Puu pintamateriaalina_halli

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puu pintamateriaalina_halli"

Transkriptio

1 1.0 YLEISTÄ Tässä teknisessä tiedotteessa esitetään missä rakenteissa ja millä ehdoilla - ja D FL -s1-luokan tuotetta (puu) sekä B-s1, d0- ja C-s2, d1-luokan tuotetta (palosuojattu puu) voidaan käyttää pintamateriaalina puurungossa 1 2 kerroksisissa P3-, P2- ja P1-paloluokan hallimaisissa rakennuksissa. Puupohjaisten tuotteiden paloluokkia on esitetty teknisessä tiedotteessa Pintojen ja katteiden paloluokat. Pintojen paloluokkiin voidaan saada lievennyksiä alla olevan määräyksen mukaisesti. Lainaus RakMK:n osasta E1 Rakennusten paloturvallisuus, Määräykset ja ohjeet Mikäli rakennukseen tai sen palo-osastoon asennetaan automaattinen sammutuslaitteisto, voidaan sallia lievennyksiä: - rakennuksen kerrosalaa ja sen palo-osaston pinta-alaa koskevista määräyksistä, - kulkureitin pituutta uloskäytävään koskevista määräyksistä, - palokuormaryhmiin sijoittamista koskevista määräyksistä, - rakenteita koskevista määräyksistä niin, että lämpötilan hitaamman nousun yleensä ja kantavien rakennusosien jäähdytyksen saa ottaa huomioon mitoituksessa, - pintoja koskevista määräyksistä, - määräyksistä, jotka on tarkoitettu estämään palon leviäminen naapurirakennuksiin ja torjumaan aluepalon vaara. Lievennyksiä harkittaessa tulee kiinnittää huomiota pelastushenkilöstön mahdollisuuksiin sammuttaa tai rajoittaa alkanut palo henkilöturvallisuutta vaarantamatta. Selostus Lievennykset eivät koske niitä 3 8-kerroksisia P2-luokan asuin- ja työpaikkarakennuksia, jotka on varustettava automaattisella sammutuslaitteistolla. 1

2 P3- Tuotanto- ja varastorakennus Palovaarallisuusluokka 1 1 Lattia tuotanto-, varasto-, sosiaalitilassa ei vaatimusta 2 Ei-kantava seinä tuotanto-, varasto-, sosiaalitilassa 3 Kantava seinä tuotanto-, varasto-, sosiaalitilassa 4 Katto tuotanto-, varasto-, sosiaalitilassa 5 Vähintään R 30-luokan pilarit ja palkit tuotanto-, varasto-, sosiaalitilassa 8 Julkisivu 9 Seinät ja katto saunassa Lattialla ei vaatimusta 10 Listat, ovet yms. vähäiset osat tuotanto-, varasto-, sosiaalitilassa ei vaatimusta 2

3 P2- Tuotanto- ja varastorakennus Palovaarallisuusluokka 1 1 Lattia tuotanto- ja varastotilassa D FL -s1 2 Lattia sosiaalitiloissa ei vaatimusta 3 Ei-kantava seinä tuotanto- ja varastotilassa K luokan suojaverhous 4 Ei-kantava seinä sosiaalitiloissa B-s1, d0 1) K 2 10 B-s1, d0-luokan suojaverhous 5 Kantava seinä tuotanto- ja varastotilassa K luokan suojaverhous 6 Kantava seinä sosiaalitiloissa B-s1, d0 1) K 2 10 B-s1, d0-luokan suojaverhous 7 Katto tuotanto- ja varastotilassa B-s1, d0 K 2 10 B-s1, d0-luokan suojaverhous 8 Katto sosiaalitiloissa B-s1, d0 1) K 2 10 B-s1, d0-luokan suojaverhous 9 Vähintään R 30-luokan pilarit ja palkit tuotanto-, varasto-, sosiaalitilassa 10 Lattia uloskäytävässä D FL -s1 11 Käsijohde, listat, ovet yms. vähäiset osat uloskäytävässä ei vaatimusta 12 Julkisivu 13 Seinät ja katto saunassa Lattialla ei vaatimusta 14 Listat, ovet yms. vähäiset osat tuotanto-, varasto-, sosiaalitilassa ei vaatimusta 1) -luokan materiaali mahdollinen, jos tila on sprinklattu SFS-EN standardin OH-luokan mukaan. 3

4 P1- Tuotanto- ja varastorakennus Palovaarallisuusluokka 1 1 Lattia tuotanto- ja varastotilassa D FL -s1 2 Lattia sosiaalitiloissa ei vaatimusta 3 Ei-kantava seinä tuotanto-, varasto-, sosiaalitilassa 4 Kantava seinä tuotanto-, varasto-, sosiaalitilassa 5 Katto tuotanto-, varasto-, sosiaalitilassa 6 Vähintään R 30-luokan pilarit ja palkit tuotanto-, varasto-, sosiaalitilassa 7 Lattia uloskäytävässä D FL -s1 8 Käsijohde, listat, ovet yms. vähäiset osat uloskäytävässä ei vaatimusta 9 Julkisivu B-s1, d0 1) 10 Seinät ja katto saunassa Lattialla ei vaatimusta 11 Listat, ovet yms. vähäiset osat tuotanto-, varasto-, sosiaalitilassa ei vaatimusta 1) Osa julkisivusta saa olla -luokan materiaalia, mikäli tällaisia osia ympäröivät rakenteet suojaavat julkisivupintaa palon leviämiseltä. Koko julkisivu saa olla -luokan materiaalia, mikäli rakennuksen korkeus on enintään 20 metriä, ulkoseinä ikkunoineen ja muine aukkoineen täyttää EI 30 vaatimuksen, ulkoisen syttymisen aiheuttaman palon leviäminen seinässä on estetty riittävän tehokkaasti ja palon leviäminen julkisivulta ullakkoon ja yläpohjaan on estetty EI 30-rakenteella. 4

5 P3- Tuotanto- ja varastorakennus Palovaarallisuusluokka 2 1 Lattia tuotanto- ja varastotilassa A2 FL -s1 2 Lattia sosiaalitiloissa ei vaatimusta 3 Ei-kantava seinä tuotanto- ja varastotilassa B-s1, d0 4 Ei-kantava seinä sosiaalitiloissa 5 Kantava seinä tuotanto- ja varastotilassa B-s1, d0 6 Kantava seinä sosiaalitiloissa 7 Katto tuotanto- ja varastotilassa B-s1, d0 8 Katto sosiaalitiloissa 9 Vähintään R 30-luokan pilarit ja palkit tuotanto-, varasto-, sosiaalitilassa 10 Lattia uloskäytävässä D FL -s1 11 Käsijohde, listat, ovet yms. vähäiset osat uloskäytävässä ei vaatimusta 12 Julkisivu 13 Seinät ja katto saunassa Lattialla ei vaatimusta 14 Listat, ovet yms. vähäiset osat tuotanto-, varasto-, sosiaalitilassa ei vaatimusta 5

