Osaamisen kehittäminen vertaismentoroinnin avulla - Teemalliset vertaismentorointiryhmät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osaamisen kehittäminen vertaismentoroinnin avulla - Teemalliset vertaismentorointiryhmät"

Transkriptio

1 Osaamisen kehittäminen vertaismentoroinnin avulla - Teemalliset vertaismentorointiryhmät Vertaismentorointi on opetusalalla voimakkaasti lisääntyvä erinomainen osaamisen kehittämisen keino, jonka etuja ovat mm. - mahdollisuus täydennyskouluttautua työssä ja toisilta oppimisen keinoin - vertaisoppimista ja osaamisen jakamista sekä työhyvinvointia tukevan toimintakulttuurin kehittyminen - vertaismentoroinnissa työskennellään suunnitelmallisesti, pitkäjänteisesti, joustavasti ja keveästi opittavan ja käsiteltävän teeman ympärillä - sisältöjen räätälöityminen osallistujien tarpeisiin (ryhmissä 5-7 jäsentä) - osallistumisen koulutuskorvauskelpoisuus työnantajalle, kun oppimistarve on kirjattu koulutus- ja kehittymissuunnitelmiin - vertaismentoroinnin avulla oppiminen perustuu dialogisuuteen, osallistujien aktiivisuuteen ja vastuulliseen toimintaan Pirkanmaan oppilaitosten vertaismentorointiprosessi on yhden lukuvuoden mittainen valitun ammatillisen osa-alueen kehittymisen prosessi ja se etenee vertaismentorin ohjauksella seuraavasti: 1

2 Pirkanmaan vertaismentorointimallissa kehitetään ja tuetaan ammatillista osaamista sen eri osa-alueilla. Vertaismentorointiryhmät muodostetaan erilaisten teemojen ympärille myös osallistujien asuin- ja työpaikan, ammatillisen kokemuksen ja kouluasteen mukaan. Ryhmiin voi tulla mukaan kuka tahansa pirkanmaalainen opettaja, jonka koulutus- ja kehittymissuunnitelmaan ko. teeman mukainen oppiminen liittyy (keskustele siis esimiehesi kanssa ryhmään osallistumisesta). Ryhmiin ilmoittaudutaan osoitteessa (ryhmät kuvauksineen löydät esitteen lopusta). Ryhmien tapaamisissa käsitellään, ratkotaan ja kehitetään yhdessä alla olevien teemojen mukaisia kysymyksiä osallistujien tarpeiden mukaan Vertaismentorointiryhmien yhteisissä tapaamisissa syvennetään keskustellen ja toiminnallisten menetelmien avulla ryhmissä käsiteltyjä teemoja (luodaan yhteinen tietopohja ryhmien työskentelylle) sekä arvioidaan vertaismentorointiryhmien työskentelyä. Vertaismentorointiryhmään osallistuminen on kolmen koulutuspäivän (yht.18 tuntia) mittainen ammatillisen osaamisen kehittämisen prosessi, joka on työnantajalle koulutuskorvaukseen hakemiseen oikeuttavaa. Lämpimästi tervetuloa mukaan oppiminaan vertaismentorointiryhmässä! Lisätietoja: Marko Lahtinen Jonna Tuovinen Koordinaattori Projektipäällikkö p p

3 Lukuvuoden teemalliset vertaismentorointiryhmät Ryhmien vertaismentorit, paikkakunnat ja teemat ovat: Esa Parkkali Muutoksen johtaminen Perusopetuksen rehtoreille (myös vara ja apulais) suunnatussa ryhmässä löydetään keinoja muutosten toteuttamiseen. Esimerkkien kautta konkreettisia vinkkejä ja työvälineitä. Opiksi ja tueksi. Leena Joensivu Juhani Järvinen Terhi Niinimaa / Ylöjärvi Ylöjärvi Kangasala Pedagoginen johtaminen ja kehittäminen Oppilaitosjohdolle suunnatussa ryhmässä paneudutaan erityisesti projektimaisen kehittämisen tulosten käyttöönottoon. Ihmisten johtaminen ammatti-identiteetiltään heterogeenisessa asiantuntijaorganisaatiossa Perusopetuksen rehtoreille (myös vara ja apulais) suunnatussa ryhmässä paneudutaan erityisesti kouluyhteisön osallisuuden lisäämisen kysymyksiin. Improvisointi musiikinopetuksessa Ryhmässä perehdytään uuden OPSin mukaiseen musiikin opetuksen kehittämiseen mm. improvisoinnin ja arvioinnin näkökulmista. Tiina Tiitinen Käsityön opetuksen kehittäminen Käsityön opettajien ryhmässä jaetaan vinkkejä ja kokemuksia sekä valmistaudutaan uuteen OPSiin. Lasse Loponen Yhteistyö kotien kanssa Ryhmässä syvennytään vuorovaikutukseen erityisesti kotien kanssa. Perusopetuksen henkilöstölle suunnatussa ryhmässä ytimenä erityisesti arviointikeskustelut ja niihin valmistautuminen. Vesa Hursti Kangasala Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö alaluokilla Ryhmässä opitaan teknisiä ja pedagogisiakin taitoja TVT:n hyödyntämiseen tulevan OPSin hengessä. Sopii erinomaisesti tukiprosessiksi omalle opetuskokeilulle (saat ryhmältä vinkit ja tuen suunniteluun ja toteutukseen). Elina Lintu Ratkaisukeskeisiä opetusmenetelmiä erityisen tuen oppilaille Luokanopettajille suunnatussa ryhmässä löydetään menetelmiä (mm. ratkaisukeskeisestä neuropsykiatriasta) erityisten oppijoiden tukemiseen inklusiivisessa opetuksessa. 3

4 Pirkko Ritomaa-Arat Tuettavat oppilaat luokissamme Erityisesti erityisopettajille, kuraattoreille ja psykologeille suunnatussa ryhmässä paneudutaan kokemusten ja tutkimuksen kautta tukea kaipaavien lasten ja nuorten kysymyksiin sekä yksilö- että yhteisötasolla. Antti Heino Ammatillinen kehittyminen uran alkuvaiheessa (tai alalle palatessa) Ryhmä on suunnattu erityisesti uraansa opetusalalla aloitteleville. Ihan kaikkea ei opettaja opita ja ryhmässä ihmetellään perusopetuksen ihmeellisyyksiä ja pohditaan omaa ammatillista kehittymistä. Eija-Marjut Valve Virpi Lippe Nieminen S2-opetuksen kehittäminen Suomea toisena kielenä opettavien ryhmässä tutustutaan alan uuteen tietoon ja vertaisoppimalla sovelletaan sitä käytäntöön. Opettaja arjen pyörteissä Luokanopettajille kohdistetussa ryhmässä valmistaudutaan tulevan OPSin haasteisiin. Minna Lähde Sastamala Erityiset oppijat Perusopetuksen henkilöstölle suunnatussa ryhmässä löydetään keinoja erityisten oppijoiden tukemiseen. Leena Silfverberg Heidi Kaartinen Pauli Karjalainen Sastamala Ammatillinen kasvu ja työssä jaksaminen Ryhmässä ratkotaan opetustyön pulmia ja luodaan kapasiteettia kehittymiseen. Perusopetuksen henkilöstölle. Opetusmenetelmät Perusopetuksen henkilöstölle suunnatussa ryhmässä otetaan käyttöön uusia menetelmiä oppimisen ja sen mielekkyyden lisäämiseksi. Seikkailukasvatus Toiminnallisessa ryhmässä opittuja ajatuksia ja menetelmiä voi soveltaa kaikilla kouluasteilla ja monella tavoin. Kokemuksellisuus, reflektio ja käsitteellistäminen toimii paitsi opetusmenetelmänä myös osallisuuden, toimintakyvyn ja hyvinvoinnin kehittäjinä. Inga Pöntiö Opetusmenetelmät Ammatillisen koulutuksen henkilöstölle suunnatussa ryhmässä otetaan käyttöön uusia menetelmiä oppimisen ja sen mielekkyyden lisäämiseksi. Kristiina Vilpas Valkeakoski Erityiset oppijat Ammatillisen koulutuksen henkilöstölle suunnatussa ryhmässä löydetään keinoja erityisten oppijoiden tukemiseen. 4

