Koulutuskalenteri

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulutuskalenteri 2015-2016"

Transkriptio

1 Koulutuskalenteri

2 Taitoja elämään! Uusi opetussuunnitelma korostaa taitojen oppimista. Tulevaisuuden yhteiskunta ja elämä asettavat meille jatkuvasti uusia oppimishaasteita esimerkiksi nopeaan tahtiin kehittyvän työelämän ja teknologian myötä. Samaan aikaan elämisen perustaitojen, kuten tunne- ja vuorovaikutustaitojen sekä ajattelun taitojen oppiminen muuttuvissa olosuhteissa nousee yhä tärkeämmäksi. Koulutustemme teemana ja keskiössä onkin tänä vuonna taitojen oppiminen. Koulutuksemme tarjoavat monipuolisesti tietoa ja käytännön vinkkejä elämäntaitojen oppimisen tukemiseen niin luokan- kuin aineenopettajille. Koulutusten sisällöt nojautuvat ajankohtaiseen tutkimustietoon ja uuteen opetussuunnitelmaan. Kasvatetaan yhdessä taitavia tulevaisuuden tekijöitä! 2

3 UPEAT kiertue Taitoja elämään! Maksuttomassa iltapäivässä saat tietoa ajankohtaisista ja tärkeistä uskonnonpedagogiikkaan liittyvistä aiheista ja vahvistat uskonnonpedagogista asiantuntijuuttasi. Samalla pääset jakamaan ideoita muiden aiheesta kiinnostuneiden kanssa. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille. OPS Taitoja oppimaan! Erilaista ussaa! -materiaali elämäntaitojen vahvistajana Sähköiset ylioppilaskirjoitukset pähkinänkuoressa Uskontodialogi haltuun Syksy 2015 Mikkeli Lappeenranta Järvenpää Kajaani Kuopio Joensuu Kevät 2016 Jyväskylä 9.2. Turku 8.3. Lahti Oulu Katso tarkemmat sijainnit sekä ohjelma ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa uskonnonopetus.fi/upeat tai sähköisellä lomakkeella viimeistään kaksi viikkoa ennen iltapäivää. 3

4 Syksy Maksuttomia iltapäiväkoulutuksia Järvenpäässä sähköiset ylioppilaskirjoitukset haltuun klo Tavoite: Osallistuja saa tietoa, välineitä ja ideoita omaan opetukseen ja opiskelijoiden tukemiseksi sähköisiä ylioppilaskirjoituksia ajatellen. tietoa ylioppilaskirjoitusten sähköistyessä ja muutoksen vaikutuksesta opetuksen järjestämiseen kurssikoejärjestelmä Abittiin tutustuminen ja sen käyttö opiskelijan sähköisen osaamisen tukeminen opetuksessa kurkistus YTL:n Digabi -projektiin ja ideabi -sivustoon. Kouluttaja: Salla Vainio Ilmoittautuminen maksuttomiin iltapäiväkouluksiin sähköisellä lomakkeella viimeistään kaksi viikkoa ennen koulutusta. 4 Taidot ja oppisisällöt samaan pakettiin! klo Miten edistää opetuksessa uuden opetussuunnitelman mukaisten elämäntaitojen oppimista? Tavoite: Osallistuja saa välineitä rakentaa oppituntinsa ja oppimisen arvioinnin siten, että ne edistävät oppiainesisältöjen lisäksi myös taitojen oppimista. vuorovaikutustaidot, tunnetaidot, ajattelun taidot ja oppimaan oppimisen taidot: mitä ne ovat ja miten niitä opitaan? oppiainesisällöt taitojen oppimisen välineenä itse- ja vertaisarviointi taitojen oppimisen tukena yhteistoiminnallisen oppimisen hyödyntäminen taitojen oppimisen työtapana koulutuksesta saat mukaasi Erilaista ussaa! -oppimateriaalin. Kouluttaja: Essi Ikonen

5 Syksy Maksuttomia iltapäiväkoulutuksia Järvenpäässä Kädentaidot käyttöön Klo Miten voin tehdä oppisisältöjen oppimista näkyväksi ja tukea konkretiaa kaipaavia oppijoita? Tavoite: Osallistuja saa konkreettisia vinkkejä kädentaitojen tukemiseen ja opetusmateriaalin työstämiseen. käydään läpi oppilaiden kanssa työstettäviä, opetusta tukevia askarteluprojekteja tehdään opetuskäyttöön soveltuvia materiaaleja, jotka osallistujat saavat mukaansa jaetaan hyväksi havaittuja töitä ja työskentelytapoja töiden aiheet nousevat uskonnonopetuksen aihepiireistä, mutta ovat sovellettavissa muihinkin oppiaineisiin. Kouluttaja: Raili Keränen-Pantsu Deep talk - yhteisöllisyyden voima Klo Miten voin tukea arvoista ja asenteistä puhumista sekä luoda luokkaani turvallista ilmapiiriä? Tavoite: Osallistuja tutustuu yhteisöllisyyttä, turvallista ilmapiiriä ja oppilaiden sisäistä pohdintaa tukevaan työskentelyyn. osallistuminen kerrontaa hyödyntävään yhteisölliseen Deep talk-työskentelyyn menetelmän teoreettinen viitekehys ja pedagogiikka vinkkejä menetelmän käyttämiseen ja soveltamiseen omassa opetuksessa. Kouluttajat: Tuula Valkonen ja Raili Keränen-Pantsu Selkesi monta kysymystä. 5

6 kevät Maksuttomia iltapäiväkoulutuksia Järvenpäässä Eläytyvä kerronta Klo Kuinka käyttää kerrontaa oppimisen aktivoimisessa ja tuoda oppilaiden arkielämästä nousevat kysymykset osaksi oppimisprosessia? Tavoite: osallistuja tutustuu kerronnalliseen tekniikkaan, joka aktivoi oppilaiden osallisuutta ja tunnetaitoja. tutustutaan bibliodraamaohjaaja Peter Pitzelen kehittämään kerrontamenetelmään jota voi käyttää eri ikäisten oppilaiden ja kaiken kokoisten ryhmien kanssa käydään läpi ryhmän toimintaa ja roolien merkitystä. Kouluttajat: Hanna Pulkkinen ja Raili Keränen-Pantsu Mahtavaa, kun annetaan käytännön vinkkejä! Taidot pilvistä käsiin Klo Miten voisin käyttää pilvipalveluita niin, että tuen oppilaan aktiivista roolia ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä? Tavoite: Antaa osallistujalle välineitä ja taitoja motivoida, aktivoida ja ryhmäyttää opiskelijoita pilvipalveluita hyödyntäen. Tutustutaan maksuttomiin pilvipalveluihin, jotka toimivat mobiililaitteidenkin nettiselaimissa. opetuksessa hyödynnettävien pilvipalveluiden pedagoginen käyttö pedagogisesti toimiviin ja käyttäjäystävällisiin sovelluksiín tutustuminen pilvipalveluiden käytön harjoittelua työpaja soveltuu niin luokankuin aineenopettajille. Kouluttaja: Salla Vainio 6

7 kevät Maksuttomia iltapäiväkoulutuksia Järvenpäässä Moninaisuus-Oivallus-Dialogi innostu moninaisuuden teemoista Klo Miten opettaa oppilaita kohtaamaan ja kunnioittamaan erilaisuutta? Tavoite: Osallistuja saa toiminnallisia välineitä kohdata moninaisuutta työssään ja käsitellä aihepiiriä oppilaiden kanssa. omien arvojen ja asenteiden tarkasteleminen erilaisten ennakkoluulojen, kulttuuristen arvojen ja ihmiskäsitysten käsittely opetuksessa erilaisuuden kohtaaminen ja sitä tukevat työtavat. Kouluttajat: Anna-Leena Klemetti-Falenius ja Salla Vainio Ilmoittautuminen maksuttomiin iltapäiväkouluksiin sähköisellä lomakkeella viimeistään kaksi viikkoa ennen koulutusta. Draamakasvatus kasvun ja oppimisen välineenä Klo Kuinka tukea oppilaiden tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä draamakasvatuksen avulla? Voiko elämän ja ihmisyyden kysymyksiä työstää toiminnallisesti? Tavoite: osallistuja saa kokemuksen draamakasvatuksesta ja perehtyy mahdollisuuksiin sen soveltamisesta omassa työssään. Lisäksi osallistuja saa tietoa siitä, miten draamakasvatuksen avulla oppilas oppii itsestä, muista ja ympäröivästä maailmasta. käydään läpi valittua teemaa työstävä prosessidraama teoriatietoa draamakasvatuksen työtavoista ja sen ohjaamisesta. Koulutus ei edellytä aikaisempaa kokemusta draamamenetelmistä. Kouluttajat: Anne Vesterinen ja Raili Keränen-Pantsu Suuri innostus valtasi: pakko päästä kokeilemaan <3 7

8 kevät Maksuttomia iltapäiväkoulutuksia Järvenpäässä Iloa ja innostusta opetukseen pelillisyyden avulla Klo Miten saada sisältöjä käsiteltäessä lisää motivaatiota ja iloa oppitunneille? Tavoite: Osallistuja saa ideoita siitä, miten pelillisyyden avulla voidaan tukea opiskelumotivaatiota, lisätä vuorovaikutustaitoja ja vahvistaa ryhmähenkeä. pelillisyyden ideologia sähköisiä ja toiminnallisia vinkkejä opetuksen pelillistämiseen oppilaiden osallistaminen pelien tekemiseen tutustutaan uskonnonopetukseen suunnattuun Ristin tie -oppimispeliin, jossa pelillisyys on suunniteltu tukemaan ryhmätyötaitoja, oppimaan oppimisen taitoja ja vertaisarvioinnin taitoja. Kouluttajat: Salla Vainio ja Essi Ikonen Koulutuksesta saat mukaasi Ristin tie -oppimispelin 8 Intoa täynnä takaisin kentälle!

9 Elämäntaitoja koulusta -seminaari Uudessa opetussuunnitelmassa tavoitteet ja oppiainesisällöt linkittyvät vahvasti taitojen oppimiseen. Millaiset opetusmenetelmät tukevat sekä sisältöjen että taitojen oppimista parhaalla mahdollisella tavalla? Tavoite: Osallistuja saa välineitä edistää laaja-alaista osaamista omassa opetuksessa sekä tukea oman opettajuuden pohtimiseen. laaja-alainen osaaminen uudessa opetussuunnitelmassa innostava oppiminen ja oppimaan oppiminen luovat, toiminnalliset ja elämykselliset menetelmät opetuksessa oman opettajuuden ja opetuksen pohtimista, kehittämistä ja jakamista hyödynnetään Seurakuntaopiston luonnonläheistä ja kaunista ympäristöä osana seminaariohjelmaa. Tarkempi ohjelma osoitteessa Osallistumismaksu: 90 euroa + ateriapaketti 49 euroa (ohjelmassa mainitut ateria) + majoituspaketti 60 euroa (2hh sisältäen ilta- ja aamupalan) Ilmoittautuminen viimeistään sähköisellä lomakkeella. 9

10 tilauskoulutuspaketit Tilaa meiltä iltapäivän tai päivän koulutuksia paikkakunnallesi koulutuskalenterin sisällöistä! Kysy lisää kouluttajilta! 10

11 Kouluttajat Essi Ikonen hankekoordinaattori p Salla Vainio kouluttaja p Raili Keränen-Pantsu kouluttaja p

12 Tervetuloa koulutuksiin! Syksy Tietoa ja tukea sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin Taidot ja oppisisällöt samaan pakettiin UPEAT Mikkeli UPEAT Lappeenranta UPEAT Järvenpää UPEAT Kajaani UPEAT Kuopio UPEAT Joensuu Kädentaidot käyttöön Deep Talk Kevät Eläytyvä kerronta 4.2. Taidot pilvistä käsiin 9.2. UPEAT Jyväskylä Moninaisuus-Oivallus-Dialogi 3.3. Draamakasvatus kasvun ja oppimisen välineenä Elämäntaitoja koulusta -seminaari 8.3. UPEAT Turku UPEAT Lahti 7.4. Iloa ja innostusta opetukseen pelillisyyden avulla UPEAT Oulu Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus. Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille

Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus. Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille 10.2.2018 Mistä oppimista tukeva arviointikulttuuri muodostuu? Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen

Lisätiedot

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi 1 Viitteitä suomalaisen koulutuksen kehitystarpeista Jarkko Hautamäen mukaan suomalaisnuorten oppimistulokset ovat heikentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi (Hautamäki ym. 2013). 2 Viitteitä

Lisätiedot

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Opetuksen suunnittelun lähtökohdat Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Shulmanin (esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen

Lisätiedot

Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta

Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta Suuntana ajatteleva koulu Liperin vanhempainilta 20.11.2017 OPH:n rahoittama hanke Akaan perusasteen koulut (8) Lappeenrannasta kolme koulua Viinijärven alakoulu, Liperi Helsingin yliopiston koulutuksen

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

AINEENOPETTAJAT JA UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN TYÖTAVAT

AINEENOPETTAJAT JA UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN TYÖTAVAT KUTSU ESAVI/911/05.12.01/2017 Etelä-Suomi 26.1.2017 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennusseminaariin 2. 3.3.2017

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan:

Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen pedagogiseen tietoon 3. opetussuunnitelmalliseen

Lisätiedot

Digiajan opettajan selviytymispaketti

Digiajan opettajan selviytymispaketti 10+ opepäivitystä odottaa. Aloita lataus nyt! Digiajan opettajan selviytymispaketti Saamelaisalueen koulutuskeskus virtuaalikoulu Ovatko verkko-opetustaitosi päivityksen tarpeessa? Ota askel eteenpäin

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon!

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Pirkanmaan ympäristökasvatuspäivä 2.6.2015 Päivi Ikola Aluejohtaja Uutta vai vanhaa? 2.6.2015 Päivi Ikola Perusopetuksen

Lisätiedot

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2 Opetusharjoittelu 3 OKLS3039 (8 op) Kevät 2018 Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2 Harjoittelun osaamistavoitteet/ops Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa arvioida ja antaa palautetta

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

AINEENOPETTAJAT JA UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN TYÖTAVAT

AINEENOPETTAJAT JA UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN TYÖTAVAT KUTSU ESAVI/103/05.12.01/2017 Etelä-Suomi 11.5.2017 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennusseminaariin 28. 29.9.2017

Lisätiedot

Kiinnostaako koodaus ja robotiikka?

Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 200 koulua Kouluja, kirjastoja, päiväkoteja, nuorisotyö, yliopistoja, yrityksiä

Lisätiedot

Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista?

Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? ITK2012 Call for papers vaihe Sari Muhonen, luokanopettaja, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Ari Myllyviita, hankekoordinaattori,

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Opetushallituksen kuulumiset

Opetushallituksen kuulumiset Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava

Lisätiedot

Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari

Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari Toiminnallinen oppiminen Perusopetuksen opetussuunnitelmassa painotetaan työtapojen toiminnallisuutta. Toiminnallisuudella tarkoitetaan oppilaan toiminnan ja ajatuksen

Lisätiedot

Arkistot ja kouluopetus

Arkistot ja kouluopetus Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman

Lisätiedot

Unesco-koulujen seminaari

Unesco-koulujen seminaari Unesco-koulujen seminaari Opetushallitus 7.9.2016 Uudet opsit ja uusi opettajuus globaalikasvatuksen näkökulmasta 1. Mitä on globaalikasvatus? 2. Mitä uudet opsit sanovat? 3. Mitä sitten? Mitä on globaalikasvatus?

Lisätiedot

Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa

Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kehittämis- ja koulutusyhteistyö 2014-2016 Helsingin kaupungin aineistopankki

Lisätiedot

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo 1 Edistää lapsen kasvu-, kehitys ja oppimisedellytyksiä Vahvistaa lapsen

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

Koulutuksen sähköisten palveluiden kehittäminen kuntien ja valtion yhteistyönä. Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja

Koulutuksen sähköisten palveluiden kehittäminen kuntien ja valtion yhteistyönä. Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja Koulutuksen sähköisten palveluiden kehittäminen kuntien ja valtion yhteistyönä Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja Yhteinen tahtotila oppilaat hallitsevat tieto- ja viestintätekniikkaa teknologia on läsnä

Lisätiedot

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan

Lisätiedot

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke 2 Pedagoginen kehittäminen Ilmiöperusteinen oppiminen Learnig by doing tekemällä oppiminen Kokemuksellinen oppiminen 3 Toteuttajataho

Lisätiedot

Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS OPS2016 Laaja-alainen osaaminen, monialaiset oppimiskokonaisuudet, uudistuvat oppiaineet sekä vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu paikallisessa opetussuunnitelmassa Oulu 26.2.2015 Irmeli Halinen

Lisätiedot

Kansallinen seminaari

Kansallinen seminaari Kansallinen seminaari Matemaattis- luonnontieteellisten aineiden aineenopettajakoulutuksen pedagogisten opintojen tutkintovaatimukset Matemaattis- luonnontieteellisten aineiden didaktiikka luokanopettajakoulutuksessa

Lisätiedot

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Fasilitointi: Kati Korhonen-Yrjänheikki, TEK; Dokumentointi työpajassa: Ida Mielityinen, TEK; Fläppien dokumentointi tulosraporttia varten:

Lisätiedot

Uusi peruskoulu visiotyöpaja Workshop: Visioner för Den nya grundskolan

Uusi peruskoulu visiotyöpaja Workshop: Visioner för Den nya grundskolan Uusi peruskoulu visiotyöpaja Workshop: Visioner för Den nya grundskolan 24.3.2017, Vaasa #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät - Teman för grupparbete ryhmien työskentelyn tulokset resultat Miksi? visio

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia työkappale 20.5.2011 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Tieto- ja viestintätekniikka oppimisessa... 1 2 KPEDUn tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Kajaani

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Kajaani Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 17.5.2017, Kajaani #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät - ryhmien työskentelyn tulokset - Oppijalähtöisyys ja uusi opetussuunnitelma Oppijan potentiaali opetuksen lähtökohtana

Lisätiedot

Digitalisaatio opettajan apuna ja oppilaan innostajana

Digitalisaatio opettajan apuna ja oppilaan innostajana Digitalisaatio opettajan apuna ja oppilaan innostajana Viisi keskeistä trendiä Kirsi Harra-Vauhkonen Toimitusjohtaja, Sanoma Pro Educa 26.1.2018 @kirsi_k @SanomaPro #digioppiminen Tarjoamme oppimisen ja

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (1-6 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (1-6 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS 1/4 Koulu: Yhteisön osaamisen kehittäminen Tämä kysely on työyhteisön työkalu osaamisen kehittämistarpeiden yksilöimiseen työyhteisön tasolla ja kouluttautumisen yhteisölliseen suunnitteluun. Valtakunnallisen

Lisätiedot

Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena

Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena kaisa vähähyyppä, opetusneuvos, opetushallitus Oppiminen on tapahtuma tai tapahtumasarja, jossa oppija saavuttaa uusia taitoja tai tietoja jostain aiheesta. Opittu

Lisätiedot

PED005 Opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi II: TVT

PED005 Opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi II: TVT PED005 Opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi II: TVT Jyrki Reunamo Orientaation lähteillä - varhaiskasvatuksen kehittämisprojekti / Suomi - Taiwan 19.9.2017 1 Tieto- ja viestintäteknologinen osa

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpaja III Opetushallitus 22.1.2016 TEEMATYÖPAJAN 22.1.2016 OHJELMA / PROGRAM 9.30 10.00 Ilmoittautuminen ja kahvi/ Anmälan och kaffe, Monitoimisalin aula

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa

Lisätiedot

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala ALUEELLISET TYÖPAJAT Alueellisten työpajojen työskentelylle on tunnusomaista: 1. Osallistava ja vuorovaikutteinen kouluttaminen opsprosessin käynnistämiseen ja ohjaamiseen, 2. Uusien toimintatapojen etsiminen

Lisätiedot

Renkomäen koulun ½ veso Laaja-alainen osaaminen

Renkomäen koulun ½ veso Laaja-alainen osaaminen Renkomäen koulun ½ veso Laaja-alainen osaaminen Keskiviikkona 8.10. klo 13.30-16.30 Rehtorin alkusanat ja katsaus tulevaisuuden kouluun, opettajuuteen ja laaja-alaiseen osaamiseen (diat) Ryhmiin jakautuminen:

Lisätiedot

Helsingin kasvatus ja koulutus. Toimialan esittely

Helsingin kasvatus ja koulutus. Toimialan esittely Helsingin kasvatus ja koulutus Toimialan esittely 30.5.2017 Helsingin kasvatus ja koulutus 1 2 3 Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala pähkinänkuoressa Tavoitteemme: mistä haluamme olla tunnettuja?

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

Tervetuloa! Koulutuksen ohjelma Helsinki Jyväskylä

Tervetuloa! Koulutuksen ohjelma Helsinki Jyväskylä Tervetuloa! 7.12.2016 Helsinki 8.12.2016 Jyväskylä Koulutuksen ohjelma klo 10 Tutustuminen ja päivän ohjelma Yhteispeli ja oma koulu Yhteispelin toimintatavat klo 11.30 Lounas klo 12.30 YT-aika klo 13

Lisätiedot

Pari sanaa arvioinnista

Pari sanaa arvioinnista Pari sanaa arvioinnista Joensuun seudun ops Jokaisella oppilaalla on oikeus opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen jokaisena työpäivänä (Perusopetuslaki 30) Mitä minun tulee tehdä, liittyen oppiainekohtaisiin

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri

ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri Perehtyminen kotona: Millainen on oppimista tukeva arviointikulttuuri? Palauta mieleen OPSin luku 6. Koonti ja keskustelu opettajainkokouksessa: Mikä

Lisätiedot

1 Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön tavoitteet Yhteiset tavoitteet Peruskoulun tavoitteet Lukion tavoitteet...

1 Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön tavoitteet Yhteiset tavoitteet Peruskoulun tavoitteet Lukion tavoitteet... 1 Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön tavoitteet... 1 1.1 Yhteiset tavoitteet... 1 1.2 Peruskoulun tavoitteet... 1 1.3 Lukion tavoitteet... 1 1.4 Aikuislukion tavoitteet... 2 2 Tvt-projektit...

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia

Lisätiedot

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla VESO yläkoulun opettajat OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla 29.3.2017 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen,

Lisätiedot

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri Koulutuksen tavoitteet Säädökset ja perusta Lait ja määräykset Opintojenaikainen arviointi Usko Itseen oppijana Oman oppimisprosessin ymmärtäminen Työpaja 1 tavoitteet Toimintakulttuuri Arvostelusta oppimisen

Lisätiedot

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22 Sisällys Lukijalle...12 Johdanto...16 Ajattelutehtävä kokeiltavaksi... 18 1 Arvot, ihmiskäsitys ja oppimiskäsitys... 20 Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22 Mitä tästä voisi ajatella?...

Lisätiedot

KTKO104. Luento

KTKO104. Luento KTKO104 Luento 6.11.2014 OPS2016 Uusi opetussuunnitelma tulee voimaan 2016 syksyllä. Tällä hetkellä vielä luonnosvaiheessa. Muutamia huomioita: peruslukutaito, medialukutaito ym. => monilukutaito. tieto-

Lisätiedot

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)

Lisätiedot

Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009

Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009 Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009 Opettaja: verkkopedagogiikan asiantuntija Taina Joutsenvirta Aika: keskiviikkoina klo 16 18 4.11., 18.11., 2.12., 16.12.2009 Paikka: Metsätalo U40, sali 27 Kurssin

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö. Yrityskylä on pienoiskaupunki, jossa on vähintään 15 eri yrityksen ja

Lisätiedot

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Lisätiedot

Tervetuloa! Tampere Helsinki

Tervetuloa! Tampere Helsinki Tervetuloa! 24.11.2017 Tampere 11.12.2017 Helsinki Koulutuksen ohjelma klo 10 Tutustuminen ja päivän ohjelma Yhteispeli ja oma koulu Yhteispelin toimintatavat klo 11.30 Lounas klo 12.30 Ys-aika klo 13

Lisätiedot

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamisen haasteita Oppimistulosten heikkeneminen Valtion talouden tasapainottaminen, julkisten menojen

Lisätiedot

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Pienryhmän erityisluokanopettaja Kati Evinsalo Yhdessä osallisuuteen Yläkoulun kehitysvammaisten nuorten pienryhmässä kahdeksan 13-17-vuotiaan (7.-9.lk) nuoren ja

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA turvaverkon varmistaminen mielen- terveystaitojen oppiminen yhteisöllisen oppilaitoskulttuurin rakentaminen HYVINVOIVA OPPILAITOS voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 6.3.2017, Jyväskylä #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät - ryhmien työskentelyn tulokset - Oppijalähtöisyys Uusi peruskoulu vahvistaa jokaisen oppilaan oppimista ja koulutuksellista

Lisätiedot

Laaja-alaisten erityisopettajien syysseminaari. Siikaranta 13.9.2012

Laaja-alaisten erityisopettajien syysseminaari. Siikaranta 13.9.2012 Laaja-alaisten erityisopettajien syysseminaari Siikaranta Ketä kannattaa opettaa? Onko toivottomia tapauksia? Älä pienennä minua oikeasta koostani vertaamalla minua jättiläiseen. Juhani Siljo Mitä kannattaa

Lisätiedot

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Nokia 16.9.2015 Päivi Nilivaara 1 17.9.2015 Mikä edistää oppimista? Resurssit Opiskeluun käytetty aika Palautteen anto Tvt opetusvälineenä Kotitausta Luokalle

Lisätiedot

Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan

Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan OPS-koulutus Joensuu 16.1.2016 Marja Tamm Matematiikan ja kemian lehtori, FM, Helsingin kielilukio 3.vpj. ja OPS-vastaava,

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet

Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet Niina Sinkko/Suomalais-venäläinen koulu Suomi-Venäjä-Seura, pääsihteeri https://www.youtube.com/watch?v=f8rq_iugejc Yleisesti Paikalliset opsit

Lisätiedot

Lukiouudistus Kasvatustieteen alan dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous

Lukiouudistus Kasvatustieteen alan dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous Lukiouudistus Kasvatustieteen alan dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous 25.10.2017 Tausta Hallituksen päätös lukiouudistuksen toteuttamisesta keväällä 2017. Lukiouudistus

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op)

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS ON MONIMUOTOISTA OPISKELUA, JOKA KOOSTUU NELJÄSTÄ ERI KURSSISTA 1 n peruskurssi, 4 op 2 Jatkokurssi I, 3 op 3 Jatkokurssi II, 3 op 4 Kurssintuottajan koulutus,

Lisätiedot

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen mittaristo - itsearviointityökalu oman opetuksen arviointiin ja kehittämiseen!

Yrittäjyyskasvatuksen mittaristo - itsearviointityökalu oman opetuksen arviointiin ja kehittämiseen! Yrittäjyyskasvatuksen mittaristo - itsearviointityökalu oman opetuksen arviointiin ja kehittämiseen! Maksutta osoitteessa www.lut.fi/mittaristo - jo yli 1000 perus- ja toisen asteen opettajaa hyödyntää

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Uudistus 10 vuoden välein Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa annetaan perusopetuksen

Lisätiedot

Tieto- ja viestintäteknologia sekä perusopetuksen uudet opetussuunnitelman perusteet. 11.10.2014 Jukka Tulivuori Opetushallitus

Tieto- ja viestintäteknologia sekä perusopetuksen uudet opetussuunnitelman perusteet. 11.10.2014 Jukka Tulivuori Opetushallitus Tieto- ja viestintäteknologia sekä perusopetuksen uudet opetussuunnitelman perusteet 11.10.2014 Jukka Tulivuori Opetushallitus Viitteitä suomalaisen koulun ja opetuksen kehitystarpeista Peruskoululaisten

Lisätiedot

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus) VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä!

Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä! Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä! OPS 2016 Arvokeskustelun tuloksia Keravanjoen koulun huoltajat 1 a) Miksi lapsesi opiskelee koulussa? oppivelvollisuus ja yleissivistys oppii vastuulliseksi kansalaiseksi

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014

TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014 TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014 OPETUSSUUNNITELMAUUDISTUKSEN TAUSTATEKIJÄT Koulua ympäröivä maailma on muuttunut paljon 2000-luvun alusta globalisaation vaikutukset ja kestävän tulevaisuuden haasteet

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on peruskoulun kuudensille luokille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden opintokokonaisuus. Yrityskylä-opintokokonaisuus sisältää opettajien koulutuksen,

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen. POM2SSU Kainulainen

Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen. POM2SSU Kainulainen Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen POM2SSU Kainulainen Tehtävänä on perehtyä johonkin ilmiöön ja sen opetukseen (sisältöihin ja tavoitteisiin) sekä ko. ilmiön käsittelyyn tarvittavaan

Lisätiedot

Tulevaisuuden oppiminen - ajatuksia muutoksesta. Ahola, Anttonen ja Paavola

Tulevaisuuden oppiminen - ajatuksia muutoksesta. Ahola, Anttonen ja Paavola Tulevaisuuden oppiminen - ajatuksia muutoksesta Ahola, Anttonen ja Paavola Työelämän tulevaisuudesta 2 miljardia katoaa vuoteen 2030 mennessä (tehdastyö, kaivostyö, viljely, koulutus jne.) Suomessa oleva

Lisätiedot

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa Terhi Huovinen, Jyväskylän yliopisto

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa Terhi Huovinen, Jyväskylän yliopisto 4.11.2015 Liikkuva koulu seminaari Hämeenlinna Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa Terhi Huovinen, Jyväskylän yliopisto Vähän liikkuville liikuntatunnit merkityksellisiä: Vapaa-ajallaan fyysisesti

Lisätiedot

MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen. osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa.

MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen. osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen kulttuurin ja osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. 2 DIGITAALISUUS Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

Lisätiedot

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa.

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa. Kuvat ClipArt Yrittäjyyskasvatus oppimisen perustana -ohjevihkonen on tarkoitettu yleissivistävän opettajankoulutuksen opiskelijoiden ja ohjaajien käyttöön. Materiaali on mahdollista saada myös PowerPoint

Lisätiedot

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Valintatarjotin Wilmaan Huoltajat tekevät lastensa kanssa valinnan Wilmaan avattavaan tarjottimeen. A2-tarjotin on avoinna 29.1.-9.2.2018.

Lisätiedot

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa.

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa. Valtakunnallinen Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri tukee lähikouluperiaatteen toteutumista tarjoamalla monipuolisia palveluja yleisen, tehostetun ja erityisen tuen tarpeisiin. Valterin palvelut täydentävät

Lisätiedot

Arviointikeskustelut Arviointi Elisa Puoskari

Arviointikeskustelut Arviointi Elisa Puoskari Arviointikeskustelut 29.10.2016 Arviointi Elisa Puoskari Arviointikeskustelu Oppilas on oman oppimisensa, opettaja opettamisen ja huoltaja vanhemmuuden asiantuntija, ja keskustelutilanteessa he jakavat

Lisätiedot