Selkävaivojen syynä voi olla minkä tahansa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Selkävaivojen syynä voi olla minkä tahansa"

Transkriptio

1 Katsaus Tupakointi, seerumin suurentunut proteaasiaktiivisuus ja selkäsairaudet Rainer Fogelholm ja Antti Alho Selkäsairaudet ovat suurimpia kansanterveyden ongelmia. Joka kolmas suomalainen aikuinen kärsii käytännössä lähes jatkuvista selkävaivoista ja joka kuudennen työkyvyttömyyseläkkeen syynä on selkäsairaus. Näiden sairauksien ehkäisy ei ole onnistunut, koska vältettävissä olevia riskitekijöitä ei kunnolla tunneta. Jo 1980-luvun alusta lähtien on tiedetty, että tupakointiin liittyy suurentunut selkäsairauksien riski. Mahdollisen syysuhteen patogeneettinen mekanismi on jäänyt erilaisten todistamattomien hypoteesien varaan. Tässä kirjoituksessa esitämme uuden selitysmallin, jonka mukaan vuosikymmeniä jatkunut tupakointiin liittyvä seerumin suurentunut proteolyyttinen aktiivisuus olisi syynä nikamavälilevyjen sekä selän muiden sidekudosten rappeutumiseen. Selkävaivojen syynä voi olla minkä tahansa selän kipua aistivan rakenteen patologisuus, kuten nikamavälilevyn rappeuma ja välilevytyrä, muutokset selkänikamissa, fasettinivelissä, nivelsiteissä ja ligamenteissa sekä näistä johtuva selkärangan kuormitusolosuhteiden muuttuminen. Myös selän lihaksiston ja verisuoniston sairaudet voivat aiheuttaa selkävaivoja. Selkäsairauksien tarkka etio-patogeneettinen diagnosointi on uusimmista tutkimusmenetelmistä huolimatta edelleen usein ongelmallista, koska aina ei laajoissakaan tutkimuksissa löydy patologisia muutoksia eivätkä toisaalta todetut muutokset välttämättä ole potilaan oireiden syy (Haltiala ym. 1993). Ehkäisy olisi mielekkäin tapa vähentää selkäsairauksia, mutta koska näiden riskitekijöitä ei kunnolla tunneta, ei terveiden elämäntapojen edistämisen lisäksi ole riittävästi tietoa väestöön kohdistuvia ehkäisyohjelmia varten (Konsensuslausuma 1996). Ikääntyminen suurentaa selkävaivojen ilmaantuvuutta sekä miehillä että naisilla. Erilaisilla koulutuksellisilla, ammatillisilla, taloudellisilla ja psyykkisillä seikoilla saattaa epidemiologisten tutkimusten mukaan olla yhteyttä selkävaivoihin. Korkea koulutustaso ja asema työelämässä saattavat suojata selkävaivoilta, ja toisaalta depressiivisyys, väsyneisyys, jännittyneisyys, työpaikalla koettu stressi, hankalat työasennot sekä työn fyysinen rasittavuus saattavat lisätä sairastumisriskiä. Jo pari vuosikymmentä sitten todettiin selkävaivoja potevien olevan oireettomiin verrattuna merkitsevästi useammin tupakoitsijoita (Frymoyer ym. 1980). Lisäksi havaittiin selkävaivojen vaikeusasteen riippuvan päivittäisen tupakoinnin sekä tupakointivuosien määrästä (Frymoyer ym. 1983). Tupakoinnin yhteys selkävaivoihin on myöhemmin varmistettu lukuisissa epidemiologisissa myös pohjoismaisissa tutkimuksissa (Brage ja Bjerkedahl 1996, Lindal ja Stefansson 1996, Andersson ym. 1998, Leino- Arjas ym. 1998). Tupakoitsijoiden sairastumisriski on arvioitu 1.5-kertaiseksi tupakoimattomiin verrattuna, ja myös tupakoinnin lopettaneiden riski näyttäisi olevan osapuilleen samansuuruinen. Kliinisten potilas-verrokkitutkimusten tulokset ovat samansuuntaisia; lannerangan välilevytyrän takia leikattujen tupakoivien potilaiden riskitulosuhde tupakoimattomiin verrattuna on 3.0 (An ym. 1994). Tuoreen selitysmallin mukaan lanneselän vai Duodecim 1999; 115: R. Fogelholm ja A. Alho

2 vojen syynä saattaa olla selän rakenteiden iskemia, joka johtuu vatsa-aortasta lähtevien selän valtimoiden ahtaumista ja tukoksista (Kauppila 1995a). Ruumiinavaustutkimuksen mukaan aortan takaseinämän ateroomat ovat selkävaltimoahtaumien yleisin syy. Ahtautuneiden selkävaltimoiden ja niiden tasoa vastaavien välilevyjen rappeuman välillä on tilastollisesti merkitsevä yhteys (Kauppila ym. 1994). Pitkäkestoisia alaselkävaivoja poteneilla oli Kauppilan ja Tallrothin (1993) aineistossa vähäoireisiin ja oireettomiin verrattuna useampia tukkeutuneita tai ahtautuneita selkävaltimoita. Framinghamin tutkimuksessa todettiin lannerangan röntgenkuvissa näkyvien vatsa-aortan kalkkiutumien olevan yhteydessä välilevyjen rappeutumaan, lisäksi aortan kalkkiutumat ennustivat 25 vuoden seurannan aikana kehittyvän välilevyrappeuman tason (Kauppila ym. 1997). Vaikea-asteiset aortan kalkkiutumat ja välilevyjen rappeumat merkitsivät 1.5-kertaista selkävaivaivojen riskiä verrattuna henkilöihin, joilla nämä muutokset olivat lievempiä tai puuttuivat. Aortan ateroskleroosin, välilevyrappeuman sekä selkävaivojen keskinäisistä yhteyksistä on siis näyttöä sekä kliinisistä että ruumiinavaustutkimuksista. Nikamavälilevy ja sen rappeutuminen Vastasyntyneen nikamavälilevyn ydin on läpinäkyvä ja sisältää niukasti kollageenisäikeitä, joiden määrä lisääntyy iän mukana (Buckwalter 1982). Pääosa siitä (80 90 %) on vettä, jossa soluväliaineen makromolekyylit sekä notokordisolut ja fibroblastit kelluvat. Notokordisolut häviävät ja fibroblastien määrä vähenee kasvuiän aikana. Välilevyn vesipitoisuus pienenee aikuisikään mennessä 70 %:iin. Proteoglykaanit ovat nukleuksen tärkeimpiä proteiineja (65 % kuivapainosta), kollageeneja on 20 % ja loppu 15 % on mm. elastiineja. Kuten rustokudoksessa yleensä välilevyn ytimen tavallisin kollageeni on tyyppiä II; lisäksi esiintyy tyyppejä III, VI, IX ja XI. Välilevyn ydintä ympäröi syyrustoinen kehä, anulus fibrosus, jonka samakeskisesti risteilevät kollageenisäikeet ulottuvat hyaliinirustoisten päätelevyjen läpi nikamasolmujen luuhun. Anuluksen yleisimmät makromolekyylit ovat kollageeneja (60 % kuivapainosta). Proteoglykaaneja on 20 %, ja loput ovat ei-kollageenisia proteiineja, joihin kuuluu mm. pieni määrä elastiineja. Kollageeneista valtaosa on säikeisiä tyyppejä I ja II, vähemmän tyyppejä III, V, VI ja IX. Ei-kollageenisten soluväliainetta tukevien ja solukalvojen kiinnittymistä muihin makromolekyyleihin helpottavien proteiinien määrä lisääntyy iän mukana sekä anuluksessa että välilevyn ytimessä. Normaalissa välilevyssä anuluksen ympärillä on verisuonia, jotka tunkeutuvat lyhyen matkan syykehän uloimpiin kerroksiin (Buckwalter 1982). Nikamasolmujen luunsisäinen verenkierto ei ulotu hyaliinirustoisiin päätelevyihin. Kuten nivelrusto yleensä, välilevy on verisuoneton ja solujen ravinto diffundoituu matriksin läpi. Sekä nikamasolmujen että anuluksen uloimman kerroksen verisuonissa on perivaskulaarisia hermosäikeitä ja -päätteitä, mutta syvemmällä terveessä välilevyssä näitä ei ole todettu. Välilevyssä on useita entsyymejä, jotka hajottavat soluväliaineen makromolekyylejä (Sedowofia ym. 1982). Niistä tärkeimpiä lienevät matriksimetalloproteaasit (Goupille ym. 1998). Useimpien havaintojen mukaan entsyymiaktiivisuudet ovat suuremmat degeneroituneessa kuin normaalissa välilevyssä. Välilevyssä todetut proteolyysin estäjät, joista tärkein on α-1- proteaasin inhibiittori (Vincenti ym. 1994), vaikuttavat joko entsyymien synteesiä tai aktivisuutta hillitsevästi. Seriiniproteaasin inhibiittori estää normaalissa vaan ei rappeutuneessa välilevyssä proteoglykaanien hajoamisen (Melrose ym. 1992). Mielenkiintoista on, että neutrofiilien elastaasi ja muut seriiniproteaasit aktivoivat metalloproteaaseja inaktivoimalla näiden estäjiä (Okada ym. 1988). Välilevyn rakenteen ylläpitämisen kannalta on tärkeätä, että makromolekyylejä hajottavat proteaasit ja niiden estäjät ovat tasapainossa (Knight ym. 1979, Goupille ym. 1998). Interleukiineilla, joita rappeutunut välilevy tuottaa, on erilaisin mekanismein osuutta proteolyysissä (Edwards ym. 1987, Liu ym. 1991, Yamagishi ym. 1992, Arend 1993). Selkärangan rappeutuessa sen kaikissa osissa tapahtuu muutoksia. Kun kliinisesti painotetaan Tupakointi, seerumin suurentunut proteaasiaktiivisuus ja selkäsairaudet 2443