5 Marika Peuraniemi Jarmo Karttunen Tiina Rajala Ulla-Maija Viitanen ja Sari Soini Ryhmiin ilmoittaudutaan osoitteessa 5

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt

Lisätiedot

Uusien opettajien mentoroinnin - kehittämis- ja koulutusohjelma,

Uusien opettajien mentoroinnin - kehittämis- ja koulutusohjelma, Uusien opettajien mentoroinnin - kehittämis- ja koulutusohjelma, 2011-2013 Anna Maija Siljander & Hannele Niemi Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia & CICERO Learning verkosto 8.5.2012 1 Hankkeen visiona

Lisätiedot

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 15.3 Vuosiluokkien 7-9 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 15.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 14.3 Vuosiluokkien 3-6 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 14.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Kimmo Hämäläinen, pääsihteeri Opetustoimen henkilöstökoulutuksen neuvottelukunta Virtuaaliopetuksen päivät Helsinki 08.12. 09.12.2010 Neuvottelukunnan

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 13.3 Vuosiluokkien 1-2 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 13.3.1 Siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan ja

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpaja III Opetushallitus 22.1.2016 TEEMATYÖPAJAN 22.1.2016 OHJELMA / PROGRAM 9.30 10.00 Ilmoittautuminen ja kahvi/ Anmälan och kaffe, Monitoimisalin aula

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Oulun TOPPI Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan Mitä opiskellaan milläkin vuosiluokalla

Lisätiedot

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN KOULUTULOKKAAN TARJOTIN 11.1.2016 VUOSILUOKAT 1-2 KOULULAISEKSI KASVAMINEN ESIOPETUKSEN TAVOITTEET (ESIOPETUKSEN VALTAKUNNALLISET PERUSTEET 2014) Esiopetus suunnitellaan ja toteutetaan siten, että lapsilla

Lisätiedot

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto Esimiestyö Kevan Kaari-työpaja & Kunteko2020 14.4.2016 Helsinki, Paasitorni Oppimisverkosto Open space työskentelyn tulokset Kokemuksia verkostoista: olen ollut Hyödyllisissä verkostoissa Hyödyttömissä

Lisätiedot

Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari. Copyright 2009.

Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari. Copyright 2009. Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari Copyright 2009. Pedagoginen kehittämistyö (Kuulluksi tulemisen pedagogiikka, Louhela 2012) Opetusmetodinen kehittämistyö (NeliMaaliopetusmetodi 2009) Opettaja-oppilassuhteiden

Lisätiedot

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki 5.11.2010 Opetusneuvos Kristiina Ikonen Oppilaan arvioinnin merkitys ja tehtävä opetussuunnitelman perusteissa

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Vertaisryhmämentorointi. ammatillisen kehittymisen ja työhyvinvoinnin tueksi

Vertaisryhmämentorointi. ammatillisen kehittymisen ja työhyvinvoinnin tueksi Vertaisryhmämentorointi ammatillisen kehittymisen ja työhyvinvoinnin tueksi Verme tukee ammatillista kehittymistä antaa eväitä työssä jaksamiseen tukee uusia opettajia soveltuu erilaisille työntekijäryhmille

Lisätiedot

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 4.10.2013 Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Anneli Rautiainen

Lisätiedot

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Uudistuva esiopetus ja näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Opetusneuvos Arja-Sisko Holappa OPETUSHALLITUS 25.9.2013 1 Kirjoittamaan voi oppia sitten kun hampaat putoaa Esiopetus uudistuu Esiopetuksen

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat Kauniaisissa 2. Toimintakulttuuri 3. Opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON KOULUTTAJALÄÄKÄRIN OPAS

TYÖTERVEYSHUOLLON KOULUTTAJALÄÄKÄRIN OPAS Ala-Mursula Leena, Heikkinen Jarmo, Horppu Ritva, Päätalo Kati & Toivonen Asta Kysy, kuuntele, kannusta ja kehity TYÖTERVEYSHUOLLON KOULUTTAJALÄÄKÄRIN OPAS Leena Ala-Mursula, Jarmo Heikkinen, Ritva Horppu,

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa.

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa. Valtakunnallinen Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri tukee lähikouluperiaatteen toteutumista tarjoamalla monipuolisia palveluja yleisen, tehostetun ja erityisen tuen tarpeisiin. Valterin palvelut täydentävät

Lisätiedot

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen

Lisätiedot

OPS Koulu katsoo tulevaisuuteen

OPS Koulu katsoo tulevaisuuteen OPS2016 - Koulu katsoo tulevaisuuteen Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen laaja-alaisen osaamisen osana ITK-konferenssi 9.-11.4.2014 Juho Helminen Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Taustaa

Lisätiedot

Paula Jordan 20.5.2011

Paula Jordan 20.5.2011 Osaava-hanke 2010-2012 Espoon musiikkiopisto, Kauniaisten musiikkiopisto, Kirkkonummen musiikkiopisto, Musiikkiopisto Juvenalia Kohti uutta kehittyvää musiikkiopistoa Paula Jordan 20.5.2011 Naapurioppilaitokset

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamisen haasteita Oppimistulosten heikkeneminen Valtion talouden tasapainottaminen, julkisten menojen

Lisätiedot

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien arviointi on yhteistyötä

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien arviointi on yhteistyötä Monialaisten oppimiskokonaisuuksien arviointi on yhteistyötä Leena-Maija Niemi vararehtori, OPS-koordinaattori Kasavuoren koulu, vl7-9 29.11.2016 Oppijasta kasvaa vuorovaikutukseen kykenevä ja osallistuva,

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä

Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa 5.9.2015 Sodankylä Opetusneuvokset Aija Rinkinen ja Anneli Rautiainen Opetushallitus Mistä tulemme? Minne

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...

Lisätiedot

Työelämälähtöisyyden lisääminen uudessa ops:ssa

Työelämälähtöisyyden lisääminen uudessa ops:ssa Työpaikkaohjaajakoulutus 1,5 ov Arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa ja osaa arvioida opiskelijaa

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit

LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit OULUN LYSEON LUKION LAATUTYÖ Omaa tarinaa laadusta Mitä koulu edustaa sinulle? Mitä haluat saada aikaan omassa työssäsi? Miksi laatutyötä tarvitaan? Miten haluat itse olla mukana laatutyössä? Miten sinun

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala 13.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Opetuksen järjestäjän tasolla kyselyyn

Lisätiedot

OPETTAJUUDEN KEHITTYMINEN JA ARVIOINNIN MUUTTUMINEN

OPETTAJUUDEN KEHITTYMINEN JA ARVIOINNIN MUUTTUMINEN OPETTAJUUDEN KEHITTYMINEN JA ARVIOINNIN MUUTTUMINEN FT Katriina Sulonen 30.11.2016 Kehittämishankkeet ja uudistukset onnistuvat, kun - työyhteisössä on muutama aktiivinen, innostava henkilö - löytyy halu

Lisätiedot

Pirkanmaan toisen asteen sähköisen toimintakulttuurin strategia

Pirkanmaan toisen asteen sähköisen toimintakulttuurin strategia Pirkanmaan toisen asteen sähköisen toimintakulttuurin strategia Asiantuntijaryhmän kokoonpano: Minna Haasio, verkko-opetuksen koordinaattori, Tampereen kaupunki Juuso Hyvärinen, vt. rehtori, Valkeakosken

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi. Erkka Laininen, OKKA-säätiö

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi. Erkka Laininen, OKKA-säätiö Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi Erkka Laininen, OKKA-säätiö Oppilaitosten kestävän kehityksen kriteerit Peruskoulut ja lukiot Ammatilliset oppilaitokset Vapaa sivistystyö

Lisätiedot

Oppilaanohjauksen malli

Oppilaanohjauksen malli Espoon kristillinen koulu Oppilaanohjauksen malli Elina Palosaari 2015 Sisällys Espoon kristillisen koulun oppilaanohjauksen malli 1. Ohjauksen toteutuminen käytännössä Henkilökohtainen ohjaus Luokkamuotoinen

Lisätiedot

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Mitä on oppimaan oppiminen? Kirjoita 3-5 sanaa, jotka sinulle tulevat mieleen käsitteestä. Vertailkaa sanoja ryhmässä. Montako samaa sanaa esiintyy? 1 Oppimaan oppiminen

Lisätiedot

Hyvässä ohjauksessa opiskelija:

Hyvässä ohjauksessa opiskelija: Tuula Ritvanen 2013 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Osaamisen arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov

Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Tuula Ritvanen 2012 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa ja osaa

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

Itsearviointi ja tulosten hyödyntäminen

Itsearviointi ja tulosten hyödyntäminen Laatuseminaari 7-8.12.2015 Itsearviointi ja tulosten hyödyntäminen Laadulla tulosta 2 Hankkeessa mukana olevat koulutuksen järjestäjät Sastamalan koulutuskuntayhtymä (koordinaattori) Faktia Koulutus Oy

Lisätiedot

Opettajille suunnatut erikoistumiskoulutukset - toteutuksia ja kokemuksia ensimmäisestä vuodesta

Opettajille suunnatut erikoistumiskoulutukset - toteutuksia ja kokemuksia ensimmäisestä vuodesta Opettajille suunnatut erikoistumiskoulutukset - toteutuksia ja kokemuksia ensimmäisestä vuodesta Keväällä 2016 käynnistyivät koulutusohjelmat: - Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä (60

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme

Lisätiedot

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Tampere Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Nuorten maahanmuuttajien työkyvyn tukeminen työuran alussa (NuMaT) 3.10.2013 Marika Nevala, Merja Turpeinen, Eva Tuominen, Anne Salmi, Lea Henriksson, Jaana Laitinen 2.10.2013 M Turpeinen,

Lisätiedot

YHTEISTÄ JA OMAA OSAAMISTA -Ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien kehittämispäivät Koulutusjohtaja Heljä Misukka

YHTEISTÄ JA OMAA OSAAMISTA -Ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien kehittämispäivät Koulutusjohtaja Heljä Misukka YHTEISTÄ JA OMAA OSAAMISTA -Ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien kehittämispäivät 16.4.2012 Koulutusjohtaja Heljä Misukka Miten toimintaympäristömme muuttuu yhteiskunnassa? Talouden epävakaus ja

Lisätiedot

Osaaminen osana työkykyä. Moniosaaja -valmennus I

Osaaminen osana työkykyä. Moniosaaja -valmennus I Osaaminen osana työkykyä Moniosaaja -valmennus I varhaiskuntoutusta työntekijän työelämäosaamisen ja pientyöpaikan tueksi Kuntoutuspäivät 12.4.2011 Elina Sipponen 1 Työelämäosaamista tukevan valmennuksen

Lisätiedot

Itsearviointi ja laadunhallinta

Itsearviointi ja laadunhallinta Itsearviointi ja laadunhallinta Case yliopiston koulu Joensuun normaalikoulu Johtava rehtori, KT UEF Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen itsearviointi- ja laadunhallintakäytänteet Kuopio 7.2.2017 Koulun

Lisätiedot

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Opintojaksolla tutustutaan nykyaikaisen, joustavan, oppivana organisaationa toimivan työyhteisön tunnusmerkkeihin ja toimintaperiaatteisiin. Samalla opitaan

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Opetushallituksen kuulumiset

Opetushallituksen kuulumiset Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava

Lisätiedot

VASUtyö Salossa Anna-Kaisa Törrönen ja Saana Kallioniemi.

VASUtyö Salossa Anna-Kaisa Törrönen ja Saana Kallioniemi. VASUtyö Salossa 2017 Anna-Kaisa Törrönen ja Saana Kallioniemi Mitä olemme jo tehneet Kentän näkökulma: vanhojen lomakkeiden läpikäynti, mitä hyvää, mitä kehitettävää? Selkeys, prosessinomaisuus, pedagogisuus

Lisätiedot

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ KUNTOUTUMISEN TUKEMISEN TUTKINNON OSASSA / NÄYTÖN

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista

Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista Aineenopettajankoulutuksen opinnäytteet Leena Hiltunen 10.9.2009 Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista Tyypillisesti teoreettisia kirjallisuusanalyysejä, joissa luodaan taustaa ja viitekehystä tietylle

Lisätiedot

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET, TEEMAOPINNOT JA OPS2016

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET, TEEMAOPINNOT JA OPS2016 MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET, TEEMAOPINNOT JA OPS2016 Aki Luostarinen ja Tiina Airaksinen (Otavan Opisto) OPS eläväksi -seminaari, Varkaus 31.3.2016 NEGATIIVINEN AIVORIIHI TAVOITE Työskentelyn tavoitteena

Lisätiedot

Innovatiivinen, kehittyvä koulu: Tutkimuksen viitekehys, tutkimusmenetelmät ja alustavia tuloksia

Innovatiivinen, kehittyvä koulu: Tutkimuksen viitekehys, tutkimusmenetelmät ja alustavia tuloksia Innovatiivinen, kehittyvä koulu: Tutkimuksen viitekehys, tutkimusmenetelmät ja alustavia tuloksia 21.4.2010 Liisa Ilomäki & Minna Lakkala minna.lakkala@helsinki.fi; liisa.ilomaki@helsinki.fi Technology

Lisätiedot

1 Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön tavoitteet Yhteiset tavoitteet Peruskoulun tavoitteet Lukion tavoitteet...

1 Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön tavoitteet Yhteiset tavoitteet Peruskoulun tavoitteet Lukion tavoitteet... 1 Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön tavoitteet... 1 1.1 Yhteiset tavoitteet... 1 1.2 Peruskoulun tavoitteet... 1 1.3 Lukion tavoitteet... 1 1.4 Aikuislukion tavoitteet... 2 2 Tvt-projektit...

Lisätiedot

Yhteisopettajuudella yhteisöllisempää pedagogiikkaa. Leena Liusvaara aluerehtori

Yhteisopettajuudella yhteisöllisempää pedagogiikkaa. Leena Liusvaara aluerehtori Yhteisopettajuudella yhteisöllisempää pedagogiikkaa Leena Liusvaara aluerehtori Keskustan koulu Salossa 375 oppilasta 34 opettajaa, 10 avustajaa 23 por, joista 8 pienryhmiä Valmistavan opetuksen ryhmä

Lisätiedot

KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS

KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS TURUN AIKUISKOULUTUSKESKUS Kärsämäentie 11, 20360 Turku puh. 0207 129 200 fax 0207 129 209 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA NÄYTTÖTUTKINTO AMMATTITAIDON ARVIOINTI KASVUN TUKEMINEN JA

Lisätiedot

Oppimisympäristöstä toimintaympäristöön Oppimisympäristö tukemaan oppimista. Kaisa Nuikkinen

Oppimisympäristöstä toimintaympäristöön Oppimisympäristö tukemaan oppimista. Kaisa Nuikkinen Oppimisympäristöstä toimintaympäristöön Oppimisympäristö tukemaan oppimista Kaisa Nuikkinen 10.5.2006 kaisa.nuikkinen@edu.hel.fi TYÖTURVALLISUUSLAKI TYÖYMPÄRISTÖ on tarkoituksenmukainen toimintaan nähden,

Lisätiedot

Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin

Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin Kestävä kehitys on koulun yhteinen asia Kuvat: Keke koulussa -esite/seppo Leinonen Aino Alasentie, Vihreä lippu -päällikkö Suomen Ympäristökasvatuksen

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetuksen infoon 20.1.2016

Tervetuloa esiopetuksen infoon 20.1.2016 Tervetuloa esiopetuksen infoon 20.1.2016 9.12.2014 www.kerava.fi 1 Esiopetuksen velvoittavuus Perusopetuslain (628/1998) 26 a ja 35 mom. 1 mukaan lapsen on koulun aloittamistaan edeltävänä vuonna osallistuttava

Lisätiedot

Poluttamo oma digipolku oppimiseen

Poluttamo oma digipolku oppimiseen Poluttamo oma digipolku oppimiseen Sujuvat siirtymät -aloitusseminaari 16.2.2016 Piia Liikka, Suomen eoppimiskeskus ry Poluttamo-konsortio Suomen eoppimiskeskus ry (koordinaattori) Suomen avointen tietojärjestelmien

Lisätiedot

Ajankohtaista opetushallinnosta

Ajankohtaista opetushallinnosta Ajankohtaista opetushallinnosta Pääjohtaja Aulis Pitkälä Rovaniemi 13.9.2016 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2018 2013 2014 2015 2016 2017 2018 si-, perus- ja lisäpetuksen ops-perusteet

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA

OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA Kari Nyyssölä Koulutustutkimusfoorumin kokous 18.5.2011 Opetushallituksen tutkimusstrategia 2010 2015 Lähtökohdat:

Lisätiedot

INTO- Innovatiivinen ja taitava oppija. Jaana Anttonen Oulun normaalikoulu

INTO- Innovatiivinen ja taitava oppija. Jaana Anttonen Oulun normaalikoulu INTO- Innovatiivinen ja taitava oppija Jaana Anttonen Oulun normaalikoulu INTO-hankkeen tarkoitus Kehittää käsityön opetuksessa innovatiivista ajattelua ja taitavaa oppimista tukevaa pedagogista toimintaa

Lisätiedot

Työelämäosaamisen edistäminen seminaari Tampereen ammattikorkeakoululla OPETUSALAN KOULUTUSKESKUS OPEKO

Työelämäosaamisen edistäminen seminaari Tampereen ammattikorkeakoululla OPETUSALAN KOULUTUSKESKUS OPEKO Työelämäosaamisen edistäminen seminaari 26.9.2006 Tampereen ammattikorkeakoululla OPETUSALAN KOULUTUSKESKUS OPEKO Koulutussuunnittelija Juha Oulujärvi Koulutussuunnittelija Kati Aimonen Koulutussuunnittelija

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen

Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen Maija Mikkilä 26.7.2012 1 Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Toteuttajaverkosto: Kotka Hamina Pyhtää Virolahti-Miehikkälä Helsingin yliopisto,

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (7-9 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (7-9 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS 1/5 Koulu: Yhteisön osaamisen kehittäminen Tämä kysely on työyhteisön työkalu osaamisen kehittämistarpeiden yksilöimiseen työyhteisön tasolla ja kouluttautumisen yhteisölliseen suunnitteluun. Valtakunnallisen

Lisätiedot

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO

Lisätiedot

Avauspuheenvuoro. Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Avauspuheenvuoro. Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Pääjohtaja Aulis Pitkälä Avauspuheenvuoro Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2016 Pääjohtaja Aulis Pitkälä 7.12.2016 Ajankohtaista koulutuksen kehittämisessä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 - keskeiset kehittämisen

Lisätiedot

LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA

Lisätiedot

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko

Lisätiedot

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Pudasjärven perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentävä suunnitelma 2010 Valmistavan opetuksen opetussuunnitelman sisältö 1. VALMISTAVAN OPETUKSEN PERUSTEET...3

Lisätiedot

FUTUREX Future Experts

FUTUREX Future Experts FUTUREX Future Experts 2010-2013 Työnantajahaastattelujen satoa miksi laajoja osaamiskokonaisuuksia tarvitaan, millaista osaamista tarvitaan? Sirke Pekkilä, Sibelius-Akatemia, Taideyliopisto Miksi laajoja

Lisätiedot

Projektipäällikkö Olli Vesterinen

Projektipäällikkö Olli Vesterinen Projektipäällikkö Olli Vesterinen OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot