Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri -ohjelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri -ohjelma"

Transkriptio

1 Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri -ohjelma Alustava projektisuunnitelma

2 2 / 13 Sisällys 1. TAUSTA HANKKEEN TAVOITTEET PROJEKTIN TOIMINNOT KUSTANNUSARVIO VUODET ORGANISAATIO JA PROJEKTIN RESURSSIT TULOSTEN HYÖDYNTÄMINEN JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...12

3 3 / Tausta Tässä suunnitelmassa kuvataan Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toiminnan perusteet sekä alustavat suunnitelmat vuosien toiminnoille. Tampereen yliopiston hypermedialaboratorio ja Tampereen eoppimisen klusteri toteuttivat yhdessä kevään 2007 aikana Pirkanmaan liiton tilaaman selvityksen Pirkanmaan toisen asteen (lukio- ja ammatillinen sekä aikuiskoulutus) verkko-opetuksen kehittämisestä. Selvitystyön tavoitteena oli toteuttaa: yhteistyössä koulutuksen järjestäjien kanssa laadittu maakunnallinen toisen asteen verkko-opetuksen strategia ja kehittämisen ensimmäiset toimenpiteet käsittävä toimintaohjelma kattaen sekä lukio- että ammatillisen opetuksen ja aikuiskoulutuksen. toimintaohjelman tulee olla sellainen että sen tuloksena voidaan käynnistää kehittämishankkeita. toimintasuunnitelmassa tulee esittää yhteistyökonsepti, jolla työtä lähdetään maakunnassa tekemään. työn tuloksen tulee myös olla arvio tarvittavista teknisistä ratkaisuista niin pitkälle kuin se on mahdollista. Jo alusta alkaen oli selvää, että selvitystyön kohteena olevien toimijoiden verkostot (toisen asteen koulutussektori kokonaisuudessaan) ovat hyvin hajanaisia ja yhteisen näkemyksen rakentaminen tulevaisuuteen suuntaavaan toimenpideohjelmaan on erittäin haasteellinen tehtävä. Käytännössä toimivia verkostoja, joissa olisi edustettuna sekä lukio- että ammatillinen koulutus ja aikuiskoulutus, ei juuri ole. Yhtenä selvitystyön tehtävänä oli näin ollen kartoittaa toisen asteen verkko-opetuksen kehittämiseen orientoituneita avaintoimijoita Pirkanmaan seutukunnista. Toisaalta selvitystyötä tukivat useat jo toteutetut yksittäiset kehittämishankkeet sekä innokkaat koulutusorganisaatioiden verkko-opetuksen pioneerit. Pohjatyötä on tehty jo vuosia, nyt on hyvä aika nostaa verkko-opetuksen käytännöt osaksi koulutusorganisaatioiden jokapäiväistä toimintaa. Myös laaja-alaista yksilötason sitoutumista ja vastuuta uusien opetusmenetelmien ja sähköisen toimintakulttuurin käyttöönottoon täytyy saada lisättyä. Tämän projektin hyvänä pohjana toimii Tampereen seudun tosen asteen koulutuksen yhteistyöverkosto, Seutufoorumi. Seutufoorumissa kehitetyt toimintamallit kelpaavat laajemmaltikin hyödynnettäväksi. Tampereen seudun lukioissa on ansiokkaasti toteutettu pedagogista yhteistyötä liittyen opettajien ainetiimitoimintaan. Lisäksi seudun lukiot ovat yhteistyössä rakentaneet yhteisen verkkokurssitarjottimen (seututarjotin), jonka sisältöjä olisi mahdollisuus hyödyntää laajemmin myös ammatillisen koulutuksen puolella. Myös ainetiimitoiminnan käynnistäminen ammatillisessa koulutuksessa palvelisi verkko-opetuksen kehittämistä.

4 4 / 13 Verkostoitumiseen liittyvien pulmien rinnalla ongelmana nähtiin jo heti alkumetreillä omistajuuteen liittyvät kysymykset. Verkko-opetuksen kehittämistyö toisen asteen koulutussektorilla laaja-alaisesti ei varsinaisesti kuulu kenenkään tehtäviin tai vastuuseen. Pirkanmaalla pitäisi ensisijaisesti synnyttää yhteinen tahtotila yhteiselle kehittämiselle ja sen myötä vasta voidaan käynnistää erilaisia kehittämistoimia. Selvitystyössä toteutettiin ns. osallistavaa prosessia, jossa eri avaintoimijoita pyydettiin kommentoimaan heille esitettyjä tulevaisuusvisioita. Tulevaisuusvisiot pyrittiin rakentamaan taloudellisen, tilastollisen sekä rakenteisiin liittyvän ajattelun sijaan pedagogisen, tarvelähtöisen kehittämistyön näkökulmasta. Verkko-opetuksen tulevaisuutta tarkasteltiin kahden eri perusolettamuksen pohjalta: verkkokurssi skenaario yksin tuotetut suljetut sisällöt oppilaitoskohtaiset sisältöhankkeet avoin oppimiskulttuuri skenaario - kansainvälinen suuntaus avoimiin sisältökokonaisuuksiin - sähköinen toimintakulttuuri - yhteisöllinen media - wikipedagogiikka Alueellisissa ryhmätapaamisissa sekä niiden pohjalta luodun ohjelmaluonnoksen kommentointitilaisuuksissa nämä kaksi ulottuvuutta herättivät vilkasta keskustelua. Haasteena nähtiin avoimen kulttuurin synnyttäminen keskellä muita isoja hallinnollisia muutosprosesseja. Lisäksi todettiin, että avoimen oppimiskulttuurin omaksuminen vaatii oppilaitokselta, henkilöstöltä ja opiskelijoilta sekä toimintakulttuurin että pedagogisen toiminnan muutoksia. Tärkeimpänä tehtävänä pidettiin selvitystyötä seuraavien toimien hahmottamista asian eteenpäin viemiseksi. Tulevaisuuteen suuntaava kehittämisverkostotyö sai aikaan hyvän kipinän aikaan monissa prosessiin osallistuneissa. Tämän avoimeen innovaatiotoimintaan perustuvan kehittämiskipinän ylläpitäminen on tulevien toimien onnistumisen elinehto. Yhteenveto verkko-opetuksen kehittämistarpeista: Verkko-opetuksen toimien kehittämiseen oppilaitoksissa on selkeä tarve Oppilaitokset ovat eri kehitysasteilla verkko-opetuksen hyödyntämisen osalta Yhteistyöverkostoja tarvitaan eri oppilaitosten välillä ja yli oppilaitosasteiden Oppilaitosten väliset verkostot ovat vielä nupulla Teemaa pitää tarkastella yhteisesti, joko pakosta tai halusta ja mielenkiinnosta Pedagoginen tarvelähtöinen tulevaisuustyö on jäänyt muiden kehittämis- ja muutosprosessien alle Kehittämistyön on perustuttava enemmän pedagogiselle näkemykselle Tulevaisuudessa tarvitaan yhä monimuotoisempaa, henkilökohtaiseen tarpeeseen vastaavaa opintotarjontaa Pienet yksiköt eivät pysty yksin vastaamaan näihin tarpeisiin eikä suurtenkaan kannata tehdä kaikkea yksin

5 5 / 13 Projekteista ei synny pysyviä käytänteitä ilman tukea, toiminnan uudelleen järjestelyä ja resursointia Kehittämistyötä on fokusoitava Selvitystyön aikana haastateltiin laajasti toisen asteen toimijoita. Selvitystyön tuotoksena laadittiin Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelmaluonnos. Ohjelmallisen yhteistyön käynnistäminen herätti mielenkiintoa ja näyttäisi olevan strategisesti järkevä tapa kehittää toisen asteen koulutusorganisaatioiden osaamista verkko-opetuksen saralla. Selvitystyön pohjalta aloitettiin syksyllä Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman konseptointi ja käynnistäminen. Syksyn 2007 ja kevään 2008 aikana toteutettua ohjelman käynnistämistä rahoitti Pirkanmaan liitto sekä keskeiset toisen asteen koulutuksenjärjestäjät Pirkanmaalla (Tampereen kaupungin lukiokoulutus, Tampereen ammattioppilaitos, Pirkanmaan koulutuskonsernikuntayhtymä, Valkeakosken koulutuskuntayhtymä ja Mäntän seudun koulutuskeskus). 2. Projektin tavoitteet ja toiminta Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri -ohjelma on toisen asteen oppilaitoksille suunnattu toiminta- ja kehittämisohjelma, jonka tavoitteena on luoda yhteisölliseen ja avoimeen toimintaan perustuva oppimiskulttuuri. Projektissa tulevaisuuden verkko-opetuksen kehittäminen nähdään kokonaisvaltaisena oppilaitoksen toimintakulttuurin muutosprosessina. Muutosprosessi kohdistuu sekä oppilaitosten perustoimintojen kehittämiseen että avainhenkilöiden osaamisen kehittämiseen (opettajat, rehtorit, muu henkilökunta). Verkko-opetusta tarkastellaan yksittäisten opettajien ja oppilaitosten luomien verkkosisältöjen sijaan yhteisöllisten kehittämisryhmien luomina avoimina oppimissisältöinä sekä oppimisen tukitoimina. Projektissa tukitoiminnot suunnitellaan siten, että ne vahvistavat projektiin osallistuvien organisaatioiden osaamista ja kehittämistoimintaa; toimenpiteille pyritään takaamaan jatkuvuus projektirahoituksen päättyessä tuetaan oppimisympäristöjen monipuolista käyttöönottoa sekä käytön laajentamista ja sähköisen toimintakulttuurin kehittämistä oppilaitoksissa (koulutus, pedagogisen ja teknisen tukipalveluverkoston koordinointi) tuetaan tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöön liittyvän strategian laatimista ja toteutusta (tehdään yhdessä maakunnallinen tvt-strategiapohja) tuetaan yhteisöllistä tiedontuotantoa ja kollegiaalisuuteen perustuvaa osaamisen jakamista mm. opetushenkilöstölle suunnatun koulutuksen avulla tuetaan innovatiivisilla riskihankkeilla uusia koulutuksen toteutusmalleja (ja tarjotaan projektitoiminnan tukea) Näytään ja kuulutaan (tapahtumat, kilpailut) Pirkanmaan avoimeen oppimiskulttuuri ohjelmaan sisältyvien toimien käynnistäminen vaatii erillisiä rahoitusratkaisuja ja toiminnan jatkuvuus ja laajuus on pitkälti kiinni oppilaitosten omasta resursoinnista sekä aktiivisuudesta. Toisen asteen oppilaitoksissa ei ole verkos-

6 6 / 13 tomaista kehittämistyötä juuri tehty. Tämän projektin yhteisillä toimilla rakennetaan myös muita teemoja varten verkostotoiminnan kulttuuria. Projekti toimii aktiivisena keskustelukumppanina tieto- ja viestintätekniikan kehittämisessä. Projekti on mukana rakentamassa tiivistä kumppanuussuhdetta opettajien täydennyskoulutusta tarjoavien tahojen kanssa. Tavoitteena on synnyttää täydennyskoulutusorganisaatioiden verkosto, joka yhdessä miettii sopivan pitkäkestoisia kehittämis- ja koulutusprosesseja tukemaan avoimen oppimiskulttuurin synnyttämistä. Ohjelman käynnistäminen vastaa oppilaitosasteet ja rajat ylittävään kehittämistarpeeseen. Esimerkkinä tämän verkoston rakentamisessa voidaan hyvin hyödyntää mm. Virtuaaliyliopistohankkeiden yhteydessä toteutettuja kehittämistoimia ja verkostoja. Niissä on yhteisen tavoitteen jäsentämisen myötä saatu hyviä kokemuksia yli oppilaitosrajojen toteutetuista teknisistä kehittämishankkeista sekä osaamisen jakamisesta. Kaikilla kouluasteilla on erilaisia oppilaitosten sähköiseen toimintakulttuuriin liittyviä kehittämistarpeita. Yhteisessä toisen asteen toimijoiden kehittämisverkostossa voidaan jakaa kokemuksia ja hyväksi havaittuja käytäntöjä. Kokoamalla toimintoja sekä kehittämishankkeita yhteiseen Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri -ohjelmaan saavutetaan kehittämistyön etenemisessä useita etuja. Toimintamallilla parannetaan toisen asteen houkuttelevuutta, kehitetään toiminnan koordinointia ja haetaan yhteistä vahvaa otetta aluekehittämiseen. Yhteisen kehittämisohjelman myötä kustannussäästöjen rinnalle nousee tietämyksen ja osaamisen jakaminen. Toisen asteen koulutukseen tullaan panostamaan kuluvalla hallituskaudella; yhteisenä verkostona voidaan kilpailla paremmin julkisesta rahoituksesta ja saada aikaan laadukkaampia tuloksia. Yhteinen kehittämisohjelma tarjoaa osallistujilleen myös verkoston tuoman imagoedun, jota yksittäinen oppilaitos ei välttämättä pysty tarjoamaan. Työskentelytapojen muuttamiseen liittyvä asennetyö kaipaa usein myös rinnalleen sosiaalisen paineen, jossa muutosvastarintaa pyritään vähentämään koulutuksen lisäksi ulkoisilla kehittämisvaatimuksilla. Verkostossa voidaan palvella opiskelijoita paremmin joustavien opiskelumuotojen tuottamisessa.

7 7 / Projektin toiminnot Projektissa käynnistettävät toiminnot ovat avoimia kaikille Pirkanmaan toisen asteen koulutusta tarjoaville organisaatioille. Yhteistyöverkoston toiminnan määrittelyn myötä luodaan järkevä pohja osaamisen jakamiselle oppilaitosten kesken. Vuosi 2009 maakunnallisen toisen asteen tvt-strategiatyöskentelyn määrittely ja toteutus yhteisten koulutusten käynnistäminen (opettajille ja oppilaitosjohdolle suunnatut koulutukset) kollegavalmennus toiminnan käynnistyminen (opettajien osa-aikainen virkavapaus) maakunnallisen tukipalveluverkostojen rakentaminen ja toiminnan käynnistäminen (teknisten- ja pedagogisten palveluiden tuottajat) aine-/kehitystiimitoiminnan käynnistäminen viestintä- ja markkinointimateriaalien tuottaminen ja jakelu, brändin rakentaminen verkostotapaamiset (johdon, opetushenkilöstön ja tukipalveluiden verkostot) innovatiivisten hankeaihioiden työstäminen ja suunnittelu (opettajille osa-aikainen virkavapaus työstä) toisen asteen koulutustenjärjestäjien yhteisen verkkokurssitarjonnan rakentaminen osaamiskartoitusten toteuttaminen maakunnan laajuisesti oman toisen asteen avoin oppimiskulttuuri -seminaarin järjestäminen syksyllä, jossa jaetaan Vuoden avoin oppimiskulttuuri teko palkinto Vuosi 2010 yhteinen koulutustarjonta jatkuu kollegavalmennus/vertaisohjaus toiminta aktiivista aine-/kehitystiimitoiminnan aktiivisena, erityissisällöt painopisteenä (oppiainerajat ylittävät yhteistyösisällöt) osallistuminen verkostona ITK -konferenssiin, useita esityksiä konferenssissa verkostotapaamiset jatkuvat innovatiivisten hankkeiden käynnistäminen (vähintään 4 kpl) valmistuneista hankkeista syntyneen osaamisen jakaminen yhteisen verkkokurssitarjonnan laajentaminen oman toisen asteen avoin oppimiskulttuuri -seminaarin järjestäminen syksyllä, jossa jaetaan Vuoden avoin oppimiskulttuuri teko palkinto

8 8 / 13 Vuosi 2011 yhteinen tvt-toimintaa tukeva koulutustarjonta jatkuu yhteinen tvt-strategioiden arviointiprosessi maakunnallisen tukipalveluverkoston toiminta (tekninen ja pedagoginen) kollegavalmennus/vertaisohjaus toiminta aktiivista aine-/kehitystiimitoiminnassa painopisteenä työelämän kanssa yhteistyössä rakennettavat sisällöt ja toimintamallit osallistuminen verkostona näkyvästi ITK -konferenssiin, useita esityksiä konferenssissa verkostotapaamiset ja asiantuntijayhteisöt aktiivisina innovatiivisten hankkeiden käynnistäminen (vähintään 2 kpl) valmistuneista hankkeista syntyneen osaamisen jakaminen päätösseminaari, jossa jaetaan Vuoden avoin oppimiskulttuuri teko palkinto arviointityön yhteenveto käynnistettyjen toimintojen jatkuvuuden takaaminen (tukipalveluiden verkostot, johdon verkostot, opettajien ainetiimitoiminta, yhteinen verkkokurssitarjotin, kollegavalmennus) osaamisen jakaminen

9 9 / 13 Yhteenveto projektin toiminnoista PROJEKTIN TOIMINNOT Strategiatyö (johdon koulutus, opettajien koulutus, strategian jalkauttamiseen liittyvä tuki ja osaamisen jakaminen) x x x Tukipalveluiden tuottajien verkoston rakentaminen ja ylläpito x x x Kollegavalmennus, vertaistuki oppilaitoksissa (osittainen virkavapaus tukiopettajalle) x x x Aine- ja kehittämistiimitoiminta x x x Innovatiiviset kehittämistoimet x x x ITK-konferenssiin osallistuminen verkostona x x x Ohjelman oma seminaari x x x Yhteinen verkkokurssitarjonta x x x Maakunnan kattava opettajien osaamiskartoitus x x Vuoden avoin oppimiskulttuuri -teko palkinto x x x Roadshow x x Viestintä ja markkinointi x x x Verkkopalvelun suunnittelu, toteutus ja ylläpito x x x Erillisten projektien koordinointi ja tuki x x x

10 10 / Kustannusarvio vuodet Alustava kustannusarvio: Kuvaus Palkat ja sivukulut (34 %) Projektipäällikkö Projektisuunnittelija A Projektisuunnittelija B Hallinto, osa-aikainen projektisihteeri Kollegavalmennus Innovatiiviset koulutuskokeilut Tutkimusavustaja, osaamiskartoitus (2 x 3 kk) Palvelut Koulutukset ja seminaarit, markkinointi- ja viestintä, opintotarjotinsovellus, julkaisujärjestemä Tutkimus, seuranta ja arviointi Matkakulut Tukipalvelut, kokoukset, koulutukset ja seminaarit Toimisto- ja vuokrakulut Arvioidut kulut / kk / hlö (4 henkeä): työhuone 130 e, tietokone-leasing 40 e, puhelinkulut 50 e Muut kulut Kokous ym. kulut ja tarvikkeet Yhteensä Organisaatio ja projektin resurssit Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri -ohjelmaan osallistuminen on avointa kaikille toisen asteen koulutuksen järjestäjille Pirkanmaalla. Projektia koordinoi Tampereen kaupungin toisen asteen koulutuspalvelut eli lukiokoulutus ja Tampereen ammattiopisto. Syksyyn 2008 mennessä verkostoon ja projektin rahoittamiseen ovat sitoutuneet Pirkanmaan koulutuskonsernikuntayhtymä, Mäntän seudun koulutuskeskus, Valkeakosken koulutuskuntayhtymä, Tampereen aikuiskoulutuskeskus, Akaan lukiot, Kalevan lukio, Kangasalan lukio, Karkun evankelisen opiston, Lempäälän lukio, Nokian lukio, Oriveden lukio, Pirkkalan lukio, Pälkäneen lukio, Svenska samskolan i Tammerfors, Tampereen normaalikoulun lukio, Tampereen yhteiskoulun lukio, Valkeakosken lukio ja aikuislukio, Väinö Linnan lukio (Urjala) ja Ylöjärven lukio. Neuvottelut ohjelmaan osallistumisesta on aloitettu Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymän, Ahlmanin ammattiopiston, Aitoon koulutuskeskuksen, Tampereen konservatorion, Tampereen kotitalousoppilaitoksen, Vammalan seudun ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän, Varalan urheiluopiston, sekä F.E. Sillanpään lukion (Hämeenkyrö), Ikaalisten yhteiskoulun lukion, Mouhijärven lukion, Mäntän lukion, Oriveden opiston, Pirkanmaan aikuislukion, Parkanon lukion, Punkalaitumen lukion, Ruoveden yhteiskoulun lukion, Tampereen Rudolf Steiner -koulun lukion, Vammalan lukion, Virtain lukion ja Äetsän Sarkia-lukion kanssa.

11 11 / 13 Projektin ohjausryhmä tullaan muodostamaan projektin verkoston jäsenten edustajista. Projektin toteuttamisesta vastaa projektipäällikkö. Projektiryhmän resurssit Projektipäällikkö (hallinnointi, projektin ja henkilöstön johtaminen, projektien tukipalvelut ja projektien sparraus, markkinointi, raportointi) Projektisuunnittelija A (viestintä, tiedotteet ja verkkosivuston ylläpito, pedagogisten tukihenkilöiden verkoston koordinointi, pedagoginen tuki, kollegiaalisen tukitoiminnan kehittäminen ja koulutus) Projektisuunnittelija B (verkkokurssitarjottimen ylläpito, teknisten tukipalveluiden verkostotoiminnan kehittäminen ja koulutus) Projektisihteeri (osa-aikainen, 60 %, projektin hallinto) Kollegavalmennukseen osallistuvat opettajat oppilaitoksissa (projekti maksaa osaaikaisen virkavapauden kollegojen tukipalveluita tuottaville opettajille, esim. 2 kk:n työpanos / opettaja / vuosi) Projektin aikana syntyvät innovatiiviset koulutuskokeilut, osa-aikainen virkavapaus toiminnan suunnitteluun osallistuville opettajille (esim. 2 kk:n työpanos / opettaja / vuosi) Arviointi ja seuranta Projektin toiminnan arviointityö tilataan ulkopuolisena asiantuntijatyötä. Projektin toimintaa arvioidaan koko projektin elinkaaren ajan. Projektiarviointi on ns. kehittävää arviointia, jossa arvioinnin tekijä osallistuu projektin toimintaan säännöllisten projektiryhmän ja muiden hankkeeseen osallistuvien henkiöiden kanssa käytävien arviointikeskustelujen avulla. Kehittävässä arvioinnissa pyritään varmistamaan, että projekti säilyttää sille määritellyn suunnan ja toteuttaa sille asetetut tavoitteet. Arviointityössä kootaan tietoa myös projektin viiteryhmien edustajilta (oppilaitosten henkilöstö, opiskelijat, yritykset, hallinto ja muut yhteistyökumppanit). Koulutus ja konsultointi Projektissa tullaan järjestämään sekä projektiryhmän että ulkopuolelta ostettavien asiantuntijoiden toimesta koulutusta sekä konsultointia. Sähköiset palvelut Maakunnallisen verkkokurssitarjonnan kehittäminen edellyttää oppilashallintoon liittyvien toimintamallien suunnittelua ja joustavaa toteutusta. Projektissa panostetaan saumattomaan sähköisen asioinnin ja hallinnointiprosessin kehittämiseen kurssitarjottimen kokoamisesta kurssien valintaan, opetukseen, arviointiin, tilastointiin ja laskutukseen. Markkinointi ja viestintä Koska kyseessä on uuden verkoston rakentaminen ja osaamisen jakamiseen tähtäävä toiminta, ovat markkinointi ja viestintä keskeisessä osa projektin toimintaa. Viestinnän perustana on monipuolinen verkkopalvelu. Lisäksi visuaaliseen ilmeeseen ja ns. brändin raken-

12 12 / 13 tamiseen tullaan kiinnittämään erityistä huomiota. Toiminnan pitää näyttää hyvältä ja houkuttelevalta. 7. Tulosten hyödyntäminen ja vaikutusten arviointi Projektin tavoitteena on tiivistää ja jalostaa toisen asteen koulutuksen järjestäjien yhteistyötä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöön liittyvän osaamisen jakamisen osalta. 1) Verkostomainen kehittämistyö, erilaiset kehittämisyhteisöt (johto, opettajat, alueelliset tukipalveluiden tuottajat) Vertaistukea tarjoavat verkostot, jossa jaetaan tietoa ja osaamista 2) Maakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan strategiatyö Yhteinen näkemys kehittämistoimien kohdentamisesta 3) Opettajien kollegiaalisen tukitoiminnan ja yhteisöllisen tiedontuottamistavan kehittäminen Aine- ja toimialatiimit, jotka tuottavat yhteisesti pedagogisesti kehittyneitä malleja oppimisen tukemiseen Verkostomaisen toimintatavan oppiminen, yhteisöllisyys 4) Maakunnallinen verkkokurssitarjotin Tavoitteena joustava ja kustannustehokas tapa tuottaa laadukas, monipuolinen ja kattava Pirkanmaan toisen asteen verkkokurssitarjonta Takaa monipuolisen opiskelutarjonnan, turvaa opetuksen tasa-arvoa ja lisää opintojen joustavuutta Täydentää oppilaitosten omaa tarjontaa ja tuo niiden erityisosaamisen useiden oppilaitosten ja niiden opiskelijoiden ulottuville. Palvelee sekä lukio- että ammatillista koulutusta ja lisää yhteistyötä koulutuksentarjoajien välillä 5) Innovatiiviset koulutuskokeilut Uusia toimintamalleja testaavat kokeilut Projekti voidaan katsoa onnistuneeksi, jos Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman käynnistämisen myötä saadaan luotua toisen asteen oppilaitosten piirissä asiasta innostuneiden ihmisten synnyttämä verkosto, lisäresursseja yhteisille tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämiseen tähtääville kehittämisponnisteluille ja verkko-opetuksen kehittämiselle.

13 13 / 13 Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri -ohjelma nostaa esille erilaiset verkko-opetushankkeet eri puolilla Pirkanmaata toimii kansallisesti edelläkävijänä avoimen oppimiskulttuurin toteutuksessa markkinoi omalta osaltaan Pirkanmaan toisen asteen koulutuksen laadukasta ja joustavaa tarjontaa lisää yhteistyötä toisen asteen koulutussektorilla, kokoaa yhteen laajan toisen asteen verkko-opetusten toimijoiden verkoston jakaa hyväksi havaittuja käytäntöjä eri oppilaitosten kesken lisää opettajien tietämystä eri koulutuksen tarjoajista tehostaa kehittämishankkeiden vaikuttavuutta toimii positiivisena imagokampanjana verkko-opetuksen ja oppilaitosten sähköisen toimintakulttuurin kehittämisessä toteuttaa OpetusTIME työryhmän esittämiä opetustoimen tieto- ja viestintätekniikan kehittämistoimia toimii verkko-opetuksen kehittäjänä lisää opiskelijoiden tasa-arvoisuutta, opintojen saavutettavuutta sekä koulutuksen henkilökohtaistamista ja valinnaisuutta

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013 Ohjelman verkostossa mukana (tilanne syyskuussa 2008) Akaan lukiot Kalevan lukio Kangasalan lukio Lempäälän lukio Mäntän seudun

Lisätiedot

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013 Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013 Ohjelmaan osallistuvat kaikki Pirkanmaan toisen asteen oppilaitokset, lukiot ja ammatillinen koulutus, nuorisoasteen- ja aikuiskoulutus.

Lisätiedot

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri -ohjelma

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri -ohjelma Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri -ohjelma Alustava projektisuunnitelma 2009-2011 2 / 13 Sisällys 1. TAUSTA... 3 2. PROJEKTIN TAVOITTEET JA TOIMINTA... 5 3. PROJEKTIN TOIMINNOT... 8 5. KUSTANNUSARVIO 2009

Lisätiedot

Pirkanmaan toisen asteen sähköisen toimintakulttuurin strategia 2008

Pirkanmaan toisen asteen sähköisen toimintakulttuurin strategia 2008 Pirkanmaan toisen asteen sähköisen toimintakulttuurin strategia 2008 Asiantuntijaryhmän kokoonpano: Minna Haasio, opetusteknologiapäällikkö, Tampereen kaupunki (minna.haasio@tampere.fi) Juuso Hyvärinen,

Lisätiedot

Pirkanmaan toisen asteen sähköisen toimintakulttuurin strategia

Pirkanmaan toisen asteen sähköisen toimintakulttuurin strategia Pirkanmaan toisen asteen sähköisen toimintakulttuurin strategia Asiantuntijaryhmän kokoonpano: Minna Haasio, verkko-opetuksen koordinaattori, Tampereen kaupunki Juuso Hyvärinen, vt. rehtori, Valkeakosken

Lisätiedot

Pirkanmaan toisen asteen sähköisen toimintakulttuurin strategia

Pirkanmaan toisen asteen sähköisen toimintakulttuurin strategia Pirkanmaan toisen asteen sähköisen toimintakulttuurin strategia Asiantuntijaryhmän kokoonpano: Minna Haasio, verkko-opetuksen koordinaattori, Tampereen kaupunki Juuso Hyvärinen, vt. rehtori, Valkeakosken

Lisätiedot

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla Lapin aikuiskoulutusstrategia 2020 TIIVISTELMÄ Suomen huipulla Lapissa on laadukkaat ja joustavat jatkuvan oppimisen pitkospuut, jotka takaavat tulevaisuuden osaamisen,

Lisätiedot

Kuvallisen ilmaisun osaamisala, pk (Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto) 1,00

Kuvallisen ilmaisun osaamisala, pk (Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto) 1,00 Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Tulostettu 16.8.2018 Alin hyväksytty pistemäärä Maatalousalan perustutkinto, yo 11,00 Matkailualan perustutkinto, yo 8,00 Puutarha-alan

Lisätiedot

Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso

Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso Verkosto: Hankasalmi Joutsa Jyväskylä Jämsä Kannonkoski Karstula Keuruu Kinnula

Lisätiedot

Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta

Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Avoimesti verkossa Avoimet ammatilliset opinnot -hanke 1.4.2018 31.7.2020 Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Tavoite Selvitetään, mitä Avoimet ammatilliset opinnot - palvelun

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI. Pirkanmaan toisen asteen verkkoopetuksen kehittämiseen liittyvä selvitystyö 15.12.2006-30.6.2007

LOPPURAPORTTI. Pirkanmaan toisen asteen verkkoopetuksen kehittämiseen liittyvä selvitystyö 15.12.2006-30.6.2007 LOPPURAPORTTI Pirkanmaan toisen asteen verkkoopetuksen kehittämiseen liittyvä selvitystyö 15.12.2006-30.6.2007 Carolina Pajula Tampereen yliopisto Hypermedialaboratorio Tuuli Kurkipää eoppimisen klusteri

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Alin hyväksytty pistemäärä Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto

Alin hyväksytty pistemäärä Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto 18.6.2016 Alin hyväksytty pistemäärä Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, yo 0,00 Maatalousalan perustutkinto, yo 13,00

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Alin hyväksytty pistemäärä PIRKANMAA Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto

Alin hyväksytty pistemäärä PIRKANMAA Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto PIRKANMAA 21.6.2017 Alin hyväksytty pistemäärä Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, yo 5,00 Maatalousalan perustutkinto,

Lisätiedot

13.6.2013 1 (10) Valitut hakutekijät: Vuosi: 2013. Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintikunta: Opetuksen järjestäjä: Oppilaitos:

13.6.2013 1 (10) Valitut hakutekijät: Vuosi: 2013. Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintikunta: Opetuksen järjestäjä: Oppilaitos: Tilasto hakeneista, hyväksytyistä ja pistemääristä.. () Valitut hakutekijät: Vuosi: Koulutus alkaa: Syksy Hakutyyppi: Varsinainen haku Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintimaakunta: Pirkanmaa

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020 Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 2015-2020 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

LAADUKAS verkostohanke 2015, Sari Heinikoski. LAADUKAS osallistava kehittäminen osaksi ammattiopiston arkea

LAADUKAS verkostohanke 2015, Sari Heinikoski. LAADUKAS osallistava kehittäminen osaksi ammattiopiston arkea LAADUKAS verkostohanke 2015, Sari Heinikoski LAADUKAS osallistava kehittäminen osaksi ammattiopiston arkea LAADUKAS 2015 Hankkeen yhteiset toimenpiteet 1. Vakiinnuttaa oppilaitoksiin jatkuva laadunhallintajärjestelmä

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia työkappale 20.5.2011 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Tieto- ja viestintätekniikka oppimisessa... 1 2 KPEDUn tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Kimmo Hämäläinen, pääsihteeri Opetustoimen henkilöstökoulutuksen neuvottelukunta Virtuaaliopetuksen päivät Helsinki 08.12. 09.12.2010 Neuvottelukunnan

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun opetushenkilöstön ja oppilaitosjohdon osaamisen kehittämisohjelma Miksi?

Tampereen kaupunkiseudun opetushenkilöstön ja oppilaitosjohdon osaamisen kehittämisohjelma Miksi? Tampereen kaupunkiseudun opetushenkilöstön ja oppilaitosjohdon osaamisen kehittämisohjelma Miksi? Toimintaympäristön muutos Työ, oppiminen ja oppimisen tavat muuttuvat yhteiskunnan ja työelämän muutoksen

Lisätiedot

Alueelliset lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten yhteistyö- ja oppimisverkostot 2005-2006. Hankkeen kriteeristö /arviointikohteet

Alueelliset lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten yhteistyö- ja oppimisverkostot 2005-2006. Hankkeen kriteeristö /arviointikohteet Alueelliset lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten yhteistyö- ja oppimisverkostot 2005-2006 Hankkeen kriteeristö /arviointikohteet Arviointityökalu oppilaitosverkostojen välisiä vertaiskäyntejä varten

Lisätiedot

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto

Lisätiedot

Kaivannais- ja energiateollisuuden TYKE-hanke Kai Ollila

Kaivannais- ja energiateollisuuden TYKE-hanke Kai Ollila Kaivannais- ja energiateollisuuden TYKE-hanke 2012 16.5.2013 Kai Ollila Mitä on TYKE-toiminta? Toiminnalla tarkoitetaan yrityksille ja julkisyhteisöille, erityisesti pienyrityksille tarjottavia osaamisen

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

Kaivannais- ja energiateollisuuden tyke-2012

Kaivannais- ja energiateollisuuden tyke-2012 22.10.2012 31.12.2013 OPH:n rahoittama hanke Hankekoodi J322 Hanketta koordinoi KAO, Kainuun ammattiopisto KSAK, Koillis-Suomen aikuiskoulutus Oy, Kuusamo JEDU, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä OAKK,

Lisätiedot

It-Peda - verkosto TieVie - Turku. Lauri.Saarinen

It-Peda - verkosto TieVie - Turku. Lauri.Saarinen It-Peda - verkosto 6.9.2002 TieVie - Turku Lauri.Saarinen Lauri.Saarinen@hkkk.fi Mikä IT-Peda? IT-Peda -verkosto on Suomen yliopistojen opetusteknologiayksikköjen (tai vastaavien) verkosto, joka on aloittanut

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Aija Rinkinen Opetushallitus For Osaamisen learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi kansaksi 2020 Koulutukseen on panostettava

Lisätiedot

Vipunen 18.6.2016 Alin hyväksytty pistemäärä

Vipunen 18.6.2016 Alin hyväksytty pistemäärä Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Vipunen 18.6.2016 Alin hyväksytty pistemäärä Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, yo 0,00 Maatalousalan perustutkinto,

Lisätiedot

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-ohjelma 2010-2017 lyhyt tausta Kolmas osa opettajista ilmoitti

Lisätiedot

Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen

Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen Maija Mikkilä 26.7.2012 1 Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Toteuttajaverkosto: Kotka Hamina Pyhtää Virolahti-Miehikkälä Helsingin yliopisto,

Lisätiedot

ORGANISAATION NIMI LISÄLISTA 9/ PAIKKA Tampereen palvelualan ammattiopisto (TPA), Koulukatu 18, Tampere

ORGANISAATION NIMI LISÄLISTA 9/ PAIKKA Tampereen palvelualan ammattiopisto (TPA), Koulukatu 18, Tampere ORGANISAATION NIMI LISÄLISTA 9/2017 1 LISÄLISTA ON TARKASTAMATON JA ALLEKIRJOITTAMATON AIKA 26.09.2017 16:00 PAIKKA Tampereen palvelualan ammattiopisto (TPA), Koulukatu 18, Tampere KÄSITELLYT ASIAT Asia

Lisätiedot

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen EuroSkills2016-koulutuspäivä 9.6.2016 Eija Alhojärvi 1. Skills-toiminnan haasteet - strategiset painopistealueet 2. Kilpailu- ja valmennustoiminnan

Lisätiedot

Sopimuksen mukaiset koulutuksen järjestäjät: Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue, lukiokoulutus/ Kuopion lukiot

Sopimuksen mukaiset koulutuksen järjestäjät: Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue, lukiokoulutus/ Kuopion lukiot 1/5 TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN YHTEISTYÖSOPIMUS Juankosken sivistyslautakunta 25.3.2014 15, liite 9 Tällä sopimuksella seuraavat osapuolet sopivat Kuopion alueen toisen asteen yleissivistävän ja ammatillisen

Lisätiedot

Kohti uutta menestystä!

Kohti uutta menestystä! Kohti uutta menestystä! -TOP School -hankkeen loppuseminaari Riitta Juusenaho hankejohtaja, KT TOP School -hanke Tampereen kaupunki TOP TOP School Kansainvälinen yhteistyöverkosto Kansallinen yhteistyöverkosto

Lisätiedot

Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa

Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa Viisi opintoviikkoa tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä vuodesta 2000 lähtien http://ok.helsinki.fi/opefi Pauliina Kupila ja Mari Jussila Opetusteknologiakeskus

Lisätiedot

ETÄOPETUS KOUVOLAN SEUDUN AMMATTIOPISTOSSA. - TVT - strategia

ETÄOPETUS KOUVOLAN SEUDUN AMMATTIOPISTOSSA. - TVT - strategia ETÄOPETUS KOUVOLAN SEUDUN AMMATTIOPISTOSSA - TVT - strategia YLEISTÄ Ajanmukaisen tieto- ja viestintätekniikan riittävä hallitseminen on yksi merkittävimmistä yksilön elinikäisen oppimisen avaintaidoista

Lisätiedot

Koulu 3.0. Sosiaalisen median hyödyntäminen perusopetuksessa

Koulu 3.0. Sosiaalisen median hyödyntäminen perusopetuksessa Koulu 3.0 Sosiaalisen median hyödyntäminen perusopetuksessa Tavoitteet Keskeisenä tavoitteena on etsiä ja löytää pedagogisesti perusteltuja ratkaisuja sosiaalisen median välineiden ja ohjelmistojen hyödyntämiseen

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA 2015 2016

VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 18/9 2015 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1. OPISKELIJAMÄÄRÄT SYKSY Tilanne 20.9. - ammatillinen

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 Krisse Sulonen ja Minna Taivassalo-Salkosuo Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen -yksikkö Opetushallitus RAHOITUSKEHYKSET 2011 RAHOITUSALUE VASTUUVIRANOMAINEN

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus. VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT , Helsinki, Messukeskus. Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Tilaisuuden avaus. VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT , Helsinki, Messukeskus. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Tilaisuuden avaus VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 7.12.2015, Helsinki, Messukeskus Pääjohtaja Aulis Pitkälä Digitaalisen oppimisen ja pedagogiikan nykytila - vahvuuksia ja kehittämiskohteita

Lisätiedot

AMEO-strategia

AMEO-strategia AMEO-strategia 2022 9.10.2018 AMEOn missio ja visio AMEO-missio Ammatillisen erityisopetuksen tulevaisuuden rakentaja AMEO-visio Kaikille yhdenvertainen, saavutettava ja osallistava ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa

Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa Myötätuulessa toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen 19-21.3.2012 OPH seminaari Riitta Karusaari Koulutuspäällikkö

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO VERSIONHALLINTA

SISÄLLYSLUETTELO VERSIONHALLINTA 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kansainvälisen toiminnan arvot ja visio... 3 3. Kansainvälisen toiminnan Strategiset tavoitteet... 3 4. Kansainvälinen toiminta... 5 4.1 Kansainvälisen toiminnan

Lisätiedot

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla Leena Vainio, FUAS Virtuaalikampus työryhmän puheenjohtaja Antti Kauppi, FUAS liittouman projektijohtaja FUAS-virtuaalikampus rakenteilla FUAS Virtuaalikampus muodostaa vuonna 2015 yhteisen oppimisympäristön

Lisätiedot

DigiOpit - verraten hyvää. Lahden diakonian instituutti Anne-Maria Karjalainen aikuiskoulutusvastaava anne-maria.karjalainen@dila.

DigiOpit - verraten hyvää. Lahden diakonian instituutti Anne-Maria Karjalainen aikuiskoulutusvastaava anne-maria.karjalainen@dila. DigiOpit - verraten hyvää Lahden diakonian instituutti Anne-Maria Karjalainen aikuiskoulutusvastaava anne-maria.karjalainen@dila.fi 044-713 2323 Lahden diakonian instituutti on ammattioppilaitos keskellä

Lisätiedot

kaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot

kaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot RIVERIA 2025 -henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelma : Olemme Suomen vaikuttavin monialainen ammatillisen koulutuksen järjestäjä vuonna 2025. Tarve: Riverian henkilöstön osaamisen ja

Lisätiedot

DigiOpit - verraten hyvää. Savon koulutuskuntayhtymä Y-TUNNUS: 1852679-9 Savon ammatti- ja aikuisopisto OPPILAITOSTUNNUS: 31816 OMISTAJATYYPPI: 21

DigiOpit - verraten hyvää. Savon koulutuskuntayhtymä Y-TUNNUS: 1852679-9 Savon ammatti- ja aikuisopisto OPPILAITOSTUNNUS: 31816 OMISTAJATYYPPI: 21 DigiOpit - verraten hyvää Savon koulutuskuntayhtymä Y-TUNNUS: 1852679-9 Savon ammatti- ja aikuisopisto OPPILAITOSTUNNUS: 31816 OMISTAJATYYPPI: 21 Ritva Ylitervo ritva.ylitervo@sakky.fi +358 44 785 8775

Lisätiedot

Laadunhallinnan painopistealueet ja niiden kehittäminen: Pedagogisten linjausten ja ohjeistuksien toimeenpanon ongelmat

Laadunhallinnan painopistealueet ja niiden kehittäminen: Pedagogisten linjausten ja ohjeistuksien toimeenpanon ongelmat VETO-Peda -hanke VETO-Peda, Pedagogiset katselmukset Lähtökohdat Laadunhallinnan painopistealueet ja niiden kehittäminen: Oppilaitoksen johdon ja henkilöstön vahvempi sitouttaminen Opiskelijoiden ja työelämän

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET

LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET Pääjohtaja Aulis Pitkälä Pro Lukio ry:n lukioseminaari Helsinki 6.11.2014 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Lukiopedagogiikan arviointi Koulutuksen arviointineuvoston

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 25.4.2018 TOIMINTASUUNNNITELMA 2018 2019 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Suunnitelma Vertaistuen toteuttamisesta Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa ja esiopetuksessa

Suunnitelma Vertaistuen toteuttamisesta Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa ja esiopetuksessa Suunnitelma Vertaistuen toteuttamisesta Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa ja esiopetuksessa Nykytila opettajien ICT-ohjauksessa Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa on perustettu 40 opettajan vertaistukiverkosto.

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

Yritysten ja oppilaitosten kumppanuudella kilpailuetua

Yritysten ja oppilaitosten kumppanuudella kilpailuetua Yritysten ja oppilaitosten kumppanuudella kilpailuetua KUNTAMARKKINAT 12.9.2019 Työn murros - nuorten uudet polut työhön ja yrittäjyyteen maaseudulla Timo Suutari Maaseudun nuoret ja pk-yritykset ammatillisten

Lisätiedot

Mistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta.

Mistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta. Mistä on kyse? Opetuksen järjestämistä ohjataan erilaisilla normeilla ja asiakirjoilla, kuten lainsäädännöllä, opetussuunnitelmien perusteilla, suosituksilla, strategioilla ja suunnitelmilla. Jotta valtakunnalliset

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma VUOSISUUNNITELMA 2017 2018 SYKSY Tilanne 20.9. - ammatillinen koulutus 69 opiskelijaa - musiikkiopisto 520 opiskelijaa - musiikkileikkikoulu 520 opiskelijaa -

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo

Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet 11.9.2014 klo 12.30-15.30 Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen

Lisätiedot

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Toimiva alkuvaiheen neuvonta- ja ohjauspiste Kotkassa Maahanmuuttajien

Lisätiedot

TERÄSRAKENTAMINEN NYKYPÄIVÄNÄ 2009

TERÄSRAKENTAMINEN NYKYPÄIVÄNÄ 2009 TERÄSRAKENTAMINEN NYKYPÄIVÄNÄ 2009 TERÄSRAKENTAMINEN NYKYPÄIVÄNÄ Teräsrakentaminen on muuttunut suurelta osin rakentamisesta asentamiseksi. Rakentamistekniikat ovat kehittyneet viimeisen 10 vuoden aikana

Lisätiedot

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Strategia 2015-2017 Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Opiskelijan parhaaksi Työelämän parhaaksi Laadukasta koulutusta, joustavasti ja uudistuen Osaava,

Lisätiedot

Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi

Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi 1 HYRIA KOULUTUS 4.9.2014 Hyrian tarjoamat koulutukset & palvelut Yrittäjän ammattitutkinto

Lisätiedot

Pedagogisen johtamisen katselmus

Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmuksen lomakkeen täyttöohje: Pedagogista katselmusta käytetään pedagogisen johtamisen arvioinnin ja kehittämisen työkaluna. Arviointi on hyvä

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi

Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi Osaamisen kehittäminen muutoksen mahdollistajana 18.5.2017 Elisa Helin Opetushallitus

Lisätiedot

Avauspuheenvuoro. Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Avauspuheenvuoro. Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Pääjohtaja Aulis Pitkälä Avauspuheenvuoro Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2016 Pääjohtaja Aulis Pitkälä 7.12.2016 Ajankohtaista koulutuksen kehittämisessä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 - keskeiset kehittämisen

Lisätiedot

Osallistamalla osaamisen kehittämisen toimintamallia rakentamassa

Osallistamalla osaamisen kehittämisen toimintamallia rakentamassa Osallistamalla osaamisen kehittämisen toimintamallia rakentamassa Sote-tuotantoalueen osaamisen kehittämisen toimintamalli -hanke 1.1.2015-31.5.2016 Osaaminen muutoksen avain tulevassa Sotessa seminaari

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi pedagogisen toiminnan johtaminen

Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi pedagogisen toiminnan johtaminen Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi pedagogisen toiminnan johtaminen Pedagogisen johtamisen hankkeen johtoryhmän jäsen Ritva Ylitervo ja AMKEn kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit

Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit E N E M M Ä N O S A A M I S T A 21.11.2012 1 Mihin tarpeeseen hanke vastaa ja miten? Ammatillisella aikuiskoulutuksella

Lisätiedot

Centria ammattikorkeakoulu www.centria.fi

Centria ammattikorkeakoulu www.centria.fi Hankkeen tiedot Projektin nimi: Keskipohjalainen koulutusväylä Kohdealue: Kokkolan ja Kaustisen seudut Päättymisaika: 6/2014 Toteuttaja: Centria ammattikorkeakoulu Osatoteuttajat: Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä

Lisätiedot

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE)

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Organisaatio : Hämeen liitto Niittykatu 5 13100 Hämeenlinna Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Hankkeen nimi ja tavoite Nimi:

Lisätiedot

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ 9.12.2014 teemu.japisson@valo.fi www.sport.fi Lähtökohdat eli miksi tarvitaan muutosta 2 kentän toimijat (seuratoimijat, urheilijat, liikkujat,

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Osa 1: Kestävän kehityksen asioiden johtaminen Arvot ja strategiat KRITEERI 1 Kestävä kehitys sisältyy oppilaitoksen arvoihin, ja niiden sisältöä

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi. Erkka Laininen, OKKA-säätiö

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi. Erkka Laininen, OKKA-säätiö Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi Erkka Laininen, OKKA-säätiö Oppilaitosten kestävän kehityksen kriteerit Peruskoulut ja lukiot Ammatilliset oppilaitokset Vapaa sivistystyö

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) -kärkihanke Lähtökohdat ja tavoitteet kärkihankkeelle

Lisätiedot

KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU

KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU - SEINÄJOEN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA - hankkeen toimenpiteiden toteuttaminen (kunnat, yritykset, kuluttajat) Mika Yli-Petäys projektipäällikkö, Lapuan kaupunki Toimitusjohtaja, Thermopolis

Lisätiedot

Vertaisarviointi pedagogisten innovaatioiden tunnistamisen, kehittämisen ja levittämisen välineenä

Vertaisarviointi pedagogisten innovaatioiden tunnistamisen, kehittämisen ja levittämisen välineenä Vertaisarviointi pedagogisten innovaatioiden tunnistamisen, kehittämisen ja levittämisen välineenä Aalloilla ammatillista vetovoimaa, vaikuttavuutta ja verkostoja Nina Eskola, projektipäällikkö, Pirkanmaan

Lisätiedot

Haku lukioiden kehittämisverkostoon

Haku lukioiden kehittämisverkostoon Sivu 1/8 Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika 17.3.2016 klo 12.00 21.4.2016 klo 16.15 Diaarinumero: 9/575/2016 1. PERUSTIEDOT Hakija (koulutuksen järjestäjä) Hakijan virallinen sähköpostiosoite

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen vertaismentoroinnin avulla - Teemalliset vertaismentorointiryhmät

Osaamisen kehittäminen vertaismentoroinnin avulla - Teemalliset vertaismentorointiryhmät Osaamisen kehittäminen vertaismentoroinnin avulla - Teemalliset vertaismentorointiryhmät Vertaismentorointi on opetusalalla voimakkaasti lisääntyvä erinomainen osaamisen kehittämisen keino, jonka etuja

Lisätiedot

HUIPUT KEHIIN WORKSHOP Näkökulmia lahjakkaiden koulutukseen

HUIPUT KEHIIN WORKSHOP Näkökulmia lahjakkaiden koulutukseen Mari Räkköläinen HUIPUT KEHIIN WORKSHOP Näkökulmia lahjakkaiden koulutukseen Turengin asema 17.1.2013 Opetusneuvos Mari Räkköläinen Opetushallitus / Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen Valtion

Lisätiedot

Parkanon koulukampus. Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa

Parkanon koulukampus. Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa Parkanon koulukampus Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa Lähtökohdat ja tavoite vuonna 2015 Kaksi alakoulua, yläkoulu ja lukio, 600+100 oppilasta

Lisätiedot

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto

Lisätiedot

Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus

Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus 1 Alueellisen työskentelyn nostamat keskeiset kehittämisalueet 1. Oppilaitoskohtaisen opiskeluhuollon suunnitelman laatiminen 2. Yhteys lastensuojelulain mukaiseen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan

Lisätiedot

PS Aikoo. Toimialafoorumien tulevaisuuden toimintamalli

PS Aikoo. Toimialafoorumien tulevaisuuden toimintamalli PS Aikoo Toimialafoorumien tulevaisuuden toimintamalli Tuomas Kylänpää Eurooppalaisen työvoimapolitiikan asiantuntija PS Aikoo -loppuseminaari 17.3.2015 Kuopio Oppilaitosten johtajat tukevat jo perustettuja

Lisätiedot

Uusia oppimisympäristöjä koulun toimintakulttuurin ja oppimisen tueksi

Uusia oppimisympäristöjä koulun toimintakulttuurin ja oppimisen tueksi Uusia oppimisympäristöjä koulun toimintakulttuurin ja oppimisen tueksi Kokkolan kv-treffit, 27.4.2016 Kimmo Koskinen - yleistavoitteita Kehittää ja ottaa käyttöön opetukseen ja oppimiseen liittyviä pedagogisia

Lisätiedot

Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin?

Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? Kati Lounema Jukka Vepsäläinen Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? AmKesu-aluetilaisuus Helsinki 26.11.2014 Osaamisen For learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Helsingin

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hanke mahdollistaa asiakasohjauksen kehittämisen ja kokeilun Pirkanmaalla Hankkeessa kehitetään Pirkanmaalle yhteinen ikääntyneiden

Lisätiedot

SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa

SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa TIES462 Virtuaaliset oppimisympäristöt-kurssi Sanna Kainulainen 2014 Miksi tämä aihe? SOMEn käyttö on yleistynyt Miksi SOMEn käyttö kouluissa ja oppilaitoksissa

Lisätiedot

Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen 2014

Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen 2014 Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen 2014 HANKKEIDEN SEURANTA, ARVIOINTI JA TUOTOKSET Tiedotustilaisuus 1.11.2013 Opetusneuvos Mari Räkköläinen OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN

Lisätiedot

Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste

Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste Turun Ammattikorkeakoulu Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste Projektin kesto 26.11.2015-31.12.2018 Toiminta-alue Alueellinen Kansallinen Kansainvälinen Kumppanit Turun, Tampereen ja

Lisätiedot

Ylempien amk-tutkintojen toteuttaminen verkossa

Ylempien amk-tutkintojen toteuttaminen verkossa Ylempien amk-tutkintojen toteuttaminen verkossa Heli Mattila Ylemmät amk-tutkinnot Samkissa Business Management and Entrepreneurship (BME) Automaatioteknologia Hyvinvointiteknologia Kuntoutus (Turkuamkin

Lisätiedot

Verkoston puheenvuorot

Verkoston puheenvuorot Verkoston puheenvuorot 15.11.2012 Yksilöllisten opintopolkujen tukeminen yhteistyössä Taustalla ammatillisilla erityisoppilaitoksilla on lakisääteinen erityisopetuksen ohjaus-, tuki- ja kehittämistehtävä

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa

Lisätiedot

VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus

VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK - käytännön, koulutuksen ja tutkimuksen yhteistyön areenana Vammaispalvelujen

Lisätiedot

Haku lukioiden kehittämisverkostoon

Haku lukioiden kehittämisverkostoon Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika 17.3.2016 klo 12.00 21.4.2016 klo 16.15 Hakemusta on mahdollista muokata hakuajan loppuun asti. Hakemukset käsitellään hakuajan jälkeen. 1. PERUSTIEDOT Hakija

Lisätiedot

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma)

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Tietoyhteiskuntaneuvosto Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Eero Silvennoinen Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys jaoston puheenjohtaja Teknologiajohtaja, Tekes Tavoitteena

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA 2013 2014

VUOSISUUNNITELMA 2013 2014 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 18/9 2013 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa / 2014 VUOSISUUNNITELMA 2013 2014 1. OPISKELIJAMÄÄRÄT SYKSY Tilanne 20.9.

Lisätiedot

YTY4-projektin toteutussuunnitelma Kiipulan alueellinen suunnitelma, 30.3.2015 1.12.2014-30.6.2016

YTY4-projektin toteutussuunnitelma Kiipulan alueellinen suunnitelma, 30.3.2015 1.12.2014-30.6.2016 YTY4-projektin toteutussuunnitelma Kiipulan alueellinen suunnitelma, 30.3.2015 1.12.2014-30.6.2016 YTY 4 -hankkeessa tähdätään ammatillisten erityisoppilaitosten palvelu- ja kehittämistoiminnan kehittämiseen

Lisätiedot