Pitkäaikainen happihoito: paljon toiveita, vähän näyttöjä

Transkriptio

1 Heikki O. Koskela KATSAUS Pitkäaikainen happihoito: paljon toiveita, vähän näyttöjä Pitkäaikainen happihoito pidentää keuhkoahtauma tautia sairastavien hypokseemisten potilaiden elämää. Happihoitoa annetaan eri syistä myös ei-hypokseemisille potilaille sekä muutakin sairautta kuin keuhkoahtaumatautia poteville. Kirjallisuuden perusteella jatkuvan happihoidon vaikutus elämänlaatuun on kuitenkin vähäinen. Happihoito ei vähennä hengen ahdistusta eikä sairaalahoitojen tarvetta. Potilaat eivät juuri hyödy kannettavista happi laitteista. Happihoito muissa sairauksissa kuin keuhko ahtaumataudissa on vailla tieteellisiä perusteita. Happihoito kannattaa aloittaa sairaalassa siten, että happivirtaus määritetään potilaalle annettavalla laitteella ja hoidon vaikutus hiilidioksidin öiseen kertymiseen tarkistetaan. Happihoitoon liittyy usein perusteettomia toiveita. Tulevaisuudessa tulisikin keskittyä enemmän muihin hoitomuotoihin, kuten kuntoutukseen. Pitkäaikainen happihoito pidentää keuhkoahtaumatautia sairastavan elinikää, jos potilaan valtimoveren happiosapaine on alle 7,3 kpa tai mikäli se on 7,3 7,8 kpa ja potilaalla on keuhko-sydänsairaus tai polysytemia. Näitä potilaita nimitetään tässä artikkelissa hypokseemisiksi. Vaikutus ennusteeseen on osoitettu kahdessa pitkäaikaistutkimuksessa (Nocturnal Oxygen Therapy Trial Group 1980, Medical Research Council Working Party 1981). Kansainvälisen suosituksen mukaan hypoksia tulisi todeta taudin rauhallisessa vaiheessa, toistetusti, optimaalisen lääkehoidon aikana (Celli ja MacNee 2004). Happivirtaus tulisi säätää sellaiseksi, että valtimoveren happi kyllästeisyys on levossa yli 90 %. Rasituksen ja unen aikana virtauksen tulisi olla 1 l/min suurempi. Happea tulisi käyttää yli 16 tuntia vuorokaudessa (jatkuva happihoito). Tämä suositus ei kaikilta osin perustu kokeellisiin tutkimuksiin. Kävimme KYS:ssa läpi viimeiset 32 päätöstä pitkäaikaisesta happihoidosta. Vain kuusi potilasta täytti edellä mainitut kriteerit. Tavallisimpia poikkeamia olivat jokin muu sairaus kuin keuhkoahtaumatauti (14 potilasta), hoidon aloittaminen keuhkoahtaumataudin pahenemisvaiheessa (13 potilasta) ja hypoksian puuttuminen (11 potilasta). Happivirtauksen säädössä ei yhdessäkään tapauksessa noudatettu kansainvälisiä ohjeita, sillä happi vir tauksen rutiinimaista lisäystä rasituksen ja unen aikana ei tehty. Näyttää siis siltä, että kansainvälisen ohjeiston ja käytännön välillä on huomattava ristiriita. Samansuuntaisia raportteja on julkaistu muualtakin (Ringbaek 2005). Hoidon pitäisi joko pidentää elämää tai parantaa sen laatua. Koska happihoito pidentää elinikää ainoastaan edellä mainittujen ehtojen täyttyessä, on oletettava, että happihoitoa määrätään usein parantamaan elämänlaatua. Jatkuvan happihoidon vaikutukset elämänlaatuun Keuhkoahtaumatauti heikentää elämänlaatua ja aiheuttaa neuropsykologisia ongelmia (Lahdensuo ym. 1989, Ringbaek 2005), joihin happihoidosta toivotaan apua. Uusiseelantilaisista keuhkoahtaumapotilaista 70 % oletti hoidon 1177 = Artikkeliin liittyy Internet-oheisaineistoa Duodecim 2009;125:

