Nuorisotakuu Kauniaisissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nuorisotakuu Kauniaisissa"

Transkriptio

1 Nuorisotakuu Kauniaisissa NUORISOTAKUU Nuorisotakuu astui voimaan Jyrki Kataisen hallituksen yhtenä kärkihankkeena. Valmistelussa ja nuorisotakuuseen ovat sitoutuneet eri ministeriöt, työmarkkinajärjestöt, Kuntaliitto sekä Suomen nuorisoyhteistyö - Allianssi ry. Nuorisotakuu koskee kaikkia alle 25-vuotiata sekä vastavalmistuneita alle 30-vuotiaita, joilla ei ole työpaikkaa tai ammatillista koulutusta. Heille nuorisotakuu tarkoittaa, että kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta heille tulee tarjota opiskelu-, työ-, työkokeilu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka. Nuorisotakuu sisältää myös koulutustakuun sekä nuorten aikuisten osaamisohjelman. Koulutustakuu tarkoittaa, että jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan opiskelupaikka lukiossa, ammatillisessa koulutuksessa, työpajassa, oppisopimuksessa tai kuntoutuspaikka. Nuorten aikuisten osaamisohjelma tarjoaa ilman koulutusta vaille oleville alle 30-vuotiaille nuorille mahdollisuuden suorittaa ammatillisen tutkinnon, erikoisammattitutkinnon tai niiden osia. Käytännössä nuorisotakuussa on kaksi isoa toimijaa. Toinen on TE-toimistot, joiden tehtävä on toteuttaa nuorelle kolmen kuukauden sisällä nuorisotakuun edellyttämä paikka. Toinen iso toimija on kunta, jonka tehtävänä on pitää omat verkostot niin tiiviinä, että kaikki nuoret ohjautuvat oikeisiin palveluihin. TOIMEKSIANTO Nuorisotakuu ei sisällä valmiita malleja vaan kuntien tulee löytää oma malli hallituksen antamien velvoitteiden toteuttamiseen. Kaupunginhallitus on antanut sivistystoimelle tehtäväksi yhdessä sosiaali- ja terveystoimialan kanssa selvittää miten nuorisotakuu Kauniaisissa tulee toteutumaan. Työryhmä perustettiin keväällä Työryhmä raportoi kaupunginhallitukselle Tilastot Hyvinvointikertomuksen mukaan Kauniaisissa on n. 60 alle 25-vuotiasta, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Työnvälitystilaston mukaan alle 25-vuotiaita työttömiä oli , jolloin kasvua oli ollut 67% edeltävän vuoden elokuun lukuun. Vuoden 2013 aikana työttömien määrä on vaihdellut kuukausittain alle 25-vuotiaan työttömän välillä. Peruskoulun lopettaneista vuonna ei saanut suoraan toisen asteen paikkaa, mutta heille kaikille löytyi paikka syksyyn mennessä. Lukiosta valmistuneiden jatkoopiskelupaikoista tai työllistymisestä ei ole tilastotietoa. TYÖRYHMÄ Ensimmäisessä kokouksessa työryhmän koollekutsujana toimi sivistystoimenjohtaja Heidi Backman. Tämän jälkeen koollekutsujana on toiminut kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö

2 Susanna Tommila. Työryhmä kokoontui ensimmäisen kerran Työryhmän kokoonpano on muuttunut tarpeiden mukaan ensimmäisestä tapaamisesta asti. Kaikkiaan kutsuttuna työryhmässä ovat olleet: Heidi Backman, sivistystoimen johtaja Sari Aarniokoski, suomenkielisen opetustoimen opetuspäällikkö Jaana Myhrberg, vs. sosiaalipalvelupäällikkö Markus Jahnsson, tiedotussihteeri Atte Viinikka, vs. hallintopäällikkö Johanna Baarman, Sveps Tariku Ahlfors, Sveps Sirkku Reponen, Omnia Riitta Wirén, ohjaaja, Espoon työhönvalmennuskeskus Seppo Sonkeri (Kasavuoren yläkoulu) Eeva Appelqvist (Kauniaisten lukio) Maria Viitasalo (Hagelstamska skolan) Sonja Koivisto, Kauniaisten suomenkielinen seurakunta Daniel Nyberg, Kauniaisten ruotsinkielinen seurakunta Caritta Perttunen, TE-toimisto Essi Helin, nuorisotyöntekijä Susanna Tommila, kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö. TOIMIJOIDEN TEHTÄVÄT NUORISOTAKUUSEEN LIITTYEN: Sivistystoimi Kasavuoren koulu, Kauniaisten lukio, Hagelstamska skolan, Gymnasiet Grankulla samskola Ohjaustoiminnan (opinto-ohjaus ja aineenopetus) tarkoituksena on tukea opiskelijaa opintojen eri vaiheissa sekä kehittää hänen valmiuksiaan tehdä koulutusta ja elämänuraa koskevia valintoja ja ratkaisuja. Tavoitteena on, että opiskelija tuntee keskeiset jatkokoulutus- ja ammatinvalintaan liittyvät hakuoppaat ja muut tietolähteet sekä osaa käyttää tietoverkoissa olevaa informaatiota itsenäisesti jatkoopintoihin hakeutumisen tukena siten että hänellä on valmiudet hakeutua jatkoopintoihin välittömästi opintojen jälkeen. Nuorisopalvelut GraniPoint o Nuorten tieto- ja neuvontapalvelupiste, jonka pääpaino on koulutuksessa ja työllisyydessä. Erityisnuorisotyö o Erityisnuorisotyötekijät ovat tukena kouluille ja muille kunnan palveluille. Omnia Ostopalveluna suomenkielinen etsivä nuorisotyö sekä työpajatoiminta Sveps Ostopalveluna ruotsinkielinen etsivä nuorisotyö sekä työpajatoiminta Sosiaali- ja terveystoimi Sosiaalipalvelut

3 Seuloa toimeentulotuen asiakkuuksista nuorisotakuun piiriin kuuluvat asiakkaat ja ohjata heitä nuorisotakuun palveluihin sekä toimia yhteistyössä TE-toimistojen kanssa. Mielenterveyspalvelut Ohjata sosiaaliohjauksen tuella eteenpäpin asiakkaat, jotka kuuluvat nuorisotakuun piiriin. Seurakunnat Suomenkielinen ja ruotsinkielinen seurakunta Seurakuntien työntekijät tapaavat nuoria rippikoulutoiminnan kautta lisäksi avoimessa ja säännöllisessä toiminnassa sekä yksilökeskusteluissa. Tarvittaessa työntekijät ohjaavat nuoria oikeisiin palveluihin. TE-toimisto Kaupunki ja TE-toimisto toteuttavat yhteistyössä nuorisotakuuta, joka rakentuu kolmesta osa-alueesta: nuorten yhteiskuntakuusta, koulutustakuusta ja nuorten aikuisten osaamisohjelmasta eli NAO:sta. Nuorisotakuun tavoitteena on edistää nuorten koulutukseen ja työmarkkinoille sijoittumista, ehkäistä nuorten työttömyyttä pitkittymästä, tunnistaa nuorten syrjäytymisvaaraan liittyvät tekijät sekä tarjota nuorille tukea jo varhaisvaiheessa estämään nuorten syrjäytymiskehitystä ja ulkopuolisuutta. TE-toimiston tehtävistä lisää liitteessä. (Liite saatavavana myöhemmin.) Yleishallinto Tiedottaminen ja yrittäjäkontaktit. PÄÄTELMÄT Työryhmän tavoitteena on ollut kartoittaa tilanne kaikkien toimijoiden kesken ja löytää Kauniaisissa toimiva malli. Selkeänä on ollut näkemys siitä, että toimijoiden tietoisuus toisistaan on oleellista ja verkoston tiivistämiseen on tarvetta. Tähän nuorisotakuuryhmä on Kauniaisissa panostanut. Toimijoiden työ pitää olla vielä läpinäkyvämpää niin kunnan sisällä kuin kuntalaisille. On tärkeää saada pidettyä kiinni kaikista nuorista, jotka palveluissa tavoitetaan. Nuorisotakuun periaatteena on nuorten kuuleminen ja mukana oleminen prosesseissa. Keväällä työryhmä järjesti oppilaskunnan hallituksille työpajan, jossa pohdittiin hyviä käytäntöjä koulutuspaikan ja työpaikan saamiseksi. Selkeä käsitys oli henkilökohtainen tuki, joka olisi helposti saatavilla. Kouluissa jo olevia palveluita ei aina pidetty riittävinä tai oikeanlaisina. Nuorisotakuu tarvitsee selkeän koordinoijan. Työryhmän mukaan selkeä jo olemassa oleva ryhmä on Lasten ja nuorten hyvinvointiryhmä, joka toteuttaa kunnassa nuorisolain 7a ohjaus- ja palveluverkostosta. Tämän ryhmän lisäksi nyt kokoontunut työryhmä tulee kokoontumaan kaksi kertaa vuodessa. Näin nuorisotakuun teemat pysyvät ajankohtaisina kaikilla aloilla.

4 Työryhmä päätyi seuraaviin toimenpiteisiin nuorisotakuun toteuttamiseksi Kauniaisissa: Toimenpiteet: Kauniaisten kaupungin internetsivuille sivusto, josta niin työntekijät kuin kuntalaiset voivat nähdä selkeästi nuorisotakuuseen liittyvät toimijat ja heidän tehtävänsä. Sivu valmistui kesäkuussa 2013 ja sivuja kehitetään verkostolle toimivaksi. Jatketaan asiakaskohtaista työskentelyä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Näin saadaan hoidettua kattavammin yksittäisten nuorten tilanteita. Toimijoiden kanssa säännölliset aamutapaamiset, joissa voi keskustella epävirallisesti ajankohtaisista asioista. Ensimmäinen aamutapaaminen järjestetään Nuorten tieto- ja neuvontapalvelupiste GraniPoint. GraniPointin pääpaino on opiskelussa ja työllisyydessä, mutta vastauksen saa myös muihin nuoren elämää koskeviin asioihin. GraniPoint aukeaa marraskuussa ja on auki tiistaisin klo nuorisotalolla. Seurataan lukiosta valmistuneiden sijoittumista. Lukiosta valmistuneiden jatkoopiskelupaikoista tai työllistymisestä ei ole saatavilla tilastotietoa eikä yksittäisistä valmistuneista saada tietoa. Kauniaisissa luodaan malli, jossa kaikilta valmistuneilta kysytään sijoittumisesta. Mallia valmistellaan ja kehitetään nuorisotakuuryhmässä yhdessä opinto-ohjaajien kanssa huomioiden muut jo olemassa olevat tai kehitteillä olevat mallit. Toisen asteen keskeyttäneistä tieto Kauniaisiin. Pääkaupunkiseudun toisen asteen yleisimpiin oppilaitoksiin ilmoitetaan opetustoimenpäällikkö Sari Aarniokoski henkilöksi, jolle tulee ilmoittaa koulun keskeyttäneet oppilaat. Selvitetään joustavan perusopetuksen (jopo-toiminta) mahdollisuutta Kauniaisten peruskouluissa. Tehdään yhteistyötä erilaisten järjestöjen ja yritysten kanssa, mitkä voivat tukea nuorisotakuun teemojen toteutumista. Vuonna 2013 yhteistyötä tehdään Filosofian Akatemian kanssa, jonka mallilla nuoret pääsevät ideoimaan omia vahvuuksiaan ammatinvalintaa ajatellen. Yhteistyö Kauniaisten yrittäjien kanssa. Paikallisten yrittäjien näkyminen enemmän kouluissa ja sitä kautta koululaisten tutustuminen erilaisiin ammatteihin ja yrittäjyyteen oli sekä nuorten toive että sai myös Kauniaisten yrittäjien hallituksen innostumaan asiasta. Tähän liittyen luodaan kaupungin sivujen alle sivusto, josta löytyvät paikalliset yrittäjät, jotka pystyvät tarjoamaan TET-paikkoja.

5 LIITE 1 Nuorisotakuu Uudenmaan TE-toimistossa Kaupunki ja TE-toimisto toteuttavat yhteistyössä nuorisotakuuta, joka rakentuu kolmesta osaalueesta: nuorten yhteiskuntakuusta, koulutustakuusta ja nuorten aikuisten osaamisohjelmasta eli NAO:sta. Nuorisotakuun tavoitteena on edistää nuorten koulutukseen ja työmarkkinoille sijoittumista, ehkäistä nuorten työttömyyttä pitkittymästä, tunnistaa nuorten syrjäytymisvaaraan liittyvät tekijät sekä tarjota nuorille tukea jo varhaisvaiheessa estämään nuorten syrjäytymiskehitystä ja ulkopuolisuutta. Nuorisotakuu TE-toimiston näkökulmasta tarkoittaa sitä, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja jokaiselle alle vuotiaalle vastavalmistuneelle työttömälle on tarjottava hänen omaan tilanteeseensa parhaiten sopiva aktiivinen vaihtoehto viimeistään silloin, kun työttömyys on jatkunut yhtäjaksoisesti kolme kuukautta. Nuorisotakuun toteuttaminen TE-toimistossa on jokaisen palvelulinjan vastuulla. Uudenmaan TE-toimisto on resursoinut nuorten palveluita muita kohderyhmiä vahvemmin. Suurin osa nuorten asiakkaiden ohjaustyön asiantuntijoista on erikoistunut nimenomaan nuorten palveluihin. Nuorten palveluissa erikoistuneiden asiantuntijoiden resursointi on Espoon toimipaikassa yhteensä 14 henkilötyövuotta asiantuntijatyössä ja 2 henkilötyövuotta psykologityössä. Näiden laskettujen resurssien lisäksi TE-toimistolla on asiantuntijoita yrityspalveluissa, jotka hyödyttävät myös nuoria asiakkaita. Palvelutapaan vaikuttaa nuoren työnhakija palvelutarve, joka kartoitetaan heti ensimmäisellä tapaamiskerralla. Työvälitys- ja yrityspalveluissa palvelutapana korostuu omatoiminen työnhaku ja asiointi ilman ajanvarausta. Nuoria ohjataan tarvittaessa jo heti ensimmäisellä käynnillä suoraan alkukartoituksesta työnhakuvalmennuksiin. Lisäksi näitä omatoimisia nuoria työnhakijoita ohjataan info- ja rekrytointitapahtumiin, joista osa pidetään yhdessä eri hanketoimijoiden kanssa. Yritystoimintaa suunnitteleville voidaan tehdä työkokeilusopimuksia. TE-toimisto antaa nuorille asiakkailleen myös Sanssikortteja, jos hakijalla on oikeus saada palkkatukea. Osaamisen kehittämispalveluissa sekä tuetun työllistymisen palveluissa asiakkaalla on oma vastuuasiantuntija sekä yksilölliset prosessit asiakkaan palvelutarpeen mukaan. Osaamisen kehittämispalveluissa korostuvat koulutusohjaus ja työssäoppiminen sekä urasuunnittelu. Tuetun työllistymisen palveluissa korostuvat nuoren työllistymisen esteiden selvitykset sekä palvelutarpeen mukaiset työllistymisen tai kouluttautumisen tukitoimet. Näiden nuorten ohjaamisessa tehdään yhteistyötä muiden verkostotoimijoiden kanssa, esim. etsivä nuorisotyö.. Jokaiselle nuorelle asiakkaalle on nimetty oma vastuuasiantuntija, joka vastaa nuoren palveluprosessin etenemisestä tarkoituksenmukaisella ja tuloksellisella tavalla. Tavoitteena on kontaktoida työttömänä olevia nuoria asiakkaita vähintään kerran kuukaudessa joko henkilökohtaisesti tapaamalla tai puhelimitse. Palveluissa olevia nuoria kontaktoidaan nuoren tilanteen vaatimalla tavalla palvelun etenemisen seurannan varmistamiseksi. Vastuuasiantuntijan perustehtävänä on ohjata ja motivoida nuoria työmarkkinavalmiuksiensa parantamiseen, jotta työllistyminen avoimille työmarkkinoille onnistuisi. Palvelutuotteet nuorille asiakkaille ovat: ammatinvalinta- ja uraohjaus, valmennukset (työnhakuvalmennus, uravalmennus, työhönvalmennus), kokeilut (koulutuskokeilu ja työkokeilu), työvoimakoulutus (ammatillinen ja

6 kotoutumis) sekä palkka-/rekrytointituki (nuorten sanssikortti). Tarvittaessa nuori voidaan ohjata myös työllistymisen tai koulutussuunnittelua selventäviin TE-toimiston ulkopuolisiin asiantuntijakonsultaatioihin. Vieraskielisille nuorille hankitaan lisäksi ostopalveluna kotoutumiskoulutusta sekä testataan heidän kielitaitoaan. Asiakkailla on mahdollisuus saada harkinnanvaraista tukea omaehtoiseen koulutukseen sekä päästä kotoutumistuella omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen. Työvoiman palvelukeskus (TYP) on kunnan, työvoimahallinnon ja Kelan yhteinen palvelupiste, joissa pitkään työttömänä olleet voivat saada moniammatillista apua. TYP:ssa työskentelee sosiaalityöntekijöitä ja -ohjaajia, sairaan-/terveydenhoitajia sekä TE-toimiston työvoimaohjaajia. Käytettävissä on myös kuntoutuspsykologin palvelut. Kauniaisten osuus Espoon työvoiman palvelukeskuksessa on Kauniaisten kaupungin osalta osa-aikaisesti resurssoitu sosiaalityöntekijä (tekee muutakin kun nuorten asiakkaiden palvelu). Espoon kaupungin terveystoimen kanssa on sovittu, että jos asiakas ohjautuu TYPiin niin he voivat antaa palveluita myös kauniaislaisille asiakkaille. TYPissä nuorille asiakkaille tarjotaan samat palvelut kuin muille asiakkaille, mutta painopisteenä on enemmän usein kuntouttavassa työtoiminnassa. Nuoret asiakkaat ohjautuvat TYP:n palveluihin TEtoimiston tai sosiaalitoimen kautta. TYP:n asiakkaana nuorilla on käytettävissä tiivis ja laaja-alainen asiantuntijaverkosto. Työllistymistä tukevia ja työelämävalmiuksia parantavia tukipalveluja ovat kuntouttava työtoiminta, työkokeilu, palkkatukityö, työhönvalmentajan palvelut sekä tarvittaessa terveydenkykyselvitykset. TYP-asiakkuus on vapaaehtoista ja asiakas on aina mukana toimenpiteiden suunnittelussa ja hyväksyy suunnitellut toimet allekirjoittamalla aktivointisuunnitelman. Mikäli nuori asiakkuuden aikana jättää tulematta varatulle ajalle eikä ilmoita poissaolosta, hänelle lähetetään kutsu tai tavoitellaan muulla tavoin 2-3 kertaa. Jos nuoreen ei saada yhteyttä, hänen kohdallaan on vaikea edetä palveluissa eteenpäin. Tässä olisi hyvä tehdä yhteistyötä muiden nuorten verkoston toimijoiden kanssa. Yhteistyö alueen oppilaitosten kanssa. Oppilaitoksille on lähetetty sähköinen tietopaketti uudistuneista TE-palveluista keväällä Oppilaitosten edustus kutsutaan syksyllä 2013 nuorisotakuun yhteistyöpalaveriin mukaan. Omnian kanssa on aloitettu yhteistyö. Nuorten aikuisten osaamisohjelman tarjoamista mahdollisuuksista on tiedotettu asiakkaita sähköpostitse ja elokuussa 2013 järjestettiin koulutusrekrytapahtuma yhteistyössä oppilaitosten kanssa. Oppisopimustoimiston kanssa on sovittu yhteistyökäytännöt asiakasohjauksen sujumiseksi. Kaupungin peruskouluilla ja toisen asteen oppilaitoksilla on päävastuu opiskelijoidensa opinto-ohjauksesta ja jatko-opintoihin ohjaamisesta. TE-toimisto suuntaa ohjauspalvelunsa sellaisille opiskelijoille, jotka ovat vaarassa syrjäytyä terveyteensä tai oppimiseen liittyvistä syistä tai tarvitsevat erityistä tukea ja ohjausta urasuunnitteluongelmiinsa. Sopimusvuoden yhteistyön painopisteenä on peruskoulun jälkeisestä koulutuksesta syrjäytymisen ehkäiseminen. Palvelulinja ohjaa nuoria aktiivisesti kaupungin tarjoamiin työkokeilu- ja palkkatukipaikkoihin. Uudenmaan TE-toimistolla ei ole tässä vaiheessa korvamerkittynä kauniaislaisten nuorten palveluihin mitään erikseen olevia palveluja tai rahoja, vaan he käyttävät samoja palveluja/määrärahoja kuin muutkin Espoon toimipaikassa asioivat nuorisotakuun piirissä olevat nuoret.

Nuorisotakuu Kauniaisissa

Nuorisotakuu Kauniaisissa Nuorisotakuu Kauniaisissa KV hyväksynyt..2016 KV godkänt..2016 Sisällysluettelo Tausta... 2 Määritelmä... 2 Strateginen ohjaus ja prosessi... 2 Tilannekatsaus... 3 Koordinointi... 4 Toimijoiden työnjako...

Lisätiedot

Nuorisotakuu Kauniaisissa

Nuorisotakuu Kauniaisissa Nuorisotakuu Kauniaisissa KV hyväksynyt._.2017 KV godkänt._.2017 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 Tausta... 1 Määritelmä... 1 Strateginen ohjaus ja prosessi... 1 Tilannekatsaus... 2 Tavoite... 5

Lisätiedot

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Palveluesimies Päivi Kuusela Osaamisen kehittämispalvelut, nuoret 1 5.11.2013 TE-palvelut Lappi Päivi Kuusela TEM:n linjaukset nuorisotakuun toteuttamisessa TE-hallinnossa

Lisätiedot

Uudenmaan TE-toimisto

Uudenmaan TE-toimisto Uudenmaan TE-toimisto Nuorten palvelut 1 Uudenmaan TE-toimiston toimipaikat Helsinki (Pasila, Keskusta ja Itäkeskus) Espoo (Leppävaara) Vantaa (Tikkurila) Hyvinkää Järvenpää Lohja Porvoo Raasepori (Tammisaari)

Lisätiedot

TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö

TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta 26.09.2013 Ylöjärvi, Valo Vesa Jouppila johtaja, Pirkanmaan TE-toimisto Toiminta-ajatuksemme Pirkanmaan TE-toimisto toteuttaa

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110

Lisätiedot

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu

Lisätiedot

Katsaus nuorisotakuuseen

Katsaus nuorisotakuuseen Katsaus nuorisotakuuseen Nuorten työllistymistä edistävät palvelut Palvelujohtaja Mari Tuomikoski 1 Nuorisotakuun määritelmä TE-toimiston palvelut nuorelle työnhakijalle Tilastotietoa nuorten tilanteesta

Lisätiedot

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Toimivat monialaiset verkostot 6.2.2015 Hotelli Santa Claus Tiina Keränen, yksikön päällikkö 9.2.2015 Verkostoyhteistyö on mahdollisuus Yhteistyö vaatii avoimuutta,

Lisätiedot

Miten varmistamme koulutustakuun toteutumisen. Elise Virnes

Miten varmistamme koulutustakuun toteutumisen. Elise Virnes Miten varmistamme koulutustakuun toteutumisen Elise Virnes Nuorisotakuu 1.1.2013 Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi

Lisätiedot

Nuorisotakuu 2013 ELYn alueella. KASELY/ek

Nuorisotakuu 2013 ELYn alueella. KASELY/ek Nuorisotakuu 2013 ELYn alueella 20.2.2013 Hallituksen linjaukset Yksi hallituksen kärkihankkeista Tavoitteena on nuoren koulutukseen ja työmarkkinoille sijoittumisen edistäminen, työttömyyden pitkittymisen

Lisätiedot

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa 55 000 työttömänä Nuorten syrjäytymisen kustannukset yhteiskunnalle 300 miljoonaa euroa vuositasolla. Heistä 40 000 työn ja koulutuksen ulkopuolella 110 000 pelkän peruskoulun

Lisätiedot

Nuorisotakuu ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet

Nuorisotakuu ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet Nuorisotakuu 2013 - ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen tai perusopetuksen lisäopetukseen. Noin 120

Lisätiedot

Nuorisotakuun määritelmä

Nuorisotakuun määritelmä Nuorisotakuun tilanne 14.5.2014 Ylijohtaja Tuija Oivo Nuorisotakuu työryhmän puheenjohtaja TEM/Työllisyys ja yrittäjyysosasto Nuorisotakuun määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle

Lisätiedot

Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista

Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista Nuorisotakuu on kirjattu pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan. Sillä tavoitellaan nuorten työllisyyden edistämistä ja syrjäytymisen ehkäisyä.

Lisätiedot

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti

Lisätiedot

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotakuu koulutus 21.3.2014 Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 25.3.2014 1 Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuusta

Lisätiedot

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Taustatilaisuus nuorisotakuusta Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Nuorisotakuu on tapa toimia uudella tavalla Nuorisotakuu ei ole laki vaan tapa toimia saumattomassa yhteistyössä Toteutus nykyjärjestelmää

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinotoimisto tänään

Työ- ja elinkeinotoimisto tänään Työ- ja elinkeinotoimisto tänään Kiuruvesi 11.4.2013 Helena Määttälä 1 18.4.2013 Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimisto Otsikko TE-TOIMISTO UUDISTUS 2013 Palveluverkko Palvelumalli perustuu kolmeen palvelulinjaan

Lisätiedot

Nuorisotakuu Pasi Rentola

Nuorisotakuu Pasi Rentola Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori

Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori Nuorisotakuu Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi Lotta Haikkola, tutkijatohtori 10.10.2017 Nuorisotakuu (2013 2015) Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle

Lisätiedot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista

Lisätiedot

TE-palvelujen vaikuttavuus Varsinais-Suomessa. 23.10.2014 Maarit Nurmi Varsinais-Suomen TE-toimisto

TE-palvelujen vaikuttavuus Varsinais-Suomessa. 23.10.2014 Maarit Nurmi Varsinais-Suomen TE-toimisto TE-palvelujen vaikuttavuus Varsinais-Suomessa 23.10.2014 Maarit Nurmi Varsinais-Suomen TE-toimisto Hallituksen ja TEM:n kärkihanke Malli ollut voimassa v:sta 2005 (yhteiskuntatakuu), mutta v. 2013 alusta

Lisätiedot

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto aloitti toimintansa 1.1.2013 Pohjanmaan TE-toimisto yhdisti Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella toimivat Suupohjan, Vaasan, Pietarsaaren,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) Nuorisolautakunta Kepo/1 29.11.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) Nuorisolautakunta Kepo/1 29.11.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) 103 Nuorisolautakunnan lausunto valtuutettu Tenkulan ym. valtuustoaloitteesta etsivän nuorisotyön tehostettujen kokeilujen toteuttamisesta HEL 2012-012539 T

Lisätiedot

Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen. 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja

Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen. 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta kun alle 25-vuotias nuori on ollut

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut

TE-toimiston palvelut TE-toimiston palvelut Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 TE-toimiston palvelut työllistymisen edistämiseksi Työllistymisen tueksi: Työkokeilu Palkkatuki Kurssit ja valmennukset: Uravalmennus

Lisätiedot

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti Työllistymisen toimenpidesuunnitelma 2017-2018 Ruokolahti 2(7) Aluksi Työllistymisen toimenpidesuunnitelma on kunnan ja työllistymistä edistävän monialainen yhteispalvelun (TYP) välinen suunnitelma rakennetyöttömyyden

Lisätiedot

Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 21.8.2014 Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

TE-palvelut muutoksessa. 6.3.2014 Maaret Rantolahti

TE-palvelut muutoksessa. 6.3.2014 Maaret Rantolahti TE-palvelut muutoksessa 1 Palvelut ja palveluverkosto uudistuvat Tarjolla entistä monipuolisemmat ja selkeämmät palvelut henkilö-, työnantaja- ja yritysasiakkaille. Tämän vuoden alusta lähtien TE-toimiston

Lisätiedot

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle 2 Milloin opiskelija voi tarvita tukea työllistymiseen? Miten oppilaitoksessa voidaan ohjata työllistymisessä? Ammatillisen koulutuksen tavoitteena

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa

Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa - nuorten määrä - koulutus ja opiskelu - työttömyys, työnhaku ja työvoimapalvelut - työpajat ja etsivä nuorisotyö Tietoja vuositasolla Pohjois-Savon ELY-keskus

Lisätiedot

TE-palvelut työllistymisen tukena. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

TE-palvelut työllistymisen tukena. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto TE-palvelut työllistymisen tukena Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11.2013 TE-palvelut Vuoden 2013 alusta TE-toimiston palvelut ovat nimeltään työ- ja elinkeinopalvelut (TE-palvelut) TE-palvelut määritellään

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014

Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014 Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014 Jaana Heinonen Työikäisten sosiaalipalvelupäällikkö Organisaatio Aikuisten sosiaalityö Johtava sosiaalityöntekijä Päivi Esala Velkaneuvonta Etuuskäsittely Aikuissosiaalityö

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset kansalaiset voivat määritellä valmiutensa, taitonsa

Lisätiedot

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI TE-palvelut aina saatavilla VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI 29.3.2017 Eija Sokero Palvelujohtaja Te-palvelut Lappi TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista

Lisätiedot

Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen

Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta-ja koulutustakuu Seminaari 17.1.2013/Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta- ja koulutustakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013

Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (7) 7 A. Mirka Vainikan ym. valtuustoaloite nuorisotakuun toteuttamisesta HEL 2012-015496 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013. Anne Kumpula

TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013. Anne Kumpula TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013 Anne Kumpula 2000 1800 1600 1400 1858 Pirkanmaan maahanmuuttajat työllisyyskoodin mukaan

Lisätiedot

Kun olis yks tyyppi, joka kuuntelis ja auttais

Kun olis yks tyyppi, joka kuuntelis ja auttais Omnia Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Nuorten palvelujärjestelmän kartoituksen avulla vauhtia nuorisotakuun toteutukseen Espoossa Kun olis yks tyyppi, joka kuuntelis ja auttais 6.3.2015 /Sirkku Reponen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Valtuustoaloite nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustamisesta Kuopioon Kaupunginhallitus 14.1.2013 27:

Lisätiedot

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008 Elise Virnes AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET Madaltaa siirtymiskynnystä perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen

Lisätiedot

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut -prosessikuvauksia 18.2.2015 Anna-Leena Pusa Työllisyyden kuntakokeilu Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Kuntaliiton käynnistämä hanke Toteutetaan

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012 Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi ja

Lisätiedot

OPUS projektisuunnitelma

OPUS projektisuunnitelma OPUS projektisuunnitelma PROJEKTISUUNNITLEMA 1(5) Taustaa Sotek on ollut mukana vuosina 2012-2013 toteutettavassa, myös Euroopan sosiaalirahaston osittain rahoittamassa Tiet työhön 2 hankkeessa. Tiet työhön

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09 MAHIS TYÖHÖN Kiinni työelämässä -seminaari Työllistymisen tuet ja palvelut Sari Honkonen ja Arja Pitkänen 11.11.09 1 TYÖLLISTYMISTÄ EDELTÄVÄT PALVELUT Työssäoppiminen on oppilaitoksen järjestämää työpaikalla

Lisätiedot

Valtuustoaloite kaupungin aktivoitumisesta nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamisessa

Valtuustoaloite kaupungin aktivoitumisesta nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamisessa Valtuustoaloite kaupungin aktivoitumisesta nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamisessa Valtuutettu Reino Rissanen ym. valtuutetut jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen: Nuorten yhteiskuntatakuun

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttamista edistävät toimet Lappeenrannan kaupungilla

Nuorisotakuun toteuttamista edistävät toimet Lappeenrannan kaupungilla Kaupunginhallitus 159 18.03.2013 Kaupunginvaltuusto 56 25.03.2013 Nuorisotakuun toteuttamista edistävät toimet Lappeenrannan kaupungilla KH 159 339/012/2012 Kaupunginvaltuusto käsitteli 24.9.2012 sosialidemokraattisen

Lisätiedot

Nuorisotakuu: kuinka se toimii?

Nuorisotakuu: kuinka se toimii? Nuorisotakuu: kuinka se toimii? Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta syksy 2013 Kuvat ja esitys lainattu TEMin nuorisotakuuraporteista 1 Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle

Lisätiedot

Nuorisotakuu 1.1.2013 alkaen

Nuorisotakuu 1.1.2013 alkaen Nuorisotakuu 1.1.2013 alkaen Tämän koonnoksen on tarkoitus selventää, miltä nuorisotakuu tulee näyttäytymään sekä nuorten että nuorten kanssa työskentelevien toimijoiden näkökulmasta. Tässä koonnoksessa

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Suunto projektin matka vuodesta 2013 tähän päivään.

Suunto projektin matka vuodesta 2013 tähän päivään. Suunto projektin matka vuodesta 2013 tähän päivään. Tulosten levittäminen ja juurruttaminen Tuotekehitystyön kautta rakentuu Suunto projektin tuetun työvoimakoulutuksen malli Vahva alku tuen ja ohjauksen

Lisätiedot

SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus

SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus AIKUISTEN OPINTO-OHJAUS Koonti: Johanna Rantalainen opinto-ohjaaja, Harjavallan yksikkö AIKUISOPISKELIJOIDEN MÄÄRÄT SATAEDUSSA SATAKUNNAN

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta 14.3.2013 Aikuiskoulutuksen budjettimuutokset Määrärahan muutokset kehyskaudella 2013-2016 verrattuna vuoteen

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014

Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014 Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014 Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloite työpaikkojen avaamisesta nuorten yhteiskuntatakuun piiriin kuuluville

Lisätiedot

Osaamisen kehittämisen palvelulinjan palvelumalli

Osaamisen kehittämisen palvelulinjan palvelumalli Osaamisen kehittämisen palvelulinjan palvelumalli Aamutunti 26.3.2013 1 Asiakkuus osaamisen kehittämisen palveluissa Henkilöasiakkaat, jotka tarvitsevat ammattitaidon parantamista tai tukea tavoitteiden

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Varsinais-Suomen kummiyritysrengas

Varsinais-Suomen kummiyritysrengas Varsinais-Suomen kummiyritysrengas Tästä on kyse 1 Varsinais-Suomen Kummiyritysrengas Jokaisessa maakunnan kunnassa on selkeä ja tunnettu toimintatapa, jota kautta varmistetaan nuoren, alle 30-vuotiaiden

Lisätiedot

Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita

Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita Uudenmaan TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto Anne Hirvonen Tilastotietoa koko maa 2 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto

Lisätiedot

Omnian avoin ammattiopisto Mahdollistaa yksilöllisiä ja joustavia polkuja

Omnian avoin ammattiopisto Mahdollistaa yksilöllisiä ja joustavia polkuja Omnian aoin ammattiopisto Mahdollistaa yksilöllisiä ja joustaia polkuja Marja Muukkonen ja Jaanamari Österman Aoin ammattiopisto Mahdollisuus suorittaa ammattiopiston ammatillisen perustutkinnon opetussuunnitelman

Lisätiedot

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla Keravan nuorisopalvelut ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla 16.3.2017 Etsivän nuorisotyön asiakkaat NEET-nuoret ovat etsivän nuorisotyön tyypillistä kohderyhmää ikä 16-29

Lisätiedot

Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013 Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa

Lisätiedot

Maahanmuuttajien palvelut Espoon työ- ja elinkeinotoimistossa

Maahanmuuttajien palvelut Espoon työ- ja elinkeinotoimistossa Maahanmuuttajien palvelut Espoon työ- ja elinkeinotoimistossa Espoon TE-toimiston maahanmuuttajapalvelut yksikkö Palvelee työnhakija-asiakkaita, jotka maahanmuuttajuutensa vuoksi tarvitsevat erityispalvelua

Lisätiedot

TE-palvelut. aina saatavilla

TE-palvelut. aina saatavilla TE-palvelut aina saatavilla z TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista Työ- ja elinkeinotoimistot (TE-toimistot) Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus (TE-aspa)

Lisätiedot

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen 7.11.2013 Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Nuorten työttömyys on kasvanut 2012 Syyskuun lopussa 29 721

Lisätiedot

Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa

Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa Hämeen TE-toimisto 1 Muutokset TE-palveluissa Asiakasta koskevat määritelmät Asiakas JTYPL:n mukaisia palveluita, tukia tai korvauksia hakeva tai saava yksityinen

Lisätiedot

Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski

Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski z Ohjaako palkka ammatinvalintaa? 2 10.3.2015 Entä auringonlaskun ammatit ja suosikkiammatit? 3 10.3.2015 Verkkopalveluissa on saatavilla laajasti

Lisätiedot

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013 Petra Nuoret

Lisätiedot

TE-palveluja alueellisesti

TE-palveluja alueellisesti 1 2015 TE-palveluja alueellisesti Kaakkois-Suomen TE- Toimialue: Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat Toimipaikat: Hamina, Imatra, Kotka, Kouvola ja Lappeenranta Työvoiman palvelukeskukset: Hamina,

Lisätiedot

TE-toimistouudistuksen tilanne SeutuYp koordinaattoreiden työkokous 20.3.2012

TE-toimistouudistuksen tilanne SeutuYp koordinaattoreiden työkokous 20.3.2012 TE-toimistouudistuksen tilanne SeutuYp koordinaattoreiden työkokous 20.3.2012 Jarmo Palm Työ- ja elinkeinotoimistot uudistuvat Uusituksen tavoitteena on työnvälityksen tehostaminen, yrityslähtöisyyden

Lisätiedot

Yleistä kuntouttamiseen liittyen

Yleistä kuntouttamiseen liittyen Työhön kuntoutumisen tukitoimet TE-hallinnossa 3.11.2015 1 Yleistä kuntouttamiseen liittyen Julkisen työ ja yrityspalvelulakiin liittyviä palveluita. Ovat toissijaisia palveluita eli aina ensin selvitettävä

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

TE-TOIMISTON UUDISTETTU PALVELUMALLI

TE-TOIMISTON UUDISTETTU PALVELUMALLI TE-TOIMISTON UUDISTETTU PALVELUMALLI Muutoksia 1.1.2013 alkaen 1.1.2013 lähtien 15 TE-toimistoa, 1/ELY-keskus Uudet tehtävänkuvat henkilöstöllä Uudet TE-toimistojohtajat & palvelulinjajohtajat Monikanavaisuuden

Lisätiedot

Osatyökykyisten TE-palvelut

Osatyökykyisten TE-palvelut Osatyökykyisten TE-palvelut YHTEISTYÖFOORUMI Työllisyyspoliittiset hankkeet ja TE-palvelut 23.9.2014 Ilkka Rantanen asiantuntija, työkykykoordinaattori Pirkanmaan TE-toimisto, Yksilöllisesti tuettu työnvälitys

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 32 400 työtöntä alle 25v-vuotiasta työnhakijaa. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista 33 000:lla

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 24.10.2012 Turku Kjell Henrichson Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista

Lisätiedot

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Avoin ammattiopisto Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Taustaa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Nuorten tuki hanke Ohjaamo malli Nuorten pitkäkestoinen ohjaus ja tuki http://avoinammattiopisto.ning.com/page/ohjaamo-1

Lisätiedot

Nuorisotakuu 2013. Osallisena Suomessa -neuvottelupäivä 7.11.2012. Ylijohtaja Tuija Oivo Työ- ja elinkeinoministeriö

Nuorisotakuu 2013. Osallisena Suomessa -neuvottelupäivä 7.11.2012. Ylijohtaja Tuija Oivo Työ- ja elinkeinoministeriö Nuorisotakuu 2013 Osallisena Suomessa -neuvottelupäivä 7.11.2012 Ylijohtaja Tuija Oivo Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta,

Lisätiedot

Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista.

Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista. ETSIVÄNUORISOTYÖ Vuosiraportti 2015 Paula Timonen Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista. Etsivien tyypillinen asiakas

Lisätiedot

Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä. Tuhti-seminaarin työpaja

Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä. Tuhti-seminaarin työpaja Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä Tuhti-seminaarin työpaja 14.10.2013 Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari 17.5.2013 Nuorisotakuu yleisesti Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari 17.5.2013 2

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Helmikuun lopussa 45 919 46 107 +

Lisätiedot

NUORISOTAKUU KAAKKOIS-SUOMESSA. 19.9.2013 Timo Hakala / Kaakkois-Suomen ELY-keskus/ Työllisyys ja osaamispalvelujen hankintaryhmä

NUORISOTAKUU KAAKKOIS-SUOMESSA. 19.9.2013 Timo Hakala / Kaakkois-Suomen ELY-keskus/ Työllisyys ja osaamispalvelujen hankintaryhmä NUORISOTAKUU KAAKKOIS-SUOMESSA 19.9.2013 Timo Hakala / Kaakkois-Suomen ELY-keskus/ Työllisyys ja osaamispalvelujen hankintaryhmä Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja

Lisätiedot

Valmistaudu tuleviin opintoihin!

Valmistaudu tuleviin opintoihin! Valmistaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2017 2018 Oletko vailla opiskelupaikkaa? Ei hätää, tarjolla on useita mahdollisuuksia! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava

Lisätiedot

KK! Toimintasuunnitelma v. 2011

KK! Toimintasuunnitelma v. 2011 KK! Toimintasuunnitelma v. 2011 1) Romanien koulutuksen ja työllistymisen toimijaverkosto Tavoite: Verkoston toiminnan edelleen kehittäminen sekä laajentaminen Tiivis yhteistyö eri tahojen välillä eri

Lisätiedot

Sosiaalipalveluohjaajat. Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen. Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta

Sosiaalipalveluohjaajat. Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen. Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta Sosiaalipalveluohjaajat Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta www.lapinlahti.fi 10.067 asukasta Vireä kulttuuri- ja liikuntapitäjä Kuntaliitos Varpaisjärven kunnan kanssa

Lisätiedot