Eriarvoisuus ruokapalveluissa FT, ETM, erikoistutkija Susanna Raulio, THL FT, THM, KM, Enni Mertanen, Jamk

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eriarvoisuus ruokapalveluissa FT, ETM, erikoistutkija Susanna Raulio, THL FT, THM, KM, Enni Mertanen, Jamk"

Transkriptio

1 Eriarvoisuus ruokapalveluissa FT, ETM, erikoistutkija Susanna Raulio, THL FT, THM, KM, Enni Mertanen, Jamk Joukkoruokailulla on merkittävä rooli suomalaisessa ruokakulttuurissa, sillä noin kolmannes suomalaisista syö päivittäin vähintään yhden aterian kodin ulkopuolella. Työpäivinä työikäiset suomalaiset syövät lounaansa useimmiten henkilöstöravintolassa ja koulu- ja opiskeluikäiset eri oppilaitoksissa. Vuonna 2013 suurkeittiöt valmistivat yli 900 miljoonaa ateriaa eli noin 165 ateriaa jokaista suomalaista kohti. Pelkästään henkilöstöravintoloissa tarjottiin 70 miljoonaa ja kouluissa 160 miljoonaa annosta. Jokainen suomalainen on jossain elämänsä vaiheessa joukkoruokailun vaikutuspiirissä, toiset koko elämänsä. On laskettu, että karkeasti keskivertosuomalainen syö elämänsä aikana yli ateriaa kodin ulkopuolella. Kattavuutensa ansiosta joukkoruokailulla onkin potentiaalia toimia suomalaisten terveyden edistämisen välineenä kohentamalla väestön ravitsemusta, edellyttäen että palvelu tavoittaa kaikki väestöryhmät. Joukkoruokailun kantavan ideana on ollut tavoite turvata myös heikoimmin toimeentuleville kansalaisille terveellinen ravitsemus ja ruokapalveluita kehitettiinkin jo 1940-luvulla osana Pohjoismaille tyypillistä terveys- ja sosiaalipolitiikkaa. Parhaana esimerkkinä tästä on vuodesta 1948 alkaen kaikille oppivelvollisille tarjottu lakisääteinen, maksuton kouluruokailu. Kouluruokailun mahdollisuudet edistää lasten ja nuorten terveyden tasa-arvoa Kouluruokailun lakiin kirjattuna tavoitteena on tarjota terveellinen, tarkoituksenmukaisesti järjestetty, ohjattu ja täysipainoinen maksuton ateria kaikille peruskoululaisille. Koska sosioekonomiset erot ravitsemustottumuksissa alkavat näkyä jo peruskouluikäisillä, on kouluruokailulla tärkeä rooli erityisesti heikoimmassa sosioekonomisessa asemassa olevien oppilaiden ravitsemuskasvatuksessa. Ja koska kouluateria kattaa merkittävän osan suomalaisen koululaisen päivittäisestä ravinnosta, on sen ravitsemuslaadulla suuri merkitys oppilaan ravitsemukseen ja terveyteen. Monipuolinen koululounas tarjoaa kaikille oppilaille perhetaustasta riippumatta ravitsevan aterian lisäksi terveellisen ruokavalion mallin, jonka vaikutukset ulottuvat parhaimmillaan myös muuhun ruokailuun ja ruokavalintoihin. Koska lapsena omaksutut ruokatottumukset säilyvät verrattain muuttumattomina aikuisuuteen, on terveellisten valintojen oppimisella pitkäaikaiset vaikutukset. Peruskoulussa annettava kotitalous- ja terveystiedon opetus on tärkeää terveyttä edistävien ruokavalintojen ja ravitsemuksen perusteiden tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen ymmärtämisen ja oppimisen näkökulmasta. Ravitsemukseen ja terveyteen liittyvän teoriatiedon lisäksi kotitalousopetus edistää käytännön taitoja terveyttä edistävän ruokavalion koostamiseen. Myös ennen ruoan annostelua

2 esitettävän malliaterian avulla oppilaiden ruokavalintoja voidaan ohjata terveellisempään suuntaan. Tämä voi osaltaan auttaa tasoittamaan oppilaiden taustoista johtuvia elintapaeroja. Työikäisten lounasruokailusta Mahdollisuus henkilöstöravintolassa ruokailuun on keskeinen työpaikkalounaan käyttöön vaikuttava tekijä (Kuva 1). Henkilöstöravintolassa lounastaminen on Suomessa mahdollista 70 %:lle työelämässä olevista naisista ja 60 %:lle miehistä. Parhaat mahdollisuudet henkilöstöravintolan käyttöön on korkeimmin koulutetuilla työntekijöillä ja korkeammassa ammattiasemassa olevilla sekä isoilla työpaikoilla työskentelevillä. Kuva 1. Henkilöstöravintolan saatavuus taustatekijöiden mukaan vuotiailla suomalaisilla työntekijöillä Henkilöstöravintoloiden epätasa-arvoinen saatavuus vahvistaa ja ylläpitää ruokatottumuksissa esiintyviä sosioekonomisia eroja. Joukkoruokailun saatavuus on huonoin alemmassa sosioekonomisessa asemassa olevilla, joiden ruokavalio on muutenkin ylemmissä asemissa olevia heikompi. Ongelmia on kokonaan järjestetyn ruokailun ulkopuolelle jäävien lisäksi työntekijäryhmissä, jotka työskentelevät pienillä

3 työpaikoilla, liikkuvassa työssä tai vuorotyössä. Osa työntekijöistä syö lounaansa ravintoloissa, joiden lounastarjonnan ravitsemuksellisesta laadusta on vain vähän tutkimustietoa. Ruokapalveluiden ravitsemuslaatu Joukkoruokailun piirissä tarjottavien aterioiden ravitsemuslaatua on tutkittu verrattain vähän. Erilaisten väestön terveysseurantatutkimuksiin ja ravintohaastatteluihin perustuvien ruoankäyttötutkimuksien viesti on kohtuullisen selvä. Henkilöstöravintoloissa, kouluissa ja päiväkodeissa lounastavien ruokavalinnat ovat lähempänä ravitsemussuosituksia kuin muissa lounaspaikoissa syövillä. Tutkimuksissa ei ole tutkittu pääruokien ravintosisältöä, vaan aterian koostamista ja eri aterianosien valitsemista. Henkilöstöravintoloissa lounastavat valitsevat muita useammin kasviksia, kasvis- ja kalaruokia sekä rasvatonta maitoa ja öljypohjaisia salaatinkastikkeita. Pienissä lounasravintoloissa ruoan ravitsemuksellisessa laadussa on kuitenkin usein kehittämistä, toki niissäkin salaatti- ja leipätarjonta on kohdallaan. Päiväkodissa ruokailevien lasten ruokavaliossa on runsaammin tuoreita kasviksia ja salaatteja, tuoreita hedelmiä, ruisleipää, puuroja, rasvatonta maitoa, kalaruokia ja margariineja kuin kotona hoidetuilla lapsilla. Joukkoruokailun aterioiden ravitsemuslaatu voidaan varmistaa käyttämällä ruokalistasuunnittelussa ja ruokien valmistuksessa apuna joukkoruokailun ravitsemuskriteereitä ja ravintosisältölaskentaa. Ruokapalveluita kilpailutettaessa ravitsemuslaadun huomioiva kilpailutuksen malliasiakirja auttaa valitsemaan parhaan palveluntarjoajan. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää ravintoloiden tarjoaman lounasruoan ravitsemukselliseen laatuun, varsinkin jos ruokailua tuetaan, tulisi kriteerinä olla mahdollisuus ruokailla ravitsemussuositusten mukaista ruokaa. Kohti parempaa ravitsemuksen tasa-arvoa Henkilöstöravintolan saatavuutta tulee edistää erityisesti matalammissa sosioekonomisissa väestöryhmissä ja sen käyttöä tulee lisätä poistamalla käytön esteitä. Koska tärkeimmät esteet henkilöstöravintolan käyttöön ovat henkilöstöravintolan puuttuminen työpaikalta, aterian hinta, erilaiset työolo- ja työaikatekijät, voidaan näihin vaikuttamalla yrittää lisätä henkilöstöravintolan käyttöä. Esimerkiksi työaikaan ja työnhallintaan liittyvät järjestelyt siten, että ruokatauko on mahdollista pitää, työnantajan antaman taloudellisen tuen suuruus ja työntekijöiden osallistuminen ruokailun suunnitteluun sekä työpaikan asenneilmapiiriin vaikuttaminen johdon esimerkin avulla voivat olla mahdollisia keinoja työpaikan ruokailutapojen muutoksen saavuttamiseen. Mietittäessä keinoja lisätä henkilöstöravintoloiden saatavuutta ja käyttöä on yhteistyö ruokapalveluiden, työnantajien, työntekijöiden ja työmarkkinajärjestöjen välillä välttämätöntä.

4 Joukkoruokailun saatavuuden parantaminen erityisesti pientyöpaikoilla ja liikkuvaa työtä tekevillä on kirjattu terveyserojen kaventamisen toimintaohjelmaan. Poliittisilla toimilla ja tutkimuslaitoksissa sekä järjestöissä tehdyn työn tavoitteena on ollut nostaa joukkoruokailun profiilia Suomessa, vakiinnuttaa joukkoruokailun seuranta, edistää laadukkaiden ruokapalvelujen saatavuutta ja käyttöä sekä ruoan ravitsemuslaadun paranemista keinoina suomalaisten ravitsemuksen ja kansanterveyden edistämisessä ja terveyserojen kaventamisessa.

5 Kirjallisuutta: Roos E, Sarlio-Lähteenkorva S, Lallukka T. Having lunch at staff canteen is associated with recommended food habits. Public Health Nutrition 2004:7(1): Prättälä R. North European Meals: Observations from Denmark, Finland, Norway, and Sweden. Teoksessa Meiselman H (toim.) Dimensions of the Meal. The Science, Culture, Business, and Art of Eating. Gaithersburg, Maryland, Aspen Publishers, Inc. 2000, Sosiaali- ja terveysministeriö. Joukkoruokailun kehittäminen Suomessa. Joukkoruokailun seuranta- ja kehittämistyöryhmän toimenpidesuositus. Helsinki, Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2010: Raulio S, Roos E. Työaikaisen aterioinnin väestöryhmäerot ja yhteys ruokavalion laatuun. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 2012;49(2): Raulio S, Roos E, Prättälä R. School and workplace meals promote healthy food habits. Public Health Nutrition 2010;13(6A): Raulio S. Lunch eating patterns and their social and work-related determinants. Study of Finnish employees. THL Research 68/2011. Helsinki. Kallioinen A-L. Ravitsemussuosituksen toteutuminen pienissä lounasravintoloissa. YAMK-opinnäytetyö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Kilpailutuksen malliasiakirja. veluiden%20kilpailutuksessa%20-malliasiakirja.pdf?dl=0 Lehtisalo J, Erkkola M, Tapanainen H, Kronberg-Kippilä C, Veijola R, Knip M, Virtanen SM. Food consumption and nutrient intake in day care and at home in 3-year-old Finnish children. Public Health Nutrition 2010:13(Special Issue 6A): Talvitie T. Ravitsemuslaadulla vastuullisuutta ruokapalveluihin: Tuotannonohjausjärjestelmien käyttö. YAMK-opinnäytetyö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Ahti H. Ruokapalveluhenkilöstön näkemyksiä kouluruoasta: Periaatteessa kaikki on kunnossa, mutta se lapsi ei kuitenkaan syö. YAMK-opinnäytetyö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Kirmanen T. Opiskelijalounaan ravitsemuksellinen laatu. YAMK-opinnäytetyö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Vuolle S. Ammatinopettajien ravitsemusosaaminen hotelli-, ravintola- ja cateringalalla. YAMK-opinnäytetyö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu,

Kouluruokailun ravitsemukselliset tavoitteet. 12.01.2012 Ravitsemusterapeutti Liisa Mattila

Kouluruokailun ravitsemukselliset tavoitteet. 12.01.2012 Ravitsemusterapeutti Liisa Mattila Kouluruokailun ravitsemukselliset tavoitteet 12.01.2012 Ravitsemusterapeutti Liisa Mattila Kouluruokailu on osa koulun opetus- ja kasvatustyötä osa oppilashuoltoa, tavoitteenaan: tukea oppilaan kasvua

Lisätiedot

avuksi ammattikeittiöiden arkeen Anna Kara 6.11.2012 1

avuksi ammattikeittiöiden arkeen Anna Kara 6.11.2012 1 avuksi ammattikeittiöiden arkeen Anna Kara 1 Terveelliset ateriat edistävät kansanterveyttä Yli 2,3 miljoonaa ateriaa/pv Monelle päivän ainoa lämmin ateria Ikä paikka aika ateriat/pv Pv/vuosi yhteensä

Lisätiedot

Laatua lautaselle Miten vaikuttaa tarjottavan ruoan ravitsemuslaatuun? Anna Kara 26.5.2013 1

Laatua lautaselle Miten vaikuttaa tarjottavan ruoan ravitsemuslaatuun? Anna Kara 26.5.2013 1 Laatua lautaselle Miten vaikuttaa tarjottavan ruoan ravitsemuslaatuun? Anna Kara 1 Taustoja Arkilounaskriteerit: Helppo työkalu ravitsemuslaadun omavalvontaan. Sydänmerkki-ateria: Tarkka menetelmä ravitsemuslaadun

Lisätiedot

Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä

Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä Seija Lintukangas FT Edutaru Oy Jyväskylä 4.9.2012 Ruokailu iloa, oppimista, kasvatusta ja sivistystä

Lisätiedot

Työaikainen ruokailu Suomessa 2008 2010

Työaikainen ruokailu Suomessa 2008 2010 Tiina Vikstedt Susanna Raulio Satu Helakorpi Piia Jallinoja Ritva Prättälä Työaikainen ruokailu Suomessa 28 2 Ruokapalveluiden seurantaraportti 4 RAPORTTI 23 212 RAPORTTI 23/212 Tiina Vikstedt, Susanna

Lisätiedot

Sydänmerkki kertoo terveellisemmistä ruokavalinnoista

Sydänmerkki kertoo terveellisemmistä ruokavalinnoista Sydänmerkki kertoo terveellisemmistä ruokavalinnoista Sydänmerkki auttaa kuluttajaa Ainoa ravitsemuslaadusta kertova symboli Kuluttajille ruoan terveellisyys on tärkeää, mutta terveellisesti syöminen on

Lisätiedot

Kouluruokailun rooli ruokatottumusten muodostumisessa ja yhteys terveyskäyttäytymiseen. Erikoistutkija Susanna Raulio, THL susanna.raulio@thl.

Kouluruokailun rooli ruokatottumusten muodostumisessa ja yhteys terveyskäyttäytymiseen. Erikoistutkija Susanna Raulio, THL susanna.raulio@thl. Kouluruokailun rooli ruokatottumusten muodostumisessa ja yhteys terveyskäyttäytymiseen Erikoistutkija Susanna Raulio, THL susanna.raulio@thl.fi Esityksen sisältö Kouluruokailun perusteita Kouluruokasuositukset

Lisätiedot

Kouluruokailun kansanterveydellinen merkitys

Kouluruokailun kansanterveydellinen merkitys Pekka Puska Pääjohtaja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Kouluruokailun kansanterveydellinen merkitys Joensuu 12.1.2012 Kouluruokailun pitkät perinteet 1948: lakisääteisesti ilmainen kouluruoka kaikille

Lisätiedot

Työaikaisen aterioinnin väestöryhmäerot ja yhteys ruokavalion laatuun

Työaikaisen aterioinnin väestöryhmäerot ja yhteys ruokavalion laatuun SOSIAALILÄÄKETIETEELLINEN AIKAKAUSLEHTI 2012: 49 140 147 Katsaus Työaikaisen aterioinnin väestöryhmäerot ja yhteys ruokavalion laatuun Työ on keskeisessä osassa useimpien aikuisten elämässä ja työaikaisella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/2018 1 (5) 706 V 28.11.2018, Valtuutettu Leo Straniuksen aloite terveellisen ruuan ja Sydänmerkki-aterioiden edistämisestä Päätös esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Lisätiedot

KUNTIEN RAVITSEMUSSUOSITUKSET. Kuntamarkkinat 15.9.2011 Raija Kara

KUNTIEN RAVITSEMUSSUOSITUKSET. Kuntamarkkinat 15.9.2011 Raija Kara KUNTIEN RAVITSEMUSSUOSITUKSET Kuntamarkkinat 15.9.2011 Raija Kara 1 VALTION RAVITSEMUSNEUVOTTELUKUNTA Perustettu 1954 nimellä Valtion ravitsemustoimikunta Asettajana maa- ja metsätalousministeriö Asetetaan

Lisätiedot

Kouluruokailu - tärkeä osa opetusta vai nopea tankkaus opetuksen välissä?

Kouluruokailu - tärkeä osa opetusta vai nopea tankkaus opetuksen välissä? Kouluruokailu - tärkeä osa opetusta vai nopea tankkaus opetuksen välissä? Marjaana Manninen opetusneuvos Opetushallitus KOULURUOKAILU ARVOONSA - sijoitus tulevaisuuteen 19.11.2013 klo 13.00 15.30 MIKKELI

Lisätiedot

Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan

Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan Espoon Technopolis Business Breakfast 13.2.2014 ETM, Laillistettu ravitsemusterapeutti Päivi Manni-Pettersson Päivi Manni-Pettersson 11.2.2014 1 TÄMÄN AAMUN

Lisätiedot

Helppo tehdä terveellisiä valintoja. Henkilöstöravintolassa ruokailu tuo runsautta ja monipuolisuutta etenkin kasvisten käyttöön.

Helppo tehdä terveellisiä valintoja. Henkilöstöravintolassa ruokailu tuo runsautta ja monipuolisuutta etenkin kasvisten käyttöön. TEKSTI: Krista Korpela-Kosonen KUVAT: Tomi Setälä Helppo tehdä terveellisiä valintoja Henkilöstöravintolassa ruokailu tuo runsautta ja monipuolisuutta etenkin kasvisten käyttöön. Suomalaisten lautasille

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien mahdollisuudet lihavuuden ehkäisyssä. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Opetusneuvos Marjaana Manninen,

Lisätiedot

KAIKIN KEINOINKO työpaikkaterveyden edistämistä?

KAIKIN KEINOINKO työpaikkaterveyden edistämistä? KAIKIN KEINOINKO työpaikkaterveyden edistämistä? Toimenpidesuositusten analyysi käyttäytymistieteellisestä näkökulmasta Eveliina Korkiakangas Näyttöön perustuvaa terveyden edistämistä työpaikoilla Promo@Work

Lisätiedot

Kouluruoka, ravitsemus Uudet ravitsemuskriteerit kilpailutukseen

Kouluruoka, ravitsemus Uudet ravitsemuskriteerit kilpailutukseen Kouluruoka, ravitsemus Uudet ravitsemuskriteerit kilpailutukseen Ateria 2009 tapahtuma, 4.11.2009 Sirpa Sarlio-Lähteenkorva Sosiaali- ja terveysministeriö, Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto

Lisätiedot

Yläkoululaisten ravitsemus ja hyvinvointi

Yläkoululaisten ravitsemus ja hyvinvointi Yläkoululaisten ravitsemus ja hyvinvointi Interventiotutkimuksen tulokset Pirjo Pietinen 2.12.2008 Kuvat: Leipätiedotus 1.12.2008 Yläkoululaisten ravitsemus ja hyvinvointi Tutkimusasetelma Kevät 2007 Lukuvuosi

Lisätiedot

Uuden suosituksen tausta. Syödään ja opitaan yhdessä - uudet kouluruokailusuositukset

Uuden suosituksen tausta. Syödään ja opitaan yhdessä - uudet kouluruokailusuositukset Syödään ja opitaan yhdessä - uudet kouluruokailusuositukset Arja Lyytikäinen/VRN, 29.8.2017 Uuden suosituksen tausta Esi- ja perusopetuksen uusi opetussuunnitelma kouluruokailu osana opetusta Kansalliset

Lisätiedot

Iloa ja tehoa työpäivään

Iloa ja tehoa työpäivään 02 14 AGRONOMILIITON JÄSENLEHTI Leila Fogelholm ja Susanna Raulio tuntevat lounasruokailun. 8 Iloa ja tehoa työpäivään 22 EU-vaalit: Anna äänesi 25.5. 24 Akava etsii eväitä ruokasektorin kasvuun LIITTOLAINEN

Lisätiedot

HORECA-REKISTERI 2015

HORECA-REKISTERI 2015 HORECA-REKISTERI 2015 1 1.4.2016 Taloustutkimus 2015 Sisältö 1. Johdanto 2. Rekisterin sisältö ja toimialaluokitus 3. Keittiöiden luku- ja annosmäärät toimialoittain 4. Keittiöiden luku- ja annosmäärät

Lisätiedot

Kohdekohtainen palveluohjelma, Joensuun kaupunki, päiväkodit ja ryhmät

Kohdekohtainen palveluohjelma, Joensuun kaupunki, päiväkodit ja ryhmät Polkka - Pohjois-Karjalan tukipavlelut oy Ateriapalvelut Liite 3 / taulukko1 Kohdekohtainen palveluohjelma, Joensuun kaupunki, päiväkodit ja ryhmät Tavoite Ateriapalvelu Palvelun sisältö Tarjoilu Ravintosisältö

Lisätiedot

Naantalin kaupungin Ateriapalvelu

Naantalin kaupungin Ateriapalvelu Naantalin kaupungin Ateriapalvelu Ruoka on yksi ikkuna yhteiskuntaan, globalisoituvaan maailmaan, tuotantoon, talouteen, ympäristöön, omaan ja toisten maiden kulttuuriin, terveyteen ja ravitsemukseen Paljon

Lisätiedot

KOULURUOKA TUTUKSI. Loppuraportti

KOULURUOKA TUTUKSI. Loppuraportti KOULURUOKA TUTUKSI LASTEN JA NUORTEN VANHEMMILLE v. 2009 2010 Tiina Tamiola, asiakkuuspäällikkö Susanna Järvinen, asiakkuuspäällikkö Sisällysluettelo 1 Tausta...1 2 Projektin tavoitteet...2 3 Toimet ja

Lisätiedot

Tiivistelmä. koulu- ruokailu- suosituksista

Tiivistelmä. koulu- ruokailu- suosituksista Tiivistelmä koulu- ruokailu- suosituksista Lähde: Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2008 Johdanto Kouluruokailu on oleellinen osa koulun opetus- ja kasvatustehtävää. Kouluaikaisen ruokailun tarkoituksena

Lisätiedot

Uusi koulujakelujärjestelmä tukee ruokakasvatusta

Uusi koulujakelujärjestelmä tukee ruokakasvatusta Uusi koulujakelujärjestelmä tukee ruokakasvatusta Vastuullisuus ruokapalveluhankinnoissa, Ateria 2017 7.11.2017 klo 10:10 10:30 Sebastian Hielm, elintarviketurvallisuusjohtaja maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

Kuntalaisten terveyttä edistävän syömisen vahvistaminen kuntien hyvinvointityössä suosituksista arviointityökaluihin

Kuntalaisten terveyttä edistävän syömisen vahvistaminen kuntien hyvinvointityössä suosituksista arviointityökaluihin Kuntien hyvinvointiseminaari 22.5.2018 Näkökulmia hyvinvoinnin edistämiseen Kuntalaisten terveyttä edistävän syömisen vahvistaminen kuntien hyvinvointityössä suosituksista arviointityökaluihin Arja Lyytikäinen,

Lisätiedot

Makuaakkoset-diplomi päiväkotiruokailuun

Makuaakkoset-diplomi päiväkotiruokailuun Makuaakkoset-diplomi päiväkotiruokailuun Makuaakkoset-diplomi on päiväkodeille myönnettävä tunnustus ravitsemuksellisesti, kasvatuksellisesti ja ekologisesti kestävän päiväkotiruokailun edistämisestä.

Lisätiedot

Kuva: Harri Oksanen. Syödään ja opitaan yhdessä - kouluruokailusuositus

Kuva: Harri Oksanen. Syödään ja opitaan yhdessä - kouluruokailusuositus Kuva: Harri Oksanen Syödään ja opitaan yhdessä - kouluruokailusuositus Onnistunut kouluruokailu Teksti ja kuva: Virpi Kulomaa Onnistunut kouluruokailu Kouluruokailu on luonteva osa toimintakulttuuriamme

Lisätiedot

Terveyden edistämisen ohjelma 2013-2015

Terveyden edistämisen ohjelma 2013-2015 Terveyden edistämisen ohjelma 2013-2015 Terveyden edistäminen on strateginen valinta Terveyden edistäminen on Seinäjoen kaupungin strateginen valinta, jossa terveysnäkökohdat otetaan huomioon kaikissa

Lisätiedot

Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta. Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki

Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta. Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki 10.11.2017 Enemmistö lapsista voi hyvin ravitsemuksen näkökulmasta

Lisätiedot

VÄLIPALALLA ON VÄLIÄ 2009. Ulla Rauramo Leipätiedotus ry 3.11.2009

VÄLIPALALLA ON VÄLIÄ 2009. Ulla Rauramo Leipätiedotus ry 3.11.2009 VÄLIPALALLA ON VÄLIÄ 2009 Ulla Rauramo Leipätiedotus ry 3.11.2009 Leipätiedotus ja kouluruokailu 2002 alkaen Nauti vapaasti viljasta I- II 2002-2007 Uusia tapoja lisätä nuorten viljatuotteiden kulutusta

Lisätiedot

Päätös: Valtuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kunnanhallitukselle jatkovalmisteluja varten.

Päätös: Valtuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kunnanhallitukselle jatkovalmisteluja varten. Valtuusto 55 15.06.2016 Kunnanhallitus 294 11.07.2016 Tekninen lautakunta 111 08.09.2016 Kunnanhallitus 370 03.10.2016 Valtuusto 89 09.11.2016 Valtuutettujen aloitteet / Jaakko Jukkolan valtuustoaloite

Lisätiedot

Mitä päiväkodissa syödään: päiväkotilasten ruoankäyttö ja erityisruokavaliot

Mitä päiväkodissa syödään: päiväkotilasten ruoankäyttö ja erityisruokavaliot Mitä päiväkodissa syödään: päiväkotilasten ruoankäyttö ja erityisruokavaliot Dos. Maijaliisa Erkkola 30.11.2016 www.helsinki.fi/yliopisto 9.12.2016 Varhaiskasvatuslaki 2b : Ruokailu on osa lapsen varhaiskasvatusta,

Lisätiedot

4 RAVINNOSTA TERVEYTTÄ

4 RAVINNOSTA TERVEYTTÄ II Terveyden voimavaroja 4 RAVINNOSTA TERVEYTTÄ s. 42 54 1 Ravinnosta terveyttä Ravitsemussuosituksen pääperiaatteet (tuntityöskentely) Ravitsemussuosituksen noudattamisen terveydellinen merkitys (tuntityöskentely)

Lisätiedot

Mistä puhutaan kun puhutaan terveyseroista?

Mistä puhutaan kun puhutaan terveyseroista? Eeva Jokinen, Professori Tiina Laatikainen, Terveyden edistämisen professori Jäidenlähtöseminaari, 12.5.2015 Mistä puhutaan kun puhutaan terveyseroista? 19.5.2015 THL / Kaikkonen /2014 2 Väestöryhmittäiset

Lisätiedot

Maahanmuuttajan ravitsemuksen erityispiirteitä

Maahanmuuttajan ravitsemuksen erityispiirteitä Jyväskylä 31.8.2016 Maahanmuuttajan ravitsemuksen erityispiirteitä Heli Kuusipalo 31.8.2016 Heli Kuusipalo / erikoistutkija 1 31.8.2016 Heli Kuusipalo / erikoistutkija 2 Terveyttä edistävä ruokavalio VRN

Lisätiedot

Toteutuvatko suolasuositukset joukkoruokailussa? 8.2.2011 www.sodexo.fi Sodexo - Jokaisesta päivästä parempi Sodexo edistää omalta osaltaan suomalaisten terveyttä Annamme asiakkaille mahdollisuuden syödä

Lisätiedot

Espoo Catering -liikelaitos Kohokohtia arjesta juhlaan

Espoo Catering -liikelaitos Kohokohtia arjesta juhlaan Espoo Catering -liikelaitos Kohokohtia arjesta juhlaan Haluamme palvella asiakkaitamme Espoo Catering -liikelaitos järjestää Espoon kaupungin ateriapalvelut. Palveluhenkiset alan ammattilaiset tuottavat

Lisätiedot

Suomalaisnuorten kouluaikainen ateriointi Ruokapalveluiden seurantaraportti 5

Suomalaisnuorten kouluaikainen ateriointi Ruokapalveluiden seurantaraportti 5 Tiina Vikstedt Susanna Raulio Riikka Puusniekka Ritva Prättälä Suomalaisnuorten kouluaikainen ateriointi Ruokapalveluiden seurantaraportti 5 RAPORTTI 22 2012 RAPORTTI 22/2012 Tiina Vikstedt, Susanna Raulio,

Lisätiedot

Kunta päättää: Ravitsemus, liikunta ja lihavuuden ehkäisy kuntalaisten arjessa

Kunta päättää: Ravitsemus, liikunta ja lihavuuden ehkäisy kuntalaisten arjessa PÄÄTÖSTEN TUEKSI 1 2017 Kunta päättää: Ravitsemus, liikunta ja lihavuuden ehkäisy kuntalaisten arjessa Sydän- ja verisuonisairaudet, diabetes, syöpätaudit, krooniset hengityselinsairaudet, mielenterveydenhäiriöt,

Lisätiedot

Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen. Ylöjärven kaupunki

Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen. Ylöjärven kaupunki Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen Hyvä käytäntö Pirkanmaalla ruokailutoimikuntamalli valittiin keväällä 2017 sote- ja maakuntauudistuksen hyte seminaarissa yhdeksi Pirkanmaan hyvistä

Lisätiedot

Tilaajan ja toimittajan välinen yhteistyö ja toimintatavat päiväkodeissa

Tilaajan ja toimittajan välinen yhteistyö ja toimintatavat päiväkodeissa 1 (6) 3422/02.08.00/2011 Liite 5.3. Päivähoitoruokailun sisältö Päivähoitoruokailun ravitsemuksellisena ja kasvatuksellisena tavoitteena on ylläpitää ja edistää lasten hyvinvointia ja terveyttä tyydyttää

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Taide- ja taitoaineiden käsittely

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Taide- ja taitoaineiden käsittely KOTITALOUS Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Taide- ja taitoaineiden käsittely 18.11.2009 Marjaana Manninen KOTITALOUS KOTITALOUDEN YDINOSAAMINEN 2020

Lisätiedot

Kouluruokailu 2020 - Kaikki syö!

Kouluruokailu 2020 - Kaikki syö! Marjaana Manninen Kouluruokailu 2020 - Kaikki syö! Marjaana Manninen opetusneuvos Opetushallitus ATERIA12 JULKINEN RUOKAPALVELU v. 2020 Sali D 6.11.2012 klo 15.00 15.20 Kumppanuudella kohti laatua ja arvostusta

Lisätiedot

Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille Palveluesimies Päivi Ylönen

Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille Palveluesimies Päivi Ylönen Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille 5.9.2016 Palveluesimies Päivi Ylönen Mikkelin Ruoka- ja puhtauspalvelu tunnuslukuina v. 2016 Liikevaihto 12,5 milj., henkilöstöä 200 Asiakkaina päiväkodit,

Lisätiedot

Miten syödään ja voidaan Pirkanmaalla? TEAviisarin ja Kouluterveyskyselyn 2017 tuloksia Kirsi Wiss Asiantuntija

Miten syödään ja voidaan Pirkanmaalla? TEAviisarin ja Kouluterveyskyselyn 2017 tuloksia Kirsi Wiss Asiantuntija Miten syödään ja voidaan Pirkanmaalla? TEAviisarin ja Kouluterveyskyselyn 2017 tuloksia Kirsi Wiss Asiantuntija 25.9.2017 Wiss Kirsi 1 Esityksen sisältö Tietoa päätöksenteon tueksi Organisaatiotason tietoa

Lisätiedot

Yhteenveto ravitsemuskoulutuksen työstöstä Tapanilan hiihtomajalla

Yhteenveto ravitsemuskoulutuksen työstöstä Tapanilan hiihtomajalla Yhteenveto ravitsemuskoulutuksen työstöstä Tapanilan hiihtomajalla 27.3.2019 Anna Päätalo, ravitsemusterapeutti Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen yksikkö, Phhyky Meillä on yhteinen ideologia kuntoutumista

Lisätiedot

MILLÄ RAVITSEMUSOSAAMISELLA

MILLÄ RAVITSEMUSOSAAMISELLA MILLÄ RAVITSEMUSOSAAMISELLA RUOKASI VALMISTETAAN Enni Mertanen 31.3.2011 1 Suomalainen koulutusjärjestelmä Ruoanvalmistajilla pitäisi olla toisen asteen tutkinto Ruokapalvelujen esimiestehtävissä toimivilla

Lisätiedot

(5). Yläkoululaisten on todettukin saavan

(5). Yläkoululaisten on todettukin saavan 1 Liikkumisesta kansalaistaito hankkeen loppuraportti Ravitsemustutkimus TAUSTA Ruokailutottumuksilla on keskeinen merkitys terveyteen ja hyvinvointiin. Säännöllinen ateriarytmi luo hyvinvointia edistävien

Lisätiedot

Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15

Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15 Ruokavalinnoilla on merkitystä s. 8 15 1 Tavoitteet Ruokavalintoihin vaikuttavat tekijät Taito tunnistaa elintarvikkeiden terveellisyydestä kertovia piirteitä 2 Pohdittavaksi Kuka perheessäsi vastaa siitä,

Lisätiedot

Ravitsemussuositusten toteutuminen Rovaniemen ruokapalvelukeskuksen ruokalistoissa:

Ravitsemussuositusten toteutuminen Rovaniemen ruokapalvelukeskuksen ruokalistoissa: Ravitsemussuositusten toteutuminen Rovaniemen ruokapalvelukeskuksen ruokalistoissa: Päiväkotilapset, koululaiset, ikäihmisten kokopäivähoito ja kotipalvelulounas ikäihmisille. Noora Rajamäki Laillistettu

Lisätiedot

Kouluruokailun ohjauksen ja osallisuuden kehittäminen

Kouluruokailun ohjauksen ja osallisuuden kehittäminen Marjaana Manninen Kouluruokailun ohjauksen ja osallisuuden kehittäminen Marjaana Manninen opetusneuvos Opetushallitus Sanna Rantala luokanopettaja Vaajakummun koulu, Jyväskylä Oppilas ja opiskelijahuollon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (5) 465 V 7.5.2014, Sj / Valtuutettu Terhi Koulumiehen aloite koulujen kasvisruokapäivästä luopumisesta HEL 2013-014515 T 00 00 03 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Miten ravitsemustieto vaikuttaa, vai vaikuttaako?

Miten ravitsemustieto vaikuttaa, vai vaikuttaako? Miten ravitsemustieto vaikuttaa, vai vaikuttaako? Hyvinvointi ja pahoinvointi, kansanterveyden kokonaisnäkökulma EPIDEMIOLOGISTEN TUTKIMUSTEN tulokset ovat yksiselitteisiä. Hyvät ihmissuhteet, aktiivisuus,

Lisätiedot

TAMMELAN KOULUT 2010 593 vastausta

TAMMELAN KOULUT 2010 593 vastausta TAMMELAN KOULUT 2010 593 vastausta 0 1 2 3 4 5 Koulukeskus (283 vastausta) Kaukjärvi (39 vastausta) 3,96 Myllykylä (81 vastausta) 3,63 Riihivalkama (75 vastausta) Letku (23 vastausta) 4,33 Porras (27 vastausta)

Lisätiedot

Kouluruokailun kehittäminen

Kouluruokailun kehittäminen Kouluruokailun kehittäminen Hyviä kokemuksia luokkaruokailusta Sanna Rantala Vaajakummun koulu, Jyväskylä Kouluruokailun historiaa Vuonna 1943 ensimmäisenä maana maailmassa laki kouluruoan tarjoamisesta

Lisätiedot

Nuorten vuorovaikutusmaailman keinoin arvostusta kouluruokailuun

Nuorten vuorovaikutusmaailman keinoin arvostusta kouluruokailuun Nuorten vuorovaikutusmaailman keinoin arvostusta kouluruokailuun Kouluruokailu arvoonsa sijoitus tulevaisuuteen seminaari 19.11.2013 Eliisa Kotro, Teija Rautiainen, Heidi Piskonen, Mikkelin amk Saara Pentikäinen,

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Antti Pulkkinen TAPAUSTUTKIMUS YLÄKOULULAISTEN KOULURUOKAILUSTA

Antti Pulkkinen TAPAUSTUTKIMUS YLÄKOULULAISTEN KOULURUOKAILUSTA Antti Pulkkinen TAPAUSTUTKIMUS YLÄKOULULAISTEN KOULURUOKAILUSTA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Filosofinen tiedekunta Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto, Savonlinna Kotitalousopettajien koulutus

Lisätiedot

National Links. Name of tool or initiative Source Short description Link. Hankkeessa mukana ovat:

National Links. Name of tool or initiative Source Short description Link. Hankkeessa mukana ovat: National Links Name of Country FINLAND Name of tool or initiative Source Short description Link ecap ehealth Services for Child and Adolescent Psychiatry hoitotieteen laitos Kuopion yliopistollinen sairaala

Lisätiedot

Suomalaislasten ravitsemus tänään. Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto

Suomalaislasten ravitsemus tänään. Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto Suomalaislasten ravitsemus tänään Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto DIPP-ravintotutkimus Imetettyjen lasten osuus (% osallistuneista, n=3565) Erkkola ym. Suom

Lisätiedot

Maahanmuuttajan ravitsemuksen erityispiirteet ja muita erityiskysymyksiä

Maahanmuuttajan ravitsemuksen erityispiirteet ja muita erityiskysymyksiä Mikkeli 5.9.2016 Maahanmuuttajan ravitsemuksen erityispiirteet ja muita erityiskysymyksiä Sari Niinistö, erikoistutkija, THL 31.8.2016 Heli Kuusipalo / erikoistutkija 1 Sisältö Maahanmuuttajien ravitsemuksen

Lisätiedot

KORKEAKOULURUOKAILUN PERIAATTEITA KOSKEVA SUOSITUS

KORKEAKOULURUOKAILUN PERIAATTEITA KOSKEVA SUOSITUS KANSANELÄKELAITOS 3.6.2008 KORKEAKOULURUOKAILUN PERIAATTEITA KOSKEVA SUOSITUS Sisällysluettelo 1. Suosituksen taustaa 1 2. Suosituksen tavoite 2 3. Suomalaiset ravitsemussuositukset 3 4. Opiskelija-aterian

Lisätiedot

TERVEELLISTÄ JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ KOULURUOKAA? WWF:n selvitys punaisen lihan määrästä kouluruoassa

TERVEELLISTÄ JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ KOULURUOKAA? WWF:n selvitys punaisen lihan määrästä kouluruoassa TERVEELLISTÄ JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ KOULURUOKAA? WWF:n selvitys punaisen lihan määrästä kouluruoassa SISÄLLYSLUETTELO Alkusanat... 3 Tiivistelmä: Joka toisessa kaupungissa kouluruoka sisältää epäterveellisen

Lisätiedot

Heidi Kujanpää ja Sonja Pulkkinen

Heidi Kujanpää ja Sonja Pulkkinen Heidi Kujanpää ja Sonja Pulkkinen Kauhajoen seurakunnan työpaikkaruokailun kehittäminen ruokalistasuunnittelun, reseptiikan kehittämisen ja ravitsemusohjauksen keinoin Opinnäytetyö Syksy 2012 Liiketalouden,

Lisätiedot

Kestävää kehitystä julkisiin ruokapalveluihin

Kestävää kehitystä julkisiin ruokapalveluihin Liite 15.12.2008 65. vuosikerta Numero 4 Sivu 13 Kestävää kehitystä julkisiin ruokapalveluihin Helmi Risku-Norja, MTT Lakisääteinen julkinen ruokapalvelu tarjoaa vuosittain 431 miljoonaa ateriaa, mikä

Lisätiedot

Median mausteet kouluruokailun keitoksissa

Median mausteet kouluruokailun keitoksissa Median mausteet kouluruokailun keitoksissa Analyysi Kouluruoka teemasta mediassa 10/2008 10/2010 Kuule Oy Sisältö Paljonko tarjolla Tavoitteet Kokit Aineksia ja mausteita Makua pilaamassa Yleiskuva Meillä

Lisätiedot

LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse!

LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse! LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse! Keskeiset tutkimustulokset taulukoina. Taulukot vain toimitukselliseen käyttöön. SYÖKÖ LAPSI SAMAA RUOKAA KUIN MUU PERHE (%), n= Syö täysin samaa ruokaa Syö

Lisätiedot

Henna Alanko Essee 1 (6) 702H24B Hoitotyön päätöksenteko, 8.11.2012

Henna Alanko Essee 1 (6) 702H24B Hoitotyön päätöksenteko, 8.11.2012 Henna Alanko Essee 1 (6) Emma Havela 702H24B Hoitotyön päätöksenteko, Riitta Huotari ohjaus ja opetus Merja Koskenniemi 8.11.2012 Ravitsemuskysely yläastelaisille Syksyllä 2012 Rovaniemen ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

JOUKKORUOKAILUN KEHITTÄMINEN

JOUKKORUOKAILUN KEHITTÄMINEN Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009: JOUKKORUOKAILUN KEHITTÄMINEN Joukkoruokailun seuranta- ja kehittämistyöryhmän toimenpidesuositus SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ KUVAILULEHTI Julkaisija

Lisätiedot

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2011 Kuntatalo Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Healthy eating at workplace promotes work ability. Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä

Healthy eating at workplace promotes work ability. Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä Healthy eating at workplace promotes work ability Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä Jaana Laitinen Dosentti, Team Leader Työterveyslaitos, Suomi Finnish Institute of Occupational Health

Lisätiedot

Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen

Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Aikataulu 25.10. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja hiilihydraatit

Lisätiedot

#KAIKKITIETÄÄ MITEN PITÄISI SYÖDÄ VAI TIETÄÄKÖ?

#KAIKKITIETÄÄ MITEN PITÄISI SYÖDÄ VAI TIETÄÄKÖ? #KAIKKITIETÄÄ MITEN PITÄISI SYÖDÄ VAI TIETÄÄKÖ? Noora Seilo, yhteisöterveyden ylilääkäri, YTHS #kaikkitietää, että aivot rakastaa värikästä ruokaa Kasvisten syönti on hieman lisääntynyt Hedelmien syönti

Lisätiedot

Tiina Laatikainen Terveyden edistämisen professori. Kansallisten ehkäisyohjelmien toteutuminen paikallisesti

Tiina Laatikainen Terveyden edistämisen professori. Kansallisten ehkäisyohjelmien toteutuminen paikallisesti Tiina Laatikainen Terveyden edistämisen professori Kansallisten ehkäisyohjelmien toteutuminen paikallisesti T2D potilaiden ikävakioimaton ja ikävakioitu esiintyvyys kunnittain 11.10.2016 3 DEHKO kokemuksia

Lisätiedot

Tietoa ja inspiraatiota

Tietoa ja inspiraatiota Terveyspolitiikka Tietoa ja inspiraatiota Nykypäivänä arvostamme valinnan vapautta. Tämä ilmenee kaikkialla työelämässämme, vapaa-aikanamme ja koko elämäntyylissämme. Vapauteen valita liittyy luonnollisesti

Lisätiedot

Valio Oy RAVINTO JA HAMMASTERVEYS

Valio Oy RAVINTO JA HAMMASTERVEYS RAVINTO JA HAMMASTERVEYS HYVÄN HAMMASTERVEYDEN PERUSTEET Hammasterveyden perusteita ovat: Terveelliset ruokatottumukset Hyvä suuhygienia Fluorihammastahnan käyttö Esiintyvät ongelmat: Karies Hammaseroosio

Lisätiedot

LOUNASRUOAN LAATU AMMATILLISESSA OPPILAITOKSESSA

LOUNASRUOAN LAATU AMMATILLISESSA OPPILAITOKSESSA LOUNASRUOAN LAATU AMMATILLISESSA OPPILAITOKSESSA Elina Rajala Opinnäytetyö Toukokuu 2011 Palvelujen tuottamisen- ja johtamisen koulutusohjelma Tampereen ammattikorkeakoulu 2 TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (9) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (9) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (9) 40 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Leo Straniuksen ym. valtuustoaloitteesta vegaaniruuan saamiseksi kaupungin päiväkodeissa HEL 2014-010501

Lisätiedot

Ohjeita Sydänmerkki-aterian käyttöönottoon. Mari Olli Sydänliitto 2017

Ohjeita Sydänmerkki-aterian käyttöönottoon. Mari Olli Sydänliitto 2017 Ohjeita Sydänmerkki-aterian käyttöönottoon Mari Olli Sydänliitto 2017 Esityksen sisältöä Miksi ruuan terveellisyyteen kannattaa panostaa? Mitä hyötyä Sydänmerkistä on? Sydänmerkki-aterian toteuttaminen:

Lisätiedot

Sisällys. 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin...

Sisällys. 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin... Sisällys Esipuhe...11 Kirjoittajat... 15 1 Aamu... 17 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin... 17 Mitä unen aikana tapahtuu?...18

Lisätiedot

Koululounaan ravitsemuslaadun kehittäminen

Koululounaan ravitsemuslaadun kehittäminen Marja-Leena Lahti Koululounaan ravitsemuslaadun kehittäminen Case: Seinäjoen kaupungin Ruokapalvelut Opinnäytetyö Kevät 2015 SeAMK Elintarvike ja maatalous Restonomi (AMK), ravitsemispalvelut 2 SEINÄJOEN

Lisätiedot

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Järkipala hanke Järkipala hanke Tampereella vuonna 2007 2008 Hankkeessa keskityttiin terveelliseen välipalaan

Lisätiedot

Lapsen syömään oppimisen tukeminen lasten ruokailusuositukset

Lapsen syömään oppimisen tukeminen lasten ruokailusuositukset Lapsen syömään oppimisen tukeminen lasten ruokailusuositukset Arja Lyytikäinen Ravitsemuskoordinaattori/Sapere hankkeen johtaja arja.lyytikainen@ksshp.fi Keski-Suomen sairaanhoitopiiri/ Perusterveydenhuollon

Lisätiedot

NUOREN JÄÄKIEKKOILIJAN RAVINTO

NUOREN JÄÄKIEKKOILIJAN RAVINTO NUOREN JÄÄKIEKKOILIJAN RAVINTO Miksi tämä aihe? Mitä söit? Milloin söit? Mä en salaattia tarvi Ei meillä syödä, isi sanoo, äiti tekee Mäen unta tarvienäänniin paljon, sitä paitsi tuli just uus tuotantojakso

Lisätiedot

Kriteerit vastuullisesti tuotetuille elintarvikkeille Elina Ovaskainen, Motiva Oy Motiva 1

Kriteerit vastuullisesti tuotetuille elintarvikkeille Elina Ovaskainen, Motiva Oy Motiva 1 Kriteerit vastuullisesti tuotetuille elintarvikkeille Elina Ovaskainen, Motiva Oy 22.3.2017 Motiva 1 Mitä Motiva tekee? Valtionyhtiö Yhteiskunnallisesti vaikuttavat resurssitehokkuushankkeet julkishallinnolle,

Lisätiedot

Luomu keittiöissä. Luomuruokaseminaari Mikkeli

Luomu keittiöissä. Luomuruokaseminaari Mikkeli Luomu keittiöissä Luomuruokaseminaari 15.11.2016 Mikkeli Savon koulutuskuntayhtymän asiantuntijayksikkö Edistää kestävän ruokaketjun toteuttamista julkisissa ruokapalveluissa, mm. lähi- ja luomuruoan käytön

Lisätiedot

Ruokapalvelut Vanttilassa

Ruokapalvelut Vanttilassa Kouluruokailu Ruokapalvelut Vanttilassa Keittiössä työskentelee neljä henkilöä Ruokasalissa ruokailee päivittäin n. 480 lasta ja henkilökuntaan kuuluvaa Ruokaa valmistetaan koulun lisäksi Vanttilan, Vantinkulman

Lisätiedot

Eväitä ruokapuheisiin

Eväitä ruokapuheisiin Eväitä ruokapuheisiin Esityksessä on ravitsemussuositusten mukainen viikon ruokavalio kevyttä työtä tekevälle, liikuntaa harrastavalle naiselle (8,4 MJ/vrk eli 2000 kcal/vrk). Yksittäisille aterioille

Lisätiedot

Kouluruoka Jyväskylän seudun peruskouluissa

Kouluruoka Jyväskylän seudun peruskouluissa Kouluruoka Jyväskylän seudun peruskouluissa Jaana Kopponen Opinnäytetyö Lokakuu 2006 Matkailu-, ravitsemis- ja talousala JYVÄSKYLÄN KUVAILULEHTI AMMATTIKORKEAKOULU Päivämäärä Matkailu-, ravitsemis- ja

Lisätiedot

KOULURUOKAILU. Sano minulle mitä syöt minä sanon, millainen olet Jean Anthelme Brillat Savarin

KOULURUOKAILU. Sano minulle mitä syöt minä sanon, millainen olet Jean Anthelme Brillat Savarin KOULURUOKAILU 1 Sano minulle mitä syöt minä sanon, millainen olet Jean Anthelme Brillat Savarin Kirjan Kouluruokailu terveyttä ja tapoja (Lintukangas, Manner, Mikkola Montonen, Mäkinen, Partanen 1999,

Lisätiedot

Miten yrityksesi voisi hyötyä henkilöstöravintolasta?

Miten yrityksesi voisi hyötyä henkilöstöravintolasta? Miten yrityksesi voisi hyötyä henkilöstöravintolasta? Sisällys Lukijalle s. 3 Henkilöstöravintola s. 4 Työpaikkaruokailu s. 5 Henkilöstöravintolan hyödyt s. 7 Henkilöstöravintolan hyödyt työntekijälle

Lisätiedot

Ruokahävikin vähentäminen ravitsemispalveluissa

Ruokahävikin vähentäminen ravitsemispalveluissa Ruokahävikin vähentäminen ravitsemispalveluissa Ravintolafoorumi 2016 Kirsi Silvennoinen kirsi.silvennoinen@luke.fi @UglyFruitAndVeg Taustaa: Foodspill-tutkimus 2010 2012 Hankkeessa selvitettiin ruokahävikkiä

Lisätiedot

Kun mummoa hoitaa ukki, uhkaako keripukki?

Kun mummoa hoitaa ukki, uhkaako keripukki? Kun mummoa hoitaa ukki, uhkaako keripukki? Saara Pietilä Ravitsemusfoorumi 14.11.2013 Väestö ikääntyy Vuonna 2060 noin 1,8 miljoonaa yli 65-vuotiasta Muistisairauksien määrä kasvaa 120 000 kognitioltaan

Lisätiedot

Ravintolaruokailun trenditutkimus. Paakkari, Marjaana

Ravintolaruokailun trenditutkimus. Paakkari, Marjaana Ravintolaruokailun trenditutkimus Paakkari, Marjaana Aineiston rakenne - N= N= N= % % % SUKUPUOLI Nainen 9 Mies IKÄ Alle vuotta - vuotta 9-9 vuotta - vuotta Yli vuotta PERHEEN ELINVAIHE Pariskunta, ei

Lisätiedot

Marika Lusa, Birgit Rinta-Kauhajärvi. Malliateriat ravintosisältölaskelmineen kuuden viikon kiertävästä ruokalistasta

Marika Lusa, Birgit Rinta-Kauhajärvi. Malliateriat ravintosisältölaskelmineen kuuden viikon kiertävästä ruokalistasta Marika Lusa, Birgit Rinta-Kauhajärvi Malliateriat ravintosisältölaskelmineen kuuden viikon kiertävästä ruokalistasta Case: Kauhajoen yhteiskoulun keskuskeittiö Opinnäytetyö Syksy 2009 Liiketalouden, yrittäjyyden

Lisätiedot

AMMATINOPETTAJIEN RAVITSEMUSOSAAMINEN HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERINGALALLA

AMMATINOPETTAJIEN RAVITSEMUSOSAAMINEN HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERINGALALLA AMMATINOPETTAJIEN RAVITSEMUSOSAAMINEN HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERINGALALLA Sirpa Vuolle Opinnäytetyö Kesäkuu 2013 Palveluliiketoiminnan koulutusohjelma, ylempi AMK Matkailu-, ravitsemis- ja talousala

Lisätiedot

Kouluruokailu osana opetussuunnitelmaa hyvät käytännöt

Kouluruokailu osana opetussuunnitelmaa hyvät käytännöt Kouluruokailu osana opetussuunnitelmaa hyvät käytännöt Marjaana Manninen Työkokous Pohjois-Karjalan rehtoreille 12.1.2012 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Joensuu Kouluruokailun kehittäminen keinoja parantaa

Lisätiedot