Ristijärven pohjavesialueiden uudelleenluokittelu ja -rajaus
|
|
- Jukka-Pekka Hyttinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LIITE/Kuulutus KAIELY/576/2017 Ristijärven pohjavesialueiden uudelleenluokittelu ja -rajaus Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) uudessa luvussa 2 a, joka on tullut voimaan Lain mukaan alueelliset elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset) vastaavat pohjavesialueiden kartoituksesta ja luokituksesta sekä pohjavesialuetiedon ylläpidosta. Tämän lainsäädännön muutoksen myötä kaikkia aikaisemmin luokiteltuja pohjavesialueita tarkastellaan niiden suojelutarpeen ja vedenhankinnan käyttöön soveltuvuuden kannalta kuin ne määriteltäisiin ensimmäisen kerran. Vedenhankinnallisten ominaisuuksien lisäksi arvioidaan muodostuman pohjaveden vaikutusta EU:n luontodirektiivin (92/43/ETY) liitteessä 1 määriteltyjen erityisen tärkeiden pohjavesiriippuvaisten ekosysteemien kannalta. 1-luokkaan kuuluvat alueet ovat vedenhankintaa varten tärkeitä pohjavesialueita, joiden vettä käytetään tai on tarkoitus käyttää yhdyskunnan vedenhankintaan tai talousvetenä enemmän kuin keskimäärin 10 m3/vrk, tai yli viidenkymmenen ihmisen tarpeisiin, eli ne vastaavat aiemman luokituksen mukaisia I-luokan pohjavesialueita. 2- luokkaan luokitellaan muut vedenhankintakäyttöön soveltuvat pohjavesialueet, jotka pohjaveden antoisuuden ja muiden ominaisuuksiensa perusteella soveltuvat 1-luokan mukaiseen käyttöön. E-luokkaan luokitellaan pohjavesialueet, joiden pohjavedestä jokin pintavesi- tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen. E-luokituksella ei ole itsenäistä oikeusvaikutusta, vaan sen tarkoitus on informatiivisena lisämääreenä muistuttaa huomioimaan pohjaveden suojelua koskevan lainsäädännön. Mikäli E-luokan pohjavesialue soveltuu myös vedenhankintaan, määritetään se 1E- tai 2E-luokaan. Aiemman luokittelun mukainen III-luokka poistuu käytöstä, ja siihen kuuluvat alueet joko määritetään uudelleen luokkiin 1, 2 tai E, tai poistetaan pohjavesirekisteristä. Pohjavesialueluokat ilmaistaan jatkossa arabialaisin numeroin, jotta uusien säännösten perusteella luokitellut alueet voidaan erottaa aikaisemmin luokitelluista alueista. Luokitustyössä on pääosin hyödynnetty aiemmin tuotettua aineistoa, kuten vedenhankintaselvityksiä ja pohjavesitutkimuksia. Kettusärkkien II-luokan pohjavesialueella ( ) toteutettiin marraskuussa 2017 maaperäkairauksia, joilla pyrittiin tarkentamaan tuntemusta muodostuman pohjavesiolosuhteista. Tämän lisäksi kesän ja syksyn 2017 aikana Ristijärven pohjavesialueilla on kartoitettu pohjavesiriippuvaisia luontotyyppejä E-luokituksen toteuttamiseksi. Kaikkien yhdeksän Ristijärven kunnassa sijaitsevan pohjavesialueen luokitus ja rajaus on nyt tarkastettu, ja uudet luokat ja rajausmuutokset on esitetty tässä kirjeessä. Kettusärkkien ( ) II-luokan pohjavesialueen rajauksen muuttaminen Vanhentuvan pohjavesialueluokituksen mukaiseen II-luokkaan määritetyn Kettusärkkien deltamaisen harjumuodostuman pohjoisosissa toteutettiin marraskuussa 2017 neljä maaperäkairausta pohjavesiesiintymän rajojen määrittämiseksi aiempaa tarkemmin. Kairaustulosten perusteella varsinaista pohjaveden muodostumisaluetta kavennettiin alueen itäosasta, ja pohjavesialueen ulointa rajaa niin ikään kavennettiin idässä ja pohjoisessa. Rajaukseen tehdyt muutokset ja maaperäkairausten sijainti on esitetty asiakirjan loppuosan kartoilla. Pohjoisin kairauksista (piste K2) tehtiin Likosuon itäpuolella sijaitsevalle kumpareiselle, kapealle kankaalle. Piste on aiemmassa rajauksessa kuulunut vaikutusalueen rajojen sisäpuolelle. Maa-
2 aines on pääosin hiekkaista soraa 10,4 metrin syvyydelle saakka, mutta yhtenäistä pohjavesikerrosta ei havaittu. Kallion yläpuolella on paksu, noin 9 metrin kerros tiivistä pohjamoreenia, jonka vedenjohtavuus on kehno. Koska karttatarkastelun perusteella kangas on erillään varsinaisesta Kettusärkkien harjumuodostumasta, eikä kairauksen yhteydessä havaittu pohjavesiesiintymää, päätettiin pohjavesialueen uloimman rajan linjausta muuttaa kulkemaan noin 80 m kairauspisteen eteläpuolella. Harjuselänteen koillisreunalle toteutetussa kairauksessa K3 havaittiin, ettei pohjavesiesiintymä ulotu kairauspisteelle saakka, vaikka maa-aines onkin 9,4 m syvyydelle saakka hyvin vettä johtavaa hiekkaa ja hiekkaista soraa. 13,6 m syvyydellä olevan kallionpinnan päällä havaittiin 4,2 m paksuinen pohjamoreenikerros. Koska kairauksessa ei purkautunut pohjavettä, varsinaisen pohjaveden muodostumisalueen rajaa siirretään pisteen K3 länsipuolelle. Likosuon eteläpuolisella kairauspisteellä K1 pohjavesikerros osoittautui noin 5 m paksuiseksi, joten sen katsottiin kuuluvan varsinaiseen pohjaveden muodostumisalueeseen. Piste K4 sijaitsee harjun soraisen ytimen kohdalla, ja pohjavettä purkautui kairauksen yhteydessä runsaasti. Soraja kivikerrokset vuorottelevat ainakin 20 m syvyydelle saakka. Pidempää kairausta ei voitu tehdä kaluston rajoitusten vuoksi, ja on mahdollista, että hyvin vettä johtavat kerrokset jatkuvat paljonkin syvemmälle. Vaikka Kettusärkkien pohjavesialueen rajausta kavennettiin, se määritetään vedenhankintaan soveltuvaksi 2-luokan pohjavesialueeksi, sillä sen ydinosa koostuu paksuista ja hyvin vettä johtavista maa-aineskerroksista. Pohjavesikerroksen paksuus on kairauspisteen K4 kohdalla vähintään 10 m, joten pohjavettä muodostuu riittävästi vedenhankintaa ajatellen. Laahtaskankaan ( ) ja Patamankankaan ( ) pohjavesialueiden määrittäminen luokkaan 2E Laahtaskankaan pohjavesialueen vedenhankinnallisia ominaisuuksia on tutkittu Kainuun Ympäristökeskuksen vuosina toteuttamissa pohjavesiselvityksissä. Alueella toteutetuissa kairauksissa havaittiin paikoitellen yli 20 m paksuisia, hyvin vettä johtavia hiekka- ja sorakerroksia. Muodostuma on rakenteeltaan yhtenäinen, ja hyvän vedenläpäisevyyden ja suuren pinta-alan vuoksi laskennallinen arvio pohjaveden muodostumismäärästä on peräti 2750 m 3 /d. Laahtaskankaalla on kartoitettu pohjavesiriippuvaisia ekosysteemejä maastotarkasteluna Muodostuman pohjoisosassa sijaitsevan Perilammen lounaisreunalla pohjavettä tihkuu lampeen muodostuman reunoilta, ja rannalle on muodostunut pohjavesiriippuvainen ekosysteemi. Kohteella kasvoi ainakin lähdelehväsammalta (Rhizomnium magnifolium), Scapania-heimon maksasammalia, purosuikerosammalta (Brachythecium rivulare) ja purosirppisammalta (Warnstorfia exannulata). Laahtaspuro on luonnontilaisessa uomassaan virtaava puro, joka saa alkunsa muodostuman laella sijaitsevasta suppalammesta, jossa on ympäristön lajiston perusteella pääosin suovettä. Puro uurtaa uoman muodostumaan, ja ilmeisesti siihen purkautuu pohjavettä, sillä alajuoksun penkereillä esiintyy runsaasti pohjavesiriippuvaista sammallajistoa. Puron ja sen länsipuolisen suoalueen välissä on pohjavesivaikutteinen kosteikko. Laahtaspuro laskee Laahtaskankaan eteläosassa pieneen Raja-ahon lampeen, josta virtaavan puron rantamilla kasvavat erityisen runsaina hetealvesammal (Chiloscyphus polyanthos) ja sirppisammalet.
