heikki Päivike Lehteen tarkoitettu materiaali osoitteella: potilasliitto@kolumbus.fi Seuraava Suomen Potilaslehti, nro 2/2007, ilmestyy toukokuussa. Potilaslehteen tarkoitetut artikkelit tulee olla Potilasliiton toimistossa mennessä. 2 Hallitus: Puheenjohtaja: Paavo Koistinen, paavo.koistinen@elisanet.fi, varapuheenjohtaja Inger Östergård, inger.ostergard@luukku.com, sihteeri ja taloudenhoitaja Jaakko Ojanne, jaakko.ojanne@kaapeli.fi Varsinaiset jäsenet: Rauno Aaltonen, Pirkko Etelävuori, Kalevi Järvinen, Risto Niklander, Arja Nurmela, Johanna Pihlajamäki, Heikki Päivike. Varajäsenet: Marja Lamberg, Tenho Palmroth, Runa Reimavuo, Inka Svahn

3 Potilasliitto vastaa ajan haasteisiin Tuskin kukaan saattoi vielä pari vuosikymmentä sitten edes kuvitella sitä mullistusta, joka suomalaisessa sosiaali- ja terveyspolitiikassa on tapahtunut. Vuonna 1987 elettiin vielä niin kutsutun kasinotalouden huumaavaa aikaa. Kaikessa toiminnassa uskottiin vain taivaan olevan kasvun rajana. Kuten tiedämme, oletus oli erheellinen. Maailma muuttui niin meillä kuin muuallakin. Rajut muutokset ovat useimmiten tuskallisia ja niin on ollut muutos täällä koto-suomessakin. Muutokset ovat koskettaneet kaikkia elämän alueita, myös niin sanottua kolmatta sektoria. Monen mutkan kautta oli siirryttävä yhä laajemmassa määrin omatoimiseen ja omakustanteiseen toimintaan myös kolmannella sektorilla. Erilaisten yleishyödyllisten järjestöjen oli ryhdyttävä osoittamaan tarpeellisuutensa. Järjestelmällinen linja erilaisten avustusten jakamisessa onkin ollut, ja tulee olemaan, toiminnan tuloksellisuus. Myös Potilasliiton pitää kyetä osoittamaan, että se tekee sellaista potilastyötä, jolla saavutetaan potilaille etua ja hyötyä. Toimintaa ei tueta pelkästään toiminnan itsensä takia. Varsinkaan toimintaa ei tueta hienon historian takia. On tehtävä tulosta. On tehtävä hyvää ja hedelmällistä potilastyötä. Potilasliiton tehtävä on toimia pienten, harvinaisten ja erikoisten sairausryhmien potilaiden etujärjestönä, tukiorgaanina ja tietopankkina. Erityisen merkittävä osa toimintaa on myös Suomen Potilaslehden julkaiseminen sekä liiton www-sivujen ylläpito. Useimmilla liiton jäsenjärjestöistä ei olisi resursseja yksinään ylläpitää näin kattavaa tiedotuskoneistoa. Useimmilla tosin löytyy jäsenistöstään tarvittavaa henkistä kapasiteettia ja osaamista. Yhteisen liittomme kautta tämä valtava henkinen potentiaali voidaan saada yhteiseksi hyödyksi ja käyttöön. Erikseen on paikallaan muistuttaa Suomen Potilasliiton olevan avoinna myös Paavo Koistinen. yksityisille henkilöjäsenille. Jokainen potilashan on aina sairautensa suhteen uniikki yksilö. Liiton on kehityttävä jatkuvasti myös siten, että tämä jäsenkunnan merkittävä osa huomioidaan ja pidetään mukana liiton toiminnassa. Jäsenistöön kuuluu myös ihmisiä, joiden sairauksien määrä on laaja. Näin ollen heitä ei voi asettaa minkään erityisen luokituksen piiriin. Tiedon ja tuen tarve on kuitenkin suurta ja tarpeeseen pitää kyetä vastaamaan. Potilasliittoon keskittyy kaiken aikaa sellaista erityisosaamista, jonka varassa toimintaa nyt kehitetään. Keskittämisellä saavutamme paljon enemmän kuin jos tämä erityisosaaminen olisi hajallaan ja tietymättömissä. Tämä palvelisi erityisesti monisairaita potilaita sekä mahdollisesti alan viranomaisiakin. Potilasliitto on saavuttanut yhteiskunnallisen aseman, jossa sillä on myös painoarvoa. Tämä helpottaa yhteyden pitämistä myöskin erilaisiin potilastyön ja -toiminnan sidosryhmiin. Hedelmällistä potilastyötä voidaan parhaiten tehdä silloin, kun asiallinen keskusteluyhteys ja toimintakulttuuri myös viranomaistahoihin ja sairaanhoitojärjestelmään toimii. Suunnitteilla olevia päämääriämme ovat tänä vuonna osaamisen jakaminen ja jäsenistön tukeminen. Esimerkiksi yhdessä keskitetty kirjanpito, jäsenrekisterin ylläpito, potilasneuvonnan ohjaus ja muu lakisääteisten rutiinien hoitaminen voi tapahtua edullisemmin ja jouhevammin juuri yhdessä. Liitto voi tulevaisuudessa olla myös se taho, jonka opastuk- 3

4 Potilas lehti sella erilaiset avustusanomukset, hakemukset ja selvitykset valmistellaan. Saattaapa olla paikallaan opastaa joskus jäsenjärjestöjen väkeä aivan normaaliin kokoustekniikkaan ja yhdistyslainsäädännön velvoitteisiin. Kaiken avainperiaate on yhdessä tekeminen ja yhdessä toimiminen. Tänä vuonna Suomen Potilasliitolla on toimintansa ohjaajana myös uudet säännöt. Uusien sääntöjen mukaan vuodessa on nyt ainoastaan yksi vuosikokous. Näin on järkevää toimia jo aivan siitä syystä, että varsinaista potilastyötä tehdään kentällä ja maailmalla. Vuosikokous huolehtii lakisääteisistä asioista. Terve järjestö ei keskitä toimintaansa pelkkiin vuosikokouksiin. Mainitsemisen arvoista on sekin, että uusien sääntöjen mukaan liiton jäsenyys ei enää edellytä Suomen kansalaisuutta. Kansainvälistyminen edellyttää kaltaiseltamme järjestöltä muutakin kuin jonkun lähettämistä silloin tällöin ulkomaille katselemaan maailman menoa. Maailman meno on täällä, tässä ja nyt. Maahan muuttaa jatkuvasti väkeä muualta. Potilasliitto on myös heitä varten. Tämä on ilmeistä ja välttämätöntäkin, sillä vieraista kulttuureista ja kielialueilta tulevat potilaat ovat haaste myös suomalaiselle sairaanhoitojärjestelmällemme. Vastaamme siis tässäkin ajan vaatimuksiin ja haasteisiin. Merkittävästi uudistunut hallitus on aloittanut työnsä kokoamalla jo loppuvuodesta 2006 johtoryhmän ja valiokuntia, jotta varsinaisen hallituksen kokouksessa olisi käytettävissä mahdollisimman huolellisesti valmisteltuja asioita. Tämän kaltainen hallinnon tehostaminen on tarpeellista siitäkin syystä, että voimme nyt asettaa itsellemme uusia ja korkeammalla olevia tavoitteita. Emme pääse eteenpäin, mikäli tyydymme tarttumaan aina matkan varrella näköpiiriin ilmestyvään ja ehkä kiinnostavaan asiaan. Ennen kaikkea emme voi tehdä mitään sillä periaatteella, että aina ennenkin on tehty näin. Pikemminkin sopii aina miettiä, että onko jokin ennen tehty asia taikka tapa mielekäs ja liittoa hyödyttävä. Jos tällaisessa pohdinnassa on jonkin tavan mielekkyyttä edes syytä epäillä, niin silloin johtoryhmän tai valiokuntien tehtävä on pohtia uusia toimintatapoja. Aivan lopuksi muistuttaisin jäsenkuntaa siitä, että liitolle valittu hallitus on tehtävässään nimenomaan jäsenistön etua ja hyötyä ajamassa. Terveessä järjestystoiminnassa on leimaa antava se, että jäsenistö on aktiivista. Hallituksen jäseniin voi, ja suorastaan pitää, ottaa yhteyttä, jos jokin asia antaa aihetta. Meistä jokaisen tavoittaa joko puhelimen, sähköpostin tai tavallisen postin kautta. Useimmat tavoittaa kaikilla näillä keinoilla. Evästys ja kritiikki pitävät toiminnan oikealla pohjalla ja toiminnan vireänä. Yhdessä me teemme tästä toimintavuodesta hyvän vuoden. Paavo Koistinen, Suomen Potilasliiton puheenjohtaja Finlands patientförbund svarar på tidens utmaningar 4 Antagligen kunde ingen för några tiotal år sedan ens föreställa sig den omvälvning, som skulle ske inom den finska social- och hälsovården. Vi levde ännu år 1987 i den så kallade kasinoekonomin. Inom all verksamhet trodde man att gränsen för tillväxten var himlen. Vi vet i dag att antagandet var fel. Världen förändras både hos oss liksom hos andra. Omvälvande förändringar är ofta smärtsamma. Så har också förändringarna varit i vårt land - Finland. Förändringarna har berört alla verksamhetsområden även tredje sektorn. Genom många krokvägar har vi i allt större grad även inom den tredje sektorn övergått till självständig och självkostnadsverksamhet. Olika allmännyttiga organisationer bör kunna påvisa att de behövs. En systematisk linje för utdelning av bidrag har varit och kommer att vara, att verksamheten kan uppvisa resultat. Även Patientförbundet bör kunna uppvisa, att det gör sådant patientarbete, som patienter har nytta och fördel av. En verksamhet får aldrig stöd enbart för att upprätthålla själva verksamheten. I synnerhet utdelas inget verksamhetsstöd för en fin bakgrunds historia. Man bör kunna uppvisa resultat. Man bör göra ett gott och fruktbart patientarbete. Patientförbundet bör verka och arbeta som intresseorganisation, stödorgan och databank för patienter som har eller hör till små, ovanliga och speciella sjukdomsgrupper. En betydande del av verksamheten är utgivningen av tidningen Finlands Patienttidning och upprätthållande av förbundets www-sidor. De flesta av förbundets medlemsföreningar skulle inte ha resurser att på egen hand upprätthålla en så täckande informationstjänst. I de flesta medlemsföreningar finns dock behövlig andlig kapacitet och kunskap. Genom vårt gemensamma förbund kan denna andliga potential fås till gemensam användning och nytta. Speciellt bör dock påpekas att Finlands Patientförbund också är öppet för privata patientmedlemmar. Varje patient är alltid sin sjukdoms unika individ. Förbundet bör fortsättningsvis utvecklas så, att en betydande del av dess medlemmar beaktas och hålls med i förbundets verksamhet. Till medlemmarna hör även personer som har många, svåra sjukdomar. Därför kan man inte placera dem alla inom någon speciell gruppering. Behovet av information och stöd är stort och man bör kunna svara på olika behov och utmaningar. Patientförbundet koncentrerar all tid på sådan specialkunskap som leder till att

5 verksamheten utvecklas. Genom koncentration uppnår man mycket mera, än om specialkunskapen skulle vara utspridd eller undangömd. Speciellt personer med många olika sjukdomar, men även myndigheter som hänför sig till området kan ha nytta av verksamheten. Patientförbundet har uppnått en samhällelig ställning och har därför också en viss pondus. Ett fruktbart patientarbete kan utföras när en saklig diskussionskontakt och verksamhetskultur fungerar med myndigheter och vårdsystem. Målsättningen för detta år är att dela kunskap för att kunna stöda medlemmarna. Till exempel centraliserad bokföring, upprätthållande av medlemsregister, handledning av patientrådgivning och annan lagstadgad rutin kan ske förmånligare och smidigare gemensamt. Förbundet kan i framtiden vara den punkt, som ger handledning i hur man gör bidragsanhållan, ansökningar och hur man förbereder olika utredningar. Det kan ibland vara på sin plats att handleda medlemmar i föreningarna i vanlig mötesteknik och informera om de skyldigheter som föreningslagen förutsätter. Principen för allt arbete är att göra och verka tillsammans. Finlands Patientförbund har i år fått nya stadgar som stöd för sin verksamhet. Enligt de nya stadgarna hålls nu endast ett årsmöte per år. Det är vettigt att fungera så av den orsaken att det egentliga patientarbetet sker på fältet. Årsmötet ansvarar för de stadgeenliga ärendena. En ambitiös förening koncentrerar inte sin verksamhet enbart till årsmötet. Man bör nämna att de nya stadgarna inte längre förutsätter att förbundets medlem har finskt medborgarskap. Internationaliseringen förutsätter att ett förbund som vårt kan sända representanter utomlands av annan orsak än att se på världens gång. Just här och nu är världens gång. Till vårt land flyttar människor från andra länder och kulturer. Patientförbundet finns till även för dem. Det är uppenbart och ofrånkomligt att patienter från främmande kulturer och språkområden är en utmaning för det finska vårdsystemet. Vi svarar således på tidens krav och utmaningar. Styrelsen, som förnyats, har påbörjat sitt arbete genom att i slutet av år 2006 bilda en ledningsgrupp och utskott, som noggrant förbereder ärenden till styrelsemötet. Denna effektivering av styrelsen är motiverad därför att vi nu skall ha möjlighet ställa nya och högre mål. Vi kan Ten years ago we lived during a flourishing time. Our economic situation seemed to expand and grow beyond limits. We realize now that this thinking was based on complete misscalculations. The result made a radical change in the economy and society as well. Changes are often painful and the results can be seen and felt even now. The work for patients and fight for their benefits is still going on. Cut-backs on public healthcare challenge both the society and Patient Union. Our third sector has become more and more responsible for healthcare. Workers have unions of their own to look after their benefits. The existence of Patient Union is based on the same kind of thinking. We look after the benefit of patients. Our work and ability to serve the patients in Finland is based on the economic support of Finnish society. In the past the support was almost automatic. Now results are required. Although we have had a productive past, we have to prove our efficiency and ability to serve the patient now, tomorrow and - in short -forever. We must try to respond to the new challenges in health care, the need for information and towards the new Finnish society, where more and more people come from different cultures and environments. Under our constant work just now are our channels of information: our magazine and our webpages. Through these channels, we spread our knowledge and information to our members and the society. Patient first inte gå framåt, om vi nöjer oss att ta fasta på de saker som dyker upp på vägen och verkar intressanta. Speciell med principen så har vi alltid gjort förut kan vi inte göra någonting. Snarare borde vi tänka, har någonting som gjorts tidigare varit till nytta för förbundet. Om det i sådana funderingar finns orsak att tro eller misstänka att så inte är fallet har ledningsgruppen eller utskotten skäl att fundera på nya verksamhetsformer. Till slut vill jag påminna medlemskåren om att den styrelse som nu har valts har till uppgift att arbeta för medlemmarnas förmåner och till medlemmarnas nytta. Slående för en sund föreningsverksamhet är att medlemmarna är aktiva. Man kan och bör ta kontakt med styrelsemedlemmarna när man anser sig ha orsak. Man kan nå oss antingen via telefon, elpost eller per brev. De flesta kan nås på detta sätt. Vägledning och kritik håller verksamheten på rätt köl och håller verksamheten aktiv. Tillsammans gör vi detta verksamhetsår till ett gott år. Paavo Koistinen Finlands Patientförbunds ordförande The healthy and constructive work in the Finland s Patient Union is based on free communication and accurate information. It is important, that we can activate as many of our members as possible. It is also important to awaken the interest of potential new members. As chairman of the Patient Union s board I encourage you to contact me or any other board member with positive or negative feed-back. It is important for our members to express their needs in order for us to improve our union and serve our clients in the best possible way. Paavo Koistinen President of the Finland s Patient Union ra Responsible managing editor 5

6 Potilas lehti Vanhusten kuntouttava hoitotyö päivystyspoliklinikalla hoitajien näkemyksiä 6 Artikkelin kirjoittajat: Tuija Ghenoun, sairaanhoitaja (AMK) Oulunkylän Kuntoutussairaala Jaana Salminen, sairaanhoitaja (AMK), HUS Hyks-sairaanhoitoalue, sisätautien toimiala, Peijaksen sairaala, päivystys ja valvonta, päivystysosasto, jaana.salminen@hus.fi Marita Tanhua, sairaanhoitaja (AMK), Diacor, Sairaalan poliklinikka, marita.tanhua@diacor.fi Leif Holmlund, ylihoitaja, TtM, HUS Hyks-sairaanhoitoalue, sisätautien toimiala, päivystys ja valvonta leif.holmlund@hus.fi Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian kolme sosiaali- ja terveysalan opiskelijaa ja Marian päivystyspoliklinikan henkilökunta ovat kiinnostuneita vanhuspotilaan kuntouttavasta hoitotyöstä päivystyspoliklinikalla. Tältä pohjalta nousi tutkimusaihe, jossa selvitettiin, kuinka kuntouttava hoitotyö ilmenee päivystyspoliklinikalla. Tutkimus- ja kehittämishanke, jonka sairaanhoitajaopiskelijat toteuttivat opinnäytetyönä, kytkettiin saumattomasti koulutusprosessiin ja työelämän haasteisiin yhteistyössä Stadian kanssa. Tästä on kysymys Opinnäytetyössä haastateltiin Marian päivystyspoliklinikan 10 sairaan- ja perushoitajaa kahdessa ryhmähaastattelussa teemahaastattelumenetelmällä. Tulokset analysoitiin sisällönanalyysillä. Hoitajat määrittelivät kuntouttavan hoitotyön potilaan toimintakykyä ylläpitävänä tai parantavana toimintana sekä fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin ylläpitämisenä. Kuntouttava hoitotyö on tavoitteellista ja jatkuvaa toimintaa, joka vaatii potilaan omaa aktiivisuutta sekä voimavaroja. Kuntouttava hoitotyö päivystyspoliklinikalla tarkoittaa jokapäiväiseen elämään liittyviä asioita, joilla tuetaan vanhuksen selviytymistä päivittäisissä perustoiminnoissa. Hoitajan myönteinen asennoituminen, tavoitteiden asettaminen, motivointi sekä rohkaisu edistävät kuntouttavaa hoitotyötä. Potilaan oma motivaatio ja toimintakyky ja omaisen tuki ovat edellytyksenä kuntouttavan hoitotyön onnistumiselle. Toimiva hoitoketju, vastuuhoitajamalli sekä kotiutushoitajan toiminnan kehittäminen katsottiin tärkeäksi. Yhteistyön puute, toimimaton hoitoketju, läpivirtauksen hitaus, ahtaat tilat ja kiire tekivät kuntouttavan hoitotyön toteuttamisen hankalaksi. Potilaan motivaation puute ja asenne vaikeuttavat kuntouttavaa hoitotyötä. Hoitajat nimesivät kehittämiskohteeksi muun muassa moniammatillisen yhteistyön. Avainsanat: Kuntouttava hoitotyö, päivystyspoliklinikka, vanhus, moniammatillinen yhteistyö. Johdanto Marian sairaalan sisätautien päivystyspoliklinikka on yksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin päivystyspisteistä (HUS). Potilaista suuri osa on iäkkäitä, monisairaita sisätautipotilaita. Päivystyspoliklinikalla toteutetaan yksilövastuista hoitotyötä. Siellä on haasteeksi muodostunut potilaiden siirtyminen jatkohoitopaikkaan. Monet päivystykseen tulleista potilaista joutuvat odottamaan Helsingin terveyskeskuksen akuuttisairaalan paikkaa jopa usean vuorokauden päivystyspoliklinikalla. Päivystyksen luonne on muuttunut vuodeosastomaiseksi. Ikääntyneen potilaan oikea hoidon tarpeen arviointi ja sujuva siirtyminen jatkohoitopaikkaan on tärkeää. Jo muutaman päivän vuodelepo aiheuttaa merkittävän takaiskun ikääntyneen ihmisen toimintakykyyn. Tutkimusten mukaan vanhusten sairauden oireisiin tulisi tarttua heti niiden ilmaantuessa ja hoitaa ne nopeasti, ettei vanhusten toimintakyky heikkene (Pitkälä Strandberg 2003.) Arvon (2005) tutkimuksessa vanhusten toimintakyky oli heikentynyt merkitsevästi päivystyspoliklinikalle saavuttaessa. Alentunut muisti ja sekavuus ovat yhteydessä huonoon toimintakykyyn. Päivystyspoliklinikalta pois lähtiessä vanhusten toimintakyky ei ollut palautunut lähtötasolle. Mustajoki (2000) totesi tutkimuksessaan, että vanhuksen toimintakyvyn säilyttämisessä on tärkeää liikuntakyvyn säilyttäminen, kuntouttaminen, vanhuksen itsenäinen liikkuminen ja omatoimisuuden tukeminen sekä kannustaminen ja ohjaaminen. Kuntouttava hoitotyö Kuntoutumista edistävän hoitotyön tavoitteena on tukea potilasta saavuttamaan ja ylläpitämään toimintakyky, jotta hän voi elää mahdollisimman itsenäistä ja täysipainoista elämää. Hoitotyön kirjallisuuden ja hoitotieteen lähtökohtien pohjalta on kehitetty iäkkäiden potilaiden kuntoutusta ja kuntouttavaa hoitotyötä edistävän hoitotyön malli. Mallissa sekä hoitaja että kuntoutuja ovat subjekteja henkilön kuntoutumista vaativassa tilanteessa. Prosessin aikana henkilö on vuorovaikutussuhteessa hoitajien ja muiden kuntoutumiseen osallistuvien henkilöiden kanssa. Hoitajien toiminnassa kuntouttava hoitotyö näkyy sitoutumisessa johdonmukaiseen ja terveyslähtöiseen toimintaan. (Routasalo 2003.) Vanhuksen kuntoutumisen lähtökohta on erilainen kuin työikäisellä. Kuntoutetun akuutisti sairastuneen vanhuksen toimintakyky säilyy tutkimusten mukaan parempana kotiutusvaiheen jälkeen kuin

7 kontrollipotilailla, jotka eivät olleet saaneet kuntoutusta. Kuntoutus vähensi laitoshoidon tarvetta. Iäkkään potilaan kuntoutumiseen tulee kiinnittää huomiota, sillä he saavat todennäköisemmin uusia toimintakyvyn vajauksia sairaalahoidon aikana. (Tilvis 2003) Tutkimusongelmat Tavoitteena oli kartoittaa hoitajien näkemyksiä siitä, kuinka vanhusten kuntouttava hoitotyö näkyy Marian päivystyspoliklinikalla ja mitkä ovat sitä edistävät ja estävät tekijät. Tutkimuskysymykset olivat: 1. Mitä vanhusten kuntouttava hoitotyö on päivystyspoliklinikalla hoitajien arvioimana? 2. Mitkä tekijät edistävät vanhusten kuntouttavan hoitotyön toteutumista päivystyspoliklinikalla? 3. Mitkä tekijät estävät vanhusten kuntouttavan hoitotyön toteutumista päivystyspoliklinikalla? 4. Mitä kehittämistarpeita ilmenee vanhusten kuntouttavan hoitotyön toteuttamisessa päivystyspoliklinikalla? 5. Miten vanhusten kuntouttava hoitotyö toteutuu vanhusten hoidossa päivystyspoliklinikalla? Aineiston keruu ja analysointi Opinnäytetyön aineisto kerättiin teemahaastattelun avulla kymmeneltä vapaaehtoiselta sairaan- ja perushoitajalta. Haastattelu perustui ennalta tehtyyn teemahaastattelurunkoon. Haastateltavien työkokemus vaihteli 1-27 vuoteen. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä. Hoitajien ilmaisemia ajatuskokonaisuuksia ryhmiteltiin teema-alueittain. Ilmaisut pelkistettiin ja jaettiin ryhmiksi sisältöjen mukaan. Eri teema-alueet yhdistettiin ilmiötä kuvaavaksi kokonaisuudeksi (kuvio 1). Kuntouttavan hoitotyön määritelmä Hoitajat määrittelivät vanhusten kuntouttavan hoitotyön potilaan toimintakykyä ylläpitävänä tai parantavana toimintana sekä fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin ylläpitämisenä. Se on jatkuvaa ja tavoitteellista toimintaa, joka vaatii potilaan omaa aktiivisuutta, voimavaroja sekä pitkäjänteisyyttä. Kuntouttava hoitotyö on voimavaralähtöistä. Potilaan omia jäljellä olevia voimavaroja tuetaan ja ylläpidetään. Potilasta kannustetaan Kuvio 1. Vanhusten kuntouttava hoitotyö päivystyspoliklinikalla. omatoimisuuteen ja tekemään itse niin paljon kuin mahdollista. Tarkoituksena on aktivoida potilasta liikkumaan vähitellen joko omatoimisesti, apuvälineiden kanssa tai hoitajan avustamana. Tavoitteena on potilaan nopea kotiuttaminen. Hoitaja - lähin yhteistyökumppani Kuntouttavaa hoitotyötä edistäviä sekä estäviä tekijöitä päivystyspoliklinikan hoitajat löysivät eri osa-alueilta. Tekijöitä tarkasteltiin hoitajan, potilaan, toiminnan sekä ympäristön kannalta. Hoitajan asenteet koettiin tärkeimpänä kuntouttavaa hoitotyötä sekä edistävänä että estävänä tekijänä. Hoitajat olivat sisäistäneet kuntoutuksen merkityksen potilaan hoidossa Potilaan rohkaisu ja motivointi tekemään itse edistää hänen kuntoutumistaan. Hoitajat käyttivät huumoria ja luovia ratkaisuja auttamiskeinona. Vastuuhoitajamalli edistää kuntouttavan hoitotyön toteuttamista poliklinikalla. Työn suunnittelulla hoitajat pyrkivät vaikuttamaan kuntouttavan hoitotyöhön ja sen toteutumiseen. Potilas avainasemassa Potilaan motivaatiolla on suuri merkitys kuntouttavan hoitotyön toteutumisessa. Perustarpeiden tyydyttäminen edisti vanhuksen liikkeelle lähtöä. Potilaan toimin- 7

