Digikuntakokeilun väliarvio 8/2017 ja esitys kokeilun jatkamisesta saakka

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Digikuntakokeilun väliarvio 8/2017 ja esitys kokeilun jatkamisesta saakka"

Transkriptio

1 Kunta ja aluehallinto-osasto Digikuntakokeilun väliarvio 8/2017 ja esitys kokeilun jatkamisesta saakka 1 Digikuntakokeilun tausta ja tavoitteet Digikuntakokeilun tavoitteena on edistää kuntien toimintatapojen ja tuotantotapojen ennakkoluulotonta, kuntalaisten hyvinvointia parantavaa ja tulevaisuussuuntautunutta kehittämistä sekä parantaa muutoksen johtamisen edellytyksiä. Tavoitteena on kokeilujen kautta aikaansaada näyttöön perustuvaa säästöä tai hillitä kuntien kustannusten kasvua digitalisaatiota hyödyntämällä. Kokeilun tavoitteena on myös aikaansaada merkittäviä kustannussäästöjä samalla kuin asiakaskokemus parantuu. Hanke edistää osaltaan kokeilukulttuuria, -ajattelua ja asennetta, kuntien verkostoitumista sekä asiakaslähtöistä toiminnan kehittämistä kuntasektorilla. Hankkeen tehtävänä on myös edistää valmistautumista kunnan roolin muutokseen tulevaisuuden kunnassa digitalisaatio näkökulmasta. Digikuntakokeilun toimikausi on tällä hetkellä Se on osa hallituksen kärkihankkeita Digitalisoidaan julkiset palvelut, Otetaan käyttöön kokeilukulttuuri sekä Kuntien, maakuntien ja koko julkisen sektorin kustannusten karsinta -reformia. Digikuntakokeilu on yksi hallituksen strategisista kokeiluista. 1.1 Kuntien kokeilut ja Digikuntakokeilun tukimuodot käyntiin Digikuntakokeiluun on ilmoittautunut vuoden aikana kokeilijoiksi 32 kuntaa tai kuntaryhmää/aluetta sekä 5 kuntaa vaikuttajiksi, jotka sparraavat muita mukaan ilmoittautuneita kuntia. Liitteeseen 1 on koottuna lista Digikuntakokeiluun ilmoittautuneista kunnista sekä tiiviit kuvaukset kokeiluista. Vuoden aikana käynnistyneiden kokeiluiden tueksi on rakennettu erilaisia tukimuotoja, joilla on edistetty kuntien kokeiluita, lisättiin tietoutta digitalisaatiosta, kokeilukulttuurista sekä digitalisaation mahdollistamasta säätöpotentiaalista. Toteutuneet tukimuodot 09/ /2017: Digikuntakokeilun puitesopimus: kilpailutettiin osallistuvien kuntien käyttöön 12 asiantuntijan osaaminen vuoden 2017 loppuun asti. Puitejärjestelyn tukimuodot koskevat kokeilukulttuurin jalkauttamista, osallistumista ja vaikuttamista, palvelumuotoilua sekä kokeiluiden arviointia. Digitaalisen kunnan työkalupakki: rakennetaan työkalukokonaisuus kunnan digitalisaation arviointiin. Ensimmäisenä työkaluna on valmistunut kunnan eri digitalisaatioasteen itsearviointityökalu. Sen avulla kunta voi tarkastella kuinka monipuolisesti ja laajasti kunnan eri palveluissa hyödynnetään markkinoilla olevia sähköisiä ratkaisuja tuotannossa. Työkalua testattiin keväällä 2017 Digikuntakokeilun kuntien kanssa ja se valmistellaan loppuun kaikkien kuntien hyödynnettäväksi syksyn 2017 loppuun mennessä. Kunnan digitalisaation ja digikokeilujen säästö- ja tuottavuusselvitys (2017) Valtiovarainministeriö Snellmaninkatu 1 A, Helsinki PL 28, Valtioneuvosto Puh (Vaihde) Faksi valtiovarainministerio@vm.fi Y-tunnus

2 2 (12) Selvityksessä tarkasteltiin 15 erilaista kuntien palveluprosessia ja niistä saatavaa mahdollista säästöpotentiaalia, mikäli palvelut tuotettaisiin sähköisesti. Selvitys tunnisti sekä nopeasti hyödynnettäviä että hitaampia ja suurempia keinoja, joiden digitalisaatiossa on tunnistettavissa merkittävää säätöpotentiaalia. Osa selvityksessä esille nostetuista sähköisistä palveluista on jo käytössä kunnissa, mutta paljon on yhä potentiaalia irrotettavissa. Kunnan sähköiset kokoukset ja sähköinen päätöksentekomenettely Uuden valtuustokauden alusta ryhdyttiin soveltamaan kuntalain 12 lukua: päätöksenteko ja hallintomenettely, joka sisältää pykälät 98 toimielimen päätöksentekotavat, 99 sähköinen kokous sekä 100 sähköinen päätöksentekomenettely. Digikuntakokeilussa selvitettiin kuntien kiinnostusta ja tietämystä sähköisestä päätöksentekomenettelystä sekä mahdollisuudesta ottaa uusia toimintatapoja käyttöön päätöksenteossa. Digikuntakokeilu järjesti keväällä koko kuntakentälle suunnatun keskustelutilaisuuden, jossa päätettiin kuntien toiveen mukaisesti, että Kuntaliitto yhdessä Digikuntakokeilun kanssa teettää kunnille suunnatun oppaan sähköisistä kokouksista ja sähköisestä päätöksentekomenettelystä. Digikuntakokeilun verkoston kehittäminen Digikuntakokeilun kunnille on järjestetty vuoden aikana kymmenen verkostotapaamista. Tapaamisissa käydään läpi kokeilukulttuuriin ja digitalisaatioon liittyviä ajankohtaisia asioita, kuullaan kuntien puheenvuoroja kokeiluiden etenemisestä sekä työpajoissa kehitetään yhdessä Digikuntakokeilua sekä kuntien omia kokeiluita. Verkostotapaamisten lisäksi keväällä käynnistettiin Digiaamukahvit. Aamukahvit juodaan yhdessä Digikuntakokeilun kuntien kanssa joka toinen perjantai Lyncin välityksellä. Aamukahveilla käydään vapaamuotoisemmin läpi kuntien ajankohtaisia asioita läpi ja tuodaan eri kuntien toimijoita yhteen. 1.2 Viestintä ja näkyvyys Digikuntakokeilun viestintäkanavia ovat olleet: VM:n internet-sivut ja tiedotteet, sähköpostilista osallistuville kunnille, VM:n kuntauutiskirje ja ICTuutiskirje, SuomiDigin blogi, Kokeilevan Suomen blogi, Kuntaliiton Uskalla kokeilla -uutiset, twitter: #digikuntakokeilu Näkyvyys ja hankkeen esittely: Artikkeli Kuntalehdessä 06/2017 Osallistuminen, esittely ja keskustelua lukuisissa seminaareissa, tilaisuuksissa ja tapahtumissa, mm. Perlaconin kuntatalousfoorumi, Professio Oy:n Digitaalinen kunta -tilaisuus, Tamora Oy:n Johtaja klubi Luova tuho, Kuntamarkkinat, ministeri Vehviläisen media-aamukahvit jne. 1.1 Talous tilanne Projektin kustannukset rahoitetaan momentilta Kokeilun määrärahoja seurataan osana hallituksen reformia 2 (Kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentäminen).

3 3 (12) Budjetoitu Toteutunut Arvio Suunnitelma Kustannuslaji / / Projektikoordinaattori , Digikiriselvitykset Kokoukset, tilaisuudet, työpajat Viestintä ja verkostotyö Keskitetyt hankinnat (osaaminen ja tuki kunnille) (esim. asiantuntijapalv., mittatyökalu) Valtionavustusvaraukset kuntien yhteisiin selvityksiin ja työskentelyyn Mahdollinen kokonaishankkeen ulkopuolinen arviointi YHTEENSÄ Toiminnan arviointi Digikuntakokeilussa on keskitytty kokeilukulttuurin ja digitalisaation levittämiseen kunnissa. Hankkeessa on panostettu kuntien toimintatapojen kehittämiseen, kehittämismyönteisen ilmapiirin vahvistamiseen sekä tiedolla johtamiseen. Käynnissä olevissa kokeiluissa kehitetään monipuolisesti kunnan palveluita sekä levitetään tietoa kokeilukulttuurista sekä digitalisaation mahdollisuuksista. Ensimmäisen vuoden aikana Digikuntakokeilu on saatu hienosti käyntiin, aktiivisia kuntia mukaan verkostoon sekä kuntien kokeiluita eri tukimuodoilla vietyä hyvin eteenpäin. Todettuna haasteena on projektin luonne. Digikuntakokeilu ei ole valtionhallinnon projektiryhmän työtä, vaan laajasti eri toimijoiden yhteinen hanke. Haasteena on yhteen sovittaa kunnissa käynnissä olevien kokeiluiden tavoitteet ja tulokset vastaamaan Digikuntakokeilun asettamia valtakunnallisia tavoitteita. Kunnat ovat voineet ilmoittautua mukaan Digikuntakokeiluun omalla kokeilullaan, mikä on osaltaan tukenut kokeilujen kuntalähtöisyyttä ja vastannut paikallisiin tarpeisiin, mutta toisaalta tarkoittanut sitä, että kokeilut, niiden tekeminen ja laajuus ovat vaihtelevia. Ilmoittautumisen yhteydessä kunta voinut valita, mihin ennalta määriteltyyn aihealueeseen sen kokeilu kohdistuu: jälkeen) johtamisen kokeileminen kuntapalveluissa kehittäminen Uudet palveluinnovaatiot Ilmoittautumisen jälkeen kunta on itsenäisesti lähtenyt suunnittelemaan ja toteuttamaan kokeilua. Käynnissä olevilla kuntien kokeiluilla Digikuntakokeilun tavoitteet täyttyvät mm. seuraavilla osa-alueilla: Kuntien ja tuotanto- ja toimintatapojen kehittyminen Kuntien verkostoitumisen edistyminen Asiakaslähtöisen toiminnan edistäminen Asiakkuuden johtamisen edellytyksien parantuminen Kokeilukulttuurin ja ajattelu

4 4 (12) 2.1 Projektissa tunnistettuja haasteita Digikuntakokeilun säästöihin ja kustannusten kasvun hillintään koskevat tavoitteet on huomattu vaikeiksi saavuttaa ensimmäisen vuoden aikana. Osassa kuntien kokeiluja eivät kustannussäästöt ole nousseet kokeilun keskeisimmäksi tavoitteeksi, vaan keskiössä ovat olleet kuntien kehittäminen asiakas ja kuntalaislähtöisemmäksi digitalisaatiota hyödyntäen. Mukaan ilmoittautuneet kunnat ovat todenneet, että saavutettava kustannussäästö tulee näkymään vasta vuosien kuluttua, eikä tässä vaiheessa ole vielä mahdollista mitata kokeilujen taloudellisia tuloksia. Myös toimintakulttuurin muuttaminen, kokeilukulttuurin lisääminen ja yksittäisten ja prosessien digitalisaatio vaativat hankkeen tämänhetkisen toimikauden ylittävää työtä. Voidaankin nähdä, että hankkeessa asetetut keinot tavoitteiden saavuttamiseksi ovat välillisiä ja liittyvät olennaisesti kokeilujen edistymisen tukeen koordinaation, vuorovaikutuksen ja tiedolla johtamisen avulla. Yhtenä haasteena on onnistuneiden kokeiluiden sekä digitalisaatioprosessien levittäminen kunnista toisiin. Kokeiluun ilmoittautuneiden vaikuttajakuntien rooli on tältä osin jäänyt valtakunnallisesti ohueksi, vaikka sparraustukea annettu ja kumppanuuksia on solmittu Digikuntakokeilun kokeilijakuntien kanssa. Myös niiden kuntien, jotka eivät ole ilmoittautuneet Digikuntakokeiluun, mutta joiden on havaittu tehneen paljon arvokasta digitalisaatiokehitystä, kokemuksia ja osaamista tulisi levittää laajemmin. Myös Digikuntakokeilun tueksi nimetyn tukiryhmän roolia voisi täsmentää ja aktiivisuutta Digikuntakokeilun tavoitteiden saavuttamisessa lisätä. 3 Digikuntakokeilun esitetyt painopisteet 08/ /2019 Hallituksen puoliväliriihen toimeenpanosuunnitelmassa vuosille todetaan, että hallituskauden päätoimena Digikuntakokeilun osalta on saattaa kunnissa käynnissä olevat kokeilut loppuun ja levittää kokeiluiden tuloksia ja oppeja laajemmin kuntiin. Tämän toteuttamiseksi tulisi Digikuntakokeilun toimikautta jatkaa hallituskauden loppuun, eli maaliskuun 2019 loppuun asti. Digitalisaation edistäminen ja kustannussäästöjen todentaminen ovat Digikuntakokeilun loppukauden keskeisiä kärkiä. 3.1 Digikuntakokeilun keskeiset valtakunnalliset toimenpiteet hallituskauden loppuun Digitaalisen kunnan työkalupakki Keväällä 2017 aloitetun kunnan eri digitalisaatioasteen arviointityökalu julkaistaan vuoden loppuun mennessä verkkopohjaisena ratkaisuna. Työkalun lisäksi verkkopohjaiseen työkalupakkiin tullaan lisäämään kunnan digitalisaation kehitykseen keskeistä materiaalia, kun henkilökunnan digiosaamiseen liittyvää materiaalia sekä johtamiseen liittyvää materiaalia. Opas sähköiseen päätöksentekomenettelyyn Digikuntakokeilu ja Kuntaliitto julkaisevat yhdessä kunnille suunnatun oppaan kuntien sähköisestä päätöksentekomenettelystä sekä sähköisistä kokouksista. Opas valmistuu tammikuussa Asiantuntijatuki Keväällä 2017 kilpailutetun puitesopimuksen mukaisesti Digikuntakokeilussa mukana oleville kunnille tarjottava asiantuntijatukea voidaan rahoituksen puitteissa jakaa vuoden 2017 loppuun asti sitä tarvitseville kunnille, tukemaan kunnan kokeilun edistymistä. Valtionavustusvaraukset Digikuntakokeilun projektisuunnitelman budjettiin on osoitettu vuosille 2016 ja 2017 yhteensä määräraha. Valtionavustushaku avataan elokuussa 2017 ja avustuksilla on tukea kustannusvaikuttavia kokeiluja, yhteisten digitalisaatiohaasteiden ratkaisemista etenkin kustannus- ja säästöselvityksessä tunnistetuissa prosesseissa sekä toisaalta vaikuttajakuntien roolia ja työtä.

5 5 (12) Tiedolla vaikuttaminen Talvella tullaan nostamaan laajemmin kuntakentässä tehtyjä sähköisiä ratkaisuja esille. Tällä halutaan levittää hyviä käytäntöjä, kokemuksia sekä tietoa kunta kehittämisestä. Tarkastelun keskiössä tulee olemaan suuret ja keskisuuret kaupungit ja avoimella lähdekoodilla kehitetyt ratkaisut. Vaikuttavuutta ja tuloksia kokeiluista 01/ /2018 Kokeiluiden vaikuttavuuden ja tulosten seurannan varmistamiseksi, käynnissä olevista kokeiluista tehdään hankesalkkuanalyysi. Analyysillä peilataan kuntien kokeiluiden tavoitteiden ja tulosten osuvuus suhteessa Digikuntakokeilun tavoitteisiin. Analyysi on myös osa hankkeen laajempaa arviointia. Kuntien kokeiluiden tuloksia tarkastellaan taloudellisen vaikuttavuuden avulla. Mikäli jossain kokeilussa ei ole pystytty arvioimaan kokeilulla saavutettavaa taloudellista vaikuttavuutta, toimii Digikuntakokeilu tässä tukena, projektisuunnitelman mukaisesti. Kokeiluviikko Kokeilukulttuurin edistämiseksi Digikuntakokeilu järjestää yhteistyössä Kokeilevan Suomen sekä valtiovarainministeriön Työ 2.0, ja Kuntaliiton Uskolla kokeilla -ohjelmien kanssa valtakunnallisen kokeiluviikon Sen tarkoitus on lisätä kokeilukulttuuria, edesauttaa toimintakulttuurin muutosta ja lisätä eri toimijoiden välistä vuorovaikutusta. Kokeilut kokeiluviikolla kohdistuisivat mm. uuden työn tekemiseen, alueellisten yhteistyön ekosysteemiverkostojen ja tulevaisuuden kuntien elinvoimaisuuden kehittämiseen. Kuntavierailut Digikuntakokeilu vierailee syksyllä verkoston kunnissa. Syksyn ensimmäiset vierailut kohdistuvat Kuopioon, Keski-Pohjanmaalle, Rovaniemelle sekä Kouvolaan. 4 VN-TEA selvitykset tukemaan kunnan digitalisaatiokehitystä Kunta ja aluehallinto-osaston tavoitteena on käynnistää valtioneuvoston tutkimusrahoituksella (VN TEAS) kaksi tutkimusta, jotka liittyvät kuntien kehittämiseen digitalisaatiota hyödyntäen. Hankkeet ovat osa kunnan digitalisaation kannustinjärjestelmän kehittämistä koskevaa selvitystyötä. Selvitysten tuloksia voidaan hyödyntää myös digikuntakokeilussa ja vastaavasti kokeilussa mukana olevien kuntien kokemuksia hyödyntää pohdittaessa mahdollisia kannustimia digitalisaation edistämiseksi. Ensiksi selvitettäisiin kunnan henkilöstö- ja taloushallinnon digitalisaation edistämistä ohjelmistorobotiikkaa hyödyntäen. Toisessa kokonaisuudessa tarkasteltaisiin kunnan lupa sähköistämistä, varhaiskasvatuksen toiminnanohjauksen kokonaisuuden optimointia ja kunnan kuljetusten optimointia. Molemmissa hankkeissa tulee selvittää esimerkkikuntien avulla selvitettävien osalta digitalisoinnin säästöpotentiaalia sekä tarkastella niitä toimenpiteitä, joita säästöpotentiaalin toteuttaminen kunnissa edellyttää. Tämän lisäksi hankkeilta odotetaan ehdotusta menetelmäksi, jonka avulla selvitettävien tehtävien digitalisaation taloudellista vaikuttavuutta voidaan mitata ja seurata sekä näkemystä siitä, mihin valtion kannustintuki tulisi kohdistaa.

6 6 (12) Liite 1. Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja kokeiluiden aiheet Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta Enonkoski johtamisen kokeileminen Tässä vaiheessa sähköinen kokouskäytäntö ja johtaminen, sekä arkistointi. Ja tähän kytkettynä taloushallintojärjestelmän uusiminen. Espoon kaupunki Hollolan kunta Hämeenlinnan kaupunki Iin kunta jälkeen), Osallistuminen ja vaikuttaminen, Uudet palveluinnovaatiot asioinnin kehittäminen kuntapalveluissa, Uudet palveluinnovaatiot päätöksenteon ja johtamisen kokeileminen, Sähköisen asioinnin kehittäminen kuntapalveluissa, Uudet palveluinnovaatiot johtamisen kokeileminen, kuntapalveluissa, kehittäminen Seuraavan konseptin toistaminen kansallisesti: FI/Tee_Espoosta_parempi_kokeiluhaaste_yrity(91401) Kokonaisuutena kuntalaisten osallistumisen ja omaehtoisuuden lisääminen/kuntalaislähtöisyys sekä sähköisen asioinnin kehittäminen kaikissa kuntapalveluissa. Ovat osa kunnan strategisia tavoitteita. Kokeilun tavoitteena on 1. lisätä avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja luottamusta, 2. lisätä asukkaiden omistajuutta kaupungin palveluista, tiloista ja ympäristöstä, 3. vahvistaa positiivista asiakaskokemusta Keinoina ovat 1. jatkuva arvostava vuoropuhelu digitaalisilla välineillä, 2. digitaalisten toimintamallien kehittäminen, joissa asukkaat/asiakkaat voivat osallistua palvelujen suunnitteluun, päätöksentekoon, toteutukseen ja arviointiin tasavertaisina kumppaneina Pilottikohteena on suunnitteluvaiheessa oleva Nummen palvelukeskus, johon tulee monialaisesti lasten ja nuorten palveluja, sekä kirjasto- ja liikuntapalveluja. Digikokeilussa ratkaistavat kysymykset ovat: 1.Miten lisätä henkilöstön, asukkaiden ja asiakkaiden osallisuutta palvelukeskuksen suunnittelussa ja myöhemmin talon toiminnassa? 2. Miten tehdä Nummen palvelukeskuksesta alueen asukkaiden oma talo ja yhteinen ylpeyden aihe? Ensimmäinen vaihe on käynnistää kokeilu, jossa keräämme ideoita Nummen palvelukeskuksen suunnittelun tueksi. Tarkoituksena on käyttää Innoduelin kehittämää ideatyökalua. Työkalu hyödyntää pelillistämistä ja toimii mobiililaitteissa. Kokeilut jatkuvat eri tavoin ja teemoin vuonna 2017 Pääpaino kuntalaislähtöisessä kehittämisessä palvelumuotoilun avulla (mahdollisesta sähköisestä päätöksenteosta päätökset myöhemmin). Hanke käynnissä ja toteuttajana kunnan elinvoima kehittäjänä toimiva Micropolis Oy. Hyödynnetään olemassa olevaa informaatiota siten, että tehdään kuntalaisille palvelutarjouksia sen sijaan, että kuntalaiset anovat palveluita, joihin onlakisääteien oikeus.

7 7 (12) Inarin kunta Janakkalan kunta päätöksenteon ja johtamisen kokeileminen, Sähköisen asioinnin kehittäminen kuntapalveluissa, Uuden kuntastrategian laatiminen osallistamalla sekä kuntalaiset että oman organisaation työntekijät vahvasti strategian laatimiseen. Menetelmien ja mahdollisten alustojen kehittäminen tähän työhön ja sekä kuntalaisten siitä eteenpäin tapahtuvaan kommunikointiin/vaikuttamiseen. Joensuun kaupunki Juva, Sulkava, Rantasalmi Järvi-Saimaan Palvelut Oy kuntapalveluissa, kehittäminen Vuonna 2016 hyväksytty EU:n tietosuoja-asetus tulee lisäämään viimeistään vuonna 2018 henkilöiden kyselyitä itseään koskevien tietojen osalta. Tämä tulee lisäämään selvitystyötä viranomaisilla, kun selvitetään missä kaupungin järjestelmissä henkilöstä on tietoa. Tässä kokeilussa toteutettaisiin viranomaisnäkymä joka koostaisi luettelon niistä järjestelmistä joissa tietoja on. Ei tuoda järjestelmiin kirjattuja tietoja näkyville vaan tieto järjestelmistä joista tietoa löytyy. Itse tiedon luovuttaminen tapahtuu sitten tietosuojalain puitteissa. Jatkokehityksenä voisi myös sitten toteuttaa asiakasnäkymän josta henkilöt voivat itse katsoa missä järjestelmissä tietoa on. Digitalisaatio ja työnrikastaminen: Maakuntauudistuksessa Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n omistajakuntien kokoisten kuntien tulevaisuus on täysin kiinni siitä, miten pystytään siirtymään uudentyön maailmaan ja ottamaan digitalisaatio vastaan. Järvi- Saimaan Palvelut Oy:n puolella on otettu käyttöön työnrikastaminen. Tämä tarkoittaa, että tuotetaan sellaisia palveluita jotka toteuttavat asiakkaiden unelmia. Samalla otetaan työntekijöiden oma henkilökohtainen kiinnostuksen suunta mukaan ja rakennetaan uutta työtä asiakaslähtöisesti tämän ympärille. Yhtiön puolella on hommattu jokaiselle työntekijälle oma tablettietokone ja näin otettu ensimmäisiä askeleita digitaalisuuteen siirtymisessä. Täysi hyöty tästä on saatu irti, kun on työntekijöille annettu lupa kehittää ja kehittyä. Yhtiölle on luotu viimeisen kolmen vuoden aikana alhaalta ylös lähtevä kehittämisen kulttuuri. Yhtiön tapa toimia ja ajatusmaailma lähtee siitä, että toimintamallit ovat kaikkien Suomen kuntien ja yritysten käytössä. Haluamme, että toimintamallimme kopioidaan ja jalostetaan eteenpäin. Tällä tavalla meidän on mahdollista kehittää kokonaisuudesta entistäkin parempi. Tämä ei vielä riitä. Jatkossa on otettava entistä suurempia askeleita. Toimintamalli pitäisi saada jatkojalostettua ja levitettyä entistä laajemmalle.

8 8 (12) Kauniaisten kaupunki Kaustisten seutukunta, ekeski- Pohjanmaa -hanke Keiteleen kunta Pielaveden kunta Tervon kunta Vesannon kunta Kimitoöns kommun kuntapalveluissa, kehittäminen, Uudet palveluinnovaatiot kuntapalveluissa, kehittäminen, Osallistuminen ja vaikuttaminen päätöksenteon ja johtamisen kokeileminen, Uudet palveluinnovaatiot johtamisen kokeileminen, kuntapalveluissa, kehittäminen, Osallistuminen ja vaikuttaminen Kauniaisten sivistystoimi on brändännyt digitalisaatiota (Koko- HelaGrani-hanke) ja sen organisointia. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on toimia poikkihallinnollisesti, ilman siiloutumista, ja taloudellisesti kestävällä pohjalla. Sivistystoimeen kuuluu opetus, varhaiskasvatus ja vapaa-ajan palvelut. KokoHelaGrani-hanke perustuu kokeilukulttuuriin. Meillä on jo kaikissa yksiköissä langaton verkko, kaikilla oppilailla on laskennallisesti laite (lokakuu ,11 laitetta/oppilas), kaikissa päiväkodeissa on meneillään IKT-kokeiluja ja meillä on IT-pedagogisen tuen malli, joka koskee koko sivistystointa, eikä vaan kouluja. Olemme kehittäneet digitalisaatioon liittyviä mittareita ja seurattu tuloksellisuutta. Teemme oppimisympäristöihin ja koulujen digitalisaatiotyöskentelyyn liittyviä testauksia laajasti mm. 3D printtaukseen liittyvää oppimista, robotiikka aiheista opetusta (suunnitellaan yhdessä Laurean kanssa) sekä kollaboratiivista työskentelyä yhteistyössä Kaliforniassa sijaitsevan koulualueen kanssa. Testaamme myös AR ja VR sisältöjä koulu-, kirjasto- sekä nuorisotyössä ja meillä lanseerataan opetustoimen ja kulttuuri yhteistyössä suunniteltu ja kehitetty paikallishistoriaa käsittelevä appi (SmartGrani), joka voi laajentaa koskemaan muitakin toimintoja, esim kaupungin ja seurojen tapahtumat ja palvelut. Oppimisympäristön avaamiseksi ja oppilaiden liikunnallisuuden lisäämiseksi myös paikkatietoon perustuvia mobiilipalveluja testataan kouluympäristössä yhteistyössä kansalaisopiston kanssa. Kauniaisten sivistystoimella on myös digitalisaatiota koskevia projekteja HundrED:iin sekä Suomi 100 liittyen. Lisätietoa meneillään olevista kokeilupiloteista ja projektin eri osa-alueista osoitteessa Sähköisten ja mm. videoavusteisten kehittäminen. Kunta -LTS (liiketoimintasuunnitelma) Kuntastrategian jalkauttamiseen tarvitaan toimintasuunnitelma, työkirja, joka pakottaa miettimään asiat palvelulähtöisesti, siis ei organisaatiorakenne-, hallintokunta- tai kustannusten karsintalista-lähtöisesti. Ajatuksen pohjana yrityselämästä tuttu liiketoimintasuunnitelma, joka elää ajassa ja päivitetään vuosittain. I kommunens strategi som nu håller på att utarbetas planeras bl.a. - Fungerande digitala kanaler - Invånarträffar - närdemokratitillställningar - Beslutsfattarnas torgträffar - Information - Kommuninvånarna involveras i beslutsfattande redan i planeringsskedet - Kommuninfo på lättförståeligt sätt - Det sociala engagemanget förstärks - Föreningsverksamhet utvecklas - Samverkan i form av rundabordsdiskussioner (kommunen och intressegrupper) - Forum för olika referensgrupper som anlitar olika slag av tjänster - God praxis från andra kommuner - Olika kanaler och tillställningar för att kunna delta och påverka

9 9 (12) Kirkkonummi kehittäminen, Osallistuminen ja vaikuttaminen Kuntalaisten ja kuntapäättäjien aidon vuorovaikutuksen kehittäminen päätöksenteon tueksi modernin digitalisaation avulla. Kokkolan kaupunki Kouvolan kaupunki Kristiinankaupunki Kuopion kaupunki Lempäälän kunta Nokia johtamisen kokeileminen, kuntapalveluissa, Osallistuminen ja vaikuttaminen johtamisen kokeileminen, kuntapalveluissa, Osallistuminen ja vaikuttaminen, Muu mikä? jälkeen) kuntapalveluissa, kehittäminen, Osallistuminen ja vaikuttaminen, Uudet palveluinnovaatiot kuntapalveluissa, kehittäminen, Uudet palveluinnovaatiot asioinnin kehittäminen kuntapalveluissa, Osallistuminen ja vaikuttami- Asiakaspalveluprosessin kehittäminen kunnan yhteisen asiakaspalvelupisteen rakentamisen yhteydessä. Eri yksiköiden asiakaspalvelutoiminnat on tarkoitus yhdistää sujuvaksi prosessiksi sekä digitaalisesti että fyysisen palvelupisteen kautta. Tämä vaatii uusia työkaluja, jo käytössä olevien työkalujen tehokkaampaa hyödyntämistä sekä uusien toimintamallien käyttöönoton tukemista. Asia liittyy kaupungintalon peruskorjaukseen, jossa on tilat asiakaspalvelupisteelle. Saneeraus on valmis jo osittain ja kokonaisuudessaan vuonna Kuntalaisten ja kunnan yhteistyökumppanien osallisuuden ja osallistumisen tukeminen on jatkuva tavoite. Mielipiteen hankintaan on jo työkaluja käytössä, mutta systemaattisempaan menettelyyn haetaan ideoita. Tavoitteena on kehittää kaupungin toiminnot kattava yhteinen yhteydenpito- ja palaumenettely, jossa yksittäisten toimien sijasta voitaisiin toimia suunnitelmallisesti ja kattavasti. Sähköistä kokoushallintaa on aloitettu kuluvalla valtuustokaudella. Tavoite on laajentaa kokeilua päätöksentekoon laajemmin v alkavalla uudella valtuustokaudella. Esimerkiksi voitaisi kokeilla seuraavaa: Data-analytiikka strategisen suunnittelun tueksi Vuoden 2019 ja eteenpäin jäävien kunnan tehtävien digitalisointi Useita, mm. #DigiKuopio ideakilpailun esille tuomia... Kuntakonsernin digitaalisen asiakaspalvelun kehittäminen. Lempäälän kuntakonsernin hajallaan olevat virastopalvelut ja tytäryhtiöt siirtyvät vuonna 2019 uuteen Lempäälä-taloon. Uusissa tiloissa koko kuntakonsernin asiakaspalvelu sijoittuu yhteiseen asiakaspalveluaulaan. Ennen toimintojen siirtämistä yhteen tilaan on tarkoitus kokeilla erilaisia digitaalisia asiakaspalvelun muotoja ja kehittää kuntakonsernille yhteinen asiakaspalvelurajapinta sekä kasvokkain, että digitaalisissa tapahtuvissa palvelutilanteissa. Lisäksi on tarve selvittää tiedon sujuvan liikkumisen mahdollisuuksia kuntakonsernin sisällä sekä toiminnan tehostamisen, että paremman asiakaspalvelukokemuksen näkökulmasta. Meillä on digiryhmässä useita aihioita. Perusturva: lääkepussikokeilu, jossa apteekit pussittavat kotihoidon lääkkeet Opetuspalvelut: sähköisen opetusmateriaalin oma tekeminen sekä sen hyödyntäminen laajemmin kuin nyt. Opetuspalveluissa on myös mahdollisuuksia tehdä paikkatietoon liittyviä sovelluksia oppilaille vaikkapa maantiedon tunneilla.

10 10 (12) nen, Uudet palveluinnovaatiot Oulun kaupunki Pietarsaaren kaupunki Pohjois-Savon liitto (19 kuntaa) Pyhärannan kunta Rovaniemen kaupunki päätöksenteon ja johtamisen kokeileminen, Sähköisen asioinnin kehittäminen kuntapalveluissa, Uudet palveluinnovaatiot asioinnin kehittäminen kuntapalveluissa, asioinnin kehittäminen kuntapalveluissa, Uudet palveluinnovaatiot, Muu mikä? päätöksenteon ja johtamisen kokeileminen, Sähköisen asioinnin kehittäminen kuntapalveluissa, Uudet palveluinnovaatiot, Muu mikä? Tulevaisuuden kuntien yhdyspintapalvelut maakunnan kanssa, osallistava kokeilukulttuuri (digipalvelutehdas), teollisen internetis sovellukset (IOT), osallistava päätöksenteko, innovaatioympäristökehitys, digitaaliset ratkaisut terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kuntalaisten osallistumisen ja omaehtoisuuden lisääminen/kuntalaislähtöisyys sekä sähköisen asioinnin kehittäminen kaikissa kuntapalveluissa. Kaupungin asiakkaiden (asukkaat, yritykset, yhdistykset) asiointipalvelut ja interaktiiviset informaatiopalvelut Sähköinen osallistumis-, palaute- ja vikailmoitusprosessi, sekä siihen liittyvien asiakkaiden roolien ja palvelupolkujen mallintaminen asiakaskokemuksen ja palveluprosessien näkökulmasta Avoimen datan ja kaupungin oman paikkatietodatan yhdistely mobiilien kuntalaisten aktivointi- ja hyvinvointisovellusten kehittämiseksi (liikunta-, kulttuuri- ja sivistyspalvelut) Kokeiluidean nimi: Digisavo - digitalisaatio savolaisittain ymmärrettynä. Digikuntakokeilun aihe: Älykkäät julkiset palvelut sekä uudenlaiset osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet maakunnallisessa älypuhelinsovelluksessa. Pohjois-Savon liitto hallinnoisi kokeilua, jonka kohderyhmänä olisivat kaikki maakunnan kunnat ja kuntalaiset. Haluaisimme rakentaa digitaalisesti toimivan mallikunnan, jossa ei turhaan synny perinteestä esteitä. Haluamme rakentaa mallin, jossa asiakas on keskiössä ja saa palvelunsa helposti digitaalisesti avustetun palveluprosessin pohjalta. Käytännössä tämä edellyttäisi digitaalisen palvelukanavan (esim. applikaation) rakentamista, joka taas olisi integroitu kaikkeen kunnan toimintaan ja jossa tehdyt palvelukutsut tulisivat kirjatuksi asianhallintajärjestelmään, niitä voitaisiin seurata ja sitä kautta ryhtyä parantamaan toimintaa. Tarvittaessa asioihin voisi ottaa kantaa niin luottamushenkilöiden taholta kuin taas tietyissä tapauksissa myös kuntalaisten taholta. Osana kaupunkistrategia- sekä toiminnan ja talouden suunnitteluprosessia yhteinen vuoropuhelu ja pohdinta mm. tulevaisuusvaihtoehdoista ja kehityslinjauksista. Joukkoistamisen ja yhteistuotannon kokeilut ja toteutukset.

11 11 (12) Seinäjoen kaupunki Sipoo Turun kaupunki kuntapalveluissa, kehittäminen, Osallistuminen ja vaikuttaminen, Uudet palveluinnovaatiot kuntapalveluissa, Osallistuminen ja vaikuttaminen johtamisen kokeileminen Useita tarpeita ja aihioiden mahdollisuuksia, ks. kohta 2. a. mobiilit kaupungin sidosryhmien (asukkaat, yritykset, yhdistykset) asiointipalvelut, sekä turistien ja muiden vierailijoiden palvelukonseptit ja interaktiiviset informaatiopalvelut b. julkisten tilojen ja muiden valittujen resurssien avaaminen sähköiselle varaamiselle, sekä tähän liittyvät kulunvalvonta- ja turvaratkaisut c. sähköinen palaute- ja vikailmoitusprosessi, sekä siihen liittyvien asiakkaiden roolien ja palvelupolkujen mallintaminen asiakaskokemuksen ja palveluprosessien näkökulmasta d. avoimen datan ja kaupungin oman paikkatietodatan yhdistely mobiilien kuntalaisten aktivointi- ja hyvinvointisovellusten kehittämiseksi (liikunta-, kulttuuri- ja sivistyspalvelut) Haluaisimme kokeilla automaation mahdollisuuksia asiakaspalvelussa esim. haku- ja ilmoitusasiointien osalta. Asiakkaalle yhtenäinen käyttökokemus. Sähköisen asioinnin taustalla on monia sovelluksia. Asiakkaalle kuitenkin tarjotaan yhtenäinen käyttökokemus. Toteutuksessa otetaan huomioon myös valtio-kunta-taso. Syksyllä toteutetaan pilottina digitaalisen aineiston myynti. Esimerkiksi asiakkaan ostoprosessin käyttöliittymä on nivoutettu verkkosivustoon ja kohdennettu rakentamisen palveluihin, Vuonna 2017 tarjoomaa laajennetaan ja siihen liitetään sekä tunnistautuminen ja asiointitili huomioiden suomi.fi:n vastaavat. Tuusulan kunta Utajärvi päätöksenteon ja johtamisen kokeileminen, Sähköisen asioinnin kehittäminen kuntapalveluissa, Uudet palveluinnovaatiot - Valmistelemme parhaillaan Uuden kunnan rooliin liittyviä sisäisiä muutoksia - Olemme ottamassa käyttöön uuden asianhallinnan järjestelmän, johon liittyy sähköiset kokoukset (ja päätökset) - Olemme ottamassa käyttöön sähköisen asioinnin järjestlemää - Meillä on 3. kertaa käynnistymässä ohjattuja palvelumuotoiluprojekteja - Haluamme Uuden kunnan muodostumisen yhteydessä lisätä kuntalaisten osallistumista ja vaikuttamista - Meitä kiinnostavat uudet palveluinnovaatiot ja yritysten kehittämisalustana toimiminen Utajärvellä on useita aktiivisia kyläseuroja, joiden toiminnan keskiönä on sivukylällä sijaitseva kylätalo. Osuuskunta Utakuitu on rakennuttanut koko kunnan alueelle valokuituverkon, jota kautta on saatavissa 100/100 Megan huippunopeat yhteydet kaikille halukkaille. Kokeilun tavoitteena on tuottaa sisältöä valokuituverkkoon. Tavoitteena on yhteisöllisyyden rakentaminen ja pienyritystoiminnan kehittäminen kuituverkkoa hyödyntäen. Lisäksi tavoitteena on saada eri-ikäiset ihmiset keskenään kommunikoimaan ja seurustelemaan verkon yli toistensa kanssa. Kotihoidon tueksi edelleen kehitetään ja etsitään uusia teknisiä ratkaisuja. Verkossa tapahtuvalla toiminnalla on tavoitteena lisätä ikäihmisten kotona asumisen turvallisuuden tunnetta ja tehostaa kotihoidon palveluja. Yhtenä lisämausteena kehitystyölle on se, että palvelua käyttävät ihmiset voivat kommunikoida omien sukulaistensa kanssa vaikka toiselle puolelle maapalloa.

12 12 (12) Viitasaaren kaupunki Ylöjärven kaupunki johtamisen kokeileminen, kuntapalveluissa, kehittäminen, Osallistuminen ja vaikuttaminen Viitasaaren kaupunki on kahdeksan kunnan yhteisen ympäristölautakunnan isäntäkunta ja lautakunnan jäsenet ovat kaikista kahdeksasta kunnasta. Välimatkat ovat pitkiä ja nykyiset videoneuvotteluyhteydet kokouksissa eivät toimi. Lisäksi toimialalautakunnat ovat yhteiset naapurikunta Pihtiputaan kanssa, joten kokousten helpottamiseksi olisimme kiinnostuneita sähköisen päätöksenteon ja johtamisen kokeilemisesta. Viitasaaren kaupunki, seurakunta ja paikallislehti kehittävät yhdessä paikallista yhteisöllisyyttä. Kaipaisimme uusia menetelmiä kuntalaisten, yhdistysten ja muiden paikallisten sidosryhmien osallistamiseen sekä vuorovaikutukseen. Haluaisimme kokeilla yhteistä digitaalista alustaa Viitasaari -heimolle. Kulunvalvonnan, tilavarausten ja maksamisen yhdistäminen, osallistumiskanavat noin yleisesti, sekä kokeiluverkostosta nousevat kehitysideat,

1(5) Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja ideat

1(5) Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja ideat 1(5) Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja ideat 15.12.2016 Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta Espoon kaupunki vaikuttaminen, Uudet palveluinnovaatiot Seuraavan konseptin toistaminen kansallisesti:

Lisätiedot

1(7) Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja ideat Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta. Seuraavan konseptin toistaminen kansallisesti:

1(7) Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja ideat Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta. Seuraavan konseptin toistaminen kansallisesti: 1(7) Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja ideat 17.1.2017 Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta Espoon kaupunki (maakuntauudistuksen jälkeen), Osallistuminen ja vaikuttaminen, Seuraavan konseptin

Lisätiedot

Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta

Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta 1(8) Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja kokeiluiden aiheet 3.2.2017 Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta Enonkoski kokeileminen Tässä vaiheessa sähköinen kokouskäytäntö ja johtaminen, sekä arkistointi.

Lisätiedot

Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta

Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta 1(9) Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja kokeiluiden aiheet 8.3.2017 Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta Enonkoski kokeileminen Tässä vaiheessa sähköinen kokouskäytäntö ja johtaminen, sekä arkistointi.

Lisätiedot

Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta

Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta 1(10) Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja kokeiluiden aiheet 21.3.2017 Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta Enonkoski kokeileminen Tässä vaiheessa sähköinen kokouskäytäntö ja johtaminen, sekä arkistointi.

Lisätiedot

Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta

Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta 1(10) Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja kokeiluiden aiheet 14.6.2017 Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta Enonkoski kokeileminen Tässä vaiheessa sähköinen kokouskäytäntö ja johtaminen, sekä arkistointi.

Lisätiedot

Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja kokeiluiden aiheet Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta

Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja kokeiluiden aiheet Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja kokeiluiden aiheet 20.10.2017 Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta Riihimäki kuntapalveluissa Rakennusvalvonnan paperiarkiston digitointi. Alavuden kaupunki Enonkoski

Lisätiedot

Digikuntakokeilu Kuntademokratiaverkosto Ylitarkastaja Suvi Savolainen

Digikuntakokeilu Kuntademokratiaverkosto Ylitarkastaja Suvi Savolainen Digikuntakokeilu 15.3.2017 Kuntademokratiaverkosto Ylitarkastaja Suvi Savolainen Digikuntakokeilu ja hallitusohjelma Tulevaisuuden kunta Maakuntauudistus Muut kärkihankkeet Muutostuki Tuloksia, aihioita,

Lisätiedot

Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja kokeiluiden aiheet

Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja kokeiluiden aiheet Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja kokeiluiden aiheet 28.3.2017 Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta Akaan kaupunki Osallistuminen ja vaikuttaminen Valtuustoaloite Akaassa pyytää saada valmistelussa

Lisätiedot

Digikuntakokeilu Suvi Savolainen Juhta

Digikuntakokeilu Suvi Savolainen Juhta Digikuntakokeilu 5.9.2017 Suvi Savolainen Juhta Digikuntakokeilu Hankkeen tavoitteina on: edistää kuntien toimintatapojen ja palveluiden tuotantotapojen ennakkoluulotonta, kuntalaisten hyvinvointia parantavaa

Lisätiedot

Ajankohtaista digikuntakokeilusta JUHTA Erityisasiantuntija Suvi Savolainen

Ajankohtaista digikuntakokeilusta JUHTA Erityisasiantuntija Suvi Savolainen Ajankohtaista digikuntakokeilusta 21.3.2018 JUHTA Erityisasiantuntija Suvi Savolainen Digitaalinenkunta.fi Verkkosivulla on kaksi työkalua, joilla halutaan tukea kuntien digikehitystä 1. Kunnan digitalisaatioasteen

Lisätiedot

Digikokeilun sisältö ja rakenne Suvi Savolainen

Digikokeilun sisältö ja rakenne Suvi Savolainen Digikokeilun sisältö ja rakenne 23.9.2016 Suvi Savolainen Digikuntakokeilu ja hallitusohjelma Tulevaisuuden kunta Maakuntauudistus Muut kärkihankkeet MUUTOSTUKI Tuloksia, aihioita, syötteitä, kokemuksia,

Lisätiedot

Digikuntakokeilu kehittämisohjelma. Juhta LUONNOS

Digikuntakokeilu kehittämisohjelma. Juhta LUONNOS Digikuntakokeilu kehittämisohjelma Juhta 10.5.2016 Digikuntakokeilun tausta hallitusohjelmassa Kuntien, maakuntien ja koko julkisen sektorin kustannusten karsinta - reformi Toimenpidenohjelma 2/2016 Teema

Lisätiedot

Digikokeiluja käynnistämässä - kuntakokeiluista oppimassa Kuntamarkkinat Suvi Savolainen

Digikokeiluja käynnistämässä - kuntakokeiluista oppimassa Kuntamarkkinat Suvi Savolainen Digikokeiluja käynnistämässä - kuntakokeiluista oppimassa 15.9.2016 Kuntamarkkinat Suvi Savolainen Digikuntakokeilu ja hallitusohjelma Tulevaisuuden kunta Maakuntauudistus Muut kärkihankkeet MUUTOSTUKI

Lisätiedot

Digikuntakokeilun projektisuunnitelma. JUHTA, Suvi Savolainen

Digikuntakokeilun projektisuunnitelma. JUHTA, Suvi Savolainen Digikuntakokeilun projektisuunnitelma JUHTA, 13.9.2016 Suvi Savolainen Digikuntakokeilun suhde hallituksen reformeihin ja kärkihankkeisiin Tulevaisuuden kunta Maakuntauudistus Muut kärkihankkeet MUUTOSTUKI

Lisätiedot

Digikuntakokeilu

Digikuntakokeilu Digikuntakokeilu 22.6.2016 Digikuntakokeilun tausta hallitusohjelmassa Kuntien, maakuntien ja koko julkisen sektorin kustannusten karsinta - reformi Toimenpideohjelma 2/2016 Teema 6: Kokeilutoiminnan käynnistäminen

Lisätiedot

Digikuntakokeilu ja hallitusohjelma

Digikuntakokeilu ja hallitusohjelma Digikuntakokeilu 8.2.2017 Kokeiluilla yli esteiden Autetaan asiakkaita digitalisten palvelujen käyttäjiksi -seminaari Neuvotteleva virkamies Marjukka Saarijärvi Digikuntakokeilu ja hallitusohjelma Tulevaisuuden

Lisätiedot

Digikokeilun ajankohtaiskatsaus Digikuntakokeilun verkosto Suvi Savolainen

Digikokeilun ajankohtaiskatsaus Digikuntakokeilun verkosto Suvi Savolainen Digikokeilun ajankohtaiskatsaus 4.11.2016 Digikuntakokeilun verkosto Suvi Savolainen Ohjelma 10.00 Tervetuloa ja ajankohtaiskatsaus digikuntakokeilun etenemisestä 10.30 Valtakunnallisen digikuntakokeilun

Lisätiedot

Rohkeasti aikaansa edellä Jyväskylä. Digiagenda esitys. Syyskuu/2017

Rohkeasti aikaansa edellä Jyväskylä. Digiagenda esitys. Syyskuu/2017 Rohkeasti aikaansa edellä Jyväskylä Digiagenda esitys Syyskuu/2017 18.9.2017 Mitä digitalisaatio ja digitalisointi on? Digitalisaatio on ennen kaikkea muutosjohtajuutta, jossa johdon osallistuminen ja

Lisätiedot

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä Kuntamarkkinat, 12.9.2019 Neuvotteleva virkamies Suvi Savolainen Kunta- ja aluehallinto-osasto Digitalisaation kannustimen tavoitteet Kuntien toimintatapojen

Lisätiedot

Kuntien digitalisaation kannustin

Kuntien digitalisaation kannustin Kuntien digitalisaation kannustin Taloustorstai 22.8.2019 Finanssineuvos Anne-Marie Välikangas Kunta- ja aluehallinto-osasto Digitalisaation kannustimen tavoitteet Kuntien toimintatapojen ja palveluprosessien

Lisätiedot

Kuntakonsernin digitaalisen asiakaspalvelun kehittäminen Lempäälässä. Palvelumuotoilija Laura Humppi Digikuntakokeilun verkostotapaaminen 6.6.

Kuntakonsernin digitaalisen asiakaspalvelun kehittäminen Lempäälässä. Palvelumuotoilija Laura Humppi Digikuntakokeilun verkostotapaaminen 6.6. Kuntakonsernin digitaalisen asiakaspalvelun kehittäminen Lempäälässä Palvelumuotoilija Laura Humppi Digikuntakokeilun verkostotapaaminen 6.6.2017 Sisältö Lempäälä, taustaa ja tarpeet asiakaspalvelun kehittämiselle

Lisätiedot

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) Muistio 3.5.2016 1 (5) Liite 1 Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) 1 Tausta ja tavoite Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmaan on kirjattu

Lisätiedot

Kuntaliiton Uskalla kokeilla - ohjelma. Erityisasiantuntija Jaana Halonen, Kuntaliitto

Kuntaliiton Uskalla kokeilla - ohjelma. Erityisasiantuntija Jaana Halonen, Kuntaliitto Kuntaliiton Uskalla kokeilla - ohjelma Erityisasiantuntija Jaana Halonen, Kuntaliitto 5.9.2017 Kokeilukulttuurin edistäminen on hallituksen kärkihanke Kokeiluilla tavoitellaan innovatiivisia ratkaisuja

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Tervetuloa Innokylään

Tervetuloa Innokylään Tervetuloa Innokylään Soteuttamo: Ihminen edellä asiakaslähtöinen palvelujen kehittäminen Merja Lyytikäinen ja Hanne Savolainen 21.3.2018 1 Innokylä lyhyesti Innokylä on kaikille avoin innovaatioyhteisö,

Lisätiedot

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus 7.3.2019 Susanna Hyvärinen Kuntaliitto, tietoyhteiskunta Tausta Pääministeri Juha Sipilän hallitus päätti vuoden 2018-2021

Lisätiedot

Tampereen Digiohjelma

Tampereen Digiohjelma Tampereen Digiohjelma Kaupunki kehittyy kokeillen Ohjelmapäällikkö Mia Vaelma 1 16.11.2017 Mia Vaelma Smart Tampere -ohjelma EKOSYSTEEMI Tampereen seudun vetovoiman kehittäminen (ekosysteemit, sis. yritykset,

Lisätiedot

Tampereen Digiohjelma Kaupunki kehittyy kokeillen

Tampereen Digiohjelma Kaupunki kehittyy kokeillen Tampereen Digiohjelma Kaupunki kehittyy kokeillen Ohjelmapäällikkö Mia Vaelma 1 Smart Tampere -ohjelma EKOSYSTEEMI Tampereen seudun vetovoiman kehittäminen (ekosysteemit, sis. yritykset, oppilaitokset,

Lisätiedot

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen 12.3.2018 Osaamisella soteen, hankkeen tausta Sote-uudistuksen onnistuminen edellyttää myös

Lisätiedot

Digiohjausta kaikille!

Digiohjausta kaikille! Digiohjausta kaikille! 2018-2020 Osatoteuttajat Hankkeen toimijat Oulun yliopisto Centria-amk Osao Päätoteuttaja PP-ELOverkosto Yhteistyökumppanit Erilaisten oppijoiden liitto Oulun lukioverkosto Oulun

Lisätiedot

Osallistaminen kunnissa. Osallisuustyöryhmä Laura Kelhä

Osallistaminen kunnissa. Osallisuustyöryhmä Laura Kelhä Osallistaminen kunnissa Osallisuustyöryhmä 23.5.2019 Laura Kelhä Osallisuus lainsäädännössä Osallistuminen on oikeus, josta on säädetty muun muassa perustuslaissa (731/1999). Kuntalaissa (410/2015) säädetään

Lisätiedot

Sähköinen asiointi alueen elinvoimaisuuden

Sähköinen asiointi alueen elinvoimaisuuden Sähköinen asiointi alueen elinvoimaisuuden tukena ke 20.9.2017 Toholampi sähköisten ja videoavusteisten palveluiden kehittämishanke ekeski-pohjanmaa -hanke Kehitetään Keski-Pohjanmaalle sähköisiä ja etäasiointi-palveluja

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunnan digitalisointi projekti

Tulevaisuuden kunnan digitalisointi projekti Tulevaisuuden kunnan digitalisointi projekti 2018-2019 Juhta 25.10.2017 Erityisasiantuntija/projektipäällikkö Elisa Kettunen Projekti on osa laajempaa kokonaisuutta, Tulevaisuuden kunta ohjelmaa: Sivistyskunnan

Lisätiedot

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma Elinvoimalautakunta 22.8.2017 Kaupunginhallitus 11.9.2017 Uusi kuntalaki: kuntastrategia johtamisen välineenä Kunnassa on oltava kuntastrategia,

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunnan digitalisointi projekti. Erityisasiantuntija Elisa Kettunen

Tulevaisuuden kunnan digitalisointi projekti. Erityisasiantuntija Elisa Kettunen Tulevaisuuden kunnan digitalisointi 2018-2019 -projekti Erityisasiantuntija Elisa Kettunen Lähtöasetelma: kuntien tietohallinnon ruuhkavuodet Kuntien tietohallinnon resurssit vähenevät samaan aikaan kun

Lisätiedot

Digitaalinen Helsinki -ohjelman loppuyhteenveto tiivistelmä

Digitaalinen Helsinki -ohjelman loppuyhteenveto tiivistelmä Digitaalinen Helsinki -ohjelman loppuyhteenveto tiivistelmä Ohjelmapäällikkö Ville Meloni Helsingin kaupunki 23.3.2018 Sisältö Digitaalinen Helsinki -ohjelma 1. Yhteenveto 2. Esimerkkejä tehdystä työstä

Lisätiedot

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 38 Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä 3

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 38 Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä 3 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 Lapin liiton kuntatyöryhmä 03.09.2019 AIKA PAIKKA 03.09.2019 klo Kirjallinen menettely KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 38 Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä 3 LAPIN

Lisätiedot

Miten saat menetelmätukea kokeiluusi? Projektikoordinaattori, Maria #digikuntakokeilu

Miten saat menetelmätukea kokeiluusi? Projektikoordinaattori, Maria #digikuntakokeilu Miten saat menetelmätukea kokeiluusi? Projektikoordinaattori, Maria Vuorensola @VuorensolaM #digikuntakokeilu Konsultti kunnan kokeilun tueksi MITÄ? Puitesopimus Digikuntakokeilun menetelmäosaamisesta

Lisätiedot

Liikunta ja osallisuus -hanke. Tukiryhmän kokous

Liikunta ja osallisuus -hanke. Tukiryhmän kokous Liikunta ja osallisuus -hanke Tukiryhmän kokous 16.12.2016 Kuulumiskierros Hankkeen keskeisimmät toimenpiteet tukiryhmän kokouksen 7.6. jälkeen Liikunta ja osallisuus -hankkeen keskeisimmät toimenpiteet

Lisätiedot

Digikaavoituksen arkea kunnissa

Digikaavoituksen arkea kunnissa Digikaavoituksen arkea kunnissa Tulevaisuuden digikaavoitus, 10.10.2017 Anne Jarva Digikaavoituksen arkea kunnissa Kuntien digihaasteet Mitä on digikaavoitus? Esimerkkejä kunnista Miten eteenpäin? 2 Lähtöasetelma:

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2017 2021 Selitteet i KOKO TOIMIKAUDEN JATKUVAT TOIMENPITEET 1. Toimitaan kumppanina relevanteissa avointa hallintoa sekä osallistumista ja vaikuttamista edistävissä hankkeissa

Lisätiedot

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi 13.11.2018 Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Palveluintegraation muutosohjelmaa koskevia linjauksia Palveluintegraation muutosohjelma kokoa

Lisätiedot

Asukkaiden osallisuus, kuuleminen ja vapaa valinta. Tehtävän yhteenvetoa

Asukkaiden osallisuus, kuuleminen ja vapaa valinta. Tehtävän yhteenvetoa Asukkaiden osallisuus, kuuleminen ja vapaa valinta Tehtävän yhteenvetoa Työryhmän tehtävät Asukaslähtöisyys Sote-integraatio Kustannustehokkuus 1. Suunnitelma asukkaiden osallistamisesta, kuulemisesta

Lisätiedot

Kokeileva Suomi Mahdollisuus alueille I Projektipäällikkö Ira Alanko

Kokeileva Suomi Mahdollisuus alueille I Projektipäällikkö Ira Alanko Kokeileva Suomi Mahdollisuus alueille 27.9.2016 I Projektipäällikkö Ira Alanko Onko tarpeen muuttaa jotain? 2 Miksi hallituksen kärkihanke? Kehittäminen vs. kokeileminen Pilotoi 4 Mitä on kokeilukulttuuri?

Lisätiedot

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 23.3.2017 Digikuntakokeilun tukiryhmä Marjukka Saarijärvi Julkisen hallinnon ICT-osasto Digitalisaatio ja julkinen hallinto strateginen

Lisätiedot

Seutuvaraamo-projektin tiivistelmä. Tampereen kaupunkiseudun digikokeilu

Seutuvaraamo-projektin tiivistelmä. Tampereen kaupunkiseudun digikokeilu Seutuvaraamo-projektin tiivistelmä Tampereen kaupunkiseudun digikokeilu Projektin suunnittelun aloitus Kesällä 2017 toteutetussa sivistystoimialan ja hyvinvointipalvelujen digitalisaatioselvityksessä nousi

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa 6. TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VASTUUTAHOT 1 Toimenpide-ehdotukset ovat syntyneet jyväskyläläisille lapsille ja nuorille tehtyjen alkukartoitusten, Jyväskylän kaupungin palvelualueille tehtyjen kyselyjen

Lisätiedot

Mistä kunnan elinvoima rakentuu? Kaavoitus

Mistä kunnan elinvoima rakentuu? Kaavoitus Mistä kunnan elinvoima rakentuu? Kaavoitus Talous Maankäyttö Kuntaliitto tiedottaa 10.12.2015 Elinkeinopolitiikka 1 600 kuntien päättäjää vastasi kyselyyn: Kunnan elinvoima rakentuu toimivasta kaavoituksesta

Lisätiedot

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Digitaalisen nuorisotyön strategisessa kehittämisessä tavoitteena on, että organisaatioissa digitaalisen median ja teknologian tarjoamia

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2021 Hyvinvoinnin johtoryhmä JOHDANTO Hyvinvointipalvelut tuottaa palveluja kaikille kuntalaisille. Palvelut pidetään houkuttelevina ja luotettavina. Palvelutoiminnan

Lisätiedot

Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Alatunnisteen tietoalue

Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Alatunnisteen tietoalue Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan 27.11.2017 Alatunnisteen tietoalue Tulevaisuuden kunta kunnan näkökulmasta 84 % Tulevaisuuden kunnan rooli 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on luoda edellytykset

Lisätiedot

CAF JA DIGITALISAATIO - PALVELUKETJUT KESKIÖSSÄ

CAF JA DIGITALISAATIO - PALVELUKETJUT KESKIÖSSÄ CAF JA DIGITALISAATIO - PALVELUKETJUT KESKIÖSSÄ Kansallisen arviointi- ja laatuverkoston seminaari 1.9.2016 Jussi Kleemola TÄMÄ ON SOLITA. Liikevaihto 2015 49,7 miljoonaa euroa Yli 430 ammattilaista Yli

Lisätiedot

Mitä tavoitellaan MeUskaltajat verkostossa? Jatkosta. Terttu Pakarinen Ohjelmapäällikkö, Uskalla kokeilla -ohjelma

Mitä tavoitellaan MeUskaltajat verkostossa? Jatkosta. Terttu Pakarinen Ohjelmapäällikkö, Uskalla kokeilla -ohjelma Mitä tavoitellaan MeUskaltajat verkostossa? Jatkosta Terttu Pakarinen Ohjelmapäällikkö, Uskalla kokeilla -ohjelma MeUskaltajat verkostoideaa 25.2.2016, Kokeilulähettiläät Miksi tarvitaan? Kokemusten jakaminen

Lisätiedot

Rakennetaan asiakaslähtöinen, digitaalinen kunta case Tyrskylä

Rakennetaan asiakaslähtöinen, digitaalinen kunta case Tyrskylä Rakennetaan asiakaslähtöinen, digitaalinen kunta case Tyrskylä Tom Holmroos, erityisasiantuntija Merja Lang, palvelumuotoilija Elisa Kettunen, projektipäällikkö 11.9.2019 Tulevaisuuden kunnan digitalisointi

Lisätiedot

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen Hallitusohjelman toimeenpano Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide 1: Luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat digitalisoinnin periaatteet 23.10.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon

Lisätiedot

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen Hallitusohjelman toimeenpano Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide 1: Luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat digitalisoinnin periaatteet 2.11.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon

Lisätiedot

LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA

LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Teemme lasten, nuorten ja perheiden Hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Johtamisen päivä lapsiperhepalvelujen lähiesimiehille Espoo, 19.1.2018 Mitä me tavoittelemme? Lapsen, nuoren

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia

Lisätiedot

Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi. Digioppimisen Areena

Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi. Digioppimisen Areena Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi Digioppimisen Areena 27.11.2018 Perusopetus Opetusneuvos Kimmo Koskinen Perusopetuksen digitalisaatiolle suunnitellaan yhteisiä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä

Lisätiedot

Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu

Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu VM/JulkICT JUHTA 10.05.2016 JulkICT-osasto Tausta: Vanhat strategiat ja hallitusohjelma Linjaukset julkisen

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki

IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki Jäbät creaa huikeit idiksii NHG ja PALMU Hankkeen tavoite Ikäpalo- hankkeessa vastataan vanhuspalvelulain tavoitteisiin

Lisätiedot

Dialogilla kohti digitaalisen ajan kuntaa Maria Vuorensola Digikuntakokeilun verkostotapaaminen

Dialogilla kohti digitaalisen ajan kuntaa Maria Vuorensola Digikuntakokeilun verkostotapaaminen Dialogilla kohti digitaalisen ajan kuntaa 5.12.2018 Maria Vuorensola Digikuntakokeilun verkostotapaaminen Millainen on digitaalisen ajan kunta? 1. Työpaja 19.2.2018 Mitä digitalisaatio tarkoittaa tulevaisuuden

Lisätiedot

Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen

Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen KL-Shop Toinen linja 14, 00530 Helsinki puh. 09 771 2199 julkaisumyynti@kuntaliitto.fi 1 Tilasnumero 509465 Hinta 25.00 Tutkimus selvitti kuntalaisten

Lisätiedot

HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.

HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8. HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.2018 Tero Piippo HYVINVOINNIN SEURAAVA ERÄ - Ihanteet, visio ja

Lisätiedot

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

Osaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet.

Osaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet. OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) Opintojakso Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli Palvelut asiakaslähtöiksi - Kärkihanke Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli LAPIN työpaja 27.9.2106 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Hankkeen tavoitteet Hankkeessa kehitetään

Lisätiedot

Valmistaudu maakuntauudistukseen: digitaalinen toimintaprosessi ja valinnanvapausmalli

Valmistaudu maakuntauudistukseen: digitaalinen toimintaprosessi ja valinnanvapausmalli Valmistaudu maakuntauudistukseen: digitaalinen toimintaprosessi ja valinnanvapausmalli Kuntamarkkinat 13.9.2017 Copyright Kuntien Tiera Oy 0 Mistä on kyse? Kuntatoimijoiden omistama järjestelmä Sisältää

Lisätiedot

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET. Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op)

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET. Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön

Lisätiedot

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus Osaamistavoitteet Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön muutokset. kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa

Lisätiedot

Kuntaliiton kysely hallitusohjelmasta kuntajohtajille

Kuntaliiton kysely hallitusohjelmasta kuntajohtajille Kuntaliiton kysely hallitusohjelmasta kuntajohtajille Tulokset 26.8.2015 Kyselyyn vastasi 131 kuntajohtajaa, vastausprosentti 43,5 %. Kysely toteutettiin elokuussa 2015 sähköisenä kyselynä. Hallitusohjelmakyselyyn

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunnan digitalisointi projekti. Kuntien verkkoviestijöiden päivät Vantaalla Erityisasiantuntija Elisa Kettunen

Tulevaisuuden kunnan digitalisointi projekti. Kuntien verkkoviestijöiden päivät Vantaalla Erityisasiantuntija Elisa Kettunen Tulevaisuuden kunnan digitalisointi 2018-2019 -projekti Kuntien verkkoviestijöiden päivät Vantaalla Erityisasiantuntija Elisa Kettunen Digitalisaatio Digitalisointi on keino, ei päämäärä Digitalisaatiolla

Lisätiedot

MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA?

MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA? MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA? ESITYS 1.2. 15.5.2018 LÄHDE: SOSTE RY & HELENA LIIMATAINEN, POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAYHDISTYS RY JÄRJESTÖ 2.0 POHJANMAAN JÄRJESTÖT

Lisätiedot

KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA

KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA TEHTÄVÄ MITÄ IDEOITA, TOIMINTAMALLEJA MAAKUNNASSA VOIDAAN TOTEUTTAA/HYÖDYNTÄÄ? KIRJOITA 1 IDEA/AJATUS/PAPERI IDEAN EI TARVITSE

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta on sivistyskunta - Sivistystoimen ammattilaisen työkalut

Tulevaisuuden kunta on sivistyskunta - Sivistystoimen ammattilaisen työkalut Tulevaisuuden kunta on sivistyskunta - Sivistystoimen ammattilaisen työkalut Varhaiskasvatus CGI:n tavoitetila sivistystoimen kokonaisuudeksi: HALLITTU JA YHDENMUKAINEN KETJU Perusaste Toinen aste SaaS

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi 2017-2018 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi Lapin sairaanhoitopiirissä Arviointiin ovat osallistuneet sosiaali-

Lisätiedot

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Kumppanuus 2020 -ohjelma Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Mikä on Kumppanuus 2020 -ohjelma? Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo Artteli ry:n yhdessä

Lisätiedot

MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke

MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke 12.2.2013 Kokkola ja Kruunupyy Kehittämisen painopistealueet: 1. Vuorovaikutuksen lisääminen sosiaali-

Lisätiedot

Pohjois-Savon ELY. Valinnanvapauspilotti. Jussi Pyykkönen

Pohjois-Savon ELY. Valinnanvapauspilotti. Jussi Pyykkönen Pohjois-Savon ELY Valinnanvapauspilotti Jussi Pyykkönen 4.9.2018 Tilaisuuden ohjelma Hankkeen tausta (Jan Blomberg) Hankintakokonaisuus (Jussi Pyykkönen) Pilotoinnista Kilpailutuskonsepti Hankintamalli

Lisätiedot

6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR-HANKEHAKU Infotilaisuus Turku

6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR-HANKEHAKU Infotilaisuus Turku 6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR-HANKEHAKU 1.3. 15.4.2016 Infotilaisuus 7.3.2016 Turku Ohjelma 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Anna-Mari Sopenlehto,

Lisätiedot

Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto

Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto 1 Kuntaliiton strategia Perustehtävä TEEMME KUNTIEN KANSSA KUNTALAISILLE KESTÄVÄÄ TULEVAISUUTTA. Kuntaliitto vaikuttaa paikallisten ja

Lisätiedot

Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja

Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja SenioriOsaaja.fi Teknologian ja sähköisten palvelujen käytön valmennusmalli ikäihmisille Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Sosiaali- ja

Lisätiedot

Aktiivinen ja hyvinvoiva ikäihminen

Aktiivinen ja hyvinvoiva ikäihminen Aktiivinen ja hyvinvoiva ikäihminen 16.9.2013 31.3.2015 Projektipäällikkö Jari Latvalahti, EETU ry Sitran Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue 6 suuren valtakunnallisen eläkeläisjärjestön

Lisätiedot

1. HYTE: 2. Matkailu: 3. Teollisuus 4. Kasvupalvelut:

1. HYTE: 2. Matkailu: 3. Teollisuus 4. Kasvupalvelut: Elinkeinostrategian valmisteluun ovat osallistuneet Keminmaan kunnan henkilöstön lisäksi luottamushenkilöt ja Keminmaan yrittäjiä. Elinkeinostrategiaan liittyen on järjestetty kaksi avointa työpajaa ja

Lisätiedot

Tervetuloa kokeilemaan!

Tervetuloa kokeilemaan! Tervetuloa kokeilemaan! MeUskaltajat-verkoston Tarinapaja: Kokeileva ja kokemuksellinen kehittäminen Jari Koskinen Toimitusjohtaja *)Kriittiset menestystekijät: Missä on onnistuttava, jotta edistämme ensi

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä

Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä 7.5.2019 Teemapaja: Ammatillisen koulutuksen johtaminen Opetushallitus Tuula Sumkin Vaikuttavuus vaikuttavuusketju (Sitra) 16/05/2019 Opetushallitus

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! 14.9.2016 Sini Sallinen 1 Meidän kunta = Hyvinvoinnin johtaminen = Yhteinen väestö Ł Sote on poistunut työnjohdosta, mutta ei kunnan alueelta! Ł Organisaatiolähtöisestä

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA 2019 2023 VISIO avoimen ja vahvan tiedeyhteisön kehittäjä yhdessä kanssa avoimen tieteen kansallisen toimintakulttuurin edistäminen VAHVAT. JÄSENSEURAT avoimen

Lisätiedot

ATOMI-hankkeen tiekartta

ATOMI-hankkeen tiekartta ATOMI-hankkeen tiekartta Asiakkuudet, palvelukanavat ja palvelumuotoilu Palvelujen ja toiminnan digitalisointi Tieto johtamisen ja kehittämisen tueksi Uudistetaan aluehallinnon toimintatapoja Linjaukset

Lisätiedot

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus Osaamistavoitteet Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön muutokset. kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa

Lisätiedot