POLVIJÄRVEN KUNTA 1/4. 1. Kunnan elinkeinojen kehittämismäärärahan käyttöperusteet vuodelle 2014 ja maksatusasiat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "POLVIJÄRVEN KUNTA 1/4. 1. Kunnan elinkeinojen kehittämismäärärahan käyttöperusteet vuodelle 2014 ja maksatusasiat"

Transkriptio

1 POLVIJÄRVEN KUNTA 1/4 HYVÄ YRITTÄJÄ AJANKOHTAISTA ELINKEINOTOIMESTA Kunnan elinkeinojen kehittämismäärärahan käyttöperusteet vuodelle 2014 ja maksatusasiat Polvijärven kunnan vuoden 2014 talousarviossa on varattu elinkeinotoiminnan kehittämiseen määrärahaa euroa, jonka käyttöperusteet kunnanhallitus on hyväksynyt. Samalla kunnanhallitus on päättänyt yksityiskohtaisista avustusperusteista seuraavaa: 1. Kunta avustaa yrityskoulutuskustannuksissa siten, että avustus on 50 %, enintään 300 euroa/henkilö/koulutustilaisuus. Tämä avustus kohdistuu yrittäjävastuussa olevalle ja toimivaan johtoon. Koulutuskustannuksia korvattaessa otetaan huomioon vain koulutus- ja kurssimaksut. Avustus maksetaan maksettuja koulutuskustannuksia vastaan. Lisäksi kunta avustaa yrityksen muun henkilöstön koulutuskustannuksia siten, että avustus on 50 % yrityksen kustannettavaksi jäävästä muusta kuin yrityksen omasta menosta (ulkopuolisesta menosta) ja kunnan avustus on korkeintaan 400 euroa/yritys/vuosi. Koulutuskustannuksia korvattaessa otetaan huomioon vain varsinaiset koulutuskustannukset ja avustusta ei makseta, mikäli yritys saa koulutukseen jo muuta julkista tukea. Avustus maksetaan maksettuja koulutuskustannuksia vastaan. 2. Kunta maksaa yritysavustuksia vuonna 2014 seuraavasti: 1. Yritysten opastekilpien hankintaan avustusta 50 %, enintään 500 euroa/yritys. 2. Yritysesitemateriaalin hankintaan maksetaan avustusta 50 %, enintään 850 euroa/yritys. 3. Yrityksen markkinointiin liittyvistä messu- ja näyttelykuluista maksetaan avustusta 50 %, enintään euroa/yritys. Yritysten messu- ja näyttelykuluista korvataan vain messujen ja näyttelyiden osallistumismaksut, jotka kohdistuvat osastojen vuokriin ja osastoilla tarvittaviin järjestäjän tarjoamiin palveluihin esim. pöydät, valot jne. Kunnan ja yrittäjien yhteisesti järjestämien tutustumismatkojen ja messujen osalta avustuksista päätetään viranhaltijapäätöksellä määrärahojen puitteissa.

2 4. Patentointi- ja tuotesuojauskustannuksista maksetaan avustusta 50 %, enintään 850 euroa/yritys. 5. Avustus maksetaan kuittia vastaan. Vuoden 2014 kuitit tulee toimittaa maksatukseen viimeistään /4 Kunnan elinkeinoasioiden hoidosta vastaavat edelleen kunnanjohtaja, hallintojohtaja ja maaseutuasiamies. Kunnan elinkeinoasioiden hoidosta vastaavat viranhaltijat hoitavat alkavien ja toimivien yritysten perusneuvonta-asiat. Elinkeinojen kehittämismäärärahojen maksatuksesta vastaa hallintojohtaja Helena Kaasinen. Yritystoimintaa palvelevissa toiminnoissa palvelevien yhteystiedot ovat seuraavat: - Kunnanjohtaja Pauli Vaittinen puh pauli.vaittinen@polvijarvi.fi - Hallintojohtaja Helena Kaasinen puh helena.kaasinen@polvijarvi.fi - MaaseutuasiamiesTeuvo Mutanen puh teuvo.mutanen@polvijarvi.fi 2.Sähköisen liiketoiminnan ja hinnoittelun koulutusta Polvijärvellä Polvijärven kunta järjestää pienyrityksille suunnattua sähköisen liiketoiminnan koulutusta kevään 2014 aikana teemoilla Pienyritysten tehokkaat työkalut ja Sosiaalinen media pienyritysten haltuun. Lisäksi kunta järjestää yrittäjille hinnoitteluun liittyvää koulutusta. Keskiviikkona klo Pienyritysten tehokkaat sähköiset työkalut Pienyritysten arkea voi helpottaa monella tapaa sähköisillä työkaluilla. Niistä monet ovat otettavissa helposti ja edullisesti käyttöön. Koulutuksessa käydään läpi liiketoiminnan sähköistämistä usealta kantilta. Tarkasteltavina ovat mm. Googlen ilmaiset työkalut sekä keinot tehostaa yrityksen markkinointia ja näkyvyyttä verkossa. Keskiviikko klo Sosiaalinen media pienyritysten haltuun Näy siellä, missä asiakkaasikin ovat! Olivat sitten asiakkaasi yritysten edustajia tai yksityishenkilöitä, tänä päivänä he ovat mukana sosiaalisessa mediassa. Koulutuksessa opit miten yrityksenä voit ilmaiseksi hyödyntää mm. Facebookia

3 mainontaan ja markkinointiin. 3/4 Keskiviikko klo Hinnoittelukoulutusta Koulutuksen sisältö mm. seuraavaa: mitä otettava huomioon hinnoittelussa, mitä lasketaan kuluihin, mitä kiinteitä kuluja pitää ottaa huomioon, mistä kate muodostuu, miten hinnoitteluissa huomioidaan kilpailutilanne, mistä tulee kannattava toiminta, konkreettisia esimerkkejä. Koulutukset ovat ilmaisia osanottajille. Koulutukset pidetään Polvijärven kunnantoimistolla, Polvijärventie 18. Polvijärven kunta tarjoaa osanottajille kahvit ko. koulutustilaisuuksissa. Koulutuksella pyritään edistämään yritystoiminnan mahdollisuuksia. Lisätietoja : Hallintojohtaja Helena Kaasinen puh , helena.kaasinen@polvijarvi.fi 3. Tietojen toimittaminen Polvijärven palveluja ja tapahtumia esittelevään kesämökkiläisesitteeseen 2014 Kunnassa kootaan tänäkin keväänä kunnassa järjestettävistä palveluista, tapahtumista ja menovinkeistä ns. kesämökkiläisesite. Esite toimitetaan Polvijärvellä kesämökin omistaville muualla asuville kesämökkiläisille ja esitettä tulee olemaan muutoinkin saatavilla. Esitteeseen kootaan tietoja kunnan alueella tarjolla olevista palveluista, ostospaikoista ja tapahtumista. Materiaalin pyydämme toimittamaan Helena Kaasiselle torstai 17. huhtikuuta 2014 mennessä joko sähköpostitse: helena.kaasinen@polvijarvi.fi tai postitse: Helena Kaasinen, Polvijärven kunta, PL 6, POLVIJÄRVI.

4 Toivomme yritysten hyödyntävän tämän maksuttoman markkinointimahdollisuuden. Lisätietoja tietojen toimittamisesta esitteeseen ja esitteen kokoamisesta saa Helena Kaasiselta puh tai 4/4 POLVIJÄRVEN KUNTA Pauli Vaittinen Helena Kaasinen kunnanjohtaja hallintojohtaja puh puh

5

POLVIJÄRVEN KUNTA 1/5. 1. Kunnan elinkeinojen kehittämismäärärahan käyttöperusteet vuodelle 2011 ja maksatusasiat

POLVIJÄRVEN KUNTA 1/5. 1. Kunnan elinkeinojen kehittämismäärärahan käyttöperusteet vuodelle 2011 ja maksatusasiat POLVIJÄRVEN KUNTA 1/5 HYVÄ YRITTÄJÄ AJANKOHTAISTA ELINKEINOTOIMESTA 04.02.2011 1. Kunnan elinkeinojen kehittämismäärärahan käyttöperusteet vuodelle 2011 ja maksatusasiat Polvijärven kunnan vuoden 2011

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

POLVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ POLVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 35 Kunnanhallitus 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 18:00-19:35 Paikka Teknisen toimen kokoustila, Välitie 2, Polvijärvi Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 26 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013. Saapuvilla: läsnä poissa

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013. Saapuvilla: läsnä poissa ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013 Aika: Maanantaina 11.3.2013 kello 18.00 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala Varapuheenjohtaja Matti Tausa Jäsenet

Lisätiedot

Kunnanhallitus 20/2009 627 (- 659) KOKOUSAIKA Maanantaina 21. joulukuuta 2009 klo 17.30-19.20

Kunnanhallitus 20/2009 627 (- 659) KOKOUSAIKA Maanantaina 21. joulukuuta 2009 klo 17.30-19.20 POLVIJÄRVEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kunnanhallitus 20/2009 627 (- 659) KOKOUSAIKA Maanantaina 21. joulukuuta 2009 klo 17.30-19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Puheenjohtaja Muut jäsenet MUUT SAAPUVILLA

Lisätiedot

Kunnanhallitus 1/2013 1 (-74) Saarilan Maatilamatkailutila

Kunnanhallitus 1/2013 1 (-74) Saarilan Maatilamatkailutila Kunnanhallitus 1/2013 1 (-74) Aika Maanantaina 21. tammikuuta 2013 klo 17.00-18.50 Paikka Saarilan Maatilamatkailutila SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Puheenjohtaja Muut jäsenet Asko Mustonen Veli Haaranen Harri

Lisätiedot

Kunnanhallitus 1/2014 1 (-51) Teknisen toimiston kokoustila, Välitie 2, Polvijärvi

Kunnanhallitus 1/2014 1 (-51) Teknisen toimiston kokoustila, Välitie 2, Polvijärvi Kunnanhallitus 1/2014 1 (-51) Aika Maanantaina 13. tammikuuta 2014 klo 18.00-19.00 Paikka Teknisen toimiston kokoustila, Välitie 2, Polvijärvi SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Puheenjohtaja Muut jäsenet Mustonen

Lisätiedot

KOSKEN TL MAASEUTULAUTAKUNTA

KOSKEN TL MAASEUTULAUTAKUNTA KOSKEN TL MAASEUTULAUTAKUNTA Aika: Torstaina 24. helmikuuta 2011 kello 10.00 11.18 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone. Saapuvilla: Paikalla / poissa Puheenjohtaja Timo Vähätalo x

Lisätiedot

Karvian kunta, kunnanjohtajan kokoushuone

Karvian kunta, kunnanjohtajan kokoushuone Elinkeinolautakunta 1/2017 Kokousaika Torstai 23.3.2017 Kokouspaikka Karvian kunta, kunnanjohtajan kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Seppo Ruokola Jori Louhisuo Mari Ervelä Markus Mustajärvi puheenjohtaja

Lisätiedot

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 12.12.2013.

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 12.12.2013. KOKOUSKUTSU Elinkeinolautakunta 12.12.2013 KOKOUSAIKA Keskiviikko 18.12.2013 klo 10.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 54 34 Kuopion uusyrityskeskuksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 2/2013 75 (-115) Kunnanvirastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanhallitus 2/2013 75 (-115) Kunnanvirastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus 2/2013 75 (-115) Aika Maanantaina 11. helmikuuta 2013 klo 17.20-20.15 Paikka Kunnanvirastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Puheenjohtaja Muut jäsenet Mustonen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 1/2012 1 (-59) KOKOUSAIKA Maanantaina 23. tammikuuta 2012 klo 17.30-19.40. Veli Haaranen Harri Kaituri. Jorma Huttunen.

Kunnanhallitus 1/2012 1 (-59) KOKOUSAIKA Maanantaina 23. tammikuuta 2012 klo 17.30-19.40. Veli Haaranen Harri Kaituri. Jorma Huttunen. POLVIJÄRVEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kunnanhallitus 1/2012 1 (-59) KOKOUSAIKA Maanantaina 23. tammikuuta 2012 klo 17.30-19.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Puheenjohtaja Muut jäsenet MUUT SAAPUVILLA

Lisätiedot

Kunnanhallitus 1/2007 1 (-49) KOKOUSAIKA Maanantaina 15. tammikuuta 2007 klo 18.00-18.40. Lomakeskus Huhmari

Kunnanhallitus 1/2007 1 (-49) KOKOUSAIKA Maanantaina 15. tammikuuta 2007 klo 18.00-18.40. Lomakeskus Huhmari POLVIJÄRVEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kunnanhallitus 1/2007 1 (-49) KOKOUSAIKA Maanantaina 15. tammikuuta 2007 klo 18.00-18.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Puheenjohtaja Muut jäsenet MUUT SAAPUVILLA

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2014

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2014 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2014 Aika: Maanantaina 25.8.2014 kello 18.00 18.30 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Matti

Lisätiedot

MARKKINOINTISUUNNITELMA

MARKKINOINTISUUNNITELMA MARKKINOINTISUUNNITELMA 2015 Painoarvot Someron kaupungin markkinointia vuonna 2015 tullaan painottamaan uusasukashankintaan sekä nykyisten yritysten kasvun tukemiseen. Markkinoinnissa digitaalisen median

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014 Aika: Torstaina 20.3.2014 kello 18.00 18.50 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Matti Tausa

Lisätiedot

Torstai 23.05.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2

Torstai 23.05.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2 Vapaa-aikalautakunta Torstai 23.05.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Asialistan hyväksyminen 5 Talousarvion

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2011

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2011 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2011 Aika: torstaina 3.3.2011 kello 18.00-19.15 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Jutta Kivikallio

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 1/2012 Maaseutulautakunta. Timo Vähätalo. Kalle Mikkola vpj x Riina Paju j x Riikka Tiensuu j x Tuomo Urmas j x

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 1/2012 Maaseutulautakunta. Timo Vähätalo. Kalle Mikkola vpj x Riina Paju j x Riikka Tiensuu j x Tuomo Urmas j x Kokousaika Maanantaina 27. helmikuuta 2012 kello 10.00-10.50 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet läsnä Timo Vähätalo pj x Kalle Mikkola vpj x Riina Paju

Lisätiedot

Teknisen toimiston kokoustila, Välitie 2, Polvijärvi

Teknisen toimiston kokoustila, Välitie 2, Polvijärvi Kunnanhallitus 1/2015 1 (-59) Aika Maanantaina 19. tammikuuta 2015 klo 18.00-20.15 Paikka Teknisen toimiston kokoustila, Välitie 2, Polvijärvi SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Puheenjohtaja Muut jäsenet Mustonen

Lisätiedot

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Matkailutoimialan aamu 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Asiakaskäyttäytyminen internetissä asiakkaan tietotarpeet ja ostopäätökseen vaikuttavat tekijät Internet on noussut vallitsevaksi viestintävälineeksi.

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019 1 AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019 2 1 YLEISTÄ ---------------------------------------------------------------------------------------------------- 3 1.1 KUNNOSSAPIDON AVUSTUSPERUSTEET ----------------------------------------------------------------------------3

Lisätiedot

Irja Haaranen Leila Karttunen. Kati Mononen Asko Mustonen Tiina Mustonen Hanna Mäkinen Arto Sutinen Onni Tukiainen. Anja Hyvärinen.

Irja Haaranen Leila Karttunen. Kati Mononen Asko Mustonen Tiina Mustonen Hanna Mäkinen Arto Sutinen Onni Tukiainen. Anja Hyvärinen. POLVIJÄRVEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro sivu Kunnanhallitus 1/2006 1 (-63 ) KOKOUSAIKA Maanantaina 16. tammikuuta 2006 klo 18.30-20.15 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Puheenjohtaja Muut jäsenet MUUT

Lisätiedot

Kasvuvalmennus -soveltamisohje, Kasvuvalmennuksen ohjeet hakijoille

Kasvuvalmennus -soveltamisohje, Kasvuvalmennuksen ohjeet hakijoille Kasvuvalmennus -soveltamisohje, 21.11.2016 Kasvuvalmennuksen ohjeet hakijoille 2016-2019 Nämä soveltamisohjeet koskevat kaupunginkanslian 1.1.2016 tai sen jälkeen vastaanottamia Kasvuvalmennushakemuksia.

Lisätiedot

JUVAN KUNNAN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

JUVAN KUNNAN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE 1 JUVAN KUNNAN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE 1.3.2013 ALKAEN 2 KULTTUURITOIMEN AVUSTUKSET JA STIPENDIT YLEISTÄ Sivistyslautakunta on hyväksynyt nämä avustussäännöt kokouksessaan

Lisätiedot

JUVAN KUNNAN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

JUVAN KUNNAN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE 1 JUVAN KUNNAN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE 1.1.2018 ALKAEN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2 YLEISTÄ Hyvinvointilautakunta on hyväksynyt nämä avustussäännöt kokouksessaan

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus

Lisätiedot

JUVAN KUNNAN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

JUVAN KUNNAN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE 1 JUVAN KUNNAN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE 1.1.2018 ALKAEN 2 KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET JA STIPENDIT YLEISTÄ Hyvinvointilautakunta on hyväksynyt nämä avustussäännöt

Lisätiedot

Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa. Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mandi Vermilä

Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa. Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mandi Vermilä Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mitä sosiaaliset mediat ovat? Miksi sosiaalisia medioita käytetään markkinointikanavina? Koska sosiaalisen median

Lisätiedot

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa: Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: JÄÄLIIKUNTAKESKUS KARSTULA-AREENA OY:N TOTEUTTAMINEN Khall 113 17.05.2010 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: Jääliikuntakeskuksen

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisavustus

Yrityksen kehittämisavustus Yrityksen kehittämisavustus Laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi 9/2014 Valtioneuvoston asetus valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi 716/2014 TEM/1012/03.01.04/2015 ohje

Lisätiedot

Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen

Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen Eero Kananen, Toimitusjohtaja, LähiPro Oy, 4.10.2016 Arktiset Aromit ry:n Workshop -tilaisuus Palvelun tausta Palvelu sai alkunsa

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

POLVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ POLVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 17 Kunnanhallitus 05.02.2018 Aika 05.02.2018 klo 18:30-19:35 Paikka Teknisen toimen kokoustila, Välitie 2, Polvijärvi Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 13 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Starttiraha vuonna 2017

Starttiraha vuonna 2017 Starttiraha vuonna 2017 z Kenelle starttirahaa voidaan myöntää Päätoimiseen yritystoimintaa Toimeentulon turvaamiseksi yritystoiminnan käynnistämis- ja vakiinnuttamisvaiheeseen Henkilöasiakkaalle; Työttömälle

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

SONERA YRITTÄJÄKYSELY TUTKIMUSRAPORTTI YRITTÄJÄT JA SOME

SONERA YRITTÄJÄKYSELY TUTKIMUSRAPORTTI YRITTÄJÄT JA SOME SONERA YRITTÄJÄKYSELY TUTKIMUSRAPORTTI YRITTÄJÄT JA SOME //07 Käyttääkö yrityksessä sosiaalista mediaa liiketoiminnan tukena Kyllä Ei En osaa sanoa Kaikki SUKUPUOLI Mies Nainen IKÄRYHMÄ Alle 45 vuotta

Lisätiedot

Henkilöstöltä on saatu esitys, että Inarin kunta tukisi henkilöstön saamen kielen opiskelua nykyistä pontevammin. Ohessa saapunut sähköposti asiasta.

Henkilöstöltä on saatu esitys, että Inarin kunta tukisi henkilöstön saamen kielen opiskelua nykyistä pontevammin. Ohessa saapunut sähköposti asiasta. Yhteistyötoimikunta 41 26.08.2015 Kunnanhallitus 299 07.09.2015 Henkilöstön saamen kielen opiskelun tukeminen 327/01.03.00/2015 YTTMK 41 Henkilöstösihteeri-suunnittelija Henkilöstöltä on saatu esitys,

Lisätiedot

ELY-keskus rahoittajana. Yrityksen kehittämisavustus. 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija

ELY-keskus rahoittajana. Yrityksen kehittämisavustus. 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija ELY-keskus rahoittajana Yrityksen kehittämisavustus 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija Yhteinen Itä-Suomen yritysrahoitusstrategia Yritysrahoitusstrategialla tarkennetaan hankevalintakriteereitä

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2012

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2012 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2012 Aika: Torstaina 27.9.2012 kello 18.00 19.30 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Jutta Kivikallio

Lisätiedot

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia HALLINTOPALVELUJEN JA KEHITTÄMISTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia HALLINTOPALVELUJEN JA KEHITTÄMISTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia HALLINTOPALVELUJEN JA KEHITTÄMISTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaantulo 1.3.2011 2 SISÄLTÖ 1 ' TOIMINTA-AJATUS... 3 2 ' PÄÄVASTUUALUEEN LAUTAKUNNAT JA JÄSENMÄÄRÄ

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto Elinkeinojohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto Elinkeinojohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 58 Määrärahan myöntäminen Health Capital Helsingille ja Helsinki Business Hub Oy Ltd:lle life science -alan yritystoimintaa kehittävän hankkeen toteuttamiseksi HEL 2017-005504

Lisätiedot

Mitä on markkinointiviestintä?

Mitä on markkinointiviestintä? Mitä on markkinointiviestintä? Tiina Karppinen 17.3.2011 Markkinointiviestintä on yrityksen ulkoisiin sidosryhmiin kohdistuvaa viestintää, jonka tarkoituksena on välillisesti tai suoraan saada aikaan kysyntää

Lisätiedot

Pudasjärven kaupungin maaseutuelinkeinojen kehittämistuen myöntämisperusteet

Pudasjärven kaupungin maaseutuelinkeinojen kehittämistuen myöntämisperusteet Kaupunginhallitus 110 18.03.2014 Kaupunginhallitus 271 17.06.2014 Pudasjärven kaupungin maaseutuelinkeinojen kehittämistuen myöntämisperusteet KH 18.03.2014 110 Alueyhteystyön ja elinvoimavaliokunta on

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet: Kinnunen Rauno Vasalampi Maija Kinnunen Raimo *) Linna Pirjo Rekonen Jarkko Ripatti Anneli Urpilainen Kari- Pekka

Henkilökohtaiset varajäsenet: Kinnunen Rauno Vasalampi Maija Kinnunen Raimo *) Linna Pirjo Rekonen Jarkko Ripatti Anneli Urpilainen Kari- Pekka KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Nro 2 15.3.2017 15 Kokousaika 15.3.2017 klo 19.00-20.36 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/2012 0. Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/2012 0. Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN KOKOUSAIKA Keskiviikko 9.5. klo 19-20.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 Kunnanhallitus 111 27.03.2013 Kunnanhallitus 134 15.04.2013 Kunnanvaltuusto 38 25.04.2013 JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 179/02.05.01/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013 Tekninen lautakunta 04.12.2013

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2011

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2011 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2011 Aika: keskiviikko 24.8.2011 kello 18.00-19.35 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Jutta

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 21. tammikuu 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 11 Kaavamuutosesitys / Asunto Oy Padasmäki... 19 12 Edustajien nimeäminen Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Pöllöparlamentti Saarijärvi Jukka Valkonen.

Pöllöparlamentti Saarijärvi Jukka Valkonen. Digipolku @ Pöllöparlamentti Saarijärvi 20170112 Jukka Valkonen www.jyu.fi/digipolku Digitalisaatio kuuluu kaikille vaikuttaa jo nyt jokaiseen voi olla yritykselle kasvupolku 2 Maaseudun yritystoiminnan

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI. Tekninen lautakunta 5.2.2015 14

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI. Tekninen lautakunta 5.2.2015 14 1 KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2015 5.2.2015 14 2 1 YLEISTÄ ------------------------------------------------------------------------------------------------------- 3 1.1 KUNNOSSAPIDON

Lisätiedot

Saapuvilla olleet jäsenet Laitila Sami puheenjohtaja Hautakorpi Esko varapuheenjohtaja. Vaholuoto Sari jäsen Salminen Elina jäsen Niemelä Malle jäsen

Saapuvilla olleet jäsenet Laitila Sami puheenjohtaja Hautakorpi Esko varapuheenjohtaja. Vaholuoto Sari jäsen Salminen Elina jäsen Niemelä Malle jäsen Elinvoimalautakunta 1/2018 Kokousaika Torstai 22.02.2018 klo 18.30-21.40 Kokouspaikka Kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet Laitila Sami puheenjohtaja Hautakorpi Esko varapuheenjohtaja Niskala

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN JÄRJESTÖTREFFIT

MÄNTSÄLÄN JÄRJESTÖTREFFIT MÄNTSÄLÄN JÄRJESTÖTREFFIT Yhdistysten viestintä 07.09.2017 @yverkosto #yhdistysverkosto KESKI-UUDENMAAN YHDISTYSVERKOSTO Sosiaali- ja terveysalan yhdistysten yhteistyöjärjestö Edistää yhdistysten välistä

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT Karkkilan kaupungin vapaa-aikalautakunta 8.12.2015 2 1. Yleistä Karkkilan kaupunki varaa vuosittain talousarviossaan määrärahaa avustusten jakamiseen. Avustusten määrä

Lisätiedot

Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen. Eero Kananen, Toimitusjohtaja, LähiPro Oy,

Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen. Eero Kananen, Toimitusjohtaja, LähiPro Oy, Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen Eero Kananen, Toimitusjohtaja, LähiPro Oy, 6.10.2016 Palvelun tausta Palvelu sai alkunsa vuonna 2013 havainnosta, että tuottajien

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: VOIMASSA:

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: VOIMASSA: PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: 4.12.2017 317 VOIMASSA: 1.1.2018- Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. JÄRJESTÖAVUSTUKSET... 2 2.1. Yleisavustukset... 2 2.2. Erityisavustukset... 3 2.3. Kärkitapahtumien

Lisätiedot

Helpoin tapa hoitaa yrityksesi näkyvyys. Markkinointipalvelusi verkossa

Helpoin tapa hoitaa yrityksesi näkyvyys. Markkinointipalvelusi verkossa Helpoin tapa hoitaa yrityksesi näkyvyys. Markkinointipalvelusi verkossa Meedio on luotu helpottamaan yrittäjän elämää. markkinointitoimet ovat nyt omassa hallinnassasi yhden, helppokäyttöisen sähköisen

Lisätiedot

Tekstiili-ja vaatetusalan rahoitusseminaari 10.6.2014

Tekstiili-ja vaatetusalan rahoitusseminaari 10.6.2014 Tekstiili-ja vaatetusalan rahoitusseminaari 1 Toimitusjohtaja Anne Laaksonen Ulkomaankauppaliitto/Finpro, Entre Marketing Oy Perustettu 2008, kokemusta 16 vuoden ajalta Osaamisala kv-projektinhallinta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Saalem-Lähetys ry:lle myönnettävä lisäavustus perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuoden 2016 2017 kevätlukukaudelle HEL 2016-005485 T 02

Lisätiedot

Karvian kunta, lautakuntien kokoushuone. Muut saapuvilla olleet

Karvian kunta, lautakuntien kokoushuone. Muut saapuvilla olleet Elinkeinolautakunta 1/2016 Kokousaika Tiistai 23.2.2016 klo 18.30-19.55 Kokouspaikka Karvian kunta, lautakuntien kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Seppo Ruokola Jori Louhisuo Sari Vaholuoto Mari Ervelä

Lisätiedot

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Harkinnanvaraiset valtionavustukset Nuorten työpajatoiminta

Lisätiedot

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o. Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle Vuosi Yleishallinto Hakija Seura/Yhdistys/Ryhmä Osoite Pankki ja tilin n:o Y-tunnus Kotipaikka Rekisteröitymisvuosi Toimihenkilöt Puheenjohtaja Puh.nro

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.

Lisätiedot

Markkinointi sosiaalisessa mediassa

Markkinointi sosiaalisessa mediassa Markkinointi sosiaalisessa mediassa Digityöpaja, 30.11.2017 Outi Mertamo DigiReWork hanke Hamk.fi/digirework Minä Outi Mertamo Tuotantotalouden insinööri, 2010. Aloittanut HAMKissa markkinointisuunnittelijana

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2012

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2012 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2012 Aika: torstaina 23.2.2012 kello 18.00 19.20 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Jutta Kivikallio

Lisätiedot

Kehittämisavustukset Alustavia tuloksia PePa-kyselystä Muuta. Tampere Marjariitta Viiri

Kehittämisavustukset Alustavia tuloksia PePa-kyselystä Muuta. Tampere Marjariitta Viiri Kehittämisavustukset Alustavia tuloksia PePa-kyselystä Muuta Tampere 12.4.2018 Marjariitta Viiri Kehittämisavustukset Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt kehittämisavustuksia 695 500

Lisätiedot

Opetusviraston 2015 tulosbudjetin vastuuhenkilöt ja määrärahat Liite 2/4.2.2015. Tulot yhteensä 13 486 000 Perusopetuslinja linjanjohtaja

Opetusviraston 2015 tulosbudjetin vastuuhenkilöt ja määrärahat Liite 2/4.2.2015. Tulot yhteensä 13 486 000 Perusopetuslinja linjanjohtaja KÄYTTÖTALOUS 2015 4 02 OPETUSVIRASTO Tulot yhteensä 26 839 000 Menot yhteensä 671 863 000 4 02 02 KAUPUNGIN TUOTTAMAT PALVELUT Tulot yhteensä 26 369 000 Menot yhteensä 587 251 000 SUOMENKIELINEN PERUSOPETUS

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto 1 31.3.2015 Johdanto Tämä info on tarkoitettu tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotuille työntekijöille

Lisätiedot

Läsnä: Pauli Vaittinen Polvijärven kunta, kunnanjohtaja. Markku Mutanen Pro Polvijärvi ry/puheenjohtaja

Läsnä: Pauli Vaittinen Polvijärven kunta, kunnanjohtaja. Markku Mutanen Pro Polvijärvi ry/puheenjohtaja 1 Polvijärven kunnostuksen ohjausryhmä Aika: 05.09.2008 klo 9.00 11.00 Paikka: Polvijärven kunnantalo Läsnä: Pauli Vaittinen Polvijärven kunta, kunnanjohtaja Helena Kaasinen Polvijärven kunta, hallintojohtaja

Lisätiedot

Torstai 23.05.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2

Torstai 23.05.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2 Vapaa-aikalautakunta Torstai 23.05.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Asialistan hyväksyminen 5 Talousarvion

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 SISÄLLYS yhteiskuntavaikuttaminen ja yhteistyö koulutustoiminta tiedotustoiminta jäsenpalvelutoiminta vapaa-aika ja harrastustoiminta tapahtumat hallitustoiminta huomionosoitukset

Lisätiedot

MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla

MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla Muutama sana markkinnoinnista Markkinoinnissa tärkeimmät tehtävät: Määritä tavoiteltava myynti jokaiselle tuotteelle/ palvelulle kohderyhmittäin. Määritä mitä markkinoinnilta

Lisätiedot

Palvelusetelijärjestelmän tavoitteena aktivoida yrityksiä kehittämiseen ja lisätä yksityisten palvelujen käyttöä.

Palvelusetelijärjestelmän tavoitteena aktivoida yrityksiä kehittämiseen ja lisätä yksityisten palvelujen käyttöä. PALVELUSETELI Tuen myöntämisen kriteerit Tavoite Kenelle Palvelusetelijärjestelmän tavoitteena aktivoida yrityksiä kehittämiseen ja lisätä yksityisten palvelujen käyttöä. Entisen Rovaniemen maalaiskunnan

Lisätiedot

Keskiviikko 16.2.2010 klo 17.30 Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta klo 17.00

Keskiviikko 16.2.2010 klo 17.30 Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta klo 17.00 RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2 / 2010 Sivistyslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro 15 16 17 18 19 20 21 Keskiviikko 16.2.2010 klo 17.30 Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 2/2018 1 Elinvoimalautakunta Aika 08.05.2018 klo 14:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Lahden kaupungin avustus yksityisteille entisen Nastolan kunnan alueella, Tiekuntien vuoden 2015 tilinpäätöstietojen toimittaminen

Lahden kaupungin avustus yksityisteille entisen Nastolan kunnan alueella, Tiekuntien vuoden 2015 tilinpäätöstietojen toimittaminen 1568/2016 1 (5) 3.5.2016 Vastaanottaja Lähiosoite Postino POSTITOIMIPAIKKA tai Postitoimipaikka Lahden kaupungin avustus yksityisteille entisen Nastolan kunnan alueella, Tiekuntien vuoden 2015 tilinpäätöstietojen

Lisätiedot

Saga of Finland. Product, Place, Price, Promotion. Markkinointimix-työpaja" 19.-20.11.2012

Saga of Finland. Product, Place, Price, Promotion. Markkinointimix-työpaja 19.-20.11.2012 Saga of Finland Product, Place, Price, Promotion Markkinointimix-työpaja 19.-20.11.2012 Työpajan esittely Suomessa järjestettävä kaksipäiväinen teemoitettu työpaja keskittyy markkinointimixiin 4P-mallin

Lisätiedot

OUBS esittely. 30.11 edustajiston kokous

OUBS esittely. 30.11 edustajiston kokous OUBS esittely 30.11 edustajiston kokous menu 1. Millainen on OUBS ja mitä se tekee 2. Mistä rahaa tulee ja minne sitä menee 3. Hallitus ehdottaa jatkosta 1) Millainen on OUBS? OUBSin studio on Otaniemessä.

Lisätiedot

JUVAN KUNNAN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

JUVAN KUNNAN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE 1 JUVAN KUNNAN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE 1.1.2018 ALKAEN 2 NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUKSET JA STIPENDIT YLEISTÄ Hyvinvointilautakunta on hyväksynyt nämä avustussäännöt kokouksessaan

Lisätiedot

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/922/00.02.10/2018 Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja

Lisätiedot

Vuoden 2015 hoitokuluista laskutettu yhteisöosakkaiden maksuosuus oli ,86, alv 0 %.

Vuoden 2015 hoitokuluista laskutettu yhteisöosakkaiden maksuosuus oli ,86, alv 0 %. Ympäristö- ja tekninen lautakunta 134 27.09.2016 Yksityisteiden avustaminen Sotkamon kunnassa 1.1.2017 lähtien YMPTEKLT 134 Suunnitteluinsinööri Sotkamon kunta on avustanut ja pitänyt kunnossapitosopimuksin

Lisätiedot

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti!

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti! Sosiaalinen media muuttaa maailman Nyt! Heti! Nopeasti! Sara-Maria Forsberg Syyskuu 2014: 2 elokuvaa ja kansainvälinen levytys-sopimus Maaliskuu 2014: Kassaneiti Sosiaalinen Media YouTube Tuotetaan sisältöä

Lisätiedot

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 45/2010 4.5.2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Oppilaanohjauksen kehittäminen Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009)

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06

Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 7/ 2015 Sivistyslautakunta Sivu 1 (7) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06 Rautalammin lukio Anu Hotti Riitta Hiironen

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Tuloksia ja kokemuksia. Digipolku (Maaseudun yritystoiminnan digitaalinen kasvupolku)

Tuloksia ja kokemuksia. Digipolku (Maaseudun yritystoiminnan digitaalinen kasvupolku) Tuloksia ja kokemuksia Digipolku (Maaseudun yritystoiminnan digitaalinen kasvupolku) Digipolku-hanke Järjestää yritysten digiloikkaa tukevia tapahtumia yritysten toivomista aiheista Keski-Suomessa lähellä

Lisätiedot

Kuntien markkinointitutkimus 2009. vs. markkinointipäällikkö Päivi Lazarov 2.4.2009

Kuntien markkinointitutkimus 2009. vs. markkinointipäällikkö Päivi Lazarov 2.4.2009 Kuntien markkinointitutkimus 2009 vs. markkinointipäällikkö Päivi Lazarov 2.4.2009 Toteutus maaliskuussa 2009 Toteutettiin webropol-kyselynä Sähköpostitse kuntien kirjaamojen kautta kuntien markkinointivastaaville

Lisätiedot

Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta 21.1.2015

Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta 21.1.2015 Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta 21.1.2015 Faktaa Mansikasta Yhdistyksen johtavana ajatuksena toimia maaseutualueiden elinvoimaisuuden puolesta Yhdistyksen toimialue Sisä-Savo, Leppävirta, Varkauden

Lisätiedot

Pois syrjästä hankkeen toteuttamisaika on 1.1.2014 31.10.2016. Hankkeen hallinnoijan Satakunnan sairaanhoitopiirin esittämä maksatusaikataulu:

Pois syrjästä hankkeen toteuttamisaika on 1.1.2014 31.10.2016. Hankkeen hallinnoijan Satakunnan sairaanhoitopiirin esittämä maksatusaikataulu: Tiedote 10.8.2015 1(5) Kehittämisosioiden vastuuhenkilöille Hanketyöntekijöille Kehittämisosion taloudesta vastaavat MAKSATUSHAKEMUSTEN TOIMITTAMINEN JA RAPORTOINTI 1. AIKATAULU Pois syrjästä hankkeen

Lisätiedot

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Uusimaa-viikko Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Nostaa esille maakunnan hyväksi tehtävää työtä ja tekijöitä Yhdistää uusmaalaisia toimijoita vuosittain vaihtuvan

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 28.11.2017 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 146 Kaupunginhallitus 24.11.2014 404 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus

Lisätiedot

Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun. Viestinnän linjaukset ja toimenpiteet vuonna 2012 /Luonnos/Kristiina Siikala

Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun. Viestinnän linjaukset ja toimenpiteet vuonna 2012 /Luonnos/Kristiina Siikala Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun Viestinnän linjaukset ja toimenpiteet vuonna 2012 /Luonnos/Kristiina Siikala Laskuttajan viestintäaineisto > Kirje laskuttajalta kuluttajalle

Lisätiedot