6 P2- Tuotanto- ja varastorakennus Palovaarallisuusluokka 2 1 Lattia tuotanto- ja varastotilassa A2 FL -s1 2 Lattia sosiaalitiloissa ei vaatimusta 3 Ei-kantava seinä tuotanto- ja varastotilassa B-s1, d0 K 2 10 B-s1, d0-luokan suojaverhous 4 Ei-kantava seinä sosiaalitiloissa B-s1, d0 1) K 2 10 B-s1, d0-luokan suojaverhous 5 Kantava seinä tuotanto- ja varastotilassa B-s1, d0 K 2 10 B-s1, d0-luokan suojaverhous 6 Kantava seinä sosiaalitiloissa B-s1, d0 1) K 2 10 B-s1, d0-luokan suojaverhous 7 Katto tuotanto- ja varastotilassa B-s1, d0 K 2 10 B-s1, d0-luokan suojaverhous 8 Katto sosiaalitiloissa B-s1, d0 1) K 2 10 B-s1, d0-luokan suojaverhous 9 Vähintään R 30-luokan pilarit ja palkit tuotanto-, varasto-, sosiaalitilassa 10 Lattia uloskäytävässä D FL -s1 11 Käsijohde, listat, ovet yms. vähäiset osat uloskäytävässä ei vaatimusta 12 Julkisivu 13 Seinät ja katto saunassa Lattialla ei vaatimusta 14 Listat, ovet yms. vähäiset osat tuotanto-, varasto-, sosiaalitilassa ei vaatimusta 1) -luokan materiaali mahdollinen, jos tila on sprinklattu SFS-EN standardin OH-luokan mukaan. 6

7 P1- Tuotanto- ja varastorakennus Palovaarallisuusluokka 2 1 Lattia tuotanto- ja varastotilassa A2 FL -s1 2 Lattia sosiaalitiloissa ei vaatimusta 3 Ei-kantava seinä tuotanto- ja varastotilassa B-s1, d0 4 Ei-kantava seinä sosiaalitiloissa 5 Kantava seinä tuotanto- ja varastotilassa B-s1, d0 6 Kantava seinä sosiaalitiloissa 7 Katto tuotanto- ja varastotilassa B-s1, d0 8 Katto sosiaalitiloissa 9 Vähintään R 30-luokan pilarit ja palkit tuotanto-, varasto-, sosiaalitilassa 10 Lattia uloskäytävässä D FL -s1 11 Käsijohde, listat, ovet yms. vähäiset osat uloskäytävässä ei vaatimusta 12 Julkisivu B-s1, d0 1) 13 Seinät ja katto saunassa Lattialla ei vaatimusta 14 Listat, ovet yms. vähäiset osat tuotanto-, varasto-, sosiaalitilassa ei vaatimusta 1) Osa julkisivusta saa olla -luokan materiaalia, mikäli tällaisia osia ympäröivät rakenteet suojaavat julkisivupintaa palon leviämiseltä. Koko julkisivu saa olla -luokan materiaalia, mikäli rakennuksen korkeus on enintään 20 metriä, ulkoseinä ikkunoineen ja muine aukkoineen täyttää EI 30 vaatimuksen, ulkoisen syttymisen aiheuttaman palon leviäminen seinässä on estetty riittävän tehokkaasti ja palon leviäminen julkisivulta ullakkoon ja yläpohjaan on estetty EI 30-rakenteella. 7

8 P3- Palokuorma < 600 MJ/m 2 ja pinta-ala 300 m 2 tai > 300 m 2 1 Lattia kokoontumis- ja ei vaatimusta 2 Ei-kantava seinä kokoontumis- ja 3 Kantava seinä kokoontumis- ja 4 Katto kokoontumis- ja 8 Julkisivu 9 Seinät ja katto saunassa Lattialla ei vaatimusta 8

9 P2- Palokuorma < 600 MJ/m 2 ja pinta-ala 300 m 2 1 Lattia kokoontumis- ja ei vaatimusta 2 Ei-kantava seinä kokoontumis- ja K luokan suojaverhous 3 Kantava seinä kokoontumis- ja K luokan suojaverhous 4 Katto kokoontumis- ja K luokan suojaverhous 8 Julkisivu 9 Seinät ja katto saunassa Lattialla ei vaatimusta 9

10 P1- Palokuorma < 600 MJ/m 2 ja pinta-ala 300 m 2 1 Lattia kokoontumis- ja ei vaatimusta 2 Ei-kantava seinä kokoontumis- ja 3 Kantava seinä kokoontumis- ja 4 Katto kokoontumis- ja 8 Julkisivu B-s1, d0 1) 9 Seinät ja katto saunassa Lattialla ei vaatimusta 1) Osa julkisivusta saa olla -luokan materiaalia, mikäli tällaisia osia ympäröivät rakenteet suojaavat julkisivupintaa palon leviämiseltä. Koko julkisivu saa olla -luokan materiaalia, mikäli rakennuksen korkeus on enintään 20 metriä, ulkoseinä ikkunoineen ja muine aukkoineen täyttää EI 30 vaatimuksen, ulkoisen syttymisen aiheuttaman palon leviäminen seinässä on estetty riittävän tehokkaasti ja palon leviäminen julkisivulta ullakkoon ja yläpohjaan on estetty EI 30-rakenteella. 10

11 P2- Palokuorma < 600 MJ/m 2 ja pinta-ala > 300 m 2 1 Lattia kokoontumis- ja ei vaatimusta 2 Ei-kantava seinä kokoontumis- ja C-s2, d1 K 2 10 C-s2, d1-luokan suojaverhous 3 Kantava seinä kokoontumis- ja C-s2, d1 K 2 10 C-s2, d1-luokan suojaverhous 4 Katto kokoontumis- ja C-s2, d1 K 2 10 C-s2, d1-luokan suojaverhous 8 Julkisivu 9 Seinät ja katto saunassa Lattialla ei vaatimusta 11

12 P1- Palokuorma < 600 MJ/m 2 ja pinta-ala > 300 m 2 1 Lattia kokoontumis- ja ei vaatimusta 2 Ei-kantava seinä kokoontumis- ja C-s2, d1 3 Kantava seinä kokoontumis- ja C-s2, d1 4 Katto kokoontumis- ja C-s2, d1 8 Julkisivu B-s1, d0 1) 9 Seinät ja katto saunassa Lattialla ei vaatimusta 1) Osa julkisivusta saa olla -luokan materiaalia, mikäli tällaisia osia ympäröivät rakenteet suojaavat julkisivupintaa palon leviämiseltä. Koko julkisivu saa olla -luokan materiaalia, mikäli rakennuksen korkeus on enintään 20 metriä, ulkoseinä ikkunoineen ja muine aukkoineen täyttää EI 30 vaatimuksen, ulkoisen syttymisen aiheuttaman palon leviäminen seinässä on estetty riittävän tehokkaasti ja palon leviäminen julkisivulta ullakkoon ja yläpohjaan on estetty EI 30-rakenteella. 12

13 P3- Palokuorma 600 MJ/m 2 1 Lattia kokoontumis- ja ei vaatimusta 2 Ei-kantava seinä kokoontumis- ja B-s1, d0 3 Kantava seinä kokoontumis- ja B-s1, d0 4 Katto kokoontumis- ja B-s1, d0 8 Julkisivu 9 Seinät ja katto saunassa Lattialla ei vaatimusta 13

14 P2- Palokuorma 600 MJ/m 2 1 Lattia kokoontumis- ja D FL -s1 2 Ei-kantava seinä kokoontumis- ja B-s1, d0 K 2 10 B-s1, d0-luokan suojaverhous 3 Kantava seinä kokoontumis- ja B-s1, d0 K 2 10 B-s1, d0-luokan suojaverhous 4 Katto kokoontumis- ja B-s1, d0 K 2 10 B-s1, d0-luokan suojaverhous 8 Julkisivu 9 Seinät ja katto saunassa Lattialla ei vaatimusta 14

