ULVILAN VESILAITOS TOIMINTAKERTOMUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ULVILAN VESILAITOS TOIMINTAKERTOMUS"

Transkriptio

1 ULVILAN VESILAITOS TOIMINTAKERTOMUS 2014

2 1. SISÄLLYSLUETTELO 2 ( 8 ) 1. Sisällysluettelo 2. Toimintakertomus 2.1. Katsaus vuoteen Organisaatio 2.3. Toiminnan ja talouden kehitys 3. Talous 3.1. Taksat 3.2. Vuoden 2014 talous 4. Vedenvalmistus ja jakelu 5. Vesi, jätevesi ja hulevesiverkostot 5.1. Verkostorakentaminen 5.2. Verkostojen kunnossapito 5.3. Varastotoiminta 6. Jätevesien käsittely 7. Liitteet 1. vesilaitoksen yleisesite 2. organisaatiokaavio 3. talouden kehitys taloustiedot ja tase laitosten kuvaus 6. pohjavedenotto laitoksille tulevan ja niiltä lähtevän veden tutkimustulokset 8. vesilaitoksen vuosihuolto ohjelma

3 2. TOIMINTAKERTOMUS 3 ( 8 ) 2.1. Katsaus vuoteen 2014 Vuosi 2014 oli vesilaitoksen 58. toimintavuosi. Kunnallisen vesilaitoksen edeltäjä, Ulvilan Vesi ja Viemäri Oy perustettiin vuonna 1958 ja kunnallistettiin vuonna Siitä lähtien vesilaitos on ollut teknisen osaston tulosalue. Vesilaitoksen nykyverkostojen vanhimmat osat ovat kuitenkin jo vuodelta Vesilaitos jakaantuu kolmeen osa alueeseen: veden valmistus ja jakelu viemärilaitos hulevesiviemärit Toimintavuonna talousvesi täytti sosiaali ja terveysministeriön asettamat laatuvaatimukset ja suositukset kaikissa tutkituissa näytteissä. Talousvesinäytteitä otettiin yhteensä 51 kappaletta ja lisäksi terveysviranomaiset ottivat kaksi ns. laajaa vesinäytettä. Talousveden laadunvalvonnassa on lisäksi useita jatkuvatoimisia mittauskohteita. Vedenkulutuksessa on selvästi havaittava aleneva suuntaus. Ilmiö on valtakunnallinen. Vuodesta 2013 vuoteen 2014 veden kulutus vesilaitoksen toiminta alueella aleni 1,5 % ja laskutettu jätevesimäärä 1,8%. Käyttöveden hukkavesiprosentti oli 13,1 ja jäteveden vuotovesiprosentti 27. Vuotovesiprosentti eli laskuttamaton jätevesimäärä oli pieni osittain talven vähälumisuuden vuoksi. Viime vuosien keskiarvo on ollut noin 40%. Pitkällä aikavälillä vuotoveden määrässä on tapahtunut selvää alentumista, sillä vielä vuonna 1995 vuotovesiprosentti oli 61. Laskutetun veden määrä oli m³ ja jäteveden m³. Ravanin vedenkäsittelylaitoksella tehtiin pieniä rakennustöitä: kemikaalisäiliöiden suoja altaat pinnoitettiin, säiliöiden ja työtilan väliin asennettiin pleksinen suojaseinä ja uusittiin kemikaalien syöttöputkistoa. Rajavainion vesiaseman lattia pinnoitettiin epoksipinnoitteella ja rapautuneet seinät päällystettiin ruostumattomalla teräslevyllä. Kesällä otettiin vesilaitoksella käyttöön uusi tekstiviestipohjainen tiedotusjärjestelmä UMS. Järjestelmän avulla lähetetään vesikatkoksista ja muista häiriötilanteista massaviesti rajatulle alueelle kaikkiin sinne rekisteröityihin matka ja lankapuhelimiin. Ulvilan jätevesiä pumputtiin Jokilaakson Ympäristö Oy:n siirtoviemäriin ja sitä kautta Porin Luotsinmäen keskuspuhdistamolle m³. Jokilaakson Ympäristö Oy on Ulvilan ja Harjavallan kaupunkien, Euran ja Nakkilan kuntien sekä Suominen Kuitukankaat Oy:n omistama yritys. Ulvilan on suurin osakas ( n.50% ). Ulvilan edustajana yhtiön hallituksessa toimi vesihuoltomestari. Hän edusti Ulvilaa myös Porin ympäristöterveydenhuollon epidemiatyöryhmässä.

4 4 ( 8 ) Vuoden aikana toteutettiin seuraavat merkittävät investoinnit: *Tuppikujan hulevesiviemäröinti ja vesijohdon uusiminen *Jäpintien hulevesiviemäröinti sekä jätevesiviemärin ja vesijohdon uusiminen *Niittytien hulevesiviemäröinti, jätevesiviemäröinti ja vesijohdon uusiminen *Palovainiontien hulevesiviemärin lisärakentaminen *Kiuruntien jätevesikaivojen ja talovesijohtoliitosten uusiminen *Tuppikujan hulevesipumppaamon käyttöönotto *Yhden hulevesi ja kahden jätevesipumppaamon modernisointityöt Ravanin vedenkäsittelylaitoksella, Rajavainion vesiasemalla ja Palovainiontien sadevesilinjan työmaalla tehtiin riskienkartoitus kaupungin työsuojeluorganisaation toimesta. Henkilöstössä ei vuoden aikana tapahtunut muutoksia ja koulutustoiminta oli uuden koulutussuunnitelma mukaista. Koulutuksiin osallistui 7 henkilöä ja henkilökoulutuspäiviä kertyi 14. Elokuussa julkaistiin Ulvilan vesilaitoksen esite, joka toteutettiin yhteistyössä kolmen yhteistyökumppanin kanssa. Esite on toimintakertomuksen liitteenä Organisaatio Vesilaitoksen tulosalueella työskentelee suoraan 10 henkilöä. Heistä kolme työskentelee osaksi myös toisilla tulosalueilla. Lisäksi vesilaitos käyttää toimistotiimin ja mittausosaston palveluksia. Organisaatiokaavio on liitteenä Toiminnan ja talouden kehitys Vesilaitoksen toimintaa ohjaavat lakien, asetusten ja viranomaisohjeiden lisäksi seuraavat erityisohjeet ja suunnitelmat: vesihuollon kehittämissuunnitelma 2014 pohjavesien suojelusuunnitelma 2009 valvontatutkimusohjelma 2012 toimenpideohje talousveden laadun häiriötilanteissa 2012 Ulvilan kaupungin varautumissuunnitelma sammutusvesisuunnitelma 2012 Vesilaitoksen tasainen kehittäminen jatkui vuonna Vesihuollon kehittämissuunnitelmien määrätietoinen toteutus on parantanut laitoksen toimintavarmuutta. Vesijohtovuotojen määrä on alentunut 2000 luvulla alle puoleen aiemmasta johtuen vanhojen vesijohtojen uusimisesta. Saneeraustyöt ovat myös vähentäneet viemäriverkostoon kulkeutuvaa hulevesimäärää. Laitoksen taloudellinen tulos on vuosittain parantunut tasaisesti. Syynä on saneeraustöiden ja taksojen järkevöittämisen lisäksi vähentynyt henkilöstömäärä sekä tarkka budjettikuri. Taulukko talouden kehityksestä on liitteenä 3.

5 3. TALOUS 5 ( 8 ) 3.1. Taksat Vesilaitoksen taksa on hyväksytty kaupunginvaltuustossa Laitoksen liittymismaksut ovat sekä siirto että palautuskelpoisia koskien jälkeen tehtyjä uusia liittymissopimuksia. Liittymismaksuista ei peritä arvonlisäveroa. Perusmaksut määräytyvät vesimittarikoon mukaan. Perusmaksua peritään käyttöveden, jäteveden ja huleveden osalta. Vuonna 2014 käyttömaksut olivat ( alv 0% ): vesi 1,25 / m³ jätevesi 2,15 / m³ Sammutusvesilaitteistojen perusmaksuna perittiin 109,71 / vuosi Vuoden 2014 talous Vesilaitoksen tuloslaskelma vuodelta 2014 TP 2014 toimintatuotot toimintakulut toimintakate poistot rahoituskulut tilikauden tulos Tarkemmat tiedot vuoden 2014 taloudesta ja tase 2014 on esitetty liitteessä VEDENVALMISTUS JA JAKELU Ulvilan vesilaitos Ulvilan vesilaitoksella on kolme vedenottamoa: Ravani, Haistila ja Anola. Ravanissa ja Anolassa on molemmissa kaksi ja Haistilassa on neljä siiviläputkikaivoa. Vedenottamoilta raakavesi johdetaan vedenkäsittelylaitokselle, joka on pohjaveden käsittelyyn suunniteltu kemiallinen hiekkasuodatuslaitos. Ulvilan vesilaitoksella on verkostoyhteydet Kullaan toiminta alueeseen Kaasmarkussa, Porin vesilaitokseen Harjunpäässä ja Malminpäässä sekä Nakkilan kunnan vesilaitokseen Ravanissa.

6 Kullaan alueen vesilaitos 6 ( 8 ) Kullaalla on yksi vedenottamo: Rajavainio. Siellä on kaksi siiviläputkikaivoa. Kullaan pohjavettä ei tarvitse puhdistaa. Laitoksella lisätään vain natriumhydroksidiä ( lipeä ) veden ph:n nostamiseen. Kullaan vesilaitoksella on verkostoyhteydet paitsi Ulvilaan, myös Paluksen vesiosuuskunnan verkostoon Järventaustassa. Laitosten toimittaman veden laatua seurataan valvontatutkimusohjelman mukaisesti jatkuvana ja jaksottaisena valvontana. Toimintakertomuksen liitteinä ovat: Laitosten kuvaus: vedenotto, vedenkäsittely ja veden jakelu liite 5 Pohjavedenotto 2014 liite 6 Laitoksille tulevan ja niiltä lähtevän veden tutkimustulokset 2014 liite 7 5. VESI, JÄTEVESI JA HULEVESIVERKOSTOT 5.1. Verkostorakentaminen Toimintavuoden aikana modernisoitiin Uusitien hulevesipumppaamo sekä Kirkkorannan ja Koulukujan jätevesipumppaamot. Uutena pumppaamona otettiin käyttöön Tuppikujan hulevesipumppaamo. Ulvilassa on nyt 18 hulevesipumppaamoa ja 67 jätevesipumppaamoa. Vesijohtoverkostoa uusittiin vuonna 2014 Tuppikujalla, Jäpintiellä, Niittytiellä ja Eliaksentiellä. Hulevesiviemäriä rakennettiin Tuppikujalle, Jäpintielle, Niittytielle, Eliaksentielle ja Palovainiontielle. Jätevesiviemäriä uusittiin Jäpintiellä ja Eliaksentiellä. Uutta jätevesiviemäriä rakennettiin Niittytielle. Verkoston muutokset 2014 ( metriä ) uutta poistui lisäys vesijohdot jätevesiviemärit hulevesiviemäri Verkostojen pituudet vesijohto muovi m viemäri muovi m valurauta m betoni m muut 319 m muut m yhteensä m yhteensä m jätevesiviemäriä hulevesiviemäriä m m

7 5.2. Verkostojen kunnossapito 7 ( 8 ) Verkostojen kunnossapito on paitsi jatkuvaa, päivittäistä toimintaa, myös vuosittain toteutettavan huolto ohjelma noudattamista. Vesilaitoksen vuosihuoltoohjelma on liitteenä 8. Vesijohtoverkostolla ja pumppaamoverkostolla on oma kaukovalvontajärjestelmänsä. Vesilaitoksen toimintaa valvotaan paitsi vedenkäsittelylaitoksella sijaitsevalla päätteellä, myös vesihuoltomestarin työhuoneessa kaupungintalolla olevalla päätteellä. Lisäksi teknisellä päivystäjällä on käytössään valvontajärjestelmään kytketty kannettava tietokone. Jäte ja hulevesipumppaamoiden valvonnassa on käytössä sama periaate. Vesilaitoksen, kaupungin kiinteistöjen ja teiden talvikunnossapidossa on käytössä ympärivuorokautinen päivystystoimintaa. Päivystys toimii esimiesvoimin järjestelmällä 24/ Varastotoiminta Ulvilan kaupungin varasto sijaitsee Tutintiellä. Varasto ei ole suoraan vesilaitoksen tulosalueeseen kuuluva, vaikka palveleekin pääosin vesilaitosta. Varastossa säilytetään vesilaitoksen tarvikkeiden lisäksi seuraavien tulosalueiden tarvikkeita ja työkaluja: tie ja ympäristörakentaminen, talonrakennus ja mittaustoimi. Varastoaluetta kehitetään ja sen rakennuksia saneerataan vuosittain käyttötalousmäärärahojen puitteissa. Toimintavuonna varaston pihan asfaltointia laajennettiin ja varaston päärakennukseen tilattiin uudet ulko ovet, joiden asennus jäi vuodelle Varastossa työskentelee osa aikaeläkkeellä oleva varastonhoitaja ( työaika 60% ). Teknisen lautakunnan valitsemat varastontarkastajat olivat: Elina Mäkinen ja Hannu Haapanen. Varastontarkastus pidettiin JÄTEVESIEN KÄSITTELY Vuodesta 2010 alkaen on Ulvilan jätevedet pumputtu Jokilaakson Ympäristö Oy:n siirtoviemärin välityksellä Poriin Luotsinmäen keskuspuhdistamolle. Jäteveden toimituspaikkoja on kaksi: Saarenluodolla entisen jätevedenpuhdistamon tontilla oleva yhtiön pumppaamo ja Harjunpäässä suora putkiliitos siirtoviemäriin. Vesilaitos vastaanottaa Keskuspumppaamolla Porin kaupungin jätevesiä Harmaalinnan, Kartanon ja Mikkolan alueilta. Keskuspumppaamo sijaitsee Porin puolella. Vuonna 1976 valmistunut pumppaamo on kaupunkien yhdessä rakentama. Porin osuus rakennuskustannuksista oli 20%. Porin maksaa pumppaamon käyttökustannuksista toimittamaansa jätevesimäärää vastaavan osuuden.

8 Jätevesitilastoa vuodelta ( 8 ) Keskuspumppaamolle Ulvilasta m³ 61,62 % Keskuspumppaamolle Porista m³ 38,38 % yhteensä m³ 100,00 % Siirtoviemäriin Ulvilan jätevesiä m³ joista Harjunpäästä m³ Porin keskimääräinen osuus keskuspumppaamon jätevesistä vuosina on 28,55%. Pumppaamon käyttökustannukset vuonna 2014 olivat runsaat LIITTEET 1 vesilaitoksen yleisesite 2 organisaatiokaavio 3 talouden kehitys taloustiedot ja tase laitosten kuvaus 6 pohjavedenotto laitoksille tulevan ja niiltä lähtevän veden tutkimustulokset vesilaitoksen vuosihuolto ohjelma

9

10

11

12

13

14

15

16

17

18

19

20

21

22

23

24

25

26

27

TOIMINTAKERTOMUS 2018

TOIMINTAKERTOMUS 2018 ULVILAN VESILAITOKSEN JA HULEVEDEN VIEMÄRÖINNIN TOIMINTAKERTOMUS 2018 ULVILAN VESILAITOS VESIHUOLTOA 60 VUOTTA 1 Sisällys Katsaus vuoteen 2018... 2 Organisaatio... 3 Toiminnan ja talouden kehitys... 3

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS

MERIKARVIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS MERIKARVIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällysluettelo 1. TOIMINTAKERTOMUS... 3 1.1. KATSAUS VUOTEEN 2018... 3 1.2. ORGANISAATIO... 3 1.3. TOIMINNAN JA TALOUDEN KEHITYS... 3 2. TALOUS...

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS

SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Sisältö 1 HALLINTO... 1 2 VESIHUOLTOLAITOKSEN TUOTTAMAT PALVELUT... 1 2.1 Talousvesi... 1 2.2 Jätevesi... 1 3 VEDEN KULUTUS JA MYYNTI...

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Taloussuunnitelma 2019 SISÄLLYS

Taloussuunnitelma 2019 SISÄLLYS Taloussuunnitelma SISÄLLYS 1. UUDENKAUPUNGIN VESI... 1 1.1. Tuloslaskelma... 3 1.2. Veden käyttömaksut ja myyntituotot... 4 1.3. Rahoituslaskelma... 5 1.4. Käyttötalous... 6 1.5. Investoinnit... 8 1.6.

Lisätiedot

JOHTOKUNNAN PEREHDYTTÄMINEN JÄRVENPÄÄN VESI 2017

JOHTOKUNNAN PEREHDYTTÄMINEN JÄRVENPÄÄN VESI 2017 JOHTOKUNNAN PEREHDYTTÄMINEN JÄRVENPÄÄN VESI 2017 MUISTITIKUN KANSIOSISÄLTÖ TIETOPAKETTI JÄRVENPÄÄN VEDESTÄ JA SEN TOIMINNASTA YLEISTÄ Järvenpään kaupungin vesiliikelaitoksen käyttämä nimi on Järvenpään

Lisätiedot

VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta

VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve Toivo Lapinlampi Suomen ympäristökeskus 23.1.2017 1 Vesihuolto-osuuskuntien valinta - Vuonna 2014

Lisätiedot

Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve. VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta

Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve. VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuoltopäivät Jyväskylä 11.5.217 Toivo Lapinlampi Suunnitteluinsinööri Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

11fra Oy. Yhtiölle on laadittu valvontatutkimusohjelma, joka on voimassa asti.

11fra Oy. Yhtiölle on laadittu valvontatutkimusohjelma, joka on voimassa asti. H1 mos 11fra Oy JÅMSÅ HIMOS-INFRA OY Himos-lnfra Oy kuuluu Jämsä-konserniin kaupungin omistamana tytäryhteisönä. Yhtiö perustettiin 19.5.1999 ja se merkittiin kaupparekisteriin 1.7.1999 (Y-tunnus 1543389-6).

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL KUOPIO   TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2017 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen

Lisätiedot

Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Investoinnit

Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Investoinnit Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 2019 2020 Investoinnit 2018-2020 2 210 000 2 905 000 2 845 000 2 900 000 Investoinnin nimi 2017 2018 2019 2020 Investoinnit 2 210 000 2 905 000 2 845 000 2 900

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie KUOPIO   TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 70100 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

Yhtiölle on laadittu valvontatutkimusohjelma, joka on voimassa asti.

Yhtiölle on laadittu valvontatutkimusohjelma, joka on voimassa asti. 1 HIMOS-INFRA OY Himos-Infra Oy kuuluu Jämsä-konserniin kaupungin omistamana tytäryhteisönä. Yhtiö perustettiin 19.5.1999 ja se merkittiin kaupparekisteriin 1.7.1999 (Y-tunnus 1543389-6). Himos-Infra Oy

Lisätiedot

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti. HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL KUOPIO  TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030

Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030 Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 212-23 Juuan kunnan vesihuoltolaitokselle on laadittu liiketaloudellinen analyysi ja kehitysennuste vuoteen 23 saakka.

Lisätiedot

Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet

Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet VESIHUOLTOSANASTOA Asemapiirustus Asiakas Asukasvastineluku (AVL) Haja-asutusalue Hulevesi Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet Kiinteistön omistaja, kiinteistön

Lisätiedot

LIITTYJÄT 0,93 % VOLYYMIT m 3 /a TASE-ENNUSTE MAKSUT alv 0 % 2,0 % 2012 TULOSLASKELMAENNUSTE

LIITTYJÄT 0,93 % VOLYYMIT m 3 /a TASE-ENNUSTE MAKSUT alv 0 % 2,0 % 2012 TULOSLASKELMAENNUSTE Askolan vesihuoltolaitos LIITTYJÄT,93 % Väkiluku as 4 988 Vesijohdon liittymis-% % 65 % Vesijohtoon liittyneet as 3 242 Viemärin liittymis-% % 34 % Viemäriin liittyneet as 1 696 VOLYYMIT m 3 /a Veden pumppaus

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA

VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA 1 Tämä taksa korvaa edellisen, Vesilahden kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 1.1.2015 alkaen. Tämän taksan on Vesilahden tekninen lautakunta

Lisätiedot

VESIHUOLTOLIIKELAITOS Osavuosikatsaus tammi-huhtikuu 2018

VESIHUOLTOLIIKELAITOS Osavuosikatsaus tammi-huhtikuu 2018 VESIHUOLTOLIIKELAITOS Osavuosikatsaus tammi-huhtikuu 28 Olennaiset tapahtumat vesihuoltoliikelaitoksessa Ensimmäinen vuosikolmannes sujui normaalivuoden mukaisesti. Vedenkäyttö jatkoi viime vuosien tapaan

Lisätiedot

Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto

Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston saneerausohjelman toteuttaminen Verkoston toimintavarmuuden lisääminen, sammutusvesi, talousveden

Lisätiedot

Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus

Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus JOENSUUN VESI -LIIKELAITOS Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain mukaisesti kaupungin vesihuollosta, joka sisältää vedentuotannon

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010

LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO 2010 1 LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2010 Kaupunginvaltuuston hyväksymät Loimaan kaupungin

Lisätiedot

Päivitetty LIITE 4 Sivu 1/6

Päivitetty LIITE 4 Sivu 1/6 VUOSINA 2008-2015 TOTEUTETTAVAT KEHITTÄMISHANKKEET Vuorijärven vedenottamon 1.1 - vedenlaatuongelmat - vedenkäsittelylaitoksen - hyvälaatuinen talousvesi - 400 000 2008-2009 vesilaitos mangaanin- ja raudanpoisto-

Lisätiedot

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut

Lisätiedot

Liikelaitos Salon Vesi, Ehdotus vuoden 2018 talousarvioksi 1321/ /2017

Liikelaitos Salon Vesi, Ehdotus vuoden 2018 talousarvioksi 1321/ /2017 Liikelaitos Salon Vesi, Ehdotus vuoden 2018 talousarvioksi 1321/02.02.00.01/2017 Liikelaitos Salon Veden toimintastrategia 2018-2021 Liikelaitos Salon Vesi toimittaa asiakkailleen hyvälaatuista puhdasta

Lisätiedot

Sastamala-Kiikoinen vesihuollon yhdistymistarkastelu. Kiikoisten taksa ilman kunnan kompensaatiota

Sastamala-Kiikoinen vesihuollon yhdistymistarkastelu. Kiikoisten taksa ilman kunnan kompensaatiota Sastamala-Kiikoinen vesihuollon yhdistymistarkastelu Kiikoisten taksa ilman kunnan 60 000 kompensaatiota Kompensaatio 60 000 on tarkastelussa jaettu tasan vesi- ja viemäritaksoihin 30 000 ja laskettu käyttömaksuun

Lisätiedot

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekniset palvelut VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekninen lautakunta 11.9.2014 90 Kunnanhallitus 6.10.2014 225 Kunnanvaltuusto 27.10.2014 63 Voimaantulo 1.1.2015 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2

Lisätiedot

Vesimaksun yksikköhinta, / m 3 Liittyjältä peritään vesimaksua toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan.

Vesimaksun yksikköhinta, / m 3 Liittyjältä peritään vesimaksua toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan. Liite 1 1 (5) HSY:N VESIHUOLLON MAKSUT 1.1.2018 ALKAEN 1 Käyttömaksut Käyttömaksu peritään kiinteistön käyttämän veden ja poisjohdettavan jäteveden määrän ja laadun perusteella. Maksua peritään erikseen

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ FCG Planeko Oy VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ 0536-C9049 25.11.2008 FCG Planeko Oy Tiivistelmä I SISÄLLYSLUETTELO 1 KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Vesihuollon kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 tpjk 28.9.2017 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2021 tpjk 20.9.2018 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

Hulevesiviemäröinnistä vastaava taho

Hulevesiviemäröinnistä vastaava taho 1 Hulevesikysely 2016 teki jäsenlaitoksilleen elokuussa 2015 kyselyn, jolla kartoitettiin hulevesien järjestämisen tilannetta kuntien ja vesihuoltolaitosten välillä. Koska syksyn 2015 aikana julkaistiin

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6)

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito Seurataan vesijohtoverkoston kuntoa ja saneerataan saneerausohjelman

Lisätiedot

Vesimaksun yksikköhinta, / m3 HSY perii liittyjältä maksun toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan.

Vesimaksun yksikköhinta, / m3 HSY perii liittyjältä maksun toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan. Liite 1 1 (5) HSY:N VESIHUOLTOTAKSA 1.1.2015 ALKAEN 1 Käyttömaksut Vedenhankinnasta ja viemäröinnistä peritään vesimäärään perustuvaa käyttömaksua. Vesimäärä mitataan HSY:n asentamalla ja omistamalla vesimittarilla.

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 1.3.2012 ALKAEN

HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 1.3.2012 ALKAEN HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 1.3.2012 ALKAEN Hyväksytty: KV 14.11.2011 168 Vesihuoltolaitoksen toiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Heinolan kaupungin vesihuoltolaitos laitokseen

Lisätiedot

5. Eriytetyt tilinpäätökset

5. Eriytetyt tilinpäätökset 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Vesihuoltolaitos: kirjanpidollisesti eritytetty taseyksikkö Siilinjärven kunnan vesihuoltolaitos on laskennallisesti kunnan toiminnasta eriytetty taseyksikkö. Toiminnasta

Lisätiedot

Vesikolmio Oy. Yleisesittely 27.10.2014. www.vesikolmio.fi. Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11.

Vesikolmio Oy. Yleisesittely 27.10.2014. www.vesikolmio.fi. Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11. Vesikolmio Oy Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11.2014 OULU Yleisesittely Vesikolmio Oy on Kalajokilaaksossa toimiva tukkuvesilaitos. Osakkaina ovat Kalajoen, Ylivieskan,

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Paraisten kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E25480.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Paraisten kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E25480.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE 2013-2030 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston Saneerataan Paraisten kaupunginosan vesijohtoverkostoa samassa yhteydessä

Lisätiedot

/m 3 Alv 24 % Yhteensä Vesi 1,78 0,43 2,21 Jätevesi 1,94 0,47 2,41

/m 3 Alv 24 % Yhteensä Vesi 1,78 0,43 2,21 Jätevesi 1,94 0,47 2,41 1/5 KEMIN VESI OY:N TAKSA Taksan voimaantulopäivä 1.1.2017. Kemin Vesi Oy perii liittymistä ja käyttöä koskevia maksuja, sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioiden. Kaikki perittävät maksut ovat

Lisätiedot

INVESTOINTIOSA Kust.arvio

INVESTOINTIOSA Kust.arvio TALONRAKENNUS Sosiaali- ja terveyspalvelut Ulvilan sairaalan hoitajakutsujärjestelmän uusiminen 60 000 60 000 Ulvilan Sote-keskuksen suunnittelu 100 000 100 000 Sivistyspalvelut Vanhakylän koulun peruskorjaus,

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015

Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015 Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.1.2015 alkaen Arvonlisäverollinen hinta on noin hinta. Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) VESIHUOLLON KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE 2012-2035 Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot

TAKSAMALLI / HINNASTO

TAKSAMALLI / HINNASTO TAKSAMALLI / HINNASTO 15.2.2007 Sivu 1/18 0 YLEISTÄ 3 1 KÄYTTÖMAKSUT 3 1.1. Vesimaksu, /m3 3 1.2 Jätevesimaksu, /m 3 3 1.3 Sako- ja umpikaivoliete, /m 3 3 2 PERUSMAKSUT 4 3 LIITTYMISMAKSUT 8 4 VESIHUOLTO-OSUUSKUNTIEN

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Säkylän kunta / Vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/5)

AIRIX Ympäristö Oy Säkylän kunta / Vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/5) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/5) SÄKYLÄN KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito Seurataan vesijohtoverkoston kuntoa ja saneerataan saneerausohjelman

Lisätiedot

Mäntsälän Veden asiakastiedote

Mäntsälän Veden asiakastiedote Mäntsälän Vesi Marraskuu 2008 Heikinkuja 4 04600 Mäntsälä Mäntsälän Veden asiakastiedote Mäntsälän Vesi on Mäntsälän kunnan omistama liikelaitos, joka vastaa vesihuoltolaitostoiminnasta Mäntsälän keskustaajamassa

Lisätiedot

Veden hinnan määräytymisperusteet

Veden hinnan määräytymisperusteet Veden hinnan määräytymisperusteet Seminaari 5.11.2015 Säätytalo, Helsinki Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolain muutoksista 1.9.2014 Muutoksia maksuja ja taloutta koskeviin

Lisätiedot

Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma Osaamisen kehittäminen ja työhyvinvoinnin edistäminen

Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma Osaamisen kehittäminen ja työhyvinvoinnin edistäminen 11 TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 1 804 050 1 804 050 1 965 695 109,0-161 645 TOIMINTAKULUT -2 366 670-30 340-2 397 010-2 452 737 102,3 55 727 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -562 620-30 340-592 960-487 043 82,1-105

Lisätiedot

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut Vesihuoltomaksut 1 VESIHUOLTOMAKSUT 1.10.2016 ALKAEN Hyväksytty Tervolan Vesi Oy:n hallituksessa 17.5.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymisestä ja käytöstä tässä taksassa lueteltuja maksuja yleiset toimitusehdot

Lisätiedot

TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2018 2022 Vastuuhenkilö: liikelaitoksen johtaja Jukka Sahlakari (myöhemmin liikelaitos) sisältää kolme tulosyksikköä, vesilaitoksen,

Lisätiedot

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekniset palvelut VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekninen lautakunta 11.12.2015 129 Kunnanhallitus 11.1.2016 9 Kunnanvaltuusto 25.1.2016 7 Voimaantulo 1.3.2016 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2 LIITTYMISMAKSUT...

Lisätiedot

Alueellinen Vesihuoltopäivä Kouvolassa 19.3.2015

Alueellinen Vesihuoltopäivä Kouvolassa 19.3.2015 Alueellinen Vesihuoltopäivä Kouvolassa Kouvolan Vesi Oy laadukasta vesihuoltoa Kouvolassa 77 vuotta Vesihuoltolaitos toimittaa asiakkailleen korkealaatuista terveydellisten vaatimusten mukaista puhdasta

Lisätiedot

ULVILAN VESILAITOKSEN TAKSA Voimaantulo 1.4.2014 Tekninen lautakunta 11.09.2013 Kaupunginhallitus 07.10.2013 Valtuusto 11.11.2013

ULVILAN VESILAITOKSEN TAKSA Voimaantulo 1.4.2014 Tekninen lautakunta 11.09.2013 Kaupunginhallitus 07.10.2013 Valtuusto 11.11.2013 ULVILAN VESILAITOKSEN TAKSA Voimaantulo 1.4.2014 Tekninen lautakunta 11.09.2013 Kaupunginhallitus 07.10.2013 Valtuusto 11.11.2013 1 Kaikkiin hintoihin lisätään kulloinkin voimassaoleva arvonlisävero. 1

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen

Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen Vesihuoltolaitoksen hinnasto Toivakan vesihuoltolaitos Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 Vesihuoltolaitoksen hinnasto Nämä ehdot ja hinnasto ovat voimassa 1.1.2019 alkaen toistaiseksi ja korvaavat 1.1.2017 voimaan

Lisätiedot

Vesihuoltomaksut. Hyväksytty Inarin Lapin Vesi Oy:n hallituksessa Voimaantulo

Vesihuoltomaksut. Hyväksytty Inarin Lapin Vesi Oy:n hallituksessa Voimaantulo Voimaantulo Hyväksytty :n hallituksessa 24.10.2018 Sairaalantie 3A, 99800 IVALO Utsjoentie 38, 99980 UTSJOKI 1. Yleistä (myöh. yhtiö) toimii vesihuoltolaitoksena ja perii vesihuoltomaksuja toiminta-alueellaan

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017 JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017 ltjk 25.9.2014 Joensuun Vesi liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia 1.9.2014 voimaan

Lisätiedot

VESIHUOLLON TASEYKSIKKÖ Investoinnit ja poistot 2006 alkaen

VESIHUOLLON TASEYKSIKKÖ Investoinnit ja poistot 2006 alkaen 1 EUROA VESIHUOLLON TASEYKSIKKÖ Investoinnit ja poistot 26 alkaen 3 5 3 2 5 1 5 1 5 26 27 28 29 21 211 212 213 TA214 INVESTOINNIT / V POISTOT / V (itseisarvo) 1 EUROA VESIHUOLLON TASEYKSIKKÖ Investoinnit

Lisätiedot

Esa Kivelä ja

Esa Kivelä ja Esa Kivelä 12.11.2013 ja 14.11.2013 2/16 Käsiteltävät aiheet Taustaa miksi ongelmaan on tartuttu Nakkilan vesihuoltolaitos lyhyesti Viemäröintihankkeita ja niiden kustannuksia Vuovedet. Mitä ovat ja mistä

Lisätiedot

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan:

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan: 1 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA KIRKKONUMMEN KUNTA/VESIHUOLTOLAITOS Voimaantulopäivä 1.1.2015 Vesihuoltolaitos perii, liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen,

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2015 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen

Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen 1 Vesilaitoksen toimittaman veden käyttö- ja perusmaksu 2 Liittymismaksu 4 Vesimittarin tarkistusmaksu 6 Sammutusvesilaitteistojen liittämisestä perittävä maksu 9 Vesimittarin

Lisätiedot

Kärkölän Vesi TOIMINTAKERTOMUS

Kärkölän Vesi TOIMINTAKERTOMUS Kärkölän Vesi TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kärkölän kunta puh. 044 770 2200 karkolan.kunta@karkola.fi Virkatie 1 2 (7) Sisällys 1. Tilinpäätöstiedot... 3 2. Vesihuoltomaksut... 6 3. Toiminta ja verkostot... 6

Lisätiedot

Liittymis- ja käyttösopimuksen. toiminta-alue 1 (taajama) alkaen

Liittymis- ja käyttösopimuksen. toiminta-alue 1 (taajama) alkaen Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot toiminta-alue 1 (taajama) 1.7.2019 alkaen Outokummun kaupunki vesi- ja viemärilaitos 2 SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön

Lisätiedot

HINNASTO 1. Käyttömaksun yksikköhinta on 1,11 / m3 (alv 0 %) 1,38 / m3 (alv 24 %).

HINNASTO 1. Käyttömaksun yksikköhinta on 1,11 / m3 (alv 0 %) 1,38 / m3 (alv 24 %). HINNASTO 1 HINNASTO 1.1.2015 ALKAEN Vesi- ja viemärilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi Vihdin Vesi perii laitokseen liittymisestä ja sen käytöstä annetut yleiset toimitusehdot huomioon ottaen tässä

Lisätiedot

PAAVOLAN VESI OY Kyyräntie 33 92400 RUUKKI

PAAVOLAN VESI OY Kyyräntie 33 92400 RUUKKI PAAVOLAN VESI OY Kyyräntie 33 92400 RUUKKI OHJEITA UUDELLE LIITTYJÄLLE 2015 Paavolan Vesi Oy vastaa vesihuollosta eli talousveden toimittamisesta ja jäteveden poisjohtamisesta Siikajoen kunnan alueella.

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 608.378 538.293,27 88,5 128.506,72 409.786,55 595.346,68 723.853 1.133.640 558.856

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 608.378 538.293,27 88,5 128.506,72 409.786,55 595.346,68 723.853 1.133.640 558.856 00005000 TEKNINEN LAUTAKUNTA (02) 3001 Myyntituotot 1.378.970 927.932,06 67,3 790.178,08 137.753,98 551.426,83 1.341.605 1.479.359 1.367.510 3200 Maksutuotot 88.390 44.446,24 50,3 41.542,63 2.903,61 10.489,55

Lisätiedot

Pyhä-Luosto Vesi Oy. Voimaantulopäivä YLEISTÄ 2. LIITTYMISMAKSU. 2.1 Liittymismaksun määräytyminen

Pyhä-Luosto Vesi Oy. Voimaantulopäivä YLEISTÄ 2. LIITTYMISMAKSU. 2.1 Liittymismaksun määräytyminen Pyhä-Luosto Vesi Oy Voimaantulopäivä 1.2.2008 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa

Lisätiedot

KÖYLIÖN KUNNAN VESILAITOKSEN VALVONTATUTKIMUSOHJELMA VUOSILLE 2007-2011

KÖYLIÖN KUNNAN VESILAITOKSEN VALVONTATUTKIMUSOHJELMA VUOSILLE 2007-2011 KÖYLIÖN KUNNAN VESILAITOKSEN VALVONTATUTKIMUSOHJELMA VUOSILLE 2007-2011 1. YLEISTÄ Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen, 461/2000 talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista, mukaan kunnan

Lisätiedot

VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA

VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA 1 1 YLEISTÄ Liikelaitoksen johtokunnan 16.10.2014 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2015, kohdan 2.4 korotetun liittymismaksun osalta voimaantulopäivä 1.11.2014 1.1 Vesilaitostoiminnan kustannusten kattamiseksi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 Saarijärven Vesihuolto Oy TOIMINTAKERTOMUS 2011 65. Toimintavuosi 2 Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Toimintavuosi 2011... 3 3 Organisaatio ja henkilöstö... 4 3.1 Yhtiön osakkaat... 4 3.2 Tilintarkastus...

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2008. Päivitetty 11.11.2014 Ulvilan vesilaitos

ULVILAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2008. Päivitetty 11.11.2014 Ulvilan vesilaitos ULVILAN KAUPUNKI ULVILAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2008 Päivitetty 11.11.2014 Ulvilan vesilaitos Tämän päivittämisen tarkoitus on nostaa esille vuoden 2008 jälkeen tehdyt toimenpiteet

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2017-2019 ltjk 5.10.2016 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA TIEDOTE 1(3) Sonkajärven vesihuoltolaitos Rutakontie SONKAJÄRVI puh tai puh.

SONKAJÄRVEN KUNTA TIEDOTE 1(3) Sonkajärven vesihuoltolaitos Rutakontie SONKAJÄRVI puh tai puh. SONKAJÄRVEN KUNTA TIEDOTE 1(3) Sonkajärven vesihuoltolaitos Rutakontie 28 74300 SONKAJÄRVI 1.1.2017 puh. 0400 243 136 tai puh. 040 148 4297 Arvoisa asiakkaamme Nykyisiltä Sonkajärven vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Tarvasjoen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25458.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Tarvasjoen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25458.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) VESIHUOLLON KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Vastuutaho Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston ikääntyminen Seurataan vesijohtoverkoston

Lisätiedot

Henkilöstö norm. työaika Iltaisin ja viikonloppuna Miestyö 38,00 /h 76,00 /h Työnjohto I 60,00 /h 120,00 /h Työnjohto II 75,00 /h 150,00 /h

Henkilöstö norm. työaika Iltaisin ja viikonloppuna Miestyö 38,00 /h 76,00 /h Työnjohto I 60,00 /h 120,00 /h Työnjohto II 75,00 /h 150,00 /h VESIHUOLTOLAITOS VESI-JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSAT 1.2.2013 ALKAEN Kuluttaja-asiakkaat (hinnat sis. alv:n 24 %) Vesimaksut /m³ 2,11 Jätevesimaksut /m³ 3,15 Perusmaksu vedestä /vuosi - mittari 15 20 mm -

Lisätiedot

1.1. LAITILAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS

1.1. LAITILAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1. VESIHUOLTOLAITOS 1.1. LAITILAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS HALLINTO Laitilan kaupungin vesihuoltolaitos on kaupungin muu taseyksikkö, joka vastaa vesihuoltolain mukaisesta vesihuollon

Lisätiedot

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti Työ: E23868.10 Turku 28.01.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 Telefax

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Euran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Euran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/7) AIRIX Ympäristö Oy n kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot

Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma

Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further --- Mäntsälän Saaren kyläyhdistys ry Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma 82120959 26.6.2009 Mäntsälän Saaren kyläyhdistys ry Vesi- ja viemäriverkoston

Lisätiedot

TAKSAMALLI 1.1.2015 Kajaanin Vesi -liikelaitoksen johtajan (VesLJ) viranhaltijapäätös 30.10.2014 voimaan 1.1.2015

TAKSAMALLI 1.1.2015 Kajaanin Vesi -liikelaitoksen johtajan (VesLJ) viranhaltijapäätös 30.10.2014 voimaan 1.1.2015 TAKSAMALLI 1.1.2015 Kajaanin Vesi -liikelaitoksen johtajan (VesLJ) viranhaltijapäätös 30.10.2014 voimaan 1.1.2015 0 YLEISTÄ 3 1 KÄYTTÖMAKSUT 3 1.1 Vesimaksu, /m 3 3 1.2 Jätevesimaksu, /m 3 3 1.3 Sako-

Lisätiedot

Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston pidetyssä kokouksessa.

Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston pidetyssä kokouksessa. 1/5 KEMIN VESI OY:N HINNASTO Käyttömaksu Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston 23.10.2018 pidetyssä kokouksessa. Hinnasto on voimassa 1.1.2019 alkaen Kemin Vesi Oy perii liittymistä ja käyttöä

Lisätiedot

Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013.

Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013. Voimaantulopäivä 1.1.2014 Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013. 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän

Lisätiedot

Varparannan vesiosuuskunta. Vuosikokous

Varparannan vesiosuuskunta. Vuosikokous Varparannan vesiosuuskunta Vuosikokous 19.5.2018 Talous 2017 2016 2015 Liikevaihto 102 208,13 100 950,22 106 204,78 Vesimaksut 46 796,95 49 125,45 49 733,75 Viemärimaksut 53 375,83 51 824,77 56 471,03

Lisätiedot

JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY:N JA RANTASALMEN KUNNAN VÄLINEN SOPIMUS VESI- JA VIEMÄRILAITOSTEN YLLÄPIDOSTA VUONNA 2015

JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY:N JA RANTASALMEN KUNNAN VÄLINEN SOPIMUS VESI- JA VIEMÄRILAITOSTEN YLLÄPIDOSTA VUONNA 2015 JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY:N JA RANTASALMEN KUNNAN VÄLINEN SOPIMUS VESI- JA VIEMÄRILAITOSTEN YLLÄPIDOSTA VUONNA 2015 1. SOPIJAOSAPUOLET: Tilaaja: Rantasalmen kunta / vesi- ja viemärilaitos Y-tunnus 0166507-1

Lisätiedot

VESIHUOLLON HINNASTO 2019

VESIHUOLLON HINNASTO 2019 VESIHUOLLON HINNASTO 2019 HSY:n vesihuollon hinnastossa esitetään veden käyttömaksut, perusmaksut ja liittymismaksut. 1 Käyttömaksut Käyttömaksun perusteena on kiinteistön käyttämä vesimäärä. Se mitataan

Lisätiedot

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksu on ainoastaan siirtokelpoinen.

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksu on ainoastaan siirtokelpoinen. Voimaantulopäivä 1.1.2009 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa ottaen huomioon liittymistä

Lisätiedot

Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät, , Kemi. Venlan vuoden 2015 tunnusluvut

Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät, , Kemi. Venlan vuoden 2015 tunnusluvut 3.11.216 Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät, 16.-17.11.216, Kemi Venlan vuoden 215 tunnusluvut Mika Rontu apulaisjohtaja 3.11.216 1 Mika Rontu Vuoden 215 raportin tunnusluvut VEDEN- JA JÄTEVEDEN KÄSITTELY

Lisätiedot

TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS: TALOUDELLISET TAVOITTEET:

TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS: TALOUDELLISET TAVOITTEET: TA 2016 ULVILAN KAUPUNKI TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS: Ulvilan kaupungin visio: Ulvila on rohkeista ratkaisuistaan tunnettu mahdollisuuksien kaupunki, joka kantaa vastuunsa asukkaiden

Lisätiedot

TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN TALOUSARVIOESITYS 2019 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN TALOUSARVIOESITYS 2019 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN TALOUSARVIOESITYS 2019 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2019 2023 Vastuuhenkilö: liikelaitoksen johtaja Jukka Sahlakari (myöhemmin liikelaitos) sisältää kolme tulosyksikköä,

Lisätiedot

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO 2015 MAKSUT MIKKELIN VESILAITOKSEN VESI- JA JÄTEVESIMAKSUT 1.1.2015 (sis. alv 24 %) - vesimaksu 2,03 e/m 3 - jätevesimaksu 2,91 e/m 3 Vesi- ja jätevesimaksuista

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 03 RAHOITUSASIAT VESIHUOLLON TAKSA 2016 1 Liittymismaksu Hyväksytty valtuusto 16.11.2015/38 Voimaantulo 1.1.2016 Vesihuollon kustannusten

Lisätiedot

PAPPILANMÄEN JA MYLLYMÄEN ALUEIDEN VERKOSTOSANEERAUS 2-alue. Tiedotustilaisuus Informationstillfälle

PAPPILANMÄEN JA MYLLYMÄEN ALUEIDEN VERKOSTOSANEERAUS 2-alue. Tiedotustilaisuus Informationstillfälle PAPPILANMÄEN JA MYLLYMÄEN ALUEIDEN VERKOSTOSANEERAUS 2-alue Tiedotustilaisuus Informationstillfälle 25.10.2018 Porvoon vesi Toimitusjohtaja Elina Antila Projektipäällikkö Riitta Silander-Lönnström Suunnittelupäällikkö

Lisätiedot

LAPINLAHDEN VESI OY:n TAKSA

LAPINLAHDEN VESI OY:n TAKSA LAPINLAHDEN VESI OY:n TAKSA Lapinlahden Vesi Oy hallitus 26.6. 2014 26, 17.7.2015 36, 3.12.2015 46 sekä 18.8.2016 25 1 VESIMAKSUTAKSA Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Lapinlahden Vesi

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 2017

VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 2017 Laukaan Vesihuolto Oy VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 2017 Hyväksytty yhtiön hallituksen kokouksessa 7.11.2016 8 Voimaantulopäivä 1.1.2017 Laukaan Vesihuolto Oy:n taksaan sisältyvät veden käyttömaksut, perusmaksut

Lisätiedot

Maskun kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma Kehittämistoimenpiteet. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos

Maskun kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma Kehittämistoimenpiteet. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos 1 (6) Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Kustannusarvio Varautumissuunnitelma Vesijohtoverkosto Vedenhankinnan poikkeustilanteet Vuotojen ehkäiseminen Laaditaan

Lisätiedot

VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA

VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA 1 Kunnanvaltuuston 23.10.2013 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2014 1 YLEISTÄ 1.1 laitostoiminnan kustannusten kattamiseksi kunta perii laitokseen liittymisestä ja laitoksen käytöstä huoltolain (119/2001)

Lisätiedot

LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017

LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017 LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017 LOIMAAN VESI LOIMAAN VEDEN OSAVUOSIKATSAUS 1 YLEISTÄ Loimaan veden johtosäännössä mainitaan kaupunginvaltuuston ja kuntalain liikelaitokselle määrittämät oikeudet

Lisätiedot

kokouksessa päivänä kuuta 20

kokouksessa päivänä kuuta 20 VUOLIJOEN KUNNAN VESIMAKSUTAKSA Hyväksytty kokouksessa päivänä kuuta 20 Voimaantulopäivä: Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Vuolijoen kunta laitokseen liittymisestä ja sen käytöstä annetut

Lisätiedot

Tampereen Veden talous

Tampereen Veden talous 3.3 Tampereen Veden tase VASTAAVAA 31.12.2014 31.12.2013 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot 0,00 0,00 0,00 0,00 Aineelliset hyödykkeet Rakennukset 8 661 352,05 9 211

Lisätiedot

Kevään tonttihaun yleisötilaisuus Anders Öström /

Kevään tonttihaun yleisötilaisuus Anders Öström / Kevään tonttihaun yleisötilaisuus 8.3.2017 Anders Öström / anders.ostrom@turunvesihuolto.fi Turun Vesihuolto Oy Vesiliikelaitos yhtiöitettiin 1.1.2017 Turun Vesihuolto vastaa vesihuollosta Turussa. Turun

Lisätiedot