Valtioneuvoston yhteinen Hankeikkuna

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtioneuvoston yhteinen Hankeikkuna"

Transkriptio

1 Valtioneuvoston yhteinen Hankeikkuna Avoimen hallinnon virkamiesverkoston tapaaminen Päivi Nurminen, VNK

2 Esityksen agenda: Taustaa: Miksi uusi hanketietopalvelu? Tavoitteet Mikä tulee muuttumaan? Aikataulu

3 Taustaa, miksi uusi Hankeikkuna-palvelu? Valtioneuvoston hankerekisteri (HARE) Ministeriöiden ja eduskunnan julkinen verkkopalvelu Tarkoitus lisätä hallinnon avoimuutta ja toteuttaa viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) vaatimuksia tiedonsaannin ja hyvän tiedonhallintatavan edistämiseksi Käytössä v alkaen Teknologialtaan, käytettävyydeltä ja tiedon saatavuuden osalta vanhentunut ja elinkaarensa lopussa Sisältää tiedot säädösvalmisteluhankkeista, eri asioita koskevista uudistamis- ja kehittämishankkeista, hankkeiden organisointi (mm. ohjaus-, projekti- tai muut ryhmät) sekä myös säädöksiin perustuvat pysyvää tehtävää varten asetettujen elinten kokoonpanot. 3

4 HAREn tilanne tänään HAREn julkinen näkymä suljettu teknisistä syistä elokuun alussa 2015 Sisäinen HARE käytössä entiseen tapaan Käyttö 17 vuodessa lisääntynyt merkittävästi: käyttäjämäärät vaihtelevat päivittäin noin käyttäjän välillä. Hanketiedot ml. asiakirjat julkaistaan valtioneuvoston verkkosivuilla osoitteessa 4

5 Hankkeen tausta Valtioneuvoston hanketiedon esiselvitys v (VM, VM014:00/2014) HAREn uudistamista suunniteltu jo aiemmin Valtioneuvoston hanketyön tietojärjestelmätuen kehittäminen valtioneuvoston hankerekisterin (HARE) uudistaminen -hanke v (VM) HARE-tuunaus v (VALTTI?) Ehdotus julkisen hallinnon yhteisestä hankerekisteristä (JURE) v (VM/JulkICT) Valtioneuvoston päätöksentekoa tukevan raportoinnin kehittäminen v (VNK & VM) 5 Lähde: Meltti Tero, Valtioneuvoston hanketiedon esiselvitys - esitys VALTIPAn kokouksessa

6 Hankkeen tavoitteet ja tehtävät: rakentaa ja ottaa käyttöön valtioneuvoston hanketietopalvelu, joka helpottaa valtioneuvoston yleisesti merkittävien asioiden seurantaa seuraavilla osa-alueilla: hallitusohjelman toimeenpano säädösvalmisteluhankkeet tärkeät erilaiset uudistamis- ja kehittämishankkeet valtioneuvoston toimielimet (ml. työryhmät) ja niiden asettaminen strategiat ja selonteot 6

7 Hankkeen tavoitteet ja tehtävät (2) Valtioneuvoston yhteisen Hankeikkunan keskeinen tehtävä on edistää julkisen hanketiedon avoimuutta kansalaisille. Hankeikkuna tukee avointa tiedonkulkua ministeriöissä vireillä olevista hankkeista mm. kansalaisille ja medialle sekä helpottaa asioiden seurantaa. Ikkuna valtioneuvostosta ulospäin! 7

8 Uudet ominaisuudet Hallitusohjelman seuranta Seurannan visualisointi Tietojen tilaukset esim. intranetiin leijukkeina, RSS:inä Muistutusten ja hälytysten tilaukset esim. päivitystarpeista, muutoksista 8

9 Mikä muuttuu? Ei ole samanlainen rekisterijärjestelmä kuin nykyinen HARE Merkittävin käyttäjäkunta hankkeista vastaavat virkamiehet Hanketietojen syöttö ja päivitysvastuu ministeriöiden hankkeissa mukana olevilla virkamiehillä virkamiehen käyttöliittymän kautta Järjestelmän käytettävyydellä suora yhteys siihen miten avoimuus hankkeista kerrottaessa toteutuu Asianhallinta on hankkeiden asiakirjatietojen ensisijainen ja ainoa rekisteröinti- ja pysyväisarkistointipaikka Tietosisällöltään HAREa laajempi 9

10 Hankeikkuna nyt sekä vähän aikataulusta Nyt toteutusvaihe käynnissä, elokuusta käynnistyy käyttöönottovaihe viestintä vahvasti mukana Digitaalisen valtioneuvoston kehittämishankkeiden esittelykierros ministeriöihin Mukana hankkeet Vahva Valtioneuvoston yhteinen sähköinen työpöytä Hankeikkuna perustietotekniikka Virkamiehen näkymä valmis loka-marraskuussa 2016 Julkinen käyttöliittymä valmis alkuvuodesta

11 Lisätietoja: Puhelin GSM Kiitos!

Valtioneuvoston yhteinen virtuaalityöpöytä Kampus

Valtioneuvoston yhteinen virtuaalityöpöytä Kampus Valtioneuvoston yhteinen virtuaalityöpöytä Kampus Yksikön päällikkö Miia Roukus 1 Kampuksen suunnittelun lähtökohdat Kampus korvaa nykyiset erilliset ministeriöiden intranetit ja Senaattoripalvelun. Kampus

Lisätiedot

Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke. 8 valtiota käynnisti vuonna Suomi liittyi huhtikuussa 2013

Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke. 8 valtiota käynnisti vuonna Suomi liittyi huhtikuussa 2013 Avoin Hallinto 2 Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke Tiedon saatavuus Kansalaisten osallisuus Hallinnon vastuullisuus Uusien teknologioiden hyödyntäminen 8 valtiota käynnisti vuonna 2011 Nyt

Lisätiedot

Valtioneuvoston yhteinen asianhallintajärjestelmä VAHVA. Suvi Albert, hankepäällikkö. 1 #VNvahva #digivn. I Valtioneuvoston kanslia I vnk.