3 Laahtaskankaan maa-aineskerrokset mahdollistavat runsaan pohjaveden muodostumisen, ja lisäksi sen pohjavedellä on merkitystä tärkeiden pohjavesiriippuvaisten ekosysteemien säilymisen kannalta. Näistä syistä se määritetään 2E-luokan pohjavesialueeksi. Pohjavesialue ja pohjavesiriippuvaisten ekosysteemien sijainnit on esitetty asiakirjan loppuosan kartoilla. Patamankankaalla on tehty vuonna 1984 tutkimuksia, joilla on selvitetty vaihtoehtoja Hiisijärven kylän vedenhankinnan järjestämiseksi. Tuolloin Rautalahden itäpuolella havaittiin olevan vedenhankintaan soveltuva kohta, josta pohjavettä saataisiin pumpattua moninkertaiset määrät vedentarpeeseen nähden. Muodostuma on rakenteeltaan yhtenäinen, ja maa-aineksen vedenjohtavuus on hyvä. Maastokäynnillä Rautalahden itäpuolelta löytyi laaja lähteikkö, josta virtaa pohjavettä Rautalahteen. Lähiympäristö on luonnontilassa, ja lahopuuta on runsaasti. Tämän lisäksi Pitkälammen ja sen länsipuoleisen lammen rannoilla havaittiin pohjavesivaikutteinen vaihettumisvyöhyke, jolla kasvoi pohjavedestä riippuvaisia sammallajeja hyvällä peittävyydellä. Pohjavesialueen itäreunalla virtaa luonnontilaisessa uomassaan puro, jonka rannoilla kasvaa runsaasti pohjavesiriippuvaisia kasveja. Patamankankaan on aiemmin tehdyissä tutkimuksissa havaittu soveltuvan vedenhankintaan, minkä lisäksi sen pohjavesi ylläpitää luonnontilaisia ja merkittäviä pohjavesiriippuvaisia ekosysteemejä. Tämän vuoksi se määritetään pohjavesialueluokkaan 2E. Pohjavesialue ja pohjavesiriippuvaisten ekosysteemien sijainnit on esitetty asiakirjan loppuosan kartoilla. Saukkovaaran ( ) ja Valkeisenkankaan ( ) pohjavesialueiden määrittäminen luokkaan 1E Saukkovaaran alueella on vuonna 1989 tehty pohjavesitutkimus, jonka jälkeen moreeniselänteen pohjoisreunalla sijaitseviin tuottoisiin lähteisiin on asennettu nykyiset vedenottamon kaivot. Lähteiden vettä on hyödynnetty Ristijärven kirkonkylän vedenhankinnassa jo ennen tätä. Kahden suurimman lähteen luonnontilaa on muutettu vedenotolla, mutta lähdepurojen ekosysteemi on säilynyt elinvoimaisena. Koska pohjoisrinteellä on vedenottoon käytettyjen lähteiden lisäksi lukuisia pienempiä pohjavesipurkaumia, jotka muodostavat laajan pohjavesivaikutteisen ja luonnontilaisen ekosysteemin, voidaan pohjavesivaikutus katsoa merkittäväksi. Lähteisyyttä on runsaasti myös pohjavesialueen muissa osissa. Koska Saukkovaaran rantakerrostuman pohjavedellä on merkittävissä määrin vaikutusta tärkeiden ja luonnontilaisten pohjavesiriippuvaisten ekosysteemien säilymiseen, ja sen pohjavettä hyödynnetään yhdyskuntien vedenhankinnassa, se määritetään 1E-luokkaan. Lähteiden runsauden vuoksi asiakirjan loppuosan kartoilla on esitetty vain ne Saukkovaaran pohjavesiriippuvaiset ekosysteemit, joilla on käyty maastotarkastelun yhteydessä, tai jotka on merkitty Metsäkeskuksen lähdetietokantaan. Kainuun vesipiirin vesitoimiston vuonna 1982 toteuttamassa Valkeisenkankaan pohjavesitutkimuksessa todettiin, että antoisuus on ainakin muodostuman länsiosassa hyvä, ja pohjavesi täyttää talousvedelle asetetut laatukriteerit. Alueella kartoitettiin pohjavesiriippuvaisia ekosysteemejä Valkeisenkankaan itäreunalla sijaitseva Lohilampi ja sitä ympäröivä kosteikko ovat pohjavesivaikutteisia. Kyseessä on pieni ja kirkasvetinen, harjun syvennyksessä sijaitseva vesiallas, josta laskevan Lohipuron varrella kasvaa runsaasti pohjavesiriippuvaista sammal- ja putkilokasvilajistoa. Lohipuro jyrkkäpiirteinen ja syvä uoma on uurtunut harjuun luontaisesti mutkitellen, ja sen ympäristö on luonnontilassa. Pohjavesiriippuvaista lajistoa kasvaa pohjavesialueen muissakin osista, mutta kasvuston muodostama ekosysteemi ei ole merkittävä tai luonnontilainen.
4 Muodostuman pohjavesi ylläpitää luonnontilaista Lohipuron ympäristön pohjavesiriippuvaista maaekosysteemiä, ja sillä on merkitystä harjulammen pintavesiekosysteemin tilaan. Koska alueella on lisäksi tehty tutkimuksia lähitulevaisuuden vedenoton tarpeita silmälläpitäen, ja se on todettu ominaisuuksiltaan varteenotettavaksi varavedenottamon paikaksi, Valkeisenkangas määritetään pohjavesialueluokkaan 1E. Pohjavesialue ja pohjavesiriippuvaisen ekosysteemin sijainti on esitetty asiakirjan loppuosan kartoilla. Yhteenveto Ristijärven pohjavesialueista luokitus- ja rajausmuutosten jälkeen Ristijärvellä on jatkossakin kaksi vedenhankinnallisesti tärkeäksi, ja seitsemän vedenhankintaan soveltuvaksi määritettyä pohjavesialuetta. Kunnan alueella ei ollut vanhentuvan luokituksen mukaisia III-luokan pohjavesialueita, eikä vedenhankinnallisiin ominaisuuksiin perustuviin luokitusmuutoksiin ilmennyt tarvetta. TAUSTA-AINEISTO: Hiisijärven pohjavedenottopaikan tutkimus. Kainuun vesipiirin vesitoimisto, Laahtaskankaan pohjavesiselvitykset, Ristijärvi. Kainuun ympäristökeskus, Saukkorinteen vedenottopaikan selvitys. Kainuun vesi- ja ympäristöpiiri, Valkeisenkankaan pohjavesitutkimus. Kainuun vesipiirin vesitoimisto, 1982.
5 KARTAT MUUTOKSISTA
6
7
8
9
Hyrynsalmen pohjavesialueiden uudelleenluokittelu ja -rajaus
LIITE/Kuulutus KAIELY/576/2017 Hyrynsalmen pohjavesialueiden uudelleenluokittelu ja -rajaus Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun
Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Utsjoen kunnassa
ESITYS LAPELY/190/2018 Etelä-Savo 14.2.2018 Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Utsjoen kunnassa Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon
Sotkamon pohjavesialueiden rajaus- ja luokitusmuutokset
LIITE/Kuulutus KAIELY/576/2017 Sotkamon pohjavesialueiden rajaus- ja luokitusmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain
Pelkosenniemen pohjavesialueiden luokitusmuutokset
LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/778/2015 Etelä-Savo 13.2.2017 Pelkosenniemen kunta Sodankyläntie 1 98500 Pelkosenniemi Pelkosenniemen pohjavesialueiden luokitusmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta
Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Inarin kunnassa
ESITYS LAPELY/3146/2015 Etelä-Savo 14.2.2018 Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Inarin kunnassa Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon
Pohjavesialueiden tarkistus ja uudelleen luokittelu, Kaakkois-Suomi
Pohjavesialueiden tarkistus ja uudelleen luokittelu, Kaakkois-Suomi 21.9.2017 Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Heidi Rautanen ja Pyry Mäkelä Pohjavesialueiden tarkistus ja uudelleen luokittelu Laki vesien-
Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Sodankylä
LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/423/2017 Etelä-Savo 13.2.2017 Sodankylän kunta Jäämerentie 1 (PL 60) 99601 Sodankylä Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Sodankylä Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta
Puolangan pohjavesialueiden uudelleenluokittelu ja -rajaus
LIITE/Kuulutus KAIELY/576/2017 Puolangan pohjavesialueiden uudelleenluokittelu ja -rajaus Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain
Pohjavesialueet tarkistetaan ja luokitellaan uudelleen vuoden 2019 loppuun mennessä
Pohjavesialueet tarkistetaan ja luokitellaan uudelleen vuoden 2019 loppuun mennessä Kuntapäivä 30.10.2016 Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Heidi Rautanen 30.11.2016 Pohjavesialueiden määrittäminen ja luokittelu
Naantalin kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS VARELY/4158/2016 14.6.2017 Liitteet 1 kpl Naantalin pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut Naantalin
Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset
Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset Kaavoituksen ajankohtaispäivä 14.6.2016 Ylitarkastaja Maria Mäkinen Varsinais-Suomen ELY-keskus 13.6.2016 Kartoituksen vaihe Tärkeät pohjavesialueet
Tammelan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS HAMELY/405/2017 Häme Luonnonvarayksikkö Tammelan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä
Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Kemijärvi
LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/4210/2015 Etelä-Savo 13.2.2017 Kemijärven kaupunki Hallituskatu 4 98100 Kemijärvi Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Kemijärvi Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta
Asikkalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS HAMELY/1562/2017 Häme Luonnonvarayksikkö Asikkalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä
Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Uudenkaupungin alueella
KUULUTUS VARELY/4302/2016 30.10.2017 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Uudenkaupungin alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Paltamon pohjavesialueiden uudelleenluokittelu ja -rajaus
LIITE/Kuulutus KAIELY/576/2017 Paltamon pohjavesialueiden uudelleenluokittelu ja -rajaus Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain
Rauman kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS VARELY 43012016 10.8.2017 Liitteet 1 kpl Rauman kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Pohjavesialueiden luokitusten muuttaminen, Kolari
LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/964/2015 Etelä-Savo 13.2.2017 Kolarin kunta Isopalontie 2 95900 Kolari Pohjavesialueiden luokitusten muuttaminen, Kolari Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon
Nähtävänä pito ja mielipiteiden esittäminen
KUULUTUS VARELY/3982/2016 18.1.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien Motellin pohjavesialueen kartoitusta ja luokitusta Mynämäen kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Siikaisten kunnan alueella
KUULUTUS VARELY/1831/2018 14.6.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Siikaisten kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Kehtomaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys. pohjavesialue , SODANKYLÄ
Dnro LAPELY/423/2017 Kehtomaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys pohjavesialue 12758209, SODANKYLÄ 13.1.2017 LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero 0295 037 000 PL 8060
Esitys pohjavesialueiden luokitusmuutoksista Tornion kaupungissa
ESITYS LAPELY/191/2018 Etelä-Savo 14.2.2018 Esitys pohjavesialueiden luokitusmuutoksista Tornion kaupungissa Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä
Pohjavesialueiden luokitusmuutokset Inarin kunnassa
LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/3146/2015 Etelä-Savo 13.2.2017 Inarin kunta Piiskuntie 2 99800 Ivalo Pohjavesialueiden luokitusmuutokset Inarin kunnassa Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon
Heralammen pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys. pohjavesialueet A ja B KEMIJÄRVI
Dnro LAPELY/4210/2015 Heralammen pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys pohjavesialueet 12320109 A ja 12320109 B KEMIJÄRVI 13.1.2017 LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero 0295
Sauvon pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS VARELY/767/2017 8.5.2017 Sauvon pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut Sauvon kunnan pohjavesialueiden
1 ympäl7stökeskus. Tammelan pohjavesialueiden luokka. - ja rajausmuutokset. Häme. Luonnonvarayksikkö
1 ympäl7stökeskus KU U L U T U S HAMELY/405/2017 Häme Luonnonvarayksikkö Tammelan pohjavesialueiden luokka ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon
Nousiaisten kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS VARELY/4159/2016 10.8.2017 Liitteet 1 kpl Nousiaisten kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Kuulutus koskien Aikolan ja Kosken pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia
KUULUTUS VARELY/2630/2017 16.1.2019 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien Aikolan ja Kosken pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Pohjavesialueiden muutosehdotukset perusteluineen sekä pohjavesialuekartat. Pohjavesialueen hydrogeologinen kuvaus sekä tiedot vedenotosta
Liite 1 Pohjavesialueiden muutosehdotukset perusteluineen sekä pohjavesialuekartat Alakylä (1021801) II Vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue Arvio muodostuvan pohjaveden määrästä: 2500 m 3 /vrk Pistemäinen
Pyhärannan kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS VARELY/4298/2016 13.11.2017 Liitteet 1 kpl Pyhärannan kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Paimion kaupungin alueella
KUULUTUS VARELY/4160/2016 13.11.2017 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Paimion kaupungin alueella Paimion pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen
Pohjavesialueiden kuvaukset, luokat ja rajaukset pääsijaintikunta Varkaus
POSELY/1779/2018 7.1.2019 Pohjavesialueiden kuvaukset, luokat ja rajaukset pääsijaintikunta Varkaus Luokka ja rajausmuutokset Varkauden alueella on kaksi pohjavesialuetta, joiden osalta luokitus ja rajaukset
Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Kustavin kunnan alueella
KUULUTUS VARELY/544/2017 8.6.2017 Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Kustavin kunnan alueella Kustavin pohjavesialueen luokkamuutos Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Juurikankaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys Pohjavesialue INARI
Dnro LAPELY/3146/2015 Juurikankaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys Pohjavesialue 12 148 208 INARI 13.1.2017 LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero 0295 037 000 PL 8060
Esitys Pertunmaan pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista
Liite 1. Esitys 1 (6) Liitteet 4 kpl 16.11.2018 ESAELY/75/2018 Esitys Pertunmaan pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Etelä-Savon ELY-keskus on tarkistanut Pertunmaan kunnan alueella sijaitsevien
Euran pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS VARELY/3648/2016 13.2.2017 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut Euran kunnan pohjavesialueiden luokitukset vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä
Maskun kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS VARELY/3793/2016 13.11.2017 Liitteet 1 kpl Maskun kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Euran pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS VARELY/3648/216 13.2.217 Euran pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut Euran kunnan pohjavesialueiden
Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Turun kaupungin alueella
KUULUTUS VARELY/536/2017 13.11.2017 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Turun kaupungin alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
SELVITYS VIROLAHDEN POHJAVESIALUEIDEN RAJAUSTEN JA LUOKITUS- TEN TARKISTAMISESTA
Selvitys KASELY/605/2018 Etelä-Savo 7.5.2018 SELVITYS VIROLAHDEN POHJAVESIALUEIDEN RAJAUSTEN JA LUOKITUS- TEN TARKISTAMISESTA Tausta Lakiin vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) on lisätty
Lisätietoja asiasta antavat ylitarkastaja Maria Mäkinen (puh ) sekä vesitaloussuunnittelija Elina Strandman (puh.
KUULUTUS VARELY/3646/216 1.2.217 Auran pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut Auran kunnan pohjavesialueiden
Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Kosken Tl kunnan alueella
KUULUTUS VARELY/2370/2017 13.11.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Kosken Tl kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Koivukumpu A, B ja C sekä Näätämö A ja B pohjavesialueiden luokitteluun liittyvä selvitys INARI
Dnro LAPELY/3146/2015 Koivukumpu A, B ja C sekä Näätämö A ja B pohjavesialueiden luokitteluun liittyvä selvitys INARI 13.1.2017 LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero 0295 037 000 PL
Kuulutus koskien Herakkaan ja Viuvalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia
KUULUTUS VARELY/2634/2017 16.1.2019 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien Herakkaan ja Viuvalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Pellon kunnan pohjavesialueiden luokitusmuutokset
LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/458/2017 Etelä-Savo 13.2.2017 Pellon kunta Kunnantie 4 95700 Pello Pellon kunnan pohjavesialueiden luokitusmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon
SELVITYS MIEHIKKÄLÄN POHJAVESIALUEIDEN RAJAUSTEN JA LUOKITUSTEN TARKISTAMISESTA
Selvitys KASELY/606/2018 Etelä-Savo 7.5.2018 SELVITYS MIEHIKKÄLÄN POHJAVESIALUEIDEN RAJAUSTEN JA LUOKITUSTEN TARKISTAMISESTA Tausta Lakiin vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) on lisätty
Esitys Heinäveden pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista
Liite 1, Esitys 1 (10) Liitteet 9 kpl 8.5.2018 ESAELY/81/2018 Esitys Heinäveden pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Etelä-Savon ELY-keskus on tarkistanut Heinäveden kunnan alueella sijaitsevien
Esitys Heinäveden pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista
Liite 1, Esitys 1 (10) Liitteet 9 kpl 8.5.2018 ESAELY/81/2018 Esitys Heinäveden pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Etelä-Savon ELY-keskus on tarkistanut Heinäveden kunnan alueella sijaitsevien
Ylitornion kunnan pohjavesialueiden luokitusten muutokset
LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/460/2017 Etelä-Savo 13.2.2017 Ylitornion kunta Alkkulanraitti 55 95600 Ylitornio Ylitornion kunnan pohjavesialueiden luokitusten muutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta
Hämeenlinnan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS HAMELY/32/07.02/2010 Häme Luonnonvarayksikkö Hämeenlinnan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä
Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Ruskon kunnan alueella
KUULUTUS VARELY/4299/2016 13.11.2017 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Ruskon kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
SELVITYS KOTKAN POHJAVESIALUEIDEN RAJAUSTEN JA LUOKITUSTEN TARKISTAMISESTA
Selvitys KASELY/602/2018 Etelä-Savo 7.5.2018 SELVITYS KOTKAN POHJAVESIALUEIDEN RAJAUSTEN JA LUOKITUSTEN TARKISTAMISESTA Tausta Lakiin vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) on lisätty
Pohjavesialueiden luokitukset ja rajaukset
Pohjavesialueiden luokitukset ja rajaukset Johtava hydrogeologi Ritva Britschgi Suomen ympäristökeskus/ktk Hämeenlinna 29.9.2016 Öljy- ja biopolttoainealan ympäristö & turvallisuuspäivät Mitä ovat pohjavesialueet?
Utajärven pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden hydrogeologinen kuvaus ja vedenotto
POPELY/1249/2018 Utajärven pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutokset Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) edellyttää, että Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskus luokittelee ja rajaa pohjavesialueet
Pohjavesialueiden uudelleen luokittaminen
Pohjavesialueiden uudelleen luokittaminen Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät Kemi 16.11.2016 Ylitarkastaja Heikki Kovalainen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus POPELY / Heikki Kovalainen 16.11.2016 1 Työhistoriani
Mitä uusi pohjavesialueluokitus merkitsee? Johtava hydrogeologi Ritva Britschgi Suomen ympäristökeskus/ktk Seinäjoki Pohjavesityöpaja
Mitä uusi pohjavesialueluokitus merkitsee? Johtava hydrogeologi Ritva Britschgi Suomen ympäristökeskus/ktk Seinäjoki 16.5.2017 Pohjavesityöpaja Asetus vesienhoidon järjestämisestä Taustaa YSL ja VMJL Ympäristönsuojelulaki
Hämeenlinnan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS HAMELY/1116/2018 Häme Luonnonvarayksikkö Hämeenlinnan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä
Pohjavesialueen määrittäminen
Pohjavesialueen määrittäminen -rajaus ja luokitus Johtava hydrogeologi Ritva Britschgi Suomen ympäristökeskus, KTK Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutusohjelma 7.5.2018 Aluksi Pohjavesialueita on Suomessa
Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Kihniön pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta
Selvitys 1 (8) Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Kihniön pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta Tausta Pohjavesialueen määritelmä sisällytettiin ympäristönsuojelulakiin (YSL 5 ) ja pohjavesialueiden
Kemiönsaaren kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
LIITE Kemiönsaaren kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden - ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ympäristö- ja luonnonvarat vastuualue Vesiyksikkö Hanna
Kemin kaupungin pohjavesialueiden luokitusten ja rajauksen muuttaminen
LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/456/2017 Etelä-Savo 13.2.2017 Kemin kaupunki Valtakatu 26 94100 Kemi Kemin kaupungin pohjavesialueiden luokitusten ja rajauksen muuttaminen Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta
Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Valkeakosken kaupungin pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta
Selvitys 1 (7) Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Valkeakosken kaupungin pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta Tausta en määritelmä sisällytettiin ympäristönsuojelulakiin (YSL 5 ) ja
Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Pöytyän kunnan alueella
KUULUTUS VARELY/1583/217 14.11.217 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Pöytyän kunnan alueella Varsinais-Suoen elinkeino-, liikenne- ja ypäristökeskus (ELY-keskus)
Keminmaan pohjavesialueiden luokitusmuutokset
LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/457/2017 Etelä-Savo 13.2.2017 Keminmaan kunta Kunnantie 3 94400 Keminmaa Keminmaan pohjavesialueiden luokitusmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon
Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Kaarinan kaupungin alueella
KUULUTUS VARELY/3722/216 13.11.217 Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Kaarinan kaupungin alueella Varsinais-Suoen elinkeino-, liikenne- ja ypäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut
Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Tervolan kunnassa
ESITYS Dnro LAPELY/3829/2016 Etelä-Savo 14.2.2018 Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Tervolan kunnassa Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon
Pohjavesialueita koskevat uudet säännökset
Pohjavesialueita koskevat uudet säännökset Lounais-Suomen vesihuoltopäivä 2015 Laitila 11.11.2015 Ylitarkastaja Maria Mäkinen Varsinais-Suomen ELY-keskus 6.11.2015 Sisältö Pohjavesialueiden kartoituksen
Haapaveden pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden hydrogeologinen kuvaus ja vedenotto
POPELY/64/2018 Haapaveden pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutokset Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) edellyttää, että Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskus luokittelee ja rajaa pohjavesialueet
Eurajoen pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS VARELY/523/2018 13.3.2018 Liitteet 1 kpl Eurajoen pohjavesialueiden luokka- ja rajausuutokset Varsinais-Suoen elinkeino-, liikenne- ja ypäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut Eurajoen alueella
Heinolan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS HAMELY/492/2018 Häme Luonnonvarayksikkö Heinolan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä
Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Oripään kunnan alueella
KUULUTUS VARELY/2058/2018 7.11.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Oripään kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Pohjavesiin liittyvän sääntelyn uudistaminen. Ylitarkastaja Juhani Gustafsson
Pohjavesiin liittyvän sääntelyn uudistaminen Ylitarkastaja Juhani Gustafsson Pohjavesityöryhmä Työryhmän tavoitteena oli selvittää pohjavesialueiden kartoitukseen, luokitukseen ja käyttöön sekä pohjavesien
Pohjavesialueen rajauksen muuttaminen ja pohjavesialueiden luokituksen muutokset, Rovaniemi
LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/3478/2015 Etelä-Savo 13.2.2017 Rovaniemen kaupunki PL 8216 96101 Rovaniemi Pohjavesialueen rajauksen muuttaminen ja pohjavesialueiden luokituksen muutokset, Rovaniemi Pohjavesialueiden
PELLO. Pohjavesialueiden luokitteluun liittyvä selvitys
Dnro LAPELY/458/2017 PELLO Pohjavesialueiden luokitteluun liittyvä selvitys Alinen Lompolo (12854135) Järviövaara (12854146) Korpivaara (12854141) Lankovaara (12854129) Liikamaa (12854143) Lompolokangas
2. MAASTOTUTKIMUKSET Tutkimusalue ja poraustulokset Pumppaustulokset Vedenottoalueen suojelu 5 3. YHTEENVETO 5
2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 3 1.1 Tutkimuksen lähtökohta 3 1.2 Aikaisemmat tutkimukset 3 2. MAASTOTUTKIMUKSET 3 2.1 Tutkimusalue ja poraustulokset 3 2.2 Pumppaustulokset 4 2.3 Vedenottoalueen suojelu
Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Honkajoen kunnan alueella
KUULUTUS VARELY/2061/2018 5.11.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Honkajoen kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Ranuan kunnassa
ESITYS LAPELY/2761/2018 Etelä-Savo 13.2.2019 Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Ranuan kunnassa Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon
Pohjaveden suojelu Pohjois- Savossa
Pohjaveden suojelu Pohjois- Savossa Ajankohtaista 2019 9.4.2019 Pohjavesialueiden uudelleen luokittelu Luokittelu perustuu lakiin vesienhoidon järjestämisestä ja siihen liittyvään asetukseen Työ aloitettu
Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Akaan kaupungin pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten
Selvitys 1 (6) Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Akaan kaupungin pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta Tausta en määritelmä sisällytettiin ympäristönsuojelulakiin (YSL 5 ) ja pohjavesialueiden
Pohjavesialueiden luokitus- ja rajausehdotukset perusteluineen sekä pohjavesialuekartat
Liite 1 Pohjavesialueiden luokitus- ja rajausehdotukset perusteluineen sekä pohjavesialuekartat Ennen luokitustarkistusta Korsnäs on ollut pääsijaintikuntana 6 vedenhankintaa varten tärkeällä I luokan
Simon kunnan pohjavesialueiden luokitusmuutokset
LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/459/2017 Etelä-Savo 13.2.2017 Simon kunta Ratatie 6 95200 Simo Simon kunnan pohjavesialueiden luokitusmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon
Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Pelkosenniemen kunnassa
ESITYS LAPELY/778/2015 Etelä-Savo 13.2.2019 Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Pelkosenniemen kunnassa Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon
Tervolan kunnan pohjavesialueiden luokitusmuutokset
LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/3829/2016 Etelä-Savo 13.2.2017 Tervolan kunta Keskustie 81 95300 Tervola Tervolan kunnan pohjavesialueiden luokitusmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään
Pohjavesialueita koskevat uudet säännökset rajaaminen ja luokittelu
Pohjavesialueita koskevat uudet säännökset rajaaminen ja luokittelu Ympäristönsuojeluviranhaltijat ry:n Lammin päivät 7.10.2015 Ylitarkastaja Maria Mäkinen Varsinais-Suomen ELY-keskus 28.9.2015 Sisältö
Hanhikankaan rakennetutkimus ja virtausmallinnus
Hanhikankaan rakennetutkimus ja virtausmallinnus Geologi Tapio Väänänen, Geologian tutkimuskeskus, Kuopio Projektin tulosten esittely 25.4.2016 Kohde: Mikkelin pohjavesien suojelun yhteistyöryhmä Paikka:
TERVOLA. Pohjavesialueiden luokitteluun liittyvä selvitys
Dnro LAPELY/3829/2016 TERVOLA Pohjavesialueiden luokitteluun liittyvä selvitys Herukkaoja (1284541) Joutsenlammen itäpuoli (1284543) Joutsenlamminnärhikkö (1284542) Kelta-aho (1284513) ja Hallikontio (1284514)
Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Pellon kunnassa
ESITYS LAPELY/458/2017 Etelä-Savo 14.2.2018 Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Pellon kunnassa Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon
Evijärven kunta Viskarinaukio Evijärvi. Evijärven kunnan pohjavesialueiden rajaus- ja luokitusmuutokset
Lausuntopyyntö Dnro EPOELY/1288/2017 2962017 Evijärven kunta Viskarinaukio 3 62500 Evijärvi Evijärven kunnan pohjavesialueiden rajaus- ja luokitusmuutokset Tässä kirjeessä Etelä-Pohjanmaan elinkeino-,
Pohjois-Savo VASTINE JA YHTEENVETO POSELY/1779/
Pohjois-Savo VASTINE JA YHTEENVETO POSELY/1779/2018 4.4.2019 Yhteenveto Pohjois-Savon pohjavesialueiden luokitukseen ja rajausten päivittämiseen liittyvistä lausunnoista ja kannanotoista sekä niiden vastineista
LAPELY/2761/2018. Pohjavesialueiden luokitteluun liittyvä selvitys RANUA
LAPELY/2761/2018 Pohjavesialueiden luokitteluun liittyvä selvitys RANUA LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS 14.1.2019 2/38 Sisällys 1. JOHDANTO... 4 1.1 Yleistä... 4 1.2 Aikaisempi tutkimusaineisto...
Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Liedon kunnan alueella
KUULUTUS VARELY/3724/2016 13.11.2017 Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Liedon kunnan alueella VarsinaisSuoen elinkeino, liikenne ja ypäristökeskus (ELYkeskus) on tarkistanut
Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Kemiönsaaren kunnan alueella
KUULUTUS VARELY/2057/2018 9.11.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Kemiönsaaren kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Soklin pohjavesialueiden luokitteluun liittyvä selvitys: Haukijärvenaapa A ja B, Loitsana, Kaulusmaa ja Talonmaa SAVUKOSKI
Dnro LAPELY/967/2015 Soklin pohjavesialueiden luokitteluun liittyvä selvitys: Haukijärvenaapa A ja B, Loitsana, Kaulusmaa ja Talonmaa SAVUKOSKI 13.1.2017 LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS
Esitys Rantasalmen pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista
Liite 1. Esitys 1 (10) Liitteet 8 kpl 24.4.2019 ESAELY/84/2018 Esitys Rantasalmen pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Etelä-Savon ELY-keskus on tarkistanut Rantasalmen kunnan alueella sijaitsevien
TORNIO. Pohjavesialueiden luokitteluun liittyvä selvitys
Dnro LAPELY/191/2018 TORNIO Pohjavesialueiden luokitteluun liittyvä selvitys Kainuunkylänmaa (1285112) Kaitaharju A, B ja C (1285151 A, 1285151 B ja 1285151 C) Korttovaara (1285114) Kyläjoenkangas (1285109)
Lemminkäinen Infra Oy SELVITYS SUUNNITELLUN MAA-AINESTENOTON VAIKUTUSALUEEN LÄHTEISTÄ
16UEC0035 1 Lemminkäinen Infra Oy 29.10.2012 Maa-ainesten ottaminen pohjavedenpinnan ala- ja yläpuolelta Alhonmäen alueella, Siikajoki SELVITYS SUUNNITELLUN MAA-AINESTENOTON VAIKUTUSALUEEN LÄHTEISTÄ 1.
Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Loimaan kunnan alueella
KUULUTUS VARELY/2628/2017 7.11.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Loimaan kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Esitys Sulkavan pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista
Liite 1. Esitys 1 (18) Liitteet 15 kpl 24.4.2019 ESAELY/83/2018 Esitys Sulkavan pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Etelä-Savon ELY-keskus on tarkistanut kaikkien kokonaan Sulkavan kunnan
Yhteenveto Lapin pohjavesialueiden muutosehdotuksista saaduista lausunnoista ja mielipiteistä sekä Lapin ELY-keskuksen vastineet
14.6.2018 Etelä-Savo Yhteenveto Lapin pohjavesialueiden muutosehdotuksista saaduista lausunnoista ja mielipiteistä sekä Lapin ELY-keskuksen vastineet Pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutosesitykset
Yhteenveto Etelä-Kymenlaakson pohjavesialueiden muutosehdotuksista saaduista lausunnoista ja mielipiteistä sekä vastineet niille
Etelä-Savo KASELY/606/2018 13.9.2018 Yhteenveto Etelä-Kymenlaakson pohjavesialueiden muutosehdotuksista saaduista lausunnoista ja mielipiteistä sekä vastineet niille Etelä-Kymenlaakson kuntien (Hamina,