Liikunta ja keuhkot. Heikki Tikkanen ja Juha Peltonen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liikunta ja keuhkot. Heikki Tikkanen ja Juha Peltonen"

Transkriptio

1 Liikuntalääketiede Liikunta ja keuhkot Heikki Tikkanen ja Juha Peltonen Jotta keuhkot selviytyisivät kaasujenvaihdosta fyysisen rasituksen aikana, täytyy keuhkojen tuuletuksen lisääntyä suhteessa aineenvaihdunnan kiivauteen. Mikäli näin ei sairauden vuoksi tapahdu, potilas kokee rasitusoireita. Keuhkosairauden rajoittavuuden merkitystä rasituksen kannalta voidaan pyrkiä arvioimaan levossa suoritettavin mittauksin. Kokonaiskuvan tilanteesta antaa kuitenkin vasta potilaan tutkiminen rasitustilanteessa. Keuhkopotilaalle suoritettu kliininen rasitus- tai spiroergometriakoe yhdesssä lepomittausten ja esitietojen kanssa antaa tarkemman kuvan rasituksensiedosta ja pohjan liikuntakuntoutukselle. Keuhkosairauksissa liikuntaharjoittelu ei paranna itse sairautta. Sillä voidaan kuitenkin vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka keuhkojen heikentynyt toimintakyky huonontaa rasituksensietoa ja tätä kautta yleistä elämänlaatua. Vaikka keuhkojen toimintakyvyn rajallisuus ei vaikuta terveen normaalikuntoisen ihmisen rasituksensietoon, se voi aiheuttaa ongelmia osalle terveistä kestävyysurheilijoista. Keuhkojen tehtävänä on muuttaa niihin muualta elimistöstä palaava laskimoveri koostumukseltaan valtimovereksi, jossa hapen ja hiilidioksidin osapaineet ovat mahdollisimman lähellä keuhkorakkuloiden kaasujen osapaineita. Selviytyäkseen tästä tehtävästä fyysisen rasituksen aikana keuhkojen tuuletuksen (ventilaation) täytyy lisääntyä suhteessa aineenvaihdunnan kiivauteeen. Ventilaation ohella myös kaasujen siirtyminen keuhkorakkuloista verenkiertoon (kaasujen diffuusio) vaikuttaa tehtävän onnistumiseen. Normaalisti keuhkojen toiminta säätyy liikunnan aikana vastaamaan kulloistakin rasitustasoa. Ellei näin käy sairauden takia, siitä aiheutuu rasitusoireita. Hengityksen säätely levossa tunnetaan hyvin, mutta liikunnan aikainen säätely on huonommin tunnettua. Liikunnan aiheuttamat ventilaatiovasteet Ventilaation kasvu progressiivisessa kuormituksessa (kuva 1) johtuu hengitystilavuuden (tidal volume, V T ) ja hengitystaajuuden (f b ) kasvusta. Kevyessä kuormituksessa sekä V T että f b osallistuvat ventilaation kasvuun, mutta V T :n osuus on yleensä hallitsevampi. Hengitystilavuus jatkaa yleensä kasvuaan, kunnes sen taso vitaalikapasiteetista on noin %. Raskaassa kuormituksessa ventilaation kasvu johtuu V T :n tasaantumisen jälkeen lähes yksinomaan f b :n suurenemisesta. Normaalisti V T kasvaa 3 5-kertaiseksi siirryttäessä levosta maksimirasitukseen (esim. 0.5 l 2.5 l), mutta harjoitelleella muutos voi olla suurempi. Hengitystaajuus kasvaa maksimirasitukseen siirryttäessä vähintään 2 3 kertaiseksi (esim /min) mutta saattaa hyväkuntoisilla suurentua huomattavasti enemmän (esim. 6 60/min). Siten harjoittelemattoman ja harjoitelleen henkilön maksimiventilaatiot voivat poiketa huomattavasti toisistaan (esim. nuorilla miehillä 120 vs 200 l/min). Liikunnan aikainen V T :n kasvu johtuu sekä uloshengityksen lopputilavuuden (end-expiratory lung volume, EELV) pienenemisestä että sisäänhengityksen lopputilavuuden (end-inspira- Duodecim 2001;117:

2 tory lung volume, EILV) kasvusta. Kevyenkin liikunnan aiheuttama ventilaation lisäys aiheuttaa EELV:n pieneneminen, joka edeltää EILV:n kasvua. Yleensä EELV vakiintuu tälle uudelle tasolle, joka on noin l alle lepotason, ja V T :n suureneminen tämän jälkeen johtuu yleensä yksinomaan EILV:n kasvusta. Jos rasitustasoa nostetaan ja ventilaatio edelleen kasvaa, voi EELV suurentua takaisin lepotasolle tai jopa sen yli. Tällöin EELV:n kasvu johtuu uloshengitysvirtauksen rajoittuneisuudesta ja siitä on hyötyä, koska se sallii suurempien uloshengitysvirtausten muodostumisen. Tämä kuitenkin lisää sisäänhengityslihasten kuormittumista kasvattamalla sitä painetta, joka niiden pitää muodostaa, ja toisaalta heikentää niiden paineenmuodostuskykyä lihasten voima-pituussuhteen muuttuessa. Sisäänhengityksen virtausta rajoittaakin ensisijaisesti sisäänhengityslihasten kyky muodostaa painetta. Uloshengityksen virtausta rajoittaa sen sijaan hengitysteiden mekaniikka, ei uloshengityslihasten paineenmuodostuskyky. Levossa sisäänhengityksen huippuvirtaus saavutetaan yleensä tämän hengitysvaiheen puolivälissä, kun taas uloshengityksen virtaus vähenee loppua kohti alun huippuarvostaan. Kun ventilaatio rasituksen aikana kasvaa, muuttuvat sekä sisäänettä uloshengityksen virtausprofiilit enemmän neliötä muistuttaviksi (kuva 2). Sisäänhengitysilman puhdistuksen, lämmityksen ja kostutuksen kannalta olisi rasituksessakin edullista hengittää pääasiassa nenän kautta. Siirryttäessä levosta hyvin kevyeen rasitukseen tämä onnistuu vielä jollain tavoin, mutta ventilaation saavuttaessa keskimäärin noin arvon l/min on ventilaation lisääminen mahdollista ainoastaan ottamalla kaikki tarvittava lisäilma suun kautta. Syynä tähän on suuhengityksen pienempi vastus, joka on levossa noin neljä kertaa ja rasituksessa noin yhdeksän kertaa pienempi kuin nenän kautta hengitettäessä. Lisäksi ylähengitysteiden hengitysvastus pienenee liikunnan vaikutuksesta enemmän suun kautta hengitettäessä. Hengitystiet laajenevat myös alempana, kun afferenteista hermopäät- Syke (1/min), V E (l/min) Syke Ventilaatio Vreservi (%) Kuva 1. Hyväkuntoisen henkilön tyypillinen ventilaatio- ja sykevaste progressiivisessa kuormituskokeessa. Erityisesti harjoitelleilla ventilaatio voi lisääntyä vielä huomattavasti lähestyttäessä maksimisuorituskykyä, vaikka sykemuutokset ovat tällä alueella enää pieniä. IVreservi = IVmax IVlepo. 640 H. Tikkanen ja J. Peltonen

3 Virtaus (l/s) Maksimaalinen uloshengitys (A) EILV Rasituksessa (D) Rasituksessa (C) Levossa (B) EELV Maksimaalinen sisäänhengitys (A) Tilavuus (l) Kuva 2. Virtaus-tilavuussilmukka maksimaalisessa sisään- ja uloshengityksessä (A), levossa (B) ja rasituksessa, jossa ei ilmene (C) ja ilmenee (D) virtauksen rajoittuneisuus. EELV = uloshengityksen lopputilavuus, EILV = sisäänhengityksen lopputilavuus. teistä lähtevät refleksit aloittavat keuhkoputkien laajentamisen, jota sympaattisen ja parasympaattisen hermotuksen muutokset ja katekoliamiinit täydentävät (Rowell ja Shepherd 1996). Hemoglobiinin happikyllästeisyys rasituksessa Suorituskyvyltään keskimääräisillä terveillä henkilöillä hengityselimistö sopeutuu rasituksen aiheuttamaan ventilaation kasvuun merenpinnan tasolla. Tätä heijastaa valtimoveren hemoglobiinin happikyllästeisyyden (S a %) pysyminen lähellä lepoarvoa kevyessä, kohtalaisessa ja raskaassa kuormituksessa. Toisaalta on saatu yhä enemmän näyttöä siitä, että hyväkuntoisilla kestävyysurheilijoilla voi esiintyä arteriaalista desaturaatiota raskaassa kuormituksessa (kuva 3). Pienimmät urheilijoilta merenpinnan tasolla mitatut S a %-arvot ovat olleet välillä % (Dempsey ym. 1984, Williams ym. 1986, Dempsey ja Wagner 1999). Terveillä hyväkuntoisilla suuritehoisen kuormituksen aiheuttamaan hypoksemiaan vaikuttavat hyvin suuri happiosapaine-ero alveoli-ilman ja valtimoveren välillä ((A-a) ), riittämätön hyperventilaatio ja hemoglobiinin -dissosiaatiokäyrän siirtyminen oikealle. Kuormituksen aiheuttaman suuren (Aa)O 2 -eron syitä voivat olla ventilaation ja perfuusion epäsuhta, diffuusion rajoittuneisuus tai oikovirtaus (Powers ym. 1993, Dempsey ja Wagner 1999). Riittämätön hyperventilaatio voi olla hyväkuntoisilla naisilla yleisempää kuin miehillä, koska V T ja ventilaatio saattavat olla mekaanisesti rajoittuneet rasituksenaikaisen uloshengityksen virtaus-tilavuussilmukan saavuttaessa maksimitasonsa (Harms ym. 1998a, McClaran ym. 1998) (kuva 2). Heikentynyt kaasujenvaihto alveoli-ilman ja veren välillä aiheuttaa maksimaalisen hapenkulutuksen (ıvmax ) pienenemistä siten, että 1 %:n vähenemä S a %:ssa vastaa 1 2 %:n vähenemää ıvmax :ssa (Williams ym. 1986, Dempsey ja Wagner 1999). Arteriaalisen desaturaation ilmeneminen on kääntäen verrannollinen ıvmax :iin, eli niillä, joilla on suuri ıvmax voi esiintyä eniten desaturaatiota. Rasituksen aiheuttamaa arteriaalista desaturaatiota esiintyy siis osalla täysin terveistä hyväkuntoisista henkilöistä, joilla on hyvin suuri sydämen minuuttitilavuus (diffuusioon käytettävissä oleva aika on hyvin lyhyt). Tällöin valtimoveren happipitoisuuden pienenemiseen johtavien syiden mekanismit poikkeavat sairauksien aiheuttamasta hypoksemiasta, josta on esimerkkejä taulukossa 1. Liikunta ja keuhkojen sairaudet Sellaisessa liikunnassa, jossa elimistöllä on mahdollisuus saavuttaa ns. vakaa tila, hengitys kiihtyy aluksi nopeasti ja vakiintuu sitten rasituksen edellyttämälle tasolle. Liikunnan kuormittaessa hyvin suurta osaa suorituskyvystä ei ventilaatio tasaannu vaan lisääntyy maksimiin asti. Terve ihminen kokee tämän voimakkaana tarpeena hengittää nopeasti ja syvään (takypnea, Taulukko 1. Hypoksemian syitä eräissä keuhkosairauksissa. Riittämätön hyperventilaatio (obstruktion aiheuttama virtauksen rajoittuneisuus, rintakehän deformiteetista johtuva restriktio) Oikovirtaus oikealta vasemmalle (eräissä synnynäisissä sydänvioissa) Ventilaation ja perfuusion epäsuhta (voimakas obstruktio, keuhkoembolia) Diffuusiorajoittuneisuus (interstitiaaliset keuhkosairaudet) Liikunta ja keuhkot 641

4 A ET (kpa) 6 C ET (kpa) 17 5 C ET ET B Sa % Desaturaatioon taipuvainen potilas Terve normaalikuntoinen Osa terveistä kestävyysurheilijoista Vreservi (%) Kuva 3. Kovassa rasituksessa alveoli-ilman happiosapainetta (P A ) kuvaava uloshengityksen lopun happiosapaine ( ET) kasvaa. Ventilaation ollessa riittävää uloshengityksen loppuosan hiilidioksidiosapaine (C ET) alenee (A). Alveoli-ilman happiosapaineen kasvu mahdollistaa valtimoveren happiosapaineen (P a ) säilymisen lähes muuttumattomana tai vain vähäisen laskun kevyessä rasituksessa. Kovassa rasituksessa P a laskee ja arvot 12 kpa:n (90 mmhg) tuntumassa ovat tavallisia, jolloin alveoli-ilman ja valtimoveren happiosapaineiden ero ((A-a) ) voi olla kpa (25 30 mmhg), hyväkuntoisilla jopa enemmän. Erittäin hyväkuntoisilta kestävyysurheilijoilta on merenpinnan tasolla mitattu alle 9.3 kpa:n (70 mmhg) P a -arvoja. Hemoglobiinin dissosiaatiokäyrän muoto kuitenkin takaa sen, että huolimatta alentuneesta P a :sta hemoglobiinin happikyllästeisyys (Sa %) säilyy rasituksen voimistuessa pitkään lähes lepotasolla, mutta poikkeuksellisesti osalla terveistä kestävyysurheilijoista voi ilmetä desaturaatiota. Rasituksessa P a :n alenema ja desaturaatio voivat olla keuhkopotilaalla merkittäviä jo tasamaakävelyssä (B). hyperpnea, hyperventilaatio), ja se ilmenee hengästymisen tunteena, joka helpottaa nopeasti rasituksen jälkeen. Sairaustiloissa rasituksen vaatima ventilaation lisäys estyy ja tämä koetaan hengenahdistuksena. Mikäli ventilaatio on ollut riittämätöntä rasitustason vaatimuksiin nähden, oire helpottuu vasta, kun häiriö on korjaantunut. Hengenahdistuksen tuntemuksen neurofysiologiset mekanismit ovat huonosti tunnettuja (Manning ja Schwartzstein 1995). Hapen ja hiilidioksidin siirtoketjussa hengitystoiminnot saattavat olla rajoittavia tekijöitä yhdessä tai useammassa kohdassa. Heikentyneeseen suorituskykyyn voivat keuhkosairautta potevalla vaikuttaa ventilaation rajoittuneisuus, rasituksessa ilmenevä hypoksia, verenkiertoelimistön toimintahäriö ja luurankolihasten toimintakapasiteetin pieneneminen. Ventilaation määrä voi olla rajoittunut uloshengityksen osalta ahtaiden keuhkoputkien ja niissä ilmenevän vaikeutuneen ilmavirtauksen vuoksi. Ilmavirtauksen suuruuden määrää toisaalta ns. ajopaine ja toisaalta ilmateiden koosta ja muodosta riippuva virtausvastus. Siten ilmateitä tukkeavat ja ahtauttavat keuhkosairaudet, kuten astma ja keuhkoahtaumatauti, suurentavat vastusta. Sen sijaan keuhkokudoksen menettäessä elastisuuttaan, kuten emfyseemassa tapahtuu, keuhkojen mekaanisen kimmovoiman pieneneminen vähentää ajopainetta ja siten virtausta. Hengitystaajuuden kasvaessa uloshengityksen aika pyrkii normaalisti lyhenemään, mutta obstruktiivisessa tilanteessa 642 H. Tikkanen ja J. Peltonen

5 Taulukko 2. Eräiden keuhkojen toimintaa määrittävien tutkimusten käyttö keuhkopotilaan sairautta ja liikuntakykyä arvioitaessa. Tutkimus Uloshengityksen huippuvirtauksen (PEF) määritys Spirometria ja bronkodilataatiokoe Epäspesifiset altistuskokeet histamiinilla tai metakoliinilla Diffuusiokapasiteetin mittaus Kliininen rasituskoe polkupyöräergometrilla tai juoksumatolla Ergospirometria Merkitys Astman perustutkimus ja hoidon seurannan apuväline myös kotioloissa Kuvastaa huippuvirtausta mutta ei muita uloshengityksen virtaussuureita Laboratorio-oloissa suoritettava ventilaation perusmittaus, joka kuvastaa ilman virtausta keuhkoputkissa Kuvastaa ventilaatiota mutta ei kaasujen vaihduntaa Keuhkoputkien supistumisherkkyyden arviointi Kuvastaa kaasujen diffuusiota alveolien ja keuhkokapillaarien välillä Kuvastaa rasituksensietoa ja tarkentaa esitietoja Lisämittauksena oksimetria kertoo keuhkojen hapettamiskyvystä Yhdistetty PEF-mittaus ja spirometria spesifinen astman diagnostiikassa Antaa tulosprofiilin rasituksenaikaisesta ventilaatiosta, kaasujenvaihdunnasta, sydämen toiminnasta sekä lihasmetaboliasta tämä ei onnistukaan normaalilla tavalla. Tällaisessa tilanteessa potilas pyrkii suurentamaan EELV:tä (kuva 2), mikä helpottaa uloshengitysilman kulkua mutta johtaa samalla dynaamiseen hyperinflaatioon (Gallagher 1994). Ventilaatio voi olla rajoittunut myös restriktiivissä tiloissa, joista keuhkofibroosi pienentää keuhkojen komplianssia ja rintakehän deformiteetti vähentää rintakehän komplianssia. Näissä tiloissa V T :n kasvattaminen on rasitustilanteessa rajallista, ja silloin ainoa mahdollisuus lisätä ventilaatiota tarpeelliseksi on tihentää hengitystä. Keuhkofibroosissa tai emfyseemassa voi myös osa keuhkojen parenkyymistä olla tuhoutunut niin, että se johtaa keuhkorakkula-kapillaaripinta-alan menetykseen ja heikentää kaasujenvaihtoa rasituksessa, vaikka vähentynyt diffuusio vielä riittäisi levossa normaaliin kaasujenvaihduntaan. Näissä sairauksissa samoin kuin interstitiaalisissa keuhkosairauksissa diffuusiovajeen aiheuttama hypoksemia rajoittaa useimmin suorituskykyä ei niinkään ventilaatio ja hypoksemian korjaus esimerkiksi lisähapella voi parantaa suorituskykyä (Harris-Eze ym. 1996). Keuhkojen obstruktiivisissa sairauksissa keuhkojen ventilaation ja verenkierron jakautuminen eli ventilaatio-perfuusiosuhde (V A /Q) voi olla epätasaista, mikä johtaa epätaloudelliseen ventilaatioon kuolleen tilan ventilaation (V D ) kasvaessa suhteessa V T :hen. Tällöin kokonaisventilaation täytyy kasvaa, jotta alveolien ventilaatio pysyisi riittävänä kaasujen vaihdunnan kannalta. Mikäli ventilaatio ei riitä, rasituksessa nopeutuva keuhkojen verenkierto yhdessä kaasujen hidastuneen diffusionopeuden kanssa pienentää happikyllästeisyyttä. Ventilaation mekaaniset poikkeavuudet johtavat hengitystyön kasvuun. Normaalisti hengityslihasten hapenkulutus on vähemmän kuin 5 % kokonaishapenkulutuksesta. Uloshengitys on levossa ja kevyessä rasituksessa passiivista mutta voimakkaassa rasituksessa hengitystaajuuden ja kertahengityksen suurentuessa eli ventilaation kasvaessa otetaan myös uloshengityksen apulihaksia käyttöön tehostamaan ilman ulosvirtausta. Keuhkosairautta potevalla hengityslihasten hapenkulutuksen osuus saattaa nousta jopa 20 %:iin, kun se terveellä voi kovassa kuormituksessa olla %. Tämä johtaa hengityslihasten väsymiseen, mutta ei ole varmuutta siitä, rajoittaako hengityslihasten väsyminen todella suorituskykyä. Pikemminkin vaikuttaa siltä, että hengityslihasten lisääntyvä verenkierron ja hapen tarve vähentää verenkiertoa muista työskentelevistä lihaksista (Harms ym. 1998b) mikä heikentää suorituskykyä (Harms ym. 2000). Obstruktiivisessa keuhkosairaudessa suorituskyvyn huononeminen voi johtua myös sydämen oikean tai vasemman puoliskon heikentyneestä toiminnasta (Matthay ym. 1980). Myös interstitiaalisissa keuhkosairauksissa sydämen toiminta saattaa olla poikkeavaa (Marciniuk ja Gallagher 1994). Tärkeä syy kardiovaskulaarisen toiminnan häiriöön on keuhkosairaudesta johtuva keuhkovaltimopaineen nousu rasituksen ai- Liikunta ja keuhkot 643

6 kana (Agusti ym. 1990). Myös lihasten heikentyminen (Maltais ym. 1996b) vaikuttaa osaltaan obstruktiivisessa keuhkosairaudessa ilmenevään huonoon suorituskykyyn. Ventilaation rajoittuneisuuden arviointi Keuhkosairauden luonne ja vaikeusaste selviävät levossa suoritettavin mittauksin (taulukko 2). Kokonaiskuvan sairauden merkityksestä liikunnan kannalta antaa kuitenkin kliinisen rasituskokeen tulos. Tieto oireista ja tulosprofiilista on parhaiten hyödynnettävissä, jos koe on tehty spiroergometriana (Marciniuk ja Gallagher 1994, Wasserman ym. 1994), jossa on rekisteröity myös rasituksenaikaiset hengitystapahtumat. Ventilaatiota ja siihen mahdollisesti vaikuttavaa obstruktiota tai restriktiota voidaan arvioida virtaus-tilavuusspirometrian perusteella. Potilaan maksimaalinen tahdonalainen ventilaatiokyky (MVV) voidaan arvioida kertomalla spirometriassa määritettävä sekuntikapasiteetti (FEV 1 ) 40:llä (Wasserman ym. 1994). MVV voidaan myös mitata rekisteröimällä maksimaalinen ventilaatio 6 15 sekunnin ajalta ja muuttamalla se arvoksi l/min. Rasituksenaikainen ventilaatio on rajoittunut, jos ventilaatio on maksimissaan hyvin lähellä MVV:tä tai jopa sen yli. Terveellä henkilöllä ventilaatioon jää ns. reserviä (MVV-VE) noin l/min eli % MVV:stä. Vielä tarkemmin ventilaation rajoittuneisuutta voidaan arvioida ja mitata, jos on mahdollista rekisteröidä rasituksenaikaisia virtaus-tilavuussilmukoita (kuva 2) ja verrata niitä levossa mitattuun maksimaaliseen virtaus-tilavuuskäyrään (Johnson ym. 1999). Levossa keuhkojen diffuusiokapasiteetti saattaa olla huomattavasti pienentynyt ennen kuin diffuusio rasituksen aikana tulee rajalliseksi, mikä johtaa P a :n ja happikyllästeisyyden pienenemiseen (Mohsenifar ym. 1992). Tarkimman tiedon riittävästä kaasujenvaihdunnasta antaisi verikaasuanalyysien suorittaminen valtimoverestä rasituksen aikana, mutta helpoimmin riittävää hapensaantia rasituksen aikana voidaan käytännössä seurata pulssioksimetrin avulla. Jos käytettävissä on hengitystä sykli sykliltä mittaava hengityskaasuanalysaattori, voidaan myös sen avulla mitatuista loppuhenkäyksen happi- ja hiilidioksidiarvoista päätellä hengityksen riittävyyttä (kuva 3). Liikunta osana keuhkosairauksien hoitoa Liikunta ei paranna itse keuhkosairautta eikä vaikuta sen kulkuun. Sillä voidaan kuitenkin vaikuttaa siihen, kuinka merkittävästi keuhkojen toiminnan huononeminen heikentää rasituksensietoa (kuva 4). Liikunnan on havaittu estävän suorituskyvyn heikkenemistä keuhkosairauksia potevilla ja myös kohentavan jo heikentynyttä suorituskykyä, ja siksi sitä suositellaan osaksi keuhkopotilaan kuntoutusta (Lacasse ym. 1996). Lihasten heikentynyttä suorituskykyä (Bernard ym. 1998) voidaan kohentaa ala- ja yläraajojen voima- ja kestävyysharjoittelulla, ja se onkin tärkeä osa keuhkopotilaan kuntotusta (Maltais ym. 1996a). Parantunut lihastoiminta puolestaan helpottaa hengitys- ja muun elimistön sopeutumista rasitustilanteissa nostamalla hengenahdistuskynnystä ja antamalla näin lisää toimintakapasiteettia. Harjoittelulla on voitu vähentää obstruktiivisesta keuhkosairaudesta aiheutuneen inaktiivisuuden seurauksia, ja osana muuta kuntoutusta harjoittelun on todettu paitsi vaikuttavan toimintakykyyn myös elämänlaatuun, joissakin tutkimuksissa jopa merkittävämmin kuin lääkityksen (Lacasse ym. 1996). Astmaatikolla suorituskyky paranee ja hyperpneakynnys siirtyy ylemmäksi liikuntaharjoittelun avulla (Hallstrand ym. 2000, Ram ym. 2000), mutta vaikutukset itse sairauden kulkuun ja etenemiseen sekä kuolleisuuteen ovat kuitenkin epävarmoja, ja vaikutuksia elämänlaatunkin on tutkittu vain vähän (Ram ym. 2000). Terveellä henkilöllä keuhkojen toimintakapasiteetti on huomattavan suuri ja maksimaalisessa rasituksessakin ventilaatioon jää reserviä. Siten toiminnan lievä tai vaihteleva heikkeneminen sairauksissa ei vielä välttämättä vaikuta suorituskykyyn, joten tällainen henkilö voi harrastaa liikuntaa kuten terve. Jos toimintojen heikentyminen on keskivaikeaa, se aiheuttaa usein jo hengenahdistusta kovemmassa rasituksessa ja rajoittaa tai heikentää suorituskykyä. Viimeistään tällöin olisi hyvä mitata suorituskyky, arvi- 644 H. Tikkanen ja J. Peltonen

7 Krooninen keuhkosairaus Eristäytyminen Heikentynyt rasituksensieto Liikkumattomuus Hengenahdistus rasituksessa Huono fyysinen suorituskyky Parantunut rasituksensieto Aktiivisuuden lisääntyminen Liikunnallinen kuntoutus Rasitusoireiden vähentyminen Kohentunut fyysinen suorituskyky Kuva 4. Sairauden aiheuttaman liikkumattomuuden kierrettä voidaan pyrkiä katkaisemaan liikunnallisella kuntotutuksella. oida kapasiteetin pienentymisen merkitys sekä määrittää tarkemmin rajoittavat tekijät. Keskivaikeissa ja erityisesti vaikeissa tapauksissa hengenahdistus rajoittaa automaattisesti liikuntaa. Tällöin olisi erityisen tärkeää pitää hengästymisen aiheuttama rasitus liikunnan avulla mahdollisimman suurena, jotteivat oireet rajoittaisi arkipäivän liikkumista. Lihaskunnon ylläpito on liikuntaharjoittelun tärkeä tavoite. Jos keuhkojen toimintahäiriö on vaihteleva kuten astmassa, on kiinnitettävä huomiota oikeaan ja riittävään lääkitykseen. Useimmilla kilpaurheilua harrastavilla astmaatikoilla sairaus on lievä. Nykykäsityksen mukaan keuhkoputkien supistuminen voi ilmetä jo suorituksen aikana submaksimaalisessa tai maksimaalisessa rasituksessa eikä pelkästään tyypillisenä rasitusastmareaktiona suorituksen jälkeen (Beck ym. 1994). Koska liikunnan aiheuttama hengästyminen tai liikuntaympäristön tekijät (kylmä ilma, allergia-altistus) voivat laukaista astmareaktion, on liikuntaan liittyvä neuvonta oleellinen osa. Astmaa sairastavan tavallisen liikunnan harrastajan tavoitteena on parantaa fyysistä suorituskykyä niin, että häiriön ilmenemiskynnys nousee (Hallstrand ym. 2000) ja oireilun vähentyminen lisää fyysistä aktiivisuutta arkiaskareissa ja vapaa-aikana. Useimmissa tapauksissa keuhkopotilaan kokonaisvaltaiseen hoitoon voidaan ja tulisi liittää ohjaus liikunnan tehokkaaseen ja turvalliseen harrastamiseen. Taulukkoon 3 on kerätty tätä varten käytännön vinkkejä. Taulukko 3. Liikuntaohjeita keuhkopotilaalle. Valitse tuttu ja mieleinen liikuntamuoto Ota liikuntaharrastuksestasi huolimatta lääkkeesi sovitusti Jos käytät keuhkoputkia avaavia ja niitä auki pitäviä lääkkeitä, käytä riittävästi lääkitystä ennen liikuntaa (15 30 min) ja pidä nopeavaikutteinen (avaava) lääke aina mukana ja saatavilla ja käytä sitä tarvittaessa ensiapuun. Vältä liikunnan nopeaa ja rajua aloitusta etenkin, jos olet aloittelija tai huonokuntoinen tai tottumaton liikkuja Lämmittele huolellisesti ennen rasitusta, jotta vältyt äkilliseltä hengästymiseltä Varaudu, vältä, suojaudu tai lopeta liikunta hetkeksi pakkasella (suojaudu), allergia-aikana (lääkitys) ja infektioiden aikana Jos sairautesi hoitotasapaino on huono, vältä kovatehoista liikuntaa ennen kuin hyvä tasapaino on saavutettu uudelleen Liikunta ja keuhkot 645

8 Kirjallisuutta Agusti AG, Barbera JA, Roca J, Wagner PD, Guitart R, Rodriguez-Roisin R. Hypoxic pulmonary vasoconstriction and gas exchange during exercise in chronic obstructive pulmonary disease. Chest 1990;97(2), Beck KC, Offord KP, Scanlon PD. Bronchoconstriction occuring during exercise in asthmatic subjects. Am J Respir Crit Care Med 1994;149, Bernard S, LeBlanc P, Whittom F, ym. Peripheral muscle weakness in patients with chronic obstructive pulmonary disease. Am J Respir Crit Care Med 1998;158(2): Dempsey JA, Hanson PG, Henderson KS. Exercise-induced arterial hypoxemia in healthy human subjects at sea level. J Physiol 1984;355: Dempsey JA, Wagner PD. Exercise-induced arterial hypoxemia. J Appl Physiol 1999;87(6): Gallagher CG. Exercise limitation and clinical exercise testing in chronic obstructive pulmonary disease. Clin Chest Med 1994;15(2): Hallstrand TS, Bates PW, Schoene RB. Aerobic conditioning in mild asthma decreases the hyperpnea of exercise and improves exercise and ventilatory capacity. Chest 2000;118(5): Harms CA, McClaran SR, Nickele GA, ym. Exercise-induced arterial hypoxaemia in healthy young women. J Physiol1998(a);507(Pt 2): Harms CA, Wetter TJ, McClaran SR, ym. Effects of respiratory muscle work on cardiac output and its distribution during maximal exercise. J Appl Physiol 1998(b);85(2): Harms CA, Wetter TJ, St Croix CM, Pegelow DF, Dempsey JA. Effects of respiratory muscle work on exercise performance. J Appl Physiol 2000;89(1): Harris-Eze AO, Sridhar G, Clemens RE, Zintel TA, Gallagher CG, Marciniuk DD. Role of hypoxemia and pulmonary mechanics in exercise limitation in interstitial lung disease. Am J Respir Crit Care Med 1996;154(4 Pt 1): Johnson BD, Weisman IM, Zeballos RJ, Beck KC. Emerging concepts in the evaluation of ventilatory limitation during exercise: the exercise tidal flow-volume loop. Chest 1999;116(2): Lacasse Y, Wong E, Guyatt GH, King D, Cook DJ, Goldstein RS. Metaanalysis of respiratory rehabilitation in chronic obstructive pulmonary disease. Lancet 1996;348(9035): Maltais F, LeBlanc P, Simard C, ym. Skeletal muscle adaptation to endurance training in patients with chronic obstructive pulmonary disease. Am J Respir Crit Care Med 1996(a);154(2 Pt 1): Maltais F, Simard AA, Simard C, Jobin J, Desgagnes P, LeBlanc P. Oxidative capacity of the skeletal muscle and lactic acid kinetics during exercise in normal subjects and in patients with COPD. Am J Respir Crit Care Med 1996(b);153(1): Manning HL, Schwartzstein RM. Pathophysiology of dyspnea. N Engl J Med 1995;333(23): Marciniuk DD, Gallagher CG. Clinical exercise testing in interstitial lung disease. Clin Chest Med 1994;15(2): Matthay RA, Berger HJ, Davies RA, ym. Right and left ventricular exercise performance in chronic obstructive pulmonary disease: radionuclide assessment. Ann Intern Med 1980;93(2): McClaran SR, Harms CA, Pegelow DF, Dempsey JA. Smaller lungs in women affect exercise hyperpnea. J Appl Physiol 1998; 84(6): Mohsenifar Z, Collier J, Belman MJ, Koerner SK. Isolated reduction in single-breath diffusing capacity in the evaluation of exertional dyspnea. Chest 1992;101(4): Powers SK, Martin D, Dodd S. Exercise-induced hypoxemia in elite endurance athletes. Incidence, causes and impact on Vmax. Sports Med 1993;16(1): Ram FS, Robinson SM, Black PN. Effects of physical training in asthma: a systematic review. Br J Sports Med 2000;34(3): Rowell LB, Shepherd JT. Handbook of physiology, Section 12. Exercise: regulation and integration of multiple systems, New York: Oxford University Press, Wasserman K, Hansen JE, Sue D, Whip BJ, Casaburi R. Principles of exercise testing and interpretation, Philadelphia: Lea & Faebiger, Williams JH, Powers SK, Stuart MK. Hemoglobin desaturation in highly trained athletes during heavy exercise. Med Sci Sports Exerc 1986;18(2): HEIKKI TIKKANEN, LL, erikoislääkäri JUHA PELTONEN, LitL, liikuntafysiologi Helsingin urheilulääkäriasema ja Helsingin yliopiston liikuntalääketieteen yksikkö Mannerheimintie Helsinki 646 H. Tikkanen ja J. Peltonen

Keuhkosairaudet ja liikunnan ohjelmointi -

Keuhkosairaudet ja liikunnan ohjelmointi - Keuhkosairaudet ja liikunnan ohjelmointi - Jenni Leppävuori Liikuntalääketieteeseen erikoistuva lääkäri Urheilulääketieteen säätiö, Helsingin urheilulääkäriasema Paasikivenkatu 4 00250 Helsinki Puh. (09)

Lisätiedot

Kurkistus hengityskaasuanalyysin numeroiden taakse & VeriVita-demo

Kurkistus hengityskaasuanalyysin numeroiden taakse & VeriVita-demo Kurkistus hengityskaasuanalyysin numeroiden taakse & VeriVita-demo Juha Peltonen LitT, dos., tutkimusjohtaja Helsingin urheilulääkäriasema Urheilulääketieteen säätiö & Liikuntalääketieteen yksikkö, Clinicum

Lisätiedot

Integrated teaching of clinical physiology

Integrated teaching of clinical physiology Integrated teaching of clinical physiology Dyspnea and chest-pain block Prof. Anssi Sovijärvi 23.10.2013 Kliininen fysiologia; oppikirjasuositus Sovijärvi ym (toim.): Kliinisen fysiologian perusteet, Kustannus

Lisätiedot

27. Keuhkosairaudet ja liikunta

27. Keuhkosairaudet ja liikunta 27. Keuhkosairaudet ja liikunta Heikki Tikkanen Hengityksen fysiologiaa 333 Keuhkojen toimintojen arviointi 337 Liikunta ja keuhkojen sairaudet 338 Fyysisen rasituksen aikana keuhkojen tuuletus lisääntyy

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Alueellinen koulutus 21.4.2016 eval Henrik Söderström / TYKS Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Keuhkoahtaumatauti, mikä se on? Määritelmä (Käypä

Lisätiedot

Miksi hengästyn? Anssi Sovijärvi Kliinisen fysiologian emeritusprofessori, HY

Miksi hengästyn? Anssi Sovijärvi Kliinisen fysiologian emeritusprofessori, HY Miksi hengästyn? Anssi Sovijärvi Kliinisen fysiologian emeritusprofessori, HY 3.10.2017 FILHA, reduced version Hapenoton rattaat rasituksessa O2 Kirjassa Sovijärvi A: Miksi hengästyn, Duodecim,2017 Modified

Lisätiedot

Suoritusta rajoittavat tekijät t korkealla

Suoritusta rajoittavat tekijät t korkealla Suoritusta rajoittavat tekijät t korkealla Juha Peltonen LitT, liikuntafysiologi Huippu-urheilun urheilun kehitysprojektien raportointiseminaari 11.4.2006, Helsinki. Liikuntalääketieteen yksikkö Kliininen

Lisätiedot

HENGITYSKAASUJEN VAIHTO

HENGITYSKAASUJEN VAIHTO HENGITYSKAASUJEN VAIHTO Tarja Stenberg KAASUJENVAIHDON VAIHEET Happi keuhkoista vereen -diffuusio alveolista kapillaariin -ventilaatio-perfuusio suhde Happi veressä kudokseen -sitoutuminen hemoglobiiniin

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon ammattilaisille. Kroonisen hypoksian tunnistaminen keuhkoahtaumatautipotilailla.

Perusterveydenhuollon ammattilaisille. Kroonisen hypoksian tunnistaminen keuhkoahtaumatautipotilailla. Perusterveydenhuollon ammattilaisille. Kroonisen hypoksian tunnistaminen keuhkoahtaumatautipotilailla. Linde: Living healthcare Kroonisen hypoksian tunnistaminen 03 Tämä esite on tarkoitettu sinulle,

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria. Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri

Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria. Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri Epidemiologia N. 10%:lla suomalaisista on keuhkoahtaumatauti Keuhkoahtaumatauti

Lisätiedot

Keuhkojen kliinisten toimintakokeiden perusteet. Luento 20.1.2014 Päivi Piirilä Dos. Oyl., Ma professori

Keuhkojen kliinisten toimintakokeiden perusteet. Luento 20.1.2014 Päivi Piirilä Dos. Oyl., Ma professori Keuhkojen kliinisten toimintakokeiden perusteet Luento 20.1.2014 Päivi Piirilä Dos. Oyl., Ma professori Hengitystiepaine, -virtaus, ja hengitystilavuus yhden Hengityssyklin aikana, lepohengitys. Virtausvastuksen

Lisätiedot

Korkeanpaikan harjoittelu

Korkeanpaikan harjoittelu Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä Korkeanpaikan harjoittelu Ari Nummela, LitT Jyväskylän yliopisto / liikuntabiologia LBIA028 Lajianalyysit eri urheilulajeissa ja urheiluvalmennuksen

Lisätiedot

KEUHKOAHTAUMATAUTI JA LIIKUNTA. Alueellinen keuhkoahtaumatautikoulutus Lappeenrannan kaupungintalo 18.9.2013 ft Outi Wirén SOTE / Helsinki

KEUHKOAHTAUMATAUTI JA LIIKUNTA. Alueellinen keuhkoahtaumatautikoulutus Lappeenrannan kaupungintalo 18.9.2013 ft Outi Wirén SOTE / Helsinki KEUHKOAHTAUMATAUTI JA LIIKUNTA Alueellinen keuhkoahtaumatautikoulutus Lappeenrannan kaupungintalo 18.9.2013 ft Outi Wirén SOTE / Helsinki Tutkimusten mukaan keuhkoahtaumapotilaat liikkuvat vain puolet

Lisätiedot

Eija Matila ft, TtM 27.4.2016

Eija Matila ft, TtM 27.4.2016 Eija Matila ft, TtM 27.4.2016 Lääkkeettömään hoitoon kuuluvat seuraavat asiat: tupakasta vieroitus, liikkumiseen kannustaminen ja liikunnallinen kuntoutus Liikuntaharjoitteluun perustuvaan kuntoutukseen

Lisätiedot

Spirometriatutkimuksen tulkinta. Harri Lindholm, erikoislääkäri Työterveyslaitos Toimintakykylaboratorio

Spirometriatutkimuksen tulkinta. Harri Lindholm, erikoislääkäri Työterveyslaitos Toimintakykylaboratorio Spirometriatutkimuksen tulkinta Harri Lindholm, erikoislääkäri Työterveyslaitos Toimintakykylaboratorio Mitä spirometrialla tutkitaan? Keuhkojen ventilaatio eli tuuletuskyky Toimintahäiriön luonne Toimintahäiriön

Lisätiedot

HUIPPUVIRTAUSMITTAUS (PEF) SPIROMETRIA BRONKODILATAATIOTESTI HENGITYSÄÄNET

HUIPPUVIRTAUSMITTAUS (PEF) SPIROMETRIA BRONKODILATAATIOTESTI HENGITYSÄÄNET Hengitys 1 F1 HUIPPUVIRTAUSMITTAUS (PEF) SPIROMETRIA BRONKODILATAATIOTESTI HENGITYSÄÄNET Hengitys 2 Hengityskaasujen, hapen ja hiilidioksidin, vaihtuminen keuhkoissa on ihmiselle elintärkeä funktio. Ilman

Lisätiedot

Uinti ja astma. Marja Päivinen tutkija LitM Helsingin urheilulääkäriasema

Uinti ja astma. Marja Päivinen tutkija LitM Helsingin urheilulääkäriasema Uinti ja astma Marja Päivinen tutkija LitM Helsingin urheilulääkäriasema Uinti sopii astmaatikoille Astmassa hengitys on vaikeutunut, hengitysteiden ahtautumisen vuoksi. Astman oireita ovat hengenahdistus,

Lisätiedot

COPD MITEN VALITSEN POTILAALLENI OIKEAN LÄÄKKEEN? 21.4.2016 PÄIVI OKSMAN, TYKS Keuhkosairauksien klinikka

COPD MITEN VALITSEN POTILAALLENI OIKEAN LÄÄKKEEN? 21.4.2016 PÄIVI OKSMAN, TYKS Keuhkosairauksien klinikka COPD MITEN VALITSEN POTILAALLENI OIKEAN LÄÄKKEEN? 21.4.2016 PÄIVI OKSMAN, TYKS Keuhkosairauksien klinikka SIDONNAISUUDET Kongressi- ja koulutustilaisuudet: GSK, Leiras Takeda, Boehringer- Ingelheim, Orion

Lisätiedot

Astmaatikon alkuverryttely

Astmaatikon alkuverryttely Astmaatikon alkuverryttely LT, dosentti Jari Parkkari Tampereen Urheilulääkäriasema Allergian ja astman esiintyvyys Allergia- ja astmadiagnoosit ovat yleistymässä. Lapsista ja nuorista 15 25 % saa siitepölyaikana

Lisätiedot

Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto. COPD sairautena. Käypä Hoito 2009. Minna Virola 25.10.2011

Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto. COPD sairautena. Käypä Hoito 2009. Minna Virola 25.10.2011 COPD sairautena Käypä Hoito 2009 Minna Virola 25.10.2011 Keuhkoahtaumataudin määritelmä Keuhkoahtaumataudille (COPD, chronic obstructive pulmonary disease) tyypillisiä piirteitä ovat hitaasti etenevä,

Lisätiedot

Ventilaation huononeminen keuhkojen tilavuuden pienenemisen seurauksena. Ventilaation vaikeutuminen keuhkoputkien ahtautumisen seurauksena 21.9.

Ventilaation huononeminen keuhkojen tilavuuden pienenemisen seurauksena. Ventilaation vaikeutuminen keuhkoputkien ahtautumisen seurauksena 21.9. 1 Uloshengityksen sekuntikapasiteetti FEV1 Nopea vitaalikapasiteetti FVC FEV % = FEV1 /FVC Vitaalikapasiteetti VC Uloshengityksen huippuvirtaus PEF Keuhkojen kokonaistilavuus TLC Residuaalivolyymi RV RV

Lisätiedot

Dyspnea - definitions

Dyspnea - definitions Dyspnea - definitions Dyspnea Subjective experience of breathing difficulty Hengenahdistuksen patofysiologiset mekanismit Pathophysiological mechanisms of Awareness of respiratory effort Not a sign! Varying

Lisätiedot

Liikunta on tärkeä osa toimintakykyä. Kuntoutuskoordinaattori, fysioterapeutti Jenni Vuolahti Kotkan kaupunki

Liikunta on tärkeä osa toimintakykyä. Kuntoutuskoordinaattori, fysioterapeutti Jenni Vuolahti Kotkan kaupunki Liikunta on tärkeä osa toimintakykyä Kuntoutuskoordinaattori, fysioterapeutti Jenni Vuolahti Kotkan kaupunki 24.4.2018 Hengityssairaan jumppa 1. Vuorotahti hiihto käsillä + varpaille nousu seisten x10

Lisätiedot

Keuhkoahtaumatauti 2007

Keuhkoahtaumatauti 2007 Keuhkoahtaumatauti 2007 Maailmanlaajuisesti jopa 16 miljoonaa ihmistä sairastaa keuhkoahtaumatautia. Kansainvälisten tutkimusten mukaan 56 85 prosenttia tautitapauksista saattaa olla diagnosoimatta (Kinnula,

Lisätiedot

203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet

203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet 1 / 5 27.11.2015 13:07 Yhteistyökumppanit / Lääkärit ja terveydenhuolto / Lääkkeet ja lääkekorvaukset / Lääkkeiden korvausoikeudet / Erityiskorvaus / 203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat

Lisätiedot

Harjoitustasojen määrittäminen ja palaute spiroergometriatestin perusteella

Harjoitustasojen määrittäminen ja palaute spiroergometriatestin perusteella Harjoitustasojen määrittäminen ja palaute spiroergometriatestin perusteella Jyrki Aho LitM, liikuntafysiologi Miksi harjoitustasoja pitäisi määrittää? VO 2max / VO 2peak tai P max ovat useimmin käytettyjä

Lisätiedot

Spirometria ja keuhkoahtaumataudin varhaistoteaminen

Spirometria ja keuhkoahtaumataudin varhaistoteaminen Spirometria ja keuhkoahtaumataudin varhaistoteaminen 14.9.2011 Jämsä Lauri Lammi LT, erikoislääkäri, Keski-Suomen keskussairaala Sidonnaisuuteni kaupalliseen yritykseen (ky) viimeisten 2 v aikana Sidonnaisuuden

Lisätiedot

Liikkujan astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma

Liikkujan astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma Liikkujan astma Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma KYMPPIYMPYRÄ Tietoa ja taitoa kehittävän, terveyttä edistävän ja vammoja ehkäisevän liikunnan ja urheilun tueksi Fyysis-psyykkissosiaalinen

Lisätiedot

Kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen keinot leikkausriskin arvioinnissa

Kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen keinot leikkausriskin arvioinnissa Kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen keinot leikkausriskin arvioinnissa Kirsi Timonen, dos. kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede Keski-Suomen shp kirsi.timonen@ksshp.fi, Sidonnaisuudet

Lisätiedot

Kilpailun ajoittaminen vuoristoharjoittelun jälkeen

Kilpailun ajoittaminen vuoristoharjoittelun jälkeen Kilpailun ajoittaminen vuoristoharjoittelun jälkeen International Altitude Training Symposium, Colorado Springs, CO, USA 5.-7.10.2011 Vuoristoharjoittelun fysiologiset vaikutukset Vuoristo / hypoksia Anaerobinen

Lisätiedot

Sydän- ja verenkiertoelimistön toiminta rasituksen aikana

Sydän- ja verenkiertoelimistön toiminta rasituksen aikana Sydän- ja verenkiertelimistön timinta rasituksen aikana Terve Urheilija iltaseminaari 5.3.2013 Niina Mutanen, testauspäällikkö, LitM Tampereen Urheilulääkäriasema 1 Sydän- ja verenkiertelimistö Verenkiertelimistö

Lisätiedot

COPD:n diagnostiikka terveydenhuollossa

COPD:n diagnostiikka terveydenhuollossa COPD:n diagnostiikka terveydenhuollossa Harri Stark LT Keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Diacor/Terveystalo 11.2.2016 GOLD (The Global Initiative for Chronic Obstructive Lung Disease):

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA HENGITYSTÄ TAPAHTUU KAIKKIALLA ELIMISTÖSSÄ 7 Avainsanat hengitys hengityskeskus hengitystiet kaasujenvaihto keuhkorakkula keuhkotuuletus soluhengitys HAPPEA SAADAAN VERENKIERTOON HENGITYSELIMISTÖN

Lisätiedot

ASTMAN VAIKUTUS PALVELUSKELPOISUUTEEN. Sotilaslääketieteen keskus

ASTMAN VAIKUTUS PALVELUSKELPOISUUTEEN. Sotilaslääketieteen keskus ASTMAN VAIKUTUS PALVELUSKELPOISUUTEEN Astman määritelmä Astma on keuhkoputkien limakalvon eosinofiilinen tulehduksellinen sairaus, jossa keuhkoputkien ja keuhkojen toiminta häiriintyy Oireina ovat yöllinen

Lisätiedot

13. Hengitys II. Keuhkotuuletus, hapen ja hiilidioksidin kulku, hengityksen säätely, hengityksen häiriöitä, happiradikaalit

13. Hengitys II. Keuhkotuuletus, hapen ja hiilidioksidin kulku, hengityksen säätely, hengityksen häiriöitä, happiradikaalit Helena Hohtari Pitkäkurssi I 13. Hengitys II Keuhkotuuletus, hapen ja hiilidioksidin kulku, hengityksen säätely, hengityksen häiriöitä, happiradikaalit Keuhkotuuletus l. ventilaatio Ilman siirtyminen keuhkoihin

Lisätiedot

Astma. Eeva-Maija Nieminen Keuhkosairauksien erikoislääkäri, LT Kliininen opettaja HY HYKS Sydän- ja keuhkokeskus. Astma on

Astma. Eeva-Maija Nieminen Keuhkosairauksien erikoislääkäri, LT Kliininen opettaja HY HYKS Sydän- ja keuhkokeskus. Astma on Astma Eeva-Maija Nieminen Keuhkosairauksien erikoislääkäri, LT Kliininen opettaja HY HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Astma on Hengitysteiden tulehduksellinen sairaus, johon liittyy vaihteleva, ainakin osittain

Lisätiedot

Impulssioskillometria hengityksen tutkimisessa

Impulssioskillometria hengityksen tutkimisessa Impulssioskillometria hengityksen tutkimisessa Jani Pirinen, lääketietieen lisensiaatti Erikoistuva lääkäri, HYKS Meilahden sairaala, KLF-laboratorio Kliinisen fysiologian hoitajat ry:n koulutuspäivät

Lisätiedot

Energiaraportti Yritys X 1.8.2014

Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 OSALLISTUJAT Viimeisin Energiatesti 1.8.2014 +0% 100% Energiatestiin kutsuttiin 10 henkilöä, joista testiin osallistui 10. Osallistumisprosentti oli 100 %. Osallistumisprosentin

Lisätiedot

Työkyvyn arviointi keuhkosairauksissa

Työkyvyn arviointi keuhkosairauksissa Työkyvyn arviointi keuhkosairauksissa Irmeli Lindström 12.5.2017 Työterveyslaitos Esittäjän Nimi www.ttl.fi 1 Työkyvyttömyys käsitteenä Perustuu sairausvakuutus-, työeläke-, kansaneläke- sekä ammattitauti-

Lisätiedot

Inhalaatioanesteettien farmakokinetiikkaa

Inhalaatioanesteettien farmakokinetiikkaa Inhalaatioanesteettien farmakokinetiikkaa Klaus Olkkola Lääkeaineen vaikutusten ymmärtäminen edellyttää, että sekä kyseisen aineen farmakokinetiikka että farmakodynamiikka tunnetaan. Farmakokinetiikka

Lisätiedot

Urheilijan astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma

Urheilijan astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma Urheilijan astma Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma KYMPPIYMPYRÄ Tietoa ja taitoa kehittävän, terveyttä edistävän ja vammoja ehkäisevän liikunnan ja urheilun tueksi Fyysis-psyykkissosiaalinen

Lisätiedot

Luentomateriaali Keuhkoahtaumatauti. Julkaistu 1.9.2014 Perustuu 13.06.2014 päivitettyyn Käypä hoito -suositukseen

Luentomateriaali Keuhkoahtaumatauti. Julkaistu 1.9.2014 Perustuu 13.06.2014 päivitettyyn Käypä hoito -suositukseen Luentomateriaali Keuhkoahtaumatauti Julkaistu 1.9.2014 Perustuu 13.06.2014 päivitettyyn Käypä hoito -suositukseen Näytön varmuusaste Käypä hoito -suosituksissa Koodi Näytön aste Selitys A B C D Vahva tutkimusnäyttö

Lisätiedot

PEF-TYÖPAIKKASEURANTA AMMATTIASTMAN DIAGNOSTIIKASSA. Kosteusvaurioastma-koulutus kevät 2010 Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström

PEF-TYÖPAIKKASEURANTA AMMATTIASTMAN DIAGNOSTIIKASSA. Kosteusvaurioastma-koulutus kevät 2010 Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström PEF-TYÖPAIKKASEURANTA AMMATTIASTMAN DIAGNOSTIIKASSA Kosteusvaurioastma-koulutus kevät 2010 Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström PEF= Peak expiratory flow eli uloshengityksen huippuvirtaus

Lisätiedot

PEF- JA PIF-MITTARIT ASTMAN DIAGNOSTIIKASSA JA HOIDOSSA. Sairaanhoitaja Minna Suhonen, Soite

PEF- JA PIF-MITTARIT ASTMAN DIAGNOSTIIKASSA JA HOIDOSSA. Sairaanhoitaja Minna Suhonen, Soite PEF- JA PIF-MITTARIT ASTMAN DIAGNOSTIIKASSA JA HOIDOSSA Sairaanhoitaja Minna Suhonen, Soite PEF PEF = uloshengityksen huippuvirtaus (peak expiratory flow) saavutetaan ulospuhalluksen alkuvaiheessa -> mittaukseen

Lisätiedot

KEUHKOAHTAUMATAUTI JUHA JAAKKOLA 27.4.16 PERUSTUU 13.06.2014 PÄIVITETTYYN KÄYPÄ HOITO -SUOSITUKSEEN

KEUHKOAHTAUMATAUTI JUHA JAAKKOLA 27.4.16 PERUSTUU 13.06.2014 PÄIVITETTYYN KÄYPÄ HOITO -SUOSITUKSEEN VAASA 27.5.2016 2 3 KEUHKOAHTAUMATAUTI JUHA JAAKKOLA 27.4.16 PERUSTUU 13.06.2014 PÄIVITETTYYN KÄYPÄ HOITO -SUOSITUKSEEN SIDONNAISUUDET EI LÄÄKETEOLLISUUDEN OSAKKEITA JOITAKIN KANS.VÄLISIÄ KONGRESSEJA LÄÄKETEOLLISUUDEN

Lisätiedot

Fyysisen työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmät työterveyshuollossa Harri Lindholm, erikoislääkäri Työterveyslaitos

Fyysisen työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmät työterveyshuollossa Harri Lindholm, erikoislääkäri Työterveyslaitos Fyysisen työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmät työterveyshuollossa Harri Lindholm, erikoislääkäri Työterveyslaitos Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallinen seminaari 24.11.2010

Lisätiedot

Vuoristoharjoittelu: lume- vai hypoksiavaikutus?

Vuoristoharjoittelu: lume- vai hypoksiavaikutus? Vuoristoharjoittelu: lume- vai hypoksiavaikutus? Ilkka Heinonen, Hiihto 5: 46-49, 2011 Vuoristoharjoittelun fysiologiset vaikutukset Vuoristo / hypoksia Anaerobinen kapasiteetti Puskurikapasiteetti Taloudellisuus

Lisätiedot

Paluu merenpinnan tasolle ja valmistautuminen kilpailuun

Paluu merenpinnan tasolle ja valmistautuminen kilpailuun Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä Paluu merenpinnan tasolle ja valmistautuminen kilpailuun Ari Nummela Vuokatin urheiluopisto 28.6.2012 www.kihu.fi Milloin palata merenpinnan tasolle?

Lisätiedot

RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma. Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala

RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma. Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala Sidonnaisuudet Ei aiheeseen liittyviä sidonnaisuuksia Tutkimusrahoitus Novartis Luennoitsija Sanofi-Aventis,

Lisätiedot

Jukka Vadén Ylilääkäri, keuhkosairaudet KHKS 6.10.2011

Jukka Vadén Ylilääkäri, keuhkosairaudet KHKS 6.10.2011 Jukka Vadén Ylilääkäri, keuhkosairaudet KHKS 6.10.2011 Varhaisdiagnostiikkaa? 56-vuotias mies Tupakointi 40 askivuotta, 16 -vuotiaasta 54-vuotiaaksi Rakennustyö, vesieristäjä viimeiset 5 työvuottaan, fyysisesti

Lisätiedot

MART testi tulokset ja kuvaus. Ari Nummela Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus - KIHU Kuntotestauspäivät Jyväskylä 20.3.2014

MART testi tulokset ja kuvaus. Ari Nummela Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus - KIHU Kuntotestauspäivät Jyväskylä 20.3.2014 MART testi tulokset ja kuvaus Ari Nummela Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus - KIHU Kuntotestauspäivät Jyväskylä 20.3.2014 MART historiaa MART testin kehittäminen alkoi 1987, kun kestävyysvalmentajat

Lisätiedot

Astmaatikko työelämässä Irmeli Lindström Keuhkosairauksien erikoislääkäri Työterveyslaitos

Astmaatikko työelämässä Irmeli Lindström Keuhkosairauksien erikoislääkäri Työterveyslaitos Astmaatikko työelämässä Irmeli Lindström Keuhkosairauksien erikoislääkäri Työterveyslaitos Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallinen seminaari 23.11.2010 Helsingin yliopisto Työikäisen

Lisätiedot

KROONISTA HENGITYSVAJETTA AIHEUTTAVAT SAIRAUDET ULLA ANTTALAINEN, LT, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLEROLOGIAN EL., TYKS/KEU 1

KROONISTA HENGITYSVAJETTA AIHEUTTAVAT SAIRAUDET ULLA ANTTALAINEN, LT, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLEROLOGIAN EL., TYKS/KEU 1 KROONISTA HENGITYSVAJETTA AIHEUTTAVAT SAIRAUDET 5.10.2016 ULLA ANTTALAINEN, LT, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLEROLOGIAN EL., TYKS/KEU 1 LUENNON SISÄLTÖ KROONISEN HENGITYSVAJAUKSEN MÄÄRITELMÄ UNEN VAIKUTUS HENGITYKSEEN

Lisätiedot

Tämän tapaamisen sisältöä

Tämän tapaamisen sisältöä Fyysisen suorituskyvyn mittaaminen Juha Peltonen LitT, dos. (liikuntafysiologia) Helsingin Liikuntalääketieteen keskus: Helsingin urheilulääkäriasema Urheilulääketieteen säätiö & Liikuntalääketieteen yksikkö

Lisätiedot

6 MINUUTIN KÄVELYTESTI

6 MINUUTIN KÄVELYTESTI 6 MINUUTIN KÄVELYTESTI Ari Mänttäri, tuotepäällikkö, LitM UKK Terveyspalvelut Oy, UKK-instituutti ari.manttari@ukkterveyspalvelut.fi, www.ukkterveyspalvelut.fi American Thoracic Society (ATS) 2002 guidelines

Lisätiedot

Miten suunnittelen potilaani kanssa progressiivisen harjoitusohjelman?

Miten suunnittelen potilaani kanssa progressiivisen harjoitusohjelman? Miten suunnittelen potilaani kanssa progressiivisen harjoitusohjelman? Arto Hautala, FT, THM, ft Laboratoriopäällikkö, Dosentti arto.hautala@verve.fi Liikuntalääketieteen tutkimusyksikkö Verve Research

Lisätiedot

Osa 1. Hermolihasjärjestelmän rakenne ja toiminta. Kirjasta Urheiluvalmennus s. 37-42

Osa 1. Hermolihasjärjestelmän rakenne ja toiminta. Kirjasta Urheiluvalmennus s. 37-42 HARJOITUSKOE, LIIKUNTAPEDAGOGIIKAN JA - BIOLOGIAN KIRJALLINEN KOE 2016 Pisteytys: Oikeasta vastauksesta saa 2 pistettä. Väärästä vastauksesta saa -1 pistettä. Vastaamatta jättämisesta saa 0 pistettä. Osa

Lisätiedot

HENGITYS RASITUKSESSA JA HENGENAHDISTUSTILANTEESSA:

HENGITYS RASITUKSESSA JA HENGENAHDISTUSTILANTEESSA: Fysioterapia 1 (6) HENGITYS RASITUKSESSA JA HENGENAHDISTUSTILANTEESSA: PALLEAHENGITYS: Pallea on tärkein sisäänhengityslihas. Se on ohut, litteä lihas rintakehän ja vatsaontelon välissä. Suorita harjoitus

Lisätiedot

H E N G I T Y S V A J A U K S E E N J O H T A V A T T A V A L L I S I M M A T S A I R A U D E T

H E N G I T Y S V A J A U K S E E N J O H T A V A T T A V A L L I S I M M A T S A I R A U D E T H E N G I T Y S V A J A U K S E E N J O H T A V A T T A V A L L I S I M M A T S A I R A U D E T U L L A A N T T A L A I N E N, L T, K E U H K O S A I R A U K S I E N J A A L L E R G O L O G I A N E L.

Lisätiedot

Jari Salmi kuntotestaaja, valmentaja Varalan Urheiluopisto, hyvinvointipalvelut

Jari Salmi kuntotestaaja, valmentaja Varalan Urheiluopisto, hyvinvointipalvelut Jari Salmi kuntotestaaja, valmentaja Varalan Urheiluopisto, hyvinvointipalvelut jari.salmi@varala.fi Kestävyysharjoittelun perusteet milloin tarvitaan kuntotestausta? Kestävyyskunto Tarkoittaa hengitys-

Lisätiedot

Ravitsemuksen merkitys ja urheiluravinteiden käyttö kuntoliikunnassa ja urheilussa JARNO LEMMELÄ, LITM TRAINER LAB

Ravitsemuksen merkitys ja urheiluravinteiden käyttö kuntoliikunnassa ja urheilussa JARNO LEMMELÄ, LITM TRAINER LAB Ravitsemuksen merkitys ja urheiluravinteiden käyttö kuntoliikunnassa ja urheilussa JARNO LEMMELÄ, LITM TRAINER LAB Ravitsemuksen merkitys suorituskyvylle Hyvä nestetasapaino on tärkeää kaikessa harjoittelussa

Lisätiedot

Keuhkoahtaumapotilaan ohjaus kuntoon!

Keuhkoahtaumapotilaan ohjaus kuntoon! VeTe Keuhkoahtaumapotilaan ohjaus kuntoon! Minna Virola, sairaanhoitaja, projektityöntekijä, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP), Oulaskankaan sairaala Keuhkoahtaumataudin määritelmä VeTe Keuhkoahtaumataudille

Lisätiedot

ASTMAN VAIKUTUS PALVELUSKELPOISUUTEEN. Ilmailulääketieteen keskus. Sotilaslääketieteen Keskus

ASTMAN VAIKUTUS PALVELUSKELPOISUUTEEN. Ilmailulääketieteen keskus. Sotilaslääketieteen Keskus ASTMAN VAIKUTUS PALVELUSKELPOISUUTEEN Matti Mäntysaari Sotilaslääketieteen Keskus Astman määritelmä Astma on keuhkoputkien limakalvon eosinofiilinen tulehduksellinen sairaus, jossa keuhkoputkien ja keuhkojen

Lisätiedot

Keuhkopotilaan lentokelpoisuuden selvittäminen

Keuhkopotilaan lentokelpoisuuden selvittäminen TIETEESSÄ PÄIVI PIIRILÄ KEUHKOSAIRAUKSIEN JA KLIINISEN FYSIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI, DOSENTTI, OSASTONYLILÄÄKÄRI HUSLAB, MEILAHDEN SAIRAALA, KLIINISEN FYSIOLOGIAN LABORATORIO paivi.piirila@hus.fi WITOLD

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudi hoitokäytännöt Carea alueell. Jussi Männistö

Keuhkoahtaumataudi hoitokäytännöt Carea alueell. Jussi Männistö Keuhkoahtaumataudi hoitokäytännöt Carea alueell Jussi Männistö 15.5.2014 Sidonnaisuuteni kaupalliseen yritykseen (ky) viimeisten 2 v aikana 15.5.2014 Sidonnaisuuden laatu Yritykset Saanut ky:lta apurahan

Lisätiedot

Fyysisen suorituskyvyn mittaaminen

Fyysisen suorituskyvyn mittaaminen Fyysisen suorituskyvyn mittaaminen Juha Peltonen LitT, dos. (liikuntafysiologia) Helsingin Liikuntalääketieteen keskus: Helsingin urheilulääkäriasema Urheilulääketieteen säätiö & Liikuntalääketieteen yksikkö

Lisätiedot

Hengityksen huomioiminen fysioterapiassa. rvelä Sydänkeskus teho- osasto

Hengityksen huomioiminen fysioterapiassa. rvelä Sydänkeskus teho- osasto Hengityksen huomioiminen fysioterapiassa Kati JärvelJ rvelä Sydänkeskus teho- osasto Toimenpiteen vaikutus hengitykseen Borges-Santos et al, 2012: elektiivisen torakotomian jälkeen FVC laski 41,5% ja FEV1

Lisätiedot

Nuoren niska-hartiakipu

Nuoren niska-hartiakipu Nuoren niska-hartiakipu Jari Arokoski, prof. fysiatrian erikoislääkäri HYKS fysiatrian klinikka / Helsingin yliopisto Esityksen sisältö Epidemiologiaa Niskahartiakäsite Etiologia Nuoren niska-hartiakipuun

Lisätiedot

Nuoren urheilijan ylikuormittumisen toteaminen ja hoito lääkärin näkökulmasta

Nuoren urheilijan ylikuormittumisen toteaminen ja hoito lääkärin näkökulmasta Nuoren urheilijan ylikuormittumisen toteaminen ja hoito lääkärin näkökulmasta Lauri Alanko LT, Liikuntalääketieteen erikoislääkäri 20.3.15 Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Fc Honka, HIFK A-juniorit,

Lisätiedot

Miten tulkitsen urheilijan EKG:ta. Hannu Parikka

Miten tulkitsen urheilijan EKG:ta. Hannu Parikka Miten tulkitsen urheilijan EKG:ta Hannu Parikka EKG:n tulkinta EKG: HP 7.11.2015 2 URHEILU: SYDÄMEN SÄHKÖISET JA RAKENTEELLISET MUUTOKSET Adaptaatio kovaan rasitukseen urheilijansydän Ikä Koko Sukupuoli

Lisätiedot

Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa

Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa Hengenahdistus on yleistä monien sairauksien loppuvaiheessa (kuva 1 ja 2). Hengenahdistuksen syyt ovat moninaisia (taulukko 1) ja ne on tärkeä selvittää,

Lisätiedot

Urheilijan allergiat ja astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija ohjelma UKK-instituutti

Urheilijan allergiat ja astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija ohjelma UKK-instituutti Urheilijan allergiat ja astma Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija ohjelma UKK-instituutti KYMPPIYMPYRÄ Tietoa ja taitoa kehittävän, terveyttä edistävän ja vammoja ehkäisevän liikunnan ja

Lisätiedot

Hengityskoulu Perusoppimäärä

Hengityskoulu Perusoppimäärä Hengityskoulu Perusoppimäärä Mika Issakainen - Anestesiologian ja tehohoidon erikoissairaanhoitaja - Sairaanhoitaja YAMK - PKSSK Teho-osasto Peruskäsitteet Miksi ihminen hengittää? Saa happea O 2 Poistaa

Lisätiedot

Pelastaja huolla lihaksistoasi

Pelastaja huolla lihaksistoasi Pelastaja huolla lihaksistoasi KOULUTUSPAKETTI Pelastaja huolla lihaksistoasi 1 2 3 4 Pelastajien työn taustaa Lihaksiston väsyminen ja palautuminen Lihaksiston palautumista nopeuttavat menetelmät Johtopäätökset

Lisätiedot

70 vuotta. Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

70 vuotta. Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi 70 vuotta Hyvinvointia työstä Pelastustyöntekijöiden toimintakyky kuumassa Lihaksiston väsymyksen ja palautumisen arviointi ja palautumista nopeuttavat menetelmät Satu Mänttäri Juha Oksa, Petri Tuomi,

Lisätiedot

Keuhkojen diffuusiokapasiteettilaitteiden menetelmä- ja tulostasovertailu

Keuhkojen diffuusiokapasiteettilaitteiden menetelmä- ja tulostasovertailu Anna Sievinen Keuhkojen diffuusiokapasiteettilaitteiden menetelmä- ja tulostasovertailu Metropolia Ammattikorkeakoulu Bioanalyytikko (AMK) Bioanalytiikan koulutusohjelma Opinnäytetyö 10.11.2015 Tiivistelmä

Lisätiedot

Keuhkovaltimoverenpaine ja liikunta. Leena Meinilä

Keuhkovaltimoverenpaine ja liikunta. Leena Meinilä Keuhkovaltimoverenpaine ja liikunta Leena Meinilä 30.9.2016 2 1 Varhaisvaiheen PAH 50 10 5 40 5 8 3 Keuhkovaltimopaine terveillä Mean pulmonary arterial pressure (P pa) during rest and slight supine exercise

Lisätiedot

Hyvän kunnon ja tasapainon tärkeys ikääntyvillä henkilöillä. Työfysioterapeutti Kaija Riento-Lindroos 13.3.2012

Hyvän kunnon ja tasapainon tärkeys ikääntyvillä henkilöillä. Työfysioterapeutti Kaija Riento-Lindroos 13.3.2012 Hyvän kunnon ja tasapainon tärkeys ikääntyvillä henkilöillä Työfysioterapeutti Kaija Riento-Lindroos 13.3.2012 1 Lukuisista ikääntymisen myötä tapahtuvista muutoksista huolimatta ikääntyneet ovat terveempiä

Lisätiedot

SISÄLTÖ UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS

SISÄLTÖ UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS Sydänfysioterapeuttien koulutuspäivät Jyväskylä, K-S keskussairaala 27. Arto Hautala Dosentti, yliopistotutkija Oulun yliopisto

Lisätiedot

URHEILULÄÄKETIEDE 2016

URHEILULÄÄKETIEDE 2016 Lisähappi huippu urheilussa hyödyllistä vai huuhaata? Juha Peltonen, LitT, dos. Helsingin urheilulääkäriasema Urheilulääketieteen säätiö; Liikuntalääketieteen yksikkö, Clinicum Helsingin yliopisto URHEILULÄÄKETIEDE

Lisätiedot

Ville Ronkainen. Opinnäytetyö. Lääketieteen koulutusohjelma. Itä-Suomen yliopisto. Terveystieteiden tiedekunta. Kliinisen lääketieteen yksikkö

Ville Ronkainen. Opinnäytetyö. Lääketieteen koulutusohjelma. Itä-Suomen yliopisto. Terveystieteiden tiedekunta. Kliinisen lääketieteen yksikkö 1 VIRTAUS-TILAVUUSSPIROMETRIATUTKIMUSTEN LAATU KYSIN KLIINISEN FYSIOLOGIAN JA ISOTOOPPILÄÄKETIETEEN OSASTOLLA VUOSINA 2006-2013 ATS/ERS-SUOSITUKSIIN PERUSTUVIEN ONNISTUMIS- JA TOISTETTAVUUSKRITEERIEN MUKAAN

Lisätiedot

FYYSISEN SUORITUSKYVYN MITTAAMINEN POLKUPYÖRÄERGOMETRIALLA. Helsingin yliopisto Biolääketieteen laitos/fysiologia 2013

FYYSISEN SUORITUSKYVYN MITTAAMINEN POLKUPYÖRÄERGOMETRIALLA. Helsingin yliopisto Biolääketieteen laitos/fysiologia 2013 1 F1 FYYSISEN SUORITUSKYVYN MITTAAMINEN POLKUPYÖRÄERGOMETRIALLA 2 SISÄLTÖ 1. Mitä tarkoitetaan fyysisellä suorituskyvyllä? 1.1. Miksi fyysistä suorituskykyä tutkitaan? 1.2. Mitä hyötyä on hyvästä fyysisestä

Lisätiedot

Hengitysvajaus Hengitysvajauksesta ja sen hoidosta

Hengitysvajaus Hengitysvajauksesta ja sen hoidosta Hengitysvajaus Hengitysvajauksesta ja sen hoidosta Tom Silfvast Hengitysvaikeus vs. hengenahdistus Löydökset Kohonnut hengitystaajuus Epäspesifi oire Liitännäisoireet Muut syyt? Happeutuminen Tilan alkamisen

Lisätiedot

Pitkäaikainen happihoito: paljon toiveita, vähän näyttöjä

Pitkäaikainen happihoito: paljon toiveita, vähän näyttöjä Heikki O. Koskela KATSAUS Pitkäaikainen happihoito: paljon toiveita, vähän näyttöjä Pitkäaikainen happihoito pidentää keuhkoahtauma tautia sairastavien hypokseemisten potilaiden elämää. Happihoitoa annetaan

Lisätiedot

HENGITYSTUKIYKSIKKÖ KROONISEN VENTILAATIOVAJEEN PATOFYSIOLOGIAN PERUSTEITA

HENGITYSTUKIYKSIKKÖ KROONISEN VENTILAATIOVAJEEN PATOFYSIOLOGIAN PERUSTEITA HENGITYSTUKIYKSIKKÖ KROONISEN VENTILAATIOVAJEEN PATOFYSIOLOGIAN PERUSTEITA 2015 Arno Vuori OYL, Neuromuskulaarinen hengitystukiyksikkö, VSSHP Anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Palliatiivisen

Lisätiedot

Jos et ole tyytyväinen - saat mahasi takaisin. Matias Ronkainen Terveysliikunnankehittäjä Kainuun Liikunta ry

Jos et ole tyytyväinen - saat mahasi takaisin. Matias Ronkainen Terveysliikunnankehittäjä Kainuun Liikunta ry Jos et ole tyytyväinen - saat mahasi takaisin Matias Ronkainen Terveysliikunnankehittäjä Kainuun Liikunta ry 15 64-vuotiaiden suomalaisten fyysisen aktiivisuuden toteutuminen suhteessa suosituksiin (%)

Lisätiedot

Rintakipu ja hengenahdistus - keuhkosairaudet

Rintakipu ja hengenahdistus - keuhkosairaudet Rintakipu ja hengenahdistus - keuhkosairaudet vt Professori Paula Maasilta paula.maasilta@helsinki.fi Kliiniset opettajat: Hanna-Riikka Kreivi (0504272914, hanna-riikka.kreivi@hus.fi) Eeva-Maija Nieminen

Lisätiedot

TÄNÄÄN KOHTAAN IPF:N IPF-diagnoosin saaneil e: Opas sairaudesta ja hoitovaihtoehdoista keskusteluun lääkärin kanssa FI/ROCH/161O/O132b MAALISKUU 2O17

TÄNÄÄN KOHTAAN IPF:N IPF-diagnoosin saaneil e: Opas sairaudesta ja hoitovaihtoehdoista keskusteluun lääkärin kanssa FI/ROCH/161O/O132b MAALISKUU 2O17 TÄNÄÄN KOHTAAN IPF:N IPF-diagnoosin saaneille: Opas sairaudesta ja hoitovaihtoehdoista keskusteluun lääkärin kanssa FI/ROCH/161O/O132b MAALISKUU 2O17 MITÄ IPF:N SAIRASTAMINEN TARKOITTAA Idiopaattinen keuhkofibroosi

Lisätiedot

Hoitajan osuus spiroergometriatutkimuksessa

Hoitajan osuus spiroergometriatutkimuksessa Kliinisen fysiologian hoitajien koulutuspäivät 21.-22.5.2015 Uusi-Valamo, Heinävesi Kalle Koskinen Bioanalyytikko AMK KYS Kliininen Fysiologia Hoitajan osuus spiroergometriatutkimuksessa Tutkimuksen onnistumisen

Lisätiedot

SPIROMETRIATUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN, KÄYRIEN VALITSEMINEN JA VIRHELÄHTEET LABORATORIOHOITAJA ANNA GULDBRAND

SPIROMETRIATUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN, KÄYRIEN VALITSEMINEN JA VIRHELÄHTEET LABORATORIOHOITAJA ANNA GULDBRAND SPIROMETRIATUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN, KÄYRIEN VALITSEMINEN JA VIRHELÄHTEET LABORATORIOHOITAJA ANNA GULDBRAND Anna on ollut 2015 uudistettu suositus spirometria- ja PEF-mittausten suoritus ja tulkinta työryhmän

Lisätiedot

Liikunnan ja urheilun aiheuttamat sydänmuutokset

Liikunnan ja urheilun aiheuttamat sydänmuutokset Liikunnan ja urheilun aiheuttamat sydänmuutokset - Mikä on vielä normaalia? - Milloin lääkäriin? Kardiologi Sari Vanninen Varala 5.3.2013 Määritelmä Urheilijansydämellä tarkoitetaan pitkäaikaisen fyysisen

Lisätiedot

Keuhkoahtaumatauti pahenemisvaiheen hoito

Keuhkoahtaumatauti pahenemisvaiheen hoito Keuhkoahtaumatauti pahenemisvaiheen hoito Keuhkoahtautmatauti Mahdollisimman varhainen taudin diagnostiikka Diagnoosi on oikea Optimaalinen lääkitys ja hoito: -tupakoinnin lopetus -lääkitys -kuntoutus

Lisätiedot

Keuhkojen kokonaistilavuuden yhte- nevyys kehopletysmografian ja diffuu- siokokeen välisessä vertailussa

Keuhkojen kokonaistilavuuden yhte- nevyys kehopletysmografian ja diffuu- siokokeen välisessä vertailussa Keuhkojen kokonaistilavuuden yhte- nevyys kehopletysmografian ja diffuu- siokokeen välisessä vertailussa Aleksi Hietanen Syventävien opintojen kirjallinen työ Lääketieteen koulutusohjelma Terveystieteiden

Lisätiedot

Verenpaine,sen säätely ja käyttäytyminen levossa ja rasituksessa. Jyrki Taurio Sisätautilääkäri TAYS/PSS 25.10.2012

Verenpaine,sen säätely ja käyttäytyminen levossa ja rasituksessa. Jyrki Taurio Sisätautilääkäri TAYS/PSS 25.10.2012 Verenpaine,sen säätely ja käyttäytyminen levossa ja rasituksessa Jyrki Taurio Sisätautilääkäri TAYS/PSS 25.10.2012 Kohonnut verenpaine Yleisin yleislääkärille tehtävän vastaanottokäynnin aihe Lääkitys

Lisätiedot

Sukeltaako vai ei? Bleomysiinin käytöstä

Sukeltaako vai ei? Bleomysiinin käytöstä Sukeltaako vai ei? Bleomysiinin käytöstä (Toimittajan huomautus: Alla oleva teksti on lyhennelmä. Alkuperäinen artikkeli: Aviation, Space, and Environmental Medicine Vol. 82, No 8, August 2011) Johdanto

Lisätiedot

Ft Juho Hienonen Ft Kati Kinnunen

Ft Juho Hienonen Ft Kati Kinnunen Ft Juho Hienonen Ft Kati Kinnunen 5.10.2016 Moniammatillisuus Tyksissä hengitystoiminnan arviointi ja seuranta on moniammatillista: Fysioterapeutin vastuulla on hengitysvajepotilaiden kohdalla tietty mittausprotokolla,

Lisätiedot

Spiroergometria fyysisen suorituskyvyn ja sitä rajoittavien tekijöiden arvioinnissa

Spiroergometria fyysisen suorituskyvyn ja sitä rajoittavien tekijöiden arvioinnissa Päivi Piirilä ja Anssi R. A. Sovijärvi KATSAUS Spiroergometria fyysisen suorituskyvyn ja sitä rajoittavien tekijöiden arvioinnissa Spiroergometriassa mitataan hengityskaasujen vaihduntaa kliinisen rasituskokeen

Lisätiedot

KATSAUS. Suorituskykyä rajoittavat tekijät sydämen vajaatoiminnassa onko liikunnalla vaikutusta? Hannu Näveri, Kai Kiilavuori ja Hannu Leinonen

KATSAUS. Suorituskykyä rajoittavat tekijät sydämen vajaatoiminnassa onko liikunnalla vaikutusta? Hannu Näveri, Kai Kiilavuori ja Hannu Leinonen KATSAUS Suorituskykyä rajoittavat tekijät sydämen vajaatoiminnassa onko liikunnalla vaikutusta? Hannu Näveri, Kai Kiilavuori ja Hannu Leinonen Sydämen kroonista vajaatoimintaa sairastavan perusongelma

Lisätiedot

Avaimia iloiseen äijäliikuntaan! Liikunta ei ole tärkeää, se on ELINTÄRKEÄÄ 4/19/2013. Suomalaisten onnellisuus ei riipu tulo- ja koulutustasosta,

Avaimia iloiseen äijäliikuntaan! Liikunta ei ole tärkeää, se on ELINTÄRKEÄÄ 4/19/2013. Suomalaisten onnellisuus ei riipu tulo- ja koulutustasosta, Avaimia iloiseen äijäliikuntaan! Suomalaisten onnellisuus ei riipu tulo- ja koulutustasosta, vaan liikunnan määrästä ja ruokavalion terveellisyydestä. Liikkuvat Koen terveyteni hyväksi 8% 29 % Olen tyytyväinen

Lisätiedot