40. Valtion alue- ja paikallishallinto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "40. Valtion alue- ja paikallishallinto"

Transkriptio

1 Asiakirjayhdistelmä 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto edistää alueellista yhdenvertaisuutta hoitamalla lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueilla. Virasto edistää perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Rekisterihallinnon paikallisviranomaisina toimii 11 maistraattia, joiden toimialueena on yksi tai useampia kihlakuntia. Ahvenanmaalla rekisterihallinnon paikallisviranomaisen tehtäviä hoitaa Ahvenanmaan valtionvirasto. Maistraatit tarjoavat ihmisen koko elämänkaaren kattavia, laadukkaita rekisteri- ja oikeusturvapalveluja. Maistraatit hoitavat väestökirjanpidon, kaupparekisterin ja yhdistysrekisterin paikallisviranomaisen tehtäviä, yleishallintotehtäviä ja holhousviranomaisen tehtäviä. Lisäksi maistraateille kuuluu kuluttajaneuvonnan toiminnan järjestäminen. Valtiovarainministeriö asettaa valtion alue- ja paikallishallinnolle seuraavat vaikuttavuustavoitteet vuodelle : Perusoikeudet ja oikeusturva toteutuvat. Peruspalvelujen saatavuus turvataan ja alueen asukkaiden hyvinvointi lisääntyy. Asuin-, työ- ja elinympäristön terveellisyys ja turvallisuus paranee. Maistraatin palvelut varmistavat tehokkaan ja sujuvan sekä asiakkaiden kannalta helpomman asioinnin. Edunvalvontaa tarvitsevat henkilöt saavat asiansa hoidettua etunsa mukaisesti. 01. Aluehallintoviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös hankkeisiin, joihin saadaan EU-rahoitusta. S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirastoille asetetaan strategisissa tulossopimuksissa toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet, joiden toteutumista arvioidaan ministeriöiden, keskushallintoviranomaisten ja aluehallintovirastojen välisissä tulosneuvotteluissa ja arviointiraporteissa. Toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet Tuotokset ja laadunhallinta Käsittelyajat keskimäärin, kk Kunnalliskantelut, sosiaali- ja terveystoimen, sivistystoimen ja ympäristöterveydenhuollon kantelut 8 Sivistystoiminnan valitukset ja lausunnot 3 Oppilasarvioinnin oikaisupyynnöt 2 Kilpailuasiat, selkeästi vähämerkitykselliset tapaukset 1 Kiinteistön- ja vuokrahuoneistojen välittäjien rekisteröintipäätökset 1 Kiinteistön- ja vuokrahuoneistojen välittäjien kantelut 9 Uutta toimintaa ja toiminnan muutoksia koskevat ympäristönsuojelulain mukaiset lupa-asiat 10 Ympäristönsuojelulain mukaiset lupa- ja ilmoitusasiat 12 Vesilain mukaiset lupa-asiat 9 Pelastustoimen kantelut 6 Pelastustoimen valtionavustukset (SM:n määrärahapäätöksen saamisesta) 1 Alkoholiluvat 1 Yksityisen sosiaali- ja terveyshuollon palveluntuottajien luvat 2 Ympäristöterveydenhuollon luvat ja päätökset 6 Valvontakäynnit % toimintayksiköistä Yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden valvonta, ympärivuorokautista hoitoa antavat toimintayksiköt 10 Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden valvonta, ympärivuorokautista hoitoa antavat toimintayksiköt 10 Toteutetut arvioinnit, % Ympäristöterveydenhuollon ohjaus ja valvonta: kuntien ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmista ja niiden toteutumista arvioidaan 33 Asiakaskyselyn tulokset, asteikko 0 5 Tyytyväisyys palvelualttiuteen 4 Tyytyväisyys yhteistyökykyyn 4 Henkilöstövoimavarojen hallinnan ja kehittämisen tavoitteet Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 Asiakirjayhdistelmä Henkilötyövuosien kehitys Vakinaisia/määräaikaisia, % Työtyytyväisyysindeksi, asteikko 1 5 3,25 3,3 3,3 Sairauspoissaolot, pv/htv 10,05 10,0 9,5 Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt seuraavalle vuodelle Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) Julkisoikeudelliset suoritteet Maksullisen toiminnan tuotot Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Liiketaloudelliset suoritteet Maksullisen toiminnan tuotot Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Palkkausten tarkistukset 902 Määrärahalisäys tietohallinnon kehittämiseen Siirto momentilta (Arkistokokoelmien seulonta- ja järjestämishankkeeseen) 400 Tuottavuustoimet (-12 htv) -540 Toimintamenosäästö (HO) -520 Yhteishankintojen lisääminen (HO) -208 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 Asiakirjayhdistelmä Tasomuutos -241 Yhteensä III lisä tilinpäätös Maistraattien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. S e l v i t y s o s a : Toiminnallisen tuloksellisuuden Toimenpiteet tavoitteet Edunvalvonnan asiakkaat saavat asiantuntevaa palvelua ja käsittelyajat pysyvät palvelutavoitteiden mukaisina. Kuluttajaneuvonnan asiakas saa laadukasta palvelua riittävästi koko maassa. Maistraatin palvelut ovat parantuneet, monipuolistuneet ja yhdenmukaistuneet. Maistraatit tehostavat ja yhtenäistävät tilintarkastusprosessejaan keskittyen erityisesti riskialttiisiin tileihin sekä ottavat käyttöön työtä helpottavat menettelyt, jotka ovat mahdollisia holhoustoimilain muutosten tultua voimaan 1.5. lukien. Maistraatit edistävät edunvalvontavaltuutuksen käyttöön ottoa. Maistraatit kehittävät yhdessä Kuluttajaviraston kanssa asiakas- ja puhelinpalvelun prosessin sujuvuutta ja huolehtivat kuluttajaneuvontapalvelun riittävästä resursoinnista. Maistraattien palvelujen tuottamista yhteispalveluna laajennetaan. Sähköistä asiointia kehitetään vuosille laaditun strategian mukaisesti. Maistraattien toimialueiden laajentuessa toimintatapoja yhdenmukaistetaan, erikoistumistehtäviä lisätään erityisesti uusien maistraattikokonaisuuksien sisällä. Tehtävien tasaamista jatketaan. Vesikulkuneuvorekisterin tietopalvelu otetaan tuotantokäyttöön vesikulkuneuvorekisterin tultua uuden lain mukaiseksi Yritys- ja yhteisötietojärjestelmän sähköisen asioinnin ensimmäinen osuus sekä kauppa-, säätiö- ja yrityskiinnitysrekisterin uudistettu sähköinen tietopalvelu on tuotantokäytössä. Maistraatit jatkavat omalta osaltaan palvelujen tunnetuksi tekemistä ja ohjaavat asiakkaita niiden käyttöön sekä opastavat käytössä. Vakinaisten osoitteiden oikeellisuus on 99,0 %. antamien ohjeiden mukaan yh- Maistraatit edistävät VRK:n teistyössä kuntien kanssa pysyvän rakennustunnuksen käyttöönottoa sekä toteuttavat rakennus- ja kiinteistötietojen rekisteröinnin uudistamisen edellytyksenä olevat laadunparannustoimenpiteet. Maistraatit ottavat vastaan ja tallentavat muuttoilmoituksia sovitun työnjaon mukaisesti huolehtien väestötietojärjestelmään rekisteröitävien henkilöiden osoitetietojen korkeasta laadusta. Muuttoilmoitusten käsittelyprosessin muutosten vaikutukset huomioidaan tehtävää hoidettaessa. Alueelliset palvelutavoitteet Edunvalvontaan määrääminen maistraatin päätöksellä ratkaistut, aika enintään kk 4 hakemukset käräjäoikeudelle, aika enintään kk 4 Edunvalvonta-tilintarkastus vuositilit tarkastettu tilin saapumisesta maistraattiin, keskimäärin sa 6 kk kulues- päätöstilit tarkastettu tilin saapumisesta maistraattiin, keskimäärin sa 2 kk kulues- Lupa-asiat ratkaisut hakemuksen saapumisesta maistraattiin, aika keskimäärin kk 2 Julkinen notaari palvelujen saanti, enintään pv. 2 Muuttoilmoituspalvelu palvelupuhelimeen vastausaika normaalitilanteessa, enintään min. 1 Kaupparekisteri asunto-osakeyhtiöiden kaupparekisteri-ilmoitusten käsittely, aika keskimäärin kk 0,5 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 Asiakirjayhdistelmä Henkilöstövoimavarojen hallinnan ja kehittämisen tavoitteet Henkilötyövuosien kehitys Vakinaisia/määräaikaisia (%) Työtyytyväisyysindeksi, asteikko 1 5 3,29 3,3 3,3 Sairauspoissaolot, pv/htv 11,6 10,0 10,0 Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) Julkisoikeudelliset suoritteet Maksullisen toiminnan tuotot Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Liiketaloudelliset suoritteet Maksullisen toiminnan tuotot Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Palkkausten tarkistukset 513 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 Asiakirjayhdistelmä Siirto momentilta (Maistraattien perhelehtien digitointi) Tuottavuustoimet (-25 htv) -550 Toimintamenosäästö (HO) -328 Yhteishankintojen lisääminen (HO) -130 Tasomuutos 272 Yhteensä III lisä tilinpäätös Alue- ja paikallishallinnon tukitoimet (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) valtion keskushallinnon toimintojen alueellistamisen hallinnointiin 2) aluehallintouudistuksesta aiheutuviin tietojärjestelmien ja muiden tarvittavien muutosten suunnittelu- ja muutostöihin 3) valtion alueellisten ja paikallisten hallintorakenteiden kehittämiseen 4) Kainuun hallintokokeilun seurantaan ja sen perusteella tehtyjen ehdotusten edellyttämään valmisteluun 5) viranomaisten yhteisten asiakaspalvelumuotojen kehittämiseen ja yhteispalvelun hallinnointiin tilinpäätös Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

40. (28.01, osa) Valtion alue- ja paikallishallinto

40. (28.01, osa) Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. (28.01, osa) Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Valtion aluehallintovirasto aloittaa toimintansa 1.1.. Aluehallintovirasto tukee alueellista yhdenvertaisuutta hoitamalla

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa ja turvallisuutta sekä kehittämällä ja tukemalla

Lisätiedot

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto S e l v i t y s o s a : Tilastokeskus on valtion tilastotoimen yleisviranomainen, joka tilastojen laadinnan lisäksi huolehtii kansallisen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Uusi aluehallinto Satakunnassa -seminaari

Uusi aluehallinto Satakunnassa -seminaari Uusi aluehallinto Satakunnassa -seminaari 13.4.2010 Pori Lounais-Suomen aluehallintovirasto, ylijohtaja Rauno Saari 12.4.2010 1 Aluehallinnon uudistus Valtion aluehallinto uudistui 1.1.2010 Kaksi uutta

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS Vuoden tiedot tulossopimuksen mukaiset PRH Dnro: 147/20/11 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

2014 toimintalukuja. Itä-Suomen aluehallintovirasto

2014 toimintalukuja. Itä-Suomen aluehallintovirasto 2014 toimintalukuja 1 Suomessa on kuusi aluehallintovirastoa Manner-Suomessa sekä Ahvenanmaan valtionvirasto. Itä-Suomen aluehallintovirasto toimii Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntien

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 53 318 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Sisäministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 429 907 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten

Lisätiedot

Aluehallintovirastot ovat monialaisia valtion asiantuntijavirastoja alueillaan.

Aluehallintovirastot ovat monialaisia valtion asiantuntijavirastoja alueillaan. Aluehallintovirastot ovat monialaisia valtion asiantuntijavirastoja alueillaan. Aluehallintovirastot edistävät keskushallinnon valtakunnallisten ja alueellisten tavoitteiden toteutumista sekä alueellista

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 Talousarvio 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 609 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksujen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Maahanmuuttoviraston ja valtion vastaanottokeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousesitys HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 39 229 000 euroa. 1)

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Dnro 78/20/06 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2007 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto S e l v i t y s o s a : Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

Aluehallintovirastot ovat monialaisia valtion asiantuntijavirastoja alueillaan.

Aluehallintovirastot ovat monialaisia valtion asiantuntijavirastoja alueillaan. Aluehallintovirastot ovat monialaisia valtion asiantuntijavirastoja alueillaan. Aluehallintovirastot edistävät keskushallinnon valtakunnallisten ja alueellisten tavoitteiden toteutumista sekä alueellista

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Asiakirjayhdistelmä Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Asiakirjayhdistelmä 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) S e l v i t y s o s a : Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE KUV/1071/21/ 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 789 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAI- SEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 55/20/09 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma ----- 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 549 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin maksut,

Lisätiedot

uudet tehtävät konsultaation kannalta

uudet tehtävät konsultaation kannalta Aluehallintouudistus ja Valviran uudet tehtävät konsultaation kannalta Ylitarkastaja Keijo Mattila Lapin lääninhallitus Verkkokonsulttien työkokous Rovaniemellä 26.11.2009 1 Aluehallinto uudistuu 1.1.2010

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 02. Elintarviketurvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 41 346 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) eläinlääkintävahinkojen

Lisätiedot

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa.

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. 01. Energiamarkkinaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 2 088 000 euroa. Selvi ty so sa: Energiamarkkinaviraston tehtävänä on valvoa ja edistää sähkö- ja maakaasumarkkinoiden

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 Talousarvio 01. Viestintäviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 11 049 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksujen maksamiseen.

Lisätiedot

VALDA-käyttöönottoprojekti osana maistraattien sähköisen asioinnin strategiaa

VALDA-käyttöönottoprojekti osana maistraattien sähköisen asioinnin strategiaa VALDA-käyttöönottoprojekti osana maistraattien sähköisen asioinnin strategiaa Harri Karhunen, kehittämispäällikkö Itä-Suomen Aluehallintovirasto, Maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikkö 6.5.2011 1 Maistraatit

Lisätiedot

Alueiden vahvuuksilla kestävää kasvua ja hyvinvointia. Itä-Suomen aluehallintovirasto

Alueiden vahvuuksilla kestävää kasvua ja hyvinvointia. Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto Alueiden vahvuuksilla kestävää kasvua ja hyvinvointia. 1 Ohjaavat ministeriöt Aluehallintovirastot (6) Henkilöstöä noin 1 228 (31.12.2016) Strateginen ohjaus Toiminnallinen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 21 883 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) oppimateriaalin

Lisätiedot

Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto Uudistuksen lähtökohdat Perustui Matti Vanhasen II hallitusohjelmaan Hallinto- ja kuntaministeri

Lisätiedot

Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen

Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen SPEK Varautumisseminaari 1.12.2010 Anneli Taina, ylijohtaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Uudet viranomaiset Lääninhallitukset (6) TE-keskukset (15) Alueelliset

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 Dnro 25/20/2005 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2006 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

6.9.2013 Marina Palace. aluehallintovirastosta

6.9.2013 Marina Palace. aluehallintovirastosta 6.9.2013 Marina Palace Ajankohtaista Lounais-Suomen aluehallintovirastosta Johtaja Mikael Luukanen 6.9.2013 1 Valtion aluehallinto Aluehallintovirastot 6 kpl Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2011

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2011 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 42/20/10 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. SAATE TK-21-837-10 7.4.2011 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010 1(5) Pvm Datum 342009 Dnro Dnr TK-21-893-08 Vastaanottaja Mottagare Valtiovarainministeriö Kirjaamo Viite Ref Asia Ärende VM/13/02020101/2009, ohje 522009 Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Lisätiedot

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Espoo Ei julkinen E/80/223/2015 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2016 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KUV/1543/21/2011 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 838 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 Talousarvio 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 21 850 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) oppimateriaalin kehittämiseen ja tuottamiseen

Lisätiedot

VEROHALLINTO

VEROHALLINTO VERO VEROHALLINTO 3.4. tehdyt VEROHALLINNON TALOUSARVIOEHDOTUS 2 12. ja 28. muut talousarviotilit Kehykset vuodelle (1000 ) 2008 toteuma TAE TAE 12. Sekalaiset tulot 12.28.11 Kuntien osuudet verotuskustannuksista

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

70. Viestintävirasto

70. Viestintävirasto 70. Viestintävirasto S e l v i t y s o s a : Viestintäviraston toiminnan tavoitteena ovat monipuoliset, toimivat ja turvalliset viestintäyhteydet kaikille Suomessa. Viraston vuoden painopisteitä ovat tietoturvallinen

Lisätiedot

Kokemuksia ensimmäiseltä strategia-asiakirjakierrokselta

Kokemuksia ensimmäiseltä strategia-asiakirjakierrokselta Kokemuksia ensimmäiseltä strategia-asiakirjakierrokselta Aluehallintovirastojen strateginen ohjaus ja tulosohjaus HAUS 15.6.2010 Neuvotteleva virkamies Anu Nousiainen ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS, AVI-laki

Lisätiedot

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 E/83/223/2011 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2010 2011 2012 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2008.

Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2008. Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2008. 1. Yleistä Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) toimii 1.1.2008 lähtien perustettavan työ- ja elinkeinoministeriön

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2006

Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2006 Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2006 1. Yleistä Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) toimii kauppa- ja teollisuusministeriön (KTM) hallinnonalalla

Lisätiedot

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ei julkinen GTK/373/02.00/2016 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2017 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Ulkoasiainhallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 201 254 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kunniakonsulien

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 Talousarvio 02. (29.01.02, 03 ja 30.20, osa) Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 46 077 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) oppimateriaalin

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2013

Asiakirjayhdistelmä 2013 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 95/ vp (17.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 424 094 000 Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin

Lisätiedot

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 300 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin

Lisätiedot

Talousarvioesitys Pelastustoimi ja hätäkeskustoiminta

Talousarvioesitys Pelastustoimi ja hätäkeskustoiminta Talousesitys 30. Pelastustoimi ja hätäkeskustoiminta S e l v i t y s o s a : Pelastustoimen tehtävänä on tulipalojen ehkäiseminen ja pelastustoiminta normaali- ja poikkeusoloissa sekä häiriötilanteissa,

Lisätiedot

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto 23.8.2016 Ylijohtaja Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Ylijohtaja Terttu Savolainen 13.10.2016 Uusi julkisen hallinnon työnjako maakuntauudistuksen myötä 2 Mikä muuttuu julkisen hallinnon

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2008 Korjattu 2.4.2008 Asiakirja ei ole julkinen ennen valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksen julkistamista, joka

Lisätiedot

90. Rajavartiolaitos

90. Rajavartiolaitos Talousesitys 90. Rajavartiolaitos S e l v i t y s o s a : Rajavartiolaitoksen vision mukaan Suomessa on Euroopan turvallisimmat raja- ja merialueet. Rajavartiolaitos on yhteistyökykyinen, kansainvälisesti

Lisätiedot

29.88.22 ARKISTOLAITOS

29.88.22 ARKISTOLAITOS 14.3.2006 TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 29.88.22 ARKISTOLAITOS KANSALLISARKISTO 1 29.88.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 435 000 euroa.

Lisätiedot

3) Verohallinnon menettelystä asiakkaille aiheutuneiden vahinkojen sopimusperusteisiin korvauksiin.

3) Verohallinnon menettelystä asiakkaille aiheutuneiden vahinkojen sopimusperusteisiin korvauksiin. 10. Verotus ja tulli S e l v i t y s o s a : Verohallinto on yhteiskunnan suurin verojen ja maksujen kerääjä ja siten ratkaiseva toimija julkisen talouden rahoitustoiminnan näkökulmasta. Verohallinnon

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2009.

Työ- ja elinkeinoministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2009. Työ- ja elinkeinoministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2009. 1. Yleistä Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) toimii työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallinnonalalla

Lisätiedot

Aluehallinto uudistuu 2010. Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto

Aluehallinto uudistuu 2010. Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto Aluehallinto uudistuu 2010 Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto Uudistuksen tavoitteet: Selkeämpi viranomaisten työnjako ilman päällekkäisyyksiä Asiakaslähtöisyys

Lisätiedot

Itä-Suomen aluehallintovirasto. organisaatio. Ylijohtaja Elli Aaltonen. Johtoryhmä. Opetustoimi- ja kulttuuri. Ympäristölupavastuualue

Itä-Suomen aluehallintovirasto. organisaatio. Ylijohtaja Elli Aaltonen. Johtoryhmä. Opetustoimi- ja kulttuuri. Ympäristölupavastuualue Yli Elli Aaltonen organisaatio Maistraatin ohjaus- ja kehittämisyksikkö yksikön päällikkö Merja Koponen Työnantaja- ja henkilöstöpolitiikkayksikkö yksikön päällikkö Timo Kähärä Johtoryhmä Hallintopalvelujen

Lisätiedot

30. Pelastustoimi ja hätäkeskustoiminta

30. Pelastustoimi ja hätäkeskustoiminta Talous 30. Pelastustoimi ja hätäkeskustoiminta S e l v i t y s o s a : Pelastustoimen tehtävänä on tulipalojen ehkäiseminen ja pelastustoiminta normaali- ja poikkeusoloissa sekä varautuminen näihin tehtäviin.

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA 6 2007 Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2007 JULKAISUSARJA 6 2007 Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen

Lisätiedot

10. Säteilyturvakeskus

10. Säteilyturvakeskus 10. Säteilyturvakeskus S e l v i t y s o s a : Säteilyturvakeskuksen toiminta-ajatuksena on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta. Toimintaympäristön

Lisätiedot

Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2006

Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2006 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA 5 2006 Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2006 Helsinki 2006 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

Aluehallinnon uudistaminen

Aluehallinnon uudistaminen Aluehallinnon uudistaminen ALKU-hanke 1092009 10.9.2009 Aluehallinnon uudistaminen Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa Hallintoa uudistetaan ja kansanvaltaistetaan. Lääninhallitusten, työvoima- ja

Lisätiedot

10. (26.07, osa ja 26.75) Poliisitoimi

10. (26.07, osa ja 26.75) Poliisitoimi 10. (26.07, osa ja 26.75) Poliisitoimi S e l v i t y s o s a : Poliisi turvaa oikeus- ja yhteiskuntajärjestystä, ylläpitää yleistä järjestystä ja turvallisuutta sekä estää ennalta rikoksia, selvittää niitä

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2013

Talousarvioesitys 2013 Talousarvio 01. Valtiokonttorin toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 26 241 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Toimenpiteet Valtion rahoitustoimet hoidetaan kustannustehokkaasti

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 2 (6) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2007 Tilastokeskuksen vuoden 2007 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen vuosia 2007-2011

Lisätiedot

29.40.02 ARKISTOLAITOS

29.40.02 ARKISTOLAITOS 8.2.2013 TALOUSAVIOEHDOTUS 2014 29.40.02 AKISTOLAITOS KANSALLISAKISTO 1 29.40.02 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 20 997 000 euroa.

Lisätiedot

Hallinnon uusi rooli - onko hallinnosta innovaatioiden mahdollistajaksi, entä tuottajaksi? 14.12.2011 Helsinki

Hallinnon uusi rooli - onko hallinnosta innovaatioiden mahdollistajaksi, entä tuottajaksi? 14.12.2011 Helsinki Hallinnon uusi rooli - onko hallinnosta innovaatioiden mahdollistajaksi, entä tuottajaksi? 14.12.2011 Helsinki Byrokratian ikeestä innostavaan yhdessä tekemiseen Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Talousarvioesitys Hallinto

Talousarvioesitys Hallinto 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Valtiovarainministeriö vastaa valtioneuvoston osana tasapainoisen ja kestävän kasvun talouspolitiikasta valtiontalouden hyvästä hoidosta kestävän kuntatalouden toimintaedellytyksistä

Lisätiedot

Valviran ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ajankohtaisseminaari. Vaasa Tampere Jyväskylä

Valviran ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ajankohtaisseminaari. Vaasa Tampere Jyväskylä Valviran ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ajankohtaisseminaari Vaasa 20.8.2013 Tampere 23.8.2013 Jyväskylä 27.8.2013 1 LSSAVIN toiminnalliset linjaukset koskien vanhustenhuoltoa ja laillisuusvalvontaa

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Varastokirjasto ovat sopineet Varastokirjaston

Lisätiedot

Peruspalvelujen tila 2013 Arvioinnista nousevat yhteisen tekemisen haasteet

Peruspalvelujen tila 2013 Arvioinnista nousevat yhteisen tekemisen haasteet Peruspalvelujen tila 2013 Arvioinnista nousevat yhteisen tekemisen haasteet Sirkka Jakonen, johtaja, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue, Itä-Suomen aluehallintovirasto Aluehallintovirasto edistää

Lisätiedot

Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2009

Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2009 Ympäristöministeriön raportteja 5 2009 Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2009 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA 5 2009 Ympäristöministeriön

Lisätiedot

Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2008

Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2008 Ympäristöministeriön raportteja 12 2008 Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2008 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA 12 2008 Ympäristöministeriön

Lisätiedot

Voiko terveyttä edistävällä päihde- ja mielenterveystyöllä olla yhteistä tulevaisuutta?

Voiko terveyttä edistävällä päihde- ja mielenterveystyöllä olla yhteistä tulevaisuutta? Voiko terveyttä edistävällä päihde- ja mielenterveystyöllä olla yhteistä tulevaisuutta? Sirkka Jakonen TtT, johtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto 14.12.2010 Itä-Suomen aluehallintovirasto 21.12.2010 1

Lisätiedot

ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS

ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS Asettamispäätös VM120:00/2015 Kunta- ja aluehallinto-osasto 2.12.2015 luonnos ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS Asettaminen Toimikausi Valtiovarainministeriö on tänään asettanut aluehallintovirastojen ohjausryhmän

Lisätiedot

2015 toimintalukuja. Itä-Suomen aluehallintovirasto

2015 toimintalukuja. Itä-Suomen aluehallintovirasto 2015 toimintalukuja 1 Suomessa on kuusi aluehallintovirastoa Manner-Suomessa sekä Ahvenanmaan valtionvirasto. Itä-Suomen aluehallintovirasto toimii Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntien

Lisätiedot

70. Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri

70. Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri 70. Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri S e l v i t y s o s a : Tässä luvussa on Maanmittauslaitoksen ja Geodeettisen laitoksen toiminnasta aiheutuvat menot. Toimintaympäristö Ajantasaisten kiinteistö-

Lisätiedot

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Pääluokan perusteluissa todetaan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet valtioneuvoston kanslian osalta. Vaikuttavuuden arviointi tehdään vuonna 2014. Hallitusohjelman

Lisätiedot

Tervetuloa Lapin aluehallintovirastoon!

Tervetuloa Lapin aluehallintovirastoon! Tervetuloa Lapin aluehallintovirastoon! Lapin Nuorisofoorumi 2/2014 12.4.2014 Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Kaisa Ainasoja Lyhyt katsaus valtion aluehallinnon historiaan valtion aluehallinnon katsotaan

Lisätiedot

Lääninhallituksen kuulumisia

Lääninhallituksen kuulumisia Lääninhallituksen kuulumisia Terveyskeskusten johtavien viranhaltijoiden ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin yhteistyöseminaari 8.10.2009 Heli Kajava Ylitarkastaja Aluehallintouudistus (Alku-hanke)

Lisätiedot

Muutos on pysyvää LSSAVIn uusi strategia: Yhteistyöllä yhteiseen tulkintaan hyvästä käytännöstä. Ylijohtaja Jorma Pitkämäki,

Muutos on pysyvää LSSAVIn uusi strategia: Yhteistyöllä yhteiseen tulkintaan hyvästä käytännöstä. Ylijohtaja Jorma Pitkämäki, Muutos on pysyvää LSSAVIn uusi strategia: Yhteistyöllä yhteiseen tulkintaan hyvästä käytännöstä Ylijohtaja Jorma Pitkämäki, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Terveydenhuollon tarpeet, tavoitteet

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Johtokunta hyväksynyt 9.3.. Korjattu VN:n kehyksen mukaiseksi 6.4.. 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 03. Muiden tuomioistuinten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 254 823 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetusta laista

Lisätiedot

Talousarvioesitys Viestintäpalvelut ja -verkot sekä viestinnän tukeminen

Talousarvioesitys Viestintäpalvelut ja -verkot sekä viestinnän tukeminen Talousarvio 40. Viestintäpalvelut ja -verkot sekä viestinnän tukeminen S e l v i t y s o s a : Merkittävä osa yhteiskunnan palveluista tuotetaan ja kulutetaan viestintäpalveluja ja -verkkoja hyödyntäen

Lisätiedot

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka 8. (34.6, osa) Työvoimapolitiikka S e l v i t y s o s a : Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/22) mukaan julkisen työvoimapalvelun ydintehtävä on työmarkkinoiden toimivuuden edistäminen. Tavoitteena

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ammattihenkilölain koulutuskierros

Sosiaalihuollon ammattihenkilölain koulutuskierros Sosiaalihuollon ammattihenkilölain koulutuskierros Johtaja Satu Koskela Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomen AVIn toimialue Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Talousarvioehdotus vuodelle 2009

Talousarvioehdotus vuodelle 2009 Matkailun edistämiskeskus Talousarvioehdotus vuodelle 32. TEMin hallinnonala 30. Yrityspolitiikka 02. Matkailun edistämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2v) SISÄLLYSLUETTELO SIVU 1. TULOKSELLISUUSKUVAUS...

Lisätiedot