SELKÄSAIRAUKSIEN RISKITEKIJÄT JA EHKÄISY

Transkriptio

1 SELKÄSAIRAUKSIEN RISKITEKIJÄT JA EHKÄISY Kaija Vestervik Ruumiillinen työ (etenkin toistuva nostaminen, hankalat työasennot ja tärinä), vähäinen vapaa-ajan liikunta, vartalolihasten heikkous, autolla ajo, tapaturmat, liikapainoisuus, tupakointi ja stressi ovat tekijöitä, joilla on osoitettu olevan yhteyttä selkäsairauksien ilmaantuvuuteen ja vallitsevuuteen. Tutkimuksia on kuitenkin liian vähän ja niissä on liikaa heikkouksia, jotta yksityiskohtaisia suosituksia selkäsairauksien ehkäisemiseksi olisi laadittavissa. Mikäli keksitään keinoja vaikuttaa elintapoihin ja työn laatuun, suuri osa selkäongelmista voi olla ehkäistävissä. Selkäsairauksien ehkäisyn erään painopisteen on oltava terveydenhuollossa. Myös tapaturmien tehostettu torjunta voisi vähentää merkitsevästi selkäsairauksien yleisyyttä. Terveyden laaja-alainen edistäminen on sopiva päälinja selkäsairauksien ehkäisyyn. Väestön selkäongelma ilmenee pikemminkin eräänlaisena jatkumona kuin selvästi erottuvana potilasjoukkona: vain viidesosa suomalaisista välttää selkäongelmat kokonaan, puolella väestöstä ilmenee toistuvia kipujaksoja ja heistä noin kolmasosalla selkäongelma kehittyy pitkäaikaiseksi huonontaen toimintakykyä ja haitaten jokapäiväisiä tehtäviä. Tästä syystä selkäsairauksien torjuntaan tarvittaisiin koko väestöön kohdistuvia toimenpiteitä, lähinnä ehkäisyä. Selkäsairauksien ehkäisy edellyttää, että tunnetaan kausaalisia (syytä ilmaisevia) riskitekijöitä, joihin vaikuttamalla sairastumisvaaran voitaisiin toivoa pienenevän. Alaselän kipujen ja oireyhtymien riskitekijöitä on toistaiseksi pyritty tunnistamaan tai niiden merkitystä arvioimaan noin sadassa tutkimuksessa. Yhteenvetoja tuloksista on esitetty lukuisissa suomalaisissakin kirjallisuustutkimuksissa. Luotettavien diagnostisten menetelmien puute on ollut pahimpana esteenä selkäsairauksien syytekijöiden tunnistamiseen tähtäävälle epidemiologiselle (esiintyneisyyttä ja levinneisyyttä käsittelevä) tutkimustyölle. Useimmat tähänastiset tutkimukset ovat käsitteellisestikin pulmallisia, koska ne ovat kohdistuneet vaivoihin eivätkä sairauksiin. Kipuja ja oireyhtymiä (kenties välilevytyrän aiheuttamaa iskiasta lukuun ottamatta) ei ole pystytty erottelemaan homogeenisiin (tasakoosteisiin) ryhmiin, vaan niitä on jouduttu luokittelemaan keston, frekvenssin (esiintymistiheys), hoitovalintojen ja haittojen mukaan. Tällöin jää epävarmaksi, mihin mahdollinen riskitekijä on oikeastaan yhteydessä. Lisäksi suurin osa julkaistuista

2 tutkimuksista on asetelmaltaan takenevia tai poikittaisia, jolloin vertailuharhan mahdollisuus on ilmeinen. Myös sekoittavien tekijöiden hallinta on ollut usein puutteellista. Syy-yhteyksiä koskevat päätelmät ovat näin ollen mahdollisia vain varauksin. Liikunta ja lihasvoima Liikunnalla ja selän kuormittumisella voi olla sekä sairauksilta suojaavia että niille altistavia vaikutuksia. Liikunnan ansiosta vahvistuneet vartalolihakset saattavat vaimentaa sellaisia lannerankaan kohdistuvia äkillisiä voimia, jotka muuten vaurioittaisivat välilevyjä. Kolmen etenevän tutkimuksen tulokset tukevat oletusta lihasvoiman suojavaikutuksesta. Chaffin ja Park (1973) havaitsivat selän huonon isometrisen nostovoiman ennustavan selkäkipuja. Kööpenhaminalaisessa väestönäytteessä ja Helsingin kaupungin työntekijöillä selän hyvä kestovoima ennusti selkäkivun pienentynyttä ilmaantuvuutta yhden vuoden seurannan aikana, mutta muilla lihasvoimilla ei havaittu merkitsevää yhteyttä selkäkipuun. Kahdessa muussa etenevässä tutkimuksessa ei kuitenkaan todettu yhteyksiä lihasvoimien ja selkäkipujen riskin välillä. Liikunnan on havaittu ennustavan selkäkivun muttei välilevytyrän pienentynyttä ilmaantuvuutta. Liikunnan yhteyttä selkäongelmien vaaraan on kuitenkin tutkittu valitettavan vähän ja ristiriitaisia havaintoja on julkaistu, mikä haittaa päätelmiä. Liikunnan harrastajat ovat lisäksi terveyden suhteen valikoitunut ryhmä, mikä voi selittää heidän hyvää ennustettaan selänkin osalta. Valikoituminen voisi selittää myös paradoksin, että työaikana tapahtuva kuormittuminen näyttää selälle vaaralliselta mutta vapaa-ajalla tapahtuva suojaavalta. Poikkeuksena tästä yleisestä säännöstä on usein toistuva nostaminen, joka vapaa-aikanakin on lanneselän välilevytyrän riskitekijä. Ehkäiseekö liikunta selkäsairauksia - ja jos ehkäisee, niin millainen liikunta - saattaa olla vaikeasti selvitettävissä. Tähänastiset interventiotutkimukset viittaavat siihen, että harjoittelemalla voidaan vahvistaa selkälihaksia ja vähentää selkäkipujen aiheuttamaa työkyvyttömyyttä. Tutkimuksia on kuitenkin vähän, julkaistut aineistot pieniä ja seurannat lyhytaikaisia. Työ Käsitys selän rasittamisen haitallisuudesta levisi laajalle ja 1980 luvuilla, joten fyysisen kuormituksen yhteyttä selkäkipuihin on tutkittu melko paljon. Ruumiillinen työ on lukuisten tutkimusten perusteella kiistatta yhteydessä selkäkivun, iskiaksen ja lannerangan rappeutuman yleisyyteen, etenkin, jos työhön liittyy paljon nostamista, hankalia työasentoja ja vartalon tärinää. Useimmiten yhteys on todettu voimakkaaksi, kysymyksessä tuskin on mikään tuntemattoman sekoittavan tekijän vaikutus, ja toistuva epäfysiologinen kuormitus tarjoaa yhteyksille mielekkään selityksen. Erilaisten ergonomisten toimenpiteiden, kuten nostamista koskevien ohjeiden ja rajoitusten uskotaan vähentävän työhön liittyvien selkäongelmien vaaraa. Nykyistä vahvempaa näyttöä olisi pyrittävä saamaan tällaisten ehkäisytoimien mahdollisista vaikutuksista myös vaikeiden ja pitkäaikaisten selkäoireyhtymien ilmaantuvuuteen.

3 Autolla ajo Autolla ajoon, sekä työssä että vapa-aikana, liittyy sekä selkäkipujen että etenkin iskiasoireiden suurentunut riski, mikä on todettu yllättävän yhtäpitäväksi tähänastisissa epidemiologisissa tutkimuksissa. Välilevyihin voi kohdistua ajamisen aikana epäedullisia vaikutuksia vartalon tärinän, kiihdytysten ja jarrutusten, kuoppaisten teiden, pitkäkestoisen istumisen ja selän riittämättömän tuen seurauksena auton hallintalaitteita käsiteltäessä. Autosta johtuvat haittavaikutukset ovat ainakin periaatteessa vältettävissä rakentamalla tilat, istuimet, hallintalaiteet ja jousitus selkäystävällisiksi. Osa selkäongelmista saattaisi olla ehkäistävissä, jos autolla ajon syysuhde niihin voitaisiin varmistaa ja opittaisiin miten autoiluun liittyviä haittoja voidaan käytännössä torjua. Tapaturmat Tapaturmat, etenkin selän retkahdukset ja nikamien murtumat, voivat kliinisen kokemuksen perusteella johtaa hankaliin ja pitkäkestoisiin vaivoihin. Syysuhteen olemassaolosta ei itseasiassa liene epäilystäkään, mikäli väkivalta on voimakasta ja selkävamma todistettavissa. Usein selkäkipu kuitenkin ilmaantuu vähäisen tai vain epäillyn tapaturman- esimerkiksi nostoliikkeen- yhteydessä, eikä selvää kudosvauriota voida määritellä. Selkäsairauksien ehkäisymahdollisuuksien arvioimiseksi olisi hyödyllistä tietää, miten iso osa väestön selkäongelmista on tapaturmien syytä. Tapaturmien yhteyttä myöhempään selkäkipuun on kuitenkin analysoitu vain kahdessa epidemiologisessa tutkimuksessa. Englantilaisväestössä selkäkivun suhteellinen riski todettiin viisinkertaiseksi, kun henkilö oli ollut sairaalahoidossa jonkin tapaturman seurauksena, mutta riski pieneni sen jälkeen. Pitkäaikaisen selkäoireyhtymän ja aikaisemman selkätapaturman välinen yhteys todettiin voimakkaaksi myös Mini-Suomi tutkimuksessa ja arvioitiin, että kuudesosa selkäsairauksista saattaisi olla tapaturman seurausta. Lihavuus Liikapaino kuormittaa lanneselkää, joten on loogista olettaa sen myötävaikuttavan selkäsairauksien syntyyn. Liikapainoisuus osoittautui lanneselän välilevytyrän riskitekijäksi toisen maailmansodan aikaan palvelleilla amerikkalaissotilailla. Myös kelan autoklinikan tutkimilla miehillä kohtalainen ja jopa vähäinenkin ennusti sairaalahoitoon johtavan välilevytyrän ilmaantumista, joten molemmista toistaiseksi julkaistusta prospektiivisista (tulevaisuuteen suuntautuva) tutkimuksista on saatu miesten osalta yhtäpitävä tulos. Kahdessa poikittaisessa tapaus-verrokkitutkimuksessa ei kuitenkaan havaittu yhteyttä suhteellisen painon ja välilevytyrän kanssa. Lihavuus näyttää siis liittyvän lähinnä lanneselän välilevytyrän ja vaikeiden kipuoireyhtymien suurentuneeseen vaaraan. Kysymys voi kuitenkin olla muusta kuin syy-yhteydestä. Tarvitaan lisää epidemiologisia tutkimuksia, joissa muiden tekijöiden sekoittava vaikutus on hallittavissa ja rasvakudoksen jakautumisen ja lihaksikkuuden mahdollisen osuus selvitettävissä. Laihtumisen ja laihduttamisen mahdollisista vaikutuksista selkäsairauksien ilmaantumiseen tai niiden ennusteeseen ei tiedetä. Kaikkiaan näyttö lihavuuden vaarallisuudesta selälle on niin puutteellinen, ettei lihavuuden torjuntatoimia voi nykytiedoin suositella nimenomaan selkäsairauksien ehkäisemiseksi.

4 Pituus Pituus on useissa tutkimuksissa osoitettu lanneselän välilevytyrän ja iskiaksen riskitekijäksi. On kuitenkin pantava merkille, ettei pituus ole yhteydessä selkäkipujen vaaraan, vaan nimenomaan iskiasoireyhtymän esiintymiseen. On mahdollista, että pitkän henkilön nikamien välilevyihin kohdistuu epäedullista kuormitusta. Toisaalta tuntuisi myös mielekkäältä olettaa, että pitkän henkilön nikamavälilevyt ovat tilavuudeltaan suuria, jolloin pullistuma voi herkästi puristaa hermojuurta. Tämä' selittäisi, miksi pituus on yhteydessä iskiasoireyhtymään, mutta ei selkäkipuihin. Tupakointi Tupakointi on yhteydessä sekä selkäkipuihin että iskiakseen. Tämä yhteys on todettu varsin yhdenmukaisesti eri väestötutkimuksissa, mutta tupakoijien suhteellinen selkäkipuriski tupakoimattomiin verrattuna on vaihdellut suuresti eli noin 1,5-kertaisesta jopa kymmenkertaiseen. Yhteys on suoraviivainen ja muista tunnetuista riskitekijöistä riippumaton. Tupakointi selvästikin ennustaa selkäongelmia, eikä yhteys selity siten, että selkäkivut jotenkin johtaisivat tupakoinnin lisääntymiseen. Tupakoijien magneettikuvissa on lisäksi todettu esiintyvän enneaikaiseen välilevyrappeutumaan viittaavia muutoksia enemmän kuin tupakoimattomien. Selitykseksi on mm. arveltu, että pitkäaikainen altistuminen nikotiinille ja hiilimonoksidille haittaisi välilevyjen aineenvaihduntaa, mutta vakuuttavaa näyttöä tästä ei ole esitetty. Tupakoijat