Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta
|
|
- Väinö Hiltunen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1(10) Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja kokeiluiden aiheet Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta Enonkoski kokeileminen Tässä vaiheessa sähköinen kokouskäytäntö ja johtaminen, sekä arkistointi. Ja tähän kytkettynä taloushallintojärjestelmän uusiminen. Espoon kaupunki Hollolan kunta Hämeenlinnan kaupunki (maakuntauudistuksen jälkeen), Osallistuminen ja vaikuttaminen, Uudet palveluinnovaatiot asioinnin kehittäminen kuntapalveluissa, Uudet palveluinnovaatiot Sähköisen asioinnin kehittäminen ja vaikuttaminen, Uudet palveluinnovaatiot Seuraavan konseptin toistaminen kansallisesti: Kokonaisuutena kuntalaisten osallistumisen ja omaehtoisuuden lisääminen/kuntalaislähtöisyys sekä sähköisen asioinnin kehittäminen kaikissa kuntapalveluissa. Ovat osa kunnan strategisia tavoitteita. Kokeilun tavoitteena on 1. lisätä avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja luottamusta, 2. lisätä asukkaiden omistajuutta kaupungin palveluista, tiloista ja ympäristöstä, 3. vahvistaa positiivista asiakaskokemusta Keinoina ovat 1. jatkuva arvostava vuoropuhelu digitaalisilla välineillä, 2. digitaalisten toimintamallien kehittäminen, joissa asukkaat/asiakkaat voivat osallistua palvelujen suunnitteluun, päätöksentekoon, toteutukseen ja arviointiin tasavertaisina kumppaneina Pilottikohteena on suunnitteluvaiheessa oleva Nummen palvelukeskus, johon tulee monialaisesti lasten ja nuorten palveluja, sekä kirjasto- ja liikuntapalveluja. Digikokeilussa ratkaistavat kysymykset ovat: 1.Miten lisätä henkilöstön, asukkaiden ja asiakkaiden osallisuutta palvelukeskuksen suunnittelussa ja myöhemmin talon toiminnassa? 2. Miten tehdä Nummen palvelukeskuksesta alueen asukkaiden oma talo ja yhteinen ylpeyden aihe? Ensimmäinen vaihe on käynnistää kokeilu, jossa keräämme ideoita Nummen palvelukeskuksen suunnittelun tueksi. Tarkoituksena on käyttää Innoduelin
2 2(10) kehittämää ideatyökalua. Työkalu hyödyntää pelillistämistä ja toimii mobiililaitteissa. Kokeilut jatkuvat eri tavoin ja teemoin vuonna 2017 Iin kunta kokeileminen, Sähköisen asioinnin kehittäminen palveluiden kehittäminen Pääpaino kuntalaislähtöisessä palveluiden kehittämisessä palvelumuotoilun avulla (mahdollisesta sähköisestä päätöksenteosta päätökset myöhemmin). Hanke käynnissä ja toteuttajana kunnan elinvoimapalveluiden kehittäjänä toimiva Micropolis Oy. Hyödynnetään olemassa olevaa informaatiota siten, että tehdään kuntalaisille palvelutarjouksia sen sijaan, että kuntalaiset anovat palveluita, joihin onlakisääteien oikeus. Inarin kunta Sähköisen asioinnin kehittäminen ja vaikuttaminen Janakkalan kunta Osallistuminen ja vaikuttaminen Uuden kuntastrategian laatiminen osallistamalla sekä kuntalaiset että oman organisaation työntekijät vahvasti strategian laatimiseen. Menetelmien ja mahdollisten alustojen kehittäminen tähän työhön ja sekä kuntalaisten siitä eteenpäin tapahtuvaan kommunikointiin/vaikuttamiseen.
