Aspon vuosi 2014 ja Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aspon vuosi 2014 ja Q4 12.2.2015. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä"

Transkriptio

1 Aspon vuosi 2014 ja Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

2 Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa, johtaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan pitkäjänteisesti ilman ennalta määriteltyä aikataulua. Liiketoiminnat palvelevat B-to-B -asiakkaita. Toimii Pohjois-Euroopan lisäksi kasvumarkkinoilla. Brändejä ovat ESL Shipping, Leipurin, Telko sekä Kaukomarkkinat. Kokonaisuus tuottaa Aspon arvon. 2

3 2014 ennätyksellisen hyvä vuosi Liikevaihto kasvoi ja oli 482,9 Me (476,3). Liikevoitto kasvoi ennätystasolle ja oli 23,4 Me (10,8). Liiketoimintojen kassavirta parani ja oli 22 Me (16). Tilikauden voitto kasvoi 18,4 Me (8,6) Osakekohtainen tulos kaksinkertaistui ja oli 0,57e/osake (0,28). Oman pääoman tuotto ROE oli 17,8 % (8,9). 3

4 Aspon strategiana muuttaa rakennetta Pyrimme tekemään arvoa luovia rakennemuutoksia. Tavoite oli listata Leipurin Helsingin pörssin päälistalle 2014 neljännen neljänneksen aikana. Listaus kariutui marras-joulukuun vaihteessa tapahtuneeseen Venäjän ruplan romahdukseen. Sijoittajien epävarmuus Venäjällä toimivien yhtiöiden kehitykseen lisääntyi voimakkaasti, mikä vaikutti sijoituspäätöksiin. Aspon tavoite oli jäädä merkittäväksi vähemmistöomistajaksi listautumisen jälkeen, koska uskomme yhtiön kehityspotentiaaliin. Aspo keskeytti listautumisen ja jatkaa Leipurin kehittämistä osana Aspoa. 4

5 Talousvuosi 2014 Taloudellinen lama jatkui Suomessa (BKT laski 1,5 %) ja teollisuustuotanto jatkoi laskua. Korot laskivat ennätysalhaiselle tasolle. Venäjän ja Ukrainan välinen kriisi puhkesi keväällä Krimin ja Itä-Ukrainan sotilaalliseksi konfliktiksi. Ukrainan ja Venäjän valuutat menettivät ulkoista arvoaan koko vuoden ja niiden arvot romahtivat joulukuussa. Vuonna 2014 Venäjän rupla heikentyi 60 % ja Ukrainan hryvna 69 %. Raakaöljyn hinta laski alhaiselle tasolle ja oli joulukuun lopussa 57,3 USD/bbl. 5

6 Raakaöljyn hinta ja EUR/RUB-kurssin kehitys Brent Crude Oil (USD/bbl) EUR/RUB Brent Crude Oil ($/bbl) (LHS) EUR/RUB (RHS) Lähde: OP-Pohjola 6

7 Raakaöljyn hinta ja EUR/RUB-kurssin kehitys Brent Crude Oil (USD/bbl) EUR/RUB Brent Crude Oil ($/bbl) (LHS) EUR/RUB (RHS) Lähde: OP-Pohjola 7

8 Raakaöljyn hinta ja EUR/RUB-kurssin kehitys Brent Crude Oil (USD/bbl) EUR/RUB Brent Crude Oil ($/bbl) (LHS) EUR/RUB (RHS) Lähde: OP-Pohjola 8

9 Aspo monialayhtiö Kassavirrat ovat jakautuneet 14 maahan ja neljään liiketoimintaan. Öljyn hinnan lasku vähentää Telkon liikevaihtoa mutta alentaa ESL Shippingin polttoainekuluja. Venäjän ruplan ulkoisen arvon lasku heikentää Venäjälle tuotavien tuotteiden kilpailukykyä mutta vähentää Telkon ja Leipurin toiminnan paikallisia kuluja euroina. Ruplan heikentyessä Venäjältä vietävän raakaaineen kansainvälinen kilpailukyky paranee, koska kulut ovat ruplina ja tuotot valuutoissa. 9

10 Liikevaihto ja liikevoitto Liikevaihto Liikevoitto ,3 481,6 476,3 482, ,

11 Liikevaihto liiketoiminnoittain Me Muutos % % ,3 482,9 +13 % % % % ESL Shipping Leipurin Telko Kaukomarkkinat 11

12 Liikevoitto liiketoiminnoittain Me Muutos-% ESL Shipping 16,0 7,6 111 Leipurin 4,4 5,2-15 Telko 9,9 5,8 71 Kaukomarkkinat 0,1-3,6 103 Muu toiminta -7,0-4,2-67 Yhteensä 23,4 10,

13 Liikevaihto markkina-alueittain Me Muutos-% Suomi 162,0 156,7 3 Skandinavia 47,9 43,4 10 Baltia 55,7 49,8 12 Venäjä, Ukraina + muu IVY 153,0 153,0 0 Muut maat 64,3 73,4-12 Yhteensä 482,9 476,3 1 13

14 Aspon toimipisteet Aspon toimipisteet 14

15 Liikevaihto Venäjä, Ukraina + muut IVY-maat Me ,8 153,0 153, , ,

16 Tärkeimmät tapahtumat Q4 Liikevaihto kasvoi ja oli 122,6 Me (120,3). Liikevoitto parani ja oli 5,5 Me (3,8) sisältäen kertaluonteisia kuluja 1,9 Me. Katsauskauden voitto oli 3,7 Me (4,4). Osakekohtainen tulos oli 0,11 euroa (0,14). Vahva kassavirta neljännellä neljänneksellä. Venäjän ruplan romahdus aiheutti merkittäviä valuuttakurssitappioita sekä oman pääoman muuntoeroja. Aspo keskeytti Leipurin Oyj:n listautumisannin. Ylimääräinen yhtiökokous pidettiin Hallitus ei esittänyt lisäosinkoa Leipurin osakkeina tai rahana. 16

17 Konsernin liikevaihto kvartaaleittain Me ,1 120,3 122, Q1/12 Q2/12 Q3/12 Q4/12 Q1/13 Q2/13 Q3/13 Q4/13 Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 17

18 Konsernin liikevoitto kvartaaleittain Me , ,6 3, Q1/12 Q2/12 Q3/12 Q4/12 Q1/13 Q2/13 Q3/13 Q4/13 Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 18

19 Liikevaihto ja liikevoitto Q4 2013/2014 Q1 Q2 Q3 Q4 Kum. Liikevaihto 108,0 122,7 129,6 122,6 482,9 Me 112,3 123,6 120,1 120,3 476,3 Liikevoitto 3,8 6,3 7,8 5,5 23,4 Me 0,9 1,5 4,6 3,8 10,8 19

20 Aspon liiketoiminnat

21 Oleellinen osa Suomen huoltovarmuutta

22 ESL Shipping Q4/2014 Kansainvälinen kuivarahtien hintataso oli heikko ESL Shippingin Itämeren kuljetusmäärät hyvällä tasolla. Kuljetuksia uusilla markkina-alueilla kuten Venäjän arktisella alueella. Merellä tapahtuva lastaus- ja purkaustoiminta erityisen vilkasta. Liikevaihto kasvoi ja oli 23,2 Me (22,1). Liikevoitto parani ja oli 5,2 Me (4,1) sisältäen varovaisuusperiaatteella tehdyn 0,4 Me:n kuluvarauksen m/s Alppilan takuuajan korjauksista. Kaikkiin aluksiin tehtiin rikkidirektiivin edellyttämät muutostyöt, investointi oli noin e/alus. Yksi alus oli aikarahdattuna ja yksi alus sai joulukuussa lievän pohjakosketuksen, mikä vaati telakointia. 22

23 ESL Shippingin liikevaihto ja liikevoitto Liikevaihto Liikevoitto Me , ,5 72,3 77,8 85, Ei sisällä alusten myyntivoittoja 23

24 ESL Shipping avainluvut Q4 Q4/14 Q4/13 Muutos-% Liikevaihto, Me 23,2 22,1 5 Liikevoitto, Me 5,2 4,1 27 Henkilöstö

25 Leipomisen asiantuntija 25

26 Leipurin Q4/2014 Elintarvikkeiden perusraaka-aineiden hinnat laskivat merkittävästi Leipurin liikevaihto laski ja oli 36,1 Me (36,5). Liikevoitto laski ja oli 0,5 Me (1,3) sisältäen valuuttakurssitappioita 0,9 Me. Venäjällä leipomoraaka-aineiden euromääräinen liikevaihto laski poikkeuksellisesti johtuen ruplan romahduksesta. Paikallishankinta Venäjällä kasvoi merkittävästi ja oli noin 40 % katteen ollessa tuontiraaka-aineita parempi. Baltian alueen kannattavuus parani, Suomessa panostettiin kodin ulkopuolisen syömisen markkinaan. Leipomokoneiden liikevaihto kasvoi. Oman konevalmistuksen tilauskanta on vertailukautta alhaisempi johtuen tilausten lykkääntymisestä Venäjällä. 26

27 Leipurin liikevaihto ja liikevoitto Liikevaihto Liikevoitto ,2 131,1 136,3 134, ,

28 Leipurin avainluvut Q4 Q4/14 Q4/13 Muutos-% Liikevaihto, Me 36,1 36,5-1 Liikevoitto, Me 0,5 1,3-62 Henkilöstö

29 Venäjän, Ukrainan + muiden IVYmaiden liikevaihto Q4/ Me 14 13, ,4 10,8 10, ,0 6 5, Q4/09 Q4/10 Q4/11 Q4/12 Q4/13 Q4/14 29

30 Muoviraaka-aineiden ja kemikaalien asiantuntija 30

31 Telko Q4/2014 Myytävien raaka-aineiden hinnat laskivat öljyn hinnan laskun seurauksena. Liikevaihto kasvoi ja oli 55,8 Me (53,5). Liikevoitto parani ja oli 2,8 Me (0,5). Merkittävin syy liikevoiton paranemiseen oli markkinaalueen Venäjä, Ukraina ja muut IVY-maat parantunut kannattavuus sekä länsimarkkinoilla saavutettu kulutehokkuus. Telkon panostus teknisiin muoveihin sekä erikoisvoiteluaineisiin on vähentänyt syklisyyttä. Telkolle tärkeät valuutat Venäjän rupla sekä Ukrainan hryvna heikentyivät voimakkaasti. Hyvän operatiivisen valmiuden vuoksi valuuttojen heikkeneminen ei merkittävästi vähentänyt liikevoittoa. 31

32 Telkon liikevaihto ja liikevoitto Liikevaihto Liikevoitto ,6 237,7 230,2 226, ,

33 Telkon avainluvut Q4 Q4/14 Q4/13 Muutos-% Liikevaihto, Me 55,8 53,5 4 Liikevoitto, Me 2,8 0,5 460 Henkilöstö

34 Venäjän, Ukrainan + muiden IVYmaiden liikevaihto Q4/ Me 35 30, ,3 26,7 27, , , Q4/09 Q4/10 Q4/11 Q4/12 Q4/13 Q4/14 34

35 Energiatehokkuuden asiantuntija 35

36 Kaukomarkkinat Q4/2014 Liikevaihto laski ja oli 7,5 Me (8,2). Liikevoitto parani ja oli -0,2 Me (-1,2 Me) sisältäen toimitusjohtajan vaihdoksesta aiheutuneita kuluja 0,2 Me. Kannattavuus parani merkittävästi Suomessa ulkomaantoimintojen ollessa tappiollisia. Suomessa terveydenhuoltosektorin tietoteknisten erikoislaitteiden myynti kasvoi voimakkaasti. Kiinan projektiliiketoiminnan liikevaihto laski ja toiminta oli tappiollista. Toimitusjohtaja Jukka Nieminen irtisanoutui ja uutena vt. toimitusjohtajana toimii Kaukomarkkinoiden entinen hallituksen jäsen Kimmo Liukkonen. 36

37 Kaukomarkkinoiden liikevaihto ja liikevoitto Liikevaihto Liikevoitto ,5 43,4 40,5 32,0 36,

38 Kaukomarkkinat avainluvut Q4 Q4/14 Q4/13 Muutos-% Liikevaihto, Me 7,5 8,2-9 Liikevoitto, Me -0,2-1,2 83 Henkilöstö

39 Rahoitus Harri Seppälä

40 Omavaraisuus- ja nettovelkaantumisaste % ,2 165, ,3 148,4 153,3 131,6 143,1 98,2 112,0 124,2 110,5 101, ,9 27,7 29,0 29,2 29,8 25,6 26,2 34,4 33,9 32,4 33,2 35, Q1/12 Q2/12 Q3/12 Q4/12 Q1/13 Q2/13 Q3/13 Q4/13 Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 Omavaraisuusaste Nettovelkaantumisaste 40

41 Liiketoiminnan rahavirta Me 16 15,8 15, , , ,9 8, ,8 0,5-4 -2,8-6 -4, ,1-10,9 Q1/12 Q2/12 Q3/12 Q4/12 Q1/13 Q2/13 Q3/13 Q4/13 Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 41

42 Korollinen velka ja nettovelka Me ,0 127,3 134,4 118,7 130,2 131,9 132,5 101,5 113,7 124,5 116,9 105, Q1/12 Q2/12 Q3/12 Q4/12 Q1/13 Q2/13 Q3/13 Q4/13 Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 Nettovelat Likvidit varat 42

43 Merkittävien lainasopimusten erääntyminen Me , ,0 20,0 19, , Pankkilainat Valmiusluottolimiitit Ei sisällä yritystodistuksia, shekkitililimiittejä eikä rahoitusleasingsopimuksia. 43

44 Likviditeetti Q4/2014 Me Yhteensä Käytössä Valmiusluottolimiitit 60,0 3,0 YT-ohjelma 80,0 23,0 Likvidit varat 19,3 Yhden (1) vuoden sisällä erääntyvät korolliset velat 47,8 miljoonaa euroa. Kassa + sitovat käyttämättömät valmiusluottolimiitit yht. 76,3 miljoonaa euroa. Yhden (1) vuoden sisällä erääntyy velkakirjalaina 15,0 miljoonaa euroa. 44

45 Talous Arto Meitsalo

46 Tuloslaskelma ja avainlukuja Me Liikevaihto 482,9 476,3 Poistot -11,2-10,8 Liikevoitto 23,4 10,8 Nettorahoituskulut -4,4-4,1 Tulos ennen veroja 19,0 6,6 Tilikauden voitto 18,4 8, Tulos/osake, euroa 0,57 0,28 Omavaraisuusaste, % 35,2 34,4 Oma pääoma/osake, euroa 3,42 3,39. 46

47 Tase Vastaavaa Vastattavaa ,3 302, ,3 302, ,7 86, ,9 105, ,3 47, ,3 93, ,3 168, ,1 103, Pitkäaikaiset varat Vaihto-omaisuus Rahat ja saamiset Oma pääoma Pitkäaikaiset velat Lyhytaikaiset velat 47

48 Investoinnit ilman yrityskauppoja 45 42, , ,2 38,8 26,8 18, ,1 4,9 16, ,2 ESL Shipping Leipurin Telko Kaukomarkkinat Muu toiminta 48

49 Taloudelliset tavoitteet Pääoman tuotto ROE, % , ,2 16, ,8 8, Tavoite 49

50 Taloudelliset tavoitteet Liikevoitto-% ,5 4,5 0,5 4,8 1 1,7 2, Ilman kertaluonteisia myyntivoittoja ja -tappioita Tavoite Kertaluonteiset myyntivoitot ja -tappiot 50

51 Henkilöstö liiketoiminnoittain Q Q4/2010 Q4/2011 Q4/2012 Q4/2013 Q4/2014 Yht. 712 Yht. 814 Yht. 871 Yht. 869 Yht. 879 ESL Shipping Leipurin Telko Kaukomarkkinat Muu toiminta 51

52 Henkilöstö alueittain Q Q4/2010 Q4/2011 Q4/2012 Q4/2013 Q4/2014 Yht. 712 Yht. 814 Yht. 871 Yht. 869 Yht. 879 Suomi Baltia Muut maat Skandinavia Venäjä, Ukraina ja muu IVY 52

53 Osakkaiden määrä / jakauma Osuus Q4/2014 Osakkeenomistajien lukumäärä Ulkomaiset & hall.rekist. 1,7 % Henkilöstörahasto 0,3 % Instituutiot 26,2 % Yksityissijoittajat 55,7 % Hallitus 15,0 % Johto 1,1 %

54 Aspon markkina-arvo Osakekurssi, euroa Päätöskurssi Keskikurssi Markkina-arvo, milj. euroa (sis. omat osakkeet) 10, ,00 8, ,00 5,90 6,80 6,39 6,03 5, , , ,00 0 Aspon osakeanti alkoi Sitä edeltävät osakekurssit on esitetty historiallisten noteerausten mukaan. 54

55 Osinkoesitys vuodelta 2014 Osinkopolitiikka: Aspo maksaa keskimäärin vähintään puolet tilikauden tuloksesta osinkona. Tavoitteena on omistajien vaurastuttaminen. Hallituksen osinkoesitys varsinaiselle yhtiökokoukselle on 0,40 euroa/osake. 55

56 Osinko / tulos luvut osakeantikorjattuja EUR 1,00 0,80 0,60 0,56 0,57 0,57 0,45 0,40 0,38 0,40 0,40 0,40 0,40 0,42 0,42 0,40 0,20 0,31 0,36 0,28 0,21 0, * Osinkotuotto 6,5 % 10,4 % 7,1 % 5,1 % 6,2 % Osinko (2011 pääomanpalautus) 6,6 % 3,5 % 7,0 % Tulos/osake (EPS) * Hallituksen osinkoesitys 56

57 Odotettavissa vuonna 2015

58 Odotettavissa Aspo-konsernissa 2015 Hyvät edellytykset pitkällä aikavälillä parantaa kasvua ja kannattavuutta. Venäjän, Ukrainan ja muun IVY:n markkinoihin liittyy suurta epävarmuutta Venäjän ja Ukrainan välisen konfliktin vuoksi. Talouspakotteet jatkuvat. Itämeren teollisuuden kuljetusvolyymien odotetaan kasvavan. Energiasektorin kuljetusvolyymit riippuvat energian kysynnästä, sähkön hinnasta ja vesivarantojen määrästä. Leipurin parantaa tehokkuuttaan Suomessa ja lisää paikallishankintaa Venäjän tulliliiton alueella. Venäjän konemyynnin odotetaan laskevan. Telko parantaa kulutehokkuuttaan ja jatkaa laajentumista kasvumarkkinoilla. Kaukomarkkinat keskittyy strategian mukaiseen toimintaan Suomessa ja arvioi ulkomaantoimintojen sopivuutta Kaukomarkkinoihin. 58

59 Ohjeistus vuodelle 2015 Aspo odottaa saavuttavansa hyvän tuloksen. Aspon liiketoimintojen toimintaympäristön odotetaan säilyvän vakaana. Riskit itämarkkinoilla ovat kuitenkin kohonneet. Varaudumme mm. valuuttojen voimakkaisiin muutoksiin, Venäjän pankkijärjestelmän mahdollisiin ongelmiin sekä talouskriisin syvenemiseen. Venäjän, Ukrainan ja muun IVY:n alueella tiukan kulukurin ja devalvoituneiden paikallisvaluuttojen odotetaan laskevan Aspon euromääräisiä kuluja merkittävästi. Suomessa kulut laskevat arviolta 2,5 Me vuositasolla. 59

60 Seuraava tulosjulkistus Q

61 Kiitos! 61

Aspon Q1 11.5.2011. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q1 11.5.2011. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q1 11.5.2011 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Konsernin liikevaihto kasvoi 120 Me 106,7 100 80 78,4 83,4 60 40 20 0 Q1/09 Q2/09 Q3/09 Q4/09 Q1/10

Lisätiedot

Aspon vuosi 2011 ja Q4 14.2.2012. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon vuosi 2011 ja Q4 14.2.2012. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon vuosi 211 ja Q4 14.2.212 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa, johtaa ja kehittää liiketoimintojaan

Lisätiedot

Aspon Q1 5.5.2014. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q1 5.5.2014. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q1 5.5.2014 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa, johtaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan

Lisätiedot

Aspon Q2 18.8.2011. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q2 18.8.2011. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q2 18.8.2011 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Konsernin liikevaihto kasvoi 140 120 100 80 Me 80,9 99,2 124,6 60 40 20 0 Q2/09 Q3/09 Q4/09 Q1/10

Lisätiedot

Aspon Q2 24.8.2010. CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä

Aspon Q2 24.8.2010. CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä Aspon Q2 24.8.2010 CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä Konsernin liikevaihto kasvoi Me 120 100 99,2 80 80,9 60 40 20 0 Q1/09 Q2/09 Q3/09 Q4/09 Q1/10 Q2/10 2 Liikevaihto Q1-Q2 Me Muutos %

Lisätiedot

Aspon Q3 26.10.2010. CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä

Aspon Q3 26.10.2010. CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä Aspon Q3 26.10.2010 CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä Konsernin liikevaihto kasvoi merkittävästi Me 104,2 2 Liikevaihto Q1-Q3 Me Muutos % +20 % 286,8 239,3-13 % +34 % +9% +29 % 3 Konsernin

Lisätiedot

Aspon vuosi 2014. Aki Ojanen, toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 9.4.2015

Aspon vuosi 2014. Aki Ojanen, toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 9.4.2015 Aspon vuosi 2014 Aki Ojanen, toimitusjohtaja Varsinainen yhtiökokous 9.4.2015 Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa, johtaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan ilman ennalta määriteltyä

Lisätiedot

Aspon Q3 24.10.2013. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q3 24.10.2013. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q3 24.10.2013 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä 1 Aspon toimintaympäristö Yleinen kansainvälinen taloustilanne ja EU-alueen heikko teollisuustuotanto

Lisätiedot

Aspon vuosi 2010 ja Q4 14.2.2011. CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä

Aspon vuosi 2010 ja Q4 14.2.2011. CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä Aspon vuosi 2010 ja Q4 14.2.2011 CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa, johtaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan pitkäjänteisesti

Lisätiedot

Aspon vuosi 2015 ja Q4. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon vuosi 2015 ja Q4. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon vuosi 2015 ja Q4 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä 1 Vuosi 2015 - tulos parani Osakekohtainen tulos parani ja oli 0,61 euroa (0,57). Tilikauden voitto kasvoi ja oli 19,8 miljoonaa

Lisätiedot

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q3 28.10.2014 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa, johtaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan

Lisätiedot

Aspon Q1 27.4.2012. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo

Aspon Q1 27.4.2012. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Aspon Q1 27.4.2012 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Q1 2012 merkittävimmät tapahtumat Tonnistovero tuli voimaan takautuvasti vuoden 2011 alusta. Osakekohtainen tulos parani ja oli

Lisätiedot

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q2 18.8.2014 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa, johtaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan

Lisätiedot

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q1 6.5.2015 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa, johtaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan pitkäjänteisesti ilman

Lisätiedot

Aspon Q2 13.8.2015. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q2 13.8.2015. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q2 13.8.2015 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä 1 Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa, johtaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan pitkäjänteisesti ilman

Lisätiedot

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q3 28.10.2015 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä 1 Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa, johtaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan pitkäjänteisesti

Lisätiedot

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q2 15.8.2017 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Q2 Liikevaihto kasvoi ja oli 123,8 Me (116,2). Liikevoitto parani ja oli 5,1 Me (4,8). Vuosineljänneksen

Lisätiedot

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q1 28.4.2016 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Haastava ympäristö, liikevoitto parani Liikevoitto parani ja oli 3,3 Me. Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät -1,3 Me Q1/2015.

Lisätiedot

Aspon Q3 26.10.2011. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q3 26.10.2011. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q3 26.10.2011 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Q3 2011 merkittävimmät tapahtumat Kaikki liiketoiminnat tekivät hyvän tuloksen. Liikevoitossa ennätystaso

Lisätiedot

Aspon Q CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Dick Blomqvist

Aspon Q CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Dick Blomqvist Aspon Q2 2008 21.8.2008 CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Dick Blomqvist Merkittävät tapahtumat Q2 Kauko-Telko mukana Aspo-konsernin luvuissa toukokesäkuulta Liiketoiminta järjestetty uudelleen; painopisteenä

Lisätiedot

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q2 17.8.2016 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Q2 Liikevaihto kasvoi ja oli 116,2 Me (110,2). Osakekohtainen tulos 0,09 e (0,10). Liiketoiminnan

Lisätiedot

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Aspon 3.5.2018 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Aspon Tulostasoon vaikutti erityisesti pohjoisen pallonpuoliskon poikkeuksellinen kylmyys. Itämarkkinoiden valuutat heikkenivät. Itämeren sää- ja jääolosuhteet

Lisätiedot

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Aspon Q2 14.8.2019 Toimitusjohtaja Aki Ojanen 2 Aspon Q2 Liikevaihto kasvoi 13,9 % ja oli 151,2 Me (132,7). Liikevoitto laski ja oli 4,1 Me (7,1). Toisen neljänneksen voitto oli 4,0 Me (5,4). Tammi-kesäkuun

Lisätiedot

Aspon Q3 2008 23.10.2008. CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo, Kauko-Telko

Aspon Q3 2008 23.10.2008. CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo, Kauko-Telko Aspon Q3 2008 23.10.2008 CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo, Kauko-Telko 27.10.2008 Merkittävät tapahtumat Q3 Kauko-Telko mukana koko kvartaalin ajan Kaikkien aikojen paras operatiivinen

Lisätiedot

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Aspon Q1 8.5.2019 Toimitusjohtaja Aki Ojanen 2 Aspon Q1 Liikevaihto kasvoi ja oli 141,5 Me (115,3). Liikevaihdon kasvu 23 %. Liikevoitto kasvoi ja oli 4,9 Me (3,7). Liikevoiton kasvu 32 %. Katsauskauden

Lisätiedot

Aspon vuosi 2012. Aki Ojanen, toimitusjohtaja

Aspon vuosi 2012. Aki Ojanen, toimitusjohtaja Aspon vuosi 2012 Aki Ojanen, toimitusjohtaja Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan ilman ennalta määriteltyä aikataulua. Liiketoiminnat palvelevat

Lisätiedot

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Aspon Q3 25.10.2018 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Aspon Q3 Liikevoitto parani ja oli 7,2 Me (7,1) sisältäen 0,9 Me yrityskaupan järjestelykuluja. ESL Shipping vastaanotti kaksi uutta LNG-käyttöistä alusta.

Lisätiedot

Aspon vuosi 2018 ja Q

Aspon vuosi 2018 ja Q Aspon vuosi 2018 ja Q4 14.2.2019 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Aspon vuosi 2018 Liikevaihto kasvoi ja oli 540,9 Me (502,4). Liikevaihto kasvoi 8 %. Alaskirjauksella oikaistu liikevoitto oli 25,4 Me. Liikevoitto

Lisätiedot

Aspon Q2 2009. CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä

Aspon Q2 2009. CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä Aspon Q2 2009 CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan ilman ennalta määriteltyä aikataulua. Liiketoiminnat

Lisätiedot

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen

Aspon Q Toimitusjohtaja Aki Ojanen Aspon Q2 14.8.2018 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Aspon Q2 Ennätyksellinen H1 ja Q2 liikevoitto. Osakekohtainen tulos Q2 kasvoi 112,5 % ja oli 0,17 e/osake (0,08). ESL Shipping teki ennätyksellisen Q2 liikevoiton

Lisätiedot

Aspon vuosi 2008 ja Q4 10.2.2009. CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä

Aspon vuosi 2008 ja Q4 10.2.2009. CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä Aspon vuosi 2008 ja Q4 10.2.2009 CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä Aspon tulosinfo 2008 Aspon strategia Vuosi 2008 muutosten vuosi Aspossa Talousvuosi 2008 Aspon Q4 2008 Liiketoimintojen

Lisätiedot

Aspon Q1 2007. 26.4.2007 CEO Gustav Nyberg CFO Dick Blomqvist. 26-Apr-07

Aspon Q1 2007. 26.4.2007 CEO Gustav Nyberg CFO Dick Blomqvist. 26-Apr-07 Aspon Q1 2007 26.4.2007 CEO Gustav Nyberg CFO Dick Blomqvist 1 Aspon Q1 2007 Chemicals-ryhmällä onnistunut yritysosto Shipping-ryhmällä onnistunut aluskauppa Voimakas myynnin kasvu, jatkuvat toiminnot

Lisätiedot

Aspon Q CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Dick Blomqvist. 25-Oct-07

Aspon Q CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Dick Blomqvist. 25-Oct-07 Aspon Q3 2007 25.10.2007 CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Dick Blomqvist 1 Aspon Q3 2007 Jatkuvien toimintojen liikevaihdon kasvu 5,4 %, yritysosto mukaanlukien 16,5 % Liikevoitto ilman kertaeriä 3,7

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

Tulosinfo Q

Tulosinfo Q Tulosinfo Q2 2005 1 Aspon strategia Teollisuuden yhteistyökumppani Monialainen palveluyhtiö (GICS 20201030) Tasoittaa suhdannevaihteluita Mahdollistaa uudet lupaavat liikeideat Markkinajohtaja tarkasti

Lisätiedot

Tulosinfo Q CEO Gustav Nyberg CFO Dick Blomqvist

Tulosinfo Q CEO Gustav Nyberg CFO Dick Blomqvist Tulosinfo Q3 2005 27.10.2005 CEO Gustav Nyberg CFO Dick Blomqvist 1 Aspon strategia Teollisuuden yhteistyökumppani Monialainen palveluyhtiö (GICS 20201030) Tasoittaa suhdannevaihteluita Mahdollistaa uudet

Lisätiedot

Aspon Q CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä

Aspon Q CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä Aspon Q1 2009 CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan ilman ennalta määriteltyä aikataulua. Liiketoiminnat

Lisätiedot

Oriola KD Oyj:n yhtiökokous 2011

Oriola KD Oyj:n yhtiökokous 2011 Oriola KD Oyj:n yhtiökokous 2011 Toimitusjohtajan katsaus Eero Hautaniemi 6.4.2011 Keskittyminen lääkkeiden vähittäis ja tukkukauppaan 2006 2011 Vähittäiskauppa Ruotsi Suomi Baltia Pohjoismaat ja Baltia

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Aspo Pörssin monialatähti. Konsernin toimitusjohtaja Aki Ojanen

Aspo Pörssin monialatähti. Konsernin toimitusjohtaja Aki Ojanen Aspo Pörssin monialatähti Konsernin toimitusjohtaja Aki Ojanen Ohjeistus vuodelle 2011 Uusi, 8.12.2011 annettu ohjeistus vuodelle 2011 Aspo kasvattaa liikevaihtoaan ja liikevoittoaan noin 20 %. Osavuosikatsauksessa

Lisätiedot

Aspon Q CEO Gustav Nyberg CFO Dick Blomqvist. 23-Aug-07

Aspon Q CEO Gustav Nyberg CFO Dick Blomqvist. 23-Aug-07 Aspon Q2 2007 23.8.2007 CEO Gustav Nyberg CFO Dick Blomqvist 1 Aspon Q2 2007 Jatkuvien toimintojen liikevaihdon kasvu 11,6 %, yritysosto mukaanlukien 22,8 % Liikevoitto ilman kertaeriä 4,2 milj. euroa

Lisätiedot

Aspon Q CEO Aki Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Harri Seppälä

Aspon Q CEO Aki Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Harri Seppälä Aspon 28.4.2010 2010 CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä Markkinatilanne Pohjoisen talven vaikeat olosuhteet vaikeuttivat varustamotoimintaa. Kulutuskysyntä ei ole vielä elpynyt merkittävästi

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus 29.7.2014 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Markkinat Liiketoimintaympäristö Asiakasteollisuuksien markkinatilanteessa ei merkittäviä muutoksia epävarmuus kehityksestä jatkui.

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 31.3.2009. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 28.4.2009

Atria Oyj 1.1. 31.3.2009. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 28.4.2009 Atria Oyj 1.1. 31.3.2009 Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 28.4.2009 Atria-konserni Katsaus Milj. 2009 2008 2008 Liikevaihto 310,7 303,4 1.356,9 Liikevoitto -0,4 6,8 38,4 Liikevoitto-% -0,1 2,2 2,8 Voitto

Lisätiedot

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

Tilinpäätös 1.1.-31.12.2010

Tilinpäätös 1.1.-31.12.2010 Tilinpäätös 1.1.-31.12.2010 15.2.2011 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinoiden toipuminen alkoi Liiketoimintaympäristö: Maailmantalous toipui selvästi edellisestä vuodesta. Viilun, vanerin ja LVL:n

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Toimitusjohtaja Juha Näkki 15.8.2013 Toimintaympäristö Q2/2013 Etteplanin keskeisten asiakkaiden tilauskannat olivat katsauskaudella keskimäärin laskusuunnassa.

Lisätiedot

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 31.7.219 Markkinatilanne Liiketoimintaympäristö Talouden näkymät muuttuivat epävarmemmiksi, muutamilta asiakkailta arvioita markkinoiden heikkenemisestä ja hintojen alenemisesta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2018 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 31.10.2018 Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristössä ei merkittäviä muutoksia Positiivinen kehitys jatkunut tärkeimmillä

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 29.10.2014 Toimintaympäristö 7-9/2014 Kysyntätilanteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen vuosineljännekseen

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja

Ahlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Ahlstrom Tammi kesäkuu 215 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 6.8.215 Sisältö Huhti kesäkuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Page 2 Huhti kesäkuu

Lisätiedot

Aspo-konserni ja Leipurin pörssilistaus

Aspo-konserni ja Leipurin pörssilistaus Aspo-konserni ja Leipurin pörssilistaus Aki Ojanen, toimitusjohtaja Harri Seppälä, rahoitusjohtaja Espoon-Kauniaisten Osakesäästäjät ry 3.6.2014 Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää

Lisätiedot

Aspon vuosi 2009 ja Q CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä

Aspon vuosi 2009 ja Q CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä Aspon vuosi 2009 ja Q4 15.2.2010 CEO Aki Ojanen CFO Arto Meitsalo CTO Harri Seppälä 1 Markkinatilanne 2009 Voimakas myytävien raaka-aineiden hintojen ja kysynnän lasku H1:n aikana. Vakiintui H2:n aikana.

Lisätiedot

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 14.2.19 Markkinatilanne Liiketoimintaympäristö 18 Markkinatilanne hyvä Liiketoimintaympäristössä ei merkittäviä muutoksia Positiivinen kehitys jatkui tärkeimmillä markkina-alueilla

Lisätiedot

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 3.5.219 Markkinatilanne Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristössä ei merkittäviä muutoksia Positiivinen kehitys jatkui tärkeimmillä markkina-alueilla, muutamilta asiakkailta

Lisätiedot

Uuden Aspon brändit. Sijoitus Invest 12.-13.11.2008 Wanha Satama Toimitusjohtaja Gustav Nyberg, Aspo Oyj

Uuden Aspon brändit. Sijoitus Invest 12.-13.11.2008 Wanha Satama Toimitusjohtaja Gustav Nyberg, Aspo Oyj Uuden Aspon brändit Sijoitus Invest 12.-13.11.2008 Wanha Satama Toimitusjohtaja Gustav Nyberg, Aspo Oyj Esityksen sisältö Yrityskaupan taustaa Aspon yritykset brändit Omistaja-arvon kulmakivet Näkymät

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2016 27.7.2016 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 1 6 2016 lyhyesti Liiketoimintaympäristö Ei merkittäviä muutoksia Rauten tai Rauten asiakaskunnan kannalta Asiakaskunnan markkinatilanne

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Toimitusjohtaja Juha Näkki 30.10.2013 Ingman Groupista suurin omistaja Omistus 23.11.2012: 25,03 % omistus 16.8.2013: 30,52 % pakollinen julkinen ostotarjous 18.9.

Lisätiedot

Aspo listaa Leipurin. Toimitusjohtaja Aki Ojanen, Aspo Oyj. Pörssin Avoimet ovet 2.9.2014

Aspo listaa Leipurin. Toimitusjohtaja Aki Ojanen, Aspo Oyj. Pörssin Avoimet ovet 2.9.2014 Aspo listaa Leipurin Toimitusjohtaja Aki Ojanen, Aspo Oyj Pörssin Avoimet ovet 2.9.2014 Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa, johtaa ja kehittää liiketoimintojaan ja muuttaa rakennettaan

Lisätiedot

Monialayhtiöt murroksessa. Aki Ojanen toimitusjohtaja, Aspo Oyj 27.3.2014

Monialayhtiöt murroksessa. Aki Ojanen toimitusjohtaja, Aspo Oyj 27.3.2014 Monialayhtiöt murroksessa Aki Ojanen toimitusjohtaja, Aspo Oyj 27.3.2014 Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan ilman ennalta määriteltyä aikataulua.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2009 29.4.2009 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Kysyntä edelleen alhaisella tasolla Vaneriteollisuuden markkinatilanne jatkuu heikkona kaikilla markkina-alueilla Rakentamisen aktiivisuudesta

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2010 28.10.2010 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinatilanne ennallaan Liiketoimintaympäristö: Yleisestä talouden taantumasta johtuen rakentamisen ja kuljetusvälineteollisuuden

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria-konserni Katsaus Q2 Konsernin liikevaihto kasvoi 1,6 % ja liikevoitto jäi edellisvuoden tasosta Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna konsernin liikevaihto kasvoi 7,8

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 31.7.2018 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristössä ei merkittäviä muutoksia Positiivinen kehitys jatkunut

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Puolivuositulos 2018 January 1 June 30 Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.7.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin

Lisätiedot

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj Heikki Vauhkonen 10.2.2011 Tulikivi Oyj Osavuosikatsaus 01-012/2010 Tulikivi-konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 16,6 me (15,6 me 10-12/2009), liikevoitto 0,8 (0,3) me ja tulos ennen

Lisätiedot

Atria Oyj Tilinpäätös 2012

Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 21.2.2013 21.2.2013 1 Atria-konserni Katsaus 2012 Milj. Q4 2012 Q4 2011 Q1-Q4 2012 Q1-Q4 2011 Liikevaihto 360,6 338,7 1 343,6 1 301,9 Liikevoitto 7,8

Lisätiedot

Tilinpäätös 2005 8.2.2006. www.raute.com

Tilinpäätös 2005 8.2.2006. www.raute.com Tilinpäätös 2005 8.2.2006 www.raute.com 2005 M Jatkuvat toiminnot 2005 2004 Liikevaihto Liiketulos 108,6 4,4 73,1 3,6* Uudet tilaukset: projektit teknologiapalvelut 109 23 Tilauskanta 55 Henkilöstö (kirjoilla)

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus 29.10.2014 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 Markkinat Liiketoimintaympäristö Asiakasteollisuuksien markkinatilanteessa ei merkittäviä muutoksia Pohjois-Amerikassa rakentamisen

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 13.8.2014 Toimintaympäristö 4-6/2014 Teknisten suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa alkanut

Lisätiedot

Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn

Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2013 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 26.4.2013 Atria-konserni Katsaus /2013 Milj. 2013 2012 2012 Liikevaihto 328,4 308,6 1 343,6 Liikevoitto 3,2 0,1 30,2 Liikevoitto-%

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.8.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kaksinkertaistui - Liikevaihto 20,3 miljoonaa euroa (20,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,1 miljoonaa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Katsaus vuoden 2015 keskeisiin teemoihin Informaation arvo kasvaa Oikea-aikaisen tiedon hyödyntäminen elintärkeää jokaisella toimialalla Fyysisen ja digitaalisen maailman yhdistyminen

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja TAMMI-MAALISKUU 214 OSAVUOSIKATSAUS 29.4.214 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja ESITYKSEN PÄÄKOHDAT 214 Q1 lyhyesti Tammi-maaliskuu 214 Liitteet Alexis Fries Toimitusjohtaja Q1/214

Lisätiedot

Tulosinfo Q

Tulosinfo Q Tulosinfo Q4 2003 11.2.2004 www.aspo.fi Aspotalo Aspon Q4 2003 g Odotetusti vuoden vahvin neljännes. Historian paras vuosineljännes. LV +2%, tulos +29% Q4/Q4 (vertailukelp.) Tulosta vahvisti lisäksi 3

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2014 OSAVUOSIKATSAUS 5.11.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa (29,9 milj. euroa) - Liikevoitto 1.133 tuhatta euroa (468 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q

Osavuosikatsaus Q Osavuosikatsaus Q2 1.1. 3.6.216 Taloudellinen kehitys Tase, rahoitus ja rahavirta Näkymät ja ohjeistus 2 28.7.216 Osavuosikatsaus Q2 216 Toimintaympäristö vuonna 216 Suomi Käynnissä ja suunnitteilla suuria

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi syyskuu 2015

Oriola-KD Oyj Tammi syyskuu 2015 Oriola-KD Oyj Tammi syyskuu 2015 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 22.10.2015 Oriola-KD tammi-syyskuu 2015 Ruotsin liiketoimintojen liikevaihto ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä kasvoi vertailukaudesta.

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 11.2.2015 Toimintaympäristö vuonna 2014 Vuosi 2014 oli haastava konepajateollisuuden yrityksille lähes koko

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.11.2016 KLO 8:50 - Liikevaihto 28,3 miljoonaa euroa (31,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoonaa euroa (1,9 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 2017 Q4 ja koko vuoden tulos 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia

Lisätiedot