Valtioneuvoston yhteinen asianhallintajärjestelmä VAHVA. Suvi Albert, hankepäällikkö. 1 #VNvahva #digivn. I Valtioneuvoston kanslia I vnk. Valtioneuvoston yhteinen asianhallintajärjestelmä VAHVA Suvi Albert, hankepäällikkö 1 #VNvahva #digivn Asianhallinta valtioneuvostossa Valtioneuvostossa on käytössä noin 15 erillistä asianhallintajärjestelmää,

Lisätiedot

Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio,

Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio, Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio, normit ja kokeilut 1.9.2015 STRATEGINEN PAINOPISTEALUE:

Lisätiedot

Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut. Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö

Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut. Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö Demokratian kehittäminen: taustaa Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma

Lisätiedot

Valtioneuvoston hallintoyksikön (VNHY) toiminnan esittely I Osastopäällikkö Janne Kerkelä

Valtioneuvoston hallintoyksikön (VNHY) toiminnan esittely I Osastopäällikkö Janne Kerkelä Valtioneuvoston hallintoyksikön (VNHY) toiminnan esittely 6.4.2017 I Osastopäällikkö Janne Kerkelä Valtioneuvoston hallintoyksikkö merkittävä organisaatiomuutos valtioneuvostossa Ministeriöiden yhteisten

Lisätiedot

Annika Lindblom, pääsihteeri. Kestävän kehityksen toimikunta

Annika Lindblom, pääsihteeri. Kestävän kehityksen toimikunta Annika Lindblom, pääsihteeri Kestävän kehityksen toimikunta Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen päivitys KIITOS OSALLISTUMISESTA! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Yhteiskuntasitoumuksen päivitys:

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 143 Lausunto ehdotuksesta valtionhallinnon viestintäsuositukseksi HEL 2016-010244 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut toteaa valtioneuvoston kanslialle lausuntonaan

Lisätiedot

Avauspuheenvuoro. Erityisavustaja Tuomas Vanhanen, Digi-hankkeilla asiakaslähtöiseen ja hallittuun kokonaisuuteen? tilaisuus, EK 28.9.

Avauspuheenvuoro. Erityisavustaja Tuomas Vanhanen, Digi-hankkeilla asiakaslähtöiseen ja hallittuun kokonaisuuteen? tilaisuus, EK 28.9. Avauspuheenvuoro Erityisavustaja Tuomas Vanhanen, Digi-hankkeilla asiakaslähtöiseen ja hallittuun kokonaisuuteen? tilaisuus, EK 28.9.2016 Miten Suomi sijoittuu kansainvälisissä vertailuissa? Päivitetty

Lisätiedot

Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018-

Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018- Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018- Yleishallinto/Hallintopalvelut Erityisasiantuntija Maarit Alikoski 2.3.2018 Esitys Tausta Suomen avoimen hallinnon

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Näkemyksiä yhteistyön edistämisestä. Eija Peltonen, johtava hoitaja, TtT, PSSHP Kysteri

Näkemyksiä yhteistyön edistämisestä. Eija Peltonen, johtava hoitaja, TtT, PSSHP Kysteri Näkemyksiä yhteistyön edistämisestä Eija Peltonen, johtava hoitaja, TtT, PSSHP Kysteri 6.6.2019 Esityksen sisältö Tausta näkemyksilleni Tiedolla johtamisen ja raportoinnin kehittäminen maakunnan valmistelutyö

Lisätiedot

Valtioneuvoston hanketiedon esiselvitys

Valtioneuvoston hanketiedon esiselvitys Valtioneuvoston hanketiedon esiselvitys Tammikuu 2015 1 (59) Asiakirjan nimeke Valtioneuvoston hanketiedon esiselvitys -hankkeen esiselvitysraportti Hanke Valtioneuvoston hanketiedon esiselvitys HAREnro

Lisätiedot

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen Hallitusohjelman toimeenpano Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide 1: Luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat digitalisoinnin periaatteet 23.10.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon

Lisätiedot

Kansainvälistymisen mallit, haasteet ja mahdollisuudet - Mitä Team Finland -verkosto tarjoaa yrityksille. Green Growth 10.10.2012

Kansainvälistymisen mallit, haasteet ja mahdollisuudet - Mitä Team Finland -verkosto tarjoaa yrityksille. Green Growth 10.10.2012 Kansainvälistymisen mallit, haasteet ja mahdollisuudet - Mitä Team Finland -verkosto tarjoaa yrityksille Green Growth 10.10.2012 Taustaa Nykyisen VKE-toimintamallin kehittämistarpeet: VKE-toimijoiden yhteisen

Lisätiedot

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/2673/00.01.00.00/2018 Heikki Talkkari 10.1.2019 VM210:00/2018 LUONNOS JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN 1.