kuitenkin eroavat tupakoimattomista monessa suhteessa. Tupakoijien lisääntynyt taipumus selkäongelmiin voi johtua heidän käyttäytymispiirteistään eikä altistumisesta savulle. Tarvitaan lisää tutkimuksia, ennekuin voidaan arvioida luotettavasti onko kysymys syyseuraussuhteesta. Psyykkiset tekijät Psyykkisten tekijöiden liittymistä selkäkipuihin ja niiden ennusteeseen on tutkittu melko paljon. Tiedetään, että kipupotilailla esiintyy yleisesti masennusta, pelkoja, stressiä ja psykosomaattiseksi tulkittavissa olevaa oireilua. Suurelta osin tämä lienee reaktiota kiusallisille kivuille. Psyykkisten tekijöiden merkityksestä on kuitenkin saatu näyttöä prospektiivisistakin tutkimuksista, joissa stressi kokeminen ja siihen viittaavat epäspesifiset oireet ovat ennustaneet selkäkivun, sairaalassa hoidetun välilevytyrän ja työkyvyttömyyseläkkeelle johtaneen kroonisen selkäsairauden ilmaantumista. Tulosten tulkinta on silti hankalaa, etenkin kun psyykkiset tekijät ja stressin kokeminen liittyvät yleensäkin sairastumisalttiuteen eivätkä selkäkipuihin erityisesti. Vaikka neuroottiset häiriöt tai stressi tuskin kytkeytyvät ainakaan välittömästi selkäsairauksien syntyyn, niillä on olennaista merkitystä kipujen kokemisen ja seurannaisongelmien, esimerkiksi toiminnallisten haittojen ja työkyvyttömyyden kannalta. Monet tekijät näyttävät olevan toisistaan riippumattomasti yhteydessä selkäsairauksien vaaraan. Terveellisinä pidetyt elintavat ovat yhteydessä myös selän terveyteen. Terveyden edistämisen strategia on siksi harkinnan arvoinen päälinja selkäsairauksien torjuntaan. Toimenpiteet, jotka tähtäävät liikapainoisuuden ja tupakoinnin vähentämiseen ja vapaa-ajan liikunnan lisäämiseen, saattavat onnistuessaan vaikuttaa verenkiertoelinsairauksien, hengityselinsairauksien ja syövän ohella vähentävästi myös selkäsairauksien ilmaantuvuuteen. Teksti Koulutettu hieroja Kaija Vestervik

5 Lähteet: Suomen Akatemian julkaisuja 2/96. Selkäsairaudet. Dosentti Markku Heliövaara. Konsensuskokous Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioita 1996:18. Tuki-ja liikuntaelinsairaudet Suomessa. Ongelman laajuus, syyt sekä ehkäisy-, hoito- ja kuntoutusmahdollisuudet. Dosentti Markku Heliövaara, Professori Hilkka Riihimäki. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki 1996 Vain joka viides suomalainen säästyy selkäkivuilta, joka toinen kokee elinaikanaan yli kuusi kipujaksoa, ja 17% yli 30-vuotiaista eli noin suomalaista kärsii kroonisesta selkävaivasta. Selkäsairauksien seurauksena yli :n suomalaisen toimintakyky on heikentynyt. Heistä on varsinaisella työkyvyttömyyseläkkeellä ja yksilöllisellä varhaiseläkkeellä. MM. tapaturmat, kuormittavat työt, vähäinen liikunta, autolla ajo, liikapaino, tupakointi ja stressi ovat selkäsairauksien riskitekijöitä. Näihin tekijöihin liittyviä syy-seurausolettamuksia on aiheellista edelleen testata. Koska monet selkäsairauksien epäillyt riskitekijät ovat samalla myös muiden keskeisten kansantautien varmoja syytekijöitä ja koska terveellisinä pidetyt elintavat sekä terveyden kannalta edulliset elinolot ennustavat myös selän terveyden säilymistä, yleinen terveyden edistämisen strategia sopii hyvin selkäsairauksien ehkäisyn strategiaksi. Ennaltaehkäisevä työterveyshuolto ja työn fyysisen kuormittavuuden säätely sekä tapaturmien ehkäisy ovat avainasemassa työhön liittyviä selkäsairauksia niiden aiheuttamaa työkyvyttömyyttä torjuttaessa.