3 synartroosin eli nikamasolmujen välisen liitoksen muutoksia, puhutaan diskusdegeneraatiosta. Nimitys spondylartroosi korosta diartroidaalisten eli nivelhaarakkeita yhdistävien»pikkunivelten» sairautta. Oireellisten selkämuutosten ikäjakaumassa diskusdegeneraatio siihen usein liittyvine iskiasoireineen on varhaisempi kuin spondylartroosin aiheuttamat selkäkivut. Selkärangan rappeumassa nivelrusto muuttuu kuten nivelkulumassa yleensä ja osteofyyttejä muodostuu. Välilevyn degeneraatio on nopeampaa kuin muiden tukikudosten, ja sen etenemisnopeus on ilmeisesti riippuvainen monista, pääosin erilaisista ulkoisista tekijöistä ja vain vähäisessä määrin geneettisesti virheellisestä kollageenisynteesistä. Esimerkiksi mekaaniset tekijät, kuten raskas kuormitus, voivat aiheuttaa kollageeniverkoston pettämisen, kudosvaurion ja sytokiinien toiminnan aktivoitumisen. Rappeutuvan välilevyn verenkierto-olosuhteet muuttuvat, verisuonitus lisääntyy anuluksessa, ja välilevyn sisäosiin ilmaantuu verisuonten uudismuodostusta. Vainajille tehdyt angiografiatutkimukset ovat osoittaneet, että välilevyrappeuman edetessä takaligamentin pitkittäiset anastomoivat valtimot ahtautuvat ja samanaikaisesti ilmaantuu nikamavälien etulateraaliosiin pieniä, usein osteofyyttien välissä kiemurtelevia, nikamasolmuja yhdistäviä valtimoita. Vaikeasti degeneroituneissa välilevyissä näitä uudissuonia on syvällä anuluksessa (Kauppila 1995b). Myös nikamasolmujen kautta voi rappeutuvaan välilevyyn kasvaa uudissuonia (Hirsch ja Schajowicz 1953). Näin alun perin lähes veretön välilevy muuttuu varsin verisuonikkaaksi. Mikrotasolla on mahdotonta sanoa, missä sairaalloisen degeneraation ja normaalin vanhenemisen välinen raja kulkee. Alun perin kirkas välilevyn ydin samenee, sen vesipitoisuus vähenee ja raja anulukseen häviää. Vastasyntyneellä vain 2 % ytimen soluista on kuolleita; aikuisella kuolleitten solujen määrä on jo 50 % ja vanhuksilla 80 %. Myös yksittäiset makromolekyylit vanhenevat, proteoglykaanien kondroitiinisulfaatti korvautuu osittain kerataanisulfaatilla, ja suurimolekyyliset proteoglykaanit pilkkoutuvat. Terveessä välilevyssä matriksin rakenneosien synteesi ja hajoaminen ovat tasapainossa, mutta degeneroituvassa välilevyssä molekyylien hajoaminen on nopeampaa kuin solujen kyky uusia soluväliainetta. Tyypillistä rappeutuvalle välilevylle on proteolyysi, jossa proteaasit lisääntyvät ja niiden estäjät vähenevät (Goupille ym. 1998). Päätelevyjen mineralisaatio saattaa heikentää ravinteiden diffuusiota, ja hapen puutteen takia laktaattipitoisuus suurenee. Solu- ja aineenvaihduntajätteiden määrä lisääntyy, mikä sekin voi heikentää solujen nutritiota. Tupakointi ja selkävaivat Edellä mainittu tupakoinnin ja suurentuneen selkäsairausriskin välinen suhde ei välttämättä ole kausaalinen, mutta mahdollisen kausaalisuuden selitykseksi on kirjallisuudessa esitetty erilaisia hypoteeseja. Nikotiini vähentää selkänikamien verenkiertoa ja voi haitata välilevyjen aineenvaihduntaa (Frymoyer ym. 1983). Lisäksi nikotiini saattaa keskushermostotasolla alentaa kipukynnystä (Brage ja Bjerkedal 1996). Veren suurentunut CO-hemoglobiinipitoisuus voi heikentää solujen hapensaantia (Holm ym. 1981, Holm ja Nachemson 1984). On myös ajateltu, että tupakoitsijan yskä vaikuttaisi haitallisesti välilevyjen paineolosuhteisiin ja vaurioittaisi selkää. Varsin vakuuttava selkävaivojen selitys on vatsa-aortan ateroskleroosista johtuva selkävaltimoiden ahtautuminen ja tukkeutuminen sekä siitä aiheutuva selän rakenteiden iskemia. Aortan ateroskleroosin esiintyvyys ja vaikeusaste lisääntyvät iän myötä (Sackett ym. 1968, Rissanen 1972), mutta muutokset ilmaantuvat tupakoiville nuoremmalla iällä ja kehittyvät vaikeammiksi kuin tupakoimattomilla (Sackett ym. 1968, Rissanen ym. 1972, Auerbach ja Garfinkel 1980). Tässä saattaa olla osaselitys tupakointiin liittyvälle suurentuneelle selkävaivojen riskille. Tupakka ja proteaasit Tupakoinnin tiedetään lisäävän monien muiden sairauksien ohessa keuhkoemfyseeman, aortan aneurysman, nk. suoran nivustyrän sekä su R. Fogelholm ja A. Alho

4 baraknoidaalivuodon riskiä (Cannon ja Read 1981, 1982, Cannon ym. 1984, Fogelholm ja Murros 1987, McGowan ja Hunninghake 1989, MacSweeney ym. 1994). Myös ihon vanheneminen näyttää nopeutuvan tupakanpolton seurauksena (Rahier ym. 1996). Kaikissa näissä sairauksissa on tupakoitsijoilla syynä mitä ilmeisimmin seerumin proteolyyttisten entsyymien ja niiden estäjien epätasapaino; proteolyyttisten entsyymien aktiivisuus on suurentunut ja toisaalta estäjien aktiivisuus pienetynyt. Proteolyyttiset entsyymit ovat peräisin lähinnä neutrofiilisista valkosoluista, joiden määrä keuhkoalveolien kapillaareissa on tupakansavun vaikutuksesta suurentunut (MacNee ym. 1989) mutta myös monosyyteistä ja verihiutaleista (Blue ja Janoff 1978, Janoff 1985). Tupakan savu on toksista valkosoluille ja vapauttaa niistä verenkiertoon proteaaseja, mm. elastaasia (Abboud ym. 1986, Donaldson ym. 1991). Toisaalta se heikentää α-1-antiproteaasin tehoa (Janoff ja Carp 1977, Laurent ja Bieth 1985). Tässä yhteydessä on todettava, että suurentuneita seerumin elastaasipitoisuuksia ei välttämättä aina todeta kaikilla tupakoitsijoilla (Hind ym. 1991). Pitoisuudet ovat suurimmillaan tunnin kuluttua intensiivisestä tupakoinnista, minkä jälkeen pitoisuudet pienenevät (Abboud ym. 1986). Oma hypoteesimme Olemme päätyneet tupakoitsijoiden suuren selkäsairausriskin selitysmalliin, jota emme ole aikaisemmasta kirjallisuudesta löytäneet. Hypoteesimme mukaan tupakoitsijoiden suurentunut sairastumisriski aiheutuu vuosia jatkuneesta seerumin suurentuneesta proteolyyttisesta aktiivisuudesta joka ylittää nikamavälilevyjen, nivelten rustopintojen ja selän ligamenttien normaalin uusiutumiskyvyn. Seurauksena on näiden kudosten rakenteen rappeutuminen ja rasituksensiedon huononeminen. Nikamavälilevyihin suurimolekyyliset proteolyyttiset entsyymit pääsevät välilevyrappeuman myötä kehittyneiden uudissuonten kautta. On varsin mahdollista, että aortan ateroskleroosista johtuva selän valtimoiden ahtautuminen edeltää proteolyyttisten entsyymien haittavaikutuksia etenkin välilevyihin kohdistuvia mutta tässä tupakoinnin ateroskleroosia nopeuttava vaikutus on mukana. Hypoteesimme varmistaminen vaatii lisätutkimuksia. Kirjallisuutta Abboud R T, Fera T, Johal S, Richter A, Gibson N. Effect of smoking on plasma neutrophil elastase level. J Lab Clin Med 1986; 108: An H S, Silveri C P, Simpson J M, ym. Comparison of smoking habits between patients with surgically confirmed herniated lumbar and cervical disc disease and controls. J Spinal Disord 1994; 7: Andersson H I, Ejlertsson G, Leden I. Widespread musculosceletal chronic pain associated with smoking. An epidemiological study in a general rural population. Scand J Rehabil Med 1998; 30: Arend W P. Interleukin-1 receptor antagonist. Adv Immunol 1993; 54: Auerbach O, Garfinkel L. Atherosclerosis and aneurysm of aorta in relation to smoking habits and age. Chest 1980; 78: Blue M L, Janoff M. Possible mechanisms of emphysema in cigarette smokers. Release of elastase from human polymorphonuclear leukocytes by cigarette condensate in vitro. Am Rev Respir Dis 1978; 117: Brage S, Bjerkedal T. Musculosceletal pain and smoking in Norway. J Epidemiol Community Health 1996; 50: Buckwalter J A. Fine structural studies of human intervertebral disc. Kirjassa: White A A, Gordon S L, toim. Proceedings of the workshop on idiopathic low back pain. St Louis: C V Mosby, 1982, s Cannon D J, Casteel L, Reed R C. Abdominal aortic aneurysm, Leriche s syndrome, inguinal herniation, and smoking. Arch Surg 1984; 119: Cannon D J, Read R C. Metastatic emphysema. A mechanism for acquiring inguinal herniation. Ann Surg 1981; 194: Cannon D J, Read R C. Blood elastolytic activity in patients with aortic aneurysm. Ann Thor Surg 1982; 34: Donaldson K, Brown G M, Drost E, Selby C, MacNee W. Does cigarette smoke enhance the proteolytic activity of neutrophils? Ann NY Acad Sci 1991; 624: Edwards D R, Murphy G, Reynolds J J, Whitman S E, Docherty A J. Transforming growth factor beta modulates the expression of collagenase and metal loprotease inhibitor. EMBO J 1987; 6: Fogelholm R, Murros K. Cigarette smoking and subarachnoid haemorrhage: a population-based case-control study. J Neurol Neurosurg Psychiat 1987; 50: Frymoyer J W, Pope M H, Costanza M C, Rosen J C, Goggin J E, Wilder D G. Epidemiologic studies of low-back pain. Spine 1980; 5: Frymoyer J W, Pope M H, Clements J H, Wilder D G, MacPherson B, Ashikaga T. Risk factors in low-back pain. J Bone Joint Surg 1983; 65-A: Goupille P, Jayson M I V, Valat J-P, Freemont A J. Matrix metalloproteinases: the clue to intervertebral disc degeneration? Spine 1998; 23: Haltiala T, Jääskinen J, Suoranta H, Valle M. Magneettikuvaus vai tietokonetomografia selkäsairauksien kuvantamisessa? Suom Lääkäril 1993; 48: Hind C R K, Joyce H, Tennent G A, Pepys M B, Pride N B. Plasma leucocyte elastase concentration in smokers. Clin Pathol 1991; 44: Hirsch C, Schajowicz E. Studies on structural changes in the lumbar annulus fibrosus. Acta Orthop Scand 1953; 22: Holm S, Maroudas A, Urban J P, Selstam G, Nachemson A. Nutrition of the intervertebral disc: solute transport and metabolism. Connect Tissue Res 1981; 8: Holm S, Nachemson A. Nutrition of the intervertebral disc: acute effects of cigarette smoking: an experimental study. Int J Microcirc Clin Exp 1984; 3: Janoff A. Elastase in tissue injury. Ann Rev Med 1985; 36: Janoff A, Carp H. Possible mechanisms of emphysema in smokers: cigarette smoke condensate suppresses protease inhibition in vitro. Am Rev Respir Dis 1977; 116: Tupakointi, seerumin suurentunut proteaasiaktiivisuus ja selkäsairaudet 2445

5 Kauppila L I. Can low-back pain be due to lumbar-artery disease? Lancet 1995(a); 346: Kauppila L I. Ingrowth of blood vessels in disc degeneration. Angiographic and histological studies of cadaveric spines. J Bone Joint Surg 1995(b); 77-A: Kauppila L I, McAlindon T, Evans S, Wilson P W F, Kiel D, Felson D T. Disc degeneration/back pain and calcification of the abdominal aorta. A 25-year follow-up study in Framingham. Spine 1997; 22: Kauppila L I, Penttilä A, Karhunen P J, Lalu K, Hannikainen P. Lumbar disc degeneration and atherosclerosis of the abdominal aorta. Spine 1994; 19: Kauppila L I, Tallroth K. Postmortem angiographic findings for arteries supplying the lumbar spine: their relationship to low-back symptoms. J Spinal Disord 1993; 6: Knight J A, Stephens R W, Bushell G R, Ghosh P, Taylor T K. Neutral protease inhibitors from human intervertebral disc and femoral head articular cartilage. Biochem Biophys Acta 1979; 584: Konsensuslausuma. Selkäsairaudet. Duodecim 1996; 112: Laurent P, Bieth J G. Cigarette smoke decreases the rate constant for the association of elastase with α1-proteinase inhibitor by a nonoxidative mechanism. Biochem Biophys Res Commun 1985; 126: Leino-Arjas P, Hänninen K, Puska P. Socioeconomic variation in back and joint pain in Finland. Eur J Epidemiol 1998; 14: Lindal E, Stefánsson J G. Connection between smoking and back pain findings from an Icelandic general population study. Scand J Rehab Med 1996; 28: Liu J, Roughley P J, Mort J S. Identification of human intervertebral disc stromelysin and its involvement in matrix degeneration. J Orthop Res 1991; 9: MacNee W, Wiggs B, Belzberg A S, Hogg J C. The effect of cigarette smoking on neutrophil kinetics in human lungs. N Engl J Med 1989; 321: MacSweeney S T R, Powell J T, Greenhalgh R M. Pathogenesis of abdominal aortic aneurysm. Br J Surg 1994; 81: McGowan S E, Hunninghake G W. Neutrophils and emphysema. N Engl J Med 1989; 321: Melrose J, Ghosh P, Taylor T K, Andrews J L. The serine protease inhibitory proteins of the human intervertebral disc: their isolation, characterization and variation with ageing and degeneration. Matrix 1992; 12: Okada Y, Watanabe S, Nakanishi I, ym. Inactivation of tissue inhibitor of metalloproteinases by neutrophil elastase and other serine proteinases. FEBS Lett 1988; 29: Rahier S, Piérard-Franchimont C, Piérard G E. La peau du sujet tapagique. Rev Med Liege 1996; 51: Rissanen V. Aortic and coronary atherosclerosis in a Finnish autopsy series of violent deaths. Väitöskirja, Helsingin yliopisto Rissanen V, Pyörälä K, Heinonen O P. Cigarette smoking in relation to coronary and aortic atherosclerosis. Acta Pathol Microbiol Scand (Section A) 1972; 80: Sackett D L, Gibson R W, Bross I D J, Pickern J W. Relation between aortic atherosclerosis and the use of cigarettes and alcohol. N Engl J Med 1968; 279: Sedowofia K A, Tomlinson I W, Weiss J B, Hilton R C, Jayson M I. Collagenolytic enzyme systems in human intervertebral disc: their control, mechanism, and their possible role in the initiation of biomechanical failure. Spine 1982; 7: Urban J P G, Roberts S. Development and degeneration of the intervertebral discs. Mol Med Today 1995; 1: Vincenti M P, Clark I M, Brinckerhoff C E. Using inhibitors of metalloproteinases to treat arthritis. Arthritis Rheum 1994; 37: Yamagishi M, Nemoto H, Kikuchi T, Shinmei M. Ruptured human disc tissues produce matrix metalloproteinase-3 and interleukin-1. Trans Ortop Res Soc 1992; 12: 438. RAINER FOGELHOLM, professori r.fogel@saunalahti.fi Pappilantie 10 B Kirkkonummi Jätetty toimitukselle Hyväksytty julkaistavaksi ANTTI ALHO, professori, ylilääkäri antti.alho@mail.invalidisaatio.fi Sairaala Orton PL Helsinki 2446

Suomen Selkäliitto Finlands Ryggförbund

Suomen Selkäliitto Finlands Ryggförbund Suomen Selkäliitto Finlands Ryggförbund MITEN TUPAKOINTI VAIKUTTAA SELKÄSI HYVINVOINTIIN Tupakointi on yksi selkäsairauksien riskitekijöistä. Tutkimusten mukaan siihen on useita eri syitä. Tupakointi vähentää

Lisätiedot

Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu

Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖN SAIRAUDET (TULES) Professori Jaro Karppinen TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖ Tuki- ja liikuntaelimistöön kuuluvat

Lisätiedot

Välilevyperäinen selkäkipu

Välilevyperäinen selkäkipu Katsaus MATS GRÖNBLAD Välilevyperäinen selkäkipu Tiedot syntymekanismista auttavat kehittämään diagnostiikkaa ja hoitoa Nikamavälilevy on selkärangan biomekaanisesti tärkeä laatikkomainen joustotyyny.

Lisätiedot

Selkäkivun diagnostiset kompastuskivet? Hannu Miettinen Kuopion yliopistollinen sairaala

Selkäkivun diagnostiset kompastuskivet? Hannu Miettinen Kuopion yliopistollinen sairaala Selkäkivun diagnostiset kompastuskivet? Hannu Miettinen Kuopion yliopistollinen sairaala Selkäsairaudet Välilevytyrä Selkäydinkanavan ahtauma Nikamasiirtymä Välilevyrappeuma Tuumorit Muut L III - IV

Lisätiedot

Tärinän vaikutukset ihmiseen. Esa-Pekka Takala, LKT, Dos. Apulaisylilääkäri

Tärinän vaikutukset ihmiseen. Esa-Pekka Takala, LKT, Dos. Apulaisylilääkäri Tärinän vaikutukset ihmiseen Esa-Pekka Takala, LKT, Dos. Apulaisylilääkäri "Tärinätauti" Selkävaivat Pahoinvointi Näköhäiriöt Tärinän terveysvaikutuksia Keskittymisvaikeudet, uneliaisuus / unettomuus,

Lisätiedot

Tarkastelukohteena terveys

Tarkastelukohteena terveys Tarkastelukohteena terveys Tupakointi ei ole painonhallintakeino: Teini-iässä runsaasti tupakoivilla on muita suurempi riski aikuisiän vyötärölihavuuteen Tytöillä teinitupakointi on yhteydessä aikuisiän

Lisätiedot

Nuoren niska-hartiakipu

Nuoren niska-hartiakipu Nuoren niska-hartiakipu Jari Arokoski, prof. fysiatrian erikoislääkäri HYKS fysiatrian klinikka / Helsingin yliopisto Esityksen sisältö Epidemiologiaa Niskahartiakäsite Etiologia Nuoren niska-hartiakipuun

Lisätiedot

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Taustaa q Metabolinen oireyhtymä (MBO, MetS) on etenkin

Lisätiedot

LANNERANGAN VÄLILEVYTYRÄLEIKKAUKSEN ENNUSTEE- SEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT

LANNERANGAN VÄLILEVYTYRÄLEIKKAUKSEN ENNUSTEE- SEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT LANNERANGAN VÄLILEVYTYRÄLEIKKAUKSEN ENNUSTEE- SEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Samppa Pihl Tutkielma Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos / Neurokirurgia

Lisätiedot

E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia

E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia Harri Hemilä Duodecim-lehti Kommentti / Keskustelua Sanoja 386 Tarjottu Duodecim lehteen julkaistavaksi 24.10.2013 Hylätty 29.10.2013 Julkaistu mielipiteenä

Lisätiedot

Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus. Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö

Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus. Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö Päivittäin tupakoivien osuus (%) 1978 2006 % 50 40 30

Lisätiedot

BMI:N VAIKUTUS TEKONIVELLEIKKAUKSEEN. IX Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi Turku EL, LT Outi Väyrynen OYS

BMI:N VAIKUTUS TEKONIVELLEIKKAUKSEEN. IX Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi Turku EL, LT Outi Väyrynen OYS BMI:N VAIKUTUS TEKONIVELLEIKKAUKSEEN IX Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi Turku 24.4.2019 EL, LT Outi Väyrynen OYS Painoindeksi eli BMI (WHO:n luokittelu) BMI (body mass index) = paino (kg)/ pituus²

Lisätiedot

Suomalainen genomitieto ja yksilöllistetty terveydenhuolto Olli Kallioniemi October 9, 2013

Suomalainen genomitieto ja yksilöllistetty terveydenhuolto Olli Kallioniemi October 9, 2013 Suomalainen genomitieto ja yksilöllistetty terveydenhuolto Olli Kallioniemi October 9, 2013 FIMM - Institiute for Molecular Medicine Finland Terveyden ylläpito vauvasta vanhuuteen Elintavat Taudit Terve

Lisätiedot

Pysyvä työkyvyttömyys riskitekijöiden varhainen tunnistaminen: voiko kaksostutkimus antaa uutta tietoa?

Pysyvä työkyvyttömyys riskitekijöiden varhainen tunnistaminen: voiko kaksostutkimus antaa uutta tietoa? Annina Ropponen TerveSuomi-seminaari 24.5.202 Pysyvä työkyvyttömyys riskitekijöiden varhainen tunnistaminen: voiko kaksostutkimus antaa uutta tietoa? Ergonomia ja kaksoset? Pysyvä työkyvyttömyys?? Tutkimusryhmä

Lisätiedot

TUPAKKA. Terveystieto. Anne Partala

TUPAKKA. Terveystieto. Anne Partala TUPAKKA Terveystieto Anne Partala Miksi tupakoidaan? Mikä saa aloittamaan tupakoinnin? Aloittaminen ei yleensä ole harkittua vaan tupakointiin ajaudutaan satunnaisten kokeilujen kautta. Tupakkaan syntyykin

Lisätiedot

SISÄLTÖ UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS

SISÄLTÖ UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS Sydänfysioterapeuttien koulutuspäivät Jyväskylä, K-S keskussairaala 27. Arto Hautala Dosentti, yliopistotutkija Oulun yliopisto

Lisätiedot

Tupakoinnin vieroituksen vaikutus leikkaustuloksiin Henry Blomster LL, KNK-erikoislääkäri 20.03.2014 Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka Kuopion

Tupakoinnin vieroituksen vaikutus leikkaustuloksiin Henry Blomster LL, KNK-erikoislääkäri 20.03.2014 Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka Kuopion Tupakoinnin vieroituksen vaikutus leikkaustuloksiin Henry Blomster LL, KNK-erikoislääkäri 20.03.2014 Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka Kuopion yliopistollinen sairaala 1 Tupakointi Tuottaa valtiolle

Lisätiedot

Firmagon eturauhassyövän hoidossa

Firmagon eturauhassyövän hoidossa Firmagon eturauhassyövän hoidossa Käytännön tietoa ja ohjeita potilaalle Eturauhassyöpään sairastuminen ja sen hoito aiheuttavat uuden elämäntilanteen. Mielessä voi pyöriä monia kysymyksiä. Ajatusten kanssa

Lisätiedot

Selkäsairauksien esiintyvyys

Selkäsairauksien esiintyvyys Selkäsairauksien esiintyvyys Lähes jokaisella suomalaisella on jossakin elämänsä vaiheessa ollut selkäkipuja. Selkävaivat ovat pääosin ohimeneviä ja niissä on hyvä ennuste. (toipuminen on todennäköistä)

Lisätiedot

SYDÄN- JA VERENKIERTOELINTEN TAUDIT

SYDÄN- JA VERENKIERTOELINTEN TAUDIT SYDÄN- JA VERENKIERTOELINTEN TAUDIT Tupakoinnin ja sydän- ja verenkiertoelinten tautien syy-yhteys on tunnettu jo 1950-luvulta. Tupakointi on merkittävin ennaltaehkäistävissä oleva sydän- ja verenkiertoelinten

Lisätiedot

Lanneselän välilevytyräleikkausten tulokset

Lanneselän välilevytyräleikkausten tulokset Selkävaivat Matti Hurme ja Hannu Alaranta Hyvää leikkaustulosta voidaan ennustaa nuorehkolle välilevytyräpotilaalle, jolla on selvät leikkausaiheet mutta ei psyykkisiä eikä sosiaalisia ongelmia eikä ylipainoa

Lisätiedot

Fabryn taudin neurologiset oireet ja löydökset. Aki Hietaharju Neurologipäivät Helsinki

Fabryn taudin neurologiset oireet ja löydökset. Aki Hietaharju Neurologipäivät Helsinki Fabryn taudin neurologiset oireet ja löydökset Aki Hietaharju Neurologipäivät Helsinki 31.10.2018 Fabryn tauti Lysosomaalinen kertymäsairaus Glykosfingolipidisubstraattien kertyminen plasmaan, virtsaan

Lisätiedot

Seraquin. Luonnollista suojaa koiran ja kissan nivelille

Seraquin. Luonnollista suojaa koiran ja kissan nivelille Seraquin Luonnollista suojaa koiran ja kissan nivelille Nivelrikko Tavallisin syy koiran nivelperäiseen kipuun ja ontumiseen 20 % kaikista koirista sairastaa Suomessa 110 000 nivelrikkoista koiraa lonkkanivelet,

Lisätiedot

Hyötyosuus. ANNOS ja sen merkitys lääkehoidossa? Farmakokinetiikan perusteita. Solukalvon läpäisy. Alkureitin metabolia

Hyötyosuus. ANNOS ja sen merkitys lääkehoidossa? Farmakokinetiikan perusteita. Solukalvon läpäisy. Alkureitin metabolia Neurofarmakologia Farmakologian perusteiden kertausta Pekka Rauhala Syksy 2012 Koulu, Mervaala & Tuomisto, 8. painos, 2012 Kappaleet 11-30 (pois kappale 18) tai vastaavat asiat muista oppikirjoista n.

Lisätiedot

Hyvinvointiin vaikuttavia lopettamisen hyötyjä ovat myös parempi suorituskyky, stressin väheneminen, parempi uni ja keskittymiskyky.

Hyvinvointiin vaikuttavia lopettamisen hyötyjä ovat myös parempi suorituskyky, stressin väheneminen, parempi uni ja keskittymiskyky. Tupakatta terveenä! 2 Lopettaminen kannattaa aina! Tupakkatuotteet lyhentävät käyttäjänsä elinikää keskimäärin 8 10 vuotta. Ilman tupakkaa on terveempi ja sairastumisriski pienenee. Elämänlaatu paranee

Lisätiedot

Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely. Jaro Karppinen, professori, OY

Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely. Jaro Karppinen, professori, OY Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely Jaro Karppinen, professori, OY Mistä selkäkipu johtuu? Vakava tai spesifi Vakava tauti Spesifinen tauti välilevytyrä spondylartropatiat traumat ym. Epäspesifi

Lisätiedot

Valtimotaudin ABC 2016

Valtimotaudin ABC 2016 Valtimotaudin ABC 2016 Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen

Lisätiedot

SELKÄSAIRAUKSIEN RISKITEKIJÄT JA EHKÄISY

SELKÄSAIRAUKSIEN RISKITEKIJÄT JA EHKÄISY SELKÄSAIRAUKSIEN RISKITEKIJÄT JA EHKÄISY Kaija Vestervik Ruumiillinen työ (etenkin toistuva nostaminen, hankalat työasennot ja tärinä), vähäinen vapaa-ajan liikunta, vartalolihasten heikkous, autolla ajo,

Lisätiedot

Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet. Raija Tahvonen

Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet. Raija Tahvonen Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet Raija Tahvonen Terveellinen ruokavalio on kasvivoittoinen Runsaasti: Kasviksia, marjoja ja hedelmiä Viljatuotteet pääosin täysjyväviljaa Kalaa ja

Lisätiedot

Kokkonen V, Koskenvuo K. Nuoren kuntoutusrahaa saa yhä useampi. Sosiaalivakuutus 2015;1:29.

Kokkonen V, Koskenvuo K. Nuoren kuntoutusrahaa saa yhä useampi. Sosiaalivakuutus 2015;1:29. Karoliina Koskenvuo Julkaisut 1998 Tieteelliset artikkelit, katsaukset ja raportit Koskenvuo K, Koskenvuo M. Childhood adversities predict strongly the use of psychotrophic drugs in adulthood: a population

Lisätiedot

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ Yleislääkäripäivät 2017 Veikko Salomaa, LKT Tutkimusprofessori 23.11.2017 Yleislääkäripäivät 2017 / Veikko Salomaa 1 SIDONNAISUUDET Kongressimatka, Novo Nordisk

Lisätiedot

Geriatripäivät 2013 Turku

Geriatripäivät 2013 Turku Eteisvärinäpotilaan antikoagulanttihoidon nykysuositukset Geriatripäivät 2013 Turku Matti Erkko OYL/Kardiologi TKS sydänpkl Normaali sinusrytmi ja eteisvärinä 2 2 Eteisvärinä on yleinen Eteisvärinä aiheuttaa

Lisätiedot

NHS: TUPAKATTA PARANET PAREMMIN

NHS: TUPAKATTA PARANET PAREMMIN NHS: TUPAKATTA PARANET PAREMMIN Jorma Hannukainen Thorax-verisuonikirurgian erikoislääkäri,eläkkeellä 19.3.2018 HESARI 5/2016 Olemme nyt Satakunnan sairaanhoitopiirissä samalla asialla. Tahtotilamme :tupakoimatta

Lisätiedot

Keuhkoahtaumatauti 2007

Keuhkoahtaumatauti 2007 Keuhkoahtaumatauti 2007 Maailmanlaajuisesti jopa 16 miljoonaa ihmistä sairastaa keuhkoahtaumatautia. Kansainvälisten tutkimusten mukaan 56 85 prosenttia tautitapauksista saattaa olla diagnosoimatta (Kinnula,

Lisätiedot

Lannerankakanavan ahtauma. Arto Herno

Lannerankakanavan ahtauma. Arto Herno Selkävaivat Lannerankakanavan ahtauma Arto Herno Lumbaalinen spinaalistenoosi (LSS) on tunnettu noin 45 vuotta. Väestön keski-iän jatkuvasti noustessa se alkaa olla ikääntyvien ihmisten lanneselkä- ja

Lisätiedot

Tupakka ja leikkaus. LT Vilja Palkama, anestesialääkäri, Sairaala Orton

Tupakka ja leikkaus. LT Vilja Palkama, anestesialääkäri, Sairaala Orton Tupakka ja leikkaus LT Vilja Palkama, anestesialääkäri, Sairaala Orton Tupakoinnin historiaa Intiaanien nautintoaine ajanlaskun alusta 1559 Portugalin suurlähettiläs Jean Nicot lähetti tupakkaa kotimaahansa

Lisätiedot

Savuton sairaala auditointitulokset 2012. Minna Pohjola, suunnittelija, VSSHP Piia Astila-Ketonen, suunnittelija ma, SATSHP

Savuton sairaala auditointitulokset 2012. Minna Pohjola, suunnittelija, VSSHP Piia Astila-Ketonen, suunnittelija ma, SATSHP Savuton sairaala auditointitulokset 2012 Minna Pohjola, suunnittelija, VSSHP Piia Astila-Ketonen, suunnittelija ma, SATSHP MIKSI Savuton sairaala -ohjelmaa tarvitaan? Tupakkateollisuus on hämmentänyt ihmisten

Lisätiedot

Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja tapaturmavammojen vaikutus varusmiehen toimintakykyyn ja myöhempään sairastavuuteen

Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja tapaturmavammojen vaikutus varusmiehen toimintakykyyn ja myöhempään sairastavuuteen Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja tapaturmavammojen vaikutus varusmiehen toimintakykyyn ja myöhempään sairastavuuteen Harri Pihlajamäki Professori, ortopedian ylilääkäri Tampereen yliopisto ja Seinäjoen

Lisätiedot

Tutkijaprofessori Tapio Videman 11.12.2006 Helsingin yliopisto, Kansanterveystieteen laitos, Kaksostutkimus ja Albertan yliopisto, Kanada:

Tutkijaprofessori Tapio Videman 11.12.2006 Helsingin yliopisto, Kansanterveystieteen laitos, Kaksostutkimus ja Albertan yliopisto, Kanada: Tutkijaprofessori Tapio Videman 11.12.2006 Helsingin yliopisto, Kansanterveystieteen laitos, Kaksostutkimus ja Albertan yliopisto, Kanada: Elämänaikaisen kasvu- ja työympäristöaltistuksen ja perimän sekä

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017)

Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017) Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017) 1 2 Keston mukaan selkäkipu jaetaan akuuttiin (alle 6 vkoa), subakuuttiin

Lisätiedot

Osteoporoosi (luukato)

Osteoporoosi (luukato) Osteoporoosi (luukato) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Osteoporoosi tarkoittaa, että luun kalkkimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut. Silloin luu voi murtua

Lisätiedot

LUUNTIHEYS LANNERANGAN VÄLILEVYTYRÄN ENNUSTEKIJÄNÄ

LUUNTIHEYS LANNERANGAN VÄLILEVYTYRÄN ENNUSTEKIJÄNÄ LUUNTIHEYS LANNERANGAN VÄLILEVYTYRÄN ENNUSTEKIJÄNÄ Olli Hakanen Opinnäytetyö Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Neurokirurgian oppiaine Helmikuu 2012 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Terveystieteiden

Lisätiedot

Nikotiiniriippuvuus. Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö

Nikotiiniriippuvuus. Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö Nikotiiniriippuvuus Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö 8.2.2016 1 Miksi nikotiiniriippuvuus on tärkeä asia? Tupakan nikotiini aiheuttaa fyysistä riippuvuutta. Tupakkariippuvuuteen

Lisätiedot

Toisenkin tupakointi voi tappaa tupakointi ei ole vain tupakoijan oma asia

Toisenkin tupakointi voi tappaa tupakointi ei ole vain tupakoijan oma asia Toisenkin tupakointi voi tappaa tupakointi ei ole vain tupakoijan oma asia Kari Reijula, professori Helsingin yliopisto ja Työterveyslaitos 30.7.2014 1 Huonot uutiset: Tupakointi on yksi suurimmista kansanterveysongelmista

Lisätiedot

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012 Lihavuus kansanterveyden haasteena Lihavuus kuoleman vaaratekijänä Yli 6000 lihavan keskimäärin 15 vuoden seuranta

Lisätiedot

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ Tee tilaa kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon Lähteet 1. Catapano et al. ESC/EAS Guidelines for the management of dyslipidaemias. Atherosclerosis 2016;

Lisätiedot

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta?

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Mikä puuttuu potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Alentaa 1-4 kolesterolia todistetun tehokkaasti Terveysvaikutteiset elintarvikkeet, joihin on lisätty kasvistanolia*, tarjoavat tehokkaan

Lisätiedot

SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 5/2019)

SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 5/2019) SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 5/2019) KAIKILLE SOPIVA HAVAINTOMATERIAALI Tervapurkki ja opaste Rahapurkki ja opaste (tupakasta) Tuoksupurkit (tupakanhajuinen ja raikas t-paita) ja opaste Nuuskapurkit

Lisätiedot

Koska nuoren henkilön selkäkivun syynä voi

Koska nuoren henkilön selkäkivun syynä voi Selkävaivat Nuoren selkävaivojen yleisyys ja taustat Jouko J. Salminen ja Urho Kujala Eri tutkimusten mukaan jopa puolet nuorista ilmoittaa kokeneensa selkäkipua. Osuus kasvaa iän mukana. Suomalaista nuorista

Lisätiedot

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia Erkki Vartiainen, LKT, professori, ylijohtaja 7.10.2013 1 Jyrkkä lasku sepelvaltimotautikuolleisuudessa Pohjois-Karjala ja koko Suomi 35 64-vuotiaat

Lisätiedot

Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski

Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski + Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski LINNEA KARLSSON + Riskitekijöitä n Ulkonäköön liittyvät muutokset n Toimintakyvyn menetykset n Ikätovereista eroon joutuminen

Lisätiedot

HETKESSÄ NOTKEEKS? Opas tanssijan itsenäiseen fasciaharjoitteluun

HETKESSÄ NOTKEEKS? Opas tanssijan itsenäiseen fasciaharjoitteluun HETKESSÄ NOTKEEKS? Opas tanssijan itsenäiseen fasciaharjoitteluun Ida Fredriksson Tuukka Kari Joonas Ryhänen Petri Sirviö Savonia AMK, fysioterapian koulutusohjelma Mitä fasciat ovat? Sidekudosrakenteista/tiukasti/tiheästi

Lisätiedot

Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Proscar 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Eturauhanen on ainoastaan miehillä oleva rauhanen. Eturauhanen

Lisätiedot

Tervetuloa. Nivelristeilylle viihtymään ja viisastumaan!

Tervetuloa. Nivelristeilylle viihtymään ja viisastumaan! Suomen Nivelyhdistys ry Tervetuloa Nivelristeilylle viihtymään ja viisastumaan! Nivelrikko mikä se on ja mitä se meille merkitsee?! Esko Kaartinen Ortopedi Miksi nivelrikosta ylipäätänsä pitää väkeä valistaa?

Lisätiedot

Mitä selkävaiva maksaa - selkäsairauksien suorat ja epäsuorat kustannukset

Mitä selkävaiva maksaa - selkäsairauksien suorat ja epäsuorat kustannukset Mitä selkävaiva maksaa - selkäsairauksien suorat ja epäsuorat kustannukset Timo Pohjolainen 1, Seppo Seitsalo 2, Reijo Sund 3, Hannu Kautiainen 4 1 Kuntoutus Orton, 2 Sairaala Orton; 3 Stakes, 4 Medcare

Lisätiedot

KIVUNLIEVITYS: AC+H-HOITO OLI PAREMPI KUIN AC-HOITO

KIVUNLIEVITYS: AC+H-HOITO OLI PAREMPI KUIN AC-HOITO KIVUNLIEVITYS: AC+H-HOITO OLI PAREMPI KUIN AC-HOITO SYNVISC + asianmukainen hoito -ryhmässä WOMAC-kipupisteet pienenivät 12 kk kohdalla 38 %, kun taas pelkän asianmukaisen hoidon ryhmässä luku oli 13 %.

Lisätiedot

Tupakointi, tupakoinnin lopettaminen ja lääkeinteraktiot

Tupakointi, tupakoinnin lopettaminen ja lääkeinteraktiot Tupakointi, tupakoinnin lopettaminen ja lääkeinteraktiot Kari Raaska, LT Psykiatrian ja kliinisen farmakologian el Ylilääkäri HySHA:n psykiatrian ty Biomedicum 2014-12-2 Tupakointi ja lääkeinteraktiot

Lisätiedot

Nuorten tupakointitilanne ja uudet haasteet

Nuorten tupakointitilanne ja uudet haasteet Nuorten tupakointitilanne ja uudet haasteet Hanna Ollila, asiantuntija Tupakka-, päihde- ja rahapelihaitat -yksikkö 2.12.2014 1 Nykytilanne Kouluterveyskyselyn valossa Uusia tuloksia: Aloittamisalttius

Lisätiedot

MASENNUKSEN EPIDEMIOLOGIA. Jouko Miettunen, Professori, Akatemiatutkija Terveystieteiden tutkimusyksikkö Oulun yliopisto

MASENNUKSEN EPIDEMIOLOGIA. Jouko Miettunen, Professori, Akatemiatutkija Terveystieteiden tutkimusyksikkö Oulun yliopisto MASENNUKSEN EPIDEMIOLOGIA Jouko Miettunen, Professori, Akatemiatutkija Terveystieteiden tutkimusyksikkö Oulun yliopisto 1 Yleisyys Sisältö Maailmalla Suomessa Riskitekijät Sosiaaliluokka, siviilisääty

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

Ikääntyvän työntekijän muotokuva TOKI-seminaari Oulussa 10.6.2011

Ikääntyvän työntekijän muotokuva TOKI-seminaari Oulussa 10.6.2011 Ikääntyvän työntekijän muotokuva TOKI-seminaari Oulussa 10.6.2011 Lähteenä: 65-vuotiaiden aikuisneuvolan tutkimustiedot & Sosioekonomiset terveyserot Pohjois-Pohjanmaalla 16.6.2011 geriatrian ylilääkäri

Lisätiedot

Tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö, huumeet.

Tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö, huumeet. Yleinen luulo on, että syy erektiohäiriöön löytyisi korvien välistä. Tosiasiassa suurin osa erektiohäiriöistä liittyy sairauksiin tai lääkitykseen. Jatkuessaan erektiohäiriö voi toki vaikuttaa mielialaankin.

Lisätiedot

Mitä resistentin mikrobin kantajuus merkitsee? Reetta Huttunen LT, infektiolääkäri, apulaisylilääkäri, TAYS, infektioyksikkö

Mitä resistentin mikrobin kantajuus merkitsee? Reetta Huttunen LT, infektiolääkäri, apulaisylilääkäri, TAYS, infektioyksikkö Mitä resistentin mikrobin kantajuus merkitsee? Reetta Huttunen LT, infektiolääkäri, apulaisylilääkäri, TAYS, infektioyksikkö Asia on kyllä tärkeä mutta älkää olko huolissanne? Terveydenhuollon laitoksessa

Lisätiedot

Selkävaivat ovat niin yleisiä ja suurin osa itsestään

Selkävaivat ovat niin yleisiä ja suurin osa itsestään Selkävaivat Minna Erkintalo, Hannu Suoranta ja Hannu Manninen Kaikkia selkävaivaisia ei ole tarkoituksenmukaista tutkia kuvantamalla. Kuvantamistutkimukset ovat aiheellisia, jos vaivat jatkuvat yli kuusi

Lisätiedot

class I T (Munz, autophagy (Argiris, 2008) 30 5 (Jemal, 2009) autophagy HLA / 4 21 (Sakakura, 2007; Chikamatsu, 2008; Chikamatsu, 2009) in vitro

class I T (Munz, autophagy (Argiris, 2008) 30 5 (Jemal, 2009) autophagy HLA / 4 21 (Sakakura, 2007; Chikamatsu, 2008; Chikamatsu, 2009) in vitro 65 35 (Argiris, 2008)30 5 (Jemal, 2009) / 1991Boon / 4 21 (Sakakura, 2007; Chikamatsu, 2008; Chikamatsu, 2009) / / (Sakakura, 2005; Sakakura, 2006; Sakakura, 2007; Chikamatsu, 2007; Chikamatsu, 2008)/

Lisätiedot

AIVOT JA INFORMAATIOÄHKY

AIVOT JA INFORMAATIOÄHKY AIVOT JA INFORMAATIOÄHKY Juhani Juntunen Professori, vakuutuslääketieteen ja neurotoksikologian dosentti Neurologian erikoislääkäri Share of GDP Three phases of development of economic structures each

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Muuttuuko ihminen ja jos niin mihin suuntaan? 22.11.2012. Harri Vainio. SALVE-tutkimusohjelman päätösseminaari 21.11.

Hyvinvointia työstä. Muuttuuko ihminen ja jos niin mihin suuntaan? 22.11.2012. Harri Vainio. SALVE-tutkimusohjelman päätösseminaari 21.11. Hyvinvointia työstä Muuttuuko ihminen ja jos niin mihin suuntaan? SALVE-tutkimusohjelman päätösseminaari 21.11.2012 Harri Vainio 1 Miksi nousimme kahdelle jalalle 6-4,2 miljoonaa vuotta sitten? Ihmisapinoiden

Lisätiedot

Nivelrikon välittäjäaineet

Nivelrikon välittäjäaineet NIVELRIKKO Mikko J. Lammi, Jari Arokoski, Katriina Vuolteenaho ja Eeva Moilanen Nivelrikon välittäjäaineet Normaalissa rustossa vallitsee tasapainotila kudosta tuottavien ja hajottavien prosessien kesken,

Lisätiedot

The relationship between leisuretime physical activity and work stress with special reference to heart rate variability analyses

The relationship between leisuretime physical activity and work stress with special reference to heart rate variability analyses The relationship between leisuretime physical activity and work stress with special reference to heart rate variability analyses Teisala Tiina, TtM, tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopisto Terveystieteiden

Lisätiedot

DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010. 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1

DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010. 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1 DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1 Depressio ja itsetuhoisuus kansantauteja jo nuoruusiässä? Terveyskirjasto

Lisätiedot

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS Sisältö Sydän ja nivelreuma Sydän- ja verisuonitaudit - ateroskleroosi - riskitekijät Nivelreuma ja sydän- ja verisuonitaudit - reumalääkitys ja sydän Kuinka

Lisätiedot

Työn muutokset kuormittavat

Työn muutokset kuormittavat Työn muutokset kuormittavat Kirsi Ahola, tiimipäällikkö, työterveyspsykologian dosentti Sisältö Mikä muutoksessa kuormittaa? Keitä muutokset erityisesti kuormittavat? Miten muutosten vaikutuksia voi hallita?

Lisätiedot

Helsingin Johtajatutkimus 1964-2005. 1919-34 syntyneiden johtajien 26-39 vuoden seurantatutkimus

Helsingin Johtajatutkimus 1964-2005. 1919-34 syntyneiden johtajien 26-39 vuoden seurantatutkimus Helsingin Johtajatutkimus 1964-05 Timo Strandberg Geriatrian professori Oulun yliopisto Helsingin Johtajatutkimus 1964-05 Elämänlaatu, successful aging, compression of morbidity Painonmuutoksen merkitys

Lisätiedot

Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit

Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit Käännös kielelle: Laatija: Sähköposti: SOC 1 Henkilöiden, joilla on nivelreumaoireita, tulee päästä ajoissa diagnoosin (erottavan) tekemiseen pätevän terveydenhoidon

Lisätiedot

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Huomautus: Seuraavat muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen tiettyihin kohtiin tehdään sovittelumenettelyn

Lisätiedot

Kansantautien kanssa työelämässä

Kansantautien kanssa työelämässä Kansantautien kanssa työelämässä Eira Viikari-Juntura Tutkimusprofessori, teemajohtaja Työkyvyn tuki Kansantautien kanssa työelämässä: ehkäisevän, edistävän ja kuntouttavan toiminnan kehittämis- ja arviointihankkeet

Lisätiedot

Nikotiniriippuvuus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry

Nikotiniriippuvuus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Nikotiniriippuvuus Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Nikotiini On keskushermoston reseptoreita stimuloiva ja sen välittäjäaineita (asetylkoliini,

Lisätiedot

Hip-Spine syndrooma ja EOS

Hip-Spine syndrooma ja EOS Hip-Spine syndrooma ja EOS eli selkä-lantio-linjauksen kuvantaminen Tekonivelpäivät 25.4.2019, Turku LT Katri Pernaa, Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Vastuualuejohtaja, TYKS ORTO Selkäkeskus

Lisätiedot

BIOHIT OYJ. globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys

BIOHIT OYJ. globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys BIOHIT OYJ globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys 1 Biohit lyhyesti Biohit Oyj on globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys. Biohitin missio on "Innovating

Lisätiedot

Tupakka- ja nikotiiniriippuvaisen Käypä hoito

Tupakka- ja nikotiiniriippuvaisen Käypä hoito Tupakka- ja nikotiiniriippuvaisen Käypä hoito Lääkärin rooli tupakka- ja nikotiiniriippuvuuden hoidossa Pfizer lounassymposium Lääkäripäivät 2015 Klas Winell LT, EL, Tupakkariippuvuus ja tupakasta vieroitus

Lisätiedot

Onko eteisvärinä elintapasairaus? Suomen Verenpaineyhdistyksen syysristeily 2015 Päivi Korhonen

Onko eteisvärinä elintapasairaus? Suomen Verenpaineyhdistyksen syysristeily 2015 Päivi Korhonen Onko eteisvärinä elintapasairaus? Suomen Verenpaineyhdistyksen syysristeily 2015 Päivi Korhonen Men Women NEJM 1997; 337:1360-69 Two new epidemics of cardiovascular disease are emerging: heart failure

Lisätiedot

Mitä selkävaiva maksaa?

Mitä selkävaiva maksaa? Alkuperäistutkimus Timo Pohjolainen, Seppo Seitsalo, Reijo Sund ja Hannu Kautiainen Mitä selkävaiva maksaa? Selvitimme selkävaivoja sairastaneiden hoito-, kuntoutus-, sairausloma- ja eläketiedot Stakesin

Lisätiedot

Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015

Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015 Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015 Iäkkäiden mielenterveysoireiden ilmenemiseen vaikuttavia tekijöitä Keskushermoston rappeutuminen Muut

Lisätiedot

VII Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi Oulu 8.4.2015 EL, LT Outi Väyrynen PPSHP

VII Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi Oulu 8.4.2015 EL, LT Outi Väyrynen PPSHP VII Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi Oulu 8.4.2015 EL, LT Outi Väyrynen PPSHP WHO:n lihavuuden luoki1elu BMI (body mass index) = paino (kg)/ pituus² (m²) Alipaino < 18.50 Normaali 18.50-24.99

Lisätiedot

Ikämiesten seksuaalisuus

Ikämiesten seksuaalisuus Ikämiesten seksuaalisuus Ikämiesten seksuaalisuus Turku 26.1.2012 Juhana Piha Fysiologian dosentti, Kliinisen fysiologian erikoislääkäri Kliininen seksologi (vaativa erityistaso, NACS) Seksuaalisuuden

Lisätiedot

Cosentyx-valmisteen (sekukinumabi) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto

Cosentyx-valmisteen (sekukinumabi) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto EMA/775515/2014 Cosentyx-valmisteen (sekukinumabi) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto Tämä on Cosentyx-valmisteen riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joilla varmistetaan,

Lisätiedot

BM = bending moment = Vääntövoimat sagittaalitasossa (flexio-extensio). = Vääntövomat frontaalitasossa (sivutaivutus).

BM = bending moment = Vääntövoimat sagittaalitasossa (flexio-extensio). = Vääntövomat frontaalitasossa (sivutaivutus). 1 2 C = compression = puristava kuormitus, jonka suuntautuu välilevyyn kohtisuoraan Aiheutuu pääosin vartalonlihasten jännityksestä ja ylävartalon painosta (+ ulkoisesta kuormasta). Selkärangan heikko

Lisätiedot

Liikunta terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa

Liikunta terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa Liikunta terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa Jyrki Kettunen Dosentti, ft Arcada Nykytila Liikunta on jäänyt riittämättömäksi keinoksi vaikuttaa terveyden ylläpitämiseen ja monien sairauksien

Lisätiedot

Autoimmuunitaudit: osa 1

Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,

Lisätiedot

Ravitsemus- ja liikuntasuositukset ja painonhallinta

Ravitsemus- ja liikuntasuositukset ja painonhallinta Ravitsemus- ja liikuntasuositukset ja painonhallinta Mikael Fogelholm, ravitsemustieteen professori Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Elintarvike- ja ympäristötieteiden

Lisätiedot

Nuuskatupakka vahingoittaa elimistöä

Nuuskatupakka vahingoittaa elimistöä Nuuskatupakka vahingoittaa elimistöä dos, el Kristiina Patja Johtava ylilääkäri, Kirkkonummen terveyskeskus Tupakka, nikotiini ja media Kenen sanoja valitsemme? Haitallinen - vähemmän haitallinen haitaton?

Lisätiedot

Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry

Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Yhdistys aloitti toimintansa 1.1.2012, kun Elämäntapaliitto, Elämä On Parasta Huumetta

Lisätiedot

Klaudikaatio eli katkokävely. Potilasohje.

Klaudikaatio eli katkokävely. Potilasohje. Klaudikaatio eli katkokävely Potilasohje Katkokävely eli klaudikaatio Yksi valtimotaudin mielipaikoista ovat alaraajoihin johtavat valtimot. Aortta haarautuu lantion korkeudella kahdeksi lonkkavaltimoksi,

Lisätiedot

Tupakointi vähenee koko ajan

Tupakointi vähenee koko ajan TOSITIETOA Tupakka Tupakointi vähenee koko ajan Ennen vanhaan tupakoitiin paljon. Tupakointi oli sallittua ravintoloissa, junissa, lentokoneissa ja työpaikoilla. Nykyään tupakointia sisätiloissa rajoittaa

Lisätiedot

Vastaa lyhyesti selkeällä käsialalla. Vain vastausruudun sisällä olevat tekstit, kuvat jne huomioidaan

Vastaa lyhyesti selkeällä käsialalla. Vain vastausruudun sisällä olevat tekstit, kuvat jne huomioidaan 1 1) Tunnista molekyylit (1 piste) ja täytä seuraava taulukko (2 pistettä) a) b) c) d) a) Syklinen AMP (camp) (0.25) b) Beta-karoteeni (0.25 p) c) Sakkaroosi (0.25 p) d) -D-Glukopyranoosi (0.25 p) 2 Taulukko.

Lisätiedot

Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1b Tietoa sairauden esiintyvyydestä Vuonna

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Alueellinen koulutus 21.4.2016 eval Henrik Söderström / TYKS Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Keuhkoahtaumatauti, mikä se on? Määritelmä (Käypä

Lisätiedot

Suolan terveyshaitat ja kustannukset

Suolan terveyshaitat ja kustannukset Suolan terveyshaitat ja kustannukset Antti Jula, ylilääkäri, sisätautiopin dosentti, THL Seminaari Suola Näkymätön vaara 8.2.2011 Verenpaine ja aivohalvauskuolleisuus Prospective Studies Collaboration,

Lisätiedot

VÄLILEVYTYRÄN LEIKKAUSTULOKSEEN VAIKUTTAVAT ENNUSTEKIJÄT

VÄLILEVYTYRÄN LEIKKAUSTULOKSEEN VAIKUTTAVAT ENNUSTEKIJÄT VÄLILEVYTYRÄN LEIKKAUSTULOKSEEN VAIKUTTAVAT ENNUSTEKIJÄT Prognostic factors of lumbar disc herniation surgery Anniina Kinnunen Opinnäytetyö Lääketieteen koulutusohjelma Itä Suomen yliopisto Neurokirurgia

Lisätiedot

Nivelrikon etiopatogeneesi

Nivelrikon etiopatogeneesi Katsaus Nivelrikon etiopatogeneesi Jari P. A. Arokoski, Mikko J. Lammi, Mika M. Hyttinen, Ilkka Kiviranta, Jyrki J. Parkkinen, Jukka S. Jurvelin, Markku I. Tammi ja Heikki J. Helminen Nivelrikon patofysiologia

Lisätiedot