Lisätiedot

Muutosjohtamisen tuki virastojen projektien käynnistyessä Hankintojen digitalisoinnin toteutusohjelma

Muutosjohtamisen tuki virastojen projektien käynnistyessä Hankintojen digitalisoinnin toteutusohjelma Muutosjohtamisen tuki virastojen projektien käynnistyessä Hankintojen digitalisoinnin toteutusohjelma Hani Olsson Muutosjohtamisen palvelut Handissa Ohjaus Handivastuuhenkilöt Handi-virastot Koulutus Toimittajat

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä 2.11.2017 1 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIAN PERUSTEET Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (YTS) valtioneuvoston

Lisätiedot

Muutos. Nopea, jatkuva, kiihtyvä ja pysähtymätön

Muutos. Nopea, jatkuva, kiihtyvä ja pysähtymätön Suomen julkishallinnon digitaalinen tulevaisuus Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain muilta mailta lainattua ja paljon itse tehtyä 28.3.2017 Maria Nikkilä @VM_MariaNikkila Muutos Nopea, jatkuva, kiihtyvä

Lisätiedot

ja tilanne Maakuntatieto-ohjelman syysseminaari Jani Heikkinen VM

ja tilanne Maakuntatieto-ohjelman syysseminaari Jani Heikkinen VM Maakuntatietoohjelman tavoitteet ja tilanne Maakuntatieto-ohjelman syysseminaari Jani Heikkinen VM 1 1. Maakuntatieto-ohjelman tavoitteet 2 Maakuntatieto-ohjelman kahdet kasvot Hyvinvoinnin 360 O -näkymä

Lisätiedot

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen Hallitusohjelman toimeenpano Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide 1: Luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat digitalisoinnin periaatteet 2.11.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon

Lisätiedot

KEHU JA MUITA TURVALLISUUTEEN

KEHU JA MUITA TURVALLISUUTEEN KEHU JA MUITA TURVALLISUUTEEN VAIKUTTAVIA HANKKEITA Turvallisuusjohtaja Rauli Parmes Liikenne- ja viestintäministeriö Keskushallinnon uudistushanke Nykyisen hallituksen ohjelmassa on linjattu, että hallitus

Lisätiedot

Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia

Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia Kirjastoverkkopäivät 2012 Minna Karvonen 23.10.2012 Mistä tässä on oikein kysymys? Tieto- ja viestintätekniikkaan kiinnittyvän

Lisätiedot

Taipuuko Kansalaisten asiointitili terveydenhuoltoon

Taipuuko Kansalaisten asiointitili terveydenhuoltoon Taipuuko Kansalaisten asiointitili terveydenhuoltoon Valtiovarainministeriö Neuvotteleva virkamies Riku Jylhänkangas Sisällysluettelo Kansalaisten asiointitilin toteuttaminen Asiointitilin toiminta Asiointitili

Lisätiedot

Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti. Riku Huttunen Kansallinen biotalouspaneeli

Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti. Riku Huttunen Kansallinen biotalouspaneeli Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti Riku Huttunen Kansallinen biotalouspaneeli 19.1.2016 Kärkihanke 1: Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Digitaaliset palvelut kaikille Saavutettavuusdirektiivi verkkopalvelut ja sisällöt kaikille sopiviksi

Digitaaliset palvelut kaikille Saavutettavuusdirektiivi verkkopalvelut ja sisällöt kaikille sopiviksi Digitaaliset palvelut kaikille Saavutettavuusdirektiivi verkkopalvelut ja sisällöt kaikille sopiviksi Maria Nikkilä ja Markus Rahkola, VM, 3.5.2017 ValtioExpo @VM_MariaNikkila Digitalisaatio ja julkinen

Lisätiedot

1. Johtaminen ja riskienhallinta 2. Toiminnan jatkuvuuden hallinta 3. Turvallisuus kehittämisessä 4. Turvallisuuden ylläpito 5. Seuranta ja arviointi

1. Johtaminen ja riskienhallinta 2. Toiminnan jatkuvuuden hallinta 3. Turvallisuus kehittämisessä 4. Turvallisuuden ylläpito 5. Seuranta ja arviointi Nimeämispyyntö 1 (2) VM/2155/00.01.00.01/2016 Liite 1 Liite 2 25.01.2017 Julkinen JulkICT Kimmo Rousku Nimeämispyyntö Julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden johtoryhmän sihteeristöön (VAHTIsihteeristö)

Lisätiedot

Sähköinen työpöytä Suomen Pankissa

Sähköinen työpöytä Suomen Pankissa Sähköinen työpöytä Suomen Pankissa Ilkka Lyytikäinen Riku Honkanen Tietopalvelut SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Lähtökohta Tieto siiloutunut sähköpostikansiot ja -liitteet levyhakemistot

Lisätiedot

Välitön viestintä vaikuttaa. Sisäministeriön viestinnän linjaukset

Välitön viestintä vaikuttaa. Sisäministeriön viestinnän linjaukset Välitön viestintä vaikuttaa. Sisäministeriön viestinnän linjaukset 2016 2017 Viestinnän 7 linjausta 1 2 3 Viestintä tukee sisäministeriön ydintoimintaa ja erityisesti sisäisen turvallisuuden strategian

Lisätiedot

Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari Riikka Pellikka

Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari Riikka Pellikka Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari 9.3.2017 Riikka Pellikka Uudistamme julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi toimintatapoja uudistamalla.

Lisätiedot

Tietotermit tiedonhallintaan Säätytalo

Tietotermit tiedonhallintaan Säätytalo Tietotermit tiedonhallintaan Säätytalo 11.12.2017 Tietotermit tiedonhallintaan 11.12.2017 Ohjelma klo 10:30-12:00 Tietotermien julkistaminen Tietotermit laajaan käyttöön, Anne Kauhanen- Simanainen, VM

Lisätiedot

Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu

Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu VM/JulkICT JUHTA 10.05.2016 JulkICT-osasto Tausta: Vanhat strategiat ja hallitusohjelma Linjaukset julkisen

Lisätiedot

Suomen kansallinen energia- ja ilmastostrategia. Petteri Kuuva Sähköseminaari

Suomen kansallinen energia- ja ilmastostrategia. Petteri Kuuva Sähköseminaari Suomen kansallinen energia- ja ilmastostrategia Petteri Kuuva Sähköseminaari 27.1.2016 Kärkihanke 1: Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti TAVOITE: Uusiutuvan energian osuus

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja digitalisaatio

Hallitusohjelma ja digitalisaatio Hallitusohjelma ja digitalisaatio Anna-Maija Karjalainen Avoimen tiedon ohjelman päätöstilaisuus 17.9.2015 JulkICT Toimenpiteet Kärkihankkeen tavoite Hallituskauden kärkihankkeet Hallituskauden tavoitteet

Lisätiedot

Sähköisen asioinnin ensisijaisuus

Sähköisen asioinnin ensisijaisuus Sähköisen asioinnin ensisijaisuus Hallituksen strategiaistunto 29.1. 2018 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Sähköisen asioinnin ensisijaisuuden tavoitetila 2022 Tavoitetilassa 2022 Viranomaiset

Lisätiedot

Finton hyödyntäminen ministeriöiden palveluissa. erityisasiantuntija Pilkkuniina Brandt, VNK

Finton hyödyntäminen ministeriöiden palveluissa. erityisasiantuntija Pilkkuniina Brandt, VNK Finton hyödyntäminen ministeriöiden palveluissa erityisasiantuntija Pilkkuniina Brandt, VNK 27.8.2018 Sisällönkuvailun merkitys kasvaa Asiasanoituksella on perinteisesti keskeinen rooli tiedonhallinnassa.

Lisätiedot

Selonteko Agenda2030- toimeenpanosuunnitelmasta

Selonteko Agenda2030- toimeenpanosuunnitelmasta Selonteko Agenda2030- toimeenpanosuunnitelmasta Kestävän kehityksen Suomi pitkäjänteisesti, johdonmukaisesti ja osallistavasti Taina Kulmala Yksikön päällikkö, Politiikka-analyysi yksikkö Valtioneuvoston

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus VALTIOVARAINMINISTERIÖ Luonnos 10.12.2013 TORI-hankkeen lainsäädäntötyöryhmä Lainsäädäntöneuvos Sami Kivivasara Valtioneuvoston asetus valtion yhteisten tieto- viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet 1 Sisältö 10:30-11.00 YTS2017: Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot Strategiset tehtävät Keskustelu n 5-10 min 11.30-12.00 Hybridiuhat ja informaatiovaikuttaminen

Lisätiedot

Kansallisen paikkatietoportaalin kehittäminen

Kansallisen paikkatietoportaalin kehittäminen Kansallisen paikkatietoportaalin kehittäminen 20.9.2010 VN periaatepäätös Valtioneuvoston periaatepäätökseen 21.6.2007 kansallisen tietoyhteiskuntapolitiikan tavoitteista vuosina 2007-2011 on kirjattuna:

Lisätiedot

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa 15.3.2010 Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen Opetushallituksen koordinoimat POP ohjelman kehittämisalueet

Lisätiedot

ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS

ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS Asettamispäätös VM120:00/2015 Kunta- ja aluehallinto-osasto 2.12.2015 luonnos ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS Asettaminen Toimikausi Valtiovarainministeriö on tänään asettanut aluehallintovirastojen ohjausryhmän

Lisätiedot

OIKEUDELLISEN TIEDONHAUN HARJOITUKSIA 5/2004

OIKEUDELLISEN TIEDONHAUN HARJOITUKSIA 5/2004 OIKEUDELLISEN TIEDONHAUN HARJOITUKSIA 5/2004 Osio 1 Säädösvalmistelu 1. Valtioneuvoston hankerekisteri www.hare.vn.fi : Hae työsopimuslain valmistelua koskevia tietoja 2. Hae kaikki sisäasiainministeriön

Lisätiedot

Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen

Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen 30.01.2017 Tomi Voutilainen JulkICT-osasto Työryhmän tehtävät Työryhmän toimikausi 17.11.2016-31.5.2017 Työryhmän tehtävänä on selvittää julkisen hallinnon tiedonhallinnan

Lisätiedot

Luvat ja valvonta ekosysteemi

Luvat ja valvonta ekosysteemi Luvat ja valvonta ekosysteemi Sirpa Alitalo, TEM Mistä Luvat ja valvonta kärkihankkeessa on kysymys? Palveluprosessit uudistetaan Asiakkaan tarpeesta muodostuvat palvelukokonaisuudet sekä asiakaslähtöiset,

Lisätiedot

Digitaalisen maailman mahdollisuudet OKM:n kirjastopäivät 2012. Minna Karvonen 11.12.2012

Digitaalisen maailman mahdollisuudet OKM:n kirjastopäivät 2012. Minna Karvonen 11.12.2012 Digitaalisen maailman mahdollisuudet OKM:n kirjastopäivät 2012 Minna Karvonen 11.12.2012 Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: kansallista perustaa Hallitusohjelman kirjaukset: kirjastojen kehittäminen

Lisätiedot

1(7) Valtiovarainministeriö

1(7) Valtiovarainministeriö 1(7) Valtiovarainministeriö Avoimen hallinnon III toimintaohjelma 2017 2019 2(7) 3(7) Johdanto Suomi liittyi Open Government Partnership - kumppanuushankkeeseen vuonna 2013. Samana vuonna hyväksyttiin

Lisätiedot

Antti-Jussi Lankinen, Mira Karppanen Liikenne- ja viestintävaliokunta

Antti-Jussi Lankinen, Mira Karppanen Liikenne- ja viestintävaliokunta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sähköisen viestinnän palveluista annetun lain ja julkisen hallinnon turvallisuusverkkotoiminnasta annetun lain muuttamisesta Antti-Jussi Lankinen, Mira Karppanen

Lisätiedot

Tiedonhallinta suomalaisessa lainsäädäntöprosessissa

Tiedonhallinta suomalaisessa lainsäädäntöprosessissa Tiedonhallinta suomalaisessa lainsäädäntöprosessissa RASKE2-projektin väliraportin esittely antti.lehtinen@it.jyu.fi (014) 260 3099 Antti Lehtinen 1 2004 Esityksen sisältö Raportin tavoite Taustat Tiedonkeruu

Lisätiedot

Etäpalvelut suuri mahdollisuus

Etäpalvelut suuri mahdollisuus Etäpalvelut suuri mahdollisuus Tanja Rantanen, erityisasiantuntija 27.1.2011 Joensuu, Punos-hankkeen loppuseminaari Etäpalvelu luo paljon mahdollisuuksia julkishallinnolle Vähentää sekä asiakkaan että

Lisätiedot

Julkisen hallinnon verkkosivujen saavutettavuusdirektiivi kansallisen lainsäädännön toimeenpanon tilanne

Julkisen hallinnon verkkosivujen saavutettavuusdirektiivi kansallisen lainsäädännön toimeenpanon tilanne Julkisen hallinnon verkkosivujen saavutettavuusdirektiivi kansallisen lainsäädännön toimeenpanon tilanne Saavuta2017 Markus Rahkola, valtiovarainministeriö Saavutettavuusdirektiivi lyhyesti 2 Direktiivin

Lisätiedot

VAIKUTTAVA YMPÄRISTÖTUTKIMUS

VAIKUTTAVA YMPÄRISTÖTUTKIMUS VAIKUTTAVA YMPÄRISTÖTUTKIMUS Outi Silfverberg Ympäristötiedon foorumi Julkinen ja vaikuttava tiede YHYS Politiikkadialogi 2018 6.6.2018 MITÄ ON VAIKUTTAVA TIEDE? 1. Innovaatiotiede Tiedettä markkinoille

Lisätiedot

Ehdotus laiksi digitaalisten palvelujen tarjoamisesta. Erityisasiantuntija Markus Rahkola Valtiovarainministeriö, JulkICT-osasto

Ehdotus laiksi digitaalisten palvelujen tarjoamisesta. Erityisasiantuntija Markus Rahkola Valtiovarainministeriö, JulkICT-osasto Ehdotus laiksi digitaalisten palvelujen tarjoamisesta Erityisasiantuntija Markus Rahkola Valtiovarainministeriö, JulkICT-osasto Valmistelu Saavutettavuusdirektiivi voimaan 22.12.2016 Työryhmä asetettu

Lisätiedot

1 (2) VM078:00/2012. Nimeämispyyntö. Julkisen hallinnon ICT-osasto Jakelussa mainituille

1 (2) VM078:00/2012. Nimeämispyyntö. Julkisen hallinnon ICT-osasto Jakelussa mainituille Nimeämispyyntö VM078:00/2012 1 (2) Julkisen hallinnon ICT-osasto 31.3.2016 Jakelussa mainituille NIMEÄMISPYYNTÖ KUNTIEN TALOUSTIETOJEN, TILASTOINNIN JA TIETOHUOLLON KEHITTÄMISOHJELMAN PROJEKTIRYHMÄÄN Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Kieku-hankkeen katsaus

Kieku-hankkeen katsaus Kieku-hankkeen katsaus Kieku-info 11.10.2016 Seija Friman Tilaisuus, Esittäjä Kiekun käyttöönottoerä 6 tuotantoon 1.10.2016 Oikeusministeriön hallinnonala n. 9.300 htv Eduskunnan kanslia n. 440 htv + 130

Lisätiedot

Henkilötunnus ja henkilön yksilöinti Maarit Huotari, Lainsäädäntöneuvos Omadata tiedonhallinnan käsitteenä ja säädösympäristö -seminaari

Henkilötunnus ja henkilön yksilöinti Maarit Huotari, Lainsäädäntöneuvos Omadata tiedonhallinnan käsitteenä ja säädösympäristö -seminaari Henkilötunnus ja henkilön yksilöinti 29.11.2017 Maarit Huotari, Lainsäädäntöneuvos Omadata tiedonhallinnan käsitteenä ja säädösympäristö -seminaari Tausta: miksi selvitys tehdään? Nykytila: Henkilötunnuksen

Lisätiedot

Arkistolaitos ja avoin tieto. Kohti avointa ja kestävää tietoa -seminaari 21.11.2014 Mikkelin ammattikorkeakoulu Tytti Voutilainen

Arkistolaitos ja avoin tieto. Kohti avointa ja kestävää tietoa -seminaari 21.11.2014 Mikkelin ammattikorkeakoulu Tytti Voutilainen Arkistolaitos ja avoin tieto Kohti avointa ja kestävää tietoa -seminaari 21.11.2014 Mikkelin ammattikorkeakoulu Tytti Voutilainen Avoimuus on keskeisin arvo Arkistolaitos edistää hyvän tiedonhallintatavan

Lisätiedot

Valtioneuvoston tietosisältöjen semanttinen yhteentoimivuus

Valtioneuvoston tietosisältöjen semanttinen yhteentoimivuus Valtioneuvoston tietosisältöjen semanttinen yhteentoimivuus Maija Jussilainen tietoasiantuntija Valtioneuvoston tietohallintoyksikkö Valtiovarainministeriö maija.jussilainen@vm.fi 09-1603 4935 0400-415