8 Potilas lehti 8 takyky on avainasemassa siinä, miten hän suoriutuu jokapäiväisistä toiminnoistaan. Potilaat eivät monestikaan halua olla poliklinikan levottomissa tiloissa, vaan haluavat kotiutua mahdollisimman pian. Kiire voi edistää potilaan kuntoutumista. Potilasta ei aina ehditty auttamaan, jolloin hän lähti itse liikkeelle. Huoli kotona olevasta omaisesta tai lemmikkieläimestä motivoi potilasta kuntoutumaan. Vanhuksen turvallisuuden tunne päivystyspoliklinikalla korostuu. He kokevat saavansa siellä apua. Omassa kodissaan vanhus voi kokea yksinäisyyttä, mutta kun hän tulee turvalliseksi kokemaansa sairaalaympäristöön, hän uskaltaa liikkua. Toisaalta vanhuksen asenne voi estää kuntoutumista. Vanhukset haluavat olla potilaan roolissa. Valvontalaitteisiin kytkettynä oleminen aiheuttaa heissä pelkoa. Potilaan kunto vaikuttaa kuntouttavan hoitotyön toteutumiseen. Riittämätön kivunhoito voi olla kuntoutumista estävä tekijä, kuten myös potilaan henkinen tila. Kun omainen tuo vanhuksen päivystyspoliklinikalle, hän saattaa olettaa hoitajien tekevän kaiken vanhuksen puolesta. Vanhusten yksinäisyys ja muut ongelmat näkyvät päivystyspoliklinikalla. Vilkasta menoa yötä päivää Päivystyspoliklinikan toimintaympäristöstä löytyi enemmän kuntouttavaa hoitotyötä estäviä kuin edistäviä tekijöitä. Suurimmiksi estäviksi tekijöiksi nimettiin kiire ja toimintaympäristön sopimattomuus kuntouttavaan hoitotyöhön. Hoitajat kokevat, ettei aikaa jää muuhun kuin elintoimintoja ylläpitäviin hoitotoimenpiteisiin. Fysioterapeuttien kanssa yhteistyö on vähäistä, sillä hoitajat kokevat fysioterapeuttien poliklinikalle saamisen aikaa vieväksi. Nostoapuvälineitten käyttö edistää kuntouttavaa hoitotyötä, vaikka ne koetaankin hankaliksi ja aikaa sekä tilaa vieviksi. Päivystyspoliklinikan luonteeseen kuuluu kiire ja rauhallisen jakson ennustamaton vuorottelu. Kiireettömyys parantaa kuntouttavan hoitotyön toteuttamista, samoin toimivat hoito- ja apuvälineet. Hoitajat kokivat toimitilat merkittävänä esteenä vanhusten kuntouttavan hoitotyön toteutumiselle. Ympäristö on rauhaton. Vuorokauden ajat saattavat mennä vanhuksilla sekaisin, kun koko ajan on toimintaa ympärillä. Jos tiloissa on paljon omaisia, hoitajat kokevat, etteivät he enää mahdu tekemään työtänsä ahtaissa tiloissa. Kuntouttava hoitotyö tarkoittaa pieniä asioita Etukäteen tehdyllä suunnitelmalla on hoitajien mielestä vaikea vaikuttaa hoitotyöhön. Suunnitelmat jäävät toteutumatta, koska potilaiden voinnissa tapahtuvat muutokset, uusien potilaiden tulo päivystyspoliklinikalle ja muut kiireellisesti hoidettavat asiat muuttavat jatkuvasti päiväjärjestystä. Hoitajat arvioivat, että kuntouttava hoitotyö päivystyspoliklinikalla tarkoittaa pieniä, jokapäiväiseen elämään liittyviä asioita, joilla tuetaan vanhuksen selviytymistä päivittäisissä toiminnoissa. Kuntouttava hoitotyö liitetään päivittäiseen hoitotyöhön. Hoitotyön keinoilla ylläpidetään ja edistetään kokonaisvaltaista hyvinvointia. Hoitotyön keinoina hoitajat mainitsivat motivoimisen, rohkaisemisen ja kehottamisen. Kotiuttamista ja jatkohoitopaikkaan siirtymistä suunnitellessa tulisi potilaan toimintakyky olla kartoitettu. Toimintakykyä arvioidaan potilaan päivittäisten toimintojen yhteydessä ja voinnissa tapahtuneet muutokset kirjataan tarkkailulomakkeeseen päivittäin joka työvuorossa. Varsinaisia toimintakykyä mittaavia mittareita ei ole käytössä, vaan hoitajat kävelyttävät vanhuksia ja tarkkailevat siten heidän liikuntakykyään. Potilaan fyysisen toimintakyvyn arviointi, sen ylläpito ja edistäminen muodostavat suurimman osan kuntouttavan hoidon sisällöstä. Tavoitteena on, että potilas mahdollisuuksien mukaan nousee ylös, lähtee liikkeelle ja tekee itse sen minkä pystyy. Hoito toteutuu perusasioissa: talutetaan vessaan mieluummin kuin annetaan alusastia, nostetaan istumaan ja syömään tuoliin, tarjotaan apuvälineitä käyttöön, jos liikkumisen kanssa on ongelmia. Omainen tärkeässä roolissa Potilaan omaisella on monta roolia. Omainen voi olla hoitohenkilökunnalle suuri voimavara tai ääritapauksessa toinen hoidettava. Hoitajat saavat omaisilta tietoja potilaan pärjäämisestä kotona, jonka perusteella voidaan suunnitella kotiutusta. Usein omaiset kyselevät aktiivisesti potilaan voinnista sekä hoitajilta että lääkäreiltä. Hoitajien mukaan omaisilla on monesti hoidon suhteen sellaisia odotuksia, joihin ei voida vastata. Ajan salliessa hoitajat keskustelevat mielellään omaisten kanssa potilaan hoidosta ja antavat potilaan hoitoa koskevaa tietoa omaisille. Näin he pyrkivät ennaltaehkäisemään vanhuksen paluuta päivystyspoliklinikalle. Pohdinta Työn luotettavuus Tutkittava aihe oli epätavanomainen päivystyspoliklinikan näkökulmasta katsottuna. Päivystyspoliklinikan hoitotyötä ja kuntouttavan hoitotyön filosofiaa ei ole yhdistetty samassa opinnäytetyössä aiemmin. Tiedonantajien määrä oli 10 hoitajaa, joka on riittävä määrä antamaan kuva tutkitusta aiheesta. Heidän asiasta antamansa tiedot olivat luotettavia, koska he ovat oman työnsä asiantuntijoita. Viisi eri teemaa johdatteli keskustelua. Tutkimus antoi vastauksia haluttuihin teemoihin. Tutkimus analysoitiin sisällönanalyysillä. Tulokset eivät ole yleistettävissä, koska haastattelut suoritettiin yhdellä päivystyspoliklinikalla. Ne antoivat selkeän kokonaiskuvan kuntouttavan hoitotyön toteutumisesta Marian päivystyspoliklinikalla. Eettiset näkökohdat Tutkimusta suunnitellessa ja toteuttaessa huomioitiin eettiset näkökohdat prosessin kaikissa eri vaiheissa. Tutkimuslupa haettiin HUS -HYKS sisätautitoimialan johtavalta ylihoitajalta. Tutkimuksen kohderyhmä olivat Marian päivystyspoliklinikan perus- ja sairaanhoitajat. Tutkimukseen osallistuvilta pyydettiin kirjallinen suostumus haastatteluun osallistumiseen. Heille kerrottiin, että osallistuminen on vapaaehtoista ja luottamuksellista ja siitä voi vetäytyä kesken pois. Heille kerrottiin myös haastattelun nauhoittamisesta. Aineisto käsiteltiin luottamuksellisesti ja raportoitiin siten, ettei yksittäistä tutkittavaa ollut mahdollista tunnistaa. Tulokset esitettiin niin, että tutkimusraportin lukijalle selviää, miten ne on aineistosta johdettu. Raportissa nostettiin esiin sellaisia asioita, joilla on merkitystä hoitotyölle. Elämänlaatua kuntouttavalla hoitotyöllä Päivystyspoliklinikalla ei aiemmin ole jouduttu miettimään vanhusten hoitoa kuntouttamisen näkökulmasta niin paljon kuin nykyisin. Kuntoutuksen tulisi tapahtua siihen soveltuvassa paikassa. Vanhusten tulisi päästä sinne joustavasti, ilman että odotusaika päivystyspoliklinikalla venyisi. Läpivirtauksen ollessa hidasta vanhukset odottavat jatkohoitoon pääsyä päi-

9 vystyspoliklinikan tiloissa jopa useita vuorokausia. Hoitajat olivat haastattelussa sitä mieltä, että muutaman päivän odottelulla kuntoutuksen aloittamisessa ei ole merkitystä vanhuksen toimintakyvylle. Sillä kuitenkin on merkitystä vanhuksen kotona pärjäämiselle ja toimintakyvyn säilymiselle jatkossa. Tästä on näyttöä sekä kotimaisissa että ulkomaisissa tutkimuksissa. Vanhuksen pitkä vuodelepo heikentää hänen toimintakykyään merkittävästi hyvin nopeasti. Edellytyksenä kuntouttavan hoitotyön toteuttamiselle on hoitajien sitoutuminen kuntoutumisen edistämiseen. Päivystyspoliklinikan luonteeseen ei joidenkin hoitajien mielestä kuulu potilaan kuntouttaminen. Päivystyspoliklinikalla on nykyisin ristiriitainen rooli. Sen pitäisi pystyä vastaamaan hoitamansa alueen päivystyspolikliinisesta vastaanotosta, mutta myös hoitaa jatkohoitoa odottavia potilaita puutteellisissa tiloissa. Tämä asettaa suuria paineita ja vaatimuksia päivystyspoliklinikan hoitajille. Hoitaja on avainasemassa kuntouttavaa hoitotyötä toteuttaessaan, koska hän on ajallisesti eniten tekemisissä sekä potilaan, että hänen omaistensa kanssa. Moniammatillista tiimityötä kaivataan Päällimmäiseksi kehittämisalueeksi nousi yhteistyön kehittäminen ja työnjaon selventäminen eri sidosryhmien kanssa. Yhteistyön tulee olla suunnitelmallista ja koordinoitua toimintaa, jolloin se tuo jatkuvuutta vanhusten kuntouttavan hoitotyöhön. Sairaanhoitajan asiantuntijuutta hyödyntämällä, esimerkiksi puhelinneuvonnalla, voidaan vähentää turhia käyntejä päivystyspoliklinikalla. Omaisille voidaan laatia lyhyitä ja helppotajuisia oppaita vanhusten tyypillisimmistä vaivoista sekä niiden ennaltaehkäisystä ja hoidosta. Jatkohoitopaikkaa odottaville vanhuksille tulisi olla oma osasto, joka on varustukseltaan kuntouttavaan hoitotyöhön soveltuva. Moniammatillinen yhteistyö vanhusten kuntouttavassa hoitotyössä on ratkaiseva. Toiminnan kehittämisen perusedellytys on johdon tuki ja resurssien myöntäminen. Tulevaisuuden näkymiä Marian päivystyspoliklinikka voisi entistä enemmän profiloitua geriatriseksi päivystyspoliklinikaksi. Vanhusten erityispiirteiden ymmärtäminen auttaa vanhusten kuntouttavan hoitotyön toteuttamista. Suomen Potilasliitto ry:n sääntömääräinen kevätkokous (vanhojen sääntöjen mukaan) pidetään perjantaina 30. maaliskuuta 2007 klo 17 alkaen Potilasliiton toimistossa Kaisaniemenkatu 4 A, 3. krs, Helsinki. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät kevätkokousasiat sekä mahdollisesti yhdistysrekisterin uuteen sääntömuutosesitykseen vaatimat korjaukset. Tervetuloa! Suomen Potilasliitto ry/hallitus Finlands Patientförbund rf:s stadgeenliga vårmöte (enligt de gamla stadgarna) hålls fredagen den 30 mars 2007 kl. 17 på Patientförbundets byrå, Kajsaniemigatan 4 A, 3 vån., Helsingfors. På mötet behandlas vårmötets stadgeenliga ärenden samt möjligen de av föreningsregistret förutsatta korrigeringarna i förbundets förslag till nya stadgar. Välkommen! Finlands Patientförbund/styrelsen Moniammatillinen tiimi, johon kuuluvat muun muassa geriatri, fysioterapeutti sekä geriatrisia hoitajia, voivat yhteistyössä arvioida vanhuksen tilaa ja ohjata hänet oikeaan jatkohoitopaikkaan. Aktiivinen fysioterapeutti voisi olla luomassa uusia toimintatapoja, jotka soveltuvat päivystyspoliklinikan toimintaympäristöön. Rekrytoinnissa huomioitaisiin henkilöstön kiin- nostuneisuus kehittää geriatrisen päivystyspotilaan kuntouttavaa hoitotyötä. Vanhusten toimintakyvyn arviointia on hyvä kehittää systemaattiseksi ja luotettavaksi toimintakykyä mittaavien mittareiden avulla. Mahdollisimman aikainen toimintakyvyn arviointi auttaa hoitotyön suunnittelua ja tukee oikea-aikaisesti vanhuksen kuntoutumista. Lähteet: Arvo, Tuija 2005: Ikääntynyt potilas päivystyspoliklinikalla toimintakyvyn muutoksen seuranta. Pro gradu-tutkielma. Kuopion yliopisto. Hoitotieteen laitos. Mustajoki, Sanna 2000: Vanhusten hyvä hoito vanhainkodissa. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto. Hoitotieteen laitos. Pitkälä, Kaisu Strandberg, Timo 2003: Missä vanhustenhoidossa sudenkuopat. Lääkärilehti. Verkkodokumentti. < ltk.naytaartikkeli> ( ). Routasalo Pirkko 2003: Iäkkään henkilön kuntoutumista edistävän hoitotyön suositusten lähtökohdat ja edellytykset. Teoksessa Lauri, Sirkka (toim.): Näyttöön perustuva hoitotyö. Helsinki. WSOY Tilvis, Reijo 2003: Geriatrisen kuntoutuksen vaikuttavuus. Artikkeleita geriatriasta. Verkkodokumentti. < > ( ). 9

10 Potilas lehti Christer Sundqvist, ravintovalmentaja, FT Diabetesepidemia tulee oletko valmis? 10 Media tekee diabeteksella, eli sokeritaudilla, repäiseviä otsikoita esimerkiksi tähän tyyliin: Tyypin 2 diabetes romuttaa talouden (Mediuutiset) Tyypin 2 diabetes - uusi maailmanlaajuinen epidemia (Duodecim) Sydän- ja verisuonitautien ehkäisytyön keskeiset suuntaviivat eivät ole sumentuneet (Suomen Lääkärilehti) Diabetes lisääntyy hälyttävää vauhtia (Aamulehti) Suomessa nuoruusiän diabetesta eniten koko maailmassa (Turun Sanomat) KTL: Diabetes-tutkimusta ei tehty salaa vanhemmilta (Helsingin Sanomat) Vippaskonsteja vai tutkittua tietoa? (Suomen Diabetesliitto) Ei mikään naurun asia - diabetes tappaa Naurusaarella! (veteraaniurheilija blogi) Valistusta on tarjolla lisää tulossa Diabetesliiton lääkärineuvosto valmistelee tällä hetkellä terveydenhoitojärjestelmässä toimijoille Käypä hoito suosituksia diabeteksesta. Valmiina on jo hoitosuositus diabeettisesta retinopatiasta (silmänpohjasairaus) ja valmistumassa ovat suositukset raskausdiabeteksesta, diabeettisesta nefropatiasta (munuaissairaus) ja tyypin 2 diabeteksen hoidosta. Suomen Diabetesliitto on viime vuoden lopulla uusinut tyypin 1 diabeteksen hoitosuosituksen. Tietoa on siis jaossa diabeteksen hoidosta. Diabetesliitto on ansiokkaasti tiedottanut tästä sairaudesta. Osataanko tietoa käyttöä hyväksi? Diabetekseen liittyvä tieteellinen ravitsemustutkimus on edennyt kuin puhdasoppinen laihdutuskuuri: verkkaisesti mutta varmasti. Tutkimukseen perustuvaa tietoa (ei vippaskonsteja!) olen tätä kirjoitusta laatiessani lukenut ja tulkinnut ainakin osittain hieman eri silmin kuin mihin ehkä olette tottuneet. Älkää antako sen häiritä lukuintoanne. Diabetes on niin va- Christer Sundqvist. kava sairaus, että sen edessä on nöyrryttävä kääntämään joka ikinen kivi avun saamiseksi. Jos erityisesti tyypin 2 diabeteksen talttuminen olisi kiinni ihan uudesta tavasta ajatella ja siitä miten me katsomme asioita, silloin tämä hapuileva kirjoitukseni voisi olla viitoittamassa kehitystä hyvinkin merkittävällä tavallaan. Olen etsinyt diabeteksen hoidosta yhtymäkohtia paremmin tuntemaani kilpirauhasen vajaatoimintaan, jota varsin menestyksellisesti hoidetaan tyroksiinilääkityksellä. Siinäkään sairaudessa ei kuitenkaan kaikilla potilailla saavuteta optimaalista hoitotasoa. Ongelmatilanteissa on ensiarvoisen tärkeää, että potilas itse on oman olonsa asiantuntija. Potilasta pitää lääkärin kuunnella ja potilaan pitää itse jatkaa vointinsa arviointia sisäerityksen viitearvojen ihanteellisista lukemista huolimatta. Joidenkin diabetes- ja kilpirauhaspotilaiden pitää mielestäni kuunnella omaa elimistöään, eikä vain tuijottaa paastosokeriarvoja ja TSH:n viitearvoja. Tyypin 1 diabetes on Suomessa suuri ongelma Tyypin 1 eli nuoruustyypin diabetesta sairastavia on Suomessa hieman yli ja joka vuosi tähän tautiin sairastuu noin 800 suomalaista lisää, joista alle 16-vuotiaita on 450. Nykyisillä hoitomuodoilla pyritään tarjoamaan diabeetikolle mahdollisuus normaalimittaiseen ja täysipainoiseen elämään. Tärkeää on moitteettoman hoitotasapainon avulla torjua taudille luonteenomaisten lisäsairauksien kehittymistä ja viivästyttää niiden pahenemista. Yllätyksenä jouduin toteamaan, että vain vähemmistö diabeetikoista on hyvässä hoitotasapainossa. Tuoreiden selvitysten mukaan hoitotasapaino ei ole 2000-luvulla ratkaisevasti parantunut. Hoidon menestyksen kannalta näyttäisi olevan keskeistä, että diabeetikko itse oivaltaa hyödyntää kaikki hänelle tarjolla olevat hoitomahdollisuudet. Diabeetikon tukena on moderni suomalainen terveydenhoitojärjestelmä, jonka Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelma (DEHKO ja D2D) äskettäin ( ) palkittiin Maailman Terveysjärjestön WHO:n lihavuudenehkäisypalkinnolla. Valintaperusteluissaan WHO toteaa, että Suomen Diabetesliiton hoidon kehittämisohjelma on vertaansa vailla maailmassa ja että ohjelmaa on alettu toteuttaa myös muissa maissa. Loistavasta menestyksestä huolimatta uskoisin, että vielä on paljon parantamisen varaa diabeetikon hoidon tasossa. Tyypin 1 diabeetikolle oleellista on ruuan verensokeria nostavan vaikutuksen ja insuliinin verensokeria laskevan vaikutuksen yhteensovittaminen. Monipuolinen, koko väestölle suositeltu ruoka ja säännöllinen ateriarytmi sopivat parhaiten myös valtaosalle diabeetikoista. Erityistuotteita kuten sokerittomia tuotteita ei virallisten hoitosuositusten mukaan tarvita. Hoitoon kuuluu insuliiniannostuksen lisäämisellä korjata vahingot sokeriin hairahtumisessa. Minun mielestäni olisi kuitenkin syytä tehdä selväksi, että soke-

11 Diabetestä hoidetaan lääkinnällisesti tableteilla ja insuliinillä. Liikunta ja painonhallinta ovat niiden ohella tärkeitä osatekijöitä. Tässä artikkelissa uusia näkemyksiä ja pohdintoja sairauden hallintaan. ria sisältävien tuotteiden nauttiminen on vähennettävä minimiin kun tyypin 1 diabetes todetaan. Se on se uhraus minkä joutuu tekemään sairautensa eteen. Hiilihydraattien rajoittamiseen liittyy vaikeus arvioida ateriainsuliinien määriä. Jos hiilihydraattienergiaa ei ole entiseen tapaan ruuasta saatavana, elimistö valmistaa verensokeria proteiinista ja rasvastakin osittain. Oikeaa annostusta joudutaan ehkä hakemaan pitkäänkin. Se voi kuitenkin olla sen arvoista. Suosittelen tyypin 1 diabeteksen hoitoon yhdessä lääkärin kanssa toteutettua hyvin maltillista sokerin nauttimista, panostusta liikuntaan ja runsaampaa keskittymistä kuitupitoisten hedelmien, kasvisten ja vihannesten syöntiin. Tyypin 2 diabetes lisääntyy räjähdysmäisesti On vain ajan kysymys milloin meillä on Suomessa diabeetikkoa. Tapauksia tulee lisää kiihtyvällä vauhdilla. Erityisesti tyypin 2 eli aikuistyypin diabetesta voidaan ehkäistä tehokkaasti paljolti samoilla keinoilla kuin lihavuuttakin, eli terveellisillä elintavoilla. Tuoreena ja erinomaisen laadukkaan näyttönä on tässä ETM Jaana Lindströmin Helsingin yliopistossa puolustama väitöskirja Elintapaohjaus tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä ruokavalion koostumuksen merkitys sekä suuririskisten henkilöiden tunnistaminen. Hienoa oli huomata, että elintapojen muutoksissa oli kaksi erillistä toimenpidettä ylitse kaikkien muiden: Liikunta ja ravintokuidut! Diabeetikolle suositeltava terveellinen ruokavalio sisältää mielestäni runsaasti kasviksia, vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Kohtuullisesti viljatuotteita (erityisesti täysjyväviljaa tulee suosia), vähärasvaisia maito- ja lihavalmisteita, juoksevia kasvisrasvaöljyjä, pehmeitä margariineja ja levitteitä. Niukasti rasvaisia leivonnaisia, rasvaisia naposteltavia, eineksiä ja pikaruokaa. Ei ollenkaan makeisia, sokeripitoisia virvoitusjuomia ja lisättyä sokeria. Avainasemassa on lihomisen ehkäiseminen painoa ja vyötärön mittaa säännöllisesti seuraten. Edetään sellaisella ajatuksella, että lihomiseen puututaan heti eikä viidestoista päivä. Liikunta on painonhallinnan tukena ja parantaa yleiskuntoa sekä tuottaa psyykkistä mielihyvää. Säännöllinen liikunta on siksi erittäin suositeltavaa. Diabeetikko voi harrastaa pitkäkestoista liikuntaa turvallisesti saadessaan hoitohenkilökunnalta tähän asiantuntevaa opastusta. Minne sokerittomat tuotteet hävisivät? Olette varmaan havainneet, että dieettituotteita diabetesruokavaliossa ei enää suositella ja niitä ei enää juurikaan löydy kaupan valikoimista. Diabetesliiton tiedottajat auttoivat minua auliisti tämän kysymykseni selvittelyssä. Vien selvittelyni tämän lehden sivuille siinä toivomuksessa, että tämä olisi avuksi diabetespotilaan elämässä. Mihin tutkimuksiin perustuu tämä sokerittomien tuotteiden poisveto markkinoilta ja suosituksista? - Mitään yksittäisiä tutkimuksia ei ole tehty missä oltaisiin juuri dieettituotteita tutkittu, sanoo Suomen Diabetesliiton ravitsemusterapeutti Liisa Heinonen. - Ravitsemustutkimukset ovat olleet kokonaisvaltaisia ja nykyiset diabetesruokavaliosuositukset perustuvat pitkälti Valtion Ravitsemusneuvottelukunnan julkaisemiin tietoihin. Jo 1980-luvulla tutkittiin sokerin vaikutuksia aterianjälkeiseen verensokeriin ja niiden tutkimusten perusteella huomattiin, että sokeri vaikuttaa verensokeriin samaan tapaan kuin muukin hiilihydraattipitoinen ruoka, kuten esimerkiksi tärkkelys. Sillä perusteella tultiin johtopäätökseen, että sokeria ei ole syytä kokonaan kieltää diabeetikon elämässä. Dieettituotteet, joissa sokeri on korvattu jollain muulla makeutusaineella kuten esimerkiksi sorbitolilla tai hedelmäsokerilla, menetti näin merkityksensä. Dieettituotteet ovat usein samalla turhan rasvaisia ja kalliitakin. Kun sokeri poistetaan, niin helposti lisätään rasvaa, jotta tuotteeseen saataisiin rakennetta ja massaa, valistaa Heinonen. Myöhemmät glykemiaindeksitutkimukset tukivat tätä johtopäätöstä. Vaikka hedelmäsokeri imeytyy vähän hitaammin kuin tavallinen sokeri, ero on niin pieni että pienillä käyttömäärillä sillä ei ole merkitystä. Ravitsemus herättää tunteita Nimimerkki Mika kirjoittaa minulle näin: Joo, minä söin virallisterveellisesti kymmenen vuotta, lihoin ja laihduin vuorotellen sekä lopulta sairastuin tyypin 2 diabetekseen vuonna Alle vuoden yritettyäni Ravitsemusneuvottelukunnan suosittelemalla ruokavaliolla ilman tuloksia, jätin kokonaan pois viljatuotteet, hedelmät ja muut runsaasti hiilihydraatteja 11

12 Potilas lehti sisältävät ruoka-aineet. Tämän vähähiilihydraattisen dieetin seurauksena olen nyt kahdessa ja puolessa vuodessa laihtunut 30 kiloa, alkava munuaisvaurio on korjaantunut ja ennen kaikkea sokerihemoglobiini HbAc1-arvo on pudonnut 6.7 prosentista 4.9 prosenttiin. Verensokerimittarin kertomaa faktaa on, että viljatuotteet, peruna, sokeri ja useimmat hedelmät ovat tyypin 2 diabeetikolle täyttä myrkkyä. Tätä tosiasiaa esimerkiksi Diabetesliitto ei pysty myöntämään, vaan jatkaa jäsenistönsä nopeutettua saattohoitoa niin kuin mitään ei olisi vialla. Näin kirjoitti minulle siis Mika. Älkää provosoituko! En olisi heti tyrmäämässä Mikan käsitystä, vaan avarakatseisesti pyytäisin lehden lukijoita pohtimaan miten potilas tässä arvioi omaa vointiaan suhteessa viralliseen ravitsemusvalistukseen. Me olemme niin erilaisia. Mikä sopii yhdelle on toiselle kauhistus. Mikalle ei sopinut laajoille väestöryhmille sopivaksi koettu ruokavalio, hän valitsi siksi toisen vaihtoehdon. Ei kiusaa tehden vaan omaa parastaan ajatellen. Minun on vaikea uskoa, että nykykäytännön mukainen insuliinin annostelu sopivaksi jopa sokerinnautiskeluhetkiä sallivaksi, olisi kaikille sopiva vaihtoehto. Erityisesti tyypin 2 diabeteksen esiasteiden osalta ruokavalion ja liikunnan merkitystä pidän todella suurena. Elimistö tuottaa edelleen perusinsuliinia ja varhaisella puuttumisella (interventiolla) Jaana Lindströmin esittämällä tavalla, diabeteksen puhkeaminen voitaisiin estää. Jaanan tutkimuksissa 12 potilasta 100 potilasta kohti säästyi diabetekselta. Oikealla tavalla ja yksilöllisesti toteutettuna! Diabetesongelma ratkeaa vielä Diabetesongelma ratkeaa, kun avoimin mielin etsitään ratkaisuja ongelmiin. Kyllä tiede on ratkaissut visaisempiakin ongelmia. Ehkä ratkaisu tyypin 2 diabetekseen ja metaboliseen oireyhtymään löytyy kun otetaan lusikka kauniiseen käteen ja lakataan tekemästä diabeteksella bisnestä. Ymmärrettävästi ravintokuiduissa ja omaehtoisessa liikunnassa ei ole paljon rahaa ja vaikutusvaltaa jaossa. Mutta miettikää miten ihanteellinen ratkaisu se olisi, jos se toimisi! Diabetes on kansantauti, jonka ehkäisyyn ja hoitoon kannattaa panostaa juuri nyt. 12 Terapeuttinen taide - hoitava ja parantava taide, Paulon Säätiön kokoelmat, Meilahden sairaala.

13 Lasse Hellman Eturauhassyöpäpotilaiden tuki ry ERSY Syöpäpotilas ja masennus Masennus on tavattoman yleinen ja kuitenkin huonosti tunnettu ja vaikeasti tunnistettava sairaus. Vakaviin fyysisiin sairauksiin, kuten eturauhassyöpään, liittyy jopa puolella potilaista masennuksen uhka. Syöpä pelottaa. Kuolema ja kärsimykset nousevat mieleen tai alitajuntaan. Masennus on aluksi vain tunnetila, mutta se voi hiljalleen salakavalasti kehittyä vakavaksi sairaudeksi. Sitä on potilaan itse erittäin vaikea todeta. Itseään ja mieltään ei monikaan pysty tarkkailemaan, koska itsensä ulkopuolelle ei pääse havaintoja tekemään. Läheisen omaisen tai ystävän tulee olla tällöin tarkkana ja vaikuttaa siihen, että tilanne havaitaan ja toimenpiteisiin ryhdytään ajoissa. Masennus tulisi hoitaa viipymättä, muutoin hoito vaikeutuu ja pitkittyy. Lisäksi huonosti hoidettu masennus voi tulla pintaan myöhemmin, jopa vuosien kuluttua. Masennuksesta voi kuitenkin useimmiten parantua hyvin oikealla hoidolla. Tämän kirjoittaja on koettuaan masennuksen eturauhassyövän sairastamisen yhteydessä koonnut omista kokemuksistaan, lehtikirjoituksista ja eri tahojen julkaisemista potilasoppaista eräitä keskeisiä seikkoja masennuksesta ja siitä selviytymisestä. Oman masennukseni totesi osastolla kokenut eestiläinen sairaanhoitaja. Hoitajien rooli potilaiden psykososiaalisen tilan seurannassa voisikin olla vielä nykyistä keskeisempi. Syöpään sairastuneen ihmisen koko elämäntilanteen huomioonottava kokonaisvaltainen hoito ja psykososiaalinen hoito kulkevat edelleen varsinaisen syövän hoidon varjossa. Potilas ja hänen läheisensä jäävät edelleen liian usein vaille henkistä tukea. Näin lausui tasavallan presidentti Tarja Halonen tervehdyksessään syöpäjärjestöjen Kesäpäiville Tilanne ei ole valitettavasti paljoakaan vielä parantunut. Sairaala hoitaa syöpää, mutta potilaan kokonaistilanne, mm. hänen psyykkinen tilansa jää resurssien ja ajan puutteessa huomiotta. Näin potilaan elämän laatu voi heikentyä vakavasti, vaikka fyysinen sairaus hoidetaan hyvin. Masennuksen oireita voivat olla mm: - masentunut mieliala jatkuvana, tai ylivilkkaus; - kiinnostuksen ja mielihyvän kokemisen menettäminen; - ruokahalun häviäminen; - halu eristäytyä muista ihmisistä, jopa lähiomaisista; - väsymys ja voimavarojen vähentyminen; - itseluottamuksen väheneminen; - päättämättömyys ja keskittymiskyvyttömyys; - kuoleman ajatukset; - unettomuus tai liikaunisuus. Masennuksesta toipumista voi itse edistää harrastamalla liikuntaa, syömällä hyvää mieluista ruokaa ja tapaamalla muita ihmisiä, omaisia ja ystäviä. Alkoholia tulisi välttää. Sopiva vertaistukiryhmä on, vallankin miehille, erittäin suositeltava. Potilastoverit ovat todellisia asiantuntijoita. Kuuntelemalla ja puhumalla saa uusia näkökulmia, oppii ymmärtämään omaa tilaansa. Puhuminen on hyvää terapiaa! Tunteitaan ei tulisi pidätellä, päinvastoin niistä tulisi puhua avoimesti puolison tai muun läheisen kanssa. Fyysinen läheisyys, kosketus ja syleily ovat erittäin tärkeitä inhimillisen yhteydenpidon muotoja. Masennus on sairaus sairauksien joukossa, eikä siinä ole mitään salattavaa tai hävettävää. Vähänkin vaikeammassa ja pitkittyneessä masennuksessa on ajoissa turvauduttava ammattiauttajan apuun. Vakavaan fyysiseen sairauteen usein liittyvään ns. reaktiiviseen masennukseen auttaa sopiva kriisiterapia. Siihen on myös hyviä lääkkeitä, joita erikoislääkärin ohjeiden mukaisesti käyttäen paraneminen edistyy hyvin. Lääkärin ohjeita tulee kuitenkin noudattaa tarkoin, ja lääkitystä ei saa lopettaa kesken. Hoito kestää tyypillisesti kuukausia puoli vuotta. Muutoin voi pysyvä parantuminen lykkääntyä tai jäädä saavuttamatta. Masentuneen läheisille sairaus on myös hyvin koettelevaa. Hänen tai heidän tulee muistaa huolehtia myös itsestään ja omasta terveydestään. Muutoin heistä ei kohta ole auttajaksi potilaalle eikä itselleen. 13

14 Potilas lehti 14 Matti Wirmaneva, Suomen Sähköyliherkät ry Belgiassa merkittävä säteilynrajoituspäätös! Piiloantennit kappelin seinällä. Brysselin parlamentti hyväksyi rajulla enemmistöllä 65 puolesta ja 0 vastaan ehdotuksen ympäristönsuojeluasetukseksi koskien mikroaaltosäteilyä elinympäristössä. Tämän uuden säteilyraja-arvon mukaan sähkömagneettinen säteily 0,1 MHz 300 GHz taajuusalueella ei saa koskaan ylittää 3 V/m kenttävoimakkuutta. Tämä vastaa 4700%:n laskua aiemmin vallinneesta raja-arvosta. Nykyinen Belgian terveysviranomaisten vahvistama standardi sallii esimerkiksi 20,6 V/m kenttävoimakkuuden 900 MHz:n taajuudella. Tämäkään ei ole vielä lopullinen väestölle sallittu säteilymaksimi ainakaan meillä Suomessa. Kansainvälisen ionisoimattoman säteilyn suojauskomitean ICNIRP:in suosituksen mukaisesti Suomen sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut asetuksen 294/2002 äärimmäiseksi maksimisäteilyn tasoksi 1952 V/m. Tämä on 65000% verrattuna 3 V/m tasoon!! Saamamme uutisen mukaan Brysselin päätös määrittelee myös rangaistuksena joko sakkoa euroa tai jopa vankeutta 8 vrk - 2 vuotta, sekä lisäksi oikeuden päätöksellä mahdollisesti koko antennin poistamisen, mikäli säteilyn huippuarvoa ei voida pitää rajoitettuna alle 3 V/m kaikista lähteistä taajuusalueella 0,1 MHz 300 GHz. Määräyksen voimaantulon myötä Brysselin alueella valvotaan sen noudattamista ja viranomaiset velvoitetaan päivittämään ja pitämään julkista Hertziantaajuuksien maarekisteriä antennien teknisistä ominaisuuksista, joiden perusteella on pääteltävissä vallitsevia tehotiheyksiä alueilla, joihin yleisöllä on mahdollisuus liikkua ja oleskella. Tästä uudesta rekisteristä voi sitten kuka tahansa käydä tarkistamassa hänen omassa elinympäristössään esiintyvät sähkömagneettisen säteilyn voimakkuudet. Belgian ylin terveysneuvosto on antanut lausuntona tähän päätökseen: Tämä määräys voi auttaa viemään kehitystä tieteelliseen ionisoimattoman säteilyn terveysvaikutusten valvontaan. Tavoitteena on jatkaa kohti uutta raja-arvoa, joka on 0,6 V/m. Tämän määräyksen mukaista menettelyä ei Viestintäviraston mukaan voida meillä Suomessa ainakaan toistaiseksi toteuttaa ilman lakimuutosta, joka velvoittaisi virastoa samanlaiseen tiedottamiseen. Tästä huolimatta kuntien terveysviranomaiset voisivat auttaa tekemään tahtoessaan alueellisia kuntakohtaisia päätöksiä tämän Brysselin esimerkin kaltaisesti, mikäli ei koko maata saada suojeltua liialta säteilyltä. Tekstin lähde: .php?id=133&cv=ppa7ov9tsvk S9h DU7KIg Kuvan lähde: .php?id=129&cv=4e5xj9oo7d 5I0IsvlHVT Tietokoneella simuloitu säteilykenttä. Inka Svahn, perushoitaja Sairaskertomuksia matkan varrelta Olen toiminut potilasaktiivina lähes kymmenen vuoden ajan. Näihin vuosiin mahtuu monenmoista kertomusta, joita olen potilailta ja heidän omaisiltaan kuullut. Yhteistä näille kaikille tarinoille on se, ettei näitä ole viety mihinkään valitusinstansseihin. On totta, että hoitovirheistä vain jäävuoren huippu tulee viranomaisten tietoon, ja todennäköisemmin juuri törkeimmät jäävät piiloon. Nämä ihmiset joko eivät jaksa, eivät ymmärrä tai saa riittävästi tukea valittaakseen hoidossa tapahtuvista virheistä ja laiminlyönneistä. Siksi katson tarpeelliseksi kertoa muutaman potilastapauksen, jotka ovat minua itseänikin eniten järkyttäneet. Raskaana vai kuolemansairas? Ystäväni Leena (nimi muutettu) kärsi kovista vatsakivuista usean päivän ajan ja hakeutui ensiapuun. Lääkäri ei edes tutkinut Leenaa, mutta määräsi verikokeisiin. Kun niissä ei ollut mitään poikkeavaa, Leena sai lähteä kotiin diagnoosilla vatsaflunssa. Kului joitakin päiviä ja kipu oli välillä hillitympää joten Leena jatkoi elämää. Kunnes kova kipu taas yllätti niin, että hän hakeutui työterveyslääkärille. Tällä kertaa lääkäri tutki Leenan pintapuolisesti, mutta mitään hälyttävää ei löytynyt. Lääkäri arvioi ehkäisypillereiden aiheuttavan kivut, joten merkkiä vaihdettiin. Ja sairaslomaa pari päivää. Muutaman viikon jälkeen kivut kuitenkin taas palasivat ja taas Leena hakeutui lääkäriin. Nyt alettiin epäillä jo Leenan psyykeä, koska mitään vikaa ei ollut. Tätä rumbaa kesti n. kolme kuukautta. Leena valitteli, että vatsa on turvoksissa ja kivut kovia seuraavalle lääkärille, joka teki diagnoosiksi raskaus. Että tuntuu selvästi sikiökin ja ollaan jo peräti viidennellä kuulla! Tämä diagnoosi tehtiin ilman ultra-

15 Inka Svahn. ääntä. Tähän Leena huvittuneena ihmettelemään, että mistä se raskaus on tullut, kun ei ole voinut olla kenenkään kanssa kipujensa takia ja raskaustestikin oli otettu ainakin 4 kertaa ja aina se oli ollut negatiivinen?!!! Tähän lääkäri oli tokaissut ivallisesti, että Eikö raskaus ole toivottu? Ei tätä kuulkaa enää voi keskeyttää, menkää neuvolaan. Ei Leena neuvolaan mennyt, koska tiesi, että kyseessä ei voinut olla raskaus. Leena meni yksityiselle lääkäriasemalle jo seuraavana päivänä ja ultraäänessä todettiin 15 cm pitkä kasvain kiertyneenä munasarjaan. Siltä istumalta Leena lähetettiin sairaalaan, jossa seuraavana aamuna tehtiin kasvaimen poisto. Kasvain oli harvinainen ja erittäin vaarallinen vesikasvain. Siis syöpä! Ja lääkäri oli kertonut että kasvain oli hajonnut juuri, kun hän oli sen vatsaontelosta ulos saanut. Jos se olisi sinne puhjennut, ei Leenalla kuulemma olisi ollut toivoakaan. Nyt voitiin aloittaa sytostaatit ja Leena selvisi kuin selvisi syövästään. Noin niin kuin fyysisesti, mutta psyykkisesti Leena kärsi vuosikausia ja joutui syömään masennuslääkkeitä. Suurimpana syynä Leena koki sen, miten häntä oli kohdeltu, kun hän apua haki! Tämä samainen lääkäri, joka oli diagnosoinut raskauden, oli tullut osastolla vastaan ja kääntynyt äkkiä poispäin. Leena kertoi, että hän oli odottanut anteeksipyyntöä, jota ei ikinä tullut saamaan. Ja kun Leena haki apua psykiatrilta asiassaan, ei tämäkään kuunnellut Leenaa, vaan oli alkanut etsiä masennuksen syytä lapsuudesta. Leena lopetti tämän terapian ja yrittää jatkaa elämäänsä, johon kuuluu myös paniikkihäiriö ja tieto siitä, ettei voi saada omaa lasta! Ja arvata voi, ettei Leena enää koskaan saa luottamusta takaisin lääkäreihin. Ne turhat lääkärissä käynnit ja hengenmeno Samantyyppinen tapaus sattui ystäväni sisarelle. Maire (nimi muutettu) oli vaihdevuosi-iässä ja säännölliset gynekologiset tarkastukset lopettanut nainen. Hän oli myös hieman ylipainoinen. Hänelläkin alkoi kovat vatsakivut, joita jonkin aikaa kuunneltuaan hakeutui terveyskeskukseen. Eikä häneltäkään mitään vikaa löydetty. Kehotettiin laihduttamaan. Seuraavalla lääkärikäynnillä väitettiin vaivojen johtuvan laktoosista. Aloitettiin laktoositon ruokavalio. Se ei auttanut, vaan kivut yltyivät sietämättömiksi. Taas sama terveyskeskuslääkäri otti kannan, ettei Maire ole noudattanut ohjeita, että jatketaan vaan vielä ruokavaliota. Menkää vaan rouva saunomaan ja nauttikaa kesästä, älkääkä pikkuvaivoista välittäkö, kuului lääkärin ohje. Maire sinnitteli kipujensa kanssa ja kun oli kulunut noin vuosi ensimmäisestä lääkärikäynnistä, Maire soitti sisarelleen itkien: En kestä enää, viekää minut sairaalaan. Mairen piti kuitenkin hakea lähete ensin omalta lääkäriltä, joka vastentahtoisesti sen kirjoitti. Sanoi vielä: No, nytpähän päästään näistä turhista lääkärikäynneistä, kun saatte sairaalasta varmuuden, ettei teitä mikään vaivaa. Kun koitti päivä, että Maire oli vihdoin sairaalassa, ultraäänessä havaittiin valtava kasvain. Vatsasta poistettiin peräti 3 kg painava möykky, joka oli munasarjasyöpää. Maire eli 2 kuukautta sairaalassa ja kuoli sinne jälkikomplikaatioihin. Tutkimussäästöistä kuolema Sukulaispoikani Henri (nimi muutettu) kuoli myös sairaalaan 27-vuotiaana. Häneltä oli leikattu nivelsiteet toisesta jalasta, jonka leikkaushaava ei alkanut umpeutua. Henri söi useita antibioottikuureja, mutta koskaan ei tarkastettu, mikä bakteeri haavassa on. Ja vaikka jalka oli selkeästi sairaan näköinen, antoi lääkäri sille terveen paperit ja Henri palasi töihinkin. Jalka oli kuitenkin kipeä koko ajan ja siihen määrättiin kipulääkkeitä. Jonkin ajan päästä Henri sai kovan kuumeen. Hän hakeutui ensiapuun, josta hänet käännytettiin takaisin kotiin ohjeena tulla vasta kun kuumetta on ollut kolme päivää. Ei Henri ymmärtänyt, että kuume voisi jalasta johtua ja lähti kotiin nukkumaan. Kolmen päivän päästä hän oli niin huonossa kunnossa, ettei päässyt sängystä ylös. Äitinsä toimitti hänet sairaalaan, jossa lääkäri diagnosoi tilan seudulla riehuvaksi myyräkuumeeksi ja passitti osastolle lepoon. Jalkaan ei kukaan kiinnittänyt huomiota. Henrin tila osastolla huononi ja pian Henriä lähdettiin kuljettamaan yliopistolliseen keskussairaalaan, jossa tila todettiin pitkälle edenneeksi verenmyrkytykseksi. Sen aiheutti sairaalabakteeri, jonka Henri oli saanut leikkauksen yhteydessä. Lääkkeet eivät enää purreet ja Henri kuoli parin päivän sisällä pahasti turvonneena kyyneleet silmissä. Äitinsä kertoi Henrin myös olleen kauttaaltaan mustelmilla. Kerro, jotta tieto leviää Jokaisella meistä on varmaan ystäviä tai tuttavia, joilla on oma tarinansa kerrottavana. Nämä kertomukset olisi hyvä saattaa aina hoitavan tahon tietoon, sillä emmehän halua enää tämmöistä hoitoa, emmehän? Jotta lääkärit näistä virheistään jotain oppisivat, on tärkeää, että kaikesta huonosta hoidosta annetaan palaute. inka.svahn@luukku.com 15

16 Potilas lehti Jaakko Ojanne Kuinka kohtaamme kuoleman? 16 Sodan jälkeen Euroopan kansat ja suomalaiset siinä mukana olivat läpikäyneet maailmanhistorian ensimmäisen totaalisen sodan. Vaikka hirvittäviä katastrofeja toki ihmiskunnan historiaan on mahtunut aikaisemminkin, niin siinä määrin maailmanlaajuista, massiivisen tuhoavaa ja teollisesti organisoitua tuhoamisen ajanjaksoa ei aikaisemmin oltu koettu. Jotakin samaa kuitenkin ilmeni tämänkin sotakoettelemuksen jälkeen: kaikki vakuuttivat yhteen ääneen, että tämän jälkeen ei koskaan enää sodita. Vaikka tämä vakuuttelu jäikin hurskaaksi tavoitteeksi, ryhdyttiin olojen hiukan vakiinnuttua ja vaurauden lisääntyessä kuolemaa siivoamaan näkyvistä. Kuoleman mustaaman ajanjakson jälkeen koitti ensimmäisenä Saksan talousihme luvulla, ja sen imussa muunkin Euroopan vaurastuminen. Eteenpäin suuntaava ja kehittyvä maanosa ei halunnut muistaa erästä elämänkaaren itsestäänselvyyttä, kuolemaa. Kuolema sysättiin syrjään, se haluttiin unohtaa ja siitä tuli lopulta tabu aiheenakin. Eutanasiasta tuli suoranainen ruma sana, sillä se vei ajatukset liian helposti Kolmannen Valtakunnan eutanasiaohjelmaan ja sen nimissä tehtyihin murhiin. Ei puhuta ikävistä asioista Ennen talvi- ja jatkosodan aikoja suurin osa suomalaisista eli talonpoikaista elämää maaseudulla. Elämän kierto oli selkeää ja sen lainalaisuuksiin opittiin jo lapsuudessa. Elanto tuli maasta ja karjasta. Oli seurattava vuoden kiertoa ja toimittava sen ehdoilla. Talonpoikaisen yhteiskunnan perusyksikkö oli perhe. Talon elämisen ehto ja vaurastumisenkin edellytys oli se, että suku jatkui ja eri sukupolvet elivät yhdessä. Vaikka ei ole tarpeen luoda ihannekuvia menneisyyden ajankuvista, voidaan kuitenkin pitää tällaista asetelmaa yksinkertaisuudessaan sangen terveellisenä henkisenä kasvualustana. Elämän lait ja vaiheet olivat itsestäänselvyyksiä. Siinä, missä maailmaan synnyttiin avuttomina ja pieninä, siinä täältä myös kuoltiin pois avuttomina ja vanhoina, tai sairaina. On aika kylvää, on aika niittää. Jos asian nyt oikein kauniisti haluaa sanoa. Jaakko Ojanne. Teollistuessaan ja kaupungistuessaan yhteiskunta katkoi siteensä näihin vanhoihin ja elämää ohjanneisiin elementteihinsä. Erityisen tehokkaasti pois näkyviltä sysättiin kuolema. Se oli nyt häiriötekijä, epäonnistuminen ja kaiken saavutetun ilkeä ja julma riistäjä. Mielenkiintoista on havaita, että jo 1970-luvulla alettiin pohtia sitä, että myös isien pitäisi olla mukana synnytyksissä. Tänään valtaosa miehistä onkin äidin tukena, kun lapsi syntyy tähän maailmaan. Mutta toisaalta: hyvin harva ihminen on eläessään nähnyt vainajaa, saati sitten kuolemista. Kuoleva ja kuolleet siirretään kernaasti ammattiväen käsiteltäviksi. Opimmeko luopumaan? Edesmennyt musiikin legenda Juice Leskinen riimitteli, että elämä on kuolemista. Se onkin lääketieteellinen tosiasia. Me synnymme ja alamme kasvaa ja kehittyä kukin yksilöllisessä tahdissamme, kohden lakastumista ja kuolemista. Koko elämämme on tarkkaan ottaen luopumista. Me luovumme eri ikäkausistamme, me luovumme eri elämän tilanteistamme, me luovumme aikanaan ystävistämme, rakkaistamme ja tuttavistamme, lopulta pala palalta terveydestämme, vahvuuksistamme ja aivan lopulta koko elämästämme. Elämän hyvän laadun ja tason saavuttamiseksi olisi viisaampaa ymmärtää näitä lainalaisuuksia. Luonnollisesti on selvää, että on viisasta ja oikein rakastaa, toimia, hoitaa terveyttä ja suunnitella tulevaisuutta koko elämänsä ajan, mutta samalla on muistettava luopumisen taito. Jos me valehtelemme itsellemme ja alamme uskotella olevamme ikuisia, ikinuoria, aina viriilejä, joka paikassa kestäviä ja alati vahvoja, me kasaamme hartioillemme hirvittävän suuren taakan. Ja sen alle yleensä muserrutaan. On tavallaan helpottavaa myöntää, että joskus vain ryhti kumartuu, vatsa ei toimi, pissa ei tule, ei jaksa eikä pysty. Särkee tai masentaa. Helpottavaa on se, että ymmärtää tämän olevan osa elämän kirjoa. Että lihasta tehdyllä ja hengittävällä olennolla näin joskus on. Ja joskus on vielä enemmän. Ei elämä toki ole mikään kuoleman odotushuone, mutta emme me yli-ihmisiäkään ole. Meidän on oltava vain ihmisiä. Ja me ihmiset kuolemme jossakin vaiheessa. Hyväksyessään luopumisen ajatuksen ennättää nauttia elämästäkin. Silloin ei tarvitse pingottaa vastaan. Tarvitsee vain elää elämää. Saammeko luopua? Elämää pidetään lahjana. Jos emme elä jatkuvan kivun, hädän, kurjuuden tai pelon keskellä, niin varmasti on oikein pu-

17 hua lahjasta. Muussa tapauksessa elämä on taakka tai jopa suoranainen kirous. En ainakaan itse tohdi mennä sanomaan kokonaisen perheensä sodassa menettäneelle ja sokeutuneelle kambodzalaiselle invalidille, että hänen elämänsä on lahja. Vaikeaa on minun sanoa sitä lahjaksi myöskään sellaiselle ihmiselle, joka makaa halvaantuneena sairaalavuoteessa ja kieltäytyy nesteestä ja ravintoliuoksesta, koska ei muuten voi jouduttaa kuolemaansa. Lahjana elämää kuitenkin halutaan pitää, koska niin vaativat hyvinvoivat ja menestyvät. Kuolema on heille tappio ja ikävä asia, jota ei haluta tuoda sen paremmin lainsäädäntöön kuin terveydenhoitoon. Me emme siis saa luopua lahjasta, koska se asettaisi koko elämän lahja-ajatuksen kyseenalaiseksi. Sotaan toki pitää mennä ja sielläpä tämä logiikka muuttuu. Niin sanoo Suomen laki. Sotapalveluksessa pitää lujana pysyen osata luopua myös elämän lahjasta. Ei muuten. Sitä laki ei salli. Ehkä näin on siksi, että sotakin voidaan siirtää jonnekin kauas ja tuoda kehittyneeseen elämisen piiriin vain suodatettuna mediainformaationa, joka hukkuu muuhun mediaähkyyn. Kuolema pysyköön loitolla. Ja kuolevat. Eipä heitäkään kukaan halua lähistölleen luopumisesta muistuttamaan; ja pelottelemaan. Saammeko lain kuolinavusta - saammeko edes olla kuolevia? Laki kuolinavusta Suomen lakiin. Vanha tavoite ja vanhat vastukset edessä. Mutta ilman lakia ollaan laittomassa tilassa. Itsemurhassa voi avustaa ja ilman apuakin itsemurhan tekee vanhus joka toinen päivä. Kun vielä voi ja pystyy, niin tehdään itsemurha hyvän sään aikana. Kun vielä nieleminen onnistuu ja asian pystyy itse tekemään. Kun ei voi luottaa siihen, että se itsemurhassa avustava henkilö olisi käytettävissä. Ja tuskin onkaan. Jos vanha ja sairas ihminen alkaa puhua luopumisesta ja elämän päättymisestä, niin hänelle aletaan yleensä puhella mukavia, lässytellään niitä näitä ja tarjotaan virkistykseksi television hupiohjelmia. Äläs nyt Hulda tai Kalle tuommoisia puhu. Otakkos pullaa? Sillähän se selkenee. Yhtä typerää on sanoa polvensa kipeästi kolauttaneelle lapselle, että älä itke. Tai juuri leskeksi jääneelle, että älä ole surullinen. Falskius ja ulkokohtaisuus käy kuitenkin kovin helposti, jos pelkäämme itse. Emme puhu kuolemasta. Emmekä salli sitä kenenkään kaivata, jos se meitä itseämme kammottaa ja pelottaa. Se pelko tosin alkaa heikentää ajan oloon myös oman elämämme laatua. Lopulta tulee aika, kun mekin saavutamme viimeisen rannan. Saammeko siellä apua, jos haluamme päättää elämämme? Onko siellä ylipäätänsä ketään? Vai jätetäänkö meidät sinne yksin ammattiväen hoiviin, koska muistutamme liikaa elämän rajallisuudesta? Jaakko Ojanne Kertomus parantumisesta Syöpään sairastuminen saattaa kuulostaa sellaiselta aiheelta, että siitä ei ensimmäiseksi välittäisi ryhtyä kirjaa - edes pientä - lukemaan. Siitä huolimatta taiteilija Ella-Maija Laitasalon kirjoittama ja myös itse kuvittama kirja Kertomus parantumisesta - Nemo-kustannus, on jopa rohkaisevaa luettavaa. Riihimäkeläinen Laitasalo ( ) oli moniosaava taiteilija. Hän oli taidemaalari ja samalla nukentekijä. Kesällä 1995 hän lähti näyttämään kainalokyhmyä lääkärille, joka piti löytöä vaarattomana. Kun lopulta kivulloista nystyä ryhdyttiin leikkaamaan, ilmoitettiin potilaan sairastavan rintasyöpää. Kyhmyn sijasta lähti koko rinta ja alkoi raskas, pari vuotta kestänyt hoitojakso. Vuonna 1997 hoidot päättyvät ja Laitasalo todetaan täysin parantuneeksi syövästään. Sairausajalta olevat päiväkirjamerkinnät ovat jalostuneet helposti luettavaksi ja ymmärrettäväksi kertomukseksi siitä tilanteesta, johon vakavasti sairastunut ihminen voi joutua. Vaikka aihe on pelottava, saa pelko kuitenkin pian väistyä. Laitasalo osaa kertoa vakavan asian tavalla, jonka synkkyyttä lievittää inhimillinen toiveikkuus huomisesta, rakkaus ja ystävyys. Ne auttavat jo pelkällä läsnäolollaan. Toinen jaksamista auttava asia on hurtti huumori. Ella-Maija Laitasalo kertoo raskaista hoitojaksoista ja huonovointisuudesta kaunistelematta, mutta juuri siksi se on tavallaan kovin helpottavaa. Kirja ei salaile eikä ole vilpillisen kepeä. Peittely ja asioiden kaunistelu tekisi lukijalle epävarman ja hätääntyneen olon. Nyt jää vahvasti sellainen tunne, että kas vain, tuostakin voi selvitä noin. Ja tuo toinenkin vaikea asia on voitettavissa. Merkittävin sanoma koko kirjassa on se, että aina vakavankin sairauden keskellä on jatkuvasti tunnetta, rakkautta ja elämää. Mitä syrjemmälle jonkin ikävän asian koettaa työntää, sitä varmemmin se meitä ahdistaa ja kiusaa. Uskaltamalla lukea vaikasti sairastuneen ihmisen kertomusta voimme ehkä kohdata omiakin sairauksiemme ja kipujeme pelkoja. Elämän tarkoitus on elämä itse ja vakavan sairaudenkin varjossa me voimme tuntea elävämme. Ella-Maija Laitasalon Kertomus parantumisesta on rohkaiseva kirjanen. Sen jälkitunnelma on lopulta toivo. Ja sepä onkin väkevä ja tarpeellinen elintarvike. 17

18 Potilas lehti Maaliskuussa 2002 pelasin tennistä ja tunsin olkapäässäni vihlaisun. Menin lääkäriin, jossa todettiin parin sentin jännerepeämä. Oltuani leikkausjonossa kahdeksan kuukautta pääsin vihdoin toimenpiteeseen. Keskusteltuani leikkaavan lääkärin kanssa haitoista ym. riskeistä sain varmuuden, että leikkaus kuuluu rutiinitoimenpiteisiin ja kestääkin vain parisenkymmentä minuuttia. Tästä innostuneena haastoin hänet tennismatsiin leikkauksen jälkeen. Lääkäri suostui. Kuinkas sitten kävikään, jäi matsit ottelematta sillä sain seitsemän kuukauden kivut, joita jouduin lievittelemään särkylääkkeillä opiaateista alkaen. Leikkauksen jälkeen yritin useasti päästä leikkaavalle lääkärille selvittelemään tilannetta, mutta lääkäri ei suostunut tapaamiseen enkä muutoinkaan saanut yhteyttä. Soitin sitten potilasasiamiehelle, mutta hänelläkään ei ollut minulle tarjota muuta apua kuin potilasvahinkolomakkeet, jotka sain täyttää itse miten parhaaksi katsoin. Vuoden kuluttua tuli päätös, ettei ole mitään korvattavaa. En tyytynyt vastauk- Kenelle kuuluu vastuu hoitovirheen jälkeen? seen, vaan laitoin valituksen eteenpäin. Taas odottelua, mutta lautakunta oli sitä mieltä, että on korvattavaa. Lääkäri oli suorittanut leikkauksen avoleikkauksena vaurioittaen kainalohermoa, vaikka toimenpide olisi voitu tehdä tähystyksenäkin. Sain korvausta kivusta ja särystä, mutta en pysyvästä viasta, joka jäi. Käsi vapisee ja puutuu. Olen käynyt hermoratatutkimuksessa, jossa todettiin vaivan tulleen leikkauksesta, ja neurologi on poissulkenut mahdollisuuden Parkinsonin taudista. Näitä potilasvakuutuskeskus ei ota huomioon eikä mitään, mitä potilaana kerron. Näkemättä minua asiantuntijat pitävät tilaani diabeteksesta johtuvana ja että minulla on myös ollut jäätynyt olkapää ennen leikkausta. Ettäkö jäätyneellä olkapäällä olisi voinut tennistä pelata? Oltuani viimeksi yhteydessä korvauspäällikköön pyysin saada puolueettoman erikoislääkärin lausunnon, mutta hän sanoi asian olevan loppuunkäsitelty. U.T Hyrynsalmi Vastine kirjoitukseen Hoitovirheet eivät ole harvinaisia Vastineena Potilas-lehden numerossa 3/2006 olevaan Lukijan ääni -kirjoitukseen totean seuraavaa: Tiedän toki, että hoitovirheilmoituksia on kirjoituksessa kuvattu määrä, näistä noin 1/3 keskimäärin johtaa korvauksiin. Nämä ilmoitukset ja lääninhallitukseen menneet kantelut toki selvitämme ja pyrimme niistä koko ajan oppimaan. Iltalehden uutisointi sanomakseni hoitovirheiden vähäisyydestä Suomessa koski asiana vain oman päivystysyksikömme korvauksiin johtaneiden vahinkojen määrää, joka sitten toimittajan tekstissä oli muuttunut koko Suomea koskevaksi. Suoraa potilaspalautetta keräämme päivittäin ja käsittelemme nämä asianmukaisesti. Vain potilaiden kanssa yhteistyöllä rakennamme palvelujärjestelmää toimivaksi, koko järjestelmän perustehtävähän on hyvä ja vaikuttava potilashoito. Sitä osaltani pyrin edistämään myös terveydenhuollon menetelmien arviointiyksikössä aktiivisesti toimimalla, jotta rajalliset voimavarat käytetään terveyshyötyä tuottavien menetelmien ja hoitojen kehittämiseen. Potilasvakuutuskeskus yhdessä sairaanhoitopiirien kanssa tekee hyvää työtä pyrkiessään ennakoivasti estämään hoidosta aiheutuvia vahinkoja. Vuosittain yhteisseminaareissa tarkastellaan vahinkoilmoitusten sisältöä ja etsitään parannuskeinoja. Yhteistyöterveisin 18 Lauri Nuutinen, professori Johtajaylilääkäri/PPSHP

19 Jaakko Ojanne Potilas Risto Ryti sai muistolaatan Kivelän sairaalasta pitää oikeastaan puhua sairaala-alueena, sillä sekä Kivelän että Hesperian sairaalarakennukset lomittuvat yhteen ja ovat sadan vuoden ajanjakson eri aikakausilta. Kivelän sairaalan rakennus numero 27 sijaitsee osoitteessa Välskärinkatu 14. Se on sairaala-alueen uusin ja arkkitehtitoimisto Eva ja Jaakko Paatelan käsialaa. Vuonna 1985 valmistunut rakennus yhdistää kahta vanhempaa rakennusta ja muodostaa sisääntulosiiven ja yhdyskäytävän. Aulassa on sairaalan kahvio. Kahvioon menijät ovat jo aikaisemmin saaneet katsella aulan seinässä olevia muistolaattoja, jotka kertovat maamme ankarasta historiasta. Kuparinen, suorakaiteen mallinen laatta, jossa on Sotainvalidien Veljesliiton tunnus kertoo, että sairaala palveli sotasairaalana. Liitto asetti vastaavat muistolaatat 1990-luvun alussa kaikkiaan 181:een sairaalaan. Seinää hallitsee marmorinen muistotaulu, jossa on teksti: Isänmaan puolesta / Sairaanhoitajatar Lahja Arimo / Reservin korpraali Urpo Onnela Ikään kuin luontevana historiallisena jatkumona on oikeassa seinän sivustassa uutuuttaan kiiltävä muistolaatta tasavallan presidentti Risto Rytille. Laatta asetettiin pai-koilleen pienimuotoisessa, mut- ta arvokkaassa tilaisuudessa 25. lokakuuta tänä vuonna. Laatassa on teksti: Tässä sairaalassa hoidettiin presidentti Risto Rytiä ( ) hänen viimeisinä elinvuosinaan. Viittauksessa tarkoitettu sairaala on tietenkin arkkitehti Gunnar Taucherin 1935 valmistunut sairaalarakennuksen osa. Nyt lokakuun lopulla paljastettu laatta on aikanaan myös suurimmaksi suomalaiseksi äänestetylle presidentti Rytille Helsingissä neljäs laatuaan. Jokainen laatta kertoo kuitenkin hänestä hiukan eri näkökulmasta: Pohjoisesplanadi 33:n kulmassa, kahvila Strindbergin kohdalla, on laatta, joka kertoo Rytin asianajotoimiston sijainneen kyseisessä talossa Toinen laatta sijaitsee hänen saman aikakauden kotitalonsa seinässä Töölössä, osoitteessa Cygnaeuksenkatu 2. Hän asu talossa vuodet Kolmas muistolaatta on Rytin viimeisen kotitalon seinässä Kaivopuistossa. Osoite on Itäinen Puistotie 3, missä hän asui Kivelään asetettu muistolaatta on kuitenkin sikäli ainutlaatuinen, että se on asetettu nimenomaan kunnioittamaan sairaalassa hoidettavana ollutta tiettyä - jos kohta perin tunnettua - potilasta. On tietenkin selvää, että potilaan yksityisyyden suoja on loukkaamaton, mutta valtion päämiehen ja poikkeuksellisen elämäntyön tehneen valtiomiehen ollessa kysymyksessä tällainenkin kunnioittaminen on paikallaan. Ryti uhrasi itsensä ja terveytensä isänmaan edestä. Potilas Risto Rytin muistolaatta sopii erinomaisen hyvin juuri sille paikalleen, johon se nyt asetettiin. Se konkretisoi myös sen inhimillisen tosiasian, että me kaikki saatamme jossakin elämämme vaiheessa olla toisten avun ja hoivan varassa. Heikki Päivike Kun ei ole tunteita Kun jonkun potilasasiakirjoihin hoitolaitoksessa on ilmestynyt tällainen merkintä, se tarkoittaa, että henkeä uhkaavan kohtauksen sattuessa, ei ryhdytä hoitotoimenpiteisiin, joilla elämän jatkuminen yritetään turvata. Jos tämä on potilaan selvissä järjen voimissaan sanelema tahto, sitä on noudatettava. Tähän on jokaisella potilaalla oikeus ja sitä on syytä puolustaa. Ellei näin ole, vaan läheisille ja potilaalle on maalailtu kauhukuvia, kuinka kivuliasta ja hirveätä elvyttäminen on Ei elvytetä ja kuinka sen seurauksena valitaan loputon kärsimyksien tie, on maallikoita johdettu harhaan ja epäoleellista puolta korostaen yritetty ohjata suuntaan, joka suomennettuna tarkoittaa, että tietyissä kohtaustilanteissa annetaan hoitamatta kuoleman tulla ja päätöksen tekevät ulkopuoliset ihmiset, jotka eivät juurikaan tunne potilasta eivätkä kuulu potilaan lähipiiriin eikä heillä ole vuosien ja vuosikymmenien kokemuksesta vahvoja, yhteisiä tunnesiteitä potilaaseen. Potilas on tällaisessa tilanteessa lähinnä kylmä tilastonumero. Kun tunteita on ja paperit katoavat Eräs vanhus oli auttanut minua pyyteettömästi elämäni vaikeissa tilanteissa. Kun hän yli 90-vuotiaana joutui hoitolaitokseen, kävin 2 vuotta katsomassa häntä, luin hänelle runoja, kirjoja ja lehtijuttuja, kirjoittelin ohjeiden mukaan kirjeitä hänen tuttavilleen ja näytin kuvia vuodenaikojen vaihteluista ja lemmikkieläinten leikeistä. Sitten yllätti ankara flunssa ja minulle ilmoitettiin, että aikaa on vain vähän jäljellä. Kysyin heti, paljonko on kuumetta ja onko annettu anti- 19

20 Potilas lehti 20 biootteja. Vastaus: 39 astetta, ei tuon ikäiselle anneta antibiootteja. Nostamani metelin tuloksena antibiootteja alettiin antaa ja vanhus toipui nopeasti. Nyt perilliset nostivat äläkän: kuinka annetaan ulkopuolisen puuttua mummin hoitoon! Tyhmyyttäni olin antanut vanhuksen itse kirjoittaman hoito-ohjeen ainoan kappaleen laitokseen ja siinä luki, että kaikki hoitopäätökset teen minä, muita kuulematta. Tämä paperi luonnollisesti katosi pian. Katoaminen on hoitolaitoksissa yleisongelma, varsinkin sellaisten papereiden katoaminen, jotka eivät miellytä laitosta. (Helsingin Potilasyhdistys suosittelee näissä tapauksissa aina kirjallista valitusprosessia.) Kauan ei elänyt vanhuskaan sen jälkeen, mutta kuuleman mukaan perilliset saivat velkansa maksetuksi. Vanhus ja vammainen vain tiellä hoitolaitoksessa Ihmetoipumisia tapahtuu vaikeistakin kohtauksista niin runsaasti, että tappamislupaa ulkopuoliselle on syytä tarkoin harkita. Selkokielellä sanottuna ei elvytetä on kohtaustilanteessa lupa lopettaa elämä. Tämä nykyinen aika on kovuuden aikaa. Hoitolaitoksissa on pulaa hoitopaikoista, joiden määrän poliitikot ovat säästösyistä päästäneet putoamaan alle minimitarpeen. Tunteilla tai myönteisellä elämän ylläpitämisellä ei ole mitään sijaa, kun halutaan olla elvyttämättä. Kivut vai henki? Tuorein julkinen keskustelu on nostanut esiin vaikeavammaisten lasten elvytyskiellot, jotka on tehty vanhempia kuulematta tai vastoin heidän tahtoaan. Eräiden elvyttämättä jättämistä puoltavien lausuntojen antajat ovat vedonneet aivan uskomattomaan perusteluun: elvytys voi olla tuskallista! Rokotteenkin antaminen ja verikokeenkin ottaminen voivat olla tuskallisia kokemuksia. Tavallinen ihminen voi suomentaa tämän: kipujen välttämiseksi on saatava ottaa henki. Lehtihaastattelujen mukaan lapsen vanhemmille on saatettu ilmoittaa, että mitään ei ole tehtävissä (= valehdeltu). Potilastyössä näkee paljon rakkaudella ja huolella hoidettuja vammaisia lapsia. Elvyttämättä jättämistä, eli merkittävää hoitopäätöstä, ei eduskunnan oikeusasiamiehenkään päätöksen mukaan saa tehdä vastoin potilaan tai tämän läheisten tahtoa. Hoito lääketieteellisin auttamisperustein, ei uskonnon tai oman filosofian mukaan Potilaspalaute eräistä hoitolaitoksista on ollut välillä masentavaa. Paikat täynnä ja tiellä vain ollaan. - Yli viisikymppinen tajuton mies haluttiin irrottaa hengityslaitteesta, koska hän ei ollut muuttanut elämäntapojaan ja oli jatkanut alkoholin runsasta käyttöä. Vaimo ja poika protestoivat. Myös potilastyöntekijä soitti yöllä sairaalaan ja kysyi, aiotaanko potilas tappaa hengityslaitteesta irrottamalla. Vastaus kuului: talon lääkäritiimi oli päättänyt irrottamisesta, vaikka laitteelle ei ollut välitöntä muuta tarvetta ja vapaita laitteita oli. Kun yöllä kyselin tuntemaltani erikoislääkäriltä kantaa, hän neuvoi vaatimaan elvytyksen jatkamista. Juoppoakin on inhimillisen tasa-arvon nimissä hoidettava. Haluan mainita tämän erityisesti siitä syystä, että suuri määrä lääkäreitä on jatkuvasti potilaan puolella, kun virkavaltaisuutta, tunteettomuutta ja elämää riistävää säästämistä vastaan taistellaan. Potilastyö ei ole eikä saa olla yleistäen lääkärivastaista. Taas potilaan ja läheisten selän takana Potilaspalautteen yhteydessä on käynyt ilmi, että ei elvytetä-merkintöjä löytyy potilasasiakirjoista tuhkatiheään, jos on kysymys vanhuksesta tai vaikeasti sairaasta. Saamiemme tietojen mukaan eräässä savolaisessa vanhainkodissa on jokaisella asukkaalla ei elvytetä-merkintä ja on ilmeistä, että suurin osa ei tiedä näistä merkinnöistä mitään. Asiassa valmistellaan toimenpiteitä. Samat ongelmat vuodesta toiseen tässä kovassa ajassa Tarkasteltaessa vuoden 2006 potilastyötä ja vertaistukitoimintaa potilasyhdistykset saavat palautetta, että tietyntyyppiset hoitolaitosten omaksumat hoitokäytännöt ja virheet toistuvat yhä uudestaan ja niitä vastaan joudutaan jatkuvasti taistelemaan. Vanhuksille ei anneta riittävästi ruokaa ja nestettä (= kuolemaa jouduttava hivutus), vanhusten ja vammaisten tulehduksia ei hoideta (= hengen vaarantavaa passiivisuutta), potilaita ylilääkitään tokkuraisiksi ja itselleen vaarallisiksi, kivun ja tuskan lievittäminen kangertelee jatkuvasti jopa saattohoidossa olevilla syöpäpotilailla, mutta aivan erityisesti tavallisissa kiputiloissa, kipulääkityksen lääkekorvaus potilaan kannalta joissakin tapauksissa järjetöntä ja epäoikeudenmukaista, huumefobista tai asiantuntematonta, läheiset hoitotapahtumassa usein tiellä ja lääkityksen tulostarkkailu olematonta. Uusi nopeasti leviävä muotitauti on potilaan ulosheitto. Väärän diagnoosin, väärän hoidon ja väärän lääkityksen jälkeen sanotaan tylysti: mene yksityiselle, jos haluat parempaa hoitoa, tai uhkaillaan: jos menet muualle, ei ole takaisin tulemista! Edelleen on aivan arkipäivää, että potilaan täytyy tapella nähdäkseen sairausdokumenttinsa tai läheisensä dokumentit. Ei ole tavatonta, että on ensin haettava lääninhallitukselta potilaan edunvalvojuutta ja sittenkin vielä valitusteitse luotava status saada seurata potilasasiakirjoja. Ei ole näköpiirissä, että potilasjärjestöt ja potilastyö kävisivät tarpeettomiksi.