TUTKIMUS, TUOTEVAATIMUKSET JA MÄÄRÄYKSET OSANA PALOTURVALLISUUDEN HALLINTAA
|
|
- Hannes Elstelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TUTKIMUS, TUOTEVAATIMUKSET JA MÄÄRÄYKSET OSANA PALOTURVALLISUUDEN HALLINTAA Esko Mikkola VTT PL 1000, VTT Tiivistelmä Käytännön kokemusta tulipaloista, niiden syistä, luonteesta ja seurauksista kertyy Suomessa kaikkiaan noin tulipalon verran vuodessa. Rakennuskanta, rakennuksissa tapahtuva toiminta ja ihmisten käyttäytyminen ovat muuttuvia tekijöitä, joista seuraa jatkuvaa tarvetta määräysten ja ohjeiden kehittämiseen. Tutkimusta tarvitaan jalostamaan tilastoista ja käytännön kokemuksista saatua tietoa ja arvioimaan eri tekijöiden vaikuttavuutta kokonaisuuden kannalta. Myös materiaalien, tuotteiden, rakenteiden, laitteiden, jne. paloturvallisuuden kehittämisessä tarvitaan edelleen merkittävää tutkimuksellista panostusta. Pääosassa kaikesta rakentamisesta käytetään määräyksissä annettujen vaatimustasojen toteutumisen osoittamiseen tuotteiden ja rakenteiden paloluokitusta. Tämän menettelyn pohjana ovat koemenetelmästandardit, luokitusstandardit, tuotestandardit ja soveltamisstandardit. Toisena tapana voidaan käyttää oletettuun palonkehitykseen perustavaa menettelyä, jonka tulee kattaa kohteessa todennäköisesti esiintyvät tilanteet. Lisäksi tarvitaan ohjeita ja vaatimuksia suunnittelua, rakentamista ja valvontaa koskien. TAUSTAA Suomessa tapahtuu kaikkiaan noin tulipaloa vuodessa [1]. Näistä rakennuspaloja on noin 3500 eli joka päivä noin 10 rakennuspaloa. Suorat palovahingot ovat noin 2 promillea BKT:sta eli suuruusluokkaa 300 miljoonaa euroa vuodessa. Tulipaloissa menehtyy vuosittain keskimäärin lähes 100 henkeä eli noin 20 henkeä miljoonaa asukasta kohden. Läntisessä Euroopassa vastaava luku vaihtelee välillä 6 20, joten Suomessa olisi todella tehtävää palokuolemien vähentämisessä etenkin kun tilanne näyttää vain pahenevan. Vuosina tulipaloissa menehtyneistä on ollut noin kolme neljäsosaa miehiä ja suunnilleen kolmannes yli 60 vuoden ikäisiä [2]. Vaikka painotukset tiettyihin ryhmiin ovat vahvat, täytyy toimenpiteet kohdistaa kuitenkin laajalla rintamalla, jottei tilanne edelleen huonontuisi. Käytännön kokemusta meillä on tulipaloista, niiden syistä, luonteesta ja seurauksista Suomessa tehtävän tilastoinnin (Pronto onnettomuustietokanta) ansiosta runsaasti ja tietoa kertyy koko ajan lisää. Rakennuskanta ja käyttäjien toiminta myös muuttuvat, eikä kaikkia muutoksia ja voi ennustaa taaksepäin katsovista tilastoista. Myöskään määräykset eivät koskaan ole valmiita,
2 vaan niiden kehitystä ohjaavat niin uusi tieto kuin muuttuvat tarpeet ja vaatimukset elinympäristön ja elinkeinoelämän suhteen. Mistä sitten ilmenevät muutokset johtuvat? Tulipalojen kokonaismäärän vaihteluun vaikuttaa eniten metsäpalojen määrän vaihtelut, missä suurimpana tekijänä ovat kesien väliset lämpötila/kuivuusvaihtelut. Rakennuspalojen osalta kasvua vuonna 2006 oli noin 15 % edellisten vuosien keskiarvoon verrattuna tulipalojen määrissä [1]. Lieneekö tähän vaikutusta ihmisten välinpitämättömyyden ja vastuuttomuuden lisääntymisellä? Toisaalta vakuutusyhtiöiden tietojen mukaan taloudelliset vahingot meillä ovat pienemmät kuin muissa Pohjoismaissa! Tätä selittänee ainakin osin se, että vakuutusyhtiöiden käytännöt eri maissa ovat poikkeavia. Suomessa vakuutusyhtiöiden väitetään edelleen toimivan yhteisönä, jossa tietoa jaetaan myös kilpailijoille! Mikä on sitten rakentamistavan merkitys ja mikä on ihmisten käyttäytymisen merkitys? Ja miten voidaan vaikuttaa tulevaan kehitykseen? Tässä esitelmässä hahmotetaan niitä keinoja ja kokonaisuuksia, joiden avulla vaikutetaan tutkimuksen, tuotevaatimusten ja määräysten avulla paloturvallisuuteen siihen sisältöä tuottamalla. PALOTURVALLISUUDEN HALLINNAN KEINOJA Tutkimus Materiaalien ja tuotteiden palo-ominaisuuksista tiedetään tutkimuksen antamien tulosten kautta paljon siitä mitkä tekijät vaikuttavat ja minkä verran. Näitä ominaisuuksia ovat mm. syttyminen, palamisen voimakkuus, palon leviäminen sekä savun ja myrkyllisten kaasujen muodostuminen. Tulipalon tärkein yksittäinen tekijä on materiaalin/tuotteen paloteho eli se kuinka paljon se tuottaa lämpöä palaessaan. Mutta myös palamattomat materiaalit vaikuttavat palon kehittymiseen. Yleensä ne pystyvät hidastamaan palon leviämistä esim. suojaavan vaikutuksen avulla kunnes esimerkiksi muodonmuutokset, liiallinen kuumeneminen tai sulaminen aiheuttavat palon leviämisen. Sytytyslähteistä ja ensimmäisenä syttyvistä kohteista tunnetaan lukuisten mittausten avulla niiden keskeiset ominaisuudet ja niitä voidaan käyttää palotilanteiden ja tuotteiden käyttäytymisen arvioinnissa. Todellisten alkupalojen vaihtelut ovat todella laajat. Seuraavassa on esitetty suuruusluokka-arvioita varsin tyypillisistä alkupalon tilanteista huipputehoina [3,4,5]: - kynttilä 0,05 kw - roskakori 30 kw - TV 300 kw - pehmustettu nojatuoli kw - jääkaappi-pakastin kw - henkilöauto kw. Rakenteiden palonkestävyyteen vaikuttavat materiaaliominaisuudet korkeissa lämpötiloissa, rakenteen dimensiot, liitosratkaisut, komponenttien toimivuus kokonaisuutena, jne. On myös
3 muistettava, että paloa kestävät rakenteet eivät yleensä pysty estämään kuolemia tai loukkaantumisia palon alkuvaiheessa, mutta ne turvaavat poistumista ja pelastamista sekä rajoittavat omaisuusvahinkoja. Tutkimusta tarvitaan löytämään uutta, jalostamaan tilastoista ja käytännön kokemuksista saatua tietoa ja arvioimaan eri tekijöiden vaikuttavuutta kokonaisuuden kannalta. Myös materiaalien, tuotteiden, rakenteiden, laitteiden, jne. paloturvallisuuden kehittämisessä tarvitaan edelleen merkittävää tutkimuksellista panostusta. Määräysten kannalta tutkimuksella halutaan vastauksia tarvittaviin vaatimustasoihin ja menetelmiin, joilla vaatimusten täyttyminen voidaan osoittaa. Standardisointi Palokoemenetelmät ovat yksi tapa simuloida todellisia tulipaloja. Standardien taustalla on ajatuksia paloskenaarioista eli uhkakuvista. Nämä uhkakuvat perustuvat joko käytännön kokemukseen tai oletuksiin mahdollista, ainakin pienen todennäköisyyden palotilanteista tai analysoiduista riskien mahdollisuuksista. Yksinkertaistamalla näistä päädytään standardoituihin koemenetelmiin, jotka kuvaavat ainakin osittain valittuja skenaarioita. Standardikokeita on kehitetty materiaaleille, tuotteille, rakenteille ja järjestelmille. Palokoemenetelmästandardien lisäksi tarvitaan luokitusstandardeja (jos luokitus ei sisälly koemenetelmään), soveltamisstandardeja, koemenetelmien laajennettua soveltamista koskevia standardeja sekä koemenetelmien käyttöä ohjaavia standardeja (esim. testattavien tuotteiden vakiointi ja alustat, koekappaleiden asennus). Myös tuotestandardit sisältävät paloturvallisuuteen liittyviä osia (testaustavan määrittelyjä, jne.). Kokeiden lisäksi standardisoidaan myös laskentamenetelmiä. Näissä kuvataan valitun paloskenaarion tapahtumia laskentamallien avulla. Laskentamallit perustuvat kokeellisten tutkimusten tuloksiin ja mallintamiseen. Esimerkkinä näistä ovat mm. rakenteiden Eurokoodi menetelmät. Suomessa paloalan standardisointia koordinoi SFS:n alainen Palotekninen komitea TK 108. Sen toimialoina ovat palontorjunta, sammutus- ja savunpoistolaitteet, palokuntakalusto, rakenteellinen palontorjunta sekä TEVASTA ry:n alainen paloalan standardisointi. Toimialalla valmistui vuoden 2006 aikana 38 eurooppalaista EN standardia ja 24 globaalia ISO standardia. Nämä standardit koskevat maalla tapahtuvaan rakentamiseen, laitteisiin ja vaatetukseen liittyvää paloturvallisuutta. Vaikka tulipalot ja niiden seuraukset eivät tunne eroa sen suhteen missä ympäristössä tulipalo sattuu, standardien ja määräysten maailmassa kaikki on toisin riippuen sovelluskohteesta. Niinpä merenkulun puolella ovat voimassa kaikkia maailman meriä koskevat IMO (International Maritime Organisation) säännökset ja tietysti lentokoneita, junia ja linja-autoja koskevat aivan erilliset maa- tai aluekohtaiset säännöksensä! Määräykset ja ohjeet Paloturvallisuutta koskevissa määräyksissä annetaan yleensä yleiset vaatimukset, joita täydennetään yksilöidymmillä ohjeilla. Esimerkkinä ovat rakentamisen paloturvallisuutta
4 koskevat määräykset ja ohjeet vuodelta 2002 [6], jossa esitetyt olennaiset vaatimukset ovat samat kuin rakennustuotedirektiivissä. Seuraavassa esitetään kertauksena paloturvallisuutta koskevat olennaiset vaatimukset muutamin selityksin ja kommentein: Kohteen kantavien rakenteiden tulee palon sattuessa kestää niille asetetun vähimmäisajan; - vähimmäisajan määrää turvalliseen poistumiseen sekä pelastamiseen ja sammuttamiseen tarvittava aika Palon ja savun kehittymisen ja leviämisen kohteessa tulee olla rajoitettua; - kohteen käyttötapa vaikuttaa hyväksyttäviin rajoihin - poistumisreittien turvaaminen palolta ja savulta tärkeintä - suojausjärjestelmillä voidaan estää palon leviämistä Palon ja savun leviämistä lähistöllä oleviin rakennuksiin/tiloihin tulee rajoittaa; - leviämistä tulee rajoittaa niin, että siitä ei ole vaaraa muulle toiminnalle (huom. myös savunpoiston sijoitus) Kohteessa olevien henkilöiden on voitava palon sattuessa päästä poistumaan kohteesta tai heidät on voitava pelastaa muulla tavoin; - oletettujen palotapahtumien sattuessa poistumiseen ja pelastamiseen on oltava käytettävissä riittävästi aikaa Pelastushenkilöstön turvallisuus on otettava huomioon - hyväksyttävien palotapahtumien rajoittaminen - teknisillä turvavarusteilla varmennetaan pelastamisen onnistumista. Näiden yleisten vaatimusten käytännön ohjeistuksessa on olemassa periaatteessa jatkuva kehitystehtävä. Rakennusten paloluokkien ja käyttötapojen määrittelyt sekä tuote- ja rakennekohtaisten luokkavaatimusten pitäminen ajan tasalla rakentamisen muuttuessa aiheuttaa muutostarpeita olemassa olevien perusteettomien vaatimuserojen korjaamisten lisäksi. Toiminnallista paloturvallisuussuunnittelua käytettäessä pystytään periaatteessa hallitsemaan laajempien kokonaisuuksien paloturvallisuus. Käytännön ohjeiden vajavaisuus on vielä hidastanut tämän menettelyn laajempaa (ja tehokkaampaa) käyttöä. Vaativissa kohteissa kokonaisriskiin perustuva paloturvallisuussuunnittelu on kuitenkin aivan välttämätöntä. Määräykset ja ohjeet koskevat rakentamisessa pääasiassa vain kiinteitä osia. Irtaimiston huomioon ottaminen tapahtuu lähinnä palokuorman kautta ja silloinkin hyvin karkealla tavalla. Ihmisten, eli käyttäjien suhteen on kontrolli vielä heikommissa kantimissa. Koska ihmisten toimintaan ei suoranaisesti haluta puuttua määräyksiä laatimalla, tulisi huolehtia koulutuksellisin keinoin vastuullisten toimintatapojen varmistamisesta! Kokonaisuuksien hallinta ja pätevyydet
5 Rakentamisen vastuista lainsäädännössä (Maankäyttö ja rakennuslaki 119 ) määritellään seuraavaa: Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä myönnetyn luvan mukaisesti. Hänellä tulee olla hankkeen vaativuus huomioon ottaen riittävät edellytykset sen toteuttamiseen sekä käytettävissään pätevä henkilöstö. SRMK osan A2 [7] mukaan tämä tarkoittaa, että rakennushankkeeseen ryhtyvän käytettävissä tulee olla riittävän ajoissa ja suunnittelutehtävän vaativuutta vastaavasti pätevyysvaatimukset täyttävät suunnittelijat. Tämä sisältää eri osasuunnitelmien suunnittelijoiden pätevyyden varmistamisen. Kokonaisuuksien kannalta tulee lisäksi aina muistaa myös pätevyydet rakentamisen aikana, valvonnassa sekä käytön aikana. Laajasti katsoen rakentamisen prosessin eri vaiheissa (kaavoitus, tarveselvitys, hankesuunnittelu, luonnossuunnittelu, toteutussuunnittelu, rakentaminen, käyttöönotto, käyttö) tulee omistajan, rakennuttajan, suunnittelijoiden ja viranomaisten toimia yhteistyössä ennakoivasti pitäen mielessä kokonaisuuden toimivuus ja turvallisuus. MUUTOSSUUNTIA JA TOIMENPIDE-EHDOTUKSIA Paloturvallisuuden parantaminen niin palokuolemia kuin omaisuusvahinkoja vähentämällä vaatii monentasoisia toimenpiteitä niin teknisten vaatimusten ja ratkaisujen kuin ihmisten käyttäytymisenkin suhteen. Tulipalojen riskien ymmärtämiseen, ihmisten suhtautumiseen muutoksiin ja mahdollisiin muutostekijöihin liittyy useita kysymyksiä: - Heikkeneekö tulipalojen vaarojen ymmärtäminen edelleen? Onko tämän kehityksen muuttamiseen tahtoa ja keinoja? - Miten laajentaa henkilökohtaisen vastuun ymmärtämistä? Viranomaisohjeiden ja valvonnan laajentamiseen turvaaminen ei voi olla varsinainen ratkaisu! - Kasvaako sietokynnys suhtautumisessa onnettomuuksiin? - Miten väestössä tapahtuvat muutokset (ikääntyminen, sosiaaliset muutokset, jne) todellisuudessa vaikuttavat? - Miten asumisalueiden sosiaaliset muutokset vaikuttavat? - Yksikkökoon kasvamisen, vakinaisen henkilökunnan vähenemisen ja ylläpitoon liittyvien palvelujen ulkoistamisen vaikutukset? - Tuotteiden ja ihmisten liikkuvuuden lisääntymisen vaikutukset? Lisääkö energian säästö ja uudet energiamuodot paloriskejä? Liikennevälineiden tulipalot ovat jo selvässä kasvussa! Paloturvallisuuden parantamiseen tarvitaan edelleen tutkimustietoa, standardisointia, ohjeiden ja määräysten kehitystä sekä aimo annos yhteistyötä eri osapuolten kesken. Seuraavassa on tiivistettynä niitä tehtäviä ja toimenpiteitä, joihin pitäisi keskittyä paloturvallisuuden parantamisessa: - Paloturvallisuuskulttuurin kehittäminen (osana yleistä turvallisuuskulttuurin kehitystä) o Paloturvallisen käyttäytymisen ja vastuullisuuden edistäminen kaikilla tasoilla; edellyttää koulutuspanostuksia! - Paloturvallisuutta ennaltaehkäisevien tuotteiden ja suunnittelumenetelmien kehittäminen ja käyttöönotto sekä määräysten ja ohjeiden tarkennukset - Tulipalojen ja palontorjunnan seurausten vähentäminen o Tulipalojen hallinta & jälkivahingot ja ympäristöhaitat kuriin - Resurssien käytön tehostaminen
6 o Rahoitus oikeisiin kohteisiin: tutkimus, tiedon jalostaminen standardeiksi ja ohjeiksi, tiedon levitys/koulutus o Tukea kansainväliseen yhteistyöhön LOPUKSI Omatoiminen riskianalyysi kannattaa aina. Myös turvallinen tulenkäsittely on taito, jonka tulisi siirtyä sukupolvelta toiselle. Tavalliset käyttömateriaalit ovat vaarallisia vasta kun ne joutuvat hallitsemattoman tulen kanssa kosketuksiin. Tulipaloihin varautuminen on meidän jokaisen oma henkilökohtainen velvollisuutemme. KIITOKSET Haluan kiittää VTT:llä paloturvallisuuden hyväksi työskenteleviä kollegoita taustatietojen tuottamisesta ja lukuisista inspiroivista keskusteluista paloturvallisuuden tiimoilta. LÄHDELUETTELO 1. Sisäasianministeriö SPEK Ahonen, A., Kokkala, M. & Weckman, H Burning characteristics of potential ignition sources of room fires. Espoo, VTT. 48 s. Tutkimuksia / Valtion teknillinen tutkimuskeskus; 285. ISBN Hietaniemi, J., Mangs, J. & Hakkarainen, T Burning of Electrical Household Appliances.An Experimental Study. Espoo, VTT Building and Transport. 60 s. + liit. 23 s. VTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes; ISBN Kruppa, J., Joyeux, D. & Zhao, B Evaluation of the fire resistance of a car park structure based on experimental evidences. In: Proceedings of Second International Conference on Fire Research and Engineering (ICFRE2). Gaithersburg, MD, 3-8, August Beteshda, MD: Society of Fire Protection Engineers. ss Suomen rakentamismääräyskokoelman osa E1. Rakennusten paloturvallisuus. Määräykset ja ohjeet. Ympäristöministeriön asetus rakennusten palo-turvallisuudesta. Ympäristöministeriö Suomen rakentamismääräyskokoelman osa A2. Rakennuksen suunnittelijat ja suunnitelmat. Ympäristöministeriön asetus rakennuksen suunnittelijoista ja suunnitelmista. Ympäristöministeriö 2002.
Rakennusten paloturvallisuus, säännökset ja ohjeet
Rakennusten paloturvallisuus, säännökset ja ohjeet Paloseminaari 18, Paloturvallisuus ja standardisointi 10.2.2016, HILTON Kalastajatorppa Jorma Jantunen Rakenteellista paloturvallisuutta koskevat olennaiset
PALOTURVALLISUUS MAANALAISISSA TILOISSA
PALOTURVALLISUUS MAANALAISISSA TILOISSA Esko Mikkola ja Tuomo Rinne VTT Copyright VTT LÄHTÖKOHTIA Maanalaisissa tiloissa tulipalo on erityisen vaarallinen: Poistuminen hidasta (pitkät etäisyydet, nousut,
Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen
Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät Tampere 9.11.2016 Rakenteellista paloturvallisuutta koskevat olennaiset
Suomen rakentamismääräyskokoelma muuttuu, miten käy rakentamista koskevien palomääräysten ja ohjeiden?
Suomen rakentamismääräyskokoelma muuttuu, miten käy rakentamista koskevien palomääräysten ja ohjeiden? Paloseminaari 17, Paloturvallisuus ja standardisointi 11.2.2015 Jorma Jantunen Rakenteellista paloturvallisuutta
Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen
Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Pelastuslain 379 / 2011velvoitteet 1. Yleiset velvollisuudet 4 Jokaisen on
Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen
Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen Jorma Jantunen Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista, Hotelli Käpylä 27.09.2016
Pelastuspäällikkö Petri Talikka
Pelastuspäällikkö Petri Talikka AIHEALUEET Keskeiset hoitolaitoksien paloturvallisuutta koskevat säädökset, mm.: Pelastuslaki Laki pelastustoimen laitteista Suomen rakentamismääräyskokoelma muut määräykset
TOIMINNALLINEN PALOTURVALLISUUSSUUNNITTELU
TOIMINNALLINEN PALOTURVALLISUUSSUUNNITTELU PALOTURVALLISUUS VAATIMUSTEN TÄYTTYMISEN OSOITTAMINEN Suomen rakentamismääräyskokoelma E1 (1.3.1) Suomen rakentamismääräyskokoelma E1 (1.3.2) Paloturvallisuuden
Tampereen kaupunki, rakennusvalvontavirasto rakennustarkastusinsinööri Jyrki Ottman 03.10.2013
Tampereen kaupunki, rakennusvalvontavirasto rakennustarkastusinsinööri Jyrki Ottman voimaan 1.7.2013, kaupan esteiden poisto jäsenmaiden välillä pakollinen CE-merkintä koskee niitä rakennustuotteita, joille
RAKENTAMISEN LAATU Rakennusvalvonnan näkökulma
RAKENTAMISEN LAATU Rakennusvalvonnan näkökulma Tarkastusinsinööri Timo Laitinen 24.5.2012 Rakennusvalvonnan tehtävät Rakennusvalvonnan tehtävänä on valvoa ja ohjata rakentamista sekä huolehtia kaupunkikuvasta.
PALOTURVALLISUUDEN OLENNAISET VAATIMUKSET (MRL
LUENNON SISÄLTÖ PALOTURVALLISUUDEN OLENNAISET VAATIMUKSET (MRL 117) UUSI ASETUS PALOTURVALLISUUDESTA (VOIMAAN 1.1.2018) SAVUNPOISTON PERIAATTEET TIMO O SALMI DIPL.INS, FISE PV 1 117 b (Maankäyttö- ja rakennuslaki,
TEKNINEN TIEDOTE 26.10.2015 Puukerrostalon toiminnallinen palotekninen suunnittelu
1.0 SOVELTAMISALA Tässä teknisessä tiedotteessa käsiteltävä oletettuun palonkehitykseen perustuva toiminnallinen paloturvallisuus on kansallisissa määräyksissä hyväksytty, Eurokoodeihin perustuva menetelmä,
SPU Eristeen paloturvallinen käyttö kattorakenteissa
TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R-08652-12 SPU Eristeen paloturvallinen käyttö kattorakenteissa Kirjoittajat: Luottamuksellisuus: Esko Mikkola Julkinen 2 (6) Sisällysluettelo 1 Tehtävä... 3 2 Aineisto... 3 3 Palotekninen
Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta, kokemuksia ja kehittämisideoita
Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta, kokemuksia ja kehittämisideoita Paloseminaari 2019 Paloturvallisuus ja standardisointi 6.2.2019 HILTON Kalastajatorppa Jorma Jantunen MRL Olennaiset
ASIANTUNTIJALAUSUNTO 2014-05-1 30.5.2014 1 (3) Rakenne-esimerkkejä SPU FR eristeen käytöstä enintään 16 kerroksisen P1-luokan rakennuksen ulkoseinässä
1 (3) Rakenne-esimerkkejä SPU FR eristeen käytöstä enintään 16 kerroksisen P1-luokan rakennuksen ulkoseinässä Lausunnon tilaaja: SPU Oy Pasi Käkelä Itsenäisyydenkatu 17 A 7 33500 Tampere 1. Lausunnon kohde
Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet
Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet MRL MRA RakMk LAKI ASETUS MÄÄRÄYS OHJE SELOSTUS 1.1.2000 MRL & MRA 1.5.2000 RakMk A1 2000 Rakennustyön valvonta, määräykset ja ohjeet 1.5.2000 RakMk A4
Energiavaatimukset uudis- ja korjausrakentamisen lupamenettelyssä
Energiavaatimukset uudis- ja korjausrakentamisen lupamenettelyssä Johtava rakennustarkastaja Jouni Vastamäki Rakennusvalvonta, Järvenpää p. 0403152581 Järvenpään kaupunki Tekijä, muokkaa Perustyylissä
Palomääräyksissä eroja Onko tarvetta harmonisointiin? Esko Mikkola
Palomääräyksissä eroja Onko tarvetta harmonisointiin? Esko Mikkola Taustaa Pohjoismainen komitea "Nordiska Kommitten för byggbestämmelser" (NKB) valmisteli aikanaan rakennustuotteiden tyyppihyväksyntää
RIL Rakenteellinen paloturvallisuus. Yleiset perusteet ja ohjeet. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry
RIL 195-1-2018 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry Rakenteellinen paloturvallisuus Yleiset perusteet ja ohjeet 2 RIL 195-1-2018 RILin julkaisuilla on oma kotisivu, joka löytyy osoitteesta www.ril.fi/kirjakauppa
Pasi Timo. Tarkastuspäällikkö vs. Vantaan kaupunki Rakennusvalvonta
MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUUTOS 41/2014 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUS KANTAVISTA RAKENTEISTA 477/2014 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUS POHJARAKENTEISTA 465/2014 SÄHKÖINEN ASIOINTI - LUPAPISTE RAKENNUSTYÖMAAN
Uudet tehtäväluettelot ja KSE13 -koulutus
Uudet tehtäväluettelot ja KSE13 -koulutus HJR12, Hankkeen johtaminen ja rakennuttaminen & valvonta 12.2.2014 Tu o m m e t i l a l l e r a t k a i s u t Tilaajan eli rakennushankkeeseen ryhtyvän lakisääteisiä
Oletettuun palonkehitykseen perustuva suunnittelu. Vanhempi opettaja Kimmo Vähäkoski, K17
1 Oletettuun palonkehitykseen perustuva suunnittelu Prosessikaavio 2 Suunnitteluvaiheessa 3 Hankkeen suunnitteluvaiheessa voidaan tehdä kustannustehokkaimmat valinnat paloturvallisuuden(kin) osalta. Suunnitellun
ASUNTOSPRINKLAUS SUOMESSA
TIIVISTELMÄ ASUNTOSPRINKLAUS SUOMESSA Kati Tillander, Kaisa Belloni, Tuomo Rinne, Jukka Vaari ja Tuomas Paloposki VTT PL 1000, 02044 VTT Asuntosprinklaus Suomessa on kaksivaiheinen asuntosprinklauksen
Katteen palovaatimus vaakasuorassa palokatkossa
TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R-02407-13 Katteen palovaatimus vaakasuorassa palokatkossa Kirjoittaja: Luottamuksellisuus: Esko Mikkola Julkinen 2 (5) Sisällysluettelo 1 Tehtävä... 3 2 Aineisto... 3 3 Palotekninen
Ympäristöministeriön asetus 4/13 rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä
Ympäristöministeriön asetus 4/13 rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä Rakentaja seminaari, Joensuu 11.6.2013 Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Europe's population density:
Mukana toiminnassa tällä hetkellä mm.
Suomen Palokatkoyhdistys SPY Suomen Palokatkoyhdistys on aloittanut toimintansa vuoden 2003 alusta. Tarkoituksena edistää rakentamisen ja olemassa olevien rakennusten paloturvallisuutta Suomessa. Puheenjohtajana
Industrial Fire Protection Handbook
Industrial Fire Protection Handbook Second Edition R. Craig Schroll T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari 2. esitys Antti Nilsson 23.11.2005 Industrial Fire Protection Handbook kirjoittanut R. Craig
TRANSFEU kohti paloturvallisempaa junaliikennettä
TRANSFEU kohti paloturvallisempaa junaliikennettä Palotutkimuksen päivät 2011 Tuula Hakkarainen, Simo Hostikka, Terhi Kling ja Esko Mikkola, VTT 2 Sisältö TRANSFEU-projektin perustiedot Lähtökohdat ja
Rakennuttajan vastuu ja päätöksenteko
Rakennuttajan vastuu ja päätöksenteko On tunnettava rakentamista ohjaava lainsäädäntö, rakentamismääräykset, paikallinen rakennusjärjestys, hyvän rakentamistavan periaatelinjaukset ja lukuisat yksityiskohtaiset
Rakennusten paloturvallisuus. Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö
Rakennusten paloturvallisuus Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö https://prontonet.fi/ 7000 Rakennuspalot, -palovaarat ja rakennuskanta 1550000 6000 5000 4485 6234 6267 6013 5906 5727 5958 5211 5519 5290
Korkeiden rakennusten poistumisturvallisuus
Korkeiden rakennusten poistumisturvallisuus L2 Paloturvallisuus Oy Tommi Nieminen Runeberginkatu 5 B 00100 Helsinki p. 040 7029044 tommi.nieminen@l2.fi www.l2.fi Korkea rakentaminen Suomessa Uutta meille
Rakenteiden sisältämät palokuormat ja niiden suojaaminen. Esko Mikkola KK-Palokonsultti Oy
Rakenteiden sisältämät palokuormat ja niiden suojaaminen Esko Mikkola KK-Palokonsultti Oy Taustaa Rakennusten paloturvallisuussuunnittelun lähtökohtana ovat rakennusten paloluokat, jotka rajoittavat niiden
Paloturvallisuustutkimus VTT:ssä. Paloklusteri 14.1.2015 Tuula Hakkarainen, erikoistutkija VTT
Paloturvallisuustutkimus VTT:ssä Paloklusteri 14.1.2015 Tuula Hakkarainen, erikoistutkija VTT Pohjois-Euroopan suurin soveltavan tutkimuksen organisaatio KAIKKEIN VAATIVIMMISTA INNOVAATIOISTA Suomessa
HASO. Turvallisuusilta
HASO Turvallisuusilta 30.1.2019 Ohjelma Vastuut ja velvollisuudet omistaja vs. asukas Kiinteistön Pelastussuunnitelma arjen turvallisuuden kivijalka Kodin pelastautumissuunnitelma riskianalyysi sekä toimintamallit
YLEISTÄ RAKENNUSPALOISTA JA PALOMÄÄRÄYKSISTÄ
YLEISTÄ RAKENNUSPALOISTA JA PALOMÄÄRÄYKSISTÄ Rakennuspalot - Jakauma Tulipaloja Suomessa 6000-7000 vuodessa Tulisija- ja hormipalot n. 15 % Sähköpalot n. 30 % Tulisija- ja hormipalot Tulisija- ja hormipalot
Uusi ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta
Uusi ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta Paloturvallisuus ja standardisointi 2018, Espoo Jorma Jantunen Uudet säädökset 1.1.2018 ja tuleva ohjeistus Vuonna 2017 vireille tulleet
PUURAKENTEET Uutta paloturvallisuudesta. Esko Mikkola Stefania Fortino Tuula Hakkarainen Jukka Hietaniemi Tuuli Oksanen
PUURAKENTEET Uutta paloturvallisuudesta Esko Mikkola Stefania Fortino Tuula Hakkarainen Jukka Hietaniemi Tuuli Oksanen Taustaa Puun paloturvallista käyttöä koskeva tutkijoiden ja teollisuuden verkosto,
Industrial Fire Protection Handbook
Industrial Fire Protection Handbook Second Edition R. Craig Schroll T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari Antti Nilsson 5.10.2005 Industrial Fire Protection Handbook toinen painos vuodelta 2002 käsittelee
Rakenteiden suunnittelua koskevien säädösten ja ohjeiden tilanne. Jukka Bergman Yli-insinööri Rakennukset ja rakentaminen yksikkö
Rakenteiden suunnittelua koskevien säädösten ja ohjeiden tilanne Jukka Bergman Yli-insinööri Rakennukset ja rakentaminen yksikkö Hilton Kalastajatorppa 10.12.2015 MRL I 1.1.2013-> MRL II 1.9.2014-> YMa+VNa
RAKENTEIDEN PALOTESTAUS EUROOPPALAISILLA MENETELMILLÄ. Tiina Ala Outinen, Riitta Kajastila & Tuuli Oksanen
RAKENTEIDEN PALOTESTAUS EUROOPPALAISILLA MENETELMILLÄ Tiina Ala Outinen, Riitta Kajastila & Tuuli Oksanen PALOTURVALLISUUSVAATIMUKSET Rakennus: Olennaiset vaatimukset Tuote: Luokitus tai ominaisuus RakMK
E7, Ilmanvaihtolaitteistojen paloturvallisuus uusiminen, Workshop 4
Suomen rakentamismääräyskokoelman uusiminen 2013-2017 E7, Ilmanvaihtolaitteistojen paloturvallisuus uusiminen, Workshop 4 21.1.2015 Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Maankäyttö ja rakennuslain muutos voimaan
Rakentamista koskevat uudet vaatimukset ja ohjeet. Teräsrakennepäivät Scandic Park Helsinki Yli-insinööri Jukka Bergman
Rakentamista koskevat uudet vaatimukset ja ohjeet Teräsrakennepäivät 8.11.2016 Scandic Park Helsinki Yli-insinööri Jukka Bergman Valmistelun tausta MRL I 1.1.2013-> MRL II 1.9.2014-> YMa+VNa 2013-2017
Historiallisesti arvokkaan kohteen toiminnallinen paloturvallisuussuunnittelu - esimerkkitapauksena Porvoon museo
Historiallisesti arvokkaan kohteen toiminnallinen paloturvallisuussuunnittelu - esimerkkitapauksena Porvoon museo Hietaniemi J. & Rinne T. SISÄLTÖ Historiallisesti arvokkaan kohteen toiminnallisen paloturvallisuussuunnittelun
Kaapelit ja paloturvallisuus. ST-käsikirja 39
Kaapelit ja paloturvallisuus. ST-käsikirja 39 Tuotenumero: 412135 67,00 (+ alv 10%) normaalihinta 50,25 (+ alv 10%) jäsenhinta Kaapelointien paloturvallisuuteen suoraan tai epäsuorasti liittyvät vaatimukset
2 RIL Töölönkatu 4, Helsinki Puh , fax ,
RIL 233-2007 1 2 RIL 233-2007 JULKAISIJA JA KUSTANTAJA: Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry MYYNTI: Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry Töölönkatu 4, 00100 Helsinki Puh. 0207 120 600, fax 0207
Pekka Väisälä. Lehtori Korjausrakentaminen Talonrakennustekniikka
Pekka Väisälä Lehtori Korjausrakentaminen Talonrakennustekniikka Esityksen sisältö Näkökulmia Hankkeen alkuvaiheet Energian kulutus Esimerkkejä U-arvoista Tavallisia ongelmia Pekka Väisälä 7.11.2012 2
Rakennustuotteiden -merkintä
Rakennustuotteiden -merkintä Eurooppalainen käytäntö rakennustuotteiden kelpoisuuden osoittamiseen Rakennustuotteiden CE-merkintä perustuu rakennustuotedirektiiviin Euroopan komission rakennustuotedirektiivin
PALOTURVALLISUUDEN TUTKIMUSOHJELMA Turvatekniikan keskus (TUKES)
PALOTURVALLISUUDEN TUTKIMUSOHJELMA Turvatekniikan keskus (TUKES) TAUSTASELVITYKSET SÄHKÖLAITTEIDEN PALO-OMINAISUUDET Sähköpalojen henkilöja omaisuusvahingot 3/1997 * Palonsyyntutkinnan kehittäminen ja
Yhteistoiminta suunnittelussa palosuunnittelun näkökulmasta. Esko Mikkola KK-Palokonsultti Oy
Yhteistoiminta suunnittelussa palosuunnittelun näkökulmasta Esko Mikkola KK-Palokonsultti Oy Sisältö Mihin palosuunnittelulla pyritään? Yhteistyön osapuolet Eri toimijoiden rooleista Suunnittelusta käytön
TARKASTUSMENETTELYLLÄ SAVUNPOISTO HALLINTAAN. 10_12_2009_Timo Salmi
TARKASTUSMENETTELYLLÄ SAVUNPOISTO HALLINTAAN Savunhallintaprojekti 12/2008 03/2010 Status 1. Savunhallintalaitteistojen määrittely ja kartoitus valmis 2. Savunhallintalaitteiden tarkastustoiminnan nykytilanne
Energiatehokkuus osana asumista ja rakentamista
Energiatehokkuus osana asumista ja rakentamista Pornainen 21.9.2011 Päivi Kauppinen-Ketoja Toimialajohtaja, rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu Pornainen, Pukkila, Askola, Myrskylä Rakennusvalvonta muutosten
Yhteinen tavoite turvallinen rakennus
Yhteinen tavoite turvallinen rakennus Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät 8.11.2017 Timo Pulkki Rakennusteollisuus RT Paloturvallisuus rakennusteollisuuden näkökannalta Rakennusteollisuuden näkökulma
Rakennusvalvonnan terveiset ajankohtaisista asioista
EUROKOODI 2014 SEMINAARI Rakennusvalvonnan terveiset ajankohtaisista asioista tarkastusinsinööri Ulla Poutanen, Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto Säädöksissä muutoksia MRL:n muutos 41/2014 Sovelletaan
Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta
Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista, Sokos Hotel Vantaa 16.10.2018 Jorma Jantunen MRL Olennaiset tekniset vaatimukset
METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 1 EUROKOODI 2013 SEMINAARI
METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 1 EUROKOODI 2013 SEMINAARI METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 2 YLEISTÄ EU:n tasolla eräs perusvaatimuksia on kilpailun esteiden poistaminen sekä tavaroiden
Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi?
Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi? Pelastustoiminta Helsingin pelastuslaitoksen suorittamien paloja pelastustehtävien kokonaismäärä
Rakennuttajan vastuu ja päätöksenteko
Rakennuttajan vastuu ja päätöksenteko Rakentamiseen ryhtyvän on tiedettävä, ja paljon!! On tunnettava rakentamista ohjaava lainsäädäntö, rakentamismääräykset, paikallinen rakennusjärjestys, hyvän rakentamistavan
TOIMINNALLINEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU
TOIMINNALLINEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU Jukka Hietaniemi VTT PL 1000, 02044 VTT jukka.hietaniemi@vtt.fi Tiivistelmä Tässä artikkelissa esitetään tiivistelmä siitä, mitä on toiminnallinen palotekninen suunnittelu
Energiatehokkuuden parantaminen korjausrakentamisen yhteydessä
Energiatehokkuuden parantaminen korjausrakentamisen yhteydessä Neuvonnan vuosipäivä 12.11.2013 Paasitorni, Helsinki Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Keinot energiansäästämiseen rakennuksissa ovat ajalle ominaisia
TTY:n Palolaboratorio esittäytyy. Mikko Malaska Professori, Rakennustekniikan laboratorio, TTY Sustainable steel construction
TTY:n Palolaboratorio esittäytyy Mikko Malaska Professori, Rakennustekniikan laboratorio, TTY 18.1.2017 Sustainable steel construction Paloturvallisuuden olennainen vaatimus 1.2.1 / RakMK E1 Rakennuksen
KANTAVIEN TERÄSRAKENTEIDEN OLETETTUUN PALONKEHITYKSEEN PERUSTUVA MITOITUS
KANTAVIEN TERÄSRAKENTEIDEN OLETETTUUN PALONKEHITYKSEEN PERUSTUVA MITOITUS TRY:N VETÄMÄ ALOHA HANKE Mikko Salminen, Teräsrakenneyhdistys ry Paloseminaari 2019 Paloturvallisuus ja standardisointi Keskiviikko
Ota kumppaniksi. A UTC Fire & Security Company
Ota kumppaniksi paloturvallisuuden ammattilainen A UTC Fire & Security Company Paloturvallisuus yhteinen asiamme Onko kiinteistön paloturvallisuus varmasti kunnossa? Omistajan ja vuokralaisen asenteet
TYÖNJOHTAJAT. Hyväksyminen ja tehtävät. Rakennusvalvonnan ohjeita nro 19 LAHDEN KAUPUNKI. Tekninen ja ympäristötoimiala.
TYÖNJOHTAJAT Hyväksyminen ja tehtävät Rakennusvalvonnan ohjeita nro 19 LAHDEN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristötoimiala Rakennusvalvonta Kärkölä, Lahti 26.1.2017 YLEISPERIAATTEET Rakennustyön vastaavan työnjohtajan,
MITEN ASUNTOJEN PALOKUOLEMIA VOIDAAN TEHOKKAASTI VÄLTTÄÄ? Johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. 4.8.
MITEN ASUNTOJEN PALOKUOLEMIA VOIDAAN TEHOKKAASTI VÄLTTÄÄ? Johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Tilannekatsaus/tulipalot 31.7.2011 Rakennuspaloja keskimäärin 17,5/vrk Asuinrakennuspaloja
Kymmeniin kouluihin. valittu SPU Eristeet. Turvallisuus ja riskittömyys korostuvat. SPU Oy LEHDISTÖTIEDOTE 29.10.2014
SPU Oy LEHDISTÖTIEDOTE 29.10.2014 Turvallisuus ja riskittömyys korostuvat Kymmeniin kouluihin valittu SPU Eristeet Koulujen rakentamisessa ja peruskorjaamisessa kiinnitetään nykyisin erityistä huomiota
Rakennusten paloluokitus, RakMK E1
Liite 5 Rakennusten paloluokitus, RakMK E1 Ploluokka P3 on vähiten vaativa ja se tulee yleesä kyseeseen yksi tai kaksikerroksisissa asuinrakennuksissa. Paloluokka P2 tulee kyseeseen yli kaksi- mutta alle
Rakentajailta 16.09.2014 Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko
Rakentajailta 16.09.2014 Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko Huolehtimisvelvollisuus rakentamisessa MRL 119 Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan
BUILD UP SKILLS
VANTAAN RAKENNUSVALVONTA BUILD UP SKILLS 9.12.2015 Hannu Mönkkönen tarkastusinsinööri Rakennusvalvontaviranomaisen työkalut ja säädösmaailma rakentamisen laadun keskiössä RAKENNUSVALVONTA Rakennusvalvonta
KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI
KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI 1.10.2012 Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta riskienhallintapäällikkö Pohjois-Savon pelastuslaitos paavo.tiitta@kuopio.fi 044
Rakentamismääräyskokoelma
Rakentamismääräyskokoelma Osa B1 Kantavat rakenteet Määräykset ja ohjeet 2010 Huom! Esitys perustuu B1-ehdotuksen 22.11.2010 olevaan versioon. Muutokset ovat hyvin mahdollisia. B-sarjan uudistustyön periaatteet
Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen uudistaminen
Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen uudistaminen Jorma Jantunen Paloseminaari 19 7.2.2017 Johdanto Asetuksen taustalla on maankäyttö- ja rakennuslain muutos 21.12.2012/958,
Pientalon ilmanvaihto ja eristys. Pientalon ilmanvaihto ja eristys Antti Laine Paroc Oy 2013
Pientalon ilmanvaihto ja eristys 1 Aiheet Eristyksen tavoite ja tarkoitus CE merkatut tekniset eristeet PAROC -kivivillatuotteet Sertifioidut ratkaisut Pientalon ilmanvaihdon eristys PAROC Hvac Fire ratkaisu
PALOTEKNISEN SUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELO PALOÄSSÄT OY:N LAATIMA JA KEHITTÄMÄ
PALOTEKNISEN SUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELO PALOÄSSÄT OY:N LAATIMA JA KEHITTÄMÄ 30.07.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄLUETTELON SISÄLTÖ... 3 2. TEHTÄVÄLUETTELON KÄYTTÖ... 3 2.1 PALKKIOMALLIT... 3 2.2 HUOMIOITAVAA
Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena
Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Onnettomuuksien ehkäisy 2012 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos ja UPL 9.2.2012 Onnettomuuksien ehkäisy Katto-
Rakennusten paloturvallisuus. Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö
Rakennusten paloturvallisuus Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö www.pelastustoimi.fi https://prontonet.fi/ Kaikki tulipalot 20000 18000 16000 14000 12000 10000 8000 6000 4000 2000 0 2001-2003 keskiarvo
TOIMINNALLINEN PALOMITOITUS TERÄSRAKENTEIDEN SUUNNITTELUSSA
TOIMINNALLINEN PALOMITOITUS TERÄSRAKENTEIDEN SUUNNITTELUSSA Mikko Salminen, Teräsrakenneyhdistys ry Teräsrakennepäivä 2018 Tiistai 20.11.2018, Scandic Park Helsinki Esityksen sisältö Palomitoituksen lähihistoria
Mitä rakennustuotteiden CE-merkintä muuttaa? Rakentajaseminaari 11.6.2013 Jani Kemppainen
Mitä rakennustuotteiden CE-merkintä muuttaa? Rakentajaseminaari 11.6.2013 Jani Kemppainen Mikä rakennustuotteiden CE-merkintä on? Rakennustuotedirektiiviin / -asetukseen perustuva vaatimustenmukaisuusmerkintä,
Onnettomuuksista oppimisen opintopäivät 2011
Onnettomuuksista oppimisen opintopäivät 2011 Case: Tavaratalo Hong Kong:in tulipalo Rasmus 28.9.2011 1 28.9.2011 2 28.9.2011 3 Hong Kong tavaratalon palo 23.12.2010 kello 16 Vantaa -23 astetta 28.9.2011
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö
10.11.2014 Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Matti Orrainen 2.2. 1 Säädöksissä vaaditus turvallisuusasiakirjat 2.2.1. 1 Suunnittelun ja valmistelun turvallisuusasiakirja Valtioneuvoston asetuksessa (205/2006)
Paloturvallinen puutalo RoadShow Palo-opas. Tero Lahtela
Paloturvallinen puutalo RoadShow 2018 Palo-opas Tero Lahtela Asetus Perustelumuistio Asetuksen lukeminen Yleinen vaatimus Palon leviämistä lasitetuilla parvekkeilla tulee rajoittaa Yli 2-krs. rak. lisävaatimus
ANTENNIALAN TEKNIIKKAPÄIVÄ Rantasipi Hyvinkää, 8.11.2012
ANTENNIALAN TEKNIIKKAPÄIVÄ Rantasipi Hyvinkää, 8.11.2012 KAAPELIEN PALOTURVALLISUUS JA PALOKATKOT Esityksen sisältö: paloturvallisuutta koskevat määräykset kaapelit palokatkot 1 RAKENNUSTEN PALOTURVALLISUUS
SPEKin ajankohtaiset. Ilpo Leino johtava turvallisuusasiantuntija
SPEKin ajankohtaiset Ilpo Leino johtava turvallisuusasiantuntija SPEK strategia 2019-2023 SPEK strategia 2019-2023 SPEK oppaat tulossa nettiin http://cfpa-e.eu/cfpa-e-guidelines/guidelines-fire-protection-form/
Paloriskin arvioinnin tilastopohjaiset tiedot Kati Tillander, VTT Esa Kokki, Pelastusopisto Tuuli Oksanen, VTT
Paloriskin arvioinnin tilastopohjaiset tiedot Kati Tillander, VTT Esa Kokki, Pelastusopisto Tuuli Oksanen, VTT Palotutkimuksen päivät 25-26.8.2009 Tausta Liittyy hankkeeseen Paloriskin arvioinnin tilastopohjaiset
RAKENNUSTUOTTEIDEN KELPOISUUS
RAKENNUSTUOTTEIDEN KELPOISUUS Rakennusvalvonnan ohjeita nro 28 LAHDEN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristötoimiala Rakennusvalvonta Kärkölä, Lahti 12.4.2016 Rakennuttaja on vastuussa rakennustuotteiden kelpoisuuden
TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R-07831-11 2 (6) Sisällysluettelo
2 (6) Sisällysluettelo 1 Tehtävä... 3 2 Aineisto... 3 3 Palotekninen arviointi... 3 3.1 Tuotemäärittelyt ja palotekninen käyttäytyminen... 3 3.2 Ullakon yläpohjan palovaatimusten täyttyminen... 3 4 Yhteenveto...
Rakennusvalvontaviranomaisen. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.
Rakennusvalvontaviranomaisen tehtävät Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 Kunnan rakennusvalvontaviranomainen Maankäyttö-
Rakennus- tai toimenpideluvan tunnus
RAKENNUKSEN KORJAUS- JA MUUTOSTYÖN ENERGIASELVITYS Luontipäivämäärä Muutospäivämäärä Muutostunnus Muutosselite Rakennus- tai toimenpideluvan tunnus Lupatunnus Rakennuskohde Kaupunginosa Rakennuksen Juokseva
27.11.2008 RAKVV Hki Kirsi Rontu
27.11.2008 RAKVV Hki Kirsi Rontu perusta RML RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA LAITELAKI SM asetus automaattisista sammutuslaitteistoista a tt sto sta CEA 4001, 4007, 4008 maankäyttö- ja rakennuslaki hankkeeseen
Palotarkastusinsinööri Jarkko Heikkinen
Palotarkastusinsinööri Jarkko Heikkinen jarkko.heikkinen@ouka.fi 044-703 8684 Palotarkastusinsinööri Jarkko Heikkinen Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitos Tulevaisuus tuo muutoksia! Rakentamismääräyskokoelman
KH 400 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh
Kaupunginhallitus 400 19.10.2015 Jari Nallin ym. valtuustoaloite asemakaavamääräysten muuttamiseksi siten, että kerrostaloista pelastautuminen/pelastaminen mahdollistuu nykyistä paremmin 774/00.02.04.00/2014
Savunpoiston mitoitus
Savunpoiston mitoitus Pekka Kallioniemi Piikallio Oy Finnbuild 2014 Helsinki 3.10.2014 Kera Group, Finland Finnbuild 2014, Kera Group Savunpoiston mitoitus, Pekka Kallioniemi 1 Esitelmän pääaiheet Savunpoiston
OHJE 1 (9) AJä 24.11.2014 POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA
OHJE 1 (9) POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA Laatimisvelvoite ja jatkotoimenpiteet Tämä ohje käsittelee pelastuslain 379/2011 20 mukaisen poistumisturvallisuuden toteuttamissuunnitelman laatimista.
Rakennusten paloturvallisuus määräykset ja ohjeet
Rakennusten paloturvallisuus määräykset ja ohjeet 2011 6.4.2011 Puurakentamista on pyritty edistämään kauan Puun rakennuskäytön lisäämiselle vahva tahtotila Hallitusohjelmissa Lipponen I:stä lähtien Puurakentamista
TURVALLISUUSKARTOITUS
TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Poltinahon seurakuntatalo Turuntie 34, 13130, Hämeenlinna Raporttipäivä: 19.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (12) Poltinahon
Puu pintamateriaalina_halli
1.0 YLEISTÄ Tässä teknisessä tiedotteessa esitetään missä rakenteissa ja millä ehdoilla - ja D FL -s1-luokan tuotetta (puu) sekä B-s1, d0- ja C-s2, d1-luokan tuotetta (palosuojattu puu) voidaan käyttää
Oikein varustautunut pysyy lämpimänä vähemmällä energialla
Oikein varustautunut pysyy lämpimänä vähemmällä energialla Energiatehokkuuteen liittyvät seikat sisältyvät moneen rakentamismääräyskokoelman osaan. A YLEINEN OSA A1 Rakentamisen valvonta ja tekninen tarkastus
Korjausrakentamisen viranomaismääräykset nyt ja tulevaisuudessa
Korjausrakentamisen viranomaismääräykset nyt ja tulevaisuudessa Ylijohtaja Helena Säteri Korjausrakentamisen iltapäivä Sanomatalo, Helsinki 17.9.2013 Rakennetulla ympäristöllä on suuri vaikutus kestävään
Rakennesuunnittelijat ja vastaavat työnjohtajat, kelpoisuus. Risto Levanto Rakenneyksikön päällikkö 4.3.2015
Rakennesuunnittelijat ja vastaavat työnjohtajat, kelpoisuus Risto Levanto Rakenneyksikön päällikkö 4.3.2015 Missä mennään? MRL:n muutos 41/2014 Sovelletaan 1.9.2014 alkaen kaikkiin tilanteisiin Asetukset
Paloilmoittimet. Paloseminaari 17 - Paloturvallisuus ja standardisointi 11.2.2015, Espoo. Palonilmaisualan yhdistys ry Matti Helkamo
Paloilmoittimet Paloseminaari 17 - Paloturvallisuus ja standardisointi 11.2.2015, Espoo Palonilmaisualan yhdistys ry Matti Helkamo 1 Palonilmaisualan yhdistys ry Palonilmaisualan yhdistys ry on perustettu
Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen
Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen Kati Tillander, VTT Esa Kokki, Pelastusopisto Sisältö Mitä tehtiin ja minkä takia? Tavoitteet ja toteutus Tulokset yleisellä tasolla Mitä jatkossa? 2 1 Motivaatio