2 KATSAUS 1178 aloitusvaiheessa, että pitkäaikainen happihoito tulisi parantamaan heidän elämänlaatuaan (Eaton ym. 2004). Luultavasti lääkärit jakavat tämän toiveen. NOTT-tutkimuksessa vertailtiin kahta hoitoa hypokseemisilla potilailla. Toinen ryhmä käytti happihoitoa 12 tuntia vuorokaudessa, toinen jatkuvasti. Ryhmien välillä ei havaittu eroa mielialaa tai Happihoito kuuden kuukauden ajan ei vaikuttanut elämänlaatuun hypokseemisilla COPD-potilailla elämänlaatua mittaavissa muuttujissa, vaikkakin molemmissa ryhmissä todettiin korjautumista (Nocturnal Oxygen Therapy Trial Group 1980). MRC-tutkimuksessa (1981) verrattiin kahta hypokseemista ryhmää, joista toinen sai happea vähintään 15 tuntia päivässä ja toinen ei lainkaan. Ikävä kyllä elämänlaatua ei mitattu (Medical Research Council Working Party 1981). Näiden klassikkotutkimusten jälkeen tutkimusten laatu huononi. Katsottiin, ettei enää ollut eettisesti hyväksyttävää jättää hypokseemisia keuhkoahtaumapotilaita hoitamatta hapella, joten kontrolloituja tutkimuksia ei ole voitu tehdä. Se on selvä puute, kun otetaan huomioon hoitoon kohdistuvat suuret odotukset elämänlaadun suhteen. Suomalaistutkimuksessa jatkuva happihoito happirikastimella ei vaikuttanut hypokseemisten keuhkoahtaumapotilaiden masentuneisuuteen tai selviytymiseen jokapäiväisissä askareissa eikä lisännyt heidän aktiivisuuttaan tai itsenäisyyttään (Lahdensuo ym. 1989). Englantilaistutkimuksessa elämänlaadun mittaamiseen käytettiin ehkä parhaiten validoitua kyselykaavaketta, St George s Respiratory Questionnairea (Okubadejo ym. 1996). Jatkuva happihoito kuuden kuukauden ajan ei vaikuttanut elämänlaatuun hypokseemisilla COPD-potilailla. Verrokkiryhmänä olivat COPD-potilaat, jotka olivat lievemmin hypokseemisia, eikä heille aloitettu happihoitoa. Toisaalta australialaisessa ja uusiseelantilaisessa tutkimuksessa havaittiin jatkuvan happihoidon parantavan hypokseemisten keuhkoahtaumapotilaiden elämänlaatua (Crockett ym. 1999, Eaton ym. 2004). Vaikutus oli suurimmillaan kolmen kuukauden kuluttua hoidon aloittamisen jälkeen ja heikkeni sitten. Tiettävästi mikään tutkimus ei ole osoittanut jatkuvan happihoidon parantavan ei-hypokseemisten potilaiden elämänlaatua. Happihoito kannettavalla laitteella rasituksensiedon lisäämiseksi Keuhkoahtaumatauti rajoittaa usein huomattavasti liikkumista. Monien tutkimusten mukaan hapen anto rasituskokeessa parantaa keuhkoahtaumapotilaan suorituskykyä ja vähentää rasitukseen liittyvää hengenahdistusta (Bradley ym. 2007). Tästä akuutista vaikutuksesta ei kuitenkaan voi päätellä, että kannettavan happilaitteen pitkäaikaisesta käytöstä olisi hyötyä. Kuudessa kontrolloidussa tutkimuksessa happea tai ilmaa tuottava kannettava laite on annettu keuhkoahtaumapotilaille kotiin käytettäväksi rasituksen aikana (INTERNET- OHEISAINEISTON TAULUKKO). Viidessä niistä ei todettu hyötyä: laite ei lisännyt päivittäistä kävelymatkaa tai kodin ulkopuolella vietetyn ajan osuutta, ei vähentänyt rasituksen aiheuttamaa hengenahdistusta eikä parantanut elämänlaatua tai suorituskykyä (Lilker ym. 1975, McDonald ym. 1995, Lacasse ym. 2005, Nonoyama ym. 2007, Sandland ym. 2008). Hoidon lumevaikutus on kyllä ollut havaittavissa, mutta kaasujen kesken ei ole todettu eroa (McDonald ym. 1995). Potilaat käyttivät laitteita yleensä hyvin vähän ja menivät ulos mieluummin ilman laitetta kuin sen kanssa (Lacasse ym. 2005, Sandland ym. 2008). Useimmissa tutkimuksissa käytettiin painehappea. On mahdollista, että nestehapen käyttö parantaisi elämänlaatua enemmän (Andersson ym. 1998). Yhdessä kontrolloidussa tutkimuksessa hapen käyttö rasituksen yhteydessä paransi elämänlaatua enemmän kuin ilman käyttö (Eaton ym. 2002). Tässä uusiseelantilaisessa tutkimuksessa mukaanottokriteereihin kuului rasituskokeen yhteydessä todettu pienentynyt happikyllästeisyys, mikä saattaa selittää positiivisen tuloksen. Tosin myös yhdessä ne H. O. Koskela

3 gatiivisen tuloksen antaneessa tutkimuksessa oli käytössä vastaava kriteeri (Nonoyama ym. 2007). Vaikka uusiseelantilaistutkimuksessa happihoito osoittautui ilmahoitoa tehokkaammaksi, 41 % tutkituista ei halunnut happihoitoa jatkettavan tutkimuksen päätyttyä. Tässä tutkimuksessa oli merkille pantavaa vielä se, että ensimmäisessä rasituskokeessa havaittu hapen positiivinen vaikutus rasituksensietoon ja hengenahdistukseen ei korreloinut siihen, miten pitkäaikainen happihoito paransi elämänlaatua (Eaton ym. 2002). Ajoittainen happihoito hengenahdistuksen lievittämiseksi Englanninkielisessä kirjallisuudessa termillä short-burst oxygen therapy tarkoitetaan oireenmukaista, tarvittaessa otettavaa happihoitoa hengenahdistuksen lievittämiseksi. Happea määrätään tällöin otettavaksi levossa, ennen rasitusta tai rasituksen jälkeen. Jälkimmäinen tapa lienee yleisin (O Neill ym. 2006) ja perustunee tutkimuksiin, joissa hapen anto rasituskokeen jälkeen on nopeuttanut hieman hengenahdistuksen vähenemistä ja happikyllästeisyyden palautumista rasitusta edeltävälle tasolle (Quantrill ym. 2007). Tässäkään tapauksessa laboratoriotutkimusten tulokset eivät ikävä kyllä takaa pitkäaikaishoidon hyötyä. Tuoreessa katsauksessa, joka käsitti kaikki tutkimukset aiheesta, todettiin, että hoitokäytäntö on yleinen mutta ei auta hengenahdistukseen (O Neill ym. 2006). Happikyllästeisyyden ja hengenahdistuksen tunteen yhteys on varsin heikko. Alan paras tutkimus lienee hyvin kontrolloitu uusiseelantilaistutkimus, jossa oireenmukainen happihoito ei vähentänyt sairaalahoitojen ja lääkärissä käyntien tarvetta eikä parantanut potilaiden elämänlaatua (Eaton ym. 2006). Kuolevan potilaan vaikea hengenahdistus on erityistilanne, jossa tulisi muistaa riittävä opiaattilääkitys. Se lienee tässä tilanteessa ainoa potilasta varmasti auttava hoito (Kuolevan potilaan oireiden hoito: Käypä hoito suositus 2008). Jotkut potilaat saattavat hyötyä myös hapen annosta tai ilman puhaltamisesta kohti kasvoja. Niiden teho lienee yhtä suuri. Happihoito sairaalajaksojen vähentämiseksi Keuhkoahtaumapotilas tarvitsee usein sairaalahoitoa pahenemisvaiheiden vuoksi, ja happihoidon on toivottu vähentävän niitä. NOTTtutkimuksessa jatkuvaa hoitoa saaneet tarvitsivat sairaalahoitoa hieman harvemmin kuin 12 tunnin hoitoa saaneet, mutta ero ei ollut merkitsevä (Nocturnal Oxygen Therapy Trial Group 1980). Viisi vuot Viisi vuotta kestäneessä MRC-tutkimuksessa sairaalahoitojen tarve oli sama happihoitoja verrokkiryhmässä ta kestäneessä MRC-tutkimuksessa sairaalahoitojen tarve oli sama happihoito- ja verrokkiryhmässä. Tämä lienee vankin viite siitä, ettei happihoito vaikuttane sairaalahoitojen tarpeeseen (Medical Research Council Working Party 1981). Näiden klassikkotutkimusten jälkeen ei siis ole voitu tehdä kontrolloituja tutkimuksia hypokseemisille keuhkoahtaumapotilaille. Uusiseelantilaiset tutkivat keskivaikeaa tai vaikeaa keuhkoahtaumatautia potevia, jotka oli otettu sairaalaan akuutin