Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä. Tuhti-seminaarin työpaja

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä. Tuhti-seminaarin työpaja"

Transkriptio

1 Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä Tuhti-seminaarin työpaja Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari

2 Nuorisotakuu yleisesti Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari

3 Nuorisotakuu Koulutus-, harjoittelu-, työpaja- tai työpaikka jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle. Takuu on tullut voimaan vuoden 2013 alusta. Ei uusia lakisääteisiä tehtäviä tai velvoitteita kunnille; toteutetaan voimassa olevan lainsäädännön puitteissa Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari

4 Nuorisotakuu Nuorisotakuu koostuu eri osista, joita ovat työllisyystakuu TEM koulutustakuu nuorten aikuisten osaamisohjelma nuorten työpajatoiminta ja etsivä nuorisotyö. OKM Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari

5 Koulutuksen puute, vieraskielisyys, päihteet ja asunnottomuus ovat tavallisimpia syrjäytymisen syitä. Yhteenkuuluminen, osallisuus lähiyhteisöstä ja elämänhallinnan taidot kuuluvat täysivaltaiseen kansalaisuuteen. Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari

6 Järvenpään malli Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari

7 Nuoret Järvenpäässä järvenpääläistä v. nuorta 2012, heistä oli vuotiasta, maahanmuuttajataustaisia v. järvenpääläisiä 2012 ulkomaan kansalaisia 275 äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia puhuu n. 390 * esim. perusopetuksen päättötodistuksen saavista maahanmuuttajataustaisia on vuosittain noin 15 nuorta. *) eli 5 % Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari

8 Ammattistartti Valmentava I ja II Perusopetuksen lisäopetus Maahanmuutt. perus- ja lisäopetus 454 Nuorta vuotiaat Kuka tietää? Kenen pitäisi tietää? Y H T E I S H A K U Mava Lukio Ammattiopisto Ammatillinen erityisopetus (er) Oppisopimus KESKEYTTÄÄ PIAN Kenen pitäisi ottaa vastuu ja toimia? Aikuislukio Talouskoulu NK / työpajat 2 Kansanopisto Kotouttamiskoulutus Kansalais- ja työväenopistot Avoin yliopisto ja avoin amk Työssä 1 Kotona Lausvaara Jari 8 Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari

9 Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari

10 Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari

11 Esimerkkejä ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä (alle 16-v.) Jopo (Joustavan perusopetuksen ryhmä, ns. pajakoulu) Yhteishaun jälkiohjaus ja täydennyshaku kesällä Kaupungin kesätyöpaikat Nuorten kesätyöllistämistuki yrittäjille Oppilaskunnat, Lasten ja Nuorten ääni sekä Nuorisoparlamentti Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari

12 Esimerkkejä Nuorisotakuun toimenpiteistä Jatkoluokka perusopetuksen päättäneille Opinto-ohjauksen malli Järvenpään lukiossa Yhteishaun jälkiohjaus ja täydennyshaku: Kuuma-alueen opot kevät ja syksy II asteen lääkärintarkastukset (ml. kutsuntatarkastus) Mielenterveys- ja päihdetyön yksikkö (MPY) Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari

13 Esimerkkejä v käynnistyvistä toimenpiteistä Starttipaja Kisällikoulu Yksilölliset opintopolut nuorille turvapaikan hakijoille Nuorten oppisopimukset Yläkoulujen koulunuorisotyö Nuorten tieto- ja neuvontapalvelut Perusopetuksesta 2. asteen tutkintoon - nuoren polun kuvaaminen Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari

14 Takuun toteutuminen Järvenpäässä Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari

15 Työllisyystakuun toteutuminen Järvenpäässä TE-toimisto 1. viimeistään 2 viikon kuluessa suunnitelma 2. takuu = 3 kk kuluessa tarjotaan työtä 3. nuorta kontaktoidaan vähintään 1 x kk Järvenpäässä alle 25-vuotiaiden työttömien määrä kasvaa; kasvu on hitaampaa kuin alueella keskimäärin. Uudenmaan Ely-keskuksen alueella työttömiä nuoria on kolmannes (33,4%) enemmän kuin vuosi sitten. Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari

16 Työttömät työnhakijat, alle 25 v Elokuu 2013 Elokuu Vuosimuutos Muutos% HYVINKÄÄ % KERAVA % TUUSULA % JÄRVENPÄÄ % Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari

17 Nuorisokeskus vuotias järvenpääläinen nuori, joka ei ole opiskelemassa tai työelämässä tai on vaarassa keskeyttää opintonsa. noin 300 asiakasta / vuosi Ohjaamo palveluohjaus ja suunnitelma Työpajat (4) Autopaja, Kiinteistö- ja korjaustyöpaja sekä Tekstiilipaja Starttipaja Etsivä nuorisotyö tavoittaminen ja palvelusuunnitelma Nuorisoneuvola terveydenhoitaja (3-4 pv/vko) psykologi, vastaanotot tarvittaessa ja konsultaatiot lääkärin vastaanotto (1 x 3 vko) sosiaaliohjaaja (3 pv/vko) MPY:n sairaanhoitaja (1 pv x3 vko) Perusopetuksen ryhmät Nuorisokeskuksella Jopo, numeron korotus ja lisäopetus Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari

18 Nuorisokeskus OHJAAMO taustalla usein päihde-, mielenterveys- tai elämänhallinnan ongelmia sekä asunnottomuutta monet ovat menettäneet oikeutensa työttömyysetuuteen ja heidän toimeentulonsa perustuu toimeentulotukeen oli 80 nuorta ohjaamon asiakkaana v oli 137 asiakasta, joista 80 nuorta työpajoille ETSIVÄ NUORISOTYÖ oli 117 nuorta v oli 179 nuorta, joista 104 nuorta sijoittui eteenpäin Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari

19 Koulutustakuu Järvenpäässä koulutuspaikka jokaiselle juuri peruskoulun päättäneelle Yhteisvalinnassa ilman koulutuspaikkaa jääneet ja %-osuus yhteishakuun osallistuneista: ,50 % 8,20 % 8,30 % 13,30 % 10,70 % 8,2 % 8,9 % Jälkiohjauksen kautta loputkin ovat saaneet koulutuspaikan Koulutuksen ulkopuolelle jääneet ikäluokasta v: Järvenpäässä 13,9 % v. 2009, 14.3 % v ja 14,6 % v Hyvinkäällä n. 13 %, Keravalla n. 16 % ja Tuusulassa n. 13 % Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari

20 Koulutustakuu Järvenpäässä Lukio 300 aloituspaikkaa sijoittuminen jatko-opintoihin Uudenmaan kuntien parhaimmistoa Nuorisoasteen ammatillinen koulutus aloituspaikkojen lukumäärä on hyvä Keudaan 180 lisäaloituspaikkaa v sekä 570 aloituspaikkaa lisää v Seurakuntaopistolle 20 lisäaloituspaikkaa v ja 35 aloituspaikkaa lisää v IJKK:lle 10 aloituspaikkaa lisää v Läpäisy Lukion päättötodistuksen ja ylioppilastutkinnon suoritti 91% enintään 3.5 vuodessa ja 9 % neljässä vuodessa. Ylioppilastutkinnon suorittu 310 opiskelijaa v (tänä keväänä 372) Keudan toteutunut läpäisyaste oli vuonna ,4 %. Vuoden 2013 tavoitteeksi on asetettu 69 % (valtakunnallinen tavoite on 63 %). Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari

21 Nuorten osaamisohjelma Järvenpäässä Ohjelma niille vuotiaille nuorille, joilta puuttuu kokonaan peruskoulun jälkeinen tutkinto. mahdollisuus ammatillisen tutkinnon tai sen osan suorittamiseen oppilaitoksessa tai oppisopimuksena TE-hallinnon mukaan n. 130 järvenpääläistä 9/2013 Keudassa: 84 lisäkoulutuspaikkaa nuorten aikuisten osaamisohjelmasta työvoimakoulutus ym. rahoitusvaihtoehdot Kisälli-koulu 80 vuotuista oppisopimuspaikkaa v alkavaan AT ja EATkoulutuksiin noin ¼ paikoista on saatu täytettyä Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari

22 Työpaja Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari

23 LÖÖPPI / PÄÄUUTINEN KESÄKUU 2017 Perusopetuksesta 2. asteen tutkintoon KUN nykyiset ongelmat on ratkaistu, mikä on uutinen? Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari

24 Perusopetuksesta 2. asteen tutkintoon OLEMASSA OLEVA HYVÄ KÄYTÄNTÖ KEHITYSIDEA Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari

Koko kaupunki tukemaan nuorten osallisuutta. 42. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 11.3.2014 Jari Lausvaara, koulutusjohtaja

Koko kaupunki tukemaan nuorten osallisuutta. 42. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 11.3.2014 Jari Lausvaara, koulutusjohtaja Koko kaupunki tukemaan nuorten osallisuutta 42. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 11.3.2014 Jari Lausvaara, koulutusjohtaja Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari 27.2.2014 Koulutuksen puute, vieraskielisyys,

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Katsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset

Katsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset Katsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset 24.3.2015 VAMPO seurannan seminaari Anne Mårtensson VAMPO toimenpiteet

Lisätiedot

Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista

Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista Nuorisotakuu on kirjattu pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan. Sillä tavoitellaan nuorten työllisyyden edistämistä ja syrjäytymisen ehkäisyä.

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori

Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori Nuorisotakuu Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi Lotta Haikkola, tutkijatohtori 10.10.2017 Nuorisotakuu (2013 2015) Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle

Lisätiedot

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa 55 000 työttömänä Nuorten syrjäytymisen kustannukset yhteiskunnalle 300 miljoonaa euroa vuositasolla. Heistä 40 000 työn ja koulutuksen ulkopuolella 110 000 pelkän peruskoulun

Lisätiedot

Nuorisotakuu Pasi Rentola

Nuorisotakuu Pasi Rentola Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 32 400 työtöntä alle 25v-vuotiasta työnhakijaa. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista 33 000:lla

Lisätiedot

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen

Lisätiedot

TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö

TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta 26.09.2013 Ylöjärvi, Valo Vesa Jouppila johtaja, Pirkanmaan TE-toimisto Toiminta-ajatuksemme Pirkanmaan TE-toimisto toteuttaa

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen

Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta-ja koulutustakuu Seminaari 17.1.2013/Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta- ja koulutustakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

Nuorten tavoittaminen peruskoulun jälkeen

Nuorten tavoittaminen peruskoulun jälkeen Nuorten tavoittaminen peruskoulun jälkeen 21.01.2010 Paula Ylöstalo-Kuronen Nuoriso- ja aikuiskoulutuksen johtaja 21.01.2010 PY-K 1 Sivistystoimen toimiala Opetuslautakunta Ruotsinkielinen jaosto Ammatillisen

Lisätiedot

Nuorisotakuun määritelmä

Nuorisotakuun määritelmä Nuorisotakuun tilanne 14.5.2014 Ylijohtaja Tuija Oivo Nuorisotakuu työryhmän puheenjohtaja TEM/Työllisyys ja yrittäjyysosasto Nuorisotakuun määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle

Lisätiedot

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Taustatilaisuus nuorisotakuusta Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Nuorisotakuu on tapa toimia uudella tavalla Nuorisotakuu ei ole laki vaan tapa toimia saumattomassa yhteistyössä Toteutus nykyjärjestelmää

Lisätiedot

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110

Lisätiedot

Valmentaudu tuleviin opintoihin!

Valmentaudu tuleviin opintoihin! Valmentaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2015 2016 Koe tekemisen, osaamisen ja onnistumisen iloa! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (Valma) Valmentavassa

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,

Lisätiedot

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja

Lisätiedot

Alueellinen ohjausmalli ohjauksen tukena ja suunnittelun välineenä Johanna Leinonen

Alueellinen ohjausmalli ohjauksen tukena ja suunnittelun välineenä Johanna Leinonen Alueellinen ohjausmalli ohjauksen tukena ja suunnittelun välineenä 11.10.2012 Johanna Leinonen 26.10.2012 26.10.2012 Taustaa.. Lähtökohtana mallissa oli aikaisemmin tehtyjen kehittämishankkeiden toimenpiteiden

Lisätiedot

Nuorisotakuu Kotkassa

Nuorisotakuu Kotkassa Nuorisotakuu Kotkassa Nuorisotakuun toteutumista seurataan seuraavien mittareiden kautta (Tem -raportti 8/2012): Ammatillisen peruskoulutuksen taso (paikkojen) suhteessa alueen toiselle asteelle siirtyvän

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Nuorisotakuu 2013. Osallisena Suomessa -neuvottelupäivä 7.11.2012. Ylijohtaja Tuija Oivo Työ- ja elinkeinoministeriö

Nuorisotakuu 2013. Osallisena Suomessa -neuvottelupäivä 7.11.2012. Ylijohtaja Tuija Oivo Työ- ja elinkeinoministeriö Nuorisotakuu 2013 Osallisena Suomessa -neuvottelupäivä 7.11.2012 Ylijohtaja Tuija Oivo Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (7) 7 A. Mirka Vainikan ym. valtuustoaloite nuorisotakuun toteuttamisesta HEL 2012-015496 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

Kirkkojärven koulun yhteishakuinfo keväälle Oppilaanohjaajat Kristiina Podduikin Pia Koski-Stremmelaar

Kirkkojärven koulun yhteishakuinfo keväälle Oppilaanohjaajat Kristiina Podduikin Pia Koski-Stremmelaar Kirkkojärven koulun yhteishakuinfo keväälle 2018 Oppilaanohjaajat Kristiina Podduikin Pia Koski-Stremmelaar 13.12.2017 ILLAN OHJELMA 18:00 lyhyet alkusanat ja musiikkiesitys 18:05 Ammatillisten opintojen

Lisätiedot

Jari Ikola

Jari Ikola 1 Koulutustakuu perusopetuksesta toiselle asteelle - käytännön tukitoimet Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät, Järvenpää 27. 28.11.13 Jari Ikola, projektipäällikkö Tampereen kaupunki,

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta 14.3.2013 Aikuiskoulutuksen budjettimuutokset Määrärahan muutokset kehyskaudella 2013-2016 verrattuna vuoteen

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala Kirsi Kangaspunta johtaja Koulutustasotavoitteet Maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä Väestön koulutustaso vuonna 2020 perusasteen jälkeinen tutkinto 88%

Lisätiedot

Tiedonsiirron ja nivelvaihetiimin vuosikello. Aika Sisältö Kohderyhmä Vastuutaho Nivelvaihetiimin toimenpiteet ja vastuu/-t

Tiedonsiirron ja nivelvaihetiimin vuosikello. Aika Sisältö Kohderyhmä Vastuutaho Nivelvaihetiimin toimenpiteet ja vastuu/-t Tiedonsiirron ja nivelvaihetiimin vuosikello Aika Sisältö Kohderyhmä Vastuutaho Nivelvaihetiimin toimenpiteet ja vastuu/-t Elokuu Täydennyshaun tulokset Jälkiohjaus Tiedonsiirto koulutusten järjestäjien

Lisätiedot

Miten kavennamme terveyseroja tehokkaasti kohdentaen Koulupudokkuuden ehkäisy

Miten kavennamme terveyseroja tehokkaasti kohdentaen Koulupudokkuuden ehkäisy Terveyden edistämisen ajankohtaispäivä Miten kavennamme terveyseroja tehokkaasti kohdentaen 22.5.2012 Koulupudokkuuden ehkäisy Arja Kukkonen, ohjauspalveluiden päällikkö Opetusvirasto, nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja

Lisätiedot

Koulutustakuun mahdollisuudet. Terttu Kiviranta

Koulutustakuun mahdollisuudet. Terttu Kiviranta Koulutustakuun mahdollisuudet Terttu Kiviranta 26.9.2013 Nuorisotakuu Tavoitteena auttaa nuoria pääsemään koulutukseen ja työelämään Koulutustakuu 2013 alkaen jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan

Lisätiedot

OHJAUS- JA TUKIKESKUS / ETSIVÄ NUORISOTYÖ K I P I N Ä

OHJAUS- JA TUKIKESKUS / ETSIVÄ NUORISOTYÖ K I P I N Ä OHJAUS- JA TUKIKESKUS / ETSIVÄ NUORISOTYÖ K I P I N Ä osana nuoriso- ja koulutustakuuta Vantaalla Nuorisopalvelut, Sivistystoimi ja Sosiaali- ja terveystoimi Nuorisolain muutos 1.1.2011 tietojen luovuttaminen

Lisätiedot

Ajankohtaista nuorisotakuusta ja toisen asteen opiskelijavalintojen uudistamisesta

Ajankohtaista nuorisotakuusta ja toisen asteen opiskelijavalintojen uudistamisesta Ajankohtaista nuorisotakuusta ja toisen asteen opiskelijavalintojen uudistamisesta Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Koulutuspolitiikan osasto 11.12.2012 Nuorisotakuu käynnistyy

Lisätiedot

Läpäisyn tehostaminen koulutuksen järjestäjän näkökulmasta

Läpäisyn tehostaminen koulutuksen järjestäjän näkökulmasta Läpäisyn tehostaminen koulutuksen järjestäjän näkökulmasta Läpäisyseminaari 6. 7.11.2013 Liisa Pohjolainen Linjanjohtaja Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Helsingin kaupunki Helsingin kaupungin strategiaohjelma

Lisätiedot

Uudenmaan TE-toimisto

Uudenmaan TE-toimisto Uudenmaan TE-toimisto Nuorten palvelut 1 Uudenmaan TE-toimiston toimipaikat Helsinki (Pasila, Keskusta ja Itäkeskus) Espoo (Leppävaara) Vantaa (Tikkurila) Hyvinkää Järvenpää Lohja Porvoo Raasepori (Tammisaari)

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Nuorisotakuu 2013 ELYn alueella. KASELY/ek

Nuorisotakuu 2013 ELYn alueella. KASELY/ek Nuorisotakuu 2013 ELYn alueella 20.2.2013 Hallituksen linjaukset Yksi hallituksen kärkihankkeista Tavoitteena on nuoren koulutukseen ja työmarkkinoille sijoittumisen edistäminen, työttömyyden pitkittymisen

Lisätiedot

Opintopolku. Hakeutuminen perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin keväällä ja kesällä 2014. Elinikäisen koulutuksen kehittämispäivät 8.-9.10.

Opintopolku. Hakeutuminen perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin keväällä ja kesällä 2014. Elinikäisen koulutuksen kehittämispäivät 8.-9.10. Opintopolku Hakeutuminen perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin keväällä ja kesällä 2014 Elinikäisen koulutuksen kehittämispäivät 8.-9.10.2014 Turku Oppija ja elinikäinen oppiminen Hakeutujan palvelut

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Synergiaseminaari 26.9.2012 Turku Tuija Oivo Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta,

Lisätiedot

Tukea tarvitsevan nuoren onnistunut nivelvaiheohjaus

Tukea tarvitsevan nuoren onnistunut nivelvaiheohjaus JÄRVENPÄÄN MALLI Tukea tarvitsevan nuoren onnistunut nivelvaiheohjaus Tiedottaminen: koulutuspaikoista ja mahdollisuuksista, koulutuksesta, alan vaatimuksista, työllistymisvaihtoehdoista, koulutuksen järjestäjän

Lisätiedot

VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS

VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos KESU 2011-2016 / OKM-OPH TUSO Koulutuksen ja

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN MALLI - Tukea tarvitsevan nuoren onnistunut nivelvaiheohjaus 2013

JÄRVENPÄÄN MALLI - Tukea tarvitsevan nuoren onnistunut nivelvaiheohjaus 2013 JÄRVENPÄÄN MALLI - Tukea tarvitsevan nuoren onnistunut nivelvaiheohjaus 2013 Johdanto Nuorisotakuu tuli voimaan vuoden alusta. Se tarjoaa jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Yhteishakuasioita vs. koulutusjohtaja Jukka Penttinen

Yhteishakuasioita vs. koulutusjohtaja Jukka Penttinen Yhteishakuasioita vs. koulutusjohtaja Jukka Penttinen Kevään 2013 yhteishaku koulutusyhtymässä 1.174 ensisijaista hakijaa, 818 aloituspaikkaa 1,44 hakijaa/aloituspaikka Vetovoimaisuus täydennys- ja lisähaun

Lisätiedot

Ammatillinen oppilaitos toimintaympäristönä

Ammatillinen oppilaitos toimintaympäristönä Ammatillinen oppilaitos toimintaympäristönä 29.05.13 Heidi Laurinen-Nokua Opinto-ohjaaja Omnia ammattiopisto Ammattioppilaitos ennen ja tänään Ei umpikujakoulutusta, vaan tutkinto takaa yhtäläiset jatkoopiskeluoikeudet

Lisätiedot

Kainuun toisen asteen koulutuksen kevään 2012 yhteishaku

Kainuun toisen asteen koulutuksen kevään 2012 yhteishaku TIEDOTE Julkaisuvapaa 19.3.2012 heti Kainuun toisen asteen koulutuksen kevään 2012 yhteishaku Toisen asteen koulutuksen valtakunnallinen sähköinen yhteishaku päättyi 16.3.2012. Kainuussa ensisijaisia hakijoita

Lisätiedot

perusopetuksesta toiselle

perusopetuksesta toiselle Nuoren polku - ennakoidusti perusopetuksesta toiselle asteelle Ennakoinnin ajankohtaisfoorumi Paula Ylöstalo-Kuronen Sivistystoimen toimiala Opetuslautakunta Ruotsinkielinen jaosto Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Valmistavien ja valmentavien koulutusten uudistus, VALMA säädösmuutokset Nivala

Valmistavien ja valmentavien koulutusten uudistus, VALMA säädösmuutokset Nivala Valmistavien ja valmentavien koulutusten uudistus, VALMA säädösmuutokset Nivala 13.3.2015 Valma-työryhmä: Hannele Siekkinen, Jaana Haikara, Tytti Sydänmetsä, Paula Jaakkonen, Arto Huuskonen, Ritva Joki-Kolehmainen

Lisätiedot

Erilaiset urapolut perusopetuksen jälkeen. Keuda Elinikäinen ohjaus Raija Tikkanen

Erilaiset urapolut perusopetuksen jälkeen. Keuda Elinikäinen ohjaus Raija Tikkanen Erilaiset urapolut perusopetuksen jälkeen Keuda Elinikäinen ohjaus 13.10.2011 Raija Tikkanen Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma Vahvistetaan opinto-ohjausta kaikilla koulutusasteilla. Laaditaan hyvän opinto-ohjauksen

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammattistartti on valtakunnallisesti ja paikallisesti suunnattu ratkaisemaan ongelmia, jotka syntyvät nuoren uravalinnan

Lisätiedot

Katsaus ammattistartin tilanteeseen ja yhteys muihin hankkeisiin 28.11.2012 Elise Virnes

Katsaus ammattistartin tilanteeseen ja yhteys muihin hankkeisiin 28.11.2012 Elise Virnes Katsaus ammattistartin tilanteeseen ja yhteys muihin hankkeisiin 28.11.2012 Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu/nuorisotakuu 1.1.2013 Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Vuoden 2014 oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutuksen paikat Päätös

Lisätiedot

Ohjausta kehittämään

Ohjausta kehittämään Ohjausta kehittämään Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Messukeskus 18.4.2013 Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi

Lisätiedot

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa 23.11.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä reformissa tavoitellaan?

Lisätiedot

O H J A U S H E N K I L Ö S T Ö L L E klo Omnia Sampola rehtori Maija Aaltola

O H J A U S H E N K I L Ö S T Ö L L E klo Omnia Sampola rehtori Maija Aaltola O M N I A N I N F O O H J A U S H E N K I L Ö S T Ö L L E 23.9.2016 klo 11.30-15.00 Omnia Sampola rehtori Maija Aaltola OHJELMA Uudistuva Omnia, yksi oppilaitos Opiskelijatilanne syksyllä 2016 Ammatilliset

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Ylijohtaja Kari Virranta Siilinjärvi 22.1.2013

Nuorisotakuu. Ylijohtaja Kari Virranta Siilinjärvi 22.1.2013 Nuorisotakuu Ylijohtaja Kari Virranta Siilinjärvi 22.1.2013 Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista 33 000:lla ammatillisesti

Lisätiedot

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015 Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö MITÄ on VALMA? Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (vakinaistui 2010, perusteet), Ammattistartti Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Valtakunnallinen lukioseminaari Pro Lukio ry 1 KESU 2011-16 ja 2. asteen koulutus suuntasiko KESU rakenneuudistusta 2014? Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu 2015 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus. Salmia 4.-5.11.2013

Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus. Salmia 4.-5.11.2013 Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus Salmia 4.-5.11.2013 Elinikäinen ohjaus Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu 2015 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Palveluesimies Päivi Kuusela Osaamisen kehittämispalvelut, nuoret 1 5.11.2013 TE-palvelut Lappi Päivi Kuusela TEM:n linjaukset nuorisotakuun toteuttamisessa TE-hallinnossa

Lisätiedot

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Toimivat monialaiset verkostot 6.2.2015 Hotelli Santa Claus Tiina Keränen, yksikön päällikkö 9.2.2015 Verkostoyhteistyö on mahdollisuus Yhteistyö vaatii avoimuutta,

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 21.8.2014 Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki 23.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014

Lisätiedot

Oppimisen tuki Stadin ammattiopistossa

Oppimisen tuki Stadin ammattiopistossa Oppimisen tuki Stadin ammattiopistossa Stadin ammattiopisto: - Kaikkien oppilaitos - Opiskelijalle esteetön opiskelu siinä ryhmässä, missä hän aloittaa - Yksilölliset opintopolut crister.nyberg@hel.fi

Lisätiedot

Oppilaan- ja opinto-ohjauksen ajankohtaiset linjaukset. Kirsi Kangaspunta johtaja

Oppilaan- ja opinto-ohjauksen ajankohtaiset linjaukset. Kirsi Kangaspunta johtaja Oppilaan- ja opinto-ohjauksen ajankohtaiset linjaukset Kirsi Kangaspunta johtaja Hallitusohjelman tavoite: maailman osaavimmaksi kansaksi Väestön koulutustaso vuonna 2020 perusasteen jälkeinen tutkinto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula, Sipoo Opiskelijoita noin 7 000, henkilökuntaa noin 620 12 koulutusyksikköä (Järvenpää,

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen 7.11.2013 Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Nuorten työttömyys on kasvanut 2012 Syyskuun lopussa 29 721

Lisätiedot

KOUVOLAN YHTEISKOULU KESÄMUISTIO 2016 PERUSKOULUNSA PÄÄTTÄVÄLLE

KOUVOLAN YHTEISKOULU KESÄMUISTIO 2016 PERUSKOULUNSA PÄÄTTÄVÄLLE KOUVOLAN YHTEISKOULU KESÄMUISTIO 2016 PERUSKOULUNSA PÄÄTTÄVÄLLE YHTEISHAUN TULOKSET JULKAISTAAN AIKAISINTAAN TORSTAINA 16.6.2016 Ammatilliseen oppilaitokseen opiskelijaksi valitulle ilmoitetaan valinnasta

Lisätiedot

Valmistaudu tuleviin opintoihin!

Valmistaudu tuleviin opintoihin! Valmistaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2017 2018 Oletko vailla opiskelupaikkaa? Ei hätää, tarjolla on useita mahdollisuuksia! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava

Lisätiedot

JOPO VUOSIKELLO

JOPO VUOSIKELLO Marraskuu -Suunnitelmat jatkoopiskelupaikoista -Opintovierailut/tutustumiset - 2.leirikoulu Lokakuu -1.työpaikkaopiskelu -syysloma Oppimissuunnitelman laadinta (huoltaja mukana), -TAVOITTEET! Syyskuu -Ensimmäisten

Lisätiedot

Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski

Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski z Ohjaako palkka ammatinvalintaa? 2 10.3.2015 Entä auringonlaskun ammatit ja suosikkiammatit? 3 10.3.2015 Verkkopalveluissa on saatavilla laajasti

Lisätiedot

Palvelu olen minä! -hanke osana nuorisotakuun monialaisia palveluita Vantaalla

Palvelu olen minä! -hanke osana nuorisotakuun monialaisia palveluita Vantaalla Sivistysvaliokunta 22.10.2015/HE 30/2015/Asiantuntijalausunto teema: Nuorisotakuun toteuttaminen ja etsivä nuorisotyö Vantaan kaupungin nuorisopalvelut, projektipäällikkö Susanna Salmela Palvelu olen minä!

Lisätiedot

Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana

Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana 1/3 09/ 2013 Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana Opiskelijavalinnat uudistuvat vaiheittain kaikilla koulutusasteilla alkaen syksystä 2013. Yhdistävänä asiana uudistuksessa on uuden Opintopolku.fi

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, lokakuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, lokakuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013

Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,

Lisätiedot

Innostu nuorista Jarno Tuimala, toimitusjohtaja Kaupan päivä, 2014 Hyria koulutus Oy

Innostu nuorista Jarno Tuimala, toimitusjohtaja Kaupan päivä, 2014 Hyria koulutus Oy Innostu nuorista Jarno Tuimala, toimitusjohtaja Kaupan päivä, 2014 Hyria koulutus Oy E N E M M Ä N O S A A M I S T A 13.1.2014 1 Hyria koulutus Oy lyhyesti Ammatti- ja aikuisopisto Hyvinkään-Riihimäen

Lisätiedot

Vertaisarviointi osana toimintajärjestelmää ja laadun jatkuvaa parantamista - yksilöllisen opinto- ja jatkopolkujen vertaisarviointi

Vertaisarviointi osana toimintajärjestelmää ja laadun jatkuvaa parantamista - yksilöllisen opinto- ja jatkopolkujen vertaisarviointi Vertaisarviointi osana toimintajärjestelmää ja laadun jatkuvaa parantamista - yksilöllisen opinto- ja jatkopolkujen vertaisarviointi Ammatillisen koulutuksen laatuverkosto 14.5.2013 Joensuu 14.5.2013 Helmi

Lisätiedot

Ylioppilastutkintotodistus - edellytyksenä lukion päättötodistus - 4 pakollista + ylimääräiset, kompensaatio! - hakukelpoisuus korkeakouluopintoihin

Ylioppilastutkintotodistus - edellytyksenä lukion päättötodistus - 4 pakollista + ylimääräiset, kompensaatio! - hakukelpoisuus korkeakouluopintoihin ABIEN JUTTUJA LUKION PÄÄTTÖVAIHE Lukion päättötodistus - 75 kurssia, pakolliset 47-51, 10 syventävää, 2/3 sääntö! - jokaisesta aineesta yksi numero (keskiarvo), korotus mahdollista tentillä - S-merkintä

Lisätiedot

Muutokset opiskelijavalinnoissa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden näkökulmasta

Muutokset opiskelijavalinnoissa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden näkökulmasta Muutokset opiskelijavalinnoissa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden näkökulmasta Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 23.- 24.4. Katariina Männikkö Esityksen sisältö Oppijan palvelut ja uudet

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Anita Lehikoinen Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamisen nopeuttamista pohtivan työryhmän puheenjohtaja Nopeuttamisryhmän n toimeksianto Työryhmä ja ohjausryhmä

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Tampereella koko ikäluokka hallussa. Heli Piikkilä Mikko Siippainen

Tampereella koko ikäluokka hallussa. Heli Piikkilä Mikko Siippainen Tampereella koko ikäluokka hallussa Heli Piikkilä Mikko Siippainen 7.10. 2013 Yhteistyön kulmakivet - poliittiset linjaukset Yhteinen Tampere strategia - valtuuston hyväksymä 19.8. 2013 Edistämme toiminnallamme

Lisätiedot

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla h Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla Syrjäytymisen uhka Nuorisotyöttömyyden lisääntyminen Lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen Päihteiden käytön lisääntyminen Ammattitaitoisen

Lisätiedot