Lisätiedot

Uuden viraston toimeenpanohanke luomme uutta yhdessä

Uuden viraston toimeenpanohanke luomme uutta yhdessä Uuden viraston toimeenpanohanke luomme uutta yhdessä SOSIAALIPÄIVYSTYS OSANA UUDISTUVAA SOSIAALI JA TEEVDNEHUOLTOA 14.9.2017 Margit Päätalo, johtaja PohjoisSuomen aluehallintovirasto 1 19.9.2017 Etunimi

Lisätiedot

Mitä tapahtuu JulkICT-kentällä. ICT-johtaja Anna-Maija Karjalainen ICT-muutostukiseminaari

Mitä tapahtuu JulkICT-kentällä. ICT-johtaja Anna-Maija Karjalainen ICT-muutostukiseminaari Mitä tapahtuu JulkICT-kentällä ICT-johtaja Anna-Maija Karjalainen ICT-muutostukiseminaari 8.10.2014 Neljä kansallista strategiaa Asiakkuusstrategia Yhteistyössä palvelu pelaa Julkisen hallinnon ICT:n hyödyntämisstrategia

Lisätiedot

Avoimen hallinnon toteutuminen virastoissa -kysely 2015

Avoimen hallinnon toteutuminen virastoissa -kysely 2015 Avoimen hallinnon toteutuminen virastoissa -kysely 2015 Kyselyyn vastanneiden määrä oli 49. 1. Avoimen hallinnon periaatteita on esitelty virastossamme. Vastaajien määrä: 46 Avoimet vastaukset: Jollain

Lisätiedot

Digi pienissä kunnissa ja maaseudulla

Digi pienissä kunnissa ja maaseudulla Digi pienissä kunnissa ja maaseudulla Kehittyvät julkishallinnon palvelut ja niiden käytettävyys Jari Ylikoski, Tietoyhteiskunta 12.9.2019 Toimintaympäristön muutoksesta (ylätasolla) Julkishallinnon toimintaympäristö

Lisätiedot

Ylijohtaja Terttu Savolainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen Alueelliset nuorisotyöpäivät

Ylijohtaja Terttu Savolainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen Alueelliset nuorisotyöpäivät 23.8.2016 Ylijohtaja Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen 16.2.2017 Alueelliset nuorisotyöpäivät Mikä muuttuu julkisen hallinnon rakenteen muutoksen iso kuva Ministeriöt

Lisätiedot

Sääntelyn keventäminen - hallitusohjelman kärkihankkeita

Sääntelyn keventäminen - hallitusohjelman kärkihankkeita Sääntelyn keventäminen - hallitusohjelman kärkihankkeita Susanna Metsälampi 29.10.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Kärkihankkeet esityksessä Norminpurku http://www.lvm.fi/web/hanke/nor minpurku

Lisätiedot

Julkisen rajapinnan testausohje Swaggerin kautta

Julkisen rajapinnan testausohje Swaggerin kautta Julkisen rajapinnan testausohje Swaggerin kautta Yllä esimerkkikuva Hankeikkunan julkisen rajapinnan dokumentoivasta Swagger-näkymästä. Swagger tarjoaa kevyen selainkäyttöliittymän jonka kautta rajapinnan

Lisätiedot

Millainen on TEAS-hanke ja mitä sillä tavoitellaan? Kaisa Lähteenmäki-Smith, VNK TEM

Millainen on TEAS-hanke ja mitä sillä tavoitellaan? Kaisa Lähteenmäki-Smith, VNK TEM Millainen on TEAS-hanke ja mitä sillä tavoitellaan? Kaisa Lähteenmäki-Smith, VNK TEM 10.2.2017 VNK:n tarjoamat viestinnän tukitoimet ja -välineet Selvitys- ja tutkimushankkeilta edellytetään aktiivista

Lisätiedot

TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT

TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari 28.10.2011 Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Projektin ensisijaisena tavoitteena on yhteisesti suunnitella ja arvioida alueellisen ja paikallisen tason tietojärjestelmäarkkitehtuurin

Lisätiedot

Palvelunäkymät - Kuntien palvelut uudistuvaan Suomi.fi-verkkopalveluun

Palvelunäkymät - Kuntien palvelut uudistuvaan Suomi.fi-verkkopalveluun Palvelunäkymät - Kuntien palvelut uudistuvaan Suomi.fi-verkkopalveluun Kansallinen palveluarkkitehtuuriohjelma 14.9.2016, Kuntamarkkinat Jani Ruuskanen, Väestörekisterikeskus Tausta lyhyesti Palvelunäkymät

Lisätiedot

Asiakaslähtöiset ja yhteentoimivat Oppijan palvelut

Asiakaslähtöiset ja yhteentoimivat Oppijan palvelut Asiakaslähtöiset ja yhteentoimivat Oppijan palvelut Oppijan verkkopalvelut seminaari Helsinki, Finlandia-talo Ohjelmapäällikkö Marjukka Saarijärvi 9.12.2013 Sisältö Oppijan palvelut osana SADe-ohjelmaa

Lisätiedot

Energia- ja ilmastostrategia tienä hallituksen bioenergiatavoitteisiin

Energia- ja ilmastostrategia tienä hallituksen bioenergiatavoitteisiin Energia- ja ilmastostrategia tienä hallituksen bioenergiatavoitteisiin Neuvotteleva virkamies Markku Kinnunen Paikallisvoima ry:n vuosiseminaari 2016 18.2.2016 Kärkihanke 1: Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan

Lisätiedot

Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä

Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00515 JulkICT Korhonen Juhani 02.10.2017 Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Kokous Epävirallinen sähköisen hallinnon

Lisätiedot

Isyyslain koulutuskierros. Johtaja Satu Koskela Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Isyyslain koulutuskierros. Johtaja Satu Koskela Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Isyyslain koulutuskierros Johtaja Satu Koskela Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomen AVIn toimialue Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1.3.2015 2 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Julkisen hallinnon teknologisen kehittämisen tulevaisuuden näkymiä

Julkisen hallinnon teknologisen kehittämisen tulevaisuuden näkymiä Julkisen hallinnon teknologisen kehittämisen tulevaisuuden näkymiä Digi arkeen -neuvottelukunta 14.11.2018 Anna-Maija Karjalainen, ICT-johtaja, valtiovarainministeriö Julkisen hallinnon ICT -osasto Digitalisoinnin

Lisätiedot

Lausuntopalvelu.fi valtion virastojen lausuntomenettelyn työkaluna

Lausuntopalvelu.fi valtion virastojen lausuntomenettelyn työkaluna Lausuntopalvelu.fi valtion virastojen lausuntomenettelyn työkaluna Avoimen hallinnon virkamiesverkoston tilaisuus 13.10.2016 Liisa Männistö Oikeusministeriö, Demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden

Lisätiedot

Kokeiluilla ihmislähtöistä ohjausta!

Kokeiluilla ihmislähtöistä ohjausta! Kokeiluilla ihmislähtöistä ohjausta! Kärkihankkeen ja kokeilutoiminnon lyhyt esittely Kaisa Lähteenmäki-Smith VNK, politiikka-analyysiyksikkö Verkostot kokeilukulttuurin vahvistajina tilaisuus Kuntatalolla

Lisätiedot

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn toimijoiden yhteistyöpäivä 17.11.2015 /ESavi Orientaatioksi..

Lisätiedot

Raportoinnin hyödyntäminen ja tiedon tuottamisen tulevaisuus Kimmo Järvinen

Raportoinnin hyödyntäminen ja tiedon tuottamisen tulevaisuus Kimmo Järvinen Raportoinnin hyödyntäminen ja tiedon tuottamisen tulevaisuus Kimmo Järvinen Kiekun raportointi Kieku-raportointi, missä mennään ja mihin mennään? - Kehittämisen viitekehys Roolit Suhde muuhun kehittämiseen

Lisätiedot

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASIANTUNTIJAJAOSTON ASETTAMINEN

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASIANTUNTIJAJAOSTON ASETTAMINEN Asettamispäätös 1 (5) VM130:01/2015 12.5.2016 JulkICT-osasto JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASIANTUNTIJAJAOSTON ASETTAMINEN Tausta Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunnasta

Lisätiedot

Digitalisoidaan julkiset palvelut. Anne Kauhanen-Simanainen Digitaaliset palvelut ja vaikuttamismahdollisuudet -työpaja

Digitalisoidaan julkiset palvelut. Anne Kauhanen-Simanainen Digitaaliset palvelut ja vaikuttamismahdollisuudet -työpaja Digitalisoidaan julkiset palvelut Anne Kauhanen-Simanainen Digitaaliset palvelut ja vaikuttamismahdollisuudet -työpaja 31.5.2016 2 3 Toimenpide 1: Luodaan ja otetaan käyttöön kaikkia julkisia palveluita

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen. Kieku-käyttäjäfoorumi, toukokuu 2015. Olli Ahonen Valtiokonttori

Tiedolla johtaminen. Kieku-käyttäjäfoorumi, toukokuu 2015. Olli Ahonen Valtiokonttori Tiedolla johtaminen Kieku-käyttäjäfoorumi, toukokuu 2015 Olli Ahonen Valtiokonttori Valtion taloushallinnon strategia 2020 ja tiedolla johtaminen Taloushallinnon järjestelmät tukevat tiedolla johtamista,

Lisätiedot

Maakuntauudistus muuttaa hallinnon rakenteet

Maakuntauudistus muuttaa hallinnon rakenteet Maakuntauudistus muuttaa hallinnon rakenteet Julkisen hallinnon rakenne ja työnjako muuttuu olennaisesti. Valtionhallinnon jako keskus, alue ja paikallishallintoon päättyy. Lapin aluehallintovirasto, johtaja

Lisätiedot

Uudistuva lainsäädäntö mitä laki tiedonhallinnasta ja tietojen käsittelystä julkishallinnossa tuo mukanaan

Uudistuva lainsäädäntö mitä laki tiedonhallinnasta ja tietojen käsittelystä julkishallinnossa tuo mukanaan Uudistuva lainsäädäntö mitä laki tiedonhallinnasta ja tietojen käsittelystä julkishallinnossa tuo mukanaan 10.12.2015 Hannele Kerola Lainsäädäntöneuvos Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen

Lisätiedot

VALTASA-hanke Valtionhallinnon yhteinen ICTarkkitehtuuri. VITKO neuvotteleva virkamies Jukka Uusitalo / ValtIT

VALTASA-hanke Valtionhallinnon yhteinen ICTarkkitehtuuri. VITKO neuvotteleva virkamies Jukka Uusitalo / ValtIT VALTASA-hanke Valtionhallinnon yhteinen ICTarkkitehtuuri (työversio 31.12.2009) VITKO 11.2.2010 neuvotteleva virkamies Jukka Uusitalo / ValtIT Valtionhallinnon kokonaisarkkitehtuuri Kuvaustasot VALTASA-hankkeen

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot

LUONNOS Valtioneuvoston periaatepäätös asiakirjallisen aineiston digitoinnista ja arkistoinnista vain sähköisenä

LUONNOS Valtioneuvoston periaatepäätös asiakirjallisen aineiston digitoinnista ja arkistoinnista vain sähköisenä Valtioneuvoston periaatepäätös asiakirjallisen aineiston digitoinnista ja arkistoinnista vain sähköisenä JUHTA 7.2.2017 Johtaja Hannu Sirén Huomioon otettavia periaatepäätöksen ulottuvuuksia 1. Sähköinen

Lisätiedot

Kansallinen palveluväylä - yleiskuva ja tilanne nyt , Jyväskylä Pauli Kartano Valtiovarainministeriö, JulkICT

Kansallinen palveluväylä - yleiskuva ja tilanne nyt , Jyväskylä Pauli Kartano Valtiovarainministeriö, JulkICT Kansallinen palveluväylä - yleiskuva ja tilanne nyt 20.5.2014, Jyväskylä Pauli Kartano Valtiovarainministeriö, JulkICT Kansallinen Palveluarkkitehtuuri -ohjelma 2014-2017 Perustietovarannot Julkisen hallinnon

Lisätiedot

Maistraattien uudelleenorganisointi

Maistraattien uudelleenorganisointi Asettamispäätös VM100:00/2017 24.8.2017 luonnos 1662/00.01.00.01/2017 Maistraattien uudelleenorganisointi Asettaminen Toimikausi Tausta Valtiovarainministeriö on tänään asettanut hankkeen valmistelemaan

Lisätiedot

Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu

Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu Merja Turunen, Ympäristöministeriö 12.2.2016 Hallitusohjelma BIOTALOUS JA PUHTAAT RATKAISUT 1. Hiilettömään puhtaaseen ja uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Data käyttöön! Ministeriön datapolitiikka osana työ- ja elinkeinopolitiikkaa 18.3.2014

Data käyttöön! Ministeriön datapolitiikka osana työ- ja elinkeinopolitiikkaa 18.3.2014 Data käyttöön! Ministeriön datapolitiikka osana työ- ja elinkeinopolitiikkaa 18.3.2014 Antti Eskola Kaupallinen neuvos Innovaatiopolitiikan ryhmä Työ- ja elinkeinoministeriö Data käyttöön mutta mikä data?

Lisätiedot

Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus

Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos Paikkatietomarkkinat 3.11.2009 Helsingin Messukeskus 9.11.2009 on paikkatietoinfrastruktuurin toteuttamiseen ja hyödyntämiseen liittyvän tiedon ja kokemusten vaihdon foorumi.

Lisätiedot

Kuntien ICT-muutostukiohjelma. Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen

Kuntien ICT-muutostukiohjelma. Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen Kuntien ICT-muutostukiohjelma Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen Ossi Korhonen 11.12.2014 ICT-muutostukiprojekteissa nyt mukana yhteensä 135 kuntaa ICT-muutostuki

Lisätiedot

Turvallisuus. Käytettävyys. Yhteistyö. Hallinnon turvallisuusverkkohanke Hankkeen esittely

Turvallisuus. Käytettävyys. Yhteistyö. Hallinnon turvallisuusverkkohanke Hankkeen esittely Turvallisuus. Käytettävyys. Yhteistyö. Hallinnon turvallisuusverkkohanke Hankkeen esittely Valtiovarainministeriö TUVE-hanke 03/2012 TUVE - esityksen sisältö 1. Mitä hallinnon turvallisuusverkolla tarkoitetaan

Lisätiedot

APUTAULUKKO Työaika: 108 t 45 min Kaavamainen esitys sen tuntimäärän osoittamiseksi, joka voidaan jättää puskurityöaikaan RVLTAS:n perusteella.

APUTAULUKKO Työaika: 108 t 45 min Kaavamainen esitys sen tuntimäärän osoittamiseksi, joka voidaan jättää puskurityöaikaan RVLTAS:n perusteella. 29.11.2002 RVLTAS (VM 4.3.2003) Päivitetty 1.10.2007 LIITE 9 APUTAULUKKO : 108 t 45 min Laskentaperuste: 0 21 108 t 45 min 114 t 45 min 6 t 00 min - laskentapäivän arvo 5:10 1 20 101 t 30 min 109 t 17

Lisätiedot

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja JUHTAn roolit? Seminaari 09.06.2015 Sirpa Alitalo & Markku

Lisätiedot

Digitaalinen hallinto - mitä puuttuu vai puuttuuko mitään?

Digitaalinen hallinto - mitä puuttuu vai puuttuuko mitään? Digitaalinen hallinto - mitä puuttuu vai puuttuuko mitään? Informaatio- ja tietoteknologiaoikeuden professori Tomi Voutilainen 1 Sähköinen hallinto Sähköiset palvelut ja tietojärjestelmät Palveluiden käyttäjät

Lisätiedot

Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma toimeenpano

Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma toimeenpano Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma 2022 - toimeenpano Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen 23.4.2015 24.4.2015 1 Ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelma 2022 24.4.2015 2 Tausta IPCC II,

Lisätiedot

Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015 (LUONNOS)

Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015 (LUONNOS) Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015 (LUONNOS) Julkisen tiedon hyödyntämistä edistetään avaamalla julkisin varoin tuotettuja tietovarantoja kansalaisten ja yritysten käyttöön. Näin avataan markkinoita uusille

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ Kirsi Varhila Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Keskeiset tavoitteet Uudistus osana

Lisätiedot

Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan, analytiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla

Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan, analytiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla 1 (5) Kirje VM/1609/02.02.03.09/2018 6.9.2018 Ministeriöiden tietohallinto- ja taloushallintojohdolle jaettavaksi edelleen virastoille ja laitoksille Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan,

Lisätiedot