VAO Ympäristöohjelma SAKUstars Vaasa

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAO Ympäristöohjelma SAKUstars Vaasa 1.-3.4 2014"

Transkriptio

1 VAO Ympäristöohjelma SAKUstars Vaasa Tausta 1.1 Kestävä kehitys Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa. Sen kolmeksi peruselementiksi ovat muotoutuneet ekologinen, taloudellinen sekä sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys. Kestävän kehityksen tavoitteet tähtäävät siihen, että ihmiset oppivat elämään sopusoinnussa luonnon ja toistensa kanssa. YK:n Ympäristön ja kehityksen maailmankomissio Saku ry ja SAKUstars 2014 Saku ry on ammatillisen koulutuksen oma liikunta- ja kulttuurijärjestö sekä hyvinvoinnin edistämisen yhteistyöorganisaatio, joka on perustettu vuonna Saku ry:n jäsenenä on 66 ammatillisen koulutuksen järjestäjää ja toiminnassa on mukana opiskelijoita noin ja henkilöstöä noin Saku ry edistää työ- ja toimintakykyisyyttä, hyvinvointia, yhdessä tekemistä sekä elämäniloa ammatillisessa koulutuksessa liikunnan ja kulttuurin keinoin. SAKUstars on valtakunnallinen kulttuurikilpailu kaikille ammattiin opiskeleville erilaisissa lajeissa kuten esimerkiksi kirjoitelmissa, tanssissa ja laulussa joko ennakkoon tehtäville töille tai kisapaikalla tehtäville.

2 Vaasan ammattiopisto järjestää 62. SAKUstars kulttuurikilpailut Vaasassa 1.3 Opetushallitus Strategiat näyttävät suunnan kestävän kehityksen edistämiselle Opetusministeriön kestävän kehityksen ja koulutuksen strategiassa (2006) mainitaan seuraavat kehittämistoimenpiteet kestävän kehityksen edistämiselle ammatillisessa koulutuksessa vuoteen 2014 mennessä: Seurataan, miten hyvin kestävä kehitys siirtyy ammattiosaamisen näyttöjen myötä eri ammattien toimintoihin vuoteen 2014 mennessä.kehitetään edelleen oppimateriaalin monipuolista tuotantoa sekä opettajien ja työpaikkaohjaajien täydennyskoulutusta kestävän kehityksen edistämiseksi eri ammattialoilla.oppilaitosten ympäristösertifiointijärjestelmää kehitetään edelleen.vuoteen 2014 mennessä oppilaitosten ympäristösertifikaatti on laajennettu käsittämään myös kestävän kehityksen sosiaalinen ja kulttuurinen ulottuvuus.tavoitteena on, että vuonna %:lla ammatillisista oppilaitoksista on jokin sertifikaatti tai tunnus työn tasosta. Tämä edellyttää riittävää ammatillisten opettajien täydennyskoulutuksen järjestämistä. Resurssit tulisi saada myös ympäröivän alueen käyttöön tulevaisuudessa niin, että luonto- ja ympäristöalan opetuspisteistä muodostuisi alueen ympäristöosaamisen ja kestävän kehityksen resurssikeskuksia vuoteen 2014 mennessä. Tavoitteena on saada kestävä kehitys Taitaja-kilpailujen lajien suunnitteluun ja toteutukseen vuoteen 2014 mennessä. [Kestävä kehitys ja ammatillinen opetus, Opetushallitus, s. 2] 2. Käytännön toimet projektin aikana Vaasan ammattiopistolle kestävä kehitys on teema, joka otetaan huomioon jokapäiväisessä toiminnassa. Erityisesti tänä vuonna on panostettu jätemäärän vähentämiseen ja kierrättämiseen. Esimerkiksi: Materiaalien uusiokäyttö (julistelaatikot, puhujanpönttö, kyltit, Sakumaskotin tsemppiviitta, vanhat T-paidat, rullaverhot, paperien kaksipuoleinen printtaus) Sähköinen tiedottaminen paperille printtaamisen sijasta Jätteen määrän vähentäminen ja kierrätys -kilpailu, jonka tulokset julkaistaan kisojen yhteydessä. Kilpailu käynnistettiin syksyllä 2013 seuraavalla ilmoituksella. Kilpailuun saapui 11 ehdotusta.

3 Kilpailun voitti idea keittiön dynojen ja boksien uudesta elämästä. Dynoissa tulee opetusravintolan keittiöön mm. kinkkuja, pekonia ja valmissalaatteja. Kilpailuehdotuksessa oli monipuolisesti ideoitu, miten dynoja ja bokseja voidaan kierrättää keittiössä, kotona, mökillä, autotallissa sekä SakuStars kisoissa. Jo kisajärjestelyissä dynot otettiin välittömästi käyttöön erilaisten toimisto- ja muiden tarvikkeiden säilytykseen. Voittajat palkitaan ja huomioidaan kisojen yhteydessä. 3. Käytännön toimet kilpailujen aikana Jätteiden lajittelu kisojen aikana tapahtuu normaalien lajitteluohjeiden mukaisesti Liikkuminen paikasta toiseen sujuu kävellen, kimppakyydillä tai non stop -linja-autolla

4 Majoituksessa annetaan erillisiä ohjeita suihkun käyttöön ja nukkumisessa hyödynnetään patjojen kierrätystä Eri lajeissa ja erityisesti näytöslajissa (farkkuasun tuunaaminen) kierrätetään materiaaleja 4. Kestävä kehitys opetuksessa Kestävän kehityksen edistäminen ammatillisessa koulutuksessa Ammatillisen koulutuksen perustutkintojen perusteet uudistetaan vuosina Opetussuunnitelman yhteisessä osassa määritellään kaikille perustutkinnoille yhteiset periaatteet ja menettelytavat sekä koulutuksen järjestäjän keskeiset arvot. Yhteisessä osassa koulutuksen järjestäjälle asetetaan velvoitteita ryhtyä muun muassa seuraaviin toimenpiteisiin, joihin liittyy kestävän kehityksen ulottuvuuksia: koulutuksen järjestäjän tulee ryhtyä toimenpiteisiin opetukseen liittyvästä yhteisöllisyyttä vahvistavasta toiminnasta, joka tarjoaa mahdollisuuden arvopohdintaan ja kulttuuriperintöön perehtymiseen (A 811/1998, 9 koulutuksen järjestäjän tulee laatia henkilöstön kehittämissuunnitelma koulutuksen järjestäjän tulee tehdä opetussuunnitelmaan suunnitelmat koulutuksellisesta tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävistä toimenpiteistä koulutuksen järjestäjän tulee tehdä kestävää kehitystä edistävät toimenpiteet [Kestävä kehitys ja ammatillinen opetus, Opetushallitus, s. 5] Useissa tutkinnon osissa on elinikäisen oppimisen avaintaitoina kestävä kehitys. Esimerkiksi Taide ja kulttuuri opintojaksoon kuuluu tuotoksen tekeminen, jossa pitää ottaa huomioon luonnon ja energian säästäminen materiaalien käytössä ja työskentelyssä. Ohessa on valokuvia tuotoksista, joissa on käytetty materiaaleina vanhoja VHS-nauhoja, purettua sukkalankaa, vanhaa lakanaa, hävitettäväksi menevää metallia.

5 4.1 Yhteistyö ja integroituminen opetukseen Kiinteistönhoitajaopiskelijat päivystävät ulkona siistien piha-alueita Vaasan aikuiskoulutuskeskuksen opiskelijat huolehtivat sisätilojen siisteydestä

Kestävän kehityksen strategia

Kestävän kehityksen strategia Kestävän kehityksen strategia Yhtymähallitus xx.xx.2012 Sisällysluettelo 1. Kestävä kehitys... 1 2. Oppilaitosten ympäristösertifiointi... 1 3. Kestävä kehitys Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymässä...

Lisätiedot

Kestävä kehitys. ja ammatillinen koulutus

Kestävä kehitys. ja ammatillinen koulutus 1 Kestävä kehitys ja ammatillinen koulutus 2 Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa. Sen kolmeksi peruselementiksi

Lisätiedot

Kulttuurisesti kestävän kehityksen huomioiminen täydennyskoulutuksissa

Kulttuurisesti kestävän kehityksen huomioiminen täydennyskoulutuksissa Kulttuurisesti kestävän kehityksen huomioiminen täydennyskoulutuksissa Helsinki 24.01.2013 Risto Tenhunen Osuuskunta Eco-One & Erkka Laininen OKKA-säätiö Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifiointi

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA

KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA Lahden ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmien ja opetuksen tarkastelua kestävän kehityksen näkökulmasta Muotoiluinstituutin sekä sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSI AMMATTIOSAAMISEN VAHVISTAMISEN TUKENA AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSIN SUORITTAMINEN Tiedotustilaisuus 14.5.

AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSI AMMATTIOSAAMISEN VAHVISTAMISEN TUKENA AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSIN SUORITTAMINEN Tiedotustilaisuus 14.5. AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSI AMMATTIOSAAMISEN VAHVISTAMISEN TUKENA AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSIN SUORITTAMINEN Tiedotustilaisuus 14.5.2008 Sirkka-Liisa Kärki, Opetusneuvos, asiantuntijayksikön päällikkö

Lisätiedot

Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä: TUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO

Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä: TUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä: TUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO 30.1.2013 yli-insinööri Kati Lounema Opetushallitus Sisältö Tutkinnon perusteiden toimeenpano ammatillisena peruskoulutuksena

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammatilliset tutkinnot Yhteensä yli 350 kpl erilaisia tutkintoja

Lisätiedot

Sosiaalinen kestävyys osana kestävää kehitystä Tiina Laurila gsm

Sosiaalinen kestävyys osana kestävää kehitystä Tiina Laurila gsm Sosiaalinen kestävyys osana kestävää kehitystä 3.11.2009 Tiina Laurila tiina.laurila@sykli.fi gsm 050-330 0298 YK:n Ympäristö- ja kehityskonferenssi Rio 1992 Sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävä kehitys

Lisätiedot

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 1/2 Tutkinnon perusteisiin sisältyy erilaisia

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi. Erkka Laininen, OKKA-säätiö

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi. Erkka Laininen, OKKA-säätiö Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi Erkka Laininen, OKKA-säätiö Oppilaitosten kestävän kehityksen kriteerit Peruskoulut ja lukiot Ammatilliset oppilaitokset Vapaa sivistystyö

Lisätiedot

0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009

0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009 Vastaanottaja: Opetushallitus HAKEMUS Hakaniemenranta 6 OPPIMISYMPÄRISTÖJEN 0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009 Hakijana toimivan koulutuksen järjestäjän/ylläpitäjän tiedot Koulutuksen järjestäjän

Lisätiedot

Kestävä kehitys autoalalla

Kestävä kehitys autoalalla Kestävä kehitys autoalalla Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa. YK Brundtlandin komissio 1987 2 Kestävän

Lisätiedot

Lausuntopyyntö kaikille perustutkinnoille yhteisistä ammatillisista valinnaisista tutkinnon osista

Lausuntopyyntö kaikille perustutkinnoille yhteisistä ammatillisista valinnaisista tutkinnon osista LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (3) 15.09.2017 OPH-2065-2017 Jakelussa mainitut Lausuntopyyntö kaikille perustutkinnoille yhteisistä ammatillisista valinnaisista tutkinnon osista Opetushallitus pyytää lausuntoanne kaikille

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA Johtaja Jorma Kauppinen Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät Helsinki 27.11.2014 Lain käsitteet Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki Opetussuunnitelman

Lisätiedot

OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma. Lauri Kurvonen Helsinki 10.2.2010

OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma. Lauri Kurvonen Helsinki 10.2.2010 OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma Lauri Kurvonen Helsinki 10.2.2010 Sisällys Lähtökohdat Ohjelman rakenne Ohjelman laadinta ja käyttöönotto 2 Kestävän kehityksen neljä ulottuvuutta Ekologinen kestävyys

Lisätiedot

terveydentilavaatimukset lääkealan perustutkinnossa

terveydentilavaatimukset lääkealan perustutkinnossa Tutkintokohtaiset t k i t terveydentilavaatimukset lääkealan perustutkinnossa tki Aira Rajamäki 7.12.2009 Opetusneuvos Aira Rajamäki Opetushallitus aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla

Lisätiedot

MUURAMEN LUKIO JA KESTÄVÄ KEHITYS

MUURAMEN LUKIO JA KESTÄVÄ KEHITYS MUURAMEN LUKIO JA KESTÄVÄ KEHITYS perustettu v. 1995 n. 200 opiskelijaa painoalue; yrittäjyys oppilaitosten ympäristösertifikaatti v. 2004 (1. lukio Suomessa) pyrkimys kestävään kehitykseen (ekologinen,

Lisätiedot

Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin

Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin Kestävä kehitys on koulun yhteinen asia Kuvat: Keke koulussa -esite/seppo Leinonen Aino Alasentie, Vihreä lippu -päällikkö Suomen Ympäristökasvatuksen

Lisätiedot

Vihreä lippu. Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

Vihreä lippu. Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu Vihreä lippu Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu KANSAINVÄLINEN ECO-SCHOOLS -OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools -ohjelmaa Eco-Schools -ohjelman kattojärjestö on Foundation

Lisätiedot

Jyväskylän Optima-päivä 14.5.2009. Birgitta Mannila, Jyväskylän ammattiopisto

Jyväskylän Optima-päivä 14.5.2009. Birgitta Mannila, Jyväskylän ammattiopisto Oppimispelit Jyväskylän Optima-päivä 14.5.2009 Birgitta Mannila, Jyväskylän ammattiopisto LUMA näkyväksi 2002-2005 PedaGames 2005-2007 Game Bridge 2008-2010 Analogia TYÖELÄMÄ autenttisuus TOIMINTA- KOKONAISUUDET

Lisätiedot

terveydentilavaatimukset sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa

terveydentilavaatimukset sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa Tutkintokohtaiset t k i t terveydentilavaatimukset sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa tki Aira Rajamäki 30.11.2009 Opetusneuvos Aira Rajamäki Opetushallitus aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Osa 1: Kestävän kehityksen asioiden johtaminen Arvot ja strategiat KRITEERI 1 Kestävä kehitys sisältyy oppilaitoksen arvoihin, ja niiden sisältöä

Lisätiedot

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään KUNTOUTUSPÄIVÄT 19.3.2010 Juhani Pirttiniemi opetusneuvos, KT Opetushallitus Säädöstaustaa: L 631/1998 8 : Ammatillista

Lisätiedot

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Ikaalinen 22.11.2016 Askelmerkit tulevaan - reformi Rahoituksen taso alenee 2014-2017. OPH ja CIMO yhdistyvät 2017. Lainsäädäntö uudistuu 2018.

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen

Lisätiedot

Urheiluvalmentautumisen tutkinnon osat ammatillisessa tutkinnossa. Tavoitteet. Urheiluvalmennus ja ammatillinen perustutkinto

Urheiluvalmentautumisen tutkinnon osat ammatillisessa tutkinnossa. Tavoitteet. Urheiluvalmennus ja ammatillinen perustutkinto Urheiluvalmentautumisen tutkinnon osat ammatillisessa tutkinnossa Urheilijoiden ammatillisen peruskoulutuksen erityisen tehtävän saaneissa oppilaitoksissa urheiluvalmentautuminen on integroitu yhtenäiseksi

Lisätiedot

SAKU-strategia

SAKU-strategia 1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää

Lisätiedot

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon!

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Pirkanmaan ympäristökasvatuspäivä 2.6.2015 Päivi Ikola Aluejohtaja Uutta vai vanhaa? 2.6.2015 Päivi Ikola Perusopetuksen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus - tavoitteet ja uudet säädökset

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus - tavoitteet ja uudet säädökset Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus - tavoitteet ja uudet säädökset Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 18.11.2014 Muutosten kokonaisuus ammatillisessa koulutuksessa

Lisätiedot

AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä

AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä Suunnitelman laadinta Pvm 15/2 2013 Rakenteen tarkistus Pvm 21/3 2013 Muodollinen tarkistus Pvm 28/3 2013 Suunnitelman hyväksyntä Pvm 17/4 2013 Hyväksytty toisen asteen koulutuslautakunnan jaostossa Pvm

Lisätiedot

Työpaikkaohjaus oppimisen tukena - Opiskelijan ohjaamisen haasteet työelämässä

Työpaikkaohjaus oppimisen tukena - Opiskelijan ohjaamisen haasteet työelämässä Työpaikkaohjaus oppimisen tukena - Opiskelijan ohjaamisen haasteet työelämässä Minkälaista on hyvä työpaikkaohjaus? SuPer 26.3.2014 Opetusneuvos Aira Rajamäki Lähtökohdat hyvälle työpaikkaohjaukselle =>

Lisätiedot

Liikunnanohjauksen perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetusneuvos Aira Rajamäki

Liikunnanohjauksen perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetusneuvos Aira Rajamäki Liikunnanohjauksen perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen 1.8.2015 Opetusneuvos Aira Rajamäki Osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO

VAASAN AMMATTIOPISTO VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA KULTTUURIALA Media-assistentti Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinnon tutkintokohtainen opetussuunnitelma

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO

VAASAN AMMATTIOPISTO VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA Elektroniikka-asentaja, ICT-asentaja Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Laatija Tila Tieto- ja tietoliikennetekniikan

Lisätiedot

Ammatillisten perustutkintojen uudistus Educa-tietoisku 24.1.2014

Ammatillisten perustutkintojen uudistus Educa-tietoisku 24.1.2014 Ammatillisten perustutkintojen uudistus Educa-tietoisku 24.1.2014 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Tutkintojärjestelmän/perusteiden kehittämisen tahtotila

Lisätiedot

Mielen hyvinvointi projekti 2009 2011. OPH:n verkottumisseminaari 22.9.2010 Ulla Ruuskanen

Mielen hyvinvointi projekti 2009 2011. OPH:n verkottumisseminaari 22.9.2010 Ulla Ruuskanen Mielen hyvinvointi projekti 2009 2011 OPH:n verkottumisseminaari 22.9.2010 Ulla Ruuskanen Miksi mielen hyvinvointia kannattaa edistää? edistää tutkinnon suorittamista edistää työllistymistä tukee nuorten

Lisätiedot

Voiko työtä tehden oikeasti oppia? Sirpa Rintala projektityöntekijä Tekemällä oppii projekti

Voiko työtä tehden oikeasti oppia? Sirpa Rintala projektityöntekijä Tekemällä oppii projekti Voiko työtä tehden oikeasti oppia? Sirpa Rintala projektityöntekijä Tekemällä oppii projekti Muistele kokemuksiasi ensimmäisistä työpaikoista. Oliko Sinulla aiempaa kokemusta tai koulutusta sen tekemiseen?

Lisätiedot

Hankkeen tuloksia ajalta

Hankkeen tuloksia ajalta Ammatillisen koulutuksen hyvinvointiverkosto hanke 1.4.2009 31.12.2011 Hankkeen tuloksia ajalta 1.4.2009 30.4.2011 elinikäisen oppimisen virta Hyvinvointi ammatillisessa koulutuksessa Hyvinvoiva oppimisympäristö

Lisätiedot

Kestävä kehitys koulutuksessa

Kestävä kehitys koulutuksessa Kestävä kehitys koulutuksessa Opetusneuvos Susanna Tauriainen etunimi.sukunimi(at)oph.fi Kestävän kehityksen kansainväliset perusasiakirjat YK:n ympäristö- ja kehityskokous Rio de Janeiro 1992 Itämeren

Lisätiedot

Yhteiset tutkinnon osat uudistuvat!

Yhteiset tutkinnon osat uudistuvat! Yhteiset tutkinnon osat uudistuvat! Yhteistyöseminaari 15.8.2017 Tuija Laukkanen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Tilanne säädösten ja yhteisten tutkinnon osien valmistelun osalta Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

TODISTUS AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN, 20 0V 40 OV. Opinnot Opintojen laajuus Arvosana

TODISTUS AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN, 20 0V 40 OV. Opinnot Opintojen laajuus Arvosana MALLI 1. ESIMERKKILÄN SEUDUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ ESIMERKKILÄN AMMATTIOPPILAITOS TODISTUS Tiiti Tokko (300681-6148) on suorittanut AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN

Lisätiedot

KANSALLISEN OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ JA KANSALLINEN SEURANTA

KANSALLISEN OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ JA KANSALLINEN SEURANTA KANSALLISEN OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ JA KANSALLINEN SEURANTA Kansallisen seuranta-arvioinnin tavoitteet ja periaatteet Oppimistulosten seuranta-arvioinnit 2008 2009 Tiedotustilaisuus

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisessa peruskoulutuksessa osa opiskelijan arviointia. Ammattiosaamisen näyttöjen suunnittelua, toteuttamista ja arviointia säätelevät laki ja

Lisätiedot

Kestävä kehitys museoissa. 25.3.2010 Tekniikan museo

Kestävä kehitys museoissa. 25.3.2010 Tekniikan museo Kestävä kehitys museoissa 25.3.2010 Tekniikan museo Suomen museoliiton ydinarvot Sivistyksen kunnioittaminen Historian, kulttuurin ja luonnon arvostaminen Kulttuuri- ja luonnonperinnön säilyttäminen tuleville

Lisätiedot

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat

Lisätiedot

Opetushallitus HELSINKI 7/521/2008

Opetushallitus HELSINKI 7/521/2008 Opetushallitus Pvm 31.3.2008 PL 380 Dnro 00531 HELSINKI 7/521/2008 Asia: NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISYYN JA TYÖLLISYYDEN PARANTAMISEEN VALTION TALOUSARVIOSSA VUODELLE 2008 VARATUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN

Lisätiedot

LUONNONTIETEIDEN ALA Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto Datanomi

LUONNONTIETEIDEN ALA Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto Datanomi N TUTKINTOKOHTAINEN OSA LUONNONTIETEIDEN ALA Datanomi Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnon tutkintokohtainen opetussuunnitelma OPH:n määräys 85/011/2014 (sisältää

Lisätiedot

Opetushallituksen rooli muotoiluohjelman toteutuksessa. pääjohtaja Aulis Pitkälä

Opetushallituksen rooli muotoiluohjelman toteutuksessa. pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallituksen rooli muotoiluohjelman toteutuksessa pääjohtaja Aulis Pitkälä Koulutuksen haaste ja mahdollisuus: Muotoilun laajentunut kenttä Muotoile Suomi -ohjelma huomioi muotoilun ymmärryksen ja

Lisätiedot

Ympäristöjohtaminen osana yhdistettyä toimintajärjestelmää, johon kuuluu laatu, ympäristö sekä työterveys ja turvallisuus, Yrkeshögskolan Noviassa

Ympäristöjohtaminen osana yhdistettyä toimintajärjestelmää, johon kuuluu laatu, ympäristö sekä työterveys ja turvallisuus, Yrkeshögskolan Noviassa Ympäristöjohtaminen osana yhdistettyä toimintajärjestelmää, johon kuuluu laatu, ympäristö sekä työterveys ja turvallisuus, Yrkeshögskolan Noviassa Tove Holm, Ympäristövastaava Kestävä kehitys Turun alueen

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.

Lisätiedot

Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena

Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena Kiinni Työelämässä Mahis työhön projektin väliseminaari 11.11.2009 Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen - yksikkö Opetushallitus Ammatillisten

Lisätiedot

Yhteiset tutkinnon osat ja työkyvyn ylläpitäminen

Yhteiset tutkinnon osat ja työkyvyn ylläpitäminen Yhteiset tutkinnon osat ja työkyvyn ylläpitäminen Kuljetusalan koulutuksen kehittämispäivät Helsinki pe 31.10.2014 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Tutkintojen muodostuminen PkL 12 b ja uusi

Lisätiedot

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Sisältö 1. Suomen koulutusjärjestelmä 2. Ammattitaidon hankkiminen (näyttötutkinto ja ammatillinen peruskoulutus) 3. Arviointi KORKEAKOULUTUTKINTO

Lisätiedot

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään

Lisätiedot

AMMATTITAITOA TÄYDENTÄVÄT TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINTI 7.9. 2009

AMMATTITAITOA TÄYDENTÄVÄT TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINTI 7.9. 2009 ÄIDINKIELI, SUOMI, 4 OV, pakollinen opintojakso Mediaosaaminen Kielen ja kulttuurin tunteminen 2 opintoviikkoa 1. lukuvuosi 2 opintoviikkoa 2. lukuvuosi. Kirjalliset/suulliset tuotokset ja kokeet Portfolio

Lisätiedot

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINTI Itsearviointi liittyy kiinteästi elinikäisen oppimisen ajatteluun sekä opiskelijan

Lisätiedot

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp -

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp - EV 207/1996 vp - HE 186/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusta koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 186/1996 vp ammatillisen

Lisätiedot

Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu Vihreä lippu Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu KANSAINVÄLINEN ECO-SCHOOLS -OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools - ohjelmaa Eco-Schools -ohjelman kattojärjestö on

Lisätiedot

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Ylitarkastaja Anu Liljeström Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue, Itä-Suomen aluehallintovirasto Anu Liljeström, ISAVI OKT-vastuualue 5.10.2016

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS

MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS 19.-20.3.2009, Helsinki Marget Kantosalo Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus 19.-20.3.2009 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla AMMATILLISEN KOULUTUKSEN

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAT. Vaasan ammattiopisto

OPETUSSUUNNITELMAT. Vaasan ammattiopisto OPETUSSUUNNITELMAT Oppimista tavalla tai toisella - Opintopolut Vaasan ammattiopistossa Vaasan ammattiopisto Kivelä Koulutustakuu NYT!, Helsinki Suunnittelun lähtökohdat (2008) Vaasan ammattiopistossa

Lisätiedot

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Osaamisryhmän käsitys nykytilanteesta JA SIITÄ MITÄ TAVOITELLAAN OSAAMISEN NÄKÖKULMASTA

Osaamisryhmän käsitys nykytilanteesta JA SIITÄ MITÄ TAVOITELLAAN OSAAMISEN NÄKÖKULMASTA Osaamisryhmän käsitys nykytilanteesta JA SIITÄ MITÄ TAVOITELLAAN OSAAMISEN NÄKÖKULMASTA Koulutusta antavat yksiköt LitM-koulutus: Jyväskylän yliopisto, Liikuntakasvatuksen laitos: yksi vapaasti valittava

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät Jyväskylä

Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät Jyväskylä Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät 2013 5-6.11.2013 Jyväskylä Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen koulutuksen eurooppalaiset välineet

Lisätiedot

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Suomi, jonka haluamme 2050. Kansallinen kestävän kehityksen strategia uudistettu 2013 Perinteisen

Lisätiedot

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ (Luonnos 19.11.2008) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ Johdanto 1 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON, LÄHIHOITAJA, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN 1.1 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tavoitteet 1.2 Sosiaali-

Lisätiedot

FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTIN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TOIMINTAOHJELMA

FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTIN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TOIMINTAOHJELMA FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTIN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TOIMINTAOHJELMA Päivitetty joulukuu 2009 Y-asema SISÄLLYS 1 JOHDANTO...1 2 KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAUSTA JA RAKENNE...2 2.1 FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTIN TOIMINTA-AJATUS,

Lisätiedot

Uudistettujen ammatillisen koulutuksen perusteiden toimeenpanon seuranta

Uudistettujen ammatillisen koulutuksen perusteiden toimeenpanon seuranta Uudistettujen ammatillisen koulutuksen perusteiden toimeenpanon seuranta Hotelli-, ravintola- ja cateringalan koulutuspäivä 20.3.2013 yli-insinööri Kati Lounema Esityksen sisältö Perusteiden toimeenpanon

Lisätiedot

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö Kansallisen metsäohjelman määräaikainen työryhmä

Lisätiedot

Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto

Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Opiskelukyvyn palapeli, Vanha Ylioppilastalo 24.5.2011 Opetushallitus Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Opiskelijahuolto-

Lisätiedot

Sopimuksen mukaiset koulutuksen järjestäjät: Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue, lukiokoulutus/ Kuopion lukiot

Sopimuksen mukaiset koulutuksen järjestäjät: Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue, lukiokoulutus/ Kuopion lukiot 1/5 TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN YHTEISTYÖSOPIMUS Juankosken sivistyslautakunta 25.3.2014 15, liite 9 Tällä sopimuksella seuraavat osapuolet sopivat Kuopion alueen toisen asteen yleissivistävän ja ammatillisen

Lisätiedot

AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN SUUNNITELMA

AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN SUUNNITELMA 0 AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN SUUNNITELMA Toimitilahuoltajan perustutkinto Hyväksytty Bovallius- ammattiopiston ja koulutuskeskus Agricolan Pieksämäen ammatillisen koulutuksen toimielimessä 29.3.2011. 1

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov

Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov Anu Hultqvist OSAO, Koulutuspäällikkö TtM, Työelämäpedagogi, NTM Perustutkintojen tutkinnonperusteiden uudistuminen ja ammatillisen

Lisätiedot

Työelämän odotukset ammatillisten perustutkintojen uudistuessa

Työelämän odotukset ammatillisten perustutkintojen uudistuessa Työelämän odotukset ammatillisten perustutkintojen uudistuessa SAK SAK syksy 2009 1 Työmarkkinoiden joustavuus haastaa ammatillisen peruskoulutuksen Työmarkkinoiden muutokset ja joustavuus lisääntynyt

Lisätiedot

TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU

TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU VEIKKOLAN KOULUN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TOIMINTAA Arttu 5D KANSAINVÄLINEN ECO-SCHOOLS -OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools ohjelmaa Idea sai alkunsa Tanskassa 1990

Lisätiedot

yle.fi/aihe/abitreenit

yle.fi/aihe/abitreenit Kaksoistutkinto Saimaan ammattiopisto Sampossa lv 206-207 Kaksoistutkinnon opinto-ohjaaja: Virpi Miettinen virpi.miettinen@edusampo.fi p. 040 550 62 www.ylioppilastutkinto.fi yle.fi/aihe/abitreenit www.imatranyhteislukio.fi

Lisätiedot

Biotalousosaamisen kehittäminen Pohjois Savossa. 11.11.2014 Kati Lundgren Savon koulutuskuntayhtymä

Biotalousosaamisen kehittäminen Pohjois Savossa. 11.11.2014 Kati Lundgren Savon koulutuskuntayhtymä Biotalousosaamisen kehittäminen Pohjois Savossa 11.11.2014 Kati Lundgren Savon koulutuskuntayhtymä Pohjois Savon biotalousosaajat Projektin tavoitteet tunnistaa ja priorisoida biotalouden osaamistarpeita

Lisätiedot

yle.fi/aihe/abitreenit

yle.fi/aihe/abitreenit Kaksoistutkinto Saimaan ammattiopisto Sampossa lv 2017-2018 Kaksoistutkinnon opinto-ohjaaja: Virpi Miettinen virpi.miettinen@edusampo.fi p. 040 550 1621 www.ylioppilastutkinto.fi yle.fi/aihe/abitreenit

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO

VAASAN AMMATTIOPISTO VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKE- TALOUDEN JA HALLINNON ALA Merkonomi Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Liiketalouden perustutkinnon tutkintokohtainen

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Tekemällä oppimista ja sisältöjen integrointia opettajan ja opiskelijan näkökulmia

Tekemällä oppimista ja sisältöjen integrointia opettajan ja opiskelijan näkökulmia Tekemällä oppimista ja sisältöjen integrointia opettajan ja opiskelijan näkökulmia koulutussuunnittelija Kaija Mattila, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä, Ammattiopisto, Nurmes OPH 3.2.2014 2 Tekemällä

Lisätiedot

2015 valmistuneiden opiskelijoiden lukumäärä

2015 valmistuneiden opiskelijoiden lukumäärä Saimaan ammattiopisto Sampo tarjoaa ammatillista koulutusta nuorille ja aikuisille sekä koulutus- ja kehittämispalveluja yrityksille ja muille yhteisöasiakkaille. Saimaan ammattiopisto Sampo aloitti toimintansa

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Tutkinnon osa Osaamispisteet 15 Opetussuunnitelma Hyväksymismerkinnät 1 (6) Lapin urheiluopisto Tanssijantyö musiikkiteatterissa - josta Näyttö- 5 työssäopp. jaos 24.2.2015

Lisätiedot

Kestävän kehityksen ohjelmat ja työkalut vapaan sivistystyön oppilaitoksissa 2014 KYSELYN TULOKSIA

Kestävän kehityksen ohjelmat ja työkalut vapaan sivistystyön oppilaitoksissa 2014 KYSELYN TULOKSIA Kestävän kehityksen ohjelmat ja työkalut vapaan sivistystyön oppilaitoksissa 2014 Kestävän kehityksen asiantuntijaseminaari Leena Saloheimo 17.4.2015 VASTAAJAT, edustavuus - vastaajia 117 (*) osa vastasi

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Nuoret Sähköinen hyvinvointikertomus Versio.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Hyvinvoinnin ulottuvuudet (teemat) Elämänkaariajattelu A. Osallisuus & vaikuttaminen B. Elämänlaatu &

Lisätiedot

-palvelutarpeita ja kysyntää vastaava joustava koulutus

-palvelutarpeita ja kysyntää vastaava joustava koulutus Osaavaa työvoimaa hoito- ja hoiva-alan tarpeisiin -palvelutarpeita ja kysyntää vastaava joustava koulutus Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 20.10.2009

Lisätiedot

Oppimistulostiedon tuottamisen järjestelmä AMOP ja arviointitiedon tallentaminen ammattiosaamisen näytöistä

Oppimistulostiedon tuottamisen järjestelmä AMOP ja arviointitiedon tallentaminen ammattiosaamisen näytöistä Oppimistulostiedon tuottamisen järjestelmä AMOP ja arviointitiedon tallentaminen ammattiosaamisen näytöistä Tiedotustilaisuus 27.11.2008 Paula Kilpeläinen, OPH OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN Oppimistulosten

Lisätiedot

Opetushallinto koulu- ja oppilaitosliikunnan edistäjänä. Matti Pietilä Opetushallitus SAKU ry / Vierumäki

Opetushallinto koulu- ja oppilaitosliikunnan edistäjänä. Matti Pietilä Opetushallitus SAKU ry / Vierumäki Opetushallinto koulu- ja oppilaitosliikunnan edistäjänä Matti Pietilä Opetushallitus SAKU ry / Vierumäki 2.12.2009 Liikkumattomuus USA:ssa Tilanne tällä hetkellä: Lihavuuteen liittyvien sairauksien kustannukset

Lisätiedot

Tutkinnon muodostuminen

Tutkinnon muodostuminen Tutkinnon muodostuminen Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 19.3.2015 yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Valtioneuvoston asetus ammatillisen perustutkinnon muodostumisesta

Lisätiedot

UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 17.3.2008 Opetusneuvos Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen Osaamisen ja sivistyksen asialla Ammatillisten perustutkintojen kehittämisen Näyttötutkintona

Lisätiedot

Mikä on ammatillinen tutkinto?

Mikä on ammatillinen tutkinto? Mikä on ammatillinen tutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä ammatillinen tutkinto tarkoittaa. Kainuun ammattiopisto Opintie 3, 87100 Kajaani p. (08) 61 651 www.kao.fi Mikä on

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelman linjaukset

Erasmus+ -ohjelman linjaukset Erasmus+ -ohjelman linjaukset CIMO, ammatillinen koulutus 2013 Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle Liikkuvuus (KA1) Opiskelijoiden liikkuvuus Vastavalmistuneiden liikkuvuus Opettajien ja muun henkilöstön

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma. Lauri Kurvonen Luosto 20.11.2010

OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma. Lauri Kurvonen Luosto 20.11.2010 OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma Lauri Kurvonen Luosto 20.11.2010 Sisällys Taustat ja lähtökohdat Ohjelman rakenne Ohjelman laadinta ja käyttöönotto 2 Kestävän kehityksen neljä ulottuvuutta Ekologinen

Lisätiedot

Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen (sisältöehdotuksia)

Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen (sisältöehdotuksia) Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen (sisältöehdotuksia) Yhteiset tutkinnon osat uudistuvat! -yhteistyöseminaari 15.8.2017 Opetusneuvos Minna Taivassalo Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Yhteiskunta-

Lisätiedot

A. Kestävyys. Ihmiskunta tarvitsisi tällä hetkellä suunnilleen 1,5 maapalloa nykyisenkaltaisella kulutuksella (ekologinen jalanjälki)

A. Kestävyys. Ihmiskunta tarvitsisi tällä hetkellä suunnilleen 1,5 maapalloa nykyisenkaltaisella kulutuksella (ekologinen jalanjälki) A. Kestävyys Kestävyydessä ydinkysymyksenä ekologia ja se että käytettävissä olevat [luonnon]varat riittäisivät Ihmiskunta tarvitsisi tällä hetkellä suunnilleen 1,5 maapalloa nykyisenkaltaisella kulutuksella

Lisätiedot