pahenemisvaiheen takia. Valtimoveren happiosapaineen piti olla yli 8,0 kpa, joten heille oli eettisesti hyväksyttävää tehdä kontrolloitu tutkimus, jossa happihoidon vaihtoehtona oli lumehoito ilmalla. Kolmantena vaihtoehtona oli tavanomainen hoito ilman kaasulisää. Happea tai ilmaa potilaat ottivat 2 l/min tarvittaessa hengenahdistusta helpottamaan. Tutkimus kesti puoli vuotta. Sairaalahoitojen ja lääkärissä käyntien tarve oli ryhmissä samanlainen. Itse asiassa tavanomaisen hoidon saaneet pysyivät pisimpään kotona ennen ensimmäistä sairaalajaksoa (Eaton ym. 2006). Tanskalaiset ovat tehneet kaksi kontrolloimatonta tutkimusta samoin periaattein keuhkoahtaumapotilailla. Ensin rekisteröitiin kaikki sairaalajaksot kymmenen kuukauden ajalta ennen pitkäaikaisen happihoidon aloittamista ja verrattiin niitä happihoidon aloittamisen jälkeiseen kymmenen kuukauden jaksoon. Hypokseemisilla potilailla happihoito näytti vähentävän sairaalapäiviä peräti 43 % (Ring 1179 Pitkäaikainen happihoito: paljon toiveita, vähän näyttöjä

4 KATSAUS 1180 YDINASIAT 88Pitkäaikainen happihoito pidentää keuhkoahtaumatautia sairastavien hypokseemisten potilaiden elämää. 88Happihoitoa annetaan eri syistä myös ei-hypokseemisille potilaille ja muutakin kuin keuhkoahtaumatautia sairastaville. 88Näyttö happihoidon hyödyistä muissa kuin keuhkoahtaumataudissa on vähäistä. baek ym. 2002). Valtaosa hoidoista kuitenkin aloitettiin heti pahenemisvaiheeseen liittyvän sairaalajakson jälkeen, joten löydös voi selittyä regression to mean ilmiöllä eli sillä, että hankalamman vaiheen jälkeen palataan tavanomaiseen tilanteeseen. Toisessa tutkimuksessa keskityttiin lievästi hypokseemisiin potilaisiin (valtimoveren happiosapaine 7,3 9,5 kpa). Heillä happihoito ei vaikuttanut mitenkään sairaalahoitojen tarpeeseen (Ringbaek ym. 2005). Happihoito unenaikaisessa hypoksiassa Useilla keuhkoahtaumapotilailla havaitaan unenaikaisia hypoksiajaksoja vaikka päiväaikaista hypoksiaa ei esiintyisi. Näiden potilaiden ennuste on huonompi kuin sellaisten, joilla öisiä hypoksiajaksoja ei havaita (Fletcher ym. 1992a, b). Ikävä kyllä yksi lumekontrolloitu tutkimus osoitti, että öinen hapen anto ei paranna näiden potilaiden ennustetta (Fletcher ym. 1992b). Tällaisen hoidon vaikutusta myös elämänlaatuun on tutkittu lumekontrolloidusti: ilma- ja happihoito paransivat potilaiden elämänlaatua yhtä paljon (Orth ym. 2008). Happihoito muissa sairauksissa Pitkäaikaista happihoitoa annetaan sellaisillekin potilaille, joiden hypoksia johtuu muista sairauksista kuin keuhkoahtaumataudista (Ringbaek 2005). Tällainen käytäntö nojautuu oletukseen, että klassisten keuhkoahtaumatautia käsittelevien tutkimusten (Medical Re search Council Working Party 1981, Nocturnal Oxygen Therapy Trial Group 1980) tulokset olisivat sovellettavissa muihin sairausryhmiin. Pitkäaikaisen happihoidon ennustehyödystä fibrotisoivissa keuhkosairauksissa tehtiin Cochrane-katsaus vuonna 2001 (Crockett ym.). Analyysiin löytyi vain yksi satunnaistettu tutkimus. Siinä kuolleisuus kolmen vuoden seurannassa oli sama happihoito- ja verrokkiryhmässä. Tätä tutkimusta ei ole koskaan julkaistu kokonaan. Kanadassa tutkittiin pitkäaikaisen happihoidon hyötyjä vaikeaa kystistä fibroosia sairastavilla, joilla oli lievä valtimoveren hypoksia (alle 8,7 kpa) (Zinman ym. 1989). Tutkimus oli satunnaistettu ja kaksoissokkoutettu. Hoidolla ei ollut vaikutusta elossa pysymiseen, sairaalahoitojen tarpeeseen eikä taudin etenemiseen kolmen vuoden seurannan aikana. Potilailla, joilla on korkea keuhkoverenkierron paine, 100-prosenttinen happi laajentaa keuhkoverisuonia ja siten alentaa keuhkoverenkierron painetta riippumatta painetta nostaneesta sairaudesta (Roberts ym. 2001). Tästä syystä pitkäaikaista happihoitoa suositellaan yleisesti sairauksissa, joihin liittyy korkea keuhkoverenkierron paine, samoin periaattein kuin keuhkoahtaumataudissa (Highland 2008, National Pulmonary Hypertension Centres of UK and Ireland 2008). Kontrolloidut tutkimukset pitkäaikaisen happihoidon hyödystä tässä tarkoituksessa kuitenkin puuttuvat kokonaan (National Pulmonary Hypertension Centres of UK and Ireland 2008). Happihoidon toteuttaminen Nykyiset kansainväliset ohjeet suosittelevat, että yöllä tulisi käyttää 1 l/min suurempaa happivirtausta kuin päivällä (Celli ja MacNee 2004). Tätä ohjetta ei kuitenkaan Suomessa yleisesti noudateta, eikä sille ole selvää tieteellistä perustetta. Päivällä määritetty happivirtaus on yleensä riittävä estämään happikyl H. O. Koskela

5 lästeisyyden pienenemisen yöllä (Nisbet ym. 2006). Suomessa on yleisesti aloitettu happihoito sairaalassa, jotta voitaisiin aamulla otettavalla verikaasunäytteellä varmistaa, ettei potilaalle tulisi hiilidioksidiretentiota. Esimerkiksi Yhdysvalloissa happihoito sen sijaan usein aloitetaan polikliinisesti. Espanjalaisessa 39 keuhko ahtauma potilaan tutkimuksessa tarvittava happivirtaus määritettiin päiväaikaan poistamaan hypoksia (Tarrega ym. 2002). Keskimääräinen happivirtaus oli 1,4 l/min. Iltapäivällä otetuissa valtimoverinäytteissä ei todettu hiilidioksidin kertymistä. Sen sijaan yöllä klo 3 ja aamulla klo 7 otetuissa näytteissä paljastui merkitsevä, yli 1,3 kpa:n hiilidioksidiosapaineen nousu 23 potilaalla. Yö- ja aamunäytteet korreloivat hyvin, mikä viittaa siihen, että aamunäyte on riittävä. Tutkimus tukee suomalaista käytäntöä ja vahvistaa ajatusta, ettei happivirtausta kannata rutiinimaisesti lisätä yöllä. Ainakin Kuopiossa on tähän saakka ollut tapana määrittää riittävä happivirtaus sairaalan happiverkosta seinäventtiilin kautta otettavalla hapella, jonka pitoisuus on yleensä yli 99 %. Happirikastin ei kykene tuottamaan niin korkeita happipitoisuuksia ja pitoisuus on virtauk sesta riippuvainen. Dhedan ym. (2004) tutkimuksessa happirikastimen tuottama happi oli 94-prosenttista virtauksella 1 l/min mutta vain 86-prosenttista virtauksella 5 l/min. Jos happirikastimeen säädetään sama virtaus kuin verkkohapella on, tuloksena on keskimäärin 0,8 kpa matalampi valtimoveren happiosapaine (Bolton ym. 2006). Jotta happirikastimella annettu happi tuottaisi saman valtimoveren happi osapaineen kuin verkkohappi, on virtauk sen oltava keskimäärin 1 l/min suurempi (hajonta 0 3 l/min) (Dheda ym. 2004). Viisainta lienee määrittää tarvittava happivirtaus sairaalassa käyttäen sitä happirikastinta, jonka potilas tulisi saamaan kotikäyttöön. Vaikka happihoidon tarpeen arviointi suositellaan tehtäväksi keuhkoahtaumataudin stabiilissa vaiheessa, yleinen käytäntö meillä ja muualla on aloittaa hoito silloin, kun potilas on otettu sairaalaan taudin pahenemisvaiheen yhteydessä (Ringbaek 2005). Tämä johtaa turhiin hoitoihin, sillä happeutuminen paranee usein itsestään pahenemisvaiheen väistyttyä. Ruotsalaiset Andersson ym. (2002) aloittivat jatkuvan happihoidon pahenemisvaiheessa 29 potilaalle, joilla valtimoveren happiosapaine oli alle 7,5 kpa. Kuukauden kuluttua enää kuusi 20:stä seurantakäynnille saapuneesta potilaasta oli hypokseemisisia. Vastaavia tutkimuksia on julkaistu runsaasti muualtakin (Ringbaek 2005). Jos siis happihoito on aloitettu pahenemisvaiheen yhteydessä, hoidon tarve pitäisi arvioida uudelleen muutaman kuukauden kuluttua. Lopuksi Pahenemisvaiheessa olevan happihoidon tarve pitää arvioida uudelleen On olemassa hyvin vähän tutkimusnäyttöä sen puolesta, että pitkäaikaisesta happihoidosta olisi muuta hyötyä kuin selkeästi hypokseemisten keuhkoahtaumapotilaiden eliniän pidentäminen. Jatkuvan happihoidon vaikutus näiden potilaiden elämänlaatuun lienee hyvin vähäinen ja näyttöä ei-hypokseemisten potilaiden elämänlaadun paranemisesta ei ole lainkaan. Potilaat eivät juuri hyödy kannettavista happilaitteista. Jos niitä kuitenkin halutaan edelleen määrätä, se tulisi tehdä vain hyvin aktiivisille keuhkoahtaumapotilaille, joilla on rasituskokeessa todettava selkeä happikyllästeisyyden väheneminen. Rasituskoe hapen annon aikana ei ole tarpeen, sillä akuuttivaiheen vaste ei korreloi pitkäaikaishyötyyn. Lyhytaikainen, tarvittaessa käytettävä happihoito hengenahdistuksen helpottamiseksi (short-burst oxygen therapy) on yksiselitteisesti hyödytön. On olemassa vähäistä näyttöä sen puolesta, että pitkäaikainen happihoito saattaisi vähentää sairaalahoitojen tarvetta hypokseemisilla keuhkoahtaumapotilailla. Ei-hypokseemisten potilaiden osalta vähäistäkään näyttöä ei löydy, joten tälläkään perusteella pitkäaikaisen happihoidon hyväksyttyjä kriteerejä ei ole tarpeen laajentaa. Happihoito ei paranna elämänlaatua eikä pidennä elämää potilailla, joilla esiintyy öisin happikyllästeisyyden pienene 1181 Pitkäaikainen happihoito: paljon toiveita, vähän näyttöjä

6 KATSAUS mistä ilman päiväaikaista hypoksiaa. Happihoito muissa sairauksissa kuin keuhkoahtaumataudissa lienee tavallista, mutta tieteellisiä perusteita sille ei ole. Suomalainen käytäntö aloittaa happihoito sairaalassa mitaten valtimoverikaasut aamulla hoidon aikana näyttää asianmukaista. Happivirtaus tulisi määrittää potilaalle annettavalla happirikastimella, eikä virtausta ole tarpeen lisätä yön aikana. Happivirtauksen lisäys rasituksen aikana ei liene tarpeellista, kun otetaan huomioon useat negatiiviset tutkimustulokset kannettavista happilaitteista. Hoidon aloitta mista keuhkoahtaumataudin pahenemisvaiheessa tulisi välttää, ja jos hoito aloitetaan, sen tarve tulisi arvioida uudelleen muutaman kuukauden kuluttua. Kaiken kaikkiaan sekä lääkärit että potilaat näyttävät kohdistavan happihoitoon monia perusteettomia odotuksia. Hoitoa määrätään yleisesti vailla näyttöä vaikutuksesta elämän laatuun tai pituuteen. Ehkä olisi aika siirtyä happilaitteiden kanssa puuhastelusta johonkin potilasta todella hyödyttävään toimintaan, kuten esimerkiksi kuntoutukseen (Ries ym. 2007). HEIKKI O. KOSKELA, dosentti, osastonylilääkäri KYS:n keuhkosairauksien klinikka PL 1777, Kuopio Summary Long-term oxygen therapy: many hopes, little proof Long-term oxygen therapy extends the life span of hypoxemic patients with chronic obstructive pulmonary disease (COPD). The patients often have great expectations concerning the quality of life, but oxygen therapy does neither relieve dyspnea nor reduce the need for hospital treatments. Oxygen therapy in diseases other than COPD lacks scientific basis. It is worthwhile to start inhospital oxygen therapy by determining the oxygen flow with a device given to the patient, and the effect of the therapy on the nocturnal accumulation of carbon dioxide is checked. In the future, focus should be on other forms of therapy, such as rehabilitation. Sidonnaisuudet 1182 HEIKKI O. KOSKELA: Ei sidonnaisuuksia. H. O. Koskela

7 Kirjallisuutta Andersson A, Strom K, Brodin H, ym. Domiciliary liquid oxygen versus concentrator treatment in chronic hypoxaemia: a cost-utility analysis. Eur Respir J 1998;12: Andersson I, Johansson K, Larsson S, Pehrsson K. Long-term oxygen therapy and quality of life in elderly patients hospitalised due to severe exacerbation of COPD. A 1 year follow-up study. Respir Med 2002;96: Bolton CE, Annandale JA, Ebden P. Comparison of an oxygen concentrator and wall oxygen in the assessment of patients undergoing long term oxygen therapy assessment. Chron Respir Dis 2006;3: Bradley JM, Lasserson T, Elborn S, Macmahon J, O Neill B. A systematic review of randomized controlled trials examining the short-term benefit of ambulatory oxygen in COPD. Chest 2007;131: Celli BR, MacNee W. Standards for the diagnosis and treatment of patients with COPD: a summary of the ATS/ERS position paper. Eur Respir J 2004;23: Crockett AJ, Cranston JM, Antic N. Domiciliary oxygen for interstitial lung disease. Cochrane Database of Systematic Reviews 2001, Issue 3. Art. No.: CD DOI: / CD Crockett AJ, Cranston JM, Moss JR, Alpers JH. Effects of long-term oxygen therapy on quality of life and survival in chronic airflow limitation. Monaldi Arch Chest Dis 1999;54: Dheda K, Lim K, Ollivere B, ym. Assessments for oxygen therapy in COPD: are we under correcting arterial oxygen tensions? Eur Respir J 2004;24: Eaton T, Fergusson W, Kolbe J, Lewis CA, West T. Short-burst oxygen therapy for COPD patients: a 6-month randomised, controlled study. Eur Respir J 2006;27: Eaton T, Garrett JE, Young P, ym. Ambulatory oxygen improves quality of life of COPD patients: a randomised controlled study. Eur Respir J 2002;20: Eaton T, Lewis C, Young P, Kennedy Y, Garrett JE, Kolbe J. Long-term oxygen therapy improves health-related quality of life. Respir Med 2004;98: Fletcher EC, Donner CF, Midgren B, ym. Survival in COPD patients with a daytime PaO2 greater than 60 mm Hg with and without nocturnal oxyhemoglobin desaturation. Chest 1992(a);101: Fletcher EC, Luckett RA, Goodnight- White S, ym. A double-blind trial of nocturnal supplemental oxygen for sleep desaturation in patients with chronic obstructive pulmonary disease and a daytime PaO2 above 60 mm Hg. Am Rev Respir Dis 1992(b);145: Highland KB. Pulmonary arterial hypertension. Am J Med Sci 2008;335:40 5. Kuolevan potilaan oireiden hoito [verkkodokumentti]. Käypä hoito suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Palliatiivisen Lääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2008 [päivitetty ]. National Pulmonary Hypertension Centres of the UK and Ireland (NPHCUKI). Consensus statement on the management of pulmonary hypertension in clinical practice in the UK and Ireland. Heart 2008;94 Suppl 1:i1 41. Lacasse Y, Lecours R, Pelletier C, Begin R, Maltais F. Randomised trial of ambulatory oxygen in oxygen-dependent COPD. Eur Respir J 2005;25: Lahdensuo A, Ojanen M, Ahonen A, ym. Psychosocial effects of continuous oxygen therapy in hypoxaemic chronic obstructive pulmonary disease patients. Eur Respir J 1989;2: Lilker ES, Karnick A, Lerner L. Portable oxygen in chronic obstructive lung disease with hypoxemia and cor pulmonale. A controlled double-blind crossover study. Chest 1975;68: McDonald CF, Blyth CM, Lazarus MD, Marschner I, Barter CE. Exertional oxygen of limited benefit in patients with chronic obstructive pulmonary disease and mild hypoxemia. Am J Respir Crit Care Med 1995;152: Medical Research Council Working Party (MRC). Long term domiciliary oxygen therapy in chronic hypoxic cor pulmonale complicating chronic bronchitis and emphysema. Report of the Medical Research Council Working Party. Lancet 1981;1: Nisbet M, Eaton T, Lewis C, Fergusson W, Kolbe J. Overnight prescription of oxygen in long term oxygen therapy: time to reconsider the guidelines? Thorax 2006;61: Nocturnal Oxygen Therapy Trial Group (NOTT). Continuous or nocturnal oxygen therapy in hypoxemic chronic obstructive lung disease: a clinical trial. Ann Intern Med 1980;93: Nonoyama ML, Brooks D, Guyatt GH, Goldstein RS. Effect of oxygen on health quality of life in patients with chronic obstructive pulmonary disease with transient exertional hypoxemia. Am J Respir Crit Care Med 2007;176: O Neill B, Mahon JM, Bradley J. Shortburst oxygen therapy in chronic obstructive pulmonary disease. Respir Med 2006;100: Okubadejo AA, Paul EA, Jones PW, Wedzicha JA. Does long-term oxygen therapy affect quality of life in patients with chronic obstructive pulmonary disease and severe hypoxaemia? Eur Respir J 1996;9: Orth M, Walther JW, Yalzin S, ym. Influence of nocturnal oxygen therapy on quality of life in patients with COPD and isolated sleep-related hypoxemia: a prospective, placebo-controlled cross-over trial. Pneumologie 2008;62:11 6. Quantrill SJ, White R, Crawford A, ym. Short burst oxygen therapy after activities of daily living in the home in chronic obstructive pulmonary disease. Thorax 2007;62: Ries AL, Bauldoff GS, Carlin BW, ym. Pulmonary Rehabilitation: Joint ACCP/ AACVPR Evidence-Based Clinical Practice Guidelines. Chest 2007;131:4S 42S. Ringbaek TJ. Continuous oxygen therapy for hypoxic pulmonary disease: guidelines, compliance and effects. Treat Respir Med 2005;4: Ringbaek TJ, Fabricius P, Lange P. The effect of home oxygen therapy on hospitalization in moderate hypoxaemic COPD. Chron Respir Dis 2005;2: Ringbaek TJ, Viskum K, Lange P. Does long-term oxygen therapy reduce hospitalisation in hypoxaemic chronic obstructive pulmonary disease? Eur Respir J 2002;20: Roberts DH, Lepore JJ, Maroo A, Semigran MJ, Ginns LC. Oxygen therapy improves cardiac index and pulmonary vascular resistance in patients with pulmonary hypertension. Chest 2001;120: Sandland CJ, Morgan MD, Singh SJ. Patterns of domestic activity and ambulatory oxygen usage in COPD. Chest 2008;134: Tarrega J, Guell R, Anton A, ym. Are daytime arterial blood gases a good reflection of nighttime gas exchange in patients on long-term oxygen therapy? Respir Care 2002;47:88-6. Zinman R, Corey M, Coates AL, ym. Nocturnal home oxygen in the treatment of hypoxemic cystic fibrosis patients. J Pediatr 1989;114: