TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2008

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2008"

Transkriptio

1 TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2008

2 1/26 Talousarvioesitys vuodelle Niuvanniemen sairaala Sairaalan perustehtävä Niuvanniemen sairaalan tehtävänä on tuottaa valtakunnallisia oikeuspsykiatrian erikoisalan hoito- ja tutkimuspalveluja. Niuvanniemen sairaalassa suoritetaan mielentilatutkimuksia, hoidetaan mielentilan vuoksi rangaistukseen tuomitsematta jätettyjä henkilöitä ja muita mielenterveyden häiriöitä potevia, joiden hoitaminen on erityisen vaarallista tai vaikeaa. Sairaalan alaikäisten potilaiden hoitoyksikössä hoidetaan vaarallisia ja vaikeahoitoisia alle 18-vuotiaita potilaita sekä suoritetaan alaikäisten mielentilatutkimuksia ja hoidetaan alaikäisiä mielentilan vuoksi rangaistukseen tuomitsematta jätettyjä. Sairaalassa on 284 paikkaa aikuispotilaille ja 12 paikkaa alaikäisille potilaille. Niuvanniemen sairaala huolehtii oikeuspsykiatrian perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksesta sekä terveystieteellisestä tutkimuksesta. Niuvanniemen sairaala toimii Kuopion yliopiston oikeuspsykiatrian klinikkana, jonka tehtävänä on vastata alan yliopistollisesta koulutuksesta ja tutkimuksesta. Toimintaympäristön muutokset Aiempien vuosien kehityksen perusteella arvioidaan oikeuspsykiatristen potilaiden kokonaismäärän lähivuosina pysyvän ennallaan, joskin palvelujen kysynnässä esiintyy vaihtelua. Sairaalan palveluja ostetaan pääasiassa skitsofreniaa sairastaville potilaille, joilla on tavanomaisesti myös päihdeongelma. Sairaalassa hoidettavat kriminaalipotilaat ovat akuutisti oireilevia mielisairauden suhteen, samoin sairaalaan sairaanhoitopiirien hakemuksesta vaikeahoitoisuuden ja/tai vaarallisuuden takia otetut. Vaarallisuuden arviointi on keskeinen haaste osaamisalueissa. Potilaat ovat lähes poikkeuksetta tahdosta riippumattomassa hoidossa ja lähtevät jatkohoitoon muihin sairaaloihin samassa juridisessa statuksessa olematta vielä avohoitokuntoisia. Potilasvaihto on vilkastunut, mikä merkitsee sitä, että sairaalassa hoidetaan entistä suuremmalla paikkaosuudella akuutteja potilaita. Erityisesti nämä seikat aiheuttavat tarvetta järjestää osastoille suljetumpia ja valvotumpia olosuhteita. Samat seikat ovat aiheuttaneet henkilöstön lisäämistarpeita. Valtiotyönantajan siirtyminen uuteen palkkausjärjestelmään asettaa haasteita mielisairaaloiden toiminnalle työnantajana. Mikäli kriminaalipotilaiden hoitovastuu siirtyy valtiolle, aiheuttaa se mahdollisesti erityisiä toiminnallisia haasteita sairaalan sisällä, esim. resurssien kohdentamiserittelyn muodossa. Strategiset linjaukset Sairaalassa hoidetaan ensisijaisesti kriminaalipotilaita ja vaikeahoitoisia alaikäisiä sekä tehdään merkittävä osa maan mielentilatutkimuksista. Toiminta opetussairaalana jatkuu, kansainvälistyy ja opiskelijoiden määrä lisääntyy. Palvelujen hinta-laatusuhde säilyy kilpailukykyisenä. Hoitokäytännöt perustuvat vahvasti lääketieteen, hoitotyön ja terveyshallinnon tutkimuksiin. Kansainvälinen arvostus kasvaa tutkimus- ja julkaisutoiminnan ansiosta. Työhyvinvointistrategialla ja -toiminnalla edistetään osallistavaa ja kannustavaa johtamista. Sairaala osallistuu aktiivisesti oikeuspsykiatriaan liittyvään lainsäädännön kehittämiseen. Keskeiset tulostavoitteet vuodelle 2008 Niuvanniemen sairaalalle on alustavasti asetettu seuraavat tulostavoitteet vuodelle Tulostavoitteet täsmennetään Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen ja sairaalan välisessä tulossopimuksessa vuodelle Vaikuttavuus

3 2/26 Sairaalan toiminnassa painottuu oikeuspsykiatrinen erityisosaaminen ja hoitotoimintaa tukevan tieteellisen tutkimustyön merkitys kasvaa. Hoidon laatuun ja hoidon tulosten seurantaan kiinnitetään edelleen huomiota terapeuttisia valmiuksia lisäämällä. Lisäksi parannetaan toiminnan mittausmenetelmiä ja seurantajärjestelmiä. Toiminnan vaikuttavuutta tehostetaan täydennyskouluttamalla henkilöstöä. Tavoitteena on lisätä sisäistä erityistason täsmäkoulutusta, jossa hyödynnetään myös sairaalan omaa tutkimus- ja kehittämistyötä. Tuottavuus Toiminnan tuottavuutta parannetaan tutkimalla ja kehittämällä tehokkaaksi havaittua erityistason psykiatrisen sairaanhoidon vaatimuksiin sopivaa hoitotyötä, tehostamalla työnohjausjärjestelmää ja mentorointia (kokemustiedon siirtäminen) sekä työhyvinvointiohjelmia tavoitteena vähentää sairauspäiviä ja parantaa työterveysindeksiä. Toimintojen osaksi nivottu laadunhallintajärjestelmä tukee tuottavuutta. Niuvanniemen sairaalan tuottavuuden (laskettujen hoito- ja mielentilatutkimuspäivien määrä/henkilötyövuodet) arvioidaan kehittyvän seuraavasti: 2006 TP 2007 arvio 2008 TAE Aikuisosastot 181,69 Nuoriso-osasto 78,05 179,86 72,67 179,14 74,22 Taloudellisuus Niuvanniemen sairaalan taloudellisuuden (kokonaiskustannukset/laskutetut hoito- ja mielentilatutkimuspäivät) arvioidaan kehittyvän seuraavasti: 2006 TP 2007 arvio 2008 TAE Aikuisosastot 274,74 Nuoriso-osasto 662,37 293,98 763,79 307,45 779,19 Prosessit ja rakenteet Niuvanniemen sairaala toimii tehokkaasti ja taloudellisesti huolehtien samalla toimintansa laadun kehittämisestä. Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Henkilöstön uudistumista ja työkykyä tuetaan osallistavalla ja kannustavalla johtamisella, täydennyskoulutuksella sekä pyrkimällä työsuojelun toimintaohjelman ja työhyvinvointisuunnitelman mukaisiin tavoitteisiin. Vuorotyöjärjestelmää tutkitaan ja kehitetään terveellisempään suuntaan. Resurssit ja talous Maksullisen toiminnan kustannukset katetaan toiminnan tuotoilla.

4 3/26 Niuvanniemen sairaalan arvioidaan tuottavan asiakkailleen muun muassa seuraavat suoritteet: 2006 TP 2007 arvio 2008 TAE Aikuispotilaiden hoitovuorokausi Mielentilatutkimusvuorokausi Mielentilatutkimus Alaikäisten hoitoyksikön hoitopäiviä Alaikäisten hoitoyksikön mielentilatutkimusvuorokausi Alaikäisten hoitoyksikön mielentilatutkimus Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (liiketaloudelliset suoritteet, ): 2006 TP 2007 arvio 2008 TAE Maksullisen toiminnan tuotot - suoritteiden myyntituotot muut tuotot Tuotot yhteensä Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset Kustannusvastaavuus (tuotot kustannukset) Kustannusvastaavuus, % 102,4 98,4 100,4 Henkilötyövuodet 615,60 609,50 605, Valtion mielisairaaloiden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää tieteellisestä tutkimustyöstä ja yliopisto-opetuksesta aiheutuneiden menojen sekä muiden toimintamenojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös vaarallisten ja vaikeahoitoisten lasten ja nuorten psykiatrisen hoitoyksikön palvelujen kysynnän vaihtelusta aiheutuneiden menojen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää maatalousavustuksia vastaavien menojen maksamiseen, sairaalan yleishallinnosta ja ohjauksesta Stakesille aiheutuviin kustannuksiin sekä kansainväliseen ja lähialueyhteistyöhön. Selvitysosa: Niuvanniemen sairaalan menot katetaan pääasiassa kuntien maksamilla korvauksilla. Kunnilta perittävät korvaukset hinnoitellaan valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla sosiaali- ja terveysministeriön määräämien liiketaloudellisten perus-

5 4/26 teiden mukaisesti. Asiakasmaksut peritään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (743/1992) annetun lain mukaisesti. Menojen ja tulojen erittely Bruttomenot Maksullisen toiminnan erillismenot Muut toimintamenot Bruttotulot Maksullisen toiminnan tulot Yhteisrahoitteisen toiminnan tulot Nettomenot määräraha määräraha tilinpäätös Yliopisto-opetus ja terveystieteellinen tutkimustoiminta Momenteilta ja rahoitettavaan yliopisto-opetukseen ja tieteelliseen tutkimustoimintaan tarvittava määräraha on laskettu seuraavien taulukoiden mukaisesti. Impact factor ja EVO-julkaisupisteet vuosina Vuosi IF-summa IF-ka IF-julk. kpl EVOjulk.kpl EVO-p ,947 2, , ,821 3, , ,618 4, ,0 Yhteensä 89, : 3 29,7 Kolmen vuoden keskiarvo (29,7 p x 5 783,25 ) Laskussa on käytetty vuoden 2007 pisteen hinta-arviota (5 783,25 ). EVO-tutkintopisteet vuosina Vuosi Tutkintoja EVO-pisteet Yhteensä 2,0 : 3 0,67 Kolmen vuoden keskiarvo (0,67 x ) Laskussa on käytetty vuoden 2007 pisteen hinta-arviota ( ). Lisäksi sairaalan toimintamenomomentilta esitetään EVO-tutkintopisteiden edellyttämää rahoitusta euroa ja tutkimustoiminnan lisärahoitusta euroa oheisten liitteiden 9 ja 10 mukaan.

6 5/26 LIITTEET: Liite 1. Suoritesuunnitelma vuodelle 2008 Liite 2. Virkajärjestelyt vuodelle 2008 Liite 3. Henkilöstö vuodelle 2008 Liite 4. Maksullisen toiminnan palkkojen budjetointi vuodelle 2008 Liite 5. Nuoriso-osaston palkkojen budjetointi vuodelle 2008 Liite 6. Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelmat v , sairaala yhteensä Liite 7. Aikuisosastojen kustannusvastaavuuslaskelmat v Liite 8. Nuoriso-osaston kustannusvastaavuuslaskelmat v Liite 9. Tutkimustoiminnan tulo- ja menoarvio vuodelle 2008 Liite 10. Erikoislääkärikoulutuksen tulo- ja menoarvio vuodelle 2008

7 6/26 LIITE 1 SUORITESUUNNITELMA VUODEN 2008 TALOUSARVIOESITYKSEEN Maksupiste Niuvanniemen sairaala Vuokko Hallikainen SUORITTEEN NIMI YKSIKKÖ Tuotot Toteutunut Toteutunut Arvio Arvio Suoritteen yhteensä hinta EURO EURO Sairaansijat lkm Käyttöaste % MAKSULLISET SUORITTEET 1.1. Välitöntä/henk.koht.valv.vaativat potilaat vrk Vaarallisen ja/tai vaikeahoitoisen potilaan alkuvai- 0 heen hoito (ei koske kriminaalipotilaita) 1-12 kk vrk Osasto Eristysosastot vrk Pitkäaikaiskuntoutusosastot vrk Nuoriso-osasto Hoitovuorokaudet yhteensä vrk yht Mielentilatutkimukset/Aikuisosastot vrk lkm Mielentilatutkimukset/Nuoriso-osasto vrk lkm Mielentilatutkimusvuorokaudet yhteensä Lääkärin todistukset ja lausunnot lkm ECT-hoito lkm Ulkop.konsult.ja työohjaus ja muut työsuoritukset tunti Ravintopalvelut ateria, lkm , Toimistopalvelut 8. Maatilat.tuotteet ja palvelut sekä muut työsuoritukset TUOTOT MAKSULLISISTA SUORITTEISTA VUOKRAT JA MUUT KÄYTTÖKORVAUKSET MUUT TUOTOT TUOTOT YHTEENSÄ

8 7/26 Liite 2 1 (1) KT/sl Virkajärjestelyesitys vuodelle 2008 Esitetään perustettavaksi Sairaanhoitajan virkaa Esitetään lakkautettavaksi lukien 4 Mielisairaanhoitajan virkaa Esitetään virkanimikemuutosta lukien 3 ATK-tukihenkilön virkaa muutettavaksi järjestelmäasiantuntijan viroiksi

9 8/26

10 9/26

11 10/26

12 11/26

13 12/26

14 13/26

15 14/26

16 15/26

17 16/26

18 17/26 Liite 3 AV HENKILÖSTÖ VUODELLE 2008 Käytössä olevat virat PR Yht Aikuisosastot Apulaisosastonhoitaja Apulaistalousjohtaja 17 1 Arkistosihteeri 9 1 Asentaja 6 1 ATK-tukihenkilö 10 3 Autonkuljettaja 3 3 Erikoislääkäri Farmaseutti 13 1 Fysioterapeutti 8 1 Henkilöstöasiainhoitaja 12 1 Huoltoasentaja 6 4 Huoltomestari 11 1 Huoltopäällikkö 13 1 Johtava farmaseutti 14 1 Johtava ylihoitaja 20 1 Keskusvarastonhoitaja 8 1 Kirjanpitäjä 7 1 Kokki 7 4 Laboratoriohoitaja 10 1 Laitoshuoltaja 7 1 Laitoshuoltaja 5 46 Leipoja 7 1 Liikunnanohjaaja 7 1 Lähetti 1 1 Maalari 6 1 Mielisairaanhoitaja 11 7 Mielisairaanhoitaja 9 7 Mielisairaanhoitaja Neuropsykologi 17 1 Osastonhoitaja Osastonhoitaja 12 1

19 18/26 Liite 3 AV Palvelutyönjohtaja 11 1 Psykologi 16 4 Puutarhuri 9 1 Puutarhuri 8 1 Pääkirjanpitäjä 9 1 Ravitsemisjohtaja 14 1 Ravitsemistyönjohtaja 11 1 Ravitsemistyöntekijä 6 2 Ravitsemistyöntekijä 5 12 Sairaanhoitaja Sairaanhoitaja 9 1 Sihteeri 10 1 Sihteeri 9 3 Siivoustyönohjaaja 1 Sosiaalityöntekijä 14 1 Sosiaalityöntekijä 13 3 Sähköasentaja 8 2 Talousjohtaja 21 1 Tietohallintopäällikkö 15 1 Toimintaterapeutti 10 5 Toimistonhoitaja 11 1 Toimistosihteeri 8 4 Toimistosihteeri 7 1 Toimistosihteeri 6 15 Toimistosihteeri 5 2 Työnjohtaja 12 2 Vaatteistonhoitaja 7 1 Vahtimestari 4 1 Ylihoitaja 18 3 Ylilääkäri 23 3,75 Ylilääkäri 1 Ylipuutarhuri 13 1 Yhteensä 486,75 htv

20 19/26 Liite 3 AV Nuoriso-osasto Apulaisosastonhoitaja 12 1 Erikoislääkäri 22 1 Laitoshuoltaja 5 5 Mielisairaanhoitaja 9 24 Osastonhoitaja 13 1 Psykologi 16 1 Sairaanhoitaja Sosiaalityöntekijä 13 1 Toimintaterapeutti 10 1 Toimistosihteeri 6 1 Ylilääkäri 23 0,25 Yhteensä 48,25 htv Sivuvirat ja osa-aikaiset virat Ylilääkärin sivuvirka 0,5 Amanuenssit Vanhempi amanuenssi (2 hloä) 1 Yhteensä 1,5 htv Määräaikaiset virkasuhteet aikuisosasto Erikoislääkäri 1 Lääkäri 3 Kouluttaja (AVEKKI) 3 Puutarhatyöntekijä 2 Määräaikaiset virkasuhteet nuoriso-osasto Erikoislääkäri 1 Yhteensä 10 htv Aikuisosaston Vuosiloman yms. sijaiset ja muut määräaikaiset virkasuhteet 54,25 Nuoriso-osaston vuosiloman yms. sijaiset ja muut määräaikaiset virkasuhteet 5 Yhteensä Kaikki yhteensä 59,25 htv 605,75 htv

21 20/26 LIITE av MAKSULLISEN TOIMINNAN PALKKOJEN BUDJETOINTI (sis. nuoriso-osaston) Talousarvio 2008 HENKILÖTYÖVUODET Henkilötyö- Vuosi- JA VUOSIPALKAT vuodet palkka VIRAT JA SIVUVIRKA YHTEENSÄ 535, OSA-AIKAISET VIRKASUHTEET MÄÄRÄAIKAISET VIRKASUHTEET SIJAISET YMS. 57, PALKAT JA PALKKIOT TYÖAIKAKORVAUKSET LOMARAHA 6 % VUOSIPALKAT YHTEENSÄ HENKILÖSIVUKUST. YHT. 24,638 % VUOSIPALKAT SIVUKULUINEEN ENNEN UPJ:TÄ JA VUODEN 2007 JA 2008 YLEISKOROTUKSIA ARVIO UPJ:N VAIKUTUKSESTA VUOSI ,00 VUOSI ,60 % ,00 VUOSI ,50 % , ARVIO YLEISKOROTUKSISTA kustannusvaikutus 3,0% ajalle ,00 kustannusvaikutus 2,0% ajalle , KOKONAISPALKKAKUSTANNUKSET JA HTV:T htv YHTEENSÄ 605, VÄHENNETÄÄN SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAINEN PALAUTUS, ARVIO NETTOPALKKAUSMENOT VUONNA

22 21/26 LIITE av NUORISO-OSASTON PALKKOJEN BUDJETOINTI Talousarvio 2008 HENKILÖTYÖVUODET Henkilötyö- Vuosi- JA VUOSIPALKAT vuodet palkka VIRAT YHTEENSÄ 48, MÄÄRÄAIKAISET VIRKASUHTEET 1, SIJAISET YMS. 5, TYÖAIKAKORVAUKSET LOMARAHA 6 % VUOSIPALKAT YHTEENSÄ HENKILÖSIVUKUST. YHT. 24,638 % VUOSIPALKAT SIVUKULUINEEN ENNEN UPJ:TÄ JA VUODEN 2007 JA 2008 YLEISKOROTUKSIA ARVIO UPJ:N VAIKUTUKSESTA VUOSI ,00 VUOSI ,60 % ,00 VUOSI ,50 % , ARVIO YLEISKOROTUKSISTA kustannusvaikutus 3,0% ajalle ,00 kustannusvaikutus 2,0% ajalle , KOKONAISPALKKAKUSTANNUKSET JA HTV:T htv YHTEENSÄ 54, VÄHENNETÄÄN SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAINEN PALAUTUS, ARVIO NETTOPALKKAUSMENOT VUONNA

23 22/26 LIITE 6 MAKSULLISEN TOIMINNAN KUSTANNUSVASTAAVUUSLASKELMA VUOSINA SAIRAALA YHTEENSÄ Pvm Maksupiste Niuvanniemen sairaala Laatija Vuokko Hallikainen Toteutunut Tavoite TAE Liiketaloudelliset suoritteet euroa euroa euroa Myyntituotot Muut tuotot TUOTOT YHTEENSÄ KUSTANNUKSET - Aineet, tarvikkeet ja tavarat Henkilöstökustannukset Vuokrat Palvelujen ostot Muut erilliskustannukset Erilliskustannukset yhteensä KÄYTTÖJÄÄMÄ Tukitoimintojen osuus (Stakesin osuus) Poistot Käyttöomaisuuden korot Vaihto-omaisuuden korot Muut yhteiskustannukset 0 0 OSUUS YHTEISKUSTANNUKSISTA YHTEENSÄ KOKONAISKUSTANNUKSET YHTEENSÄ Ylijäämä/alijäämä (tuotot - kokonaiskustannukset) Toteutunut Tavoite TAE TUNNUSLUKU Toiminnan tuotot Kokonaiskustannukset yhteensä Ali- tai ylijäämä Ali- tai ylijäämä % tuotoista 2,3-1,6 0,4 Tuotot % kustannuksista 102,4 98,4 100,4

24 23/26 LIITE 7 MAKSULLISEN TOIMINNAN KUSTANNUSVASTAAVUUSLASKELMA VUOSINA AIKUISOSASTOT Pvm Maksupiste Niuvanniemen sairaala Laatija Vuokko Hallikainen Toteutunut Tavoite TAE Liiketaloudelliset suoritteet euroa euroa euroa Myyntituotot Muut tuotot TUOTOT YHTEENSÄ KUSTANNUKSET - Aineet, tarvikkeet ja tavarat Henkilöstökustannukset Vuokrat Palvelujen ostot Muut erilliskustannukset Erilliskustannukset yhteensä KÄYTTÖJÄÄMÄ Tukitoimintojen osuus (Stakesin osuus) Poistot Käyttöomaisuuden korot Vaihto-omaisuuden korot Muut yhteiskustannukset Tukitoimintojen vyörytys OSUUS YHTEISKUSTANNUKSISTA YHTEENSÄ KOKONAISKUSTANNUKSET YHTEENSÄ Ylijäämä/alijäämä (tuotot - kokonaiskustannukset) Toteutunut Tavoite TAE TUNNUSLUKU Toiminnan tuotot Kokonaiskustannukset yhteensä Ali- tai ylijäämä Ali- tai ylijäämä % tuotoista 1,7-1,4 0,4 Tuotot % kustannuksista 101,7 98,6 100,4

25 24/26 LIITE 8 MAKSULLISEN TOIMINNAN KUSTANNUSVASTAAVUUSLASKELMA VUOSINA NUORISO-OSASTO Pvm Maksupiste Niuvanniemen sairaala Laatija Vuokko Hallikainen Toteutunut Tavoite TAE Liiketaloudelliset suoritteet euroa euroa euroa Myyntituotot Muut tuotot TUOTOT YHTEENSÄ KUSTANNUKSET - Aineet, tarvikkeet ja tavarat Henkilöstökustannukset Vuokrat Palvelujen ostot Muut erilliskustannukset Erilliskustannukset yhteensä KÄYTTÖJÄÄMÄ Tukitoimintojen osuus (Stakesin osuus) Poistot Käyttöomaisuuden korot Vaihto-omaisuuden korot Muut yhteiskustannukset Tukitoimintojen vyörytys OSUUS YHTEISKUSTANNUKSISTA YHTEENSÄ KOKONAISKUSTANNUKSET YHTEENSÄ Ylijäämä/alijäämä (tuotot - kokonaiskustannukset) Toteutunut Tavoite TAE TUNNUSLUKU Toiminnan tuotot Kokonaiskustannukset yhteensä Ali- tai ylijäämä Ali- tai ylijäämä % tuotoista 6,0-4,3 0,0 Tuotot % kustannuksista 106,4 95,9 100,0

26 25/26 Liite Tutkimustoiminnan tulo- ja menoarvio vuodelle MENOT Arvio Yleiset tutkimusprojektit Tutkijoiden palkat, yhteensä 3,5 kk Ylilääkärin palkka, 25 % kustannuksista Siviilipalveluksessa olevan palkka ADHD/Borderline-projekti Autoradiografiatarvikkeet Kliiniset lääkeainetutkimukset Konsultaatiopalkkiot Reprintit, värikuvien painatus Kielentarkastuspalkkio Kongressimatkat, matkat yhteistyökeskuksiin Arvonlisäverot Muut menot Sairaalan oman laadun ja vaikuttavuuden kehittämisessä merkitykselliset tutkimusprojektit Yhteensä Tutkijan palkka (KO) 3 kk Tutkijan palkka (PP) 2 kk Tutkijan palkka (TR) 2 kk Helena Tenkasen palkkakustannukset, 12 kk TULOT Yhteensä Menot yhteensä EVO-pisteistä tuleva rahoitus, LH:lta (29,7 p x 5 783,25) Momenttirahoitus ( ) Tulot yhteensä YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ 0 Laskelmissa on käytetty vuoden 2007 pisteen hinta-arviota (5 783,25 )

27 26/26 Liite Erikoislääkärikoulutuksen tulo- ja menoarvio vuodelle 2008 Arvio, 1 TULOT Lääninhallitukselta erikoislääkärikoulutukseen Valtion mielisairaaloiden toimintamenomomentti (0,67 pistettä x ) Yhteensä MENOT Professorin ylilääkärin sivuviran (koulutukseen tarvittava virka) 50 % palkkakuluista Lääkäreiden koulutukseen käytettävät kulut Yhteensä YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ 0 Laskelmissa on käytetty vuoden 2006 pisteen hinta-arviota ( )

TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2007

TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2007 TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2007 TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2007 33.14 Niuvanniemen sairaala Sairaalan perustehtävä Niuvanniemen sairaalan tehtävänä on tuottaa valtakunnallisia oikeuspsykiatrian erikoisalan

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 Ns/277/02.02.00.00/2015 TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 2019 Hyväksytty Niuvanniemen sairaalan johtokunnassa 9.3.2015 2/17 Talousarvioehdotus vuodelle 2016 Sairaalan

Lisätiedot

2/17. Talousarvioesitys vuodelle 2009. 33.01 Niuvanniemen sairaala. Sairaalan perustehtävä

2/17. Talousarvioesitys vuodelle 2009. 33.01 Niuvanniemen sairaala. Sairaalan perustehtävä TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2009 2/17 Talousarvioesitys vuodelle 2009 33.01 Niuvanniemen sairaala Sairaalan perustehtävä Niuvanniemen sairaala vastaa korkealaatuisten valtakunnallisten oikeuspsykiatristen

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2014 2017

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2014 2017 TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 4 Toiminta- ja taloussuunnitelma 4 7 Hyväksytty Niuvanniemen sairaalan johtokunnassa.. /8 Talousarvioehdotus vuodelle 4 Sairaalan perustehtävä Niuvanniemen sairaala tuottaa

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2015

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2015 Ns/214/02.02.00.00/2014 TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2015 Toiminta- ja taloussuunnitelma 2015 2018 Hyväksytty Niuvanniemen sairaalan johtokunnassa 14.3.2014 2/17 Talousarvioehdotus vuodelle 2015 Sairaalan

Lisätiedot

13.9.2010 Dnro 67/142/2010

13.9.2010 Dnro 67/142/2010 Liite16 1 (2) 13.9.2010 Dnro 67/142/2010 Tulossopimusraportti 1.1. 30.6.2010 Oheisena Niuvanniemen sairaalan ja THL:n väliseen vuoden 2010 tulossopimukseen perustuva raportti sairaalan toiminnasta ajalla

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2017

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2017 Ns/125/02.02.00.00/2016 TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2017 Toiminta- ja taloussuunnitelma 2017 2020 Hyväksytty Niuvanniemen sairaalan johtokunnassa 7.3.2016 2/17 Talousarvioehdotus vuodelle 2017 Sairaalan

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2018

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2018 Ns/319/02.02.00.00/2017 TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2018 Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018 2021 Hyväksytty Niuvanniemen sairaalan johtokunnassa 8.3.2017 2/18 Talousarvioehdotus vuodelle 2018 Sairaalan

Lisätiedot

Liite 1 MÄÄRÄLLISTEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Tulossopimuksen tavoite Toteutunut

Liite 1 MÄÄRÄLLISTEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Tulossopimuksen tavoite Toteutunut Liite 1 MÄÄRÄLLISTEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Tulossopimuksen tavoite 30.6.2017 Toteutunut 30.6.2017 Aikuisosastot Käyttöaste 93,13 95,06 Hoito- ja mielentilatutkimuspotilaiden laskutetut

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2019

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2019 Ns/277/02.02.00.00/2018 TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2019 Toiminta- ja taloussuunnitelma 2019 2022 Hyväksytty Niuvanniemen sairaalan johtokunnassa 9.3.2018 2/15 Talousarvioehdotus vuodelle 2019 Sairaalan

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. SAATE TK-21-837-10 7.4.2011 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

Muistion liite: kustannusvastaavuustaulukot 1-8 / Valtiovarainministeriön asetus Väestörekisterikeskuksen suoritteiden maksuista vuosina 2017 ja 2018

Muistion liite: kustannusvastaavuustaulukot 1-8 / Valtiovarainministeriön asetus Väestörekisterikeskuksen suoritteiden maksuista vuosina 2017 ja 2018 TAULUKKO 1. KANSALAISVARMETEEN KUSTANNUSVASTAAVUUSLASKELMA KANSALAISVARMENNE 2015 2016 2017 2018 TOTEUMA Ennuste Ennuste Ennuste TUOTOT 1 918 716 2 112 000 2 112 000 2 112 000 aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAI- SEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 55/20/09 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 1 JOHDON KATSAUS... 3 2 VAIKUTTAVUUS... 5 2.1 Toiminnan vaikuttavuus... 5 3 TOIMINNALLINEN TEHOKKUUS... 5 3.1 Toiminnan taloudellisuus... 5 3.2 Toiminnan tuottavuus... 6

Lisätiedot

MAKSULLISEN TOIMINNAN KUSTANNUSVASTAAVUUSLASKELMA LIITE 1 KAIKKI MOMENTIT YHTEENSÄ LAPIN POLIISILAITOS Selite 2013 2014 2015 1. Lupapalvelu suoritteet 2. Muut julkisoikeudelliset suoritteet 3. Liiketaloudelliset

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2011

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2011 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 42/20/10 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

10. Säteilyturvakeskus

10. Säteilyturvakeskus 10. Säteilyturvakeskus S e l v i t y s o s a : Säteilyturvakeskuksen toiminta-ajatuksena on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta. Toimintaympäristön

Lisätiedot

Vanhan Vaasan sairaalan tulossopimuksen väliraportti

Vanhan Vaasan sairaalan tulossopimuksen väliraportti Vanhan Vaasan sairaalan tulossopimuksen väliraportti 1.1. 30.6.2018 Liitteinä: 1. Potilaat kotipaikkakunnittain 2. Kustannusvastaavuuslaskelma ja ennuste 2018, maksullinen toiminta 3. Kustannusvastaavuuslaskelma,

Lisätiedot

30.11.2009 Dnro 90/123/09

30.11.2009 Dnro 90/123/09 1 (6) Niuvanniemen sairaalan johtosääntö 1.1.2010 1. Luku Sairaalan toiminta, ohjaus ja valvonta 1 Sairaalan toiminta Johtokunta on 30.11.2009 hyväksynyt johtosäännön valtion mielisairaaloista annetun

Lisätiedot

Pakkotoimet ja rajoittaminen oikeuspsykiatrisessa hoitotyöss. ssä. Wille Turunen Avekki kouluttaja Niuvanniemen sairaala 2007

Pakkotoimet ja rajoittaminen oikeuspsykiatrisessa hoitotyöss. ssä. Wille Turunen Avekki kouluttaja Niuvanniemen sairaala 2007 Pakkotoimet ja rajoittaminen oikeuspsykiatrisessa hoitotyöss ssä Wille Turunen Avekki kouluttaja Niuvanniemen sairaala 2007 Johdantoa Niuvanniemen sairaala tuottaa valtakunnallisia oikeuspsykiatrisia erityistason

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta 10.11.2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta 10.11.2015 HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta 10.11.2015 LIITE 2 HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN 2016 VAKANSSIMUUTOKSET LIITE 2a LIITE 2b LIITE 2c Perustettavat ja lakkautettavat virat (nimikemuutokset) Perustettavat ja lakkautettavat

Lisätiedot

10.4.2012 E/77/223/2012. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013

10.4.2012 E/77/223/2012. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013 E/77/223/2012 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2011 2012 2013 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

1(7) VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki

1(7) VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki 14.12.2015 1(7) VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS VÄESTÖREKISTERIKESKUKSEN SUORIT- TEIDEN MAKSUISTA VUOSINA 2015 JA 2016

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS Vuoden tiedot tulossopimuksen mukaiset PRH Dnro: 147/20/11 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot

Lisätiedot

Niuvanniemen sairaalan ja THL:n väliseen vuoden 2014 tulossopimukseen perustuva raportti sairaalan toiminnasta ajalla 1.1. 30.6.2014.

Niuvanniemen sairaalan ja THL:n väliseen vuoden 2014 tulossopimukseen perustuva raportti sairaalan toiminnasta ajalla 1.1. 30.6.2014. 1 (2) Dnro 1169/00.01.02.02.00/2014 Tulossopimusraportti 1.1. 30.6.2014 Niuvanniemen sairaalan ja THL:n väliseen vuoden 2014 tulossopimukseen perustuva raportti sairaalan toiminnasta ajalla 1.1. 30.6.2014.

Lisätiedot

Skitsofreniapotilaan osastohoito Niuvanniemen sairaalassa. Riitta Keskitalo

Skitsofreniapotilaan osastohoito Niuvanniemen sairaalassa. Riitta Keskitalo Skitsofreniapotilaan osastohoito Riitta Keskitalo 14.9.2009 Niuvanniemen sairaala 296 sairaansijaa Mielentilatutkittavat Tuomitsematta jätetyt (kriminaalipotilaat) Vaaralliset ja/tai vaikeahoitoiset potilaat

Lisätiedot

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Espoo Ei julkinen E/80/223/2015 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2016 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

29.88.22 ARKISTOLAITOS

29.88.22 ARKISTOLAITOS 14.3.2006 TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 29.88.22 ARKISTOLAITOS KANSALLISARKISTO 1 29.88.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 435 000 euroa.

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Hallituksen esittämällä tavalla muutettavan Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten muun sosiaaliturvan rahastoon kuuluvien etuuksien

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 2 (6) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2007 Tilastokeskuksen vuoden 2007 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen vuosia 2007-2011

Lisätiedot

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen Valtiokonttori Määräys 1 (8) 20.11.2014 Dnro VK/1078/00.01/2014 Kirjanpitoyksiköt Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen Valtion talousarviosta annetun asetuksen 55 :n 1 momentin

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Hallituksen esittämällä tavalla muutettavan Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten muun sosiaaliturvan rahastoon kuuluvien etuuksien

Lisätiedot

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa.

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. 01. Energiamarkkinaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 2 088 000 euroa. Selvi ty so sa: Energiamarkkinaviraston tehtävänä on valvoa ja edistää sähkö- ja maakaasumarkkinoiden

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Johtokunta hyväksynyt 9.3.. Korjattu VN:n kehyksen mukaiseksi 6.4.. 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010 1(5) Pvm Datum 342009 Dnro Dnr TK-21-893-08 Vastaanottaja Mottagare Valtiovarainministeriö Kirjaamo Viite Ref Asia Ärende VM/13/02020101/2009, ohje 522009 Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristö Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Sosiaaliturvan lähivuosien kehitykseen vaikuttavia tekijöitä ovat väestön ikääntyminen ja toimintakyky,

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 27.4.2005 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 27.4.2005 2 (9) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2006 Tilastokeskuksen vuoden 2006 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI. Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 27.1.2010 20.

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI. Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 27.1.2010 20. 1 ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 27.1.2010 20. Tarkistettu kelpoisuusrekisteri tulee voimaan 1.3.2010 lukien Kelpoisuutena

Lisätiedot

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ei julkinen GTK/373/02.00/2016 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2017 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saadaan käyttää

Lisätiedot

3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen

3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen Talous 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Luvun menot koostuvat sosiaali- ja terveysministeriön, työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan, sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan sekä Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristö Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Sosiaaliturvan lähivuosien kehitykseen vaikuttavia tekijöitä ovat väestön ikääntyminen ja toimintakyky,

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KUV/1543/21/2011 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 838 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

Hyväksytty johtokunnassa 22.11.2011 Dnro 71/141/2011

Hyväksytty johtokunnassa 22.11.2011 Dnro 71/141/2011 Hyväksytty johtokunnassa 22.11.2011 Dnro 71/141/2011 TULOSSOPIMUS 2012 Sisällysluettelo 1 Sairaalan strategia ja toimintaan vaikuttavat keskeiset muutokset...3 1.1 Toiminta-ajatus, säädöspohja ja asiakkuus...3

Lisätiedot

18.2.2004 (EI JULKINEN) TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 29.88. ARKISTOLAITOS

18.2.2004 (EI JULKINEN) TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 29.88. ARKISTOLAITOS 18.2.2004 (EI JULKINEN) TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 29.88. ARKISTOLAITOS Helsinki 2004 29.88 Arkistolaitos 1 29.88.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI. Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 26.1.2012 8.

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI. Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 26.1.2012 8. 1 ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 26.1.2012 8. Tarkistettu kelpoisuusrekisteri tulee voimaan 1.3.2012 lukien Kelpoisuutena

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2013

YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sisällysluettelo 1. Puheenjohtajan katsaus 2 2. Tuloksellisuuden kuvaus 3 2.1 Ylioppilastutkintolautakunnan toiminnan vaikuttavuus 4 2.2 Ylioppilastutkintolautakunnan

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta

HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta 22.11.2016 Liite 2 HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN 2017 VAKANSSIMUUTOKSET Liite 2a Liite 2b Liite 2c Liite 2d Perustettavat ja lakkautettavat toimet (nimikemuutokset) Perustettavat

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Dnro 78/20/06 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2007 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :nmukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseensuorittamiseen saa käyttää muun

Lisätiedot

Etelä-Savon sairaanhoitopiirin henkilöstön kelpoisuusrekisteri 1.1.2016 alkaen

Etelä-Savon sairaanhoitopiirin henkilöstön kelpoisuusrekisteri 1.1.2016 alkaen Etelä-Savon sairaanhoitopiirin henkilöstön kelpoisuusrekisteri 1.1.2016 alkaen Kelpoisuutena virkoihin ja työsopimussuhteisiin tehtäviin vaaditaan: 1. sairaanhoitopiirin johtajalta ylempi korkeakoulututkinto

Lisätiedot

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Lakimies Merituuli Mähkä

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Lakimies Merituuli Mähkä SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Lakimies 23.2.2016 Merituuli Mähkä SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS LÄÄKEALAN TURVALLISUUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSEN MAKSULLISISTA SUORITTEISTA 1 Yleistä

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/01

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/01 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/01 01.06.2000 Maa- ja metsätalousministerö METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa

Lisätiedot

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA Perusturvalautakunta 28.4.2015 ( 39): Riihimäen seudun terveyskeskuksen yhtymähallitus

Lisätiedot

Talousarvioehdotus vuodelle 2009

Talousarvioehdotus vuodelle 2009 Matkailun edistämiskeskus Talousarvioehdotus vuodelle 32. TEMin hallinnonala 30. Yrityspolitiikka 02. Matkailun edistämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2v) SISÄLLYSLUETTELO SIVU 1. TULOKSELLISUUSKUVAUS...

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2008 Korjattu 2.4.2008 Asiakirja ei ole julkinen ennen valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksen julkistamista, joka

Lisätiedot

Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä on hoidon ja hoivan palvelualueella haettavana 29.2.2012 klo 15.00 mennessä seuraavat toimet:

Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä on hoidon ja hoivan palvelualueella haettavana 29.2.2012 klo 15.00 mennessä seuraavat toimet: Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän hoidon ja hoivan palvelualue tuottaa, kehittää ja turvaa oikea aikaiset ja vaikuttavat terveys ja avopalvelut yhteistoiminta alueensa eli Kauhajoen kaupungin

Lisätiedot

3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen

3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen 01. Hallinto Talousesitys HE 134/ vp (15.9.) S e l v i t y s o s a : Luvun menot koostuvat sosiaali- ja terveysministeriön, työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan, sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen

Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen Valtiokonttori Määräys 1 (7) 20.11.2014 Dnro VK/1077/00.01/2014 Kirjanpitoyksiköt Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen Valtion talousarviosta annetun asetuksen 55 :n 1 momentin

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/1 19.5.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/1 19.5.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Päätöshistoria Sosiaali- ja terveysvirasto 7.5.2014 HEL 2014-005402 T 01 01 00 Sosiaali- ja terveysvirasto esittää, että kaupunginhallitus päättäisi seuraavista

Lisätiedot

KULUTTAJAVALITUSLAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2002

KULUTTAJAVALITUSLAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2002 KULUTTAJAVALITUSLAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2002 1. Toimintakatsaus 1.1. Perustehtävät ja toiminnan kuvaus, toiminta-ajatus Kuluttajavalituslautakunta antaa kirjallisia ratkaisusuosituksia kuluttajien

Lisätiedot

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 E/83/223/2011 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2010 2011 2012 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7

Lisätiedot

40. Ratahallintokeskus

40. Ratahallintokeskus 40. Ratahallintokeskus S e l v i t y s o s a : Radanpidon tavoitteena on edistää rautatieliikenteen toimintaedellytyksiä tehokkaana, turvallisena ja ympäristöystävällisenä osana kotimaista ja kansainvälistä

Lisätiedot

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN ASETUS LIIKENTEEN TURVALLI- SUUSVIRASTON MAKSULLISISTA SUORITTEISTA

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN ASETUS LIIKENTEEN TURVALLI- SUUSVIRASTON MAKSULLISISTA SUORITTEISTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Suunnittelija Pirjo Karttunen LVM 25.11.2015 Erityisasiantuntija Saara Norrman Trafi LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN ASETUS LIIKENTEEN TURVALLI- SUUSVIRASTON

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6 Hallinto Korvaukset kunnilta 3 126 Muut suoritteiden myyntituotot 7 860 8 000 8 000 1 260 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 Maksetut palkat ja palkkiot -304 400-342 300-342

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 Hyväksytty Niuvanniemen sairaalan johtokunnassa 8.2.2012 1 Toimintakertomus... 3 1.1 Johdon katsaus... 3 1.2 Vaikuttavuus... 6 1.2.1 Toiminnan vaikuttavuus... 6 1.3 Toiminnallinen

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 Dnro 25/20/2005 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2006 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Sairaanhoitopiirin valtuusto 8.6.2015 Juha Jääskeläinen Henkilöstöjohtaja Henkilöstökertomus 2014 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän 17. henkilöstökertomus henkilöstökertomuksen

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2003 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka 8. (34.6, osa) Työvoimapolitiikka S e l v i t y s o s a : Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/22) mukaan julkisen työvoimapalvelun ydintehtävä on työmarkkinoiden toimivuuden edistäminen. Tavoitteena

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 10.6.2003 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 10.6.2003 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 9.4A 10.6.2003 Opetusministeriö OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa opetusministeriön

Lisätiedot

Perusopetus / Pajuluoman koulu Luokanopettaja (2) virka 1.8.2012 40 600 - uudet virat, kustannuslisäys 97 500 /vuosi

Perusopetus / Pajuluoman koulu Luokanopettaja (2) virka 1.8.2012 40 600 - uudet virat, kustannuslisäys 97 500 /vuosi Henkilöstösuunnitelma 2012 2015 Hj 29.8.2011, 136 Seinäjoen kaupungin henkilöstösuunnitelman 2012 2015 valmistelu edellyttää henkilöstöresurssin kokonaisarviointia. Valmistelun lähtökohtana on, että henkilöstölisäykset

Lisätiedot

Lisäselvitys kirjastoverkkoselvitystyöryhmän raporttiin

Lisäselvitys kirjastoverkkoselvitystyöryhmän raporttiin 1 Lisäselvitys kirjastoverkkoselvitystyöryhmän raporttiin Jyväskylän kaupungin kirjastoverkkoa selvittänyt työryhmä on jättänyt raporttinsa kaupunginjohtajalle ja sivistystoimenjohtajalle määräaikaan 30.6.2005

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Hyväksytty Niuvanniemen sairaalan johtokunnassa 7.2.2014 1 Toimintakertomus... 3 1.1 Johdon katsaus... 3 1.2 Vaikuttavuus... 6 1.2.1 Toiminnan vaikuttavuus... 6 1.3 Toiminnallinen

Lisätiedot

Hyväksytty yhteistyötoimikunnassa 20.11.2014 Hyväksytty johtokunnassa 28.11.2014 Dnro 1495/00.01.02.00/2014

Hyväksytty yhteistyötoimikunnassa 20.11.2014 Hyväksytty johtokunnassa 28.11.2014 Dnro 1495/00.01.02.00/2014 Hyväksytty yhteistyötoimikunnassa 20.11.2014 Hyväksytty johtokunnassa 28.11.2014 Dnro 1495/00.01.02.00/2014 TULOSSOPIMUS 2015 Sisällysluettelo 1 Sairaalan strategia ja toimintaan vaikuttavat keskeiset

Lisätiedot

19.4.2010 4/010/2010 RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN VUODEN 2011 TALOUSARVIOEHDOTUS

19.4.2010 4/010/2010 RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN VUODEN 2011 TALOUSARVIOEHDOTUS 19.4.2010 4/010/2010 RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN VUODEN 2011 TALOUSARVIOEHDOTUS 40 RANGAISTUSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Rikosseuraamuslaitoksen strategisena tavoitteena on siirtyminen suljetun vankeuden käytöstä kohti

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN JA LÄÄKELAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan yleistavoitteet

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN JA LÄÄKELAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan yleistavoitteet SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN JA LÄÄKELAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2002 1. Lääkelaitoksen toiminta-ajatus Lääkelaitos on sosiaali- ja terveysministeriön alainen laitos, jonka tehtävänä on ylläpitää

Lisätiedot

40. Ratahallintokeskus

40. Ratahallintokeskus 40. Ratahallintokeskus S e l v i t y s o s a : Radanpidon tavoitteena on edistää rautatieliikenteen toimintaedellytyksiä tehokkaana, turvallisena ja ympäristöystävällisenä liikennemuotona niin kotimaassa

Lisätiedot

PELASTUSOPISTON TULOSSUUNNITELMA 2007-2010 SEKÄ TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

PELASTUSOPISTON TULOSSUUNNITELMA 2007-2010 SEKÄ TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 23.8.2005 Dnro 136/7.9.1/05 PELASTUSOPISTON TULOSSUUNNITELMA 2007-2010 SEKÄ TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 G:\Hallinnon-yksikkö\Taloushallinto\Tulossuunnitelma & TAE\2006\Alustava tulossuunnitelma 2007-2010

Lisätiedot

Hyväksytty yhteistyötoimikunnassa 15.11.2012 Hyväksytty johtokunnassa 23.11.2012 Dnro 1858/00.01.02.00/2012

Hyväksytty yhteistyötoimikunnassa 15.11.2012 Hyväksytty johtokunnassa 23.11.2012 Dnro 1858/00.01.02.00/2012 Hyväksytty yhteistyötoimikunnassa 15.11.2012 Hyväksytty johtokunnassa 23.11.2012 Dnro 1858/00.01.02.00/2012 TULOSSOPIMUS 2013 Sisällysluettelo 1 Sairaalan strategia ja toimintaan vaikuttavat keskeiset

Lisätiedot

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 23111996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi mielenterveyslain ja valtion mielisairaaloista annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Hyväksytty johtokunnassa 26.11.2007 Dnro 116/141/2007

Hyväksytty johtokunnassa 26.11.2007 Dnro 116/141/2007 Hyväksytty johtokunnassa 26.11.2007 Dnro 116/141/2007 TULOSSOPIMUS 2008 Sisällysluettelo 1 Sairaalan strategia ja toimintaan vaikuttavat keskeiset muutokset...3 1.1 Toiminta-ajatus, säädöspohja ja asiakkuus...3

Lisätiedot

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain Sivu 1 Tuloslaskelma / ulkoiset Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue 100 Konsernihallinto Talousarvio/ Käyttösuunnitelma 2015 1012 Kunnan

Lisätiedot