METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 1 EUROKOODI 2013 SEMINAARI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 1 EUROKOODI 2013 SEMINAARI"

Transkriptio

1 METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 1 EUROKOODI 2013 SEMINAARI

2 METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 2 YLEISTÄ EU:n tasolla eräs perusvaatimuksia on kilpailun esteiden poistaminen sekä tavaroiden tuotteiden ja palveluiden vapaan liikkuvuuden salliminen. Tämä lisää vaatimuksia myös rakennusvalvonnoille, koska - julkisella tasolla, esim. kuntasektorilla, jo euron hanke tulee hankintalain perusteella kilpailuttaa vapaasti, kilpailun mahdollisen ulkomaisen voittajan tuotteen kelpoisuus tulee selvittää - on selvitettävä, onko muualta tullut tuote suunniteltu Suomen kansalliset vaatimukset huomioon ottaen

3 METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 3 Muulla kuin julkisella tasolla em. euromääräistä vaatimusta ei ole. Noudatetaan siis pääsääntöisesti samoja sääntöjä kuin kuin suomalaisia tavaratoimittajia kohtaan.

4 METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 4 Olennaiset tekniset vaatimukset (MRL 117 ): Rakennus täyttää käyttötarkoituksensa edellyttämällä tavalla rakenteiden lujuuden ja vakauden, paloturvallisuuden, hygienian, terveyden ja ympäristön, käyttöturvallisuuden, meluntorjunnan sekä energiatalouden ja lämmöneristyksen perusvaatimukset Kaikki edellä mainitut perusvaatimukset sisältävät vaatimuksia rakennushankkeen suunnittelulle, toteutukselle, valvonnalle sekä kunnossa pidolle. Niin tilanne oli ennen CE merkintöjäkin, vaadittavat dokumentit vain olivat erilaisia. Mikään olennainen ei ole muuttunut, mistä siis tämä hämminki ja epätietoisuus!

5 METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 5 Suunnittelujärjestelmä Tällä hetkellä voimassa oleva säädöstö mahdollistaa myös muun suunnittelujärjestelmän kuin eurokoodin käytön. Rakennusten, rakennustuotteiden ja rakenneosien suunnittelun ja toteutuksen tulee tapahtua keskenään yhteen sopivien standardien mukaan. Esim. teräsrakenteet mitoitetaan ja suunnitellaan eurokoodien mukaan. Toteutuksen tulee tapahtua kymppi-ysikympin mukaan

6 METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 6 Maakuntien ravat tarvitsevat selkokieliset ohjeet niin suunnittelun kuin toteutuksen valvontaan. Ohjeistuksen tulee olla sellainen, että se ymmärretään samalla tavalla niin rakennuttajien, suunnittelijoiden kuin toteuttajien/urakoitsijoidenkin piirissä, niin isoissa kuin pienissä rakennusvalvontayksiköissä. Kuka ohjeistaa???

7 METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 7 Tuotehyväksyntä Käytännössä, yksinkertaistaen: - kiinteistön eli tontin omistaja (lainsäätäjä käyttää termiä rakennushankkeeseen ryhtyvä) hakee rakennuslupaa - hankkeeseen ryhtyvä vastaa rakennushankkeen läpiviennistä käyttäen apunaan ammattitaitoisia ja päteviä suunnittelijoita ja työnjohtajia

8 METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 8 - rakennusvalvonta seuraa ja valvoo, että rakennustyö etenee myönnetyn rakennusluvan mukaisesti rakentamista koskevia säädöksiä ja hyvää rakennustapaa noudattaen - rakennusvalvonta seuraa ja valvoo, että rakennustyö tarkastetaan ja dokumentoidaan rakennusluvassa ja mahdollisessa rakennustyön aloituskokouksessa sovitulla tavalla sekä työn suorituksen että käytettävien materiaalien suhteen

9 METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 9 Valta ja vastuu rakentamisessa MRL:n mukaan Rakennusvalvontaviranomaisen suorittama valvonta on luonteeltaan pistokoeluontoista. Rakennustyön viranomaisvalvontaan liittyvällä työvaiheiden tarkastusten todentamisella seurataan, että rakennustyöstä ja sen valvonnasta vastuulliset huolehtivat heille kuluvista tehtävistään.

10 METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 10 Rakennushankkeen ryhtyvän vastuusta on MRL 117 :ssä sekä MRL 119 :ssä lausuttu mm. seuraavaa: Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava, että rakenteet ovat lujia ja vakaita Rakennuksen rakentamisessa on käytettävä rakenteiden lujuuden ja vakauden kannalta soveltuvia rakennustuotteita.

11 METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 11 Rakenteellinen turvallisuus Uudisrakentamisen osalla nykytilanne on varsin selkeästi määritelty: - suunnitelmien ja toteutuksen osalta kolmannen osapuolen suorittama tarkastus, viesti maakuntien rakennusvalvonnoille: käyttäkää kolmannen osapuolen tarkastusta rohkeasti, valtuutus löytyy kyllä laista!

12 METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 12 Mitäkö tekeillä - YM:llä 3 eri toimikuntaa - RIL:in vanhan ohjeen päivitys juuri valmistunut Perusongelma nykyisen rakennuskannan riskialttiiden rakennusten ja rakennejärjestelmien suunnittelu- ja toteutusmallien löytämisessä. Olennaista on, että tarkastelujärjestelmä rakennetaan ja toteutetaan tarpeettomia kustannuksia välttäen.

13 METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 13 Kentältä on jo saatu palautetta: - maksaa liikaa - onko tosiaan tarpeen - näin on tähänkin asti pärjätty Tavoitteen pitäisi olla itsestään selvä: - laatutason kohottaminen! - rakennusalan imagon kohottaminen!

14 METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 14 Kehitettävää, pohdittavaa: - asennemuutos koko alalle - kisälliperinteen uusiokäyttö niin työntekijä-, työnjohtaja- kuin päällikkötasolle, ylempää johtoa unohtamatta - panostus laadunvarmistukseen sekä tuottoon suunnittelussa ja toteutuksessa - rakentamista koskevien säädösten opetuksen tehostus (ilm. OM?) - suunnitteluun panostettava enemmän

15 METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 15 - erityissuunnittelijat kiinnitettävä hankkeisiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa - ala kärsii rakennusvalvontojen yhtenäisten käytäntöjen puutteesta, tarvitaan ylemmän tason ohjeistusta (YM, keskusjärjestöt) - missä viipyy ohjeistus rakennustuoteasetuksen artiklan 5 soveltamiselle ( muun kuin sarjavalmisteisen rakennustuotteen )

16 METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 16 Rakennusvalvonta ei ole tarkastava viranomainen. Rakennusvalvonta on ohjaava, neuvova, opastava viranomainen.