15 P1- Palokuorma 600 MJ/m 2 1 Lattia kokoontumis- ja D FL -s1 2 Ei-kantava seinä kokoontumis- ja B-s1, d0 3 Kantava seinä kokoontumis- ja B-s1, d0 4 Katto kokoontumis- ja B-s1, d0 8 Julkisivu B-s1, d0 1) 9 Seinät ja katto saunassa Lattialla ei vaatimusta 1) Osa julkisivusta saa olla -luokan materiaalia, mikäli tällaisia osia ympäröivät rakenteet suojaavat julkisivupintaa palon leviämiseltä. Koko julkisivu saa olla -luokan materiaalia, mikäli rakennuksen korkeus on enintään 20 metriä, ulkoseinä ikkunoineen ja muine aukkoineen täyttää EI 30 vaatimuksen, ulkoisen syttymisen aiheuttaman palon leviäminen seinässä on estetty riittävän tehokkaasti ja palon leviäminen julkisivulta ullakkoon ja yläpohjaan on estetty EI 30-rakenteella. Lähteet /1/ Suomen Rakentamismääräyskokoelma osa E1,

Puu pintamateriaalina_talo

Puu pintamateriaalina_talo 1.0 YLEISTÄ Tässä teknisessä tiedotteessa esitetään missä rakenteissa ja millä ehdoilla D-s2, d2- ja D FL -s1-luokan tuotetta (puu) sekä B-s1, d0- ja B-s2, d0-luokan tuotetta (palosuojattu puu) voidaan

Lisätiedot

ULKOVERHOUSTEN PALOTURVALLISUUS

ULKOVERHOUSTEN PALOTURVALLISUUS ULKOVERHOUSTEN PALOTURVALLISUUS - Määräykset ja ohjeet - Paint from Finland -tapahtuma Teknos 9.9.2014 Tero Lahtela PINTALUOKAT Suuntaa-antavia esimerkkejä seinä- ja kattomateriaalien paloluokituksesta

Lisätiedot

PUUKERROSTALO - PALOMÄÄRÄYKSET - - Suojaverhoukset, pintaluokat, palokatkot. Tero Lahtela

PUUKERROSTALO - PALOMÄÄRÄYKSET - - Suojaverhoukset, pintaluokat, palokatkot. Tero Lahtela PUUKERROSTALO - PALOMÄÄRÄYKSET - - Suojaverhoukset, pintaluokat, palokatkot Tero Lahtela SPRINKLAUS SFS-5980 standardin 2-luokan sprinkleri Vähimmäisvaatimus 3 4 krs. P2-paloluokan asuinrakennukselle SFS-EN

Lisätiedot

MITEN LUEN PALOMÄÄRÄYKSIÄ

MITEN LUEN PALOMÄÄRÄYKSIÄ MITEN LUEN PALOMÄÄRÄYKSIÄ Puupäivä 2014 Tero Lahtela SPRINKLAUS SFS-5980 standardin 2-luokan sprinkleri Vähimmäisvaatimus 3 4 krs. P2-paloluokan asuinrakennukselle SFS-EN 12845 standardin OH-luokan sprinkleri

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R (4) Sisällysluettelo

TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R (4) Sisällysluettelo 2 (4) Sisällysluettelo 1 Tehtävä... 3 2 Aineisto... 3 3 Palotekninen arviointi... 3 3.1 Tuote- ja rakennemäärittelyt sekä palotekninen käyttäytyminen... 3 3.2 Ulkoseinän tuuletusraon palovaatimusten täyttyminen...

Lisätiedot

Suojaverhoukset TEKNINEN TIEDOTE 13.4.2012 1.0 SUOJAVERHOUS

Suojaverhoukset TEKNINEN TIEDOTE 13.4.2012 1.0 SUOJAVERHOUS 1.0 SUOJAVERHOUS Suojaverhouksella tarkoitetaan verhousta, joka määrätyn ajan suojaa sen takana olevaa rakennetta syttymiseltä, hiiltymiseltä muulta vaurioitumiselta. Suojaverhouksen mitoitukseen ei ole

Lisätiedot

Parveke ja luhtikäytävä (3-8/P2)

Parveke ja luhtikäytävä (3-8/P2) .6.0 Parveke ja luhtikäytävä (-8/P).0 SOVELTAMISALA Tässä teknisessä tiedotteessa käsitellään puurakenteisen parvekkeen ja luhtikäytävän paloteknisiä määräyksiä ja ohjeita 8-kerroksisen P-paloluokan asuin-

Lisätiedot

Paloturvallinen puutalo RoadShow Palo-opas. Tero Lahtela

Paloturvallinen puutalo RoadShow Palo-opas. Tero Lahtela Paloturvallinen puutalo RoadShow 2018 Palo-opas Tero Lahtela Asetus Perustelumuistio Asetuksen lukeminen Yleinen vaatimus Palon leviämistä lasitetuilla parvekkeilla tulee rajoittaa Yli 2-krs. rak. lisävaatimus

Lisätiedot

Parveke ja luhtikäytävä (max 2/P3)

Parveke ja luhtikäytävä (max 2/P3) 4.6.0 Parveke ja luhtikäytävä (max /P).0 SOVELTAMISALA Tässä teknisessä tiedotteessa käsitellään puurakenteisen parvekkeen ja luhtikäytävän paloteknisiä määräyksiä ja ohjeita enintään -kerroksisen P-paloluokan

Lisätiedot

Parveke ja luhtikäytävä (max 2 /P2)

Parveke ja luhtikäytävä (max 2 /P2) 4.6.0.0 SOVELTAMISALA Tässä teknisessä tiedotteessa käsitellään puurakenteisen parvekkeen ja luhtikäytävän paloteknisiä määräyksiä ja ohjeita enintään -kerroksisen P-paloluokan rakennuksen näkökulmasta.

Lisätiedot

Eläinrakennuksen palo-osastointi

Eläinrakennuksen palo-osastointi 1.0 SOVELTAMISALA Tässä teknisessä tiedotteessa esitetään maatalouden tuotantorakennusten paloteknisiä määräyksiä. Maatalouden tuotantorakennusten suunnittelussa noudatetaan Suomen rakentamismääräyselman

Lisätiedot

Kingspan seinä- ja kattoelementtien soveltuvuus eri paloluokkien rakennuksiin ja käyttökohteisiin

Kingspan seinä- ja kattoelementtien soveltuvuus eri paloluokkien rakennuksiin ja käyttökohteisiin TUTKIMUSRAPORTTI TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R-01280-13 Kingspan seinä- ja kattoelementtien soveltuvuus eri paloluokkien rakennuksiin ja käyttökohteisiin Kirjoittaja: Luottamuksellisuus: Esko Mikkola Julkinen

Lisätiedot

Lainaus RakMK:n osasta E1 Rakennusten paloturvallisuus, Määräykset ja ohjeet 2011

Lainaus RakMK:n osasta E1 Rakennusten paloturvallisuus, Määräykset ja ohjeet 2011 1.0 ULLAKON JA YLÄPOHJAN ONTELON MÄÄRITELMÄ Lainaus RakMK:n osasta E1 Rakennusten paloturvallisuus, Määräykset ja ohjeet 2011 Ullakko Rakennuksen yläpohjan ja vesikaton välinen tila, jossa on mahdollista

Lisätiedot

Uudet palomääräykset laajentavat puun käyttömahdollisuuksia sisäja ulkopinnoissa

Uudet palomääräykset laajentavat puun käyttömahdollisuuksia sisäja ulkopinnoissa Uudet palomääräykset laajentavat puun käyttömahdollisuuksia sisäja ulkopinnoissa PUUPÄIVÄ 27.10.2011 Esityksen sisältö Palomääräysuudistuksen taustaa Puun käyttö sisä- ja ulkopinnoissa Suurimmat erot aikaisempiin

Lisätiedot

YLEISTÄ RAKENNUSPALOISTA JA PALOMÄÄRÄYKSISTÄ

YLEISTÄ RAKENNUSPALOISTA JA PALOMÄÄRÄYKSISTÄ YLEISTÄ RAKENNUSPALOISTA JA PALOMÄÄRÄYKSISTÄ Rakennuspalot - Jakauma Tulipaloja Suomessa 6000-7000 vuodessa Tulisija- ja hormipalot n. 15 % Sähköpalot n. 30 % Tulisija- ja hormipalot Tulisija- ja hormipalot

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta annetun ympäristöministeriön asetuksen muuttamisesta

Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta annetun ympäristöministeriön asetuksen muuttamisesta LUONNOS 09.10.2019 Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta annetun ympäristöministeriön asetuksen muuttamisesta Ympäristöministeriön päätöksen mukaisesti muutetaan rakennusten paloturvallisuudesta

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta. Jorma Jantunen Puupäivät 2017, Helsinki

Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta. Jorma Jantunen Puupäivät 2017, Helsinki Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta Jorma Jantunen Puupäivät 2017, Helsinki Esityksen sisältö Puukerrostalojen käyttötarkoitukset Puun käyttömahdollisuudet puukerrostalojen sisäpintana,

Lisätiedot

5 SUOJAVERHOUS 5.1 SUOJAVERHOUKSEN OMINAISUUDET 5.2 SUOJAVERHOUSTEN TOTEUTTAMINEN 5.3 SUOJAVERHOUSVAATIMUKSET P2-PALOLUOKAN RAKENNUKSESSA

5 SUOJAVERHOUS 5.1 SUOJAVERHOUKSEN OMINAISUUDET 5.2 SUOJAVERHOUSTEN TOTEUTTAMINEN 5.3 SUOJAVERHOUSVAATIMUKSET P2-PALOLUOKAN RAKENNUKSESSA 5 SUOJAVERHOUS 5.1 SUOJAVERHOUKSEN OMINAISUUDET Suojaverhouksella tarkoitetaan rakennusosan pinnan muodostamaa osaa, joka suojaa alustaansa määrätyn ajan syttymiseltä, hiiltymiseltä tai muulta vaurioitumiselta.

Lisätiedot

Uudet palomääräykset. rakentamisessa RATKAISUJA RAKENTAMISEEN PUU KERROSTALOISSA. 5.5.2011 Päivi Myllylä

Uudet palomääräykset. rakentamisessa RATKAISUJA RAKENTAMISEEN PUU KERROSTALOISSA. 5.5.2011 Päivi Myllylä Uudet palomääräykset ja niiden vaikutus puun käyttöön rakentamisessa RATKAISUJA RAKENTAMISEEN PUU KERROSTALOISSA Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 2011 Esityksen sisältö Rakennusten

Lisätiedot

Lainaus RakMK:n osasta E1 Rakennusten paloturvallisuus, Määräykset ja ohjeet 2011

Lainaus RakMK:n osasta E1 Rakennusten paloturvallisuus, Määräykset ja ohjeet 2011 1.0 YLEISTÄ Yli kaksi kerroksisessa asuin- ja työpaikkarakennuksessa, jossa julkisivu on tehty D-s2, d2-luokan tarvikkeista (esim. puu), tulee mahdollisen julkisivupalon leviäminen estää yläpohjaan ja

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUDEN OLENNAISET VAATIMUKSET (MRL

PALOTURVALLISUUDEN OLENNAISET VAATIMUKSET (MRL LUENNON SISÄLTÖ PALOTURVALLISUUDEN OLENNAISET VAATIMUKSET (MRL 117) UUSI ASETUS PALOTURVALLISUUDESTA (VOIMAAN 1.1.2018) SAVUNPOISTON PERIAATTEET TIMO O SALMI DIPL.INS, FISE PV 1 117 b (Maankäyttö- ja rakennuslaki,

Lisätiedot

Rakennusten paloturvallisuus. Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö

Rakennusten paloturvallisuus. Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö Rakennusten paloturvallisuus Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö www.pelastustoimi.fi https://prontonet.fi/ Kaikki tulipalot 20000 18000 16000 14000 12000 10000 8000 6000 4000 2000 0 2001-2003 keskiarvo

Lisätiedot

SPU Eristeen paloturvallinen käyttö kattorakenteissa

SPU Eristeen paloturvallinen käyttö kattorakenteissa TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R-08652-12 SPU Eristeen paloturvallinen käyttö kattorakenteissa Kirjoittajat: Luottamuksellisuus: Esko Mikkola Julkinen 2 (6) Sisällysluettelo 1 Tehtävä... 3 2 Aineisto... 3 3 Palotekninen

Lisätiedot

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Pelastuslain 379 / 2011velvoitteet 1. Yleiset velvollisuudet 4 Jokaisen on

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus. autosuojien paloturvallisuudesta

Ympäristöministeriön asetus. autosuojien paloturvallisuudesta E4 SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA Autosuojien paloturvallisuus Ohjeet 2005 Ympäristöministeriön asetus autosuojien paloturvallisuudesta Annettu Helsingissä 22 päivänä maaliskuuta 2005 Ympäristöministeriön

Lisätiedot

Olennainen rakenneosa palossa

Olennainen rakenneosa palossa 1.0 SOVELTAMISALA Tässä teknisessä tiedotteessa käsitellään puurakenteisen hallirakennuksen yläpohjan rakenteita palotilanteen näkökulmasta. Tarkoituksena on esittää se, miten kantavat rakenteet tulee

Lisätiedot

YM:n asetus rakennusten paloturvallisuudesta eristeiden kannalta. Paloseminaari Tuuli Kunnas

YM:n asetus rakennusten paloturvallisuudesta eristeiden kannalta. Paloseminaari Tuuli Kunnas YM:n asetus rakennusten paloturvallisuudesta eristeiden kannalta Paloseminaari 2018 6.2.2018 Tuuli Kunnas Kaksi vaihtoehtoa paloturvallisuusvaatimusten täyttämiseen Asetuksessa esitettyjen luokkien ja

Lisätiedot

Puukerrostalokoulutus

Puukerrostalokoulutus Puukerrostalokoulutus Pintaluokat & Suojaverhous Kouvola 12.6.2013 Tero Lahtela PINTALUOKAT Suuntaa-antavia esimerkkejä seinä- ja kattomateriaalien paloluokituksesta A1 A2 B C D E F Kivi Kipsilevyt Kipsilevyt

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R-07056-11 2 (8) Sisällysluettelo

TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R-07056-11 2 (8) Sisällysluettelo 2 (8) Sisällysluettelo 1 Tehtävä... 3 2 Aineisto... 3 3 Palotekninen arviointi... 3 3.1 Tuotemäärittelyt ja palotekninen käyttäytyminen... 3 3.2 Ulkoseinien palovaatimusten täyttyminen... 4 4 Yhteenveto...

Lisätiedot

7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Porrashuone Avoin luhtikäytävä Varatienä toimiva parveke

7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Porrashuone Avoin luhtikäytävä Varatienä toimiva parveke 7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Rakennuksesta tulee voida poistua palotilanteessa ohjattua reittiä pitkin turvallisesti ja nopeasti. Puurunkoisessa rakennuksessa poistumisjärjestelyt

Lisätiedot

ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISY 2012 ESPOO

ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISY 2012 ESPOO ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISY 2012 ESPOO Rakenteellisen paloturvallisuuden huomioon ottaminen lupakäsittelyssä Vanhempi opettaja Heikki Nupponen PALOTEKNISTEN ASIOIDEN KÄSITTELYJÄRJESTYS RAKENNUSSUNNITELMIEN

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta

Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta Lisätyt asiat esitetty alleviivattuna, poistetut yliviivattu. E1 SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA Rakennusten paloturvallisuus Määräykset ja ohjeet 2011 Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta

Lisätiedot

RunkoPES. - Rungon puuelementtistandardi. LUENTO 2: Puukerrostalon rakenteet. RoadShow Tero Lahtela

RunkoPES. - Rungon puuelementtistandardi. LUENTO 2: Puukerrostalon rakenteet. RoadShow Tero Lahtela RunkoPES - Rungon puuelementtistandardi LUENTO 2: Puukerrostalon rakenteet RoadShow 2013 Tero Lahtela PINTALUOKAT Suuntaa-antavia esimerkkejä seinä- ja kattomateriaalien paloluokituksesta A1 A2 B C D E

Lisätiedot

PALOTURVALLINEN RAKENNUSVAIPPA

PALOTURVALLINEN RAKENNUSVAIPPA PALOTURVALLINEN RAKENNUSVAIPPA Tuulettuvat julkisivut 27.10.2016 Julkisivuyhdistys / Jukka Sevón Lämmöneristeet Mineraalivillateristeet (kivi-, silikaatti, tai lasivillat) Muovipohjaiset eristeet Puupohjaiset

Lisätiedot

Rakennusten paloturvallisuus. Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö

Rakennusten paloturvallisuus. Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö Rakennusten paloturvallisuus Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö https://prontonet.fi/ 7000 Rakennuspalot, -palovaarat ja rakennuskanta 1550000 6000 5000 4485 6234 6267 6013 5906 5727 5958 5211 5519 5290

Lisätiedot

Mahdollisuudet lisätä puun käyttöä hallirakentamisessa Päivi Myllylä, Puuinfo Oy

Mahdollisuudet lisätä puun käyttöä hallirakentamisessa Päivi Myllylä, Puuinfo Oy Mahdollisuudet lisätä puun käyttöä hallirakentamisessa Päivi Myllylä, Puuinfo Oy Suomessa puurakentamisen suurimmat kasvumahdollisuudet ovat ammattimaisessa rakennuttamisessa 100 90 80 70 60 50 40 30 20

Lisätiedot

Puun paloturvallinen käyttö parvekkeissa ja räystäissä

Puun paloturvallinen käyttö parvekkeissa ja räystäissä Puun paloturvallinen käyttö parvekkeissa ja räystäissä Palotutkimuksen päivät 2013 Esko Mikkola 2 Parvekkeiden ja luhtikäytävien palovaatimuksia muualla Määräyksissä olevia vaatimuksia kysyttiin seuraavista

Lisätiedot

Uusi ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta

Uusi ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta Uusi ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta Paloturvallisuus ja standardisointi 2018, Espoo Jorma Jantunen Uudet säädökset 1.1.2018 ja tuleva ohjeistus Vuonna 2017 vireille tulleet

Lisätiedot

TEKNINEN TIEDOTE SISÄLTÖ PUUJULKISIVUN PALOKATKO

TEKNINEN TIEDOTE SISÄLTÖ PUUJULKISIVUN PALOKATKO TEKNINEN TIEDOTE PUUJULKISIVUN PALOKATKO 31.3.016 SISÄLTÖ 1.0 YLEISTÄ....0 JULKISIVUPALO... 3.0 TUTKIMUKSET...3 4.0 REI ITETTY PALOKATKOPROFIILI...3 5.0 ONTELOVENTTIILIT...6 6.0 PALOKATKOJEN SIJOITTELU...7

Lisätiedot

Hallirakennuksia koskevat palomääräykset - Esiselvitys

Hallirakennuksia koskevat palomääräykset - Esiselvitys Hallirakennuksia koskevat palomääräykset - Esiselvitys Hallirakennuksia koskevat palomääräykset - Esiselvitys 1 ALKULAUSE Puurakenteet ovat kilpailukykyinen vaihtoehto hallirakentamiseen. Puu on monipuolinen,

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R-07831-11 2 (6) Sisällysluettelo

TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R-07831-11 2 (6) Sisällysluettelo 2 (6) Sisällysluettelo 1 Tehtävä... 3 2 Aineisto... 3 3 Palotekninen arviointi... 3 3.1 Tuotemäärittelyt ja palotekninen käyttäytyminen... 3 3.2 Ullakon yläpohjan palovaatimusten täyttyminen... 3 4 Yhteenveto...

Lisätiedot

3/11 Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta

3/11 Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta E1 SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA Rakennusten paloturvallisuus Määräykset ja ohjeet 2011 3/11 Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta Annettu Helsingissä 6 päivänä huhtikuuta 2011

Lisätiedot

Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen uudistaminen

Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen uudistaminen Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen uudistaminen Jorma Jantunen Paloseminaari 19 7.2.2017 Johdanto Asetuksen taustalla on maankäyttö- ja rakennuslain muutos 21.12.2012/958,

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta

Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta E1 SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA 1 Rakennusten paloturvallisuus Määräykset ja ohjeet 2002 Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta Annettu Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta 2002

Lisätiedot

Rakennusten paloturvallisuus, luonnos Lausunnon jättöaika oli Lausunto pyydetty usealta taholta Dia 1

Rakennusten paloturvallisuus, luonnos Lausunnon jättöaika oli Lausunto pyydetty usealta taholta Dia 1 Rakennusten paloturvallisuus, luonnos Lausunnon jättöaika oli 10.2.2017 Lausunto pyydetty usealta taholta Dia 1 Rakennusten paloturvallisuus, luonnos Annetaan asetuksen muodossa Samaan asetukseen kootaan

Lisätiedot

SFS 5980 Asuntosprinklauslaitteistot Osa 1 Suunnittelu, asentaminen ja huolto (INSTA 900-1:2013)

SFS 5980 Asuntosprinklauslaitteistot Osa 1 Suunnittelu, asentaminen ja huolto (INSTA 900-1:2013) Pohjois-Savon pelastuslaitos Hyväksytyt poikkeamat Riskienhallinta 25.9.2014 1/6 Automaattisten sammutuslaitteistojen suunnitelussa hyväksyttävät poikkeamat. SFS 5980 Asuntosprinklauslaitteistot Osa 1

Lisätiedot

ASIANTUNTIJALAUSUNTO 2014-05-1 30.5.2014 1 (3) Rakenne-esimerkkejä SPU FR eristeen käytöstä enintään 16 kerroksisen P1-luokan rakennuksen ulkoseinässä

ASIANTUNTIJALAUSUNTO 2014-05-1 30.5.2014 1 (3) Rakenne-esimerkkejä SPU FR eristeen käytöstä enintään 16 kerroksisen P1-luokan rakennuksen ulkoseinässä 1 (3) Rakenne-esimerkkejä SPU FR eristeen käytöstä enintään 16 kerroksisen P1-luokan rakennuksen ulkoseinässä Lausunnon tilaaja: SPU Oy Pasi Käkelä Itsenäisyydenkatu 17 A 7 33500 Tampere 1. Lausunnon kohde

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta

Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista, Sokos Hotel Vantaa 16.10.2018 Jorma Jantunen MRL Olennaiset tekniset vaatimukset

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta

Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta E1 SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA Rakennusten paloturvallisuus Määräykset ja ohjeet 2011 Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta Annettu Helsingissä 6 päivänä huhtikuuta 2011 Ympäristöministeriön

Lisätiedot

Puukerrostalon palomääräykset ja palosuojamaalit

Puukerrostalon palomääräykset ja palosuojamaalit Puukerrostalon palomääräykset ja palosuojamaalit PUUIDEA 2016 17.3.2016 Tero Lahtela Kuvat: Puuinfo P2 paloluokan puukerrostalo 3 4 krs. talon määräykset Kuva: Puuinfo P2 paloluokan puukerrostalo 5 8 krs.

Lisätiedot

Marja-Vantaa odotuksia ja uusia haasteita

Marja-Vantaa odotuksia ja uusia haasteita Marja-Vantaa odotuksia ja uusia haasteita TURVALLINEN JA EHEÄ SUOMI maakunnista kaupunkeihin ja kyliin 25.1.2012, Lahti Jyrki Landstedt, pelastusjohtaja vs. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Taustaa Rakentamisen

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus

Ympäristöministeriön asetus Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta Ympäristöministeriön päätöksen mukaisesti säädetään maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 117 b :n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 958/2012:

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUS RAKENNUSTEN PALOTURVALLISUUDESTA

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUS RAKENNUSTEN PALOTURVALLISUUDESTA YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Yli-insinööri 6.4.2011 Jorma Jantunen YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUS RAKENNUSTEN PALOTURVALLISUUDESTA 1 Yleistä Rakennusten paloturvallisuutta koskevan määräysehdotuksen lähtökohtana

Lisätiedot

UUDET PALOMÄÄRÄYKSET MIKÄ MUUTTUI PUURAKENTAMISEN NÄKÖKULMASTA?

UUDET PALOMÄÄRÄYKSET MIKÄ MUUTTUI PUURAKENTAMISEN NÄKÖKULMASTA? UUDET PALOMÄÄRÄYKSET MIKÄ MUUTTUI PUURAKENTAMISEN NÄKÖKULMASTA? Paloturvallinen puutalo roadshow 2018 Mikko Viljakainen, toimitusjohtaja Puuinfo Säädösten rakenne ENNEN ASETUKSILLA ANNETUT SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYS-KOKOELMAN

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus

Ympäristöministeriön asetus Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta Ympäristöministeriön päätöksen mukaisesti säädetään maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 117 b :n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 958/2012:

Lisätiedot

LAUSUNTO EHDOTUKSESTA YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUKSEKSI RAKENNUSTEN PALOTURVALLISUUDESTA RakMK E1

LAUSUNTO EHDOTUKSESTA YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUKSEKSI RAKENNUSTEN PALOTURVALLISUUDESTA RakMK E1 1 (5 ) YMPÄRISTÖMINISTERIÖ PL 35 00023 VALTIONEUVOSTO LAUSUNTO EHDOTUKSESTA YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUKSEKSI RAKENNUSTEN PALOTURVALLISUUDESTA RakMK E1 Ympäristöministeriö on pyytänyt lausuntoa ehdotuksesta

Lisätiedot

Palotarkastusinsinööri Jarkko Heikkinen

Palotarkastusinsinööri Jarkko Heikkinen Palotarkastusinsinööri Jarkko Heikkinen jarkko.heikkinen@ouka.fi 044-703 8684 Palotarkastusinsinööri Jarkko Heikkinen Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitos Tulevaisuus tuo muutoksia! Rakentamismääräyskokoelman

Lisätiedot

Eläinrakennuksen palo osastointi

Eläinrakennuksen palo osastointi 1.0 SOVELTAMISALA Tässä teknisessä tiedotteessa esitetään maatalouden tuotantorakennusten paloteknisiä määräyksiä. Maatalouden tuotantorakennusten suunnittelussa noudatetaan Suomen rakentamismääräyselman

Lisätiedot

11 TALOTEKNISET ERITYISKYSYMYKSET

11 TALOTEKNISET ERITYISKYSYMYKSET 11 TALOTEKNISET ERITYISKYSYMYKSET 11.1 LVIS-HORMIT Perinteisesti kerrostalossa huoneistoa palvelevat LVI-hormit ovat kylpyhuoneessa ja keittiössä. Tällöin hormi lävistää huoneistojen välisen välipohjan,

Lisätiedot

Puurakentamisen RoadShow 2012

Puurakentamisen RoadShow 2012 Puurakentamisen RoadShow 2012 Puujulkisivujen pitkäaikaiskestävyys ja paloturvallisuus Tero Lahtela PINTALUOKAT Suuntaa-antavia esimerkkejä seinä- ja kattomateriaalien paloluokituksesta A1 A2 B C D E F

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R-05666-11 2 (8) Sisällysluettelo

TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R-05666-11 2 (8) Sisällysluettelo 2 (8) Sisällysluettelo 1 Tehtävä... 3 2 Aineisto... 3 3 Palotekninen arviointi... 3 3.1 Tuotemäärittelyt ja palotekninen käyttäytyminen... 3 3.2 Ulkoseinien palovaatimusten täyttyminen... 4 4 Yhteenveto...

Lisätiedot

Kadulta. 3D Sisustus :39:15. rakennusala 431 m² tilavuus 1940 m³

Kadulta. 3D Sisustus :39:15. rakennusala 431 m² tilavuus 1940 m³ Kadulta Huoneluettelo kpl Name ala tilavuus 3 häkki 2,2 ² 17 m³ 19 häkki 3,0 56.5 m² 147 m³ 13 häkki 3,7 48.1 m² 125 m³ 5 häkki 4,0 20.0 m² 52 m³ 4 häkki 4,9 19.6 m² 51 m³ 1 häkki 6.2 6.2 m² 16 m³ 1 käytävät

Lisätiedot

Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen

Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät Tampere 9.11.2016 Rakenteellista paloturvallisuutta koskevat olennaiset

Lisätiedot

KAHDEN LÄHEKKÄIN RAKENNETTAVAN PIENTA- LON PALOTURVALLISUUDEN TULKINTOJA

KAHDEN LÄHEKKÄIN RAKENNETTAVAN PIENTA- LON PALOTURVALLISUUDEN TULKINTOJA KAHDEN LÄHEKKÄIN RAKENNETTAVAN PIENTA- LON PALOTURVALLISUUDEN TULKINTOJA Teksti ja kuvat 5.6.2006: Jussi Rahikainen, Keski-Uudenmaan pelastuslaitos, johtava palotarkastaja Reijo Sandberg, Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Rakenteiden sisältämät palokuormat ja niiden suojaaminen. Esko Mikkola KK-Palokonsultti Oy

Rakenteiden sisältämät palokuormat ja niiden suojaaminen. Esko Mikkola KK-Palokonsultti Oy Rakenteiden sisältämät palokuormat ja niiden suojaaminen Esko Mikkola KK-Palokonsultti Oy Taustaa Rakennusten paloturvallisuussuunnittelun lähtökohtana ovat rakennusten paloluokat, jotka rajoittavat niiden

Lisätiedot

HIKLU. Ohjepäivityksiä Tekeillä olevia ohjeita Ohjetarpeita. Jarkko Häyrinen Sähköverkkoon kytkettävien palovaroittimien asentaminen

HIKLU. Ohjepäivityksiä Tekeillä olevia ohjeita Ohjetarpeita. Jarkko Häyrinen Sähköverkkoon kytkettävien palovaroittimien asentaminen HIKLU Rakenteellinen paloturvallisuus Ohjepäivityksiä Tekeillä olevia ohjeita Ohjetarpeita Jarkko Häyrinen 7.2.2012 Sähköverkkoon kytkettävien Sähköverkkoon kytkettävillä palovaroittimilla varustettavat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos Päätös Pelastuslaitos lausuu ympäristöministeriön asetusluonnokseen seuraavaa:

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos Päätös Pelastuslaitos lausuu ympäristöministeriön asetusluonnokseen seuraavaa: Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 5 Pelastuslaitoksen lausunto luonnoksesta ympäristöministeriön asetukseksi rakennusten paloturvallisuudesta HEL 2016-013763 T 03 00 00 Päätös lausuu ympäristöministeriön

Lisätiedot

RIL Rakenteellinen paloturvallisuus. Yleiset perusteet ja ohjeet. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry

RIL Rakenteellinen paloturvallisuus. Yleiset perusteet ja ohjeet. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry RIL 195-1-2018 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry Rakenteellinen paloturvallisuus Yleiset perusteet ja ohjeet 2 RIL 195-1-2018 RILin julkaisuilla on oma kotisivu, joka löytyy osoitteesta www.ril.fi/kirjakauppa

Lisätiedot

Puurakentamisen asema rakentamismääräyksissä

Puurakentamisen asema rakentamismääräyksissä Puurakentamisen asema rakentamismääräyksissä Työryhmän loppuraportti Helsinki 2010 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ MILJÖMINISTERIET MINISTRY OF THE ENVIRONMENT Ympäristöministeriö Taitto: Ainoliisa

Lisätiedot

KORTTELIN, KORTTELINOSAN JA ALUEEN RAJA JA SEN NURKKAPISTE RAKENNUKSEN TAI SEN OSAN SUURIN SALLITTU KERROSLUKU

KORTTELIN, KORTTELINOSAN JA ALUEEN RAJA JA SEN NURKKAPISTE RAKENNUKSEN TAI SEN OSAN SUURIN SALLITTU KERROSLUKU 7. 8.9 7.7 Rumpu #0.9 800 000 80 9. 7099 000 LJK/SPK/INVA W 0. 78.9 8 0 7 9 Kaltevuus % Kaltevuus % +9.800 8 +9.800 7 090 000 0 9 +9.800 +9.800 +9.800. KARHUSUO TT..8 e=0. Ju- hule- db KTY- 7P ASEMAKAAVAMEINTÖJÄ

Lisätiedot

Talonraknnusteollisuus ry Itä-Suomi

Talonraknnusteollisuus ry Itä-Suomi 1 Talonraknnusteollisuus ry Itä-Suomi Pohjois-Savon pelastuslaitos Varkaus 4-11.2015 Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Miten saadaan turvallinen asumisympäristö? Yhteisellä tiedolla Yhteisellä taidolla

Lisätiedot

EPS-ohutrappausten palotekninen toimivuus. Julkisivuyhdistyksen seminaari 25.1.2007 Wanha Satama, Helsinki

EPS-ohutrappausten palotekninen toimivuus. Julkisivuyhdistyksen seminaari 25.1.2007 Wanha Satama, Helsinki EPS-ohutrappausten palotekninen toimivuus Julkisivuyhdistyksen seminaari 25.1.2007 Wanha Satama, Helsinki EPS-ohutrappausrakenne EPS (expanded polystyrene) lämmöneriste muottipaisutettu polystyreeni Julkisivurakenteissa

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus. kattilahuoneiden ja polttoainevarastojen paloturvallisuudesta

Ympäristöministeriön asetus. kattilahuoneiden ja polttoainevarastojen paloturvallisuudesta E9 SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA Kattilahuoneiden ja polttoainevarastojen paloturvallisuus Ohjeet 2005 Ympäristöministeriön asetus kattilahuoneiden ja polttoainevarastojen paloturvallisuudesta Annettu

Lisätiedot

Uudistuvien rakentamismääräysten. näkökulmasta

Uudistuvien rakentamismääräysten. näkökulmasta Uudistuvien rakentamismääräysten vaikutukset rakennusteollisuuden näkökulmasta Kiinteistöjen paloturvallisuuden ajankohtaispäivät 14.12.2016 Timo Pulkki Rakennusteollisuus RT Rakentamismääräykset uusitaan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUS RAKENNUSTEN PALOTURVALLISUUDESTA

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUS RAKENNUSTEN PALOTURVALLISUUDESTA YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Yli-insinööri 6.4.2011 Jorma Jantunen YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUS RAKENNUSTEN PALOTURVALLISUUDESTA 1 Yleistä Rakennusten paloturvallisuutta koskevan määräysehdotuksen lähtökohtana

Lisätiedot

Tietopaketti hirsitaloja koskevista palomääräyksistä julkisissa rakennuksissa

Tietopaketti hirsitaloja koskevista palomääräyksistä julkisissa rakennuksissa Tietopaketti hirsitaloja koskevista palomääräyksistä julkisissa rakennuksissa Hirren käyttötarve julkisten rakennusten (päiväkodit, koulut, toimistot, yms.) seinärakenteissa on yhä kasvavan kiinnostuksen

Lisätiedot

Rakennusvaipan paloturvallisuus

Rakennusvaipan paloturvallisuus Opas suunnittelijalle Rakennusvaipan paloturvallisuus Tämä opas on kirjoitettu auttamaan rakennesuunnittelijoita heidän työssään energiatehokkaiden ja ennen kaikkea paloturvallisten rakennusten suunnittelussa.

Lisätiedot

SALI A. REIJONEN PEKKA PASSIIVINEN PALOSUOJAUS

SALI A. REIJONEN PEKKA PASSIIVINEN PALOSUOJAUS SALI A. REIJONEN PEKKA PASSIIVINEN PALOSUOJAUS Puupäivä 10.11.2016 RAKENNUKSEN PASSIIVINEN PALOSUOJAUS Estää syttymistä, palon leviämistä sekä varmistaa rakenteiden kantavuuden palotilanteessa osana rakenteita.

Lisätiedot

Kari Ruokangas PALOTURVALLISUUS RAKENTAMISESSA 2018

Kari Ruokangas PALOTURVALLISUUS RAKENTAMISESSA 2018 Kari Ruokangas PALOTURVALLISUUS RAKENTAMISESSA 2018 PALOTURVALLISUUS RAKENTAMISESSA 2018 Kari Ruokangas Opinnäytetyö Kevät 2018 Rakennusalan työnjohdon tutkinto-ohjelma Oulun ammattikorkeakoulu TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

Uloskäytävät ja lukitukset

Uloskäytävät ja lukitukset 2014 Uloskäytävät ja lukitukset Päijät-Hämeen pelastuslaitos 25.11.2014 Sisältö 1. Yleistä... 2 2. Uloskäytävien vähimmäisleveys... 2 3. Kulkureitin pituus... 3 4. Uloskäytävien merkitseminen ja valaiseminen...

Lisätiedot

MUUTOSLOKI ( ) Kingspan Kooltherm -palosuunnitteluohje, palosuojaukset P1-paloluokan rakennuksen

MUUTOSLOKI ( ) Kingspan Kooltherm -palosuunnitteluohje, palosuojaukset P1-paloluokan rakennuksen MUUTOSLOKI (20.5.2019) Kingspan Kooltherm -palosuunnitteluohje, palosuojaukset P1-paloluokan rakennuksen julkisivussa VERSIOHISTORIA versio 1.2 20.5.2019 versio 1.1 24.10.2018 versio 1 16.8.2018 MUUTOKSET

Lisätiedot

Historiallisesti arvokkaan kohteen toiminnallinen paloturvallisuussuunnittelu - esimerkkitapauksena Porvoon museo

Historiallisesti arvokkaan kohteen toiminnallinen paloturvallisuussuunnittelu - esimerkkitapauksena Porvoon museo Historiallisesti arvokkaan kohteen toiminnallinen paloturvallisuussuunnittelu - esimerkkitapauksena Porvoon museo Hietaniemi J. & Rinne T. SISÄLTÖ Historiallisesti arvokkaan kohteen toiminnallisen paloturvallisuussuunnittelun

Lisätiedot

Palonkestävä NR yläpohja

Palonkestävä NR yläpohja 1.0 YLEISTÄ NR-ristikko tulee suunnitella palotilanteessa kantavaksi rakenteeksi taulukon 1 mukaisissa tapauksissa. Tyypillisimmät paloluokat NR-ristikkoyläpohjalle ovat R30 ja R60. NR-ristikkoyläpohja

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta, kokemuksia ja kehittämisideoita

Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta, kokemuksia ja kehittämisideoita Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta, kokemuksia ja kehittämisideoita Paloseminaari 2019 Paloturvallisuus ja standardisointi 6.2.2019 HILTON Kalastajatorppa Jorma Jantunen MRL Olennaiset

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö 10.11.2014 Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Matti Orrainen 2.2. 1 Säädöksissä vaaditus turvallisuusasiakirjat 2.2.1. 1 Suunnittelun ja valmistelun turvallisuusasiakirja Valtioneuvoston asetuksessa (205/2006)

Lisätiedot

RT RakMK KH RakMK LVI RakMK SIT RakMK Infra RakMK

RT RakMK KH RakMK LVI RakMK SIT RakMK Infra RakMK Suomen rakentamismääräyskokoelma Ympäristöministeriö, Rakennetun ympäristön osasto RAKENNUSTEN PALOTURVALLISUUS Määräykset ja ohjeet 2011 Ympäristöministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 5 päivänä helmikuuta

Lisätiedot

Savunpoiston järjestelyt ja suunnittelu. Vanhempi opettaja Kimmo Vähäkoski, K17

Savunpoiston järjestelyt ja suunnittelu. Vanhempi opettaja Kimmo Vähäkoski, K17 1 Savunpoiston järjestelyt ja suunnittelu Vanhempi opettaja Kimmo Vähäkoski, K17 Savunpoisto, savunhallinta vai jotain muuta 2 Non sunt multiplicanda entia praeter necessitatem (Wilhelm Occamilainen n.1285-1350)

Lisätiedot

Oulun rakennusvalvonnan laatukortit Pientalon paloturvallisuus Tapani Hoppu

Oulun rakennusvalvonnan laatukortit Pientalon paloturvallisuus Tapani Hoppu Oulun rakennusvalvonnan laatukortit Pientalon paloturvallisuus 5-11-2014 Tapani Hoppu Palokortissa esitetään Oulun rakennusvalvonnan ja alueen pientalotehtaiden sekä Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen

Lisätiedot

TTY:n Palolaboratorio esittäytyy. Mikko Malaska Professori, Rakennustekniikan laboratorio, TTY Sustainable steel construction

TTY:n Palolaboratorio esittäytyy. Mikko Malaska Professori, Rakennustekniikan laboratorio, TTY Sustainable steel construction TTY:n Palolaboratorio esittäytyy Mikko Malaska Professori, Rakennustekniikan laboratorio, TTY 18.1.2017 Sustainable steel construction Paloturvallisuuden olennainen vaatimus 1.2.1 / RakMK E1 Rakennuksen

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONTA OULU

RAKENNUSVALVONTA OULU Pientalon laatu: PALOKORTTI, versio 12.02.2008 1 (8) Kortissa on Oulun rakennusvalvonnan ja alueen pientalotehtaiden (Kastelli, Jukka-talo, Finndomo ja Designtalo) sekä Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen:

Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen: Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen: RT-ohjekortti RT 12-10277 Rakennuksen pinta-alat (1985) Kerrosalan laskeminen, Ympäristöopas 72 (2000) RAKENNUSALA: Rakennusala on se alue tontilla,

Lisätiedot

Nyyssölä Mika. Rakenteellinen paloturvallisuus rakennuksen pelastussuunnittelussa

Nyyssölä Mika. Rakenteellinen paloturvallisuus rakennuksen pelastussuunnittelussa Nyyssölä Mika Rakenteellinen paloturvallisuus rakennuksen pelastussuunnittelussa Opinnäytetyö Kevät 2012 Tekniikan yksikkö Rakennustekniikan koulutusohjelma 2 SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU Opinnäytetyön

Lisätiedot

Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen

Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen Jorma Jantunen Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista, Hotelli Käpylä 27.09.2016

Lisätiedot

Kehärata projektina ja liikenneinfrana Tunneliturvallisuus

Kehärata projektina ja liikenneinfrana Tunneliturvallisuus Kehärata projektina ja liikenneinfrana Tunneliturvallisuus 17.5.2016 Kehärata Kehäradalla on kaksi tunnelia; Lentoaseman tunneli, pituus 8230 m Kivistön tunneli, pituus 432 m Molemmat tunnelit täyttävät

Lisätiedot

Nopeasti, laadukkaasti ja terveellisesti puun tarjoamat mahdollisuudet julkisissa rakennushankkeissa

Nopeasti, laadukkaasti ja terveellisesti puun tarjoamat mahdollisuudet julkisissa rakennushankkeissa Nopeasti, laadukkaasti ja terveellisesti puun tarjoamat mahdollisuudet julkisissa rakennushankkeissa Mikko Viljakainen Toimitusjohtaja, Puuinfo Puurakentaminen on kasvussa Puun aseman ja markkinoiden muutos

Lisätiedot

Maatilan tuotantorakennusten uusiokäyttö pelastusviranomaisen näkökulmasta

Maatilan tuotantorakennusten uusiokäyttö pelastusviranomaisen näkökulmasta Maatilan tuotantorakennusten uusiokäyttö pelastusviranomaisen näkökulmasta Jukka Saari Johtava palotarkastaja Rakentamisen ohjaus Tarve kiinteistökehitykselle Ensisijaisesti kannattaa aina ensin olla yhteydessä

Lisätiedot

KOKKOLAN VUOKRA ASUNNOT OY, Tykkitie1

KOKKOLAN VUOKRA ASUNNOT OY, Tykkitie1 . VÄRIBETONIELEMENTTI (VALKOBETONI), HIEKKAPUHALLETTU (= rappauksenomainen pinta), VALESAUMAT, väri VALKOINEN A. BETONIELEMENTTI, VAAKAURITETTU, MAALATTU HARMAA (väri FASADE 4). PARVEKELAATTOJEN REUNAPROFIILIT

Lisätiedot

KIRKKOJEN PALOTURVALLISUUS

KIRKKOJEN PALOTURVALLISUUS KIRKKOJEN PALOTURVALLISUUS Turvallisuusohje 2016 2016 1 Kirkkojen paloturvallisuus Sisällysluettelo 1 Turvallisuusohjeen tarkoitus... 2 2 Rakenteellinen paloturvallisuus... 2 3 Palontorjuntalaitteisto...

Lisätiedot

www.karhulanteollisuuspuisto.fi TOIMITILAT

www.karhulanteollisuuspuisto.fi TOIMITILAT T U L E V A I S U U S V A N K A L L A P O H J A L L A www.karhulanteollisuuspuisto.fi TOIMITILAT PALVELUT laajasti erilaisia teollisuus- ja tukipalveluita synergiaa esimerkiksi logistiikassa sekä turvallisuus-

Lisätiedot

Rakennusten paloluokitus, RakMK E1

Rakennusten paloluokitus, RakMK E1 Liite 5 Rakennusten paloluokitus, RakMK E1 Ploluokka P3 on vähiten vaativa ja se tulee yleesä kyseeseen yksi tai kaksikerroksisissa asuinrakennuksissa. Paloluokka P2 tulee kyseeseen yli kaksi- mutta alle

Lisätiedot