Hakemus on tullut vireille ja sitä on täydennetty

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hakemus on tullut vireille ja sitä on täydennetty"

Transkriptio

1 PÄÄTÖS Nro 157/08/1 Dnro ISY-2007-Y-96 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Vanhanmyllyn kalankasvatuslaitoksen toiminnan jatkamista ja perkaamon toimintaa koskeva ympäristölupahakemus sekä veden johtamista laitokselle koskeva vesitalouslupahakemus, Hartola, Sysmä. HAKIJA Vanhanmyllyn kalankasvatuslaitos / Tero Hutri Vanhanmyllyntie Hartola TOIMINTA JA SEN SIJAINTI Hakemus koskee Vanhanmyllyn kalankasvatuslaitoksen toiminnan jatkamista ja neljän uuden maa-altaan rakentamista sekä perkaamon toimintaa. Laitos sijaitsee Hartolan kunnan Hartolan kylässä Tainionvirran Vanhanmyllynkosken itärannalla hakijan omistamalla tilalla Vanhamylly RN:o 1:691. Kalankasvatukseen käytettävien altaiden lisäksi tilalla on asuinrakennus, navetta, varasto, kuivuri ja sauna sekä uusi pienperkaamorakennus. ASIAN VIREILLETULO Hakemus on tullut vireille ja sitä on täydennetty

2 LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAINEN 2 Vanhanmyllyn kalankasvatuslaitosta koskevan Itä-Suomen vesioikeuden antaman päätöksen nro 38/97/1 mukaan luvan saajan oli pantava vireille hakemus mennessä, mikäli aikoo jatkaa kalankasvatusta. Hakemus käsitellään ympäristönsuojelulain ja veden laitokselle johtamisen osalta vesilain mukaisena asiana. Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohdan 11 c) mukaan kalanviljelylaitoksella on oltava ympäristölupa, kun toiminnassa käytetään kuivarehua vähintään 2000 kg/a tai kalan lisäkasvu on vähintään 2000 kg/a. Ympäristölupavirasto on ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdan 6) nojalla toimivaltainen viranomainen kalankasvatusta koskevassa asiassa. TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE Vesioikeus on päätöksellään nro 38/97/1 myöntänyt luvan veden johtamiseen Tainionvirrasta Vanhanmyllyn kalankasvatuslaitokselle ja kalankasvatuksessa käytetyn veden päästämiseen vesistöön vuoden 2007 loppuun. Luvan mukaan Tainionvirrasta saadaan ottaa vettä enintään 600 l/s, kalanruokintaan käytettävä rehumäärä saa olla enintään kg vuodessa, vesistöön johdettava fosforipäästö saa olla enintään 250 kg vuodessa ja kasvatuskaudella kuukausikeskiarvona laskettuna enintään 2,0 kg päivässä. Hartolan kunta on myöntänyt rakennusluvan perkaamolle ja hyväksynyt ilmoituksen jätevesien käsittelystä umpisäiliössä ja sen tyhjentämisestä kunnan jätevedenpuhdistamolle. Ympäristöministeriö on vahvistanut Päijät-Hämeen maakuntakaavan. Hartolan kunta on hyväksynyt Etelä-Hartolan ranta- ja kyläyleiskaavan, jossa kalankasvatuslaitoksen alue on merkitty maatilojen talousalueeksi (AM).

3 YMPÄRISTÖOLOSUHTEET 3 Alapuolinen vesistö ja sitä kuormittavat toiminnat Laitos sijaitsee Sysmän reitin vesistöalueella ja siellä Nuoramoisen alueella (14.81). Laitoksella käytetty vesi johdetaan Tainionvirtaan Vanhanmyllynkosken kohdalla. Jääsjärven vedet purkautuvat Tainionvirtaa pitkin Joutsjärveen Harvialanselälle ja sieltä edelleen Enoveteen. Tainionvirran pituus on 13,5 km. Vanhanmyllynkosken kohdalla valuma-alue on km 2. Jääsjärven luusuan valuma-alue on km 2 ja järvisyys 24,5 %. Joutsjärven luusuan valuma-alue on km 2 ja järvisyys 25,6 %. Tainionvirran keskivirtaama on 9,1 m 3 /s ja keskialivirtaama 5,1 m 3 /s. Harvialanselän pinta-ala on 4,5 km 2, suurin syvyys 9 metriä ja tilavuus 13,5 milj.m 3. Tainionvirtaa kuormittavat toinenkin kalanviljelylaitos ja Hartolan kunnan jätevedenpuhdistamo sekä hajakuormitus valuma-alueelta. Lähivaluma-alueesta on peltoa noin 10 %. Tainionvirran kalataloudellinen kunnostus on suunniteltu aloitettavaksi vuonna Tavoitteena on parantaa taimenen luontaisia lisääntymisedellytyksiä. Veden laatu Jääsjärven luusuassa vesi on ollut niukkaravinteista, fosforipitoisuus on ollut enimmillään 12 µg/l. Myös Tainionvirran vesi on vähäravinteista ja orgaanisen aineen määrä on melko pieni. Vuosina Vanhanmyllynkosken yläpuolisella Tainionvirran näyteasemalla veden fosforipitoisuus on ollut 7-11 µg/l, kalankasvatuslaitoksen alapuolella 8-13 µg/l ja Harvalanselällä keskimäärin 15,8 µg/l. Veden hygieeninen laatu on ollut hyvä. Joutsjärven Harvalanselän ravinnepitoisuudet ilmentävät lievää rehevyyttä ja vesi on lievästi ruskeaa. Joutsjärven veden laatu on nykyisin hyvän ja tyydyttävän rajalla johtuen lähinnä alusveden ajoittain heikosta happitilanteesta.

4 Kalasto ja kalastus 4 Tiedot kalastosta ja kalastuksesta perustuvat viiden vuoden välein tehtävään kalastustiedusteluun. Kalastuksenvalvojan mukaan Vanhanmyllynkosken alapuolella, pääasiassa Keijulankoskella ja Hotilankoskella, käy kalassa vuosittain noin kalastajaa. Tainionvirran virkistyskalastusalueelle istutetaan säännöllisesti taimenta. Eteläisellä Tainionvirralla Vanhanmyllynkosken alapuolella paikalliset käyttävät pyydyksenä pääasiassa katiskaa, mutta myös virveliä ja onkea. Tärkein saalislaji on taimen. Lisäksi pyydetään haukea ja ahventa. Kaloissa ei ole havaittu makuvirheitä. Noin puolet kalastustiedusteluun vastaajista arvioivat, että kalankasvatuslaitoksista olisi ollut jonkinlaista haittaa. Osan mielestä Tainionvirrassa on myös ollut havaittavissa rehevöitymishaittoja. Kalastus Joutsjärvellä on monipuolista. Pyydyksinä käytetään verkkoja, vapakalastusvälineitä ja katiskaa. Tiedusteluun vastanneiden kokonaissaalis oli noin kg vuodessa. Yleisin saalislaji oli hauki, seuraavaksi yleisimmät olivat särki ja ahven. Yksikkösaaliiden perusteella voidaan arvioida, että haukikanta on Joutsjärvessä hyvä ja kuhasaalista voidaan pitää suurena. Myös siikaa on saatu hyvin saaliiksi. Lahnakanta on ainakin tyydyttävä, ja sen kanta on runsastunut verrattuna 2000-luvun alkuun. Muut ympäristöolosuhteet Kalankasvatuslaitoksen yläpuolella 2 km etäisyydellä sijaitsee Pohjola-Tainionvirran pohjavesialue, joka ulottuu Tainionvirran rantaan. Toiminta ei vaikuta pohjavesialueen tai lähialueen kaivojen veden laatuun tai antoisuuteen. Vaikutusalueella ei ole yleisiä uimarantoja, rauhoitusalueita tai luonnonsuojelualueita. Toiminnasta ei hakijan mukaan koidu haittaa tai vahinkoa ympäristön eri käyttömuodoille.

5 TOIMINTA, PÄÄSTÖT JA YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET 5 Yleiskuvaus toiminnasta ja laitoksen rakenteet Laitoksella on kapasiteettia kasvattaa kirjolohta ja järvitaimenta noin kg vuodessa. Tuotannosta noin 85 % menee istutuksiin ja 15 % ruokakalaksi. Laitoksella on oma perkaamo. Laitoksella käytetty vähäfosforinen kuivarehu on vuosina sisältänyt fosforia kg ja typpeä kg/a. Kalat ruokitaan käsin kaksi kertaa päivässä kesällä ja kerran viikossa talvella. Laitoksella käytetyn rehun määrä, kalojen kasvu ja rehukerroin vuosina : Vuosi Rehumäärä Kasvu Rehukerroin kg/a kg/a 2002* ,1 2003** , , , , ,15 * altaat tyhjennettiin kesäkuussa ** kalamäärä edelleen normaalia pienempi tyhjennysten jälkeen Kaloja kasvatetaan kuudessa maa-altaassa, joiden pinta-ala on yhteensä m 2 ja tilavuus m 3. Neljän uuden altaan pinta-ala on 840 m 2 ja tilavuus 840 m 3. Lisäaltaita tarvitaan, koska laitoksella kasvatetaan kirjolohen lisäksi useita kalaikäluokkia järvitaimenta. Perkaamo Perattava kalamäärä on alle kg vuodessa. Tavoitteena on ensisijaisesti myydä kalat istutuksiin. Perkaamolla on toimintaa ympärivuoden. Perkaamolla veden kulutus on enintään noin 20 m 3 vuodessa ja keskimäärin 0,05 m 3 vuorokaudessa. Käyttövesi otetaan kiinteistön kaivosta. Verestys- ja perkausvedet johdetaan umpisäiliöön, joka tyhjennetään tarpeen mukaan.

6 Laitoksen vesien johtaminen ja käsittely 6 Laitokselle otetaan vettä Tainionvirrasta enintään 600 l/s. Vuosina vedenkäyttö on ollut l/s. Vettä johdetaan maa-altaille nyt kahden tulouoman kautta, joissa molemmissa on kaksi halkaisijaltaan mm:n vesirumpua. Suunnitellulle neljälle uudelle maa-altaalle vedenotto tulisi myös kahden mm vesirummun kautta. Uusista altaista vesi johdetaan edelleen käytettäväksi nykyisiin altaisiin. Tällöin toinen pari vanhoista vesirummuista poistuu käytöstä. Maa-altaissa on lietekourut, joihin liete laskeutuu. Poistovesi johdetaan maa-altaista pato- ja sihtirakennelman kautta Tainionvirtaan. Uusien ja vanhojen altaiden väliseen uomaan rakennetaan lietekouru. Poistouomassa on ylisyöksypato, jonka yli virtaavan veden korkeus mitataan. Virtaama lasketaan padolle lasketun purkautumiskäyrän avulla. Kasvatusaltailla on veden pinnan korkeutta valvovat automaattiset pintavahdit, jotka hälyttävät veden pinnan noustessa. Jätteet, kemikaalit ja varastointi Poistettavaa lietettä muodostuu m 3 vuodessa. Liete poistetaan kasvatuskaudella kerran viikossa altaiden lietekouruista traktorivetoisella imutankilla. Liete levitetään hakijan omistamalle pellolle suoraan kasvustoon. Altaat tyhjennetään kokonaan kerran vuodessa perusteellisesti puhdistusta varten. Perkausjätteet, noin kg vuodessa, välivarastoidaan 1 m 3 :n säiliöihin, joissa ne toimitetaan turkiseläinten rehuksi tai kompostoidaan kuivikkeen, esim. turpeen kanssa laitoksen kiinteistöllä siten, että kompostista ei pääse valumaan vesiä vesistöön. Kalojen verestyksestä ja perkaamisesta kertyy jätevettä m 3 vuodessa. Jätevesi toimitetaan Hartolan kunnan jätevedenpuhdistamolle tai levitetään pellolle keväällä muokkauksen ja kylvön yhteydessä.

7 7 Kuolleet kalat, noin kg vuodessa, hapotetaan kiinteistöllä, sekoitetaan turpeen kanssa kotieläintilan lantaan ja levitetään kerran kasvukaudella peltoon. Talousja kiinteistöjäte hoidetaan kunnan järjestämän jätteen keräyksen kautta. Öljyt, loisteputket, akut, paristot yms. toimitetaan kunnan kerran vuodessa järjestämään ongelmajätekeräilyyn. Hakijalla on peltoa 28 ha. Maaperästä otetaan joka 5. vuosi ravinnenäytteet, joiden perusteella tarkennetaan lannoitusta. Toiminnassa käytetään kloriittia noin 40 l vuodessa. Se säilytetään lukitussa varastotilassa. Päästöt Vanhanmyllyn laitoksen kalankasvatuksesta aiheutuva fosfori- ja typpipäästö on arvioitu taselaskelmalla. Laskelmassa vuotuinen rehunkäyttö on kg ja rehun fosforipitoisuus 0,85 %: Fosfori, kg/v Typpi, kg/v Rehun sisältämä Lisäkasvuun sitoutuva Lietteenpoisto -1 Vesistöön Vuosina laitoksen fosforikuormitus on kuormitustarkkailun mukaan ollut keskimäärin 126 kg vuodessa ja typpikuormitus 564 kg vuodessa. Ainetaselaskennan perusteella fosforin vuosikuormitus on ollut keskimäärin 234 kg vuodessa. Kasvatuskauden aikainen fosforikuorma on ollut keskimäärin 0,57 kg päivässä.

8 8 Kalankasvatuslaitoksen fosfori- ja typpikuormitus vuosina Fosforikuorma on esitetty kuormitustarkkailun ja ainetaseen perusteella laskettuna vuositasolla sekä kuormitustarkkailun perusteella myös kasvukaudella vuorokaudessa: Kuormitustarkkailu Ainetase Kasvukaudella Typpi, kg/a Fosfori, kg/a Fosfori, kg/a Fosfori, kg/d , , , , , * , , , , ,82 * altaat tyhjennettiin kaloista kesäkuussa altaiden saneerauksen vuoksi Vuonna 2007 fosforikuormitus oli kuormitustarkkailun mukaan 167 kg ja ainetaselaskennan perusteella 259 kg. Typpikuormitus oli kuormitustarkkailun mukaan kasvatuskaudella toukokuusta lokakuuhun 404 kg. Perkaamon toiminnasta ei aiheudu päästöjä vesistöön, koska jätevedet johdetaan umpikaivoon. Perkausjätevesiä sisältävän umpikaivon tyhjentäminen saattaa aiheuttaa lievää ohimenevää hajuhaittaa. Jos jätevesi tyhjennetään pellolle, nopea multaus estää häiritsevien hajuhaittojen syntymisen. Kuljetusliikenteestä aiheutuu jonkin verran melua. Kalaa kuljetetaan kasvatuskaudella viikoittain ja rehua kerran kuukaudessa. Myös kuorman purkamisesta voi aiheutua melua. Toiminnasta ei aiheudu päästöjä maaperään. Vaikutukset vesistöön ja sen käyttöön Tainionvirran veden fosforipitoisuuden taso on pysynyt vakaana vuodenaikojen välistä vaihtelua lukuun ottamatta Vanhanmyllyn kalankasvatuslaitoksen yläpuolella. Bakteerimäärä on ajoittain jonkin verran kohonnut laitoksen alapuolella yläpuoliseen havaintoasemaan verrattuna.

9 9 Kalankasvatuslaitoksen fosforikuormituksen (keskiarvo 126 kg/a) aiheuttama fosforin pitoisuuslisäys Tainionvirrassa on ollut eri vuosina kesäkuusta lokakuuhun keskimäärin 0,2-1,5 µg/l ja heinäkuusta syyskuuhun keskimäärin 0,2-2,2 µg/l kulloisesta virtaamasta ja kuormituksesta riippuen. Virtaama on yleensä loppukesällä pieni ja laitoksen fosforikuormitus on silloin suurimmillaan. Laitoksen vaikutus on jäänyt Tainionvirrassa kohtalaisen vähäiseksi. Laitoksen toiminnalla on vähäinen vaikutus Joutsjärven veden laatuun. Sedimentaatio huomioon ottaen laitoksen fosforikuorma on nostanut Joutsjärven fosforipitoisuutta keskimäärin 0,5 µg/l. Jatkossa laitoksen rehunkäyttö pysyy entisellä tasolla, joten vesistövaikutukset eivät tule kasvamaan nykyisestä. Kalankasvatuslaitoksen vaikutus järven eliöstöön jää vähäiseksi. Lähinnä vaikutus kohdistuu levätuotantoon. Joutsjärven a-klorofyllipitoisuuden voidaan arvioida kasvavan keskimäärin noin 0,2 µg/l laitoksen fosforikuorman vaikutuksesta. Laitoksen toiminta ei heikennä Tainionvirran tai Joutsjärven käyttökelpoisuutta mihinkään käyttötarkoitukseen. Korvattavia vahinkoja tai haittoja ei näin ollen synny. Mahdollisuudet vesistökuormituksen alentamiseen ja paras käyttökelpoinen tekniikka Laitoksen mahdollisuudet vähentää vesistön kuormitusta ovat vaikuttamista kalojen ruokintaan, käytettävän rehun laatuun ja kala-altaiden puhdistukseen. Kalojen yliruokintaa vältetään. Nykyisen lupajakson aikana rehun fosforiarvo on laskenut 0,1 %- yksikköä ja jatkossakin pyritään käyttämään mahdollisimman vähäfosforista kuivarehua. Nykyisillä allasryhmillä on tehty saneeraus. Muutostöiden jälkeen jokainen allasryhmä voidaan tyhjentää kasvukauden aikana erikseen perusteellista puhdistusta ja lietteen imurointia varten. Uudelle allasryhmälle on suunniteltu oma lietetasku veden johtamiseen käytettävään uomaan. Tämä lisää lietteen poistoa, koska rehun ja veden käyttö pysyvät nykyisillä tasoillaan.

10 TARKKAILU 10 Vanhanmyllyn kalankasvatuslaitoksen velvoitetarkkailuohjelma on hyväksytty Mikkelin vesi- ja ympäristöpiirin kirjeellä 190/500 ( ). Tarkkailua on muutettu vuonna 1994 ja Hakemukseen on liitetty esitys laitoksen uudeksi tarkkailuohjelmaksi, jonka mukaan käyttötarkkailussa laitoksella pidetään kirjaa kalamääristä lajeittain, lisäkasvusta, rehunkäytöstä, lietteenpoistosta sekä muista laitoksen toimintaan vaikuttavista tekijöistä. Kuormitustarkkailun näytteet otetaan kerran kuukaudessa kesäkuusta lokakuuhun. Laitokselle tulevasta vedestä otetaan kertanäyte. Lähtevästä vedestä otetaan kahden vuorokauden kokoomanäyte tunnin välein automaattisella näytteenottimella. Vesistä määritetään kokonaisfosfori ja lähtevästä vedestä lisäksi kokonaistyppi, kiintoaine ja fekaaliset koliformiset bakteerit. Laitoksen veden virtaama mitataan poistouoman ylisyöksypadon vedenkorkeuslukeman ja padolle lasketun purkautumiskäyrän avulla. Laitos huolehtii itse virtaamamittauksesta. Virtaama mitataan kasvatuskaudella kerran viikossa ja muulloin kerran kuukaudessa. Laitoksen vesistötarkkailu on osa Tainionvirran yhteistarkkailua. Laitoksen yläpuolinen tarkkailupiste on Hartolan kunnan jätevedenpuhdistamon vesistötarkkailupiste. Alapuolinen tarkkailupiste on Tainionvirta 049. Näytteet otetaan kaksi kertaan vuodessa maaliskuussa ja elokuussa. Näytteistä määritetään veden lämpötila, ph, sähkönjohtavuus, väri, kemiallinen ja biologinen hapenkulutus sekä happi-, kokonaisfosforija kokonaistyppipitoisuudet ja bakteerit. Laitoksen vaikutuksia kalastoon ja kalastukseen on tarkkailtu Hämeen TE-keskuksen hyväksymän ohjelman mukaisesti viiden vuoden välein toteutettavilla kalastustiedusteluilla.

11 HAKIJAN ESITYS KESKEISIKSI LUPAEHDOIKSI 11 Ympäristölupaa haetaan 10 vuodeksi nykyisen luvan mukaisesti eli rehua käytetään enintään kg vuodessa ja fosforipäästö vesistöön on enintään 250 kg vuodessa. Lupaa haetaan ilman lisäkasvurajoitusta. Lisäksi haetaan lupaa neljälle uudelle maaaltaalle, veden johtamiseen niille ja niissä käytetyn veden päästämiselle vesistöön nykyisten altaiden kautta, sekä pienperkaamon toiminnalle. HAKEMUKSEN KÄSITTELY Hakemuksesta tiedottaminen Hakemus on annettu tiedoksi kuuluttamalla ympäristölupavirastossa sekä Hartolan ja Sysmän kunnissa sekä erityistiedoksiantona asianosaisille. Hakemusta koskeva ilmoitus on julkaistu Itä-Häme -lehdessä. Hakemuksesta on pyydetty lausunnot Hämeen ympäristökeskukselta, Hämeen TEkeskukselta, Hartolan ja Sysmän kuntien ympäristönsuojeluviranomaisilta sekä Hartolan ja Sysmän kunnilta. Samanaikaisesti on kuulutettu ympäristölupavirastossa vireillä oleva Tammilohi/Matti Heikkilän Kirveskosken kalankasvatuslaitoksen ympäristölupahakemus. Lausunnot Hämeen ympäristökeskus esittää, että kalojen ruokintaan käytettävän kuivarehun määrä saa olla enintään kg vuodessa. Fosforipäästö saa olla enintään 250 kg/a ja kasvatuskautena enintään 2,0 kg/d kuukausikeskiarvona laskettuna. Fosforipäästön ylittyessä on laitoksella olevaa kalamäärää ja rehunkäyttöä vähennettävä. Liete on poistettava altaiden lietetaskuista. Veden virtaamaa on tarkkailtava kasvatuskaudella viikoittain ja muina aikoina kerran kuukaudessa. Tiedot tulee toimittaa ympäristökeskukselle ja Hartolan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle vuosiyhteenvedon yhteydessä.

12 12 Laitoksella on pidettävä hoitopäiväkirjaa, johon merkitään mm. tiedot laitoksella olevista ja poistetuista kalamääristä, käytettyjen rehujen ja kemikaalien määristä ja laadusta, vedenkorkeuksista ja käytetyistä vesimääristä sekä lietetaskuista poistetusta lietteestä. Kuolleet kalat ja perkaamolla syntyvät perkausjätteet ja jätevedet on käsiteltävä siten, ettei niistä aiheudu haittaa ympäristölle ja terveydelle. Käymäläjätevesiä sisältävät perkaamon jätevedet on toimitettava Hartolan kunnan jätevedenpuhdistamolle. Jätteiden ja kuolleiden kalojen käsittelyssä ja jätevesien toimittamisessa jätevedenpuhdistamolle tulee noudattaa Hartolan kunnan antamia ohjeita ja määräyksiä. Päästöjä vesistöön, lietteen poiston tehokkuutta ja vesistövaikutuksia on tarkkailtava. Tarkkailun suorittajan on oltava julkisen valvonnan alainen vesientutkimuslaitos. Vuosiyhteenveto edellisen vuoden toiminnasta on toimitettava kalenterivuosittain helmikuun loppuun mennessä ympäristökeskukselle ja kunnalle. Tiedot on toimitettava ympäristöhallinnossa käytössä olevien ohjeiden mukaisesti. Hakijan on seurattava kalankasvatukseen liittyvän parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymistä, joka on hyödynnettävä niin, että ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman vähäiset. Hakijan on tehtävä uusi hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi vuoden 2014 loppuun mennessä. Hämeen TE-keskus lausuu, että Vanhanmyllyn laitoksen kuormitus heikentää osaltaan Tainionvirran tilaa. Laitoksen vesiensuojelussa on pyrittävä parhaaseen mahdolliseen tulokseen. Fosforikuormitus ei saa nousta nykytasosta. Kalankasvatuksen jätevesien vaikutusta purkuvesistön kalastoon ja kalastukseen on tarkkailtava TE-keskuksen hyväksymällä tavalla. Tarkkailu on toteutettava yhteistyössä Tainionvirran muiden kuormittajien kanssa. Tarkkailuohjelma on toimitettava TE-keskuksen hyväksyttäväksi kolmen kuukauden kuluessa luvan saatua lainvoiman.

13 13 Vuodesta 2008 alkaen on maksettava TE-keskukselle kalatalousmaksua 800 euroa vuodessa. Maksua voidaan käyttää Tainionvirran ja Joutsjärven kalataloudellisten hoitotoimien suunnitteluun, istutuksiin, kunnostuksiin ja muihin tarpeellisiin hoitotoimiin sekä hoidon tulosten seurantaan. Maksu on maksettava vuosittain tammikuun loppuun mennessä. Vaarallisista kalataudeista on ilmoitettava Hämeen TE-keskukselle. Hartolan kunnan ympäristölautakunta edellyttää, ettei toiminnasta aiheudu Tainionvirran ravinnekuormituksen kasvua nykyiseen kuormitukseen verrattuna. Kalanviljelylaitoksen vesistötarkkailussa tulisi huomioida yläpuolisen Tainionvirran pistekuormitus. Hakijalta tulee pyytää tarkempaa selvitystä pellolle levitettävän altaista poistetun lietteen ja perkaamon kalajätteiden ja jätevesien lannoitevaikutuksista ja soveltuvuudesta maanparannus- tai lannoitekäyttöön, levitykseen tarvittavasta peltopintaalasta sekä em. materiaalin esikäsittelystä ennen peltoon levittämistä. Perkaamon jätevesiä, joissa on mukana käymäläjätevesiä, ei saa käsittelemättömänä sijoittaa peltoon. Tarkempaa selvitystä tulee pyytää myös kuolleiden kalojen kompostoinnista, mm. kompostointitavasta, käytetyistä seosaineista ja valmiin kompostin käytöstä. Hartolan kunnanhallituksella ei ole ympäristölautakunnan lausunnon lisäksi huomautettavaa hakemuksesta. Sysmän kunnan teknisen lautakunnan lupajaosto edellyttää, ettei toiminnasta aiheudu Tainionvirran ravinnekuormituksen kasvua ja että toiminnassa käytetään parasta mahdollista tekniikka. Lupa tulee myöntää korkeintaan 10 vuoden määräajaksi. Sysmän kunnanhallitus yhtyy teknisen lautakunnan lupajaoston asiasta antamaan lausuntoon. Muistutukset 1) AA ja BB (Lohiperä RN:o 6:74) vaativat, ettei lupaa kalakasvatuslaitoksen toiminnalle myönnetä. Mikäli lupa kuitenkin myönnetään, laitokselle on annettava velvoitteet ryhtyä kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin päästöjen vähentämiseksi ja hakijalle

14 14 asetetaan istutusvelvoitteet. Toimintaa on myös valvottava tehokkaasti viranomaisten toimesta. Muistuttajat ovat havainneet kymmenen viimeisen vuoden aikana erityisesti loppukesästä mm. kalapyydysten ja muiden esineiden limoittumista ja likaantumista. Käyttövesi saunalle otetaan putkella Joutsjärvestä. Putken suulla oleva tekstiilisuodatin on vaihdettava kolmen viikon välein, jottei se tukkeudu toimimattomaksi. Maanviljelyn ohella kalankasvatuslaitos tuottaa merkittäviä saasteita vesistöihin. Päästöjen vähätteleminen on asiatonta. 2) CC ja DD (Koivikko RN:o 1:36) vastustavat ympäristöluvan myöntämistä. Tainionvirran kuormitusta tulee pyrkiä kiireellisesti vähentämään. Harvialanselällä ei voi enää harrastaa vetouistelua. Rehevöityminen huonontaa virkistyskäyttöä ja liikkumista. Muistuttajat esittävät, että nykyisiä Tainionvirran ravinteita tulee vähentää Muurahaislahteen rakennettavalla saostusaltaalla, josta vedet purkautuisivat Harvalanselälle. 3) Joutsjärven osakaskunta katsoo, että kalankasvatuslaitoksen vesistökuormitusta on kevennettävä. Rehun kulutus saa olla enintään kg vuodessa ja vesistöön pääsevän fosforin määrä enintään 200 kg vuodessa. 4) Kiinteistöyhtymä AHTI (Ahti RN:o 6:63) vastustaa luvan myöntämistä koko toiminnalle. Joutsjärven kalakanta ja veden laatu ovat heikentyneet 20 vuoden aikana merkittävästi kalanviljelylaitoksen rakentamisen jälkeen. Uiminen ja verkkokalastaminen on ollut vastenmielistä järvessä kelluvien levämöykkyjen takia. Veden laatu pitäisi saada paranemaan. Joutsjärven Harvalanselkä on matala ja erityisen herkkä rehevöitymiselle, johon vaikuttaa erityisesti fosfori. Lukuisat kesämökkiläiset arvostavat, että pääsevät uimaan, kalastamaan ja muuten vain olemaan järven läheisyydessä. Toiminnassa syntyvät kalat sijoitetaan perunapeltoon ja kasvimaalle. Pääseekö viljelyksiltä valumaan Tainionvirtaan veteen kuulumattomia aineita? Kuka valvoo Tainionvirrasta otettavan veden määrää ja ruokintaan käytettävän kuivarehun määrää? Jos jatkolupa myönnetään, sen on oltava määräaikainen ja enintään 5 vuotta pitkä. Istutusvelvoite tulee säilyttää ja velvoitetta tulee valvoa. 5) EE (Koivuniemi RN:o 7:23) toteaa, että kalanviljelylaitoksen aiheuttama fosforikuormitus ym. aiheuttaa vesistölle haittoja, jotka tulisi korvata poikasistutuksin tai muulla tavoin vesistön laadun yllä pitämiseksi.

15 15 6) FF ja GG, HH:n kuolinpesän edustajina (Lohiapaja RN:o 6:77 ja Lohela RN:o 6:78) vastustavat luvan myöntämistä. Laitoksen fosforipäästöjen vaikutukset vesistöön ovat jo nyt nähtävissä Harvalanselällä ja Lohilahdessa. 7) II (Juoksukangas RN:o 1:41) vaatii vesienkäsittelyn parantamista. Muistuttaja ei hyväksy laitoksen fosforikuormitusta vesistöön. Laitoksen poistovedestä on suodatettava kuormittavat aineet pois. Myös maanviljelijät ovat joutuneet investoimaan päästöjen vähentämiseksi. 8) JJ (Mäntykallio RN:o 1:33) vastustaa uusien altaiden käyttöönottoa. Harvalanselän vesi on jo nyt kasvillisuutta täynnä. Ilman veden tutkimistakin voi tavallinen rantaasukas aistia veden laadun sen kauheasta hajusta. Tainionvirran vesi on tutkittava puolueettomalla taholla ennen luvan myöntämistä. 9) KK (Männistö RN:o 4:115 ja Rämsänranta RN:o 1:27) vaatii, että kummankin kalankasvatuslaitoksen lupaehtoja on tiukennettava, kalankasvattamon nykyisiä rehumääriä tulee pienentää ja fosfori tulee kerätä entistä tarkemmin talteen. Laitosten vaikutus Tainionvirtaan ja Joutsjärveen ei ole vähäinen. Kuolleet kalat ja liete on ilmoitettu sijoitettavan perunapeltoon ja kasvimaalle. Mikä on lopputulos, kun ne kaadetaan samaan paikkaan vuosien ajan. Kesällä laitoksen lähellä on huomattava hajuhaitta, joka johtunee hautaamattomista kaloista ja lietteestä. Lokkeja ja muita tuholintuja ammutaan haulikolla vuorokauden ajasta riippumatta ja haavoittuneita lintuja on tavattu tieltä ja vedestä. Supien ja kettujen määrä on poikkeuksellisen suuri, mistä aiheutuu haittaa riistakannoille. Istutusvelvoitetta Joutsjärveen ja Tainionvirtaan ei saa poistaa. 10) LL ja MM (Koivumäki RN:o 6:170 ja Mäkipelto RN:o 6:161) vaativat, että kuormitusta tulisi kaikin keinoin välttää, eikä lisäkuormitusta tule sallia. Joutsjärvi on pieni matalavetinen järvi, joka on jo nyt kuormittunut ja rehevöitynyt. Myös lomamökkiläisiltä, vakinaisilta asukkailta ja viljelymailta vaaditaan ympäristön- ja vesistönsuojelua. 11) NN ja OO (Koivuniemi RN:o 1:44) vaativat kalankasvatuksen lopettamista. Muistuttajat eivät hyväksy pienen sisävesistön kuormittamista ja toiminnan laajentamista.

16 16 Joutsjärvi on hyvin matala ja altis muutoksille. Järven rehevöitymisaste on lisääntynyt vuosien saatossa. Veden laatu on välttävä ellei huono. Tainionvirtaa pitkin tulevat päästöt ajautuvat tuulen vaikutuksesta Lohilahden perukoille asti, jossa muistuttajien mökki sijaitsee. 12) PP (Koivuhaka RN:o 6:163) vaatii, että Joutsjärven kuormitusta on vähennettävä huomattavasti, eikä ainakaan lisättävä hakemuksen mukaisilla toimilla. Joutsjärvi on rehevöitynyt 30 vuoden ajan. 13) Hartolan kalastusalue katsoo, että lupa voidaan myöntää, kun nyt voimassa olevia lupaehtoja ei ylitetä miltään osin. Tainionvirta on Etelä-Suomen tärkeimpiä koskikalastuskohteita. Sen vetovoimaa on parannettu kalataloudellisilla kunnostuksilla ja istutuksilla. Joessa on myös luontaisesti lisääntyvä taimenkanta. Laitoksen toiminta osaltaan heikentää Tainionvirran tilaa ja alueella on todettavissa rehevöitymishaittoja. Vahinkojen kompensoimiseksi tai kalastusedellytysten parantamiseksi laitokselle tulisi määrätä esim. kalatalousmaksu tai istutusvelvoite. 14) Joutsjärven yhteisalueiden jakokunta vaatii, että kuormitusta on pyrittävä keventämään. Rehun kulutus saa olla korkeintaan kg vuodessa ja vesistöön pääsevän fosforin määrä enintään 200 kg vuodessa. Joutsjärven tilaa on pyritty parantamaan mm. maatalouden päästöjä vähentämällä ja haja-asutusalueen kiinteistöt uusivat jätevesijärjestelmiään päästöjen pienentämiseksi. 15) QQ ja RR (Rantakoivu RN:o 4:102 ja Rämsänranta RN:o 1:27) vastustavat ympäristöluvan myöntämistä. Kalankasvatuslaitoksen toiminta tulisi lakkauttaa. Nykyisiä lupaehtoja ei ole noudatettu, mikä on vakava asia, josta on säädetty seuraamukset. Hakijan on esittänyt tuotantokapasiteetin lisäystä ilman rajoituksia. Hakemukseen olisi tullut liittää voimassa olevan päätöksen mukaan selvitys siitä, miten vesistökuormitusta aiotaan vähentää. Selvitystä ei ole esitetty, vaan on tehty esitys tuotannon lisäämisestä, eikä lainkaan päästöjen vähentämisestä. Lupaehtoja ei ole noudatettu, vaan niitä on rikottu mm. luotettava selvitys veden virtaaman säätelystä puuttuu, ainetaseen mukaan fosforikuorma on ylittänyt sallitun enimmäismäärän, lietteen poiston määrä ei ole uskottava, olosuhteiden muutokset on jätetty huomioon ot-

17 tamatta, mikä on lisännyt vesistön fosforikuormitusta. Rikkomukset eivät ole olleet vähäisiä. 17 Hakijan esittämät päästölaskelmat eivät ole uskottavia. Hakemuksen mukaan rehun fosforista sitoutuu kalaan noin puolet. Raisio Oyj:n ilmoittama sitoutumisosuus vaihtelee % välillä ja ympäristöhallinnon käyttämä luku on 33 %. Näin ollen kuormituksen ylitykset ovat olleet suuremmat. Hakemus ei täytä nykyisiä vaatimuksia. Vesienhoidon järjestämisen yleisenä tavoitteena on suojella, parantaa ja ennallistaa vesiä niin, ettei pintavesien tila heikkene ja että niiden tila on vähintään hyvä. Veden laatu on huonontunut kalanviljelylaitoksen takia. Harvalanselällä oli voimakasta hapenvajausta huhtikuussa ja elokuussa vuonna Tainionvirran laskupaikka Harvalanselälle on rehevöitynyt, kaislikoitunut ja lietteestä mataloitunut. Hakemuksen tutkimusraportin mukaan Tainionvirta on rehevöitynyt voimakkaasti Vanhanmyllyn kohdalta ja Kirveskosken kohdalla lisää. Lisäys on yli kolminkertainen havaintoasemaan 1 nähden. Ilmastonmuutos tulee lisäämään sään voimakkaita vaihteluita. Aiheutettava haitta on merkittävä verrattuna saavutettaviin hyötyihin. Laitos työllistää vain yhden henkilön. Vaikutusalue on laaja ja koskettaa henkeä. Lisäksi tarkkailutietojen luotettavuus ei ole yleisön tarkastettavissa. Onko laitosta valvottu, kun laiminlyönnit ovat jatkuneet vuosia. Vaikutuksia ympäristöön tulee tarkastella absoluuttisena kuormituksena. Hakemusta ei voi perustella sillä, että myös maatalous ja muut rehevöittävät vesistöjä. 16) SS:n kuolinpesän edustajana TT (Lahtela RN:o 6:11 ja Lähtelä RN:o 6:33) vaatii, ettei kummallekaan laitokselle myönnetä nykyistä isompia kuivarehun käyttömääriä. Harvalanselällä verkot limaantuvat kahdessa vuorokaudessa, erityisesti talvella 2007 limaantuminen oli runsasta ja haju voimakasta. Joutsjärvi on rehevöitynyt ja lahdelmat kasvaneet umpeen.

18 HAKIJAN SELITYS 18 Hämeen ympäristökeskuksen esityksestä poiketen hakija hakee lupakauden pituudeksi 10 vuotta. Hämeen TE-keskuksen lausunnon osalta hakija toteaa, että kalankasvatuslaitoksen ravinnekuormitus on vähäinen verrattuna alueen kokonaiskuormitukseen. Ei ole tarkoituksenmukaista määrätä kalataloustarkkailua. Toiminnasta ei aiheudu yleiselle kalastusedulle sellaisia haittoja, jotka olisi korvattava kalanpoikasia istuttamalla. Jos hoitovelvoite kuitenkin määrätään, on se määrättävä toteutettavaksi laitoksella kasvatettavilla kaloilla ja määrältään suhteessa vuosittaisen kalankasvatuksen määrään. Hartolan kunnanhallituksen lausunnon osalta hakija ilmoittaa toimivansa ympäristövalvonnan antamien ohjeiden mukaisesti. Sysmän kunnanhallituksen lausunnon osalta hakija toteaa, että toiminnasta ei aiheudu Tainionvirran ravinnekuormituksen kasvua. Muistutukset 1) - 12) ja 14) - 16) vaatimuksineen hakija esittää hylättäväksi. Muistutuksiin 3) ja 14) hakija lisäksi toteaa, että se hakee hakemuksen mukaista kalankasvatuslupaa. Muistutuksen 9) johdosta hakija on pyytänyt Hartolan osakaskunnalta lausunnon, joka on selityksen liitteenä. Osakaskunta ei vastusta luvan myöntämistä entisen laajuiselle kalankasvatukselle. Muistutuksen 15) osalta hakija toteaa lisäksi, että kalankasvatuslaitosta valvotaan tarkkailuohjelman mukaisesti. Ympäristökeskus teki tarkastuksen valmistellessaan lausuntoa hakemuksesta, eikä sillä ollut huomautettavaa veden johtamisesta. Lietekouru sijaitsee ala-altaassa asemapiirroksesta poiketen. Muistutuksen 16) osalta hakija täsmentää, että haettu kuivarehun määrä on nykyisen luvan mukainen. Muistutuksen 13) osalta hakija toteaa, että toiminnasta ei aiheudu yleiselle kalastusedulle sellaisia haittoja, jotka olisi korvattava kalanpoikasia istuttamalla. Kalankasvatuslaitokselle ei tule määrätä kalatalousmaksua tai istutusvelvoitetta. TARKASTUS

19 19 Asiassa on suoritettu tarkastus. Tarkastuskertomus on liitetty asiakirjoihin. Tarkastuksella hakija antoi ympäristölupavirastolle kuormitustarkkailun vuosiyhteenvedon vuodelta 2007, jonka tietojen osalta kertoelmaosaa on täydennetty. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU VESITALOUSLUPA Ympäristölupavirasto myöntää Vanhanmyllyn kalankasvatuslaitos/tero Hutrille luvan veden johtamiseen Tainionvirrasta Vanhanmyllyn kalankasvatuslaitokselle, neljän uuden kalankasvatusaltaan rakentamiseen sekä uusille altaille veden johtamista varten tarvittavien rakenteiden tekemiseen Hartolan kunnassa. Laitoksen uusien altaiden rakentamisesta tai veden johtamisesta niihin ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaisesti korvattavaa vahinkoa. Ennakoimattoman vahingon varalta annetaan ohjaus. Luvan saajan on noudatettava jäljempänä olevia lupamääräyksiä. YMPÄRISTÖLUPA Ympäristölupavirasto myöntää Vanhanmyllyn kalankasvatuslaitos/tero Hutrille ympäristöluvan Hartolan kunnassa Hartolan kylässä sijaitsevan Vanhanmyllyn kalankasvatuslaitoksen ja perkaamon toimintaan jäljempänä näkyvin lupamääräyksin. Kasvatettava kalamäärä on vuotuisena kasvuna ilmaistuna noin kg. Kalastolle ja kalastukselle aiheutuvien vahinkojen ehkäisemiseksi määrätään kalatalousvelvoite. Toiminnasta ei ennalta arvioiden aiheudu muita ympäristönsuojelulain mukaisia alapuolisen vesistön veden laatuun tai sen käyttöön kohdistuvia toimenpitein estettäviä tai korvattavia vahinkoja. Ennakoimattomien vahinkojen varalta annetaan ohjaus. Luvan saajan on noudatettava jäljempänä olevia lupamääräyksiä. LUPAMÄÄRÄYKSET

20 Vesitalousluvan määräykset Kalankasvatuslaitokselle saa johtaa vettä Tainionvirrasta enintään 600 l/s. Laitokselle johdettava virtaama on voitava määrittää kaikissa olosuhteissa. Kasvatuskaudella toukokuusta lokakuuhun virtaama on mitattava kerran viikossa ja muuna aikana kerran kuukaudessa. Virtaama on merkittävä hoitopäiväkirjaan. 2. Kalankasvatuksessa käytetään kymmentä maa-allasta, joista uusia on neljä. Altaiden yhteistilavuus on m 3 ja yhteispinta-ala m 2. Uudet maa-altaat, yhteispinta-alaltaan 840 m 2, ja vedenottorakenteet on rakennettava hakemussuunnitelman liitteenä 4 olevan asemapiirroksen (MK 1:1 000) osoittamaan paikkaan ja muutoin hakemussuunnitelmasta ilmenevällä tavalla 3. Uudet maa-altaat ja vedenottorakenteet on tehtävä neljän vuoden kuluessa päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta uhalla, että lupa on muutoin katsottava rauenneeksi. 4. Rakennustyö on suoritettava niin, ettei siitä aiheudu sellaista vahingollista seurausta, joka kohtuullisin kustannuksin on vältettävissä. 5. Kalankasvatuslaitoksen rakenteet ja laitteet on pidettävä asianmukaisessa kunnossa niin, etteivät ne aiheuta vahinkoa yleiselle tai yksityiselle edulle. Hämeen ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla rakenteisiin ja laitteisiin voidaan tehdä vähäisiä muutoksia, jotka eivät loukkaa yleistä tai yksityistä etua. 6. Uusien altaiden rakennustyön aloittamisesta on etukäteen ilmoitettava Hämeen ympäristökeskukselle ja Hartolan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Työn valmistumisesta on ilmoitettava kirjallisesti ympäristölupavirastolle, Hämeen ympäristökeskukselle sekä Hartolan ja Sysmän kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille kuudenkymmenen päivän kuluessa työn päättymisestä lukien. Ympäristöluvan määräykset Päästöt vesiin

21 21 7. Kalankasvatuslaitoksella saa käyttää kalojen ruokintaan kuivarehua enintään kg vuodessa. Kalankasvatuslaitosta on hoidettava huolellisesti ja asianmukaisesti niin, että vesistökuormitus pysyy kaikissa olosuhteissa mahdollisimman pienenä. Kaloja ei saa ruokkia liikaa ja kuivarehusta on erotettava rehupöly ennen ruokintaa. 8. Vesistöön joutuva laskennallinen fosforikuormitus saa olla enintään 250 kg vuodessa. Fosforipäästö lasketaan käytetyn rehun fosforimäärän ja kalojen kasvuun sitoutuneen fosforimäärän erotuksena. Laitoksen ominaiskuormitus ei saa ylittää 5 grammaa fosforia tuotettua kalakiloa kohti. Käytettävän kuivarehun fosforipitoisuus saa jatkokasvatuksessa olla keskimäärin enintään 0,9 %. Poikaskasvatuksessa käytettävän rehun fosforipitoisuuden tulee olla mahdollisimman pieni. 9. Käytettävien rehujen määrä ja niiden fosforipitoisuus on merkittävä laitoksen käyttöpäiväkirjaan. 10. Maa-altaissa on oltava lietekourut. Uusien maa-altaiden lietekouru on sijoitettava altaista lähtevään purku-uomaan. Lietekouruista on poistettava liete kasvatuskauden aikana vähintään kerran viikossa. Maa-altaiden tyhjennys vedestä on tehtävä lietteen irtoamisen estämiseksi hitaasti välttäen nopeita virtaaman vaihteluita. Jätteet ja jätevedet 11. Toiminnassa syntyvät jätteet on lajiteltava ja varastoitava asianmukaisesti. Jätteiden varastoinnista ja käsittelystä ei saa aiheutua vaaraa ympäristölle tai roskaantumista. Jätteet on toimitettava hyötykäyttöön tai käsiteltäväksi jätteen tai ongelmajätteen käsittelypaikoissa. Ongelmajätteet on varastoitava erikseen siten, että niistä ei aiheudu vaaraa ympäristölle. Jätehuollossa tulee noudattaa Hartolan kunnan antamia ohjeita ja määräyksiä.

22 22 Kuolleet kalat on poistettava altaista mahdollisimman pian. Kuolleita kaloja ei saa sijoittaa maaperään tai peltoon sellaisenaan ilman esikäsittelyä, kuten kompostointia. Kuolleiden kalojen varastointi, kuljetus ja käsittely on tehtävä maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa eläinjätteen käsittelystä (1022/2000) säädetyllä tavalla. Jätteistä on pidettävä kirjaa, josta ilmenee niiden määrä, laatu ja alkuperä sekä toimitusaika ja -paikka. 12. Maa-altaista poistettava liete on käsiteltävä ja sijoitettava niin, että se ei pääse pilaamaan pohjavettä tai valumaan vesistöön. Lietevesien sijoittaminen maaperään tai peltoon sellaisenaan ei ole sallittua. Suunnitelma lietevesien käsittelystä esimerkiksi kemiallisesti tai turvesuodatuksella ja syntyvän lietteen loppusijoittamisesta on esitettävä Hämeen ympäristökeskukselle mennessä. 13. Perkaamon veri- ja perkausvedet sekä sosiaalitilojen jätevedet on kerättävä umpisäiliöön ja toimitettava asianmukaiseen käsittelyyn kuten kunnalliselle jätevedenpuhdistamolle. Niitä ei saa sijoittaa sellaisenaan maaperään tai peltoon. Häiriö- ja poikkeustilanteet 14. Luvan saajan on ilmoitettava kalanviljelylaitokseen liittyvistä merkittävistä häiriöja poikkeustilanteista Hämeen ympäristökeskukselle sekä Hartolan ja Sysmän kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille sekä järjestettävä niiden edellyttämä tarkkailu. Häiriö- ja poikkeustilanteiden syyt on välittömästi selvitettävä. Havaitut viat ja häiriötekijät on korjattava viipymättä. 15. Laitoksella ilmenevistä kalataudeista ja hoitotoimenpiteistä on viipymättä ilmoitettava eläintautilainsäädännön määräysten mukaisesti.

23 Tarkkailu- ja raportointimääräykset Luvan saajan on pidettävä toiminnasta käyttöpäiväkirjaa, johon on merkittävä muun muassa viikoittain käytetyt rehumäärät, rehun fosforipitoisuudet, laitokselle tuodut ja laitokselta poistetut kalamäärät, tiedot mahdollisista kalataudeista sekä käytetyistä lääkkeistä ja kemikaaleista, tiedot lietteen poistosta ja käsittelystä, perkaamon umpisäiliön tyhjennyksistä, laitoksella tehdyt huoltotoimenpiteet sekä häiriötilanteet ja niiden vaikutukset ympäristöön. Käyttöpäiväkirja on säilytettävä laitoksella ja pyydettäessä esitettävä valvontaviranomaiselle. 17. Päästötarkkailu on toteutettava hakemuksessa (liite 18) esitetyllä tavalla siten täydennettynä, että näytteenottojakso lähtevästä vedestä on seitsemän vuorokautta. Päästötarkkailu on järjestettävä siten, että laitoksella käytetyn veden määrästä ja kuormituksesta saadaan luotettavat tiedot. Maa-altaasta poistetun lietteen fosfori- ja kiintoainepitoisuudet on selvitettävä edustavista kokoomanäytteistä vuosina 2009 ja Vesistövaikutuksia on tarkkailtava nykyisen yhteistarkkailuohjelman mukaisesti. Tarkkailun suorittajan on oltava julkisen valvonnan alainen vesientutkimuslaitos. 18. Vaikutuksia alapuolisen vesistön kalastoon ja kalastukseen on tarkkailtava Hämeen TE-keskuksen hyväksymällä tavalla. Esitys tarkkailun toteuttamisesta on toimitettava Hämeen TE-keskuksen hyväksyttäväksi kolmen kuukauden kuluessa päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Tarkkailu voidaan toteuttaa yhteistarkkailuna Kirveskosken kalanviljelylaitoksen kanssa. 19. Tarkkailuohjelmia voidaan muuttaa Hämeen ympäristökeskuksen ja Hämeen TEkeskuksen tarpeelliseksi katsomallaan tavalla edellyttäen, että muutokset eivät heikennä tulosten luotettavuutta tai tarkkailun kattavuutta. 20. Käyttö-, päästö- ja vesistötarkkailun vuosiraportit on toimitettava Hämeen ympäristökeskukselle, Hämeen TE-keskukselle sekä Hartolan ja Sysmän kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille. Lisäksi tarkkailujen tulokset on vaadittaessa annettava nii-

24 den nähtäväksi, joiden oikeuteen tai etuun tiedot saattavat vaikuttaa. Kalataloustarkkailun tulokset on toimitettava Hämeen TE-keskukselle ja Hartolan kalastusalueelle. 24 Tarkkailutulosten yhteenvedoissa on esitettävä tarkkailussa esiintyneet epävarmuustekijät sekä analyyseissä ja tulosten laskennassa käytetyt menetelmät. Ympäristökeskukselle tiedot on toimitettava ympäristöhallinnossa käytössä olevien ohjeiden mukaisesti. 21. Kalankasvatuslaitoksen toiminnassa tapahtuvista olennaisista muutoksista on ennen toimenpiteitä ilmoitettava Hämeen ympäristökeskukselle ja Hartolan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Toiminnan lopettaminen 22. Jos laitoksen toiminta lopetetaan lupakauden aikana, siitä on ennakkoon ilmoitettava Hämeen ympäristökeskukselle ja Hartolan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Kalatalousvelvoite 23. Luvan saajan on istutettava vuodesta 2009 alkaen vuosittain 200 kappaletta 3- vuotiasta järvitaimenta Tainionvirtaan päästöjen vaikutusalueelle Hämeen TEkeskuksen ohjeiden mukaisesti kalastolle ja kalastukselle aiheutuvan haitan ehkäisemiseen. ENNAKOIMATTOMAN VAHINGON KORVAAMINEN Korvausta vesistön pilaantumisesta aiheutuvasta vahingosta, jota lupaa myönnettäessä ei ole ennakoitu aiheutuvan, voi vahingonkärsijä päätöksen lainvoiman estämättä vaatia ympäristönsuojelulain 72 :n mukaisesti ympäristölupavirastolle tehtävällä hakemuksella.

25 LUVAN VOIMASSAOLO JA TARKISTAMINEN 25 Lupa on voimassa toistaiseksi. Mikäli laitoksen toimintaa on tarkoitus jatkaa vuoden 2018 jälkeen, on hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi tehtävä mennessä. Lupamääräysten tarkistamista koskevassa hakemuksessa on esitettävä yhteenveto tarkkailutuloksista sekä selvitys laitoksen vaikutuksesta vesistön veden laatuun ja käyttökelpoisuuteen, muuhun ympäristöön, kalastoon ja kalastukseen sekä ehdotus tarvittavista hoito- ja muista toimenpiteistä vahinkojen poistamiseksi tai korvaamiseksi. Lisäksi hakemukseen on liitettävä tarvittavat suunnitelmat ympäristökuormituksen vähentämiseksi toteutusaikatauluineen sekä muut ympäristönsuojeluasetuksessa säädetyt selvitykset. KORVATTAVA PÄÄTÖS Tämä päätös korvaa lainvoiman saatuaan Itä-Suomen vesioikeuden päätöksen nro 38/97/1, ASETUKSEN NOUDATTAMINEN Jos asetuksella annetaan tämän luvan määräystä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta luvan estämättä noudatettava. Luvan voimassaolon ja tarkistamisen osalta sovelletaan muutoinkin ympäristönsuojelulain 9 luvun säännöksiä. RATKAISUN PERUSTELUT Lupaharkinnan perusteet Kun toimintaa harjoitetaan tässä päätöksessä esitetyllä tavalla ja noudatetaan annettuja määräyksiä, toiminta täyttää ympäristönsuojelulain, vesilain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset.

26 Vesitalousluvan myöntämisen edellytykset 26 Lupamääräysten edellyttämällä tavalla tapahtuvasta veden johtamisesta laitokselle sekä uusien maa-altaiden rakentamisesta ja käyttämisestä saatava hyöty on huomattava verrattuna siitä aiheutuvaan vahinkoon, haittaan tai muuhun edunmenetykseen. Kasvattamalla kalat entistä useammassa altaassa se parantaa kalojen hyvinvointia ja rehunkäytön tehokkuutta sekä vähentää myös kuormitusta. Ympäristöluvan myöntämisen edellytykset Kalankasvatuslaitoksen toiminnasta ei asetetut lupamääräykset pilaantumisen ehkäisemisestä ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen aiheudu terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityistä luonnonolosuhteiden huonontumista, vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella eikä eräistä naapuruussuhteista annetussa laissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Kalankasvatuslaitoksen vesien purkualueella on vesistötarkkailun tulosten perusteella havaittavissa rehevöitymishaittoja. Harvalanselän syvänteessä on ollut happipitoisuuden alentumista ja sen lahtialueilla ilmaversoinen kasvillisuus on lisääntynyt. Tainionvirta on Päijät-Hämeen tärkein koskikalastuskohde, jonka kalastusolosuhteita on parannettu kunnostuksin ja istutuksin. Jääsjärven luusuassa, josta Tainionvirta laskee, vesi on niukkaravinteista. Vuosina fosforipitoisuus on luusuassa ollut 8-10 µg/l. Vuosina kalankasvatuslaitoksen yläpuolella Tainionvirran veden fosforipitoisuus on ollut keskimäärin kasvatuskaudelle 7-11 µg/l ja laitoksen alapuolella 8-13 µg/l. Vanhanmyllyn kalankasvatuslaitos on merkittävä yksittäinen pistekuormittaja Tainionvirralla. Vaikka toiminta ei yksinään suhteellisen hyvistä laimentumisolosuhteista johtuen aiheuta vesistön pilaantumista, vaikutukset ovat merkittävät yhdessä muiden pistekuormittajien kanssa. Edellä mainituista syistä laitoksen vuotuiseksi fosforin kuormitusrajaksi on määrätty 250 kg vuodessa, mikä rajoittaa laitoksen vuotuisen

27 27 kasvatusmäärän noin kiloon vuodessa. Laskennallista kuormitusrajaa ylittämättä voi kalojen vuotuista kasvua lisätä rehun fosforipitoisuuden valinnalla ja rehun käytön tarkkuuden lisäämisellä. Parhaan käyttökelpoisen tekniikan soveltamista arvioidessa on otettu huomioon laitoksen ikä, tekniset ratkaisumahdollisuudet, vesistön muu kuormitus sekä purkualueen vesistön muu käyttö. Luvan mukaisesti toimittaessa Vanhanmyllyn kalankasvatuslaitoksen päästöistä vesistöön ei aiheudu ennalta arvioiden sellaista vesistön pilaantumista, josta aiheutuisi korvattavia edunmenetyksiä ja josta olisi luvan myöntämisen yhteydessä määrättävä korvauksia. Ennakoimattomien vahinkojen osalta annetaan erillinen ohjaus. Määräysten perustelut Vesitalousluvan määräykset Rakenteita ja niiden kunnossapitoa sekä uusien maa-altaiden rakentamista koskevat määräykset ovat tarpeen valvonnallisista syistä. Ympäristölupavirasto myöntää luvan saajalle oikeuden ottaa laitokselle vettä nykyisen luvan mukainen määrä. Uusien altaiden rakentaminen ei aiheuta vesimäärän kasvua. Vedenotosta ei ole aiheutunut, eikä ennalta arvioiden tule aiheutumaan kenellekään edunmenetystä. Ympäristöluvan määräykset Laitoksen vesistökuormituksen rajoittamiseksi annetaan määräykset suurimmasta sallitusta laitoksella käytettävän rehun määrästä ja suurimmasta sallitusta laskennallisesta fosforikuormituksesta. Määräykset eivät ole vaihtoehtoisia. Ruokintaan käytettävä rehu saa sisältää fosforia vain sen verran, että ei ylitetä suurinta sallittua fosforipäästöä.

28 28 Vuotuinen fosforikuormitusraja (250 kg fosforia) perustuu seuraavaan laskelmaan: Kuivarehun sisältämä fosfori kg x 0,85 % (P-pit.) 425 kg Lisäkasvuun sitoutuva vähennetään kg x 0,4 % kg Vesistöön joutuva = 225 kg Koska erityisesti poikasrehuissa fosforia pitää kalojen kasvun ja hyvinvoinnin turvaamiseksi olla enemmän kuin 0,9 %, on laitoksen fosforin kuormitusrajaksi tämä huomioon ottaen asetettu 250 kg vuodessa. Tässä tapauksessa luotettavin tieto fosforipäästöstä saadaan laskennallisesti. Päästömittaus on tarpeen laskennallisen tiedon valvomiseksi. Päästömittausperusteinen rajaarvo edellyttäisi nykyistä tiheämpää virtaamamittausta ja lähtevän veden näytteenottoa. Lietteen mukana poistettavaa fosforin määrää ei ole edellä olevassa laskelmassa otettu huomioon. Maa-altaiden lietteen poisto kerran viikossa ei edusta parasta käyttökelpoista tekniikkaa. Lietteen käsittely ei ole kaikilta osin hallittua, eikä sen ympäristövaikutuksia voida tarkasti arvioida. Luvan saajalle on varattu aikaa selvittää käsittelyn järjestäminen ja toteuttaa se kustannustehokkaasti. Säännöllinen lietteen poisto maaaltaista ja lietteen asiallinen käsittely vähentää vesistökuormitusta. Lisäksi asetetaan määräys tuotettua kalakiloa kohti laskettavalle fosforin ominaiskuormitukselle (enintään 5 g/kg), joka on tiukempi, kuin valtioneuvoston vesiensuojelun tavoiteohjelman 2005 asettama keskimääräinen tavoite 7 g fosforia kasvatettua kalakiloa kohti. Ominaiskuormitus on saavutettavissa laitoksen huolellisella hoidolla ja käyttämällä vähäfosforista kuivarehua. Jätteen haltijaa koskevat jätelain 6 :n mukaiset yleiset huolehtimisvelvollisuudet jätehuollon järjestämisestä. Jätteistä annettu lupamääräys koskee näitä velvollisuuksia. Kuolleiden kalojen käsittelystä on säädetty maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa eläinjätteen käsittelystä (1022/2000). Häiriötilanteiden syiden selvittäminen on tärkeää haittojen ennaltaehkäisyn kannalta. Poikkeuksellisista tilanteista on ilmoitettava valvontaviranomaiselle, joka voi antaa

29 asiantuntija-apua poikkeustilanteen korjaamiseksi sekä poikkeustilanteesta johtuvien haitallisten ympäristövaikutusten estämiseksi ja vähentämiseksi. 29 Toiminnan harjoittajan on ympäristönsuojelulain 5 :n mukaan oltava selvillä toiminnan ympäristövaikutuksista, -riskeistä ja haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista. Tarkkailu- ja raportointimääräykset ovat tarpeen kuormituslaskennan valvontaa varten, ennakoimattomien vahinkojen varalta sekä lupamääräysten tarkistamista varten tehtävää selvitystä varten. Istutusvelvoite on katsottu tarpeelliseksi kalastolle ja kalastukselle aiheutuvien haittojen vähentämiseksi. Tainionvirran olosuhteissa on perusteltua toteuttaa kalatalousvelvoite taimenistutuksena. Vaikutusalue on taimenen lisääntymis- ja kalastusaluetta. Velvoite voidaan toteuttaa laitoksen kasvattamilla kaloilla, jolloin vältytään muun muassa kalatautiriskiltä. Nyt annettavat lupamääräykset ja rajoitukset huomioon ottaen, määräysten tarkistaminen voidaan määrätä tehtäväksi noin kymmenen vuoden kuluttua. Ympäristönsuojelulain 81 :n mukaan toiminnanharjoittajan on ilmoitettava välittömästi valvontaviranomaiselle toimintaa koskevista muutoksista tai poikkeavista tapahtumista, joilla voi olla vaikutuksia ympäristöön tai luvan noudattamiseen. ASETUKSEN NOUDATTAMINEN Jos asetuksella annetaan tämän luvan määräystä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta luvan estämättä noudatettava. Luvan voimassaolon ja tarkistamisen osalta sovelletaan muutoinkin ympäristönsuojelulain 9 luvun säännöksiä. VASTAUS LAUSUNNOISSA JA MUISTUTUKSISSA ESITETTYIHIN VAATIMUKSIIN Hämeen ympäristökeskuksen vaatimukset on otettu huomioon lupamääräyksistä ilmenevällä tavalla. Lupamääräysten tarkistaminen on määrätty tehtäväksi tavanomaisesti käytetyn noin kymmenen vuoden kuluttua.

Kirveskosken kalankasvatuslaitoksen toiminnan jatkamista koskeva ympäristö- ja vesitalouslupahakemus,

Kirveskosken kalankasvatuslaitoksen toiminnan jatkamista koskeva ympäristö- ja vesitalouslupahakemus, PÄÄTÖS Nro 156/08/1 Dnro ISY-2007-Y-95 Annettu julkipanon jälkeen 3.12.2008 ASIA Kirveskosken kalankasvatuslaitoksen toiminnan jatkamista koskeva ympäristö- ja vesitalouslupahakemus, Sysmä. HAKIJA Tammilohi

Lisätiedot

YMPÄRISTÖ- JA VESITALOUSLUPAHAKEMUS KALANKASVATUKSELLE

YMPÄRISTÖ- JA VESITALOUSLUPAHAKEMUS KALANKASVATUKSELLE YMPÄRISTÖ- JA VESITALOUSLUPAHAKEMUS KALANKASVATUKSELLE (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN uusi toiminta toiminnan

Lisätiedot

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta Ympäristölupa tarvitaan: Kun tuotantokapasiteetti on vähintään 5 tonnia ruhoja päivässä. Toimintaan, josta

Lisätiedot

Kaakkolammen Lohen kalankasvatuslaitoksen ja luonnonravintolammikon ympäristölupa sekä vesilain mukainen lupa veden ottamiseen, Viitasaari.

Kaakkolammen Lohen kalankasvatuslaitoksen ja luonnonravintolammikon ympäristölupa sekä vesilain mukainen lupa veden ottamiseen, Viitasaari. PÄÄTÖS Nro 94/06/1 Dnro ISY-2006-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen 13.9.2006 ASIA Kaakkolammen Lohen kalankasvatuslaitoksen ja luonnonravintolammikon ympäristölupa sekä vesilain mukainen lupa veden ottamiseen,

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi

Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi 1/YMPLA 24.6.2015 LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64 Loimijoentie 74 Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 29.6.2015 Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA\ESITYSLISTA No9/2012 YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN LUPAJAOSTO Sivu 164. kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA\ESITYSLISTA No9/2012 YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN LUPAJAOSTO Sivu 164. kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA\ESITYSLISTA No9/2012 YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN LUPAJAOSTO Sivu 164 KOKOUSAIKA 29.11.2012 klo 19.00 KOKOUSPAIKKA kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus

Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus hanna.lonngren@ymparisto.fi Pk-mallilupahanke Opas pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 83/2006/3 Dnro LSY 2003 Y 375

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 83/2006/3 Dnro LSY 2003 Y 375 LYHENNYSOTE LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki KÄÄNNÖS LUPAPÄÄTÖS Nro 83/2006/3 Dnro LSY 2003 Y 375 Annettu julkipanon jälkeen 16.6.2006 ASIA HAKIJA Ympäristölupa kalojen kasvattamiseen verkkoaltaissa

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 JÄTEVEDEN KÄSITTELY Tiivistelmä: Asetus talousjätevesien käsittely vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla MR PIPE SERVICE FINLAND OY 2 1.

Lisätiedot

Vesienhoidon TPO Teollisuus

Vesienhoidon TPO Teollisuus Vesienhoidon TPO Teollisuus Sidosryhmäseminaari 5.3.2014 Juha Lahtela 5.3.2014 Nykykäytäntö Ympäristönsuojelulainsäädännön mukaisesti ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavat toiminnot tarvitsevat ympäristöluvan

Lisätiedot

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS PL 297 Annettu julkipanon jälkeen 33101 TAMPERE Puh. (03) 2420 111 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Länsi-Suomen vesioikeuden

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 31/11/2 Dnro PSAVI/107/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2011 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 31/11/2 Dnro PSAVI/107/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2011 ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 31/11/2 Dnro PSAVI/107/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Siltajoen kalankasvatuslaitoksen vesitalousluvan lupamääräysten tarkistaminen, Paltamo Pasi ja

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 90/07/1 Dnro Psy-2007-y-72 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 90/07/1 Dnro Psy-2007-y-72 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 ASIA LUVAN HAKIJA 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 90/07/1 Dnro Psy-2007-y-72 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Siirtoviemärin ja yhdysvesijohdon rakentaminen Levijärven alitse, Kittilä Levin Vesihuolto Oy PL 35 99131

Lisätiedot

Tarkkailusäännösten toimivalta - alustus ja keskustelua. Sami Rinne Ympäristönsuojelun neuvottelupäivät

Tarkkailusäännösten toimivalta - alustus ja keskustelua. Sami Rinne Ympäristönsuojelun neuvottelupäivät Tarkkailusäännösten toimivalta - alustus ja keskustelua Sami Rinne Ympäristönsuojelun neuvottelupäivät 4.6.2019 Miltä osin valvoja voi päättää laitoksen tarkkailusta? 2 YSL 62 Seuranta- ja tarkkailumääräykset

Lisätiedot

1/2018 Lupajaosto Loimijoentie 74. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon toiminnalle

1/2018 Lupajaosto Loimijoentie 74. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon toiminnalle LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1/2018 Lupajaosto 27.02.2018 Loimijoentie 74 Lupajaosto Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 23.2.2018 Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus nautakasvattamon

Lisätiedot

Pentti Kaikkonen, Rauni Kaikkonen ja Risto Kaikkonen os. Kaarakkalantie 2554, Vieremä, puh

Pentti Kaikkonen, Rauni Kaikkonen ja Risto Kaikkonen os. Kaarakkalantie 2554, Vieremä, puh PÄÄTÖS Nro 119/04/2 Dnro ISY-2004-Y-95 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2004 LUVAN HAKIJAT Pentti Kaikkonen, Rauni Kaikkonen ja Risto Kaikkonen os. Kaarakkalantie 2554, 74200 Vieremä, puh. 017-718156 ASIA

Lisätiedot

HE 51/2002 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristönsuojelulakia,

HE 51/2002 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristönsuojelulakia, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristönsuojelulakia, jotta se vastaisi sanamuodoltaan voimassa olevaa lakia tarkemmin

Lisätiedot

Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla

Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla Ympäristönsuojelulaki 16 luku Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla 154 Talousjätevesien käsittelyyn liittyvät määritelmät Tässä luvussa tarkoitetaan: 1) talousjätevedellä

Lisätiedot

Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa.

Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa. Rakennus- ja ympäristölautakunta 33 21.12.2016 Ympäristölupa/Tilausliikenne Ola Mäensivu Rakennus- ja ympäristölautakunta 33 Tilausliikenne Ola Mäensivu on 4.11.2016 toimittanut Pomarkun kunnan rakennus-

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan

Lisätiedot

Juvan Lohen kalanviljelylaitoksen ympäristö- ja vesitalousluvan lupamääräysten tarkistaminen,

Juvan Lohen kalanviljelylaitoksen ympäristö- ja vesitalousluvan lupamääräysten tarkistaminen, Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 67/2011/1 Dnro ISAVI/286/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.6.2011 ASIA HAKIJA Juvan Lohen kalanviljelylaitoksen ympäristö- ja vesitalousluvan lupamääräysten

Lisätiedot

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS Ympäristölupaosasto Annettu julkipanon jälkeen TAMPERE Päivämäärä Diaarinumero PIR 2002 Y

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS Ympäristölupaosasto Annettu julkipanon jälkeen TAMPERE Päivämäärä Diaarinumero PIR 2002 Y PL 297 Annettu julkipanon jälkeen 33101 TAMPERE ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 58 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Kihniön kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksessä asetetun

Lisätiedot

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kari Nieminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Salo 6.3.2013 Oikeus vesialueen ruoppaukseen VL 2:6: Lietteestä, matalikosta tai muusta niihin verrattavasta

Lisätiedot

Kyseessä on luvan haltijan vireille panema, voimassa olevan ympäristöluvan muutoshakemus (ympäristönsuojelulaki 89 ).

Kyseessä on luvan haltijan vireille panema, voimassa olevan ympäristöluvan muutoshakemus (ympäristönsuojelulaki 89 ). PÄÄTÖS Nro 103/2014/1 Dnro ISAVI/3384/2014 Itä-Suomi Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2014 ASIA Huutokosken kalanviljelylaitoksen ympäristöluvan lupamääräyksen 9. muuttaminen siten, että maa-altaiden muuttamista

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 119/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 74 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 119/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 74 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 119/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 74 Annettu julkipanon jälkeen 24.9.2007 ASIA Luvan hakija Ympäristölupa kalanpoikasten kasvattamiseen verkkoaltaissa

Lisätiedot

Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa

Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa Ympäristönsuojelupäivät 2013 Lammin biologinen asema Marko Nurmikolu & Vesa Valpasvuo On erilaisia vesiä ja niille

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut alkaen

Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut alkaen Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut 1.9.2014 alkaen Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntöjen muutokset ovat olleet vireillä tätä suojelusuunnitelmaa laadittaessa. Suojelusuunnitelmassa

Lisätiedot

Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen

Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen Yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden neuvottelupäivät, Kuopio 3.-4.2019 28.3.2019 YSL 29 Luvanvaraisen toiminnan olennainen muuttaminen "Ympäristöluvanvaraisen

Lisätiedot

Eläinsuojien ilmoitusmenettely - soveltamisen haasteet. Lakimies Marko Nurmikolu, Kuntaliitto

Eläinsuojien ilmoitusmenettely - soveltamisen haasteet. Lakimies Marko Nurmikolu, Kuntaliitto Eläinsuojien ilmoitusmenettely - soveltamisen haasteet Lakimies Marko Nurmikolu, Kuntaliitto Ilmoituksenvaraisen toiminnan luvanvaraisuus YSL LIITE 4 YSL 89 :n muutos UUSI HANKE Olennainen muutos TOIMINTAKOKONAISUUS

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen 4.1.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Ivalojoen Pajakosken alueen rantojen suojaamista koskevan lupapäätöksen nro 90/04/1 rakentamisajan jatkaminen,

Lisätiedot

Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki

Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki Etelä-Suomi Päätös Nro 41/2013/2 Dnro ESAVI/51/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2013 ASIA Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(5) 28 YLO LOS-2008-Y Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(5) 28 YLO LOS-2008-Y Annettu julkipanon jälkeen 1(5) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 28 YLO LOS-2008-Y-1167-111 Annettu julkipanon jälkeen 11.5.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös Suominen Kuitukankaat Oy:n ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta,

Lisätiedot

Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät

Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät Veera-hankkeen loppuseminaari 2.11.216 Janne Suomela Varsinais-Suomen ELY-keskus 1 Esityksen sisältö Yleistä alueen joista Jokien

Lisätiedot

KATTILALAITOSTEN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS

KATTILALAITOSTEN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS KATTILALAITOSTEN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Kyseessä on uusi toiminta olemassa oleva

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 75/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-377 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 75/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-377 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 75/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-377 Annettu julkipanon jälkeen 30.12.2009 ASIA Pohjaveden ottamista koskevan Länsi-Suomen vesioikeuden päätöksellään

Lisätiedot

Neste Markkinointi Oy:n ympäristölupahakemus (Turun Sataman kortteli 15:1)

Neste Markkinointi Oy:n ympäristölupahakemus (Turun Sataman kortteli 15:1) TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 348 21.05.2002 3 Ymp 2731-2002 (235) Neste Markkinointi Oy:n ympäristölupahakemus (Turun Sataman kortteli 15:1) Ympkaalk 348 Ympäristönsuojelutoimisto

Lisätiedot

Turun kaupungin kunnallisteknisen osaston ympäristönlupahakemus masuunihiekan hyödyntämiseksi katurakenteissa

Turun kaupungin kunnallisteknisen osaston ympäristönlupahakemus masuunihiekan hyödyntämiseksi katurakenteissa TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 330 29.05.2001 1 Ymp 7289-2000 (662) Turun kaupungin kunnallisteknisen osaston ympäristönlupahakemus masuunihiekan hyödyntämiseksi katurakenteissa

Lisätiedot

Kalankasvatuksen. Antti Ylitalo 4.11.2010

Kalankasvatuksen. Antti Ylitalo 4.11.2010 Kalankasvatuksen ympäristölupajärjestelmä Suomessa Antti Ylitalo 4.11.2010 Lupajärjestelmän perusteet Kalankasvatuksen lupajärjestelmä on osa yleistä vesien ja ympäristön käytön säätelyä Vesilaki (VL)perustana

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 138 Helsinki Annettu

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 138 Helsinki Annettu LÄNSI SUOMEN PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 138 Helsinki Annettu 29.5.2006 ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :n mukaisesta, koetoimintaa Raision kaupungin jätevedenpuhdistamolla

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 1031

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 1031 PÄÄTÖS Helsinki 24.7.2008 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS 2003 Y 96 119 No YS 1031 ASIA Päätös Neste Oil Oyj:n Porvoon jalostamon toiminnasta aiheutuvan melun tarkkailuohjelman muuttamisesta ja jalostamoalueen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta

Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta Pohjois-Savon ELY-keskus 10.10.2018 1 Kaivostoiminnan luvat Kaivostoiminta edellyttää useita lupia ja muita menettelyjä (KaivosL,YVAL,

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 33/2013/2 Dnro PSAVI/45/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.4.2013

LUPAPÄÄTÖS Nro 33/2013/2 Dnro PSAVI/45/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.4.2013 LUPAPÄÄTÖS Nro 33/2013/2 Dnro PSAVI/45/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.4.2013 1 ASIA LUVAN HAKIJA Taivallammen kunnostus, Salla Sallan yhteismetsä Tapio Sinkkilä Kuusamontie 25 98900 Salla SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila. Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 101/12/1 Dnro PSAVI/152/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 24.9.2012

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 101/12/1 Dnro PSAVI/152/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 24.9.2012 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 101/12/1 Dnro PSAVI/152/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 24.9.2012 ASIA Joukamon kalankasvatuslaitoksen ympäristö- ja vesitalousluvan lupamääräysten tarkistaminen, Kuusamo LUVAN HAKIJA

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane.

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane. LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen 31.10.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane.

Lisätiedot

1 (5) MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 ASIA

1 (5) MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 ASIA 1 (5) Lohjan kaupungin ympäristölautakunta ASIA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPA- MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 ASIA HAKIJA Maalämpöputkiston asentaminen meren pohjaan Pitkäsalmeen Turun Kaistarniemen

Lisätiedot

Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki

Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (1250/2014)

Lisätiedot

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 80 lihanaudan eläinsuoja.

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 80 lihanaudan eläinsuoja. KORPILAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 22.9.2005 5/2005 (1/5) Ympäristölautakunta Julkipanopäivä 3.10.2005 Pl 15 41801 KORPILAHTI Antopäivä 4.10.2005 ASIA Seppo Nirkkosen ympäristölupahakemus (YSL 35 )

Lisätiedot

KALLAVEDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA

KALLAVEDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY B 4114 KUOPION KAUPUNKI SAVON SELLU OY KALLAVEDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA KUOPIO 12.5.2011 PÄIVITETTY 7.2.2012 JUKKA HARTIKAINEN KALLAVEDEN KALATALOUDELLINEN

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen valvonta ilmaan johdettavien päästöjen osalta

Ympäristönsuojelulain mukainen valvonta ilmaan johdettavien päästöjen osalta Ympäristönsuojelulain mukainen valvonta ilmaan johdettavien päästöjen osalta 40. Ilmansuojelupäivät, Lappeenranta 18.-19.8.2015 Ylitarkastaja Juha Lahtela Esityksen sisältö Ympäristönsuojelulain mukainen

Lisätiedot

Ehdotus Menkijärven kunnostuksen. velvoitetarkkailuohjelmaksi

Ehdotus Menkijärven kunnostuksen. velvoitetarkkailuohjelmaksi Ehdotus Menkijärven kunnostuksen velvoitetarkkailuohjelmaksi Martti Mäkitalo Menkijärvi 9.2.2019 JOHDANTO Länsi ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt 1.2.2016 Menkijärven jakokunnalle luvan Menkijärven

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille ja sitä on täydennetty ja

Hakemus on tullut vireille ja sitä on täydennetty ja PÄÄTÖS Nro 113/08/2 Dnro ISY-2007-Y-90 Annettu julkipanon jälkeen 18.11.2008 ASIA Pankakosken kalanviljelylaitoksen ympäristölupa, Lieksa. HAKIJA Savon Taimen Oy Pankakosken kalanviljelylaitos Äijäniementie

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 81/2013/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 81/2013/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 81/2013/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 14.8.2013 1 ASIA LUVAN HAKIJA Inarin kalanviljelylaitoksen ympäristö- ja vesitalousluvan nro 126/05/1 lupamääräyksestä poikkeaminen,

Lisätiedot

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: LUVAN HAKIJA Ranjia Oy Tuorsniementie Pori

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: LUVAN HAKIJA Ranjia Oy Tuorsniementie Pori YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/RANJIA OY Ranjia Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee romuajoneuvojen vastaanottamista ja varastointia Porin Tuorsniemen kylässä osoitteessa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio 1.12.211 Janne Suomela Varsinais-Suomen päävesistöalueet Kiskonjoki Perniönjoki 147 km 2 Uskelanjoki 566 km 2 Halikonjoki

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon

Lisätiedot

Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy

Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 586 05.09.2006 3 Ymp 10193-2006 (235) Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy Ympkaalk 586 Tiivistelmä: - Ympäristönsuojelutoimisto 25.8.2006/Fredrik

Lisätiedot

Kumpusaaren verkkokassikasvattamon ympäristölupa ja vesitalouslupa, Kuopio ASIAN VIREILLETULO, LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAINEN

Kumpusaaren verkkokassikasvattamon ympäristölupa ja vesitalouslupa, Kuopio ASIAN VIREILLETULO, LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAINEN PÄÄTÖS Nro 53/07/2 Dnro ISY-2006-Y-240 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2007 ASIA Kumpusaaren verkkokassikasvattamon ympäristölupa ja vesitalouslupa, Kuopio LUVAN HAKIJA Kuopion kaupunki Suokatu 42 F 70110

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 6/07/2 Dnro Psy-2006-y-133 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 6/07/2 Dnro Psy-2006-y-133 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 6/07/2 Dnro Psy-2006-y-133 Annettu julkipanon jälkeen 4.1.2007 ASIA HAKIJA Majasaarenkankaan jätekeskuksen ympäristölupapäätöksessä määrättyjen sedimenttitutkimusten ja kalatalousselvityksen

Lisätiedot

SOIDINSUON (ÄHTÄRI) KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILUOHJELMA

SOIDINSUON (ÄHTÄRI) KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILUOHJELMA VAPO OY SOIDINSUON (ÄHTÄRI) KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILUOHJELMA AHMA YMPÄRISTÖ OY Projektinro: 20942 i VAPO OY SOIDINSUON (ÄHTÄRI) KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILUOHJELMA 22.9.2016 Perttu Tamminen,

Lisätiedot

Vesihuoltolain ja ympäristönsuojelulain päällekkäisyydet sekä varautuminen häiriötilanteisiin ja raportointi

Vesihuoltolain ja ympäristönsuojelulain päällekkäisyydet sekä varautuminen häiriötilanteisiin ja raportointi Vesihuoltolain ja ympäristönsuojelulain päällekkäisyydet sekä varautuminen häiriötilanteisiin ja raportointi Yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden neuvottelupäivät 3.-4.4.2019 Kuopio Ari Kangas Ympäristöministeriö

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/276/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/276/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/276/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2005 HAKIJAT Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus ASIA Lehtolankosken - Muittarinkosken kalataloudellista kunnostamista

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan

Lisätiedot

NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO. Johdanto

NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO. Johdanto 82139565 NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO Johdanto Nurmijärven Viirinlaaksossa on tarkoitus maankäytön kehittymisen myötä putkittaa nykyinen oja taajama-alueen läpi.

Lisätiedot

YMPA , 250, YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/ELOMETALLI OY

YMPA , 250, YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/ELOMETALLI OY YMPA 09.12.2008, 250, YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/ELOMETALLI OY (JK) Yj:n ehdotus: Elometalli Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee olemassa olevaa metalliromun käsittely-

Lisätiedot

ESIMERKKINÄ LÄNNENPUOLEN LOHI OY, LOUKEENKARI KUSTAVI

ESIMERKKINÄ LÄNNENPUOLEN LOHI OY, LOUKEENKARI KUSTAVI ESIMERKKINÄ LÄNNENPUOLEN LOHI OY, LOUKEENKARI KUSTAVI Laitospaikka sijaitsee Kihdin pohjoispuolen vesimuodostumassa, joka ekologisen luokituksen mukaan on Saaristomeren ainoa hyvään tilaan luokiteltu vesimuodostuma.

Lisätiedot

Päätös Nro 11/2011/3 Dnro ESAVI/389/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

Päätös Nro 11/2011/3 Dnro ESAVI/389/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2011/3 Dnro ESAVI/389/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.3.2011 ASIA Pensarin Taimen Oy:n perkaamotoimintaa koskeva ympäristölupahakemus, Länsi-Turunmaa LUVAN HAKIJA Pensarin

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN YMPA RISTO NSUOJELUMA A RA YKSET 2 LUKU: Jätevedet Sisällys 2. LUKU: JÄTEVEDET... 3 3 Jätevesien käsittely viemäriverkoston ulkopuolella... 3 1. Jätevesien

Lisätiedot

Roppi Laxin kalankasvatuslaitoksen ympäristö- ja vesitalouslupa, Saarijärvi

Roppi Laxin kalankasvatuslaitoksen ympäristö- ja vesitalouslupa, Saarijärvi Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 171/2012/1 Dnro LSSAVI/507/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.11.2012 ASIA HAKIJA Roppi Laxin kalankasvatuslaitoksen ympäristö- ja vesitalouslupa, Saarijärvi Lassi

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2007 ASIA HAKIJA Haitikeitaan turvetuotantoa koskevan Länsi Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

Vesien tila ja vesiluvat

Vesien tila ja vesiluvat Vesien tila ja vesiluvat 23.1.2012 Pohjois-Karjalan Karjalan ELY-keskus Paula Mononen Aarne Wahlgren Pohjois-Karjalan ELY-keskus 22.1.2013 1 Vesienhoidon suunnittelu Suomessa Vesienhoidon tavoitteena on

Lisätiedot

Tainionkosken tehdasalueella sijaitsevan kalankasvatuslaitoksen ympäristöluvan määräysten tarkistaminen, Imatra

Tainionkosken tehdasalueella sijaitsevan kalankasvatuslaitoksen ympäristöluvan määräysten tarkistaminen, Imatra PÄÄTÖS Nro 48/05/2 Dnro ISY-2004-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2005 ASIA Tainionkosken tehdasalueella sijaitsevan kalankasvatuslaitoksen ympäristöluvan määräysten tarkistaminen, Imatra LUVAN HAKIJA

Lisätiedot

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 120/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-168. Paineviemärin rakentaminen Savonjokeen, Vimpeli

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 120/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-168. Paineviemärin rakentaminen Savonjokeen, Vimpeli LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 120/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-168 Annettu julkipanon jälkeen 22.12.2004 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Savonjokeen, Vimpeli Vimpelin

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/07/2 Dnro Psy-2006-y-184 Annettu julkipanon jälkeen

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/07/2 Dnro Psy-2006-y-184 Annettu julkipanon jälkeen LUPAPÄÄTÖS Nro 38/07/2 Dnro Psy-2006-y-184 Annettu julkipanon jälkeen 2.4.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Pellon sarkaojien kaivaminen tilalla Lisä-Salmela RN:o 4:53 olevalla pohjavesialueella, Utajärvi Veijo

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen 30.10.2009 ASIA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 83/2006/4 Niemisjoen kalataloudelliselle

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012

PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 HAKIJA Pohjois-Karjalan rajavartiosto ASIA Sillan rakentaminen Koitereeseen laskevan Hiienjoen yli, Ilomantsi

Lisätiedot

Päätös Nro 8/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/50/04.09/2010

Päätös Nro 8/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/50/04.09/2010 Päätös Nro 8/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/50/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.6.2010 ASIA Paineviemärin ja vesijohdon rakentaminen Kyrönjoen ali sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 46/08/1 Dnro Psy-2008-y-25 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA. Sillan rakentaminen Raudanjoen yli, Sodankylä

LUPAPÄÄTÖS Nro 46/08/1 Dnro Psy-2008-y-25 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA. Sillan rakentaminen Raudanjoen yli, Sodankylä 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 46/08/1 Dnro Psy-2008-y-25 Annettu julkipanon jälkeen 23.9.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Sillan rakentaminen Raudanjoen yli, Sodankylä Jimi Mustaniemi / Urpo Mustaniemi Saarenlahdentie 6 40950

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

Hatsinan kalanviljelylaitoksen vedenotto- ja ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen, Hollola

Hatsinan kalanviljelylaitoksen vedenotto- ja ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen, Hollola Etelä-Suomi Päätös Nro 266/2012/2 Dnro ESAVI/108/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 3.12.2012 ASIA HAKIJA Hatsinan kalanviljelylaitoksen vedenotto- ja ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen, Hollola

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 ASIA HAKIJAT Laiturin rakentaminen kiinteistön Pohjoiskorvanniemi 140 407 3 153 edustalle Porovedellä, Iisalmi

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 69/06/2 Dnro Psy-2004-y-192 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 69/06/2 Dnro Psy-2004-y-192 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 69/06/2 Dnro Psy-2004-y-192 Annettu julkipanon jälkeen 1.9.2006 ASIA Suoronjoen kalankasvatuslaitoksen ympäristö- ja vesitalouslupa, Suomussalmi LUVAN HAKIJA Ruottilammen Lohi Oy Tiikkajanvaarantie

Lisätiedot

Riuttasalmen venesataman rakentaminen ja käyttöoikeus hanketta varten tarvittavaan vesialueeseen, Karstula.

Riuttasalmen venesataman rakentaminen ja käyttöoikeus hanketta varten tarvittavaan vesialueeseen, Karstula. PÄÄTÖS Nro 77/04/1 Dnro ISY-2004-Y-100 Annettu julkipanon jälkeen 18.8.2004 HAKIJA Karstulan kunta ASIA Riuttasalmen venesataman rakentaminen ja käyttöoikeus hanketta varten tarvittavaan vesialueeseen,

Lisätiedot

Teuvo Kiiskinen os. Kuopiontie 146 C, VIINIJÄRVI puh

Teuvo Kiiskinen os. Kuopiontie 146 C, VIINIJÄRVI puh PÄÄTÖS Nro 65/04/2 Dnro ISY-2003-Y-231 Annettu julkipanon jälkeen 9.7.2004 LUVAN HAKIJA Teuvo Kiiskinen os. Kuopiontie 146 C, 83400 VIINIJÄRVI puh. 013-641 157 ASIA Viinijärven kalalaitoksen ympäristölupa

Lisätiedot

Sandvikin kalankasvatuslaitoksen ympäristö- ja vesitalouslupahakemus, Pyhtää.

Sandvikin kalankasvatuslaitoksen ympäristö- ja vesitalouslupahakemus, Pyhtää. PÄÄTÖS Nro 40/08/1 Dnro ISY-2007-Y-75 Annettu julkipanon jälkeen 7.3.2008 HAKIJA Sandvikin Lohi Oy ASIA Sandvikin kalankasvatuslaitoksen ympäristö- ja vesitalouslupahakemus, Pyhtää. ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 116/2007/3 Dnro LSY 2006 Y 365

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 116/2007/3 Dnro LSY 2006 Y 365 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 116/2007/3 Dnro LSY 2006 Y 365 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2007 ASIA Luvan hakija Ympäristölupa kalankasvatukseen verkkoaltaissa meressä kiinteistöön

Lisätiedot

Muistio. EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv)

Muistio. EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv) Muistio 31.3.2017 TEM/2453/05.03.03/2015 EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv) Lunastuksen tarkoitus Keskeiset oikeussäännökset EPV Tuulivoima Oy

Lisätiedot