RIL 13.4.2015 1 LAMMISEN LAARI!! Erityismenettelyn ja ulkopuolisen tarkastuksen laajennettu käyttöala

RIL 13.4.2015 1 LAMMISEN LAARI!! Erityismenettelyn ja ulkopuolisen tarkastuksen laajennettu käyttöala RIL 13.4.2015 1 LAMMISEN LAARI!! Erityismenettelyn ja ulkopuolisen tarkastuksen laajennettu käyttöala Rakennustarkastajan vastuu rakennustuotteiden kelpoisuuden varmistamisessa Erityissuunnittelijoiden

Lisätiedot

Tampereen kaupunki, rakennusvalvontavirasto rakennustarkastusinsinööri Jyrki Ottman 03.10.2013

Tampereen kaupunki, rakennusvalvontavirasto rakennustarkastusinsinööri Jyrki Ottman 03.10.2013 Tampereen kaupunki, rakennusvalvontavirasto rakennustarkastusinsinööri Jyrki Ottman voimaan 1.7.2013, kaupan esteiden poisto jäsenmaiden välillä pakollinen CE-merkintä koskee niitä rakennustuotteita, joille

Lisätiedot

Rakennusvalvonnan terveiset ajankohtaisista asioista

Rakennusvalvonnan terveiset ajankohtaisista asioista EUROKOODI 2014 SEMINAARI Rakennusvalvonnan terveiset ajankohtaisista asioista tarkastusinsinööri Ulla Poutanen, Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto Säädöksissä muutoksia MRL:n muutos 41/2014 Sovelletaan

Lisätiedot

Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet

Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet MRL MRA RakMk LAKI ASETUS MÄÄRÄYS OHJE SELOSTUS 1.1.2000 MRL & MRA 1.5.2000 RakMk A1 2000 Rakennustyön valvonta, määräykset ja ohjeet 1.5.2000 RakMk A4

Lisätiedot

Energiavaatimukset uudis- ja korjausrakentamisen lupamenettelyssä

Energiavaatimukset uudis- ja korjausrakentamisen lupamenettelyssä Energiavaatimukset uudis- ja korjausrakentamisen lupamenettelyssä Johtava rakennustarkastaja Jouni Vastamäki Rakennusvalvonta, Järvenpää p. 0403152581 Järvenpään kaupunki Tekijä, muokkaa Perustyylissä

Lisätiedot

RAKENTAMISEN LAATU Rakennusvalvonnan näkökulma

RAKENTAMISEN LAATU Rakennusvalvonnan näkökulma RAKENTAMISEN LAATU Rakennusvalvonnan näkökulma Tarkastusinsinööri Timo Laitinen 24.5.2012 Rakennusvalvonnan tehtävät Rakennusvalvonnan tehtävänä on valvoa ja ohjata rakentamista sekä huolehtia kaupunkikuvasta.

Lisätiedot

Energiatehokkuus osana asumista ja rakentamista

Energiatehokkuus osana asumista ja rakentamista Energiatehokkuus osana asumista ja rakentamista Pornainen 21.9.2011 Päivi Kauppinen-Ketoja Toimialajohtaja, rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu Pornainen, Pukkila, Askola, Myrskylä Rakennusvalvonta muutosten

Lisätiedot

NR-rakenteisiin liittyvät kansalliset vaatimukset. Matti J. Virtanen NR-päivät 16.1.2014 Messilä

NR-rakenteisiin liittyvät kansalliset vaatimukset. Matti J. Virtanen NR-päivät 16.1.2014 Messilä NR-rakenteisiin liittyvät kansalliset vaatimukset Matti J. Virtanen NR-päivät 16.1.2014 Messilä Naulalevyrakenteet Naulalevyrakenteet kuuluvat EN 14250 soveltamisalaan yleensä Poikkeuksia käsitellään näillä

Lisätiedot

Pasi Timo. Tarkastuspäällikkö vs. Vantaan kaupunki Rakennusvalvonta

Pasi Timo. Tarkastuspäällikkö vs. Vantaan kaupunki Rakennusvalvonta MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUUTOS 41/2014 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUS KANTAVISTA RAKENTEISTA 477/2014 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUS POHJARAKENTEISTA 465/2014 SÄHKÖINEN ASIOINTI - LUPAPISTE RAKENNUSTYÖMAAN

Lisätiedot

KOKEMUKSIA ERITYISMENETTELYSTÄ Marjatta Uusitalo Kaupunkikuva-arkkitehti Kaupunkitilayksikön päällikkö Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto

KOKEMUKSIA ERITYISMENETTELYSTÄ Marjatta Uusitalo Kaupunkikuva-arkkitehti Kaupunkitilayksikön päällikkö Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto KOKEMUKSIA ERITYISMENETTELYSTÄ Marjatta Uusitalo Kaupunkikuva-arkkitehti Kaupunkitilayksikön päällikkö Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto Rakennusvalvonnan tietopäivä 3.3.2015 ERITYISMENETTELY

Lisätiedot

Eurokoodiseminaari. Suunnitteluasiakirjat ja niiden laadinta. Hemmo Sumkin 11.12.2013

Eurokoodiseminaari. Suunnitteluasiakirjat ja niiden laadinta. Hemmo Sumkin 11.12.2013 Eurokoodiseminaari Suunnitteluasiakirjat ja niiden laadinta Hemmo Sumkin 11.12.2013 Uusia suunnitteluasiakirjojen sisältöön vaikuttavia asioita YM asetus kantavista rakenteista - Eurokoodien vahva asema

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI OHJEITA RAKENTAJILLE 1(3) Rakennusvalvonta 2009

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI OHJEITA RAKENTAJILLE 1(3) Rakennusvalvonta 2009 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI OHJEITA RAKENTAJILLE 1(3) Rakennusvalvonta 2009 YLEISTÄ Nämä asiakirjat piirustuksineen ja liitteineen sisältävät rakennusluvan. Rakennettaessa on noudatettava hyväksyttyjä piirustuksia.

Lisätiedot

Rakennustyönaikainen kosteudenhallinta

Rakennustyönaikainen kosteudenhallinta Rakennustyönaikainen kosteudenhallinta Ajankohtaisia kuulumisia rakennusvalvonnasta Seminaari 9.10.2014 Kai Miller yli-insinööri Helsingin rakennusvalvonta Kosteudenhallinnasta Kosteudenhallinta on ollut

Lisätiedot

Mitä vihervalvojan pitää tietää CE-merkinnästä ja rakennustuotteiden kelpoisuudesta? Vihervalvojapäivä 20.11.2015 Tuuli Kunnas

Mitä vihervalvojan pitää tietää CE-merkinnästä ja rakennustuotteiden kelpoisuudesta? Vihervalvojapäivä 20.11.2015 Tuuli Kunnas Mitä vihervalvojan pitää tietää CE-merkinnästä ja rakennustuotteiden kelpoisuudesta? Vihervalvojapäivä 20.11.2015 Tuuli Kunnas Sisältö Rakennustuotteiden kelpoisuus Rakennustuotteiden CE-merkintä Tietolähde:

Lisätiedot

EU:N RAKENNUSTUOTEASETUS

EU:N RAKENNUSTUOTEASETUS EU:N RAKENNUSTUOTEASETUS - Hyväksyttiin keväällä 2011 - Tavoite rakennustuotteiden kilpailuesteiden poistaminen - Mahdollistaa tuotteiden Ce merkinnän - Erilainen kuin monet muut Ce merkintään tähtäävät

Lisätiedot

Mitä rakennustuotteiden CE-merkintä muuttaa? Rakentajaseminaari 11.6.2013 Jani Kemppainen

Mitä rakennustuotteiden CE-merkintä muuttaa? Rakentajaseminaari 11.6.2013 Jani Kemppainen Mitä rakennustuotteiden CE-merkintä muuttaa? Rakentajaseminaari 11.6.2013 Jani Kemppainen Mikä rakennustuotteiden CE-merkintä on? Rakennustuotedirektiiviin / -asetukseen perustuva vaatimustenmukaisuusmerkintä,

Lisätiedot

RAKENTAJAILTA. Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta, Hannu Leskinen. 13.1.2010 Rakentajailta 1

RAKENTAJAILTA. Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta, Hannu Leskinen. 13.1.2010 Rakentajailta 1 RAKENTAJAILTA Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta, Hannu Leskinen 13.1.2010 Rakentajailta 1 OMA KOTI UNELMAAKO Akan otossa ja auton ostossa ei terveellä järjellä ole mitään tekemistä Näin ei pidä edetä

Lisätiedot

Rakentajailta 16.09.2014 Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko

Rakentajailta 16.09.2014 Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko Rakentajailta 16.09.2014 Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko Huolehtimisvelvollisuus rakentamisessa MRL 119 Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan

Lisätiedot

TARKASTUSASIAKIRJAN YHTEENVETO

TARKASTUSASIAKIRJAN YHTEENVETO TARKASTUSASIAKIRJAN YHTEENVETO Tälle lomakkeelle merkitään hankkeen kiinteistö- ja lupatiedot, aloituskokouksessa sovitut rakennusvaiheiden tarkastusten vastuuhenkilöiden tarkastusmerkinnät huomautuksineen,

Lisätiedot

Rakentajailta 16.09.2014 Lupapäätös Rakennusvalvonta Juha Vulkko

Rakentajailta 16.09.2014 Lupapäätös Rakennusvalvonta Juha Vulkko Rakentajailta 16.09.2014 Lupapäätös Rakennusvalvonta Juha Vulkko Rakennuslupapäätös Rakennuslupapäätöksen tekee rakennustarkastaja. Rakennuslupapäätös annetaan ns. julkipanon jälkeen ( 14 vrk oikaisuvaatimusaika

Lisätiedot

Rakennesuunnittelijat ja vastaavat työnjohtajat, kelpoisuus. Risto Levanto Rakenneyksikön päällikkö 4.3.2015

Rakennesuunnittelijat ja vastaavat työnjohtajat, kelpoisuus. Risto Levanto Rakenneyksikön päällikkö 4.3.2015 Rakennesuunnittelijat ja vastaavat työnjohtajat, kelpoisuus Risto Levanto Rakenneyksikön päällikkö 4.3.2015 Missä mennään? MRL:n muutos 41/2014 Sovelletaan 1.9.2014 alkaen kaikkiin tilanteisiin Asetukset

Lisätiedot

Muutoksessa oleva lainsäädäntö. EUROKOODI2014SEMINAARI Hanasaaren kulttuurikeskus 9.12.2014 Rakennusneuvos Teppo Lehtinen

Muutoksessa oleva lainsäädäntö. EUROKOODI2014SEMINAARI Hanasaaren kulttuurikeskus 9.12.2014 Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Muutoksessa oleva lainsäädäntö EUROKOODI2014SEMINAARI Hanasaaren kulttuurikeskus 9.12.2014 Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Laki maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta, (958/2012) voimaan 1.1.2013 Esittäjän

Lisätiedot

Rakentamismääräyskokoelma

Rakentamismääräyskokoelma Rakentamismääräyskokoelma Osa B1 Kantavat rakenteet Määräykset ja ohjeet 2010 Huom! Esitys perustuu B1-ehdotuksen 22.11.2010 olevaan versioon. Muutokset ovat hyvin mahdollisia. B-sarjan uudistustyön periaatteet

Lisätiedot

Mervi Abell Lupa-arkkitehti Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto RI, RA

Mervi Abell Lupa-arkkitehti Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto RI, RA Mervi Abell Lupa-arkkitehti Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto RI, RA Rakennustarkastusyhdistyksen ohje: Kosteusvauriokorjausten lupamenettely Mervi Abell Rakennustarkastusyhdistys RTY ry. projektiryhmä

Lisätiedot

Teräsrakenteiden suunnittelua koskevat määräykset, ohjeet ja Eurocode-standardit

Teräsrakenteiden suunnittelua koskevat määräykset, ohjeet ja Eurocode-standardit Teräsrakenteiden suunnittelua koskevat määräykset, ohjeet ja Eurocode-standardit Teräsrakenteiden suunnittelua koskevat määräykset, ohjeet ja Eurocode-standardit Esityksen aiheet: Suomen rakentamismääräykset

Lisätiedot

Rakentamismääräyskokoelman uusi rakenne

Rakentamismääräyskokoelman uusi rakenne Rakentamismääräyskokoelman uusi rakenne Neuvonnan vuosipäivä 12.11.2013 Aila Korpivaara Rakentamisen säännökset muutostilassa 2010-luvulla Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisarviointi 2011-2013 Perustuslaista

Lisätiedot

Tervetuloa! 14.1.2016

Tervetuloa! 14.1.2016 Tervetuloa! 14.1.2016 Viranomaisvalvonta rakentamisessa Maankäyttö- ja rakennuslaki 124 Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä on yleisen edun kannalta valvoa rakennustoimintaa sekä osaltaan huolehtia,

Lisätiedot

LAPPAJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSVALVONTA

LAPPAJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSVALVONTA KUN RYHDYT RAKENTAMAAN: 1. Tontin hankinta ja rakennusoikeuden varmistus Lappajärven kunnan omistamia tontteja voi tiedustella kunnan Teknisestä toimistosta. Tontteja on kaupan myös avoimilla markkinoilla.

Lisätiedot

E7, Ilmanvaihtolaitteistojen paloturvallisuus uusiminen, Workshop 4

E7, Ilmanvaihtolaitteistojen paloturvallisuus uusiminen, Workshop 4 Suomen rakentamismääräyskokoelman uusiminen 2013-2017 E7, Ilmanvaihtolaitteistojen paloturvallisuus uusiminen, Workshop 4 21.1.2015 Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Maankäyttö ja rakennuslain muutos voimaan

Lisätiedot

FISEn uudet suunnittelija- ja työnjohtajapätevyydet. Eurokoodiseminaari 2015 Marita Mäkinen

FISEn uudet suunnittelija- ja työnjohtajapätevyydet. Eurokoodiseminaari 2015 Marita Mäkinen FISEn uudet suunnittelija- ja työnjohtajapätevyydet Eurokoodiseminaari 2015 Marita Mäkinen RAKENTAMISTA KOSKEVAN SÄÄNTELYN UUDISTAMINEN Normien perkaaminen Yleisesti sääntely vähenee Tavoitteena sääntelyn

Lisätiedot

Stiftelsen Bensows Barnhem Granhyddan

Stiftelsen Bensows Barnhem Granhyddan Rakennuslautakunta 67 11.12.2014 Rakennuslupahakemus R70-2014 (1. kaupunginosan korttelin 200 tontti 1, Gresantie 1-5, yhden päiväkotirakennuksen ja yhden päiväkoti-lastenkotirakennuksen muutos- ja laajennuslupa,

Lisätiedot

Korjaushankkeen laadun haasteet

Korjaushankkeen laadun haasteet KORJAUSHANKKEEN LAADUN HAASTEET 12.11.2013 Esko Lindblad Valvontapäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm Suomen Sisäilmakeskus Oy 1 Case ullakkorakentaminen 5 kerroksinen kerrostalo rakennettu 1920

Lisätiedot

Oikein varustautunut pysyy lämpimänä vähemmällä energialla

Oikein varustautunut pysyy lämpimänä vähemmällä energialla Oikein varustautunut pysyy lämpimänä vähemmällä energialla Energiatehokkuuteen liittyvät seikat sisältyvät moneen rakentamismääräyskokoelman osaan. A YLEINEN OSA A1 Rakentamisen valvonta ja tekninen tarkastus

Lisätiedot

Uudet tehtäväluettelot ja KSE13 -koulutus

Uudet tehtäväluettelot ja KSE13 -koulutus Uudet tehtäväluettelot ja KSE13 -koulutus HJR12, Hankkeen johtaminen ja rakennuttaminen & valvonta 12.2.2014 Tu o m m e t i l a l l e r a t k a i s u t Tilaajan eli rakennushankkeeseen ryhtyvän lakisääteisiä

Lisätiedot

Uudistuva lainsäädäntö

Uudistuva lainsäädäntö Uudistuva lainsäädäntö Suunnittelijoiden ja työnjohtajien kelpoisuutta ja tehtävien vaativuutta koskevat uudistuneet säännökset ja soveltamisohjeet Rakennusvalvonnan ajankohtaisseminaari 2014 Aila Korpivaara

Lisätiedot

Ymp.ltk. 13.12.2011 Liite 10 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET

Ymp.ltk. 13.12.2011 Liite 10 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1 Ymp.ltk. 13.12.2011 Liite 10 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 2 1 YLEISTÄ Rakennuttaja tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan rakennustyön toteuttamiseksi tarpeellisista

Lisätiedot

Länsimetro. Louhinta ja rakentaminen rakennusluvan varaista

Länsimetro. Louhinta ja rakentaminen rakennusluvan varaista 1 Länsimetro www.lansimetro.fi 13,9 km metroraiteita kahdessa tunnelissa 8 maanalaista asemaa 15 savunpoisto- ja paineentasauskuilua 12 työtunnelia 3 miljoonaa kuutiota kalliolouhetta Louhintatyöt pääosin

Lisätiedot

CE merkintä vesihuoltotuotteissa

CE merkintä vesihuoltotuotteissa CE merkintä vesihuoltotuotteissa Vesihuolto 2014 3-4. 6. 2014 EU:n rakennustuoteasetus Rakennustuoteasetus tuli voimaan 1.7.2013 CE merkintä ja suoritustasoilmoitus on pakollinen, jos Tuote kuuluu harmonisoidun

Lisätiedot

Yhdellä lomakkeella voidaan hakea kaikki samalle rakennuspaikalle samaan aikaan haettavat luvat.

Yhdellä lomakkeella voidaan hakea kaikki samalle rakennuspaikalle samaan aikaan haettavat luvat. 1 R A K E N N U S L U V A N H A K E M I N E N SAVONLINNAN KAUPUNGISSA Lupaa rakentamiseen, purkamiseen ja toimenpiteeseen haetaan rakennusvalvonnasta saatavalla hakulomakkeella. Lomake on saatavilla myös

Lisätiedot

Tontin pinta-ala: 1802m2

Tontin pinta-ala: 1802m2 Rakennuslautakunta 54 17.09.2014 Rakennuslupahakemus, R59-2014 (3. kaupunginosan korttelin 422 tontti 7, Kavallintie 7a, kahden erillispientalon rakentaminen ja maalämpökaivon poraaminen) 719/10.03.00/2014

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 123. Rakennuslautakunta 22.08.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 123. Rakennuslautakunta 22.08.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 22.08.2013 Sivu 1 / 1 2819/10.03.00/2013 123 Oikaisuvaatimus rakenneinsinöörin 23.5.2013 antamaan määräykseen, lupatunnus 2009-1833, kiinteistö 49-54-146-16, Degerbyntie 23, 02600 Espoo

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Auli Lastunen 16.1.2014 Markkinavalvonnan näkökulma

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Auli Lastunen 16.1.2014 Markkinavalvonnan näkökulma Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Auli Lastunen 16.1.2014 Markkinavalvonnan näkökulma Tilanne Rakennustuoteasetus (EU) N:o 305/2011 edellyttää CEmerkintää Markkinoilla on vielä paljon erilaisia

Lisätiedot

Pekka Väisälä. Lehtori Korjausrakentaminen Talonrakennustekniikka

Pekka Väisälä. Lehtori Korjausrakentaminen Talonrakennustekniikka Pekka Väisälä Lehtori Korjausrakentaminen Talonrakennustekniikka Esityksen sisältö Näkökulmia Hankkeen alkuvaiheet Energian kulutus Esimerkkejä U-arvoista Tavallisia ongelmia Pekka Väisälä 7.11.2012 2

Lisätiedot

Palo-osastointi ja palokatkot

Palo-osastointi ja palokatkot UUSIKAUPUNKI Rakennusvalvonta Palokatko-ohje Palo-osastoinneissa noudatetaan SRMKn E1 määräyksiä ja ohjeita. Rakennuksen korjaus ja muutostyössä näitä määräyksiä ja ohjeita sovelletaan maankäyttö-ja rakennuslain

Lisätiedot

Lausunto valtion 2016 talousarviosta aiheena Puurakentamisen edistäminen

Lausunto valtion 2016 talousarviosta aiheena Puurakentamisen edistäminen Lausunto valtion 2016 talousarviosta aiheena Puurakentamisen edistäminen Ympäristövaliokunta 9.10.2015 Hallitusohjelmasta budjettiin Strateginen hallitusohjelma Terävät maininnat puurakentamisen edistämiseksi

Lisätiedot

OHJEITA KUNNAN PIENTALORAKENTAJILLE

OHJEITA KUNNAN PIENTALORAKENTAJILLE OHJEITA KUNNAN PIENTALORAKENTAJILLE Oma koti kullan kallis! Mustasaaren kunnan puhelinvaihde 327 7111 Keskustie 4, 65610 MUSTASAARI TONTIN HANKINTA KUNNAN TONTIT Kunnan tontteja voidaan ostaa. Ensin on

Lisätiedot

Rakentamismääräyskokoelman B-sarja sisältö. Materiaalikohtaiset ohjeet B2 Betonirakenteet erityisasiantuntija Tauno Hietanen Rakennusteollisuus RT

Rakentamismääräyskokoelman B-sarja sisältö. Materiaalikohtaiset ohjeet B2 Betonirakenteet erityisasiantuntija Tauno Hietanen Rakennusteollisuus RT Rakentamismääräyskokoelman B-sarja sisältö Materiaalikohtaiset ohjeet B2 Betonirakenteet erityisasiantuntija Rakennusteollisuus RT RakMK luotiin 1970 luvun jälkipuoliskolla Rakennusteollisuus RT ry 2 Rakennusteollisuus

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäytön vaatimat ratkaisut suhteessa nykynormeihin. Päivi Niemi, Johtava rakennustarkastaja, Laukaan kunta

Vanhojen rakennusten uusiokäytön vaatimat ratkaisut suhteessa nykynormeihin. Päivi Niemi, Johtava rakennustarkastaja, Laukaan kunta Vanhojen rakennusten uusiokäytön vaatimat ratkaisut suhteessa nykynormeihin Päivi Niemi, Johtava rakennustarkastaja, Laukaan kunta MRL 125 Rakennuslupa Rakennuksen tai sen osan käyttötarkoituksen olennaista

Lisätiedot

Lupanumero 2015-7 Päätöspäivä 21.4.2015 41

Lupanumero 2015-7 Päätöspäivä 21.4.2015 41 / 8 Lupanumero 205-7 Päätöspäivä 2.4.205 4 HAKIJA As Oy Porvoon Stenbockinkatu 2 c/o Sisco Asunnot Oy Linnavuorentie 28 C, 00950 HELSINKI RAKENNUSPAIKKA Kiinteistötunnus Kaupunginosa 638-026-2406-000 KAUPUNGINOSA

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONNAN TIETOPÄIVÄ 3.3.2015

RAKENNUSVALVONNAN TIETOPÄIVÄ 3.3.2015 RAKENNUSVALVONNAN TIETOPÄIVÄ 3.3.2015 KOKEMUKSIA ERITYISMENETTELYSTÄ Tarkastusinsinööri Aimo Nousiainen Kun erityismenettely tuli säädöksiin: RakMK A1 (2006) Erityismenettely 3.2.1 Määräys Rakennushankkeessa

Lisätiedot

Rakenteiden suunnittelua koskevien säädösten ja ohjeiden tilanne. Jukka Bergman Yli-insinööri Rakennukset ja rakentaminen yksikkö

Rakenteiden suunnittelua koskevien säädösten ja ohjeiden tilanne. Jukka Bergman Yli-insinööri Rakennukset ja rakentaminen yksikkö Rakenteiden suunnittelua koskevien säädösten ja ohjeiden tilanne Jukka Bergman Yli-insinööri Rakennukset ja rakentaminen yksikkö Hilton Kalastajatorppa 10.12.2015 MRL I 1.1.2013-> MRL II 1.9.2014-> YMa+VNa

Lisätiedot

Rakennustuoteasetus. Puista Bisnestä 1.2.2011. Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos

Rakennustuoteasetus. Puista Bisnestä 1.2.2011. Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Rakennustuoteasetus t t Puista Bisnestä 1.2.2011 Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos 1 Rakennustuoteasetus hyväksytty EU:n parlamentti hyväksyi CPR:n 18.1.2011 täysistunnon toisessa käsittelyssä Vuorossa

Lisätiedot

Rakennustuoteasetus ja rakennustuotteiden hyväksyntä. Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos E7 Workshop 27.8.2014

Rakennustuoteasetus ja rakennustuotteiden hyväksyntä. Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos E7 Workshop 27.8.2014 Rakennustuoteasetus ja rakennustuotteiden hyväksyntä Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos E7 Workshop 27.8.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain muutos (958/2012) 117 Rakentamiselle asetettavat vaatimukset

Lisätiedot

Tilan RN:o/tontin nro/rakennuspaikan nro. Rakennushankkeeseen ryhtyvän nimi. Rakennushankkeeseen ryhtyvän valvoja

Tilan RN:o/tontin nro/rakennuspaikan nro. Rakennushankkeeseen ryhtyvän nimi. Rakennushankkeeseen ryhtyvän valvoja EURAJOEN KUNTA YMPÄRISTÖTOIMI RAKENNUSVALVONTA RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA Yksityiskohtainen tarkistuslista RAKENNUSKOHDE Rakennuslupanumero Rakennuspaikka Kylä/kunnanosa Osoite Tilan nimi/korttelin

Lisätiedot

Betonieurokoodit ja niiden kansalliset liitteet Betonivalmisosarakentamisen uudet suunnittelu- ja toteutusohjeet

Betonieurokoodit ja niiden kansalliset liitteet Betonivalmisosarakentamisen uudet suunnittelu- ja toteutusohjeet Betonieurokoodit ja niiden kansalliset liitteet Betonivalmisosarakentamisen uudet suunnittelu- ja toteutusohjeet /Rakennusteollisuus RT Betonieurokoodien tilanne Eurokoodien asema Uudessa B-sarjassa eurokoodeihin

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiöiden kunnossapito nyt ja tulevaisuudessa

Asunto-osakeyhtiöiden kunnossapito nyt ja tulevaisuudessa Asunto-osakeyhtiöiden kunnossapito nyt ja tulevaisuudessa Kuntotutkijoiden pätevyys- Mitä se tarkoittaa ja mitä apua siitä on taloyhtiöille? Oulun seudun ammattikorkeakoulu Oy Hannu Kääriäinen, 040-5857534,

Lisätiedot

Kuinka viedä rakennustuote hyväksytysti markkinoille? Liisa Rautiainen VTT Expert Services Oy

Kuinka viedä rakennustuote hyväksytysti markkinoille? Liisa Rautiainen VTT Expert Services Oy Kuinka viedä rakennustuote hyväksytysti markkinoille? Liisa Rautiainen VTT Expert Services Oy Vaatimusten mukaisuus (EU ja/tai kansallinen) on osoitettava jollain tavalla Onko tuotteella hen (=harmonisoitu

Lisätiedot

OPAS RAKENNUKSEN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEEN LAADIN- NASTA

OPAS RAKENNUKSEN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEEN LAADIN- NASTA OPAS RAKENNUKSEN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEEN LAADIN- NASTA 2 1 YLEISTÄ Tämä opas toimii ohjeena käyttö- ja huolto-ohjeen (kutsutaan myös huolto-ohjekirjaksi tai huoltokirjaksi) laadinnassa. Opas on rakenteeltaan

Lisätiedot

PÄÄSUUNNITTELIJAKOULUTUS 11

PÄÄSUUNNITTELIJAKOULUTUS 11 PÄÄSUUNNITTELIJAKOULUTUS 11 OHJELMALUONNOS- pidätämme oikeudet ohjelmamuutoksiin 1. jakso 24...25.3.2015 Helsinki PÄÄSUUNNITTELIJAN TOIMINTAKENTTÄ Tiistai 24.3.2015 Puheenjohtaja: SAFA 8.30 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

CE-merkintä 9.5.2011

CE-merkintä 9.5.2011 CE-merkintä 1 9.5.2011 Esityksen sisältö Mikä on CE-merkintä? Mihin CE-merkintä perustuu? Vaatimuksenmukaisuuden osoittaminen Valmistajan ja Ilmoitetun laitoksen tehtävät CE-merkintä Suomessa nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

Vastaanottaja: Ympäristöministeriö kirjaamo.ym@ymparisto.fi

Vastaanottaja: Ympäristöministeriö kirjaamo.ym@ymparisto.fi LAUSUNTO 16.5.2014 Sivu 1 (6) Vastaanottaja: Ympäristöministeriö kirjaamo.ym@ymparisto.fi Lausunto luonnoksista valtioneuvoston asetuksiksi koskien suunnitteluja työnjohtotehtäviä sekä ympäristöministeriön

Lisätiedot

Rakennustuotteiden kelpoisuuden toteaminen PKS kunnissa kansallisten vaatimusten osalta ohjeistus ja menettelytavat

Rakennustuotteiden kelpoisuuden toteaminen PKS kunnissa kansallisten vaatimusten osalta ohjeistus ja menettelytavat Rakennusvalvonta Pvm pp.kk.vvvv Sivu 1(4) Rakennustuotteiden kelpoisuuden toteaminen PKS kunnissa kansallisten vaatimusten osalta ohjeistus ja menettelytavat 0. Soveltamisala Tässä PKS-menettelyssä vastuuhenkilö

Lisätiedot

23.1.2013. Liitto toimii kiinteistö- ja rakentamisalan vaikuttajana, aktiivisena kehittäjänä, ammattilaisten verkottajana sekä tiedon tuottajana.

23.1.2013. Liitto toimii kiinteistö- ja rakentamisalan vaikuttajana, aktiivisena kehittäjänä, ammattilaisten verkottajana sekä tiedon tuottajana. LAUSUNTO 1 (5) YMPÄRISTÖMINISTERIÖ PL 35 00023 Valtioneuvosto kirjaamo.ym@ymparisto.fi Lausuntopyyntö 11.12.2012 YM10/600/2012 LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

OHJEITA KUNNAN PIENTALORAKENTAJILLE

OHJEITA KUNNAN PIENTALORAKENTAJILLE OHJEITA KUNNAN PIENTALORAKENTAJILLE Oma koti kullan kallis! Mustasaaren kunnan puhelinvaihde 327 7111 Keskustie 4, 65610 MUSTASAARI TONTIN HANKINTA KUNNAN TONTIT Kunnan tontteja voidaan ostaa. Ensin on

Lisätiedot

Korjausrakentamisen viranomaisohjaus

Korjausrakentamisen viranomaisohjaus Korjausrakentamisen viranomaisohjaus Korjausrakentamisen referenssejä Ateneum Suomen Kansallismuseo Suomen Kansallisteatteri Eläinmuseo Rautatalo Kongressihotelli Paasivuori Hotelli Tapiola Garden Siltavuorenpenger

Lisätiedot

Teuvo Aro,Tapre-projektipäällikkö

Teuvo Aro,Tapre-projektipäällikkö Elinkaaritehokkuus & hankinnat 13.6.2013 Energiatehokkuustavoitteet suunnittelun ja urakoinnin hankinnoissa Teuvo Aro,Tapre-projektipäällikkö TAMPEREEN ALUEEN PALVELURAKENNUKSET ENERGIATEHOKKAIKSI Tapren

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONTA. Juha Järvenpää 27.2.2013

RAKENNUSVALVONTA. Juha Järvenpää 27.2.2013 Juha Järvenpää 27.2.2013 Lähtötilanteen selvitys ja arvon määritys palkataan hankkeelle korjausrakentamiseen pätevöitynyt ammattilainen/pääsuunnittelija toimii rakennuttajan luottohenkilönä huolehtii tarvittavista

Lisätiedot

Tekninen toimi Rakennusvalvonta

Tekninen toimi Rakennusvalvonta Tekninen toimi Rakennusvalvonta ALOITUSKOKOUSPÖYTÄKIRJA AR., AK, AL, T MRL 121, MRA 74, RakMk:A1, A2, A3 Kohde Kylä/k-osa Osoite Tila/kortteli Lupatunnus Rno/tontti 1 Kokouksen järjestäytyminen ja osallistujat

Lisätiedot

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rullaava

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä tammikuuta 2014. 41/2014 Laki. maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä tammikuuta 2014. 41/2014 Laki. maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä tammikuuta 2014 41/2014 Laki maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 17 päivänä tammikuuta 2014 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

TURVALLISUUSASIAKIRJA. Mattilankatu

TURVALLISUUSASIAKIRJA. Mattilankatu 1 TURVALLISUUSASIAKIRJA Mattilankatu JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka 16.4.2010 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 1.1 1.2 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 Rakennuttaja

Lisätiedot

Betonirakenteiden suunnittelu eurokoodeilla. 08.12.2011 Jukka Ala-Ojala

Betonirakenteiden suunnittelu eurokoodeilla. 08.12.2011 Jukka Ala-Ojala Betonirakenteiden suunnittelu eurokoodeilla 08.12.2011 Jukka Ala-Ojala - Eurokoodi on käytännössä käytössä laajasti vain jännebetonituotteissa, ontelolaatat ja palkit (elementtitoimittajan suunnittelu)

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN TAKSA

ASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN TAKSA ASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN TAKSA Ympäristölautakunta 4.3.2014 16 Sisällys 1 Yleistä... 2 2 Rakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta (MRL 125

Lisätiedot

VASTAAVAT TYÖNJOHTAJAT JA ERITYISALAN TYÖNJOHTAJAT

VASTAAVAT TYÖNJOHTAJAT JA ERITYISALAN TYÖNJOHTAJAT RAKENNUSVALVONTAVIRASTO VASTAAVAT TYÖNJOHTAJAT JA ERITYISALAN TYÖNJOHTAJAT Ohje: elokuu 2011, korvaa ohjeen tammikuu 2000 Vuoden 2014 syksyllä voimaan astuvaa sääntelyä ei ole huomioitu ohjeessa. Ohje

Lisätiedot

VESI- JA VIEMÄRIJOHTOJEN PERUSKORJAUKSEN (LINJASANEERAUS) LUPAPROSESSIKUVAUS

VESI- JA VIEMÄRIJOHTOJEN PERUSKORJAUKSEN (LINJASANEERAUS) LUPAPROSESSIKUVAUS HELSINGIN KAUPUNKI LUPAPROSESSIKUVAUS 1 (6) VESI- JA VIEMÄRIJOHTOJEN PERUSKORJAUKSEN (LINJASANEERAUS) LUPAPROSESSIKUVAUS HELSINGIN KAUPUNKI LUPAPROSESSIKUVAUS 2 (6) 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Helsinki 53

Lisätiedot

CE-merkintä ja EN 1090-1:n soveltaminen

CE-merkintä ja EN 1090-1:n soveltaminen 21.5.2014 1 (6) CE-merkintä ja EN 1090-1:n soveltaminen EU:n rakennustuoteasetuksen mukainen CE-merkintä tulee pakolliseksi kantaville teräsrakenteille 1.7.2014. Yhdenmukaistetun standardin EN 1090-1 soveltamiseen

Lisätiedot

EU:n Rakennustuoteasetus ja tuotehyväksyntälaki. Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Kuntamarkkinat 13.9.2012

EU:n Rakennustuoteasetus ja tuotehyväksyntälaki. Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Kuntamarkkinat 13.9.2012 EU:n Rakennustuoteasetus ja tuotehyväksyntälaki Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Kuntamarkkinat 13.9.2012 Rakennustuoteasetus (EU) N:o 305/2011 CE-merkintä pakolliseksi rakennustuotteille 1.7.2013

Lisätiedot

EUROKOODI 2012 SEMINAARI. Betonirakenteet eurokoodit ja toteutusstandardi SFS-EN 13670

EUROKOODI 2012 SEMINAARI. Betonirakenteet eurokoodit ja toteutusstandardi SFS-EN 13670 EUROKOODI 2012 SEMINAARI Betonirakenteet eurokoodit ja toteutusstandardi SFS-EN 13670 Koulutus ja käyttöönotto Eurokoodikoulutukset järjestettiin pääosin 2007 Oppilaitoksissa opetus pääosin eurokoodipohjaista

Lisätiedot

OMAKOTITALON SUUNNITTELUPROSESSI. Fiskars 14.5.2011 Minna Kuusela TTS

OMAKOTITALON SUUNNITTELUPROSESSI. Fiskars 14.5.2011 Minna Kuusela TTS OMAKOTITALON SUUNNITTELUPROSESSI Fiskars 14.5.2011 Minna Kuusela TTS Unelmia Kaikki alkaa toiveesta, tarpeesta ja unelmista, oli sitten kyse pienestä remonttihankkeesta tai isomman alueen suunnittelusta.

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT PERTUNMAAN KUNTA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan

Lisätiedot

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa -Liikuntapaikkarakentamisen seminaari Säätytalo14.5.2012 Teppo Lehtinen Synergiaa vai törmäämisiä? Liikuntapolitiikan tavoitteet edistää liikuntaa, kilpa-

Lisätiedot

27.11.2008 RAKVV Hki Kirsi Rontu

27.11.2008 RAKVV Hki Kirsi Rontu 27.11.2008 RAKVV Hki Kirsi Rontu perusta RML RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA LAITELAKI SM asetus automaattisista sammutuslaitteistoista a tt sto sta CEA 4001, 4007, 4008 maankäyttö- ja rakennuslaki hankkeeseen

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA Rakennus- ja ympäristölautakunta Esityslista Liite Bilaga 5. Lupatunnus 14-0167-A 23.09.2014 Sivu 1

KIRKKONUMMEN KUNTA Rakennus- ja ympäristölautakunta Esityslista Liite Bilaga 5. Lupatunnus 14-0167-A 23.09.2014 Sivu 1 Lupatunnus 14-0167-A 23.09.2014 Sivu 1 Asia Rakennuslupa Hakemus on saapunut 6.6.2014. Sitä on päivitetty 24.6.2014 ja 15.8.2014. Rakennuspaikka KALLJÄRVI, 257-441-0001-0552 Kiinteistön nimi KALLIOMÄKI

Lisätiedot

Siirtymäajan ohjeistus eurokoodien ja RakMk:n rinnakkaiskäytöstä SKOL ry

Siirtymäajan ohjeistus eurokoodien ja RakMk:n rinnakkaiskäytöstä SKOL ry Siirtymäajan ohjeistus eurokoodien ja RakMk:n rinnakkaiskäytöstä SKOL ry Kirjoitettu Ins.tsto Magnus Malmberg Oy:ssä SKOL ry:n toimeksiannosta tammi-kesäkuussa 2010 Ohjausryhmässä toimivat Tapio Aho Matti

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA Rakennus- ja ympäristölautakunta Esityslista Liite Bilaga 9. Lupatunnus 15-0205-A 22.09.2015 Sivu 1

KIRKKONUMMEN KUNTA Rakennus- ja ympäristölautakunta Esityslista Liite Bilaga 9. Lupatunnus 15-0205-A 22.09.2015 Sivu 1 Lupatunnus 15-0205-A 22.09.2015 Sivu 1 Asia Rakennuslupa Hakemus on saapunut 18.6.2015. Sitä on täydennetty 23.7., 19.8. ja 28.8. ja 11.9.2015 Rakennuspaikka KOLSARI, 257-447-0004-0005 Pakrintie 4, 02480

Lisätiedot

Rakennusluvan hakemiseen uusi palvelu - Lupapiste. Taloyhtiö 2015 Pirjo Saksa, Ympäristöministeriö Ilona Liesmäki, Solita Oy

Rakennusluvan hakemiseen uusi palvelu - Lupapiste. Taloyhtiö 2015 Pirjo Saksa, Ympäristöministeriö Ilona Liesmäki, Solita Oy Rakennusluvan hakemiseen uusi palvelu - Lupapiste Taloyhtiö 2015 Pirjo Saksa, Ympäristöministeriö Ilona Liesmäki, Solita Oy Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma (SADe) -SADe-ohjelma 2009

Lisätiedot

Palokatkosuunnittelun hyvät käytännöt. Palokatkosuunnittelu SPPL I 11.11.2015 1

Palokatkosuunnittelun hyvät käytännöt. Palokatkosuunnittelu SPPL I 11.11.2015 1 Palokatkosuunnittelun hyvät käytännöt Palokatkosuunnittelu SPPL I 11.11.2015 1 EI?? Palokatkosuunnittelu SPPL I 11.11.2015 2 EI?? Palokatkosuunnittelu SPPL I 11.11.2015 3 Palokatkot varmistamassa Pelastuslain

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Lahnus-Takkulaseudun omakotiyhdistys 29.3.2011 Ilppo Kajaste / Espoon kaupungin ympäristökeskus Jätevesien käsittely hajaasutusalueella Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rakennusteollisuus RT

Lisätiedot

Rakennuslupahakemus R44-2015 (2. kaupunginosan korttelin 15 tontti 14, Borgintie 4 B, erillispientalon rakentaminen ja maalämpökaivon poraaminen)

Rakennuslupahakemus R44-2015 (2. kaupunginosan korttelin 15 tontti 14, Borgintie 4 B, erillispientalon rakentaminen ja maalämpökaivon poraaminen) Rakennuslautakunta 46 16.09.2015 Rakennuslupahakemus R44-2015 (2. kaupunginosan korttelin 15 tontti 14, Borgintie 4 B, erillispientalon rakentaminen ja maalämpökaivon poraaminen) 276/10.03.00/2015 RAKL

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONTA. Energiakorjausneuvoja Tommi Riippa

RAKENNUSVALVONTA. Energiakorjausneuvoja Tommi Riippa Energiakorjausneuvoja Tommi Riippa PIENTALOJEN ENERGIAKORJAUKSEN OSAPUOLET Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että... Vastaa periatteessa kaikesta! Vastuun jakamiseksi ja ongelmien välttämiseksi

Lisätiedot

Rakentamismääräykset uudistuvat

Rakentamismääräykset uudistuvat Rakentamismääräykset uudistuvat Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Valkea talo, 20.3.2014 Helsinki Sisältö 1. Rakentamisen sääntelyn keskeiset periaatteet ja ajankohtaiset muutostarpeet

Lisätiedot

Rakennustuotteiden kansallinen tuotehyväksyntä tilannekatsaus. Eurokoodi 2014 seminaari 9.12.2014 Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos

Rakennustuotteiden kansallinen tuotehyväksyntä tilannekatsaus. Eurokoodi 2014 seminaari 9.12.2014 Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Rakennustuotteiden kansallinen tuotehyväksyntä tilannekatsaus Eurokoodi 2014 seminaari 9.12.2014 Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Rakennustuotteista n. 80 % kuuluu CEmerkinnän soveltamisalaan Muutoksia

Lisätiedot

Parocin passiivitalokonsepti, Valkeakoski. Rakennuksen toiminta kokonaisuutena: Pintarakenne. Talotekniikka. Runkorakenne ja eristeet.

Parocin passiivitalokonsepti, Valkeakoski. Rakennuksen toiminta kokonaisuutena: Pintarakenne. Talotekniikka. Runkorakenne ja eristeet. RAK-C3004 Rakentamisen tekniikat Rakenteiden fysiikka Hannu Hirsi Energiatehokas, allergiakoti Siporexista, Lahti Parocin passiivitalokonsepti, Valkeakoski Tikkurilan passiivitalokonsepti SPU passiivitalokonsepti,

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus 4/13 rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä

Ympäristöministeriön asetus 4/13 rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä Ympäristöministeriön asetus 4/13 rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä Rakentaja seminaari, Joensuu 11.6.2013 Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Europe's population density:

Lisätiedot

Rakenteiden fysiikka. ARK-A.3000 Rakennetekniikka (4op) Hannu Hirsi. Energiatehokas, allergiakoti Siporexista, Lahti

Rakenteiden fysiikka. ARK-A.3000 Rakennetekniikka (4op) Hannu Hirsi. Energiatehokas, allergiakoti Siporexista, Lahti ARK-A.3000 Rakennetekniikka (4op) Rakenteiden fysiikka Hannu Hirsi Energiatehokas, allergiakoti Siporexista, Lahti Parocin passiivitalokonsepti, Valkeakoski Tikkurilan passiivitalokonsepti SPU passiivitalokonsepti,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Rakennuslautakunta 04.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Rakennuslautakunta 04.06.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 04.06.2015 Sivu 1 / 1 2009/10.03.00/2015 78 Uudelleenkäsittely oikaisuvaatimuksen johdosta, Uudisrakennuslupa-asia, 2015-199, Porttikuja 16 02180 ESPOO, Jukka Jauho Oy Päätöspäivämäärä

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennusvalvonta Rakennuslupa 2016-28 Sirkka Lamberg. Asuminen. 502.0 k-m 2. 0.

Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennusvalvonta Rakennuslupa 2016-28 Sirkka Lamberg. Asuminen. 502.0 k-m 2. 0. Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennuspaikka 235-1-300-3 Pinta-ala 1254.0 Fasaaninpolku 8 02700 KAUNIAINEN Kaava Kaavanmukainen käyttötarkoitus Kaavanmukainen rakennusoikeus Lisärakennusoikeus

Lisätiedot

Taloyhtiön vastuu rakennuttajana

Taloyhtiön vastuu rakennuttajana Taloyhtiön vastuu rakennuttajana Maankäyttö- ja rakennuslaissa "huolehtimisvelvollisuus" tarkoittaa, että rakentamaan ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista

Lisätiedot

TARKASTUSMENETTELYLLÄ SAVUNPOISTO HALLINTAAN. 10_12_2009_Timo Salmi

TARKASTUSMENETTELYLLÄ SAVUNPOISTO HALLINTAAN. 10_12_2009_Timo Salmi TARKASTUSMENETTELYLLÄ SAVUNPOISTO HALLINTAAN Savunhallintaprojekti 12/2008 03/2010 Status 1. Savunhallintalaitteistojen määrittely ja kartoitus valmis 2. Savunhallintalaitteiden tarkastustoiminnan nykytilanne

Lisätiedot