Asiakirjayhdistelmä Hallinto. Talousarvioesitys HE 95/2012 vp ( )

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asiakirjayhdistelmä Hallinto. Talousarvioesitys HE 95/2012 vp ( )"

Transkriptio

1 Asiakirjayhdistelmä Talous HE 95/ vp (17.9.) 01. Hallinto Luvun menot koostuvat sosiaali- ja terveysministeriön,työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan, sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan,valtion mielisairaaloiden ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksenalaisten lastensuojeluyksiköiden toimintamenoista sekä eräistä muistamenoista. Pääluokkaperusteluissa on esitetty sosiaali- ja terveysministeriönhallinnonalan toimintapoliittiset tavoitteet. Lähtökohtana on poliittisentason ohjaus, joka on linjattu hallitusohjelmassa. Toimintaa ohjaalisäksi Sosiaalisesti kestävä Suomi asiakirja. Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa ja ohjaa sosiaaliturvanja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämistä sekä hyvinvoinninja terveyden edistämistä. Ministeriö määrittelee sosiaali- ja terveyspolitiikansuuntaviivat, valmistelee keskeiset uudistukset ja ohjaa niidentoteuttamista ja yhteensovittamista. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnanja sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan tavoitteena on tuottaaasiakkailleen kohtuullisessa ajassa oikeat, perustellut ja yhdenmukaisetpäätökset. Valtion mielisairaalat tuottavat valtakunnallisia oikeuspsykiatrianerikoisalan hoito- ja tutkimuspalveluja. Valtion koulukotien tehtävänäon lastensuojelulain mukainen avo-, sijais- ja jälkihuolto. 01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talous HE 95/ vp (17.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan järjestämiseen 2) lääkinnällisen pelastustoimen ja poikkeusolojen valmiudesta sekä näihin liittyvien laitteiden ja kalusteiden hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen 3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen 4) tasa-arvon tietopalvelun ylläpitoon liittyviin kustannuksiin 5) yleissitovien työehtosopimusten kääntämiseen ruotsiksi. Sosiaali- ja terveysministeriö toimeenpanee hallitusohjelman ja ministeriön strategisten linjausten tavoitteita käyttäen apuna virastojen ja laitosten asiantuntemusta tulossopimuksissa sovittujen tavoitteiden mukaisesti. Sosiaali- ja terveysministeriön talous perustuu maksullisen toiminnan osalta osittain nettobudjetointiin. Toimintamenomomentille tuloutettavat tulot ovat valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla sosiaali- ja terveysministeriön määräämien perusteiden mukaisia tuloja lääkkeiden hintalautakunnan maksullisista suoritteista ja tuloja työsuojeluhallinnon maksullisista suoritteista sekä raha-automaattiavustuksista annetun lain (1056/2001) 45 :n mukaisia korvauksia Raha-automaattiyhdistyksen valvonnasta ja ohjauksesta sekä sosiaali- ja terveysministeriön peliriippuvuuden seurannan ja tutkimuksen kustannusten korvaamisesta antaman asetuksen (381/2002) nojalla rahapeliyhteisöiltä perittäviä korvauksia arpajaisiin osallistumisesta aiheutuvien ongelmien seuraamisesta ja tutkimisesta. Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut toiminnalleen seuraavat tulostavoitteet vuodelle : Toiminnallinen tehokkuus Kehitetään laskentatointa ja muuta seurantajärjestelmää Kieku-käyttöönoton yhteydessä. Maksullisen toiminnan, joka on suhteellisen vähäistä, tavoitteena on julkisoikeudellisten suoritteiden kustannusvastaavuus ja liiketaloudellisten suoritteiden osalta kannattavuus. Tuotokset ja laadunhallinta Toteutetaan ja seurataan ministeriön vastuulla olevia merkittäviä ohjelmia ja muita hankkeita, kuten Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (Kaste) ja Kansallisten sähköisten tietojärjestelmien kehittämishanke (KanTa ja Tikesos). Osallistutaan kunta- ja palvelurakennehankkeen toimeenpanoon. Jatketaan sosiaalihuollon lainsäädännön uudistuksen valmistelua tehtyjen ehdotusten pohjalta. Jatketaan terveydenhuoltolain toimeenpanoa ja intia. Aloitetaan vanhuspalvelulain toimeenpano. Otetaan huomioon alueellinen ja kuntien tasa-arvoinen kehittäminen. Lisätään tutkimus- ja kehittämislaitosten yhteistyötä alueellinen näkökulma huomioituna. Jatketaan tasa-arvon valtavirtaistamista. Vahvistetaan lainsäädännön vaikutusten intia. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 1

2 Asiakirjayhdistelmä Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Sosiaali- ja terveysministeriön henkilöstön ja henkilöstörakenteen kehittämistä jatketaan ministeriön tuottavuuden kehittämiselle asetetut tavoitteet huomioon ottaen siten, että ministeriön ydintehtävissä tarvittavat voimavarat ja osaaminen varmistetaan. Työtyytyväisyysindeksi on korkeampi kuin 3,5 (asteikolla 1 5) (v. 3,5, v ,5, v ,42). Sairauspoissaoloja on alle 10 pv/htv (v. 11,2, v ,7). Pidemmällä aikavälillä tavoitteena on saavuttaa ministeriöiden keskiarvo (v. ministeriöiden mediaani oli 8,4 pv/ htv). EU-projektien tuloja sekä muilta kansainvälisiltä tahoilta saatavia tuloja idaan kertyvän euroa ja näitä vastaavien bruttomenojen idaan olevan euroa. Viraston tulosalueittaiset menot talous Johto ja erillisyksiköt Johdon tuki hallinto- ja suunnitteluosasto Vakuutusosasto Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto Sosiaali- ja terveyspalveluosasto Työsuojeluosasto Muita työterveyshuollon koulutus tutkimus- ja kehittämistoiminta (tuke) 228 Yhteensä Toiminnan menot ja tulot varsinainen talous Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle Adoptiolautakunnan siirtoon liittyvä vähennys momentille Muu muutos 212 Tasa-arvon tietopalvelun (Minna) siirto momentille Tuottavuusohjelmavaikutusten täsmäytys kehyspäätökseen Työterveyshuollon koulutuksen määrärahan siirto momentille Varhaiskasvatuksen ja päivähoidon siirto momentille Julkisen hallinnon atk-menosäästö (HO) -236 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 2

3 Asiakirjayhdistelmä Palkkausten tarkistukset Yhteensä talous II lisätalous talous tilinpäätös Vähennyksestä euroa aiheutuu raamisopimuksen mukaisten koulutusmäärärahojen poistamisesta ja euroa siirrosta momentille kattamaan adoptiolautakunnan laajentuneita tehtäviä. IV lisätalous talous tilinpäätös tilinpäätös Eduskunnan kirjelmä EK 36/ vp (21.12.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan järjestämiseen 2) lääkinnällisen pelastustoimen ja poikkeusolojen valmiudesta sekä näihin liittyvien laitteiden ja kalusteiden hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen 3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen 4) tasa-arvon tietopalvelun ylläpitoon liittyviin kustannuksiin 5) yleissitovien työehtosopimusten kääntämiseen ruotsiksi. IV lisätalous HE 165/ vp (24.10.) Momentilta vähennetään euroa. Eduskunnan kirjelmä EK 26/ vp (27.11.) Momentilta vähennetään euroa. 02. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talous HE 95/ vp (17.9.) Momentille myönnetään euroa. Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnalle seuraavat tulostavoitteet vuodelle. Tavoitteet määritellään ministeriön ja viraston välisessä tulossopimuksessa. Vaikuttavuus Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta toimii toimialansa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena edistäen kansalaisten oikeusturvaa yhdenmukaisilla ja oikeudenmukaisilla päätöksillä. Tavoitteena on kohtuullinen käsittelyaika. Toiminnallinen tuloksellisuus ennakoitu Toiminnallinen tehokkuus Päätösten hinta (euroa/ratkaisu) Työn tuottavuus (ratkaisut/htv) Tuotokset ja laadunhallinta Vireille tulleet valitusasiat Valitusten käsittelyaika (kk) 6,0 6,0 6,0 Työn tuottavuus on laskettu seuraavien iden mukaan: päätöstä ja 31 henkilötyövuotta. Päätöksen hinta on laskettu päätöksen ja euron määrärahan mukaan. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan suoritteet eli valitusten ja poistohakemusten johdosta annetut päätökset ovat maksuttomia. Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Henkilöstön osaamisesta huolehditaan. Lautakunnan johtamisjärjestelmän toimivuutta, esimiesten johtamistaitoa ja työhyvinvointia seurataan määräajoin työtyytyväisyyskyselyin. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 3

4 Asiakirjayhdistelmä Sähköisen asianhallinnan kehittämiseen liittyvän kertamenon vähentäminen -150 Palkkausten tarkistukset 66 Yhteensä -84 talous II lisätalous talous tilinpäätös Eduskunnan kirjelmä EK 36/ vp (21.12.) Momentille myönnetään euroa. IV lisätalous HE 165/ vp (24.10.) Momentille myönnetään lisäystä euroa. Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä euroa käsittelyruuhkan purkamiseen, mistä euroa siirtona momentilta ja euroa uudelleenbudjetointina liittyen momentin vuonna myönnetyn määrärahan peruuttamiseen sekä vähennyksenä euroa raamisopimuksen mukaisten koulutusmäärärahojen poistamisesta. IV lisätalous talous tilinpäätös tilinpäätös Eduskunnan kirjelmä EK 26/ vp (27.11.) Momentille myönnetään lisäystä euroa. 03. Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talous HE 95/ vp (17.9.) Momentille myönnetään euroa. Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle seuraavat tulostavoitteet vuodelle. Tavoitteet määritellään ministeriön ja viraston välisessä tulossopimuksessa. Vaikuttavuus Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta toimii toimialansa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena kaikissa Kansaneläkelaitoksen käsittelemissä asioissa opintotukea ja työttömyysturvaa lukuun ottamatta edistäen kansalaisten oikeusturvaa toimeentuloa koskevissa asioissa tuottamalla mahdollisimman nopeasti oikeita, yhdenmukaisia ja oikeudenmukaisia päätöksiä. Tavoitteena on käsittelyajan lyhentäminen. Toiminnallinen tuloksellisuus ennakoitu Tuottavuus ja taloudellisuus Päätösten hinta (euroa/ratkaisu) Työn tuottavuus (ratkaisut/htv) Tuotokset ja laadunhallinta Vireille tulleet valitusasiat (lkm) Valitusten käsittelyaika 11,8 9 7 Vuoden luvut sisältävät lautakuntaan työllistämistoimenpiteillä työllistettyjen lisäresurssin valitusruuhkan purkamisen nopeuttamiseksi. Työn tuottavuus on laskettu illa ratkaisua ja 55 henkilötyövuotta. Päätöksen hinta on laskettu illa ratkaisua ja euron määrärahalla. Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle tehdyistä valituksista annetut päätökset ovat maksuttomia. Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Lautakunnan toimintaa tehostetaan, työprosesseja kehitetään ja parannetaan edelleen. Lisäksi henkilöstön työtä kehitetään tehtävien vaatimustason sekä työn haasteellisuuden lisäämiseksi sekä uudistetaan lautakunnan henkilöstörakennetta uusien tehtävien mukaisiksi. Henkilöstön työhyvinvointia tukevia toimenpiteitä jatketaan edelleen työpaikkaselvityksen mukaisesti. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 4

5 Asiakirjayhdistelmä Eduskunnan kertaluonteisen lisäyksen vähennys Ruuhkan purkuun liittyvä määrärahalisäys 770 Ruuhkan purkuun liittyvän kertamenon vähentäminen -200 Ruuhkan purkuun liittyvä siirto momentilta (1 htv) 70 Sähköisen asiahallinnan kehittämiseen liittyvän kertamenon vähentäminen -300 Palkkausten tarkistukset 127 Tasomuutos 25 Yhteensä -628 talous II lisätalous talous tilinpäätös Eduskunnan kirjelmä EK 36/ vp (21.12.) Momentille myönnetään euroa. IV lisätalous HE 165/ vp (24.10.) Momentilta vähennetään euroa. Vähennys aiheutuu raamisopimuksen mukaisten koulutusmäärärahojen poistamisesta. IV lisätalous talous tilinpäätös tilinpäätös Eduskunnan kirjelmä EK 26/ vp (27.11.) Momentilta vähennetään euroa. 04. Valtion mielisairaaloiden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talous HE 95/ vp (17.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) tieteellisestä tutkimustyöstä ja yliopisto-opetuksesta aiheutuneiden menojen sekä muiden toimintamenojen maksamiseen 2) vaarallisten ja vaikeahoitoisten lasten ja nuorten psykiatrisen hoitoyksikön palvelujen kysynnän vaihtelusta aiheutuvien menojen maksamiseen 3) maatalousavustuksia vastaavien menojen maksamiseen 4) sairaaloiden yleishallinnosta ja ohjauksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuviin kustannuksiin. Valtion mielisairaaloiden menot katetaan pääasiassa kuntien maksamilla korvauksilla. Kunnilta perittävät korvaukset hinnoitellaan valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla sosiaali- ja terveysministeriön määräämien liiketaloudellisten perusteiden mukaisesti. Asiakasmaksut peritään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992) annetun lain mukaisesti. Valtion mielisairaaloille asetetaan alustavasti seuraavat tulostavoitteet vuodelle. Tavoitteet määritellään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja mielisairaaloiden välisissä tulossopimuksissa. Toiminnallinen tuloksellisuus Sairaaloiden toiminnassa painottuu oikeuspsykiatrinen erityisosaaminen ja hoitotoimintaa tukevan tieteellisen tutkimustyön merkitys kasvaa. Hoidon laatuun ja hoidon tulosten seurantaan kiinnitetään edelleen huomiota terapeuttisia valmiuksia lisäämällä. Lisäksi parannetaan toiminnan mittausmenetelmiä ja seurantajärjestelmiä. Valtion mielisairaalat toimivat tehokkaasti ja taloudellisesti huolehtien samalla toimintansa laadun kehittämisestä. Maksullisen toiminnan tuotoilla katetaan kustannukset. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 5

6 Asiakirjayhdistelmä Valtion mielisairaaloiden rahoitusrakenne htv varsinainen talous htv htv Toimintamenomääräraha Liiketaloudelliset suoritteet Ulkopuolinen rahoitus yhteensä Yhteensä Toiminnan menot ja tulot varsinainen talous Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta 347 siirtynyt seuraavalle vuodelle 691 Mielisairaaloiden tuottavuuden (laskutettujen hoito- ja mielentilatutkimuspäivien määrä/henkilötyövuodet) kehitys Niuvanniemen aikuisosastot 181, Niuvanniemen nuoriso-osasto 88, Vanhan Vaasan aikuisosastot 211, Mielisairaaloiden taloudellisuuden (kokonaiskustannukset/laskutetut hoito- ja mielentilatutkimuspäivät) itu kehitys Niuvanniemen aikuisosastot 340, Niuvanniemen nuoriso-osasto 847, Vanhan Vaasan aikuisosastot 320, Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 6

7 Asiakirjayhdistelmä Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (liiketaloudelliset suoritteet, euroa) varsinainen talous Maksullisen toiminnan tuotot suoritteiden myyntituotot muut tuotot Tuotot yhteensä Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Mielisairaaloiden idaan tuottavan asiakkailleen mm. seuraavat suoritteet Hoitopotilaiden hoitovuorokausia Mielentilatutkimushoitovuorokausia Mielentilatutkimuksia Alaikäisten hoitoyksikön hoitopäiviä Alaikäisten hoitoyksikön mielentilatutkimusvuorokausia Alaikäisten hoitoyksikön mielentilatutkimuksia Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Henkilöstön uudistumista ja työkykyä tuetaan kehittämällä muun muassa erityistason psykiatrisen sairaanhoidon vaatimuksiin entistä paremmin sopivia hoitomenettelyjä sekä tehostamalla työnohjausjärjestelmää ja työhyvinvointiohjelmia. Tavoitteena on vähentää sairauspäiviä ja parantaa työterveysindeksiä. Henkilöstön täydennyskoulutusta tuetaan. Sisäisen erityistason täsmäkoulutusta lisätään. talous talous tilinpäätös Eduskunnan kirjelmä EK 36/ vp (21.12.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) tieteellisestä tutkimustyöstä ja yliopisto-opetuksesta aiheutuneiden menojen sekä muiden toimintamenojen maksamiseen 2) vaarallisten ja vaikeahoitoisten lasten ja nuorten psykiatrisen hoitoyksikön palvelujen kysynnän vaihtelusta aiheutuvien menojen maksamiseen 3) maatalousavustuksia vastaavien menojen maksamiseen 4) sairaaloiden yleishallinnosta ja ohjauksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuviin kustannuksiin. 05. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisten lastensuojeluyksiköiden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talous HE 95/ vp (17.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) koulukotien sekä vankilan perheosaston sisällölliseen kehittämiseen ja toiminnan tukemiseen 2) oppilashoitopaikka- ja koulupaikkakysynnän sekä vankilan perheosaston paikkakysynnän vuosittaisen vaihtelun tasaamiseen 3) alueelliseen lastensuojelutyöhön Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 7

8 Asiakirjayhdistelmä 4) kansainväliseen ja lähialueyhteistyöhön 5) perhekotitoiminnasta aiheutuvien palkkioiden ja muiden menojen maksamiseen 6) koulukotien yleishallinnosta ja ohjauksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuvien kustannusten maksamiseen 7) koulukotien maatila- ja metsätaloudesta aiheutuvien menojen maksamiseen 8) koulukotioppilaille tarkoitetun kuukausirahan ja heidän vanhemmilleen tarkoitetun ateriakorvauksen maksamiseen 9) koulukodissa osana erikoistumisopintojaan työskentelevän, lasten- tai nuorisopsykiatriaan erikoistuvan lääkärin palkkaukseen. Valtion koulukotien menot katetaan pääasiassa kuntien maksamilla korvauksilla. Koulukodeissa annettavan perusopetuksen ja muun opetustoimen piiriin kuuluvan toiminnan rahoitukseen sovelletaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) säädöksiä. Rahoitusjärjestelmä perustuu laskennallisiin yksikköhintoihin, jotka opetus- ja kulttuuriministeriö määrää ja valtioneuvosto vahvistaa ennalta seuraavaa vuotta varten. Oppilaille ja heidän vanhemmilleen maksettavat korvaukset perustuvat lastensuojelulakiin (417/2007), -asetukseen (1010/1983) ja sosiaalihuoltolakiin (710/1982). Kunnilta perittävät korvaukset hinnoitellaan valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla sosiaali- ja terveysministeriön määräämin liiketaloudellisin perustein. Valtion koulukodeille asetetaan alustavasti seuraavat tulostavoitteet vuodelle. Tavoitteet määritellään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja koulukotien välisissä tulossopimuksissa. Vaikuttavuus Valtion koulukotitoiminnan vaikuttavuutta tullaan lisäämään vuonna 2010 käynnistetyllä valtion koulukotien hallinnollisen rakenteen konserninomaiseen kehittämiseen tähtäävällä työllä. Huume-, lääke- ja/tai alkoholiongelmista sekä mielenterveyden häiriöistä kärsivien lasten ja nuorten auttamiseen kiinnitetään koulukotitoiminnan kehittämisessä entistä enemmän huomiota. Voimavaroja suunnataan koulukotityön sisältöä, laatua, asiakaslähtöisyyttä ja tuloksellisuutta koskevaan tutkimus- ja kehittämistyöhön. Toiminnan laatua ja laatuajattelua kehitetään edelleen. Lasten ja nuorten psykososiaalista hoitoa kehitetään yhteistyössä lasten ja nuorten psykiatristen hoitoyksiköiden kanssa. Vankilan perheosastolla turvataan sijoitettujen lasten mahdollisuus turvallisiin varhaisen vuorovaikutuksen kokemuksiin sekä hyvään hoitoon ja huolenpitoon. Palvelujen ostajien eli kuntien muuttuviin tarpeisiin vastataan joustavasti. Toiminnallinen tuloksellisuus Koulukodit toimivat tehokkaasti, taloudellisesti ja asiakassuuntautuneesti ja niiden laatu ja kustannusvaikuttavuus paranee. Maksullisen toiminnan tuotoilla katetaan kustannukset. Vankilan perheosastolle asetetaan alustavasti seuraavat tulostavoitteet vuodelle. Tavoitteet määritellään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja vankilan perheosaston välisessä tulossopimuksessa. Valtion koulukotien sekä vankilan perheosaston rahoitusrakenne htv varsinainen talous htv htv Toimintamenomääräraha 551 6, , ,5 Liiketaloudelliset suoritteet , , ,5 Yhteensä Toiminnan menot ja tulot varsinainen talous Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 8

9 Asiakirjayhdistelmä varsinainen talous Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta 635 siirtynyt seuraavalle vuodelle 551 Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (liiketaloudelliset suoritteet, euroa) varsinainen talous Maksullisen toiminnan tuotot suoritteiden myyntituotot muut tuotot Tuotot yhteensä tästä toimintamenomomentille nettouttamattomat tuotot Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon ulkopuolisena rahoituksena saatavat maatalousavustukset. Koulukotien maksullisen toiminnan tuotoilla katetaan 100 % niiden kustannuksista. Koulukotien idaan tuottavan maksullisina palveluina muun muassa seuraavat palvelut asiakkailleen. Eräitä maksullisen toiminnan asiakassuoritteita toteutunut Koulukodit Hoitovuorokausi , Hoitovuorokausi erityisessä huolenpidossa Koulupäivä Jälkihuoltovuorokausi Vankilan perheosasto Hoitovuorokausi Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Henkilöstön jaksamista vahvistetaan säännöllisellä työnohjauksella ja tukemalla koulutukseen hakeutumista. talous II lisätalous talous tilinpäätös Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 9

10 Asiakirjayhdistelmä Eduskunnan kirjelmä EK 36/ vp (21.12.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) koulukotien sekä vankilan perheosaston sisällölliseen kehittämiseen ja toiminnan tukemiseen 2) oppilashoitopaikka- ja koulupaikkakysynnän sekä vankilan perheosaston paikkakysynnän vuosittaisen vaihtelun tasaamiseen 3) alueelliseen lastensuojelutyöhön 4) kansainväliseen ja lähialueyhteistyöhön 5) perhekotitoiminnasta aiheutuvien palkkioiden ja muiden menojen maksamiseen 6) koulukotien yleishallinnosta ja ohjauksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuvien kustannusten maksamiseen 7) koulukotien maatila- ja metsätaloudesta aiheutuvien menojen maksamiseen 8) koulukotioppilaille tarkoitetun kuukausirahan ja heidän vanhemmilleen tarkoitetun ateriakorvauksen maksamiseen 9) koulukodissa osana erikoistumisopintojaan työskentelevän, lasten- tai nuorisopsykiatriaan erikoistuvan lääkärin palkkaukseen. 21. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha (siirtomääräraha 2 v) Talous HE 95/ vp (17.9.) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla tuottavuuden edistämiseen tähtäävien investointien, tutkimusten, selvitysten sekä koulutus- ja muiden palvelujen hankkimiseen. Henkilötyövuosivähennyksiin liittyvistä palkkausrahojen vähennyksistä osa jää hallinnonalan käyttöön käytettäväksi erityisesti tuottavuutta edistäviin hallinnonalan hankkeisiin. Valviran tuottavuusohjelmaan (mom ) liittyvien vähennysten palautus -72 Julkisen hallinnon atk-menosäästö (HO) -950 Yhteishankintojen lisääminen (HO) -399 Tasomuutos 818 Yhteensä -603 talous II lisätalous talous Eduskunnan kirjelmä EK 36/ vp (21.12.) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla tuottavuuden edistämiseen tähtäävien investointien, tutkimusten, selvitysten sekä koulutus- ja muiden palvelujen hankkimiseen. IV lisätalous HE 165/ vp (24.10.) Momentilta vähennetään euroa. Vuoden talousssa myönnetystä kaksivuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan euroa. Vähennys on siirtoa momentille ja vuoden määrärahan peruuttaminen budjetoidaan uudelleen vuodelle momentille Määrärahan peruuttaminen on otettu huomioon momentin tulossa. IV lisätalous talous tilinpäätös Eduskunnan kirjelmä EK 26/ vp (27.11.) Momentilta vähennetään euroa. Vuoden talousssa myönnetystä kaksivuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan euroa. 25. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliset sähköiset asiakastietojärjestelmät (siirtomääräraha 3 v) Talous HE 95/ vp (17.9.) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) KanTa-hankkeen strategiseen suunnitteluun ja operatiiviseen suunnitteluun ja ohjaukseen (STM, THL) 2) KanTa-hankkeeseen liittyvien kansallisten määrittelyjen tekemiseen ja ylläpitoon (THL) 3) korvauksen maksamiseen Kansaneläkelaitokselle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain (159/2007) ja sähköisestä lääkemääräyksestä annetun lain (61/2007) mukaisesti KanTapalveluiden (kansallinen potilastietojen sähköinen arkis- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 10

11 Asiakirjayhdistelmä tointipalvelu, reseptikeskus, sekä kansalaisen omien sähköisten resepti- ja asiakastietojen katselupalvelu ja potilaan tiedonhallintapalvelu) kehittämiseen (Kela) 4) sosiaalihuollon sähköisen asiakastietojärjestelmän strategiseen suunnitteluun (STM) sekä operatiiviseen suunnitteluun ja ohjaukseen (THL) 5) valtionavustusten myöntämiseen sosiaali- ja terveydenhuollon paikallisen ja tietojärjestelmäinfrastruktuurin tehostamiseksi (THL) 6) järjestelmän kehittämisyhteistyön, käyttöönoton ja levittämisen koordinointiin (THL) 7) enintään 22 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen vuodessa KanTa-hankkeen operatiivista suunnittelua ja ohjausta, kansallisten määrittelyjen tekemistä ja ylläpitoa ja järjestelmän kehittämistä sekä käyttöönottoa varten enintään ohjelmakauden loppuun saakka. Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisten sähköisten asiakastietojärjestelmien strategisesta suunnittelusta ja ohjauksesta. Kansaneläkelaitoksen tehtävänä on sähköisen asiakastietoarkiston rakentaminen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain (159/2007) ja sähköisestä lääkemääräyksestä annetun lain (61/2007) mukaisesti. Rekisterin rakentaminen jatkuu vuonna. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteyteen perustettu operatiivinen yksikkö koordinoi KanTa-hankkeen kansallisen määrittelytyön, ohjauksen, toimeenpanon ja kehittämisen, vastaavan työn sosiaalihuollon alueella sekä EU-tason yhteistyön (epsoshanke). Sosiaalihuollon sähköisen asiakastietojärjestelmän rakentamisen kokonaisuuden määrittely ja toimeenpano jatkuu. Momentin määrärahaa on tarkoitus käyttää myös valtionavun maksamiseen kunnille ja kuntayhtymille sekä tarvittaessa muille tahoille sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmäkokonaisuuden paikallisen ja alueellisen infrastruktuurin selkiyttämiseen ja tehostamiseen. Määrärahan itu käyttö Sosiaali- ja terveysministeriö Strateginen suunnittelu ja ohjaus (STM) 400 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Toimeenpanon operatiivinen johtaminen Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisten määrittelyjen tekeminen ja ylläpito Valtionavustukset paikallisen ja alueellisen tietojärjestelmäinfrastruktuurin tehostamiseksi Yhteensä KanTa-palvelujen ylläpitoon varattujen määrärahojen siirto momentille Tasomuutos 300 Yhteensä talous II lisätalous talous tilinpäätös Täydentävä talous HE 166/ vp (22.11.) Määrärahaa saa käyttää: 5) valtionavustusten myöntämiseen sosiaali- ja terveydenhuollon paikallisen ja tietojärjestelmäinfrastruktuurin tehostamiseksi (STM, THL). Päätösosan kappaleen kohta 5) korvaa talousesityksen momentin päätösosan toisen kappaleen kohdan 5). talous II lisätalous talous tilinpäätös Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 39/ vp (13.12.) Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien kehittäminen on edennyt monin osin hitaasti ja hajanaisesti. Syyskuun 1. päivänä voimaan tullut tietohallintolaki (634/) antaa kuitenkin ohjaaville ministeriöille uusia toimintavalmiuksia ja työvälineitä johtaa tietohallintoa ja tietojärjestelmien kehitystä. Myönteistä on, että kansallinen potilastietoarkisto (KanTa) on edennyt kuluvan vuoden aikana hyvin. Lainsäädännön mukaan sähköinen resepti on määrä ottaa käyttöön julkisessa terveydenhuollossa maaliskuun loppuun mennessä, mutta käytännössä apteekeilla on jo nyt toimintavalmius sähköisen reseptin käyttöön koko maassa; julkisen terveydenhuollon organisaatioista noin puolet käyttää sähköistä reseptiä. Myös sähköisen potilastiedon arkistoa (earkisto) on pilotoitu ja sen vaiheittaista käyttöönottosuunnitelmaa valmistellaan. Valiokunta pitää tärkeänä, että hankkeet etenevät sovitun aikataulun mukaisesti ja että tietojärjestelmien riittä- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 11

12 Asiakirjayhdistelmä vä yhteentoimivuus niin paikallisella kuin myös valtakunnallisella tasolla varmistetaan. On myös huolehdittava siitä, että järjestelmät parantavat työn tehokkuutta ja mielekkyyttä ja lisäävät palveluiden laatua. Eduskunnan kirjelmä EK 36/ vp (21.12.) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) KanTa-hankkeen strategiseen suunnitteluun ja operatiiviseen suunnitteluun ja ohjaukseen (STM, THL) 2) KanTa-hankkeeseen liittyvien kansallisten määrittelyjen tekemiseen ja ylläpitoon (THL) 3) korvauksen maksamiseen Kansaneläkelaitokselle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain (159/2007) ja sähköisestä lääkemääräyksestä annetun lain (61/2007) mukaisesti KanTapalveluiden (kansallinen potilastietojen sähköinen arkistointipalvelu, reseptikeskus, sekä kansalaisen omien sähköisten resepti- ja asiakastietojen katselupalvelu ja potilaan tiedonhallintapalvelu) kehittämiseen (Kela) 4) sosiaalihuollon sähköisen asiakastietojärjestelmän strategiseen suunnitteluun (STM) sekä operatiiviseen suunnitteluun ja ohjaukseen (THL) 5) valtionavustusten myöntämiseen sosiaali- ja terveydenhuollon paikallisen ja tietojärjestelmäinfrastruktuurin tehostamiseksi (STM, THL) 6) järjestelmän kehittämisyhteistyön, käyttöönoton ja levittämisen koordinointiin (THL) 7) enintään 22 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen vuodessa KanTa-hankkeen operatiivista suunnittelua ja ohjausta, kansallisten määrittelyjen tekemistä ja ylläpitoa ja järjestelmän kehittämistä sekä käyttöönottoa varten enintään ohjelmakauden loppuun saakka. I lisätalous HE 52/ vp (23.5.) Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää enintään 30 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen vuodessa KanTa-hankkeen operatiivista suunnittelua ja ohjausta, kansallisten määrittelyjen tekemistä ja ylläpitoa ja järjestelmän kehittämistä sekä käyttöönottoa varten enintään ohjelmakauden loppuun saakka. Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa. I lisätalous talous tilinpäätös tilinpäätös Eduskunnan kirjelmä EK 21/ vp (19.6.) Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää enintään 30 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen vuodessa KanTa-hankkeen operatiivista suunnittelua ja ohjausta, kansallisten määrittelyjen tekemistä ja ylläpitoa ja järjestelmän kehittämistä sekä käyttöönottoa varten enintään ohjelmakauden loppuun saakka. 29. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (määräraha) Talous HE 95/ vp (17.9.) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää myös lähialueyhteistyöhön käytettyjen ja kotimaasta hankittujen palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäveromenojen maksamiseen. Tasomuutos 900 Yhteensä 900 talous II lisätalous talous tilinpäätös Eduskunnan kirjelmä EK 36/ vp (21.12.) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää myös lähialueyhteistyöhön käytettyjen ja kotimaasta hankittujen palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäveromenojen maksamiseen. 66. Kansainväliset jäsenmaksut ja maksuosuudet (siirtomääräraha 2 v) Talous HE 95/ vp (17.9.) Momentille myönnetään euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 12

13 Asiakirjayhdistelmä Määrärahaa saa käyttää kansainvälisten järjestöjen ja laitostenjäsenmaksujen, maksuosuuksien ja erityisohjelmien tukemisesta aiheutuvienmenojen maksamiseen. talous talous tilinpäätös Terveyden edistämisen konferenssin järjestämiseen liittyvän kertamenon vähennys -500 Yhteensä -500 Eduskunnan kirjelmä EK 36/ vp (21.12.) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää kansainvälisten järjestöjen ja laitostenjäsenmaksujen, maksuosuuksien ja erityisohjelmien tukemisesta aiheutuvienmenojen maksamiseen. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 13

3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen

3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen Talous 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Luvun menot koostuvat sosiaali- ja terveysministeriön, työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan, sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan sekä Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen

3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen 01. Hallinto Talousesitys HE 134/ vp (15.9.) S e l v i t y s o s a : Luvun menot koostuvat sosiaali- ja terveysministeriön, työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan, sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Maahanmuuttoviraston ja valtion vastaanottokeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousesitys HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 39 229 000 euroa. 1)

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousesitys Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 429 907 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousesitys Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousesitys Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

04. Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksut

04. Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksut 04. Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksut 03. Apteekkimaksut Momentille arvioidaan kertyvän 160 000 000 euroa. Selvitysosa: Tulot ovat apteekkimaksusta annetun lain (148/1946) mukaisia maksuja.

Lisätiedot

Selvitysosa: Tulot ovat apteekkimaksusta annetun lain (148/1946) mukaisia maksuja.

Selvitysosa: Tulot ovat apteekkimaksusta annetun lain (148/1946) mukaisia maksuja. 03. Apteekkimaksut Momentille idaan kertyvän 159 800 000 euroa. Selvitysosa: Tulot ovat apteekkimaksusta annetun lain (148/1946) mukaisia maksuja. Apteekkimaksusta annetun lain taulukkoa on tarkoitus tarkistaa

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 53 318 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Sisäministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

01. Sosiaali- ja terveysministeriö

01. Sosiaali- ja terveysministeriö S e l v i t y s o s a : 01. Sosiaali- ja terveysministeriö Perustehtävien ohella sosiaali- ja terveysministeriö keskittyy pääluokkaperustelujen selvitysosassa asetettujen hallinnonalan strategisten linjausten

Lisätiedot

01. Sosiaali- ja terveysministeriö

01. Sosiaali- ja terveysministeriö 01. Sosiaali- ja terveysministeriö S e l v i t y s o s a : Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa ja ohjaa sosiaaliturvan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämistä ja toimintapolitiikkaa.

Lisätiedot

Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT

Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT 03. Apteekkimaksut Momentille idaan kertyvän 143 500 000 euroa. Selvitysosa: Tulot ovat apteekkimaksusta annetun lain (148/1946) mukaisia maksuja. Hallitus antaa

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

33. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala

33. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala 03. Apteekkimaksut Momentille arvioidaan kertyvän 146 000 000 euroa. Selvitysosa: Tulot ovat apteekkimaksusta annetun lain (148/1946) mukaisia maksuja. Apteekkimaksusta annetun lain 2 :n taulukkoa on tarkoitus

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :nmukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseensuorittamiseen saa käyttää muun

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saadaan käyttää

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS Vuoden tiedot tulossopimuksen mukaiset PRH Dnro: 147/20/11 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 2 (6) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2007 Tilastokeskuksen vuoden 2007 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen vuosia 2007-2011

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousesitys HE 131/ vp (15.9.) Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE KUV/1071/21/ 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 789 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden

Lisätiedot

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Pääluokan perusteluissa todetaan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet valtioneuvoston kanslian osalta. Vaikuttavuuden arviointi tehdään vuonna 2014. Hallitusohjelman

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristö Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Sosiaaliturvan lähivuosien kehitykseen vaikuttavia tekijöitä ovat väestön ikääntyminen ja toimintakyky,

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 30 970 000 euroa. Vähennys

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Hallituksen esittämällä tavalla muutettavan Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten muun sosiaaliturvan rahastoon kuuluvien etuuksien

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Dnro 78/20/06 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2007 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 02. Elintarviketurvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 41 346 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) eläinlääkintävahinkojen

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristö Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Sosiaaliturvan lähivuosien kehitykseen vaikuttavia tekijöitä ovat väestön ikääntyminen ja toimintakyky,

Lisätiedot

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille. 90. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Kioton joustomekanismit Tavoitteena on vahvistaa Suomen toimintaa kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, mihin pyritään mm. toteuttamalla Kioton pöytäkirjan

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa.

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. 01. Energiamarkkinaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 2 088 000 euroa. Selvi ty so sa: Energiamarkkinaviraston tehtävänä on valvoa ja edistää sähkö- ja maakaasumarkkinoiden

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. SAATE TK-21-837-10 7.4.2011 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saadaan käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Hallituksen esittämällä tavalla muutettavan Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten muun sosiaaliturvan rahastoon kuuluvien etuuksien

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä - erityisvastuualue - sote-kehittäminen Pohjois-Suomen Kaste - aluejohtoryhmän puoliväliriihi 28.2.2014 Apulaisosastopäällikkö Olli Kerola, STM

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Hallituksen esittämällä tavalla muutettavan Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten muun sosiaaliturvan rahastoon kuuluvien etuuksien

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010 1(5) Pvm Datum 342009 Dnro Dnr TK-21-893-08 Vastaanottaja Mottagare Valtiovarainministeriö Kirjaamo Viite Ref Asia Ärende VM/13/02020101/2009, ohje 522009 Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Lisätiedot

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma ----- 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 549 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin maksut,

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto S e l v i t y s o s a : Tilastokeskus on valtion tilastotoimen yleisviranomainen, joka tilastojen laadinnan lisäksi huolehtii kansallisen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Ulkoasiainhallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 201 254 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kunniakonsulien

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 61 000 euroa. 2013 IV lisätalousarvio

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 Dnro 25/20/2005 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2006 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KUV/1543/21/2011 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 838 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 21 883 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) oppimateriaalin

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 75 000

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

70. Viestintävirasto

70. Viestintävirasto 70. Viestintävirasto S e l v i t y s o s a : Viestintäviraston toiminnan tavoitteena ovat monipuoliset, toimivat ja turvalliset viestintäyhteydet kaikille Suomessa. Viraston vuoden painopisteitä ovat tietoturvallinen

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 Talousarvio 01. Viestintäviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 11 049 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksujen maksamiseen.

Lisätiedot

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Espoo Ei julkinen E/80/223/2015 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2016 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 VaV kunta- ja terveysjaosto (KutJ) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee 13,8 mrd.

Lisätiedot

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa ja turvallisuutta sekä kehittämällä ja tukemalla

Lisätiedot

Kehykset Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous)

Kehykset Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous) Kehykset 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous) Hallintovaliokunta (HaV) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 Yleistä Pääluokan määrärahataso

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2008 Korjattu 2.4.2008 Asiakirja ei ole julkinen ennen valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksen julkistamista, joka

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Asiakirjayhdistelmä 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto edistää alueellista yhdenvertaisuutta hoitamalla lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä

Lisätiedot

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ei julkinen GTK/373/02.00/2016 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2017 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristö Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Sosiaaliturvan lähivuosien kehitykseen vaikuttavia tekijöitä ovat väestön ikääntyminen ja toimintakyky,

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään

Lisätiedot

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 300 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAI- SEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 55/20/09 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 Talousarvio 02. (29.01.02, 03 ja 30.20, osa) Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 46 077 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) oppimateriaalin

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 Talousarvio 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 609 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksujen

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2011

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2011 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 42/20/10 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2013

Asiakirjayhdistelmä 2013 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 95/ vp (17.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 424 094 000 Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y

Lisätiedot

29.88.22 ARKISTOLAITOS

29.88.22 ARKISTOLAITOS 14.3.2006 TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 29.88.22 ARKISTOLAITOS KANSALLISARKISTO 1 29.88.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 435 000 euroa.

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään

Lisätiedot

TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2008

TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2008 TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2008 1/26 Talousarvioesitys vuodelle 2008 33.14 Niuvanniemen sairaala Sairaalan perustehtävä Niuvanniemen sairaalan tehtävänä on tuottaa valtakunnallisia oikeuspsykiatrian erikoisalan

Lisätiedot