Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaosto /11.01/2014. LUPAJ 6 (valm. Inkeri Neuvonen)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaosto /11.01/2014. LUPAJ 6 (valm. Inkeri Neuvonen)"

Transkriptio

1 Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaosto Lausunto Talvivaara Sotkamo Oy konkurssipesän hakemuksesta purkuputken rakentamisesta ja puhdistettujen jätevesien johtamisesta Nuasjärveen sekä Kalliojokeen johdettavan puhdistetun jäteveden määrän tilapäisestä lisäämisestä vuoden 2015 aikana 216/11.01/2014 LUPAJ 6 (valm. Inkeri Neuvonen) Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on pyytänyt Kajaanin kaupungin ym pä ris tön suo je lu vi ran omai sen lausuntoa Talvivaara Sotkamo Oy kon kurs si pe sän ympäristö- ja vesitalouslupahakemuksesta, joka kos kee purkuputken rakentamista ja puhdistettujen jätevesien joh tamis ta Talvivaaran kaivosalueelta Nuasjärven Juurikkalahden edustal le ja tarvittavien käyttöoikeuksien myöntämistä purkuputken si joitta mi seen toisen maalle ja vesialueelle. Vesilain mukaista lupaa haetaan purkuputken sijoittamiselle Jormasjoen sekä Nuasjärven pohjaan. Purkuputken kanssa samaan kaivantoon on suunniteltu 110 mm:n talousvesiputki. Lupaa haetaan siten, että nykyisten, Vuoksen ja Oulujoen ve sis töaluei den purkureittejä koskevien päätösten määräykset py sy vät voimas sa. Lisäksi haetaan lupaa juoksuttaa nykyisten pur ku pis tei den kaut ta Kalliojokeen osa (1,5 Mm 3 ) purkuputkelle an net ta vas ta kiintiös tä tilapäisesti vuoden 2015 aikana. Lupaa haetaan myös ve si ympä ris töl le vaarallisista ja haitallisista ai neis ta annetussa val tio neu voston asetuksessa (VNa 1022/2006) mää ri te tyl le se koit tu mis vyö hykkeel le elohopean, kadmiumin ja nik ke lin osalta purkupaikan ym pä rille. Hakija on pyytänyt määräämään ympäristönsuojelulain 199 :n nojal la, että toiminta voidaan aloittaa muutoksenhausta huolimatta lupa pää tös tä noudattaen. Lisäksi haetaan vesilain 3 luvun 16 :n mukais ta valmistelulupaa. Purkuputkilinja Purkuputken kokonaispituus on noin km. Vesi kulkee 50 cm hal kai si jal taan olevassa put kes sa painovoimaisesti alkupään pumppauk sen jälkeen. Virtaama put kes sa pidetään mahdollisimman vakoi na ympäri vuoden. Pur ku put ken rakennustyöt kestävät noin kol me kuukautta ja putken asen nus työt aloitetaan kaivospiirin alueella ennen luvan saamista. Hakija on arvioinut, että purkuputki on valmis ke säl lä 2015.

2 Pur ku put ki lin jal ta ei ha vait tu uhanalaisia eliölajeja elokuussa 2014 alu eel ta tehdyssä luon to sel vi tyk ses sä. Sel vi tyk ses sä havaittujen arvok kai den luon to koh tei den kohdalla put ki lin jaus ta muutettiin niin, ettei vät koh teet jää putkilinjauksen alle. Kaivoksen vesikierto Kaivosalueelta johdetaan käsiteltyjä jätevesiä Nuasjärveen Latosuon kaut ta, johon vedet tulevat Tammalammen vedenkäsittely-yksiköltä se kä Kuusilammen ja Kuljun patoaltailta. Lisäksi Latosuolle joh detaan Kuu si lam men avolouhoksen ja kipsisakka-altaiden vesiä, jotka kä si tel lään ennen Latosuolle johtamista kipsisakka-altailla ja Tamma lam men vesienkäsittely-yksiköillä. Latosuolle johdetaan vettä myös kai vos alu een eteläisiltä jälkikäsittely-yksiköiltä. Oulujoen vesistöön johdetaan myös Torrakkopurolta Kuusijoen kautta Kalliojokeen tulevat vedet ja pohjoisella jälkikäsittely-yksiköllä käsi tel lyt, Salmisen kautta tulevat jätevedet. Niiden kuormitus tulee olemaan 60 % luvan mukaisesta vuosikiintiöstä eli 780 tonnia vuo dessa. Ennen purkuputken valmistumista Kalliojokeen johdettavan veden mää rä olisi noin 1,5 m 3 ja sul faat ti kuor ma enimmillään 6000 tonnia. Joh det ta va vesimäärä esitetään vähennettäväksi purkuputken ensim mäi sen vuoden kuormituskiintiöstä. Päästö on Talvivaaran las kelmien mu kaan noin 42 % Oulujoen vesistöalueelle kohdistuneesta sul faat ti kuor mi tuk ses ta vuonna 2013 ja vastaa vuoden 2014 sul faatti kuor mi tus ta. Lupaa haetaan niin, että se on voimassa enimmillään 6 kuu kaut ta lupapäätöksestä tai purkuputken käyttöönottoon saak ka. Osa eteläisellä jälkikäsittely-yksiköllä käsiteltävästä vedestä joh detaan Lumijokea pitkin Vuoksen vesistöalueelle, mihin suuntaan kuormi tus tulee olemaan 40 % nykyisestä kuormituksesta eli 520 tonnia sul faat tia vuo des sa. Perusteluina nykyisten purkureittien vuo sit tai selle kiintiölle hakija esittää sen, että vuodesta 2015 lähtien vuo sit tai set kuor mi tus kiin tiöt ovat niin pienet, ettei purkuvedellä ole mer kit tä viä vai ku tuk sia nykyisillä purkureiteillä olevien vesistöjen tilaan. Kiin tiö hel pot taa vesienhallintaa siinä vaiheessa, kun esimerkiksi Kor te lammen alue on kokonaisuudessaan puhdistettu ja alueelle ker tyy vain sa de ve siä. Tällöin voidaan osa padon taakse kertyvistä ve sis tä johtaa suoraa luontoon, koska vedet todennäköisesti täyt tä vät lu pa ra jat. Samoin pohjoisen suunnassa Haukilammen ja Kär sä lam men lai meat vedet voidaan johtaa pois nykyisiä reittejä pitkin sen jäl keen, kun Haukilammen pohjalla olevat sakat on poistettu. Johdettavien vesien määrä ja laatu Talvivaaran arvion mukaan kaivosalueelle kertyy sadevesiä haih dunta huo mioi den 5,5 Mm 3 normaalina ja 8,3 Mm 3 poikkeuksellisen sa-

3 tei se na vuotena. Vedestä sitoutuu malmiin arviolta 1,2 Mm 3 vuo dessa. Tal vi vaa ran kaivosalueella on hakemuksen mukaan va ras toi tunee na vet tä noin 6,7 Mm 3, josta 3,5 Mm 3 on varastoitu Kuu si lammen avo lou hok seen ja 1,5 Mm 3 Kortelammen varastoaltaaseen. Puh taim mat ve det eli kaivosalueen käsitellyt sade- ja sulamisvedet on varastoitu pää osin Kuusilammen (0,3 Mm 3 ) ja Latosuon (1,1 Mm3) va ras to al tai siin. Uudelle Kuljun altaalle aletaan vesiä va ras toimaan lop pu vuo den 2014 aikana. Kaivosalueen vesivarastojen va rastoin ti ka pa si teet ti tulee loppumaan kesällä Mikäli uusi pur ku putki lin ja saa daan tuo tan to käyt töön heinäkuun 2015 alkuun men nes sä, on tuol loin kai vos alu eel le varastoitu yhteensä noin 11 Mm 3 puh distet tu ja jä te ve siä. Hakemuksen mukaan kaivosalueelta johdetaan purkuputken val mistut tua käsiteltyjä jätevesiä Nuasjärveen kolmen vuoden ajan 7,5 Mm³, sen jälkeen 5 Mm 3. Purkupiste sijaitsee Juu rik ka lah des sa, noin kah den kilometrin etäisyydellä rannasta. Talvivaaran käsitellyt jätevedet sisältävät arvion mukaan nikkeliä kes ki mää rin 200 µg/l, mangaania 2 mg/l ja kadmiumia 10 µg/l. Hakemuksessa on pyydetty, että johdettaville jätevesille määrätään seu raa vat kuormitus- ja pitoisuusrajat: Kuormitus, t/v vuosi 4. vuosi Raja-arvo mg/l Nikkeli 0,8 0,5 0,3 Kupari 0,8 0,5 0,3 Sinkki 2 1,3 0,5 Mangaani Sulfaatti Natrium Rauta 10 Kiintoaine 30 Uraani 0,01 Kadmium, liukoinen 0,003 Elohopea, liukoinen 0,0015 Kolmen ensimmäisen vuoden aikana vuosikuormituksen las ken nassa on käytetty sulfaatin pitoisuutta n mg/l. Tuolloin putkeen joh det ta vas ta ve destä on merkittävä osa avolouhoksesta Tam malam men ja Kuu si lam men kautta Latosuolle johdettavaa vettä. Sulfaat ti kuor mi tus Nuas jär veen m 3 :n vesimäärällä on ton nia vuodessa. Nik ke lin ja kuparin osalta laskennassa on käytetty pi toi suut ta 100 µg/l. Kolmen ensimmäisen vuoden jälkeen suflaatin vuo si kuor mi tuk sen arvioidaan olevan noin tonnia ja kes kimää räi nen sulfaattipitoisuus on noin mg/l. Sul faat ti pi toisuu den arvioidaan laskevan vesien laimentumisen ja käsittelyn joh-

4 dos ta. Arvio perustuu siihen, että Kuusilammen avolouhoksen runsaas ti sulfaattia sisältävät vesivarastot saadaan käsiteltyä ja tyh jennet tyä kolmen ensimmäisen vuoden aikana. Hankkeen vaikutukset Hakemuksen mukaan vesien johtaminen hidastaa Nuasjärvellä jääpeit teen syn tyä, sekä ohentaa muo dos tu vaa jääpeitettä, koska sekoit tu mi nen ja virtauskenttien muutokset nostavat lämpimämpää alus vet tä pintaosiin. Välittömällä pur ku alu eel la voi talvisin esiintyä vaih te le van sulan alue, jonka koko ja muoto riip pu vat ilman läm pö tilas ta ja vesistön juoksutuksista. Nuasjärven suu res ta tilavuudesta joh tuen purkuvesimäärä ei vaikuta jär ven ve den pin nan korkeuteen. Rehja Nuasjärvi on luokiteltu suureksi humusjärveksi, jonka veden laa tu sekä kemiallinen ja ekologinen tila on tällä hetkellä hyvä. Ve sistö tark kai lun mukaan sulfaattipitoisuus on vaih del lut Nuasjärvessä Jor mas jo en suistoalueen läheisyydessä välillä 2 60 mg/l. Syvänteen alus ve den sulfaattipitoisuuksissa ei ole tapahtunut merkittävää muutos ta vii meis ten viiden vuoden aikana. Hankkeen vaikutuksia Nuasjärven vedenlaatuun on arvioitu ve sis tömal li las kel mil la. Hakemuksessa on tarkasteltu vesien al ku lai men nusta ja se koit tu mis ta, syn ty neen vesiseoksen pitoisuuksia sekä ve sien liik kei tä Cormis mallinnuksella. Sulfaatin lisäksi alkulaimennusta tarkas tel tiin nikkelin, kadmiumin ja mangaanin osalta. Jätevesien kulkeu tu mi ses ta on tehty mallilaskelmat 3D EFDC -vesistömallilla sulfaat ti pääs töil le kahdelle eri jaksolle. Ensimmäisessä kol men vuo den kes tä väs sä tarkastelujaksossa sulfaattikuormitus on t/v ja seu raa van kol men vuoden aikana t/v. Laskelmat tehtiin se kä vä hä sa tei sel le että poik keuk sel li sen sateiselle vuodelle. Sul faa tin pois tu ma na (se di men taa tio ker toi me na) on mallilaskelmissa käy tet ty 600 vuo ro kaut ta. Purkuputken maksimivirtaama on 1000 m 3 /h eli 0,28 m 3 /s ja mak simi pur ku no peus on noin 1,2 m/s. Pur ku put ken suulle muodostuu Cormix-las kel mi en perusteella suih ku vir taus, jossa virtausnopeudet laske vat nopeasti sekoittumisen an sios ta. Laskelmien mukaan purettaessa kaivosvettä, jonka sulfaattipitoisuus on 4000 mg/l, virtausnopeus 3 cm/s ja purkuputken suuntaus on suo raan ylöspäin, jätevedet valuvat takaisin purkupaikan lähialueen poh ja ker rok seen leviten virtausten mukana myös voimakkaasti vasta vir taan samalla hitaasti laimeten. Laimennussuhde 1:50 saa vu tetaan noin 1500 metrin päässä purkupaikasta. Alkulaimennukseen vai kut taa vesistön virtausnopeuden ohella jäteveden tiheys, mikä riip puu veden lämpötilasta ja suolapitoisuudesta, lähinnä sulfaatti- ja nat rium pi toi suu des ta. Vähäsateisena vuonna Nuasjärven pin ta ve den pitoisuudet nousevat keskimäärin mg/l ja alusvedessä 40 50

5 mg/l. Oulujärven Paltaselällä sulfaattipitoisuus nousee pin ta ve des sä 5 10 mg/l, Ärjänselällä 5 mg/l ja Niskanselällä 3 4 mg/l. Kun mal lissa käytetään virtausnopeutena 1 cm/s ja sul faat ti pi toi suu te na 2000 mg/l, saavutetaan lai men nus suh de 1:50 noin 600 metrin pääs sä purkuputkesta. Talvella ja tuu let to mi na kausina kesällä jätevettä konsentroituu purku pai kan lähialueen poh jan läheisiin kerroksiin, jolloin sul faat ti pi toisuu det voivat olla alus ve des sä muutamia satoja milligrammoja lit rassa ja me tal li pi toi suudet korkeahkoja eli tasoa kym me nes osa läh tö pitoi suu des ta. Purkuvesien sulfaattipitoisuuden pienentyessä kolmen en sim mäi sen vuoden jälkeen Nuasjärven pintaosissa sul faa at ti pi toisuus nousee noin 5 mg/l ja alusvedessä mg/l. Oulujärvellä sul faat ti pi toi suus kasvaa 1 3 mg/l. Purkualueella metallipitoisuudet nousevat selvästi luonnontasosta. Ym pä ris tö laa tu nor mien ylityksiä on odotettavissa ainakin kad miu min, elohopean ja nikkelin osalta, minkä vuoksi purkupaikan lä hi alu eel le on arvioitu sekoittumisvyöhyke, jonka säde on yksi kilometri ja pinta-ala 314 ha. Nik ke lil le annettu ympäristölaatunormi sisämaan pinta ve sis sä on 21 µg/l. Kadmiumille asetuksella (868/2010) annettu ym pä ris tö laa tu nor mi on 0,2 0,26 µg/l vaihdellen veden kovuuden mu kaan. Sisämaan pintavesien elohopeapitoisuudelle ei ole ase tukses sa an net tu ympäristölaatunormia, mutta EU:n vuonna 2008 asetta ma laa tu nor mi on 0,05 µg/l. Nuasjärven luontaisena elohopean taus ta pi toi suu te na on käytetty tasoa 0,002 µg/l, jolloin elohopealle ym pä ris tö laa tu nor mik si saadaan 0,052 µ/l. Laskelmien perusteella nikkelin pitoisuustasot pur ku alu eel la voivat ol la muutamia kymmeniä mikrogrammoja litrassa. Nikkelinpitoisuus las kee alle ym pä ris tö laa tu nor min nopeasti purkualueella, mutta kadmiu mil la ja elohopealla ym pä ris tö laa tu nor mi alittuu vasta noin ki lomet rin etäisyydellä pur ku pai kas ta. Mangaanipitoisuus ylittää ta lousve del le annetun suo si tus pi toi suu den vielä 2,5 kilometrin etäisyydellä pur ku pis tees tä. Sulfaatille an net tu talousveden suosituspitoisuus ylittyy vain ihan purkupisteen tun tu mas sa. Vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista annettuihin ympä ris tö laa tu nor mei hin liittyen tullaan Suomessa antamaan uusi asetus vuonna 2015, jollin ainakin nikkelin laatunormi tulee tiu ken tumaan, mistä johtuen ympäristölaatunormien ylityksiä nikkelin osalta on hakemuksen mukaan odotettavissa. Säännöstelyn vaikutus mallilaskelmiin Nuasjärvessä säännöstelyrajat ovat 135,70 138,00. Huhtikuussa veden pin nan korkeus on noin 1,5 2 metriä alem pa na kuin ke sä ve denkor keu det. Juurikkalahden purkupaikalla vesisyvyys on si ten kes kive den kor keu del la noin 7 8 metriä ja huhtikuussa noin 5 6 met riä.

6 Vai ku tus ar vioin nis sa käy tet tiin vastaanottavan vesistön vir taus nopeu te na arvoja 1 3 cm ja pur ku pai kan keskimääräisenä ve si sy vyy tenä 7 m. Kevättalven ai kai sen vedenkorkeustilanteen mer ki tyk sen tarkem mak si arvioimiseksi teh tiin kulkeutumismallinnus Juu rik ka lah den purkupaikalle. Las ken nan tu los ten mukaan purkualueella sul faat ti pitoi suu det nousivat ke vät tal vel la ai van pohjakerroksessa ta sol le mg/l eli kor keam mal le kuin lupahakemuksen al ku pe räi sessä laskennassa. Kau em pa na Nuasjärvellä ei ero ja laskentojen vä lil lä ei havaittu. Vesistömallilaskelmien päivitys purkupaikan siirtymisen vuoksi Purkuputkilinjan suunnittelutyön edetessä purkupaikka on siirretty alku pe räi ses sä vesistölaatumallissa olleesta Tikkalahdesta noin 1,6 kilo met rin päässä olevaan Juurikkalahteen. Vesistömallilaskelmia on päi vi tet ty hydrologisilta olosuhteiltaan kui van vuoden osalta sul faat tikuor mi tuk sen ollessa t/v. Päivityksen mukaan Juu rik ka lah den edus tan pintaveden sulfaattipitoisuus nousee purkualueella ta sol le 15 mg/l ja alusvedessä tasolle mg/l. Nuasjärven pin ta osan kes ki mää räi set sulfaatin pitoisuusnousut vaihtelevat eri osissa jär veä välillä mg/l, Kajaaninjoessa pitoisuusnousu on tasolla 13 mg/l ja Oulujärvessä Paltaniemen edustalla luokkaa 5 mg/l. Pur ku pai kan siirtämisen vaikutus on nähtävillä erityisesti purkupaikan vie reis ten syvänteiden alusveden sulfaattipitoisuuksissa. Pääs tö ve sien le viä miseen purkupaikan vaihdolla ei ole merkittävää vai ku tus ta. Rimpilänsalmesta länteen sulfaatin pitoisuusnousut Nuas jär vi Rehjan se läl lä, Kajaaninjoella sekä Oulujärvellä ovat aiemmin teh dyn mallitarkastelun mukaisia. Sateisena vuonna vaikutukset jäävät mallin nuk sen mukaan kuivaa vuotta selvästi pienemmiksi. Kevättalvella Nuasjärvi kerrostuu päästövesien purkamisen johdosta sel väs ti. Kapea-alaisten syvänteiden kohdalla purkualueella ker rostu mi nen on voimakkaampaa, jolloin alusveden pitoisuudet ovat luokkaa mg/l. Lievää hetkellistä kerrostumista ilmenee myös ke säkau del la. Talvella ja tuulettomina jaksoina virtausnopeudet pur ku paikal la ovat hyvin pieniä, jolloin jätevettä konsentroituu voi mak kaammin purkualueelle pohjan läheisiin vesikerroksiin. Uusi pur ku paik ka si jait see Nuasjärven tarkkailupisteen nro 23 läheisyydessä, jos sa pääl lys ve den keskimääräinen sulfaattipitoisuus on ollut tasolla 4,6 mg/l ja alusvedessä tasolla 25 mg/l. Nämä luontaiset taus ta pi toi suudet huomioiden nousevat sulfaattipitoisuudet kuivana ve si vuon na pur ku alu een syvänteiden päällysvedessä korkeimmillaan tasolle 30 mg/l ja alusvedessä tasolle 220 mg/l. Pysyvää kerrostumista Nuasjär ven purkualueella ei kuitenkaan mitä todennäköisimmin ta pah du, kos ka tiheyserot vesistössä eivät kasva liian suuriksi. Vaikutukset vesieliöstöön Mallitarkastelujen perusteella Nuasjärvessä sulfaattipitoisuudet tu levat nousemaan suurimmillaan suurin piirtein samalle tasolle kuin vii-

7 me vuosina on havaittu Jormasjärvessä. Pitoisuudet jäävät huo matta vas ti pienemmiksi kuin vesieliöstön kannalta toksiset pitoisuudet. Vai ku tuk set kasviplanktonyhteisöjen ja pohjaeläimistön tilaan ar vioidaan rajoittuvan pääosin sekoittumisvyöhykkeelle. Nuasjärven eko logi nen tila on tällä hetkellä hyvä, eikä sen arvioida heikentyvän ny kyises tä jätevesien vuoksi. Nuasjärvessä kalasto koostuu pääasiassa veden laadun muutoksia mel ko hyvin kestävistä kevätkutuisista lajeista, joiden kantoihin jä teve si kuor mi tuk sel la ei arvioida olevan merkittävää vaikutusta. Ker rostu nei suus heikentää alusveden happipitoisuutta, mikä huonontaa pur ku alu een lähellä syyskutuisten kalalajien, kuten siian ja muikun se kä talvikutuisen mateen elinoloja. Lisäksi jätevesien me tal li kuor mitus heikentää kalaston elinoloja sekoittumisvyöhykkeellä. Li sään tyväl lä kuormituksella ei arvioida olevan vaikutusta kalojen käyt tö kelpoi suu teen. Arvio toiminnan riskeistä Merkittävimmät purkuputkilinjaan liittyvät riskit kohdistuvat poik keusti lan tei siin pumppaamolla. Käsiteltyjen jätevesien pumppauksen keskey tyes sä putken sisällä on vettä noin 3450 m 3, mikä vastaa put ki linjan mitoitusvirtaamalla noin 3,5 tunnin aikana Nuasjärveen pum patta vaa vesimäärää. Ve sien hal lit se ma ton purkautuminen voidaan estää Nuasjärven ran nal le asen net ta van sulkukaivon avulla. Tarkkailu ja raportointi Nuasjärveen johdettavan veden määrää, happamuutta ja säh kön johta vuut ta seurataan Latosuon altaassa jatkuvatoimisilla mittareilla. Pääs tö tark kai lun näytteet otetaan kaivoksen toimesta kerran vii kossa ja kon sul tin toimesta kerran kuukaudessa. Näytteistä tehdään ker ran vii kos sa suppeampi ja kerran kuukaudessa laajempi ana lyy siva li koi ma. Nuasjärven pintaveden laatua seurataan nykyisen tark kai lu suun ni telman mukaan kahdella pisteellä neljä kertaa vuodessa. Tarkkailua esi te tään täydennettäväksi Nuasjärven Rehjan, Kajaaninjoen ja Paltaselän Är jän se län pisteillä. Kasviplanktontarkkailu ja poh ja eläin tarkkai lu esitetään tehtäväksi Nuasjärveltä ja Rehjanselältä neljältä pisteel tä ja sedimentin laadun tarkkailu Nuasjärveltä kolmelta näyt teenot to pis teel tä. Kalataloustarkkailua tehdään kyselytutkimuksena ko titar ve- ja ammattikalastajilta sekä verkkokoekalastuksina. Arvio toiminnasta aiheutuvista haitoista Putkilinjan alle jäävän maan ja puuston arvoksi on arvioitu eu roa. Ka la ta lou del li sen tuoton menetykseksi rajatulla haitta-alueella on ar vioi tu neljänä ensimmäisenä vuotena 6870 euroa vuodessa ja sen jäl keen 2750 euroa vuodessa. Lisäksi yleistä kalatalousedulle aiheu tu nut ta va hin koa kompensoidaan euron ka la ta lous mak-

8 sul la. Am mat ti ka las tuk sen osalta haitat esitetään korvattavaksi jäl kikä teen tark kai lu tu los ten perusteella. Rantojen ja rantaveden käytön vai keu tu mis ta tai rantakiinteistöjen pysyvää arvon alentumista ei arvioi da ta pah tu van. Lisätietoja asiasta antaa ympäristönsuojelusuunnittelija Inkeri Neuvo nen, p tai Teknisen johtajan ehdotus: Ympäristöteknisen lautakunnan lu pajaos to antaa seuraavan lausunnon Talvivaara Sotkamo Oy kon kurssi pe sän hakemuksesta: Hakemuksessa esitetyt purkuputken vaikutusarviot perustuvat suurel ta osin Talvivaara Sotkamo Oy:n vuonna 2014 teettämään sel vityk seen mahdollisista uusista purkupaikoista. Selvityksessä ei ollut mu ka na lupahakemuksessa esitetty purkupaikka Juurikkalahdessa. Päi vi tys purkupaikan vaihtumisen vuoksi on tehty vain yhdelle ti lanteel le eli kuivalle vuodelle, jolloin päästöt ovat tonnia vuo dessa. Metallien leviämistä vesistössä ei ole mallinnettu eikä las kel mis ta käy ilmi, onko miten esimerkiksi elohopean osalta on otettu huo mioon olemassa olevan, laskeuman kautta tulevan ja jätevesistä tu levan kuormituksen yhteisvaikutus. Vaikutusten arviointia ei ole teh ty sii tä, miten Kajaaninjoen vedenlaatumuutos vaikuttaa ny kyi seen virkis tys käyt töön, kalastukseen ja muuhun käyttöön mm. Ti hisen niemel lä olevien toimijoiden raakavedenottoon. Lupajaosto to teaa, että ha ke muk ses sa esitetty vai ku tus ten arviointi on tehty puut teel li ses ti Nuas jär ven, Ka jaa nin joen ja Oulujärven osalta. Vesistöihin johdettavien jätevesien määrän ja sul faat ti- ja me tal li pi toisuuk sien vuok si Nuasjärveen johdettavien jätevesien mukana pää tyy jär veen suu ria määriä haitta-aineita. Nuasjärven, Ka jaa nin joen ja Ou lu jär ven veden pinnan korkeuden vaihtelu sään nös te lyn vuok si aiheut taa oman kuormituksensa vesistöille. Jätevesien joh ta mi ses ta aiheutuvien uusien päästöjen vaikutusta ja Nuas jär ven sie to ky kyä arvioi taes sa on otet ta va huo mi oon Juurikkalahden pur ku put ken lä hiym pä ris tös sä si jait se van Mon do Mineralsin jätevesien ai heut ta ma kuor mi tus, ve sis töi hin koh dis tu va muu pistekuormitus (kaa to pai kat, jätevedenpuhdistamot) se kä laajasta valuma-alueesta joh tu va merkit tä vä hajakuormitus. Vesistömallinnusten mu kaan syvänteisiin muodostuu ker ros tu neisuut ta ai na kin tal vi ai ka na ja lyhytaikaisesti myös kesällä. Ker ros tunei suu teen liit tyvät myös kor keam mat metallipitoisuudet ja alus veden happitilanteen heikkeneminen. Nuasjärvelle muo dos tuu ha kemuk sen mukaan jä te ve sien me tal li pi toi suu den vuoksi yli 300 heh taarin suuruinen se koit tu mis vyö hy ke ym pä ris tö laa tu nor mien ylit ty mi sen

9 vuok si. Ym pä ris tö laa tu nor mi on vuonna 2015 tiu ken tu mas sa ai na kin nik ke lin osalta, mikä kasvattaa se koit tu mis vyö hyk keen laajuutta hake muk sen mukaisilla jä te ve si mää ril lä ja hait ta-ai ne pi toi suuk sil la. Tätä ei voi da pitää Nuasjärven veden laadulle hy väk syt tä vä nä ke hityssuuntana. Ympäristölaatuvaatimukset on säädetty ase tuk sel la nimen omaan pintavesien laadun turvaamiseksi ja ase tuk sen ta voit teena on lopettaa vaiheittain ympäristölle haitallisten ai nei den päästöt pin ta ve siin. Lupajaosto katsoo, että lu pa ha ke muk ses sa on jo läh tö koh tai ses ti esi tet ty, että toiminnasta ai heu tuu ainakin paikallisesti merkittäviä, hai tal li sia ve sis tö vai ku tuk sia. Lisäksi mah dol li set poikkeustilanteet lisää vät merkittävästi ym pä ris tön pilaantumisen vaa raa. Tämän vuoksi lupaa jätevesien johtamiseen purkuputkessa ei tule myön tää ha kemuk sen mukaisille jätevesimäärille, hakemuksessa esitetyillä sul faatti- ja metallipitoisuuksilla ja hakemuksessa esitetyssä ai ka tau lus sa. Hakija ei ole hakemuksessaan osoittanut, että jätevesien puh dis tami sek si on tehty kaikki mahdolliset toimenpiteet, joten se koit tu misvyö hyk keen muo dos tu mis ta ja jätevesien aiheuttamaa kerrostumista vas taan ot ta vis sa vesistöissä ei tule sallia ympäristöluvalla. Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaosto: Hyväksyi.

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Kaupunginhallitus KH 13 (valm. Jari Tolonen)

Kaupunginhallitus KH 13 (valm. Jari Tolonen) Kaupunginhallitus 13 20.01.2015 Lausunto Talvivaara Sotkamo Oy konkurssipesän hakemuksesta purkuputken rakentamisesta ja puhdistettujen jätevesien johtamisesta Nuasjärveen sekä Kalliojokeen johdettavan

Lisätiedot

Hallitus 13 21.01.2015. H 13 (Valmistelijat: ympäristöterveysjohtaja Päivi Nykänen ja terveystarkastaja Päivi Parikka)

Hallitus 13 21.01.2015. H 13 (Valmistelijat: ympäristöterveysjohtaja Päivi Nykänen ja terveystarkastaja Päivi Parikka) Hallitus 13 21.01.2015 Lausunto Talvivaara Sotkamo Oy konkurssipesän ympäristö- ja vesitalouslupahakemuksesta/purkuputken rakentaminen ja puhdistettujen jätevesien johtaminen Nuasjärveen sekä Kalliojokeen

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola Suunnittelutarveratkaisu, Pitkätie 277 1280/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 24.11.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 411 Villähde Koivurinne 3:64 10771 Osoite Pitkätie 277 15560

Lisätiedot

OTE PÖYTÄKIRJASTA KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ. Hallitus

OTE PÖYTÄKIRJASTA KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ. Hallitus Lausunto Talvivaara Sotkamo Oy konkurssipesän ympäristö- ja vesitalouslupahakemuksesta/purkuputken rakentaminen ja puhdistettujen jätevesien johtaminen Nuasjärveen sekä Kalliojokeen johdettavan puhdistetun

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies)

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies) olo q» date reliioso olo 7 K (2003) KE2a7 1. Kaikki kaatuu, sortuu uust Forsma (Koskimies) olo 14 olo 21 3 3 3 3 3 3 3 3 Ÿ ~~~~~~~~~~~ π K (2003) KE2a7 uhlakataatti (kuoro) - 2 - Kuula: - 3 - uhlakataatti

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S 100 H a n n u P o h a n n o r o N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S lauluäänelle, kitaralle sekä viola da gamballe tai sellolle or voices, guitar, viola da gamba / violoncello - ' 00 Teosto Suomalaisen

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Korkein hallinto oikeus. Muu päätös 1440/2014. Muita päätöksiä

Korkein hallinto oikeus. Muu päätös 1440/2014. Muita päätöksiä Korkein hallinto oikeus Muita päätöksiä Etusivu» Päätöksiä» Muita päätöksiä» Muupaatos» Muu päätös 1440/2014 Muu päätös 1440/2014 Moottorikelkkailureitin reittisuunnitelman hyväksymistä Nilsiässä koskeva

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

2. TUTUSTUN KIRKKOONI 2. TUTUSTUN KIRKKOONI Ikonit kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon ja kotiin 1. Laita rasti niiden kuvien viereen, joihin sinusta ikoni voisi kuulua. Väritä kuvat. 2. Kirjoita kir-jain-kor-teil-la-si sana IKONI.

Lisätiedot

(PSAVI/55/04.08/2014)

(PSAVI/55/04.08/2014) Hallitus 189 20.08.2014 Lausunto Talvivaara Sotkamo Oy:n ympäristölupahakemuksesta/vesivarastopadon rakentaminen, veden varastointi padon takana ja vesienkäsittelyssä syntyneiden sakkojen tilapäinen varastointi

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Lausunto ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeellisuudesta/talvivaara Sotkamo Oy

Lausunto ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeellisuudesta/talvivaara Sotkamo Oy Kunnanhallitus 142 23.06.2014 Lausunto ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeellisuudesta/talvivaara Sotkamo Oy 124/00.04/2014 KHALL 142 Ympäristötarkastaja Talvivaara Sotkamo Oy (myöhemmin Talvivaara)

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 14.12.2015 15. Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie 45 15560 Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1

Yleiskaavoittaja 14.12.2015 15. Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie 45 15560 Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1 Poikkeamislupapäätös, Mahlavuorentie 45 1291/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 22.12.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 403 Immilä Mäntyranta 5:40 1900 Osoite Mahlavuorentie 45

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kehittämistoimikunta 61 19.10.2015. Keskuspuhdistamohankkeen tilanne 686/08.082/2014 KEHTMK 19.10.2015 61

Kehittämistoimikunta 61 19.10.2015. Keskuspuhdistamohankkeen tilanne 686/08.082/2014 KEHTMK 19.10.2015 61 Kehittämistoimikunta 61 19.10.2015 Keskuspuhdistamohankkeen tilanne 686/08.082/2014 KEHTMK 19.10.2015 61 Ylöjärven Vesi liikelaitoksen toimitusjohtaja Jouni Vähäkyttä Pirkanmaan keskuspuhdistamohanketta

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815 Ympäristölautakunta 252 30.10.2012 Ympäristölautakunta 145 29.10.2013 Ympäristölautakunta 158 11.11.2014 Ympäristölautakunta 38 17.02.2015 Ympäristön epäsiisteys Ryömäntiellä 746/53.532/2012 YMPLTK 30.10.2012

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 Kunnanhallitus 54 15.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 22.02.2016 Kunnanhallitus 179 20.06.2016 MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 KHALL 54 Forssassa pidetään vuoden tauon jälkeen Ra ken na-si sus ta-asu -messut

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

TERRAFAMEN VESIENHALLINNAN YVA-MENETTELY KLO KAJAANIN KAUPUNGIN KIRJASTO

TERRAFAMEN VESIENHALLINNAN YVA-MENETTELY KLO KAJAANIN KAUPUNGIN KIRJASTO TERRAFAMEN VESIENHALLINNAN YVA-MENETTELY 8.9.2016 KLO 18-20 KAJAANIN KAUPUNGIN KIRJASTO HANKKEEN TAUSTA Vaasan hallinto-oikeus (VHO) antoi 28.4.2016 päätöksen koskien Nuasjärven purkuputkea ja Oulujoen

Lisätiedot

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 29 12.03.2015 Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon 114/10.05.01/2015 Kaavoitus-

Lisätiedot

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa Kaupunginhallitus 294 19.09.2016 Kaupunginhallitus 303 26.09.2016 Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa 542/05.11.03/2016 Kaupunginhallitus 19.09.2016 294 Hallintojohtaja Riitta

Lisätiedot

PUHDISTETUN VEDEN PURKUPUTKI YVA-TARVESELVITYS

PUHDISTETUN VEDEN PURKUPUTKI YVA-TARVESELVITYS Vastaanottaja Talvivaara Sotkamo Oy Asiakirjatyyppi Kirje Päivämäärä 19.5.2014 Viite 1510009006 PUHDISTETUN VEDEN PURKUPUTKI YVA-TARVESELVITYS PUHDISTETUN VEDEN PURKUPUTKI YVA-TARVESELVITYS Päivämäärä

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Rautatie on mahdollisuus

Rautatie on mahdollisuus Rautatie on mahdollisuus Pam flet ti Suo men rau ta teis tä ja liikennepolitiikasta Raideryhmä Suomes sa 22.5.2005 Olisi paljon helpompaa ministeriölle, jos RHK suostuisi ottamaan roiston roolin ja ehdottamaan,

Lisätiedot

Jou-lu. jou-lu-kuu-si. kynt-ti-lä. kink-ku. jou-lu-ka-len-te-ri. tont-tu. jou-lu-puk-ki. pa-ket-ti. jou-lu-tort-tu. jou-lu-ko-ris-te.

Jou-lu. jou-lu-kuu-si. kynt-ti-lä. kink-ku. jou-lu-ka-len-te-ri. tont-tu. jou-lu-puk-ki. pa-ket-ti. jou-lu-tort-tu. jou-lu-ko-ris-te. Jou-lu 1. Et-si sa-naa vas-taa-va ku-va. Vä-ri-tä se. jou-lu-kuu-si kynt-ti-lä kink-ku jou-lu-ka-len-te-ri tont-tu jou-lu-puk-ki pa-ket-ti jou-lu-tort-tu jou-lu-ko-ris-te rii-si-puu-ro 2. Vä-rit-tä-mät-tä

Lisätiedot

Meditaatioita Kristuksen kärsimyksen salaisuudesta

Meditaatioita Kristuksen kärsimyksen salaisuudesta Meditaatioita Kristuksen kärsimyksen salaisuudesta Kirkkokuorolle, baritonisolistille ja uruille Tämä virren 64, kahden Piae Cantiones-laulun ja kolmen evankeliumikatkelman pohjalle rakentuva pieni passiomusiikki

Lisätiedot

Usko, toivo ja rakkaus

Usko, toivo ja rakkaus Makku Lulli-Seppälä sko toivo a akkaus 1. Ko. 1 baitoille viululle alttoviululle a uuille op. kummityttöi Päivi vihkiäisii 9.8.1986 iulu a alttoviulu osuude voi soittaa sama soittaa. Tavittaessa alttoviulu

Lisätiedot

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ. TIEHALLINTO OTJEH/J/ Tmi,,kjjwv Kirjasto Asiakkuusaapinen on tehty havainnoltistamaan Tiehallinnon johtokunnassa 30.9.2002 hyväksyttyä asiakkuusstrategiaa. Aapista ovat työstäneet Outi Ryyppö, Otti Haavisto,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä. Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

LEIVOTAAN YHDESSÄ. Kuvat: Jutta Valtonen

LEIVOTAAN YHDESSÄ. Kuvat: Jutta Valtonen LEIVOTAAN YHDESSÄ Susanna Koistinen Miia Laho Kuvat: Jutta Valtonen SI-SÄL-LYS E-SI-VAL-MIS-TE-LUT... 2 PE-RUS-RE-SEP-TIT KAU-RA-KEK-SIT... 5 SUK-LAA-KEK-SIT... 7 MAR-JA-PII-RAK-KA... 9 MUF-FIN-IT...

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 25.3.2015 4. Päätöksen antopäivä: 31.3.2015. Hakija [--] Osoite Alhaistentie 324 15560 Nastola

Yleiskaavoittaja 25.3.2015 4. Päätöksen antopäivä: 31.3.2015. Hakija [--] Osoite Alhaistentie 324 15560 Nastola Poikkeamislupapäätös, Alhaistentie 324 962/10.102/2014 Päätöksen antopäivä: 31.3.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 874 Yhteismetsät Alhaisen-Kirilän yhteis met sän osa (Kallio

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Helka-neiti kylvyssä

Helka-neiti kylvyssä Helkanet kylvyssä Frtz Grunbaum suom. M. A. ummnen Solo Tenor???? m Fred Raymond sov. G. Ventur 2001 Tä män täs tä p Bass Uu m g Wow uu uu uu uu uu uu uu, uu p wow wow wow wow wow wow wow, wow uu wow Mart

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen Kunnanhallitus 144 27.05.2013 Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen 170/10/2013 Kunnanhallitus 144 Ranuan kunnan henkilökuljetuksista on järjestetty tarjouskilpailu. Ky sees sä on EU-kynnysarvot

Lisätiedot

& # # w. œ œ œ œ # œ œ œ œ œ # œ w. # w nœ. # œ œ œ œ œ # œ w œ # œ œ œ Œ. œ œ œ œ œ œ œ œ # œ w. œ # œ œ œ w œ œ w w w w. W # w

& # # w. œ œ œ œ # œ œ œ œ œ # œ w. # w nœ. # œ œ œ œ œ # œ w œ # œ œ œ Œ. œ œ œ œ œ œ œ œ # œ w. œ # œ œ œ w œ œ w w w w. W # w Epainn muis (1.1., 6.12.) # œ œ œ œ œ # œ w i nun Kris lis sä py hää muis tus Tofia (6.1.) jo Jo pai a, y lis n [Ba li nu a, os,] kun ni, l nä ru k, i dän Ju ma lis, y lis ka i dän h tm h nk sl nu a, o

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

UHKASAKON ASETTAMINEN, OUTI YLIPEKKALA, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ

UHKASAKON ASETTAMINEN, OUTI YLIPEKKALA, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 23 21.02.2017 40 25.04.2017 UHKASAKON ASETTAMINEN, OUTI YLIPEKKALA, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ 659/10.03.00/2015

Lisätiedot

Lisäksi haetaan vesilain mukaista lupaa purkuputken sijoittamiselle Jormasjoen ja Nuasjärven pohjaan.

Lisäksi haetaan vesilain mukaista lupaa purkuputken sijoittamiselle Jormasjoen ja Nuasjärven pohjaan. Kunnanhallitus 21 13.01.2015 Lausunto Talvivaara Sotkamo Oy:n hakemuksesta: Purkuputken rakentaminen ja puhdistettujen jätevesien johtaminen Talvivaaran kaivos-alueelta Nuasjärveen sekä nykyisten purkupisteiden

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Kinttala Esko

Päätös osuuskunnan vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Kinttala Esko Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 88 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-506-2-21, Kinttala Esko 859/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 24.09.2015

Lisätiedot

23 17.02.2015 42 19.05.2015

23 17.02.2015 42 19.05.2015 Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 23 17.02.2015 42 19.05.2015 KATSELMUS KIINTEISTÖJEN KOTIRANTA 407-6:44 JA KEMINSEUTU 407-7:52 RAJALLA/LAUSUNTO VAASAN HALLINTO-OIKEUDELLE/VASTINE

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Aavarannan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvasta, HM Technics Oy

Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Aavarannan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvasta, HM Technics Oy Kunnanhallitus 397 05.12.2016 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Aavarannan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvasta, HM Technics Oy 771/11.01.00/2016 Kunnanhallitus 05.12.2016 397 Etelä-Suomen

Lisätiedot

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 Kunnanhallitus 81 15.04.2019 Kunnanhallitus 95 13.05.2019 Kaava- ja maapoliittinen 6 22.05.2019 työryhmä Kunnanhallitus 123 03.06.2019 Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 2004/55.551/2019

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin rakennusten arvo- ja korjausvelkaselvityksen päivitys 2016

Kajaanin kaupungin rakennusten arvo- ja korjausvelkaselvityksen päivitys 2016 Ympäristötekninen lautakunta 132 30.11.2016 Kajaanin kaupungin rakennusten arvo- ja korjausvelkaselvityksen päivitys 2016 YMTK 132 (valm. Markku Haverinen) Trellum Consulting Oy on tehnyt useita tilakeskuksen

Lisätiedot

matsku 2 YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS

matsku 2 YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS matsku 2 HTEEN- JA VÄHENNSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS MATSKU 2 Tämän kirjan omistaa: Sisällysluettelo 0 h-tä suu-ri h-tä suu-ri htä suuri 4 1 h-teen-las-ku 0 5 Mi-tä puut-tuu?

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

VUODEN 2014 EUROPARLAMENTTIVAALIEN ENNAKKOÄÄNESTYSPAIKAT

VUODEN 2014 EUROPARLAMENTTIVAALIEN ENNAKKOÄÄNESTYSPAIKAT Kaupunginhallitus 366 18.11.2013 VUODEN 2014 EUROPARLAMENTTIVAALIEN ENNAKKOÄÄNESTYSPAIKAT Kaupunginhallitus 366 Europarlamenttivaalit toimitetaan sunnuntaina 25.5.2014. Ennakkoäänestys toi mi te taan kotimaassa

Lisätiedot

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle Vapaa-aikalautakunta 15 27.01.2015 Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle 6.10.2014 30.4.2015 67/531/2014 KH 06.10.2014 211 Sydän-Satakunnan Urheiluhallit

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 14. Hakija [--] Toivolan Rantatie 106C 15580 Ruuhijärvi. Sauna 37 1

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 14. Hakija [--] Toivolan Rantatie 106C 15580 Ruuhijärvi. Sauna 37 1 Poikkeamislupapäätös, Toivolan rantatie 106c 1301/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 24.11.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 408 Ruuhijärvi Honkaranta 35:11 2515 Osoite Toivolan

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 173 07.05.2018 Poikkeamislupa/Elenia Oy KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 2.5.2018: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija Mathias Holmén Raahen kaupunginhallitus

Lisätiedot

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8).

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8). Sivistyslautakunta 155 22.09.2015 Kunnanhallitus 274 05.10.2015 Esiopetuksen järjestämistavat ja -paikat 1.8.2016 alkaen 911/12.00.01/2015 SIVLTK 22.09.2015 155 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot