Päätöksistä muutoksiin
|
|
- Satu Toivonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Otsikko Päätöksistä muutoksiin Hallituksen strategisen päätöksenteon malli
2 Tausta ja tavoitteet Valtion ohjausjärjestelmän kehittäminen -hankkeen (OHRA) tavoite oli hallituksen strategisen näkemyksen toimeenpanon yhteiskunnallisen vaikuttavuuden parantaminen Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen asetti OHRA-hankkeen marraskuussa 2013 ja määräaika työlle oli marraskuun loppu 2014 Ohjausjärjestelmäkokonaisuuden kehittäminen on osa keskushallinnon uudistushanketta (KEHU) Toimenpidesuositukset on valmisteltu virkatyönä hankkeen valmisteluryhmässä
3 Prosessit ovat hajallaan, eivätkä ne tue vaikuttavaa politiikkaa Toisistaan irralliset hallituksen ohjausprosessit johtavat epäjohdonmukaisuuksiin politiikanteossa Siiloutuneet organisaatiot ja prosessit johtavat osaoptimointiin ja heikentävät hallituspolitiikan kokonaistulosta Sirpaloitunut järjestelmä ei pysty vastaamaan yhä monimutkaistuviin politiikkakysymyksiin Järjestelmä ei kuitenkaan aina tuota lopputulosta, joka olisi kokonaisuuden kannalta paras mahdollinen Suomen hallinto on nykyisellään tehokas aikaansaamaan päätöksiä, mutta ei välttämättä muutoksia.
4 Keskeinen ajatus Hallituksella on yksi strategiaprosessi, jota tuetaan johdonmukaisesti tiedolla Selkeät tavoitteet Prosessit ohjataan tukemaan niitä Muutos onnistuu
5 Poliittisten päättäjien tahtotila Hallitusohjelma Hallituksen toimintasuunnitelma OHRA:n ajattelukehikko Yhteinen agenda MITÄ Yhteinen tieto MIKSI Yhteinen toimeenpano MITEN Ennakointi, tulevaisuuskatsaukset Menokartoitus Vaikuttavuusarviointi Indikaattorit Tutkimustieto jne. Budjetti-resursointi Kuntaohjaus Tulosohjaus jne.
6 Uudistukset Uusi strategiamalli JTS Yhteinen agenda MITÄ Yhteinen tieto MIKSI Yhteinen toimeenpano MITEN TULA-uudistus Vaikutusarvioinnin asiantuntijaelin Ennakointiverkosto VNHY Tulosohjauksen kehittäminen
7 Yhteinen agenda: hallitusohjelma linjaa, hallituksen toimintasuunnitelma täsmentää keinot Hallitusohjelmassa vältetään yksityiskohtaisten toimenpiteiden määrittelemistä koko hallituskautta sitoviksi Hallitusohjelma nimeää selkeästi hallituksen keskeisimmät horisontaaliset politiikkatavoitteet (3-5), jotka huomioidaan ministerivastuita määriteltäessä Hallituksen yhteinen toimintasuunnitelma: Täsmentää hallituksen keskeisimmille politiikkatavoitteille konkreettisen toteutussuunnitelman Valmistellaan hallituksen poliittisessa ohjauksessa ministereiden ja virkamiesjohdon yhteistyönä Sovitetaan sisällöllisesti ja aikataulullisesti yhteen julkisen talouden suunnitelman (JTS) kanssa
8 Hallituksen strategiakokonaisuus Kevät 2015 Hallitusohjelma Syyskuu 2015 Hallituksen toimintasuunnitelma Tarkistuspisteet - Hallituksen toimintasuunnitelma keväisin - Tilannekuvaistunto syksyisin
9 Hallituksen toimintasuunnitelma 1 Mahdolliset ohjauspolitiikkaa koskevat yleiset linjaukset 2 Hallituksen talouspolitiikan linjat 3 Paketit (3 5 kpl) 4 5 Muut hallitusohjelman tärkeät toimenpidekokonaisuudet Hallituskaudella annettavaksi suunnitellut selonteot -lista
10 Miksi julkisen talouden suunnitelma? Taustalla talous- ja finanssikriisi: Taantuma heikensi voimakkaasti julkisen talouden tilaa EU-maissa Luottamus EU-maiden kykyyn hoitaa julkista talouttaan horjui Kansallinen tarve: Julkisen talouden vakauden ja kestävyyden turvaaminen Finanssipolitiikassa koko julkista taloutta koskevat toimet ja rakenneuudistukset ovat samaa kokonaisuutta Uudistetut säännöt korostavat ongelmien ennaltaehkäisyä ja johtavat kansallisten finanssipolitiikan ohjausmenettelyjen uudistamiseen Hallitus ryhtyy ohjaamaan julkista taloutta aiempaa selvemmin yhtenä kokonaisuutena
11 Julkisen talouden suunnitelma Julkisen talouden suunnitelma on hallituksen päätösasiakirja, joka koostuu finanssipolitiikan linjaa, julkista taloutta ja julkisen talouden alasektoreita koskevista päätöksistä Suunnitelmassa hallitus asettaa kokonaistulojen ja -menojen erotusta (eli rahoitusasemaa) koskevat tavoitteet julkiselle taloudelle ja sen alasektoreille Hallitus esittää yksilöidyt toimenpiteet edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi Suunnitelma laaditaan vaalikaudeksi, ja se tarkistetaan vuosittain seuraavalle nelivuotiskaudelle huhtikuun loppuun mennessä Julkisen talouden suunnitelma toimii lähtökohtaisesti EU:n komissiolle annettavana vakausohjelmana
12 Julkisen talouden suunnitelman rakenne Luku 1 Talouden haasteet, julkisen talouden tavoitteet ja talouspolitiikka Finanssipolitiikan linja, julkisen talouden hoitoa ohjaavat säännöt ja tavoitteet Luku 2 Taloudelliset lähtökohdat Luku 3 Valtiontalous Määrärahat ja niitä koskevat keskeiset linjaukset Veropolitiikka ja tuloennusteet Budjettitalouden ulkopuolinen valtiontalous Luku 4 Kuntatalouden rahoituskehys Luku 5 Sotu-rahastot Luku 6 Toimenpiteiden yhteenveto julkisen talouden tasolla Luku 7 Arvio julkisen talouden tuloista ja menoista Liitteet
13 Yhteen sovitettu hallituksen strategiaprosessi Hallitusohjelman linjaukset Ohjausryhmät Pyyntökirje ministeriöille Valmistelutoimeksianto Valmistelu ministeriöissä ja hallinnonaloilla Pakettien yhteensovittaminen (muu kuin JTS ja TAE) Valtiovarainministerin kanta (JTS, TAE) Kahdenväliset neuvottelut (JTS, TAE) Hallituksen neuvottelu (2 pv) JTS ja hallituksen toimintasuunnitelma Selonteko eduskunnassa
14 Politiikkapaketit Paketit tehdään hallitusohjelman keskeisimmille horisontaalisille politiikkatavoitteille (3-5 politiikkapakettia) Kullekin toimintasuunnitelman politiikkapaketille määritettäisiin sen toimeenpanoa ohjaava ministerityöryhmä (vastuuministeri ja muut osallistuvat ministerit) Kutakin pakettia valmistelisi virkamiesryhmä, johon kuuluisivat asianomaiset kansliapäälliköt, näiden ministeriöiden asiantuntijavirkamiehiä sekä valtiovarainministeriön ja valtioneuvoston kanslian edustus Kullekin paketille määritellään kuva lähtötilanteesta, voimavarat, toimenpiteet, niiden aikataulut ja vastuut sekä tietotarpeet ja onnistumisen mittarit
15 Uuden toimintasuunnitelmaprosessin tuomat muut muutokset Hallitus ohjaa kokonaisprosessia kokoonpanolla, joka voi olla eri suunnitelman valmistelussa ja seurannassa Ministerityöryhmien vähentäminen: Lakisääteisten ministerivaliokuntien ja politiikkapakettien ministerityöryhmien lisäksi asetetaan valmistelevia ministerityöryhmiä vain erityisen painavista syistä Hallituksella vuosittain kevätkaudella hallituksen toimintasuunnitelman tarkistamispiste (JTS:n aikataulussa). Lisäksi yhteistä tilannekuvaa luodaan vähintään kerran vuodessa esim. ennen syyskauden alkua. VNK:n ja VM:n tiivis yhteistyö: yhteistä valmistelusihteeristöä ja kansliapäällikkökokousta käytetään tehokkaasti virkamieskoordinaatioon Säädösten vaikutusarvioinnin tukeen asiantuntijayksikkö Strategiaviidakon purku: hallituksen toimintasuunnitelmasta erillisiä valtioneuvoston strategiatyyppisiä ohjausasiakirjoja vähennetään reilusti seuraavalla hallituskaudella
16 Vaikutusarviointi Keskeisten säädösmuutosten ja muiden strategisten politiikkatoimien systemaattinen etukäteinen ja vaihtoehtoja tuottava vaikutusarviointi nostetaan välttämättömäksi edellytykseksi erityisesti hallituksen toimintasuunnitelman politiikkapakettien valmistelussa Valtioneuvostoon perustetaan asiantuntijayksikkö, jonka ydintehtävänä on auttaa ministeriöitä laatimaan tietosisällöltään riittäviä ja annettujen ohjeiden mukaisia vaikutusarvioita Painopisteenä olisi erityisesti taloudelliset vaikutukset mukaan lukien hallinnollinen taakka ja vaikutukset kuntien tehtäviin ja velvoitteisiin Vaikutusarvioinnin asiantuntijayksikkö perustettaisiin aluksi määräaikaisena
17 Strategiaviidakon purku OHRA-hanke ehdottaa, että hallituksen toimintasuunnitelmasta erillisiä valtioneuvoston strategiatyyppisiä ohjausasiakirjoja vähennetään reilusti seuraavalla hallituskaudella Hallituskauden vaihtuessa 2015 valtioneuvoston strategiatyyppisten ohjausasiakirjojen voimassaolo lakkaa ellei toisin päätetä
18 Tulosohjaus Tulosohjauksen kehittämisen haaste on ollut selkeästi aukilausuttujen yhteisten tavoitteiden puuttuminen OHRA-hanke ehdottaa, että hallituksen toimintasuunnitelman politiikkapakettien tavoitteet otetaan kaikkien ministeriöiden tulosohjauksessa huomioon valtioneuvoston yhteisinä vaikuttavuustavoitteina
19
20 Suositusten toimeenpano OHRA2 toimeenpanohanke (1/2015 6/2015) Ohjausryhmä: valtiosihteerit Olli-Pekka Heinonen ja Martti Hetemäki Alaryhmät Hallituksen toimintasuunnitelman ja julkisen talouden suunnitelman valmistelu- ja tarkistamisprosessien yhteensovittaminen (puheenjohtaja Timo Viherkenttä VM) Vaikutusarviointiyksikön perustaminen (puheenjohtaja Tiina Astola) Uuden toimintasuunnitelmaprosessin simulointi: Eteneminen vaiheittain hallitusohjelmasta selontekoon ja toimintasuunnitelma-asiakirjan malli Strategiaprosessin tukirakenteet: Prosessin johtoryhmä, kansliapäällikkökokous, Hot-tyyppinen verkosto Vaalikauden vuosikellon ihannemalli, ml. TEAS Hallitusneuvottelijoiden tietoaineiston kokoaminen, ml. Ministerin käsikirja Tulosohjauksen jatkotoimet Viestintä: virkamieskunta, poliittiset tahot
21 Lisätietoja Keskeiset aineistot löydät molemmilla kotimaisilla ja englanniksi valtioneuvoston verkkosivuilta osoitteesta valtioneuvosto.fi/ohra
22 Kiitos
Aikamme Haaste. Kansallisesta meristrategiasta
Kansallisesta meristrategiasta 4.11.2014 Suomi Merellä - säätiön 50-vuotisjuhlaseminaari Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Aikamme Haaste On kokonaisuuden hahmottaminen ja siinä toimiminen siilojen sijasta
Kuntatalouden hallinta
Kuntatalouden hallinta Jukka Pekkarinen Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden seminaari 2.12.2014 Finlandia-talo Kuntatalouden tila heikentynyt haasteena kestävyyden turvaaminen Kuntatalouden tulot eivät
Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM
Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen Palkeet foorumi 13.9.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Sisältö Ohjauksen ajattelukehikot Ohjauksen näkökulma
PÄÄTÖKSISTÄ MUUTOKSIIN
PÄÄTÖKSISTÄ MUUTOKSIIN Valtion ohjausjärjestelmän kehittäminen hankkeen raportti ja toimenpidesuositukset Yhteinen agenda - MITÄ Yhteinen tieto - MIKSI Yhteinen toimeenpano - MITEN Valmistelutyöryhmän
PÄÄTÖKSISTÄ MUUTOKSIIN
PÄÄTÖKSISTÄ MUUTOKSIIN Valtion ohjausjärjestelmän kehittäminen hankkeen raportti ja toimenpidesuositukset Yhteinen agenda - MITÄ Yhteinen tieto - MIKSI Yhteinen toimeenpano - MITEN Valmistelutyöryhmän
Tavoitteena strategisempi, kevyempi, poikkihallinnollisempi ja yhtenäisempi tulosohjaus Valtioyhteisön yhteiset tavoitteet
Tavoitteena strategisempi, kevyempi, poikkihallinnollisempi ja yhtenäisempi tulosohjaus Valtioyhteisön yhteiset tavoitteet Tulosohjausverkosto 24.2.2015 Markus Siltanen Lähtökohta: poliittisten tavoitteiden
Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015
Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015 Budjettia tehdään haasteellisessa taloustilanteessa Suomen kansantalous supistui v.
Hallituksen toimintasuunnitelman ja julkisen talouden suunnitelman valmistelun yhteensovittamista valmistelleen työryhmän raportti
Hallituksen toimintasuunnitelman ja julkisen talouden suunnitelman valmistelun yhteensovittamista valmistelleen työryhmän raportti 17.4.2015 2 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Taustaa... 3 2.1 OHRA-hankkeen suositukset...
Pelastustoimen ja varautumisen JTS-simulointi
Pelastustoimen ja varautumisen JTS-simulointi 1 Tiina Männikkö 2 Sisältö Valtion ja maakuntien neuvottelut Simuloinnin tehtävät mitä asioita SM:n ja maakuntien välisissä neuvotteluissa käydään läpi? maakuntien
Yhteinen savotta, yhteinen strategia
Yhteinen savotta, yhteinen strategia AVIen ja ELY-keskusten yhteisen strategia-asiakirjan 2016-2019 valmistelu Aluetilaisuudet Rovaniemi, Helsinki, Seinäjoki ja Mikkeli Anu Nousiainen ja Marja-Riitta Pihlman
Kansliapäällikön puheenvuoro
Edessä oli pitkä urakka, mutta päätös oli tehty, ja sehän on aina hyvä juttu. Kansliapäällikön puheenvuoro Haastava tulevaisuus mistä yhteinen suunta? Valtiovarainministeriön ja Tampereen johtamiskorkeakoulun
Lakien vaikutusarvioinnin kipupisteet: käytännön havaintoja ja kehittämisehdotuksia Pääjohtaja, hallinto oikeuden dosentti, OTT Tuomas Pöysti 9.2.
Lakien vaikutusarvioinnin kipupisteet: käytännön havaintoja ja kehittämisehdotuksia Pääjohtaja, hallinto oikeuden dosentti, OTT Tuomas Pöysti 9.2.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto Johdanto Lakien vaikutusarvioinnin
Maakuntien ohjaus. Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Kuntamarkkinat
Maakuntien ohjaus Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Kuntamarkkinat 13.9.2017 1 Uudistuksen tavoitteet Sosiaali ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten hyvinvointi ja terveyseroja,
Yleiskuva maakuntien ohjauksesta ja rahoituksesta. Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus 7.9.
Yleiskuva maakuntien ohjauksesta ja rahoituksesta Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus 7.9.2017 1 Maakuntien rahoitus Yleistä maakuntien rahoituksesta 2 3 Maakuntien
HALLITUKSEN UUSI STRATEGIAPROSESSI MIKÄ MUUTTUU
HALLITUKSEN UUSI STRATEGIAPROSESSI MIKÄ MUUTTUU Priorisointi: Hallitus pystyy keskittymään tärkeimpiin yhteiskunnallisiin tavoitteisiinsa Kollegiaalisuus: Pääministerillä on johdettavanaan yhdessä valtiovarainministerin
KEHU JA MUITA TURVALLISUUTEEN
KEHU JA MUITA TURVALLISUUTEEN VAIKUTTAVIA HANKKEITA Turvallisuusjohtaja Rauli Parmes Liikenne- ja viestintäministeriö Keskushallinnon uudistushanke Nykyisen hallituksen ohjelmassa on linjattu, että hallitus
Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014-
Tutkimuksen painopistealueet sisäasiainministeriön hallinnonalalla Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014- Tiina Ranta-Lassila, sisäasiainministeriö Kuopio 27.9.2013 27.9.2013 Tausta
Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa. Timo Lankinen 20.8.2012
Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa Valtioneuvostossa tehtävä politiikka-, lainsäädäntöja resurssiohjaus yhtenäiseksi Hallituksen strategisen näkemyksen nykyistä parempi toimeenpano
Alkaneen hallituskauden talouspoliittiset haasteet Sami Yläoutinen Kuntamarkkinat
Alkaneen hallituskauden talouspoliittiset haasteet 9.9.2015 Sami Yläoutinen Kuntamarkkinat Esitys Talouden tila ja näkymät maailmalla Suomessa ja kunnissa Julkisen talouden suunnitelma ja hallitusohjelma
Tulosohjauksen ajankohtaiskatsaus
Tulosohjauksen ajankohtaiskatsaus Taloushallinnon kevätseminaari Tallinna 4.-5.6.2013 Olli Ahonen Valtiokonttori Agenda 1. Ajankohtaista tulosohjauksen kehittämishankkeen toimeenpanosta 2. Uudistunut tuloksellisuusraportointi
Hallitusohjelmavaikuttaminen. Kepan kevätkokous 24.4.2015 / Pauliina Saares ja Laura Häkli
Hallitusohjelmavaikuttaminen Kepan kevätkokous 24.4.2015 / Pauliina Saares ja Laura Häkli Maailmantalouden tekijät oli menestys Rkp:n ehdokkaita lukuun ottamatta blogeja kirjoittivat kaikkien eduskuntapuolueiden
Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013
Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013 1. Taloustilanne haastaa uudistumaan 2. Maakuntien kehittäminen lyhyellä ja pitemmällä aikajänteellä 3. Maakuntaohjelmien
Kuntien makrotalouden ohjauksen kehittäminen. Jukka Pekkarinen
Kuntien makrotalouden ohjauksen kehittäminen Jukka Pekkarinen 20.11.2013 Budjettidirektiivi-työryhmän ehdotuksia Julkista taloutta tarkastellaan hallituksen päätöksenteossa kokonaisuutena, ei keskitytä
Sisäisen turvallisuuden kokonaiskuvan rakentaminen Valtakunnallinen turvallisuusseminaari , Järvenpää
Sisäisen turvallisuuden kokonaiskuvan rakentaminen Valtakunnallinen turvallisuusseminaari 25.1.2018, Järvenpää Erityisasiantuntija Lauri Holmström Esityksen sisältö Sisäisen turvallisuuden strategia Ennakointi
Uudistettu tulosohjaus: kohti yhteisiä tavoitteita Tulosohjauksen verkostotapaaminen Markus Siltanen
Uudistettu tulosohjaus: kohti yhteisiä tavoitteita 20.5.2016 Tulosohjauksen verkostotapaaminen Markus Siltanen Yhteiset tavoitteet -kokonaisuus: miksi ja miten 1. Hallituksen yhteiset tavoitteet Tuetaan
Maakuntien talouden ohjaus. Hallintovaliokunta Neuvotteleva virkamies Tanja Rantanen, VM
Maakuntien talouden ohjaus Hallintovaliokunta 28.3.2017 Neuvotteleva virkamies Tanja Rantanen, VM 1 27.3.2017 Etunimi Sukunimi Maakuntatalouden ohjaus Tavoitteena varmistaa samanaikaisesti rahoitusperiaatteen
Alkavan hallituskauden talouspoliittiset haasteet: Mikä on muuttunut neljässä vuodessa?
Alkavan hallituskauden talouspoliittiset haasteet: Mikä on muuttunut neljässä vuodessa? Sami Yläoutinen Jyväskylä, 3.8.2015 Esitys Julkisen talouden tila ja näkymät maailmalla Suomessa Talouspoliittiset
Tulevaisuuden hallinnot - kommentteja strategisen hallinnan kehittämiseen. Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti, valtiontalouden tarkastusvirasto
Tulevaisuuden hallinnot - kommentteja strategisen hallinnan kehittämiseen Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti, valtiontalouden tarkastusvirasto 20.11.2013 Governments for the Future -hankkeen raportit Pääraportti
Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen
Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus 2.4.2014 Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Oppiva päätöksenteko ja toimeenpano Yhteinen agenda Strategiset integraatioprosessit Hallitusohjelma Ohjauspolitiikka
Maakunta- ja sote-uudistuksen alasajo ja dokumentointi + mahdolliset jatkoaskeleet. HJTVR Asko Peltola
Maakunta- ja sote-uudistuksen alasajo ja dokumentointi + mahdolliset jatkoaskeleet HJTVR Asko Peltola 24.4.2019 1 Valmistelun alasajo VM:n ohje 20.3.2019: maakuntien esivalmisteluun ja ICTvalmisteluun
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Valtion elokuvatarkastamosta annetun lain :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Valtion elokuvatarkastamosta annettua lakia niin, että viraston johtokunta
Valtion ja kunnan suhde
Valtion ja kunnan suhde 17.12.2013 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Valtio-kuntasuhteen perustuslailliset reunaehdot 1. Eduskunnan budjettivalta =Maan hallitus ei voi sopia eduskunnan puolesta 2. Kuntien
Kansallinen energia- ja ilmastostrategia sekä ilmastopolitiikan suunnitelmat ilmastolain valossa. Professori Kai Kokko Helsingin yliopisto
Kansallinen energia- ja ilmastostrategia sekä ilmastopolitiikan suunnitelmat ilmastolain valossa Professori Kai Kokko Helsingin yliopisto Sisältö Ilmastolain suunnittelujärjestelmä ja sen tavoitteet Kansallinen
Tiedon tuottajasta fasilitaattoriksi
Tiedon tuottajasta fasilitaattoriksi VN-selvitystoiminnan viestintä- ja hyödyntäjädialogin koulutustyöpaja 17.11.2014 Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Poliittisten päättäjien tahtotila - Hallitusohjelma
Simuloinnin yleiskuvaus ja tavoitteet. Finanssineuvos Teemu Eriksson Simuloinnin aloitustilaisuus
Simuloinnin yleiskuvaus ja tavoitteet Finanssineuvos Teemu Eriksson Simuloinnin aloitustilaisuus 7.9.2017 1 8.9.2017 Simuloinnin tausta Ohjaus ja rahoitusryhmässä syntyi ajatus rahaprosessin harjoittelemisesta
Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. laatiminen. Hanna Perälä
Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen Hanna Perälä 13.3.2019 1 Taustalla parlamentaarisen työryhmän työ Parlamentaarisen työryhmän loppuraportti 13.12.2018 ja valtioneuvoston selonteko
Selonteko Agenda2030- toimeenpanosuunnitelmasta
Selonteko Agenda2030- toimeenpanosuunnitelmasta Kestävän kehityksen Suomi pitkäjänteisesti, johdonmukaisesti ja osallistavasti Taina Kulmala Yksikön päällikkö, Politiikka-analyysi yksikkö Valtioneuvoston
Ohjausjärjestelmien kehittäminen hankkeen taustamuistio
1(7) 4.2.2014 Ohjausjärjestelmien kehittäminen hankkeen taustamuistio Valtiovarainministeriö on osana keskushallinnon uudistushanketta asettanut 16.12.2013 ohjausjärjestelmäkokonaisuuden kehittämishankkeen.
Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee. Varautuminen
Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee Varautuminen Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 22.11.2018 Varautumisjohtaja Jussi Korhonen, SM Varautuminen: pelastustoimen uudistus ja maakuntauudistuksen
Valtion ympärivuorokautisen tietoturvatoiminnan kehittämishanke (SecICT) Kimmo Janhunen SecICT-hankepäällikkö
Valtion ympärivuorokautisen tietoturvatoiminnan kehittämishanke (SecICT) 20.5.2014 Kimmo Janhunen SecICT-hankepäällikkö Hankkeen tausta Esityksen sisältö Valtion ympärivuorokautinen tietoturvatoiminto
Moniohjaus koordinoivan ministeriön näkökulmasta
Moniohjaus koordinoivan ministeriön näkökulmasta AVIen tulosohjausprosessi ja AVI-ELY ohjausjärjestelmän kehittämishanke Tulosohjausverkoston tapaaminen 25.11.2013 Ylitarkastaja Mikko Saarinen, VM / kunta-
Ajankohtaista aluekehittämisestä klo 12:30 14:30b
Ajankohtaista aluekehittämisestä 7.6.2018 klo 12:30 14:30b Helsinki, TEM, Eteläesplanadi 4, Sali 4 b Videoneuvottelu/skype: Liity Skypekokoukseen Neuvottelutunnus: 7539150 Ohjelma Klo 12:30 Valtion ja
Valtioneuvoston yhteinen Hankeikkuna
Valtioneuvoston yhteinen Hankeikkuna Avoimen hallinnon virkamiesverkoston tapaaminen 11.5 2016 Päivi Nurminen, VNK Esityksen agenda: Taustaa: Miksi uusi hanketietopalvelu? Tavoitteet Mikä tulee muuttumaan?
SOTE-UUDISTUKSEN ETENEMINEN
SOTE-UUDISTUKSEN ETENEMINEN Vaikutukset ICT-yhteistyön sisältöön ja organisointiin Maritta Korhonen 5.5.2015 Taustaa Sote-rakenneuudistuksen valmistelu käynnissä jo kahden edellisen vaalikauden aikana.
Valtion erityinen kuntajakoselvitys
Valtion erityinen kuntajakoselvitys Päijät Hämeen UusiKunta Kunnanvaltuustojen seminaari Lahti 3.11.2009 Ylijohtaja Päivi Laajala Kuntien yhdistymiset 2008 2009 ja yhdistymisselvitykset Yhdistymisselvitys
Kestävän kehityksen ja Agenda 2030:n toimeenpanon kansallinen seuranta. Sami Pirkkala
Kestävän kehityksen ja Agenda 2030:n toimeenpanon kansallinen seuranta Sami Pirkkala Agenda2030:n toimeenpanon seurantaa ja arviointia tehdään kolmella tasolla KANSALLINEN ALUEELLINEN GLOBAALI Kuva: Creative
Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö
Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (1/20) Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (2/20) Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet
Maakuntauudistuksen toimeenpano ja koordinaatio
Maakuntauudistuksen toimeenpano ja koordinaatio Ville-Veikko Ahonen Neuvotteleva virkamies Maakuntauudistuksen valtakunnallisen valmistelun koordinaattori 5.10.2017 1 - 2 Ajankohtaiset asiat Ajankohtaiset
JÄSENEN NIMEÄMINEN KANSALLISEEN INDIKAATTORIVERKOSTOON
29.12.2011 VNK1792/05/2011 Jakelussa mainituille Asia JÄSENEN NIMEÄMINEN KANSALLISEEN INDIKAATTORIVERKOSTOON Valtioneuvoston kanslia asettaa uuden kansallisen indikaattoriverkoston korvaamaan kestävän
Tutkimusrahoitus remonttiin -miksi? Communication academica 10.1.2014. Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen
Tutkimusrahoitus remonttiin -miksi? Communication academica 10.1.2014 Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Tuleva talouskasvu on aiempaa matalampi Suomen vienti ei ole kehittynyt yhtä vahvasti kuin kilpailijamaiden
Digitalisaatiota koskevien investointien ohjausmallin kehittäminen O-P Rissanen Digiarkeen neuvottelukunta
Digitalisaatiota koskevien investointien ohjausmallin kehittäminen 18.4.2018 O-P Rissanen Digiarkeen neuvottelukunta 1 Tausta Hallitus päätti puolivälin tarkistuksessa hyväksytyn hallituksen toimintasuunnitelman
OIKEUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Kaisa Tiusanen
VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUS- JA IHMISOIKEUSYHTEYSHENKILÖIDEN VERKOSTOSTA 1 Yleistä Valtioneuvosto hyväksyi 22.3.2012 kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman, jonka perusteella oikeusministeriö
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Valtion taidemuseosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Valtion taidemuseosta annettua lakia niin,
ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA
ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA 1 13.9.2017 TEM/ Johanna Osenius Aluekehittäminen on yhteistoimintaa Alueiden kehittäminen on ministeriöiden, maakuntien, kuntien ja muiden toimijoiden vuorovaikutukseen
Opetus- ja kulttuuriministeriön konsernin uudistaminen
Opetus- ja kulttuuriministeriön konsernin uudistaminen Yhdessä enemmän innovatiivisuutta uudella konserniajattelulla 14.12.2011 Harri Skog Kansliapäällikkö Uudistuksen päämäärä ja tavoitteet Päämääränä
Tutkimustiedon ja vaikuttavuusarviointien käyttö poliittisessa päätöksenteossa Kokemuksia Alankomaista, Tanskasta ja Isosta-Britanniasta
1 Tutkimustiedon ja vaikuttavuusarviointien käyttö poliittisessa päätöksenteossa Kokemuksia Alankomaista, Tanskasta ja Isosta-Britanniasta Markku Harrinvirta Pivotal Consulting Oy 19.8.2010 2 Sisällys
Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu
Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu Merja Turunen, Ympäristöministeriö 12.2.2016 Hallitusohjelma BIOTALOUS JA PUHTAAT RATKAISUT 1. Hiilettömään puhtaaseen ja uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti
VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan
VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2017 2021 Selitteet i KOKO TOIMIKAUDEN JATKUVAT TOIMENPITEET 1. Toimitaan kumppanina relevanteissa avointa hallintoa sekä osallistumista ja vaikuttamista edistävissä hankkeissa
JOHTAMISEN KÄRKIHANKKEET
JOHTAMISEN KÄRKIHANKKEET Valtionhallinnon johdonfoorumin aamukahvit 13.5.2016 Juha Sarkio, Katju Holkeri, Ari Holopainen Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto PARANNETAAN JOHTAMISTA JA TOIMEENPANOA TAVOITE:
Lakihankkeiden vaikutusarvioinnin nykytila ja kehittämistarpeet
Lakihankkeiden vaikutusarvioinnin nykytila ja kehittämistarpeet Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti 11.12.2014 Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV:n näkökulma VM, LVM:n ja UM:n ohjausjärjestelmätarkastukset
Kokemuksia ensimmäiseltä strategia-asiakirjakierrokselta
Kokemuksia ensimmäiseltä strategia-asiakirjakierrokselta Aluehallintovirastojen strateginen ohjaus ja tulosohjaus HAUS 15.6.2010 Neuvotteleva virkamies Anu Nousiainen ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS, AVI-laki
Sosiaali- ja terveydenhuollon ohjauksen simulointi
Sosiaali- ja terveydenhuollon ohjauksen simulointi 8.9.2017 1 Esityksen rakenne 1. Simuloinnin käsitteestä 2. Lainsäädännöstä hieman 3. Sote-simuloinnin vaiheistus 4. Tietopohja ja mittaristo 5. Neuvottelut
Näkökulmia kokonaisturvallisuudesta - Ajankohtaista ja selonteon linjaukset - Kokonaisturvallisuus kunnassa
Näkökulmia kokonaisturvallisuudesta - Ajankohtaista ja selonteon linjaukset - Kokonaisturvallisuus kunnassa 20.3.2013 Yleissihteeri Vesa Valtonen (ST) vesa.valtonen@turvallisuuskomitea.fi Kuntien varautuminen
Hallinnollisen taakan vähentäminen Suomessa. Better Regulation Day, 25.11.2010 Lainsäädäntöjohtaja Pasi Järvinen
Hallinnollisen taakan vähentäminen Suomessa Better Regulation Day, 25.11.2010 Lainsäädäntöjohtaja Pasi Järvinen Yritysten hallinnollinen taakka Yritysten hallinnollisella taakalla tarkoitetaan lainsäädännön
Tiedolla johtamista arvoviidakossa: valtioneuvoston tiedolla johtaminen ja kunnat. Kaisa Lähteenmäki-Smith, VNK 1.10.2015 Kunnallistieteen päivät
Tiedolla johtamista arvoviidakossa: valtioneuvoston tiedolla johtaminen ja kunnat Kaisa Lähteenmäki-Smith, VNK 1.10.2015 Kunnallistieteen päivät Sisältö Valtioneuvoston päätöksentekosykli ja tiedon tyypit
Eurooppa matkalla energiaunioniin
Eurooppa matkalla energiaunioniin ylijohtaja Riku Huttunen ET:n syysseminaari, Helsinki, 19.11.2015 Esityksen teemat EU:n energia- ja ilmastotavoitteet vuoteen 2030 Energiaunioni Toimeenpano EU-toimet
Liikennepoliittisen selonteon hankkeiden toteuttaminen. Liikenneministeri Merja Kyllösen selvitys eduskunnalle 20.11.2012
Liikennepoliittisen selonteon hankkeiden toteuttaminen Liikenneministeri Merja Kyllösen selvitys eduskunnalle 20.11.2012 1. Liikennepoliittinen selonteko: hallituksen ja eduskunnan mandaatti uudelle liikennepolitiikalle
YHTEISTYÖTÄ JA TULOKSIA YMPÄRISTÖN HYVÄKSI
YHTEISTYÖTÄ JA TULOKSIA YMPÄRISTÖN HYVÄKSI VM ohjaavana ja tavoitteita asettavana ministeriönä Kehittämispäällikkö Panu Kukkonen Sisältö 1. Tulosohjauksen uudistaminen valtion hallinnossa ja VM:n hallinnonalalla
Osaamisen johtamisen toimintamalli TE-toimistoissa
Osaamisen johtamisen toimintamalli TE-toimistoissa (käyttöönotto osana hyvinvointiohjelmaa) TE-johdon ajakohtaisfoorumi 20.8.2014 Matti Hermunen Sisältö Mitä tapahtuu toimistoissa syksyllä 2014 => Miksi
Valtiovarainministeri Mika Lintilän talousarvioehdotus: Luottamusta ihmisille ja yrityksille. 14. elokuuta 2019
Valtiovarainministeri Mika Lintilän talousarvioehdotus: Luottamusta ihmisille ja yrityksille 14. elokuuta 2019 Suomen talous kasvaa hidastuen Maailmantalouden kasvu vaimenee Epävarmuuden kasvu vähentää
Väliaikaishallinto. Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä. Valmistelutoimielin. Valmisteluhenkilöstö. POPmaakunta. Näkemyksen antaja.
Väliaikaishallinto Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä Näkemyksen antaja Valmistelutoimielin Päättäjä Valmisteluhenkilöstö Toteuttaja Väliaikaisen valmisteluelimen asettaminen Maakuntaliitto johtaa
23.2.2012 TALOUSARVION TAVOITTEET JA TALOUSARVIOPROSESSI
23.2.2012 TALOUSARVION TAVOITTEET JA TALOUSARVIOPROSESSI Turun kaupungin tarkastuslautakunta 9.2.2012 TALOUSARVION TAVOITTEET JA TALOUSARVIOPROSESSI SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa... 2 2 Tavoitteiden sisältö
1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016
1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes
Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen TIETOKEKOn ja JUHTAn seminaari
Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen TIETOKEKOn ja JUHTAn seminaari 9.6.2015 Kehittämisneuvos Harri Martikainen Keskeinen toimintaympäristö SM:n tulevaisuuskatsaus
Kokemukset uudistetusta kuntatalouden ohjauksesta ja tulevaisuuden näkymät muuttaako maku-sote-uudistus kuntatalouden ohjausta?
Kokemukset uudistetusta kuntatalouden ohjauksesta ja tulevaisuuden näkymät muuttaako maku-sote-uudistus kuntatalouden ohjausta? 12.9.2018 Tanja Rantanen, VM Kuntamarkkinat Tilaisuuden ohjelma Finanssineuvos
Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Valtionhallinnon johdon tuki
Ohje 1 (5) VM/615/00.00.00/2017 28.3.2017 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Valtionhallinnon johdon tuki Ministeriöt ja virastot Ohje johtamissopimuksen laatimiseksi Hallituksen johtamista koskevan
Tulosohjausverkoston tapaaminen
Tulosohjausverkoston tapaaminen Oikeusrekisterikeskus Ritva-Liisa Raatikainen 24.2.2015 Tulevaisuustyön tavoitteet Vahvistaa johtoryhmän yhteistä kokonaisnäkemystä ORK:n visiosta, strategisista tavoitteista
Päätöksenteko ja yhteistyö työeläkejärjestelmää kehitettäessä
Päätöksenteko ja yhteistyö työeläkejärjestelmää kehitettäessä Työeläkepäivä 20.10.2010 Outi Antila Väite 1: Väitteitä työeläkeasioiden päätöksenteosta Suuret yksityiset jyräävät sekä pienet että keskisuuret
JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/2673/00.01.00.00/2018 Heikki Talkkari 10.1.2019 VM210:00/2018 LUONNOS JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN 1.
Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2
Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2 TerPS2 - SH - 2013-2014 1 Kuinka edetään Osio 1. Osio 2. Osio 3. taustoitusta,
Hallitusohjelman eväspussi, jonka avaa Jussi
Hallitusohjelman eväspussi, jonka avaa Jussi HJF 25.9.2015 Valtion työmarkkinajohtaja Juha Sarkio Hallitusohjelman eväspussi, jonka avaa Jussi 25.9.2015 2 Hallitusohjelmasta ei ole olemassa vain yhtä totuutta.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN TOIMIALAN TIETOHALLINNON YHTEISTYÖKOKOUS
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN TOIMIALAN TIETOHALLINNON YHTEISTYÖKOKOUS 25.5.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriö Avauspuheenvuoro Kansliapäällikkö Harri Skog 1 UUSI HALLITUS JA HALLITUSOHJELMA TALOUDEN
Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 7/2019 Yleissivistävän koulutuksen opetus- ja oppimisympäristöjen digitalisointi 257/54/2017
Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 7/2019 Yleissivistävän koulutuksen opetus- ja oppimisympäristöjen digitalisointi 257/54/2017 Opetus- ja kulttuuriministeriö, 11.4.2019. Valtioneuvoston kanslia, 12.4.2019.
Sote ja THL. Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Kehittämispäällikkö Nina Knape
Sote ja THL Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari 10.-11.11.2016 Kehittämispäällikkö Nina Knape 10.11.2016 Sote ja THL / Nina Knape 1 THL tukenut aktiivisesti sote-uudistuksen
Kuntajohtajapäivät 2014 Pori 28.8.2014 Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riikka Moilanen
Kuntajohtajapäivät 2014 Pori 28.8.2014 Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riikka Moilanen Lähtökohdat YHTEISÖVERON TUOTTO OULUSSA VUONNA 2001 115 M VUONNA 2013 30 M Lähtökohdat - viiden kunnan kuntaliitos
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta (TA-tili ) Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto Projektipäällikkö Sari Löytökorpi, VNK
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta (TA-tili 23.01.22) Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto 7.10.2015 Projektipäällikkö Sari Löytökorpi, VNK Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta (TA-tili
Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi
Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi 2017 10.8.2017 1 Kuntastrategia kuntalaki 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista.
Yhteisten palvelujen ohjauksen uudistaminen. Annu Jauhiainen
Yhteisten palvelujen ohjauksen uudistaminen Annu Jauhiainen Kirjastojen yhteiset palvelut Kansalliskirjasto Kirjastoverkkopalvelut Johtaminen Talous Viestintä Koulutus Tieteellisten kirjastojen yhteistilasto
HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI
HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi
Esittäjän nimi alatunnisteeseen 1
Esittäjän nimi alatunnisteeseen 1 Ilmastolain valmistelutilanne Lokakuu 2013 Ilmastolain valmistelu tähän asti Esiselvitysvaihe 2012 aikana Ekroosin 1. laaja selvitys Ilmastolain säätämisen edellytyksistä
Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio
Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen Hankejohtaja Taito Vainio 1 Pelastustoimen kehittämistä ohjaavat linjaukset HALLITUSOHJELMATAVOITTEET 1) Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista
Maakuntien sote- ohjaus
Maakuntien sote ohjaus Hallintovaliokunta 28.3.2017 Hallitusneuvos RiittaMaija Jouttimäki STM 1 28.3.2017 Sotepalvelujen ohjaus Tavoitteena varmistaa Perustuslaissa turvatut riittävät sosiaali ja terveyspalvelut
Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö
Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin
Älykkääseen ohjaukseen ja valtioneuvoston ohjauspolitiikkaan. Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti, valtiontalouden tarkastusvirasto 23.9.
Älykkääseen ohjaukseen ja valtioneuvoston ohjauspolitiikkaan Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti, valtiontalouden tarkastusvirasto 23.9.2013 Valtiontalouden tarkastusviraston vuosikertomus 2013 valtiopäiville
Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri
Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri Kohti tavoitetilaa Valtio Expo 2015 Olli Ahonen Valtiokonttori Agenda Johdanto Kohti tavoitetilaa: 1. Valtion taloushallinnon ohjaus 2. Valtion talous- ja
Strategiatyön toimintasuunnitelma 2013
Strategiatyön toimintasuunnitelma 2013 Strategiatyöryhmä 18.2.2013 HUOM! Tämän toimintasuunnitelman on tarkoitus kuvata strategiatyöryhmän työtä ja tavoitteita, ei vielä itse strategiaprosessin yksityiskohtia.
Luovan talouden kehittämishaasteet
Luovan talouden kehittämishaasteet RYSÄ goes Luova Suomi 16.10.2012, Mikkeli Taustaa luovan talouden kehittämisessä Suomessa tehty 1990-luvulta saakka luovan talouden kehittämiseen tähtäävää työtä (kulttuuri-
Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019
Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Neuvotteleva virkamies Lauri Taro / budjettiosasto YmV:n kuuleminen Kansantalouden kehitys ennuste, syyskuu 2015 2012 2013*
1(5) VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto Rakenne- ja ohjausyksikkö Teemu Eriksson MUISTIO
1(5) VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto Rakenne- ja ohjausyksikkö Teemu Eriksson MUISTIO 3.3.2017 MAAKUNTIEN TALOUS- JA OHJAUSPROSESSIN SIMULOINTI Keskeisin ajatus ja tavoite Simuloinnin
Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet
Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.14 Vertti Kiukas, pääsihteeri 18.8.2014 AK Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä