Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA"

Transkriptio

1 Talousesitys Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää muun saman rahaston etuuden maksamiseen varattua määrärahaa seuraavilta momenteilta: , 51, 52, 53, 54, 55, 60 ja , 52, 56. S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristö Hyvinvointi ja vauraus luodaan työllä ja kaikkien osallisuudella. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus nojaa talouden tasapainoiseen kehitykseen. Väestön ikärakenteen muuttumisen myötä julkisen talouden menot kasvavat. Samaan aikaan työikäisten määrä vähenee ja kansantalouden kasvumahdollisuudet heikkenevät. Euroopan integraatio syvenee ja laajenee, ihmisten liikkuvuus rajojen yli kasvaa ja maiden sisällä monikulttuurisuus lisääntyy. Sosiaali- ja terveyspalvelut, eläkkeet ja muu sosiaaliturva on kyettävä tarjoamaan kaikille, vaikka olosuhteet muuttuvat. Sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden ehtona on korkea työllisyysaste, terveet ja toimintakykyiset kansalaiset sekä vaikuttavat ja tehokkaat sosiaali- ja terveyspalvelut. Talousesityksen lähtökohdat Hallituksen tavoitteena on köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen; julkisen talouden vakauttaminen sekä kestävän talouskasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn vahvistaminen. Tulo-, hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamiseksi vahvistetaan ja uudistetaan peruspalveluita, turvataan ikäihmisille ihmisarvoinen vanhuus, ehkäistään sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia, vahvistetaan mielenterveys- ja päihdepalveluita sekä parannetaan toimeentuloturvaa ja estetään asuinalueiden eriytymistä. Pääosa, kaksi kolmannesta, sosiaalimenoista rahoitetaan työnantajien ja työntekijöiden sosiaaliturvamaksuin, kuntien verovaroin sekä asiakasmaksuin. Sosiaali- ja terveysministeriön pääluokan osuus sosiaalimenoista on vajaa viidennes. Pääluokan suurimmat menoerät ovat siirtomenot kotitalouksille, kunnille ja kuntayhtymille. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan strategiset tavoitteet Hyvinvoinnille vahva perusta Kaikille mahdollisuus hyvinvointiin Elinympäristö tukemaan terveyttä ja hyvinvointia. Sosiaali- ja terveysministeriö koordinoi hallituksen tasa-arvopolitiikkaa sekä edistää sukupuolinäkökulman huomioonottamista kaikessa valtioneuvoston päätöksenteossa. Ministeriössä se toteutetaan vuosille 2012 vahvistetun toiminnallisen tasa-arvo-ohjelman mukaisesti. Valmistelussa on mm. kolmikantainen samapalkkaisuusohjelma, yhteistyö työelämän osapuolten kanssa naisten urakehityksen edistämiseksi ja poikkihallinnollinen naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma. Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista jatketaan lainvalmistelussa, talousn laadinnassa sekä muissa tasa-arvon kannalta merkittävissä hankkeissa. Sosiaali- ja terveysministeriön strategisissa hankkeissa toteutetaan sukupuolivaikutusten inti, erityisesti poikkihallinnollisessa, syrjäytymistä, köyhyyttä ja terveysongelmia vähentävässä toimenpideohjelmassa ja sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman (Kaste) toimeenpanossa. Sosiaali- ja terveysministeriö toteuttaa soveltuvin osin alueiden kehittämislain (1651/2009) periaatteita. Euroopan unionin rakennerahastovarojen (EAKR- ja ESR-ohjelmat) alueellisessa kohdentamisessa neuvotellaan aluekohtaiset sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan hankkeisiin tulevat voimavarat vastuuministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, kanssa. Voimavarojen tarkoituksenmukainen hyödyntäminen varmistetaan käyttösuunnitelmalla. Yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet strategioittain Hyvinvoinnille vahva perusta Sosiaaliturvalla lisätään ihmisten hyvinvointia tukemalla terveyttä ja toimintakykyä, antamalla turvaa muuttuvissa elämäntilanteissa, vahvistamalla sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja vakauttamalla yhteiskunnallisia oloja. Sosiaaliturva edistää myös vakaata talouden kasvua ja kilpailukykyä vahvistamalla työkykyä ja tarjoamalla työllistymis-, koulutusja kuntoutumismahdollisuuksia. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 Talousesitys Verotuksen, maksujen, sosiaalietuuksien, tulonsiirtojen ja palvelujen on muodostettava kokonaisuus, joka kannustaa työntekoon ja varmistaa, että työntekijä voi siirtyä terveenä eläkkeelle. Kannustava sosiaaliturva rohkaisee ihmisiä myös itse edistämään hyvinvointia. Tavoitteena on, että terveys ja hyvinvointi otetaan osaksi kaikkea päätöksentekoa pidennetään työuria työhyvinvoinnilla tasapainotetaan elämän eri osa-alueet sosiaaliturvan rahoitus on kestävää. Hyvinvoinnille vahva perusta -tunnusluvut Ennakkointimenetelmä on käytössä kunnan päätöksenteossa, väestöllä painotettu %-osuus kunnista Terveydenedistämisaktiivisuus toteutuu kunnassa (% tavoitearvosta) kuntajohdossa perusterveydenhuollossa liikuntatoimessa perusopetuksessa ) vuotiaan eläkkeellesiirtymisiän odote 58,8 60,4 60,5 60,9 60,9 60,9 61,0 miehet 58,6 60,3 60,4 60,9 60,9 60,9 61,0 naiset 58,9 60,4 60,5 60,8 60,8 60,8 60,9 Työkyvyttömyyseläkkeiden ikävakioitu alkavuus vuotiailla (työeläkkeet), yhteensä 8,7 7,2 7,2 6,3 6,3 6,2 6,2 miehet 9,1 7,2 7,1 6,2 6,0 6,0 6,0 naiset 8,3 7,2 7,4 6,5 6,6 6,5 6,5 Sairauspäivien osuus tehdyistä työ- ja sairauspäivistä (palkansaajat), % 4,0 4,5 4,6 4,5 4,7 4,7 4,8 miehet 3,6 4,0 3,9 3,8 4,0 4,0 4,1 naiset 4,5 4,9 5,2 5,2 5,4 5,4 5,5 Työterveyshuollon piiriin kuuluvien työntekijöiden osuus palkansaajana toimivasta työvoimasta, % ) Työpaikkatapaturmien taajuus (palkansaajat), milj. työtuntia kohden 32,8 30,2 31,2 30,3 29,5 3) 29,3 29,0 Korvatut ammattitaudit ja ammattitautiepäilyt (palkansaajat) ) ) Vanhempainpäivärahoista isille maksettujen päivien osuus, % 4,2 7,1 8,3 8,7 8,8 9,1 9,4 Sosiaalimenot/bkt, % 25,1 30,6 30,0 31,2 32,5 2) 32,9 32,9 Sosiaalimenot, /asukas (vuoden 2010 hinnoin) ) Sosiaalimenojen rahoitus, % verovaroin 43,1 46,1 46,0 46,8 46,7 2) 46,4 46,1 työnantajat 37,6 35,8 35,4 34,8 35,2 2) 35,5 35,6 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 Talousesitys muu 19,3 18,1 18,6 18,3 18,1 2) 18,1 18,3 Sosiaali- ja terveystoimen menojen osuus kuntien kokonaismenoista, % 50,9 54,4 54,8 55,3 48,0 2) 48,0 48,0 1) Työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuus kuvaa, kuinka suuri osa ei-eläkkeellä olevista työeläkevakuutetuista on siirtynyt vuoden aikana työkyvyttömyyseläkkeelle (esitetään useimmiten promilleina). Ikävakioitu alkavuus kertoo työkyvyttömyyseläkkeen alkavuudessa tapahtuvista muutoksista siten, että väestön ikärakenteen muuttuminen ei vaikuta siihen. 2) Arvio 3) Ennakkotieto Kaikille mahdollisuus hyvinvointiin Jokaisella on oikeus perustoimeentulon turvaan ja riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Ihmisarvoinen elämä on turvattava kaikissa olosuhteissa. Nämä oikeudet ja yhdenvertaisuusperiaate on kirjattu Suomen perustuslakiin. Julkisen vallan vastuu perusoikeuksista ei poista yksilön vastuuta valinnoista. Yksilön ja yhteiskunnan oikeuksien ja velvollisuuksien tasapainoilla edistetään sosiaalista kestävyyttä. Pelkän sosiaaliturvan varassa elävillä on suuri riski liukua köyhyyteen. Huolena on nuorten syrjäytyminen, lasten ja lapsiperheiden eriarvoistuminen ja syrjäytymisen siirtyminen yli sukupolvien. Väestön ikärakenteen muuttuessa vanhuksia on enemmän, dementia ja muut pitkäaikaissairaudet yleistyvät ja monisairaiden potilaiden lukumäärä kasvaa. Se merkitsee sosiaali- ja terveyspalvelumenojen nousua ja henkilöstön lisätarvetta, ellei palvelujen tuottavuus parane. Sosiaali- ja terveydenhuolto pysyy tulevaisuudessakin työvoimavaltaisena. Tuottavuutta voidaan parantaa uudistamalla palvelujen organisointia ja tuotantotapoja. Tavoitteena on, että vähennetään hyvinvointi- ja terveyseroja asiakaskeskeisyys otetaan palvelujen lähtökohdaksi uudistetaan palvelujen rakenteet ja toimintatavat vahvistetaan sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Kaikille mahdollisuus hyvinvointiin -tunnusluvut Terveytensä huonoksi tai keskinkertaiseksi kokeneiden osuus (25 64 v.), % miehet 37,6 36,8 35,6 33,4 35, vuotta koulutusta 42,4 38,8 40,2 38,6 37, vuotta tai enemmän koulutusta 29,3 30,1 27,6 25,6 29, naiset 33,7 32,9 32,1 32,8 33, vuotta koulutusta 38,6 36,5 38,6 37,6 40, vuotta tai enemmän koulutusta 29,4 29,4 27,5 26,9 27, Nuorten koettu terveys: päivittäin vähintään kaksi oiretta (8. 9. lk), % ) Vastasyntyneen elinajanodote 77,7 80,0 80,4 80,5 80,8 1) 81,1 81,3 miehet 74,1 76,7 77,2 77,5 77,8 1) 78,0 78,3 naiset 81,0 83,2 83,5 83,4 83,8 1) 84,0 84,2 25-vuotiaan elinajanodote miehet 49,7 52,6 52,9 1) 53,2 1) 53,5 1) 54,0 54,4 perusasteen koulutus 47,4 49,7 50,0 1) 50,4 1) 50,8 1) 51,2 51,6 keskiasteen koulutus 50,1 52,4 52,6 1) 52,8 1) 53,0 1) 53,2 53,4 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 Talousesitys korkea-asteen koulutus 54,0 55,9 56,1 1) 56,3 1) 56,5 1) 56,7 56,9 naiset 56,1 59,0 59,1 1) 59,2 1) 59,3 1) 60,3 61,2 perusasteen koulutus 54,6 56,6 56,6 1) 56,6 1) 56,6 1) 58,1 59,5 keskiasteen koulutus 57,2 59,1 59,2 1) 59,3 1) 59,4 1) 59,5 59,6 korkea-asteen koulutus 58,4 60,3 60,4 1) 60,6 1) 60,7 1) 60,9 61,0 Niiden vuotiaiden osuus, jotka kykenevät liikkumaan ulkona yksin ilman vaikeuksia, % 2) miehet ) ) naiset ) ) Päivittäin tupakoivien osuus, % miehet (25 64-v.) 28,3 24,1 23,4 21,0 20, naiset (25 64-v.) 19,9 15,3 14,9 14,5 13, pojat (8. 9. lk) ) tytöt (8. 9. lk) ) Alkoholin kokonaiskulutus, l/as. 8,8 10,0 10,1 9,6 9,7 9,5 9,5 Ylipainoisten osuus (BMI 25 tai yli) v., % miehet 58,4 62,7 65,0 63,3 64, naiset 41,2 48,3 48,3 47,9 47, Itsemurhien takia menetetyt elinvuodet (PYLL) ikävälillä v. ( asukasta kohti) miehet ) naiset ) Pienituloisten 3) osuus, % koko väestö 10,5 13,7 13,2 11,9 12,0 1) 12,0 12,0 lapset 8,8 11,8 11,1 9,4 9,5 1) 9,5 9,5 Yleisen asumistuen saajat (ruokakunnat), lkm Toimeentulotukea saaneet, lkm kotitaloudet ) henkilöt ) pitkäaikaisesti tukea saaneiden osuus vuotiaasta väestöstä, % 2,4 2,2 2,2 2,1 2,1 1) 2,1 2,1 miehet 2,7 2,5 2,5 2,4 2,4 1) 2,4 2,4 naiset 2,0 1,8 1,8 1,8 1,8 1) 1,8 1,8 Gini-kerroin (käytettävissä olevat tulot) 4), % 24,9 25,9 25,9 25,5 25,5 1) 25,5 25,5 Nuoret, joilla ei ole perusasteen jälkeistä koulutusta eivätkä ole työssä tai koulutuksessa (eivätkä hoitovapaalla, eläkkeellä tai varusmies- tai siviilipalveluksessa), % 4,3 4,8 4,7 4,7 4,7 1) 4,7 4, v. pojat 5,4 6,0 5,8 5,8 5,8 1) 5,8 5, v. tytöt 3,1 3,6 3,6 3,6 3,6 1) 3,6 3,6 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 Talousesitys Naisten säännöllisen työajan ansioiden osuus miesten vastaavista ansioista, % 80,6 82,8 83,2 83,1 82,9 5) 83,2 83,4 Väestön terveyden seuranta toteutuu perusterveydenhuollossa (% tavoitearvosta) Hoitoon pääsy erikoissairaanhoitoa yli 6 kk jonottaneita, lkm odotusaika terveyskeskuslääkärin vastaanotolle kestää yli 14 pv (% väestöstä) suun terveydenhuolto: yli 6 kuukautta jonottaneita, lkm psykiatrian erikoissairaanhoitoa yli 3 kk odottaneita alle 23-vuotiaita, lkm Potilasvakuutuskeskuksen korvaamien potilasvahinkojen määrä Terveydenhuoltoon liittyvät infektiot 6) vastustuskykyiset mikrobitartunnat (MRSA veri/likvor), tapauksia/v antibioottiripulitapaukset (Clostridium diff.) tapauksia/v Vanhusten palveluja saavat 75 vuotta täyttäneistä, % säännöllinen kotihoito 2) 11,8 11,8 12,2 11,9 12,1 1) 12,3 12,4 miehet 8,7 8,9 9,3 8,9 9,1 1) 9,2 9,4 naiset 13,2 13,4 13,9 13,5 13,7 1) 14,0 14,1 tehostettu palveluasuminen 1,7 5,6 5,9 6,1 6,3 1) 6,5 6,8 miehet 1,1 3,7 3,9 4,1 4,4 1) 4,5 4,8 naiset 2,0 6,7 7,1 7,3 7,6 1) 8,0 8,4 vanhainkodit ja terveyskeskusten vuodeosasto 8,4 4,7 4,4 3,8 3,5 1) 3,3 3,1 miehet 5,6 3,3 3,1 2,8 2,6 1) 2,5 2,4 naiset 9,6 5,5 5,1 4,3 3,8 1) 3,5 3,2 omaishoidontuki 3,0 4,2 4,4 4,5 4,6 5) 4,9 5,1 Vaikeavammaisten palveluasuminen, as./v ) Terveyskeskusten lääkärivaje, %.. 6,0 6,5 6,3 6,1 6,0 5,8 Merkittävimpien muiden sosiaali- ja terveydenhuollon ammattiryhmien kuin lääkärien vaje, %.. 3,6.. 3,2 3,2 1) 3,2 3,2 Ehkäisevien terveyspalvelujen henkilöstömitoitus, % kansallisesta suosituksesta äitiysneuvolalääkärit ) lastenneuvolalääkärit ) koululääkärit ) äitiysneuvolan terveydenhoitajat ) lastenneuvolan terveydenhoitajat ) kouluterveydenhoitajat ) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

6 Talousesitys Laajat terveystarkastukset toteutuvat (%- osuus terveyskeskuksista) äitiysneuvolassa ) lastenneuvolassa ) kouluterveydenhuollossa ) Yli vuoden työttömänä olleet, lkm miehet naiset Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0 17-vuotiaat, % 0,9 1,3 1,4 1,4 1,4 1) 1,4 1,4 pojat 1,0 1,4 1,4 1,4 1,4 1) 1,4 1,4 tytöt 0,9 1,3 1,3 1,3 1,3 1) 1,3 1,3 Asunnottomat, lkm miehet naiset Poliisin tietoon tulleet henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset, lkm Maahanmuuttajataustaisten osuus sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä, % 1,9 3,6 3,8 3,9 1) 4,0 1) 4,0 4,1 1) Arvio 2) Vuoden 2000 sarakkeessa on vuoden 2001 tieto. 3) Köyhyysrajan alittaneisiin kotitalouksiin kuuluvien henkilöiden osuus (käytettävissä olevat rahatulot ovat alle 60 % kaikkien kotitalouksien mediaanitulosta kulutusyksikköä kohden). 4) Gini-kerroin kuvaa muuttujan (tässä tapauksessa käytettävissä olevien rahatulojen) epätasaisuutta. Mitä suuremman arvon Gini-kerroin saa, sitä epätasaisemmin tulot ovat jakautuneet. 5) Ennakkotieto 6) Indikaattori korvataan myöhemmin paremmin potilasturvallisuuden tilannetta kuvaavalla indikaattorilla. Elinympäristö tukemaan terveyttä ja turvallisuutta Elinympäristön tila vaikuttaa ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Heikkenevät luonnonolot, toistuvat luonnonkatastrofit ja koko ekosysteemin tila kaventavat hyvinvoinnin mahdollisuuksia. Sosiaalinen ja ekologinen kestävyys edellyttävät, että hyvä elämä voidaan turvata silloinkin, kun jaettavana ovat niukkenevat voimavarat. Jokaisen sukupolven tulisi jättää perinnöksi elinkelpoisempi ympäristö. Oikeudenmukainen hyvinvoinnin jakautuminen on haaste paitsi paikallisesti myös maailmanlaajuisesti. Globaalit väestörakenteen muutokset, talouden häiriöt, köyhyys ja eriarvoisuus koettelevat yhteiskuntien yhtenäisyyttä. Eriarvoistumiseen ja asuinalueiden erilaistumiseen liittyy myös turvallisuusriskejä. Ilmastonmuutos, ympäristöongelmat ja luonnonvarojen niukkeneminen saattavat aiheuttaa monenlaisia terveysuhkia, esimerkiksi pandemioita ja epidemioita. Ne eivät noudata rajoja, voivat levitä nopeasti ja niiden torjunta vaatii viranomaisten yhteistyötä ja varautumista. Maailmanlaajuiset taloudelliset kriisit ovat osoittaneet toimivien turvaverkkojen sekä rahoitus- ja vakuutusmarkkinoiden merkityksen. Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot on turvattava myös poikkeusoloissa. Tavoitteena on, että vahvistetaan ympäristön elinkelpoisuutta varmistetaan yhteiskunnan toimivuus erityistilanteissa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6

7 Talousesitys Elinympäristö tukemaan terveyttä ja turvallisuutta -tunnusluvut Koti- ja vapaa-ajan tapaturmissa kuolleet ) ) miehet ) ) naiset ) 864 2) Vesivälitteiset epidemiat epidemioiden lkm ) 5 4 sairastuneet henkilöt ) Ympäristömyrkkyjen pitoisuudet äidinmaidossa (PCDD/F- ja PCB-yhdisteiden kokonaistoksisuusekvivalenttimäärä) 15,3 8 2) 8 2) 5,6 5,0 2) 4,7 4,5 Työeläkevakuutusyhtiöiden, -säätiöiden ja - kassojen vakavaraisuusaste.. 29,6 22,4 26,4 28,6 2).... Työeläkerahastot/bkt, % 50,2 77,7 72,2 77,8 83,8 85,0 85,6 1) Ennakkotieto 2) Arvio Eräiden etuuksien kehitys (euroa/kk) Lapsilisä 1. lapsi lapsi lapsi yksinhuoltajakorotus Lasten kotihoidon tuki hoitoraha seuraavasta alle 3-v muista alle kouluikäisistä hoitolisä Yksityisen hoidon tuki hoitoraha hoitolisä Osittainen hoitoraha Vanhempainpäiväraha minimi keskimäärin, miehet ) keskimäärin, naiset ) Sairauspäiväraha minimi (55 päivän jälkeen) keskimäärin, miehet ) keskimäärin, naiset ) Työmarkkinatuki Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 7

8 Talousesitys Työttömän peruspäiväraha Työttömien ansiopäiväraha keskimäärin, miehet keskimäärin, naiset Kansaneläke, yksinäinen Takuueläke Vanhuuseläke (keskim. omaeläke) miehet ) ) naiset ) ) Työkyvyttömyyseläke (keskim. omaeläke) miehet ) ) naiset ) 991 1) 988 Alkaneet vanhuuseläkkeet (keskim. omaeläke) miehet ) ) naiset ) ) Alkaneet työkyvyttömyyseläkkeet (keskim. omaeläke) miehet ) ) naiset ) ) Toimeentulotuki, perusosa, yksin asuva ) Arvio Rakennepoliittisen ohjelman toimeenpano Sosiaali- ja terveysministeriön vastuulle kohdentuu merkittävä osa rakennepoliittisen ohjelman toimenpiteistä, kuten esimerkiksi sosiaaliturvan uudistuksiin, työelämään osallistumisen tukemiseen sekä kuntien tehtävien vähentämiseen liittyviä toimenpiteitä. Valmistelu ja toimeenpano muodostavat sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla laaja-alaisen muutosprosessien kokonaisuuden sisältäen lukuisia laki- ja asetusmuutoksia sekä muutoksia kuntien ohjaukseen ja valvontaan. Rakennepoliittisen ohjelman mukaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa varmistetaan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon integraation että tehokkaan hallinnon toteutuminen. Yhdessä kuntauudistuksen kanssa viedään eteenpäin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistusta siten, että järjestämisvastuu siirtyisi viidelle erityisvastuualueelle. Vaikuttavuus ja tuloksellisuus Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla toteutetaan hallituksen linjausten mukaisesti vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmaa aidosti tuottavuutta lisäävin toimenpitein. Vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta edistävät toimenpiteet koskevat hallinnonalan kaikkia virastoja ja laitoksia. Hallinnonalan vaikuttavuus- ja tuloksellisuushankkeina toteutetaan oikeuslääkinnän tietojärjestelmäprojekti ja vankien terveydenhuollon valvontaa, järjestämistä ja rahoitusta koskeva hanke. Hallinnonala on nimennyt ydintoimintoanalyysin pohjalta 25 vaikuttavuutta ja tuottavuutta edistävää hanketta. Niiden toimeenpano on meneillään. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen toiminnan siirtoa Kuopioon toteutetaan asteittain vuoteen 2018 mennessä. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 8

9 Talousesitys Hallinnonalan määrärahat vuosina v. tilinpäätös 1000 v. varsinainen talous 1000 v. esitys 1000 Muutos 1000 % 01. Hallinto Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Valtion mielisairaaloiden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisten lastensuojeluyksiköiden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) (21.) Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha (siirtomääräraha 2 v) Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliset sähköiset asiakastietojärjestelmät (siirtomääräraha 3 v) Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (määräraha) Kansainväliset jäsenmaksut ja maksuosuudet (siirtomääräraha 2 v) Valvonta Säteilyturvakeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Oikeuslääketieteellisen kuolemansyyn selvittämisen menot (määräraha) (66.) Suomen ja Venäjän välisen säteily- ja ydinturvallisuuden yhteistyö (siirtomääräraha 3 v) Tutkimus- ja kehittämistoiminta Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 9

10 Talousesitys v. tilinpäätös 1000 v. varsinainen talous 1000 v. esitys 1000 Muutos 1000 % 04. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) (22.) Sektoritutkimuksen säästö Valtionapu Työterveyslaitoksen menoihin (siirtomääräraha 2 v) Eräät erityishankkeet (siirtomääräraha 3 v) Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut Äitiysavustus ja valtion tuki kansainväliseen adoptioon (määräraha) Lapsilisät (määräraha) Eräät valtion korvattavat perheetuudet (määräraha) Sotilasavustus (määräraha) Asumistuki (määräraha) Elatustuki (määräraha) Vaikeavammaisten tulkkauspalvelut (määräraha) Kansaneläkelaitokselle maksettavat sosiaaliturvan yleisrahaston ja palvelurahaston toimintakulut (määräraha) Työttömyysturva Valtion korvaus kunnille kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä (määräraha) Valtionosuus ansiopäivärahasta (määräraha) Valtionosuus peruspäivärahasta (määräraha) Valtionosuus työmarkkinatuesta (määräraha) Valtionosuus aikuiskoulutustuesta (määräraha) Valtionosuus vuorottelukorvauksesta (määräraha) Sairausvakuutus Kansallisen yhteyspisteen ja terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston toimintakulut (siirtomääräraha 2 v) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 10

11 Talousesitys v. tilinpäätös 1000 v. varsinainen talous 1000 v. esitys 1000 Muutos 1000 % 60. Valtion osuus sairausvakuutuslaista johtuvista menoista (määräraha) Eläkkeet Valtion osuus merimieseläkekassan menoista (määräraha) Valtion osuus maatalousyrittäjän eläkelaista johtuvista menoista (määräraha) Valtion osuus yrittäjän eläkelaista johtuvista menoista (määräraha) Valtion korvaus lapsen hoidon ja opiskelun ajalta kertyvästä eläkkeestä (määräraha) Valtion osuus maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen kustannuksista (määräraha) Valtion osuus kansaneläkelaista ja eräistä muista laeista johtuvista menoista (määräraha) Veteraanien tukeminen Valtion korvaus sodista kärsineiden huoltoon (määräraha) Rintamalisät (määräraha) Sotilasvammakorvaukset (määräraha) Valtion korvaus sota- ja sotilasinvalidien kuntoutus- ja hoitolaitosten kustannuksiin (siirtomääräraha 2 v) Valtionapu sotainvalidien puolisoiden kuntoutustoimintaan (siirtomääräraha 2 v) Rintama-avustus eräille ulkomaalaisille vapaaehtoisille rintamasotilaille (siirtomääräraha 2 v) Eräät kuntoutustoiminnan menot (siirtomääräraha 2 v) Rintamaveteraanien kuntoutustoiminnan menot (siirtomääräraha 2 v) Valtionapu rintamaveteraanien kuntoutustoimintaan (siirtomääräraha 2 v) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 11

12 Talousesitys v. tilinpäätös 1000 v. varsinainen talous 1000 v. esitys 1000 Muutos 1000 % 60. Kuntien järjestämä sosiaali- ja terveydenhuolto Valtion korvaus terveydenhuollon valtakunnallisen valmiuden kustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) (31.) Valtionavustus kunnille sosiaalija terveydenhuollon hankkeisiin ja eräisiin muihin menoihin (siirtomääräraha 3 v) Valtion rahoitus terveydenhuollon yksiköille yliopistotasoiseen tutkimukseen (kiinteä määräraha) Valtion korvaus terveydenhuollon yksiköille lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin (määräraha) Valtion korvaus terveydenhuollon toimintayksiköille oikeuspsykiatrisista tutkimuksista sekä potilassiirroista aiheutuviin kustannuksiin (määräraha) Valtionosuus kunnille perustoimeentulotuen kustannuksiin (määräraha) Valtionavustus saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamiseksi (kiinteä määräraha) (38.) Valtionavustus kunnille vanhuspalvelulain toimeenpanoon (siirtomääräraha 2 v) (39.) Avustus kunnille sosiaali- ja terveydenhuollon rakennusten sisäilma- ja kosteusvauriohankkeisiin (siirtomääräraha 3 v) Valtion rahoitus lääkäri- ja lääkintähelikopteritoiminnan menoihin (siirtomääräraha 3 v) Valtionavustus valtakunnallista julkista terveydenhoitoa antavan lastensairaalan perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 2 v) Valtion rahoitus turvakotitoiminnan menoihin (siirtomääräraha 2 v) Valtionavustus sosiaalialan osaamiskeskusten toimintaan (kiinteä määräraha) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 12

13 Talousesitys v. tilinpäätös 1000 v. varsinainen talous 1000 v. esitys 1000 Muutos 1000 % 64. Valtion korvaus rikosasioiden sovittelun järjestämisen kustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen Työsuojelun aluehallintoviranomaisten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Rokotteiden hankinta (siirtomääräraha 3 v) Terveysvalvonta (siirtomääräraha 2 v) Tartuntatautien valvonta (siirtomääräraha 2 v) Terveyden edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Valtion korvaus työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) Valtionavustus UKK-instituutin toimintaan (siirtomääräraha 2 v) Maatalousyrittäjien ja turkistuottajien lomitustoiminta Valtion korvaus maatalousyrittäjien lomituspalvelujen kustannuksiin (määräraha) Valtion korvaus turkistuottajien lomituspalvelujen kustannuksiin (siirtomääräraha 2 v) Valtion korvaus poronhoitajien sijaisavun kustannuksiin (siirtomääräraha 2 v) Valtion korvaus maatalousyrittäjien ja turkistuottajien lomituspalvelujen hallintomenoihin (kiinteä määräraha) Raha-automaattiyhdistyksen avustukset Avustukset yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen (määräraha) Yhteensä Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 13

14 Talousesitys Henkilöstön kokonaismäärä (htv) 1) ) Htv-määrä ei sisällä Työterveyslaitoksen osuutta. Vuonna maksullisen toiminnan osuus on henkilötyövuotta ja yhteisrahoitteisen toiminnan osuus 369 henkilötyövuotta. 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Luvun menot koostuvat sosiaali- ja terveysministeriön, työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan, sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisten valtion mielisairaaloiden ja lastensuojeluyksiköiden toimintamenoista sekä eräistä muista menoista. Pääluokkaperusteluissa on esitetty sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan toimintapoliittiset tavoitteet. Lähtökohtana on poliittisen tason ohjaus, joka on linjattu hallitusohjelmassa. Toimintaa ohjaa lisäksi Sosiaalisesti kestävä Suomi asiakirja. Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa ja ohjaa sosiaaliturvan ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämistä sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Ministeriö määrittelee sosiaali- ja terveyspolitiikan suuntaviivat, valmistelee keskeiset uudistukset ja ohjaa niiden toteuttamista ja yhteensovittamista. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan ja sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan tavoitteena on tuottaa asiakkailleen kohtuullisessa ajassa oikeat, perustellut ja yhdenmukaiset päätökset. Valtion mielisairaalat tuottavat valtakunnallisia oikeuspsykiatrian erikoisalan hoito- ja tutkimuspalveluja. Valtion lastensuojeluyksiköiden tehtävänä on lastensuojelulain mukainen avo-, sijais- ja jälkihuolto. 01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan järjestämiseen 2) lääkinnällisen pelastustoimen ja poikkeusolojen valmiudesta sekä näihin liittyvien laitteiden ja kalusteiden hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen 3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen 4) tasa-arvon tietopalvelun ylläpitoon liittyviin kustannuksiin 5) yleissitovien työehtosopimusten kääntämiseen ruotsiksi. S e l v i t y s o s a : Sosiaali- ja terveysministeriö toimeenpanee hallitusohjelman ja ministeriön strategisten linjausten tavoitteet käyttäen apuna virastojen ja laitosten asiantuntemusta tulossopimuksissa sovittujen tavoitteiden mukaisesti. Sosiaali- ja terveysministeriön talous perustuu maksullisen toiminnan osalta osittain nettobudjetointiin. Toimintamenomomentille tuloutettavat tulot ovat valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla sosiaali- ja terveysministeriön määräämien perusteiden mukaisia tuloja lääkkeiden hintalautakunnan maksullisista suoritteista ja tuloja työsuojeluhallinnon maksullisista suoritteista sekä raha-automaattiavustuksista annetun lain (1056/2001) 45 :n mukaisia korvauksia Raha-automaattiyhdistyksen valvonnasta ja ohjauksesta sekä sosiaali- ja terveysministeriön peliriippuvuuden seurannan ja tutkimuksen kustannusten korvaamisesta antaman asetuksen (381/2002) nojalla rahapeliyhteisöiltä perittäviä korvauksia arpajaisiin osallistumisesta aiheutuvien ongelmien seuraamisesta ja tutkimisesta. Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut toiminnalleen seuraavat alustavat tulostavoitteet vuodelle : Toiminnallinen tehokkuus Kehitetään laskentatointa ja muuta seurantajärjestelmää Kieku-käyttöönoton yhteydessä. Maksullisen toiminnan, joka on suhteellisen vähäistä, tavoitteena on julkisoikeudellisten suoritteiden kustannusvastaavuus ja liiketaloudellisten suoritteiden osalta kannattavuus. Tuotokset ja laadunhallinta Toteutetaan ja seurataan ministeriön vastuulla olevia merkittäviä ohjelmia ja muita hankkeita, kuten Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (Kaste) ja Kansallisten sähköisten tietojärjestelmien kehittämishanke (KanTa ja Tikesos). Osallistutaan kuntauudistuksen valmisteluun. Aloitetaan sosiaalihuollon lainsäädännön uudistuksen toimeenpano. Jatketaan terveydenhuoltolain toimeenpanoa ja intia. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 14

15 Talousesitys Valmistellaan ja toimeenpannaan sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen järjestämistä, rahoitusta, kehittämistä ja valvontaa koskevaa lakiuudistusta. Jatketaan vanhuspalvelulain toimeenpanoa ja intia. Lisätään tutkimus- ja kehittämislaitosten yhteistyötä. Jatketaan tasa-arvon valtavirtaistamista. Vahvistetaan lainsäädännön vaikutusten intia. Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Sosiaali- ja terveysministeriön henkilöstön ja henkilöstörakenteen kehittämistä jatketaan ministeriön tuottavuuden kehittämiselle asetetut tavoitteet huomioon ottaen siten, että ministeriön ydintehtävissä tarvittavat voimavarat ja osaaminen varmistetaan. Työtyytyväisyysindeksi on vähintään 3,6 (asteikolla 1 5) (v. toteutuma 3,59, v. toteutuma 3,47, v toteutuma 3,5). Sairauspoissaoloja on enintään 8 pv/htv (v. toteutuma 8,4, v toteutuma 8,6, v toteutuma 11,2). EU-projektien tuloja sekä muilta kansainvälisiltä tahoilta saatavia tuloja idaan kertyvän euroa ja näitä vastaavien bruttomenojen idaan olevan euroa. Viraston tulosalueittaiset menot toteutuma talous esitys Johto ja erillisyksiköt Johdon tuki Hallinto- ja suunnitteluosasto Vakuutusosasto Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto Sosiaali- ja terveyspalveluosasto Työsuojeluosasto Yhteensä Toiminnan menot ja tulot toteutuma varsinainen talous esitys Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle Siirto momentille Tuottavuusohjelman toteuttamiseen liittyvä vähennys -270 Viranomaisradioverkko (VIRVE) pääkäyttäjän siirto momentilta (1 htv) 70 Julkisen hallinnon atk-menosäästö, II-kohdennus (HO) -50 Palkkaliukumasäästö -128 Palkkausten tarkistukset 168 Sektoritutkimussäästö (HO) -500 Toimintamenojen -50 milj. euron lisäsäästö -467 Toimintamenojen tuottavuussäästö -204 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 15

16 Talousesitys Valtion vahingonkorvaustoiminnan keskittäminen (siirto momentille ) -2 Valtion vahingonkorvaustoiminnan keskittäminen (siirto momentille ) -4 Vuokramenojen indeksikorotus 44 Vuokramenojen indeksikorotusta vastaava säästö -57 Yhteensä talous I lisätalous talous tilinpäätös S e l v i t y s o s a : Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnalle seuraavat tulostavoitteet vuodelle. Tavoitteet määritellään ministeriön ja viraston välisessä tulossopimuksessa. Vaikuttavuus Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta toimii toimialansa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena edistäen kansalaisten oikeusturvaa yhdenmukaisilla ja oikeudenmukaisilla päätöksillä. Tavoitteena on käsittelyajan lyhentäminen. Toiminnallinen tuloksellisuus 02. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. toteutuma ennakoitu Toiminnallinen tehokkuus Päätösten hinta (euroa/ratkaisu) Työn tuottavuus (ratkaisut/htv) Tuotokset ja laadunhallinta Vireille tulleet valitusasiat Valitusten käsittelyaika (kk) 7,0 7,0 6,0 Työn tuottavuus on laskettu seuraavien iden mukaan: päätöstä ja 30 henkilötyövuotta. Päätöksen hinta on laskettu päätöksen ja euron määrärahan mukaan. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan suoritteet, eli valitusten ja poistohakemusten johdosta annetut päätökset, ovat maksuttomia. Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Henkilöstön osaamisesta huolehditaan. Lautakunnan johtamisjärjestelmän toimivuutta, esimiesten johtamistaitoa ja työhyvinvointia seurataan määräajoin työtyytyväisyyskyselyin. Julkisen hallinnon atk-menosäästö, II-kohdennus (HO) -2 Palkkaliukumasäästö -7 Palkkausten tarkistukset 11 Toimintamenojen -50 milj. euron lisäsäästö -26 Toimintamenojen tuottavuussäästö -11 Vuokramenojen indeksikorotus 4 Vuokramenojen indeksikorotusta vastaava säästö -3 Yhteensä -34 talous talous tilinpäätös Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. S e l v i t y s o s a : Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle seuraavat tulostavoitteet vuodelle. Tavoitteet mää- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 16

17 Talousesitys ritellään ministeriön ja viraston välisessä tulossopimuksessa. Vaikuttavuus Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta toimii toimialansa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena kaikissa Kansaneläkelaitoksen käsittelemissä asioissa, opintotukea ja työttömyysturvaa lukuun ottamatta, edistäen kansalaisten oikeusturvaa toimeentuloa koskevissa asioissa tuottamalla mahdollisimman nopeasti oikeita, yhdenmukaisia ja oikeudenmukaisia päätöksiä. Tavoitteena on käsittelyajan lyhentäminen. Toiminnallinen tuloksellisuus toteutuma ennakoitu Tuottavuus ja taloudellisuus Päätösten hinta (euroa/ratkaisu) Työn tuottavuus (ratkaisut/htv) Tuotokset ja laadunhallinta Vireille tulleet valitusasiat (lkm) Valitusten käsittelyaika (kk) 8,3 7 6 Työn tuottavuus on laskettu illa ratkaisua ja 57,5 henkilötyövuotta. Päätöksen hinta on laskettu illa ratkaisua ja euron määrärahalla. Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle tehdyistä valituksista annetut päätökset ovat maksuttomia. Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Lautakunnan toimintaa tehostetaan, työprosesseja kehitetään ja parannetaan edelleen. Lisäksi henkilöstön työtä kehitetään tehtävien vaatimustason sekä työn haasteellisuuden lisäämiseksi sekä uudistetaan lautakunnan henkilöstörakennetta uusien tehtävien mukaisiksi. Henkilöstön työhyvinvointia tukevia toimenpiteitä jatketaan edelleen työpaikkaselvityksen mukaisesti. Palkkaliukumasäästö -15 Palkkausten tarkistukset 21 Toimintamenojen -50 milj. euron lisäsäästö -53 Toimintamenojen tuottavuussäästö -23 Vuokramenojen indeksikorotus 6 Vuokramenojen indeksikorotusta vastaava säästö -6 Tasomuutos 1 Yhteensä -69 talous talous tilinpäätös Valtion mielisairaaloiden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) tieteellisestä tutkimustyöstä ja yliopisto-opetuksesta aiheutuneiden menojen sekä muiden toimintamenojen maksamiseen 2) vaarallisten ja vaikeahoitoisten lasten ja nuorten psykiatrisen hoitoyksikön palvelujen kysynnän vaihtelusta aiheutuvien menojen maksamiseen 3) maatalousavustuksia vastaavien menojen maksamiseen 4) sairaaloiden yleishallinnosta ja ohjauksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuviin kustannuksiin. S e l v i t y s o s a : Valtion mielisairaaloiden menot katetaan pääasiassa kuntien maksamilla korvauksilla. Kunnilta perittävät korvaukset hinnoitellaan valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla sosiaali- ja terveysministeriön määräämien liiketaloudellisten perusteiden mukaisesti. Asiakasmaksut peritään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992) annetun lain mukaisesti. Valtion mielisairaaloille asetettavat tulostavoitteet määritellään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja mielisairaaloiden välisissä tulossopimuksissa vuodelle. Toiminnallinen tuloksellisuus Sairaaloiden toiminnassa painottuu oikeuspsykiatrinen erityisosaaminen ja hoitotoimintaa tukevaa tieteellistä Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 17

18 Talousesitys tutkimustyötä tehdään ja hyödynnetään jatkuvasti. Hoidon laatuun ja hoidon tulosten seurantaan kiinnitetään edelleen huomiota terapeuttisia valmiuksia lisäämällä. Hoitoa kehitetään siten, että pakkotoimia tarvittaisiin mahdollisimman vähän. Lisäksi parannetaan toiminnan mittausmenetelmiä ja seurantajärjestelmiä. Toiminnan tuottavuutta parannetaan kehittämällä muun muassa erityistason psykiatrisen sairaanhoidon vaatimuksia vastaavaa moniammatillista työskentelyä sekä työnjohtoa. Valtion mielisairaalat toimivat tehokkaasti ja taloudellisesti huolehtien samalla toimintansa laadun kehittämisestä. Maksullisen toiminnan tuotoilla katetaan kustannukset. Valtion mielisairaaloiden rahoitusrakenne toteutuma htv htv htv Toimintamenomääräraha Liiketaloudelliset suoritteet Ulkopuolinen rahoitus yhteensä Yhteensä Toiminnan menot ja tulot toteutuma varsinainen talous esitys Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta 600 siirtynyt seuraavalle vuodelle 600 Mielisairaaloiden tuottavuuden (laskutettujen hoito- ja mielentilatutkimuspäivien määrä/henkilötyövuodet) kehitys toteutuma Niuvanniemen aikuisosastot 183,1 186,0 188,0 Niuvanniemen nuoriso-osasto 97,6 86,0 86,0 Vanhan Vaasan aikuisosastot 196,8 194,8 200,8 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 18

19 Talousesitys Mielisairaaloiden taloudellisuuden (kokonaiskustannukset/laskutetut hoito- ja mielentilatutkimuspäivät) itu kehitys toteutuma Niuvanniemen aikuisosastot 360, Niuvanniemen nuoriso-osasto 867, Vanhan Vaasan aikuisosastot 363,53 380, Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (liiketaloudelliset suoritteet, euroa) varsinainen toteutuma talous esitys Maksullisen toiminnan tuotot suoritteiden myyntituotot muut tuotot Tuotot yhteensä Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset erilliskustannukset osuus yhteiskustannuksista Kustannukset yhteensä Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Mielisairaaloiden idaan tuottavan asiakkailleen mm. seuraavat suoritteet toteutuma Hoitopotilaiden hoitovuorokausia Mielentilatutkimushoitovuorokausia Mielentilatutkimuksia Alaikäisten hoitoyksikön hoitopäiviä Alaikäisten hoitoyksikön mielentilatutkimusvuorokausia Alaikäisten hoitoyksikön mielentilatutkimuksia Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Henkilöstön uudistumista ja työkykyä tuetaan kehittämällä muun muassa erityistason psykiatrisen sairaanhoidon vaatimuksiin entistä paremmin sopivia hoitomenettelyjä sekä tehostamalla työnohjausjärjestelmää ja työhyvinvointiohjelmia. Tavoitteena on vähentää sairauspäiviä ja parantaa työterveysindeksiä. Henkilöstön täydennyskoulutusta tuetaan. Sisäisen erityistason täsmäkoulutusta lisätään. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 19

20 Talousesitys Toimintamenojen -50 milj. euron lisäsäästö -7 Toimintamenojen tuottavuussäästö -3 Vuokramenojen indeksikorotus 1 Vuokramenojen indeksikorotusta vastaava säästö -1 Yhteensä -10 talous talous tilinpäätös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisten lastensuojeluyksiköiden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) koulukotien sekä vankilan perheosaston sisällölliseen kehittämiseen, toiminnan tukemiseen ja toimintaympäristön kehittämiseen 2) oppilashoitopaikka- ja koulupaikkakysynnän sekä vankilan perheosaston paikkakysynnän vuosittaisen vaihtelun tasaamiseen 3) alueellisten ja kansainvälisten yhteistyöverkostojen kehittämiseen 4) koulukotien ja vankilan perheosaston yleishallinnosta ja ohjauksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuvien kustannusten maksamiseen 5) koulukotioppilaille tarkoitetun kuukausirahan ja heidän vanhemmilleen tarkoitetun ateriakorvauksen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Valtion koulukotien menot katetaan pääasiassa kuntien maksamilla korvauksilla. Koulukodeissa annettavan perusopetuksen ja muun opetustoimen piiriin kuuluvan toiminnan rahoitukseen sovelletaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) säädöksiä. Rahoitusjärjestelmä perustuu laskennallisiin yksikköhintoihin, jotka opetus- ja kulttuuriministeriö määrää ja valtioneuvosto vahvistaa ennalta seuraavaa vuotta varten. Oppilaille ja heidän vanhemmilleen maksettavat korvaukset perustuvat lastensuojelulakiin (417/2007), -asetukseen (1010/1983) ja sosiaalihuoltolakiin (710/1982). Kunnilta perittävät korvaukset hinnoitellaan valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla sosiaali- ja terveysministeriön määräämin liiketaloudellisin perustein. Valtion koulukodeille asetettavat tavoitteet määritellään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja koulukotien välisissä tulossopimuksissa vuodelle. Vaikuttavuus Valtion koulukotitoiminnan vaikuttavuutta lisätään hallinnollisen rakenteen konsernimaisuutta kehittämällä. Huume-, lääke- ja/tai alkoholiongelmista sekä mielenterveyden häiriöistä kärsivien lasten ja nuorten auttamiseen kiinnitetään koulukotitoiminnan kehittämisessä entistä enemmän huomiota. Voimavaroja suunnataan koulukotityön sisältöä, laatua, asiakaslähtöisyyttä ja tuloksellisuutta koskevaan tutkimus- ja kehittämistyöhön. Toiminnan laatua ja laatuajattelua kehitetään edelleen. Lasten ja nuorten psykososiaalista hoitoa kehitetään yhteistyössä lasten ja nuorten psykiatristen hoitoyksiköiden kanssa. Vankilan perheosastolla turvataan sijoitettujen lasten mahdollisuus turvallisiin varhaisen vuorovaikutuksen kokemuksiin sekä hyvään hoitoon ja huolenpitoon. Perheosaston työn vaikuttavuutta seurataan ja toimintaa kehitetään palvelujen ostajien eli kuntien muuttuvia tarpeita vastaavaksi. Toiminnallinen tuloksellisuus Koulukodit toimivat tehokkaasti, taloudellisesti ja asiakassuuntautuneesti ja niiden laatu ja kustannusvaikuttavuus paranee. Maksullisen toiminnan tuotoilla katetaan kustannukset. Valtion koulukotien rahoitusrakenne toteutuma htv varsinainen talous htv htv Toimintamenomääräraha 548 5, , ,5 Liiketaloudelliset suoritteet (sisältää opetushallituksen rahoitusosuuden) , , ,0 Yhteensä , , ,5 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 20

21 Talousesitys Toiminnan menot ja tulot toteutuma varsinainen talous esitys Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta 548 siirtynyt seuraavalle vuodelle 548 Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon ulkopuolisena rahoituksena saatavat maatalousavustukset. Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (liiketaloudelliset suoritteet, euroa) varsinainen toteutuma talous esitys Maksullisen toiminnan tuotot suoritteiden myyntituotot muut tuotot Tuotot yhteensä tästä toimintamenomomentille nettouttamattomat tuotot Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset erilliskustannukset osuus yhteiskustannuksista Kustannukset yhteensä Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Koulukotien maksullisen toiminnan tuotoilla katetaan 100 % niiden kustannuksista. Koulukotien idaan tuottavan maksullisina palveluina muun muassa seuraavat palvelut asiakkailleen: Eräitä koulukotien maksullisen toiminnan asiakassuoritteita Hoitovuorokausi Hoitovuorokausi erityisessä huolenpidossa Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 21

3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen

3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen Talous 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Luvun menot koostuvat sosiaali- ja terveysministeriön, työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan, sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan sekä Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousesitys Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen

Lisätiedot

3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen

3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen 01. Hallinto Talousesitys HE 134/ vp (15.9.) S e l v i t y s o s a : Luvun menot koostuvat sosiaali- ja terveysministeriön, työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan, sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousesitys HE 131/ vp (15.9.) Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen

Lisätiedot

Selvitysosa: Tulot ovat apteekkimaksusta annetun lain (148/1946) mukaisia maksuja.

Selvitysosa: Tulot ovat apteekkimaksusta annetun lain (148/1946) mukaisia maksuja. 03. Apteekkimaksut Momentille idaan kertyvän 159 800 000 euroa. Selvitysosa: Tulot ovat apteekkimaksusta annetun lain (148/1946) mukaisia maksuja. Apteekkimaksusta annetun lain taulukkoa on tarkoitus tarkistaa

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Hallinto. Talousarvioesitys HE 95/2012 vp ( )

Asiakirjayhdistelmä Hallinto. Talousarvioesitys HE 95/2012 vp ( ) Asiakirjayhdistelmä Talous HE 95/ vp (17.9.) 01. Hallinto Luvun menot koostuvat sosiaali- ja terveysministeriön,työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan, sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan,valtion

Lisätiedot

Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT

Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT 03. Apteekkimaksut Momentille idaan kertyvän 143 500 000 euroa. Selvitysosa: Tulot ovat apteekkimaksusta annetun lain (148/1946) mukaisia maksuja. Hallitus antaa

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousesitys Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :nmukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseensuorittamiseen saa käyttää muun

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

33. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala

33. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala 03. Apteekkimaksut Momentille arvioidaan kertyvän 146 000 000 euroa. Selvitysosa: Tulot ovat apteekkimaksusta annetun lain (148/1946) mukaisia maksuja. Apteekkimaksusta annetun lain 2 :n taulukkoa on tarkoitus

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

04. Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksut

04. Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksut 04. Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksut 03. Apteekkimaksut Momentille arvioidaan kertyvän 160 000 000 euroa. Selvitysosa: Tulot ovat apteekkimaksusta annetun lain (148/1946) mukaisia maksuja.

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 30 970 000 euroa. Vähennys

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Hallituksen esittämällä tavalla muutettavan Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten muun sosiaaliturvan rahastoon kuuluvien etuuksien

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saadaan käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristö Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Sosiaaliturvan lähivuosien kehitykseen vaikuttavia tekijöitä ovat väestön ikääntyminen ja toimintakyky,

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saadaan käyttää

Lisätiedot

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet Gerontologisen kuntoutuksen seminaari 23.9.2011 Kehitysjohtaja Klaus Halla Sosiaali- ja terveysministeriö Missä toimimme 2010-luvulla Globalisaatio

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Hallituksen esittämällä tavalla muutettavan Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten muun sosiaaliturvan rahastoon kuuluvien etuuksien

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Hallituksen esittämällä tavalla muutettavan Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten muun sosiaaliturvan rahastoon kuuluvien etuuksien

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristö Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Sosiaaliturvan lähivuosien kehitykseen vaikuttavia tekijöitä ovat väestön ikääntyminen ja toimintakyky,

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristö Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Sosiaaliturvan lähivuosien kehitykseen vaikuttavia tekijöitä ovat väestön ikääntyminen ja toimintakyky,

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Kehyspäätös Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehyspäätös Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehyspäätös 2018-2021 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Hallintovaliokunta (HaV) VNS 4/2017 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018 2021 - Maakunta- ja soteuudistuksen toimeenpano, kuntatalous

Lisätiedot

TAE 2018 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

TAE 2018 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 TAE 2018 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Hallintovaliokunta (HaV) HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2018 talousarvioksi - Kuntatalous ja maakuntauudistuksen valmistelu 28.9.2017

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Maahanmuuttoviraston ja valtion vastaanottokeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousesitys HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 39 229 000 euroa. 1)

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS Vuoden tiedot tulossopimuksen mukaiset PRH Dnro: 147/20/11 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot

Lisätiedot

01. Sosiaali- ja terveysministeriö

01. Sosiaali- ja terveysministeriö S e l v i t y s o s a : 01. Sosiaali- ja terveysministeriö Perustehtävien ohella sosiaali- ja terveysministeriö keskittyy pääluokkaperustelujen selvitysosassa asetettujen hallinnonalan strategisten linjausten

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit Liite Hyvinvointikertomuksen indikaattorit 1 TALOUS JA ELINVOIMA Talous: tulot Suhteellinen velkaantuneisuus, % Kokemäki : 52.9 52.0 Eura : 47.5 Huittinen : 41.9 Loimaa : 41.6 Satakunta : 39.4 Valtionosuudet

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE KUV/1071/21/ 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 789 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden

Lisätiedot

Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut

Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan

Lisätiedot

Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut

Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 53 318 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Sisäministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut

Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut 30. Sairausvakuutus S e l v i t y s o s a : Sairausvakuutus täydentää julkista terveydenhuoltoa korvaamalla väestölle osan avohoidon lääkeja matkakustannuksista sekä turvaamalla väestölle mahdollisuuden

Lisätiedot

Äitiysavustus Äitiysavustusten (lasten) lukumäärä 58 189 60 000 60 000 Äitiysavustuksen määrä euroa 140 140 140

Äitiysavustus Äitiysavustusten (lasten) lukumäärä 58 189 60 000 60 000 Äitiysavustuksen määrä euroa 140 140 140 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta

Lisätiedot

01. Sosiaali- ja terveysministeriö

01. Sosiaali- ja terveysministeriö 01. Sosiaali- ja terveysministeriö S e l v i t y s o s a : Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa ja ohjaa sosiaaliturvan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämistä ja toimintapolitiikkaa.

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma 2008-2011 Kaikille mahdollisuus terveyteen ja turvalliseen elämään Kaste-ohjelma on sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä Eveliina Pöyhönen Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia reilusti vahvistaa

Lisätiedot

Kuntoutukseen oikeutettujen puolisoiden ja leskien määrä

Kuntoutukseen oikeutettujen puolisoiden ja leskien määrä 50. Veteraanien tukeminen S e l v i t y s o s a : Luvun menot muodostuvat lähinnä sotainvalideille, sotilasinvalideille ja heidän puolisoilleen sekä rintamaveteraaneille maksettavista etuuksista ja kuntoutuksesta.

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto S e l v i t y s o s a : Tilastokeskus on valtion tilastotoimen yleisviranomainen, joka tilastojen laadinnan lisäksi huolehtii kansallisen

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

Kuntoutukseen oikeutettujen puolisoiden ja leskien määrä

Kuntoutukseen oikeutettujen puolisoiden ja leskien määrä 50. Veteraanien tukeminen S e l v i t y s o s a : Luvun menot muodostuvat lähinnä sotainvalideille, sotilasinvalideille ja heidän puolisoilleen sekä rintamaveteraaneille maksettavista etuuksista ja kuntoutuksesta.

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2018-2021 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta (TyV) VNS 4/2017 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018 2021 12.5.2017 Yleistä Pääluokan määrärahataso

Lisätiedot

Naiset Kelan etuuksien saajina. Helena Pesola 5.6.2012

Naiset Kelan etuuksien saajina. Helena Pesola 5.6.2012 Naiset Kelan etuuksien saajina Helena Pesola 5.6.2012 2 Naiset Kelan etuuksien saajina Esityksen sisältö 1. Kelan etuudet ja toimintakulut 1945 2011 2. Naisten ja miesten keskiansiot 3. Lapsiperheiden

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KUV/1543/21/2011 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 838 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)

40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa) 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan omavastuuajan

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016. 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut

Asiakirjayhdistelmä 2016. 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 2 (6) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2007 Tilastokeskuksen vuoden 2007 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen vuosia 2007-2011

Lisätiedot

Mikko Staff

Mikko Staff 7.11.2018 7.11.2018 1 TAE 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ, PL 33 Sosiaali- ja terveysvaliokunta HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2019 talousarvioksi Yleistä Pääluokan loppusumma

Lisätiedot

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 - Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia 1. Hyvinvoinnille vahva perusta Terveys

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 VaV kunta- ja terveysjaosto (KutJ) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee 13,8 mrd.

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. SAATE TK-21-837-10 7.4.2011 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 02. Elintarviketurvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 41 346 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) eläinlääkintävahinkojen

Lisätiedot

Hyte-kerroin - taloudellinen kannustin vaikuttavaan työhön

Hyte-kerroin - taloudellinen kannustin vaikuttavaan työhön Hyte-kerroin - taloudellinen kannustin vaikuttavaan työhön KKI-PÄIVÄT 2017, Helsinki 22-23.2017 Timo Ståhl, johtava asiantuntija, TtT, dos. (terveyden edistäminen) Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 20.4.2016 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee

Lisätiedot

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa.

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. 01. Energiamarkkinaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 2 088 000 euroa. Selvi ty so sa: Energiamarkkinaviraston tehtävänä on valvoa ja edistää sähkö- ja maakaasumarkkinoiden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Rovaniemi 4.10.2011 Lainsäädännön uudistamisen tilanne Terveydenhuoltolaki (1326/2010)

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2018-2021 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Sosiaali- ja terveysvaliokunta (StV) VNS 4/2017 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018 2021 8.5.2017 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Sosiaali- ja terveysvaliokunta (StV) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 18.4.2016 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee

Lisätiedot

TAE 2016 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

TAE 2016 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 TAE 2016 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Sosiaali- ja terveysvaliokunta (StV) HE 00/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 talousarvioksi 28.9.2015 Yleistä Pääluokan loppusumma 13,1

Lisätiedot

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Espoo Ei julkinen E/80/223/2015 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2016 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä

Lisätiedot

Sosiaali-ja terveysministeriön ja Raha-automaattiyhdistyksen tulossopimus vuosille ; tulo stavoitteet 2015

Sosiaali-ja terveysministeriön ja Raha-automaattiyhdistyksen tulossopimus vuosille ; tulo stavoitteet 2015 Sosiaali-ja terveysministeriön ja Raha-automaattiyhdistyksen tulossopimus vuosille 2012-2015; tulo stavoitteet 2015 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2014 1 Sisällys 1 YLEISTAVOITTEET 2 2 YHTEISKUNNALLISET

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma 2008-2011 Kaikille mahdollisuus terveelliseen ja turvalliseen elämään KASTE-ohjelma on sosiaali- ja

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)

40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa) 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 9.2.2012 Helsinki Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä Taustaa uusille rakenteille Koonnut Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin aluehallintovirasto 7.3.2017 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa

EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa Irja Hemmilä Ylitarkastaja Terveydenhuollon valvontaosasto 28.9.2018 Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Hallintovaliokunta (HaV) HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2017 talousarvioksi 7.10.2016 Yleistä Pääluokan loppusumma 14,6 mrd. euroa,

Lisätiedot

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma ----- 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 549 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin maksut,

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot