Iitin osuus hankkeesta 24%.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Iitin osuus hankkeesta 24%."

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Periaatekannanotto Osuuskunta Kymijoen Kyläkuidun lainan takaamisasiassa/lainatakausjärjestelyjen tarkistaminen, jatkorahoitus 223/ /2013 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto : Kansallinen laajakaista hankkeen Iitin ja Kouvolan I-osahankkeeseen operaattoriksi (verkon rakentajaksi) on valittu Osuuskunta Kymijoen Kyläkuitu -niminen vuonna 2010 perustettu yritys hakee Iitin kunnan takausta, jotta se voisi rakentaa valokuituverkon Iitin hankealueille. Takausta haetaan lainalle, jonka pääoma on euroa. Kokonaislainatarpeen on kyseessä olevassa Pohjois-Kymenlaakson laajakaistahankkeen toteuttamisessa arvioitu olevan 2.8 milj euroa, ja se perustuu hankkeen LTS:n ja kassalaskelmaan, jossa on huomioitu osuus-ja liittymismaksujen kertymä, valtion avustuksen ja kunnan avustuksen kertymät suhteessa rakentamiseen. Alla olevassa taulukossa on esitetty hankkeen rakentamiskustannukset, joiden perusteella lainarahoituksen ja kuntatakausten jakautuminen kuntien kesken on laskettu. Laajakaistainvestointi, 1. vaihe Kouvolassa ja Iitissä (milj. ) Kouvola Iitti Yht. Runkoverkkohanke 2,6 0,8 3,4 Tilaajaverkkohanke 1,9 0,6 2,5 Yhteensä 3,5 1,4 5,9 Iitin osuus hankkeesta 24%. Hanke, johon otettavalle lainalle takausta haetaan, koostuu kahdesta erillisestä valokuidun rakentamishankkeesta, joista toinen on valtion ja kaupungin avustama runkoverkkoinvestointi ja toinen on tilaajaliittymäverkko, jolle osuuskunta hakee ELY-keskuksen avustusta. Molemmat hankkeet toteutetaan Kouvolan ja Iitin alueilla ja tukea (avustus ja takaus) on haettu molemmilta kunnilta. Nyt esillä olevat hankkeet, Ahvio, Mauno-Pyötsiä ja Sitikkala-Lyöttilä, muodostavat noin yhden kolmasosan Pohois-Kymenlaakson laajakaistahankkeen kokonaisuudesta. Muut alueet tulevat rakennettaviksi myöhempinä vuosina. Koska julkinen tuki on yritystoimintaan lähtökohtaisesti kiellettyä, tulee

2 kunnan perustella, miksi se tässä tapauksessa olisi sallittua. Asiasta on pyydetty Suomen Kuntaliiton lausunto. Lausunnon mukaan takauksen myöntämistä harkitaan kahdelta kannalta: 1) kunnan toimialaan kuuluvana asiana 2) millaisia edellytyksiä lainalle/takaukselle tulee asettaa EU:n valtiontukisäännösten täyttämiseksi. Kuntaliitto on katsonut, että takaus voi kuulua kunnan toimialaan, kun seuraavat ehdot täyttyvät: - taattavana on investointilaina - tarkoituksena on työllisyyden turvaaminen - takaukselle saadaan riskit kattava vastavakuus Kuntaliitto ei ole ottanut kantaa, kuuluuko tämä nimenomainen rahoitustoimi kunnan toimialaan. Euroopan Unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artiklat määrittelevät ehdot kaikissa niissä toimenpiteissä, joissa julkinen sektori, kunta mukaan lukien, myöntää yritykselle tukea tai muuta taloudellista etua. Komission tiedonannon mukaan seuraavien edellytysten yhtä aikaa täyttyessä lainan takaus ei sisällä tukea: a) Lainanottaja ei ole taloudellisissa vaikeuksissa - Pk-yritysten, jotka on perustettu alle 3 vuotta sitten, ei katsota olevan taloudellisissa vaikeuksissa b) Takauksen laajuus voidaan myöntämishetkellä mitata asianmukaisesti. Takauksen tulee liittyä rahoitustoimeen, jolla on kiinteä enimmäismäärä ja sen voimassaoloaika on rajattu. c) Takaus ei kata enempää kuin 80 prosenttia lainasaamisen kokonaismäärästä - takaus ei missään vaiheessa saa kattaa enempää kuin 80% lainasaamisen määrästä d) Takauksesta maksetaan markkinaperusteinen hinta - voidaan soveltaa ns. Safe Harbour -maksua, tällä hetkellä 3,8% vuodessa. Mikäli takaustoimenpiteeseen ei katsota sisältyvän julkista tukea, voidaan se antaa myös hankkeeseen, johon on annettu maksimimäärä EU-ehtoista avustusta. Mikäli takauksen katsotaan olevan julkista tukea, avustusta on pienennettävä vastaavasti. Laajakaistahankkeessa sekä ELY-keskuksen että viestintäviraston tuet ovat Eu-ehtoisia. Kuntaliiton lausunnon mukaan täysi varmuus siitä, onko tuki EU -sääntöjen mukainen, voidaan saada vain notifioimalla se komissiossa. Mikäli tuki myönnetään ilman hyväksyntää ja se myöhemmin esim. jonkin osapuolen kantelusta todetaan säännösten vastaisesti, tulee se periä takaisin. Komission

3 Kunnanhallitus / 109 toimivaltaan tässä asiassa sovelletaan 10 vuoden vanhentumisaikaa. Hakijan ja Kouvolan kaupungin kanssa on neuvoteltu etenemisestä niin että kunnat käsittelevät asian periaatekannanottona kunnan-ja kaupunginvaltuustossa, jotta osuuskunta voi käydä neuvottelut Kuntaliiton lausunnon mukaisten ehtojen täyttämisestä. Osuuskunta Kymenlaakson kyläkuidun takaushakemus ja Suomen Kuntaliiton lausunto on esityslistan oheismateriaalina Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Iitin kunta hyväksyy periaateratkaisuna Osuuskunta Kymijoen Kyläkuitu -nimisen osuuskunnan valokuituverkon Sitikkala-Lyöttilän hankealueen rakentamiskustannuksiin otettavan, enintään euron lainan takaamisen. Varsinainen takauspäätös käsitellään erillisenä asiana. Takauksen myöntäminen edellyttää, että kaikki kunnan toimialaa ja EU -tukea koskevien säännösten asettamat edellytykset täyttyvät. Päätös Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Merkittiin, että Hjalmar Kahanpää poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo Kunnanvaltuusto / 19 Osuuskunta Kymenlaakson kyläkuidun takaushakemus ja Suomen Kuntaliiton lausunto on esityslistan oheismateriaalina Kunnanhallitus: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Iitin kunta hyväksyy periaateratkaisuna Osuuskunta Kymijoen Kyläkuitu -nimisen osuuskunnan valokuituverkon Sitikkala-Lyöttilän hankealueen rakentamiskustannuksiin otettavan, enintään euron lainan takaamisen. Varsinainen takauspäätös käsitellään erillisenä asiana. Takauksen myöntäminen edellyttää, että kaikki kunnan toimialaa ja EU -tukea koskevien säännösten asettamat edellytykset täyttyvät. Päätös Kunnanvaltuusto:

4 Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi valtuutettu Hannu Suhosen esityksen asian hylkäämisestä kunnan toimialaan kuulumattomana rauenneen kannattamattomana ja kunnanhallituksen esityksen tulleen valtuuston päätökseksi. Puheenjohtaja totesi kunnanvaltuuston päättäneen, että Iitin kunta hyväksyy periaateratkaisuna Osuuskunta Kymijoen Kyläkuitu -nimisen osuuskunnan valokuituverkon Sitikkala-Lyöttilän hankealueen rakentamiskustannuksiin otettavan, enintään euron lainan takaamisen. Varsinainen takauspäätös käsitellään erillisenä asiana. Takauksen myöntäminen edellyttää, että kaikki kunnan toimialaa ja EU -tukea koskevien säännösten asettamat edellytykset täyttyvät. ERIÄVÄ MIELIPIDE Valtuutettu Hannu Suhonen jätti eriävän mielipiteen, liite. Kunnanhallitus : Osuuskunta Kymijoen Kyläkuitu on tehnyt päivitetyn takaushakemuksen, jonka mukaan laina kokonaisuudessaan on euroa. Hankkeen kustannukset, yht. 5,9 m ja niiden jakautuminen runko- ja tilaajaverkon sekä kuntien alueiden kesken ovat aiemmin mainitun mukaiset. Julkinen tuki kohdistuu vain runkoverkkohankkeen ja tilaajayhteyksien tukikelpoisiin kustannuksiin. Koko hanke on kuitenkin rahoitettava. Finnveran ja kuntien takauksia ei katsota julkiseksi tueksi jos ne annetaan EU -ehtoisina. Ely-keskuksen kanssa on hakemuksen jättämisen jälkeen neuvoteltu keskuksen osallistumisesta maaseutuohjelman kautta tilaajaverkon rakentamiseen ja haettu siihen osuuskunnan toimesta yhteensä euron rahoitusta kaikille kolmelle alueelle. Iitin Sitikkalan-Lyöttilän alueelle siitä kohdistuu euroa. Hankeavustusten määrä voi toteutua pienempänä kuin haettu summa. Koko laajakaistahankkeen I vaiheen suunniteltu rahoitus on seuraava: Omat varat Avustukset, valtio Kouvola Iitti Ely-keskus (huomioitu rahoitussuunnitelmassa varovaisuuden periaatteella) Lainat Yht (ylimenevä osuus kustannusylitysvarausta ) jää

5 Kunnanhallitus / 28 Lainaa lyhennetään avustuksia vastaavalla määrällä kun avustukset ovat nostettavissa. Tarvittavasta euron lainasta Finnvera ja pankki antavat ns. siltarahoituksena avustuksia vastaan 1,22 milj ja pitkäaikainen kuntien osittain takaama laina on 1.73 milj. Tästä Finnvera takaa 40%,pankki 20 % sekä kunnat yhteensä 40%. Kouvolan ja Iitin osuus jaetaan tukikelpoisten verkkojen johtopituuksien suhteessa. Tällä perusteella kuntien osuudesta Kouvolan osuus on 76% ja Iitin osuus 24%. Vastavakuudeksi takaajat saavat rakennettavan runko- ja tilaajaverkon. Lainasta 20% jää pankin vastuulle ja tältä osin se saa vakuudeksi em. vastavakuuden yhdessä takaajien kanssa. Pitkäaikaisen,kuntien takauksen piiriin tulevan lainan tiedot: - laina määrä laina-aika 2+14 vuotta - vakuutena Finnveran 40%:n ja kuntien omavelkainen takaus 40 %(Iitti , eli 9.82 % koko lainasummasta,kouvola 30,18 % eli ), Kouvolan Seudun Osuuspankki 20 % eli kunnan takausprovisio 3,8 % takuun piirissä olevalle lainapääomalle Lainaehdot 3 kk euribor+0.785%, koron tarkistus koronmaksupäivinä euriborin osalta ja 5 vuoden välein pankin provision osalta, lyhennykset puolivuosittain tasalyhennyksenä. Vakuus on yrityskiinnitys valokuituverkkoon, vakuudet poolisopimuksella niin että Iitin osuus on 9.82 % poolista. Takauksen antamisen voidaan katsoa kuuluvan kunnan toimialaan. Laina kohdistuu kokonaisuudessaan osuuskunnan suunnittelemaan investointiin. Työpaikkavaikutukset ovat välillisiä. Laajakaistaverkon toteuttaminen parantaa yritysten toimintaedellytyksiä ja ratkaisee joidenkin yritysten osalta mahdollisuuden toimia alueella. Takauksen voidaan katsoa täyttävän EU:n ehdot siten että hankkeeseen ei sisälly julkista tukea. Perustelut tälle ovat: 1. Osuuskunta Kymijoen Kyläkuitu on PK-yritys, joka on perustettu alle 3 vuotta sitten, joten sen ei katsota olevan taloudellisissa vaikeuksissa. 2. Laina myönnetään määräaikaiselle lainalle, jolla on maksuaikataulu. 3. Julkinen takaus kattaa enintään 80 % koko lainan määrästä. 4. Takauksesta peritään säädetty provisio. Osuuskunta Kymijoen Kyläkuitu on hyväksynyt lainatarjouksen ja vakuusjärjestelyn. Kouvolan seudun Osuuspankin lainatarjous ja Osuuskunta Kymijoen

6 Kyläkuidun taloussuunnitelma esityslistan oheismateriaalina. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että Iitin kunta menee omavelkaiseen takaukseen Osuuskunta Kymijoen Kyläkuitu -nimisen osuuskunnan valokuituverkon rakentamista varten saaman, enintään euron suuruisen lainan pääoman, viivästyskoron ja kulujen maksamisesta ja muiden lainaehtojen täyttämisestä siten, että Iitin kunnan takausvastuu em. lainapääomasta on enintään euroa. Takauksen vastavakuudeksi hyväksytään rakennettava valokuituverkko selosteessa mainituilla järjestelyillä. Takausprovisiota peritään vuosittain 3,8 % jäljellä olevasta lainapääomasta. Päätös Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Kunnanvaltuusto : Kouvolan seudun Osuuspankin lainatarjous ja Osuuskunta Kymijoen Kyläkuidun taloussuunnitelma esityslistan oheismateriaalina. Kunnanhallitus: Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että Iitin kunta menee omavelkaiseen takaukseen Osuuskunta Kymijoen Kyläkuitu -nimisen osuuskunnan valokuituverkon rakentamista varten saaman, enintään euron suuruisen lainan pääoman, viivästyskoron ja kulujen maksamisesta ja muiden lainaehtojen täyttämisestä siten, että Iitin kunnan takausvastuu em. lainapääomasta on enintään euroa. Takauksen vastavakuudeksi hyväksytään rakennettava valokuituverkko selosteessa mainituilla järjestelyillä. Takausprovisiota peritään vuosittain 3,8 % jäljellä olevasta lainapääomasta. Päätös Kunnanvaltuusto: Keskustelun kuluessa valtuutettu Timo Mäntynen esitti valtuutettujen Markku Saarelma, Leif Drockila ja Juha Vierumäki kannattamana, että päätösehdotukseen lisätään Edellyttäen, että on vähintään 100 liittyjää Sitikka - Lyöttilä hankealueelle. Valtuutettu Hannu Suhonen esitti kunnanhallituksen esityksen hylkäämistä Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi valtuutettu Suhosen esityksen kannattamattomana raukevan ja määräsi toimitettavaksi

7 äänestyksen ja esitti suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen siten että kunnanhallituksen ehdotus on JAA ka valtuutettu Mäntysen ehdotus on EI. Äänestysmenettely hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 14 JAA -ääntä (Harve, Heinonen, Koivunen, Lehtinen Seppo, Lonka, Pasila, Tarula, Alinen, Pitkänen, Salonen, Soikkeli, Temonen, Tiira ja Yli-Kaitala) ja 13 EI -ääntä (Dahl, Drockila, Haapaniemi, Helineva, Ahonen, Mikkola, Mäntynen, Ojala, Seppälä, Suhonen, Saarelma, Vierumäki ja Lehtinen Esa) joten puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen ehdotuksen tulleen valtuuston päätökseksi. Puheenjohtaja totesi kunnanvaltuuston päättäneen äänin 14-13, että Iitin kunta menee omavelkaiseen takaukseen Osuuskunta Kymijoen Kyläkuitu -nimisen osuuskunnan valokuituverkon rakentamista varten saaman, enintään euron suuruisen lainan pääoman, viivästyskoron ja kulujen maksamisesta ja muiden lainaehtojen täyttämisestä siten, että Iitin kunnan takausvastuu em. lainapääomasta on enintään euroa. Takauksen vastavakuudeksi hyväksytään rakennettava valokuituverkko selosteessa mainituilla järjestelyillä. Takausprovisiota peritään vuosittain 3,8 % jäljellä olevasta lainapääomasta. Eriävä mielipide: Valtuutettu Hannu Suhonen jätti päätökseen kirjallisen eriävän mielipiteen, liite Kymenlaakson OP on myöntänyt sopimuksen mukaisen euron lainan jolle Finnvera Oyj myönsi takauksen(29,65 ), Kouvolan kaupunki (30,23%) ja Iitin kunta (9,78 %) takauksen. Kymenlaakson Osuuspankki ja Finnvera Oyj ovat tehneet sopimuksen mukaiset päätökset euron siltarahoituksesta. Tästä lainasta nostettiin vain e, loppu rauetettiin, joten OP;n ja Finnvera Oy:n vastuut jäivät alkuperäistä sopimusta pienemmiksi(op ,60, Finnvera Oyj ,40 ). Järjestelyllä päästiin korkokustannusten säästöön. Rakennuskustannusten nousun ja lisätilaajamäärien johdosta siltarahoitusta on nostettu uudella OP:n päätöksellä , josta vakuudet jakautuvat FV ja OP poolisopimuksen mukaisesti. Tämä vaikuttaa poolisopimuksen mukaan Kouvolan ja Iitin takausosuuden pienentymiseen seuraavasti: Vakuuskiinnitys OP 1.246,892,60 35,28 % FV ,40 45,14 % Kouvola ,00 14,80 %

8 Iitti ,00 4,78 % vastuut yhteensä ,40 koko vastuusummasta Siltarahoitusta käytetään kassanhallintaan kuntien ja valtion rakentamisavustusten nostamista vastaan, ja avustukset menevät sulkutilille josta siltarahoitusta lyhennetään, tänä vuonna jo kuntien avustusten ennakoilla.siltarahoituksen vakuudet asettavat vain OP ja FV. Lisärahoitus on vakuutta tilapäisesti heikentävä, kunnan osalta muutos merkitsee 5,04 %:n muutosta eli takaussummasta ,51 euroa. Pitkäaikainen lainoitus ei muutu alkuperäisestä. Poolisopimusta tarkistetaan vastaavasti prosenttiosuuksien mukaisesti. Lisätietoja: kunnanjohtaja Pentti Toivanen, puh Kunnanjohtaja Kunnanhallitus ehdottaa, että valtuusto hyväksyy Osuuskunta Kymijoen Kyläkuidun lainavakuusjärjestelyn muutoksen siltarahoituksen lisäyksen johdosta siten, että kunnan takauksen euroa kattavuus vakuudesta saa olla vähintään 4,78%. Siltarahoituksen tultua maksetuksi palataan aiemmin hyväksyttyyn vakuustasoon. Päätös Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti. Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus: Kunnanhallitus ehdottaa, että valtuusto hyväksyy Osuuskunta Kymijoen Kyläkuidun lainavakuusjärjestelyn muutoksen siltarahoituksen lisäyksen johdosta siten, että kunnan takauksen euroa kattavuus vakuudesta saa olla vähintään 4,78%. Siltarahoituksen tultua maksetuksi palataan aiemmin hyväksyttyyn vakuustasoon. Päätös Kunnanvaltuusto: Merkittiin, että valtuutettu Anniina Peltala poistui paikaltaan eikä osallistunut tämän asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon ja että pöytäkirjantarkastajana toimi tämän pykälän aikana Jenni Vilen. Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi valtuutettu

9 Hannu Suhosen esityksen, että kunnanhallituksen ehdotusta ei hyväksytä, kannattamattomana raukeavan joten kunnanhallituksen ehdotus on tullut valtuuston päätökseksi. Puheenjohtaja totesi kunnanvaltuuston päättäneen hyväksyä Osuuskunta Kymijoen Kyläkuidun lainavakuusjärjestelyn muutoksen siltarahoituksen lisäyksen johdosta siten, että kunnan takauksen euroa kattavuus vakuudesta saa olla vähintään 4,78%. Siltarahoituksen tultua maksetuksi palataan aiemmin hyväksyttyyn vakuustasoon. Eriävä mielipide:hannu Suhonen jätti päätökseen kirjallisen eriävän mielipiteen. Kunnanhallitus 39 Osuuskunta hakee nyt takausta 1. rakennusvaiheen lisälainalle. Lainan pääoma on 2,2 milj. euroa ja julkisyhteisöjen 80 %:n takausvastuut jakautuvat seuraavasti: Kouvola 37,79 % euroa Iitti 12,21 % euroa Finnvera 30,00 % euroa Vastavakuudeksi tarjotaan lisäkiinnityksiä rakennettavaan verkkoon yhteensä 7.0 milj euroa, joka jakaantuu takausvastuiden suhteessa vakuudenantajien kesken vakuuspoolisopimuksen mukaisesti. Sopimus esitellään kokouksessa. Kymenlaakson Osuuspankin lainatarjouksen ehdot ovat seuraavat: Luoton määrä euroa Laina-aika 15 v. Lyhennysohjelma puolivuosittain tasalyhennys Korko 12 kk:n euribor 360-korko + 1,808 %-yks, Alkuperäinen kustannusarvio 1. vaiheen LVM:n tukemalle osuudelle oli 5,9 milj. euroa ja liittymäverkkoineen 7,2 milj. euroa. Kokonaiskustannukset on nyt arvioitu nousevan 8,2 milj. euroon. Lisärahoituksen tarve on syntynyt mm. kustannustason noususta sekä valtion tukien viivästymisestä, jota ei alkuperäisissä laskelmissa ollut riittävästi huomioitu. Euroopan Unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artiklat määrittelevät ehdot kaikissa niissä toimenpiteissä, joissa julkinen sektori kunta mukaan lukien, myöntää yritykselle tukea tai muuta taloudellista etua. Komission tiedonannon mukaan seuraavien edellytysten yhtä aikaa täyttyessä lainan takaus ei sisällä tukea:

10 a) Lainanottaja ei ole taloudellisissa vaikeuksissa - Pk-yritysten, jotka on perustettu alle 3 vuotta sitten, ei katsota olevan taloudellisissa vaikeuksissa b) Takauksen laajuus voidaan myöntämishetkellä mitata asianmukaisesti. Takauksen tulee liittyä rahoitustoimeen, jolla on kiinteä enimmäismäärä ja sen voimassaoloaika on rajattu c) Takaus ei kata enempää kuin 80 prosenttia lainasaamisen kokonaismäärästä d) Takauksesta maksetaan markkinaperusteinen hinta - voidaan soveltaa ns. Safe Harbour -maksua, tällä hetkellä 3,8 % vuodessa Mikäli takaustoimenpiteeseen ei katsota sisältyvän julkista tukea, voidaan se antaa myös hankkeeseen, johon on annettu maksimimäärä EU-ehtoista avustusta. Mikäli takauksen katsotaan olevan julkista tukea, avustusta on pienennettävä vastaavasti. Laajakaistahankkeessa sekä ELY-keskuksen että viestintäviraston tuet ovat EU-ehtoisia. Oheismateriaalina hakemus, rahoitustarjous ja -suunnitelma. Osuuskunta Kymijoen Kyläkuidun toimitusjohtaja Jarno Laitinen esittelee hankkeen tämänhetkisen tilanteen. Lisätiedot: kunnanjohtaja Pentti Toivanen, puh Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että Iitin kunta menee omavelkaiseen takaukseen Osuuskunta Kymijoen Kyläkuitu -nimisen osuuskunnan valokuituverkon rakentamista varten saaman, enintään euron suuruisen lainan pääoman, viivästyskoron ja kulujen maksamisesta ja muiden lainaehtojen täyttämisestä siten, että Iitin kunnan takausvastuu em. lainapääomasta on enintään euroa. Takauksen vastavakuudeksi hyväksytään rakennettavaan valokuituverkkoon annettavat kiinnitykset edellä mainitulla järjestelyllä. Takausprovisiota peritään vuosittain 3,8 % jäljellä olevasta lainapääomasta. Päätös Kunnanhallitus: Merkittiin, että ennen asian käsittelyn aloittamista toimitusjohtaja Jarno Laitinen esitteli hankkeen tämän hetkistä tilannetta. Merkittiin, että valtuuston 2. varapuheenjohtaja Tuukka Temonen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo

11 Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi Hjalmar Kahanpään esityksen, että takausta ei hyväksytä kannattamattomana raukeavan joten kunnanjohtajan ehdotus on tullut hallituksen päätökseksi. Puheenjohtaja totesi kunnnhallituksen päättäneen ehdottaa kunnanvaltuustolle, että Iitin kunta menee omavelkaiseen takaukseen Osuuskunta Kymijoen Kyläkuitu -nimisen osuuskunnan valokuituverkon rakentamista varten saaman, enintään euron suuruisen lainan pääoman, viivästyskoron ja kulujen maksamisesta ja muiden lainaehtojen täyttämisestä siten, että Iitin kunnan takausvastuu em. lainapääomasta on enintään euroa.

Iitin osuus hankkeesta 24%.

Iitin osuus hankkeesta 24%. Kunnanhallitus 231 16.09.2013 Periaatekannanotto Osuuskunta Kymijoen Kyläkuidun lainan takaamisasiassa/lainatakausjärjestelyjen tarkistaminen 223/07.01.02/2013 Kunnanhallitus 231 Kunnanvaltuusto 24.1.2012:

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 2 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 2 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke Sivu 1 Kunnanvaltuusto 30.05.2012 Kunnanhallitus 21.05.2012 3 139 14 313 / 6900 / 2009 Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke Kymenlaakson Liiton hallitus

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 3 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 3 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke Sivu 1 Kunnanvaltuusto 30.05.2012 Kunnanhallitus 21.05.2012 4 140 15 313 / 6900 / 2009 Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke Kymenlaakson Liiton hallitus 20.2.2012:

Lisätiedot

Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1.

Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Iitin kunta Pöytäkirja 5/2014 86 Kunnanhallitus 17.02.2014 Aika Maanantai 17.02.2014 klo 17:30-20:20 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko Pitkänen Jyrki Drockila Leif

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/ /2013. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/ /2013. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 244 13.10.2014 Kunnanvaltuusto 40 20.10.2014 Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 13.10.2014 244 Kunnanvaltuusto päätti 15.11.2011 valtuustoaloitteen pohjalta

Lisätiedot

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014:

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014: Kunnanhallitus 57 03.03.2014 Kunnanhallitus 95 24.03.2014 Kunnanvaltuusto 17 10.04.2014 Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus 372/02.03.06/2014 Kunnanhallitus 03.03.2014 57

Lisätiedot

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä Kunnanhallitus 244 13.10.2014 Kunnanvaltuusto 40 20.10.2014 Kunnanhallitus 139 01.06.2015 Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä 270/00.01.00/2013

Lisätiedot

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus, kunnanvaltuuston päätöksen 10.4.2014 toimeenpano

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus, kunnanvaltuuston päätöksen 10.4.2014 toimeenpano Kunnanhallitus 57 03.03.2014 Kunnanhallitus 95 24.03.2014 Kunnanvaltuusto 17 10.04.2014 Kunnanhallitus 179 30.06.2014 Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus, kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Valokuituverkon II vaiheen investoinnin rahoitus, Kymijoen Kyläkuitu Osk. Kymijoen Kyläkuitu Osk:n kirje 10.6.2015:

Valokuituverkon II vaiheen investoinnin rahoitus, Kymijoen Kyläkuitu Osk. Kymijoen Kyläkuitu Osk:n kirje 10.6.2015: Kunnanhallitus 191 17.08.2015 Kunnanvaltuusto 77 01.09.2015 Valokuituverkon II vaiheen investoinnin rahoitus, Kymijoen Kyläkuitu Osk. 223/07.01.02/2013 Kunnanhallitus 17.08.2015 191 Kymijoen Kyläkuitu

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti Kunnanhallitus 208 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 39 07.11.2016 Kunnanhallitus 5 09.01.2017 Kunnanvaltuusto 6 30.01.2017 6 Tillolan koulun myynti 738/02.05.00/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016 208 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot

Lisätiedot

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Kunnanvaltuusto 41 25.06.2013 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen 31/00.01.00/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 354 08.12.2015 Valtuusto 62 10.12.2015

Kaupunginhallitus 354 08.12.2015 Valtuusto 62 10.12.2015 Kaupunginhallitus 354 08.12.2015 Valtuusto 62 10.12.2015 Pudasjärven kaupungin omavelkaisten takausten muuttaminen Danske Bank Oyj:n Pudasjärven kaupungin laajakaista -hanketta varten myöntämien lainojen

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Kunnanhallitus 262 03.11.2014 Kunnanvaltuusto 44 11.11.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys

Lisätiedot

Kausalan itäinen osa-alue, asemakaavan muutos ja laajennus, toimeenpano

Kausalan itäinen osa-alue, asemakaavan muutos ja laajennus, toimeenpano Kaavoitustoimikunta 9 11.03.2013 Kaavoitustoimikunta 30 09.09.2013 Kunnanhallitus 241 07.10.2013 Kunnanhallitus 321 16.12.2013 Kunnanvaltuusto 1 28.01.2014 Kaavoitustoimikunta 8 25.03.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 234 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 83 27.10.2015 Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 19.10.2015

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen laajakaistahankkeen rahoittamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen laajakaistahankkeen rahoittamiseksi Kunnanhallitus 184 01.07.2013 Kunnanvaltuusto 80 01.07.2013 Kunnanhallitus 192 08.08.2013 Kunnanvaltuusto 86 15.08.2013 Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen

Lisätiedot

Muut Rönnholm Riku va. kunnanjohtaja

Muut Rönnholm Riku va. kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 8/2014 197 Kunnanvaltuusto 11.11.2014 Aika Tiistai 11.11.2014 klo 18:00-18:45 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Kouluverkon tiivistäminen alkaen

Kouluverkon tiivistäminen alkaen Kunnanhallitus 295 02.12.2013 Kunnanvaltuusto 63 10.12.2013 Kouluverkon tiivistäminen 1.8.2014 alkaen Kunnanhallitus 02.12.2013 295 303/12.00.00/2013 Kunnanhallitus antoi elokuussa 2013 asettamassaan raamissa

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen 776/01.01.04/2016

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille 201/02.03.05/2013

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen Kaupunginhallitus 334 28.10.2013 Kaupunginvaltuusto 110 04.11.2013 Kaupunginhallitus 398 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 95 13.10.2014 Kaupunginhallitus 62 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 18 29.02.2016 Omavelkaisen

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanvaltuusto Aika Tiistai klo 18:00-19:41. Kunnantalo, valtuustosali.

Iitin kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanvaltuusto Aika Tiistai klo 18:00-19:41. Kunnantalo, valtuustosali. Iitin kunta Pöytäkirja 5/2015 102 Kunnanvaltuusto 01.09.2015 Aika Tiistai 01.09.2015 klo 18:00-19:41 Paikka Saapuvilla olleet valtuutetut Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen Kaupunginhallitus 334 28.10.2013 Kaupunginvaltuusto 110 04.11.2013 Kaupunginhallitus 398 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 95 13.10.2014 Kaupunginhallitus 62 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 18 29.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lisätietoja tekninen johtaja Veikko Haimila.

Lisätietoja tekninen johtaja Veikko Haimila. Tekninen lautakunta 22 25.02.2014 Tekninen lautakunta 45 05.05.2015 Kunnanhallitus 117 18.05.2015 Kunnanvaltuusto 62 26.05.2015 Vuolenkosken liikuntahallin rakennussuunitelman hyväksyminen 158/10.03.02/2013

Lisätiedot

Lausunto valtiovarainministeriölle kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen toimikauden jatkamisesta

Lausunto valtiovarainministeriölle kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen toimikauden jatkamisesta Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Kunnanvaltuusto 41 25.06.2013 Kunnanhallitus 229 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 49 24.09.2013 Kunnanhallitus 260 21.10.2013 Kunnanvaltuusto 56 12.11.2013 Kunnanhallitus 238 13.10.2014

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 188 17.08.2015 Kunnanhallitus 243 26.10.2015 Kunnanhallitus 245 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 97 09.12.2015 Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2017-2018 599/02.01.00/2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille, oikaisuvaatimus

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille, oikaisuvaatimus Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kunnanhallitus 285 01.12.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013 Tekninen lautakunta 04.12.2013

Lisätiedot

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 151 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 74 23.06.2015 Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 579/00.00.00/2015

Lisätiedot

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen.

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen. Kunnanhallitus 80 07.04.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle Kunnanhallitus 80 Pohjois-Satakunnan laajakaistahanketta toteuttamaan on perustettu Pohjois-Sa ta kun nan Seutuverkko

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2013 61 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 13/2013 KOKOUSAIKA 26.06.2013 klo 18.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 192 193 194 61 195 62,63

Lisätiedot

Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston periaatepäätöksen voimassaolo

Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston periaatepäätöksen voimassaolo Kunnanvaltuusto 20 15.01.2013 Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston periaatepäätöksen voimassaolo 22/14.01/2013 Kunnanvaltuusto 20 Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1.

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Iitin kunta Pöytäkirja 24/2014 605 Kunnanhallitus 27.10.2014 Aika Maanantai 27.10.2014 klo 17:30-18:56 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko Drockila Leif Alestalo

Lisätiedot

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 10/2013 258 Kunnanvaltuusto 30.12.2013 Aika Maanantai 30.12.2013 klo 18:00-19:30 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Lehtinen Eemeli Lehtinen Esa Lehtinen Seppo poissa 17 Lonka Merja Ojala Veikko

Lehtinen Eemeli Lehtinen Esa Lehtinen Seppo poissa 17 Lonka Merja Ojala Veikko Iitin kunta Pöytäkirja 3/2014 74 Kunnanvaltuusto 10.04.2014 Aika Torstai 10.04.2014 klo 17:00-17:55 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 15.8.2016 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 45

Lisätiedot

Valtuusto 15.02.2010 LISTAN ASIANRO 7 7 Asianro 7297 / 213 / 2009

Valtuusto 15.02.2010 LISTAN ASIANRO 7 7 Asianro 7297 / 213 / 2009 Sivu 1/5 Valtuusto 15.02.2010 LISTAN ASIANRO 7 7 Asianro 7297 / 213 / 2009 Liitteet Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Tapiolan Honka ry:n omistamalle Kiinteistö Oy Honkahallille Valmistelija

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 6/2013 Kunnanhallitus 18.4.2013

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 6/2013 Kunnanhallitus 18.4.2013 KOKOUSKUTSU NRO 6/2013 Kunnanhallitus 18.4.2013 KOKOUSAIKA Tiistai 23.4.2013 klo 10.00 11.30 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 295 158 Perustettavan

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen.

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen. Kunnanhallitus 80 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 21 29.04.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle Kunnanhallitus 07.04.2015 80 Pohjois-Satakunnan laajakaistahanketta toteuttamaan on perustettu

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 19.09.2016 Resurssivaliokunta 3 04.10.2016 Kunnanhallitus 279 10.10.2016 Valtuusto 77 07.11.2016 LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05.06/2016 RESVK

Lisätiedot

Rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennuslautakunta 16 02.03.2016 Kunnanhallitus 73 18.04.2016 Kunnanhallitus 112 16.05.2016 Kunnanvaltuusto 22 24.05.2016 Maa-ainesluvat ja valvonta 1.7.2016 alkaen 693/10.03.00.09/2016 Rakennuslautakunta

Lisätiedot

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 6/2013 140 Kunnanvaltuusto 26.08.2013 Aika Maanantai 26.08.2013 klo 18:00-19:47 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Hiltunen Heikki Kahanpää

Lisätiedot

Lisätietoja tekninen johtaja Veikko Haimila.

Lisätietoja tekninen johtaja Veikko Haimila. Tekninen lautakunta 22 25.02.2014 Tekninen lautakunta 45 05.05.2015 Kunnanhallitus 117 18.05.2015 Kunnanvaltuusto 62 26.05.2015 Kunnanhallitus 106 22.05.2017 Vuolenkosken liikuntahallin rakentamispäätös

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Resurssivaliokunta 7 19.09.2016 Resurssivaliokunta 3 04.10.2016 Kunnanhallitus 279 10.10.2016 LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä

Lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti. Kunnanhallitus 53 18.02.2013 Kunnanhallitus 99 08.04.2013 Kunnanhallitus 120 06.05.2013 Kunnanhallitus 150 10.06.2013 Kunnanhallitus 174 01.07.2013 Sivistystoimenjohtajan viran vaali, lausunto hallinto-oikeudelle

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 25.9.2012 kello 17.00-17.15 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 19 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

KIIREELLISINÄ KÄSITELTÄVÄT ASIAT/RAUTAVAARAN TIETOVERKKO-OSUUSKUNNAN TALOUDEN TERVEHDYTTÄMINEN

KIIREELLISINÄ KÄSITELTÄVÄT ASIAT/RAUTAVAARAN TIETOVERKKO-OSUUSKUNNAN TALOUDEN TERVEHDYTTÄMINEN Valtuusto 38 16.06.2014 KIIREELLISINÄ KÄSITELTÄVÄT ASIAT/RAUTAVAARAN TIETOVERKKO-OSUUSKUNNAN TALOUDEN TERVEHDYTTÄMINEN KV 38 KH 113 Rautavaaran tietoverkko-osuuskunta (RTVO) perustettiin alun perin rakentamaan

Lisätiedot

KUNNAN MYÖNTÄMÄÄ TAKAUSTA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET JA SUOSITELTAVAT KÄYTÄNNÖT

KUNNAN MYÖNTÄMÄÄ TAKAUSTA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET JA SUOSITELTAVAT KÄYTÄNNÖT 1 (7) KUNNAN MYÖNTÄMÄÄ TAKAUSTA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET JA SUOSITELTAVAT KÄYTÄNNÖT Tässä muistiossa määritellään ne keskeiset periaatteet, joihin tukeutuen kaupungille esitettyjä takauspyyntöjä voidaan yleisellä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Omavelkaisen takauksen myöntäminen Oy Apotti Ab:lle 788/00.04.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Omavelkaisen takauksen myöntäminen Oy Apotti Ab:lle 788/00.04. Kunnanhallitus 380 30.11.2015 Kunnanvaltuusto 130 14.12.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Oy Apotti Ab:lle 788/00.04.02/2014 Kunnanhallitus 30.11.2015 380 Kunnanhallitus on kokouksessaan 28.9.2015

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallitus 255 24.8.2015 121 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n lainalle myönnetyn omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Saapuvilla Salonen Jarkko puheenjohtaja. Poissa Pasila Olli kunnanvaltuuston 1.

Saapuvilla Salonen Jarkko puheenjohtaja. Poissa Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Iitin kunta Pöytäkirja 5/2013 118 Kunnanhallitus 25.02.2013 Aika 25.02.2013 klo 17:30-19:35 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko puheenjohtaja Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Valmistelu: Kehittämis- ja talousosasto/kehittämisjohtaja A. Mikkola :

Valmistelu: Kehittämis- ja talousosasto/kehittämisjohtaja A. Mikkola : Kaupunginhallitus 55 15.02.2016 Kaupunginhallitus 72 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 23 22.02.2016 Kemin Keilatalo Oy/takausanomus 60/02.05.03/2016 Kaupunginhallitus 15.02.2016 55 Valmistelu: Kehittämis-

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja 9/2014 213. Kunnanvaltuusto 09.12.2014. Aika Tiistai 09.12.2014 klo 09:00-13:37. Kunnantalo, valtuustosali.

Iitin kunta Pöytäkirja 9/2014 213. Kunnanvaltuusto 09.12.2014. Aika Tiistai 09.12.2014 klo 09:00-13:37. Kunnantalo, valtuustosali. Iitin kunta Pöytäkirja 9/2014 213 Kunnanvaltuusto 09.12.2014 Aika Tiistai 09.12.2014 klo 09:00-13:37 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Pihlaport Oy:n (myöhemmin Bio Port Oy) rahoitus on suunniteltu järjestettävän seuraavasti:

Pihlaport Oy:n (myöhemmin Bio Port Oy) rahoitus on suunniteltu järjestettävän seuraavasti: Kunnanhallitus 25 11.01.2011 Kunnanvaltuusto 9 02.02.2011 Kunnanhallitus 121 24.05.2011 Kunnanvaltuusto 38 30.05.2011 BIOETANOLITEHDASHANKE / TAKAUSJÄRJESTELY KHAL 25 Suomen Bioetanoli Oy:n n. 100 miljoonan

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Tekninen lautakunta 93 14.12.2016 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013

Lisätiedot

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 5/2013 124 Kunnanvaltuusto 25.06.2013 Aika Tiistai 25.06.2013 klo 18:00-19:22 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto

Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto Kunnanhallitus 181 24.10.2016 Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto 710/10.03.00.09/2016 Kunnanhallitus 24.10.2016 181 Kouvolan kaupungin ympäristöpalvelut pyytää

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1. Kunnanvaltuusto

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1. Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 22.3.2010 kello 18.00-18.15 Puumilan Taitotalo Mäkipää Lea, puheenjohtaja Björn Risto, I

Lisätiedot

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen 31/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 148 Kunnanhallitus 20.05.2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 255. Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 255. Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 255 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n lainalle myönnetyn omavelkaisen takauksen tarkistaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 04. huhtikuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 12 Takauksen myöntäminen Padasjoen Asuntotalot Oy:lle / Koivutie 5:n

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 5118/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 348 15.12.2014 12 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Jousenpuiston pysäköinnin lainalle Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05.

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05. Resurssivaliokunta 7 19.09.2016 Resurssivaliokunta 3 04.10.2016 LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05.06/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (puh. 040

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 122 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 35 13.06.2015. Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 107/01.

Kaupunginhallitus 122 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 35 13.06.2015. Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 107/01. Kaupunginhallitus 122 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 35 13.06.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 107/01.016/2013 KHALL 20.04.2015 122 Kankaanpään kaupunginhallitus ja -valtuusto

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 3/2013 93 Kunnanvaltuusto 23.04.2013 Aika Tiistai 23.04.2013 klo 17:00-18:10 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Pätynen Seppo rakennustarkastaja, asiantuntija 20

Laaksonen Kyllikki. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Pätynen Seppo rakennustarkastaja, asiantuntija 20 Iitin kunta Pöytäkirja 5/2013 1 Tarkastuslautakunta 17.09.2013 Aika Tiistai 17.09.2013 klo 18:00-19.27 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Ikonen

Lisätiedot

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 8/2013 207 Kunnanvaltuusto 12.11.2013 Aika Tiistai 12.11.2013 klo 18:00-19:10 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 110 10.03.2014 Kaupunginhallitus 116 25.03.2014 Kaupunginvaltuusto 39 17.06.2014

Kaupunginhallitus 110 10.03.2014 Kaupunginhallitus 116 25.03.2014 Kaupunginvaltuusto 39 17.06.2014 Kaupunginhallitus 110 10.03.2014 Kaupunginhallitus 116 25.03.2014 Kaupunginvaltuusto 39 17.06.2014 LUOTEIS-KUHMON KYLÄVERKKO-OSUUSKUNNAN LAINAHAKEMUS 33/2.216/2014 KHALL 110 Talousjohtaja 5.3.2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanvaltuusto 1 26.01.2016 Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Kunnanvaltuusto 41 25.06.2013 Kunnanhallitus 229 16.09.2013 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen, lausunto

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 11.5.2015 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29

Lisätiedot

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen.

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen. Kunnanhallitus 80 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 21 29.04.2015 Kunnanhallitus 125 08.06.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle Kunnanhallitus 07.04.2015 80 Pohjois-Satakunnan laajakaistahanketta

Lisätiedot

YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 17.6.2015

YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 17.6.2015 1 YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 17.6.2015 Danske Bank Oyj Kuntarahoitus Oyj Rantasalmen Osuuspankki Lainan määrä 1.000.000 euroa 1.000.000 euroa 1.000.000 euroa Laina-aika 10 vuotta 15 vuotta 15 vuotta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) Kaupunginhallitus Kj/2 02.04.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) Kaupunginhallitus Kj/2 02.04.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) 349 V Lainan ja takauksen myöntäminen Urheiluhallit Oy:lle päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa: Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN VUOKRA-ASUNNOT OY PYYNTÖ 02.06.2014 Keskustie 5, 01900 NURMIJÄRVI

NURMIJÄRVEN VUOKRA-ASUNNOT OY PYYNTÖ 02.06.2014 Keskustie 5, 01900 NURMIJÄRVI Kh 9.6.2014 175 NURMIJÄRVEN VUOKRA-ASUNNOT OY PYYNTÖ 02.06.2014 Keskustie 5, 01900 NURMIJÄRVI NURMIJÄRVEN KUNTA Kunnanhallitus / kunnanvaltuusto Keskustie 2, 01900 NURMIJÄRVI KUNNAN OMAVELKAINEN TAKAUS

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Kunnanhallitus 228 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 47 24.09.2013 Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2014-2017 143/00.01.02/2013

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 18.01.2016 10 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on

Lisätiedot

VIHANNIN KUNTA 1 Kunnanhallitus 7.6.2010 8/2010. Ohinmaa Ari, puheenjohtaja Sämpi Kirsti, varapuheenjohtaja

VIHANNIN KUNTA 1 Kunnanhallitus 7.6.2010 8/2010. Ohinmaa Ari, puheenjohtaja Sämpi Kirsti, varapuheenjohtaja 1 Maanantaina 7. päivänä kesäkuuta 2010, klo 18.30-19.40 Kunnanvirastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone Ohinmaa Ari, puheenjohtaja Sämpi Kirsti, varapuheenjohtaja Aunola Eija Niiranen Juha Nurkkala Sulo

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/10 17.06.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/10 17.06.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) 167 Lainan myöntäminen Planmeca Golf Areena Helsinki Oy:lle Päätös Käsittely päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti oikeuttaa kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen Sinikka Kahanpää Hjalmar (Jammu) Hiltunen Heikki Kare Terhi poissa 38

Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen Sinikka Kahanpää Hjalmar (Jammu) Hiltunen Heikki Kare Terhi poissa 38 Iitin kunta Pöytäkirja 7/2016 1 Kunnanvaltuusto 07.11.2016 Aika Maanantai 07.11.2016 klo 18:00-19:02 Paikka Saapuvilla olleet valtuutetut Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Kunnanvaltuusto 41 25.06.2013 Kunnanhallitus 229 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 49 24.09.2013 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen

Lisätiedot

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE Tekninen lautakunta 19 02.02.2012 Kunnanhallitus 52 27.02.2012 Valtuusto 27 04.04.2012 Tekninen lautakunta 17 27.02.2014 OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE 379/02.05.01/2012

Lisätiedot

Lainaehtojen muuttaminen/ Paltamo Golf Oy

Lainaehtojen muuttaminen/ Paltamo Golf Oy Kunnanhallitus 185 11.08.2009 Kunnanhallitus 206 22.09.2009 Kunnanvaltuusto 44 15.10.2009 Kunnanhallitus 33 14.02.2012 Kunnanvaltuusto 9 15.03.2012 Kunnanhallitus 51 29.01.2013 Lainaehtojen muuttaminen/

Lisätiedot

Reklamaatio rakennuslupamaksusta, Lammastila HarjuJärvi Oy, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta

Reklamaatio rakennuslupamaksusta, Lammastila HarjuJärvi Oy, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta Rakennuslautakunta 94 02.12.2015 Kunnanhallitus 12 18.01.2016 Kunnanhallitus 28 15.02.2016 Kunnanhallitus 79 18.04.2016 Reklamaatio rakennuslupamaksusta, Lammastila HarjuJärvi Oy, lausunto hallinto-oikeudelle

Lisätiedot

Keski-Suomi 3.10.2011

Keski-Suomi 3.10.2011 Keski-Suomi Keski-Suomi, miksi Kuuskaista tarjosi? Samanlainen tilanne kuin Kuusiokunnissa 2000-luvun alussa => 10 vuoden kokemus Suuri kokonaisuus säästää kustannuksia Yhteisrakentaminen Suurempi asiakasmassa

Lisätiedot

Lainaehtojen muuttaminen, Paltamo Golf Oy

Lainaehtojen muuttaminen, Paltamo Golf Oy Kunnanhallitus 185 11.08.2009 Kunnanhallitus 206 22.09.2009 Kunnanvaltuusto 44 15.10.2009 Kunnanhallitus 33 14.02.2012 Kunnanvaltuusto 9 15.03.2012 Kunnanhallitus 51 29.01.2013 Kunnanvaltuusto 22 07.02.2013

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Poistosuunnitelman tarkistaminen 295/ /2013. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Poistosuunnitelman tarkistaminen 295/ /2013. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 19 20.01.2014 Kunnanhallitus 29 28.01.2014 Poistosuunnitelman tarkistaminen 295/02.05.00/2013 Kunnanhallitus 20.01.2014 19 Suunnitelman mukaisella poistamisella tarkoitetaan pysyvien vastaavien

Lisätiedot

Valmistelu: Kehittämis- ja talousosasto/kehittämisjohtaja A. Mikkola :

Valmistelu: Kehittämis- ja talousosasto/kehittämisjohtaja A. Mikkola : Kaupunginhallitus 55 15.02.2016 Kaupunginhallitus 72 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 23 22.02.2016 Kaupunginhallitus 100 14.03.2016 Kemin Keilatalo Oy/takausanomus 60/02.05.03/2016 Kaupunginhallitus 15.02.2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Iitin kyläkoordinaattori -hanke , oikaisuvaatimus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Iitin kyläkoordinaattori -hanke , oikaisuvaatimus Kunnanhallitus 141 15.08.2016 Kunnanhallitus 148 29.08.2016 Kunnanhallitus 165 19.09.2016 Iitin kyläkoordinaattori -hanke 2017-2019, oikaisuvaatimus 755/00.01.05/2016 Kunnanhallitus 15.08.2016 141 Kyläasiain

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 15.8.2016 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 45

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/1 22.04.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/1 22.04.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) 441 V Lainan myöntäminen Tuomarinkylän Talli Oy:lle HEL 2013-003007 T 02 05 03 00 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi

Lisätiedot

Lehtinen Seppo poissa :t 199-203 Peltola Anniina poissa 191 Seppälä Merja Tuomainen Janne

Lehtinen Seppo poissa :t 199-203 Peltola Anniina poissa 191 Seppälä Merja Tuomainen Janne Iitin kunta Pöytäkirja 14/2015 1 Kunnanhallitus 17.08.2015 Aika Maanantai 17.08.2015 klo 17:30-21:50 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Salonen Jarkko puheenjohtaja,

Lisätiedot