Aspo listaa Leipurin. Toimitusjohtaja Aki Ojanen, Aspo Oyj. Pörssin Avoimet ovet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aspo listaa Leipurin. Toimitusjohtaja Aki Ojanen, Aspo Oyj. Pörssin Avoimet ovet 2.9.2014"

Transkriptio

1 Aspo listaa Leipurin Toimitusjohtaja Aki Ojanen, Aspo Oyj Pörssin Avoimet ovet

2 Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa, johtaa ja kehittää liiketoimintojaan ja muuttaa rakennettaan pitkäjänteisesti ilman ennalta määriteltyä aikataulua. Liiketoiminnat palvelevat B-to-B -asiakkaita. Toimii Pohjois-Euroopan lisäksi kasvumarkkinoilla. Brändejä ovat ESL Shipping, Leipurin, Telko sekä Kaukomarkkinat. Keskittyy kauppaan ja logistiikkaan. Kokonaisuus tuottaa Aspon arvon. 2

3 Liiketoimintojen asemointi BCG-matriisissa Matala Kasvuaste Korkea Tähdet Kysymysmerkit Lypsylehmät Koirat Vahva Asema / vahvuus Heikko 3

4 Leipurin pörssiyhtiönä Vuodesta 2008 lähtien Aspo on kehittänyt Leipurin-konsernia siten, että se voi toimia koon, hallinnon ja kannattavuuden puolesta itsenäisenä pörssiyhtiönä. Aspon tavoitteena on listata Leipurin Q aikana NASDAQ OMX Helsingin pörssilistalle ja jäädä yhtiöön vähemmistöomistajaksi. Osana selvitystyötä on tehty muun muassa seuraavat toimenpiteet pörssilistauksen tukemiseksi: Hallitusta on vahvistettu kolmella konsernin ulkopuolisella asiantuntijajäsenellä. Organisaatiota on vahvistettu uudella talousjohtajan tehtävällä. 4

5 Leipurin arvoketju Viljelijä Konekaupan alihankkija Jalostaja Konevalmistaja Vulganus Leipurin Ruokateollisuus Leipomo HoReCatukkuri Vähittäiskauppa Paistopiste Ravintola, hotelli, kahvila Julkinen sektori Kuluttajat 5

6 Koeleipomot toiminnan ydin Koeleipomot kaikissa maissa ja esim. Venäjällä yhteistyössä alueellisten yliopistojen kanssa; yhteensä 11 kpl Kattaa kaiken leipomisen: teollinen, supermarket, artesaani, muu leivonta Asiakkaiden tuotekehityshankkeisiin liittyvä konsultointi ja ideointi sekä omat resepti-innovaatiot Avoimet kurssit ja asiakaskohtaiset valmennukset Koneiden käyttöominaisuuksien ja mahdollisuuksien opettaminen Asiakkaiden arvostamat puitteet ja asiantuntemus 6

7 Markkinajohtaja Suomessa, Virossa ja Latviassa sekä nro 2 Liettuassa Pääkonttori (myyntikonttori, varasto & koeleipomo) Myyntikonttori Tehdas Leipurin Oy, Suomi Vantaa: myyntikonttori, varasto, Baking & Customer Center, aftersales Tampere: myyntikonttori Nastola: tehdas Helsinki: taloushallinto 7

8 Markkinajohtaja Länsi-Venäjällä Pääkonttori (myyntikonttori, varasto & koeleipomo) Aluepääkonttori (myyntikonttori & varasto) Aluemyyntikonttori Tukkukauppakumppanit 8

9 Leipurin taloudellinen kehitys ja liikevaihdon jakauma Liikevaihdon kehitys 2009-H1/2014 Liikevoiton kehitys 2009-H1/2014 Me Me % 10.0 % 7.5 % 5.0 % 2.5 % Marginaali H1/13 H1/ H1/13 H1/ % Liikevoitto Liikevoitto-% Liikevaihdon maantieteellinen jakauma 2013 Liikevaihdon jakauma tuoteryhmittäin 2013 Yhteensä 136,3 Me 11 % 18 % Yhteensä 136,3 Me 21 % 41 % Suomi Venäjä Raaka-aineet Baltia Koneet Muut maat 27 % 82 % 9

10 Leipurin avainluvut Q2 Q2/14 Q2/13 Muutos-% Liikevaihto, Me 34,5 34,9-1 Liikevoitto, Me 1,9 1,2 58 Henkilöstö

11 Länsileivän kysyntä Venäjällä ja IVY-maissa kasvaa Leivän kulutus henkeä kohden suurempi kuin länsimaissa Laadukkaan leivän osuus Pietarissa 25 %, Moskovassa ja Jekaterinburgissa %, muualla 10 % kokonaiskulutuksesta Vähittäiskaupan nopea kehittyminen - super- ja hypermarkettien määrä kasvaa nopeasti Muuttuvat makutottumukset ja terveellisyysvaatimukset Trendi johtaa Leipuria hyödyttäviin muutoksiin Teollisuuden tarve uudistaa ja automatisoida tuotantoaan Kiinnostus terveellisiä ruis- ja kauraleipiä kohtaan Kiinnostus uusiin leivän muotoihin, mm. palaleipä Kiinnostus kehittyneempiä raaka-aineita edellyttäviä tuotteita kohtaan Kiinnostus uusiin konditoriatuotteisiin 11

12 Leipurin kasvanut vahvasti itämarkkinoilla 160 Me Suomi Venäjä Baltia Muut maat 12

13 Leipurin ainutlaatuinen liiketoimintamalli Leipomoteollisuuden kokonaisvaltainen kumppani Leipurin konseptin muodostavat tuotekehitykseen tarvittavat palvelut, asiakkaalle toimitettavat raaka-aineet sekä koneet ja laitteet ylläpitopalveluineen Ainutlaatuinen kokonaisosaaminen Erikoisosaamisena pohjoisen viljalaadut ja käsiteltävyys. Patentoitu ruispalaleivän teknologia. Kone- ja laitetoimituksissa hyödynnetään omia korkealuokkaisia suunnittelu- ja asennuspalveluja sekä tunnettujen päämiesten osaamista. 13

14 Leipurin strategiset valinnat Vahva panostus kannattavaan kasvuun idän kasvumarkkinoilla Paikallishankinnan kehittäminen erityisesti idän kasvumarkkinoilla Täydentävät yritysostot Raaka-ainemyynnin ja konemyynnin yhteistoiminnan vahvistaminen Leipurin-brändin alla myytävien tuotteiden osuuden lisääminen 14

15 Leipurin vahvuudet sijoituskohteena 1 Kannattavasti kasvava vähän pääomaa sitova liiketoiminta 2 Venäjän markkinoiden vahvan kasvutrendin hyödyntäminen Leivän kulutus per capita länsimaita korkeampi Kaupan rakenne muutoksessa -> super- ja hypermarket-ketjujen nopea yleistyminen Venäläinen leipomoteollisuus nykyaikaistuu -> tukee koneinvestointeja 3 Vahva asema leivonta-alan kokonaistoimittajana Ainutlaatuinen koko leivonta-arvoketjun kattava 4 5 Out-of-home -sektorin kasvu Leipurin kaikilla markkina-alueilla Out-of-home -syöminen kasvaa niin Leipurin länsi- kuin itä-kasvumarkkinoillakin -> johtaa paistopisteiden ja vastaavien pienempien tuotantoyksiköiden määrän kasvuun Leipurin hyötyy markkinamuutoksesta Erinomainen track record myös haastavammassa markkinaympäristössä 15

16 Kiitos!

Monialayhtiöt murroksessa. Aki Ojanen toimitusjohtaja, Aspo Oyj 27.3.2014

Monialayhtiöt murroksessa. Aki Ojanen toimitusjohtaja, Aspo Oyj 27.3.2014 Monialayhtiöt murroksessa Aki Ojanen toimitusjohtaja, Aspo Oyj 27.3.2014 Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan ilman ennalta määriteltyä aikataulua.

Lisätiedot

Ylivoimainen palvelukonsepti. Toimitusjohtaja Matti Väänänen

Ylivoimainen palvelukonsepti. Toimitusjohtaja Matti Väänänen Ylivoimainen palvelukonsepti Toimitusjohtaja Matti Väänänen Leipurin avainluvut 2009 Q3/2011 2009 2010 1-9/2011 Liikevaihto, Me 99,3 108,7 93,1 Liikevoitto, Me 3,2 3,6 3,9 Henkilöstö 218 226 237 Leipurin

Lisätiedot

Varatoimitusjohtaja Matti Väänänen

Varatoimitusjohtaja Matti Väänänen Leipurin Oy Toimitusjohtaja Paul Taimitarha Toimitusjohtaja Paul Taimitarha Varatoimitusjohtaja Matti Väänänen Leipurin Palvelee leipomoteollisuutta kokonaisvaltaisesti ja elintarviketeollisuutta fokusoidulla

Lisätiedot

Leivästä ja reseptistä kokonaisuuksien tarjoomaan. Leipurin Aki Ojanen Hallituksen puheenjohtaja

Leivästä ja reseptistä kokonaisuuksien tarjoomaan. Leipurin Aki Ojanen Hallituksen puheenjohtaja Leivästä ja reseptistä kokonaisuuksien tarjoomaan Leipurin Aki Ojanen Hallituksen puheenjohtaja 1 Ajankohtaista SISÄINEN MUUTOS Tarjooman laajentaminen uusille asiakassektoreille, tarkennettu strategia.

Lisätiedot

Aspo Pörssin monialatähti. Konsernin toimitusjohtaja Aki Ojanen

Aspo Pörssin monialatähti. Konsernin toimitusjohtaja Aki Ojanen Aspo Pörssin monialatähti Konsernin toimitusjohtaja Aki Ojanen Ohjeistus vuodelle 2011 Uusi, 8.12.2011 annettu ohjeistus vuodelle 2011 Aspo kasvattaa liikevaihtoaan ja liikevoittoaan noin 20 %. Osavuosikatsauksessa

Lisätiedot

ASPOSTA ALANSA JOHTAVIEN YRITYSBRÄNDIEN OMISTAJA JA KEHITTÄJÄ

ASPOSTA ALANSA JOHTAVIEN YRITYSBRÄNDIEN OMISTAJA JA KEHITTÄJÄ ASPOSTA ALANSA JOHTAVIEN YRITYSBRÄNDIEN OMISTAJA JA KEHITTÄJÄ ASPO Oyj PÖRSSITIEDOTE 5.5.2008 klo 8.30 Monialayhtiö Aspo on organisoinut toimintansa uudelleen. Uusi Aspo tulee sisältämään kolme entistä

Lisätiedot

Aspon Q1 5.5.2014. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q1 5.5.2014. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q1 5.5.2014 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa, johtaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan

Lisätiedot

Aspo-konserni ja Leipurin pörssilistaus

Aspo-konserni ja Leipurin pörssilistaus Aspo-konserni ja Leipurin pörssilistaus Aki Ojanen, toimitusjohtaja Harri Seppälä, rahoitusjohtaja Espoon-Kauniaisten Osakesäästäjät ry 3.6.2014 Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää

Lisätiedot

Telko Oy. Toimitusjohtaja Kalle Kettunen

Telko Oy. Toimitusjohtaja Kalle Kettunen Telko Oy Toimitusjohtaja Kalle Kettunen Telko Telko on muoviraaka-aineiden, aineiden teollisuuskemikaalien ja voiteluaineiden toimittaja B-to-B -asiakkaille Laaja päämies- ja tuotevalikoima maailman johtavilta

Lisätiedot

Uuden Aspon brändit. Sijoitus Invest 12.-13.11.2008 Wanha Satama Toimitusjohtaja Gustav Nyberg, Aspo Oyj

Uuden Aspon brändit. Sijoitus Invest 12.-13.11.2008 Wanha Satama Toimitusjohtaja Gustav Nyberg, Aspo Oyj Uuden Aspon brändit Sijoitus Invest 12.-13.11.2008 Wanha Satama Toimitusjohtaja Gustav Nyberg, Aspo Oyj Esityksen sisältö Yrityskaupan taustaa Aspon yritykset brändit Omistaja-arvon kulmakivet Näkymät

Lisätiedot

Aspon vuosi 2013. Aki Ojanen, toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 3.4.2014

Aspon vuosi 2013. Aki Ojanen, toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 3.4.2014 Aspon vuosi 2013 Aki Ojanen, toimitusjohtaja Varsinainen yhtiökokous 3.4.2014 Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan ilman ennalta määriteltyä

Lisätiedot

Aspo omistajana ja arvonluojana

Aspo omistajana ja arvonluojana Aspo omistajana ja arvonluojana Toimitusjohtaja Aki Ojanen 1 Luomme omistaja-arvoa Visiomme on kasvattaa yrityksen arvoa ja osaamista pitkäjänteisesti sukupolvesta toiseen. Tavoitteenamme on luoda omistajille

Lisätiedot

Aspon vuosi 2011 ja Q4 14.2.2012. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon vuosi 2011 ja Q4 14.2.2012. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon vuosi 211 ja Q4 14.2.212 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa, johtaa ja kehittää liiketoimintojaan

Lisätiedot

Uusi Aspo: Johtavat brändit valikoiduilla toimialoilla.

Uusi Aspo: Johtavat brändit valikoiduilla toimialoilla. Uusi Aspo: Johtavat brändit valikoiduilla toimialoilla. Aspo nousee uuteen kokoluokkaan Kaikki viranomaishyväksynnät Kauko-Telko kaupalle saatu. Kaupan closing 30.4.2008. Velaton kauppahinta 79 M. Uuden

Lisätiedot

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q2 18.8.2014 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa, johtaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan

Lisätiedot

Aspon vuosi 2014. Aki Ojanen, toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 9.4.2015

Aspon vuosi 2014. Aki Ojanen, toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 9.4.2015 Aspon vuosi 2014 Aki Ojanen, toimitusjohtaja Varsinainen yhtiökokous 9.4.2015 Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa, johtaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan ilman ennalta määriteltyä

Lisätiedot

Aspon vuosi 2010 ja Q4 14.2.2011. CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä

Aspon vuosi 2010 ja Q4 14.2.2011. CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä Aspon vuosi 2010 ja Q4 14.2.2011 CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa, johtaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan pitkäjänteisesti

Lisätiedot

KOHTI KAUPAN ALAN PARASTA ASIAKASKOKEMUSTA TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 17.9.2015

KOHTI KAUPAN ALAN PARASTA ASIAKASKOKEMUSTA TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 17.9.2015 KOHTI KAUPAN ALAN PARASTA ASIAKASKOKEMUSTA TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 17.9.2015 KESKON AVAINLUVUT 2014 Liikevaihto Liikevoitto* 9 071 M 233 M Omavaraisuusaste Likvidit varat Sidotun pääoman

Lisätiedot

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q3 28.10.2015 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä 1 Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa, johtaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan pitkäjänteisesti

Lisätiedot

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Pörssi-ilta. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 3/2014

Pörssi-ilta. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 3/2014 Pörssi-ilta Sijoittajasuhdepäällikkö Kesko Liikevaihto 9,3 mrd - K-ryhmän myynti 11,6 mrd 5 000 Liikevaihto 9 315 milj. 250 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 239 milj. 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa

Lisätiedot

Aspon Q1 11.5.2011. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q1 11.5.2011. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q1 11.5.2011 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Konsernin liikevaihto kasvoi 120 Me 106,7 100 80 78,4 83,4 60 40 20 0 Q1/09 Q2/09 Q3/09 Q4/09 Q1/10

Lisätiedot

Aspon Q2 13.8.2015. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q2 13.8.2015. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q2 13.8.2015 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä 1 Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa, johtaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan pitkäjänteisesti ilman

Lisätiedot

Aspon Q3 26.10.2010. CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä

Aspon Q3 26.10.2010. CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä Aspon Q3 26.10.2010 CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä Konsernin liikevaihto kasvoi merkittävästi Me 104,2 2 Liikevaihto Q1-Q3 Me Muutos % +20 % 286,8 239,3-13 % +34 % +9% +29 % 3 Konsernin

Lisätiedot

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q1 28.4.2016 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Haastava ympäristö, liikevoitto parani Liikevoitto parani ja oli 3,3 Me. Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät -1,3 Me Q1/2015.

Lisätiedot

Aspon Q2 18.8.2011. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q2 18.8.2011. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q2 18.8.2011 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Konsernin liikevaihto kasvoi 140 120 100 80 Me 80,9 99,2 124,6 60 40 20 0 Q2/09 Q3/09 Q4/09 Q1/10

Lisätiedot

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q2 15.8.2017 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Q2 Liikevaihto kasvoi ja oli 123,8 Me (116,2). Liikevoitto parani ja oli 5,1 Me (4,8). Vuosineljänneksen

Lisätiedot

KESKO OSTAA ONNISEN 1

KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN Velaton kauppahinta noin 369 milj. euroa Ostettavan liiketoiminnan liikevaihto 10/2014-9/2015 1,4 mrd euroa, käyttökate 39 milj. euroa Onninen toimii Suomessa,

Lisätiedot

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q1 6.5.2015 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa, johtaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan pitkäjänteisesti ilman

Lisätiedot

Telko Oy. Kalle Kettunen, toimitusjohtaja

Telko Oy. Kalle Kettunen, toimitusjohtaja Telko Oy Kalle Kettunen, toimitusjohtaja Pääomamarkkinapäivä 19.1.2010 1 Telko on teollisuuden raaka-aineiden asiantuntija Keskittyy muoviraaka-aineisiin sekä teollisuuskemikaaleihin B to B -asiakkaille

Lisätiedot

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q3 28.10.2014 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa, johtaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan

Lisätiedot

Tikkurila. 150 vuotta värien voimaa. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila. 150 vuotta värien voimaa. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä

Lisätiedot

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Aspon 3.5.2018 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Aspon Tulostasoon vaikutti erityisesti pohjoisen pallonpuoliskon poikkeuksellinen kylmyys. Itämarkkinoiden valuutat heikkenivät. Itämeren sää- ja jääolosuhteet

Lisätiedot

Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander

Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Liite 5 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2015 Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Keskeiset tapahtumat 2014 Kannattavuus pysyi vahvalla tasolla Ruokakaupassa

Lisätiedot

Oriola-KD The Channel for Health

Oriola-KD The Channel for Health Oriola-KD The Channel for Health Sijoitus Invest 14 12.-13.11.2014 Oriola-KD tänään Liikevaihto 2013 2,6 miljardia euroa Ruotsi 50 % Venäjä 33 % Suomi ja Baltia 17 % Henkilöstö 4700 työntekijää Venäjä

Lisätiedot

Aspon vuosi 2015 ja Q4. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon vuosi 2015 ja Q4. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon vuosi 2015 ja Q4 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä 1 Vuosi 2015 - tulos parani Osakekohtainen tulos parani ja oli 0,61 euroa (0,57). Tilikauden voitto kasvoi ja oli 19,8 miljoonaa

Lisätiedot

Aspon vuosi 2012. Aki Ojanen, toimitusjohtaja

Aspon vuosi 2012. Aki Ojanen, toimitusjohtaja Aspon vuosi 2012 Aki Ojanen, toimitusjohtaja Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan ilman ennalta määriteltyä aikataulua. Liiketoiminnat palvelevat

Lisätiedot

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Etusivu Ajankohtaista Aspo-konsernin tiedotteet Pörssitiedotteet Yhtiökokouskutsu ASPO Oyj PÖRSSITIEDOTE 7.3.2013 klo 08.00 Aspo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään

Lisätiedot

Kaupan rakennemuutos Jari Kuosmanen Aluejohtaja, Järvi-Suomen alue 8.10.2014

Kaupan rakennemuutos Jari Kuosmanen Aluejohtaja, Järvi-Suomen alue 8.10.2014 Kaupan rakennemuutos Aluejohtaja, Järvi-Suomen alue 8.10.2014 1 Arja Talma Kesko Liikevaihto 9,2 mrd - K-ryhmän myynti 11,5 mrd 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Yli 1,3 milj. asiakaskäyntiä joka päivä

Lisätiedot

Aspon Q2 24.8.2010. CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä

Aspon Q2 24.8.2010. CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä Aspon Q2 24.8.2010 CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä Konsernin liikevaihto kasvoi Me 120 100 99,2 80 80,9 60 40 20 0 Q1/09 Q2/09 Q3/09 Q4/09 Q1/10 Q2/10 2 Liikevaihto Q1-Q2 Me Muutos %

Lisätiedot

Kannattavasti kasvava YIT

Kannattavasti kasvava YIT 1 14.11. 2007 YIT OYJ Kannattavasti kasvava YIT Sijoitus - Invest 14.11.2007 klo 11.30-11.50 Konsernijohtaja Hannu Leinonen 15.11.2007 klo 15.30-15.50 Varatoimitusjohtaja Sakari Toikkanen 2 14.11. 2007

Lisätiedot

Aspon Q CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Dick Blomqvist

Aspon Q CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Dick Blomqvist Aspon Q2 2008 21.8.2008 CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Dick Blomqvist Merkittävät tapahtumat Q2 Kauko-Telko mukana Aspo-konsernin luvuissa toukokesäkuulta Liiketoiminta järjestetty uudelleen; painopisteenä

Lisätiedot

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q2 17.8.2016 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Q2 Liikevaihto kasvoi ja oli 116,2 Me (110,2). Osakekohtainen tulos 0,09 e (0,10). Liiketoiminnan

Lisätiedot

Aspon Q2 2009. CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä

Aspon Q2 2009. CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä Aspon Q2 2009 CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan ilman ennalta määriteltyä aikataulua. Liiketoiminnat

Lisätiedot

ASPO AJASSA 2016 ASPO PYSYY JATKUVASTI LIIKKEELLÄ PYSYÄKSEEN PERILLÄ, KIINNI AJASSA. ASPO AJAN HERMOLLA, KATSE TULEVASSA

ASPO AJASSA 2016 ASPO PYSYY JATKUVASTI LIIKKEELLÄ PYSYÄKSEEN PERILLÄ, KIINNI AJASSA. ASPO AJAN HERMOLLA, KATSE TULEVASSA ASPO AJASSA 216 ASPO PYSYY JATKUVASTI LIIKKEELLÄ PYSYÄKSEEN PERILLÄ, KIINNI AJASSA. ASPO AJAN HERMOLLA, KATSE TULEVASSA Kauaskantoisen näkemyksen toteuttaminen vaatii kykyä olla myös tiukasti kiinni tässä

Lisätiedot

YIT:n maantieteellinen laajentuminen

YIT:n maantieteellinen laajentuminen 1 YIT:n maantieteellinen laajentuminen Hannu Leinonen Toimitusjohtaja Tilaisuus, analyytikoille, sijoittajille ja medialle 30.5.2008 2 Sisältö Maantieteellisen laajentumisen strategian toteuttaminen YIT:n

Lisätiedot

Vauhtia kasvuun idästä Talous- ja rahoitusjohtaja Arja Talma. Page 1

Vauhtia kasvuun idästä Talous- ja rahoitusjohtaja Arja Talma. Page 1 Vauhtia kasvuun idästä Page 1 Kesko-konserni lyhyesti Vähittäiskaupan osaaja Pohjoismaissa, Baltiassa ja Venäjällä Liikevaihdon jakauma toimialoittain % liikevaihdosta % liikevaihdosta Ruokakesko Päivittäistavarakauppa

Lisätiedot

Aspon vuosi 2010. Aki Ojanen, toimitusjohtaja

Aspon vuosi 2010. Aki Ojanen, toimitusjohtaja Aspon vuosi 2010 Aki Ojanen, toimitusjohtaja 1 ASPO Telko Leipurin ESL Shipping Kaukomarkkinat Teollisuuden raaka-aineet ja palvelut Elintarviketeollisuuden raakaaineet ja laitteet Teollisuuden merikuljetukset

Lisätiedot

Aspon Q3 24.10.2013. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q3 24.10.2013. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q3 24.10.2013 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä 1 Aspon toimintaympäristö Yleinen kansainvälinen taloustilanne ja EU-alueen heikko teollisuustuotanto

Lisätiedot

SanomaWSOY Kasvava eurooppalainen viestintäyhtiö

SanomaWSOY Kasvava eurooppalainen viestintäyhtiö SanomaWSOY Kasvava eurooppalainen viestintäyhtiö Kare Laukkanen Pörssi-ilta Maaliskuu 2007 SanomaWSOY Agenda SanomaWSOY lyhyesti Mediamarkkinat Liiketoiminta Strategiset tavoitteet Kare Laukkanen Maaliskuu

Lisätiedot

Aspon Q CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Dick Blomqvist. 25-Oct-07

Aspon Q CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Dick Blomqvist. 25-Oct-07 Aspon Q3 2007 25.10.2007 CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Dick Blomqvist 1 Aspon Q3 2007 Jatkuvien toimintojen liikevaihdon kasvu 5,4 %, yritysosto mukaanlukien 16,5 % Liikevoitto ilman kertaeriä 3,7

Lisätiedot

Vuosikertomus 2013. Oriola-KD:n liikevaihto kasvoi 5,0 prosenttia ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä nousi 29,0 miljoonaan euroon vuonna 2013.

Vuosikertomus 2013. Oriola-KD:n liikevaihto kasvoi 5,0 prosenttia ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä nousi 29,0 miljoonaan euroon vuonna 2013. Vuosikertomus 2013 Oriola-KD:n liikevaihto kasvoi 5,0 prosenttia ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä nousi 29,0 miljoonaan euroon vuonna 2013. Liikevaihto 2 598,5 (2 474,4) miljoonaa euroa Liikevoitto

Lisätiedot

Aspon Q1 27.4.2012. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo

Aspon Q1 27.4.2012. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Aspon Q1 27.4.2012 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Q1 2012 merkittävimmät tapahtumat Tonnistovero tuli voimaan takautuvasti vuoden 2011 alusta. Osakekohtainen tulos parani ja oli

Lisätiedot

Tulosinfo Q

Tulosinfo Q Tulosinfo Q2 2005 1 Aspon strategia Teollisuuden yhteistyökumppani Monialainen palveluyhtiö (GICS 20201030) Tasoittaa suhdannevaihteluita Mahdollistaa uudet lupaavat liikeideat Markkinajohtaja tarkasti

Lisätiedot

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 9/2014

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 9/2014 Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa Talous- ja rahoitusjohtaja 9/2014 Kesko Liikevaihto 9,2 mrd - K-ryhmän myynti 11,5 mrd 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Yli 1,3 milj. asiakaskäyntiä joka päivä

Lisätiedot

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 24.3.2015

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 24.3.2015 Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa Sijoittajasuhdepäällikkö Kesko Liikevaihto 9,1 mrd - K-ryhmän myynti 11,3 mrd Liikevaihto 2014 9 071 milj. 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Yli 1,3 milj. asiakaskäyntiä

Lisätiedot

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä 1 Stockmann-konserni lyhyesti Kansainvälinen vähittäiskaupan yritys, joka on perustettu vuonna 1862 Kolme liiketoimintayksikköä: tavarataloryhmä, Lindex

Lisätiedot

ASPON YHTIÖKOKOUSKUTSU

ASPON YHTIÖKOKOUSKUTSU Etusivu Ajankohtaista Aspo-konsernin tiedotteet Pörssitiedotteet ASPON YHTIÖKOKOUSKUTSU ASPO Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.3.2009 klo 8.30 Aspo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka

Lisätiedot

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Orion jakautuu 1.7.2006 Orion konserni Uusi Orion Oyj Oriola KD Oyj Orion Pharma Orion Diagnostica KD Oriola Lääkkeiden ja diagnostisten testien T&K, valmistus ja

Lisätiedot

Ruukki tänään. Rautaruukki Oyj Sakari Tamminen, President & CEO Sijoitus Invest 2007, Wanha Satama. Sakari Tamminen. 14.11.2007 www.ruukki.

Ruukki tänään. Rautaruukki Oyj Sakari Tamminen, President & CEO Sijoitus Invest 2007, Wanha Satama. Sakari Tamminen. 14.11.2007 www.ruukki. Ruukki tänään Rautaruukki Oyj Sakari Tamminen, President & CEO Sijoitus Invest 2007, Wanha Satama 14.11.2007 www.ruukki.com Sakari Tamminen Ruukki tänään Liikevaihto vuonna 2006: 3,7 mrd euroa 14 700 työntekijää

Lisätiedot

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset SijoitusInvest 08 Sari Tulander Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki Neomarkka lyhyesti Neomarkka Oyj:n on sijoitusyhtiö, joka sijoittaa

Lisätiedot

Pörssi-ilta Raisio-konserni. Jyrki Paappa talousjohtaja Raisio Oyj 11.11.2013

Pörssi-ilta Raisio-konserni. Jyrki Paappa talousjohtaja Raisio Oyj 11.11.2013 Pörssi-ilta Raisio-konserni Jyrki Paappa talousjohtaja Raisio Oyj 11.11.2013 Kaksi yksikköä Brändit Kansainvälistä Painopiste ekologisissa terveellisissä välipaloissa ja makeisissa Liikevaihto yli 300

Lisätiedot

Oriola KD Oyj yhtiökokous 2010

Oriola KD Oyj yhtiökokous 2010 Oriola KD Oyj yhtiökokous 2010 Toimitusjohtajan katsaus Eero Hautaniemi 7.4.2010 Oriola KD 2006 2010 Liike Vaihto Me 2000 Pörssilistaus Uusi strategia Toiminnan tehostamisen aloittaminen Toiminnan tehostamisen

Lisätiedot

Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015

Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Tavoitteena kannattava kasvu Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Asiakaslupauksemme Takaamme jatkuvuuden ja teemme tulevaisuuden ajallaan ja rahallaan. 1. Toimintamme Merkittävin osa liiketoiminnastamme

Lisätiedot

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Aspon Q3 25.10.2018 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Aspon Q3 Liikevoitto parani ja oli 7,2 Me (7,1) sisältäen 0,9 Me yrityskaupan järjestelykuluja. ESL Shipping vastaanotti kaksi uutta LNG-käyttöistä alusta.

Lisätiedot

Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019

Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 2 Tavoitteellista markkinointia asiakkaan strategian toteuttamiseen Strategian ydin MARKKINOINTI PALVELUNA

Lisätiedot

Tilinpäätös Media- ja analyytikkoinfo Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Tilinpäätös Media- ja analyytikkoinfo Pääjohtaja Matti Halmesmäki Tilinpäätös Media- ja analyytikkoinfo Pääjohtaja 2.2.2012 Keskolla kannattavan kasvun vuosi K-ryhmän vuoden 2011 vähittäismyynti oli 11,8 mrd. euroa, kasvua +7,2 % (alv 0 %) Kesko-konsernin liikevaihto

Lisätiedot

Uusi pyyhintäkuitukankaiden globaali markkinajohtaja

Uusi pyyhintäkuitukankaiden globaali markkinajohtaja Uusi pyyhintäkuitukankaiden globaali markkinajohtaja Petri Rolig toimitusjohtaja 4.8.2011 4.8.2011 1 Uusi pyyhintäkuitukankaiden globaali markkinajohtaja Suominen on allekirjoittanut sopimuksen Ahlstrom

Lisätiedot

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 11/2014

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 11/2014 Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa Talous- ja rahoitusjohtaja 11/2014 Kesko Liikevaihto 9,2 mrd - K-ryhmän myynti 11,4 mrd 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Yli 1,3 milj. asiakaskäyntiä joka päivä

Lisätiedot

Aspon vuosi 2014 ja Q4 12.2.2015. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon vuosi 2014 ja Q4 12.2.2015. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon vuosi 2014 ja Q4 12.2.2015 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa, johtaa ja kehittää liiketoimintojaan

Lisätiedot

Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008. 22.10.2008 Itella Oyj

Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008. 22.10.2008 Itella Oyj Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008 1 Itella lyhyesti Palveluita tieto ja tuotevirtojen hallintaan viestinvälitys informaatiologistiikka palvelulogistiikka Liikevaihto 1 688 meuroa, tulos 102 meuroa

Lisätiedot

Vaasan & Vaasan Kokemuksia Baltian liiketoiminnasta

Vaasan & Vaasan Kokemuksia Baltian liiketoiminnasta 1 2009/1 Vaasan & Vaasan Kokemuksia Baltian liiketoiminnasta Finpron seminaari 22.1.2009 Harri Roos 2 2009/1 Vaasan & Vaasan -konserni Johtava tuoreleivonnan toimija Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa

Lisätiedot

SIJOITUSMESSUT Toimitusjohtaja Timur tjkarki

SIJOITUSMESSUT Toimitusjohtaja Timur tjkarki SIJOITUSMESSUT 2019 9.5.2019 Toimitusjohtaja Timur Kärki @ tjkarki Gofore on kasvava ja kannattava digitalisaation asiantuntijayritys. 60 600 50 500 Miljoonaa euroa 40 30 20 400 300 200 Henkilöstömäärä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 27.10.2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 27.10.2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi Mikko Helander Kesko Oyj:n hallitus on nimittänyt Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi ja Keskokonsernin pääjohtajaksi

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous 30.3.2005. Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Varsinainen yhtiökokous 30.3.2005. Pääjohtaja Matti Halmesmäki Varsinainen yhtiökokous 30.3.2005 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Keskon osakasarvo Sivu 2 Kesko sijoituskohteena Vahva tase ja hyvä kannattavuus investointi- ja kilpailukykyinen Hyvä markkina-asema Suomessa

Lisätiedot

Aspon Q CEO Gustav Nyberg CFO Dick Blomqvist. 23-Aug-07

Aspon Q CEO Gustav Nyberg CFO Dick Blomqvist. 23-Aug-07 Aspon Q2 2007 23.8.2007 CEO Gustav Nyberg CFO Dick Blomqvist 1 Aspon Q2 2007 Jatkuvien toimintojen liikevaihdon kasvu 11,6 %, yritysosto mukaanlukien 22,8 % Liikevoitto ilman kertaeriä 4,2 milj. euroa

Lisätiedot

SYSOPENDIGIA osavuosikatsaus 10-12/2007 ja tilinpäätös Juha Varelius, Toimitusjohtaja

SYSOPENDIGIA osavuosikatsaus 10-12/2007 ja tilinpäätös Juha Varelius, Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA osavuosikatsaus 10-12/2007 ja tilinpäätös 2007 Juha Varelius, Toimitusjohtaja 05.02.2008 SYSOPENDIGIA lyhyesti Pääkonttori Helsingissä Toimistoja Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä ja Virossa

Lisätiedot

Aspon Q CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä

Aspon Q CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä Aspon Q1 2009 CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan ilman ennalta määriteltyä aikataulua. Liiketoiminnat

Lisätiedot

Aspon Q3 26.10.2011. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q3 26.10.2011. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q3 26.10.2011 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Q3 2011 merkittävimmät tapahtumat Kaikki liiketoiminnat tekivät hyvän tuloksen. Liikevoitossa ennätystaso

Lisätiedot

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Aspon Q2 14.8.2018 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Aspon Q2 Ennätyksellinen H1 ja Q2 liikevoitto. Osakekohtainen tulos Q2 kasvoi 112,5 % ja oli 0,17 e/osake (0,08). ESL Shipping teki ennätyksellisen Q2 liikevoiton

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Heikki Malinen 1 Strategia ja toimintatapa Viisi toiminnan ydinaluetta Investointien elinkaaren kattava konsepti Teknologian ja paikallisten olosuhteiden hyvä tuntemus Vahva markkina-asema

Lisätiedot

KESKON YRITYSESITTELY POHJOIS-SAVON OSAKESÄÄSTÄJILLE RIIKKA TOIVONEN

KESKON YRITYSESITTELY POHJOIS-SAVON OSAKESÄÄSTÄJILLE RIIKKA TOIVONEN KESKON YRITYSESITTELY POHJOIS-SAVON OSAKESÄÄSTÄJILLE RIIKKA TOIVONEN 1 KESKO Q2/2016 RULLAAVA 12 KK Liikevaihto 8 993 milj. Liikevoitto* 253 milj. Sidotun pääoman tuotto* 12,6 % Henkilöstö 30 000 Osakkeenomistajia

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS. Rakennemuutoksilla lisää omistaja-arvoa TASAPAINOINEN KOKONAISUUS TEHOKKAAMPAA OPEROINTIA KASVUA VENÄJÄLLÄ

VUOSIKERTOMUS. Rakennemuutoksilla lisää omistaja-arvoa TASAPAINOINEN KOKONAISUUS TEHOKKAAMPAA OPEROINTIA KASVUA VENÄJÄLLÄ 2013 VUOSIKERTOMUS TASAPAINOINEN KOKONAISUUS Monialayhtiössä kassavirrat on hajautettu liiketoiminnoittain ja maantieteellisesti. TEHOKKAAMPAA OPEROINTIA Polttoainetehokas toiminta on yksi ESL Shippingin

Lisätiedot

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Aspon Q1 8.5.2019 Toimitusjohtaja Aki Ojanen 2 Aspon Q1 Liikevaihto kasvoi ja oli 141,5 Me (115,3). Liikevaihdon kasvu 23 %. Liikevoitto kasvoi ja oli 4,9 Me (3,7). Liikevoiton kasvu 32 %. Katsauskauden

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.9.2008. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008

Atria Oyj 1.1. 30.9.2008. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008 Atria Oyj 1.1. 30.9.2008 Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008 Atria-konserni Katsaus Milj. 2008 2007 Q1-2008 Q1-2007 2007 Liikevaihto 357,7 312,8 995,8 935,1 1.272,2 Liikevoitto 17,2 19,3 34,6 81,3

Lisätiedot

Määrätietoisesti eteenpäin. 5. maaliskuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

Määrätietoisesti eteenpäin. 5. maaliskuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Määrätietoisesti eteenpäin 5. maaliskuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Sisältö Liiketoiminnan kehitys vuonna 2011 Markkinoiden kehitys vuonna 2011 Vuoden 2011 kohokohdat Markkina- ja liiketoimintanäkymät

Lisätiedot

Technopolis Erilainen kiinteistöyhtiö

Technopolis Erilainen kiinteistöyhtiö 1 Technopolis Erilainen kiinteistöyhtiö Kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö. Yhtiö on keskittynyt monikäyttäjäympäristöihin. Sen keskeinen toiminta-ajatus

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

Sijoitus Invest Gofore sijoituskohteena

Sijoitus Invest Gofore sijoituskohteena Sijoitus Invest 2018 Gofore sijoituskohteena 22.11. 2018 Petteri Venola TALOUSJOHTAJA @PetteriVenola @GoforeGroup Agenda 1 Yhtiöstä 3 Strategiasta 2 2018 H1 4 Ohjeistus Muutoksen tahti kiihtyy Teknologiat

Lisätiedot

Oriola KD Oyj:n yhtiökokous 2011

Oriola KD Oyj:n yhtiökokous 2011 Oriola KD Oyj:n yhtiökokous 2011 Toimitusjohtajan katsaus Eero Hautaniemi 6.4.2011 Keskittyminen lääkkeiden vähittäis ja tukkukauppaan 2006 2011 Vähittäiskauppa Ruotsi Suomi Baltia Pohjoismaat ja Baltia

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2007

Osavuosikatsaus 1-6/2007 SYSOPENDIGIA Oyj Osavuosikatsaus 1-6/7 7.8.7 Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj 1 7 SYSOPENDIGIA Plc Katsauskauden liikevaihto (1-6) 7 Liikevaihto, milj 6 5 4 3 1 36,7 5, H1 6 H1 7 Katsauskauden

Lisätiedot

Leipurin arkipäivässä, ETS seminaari

Leipurin arkipäivässä, ETS seminaari Oy arkipäivässä, ETS seminaari Aila Kiiskinen 5.3.2012 -konserni 2011 395,9 M (2010) 108,4 M (2010) Suomi 53,3 M (2010) Viro 7,3 M (2010) RCP Latvia 7,5 M (2010) Liettua 8,8 M (2010) Puola 3,8 M (2010)

Lisätiedot

LEIPÄÄ LEIVÄSTÄ. 8.12.2015 Leena Hyrylä

LEIPÄÄ LEIVÄSTÄ. 8.12.2015 Leena Hyrylä LEIPÄÄ LEIVÄSTÄ 8.12.2015 Leena Hyrylä Esityksen sisältö: Leipomoteollisuuden rakenne Markkinoiden kehitys Taloudellinen tilanne Tulevaisuuden näkymiä Pk-yritysbarometri 2/2015 SWOT PK-toimialabarometri

Lisätiedot

Kannattavaa kasvua kaupan murroksessa. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund

Kannattavaa kasvua kaupan murroksessa. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund Kannattavaa kasvua kaupan murroksessa Talous- ja rahoitusjohtaja Kesko tänään Perustettu 1940, Helsingin pörssiin 1960 Keskon liikevaihto 9,4 mrd. euroa ja K-ryhmän myynti 11,7 mrd. euroa (10/2012-9/2013)

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 23.10.2014 Oriola-KD tammi-syyskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 12,9 (16,6) miljoonaa euroa Ruotsin tukkukaupan

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2010. Toimitusjohtaja Harri Takanen

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2010. Toimitusjohtaja Harri Takanen VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2010 Toimitusjohtaja Harri Takanen Vuosi 2009 Scanfil Oyj Scanfil EMS Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 30.9.2009 päätti 65 milj. euron pääoman palautuksesta emoyhtiö Scanfil Oyj:lle.

Lisätiedot

Aspon Q1 2007. 26.4.2007 CEO Gustav Nyberg CFO Dick Blomqvist. 26-Apr-07

Aspon Q1 2007. 26.4.2007 CEO Gustav Nyberg CFO Dick Blomqvist. 26-Apr-07 Aspon Q1 2007 26.4.2007 CEO Gustav Nyberg CFO Dick Blomqvist 1 Aspon Q1 2007 Chemicals-ryhmällä onnistunut yritysosto Shipping-ryhmällä onnistunut aluskauppa Voimakas myynnin kasvu, jatkuvat toiminnot

Lisätiedot

Elämäsi sijoitusta rakentamassa

Elämäsi sijoitusta rakentamassa SRV Yhtiöt Oyj Elämäsi sijoitusta rakentamassa Taneli Hassinen Viestintäjohtaja Pörssi-ilta, syksy 2013 Rakennetun ympäristön ratkaisujen edelläkävijä SRV kehittää, kaupallistaa ja rakentaa rohkeasti uutta

Lisätiedot

Aspon Q3 2008 23.10.2008. CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo, Kauko-Telko

Aspon Q3 2008 23.10.2008. CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo, Kauko-Telko Aspon Q3 2008 23.10.2008 CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo, Kauko-Telko 27.10.2008 Merkittävät tapahtumat Q3 Kauko-Telko mukana koko kvartaalin ajan Kaikkien aikojen paras operatiivinen

Lisätiedot