3 3(10) Joensuun kaupunki Juva, Sulkava, Rantasalmi Järvi-Saimaan Palvelut Oy kehittäminen Osallistuminen ja vaikuttaminen Vuonna 2016 hyväksytty EU:n tietosuoja-asetus tulee lisäämään viimeistään vuonna 2018 henkilöiden kyselyitä itseään koskevien tietojen osalta. Tämä tulee lisäämään selvitystyötä viranomaisilla, kun selvitetään missä kaupungin järjestelmissä henkilöstä on tietoa. Tässä kokeilussa toteutettaisiin viranomaisnäkymä joka koostaisi luettelon niistä järjestelmistä joissa tietoja on. Ei tuoda järjestelmiin kirjattuja tietoja näkyville vaan tieto järjestelmistä joista tietoa löytyy. Itse tiedon luovuttaminen tapahtuu sitten tietosuojalain puitteissa. Jatkokehityksenä voisi myös sitten toteuttaa asiakasnäkymän josta henkilöt voivat itse katsoa missä järjestelmissä tietoa on. Digitalisaatio ja työnrikastaminen: Maakuntauudistuksessa Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n omistajakuntien kokoisten kuntien tulevaisuus on täysin kiinni siitä, miten pystytään siirtymään uudentyön maailmaan ja ottamaan digitalisaatio vastaan. Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n puolella on otettu käyttöön työnrikastaminen. Tämä tarkoittaa, että tuotetaan sellaisia palveluita jotka toteuttavat asiakkaiden unelmia. Samalla otetaan työntekijöiden oma henkilökohtainen kiinnostuksen suunta mukaan ja rakennetaan uutta työtä asiakaslähtöisesti tämän ympärille. Yhtiön puolella on hommattu jokaiselle työntekijälle oma tablet-tietokone ja näin otettu ensimmäisiä askeleita digitaalisuuteen siirtymisessä. Täysi hyöty tästä on saatu irti, kun on työntekijöille annettu lupa kehittää ja kehittyä. Yhtiölle on luotu viimeisen kolmen vuoden aikana alhaalta ylös lähtevä kehittämisen kulttuuri. Yhtiön tapa toimia ja ajatusmaailma lähtee siitä, että toimintamallit ovat kaikkien Suomen kuntien ja yritysten käytössä. Haluamme, että toimintamallimme kopioidaan ja jalostetaan eteenpäin. Tällä tavalla meidän on mahdollista kehittää kokonaisuudesta entistäkin parempi. Tämä ei vielä riitä. Jatkossa on otettava entistä suurempia askeleita. Toimintamalli pitäisi saada jatkojalostettua ja levitettyä entistä laajemmalle.
4 4(10) Kauniaisten kaupunki kehittäminen, Uudet palveluinnovaatiot Kauniaisten sivistystoimi on brändännyt digitalisaatiota (KokoHelaGrani-hanke) ja sen organisointia. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on toimia poikkihallinnollisesti, ilman siiloutumista, ja taloudellisesti kestävällä pohjalla. Sivistystoimeen kuuluu opetus, varhaiskasvatus ja vapaa-ajan palvelut. KokoHelaGranihanke perustuu kokeilukulttuuriin. Meillä on jo kaikissa yksiköissä langaton verkko, kaikilla oppilailla on laskennallisesti laite (lokakuu ,11 laitetta/oppilas), kaikissa päiväkodeissa on meneillään IKT-kokeiluja ja meillä on ITpedagogisen tuen malli, joka koskee koko sivistystointa, eikä vaan kouluja. Olemme kehittäneet digitalisaatioon liittyviä mittareita ja seurattu tuloksellisuutta. Teemme oppimisympäristöihin ja koulujen digitalisaatiotyöskentelyyn liittyviä testauksia laajasti mm. 3D printtaukseen liittyvää oppimista, robotiikka aiheista opetusta (suunnitellaan yhdessä Laurean kanssa) sekä kollaboratiivista työskentelyä yhteistyössä Kaliforniassa sijaitsevan koulualueen kanssa. Testaamme myös AR ja VR sisältöjä koulu-, kirjasto- sekä nuorisotyössä ja meillä lanseerataan opetustoimen ja kulttuuripalveluiden yhteistyössä suunniteltu ja kehitetty paikallishistoriaa käsittelevä appi (SmartGrani), joka voi laajentaa koskemaan muitakin toimintoja, esim kaupungin ja seurojen tapahtumat ja palvelut. Oppimisympäristön avaamiseksi ja oppilaiden liikunnallisuuden lisäämiseksi myös paikkatietoon perustuvia mobiilipalveluja testataan kouluympäristössä yhteistyössä kansalaisopiston kanssa. Kauniaisten sivistystoimella on myös digitalisaatiota koskevia projekteja HundrED:iin sekä Suomi 100 liittyen. Lisätietoa meneillään olevista kokeilupiloteista ja projektin eri osa-alueista osoitteessa Keiteleen kunta Pielaveden kunta Tervon kunta Vesannon kunta Uudet palveluinnovaatiot Kunta -LTS (liiketoimintasuunnitelma) Kuntastrategian jalkauttamiseen tarvitaan toimintasuunnitelma, työkirja, joka pakottaa miettimään asiat palvelulähtöisesti, siis ei organisaatiorakenne-, hallintokunta- tai kustannusten karsintalista-lähtöisesti. Ajatuksen pohjana yrityselämästä tuttu liiketoimintasuunnitelma, joka elää ajassa ja päivitetään vuosittain.
5 5(10) Kimitoöns kommun kokeileminen, Sähköisen asioinnin kehittäminen ja vaikuttaminen I kommunens strategi som nu håller på att utarbetas planeras bl.a. - Fungerande digitala kanaler - Invånarträffar - närdemokratitillställningar - Beslutsfattarnas torgträffar - Information - Kommuninvånarna involveras i beslutsfattande redan i planeringsskedet - Kommuninfo på lättförståeligt sätt - Det sociala engagemanget förstärks - Föreningsverksamhet utvecklas - Samverkan i form av rundabordsdiskussioner (kommunen och intressegrupper) - Forum för olika referensgrupper som anlitar olika slag av tjänster - God praxis från andra kommuner - Olika kanaler och tillställningar för att kunna delta och påverka Kirkkonummi kehittäminen, Osallistuminen ja vaikuttaminen Kuntalaisten ja kuntapäättäjien aidon vuorovaikutuksen kehittäminen päätöksenteon tueksi modernin digitalisaation avulla. Kouvolan kaupunki kokeileminen, Sähköisen asioinnin kehittäminen kuntapalveluissa, Osallistuminen ja vaikuttaminen, Muu mikä? Esimerkiksi voitaisi kokeilla seuraavaa: Data-analytiikka strategisen suunnittelun tueksi Kristiinankaupunki Kuopion kaupunki (maakuntauudistuksen jälkeen) Uudet palveluinnovaatiot Vuoden 2019 ja eteenpäin jäävien kunnan tehtävien digitalisointi Useita, mm. #DigiKuopio ideakilpailun esille tuomia...
6 6(10) Lempäälän kunta Nokia Oulun kaupunki Pietarsaaren kaupunki kehittäminen, Uudet palveluinnovaatiot asioinnin kehittäminen kuntapalveluissa, Uudet palveluinnovaatiot Sähköisen asioinnin kehittäminen ja vaikuttaminen, Uudet palveluinnovaatiot asioinnin kehittäminen kuntapalveluissa, kehittäminen, Osallistuminen ja vaikuttaminen Kuntakonsernin digitaalisen asiakaspalvelun kehittäminen. Lempäälän kuntakonsernin hajallaan olevat virastopalvelut ja tytäryhtiöt siirtyvät vuonna 2019 uuteen Lempäälä-taloon. Uusissa tiloissa koko kuntakonsernin asiakaspalvelu sijoittuu yhteiseen asiakaspalveluaulaan. Ennen toimintojen siirtämistä yhteen tilaan on tarkoitus kokeilla erilaisia digitaalisia asiakaspalvelun muotoja ja kehittää kuntakonsernille yhteinen asiakaspalvelurajapinta sekä kasvokkain, että digitaalisissa tapahtuvissa palvelutilanteissa. Lisäksi on tarve selvittää tiedon sujuvan liikkumisen mahdollisuuksia kuntakonsernin sisällä sekä toiminnan tehostamisen, että paremman asiakaspalvelukokemuksen näkökulmasta. Meillä on digiryhmässä useita aihioita. Perusturva: lääkepussikokeilu, jossa apteekit pussittavat kotihoidon lääkkeet Opetuspalvelut: sähköisen opetusmateriaalin oma tekeminen sekä sen hyödyntäminen laajemmin kuin nyt. Opetuspalveluissa on myös mahdollisuuksia tehdä paikkatietoon liittyviä sovelluksia oppilaille vaikkapa maantiedon tunneilla. Tulevaisuuden kuntien yhdyspintapalvelut maakunnan kanssa, osallistava kokeilukulttuuri (digipalvelutehdas), teollisen internetis sovellukset (IOT), osallistava päätöksenteko, innovaatioympäristökehitys, digitaaliset ratkaisut terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kuntalaisten osallistumisen ja omaehtoisuuden lisääminen/kuntalaislähtöisyys sekä sähköisen asioinnin kehittäminen kaikissa kuntapalveluissa. Kaupungin asiakkaiden (asukkaat, yritykset, yhdistykset) asiointipalvelut ja interaktiiviset informaatiopalvelut Sähköinen osallistumis-, palaute- ja vikailmoitusprosessi, sekä siihen liittyvien asiakkaiden roolien ja palvelupolkujen mallintaminen asiakaskokemuksen ja palveluprosessien näkökulmasta Avoimen datan ja kaupungin oman paikkatietodatan yhdistely mobiilien kuntalaisten aktivointi- ja hyvinvointisovellusten kehittämiseksi (liikunta-, kulttuuri- ja
7 7(10) sivistyspalvelut) Pohjois-Savon liitto (19 kuntaa) Pyhärannan kunta Rovaniemen kaupunki asioinnin kehittäminen kuntapalveluissa, Uudet palveluinnovaatiot, Muu mikä? Sähköisen asioinnin kehittäminen ja vaikuttaminen, Uudet palveluinnovaatiot, Muu mikä? Osallistuminen ja vaikuttaminen Kokeiluidean nimi: Digisavo - digitalisaatio savolaisittain ymmärrettynä. Digikuntakokeilun aihe: Älykkäät julkiset palvelut sekä uudenlaiset osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet maakunnallisessa älypuhelinsovelluksessa. Pohjois- Savon liitto hallinnoisi kokeilua, jonka kohderyhmänä olisivat kaikki maakunnan kunnat ja kuntalaiset. Haluaisimme rakentaa digitaalisesti toimivan mallikunnan, jossa ei turhaan synny perinteestä esteitä. Haluamme rakentaa mallin, jossa asiakas on keskiössä ja saa palvelunsa helposti digitaalisesti avustetun palveluprosessin pohjalta. Käytännössä tämä edellyttäisi digitaalisen palvelukanavan (esim. applikaation) rakentamista, joka taas olisi integroitu kaikkeen kunnan toimintaan ja jossa tehdyt palvelukutsut tulisivat kirjatuksi asianhallintajärjestelmään, niitä voitaisiin seurata ja sitä kautta ryhtyä parantamaan toimintaa. Tarvittaessa asioihin voisi ottaa kantaa niin luottamushenkilöiden taholta kuin taas tietyissä tapauksissa myös kuntalaisten taholta. Osana kaupunkistrategia- sekä toiminnan ja talouden suunnitteluprosessia yhteinen vuoropuhelu ja pohdinta mm. tulevaisuusvaihtoehdoista ja kehityslinjauksista. Joukkoistamisen ja yhteistuotannon kokeilut ja toteutukset.
8 8(10) Seinäjoen kaupunki Sipoo Turun kaupunki Uudet palveluinnovaatiot Osallistuminen ja vaikuttaminen kokeileminen Useita tarpeita ja aihioiden mahdollisuuksia, ks. kohta 2. a. mobiilit kaupungin sidosryhmien (asukkaat, yritykset, yhdistykset) asiointipalvelut, sekä turistien ja muiden vierailijoiden palvelukonseptit ja interaktiiviset informaatiopalvelut b. julkisten tilojen ja muiden valittujen resurssien avaaminen sähköiselle varaamiselle, sekä tähän liittyvät kulunvalvonta- ja turvaratkaisut c. sähköinen palaute- ja vikailmoitusprosessi, sekä siihen liittyvien asiakkaiden roolien ja palvelupolkujen mallintaminen asiakaskokemuksen ja palveluprosessien näkökulmasta d. avoimen datan ja kaupungin oman paikkatietodatan yhdistely mobiilien kuntalaisten aktivointi- ja hyvinvointisovellusten kehittämiseksi (liikunta-, kulttuurija sivistyspalvelut) Haluaisimme kokeilla automaation mahdollisuuksia asiakaspalvelussa esim. haku- ja ilmoitusasiointien osalta. Asiakkaalle yhtenäinen käyttökokemus. Sähköisen asioinnin taustalla on monia sovelluksia. Asiakkaalle kuitenkin tarjotaan yhtenäinen käyttökokemus. Toteutuksessa otetaan huomioon myös valtiokunta-taso. Syksyllä toteutetaan pilottina digitaalisen aineiston myynti. Esimerkiksi asiakkaan ostoprosessin käyttöliittymä on nivoutettu verkkosivustoon ja kohdennettu rakentamisen palveluihin, Vuonna 2017 tarjoomaa laajennetaan ja siihen liitetään sekä tunnistautuminen ja asiointitili huomioiden suomi.fi:n vastaavat.
9 9(10) Tuusulan kunta Sähköisen asioinnin kehittäminen ja vaikuttaminen, Uudet palveluinnovaatiot - Valmistelemme parhaillaan Uuden kunnan rooliin liittyviä sisäisiä muutoksia - Olemme ottamassa käyttöön uuden asianhallinnan järjestelmän, johon liittyy sähköiset kokoukset (ja päätökset) - Olemme ottamassa käyttöön sähköisen asioinnin järjestlemää - Meillä on 3. kertaa käynnistymässä ohjattuja palvelumuotoiluprojekteja - Haluamme Uuden kunnan muodostumisen yhteydessä lisätä kuntalaisten osallistumista ja vaikuttamista - Meitä kiinnostavat uudet palveluinnovaatiot ja yritysten kehittämisalustana toimiminen Utajärvi Osallistuminen ja vaikuttaminen Utajärvellä on useita aktiivisia kyläseuroja, joiden toiminnan keskiönä on sivukylällä sijaitseva kylätalo. Osuuskunta Utakuitu on rakennuttanut koko kunnan alueelle valokuituverkon, jota kautta on saatavissa 100/100 Megan huippunopeat yhteydet kaikille halukkaille. Kokeilun tavoitteena on tuottaa sisältöä valokuituverkkoon. Viitasaaren kaupunki kokeileminen, Osallistuminen ja vaikuttaminen Tavoitteena on yhteisöllisyyden rakentaminen ja pienyritystoiminnan kehittäminen kuituverkkoa hyödyntäen. Lisäksi tavoitteena on saada eri-ikäiset ihmiset keskenään kommunikoimaan ja seurustelemaan verkon yli toistensa kanssa. Kotihoidon tueksi edelleen kehitetään ja etsitään uusia teknisiä ratkaisuja. Verkossa tapahtuvalla toiminnalla on tavoitteena lisätä ikäihmisten kotona asumisen turvallisuuden tunnetta ja tehostaa kotihoidon palveluja. Yhtenä lisämausteena kehitystyölle on se, että palvelua käyttävät ihmiset voivat kommunikoida omien sukulaistensa kanssa vaikka toiselle puolelle maapalloa. Viitasaaren kaupunki on kahdeksan kunnan yhteisen ympäristölautakunnan isäntäkunta ja lautakunnan jäsenet ovat kaikista kahdeksasta kunnasta. Välimatkat ovat pitkiä ja nykyiset videoneuvotteluyhteydet kokouksissa eivät toimi. Lisäksi toimialalautakunnat ovat yhteiset naapurikunta Pihtiputaan kanssa, joten kokousten helpottamiseksi olisimme kiinnostuneita sähköisen päätöksenteon ja johtamisen kokeilemisesta. Viitasaaren kaupunki, seurakunta ja paikallislehti kehittävät yhdessä paikallista yhteisöllisyyttä. Kaipaisimme uusia menetelmiä kuntalaisten, yhdistysten ja muiden paikallisten sidosryhmien osallistamiseen sekä vuorovaikutukseen. Haluaisimme kokeilla yhteistä digitaalista alustaa Viitasaari -heimolle.
10 10(10) Ylöjärven kaupunki kehittäminen, Osallistuminen ja vaikuttaminen Kulunvalvonnan, tilavarausten ja maksamisen yhdistäminen, osallistumiskanavat noin yleisesti, sekä kokeiluverkostosta nousevat kehitysideat,
1(7) Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja ideat Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta. Seuraavan konseptin toistaminen kansallisesti:
1(7) Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja ideat 17.1.2017 Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta Espoon kaupunki (maakuntauudistuksen jälkeen), Osallistuminen ja vaikuttaminen, Seuraavan konseptin
Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta
1(8) Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja kokeiluiden aiheet 3.2.2017 Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta Enonkoski kokeileminen Tässä vaiheessa sähköinen kokouskäytäntö ja johtaminen, sekä arkistointi.
1(5) Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja ideat
1(5) Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja ideat 15.12.2016 Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta Espoon kaupunki vaikuttaminen, Uudet palveluinnovaatiot Seuraavan konseptin toistaminen kansallisesti:
Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta
1(9) Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja kokeiluiden aiheet 8.3.2017 Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta Enonkoski kokeileminen Tässä vaiheessa sähköinen kokouskäytäntö ja johtaminen, sekä arkistointi.
Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta
1(10) Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja kokeiluiden aiheet 14.6.2017 Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta Enonkoski kokeileminen Tässä vaiheessa sähköinen kokouskäytäntö ja johtaminen, sekä arkistointi.
Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja kokeiluiden aiheet Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta
Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja kokeiluiden aiheet 20.10.2017 Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta Riihimäki kuntapalveluissa Rakennusvalvonnan paperiarkiston digitointi. Alavuden kaupunki Enonkoski
Digikuntakokeilun väliarvio 8/2017 ja esitys kokeilun jatkamisesta saakka
5.9.2017 Kunta ja aluehallinto-osasto Digikuntakokeilun väliarvio 8/2017 ja esitys kokeilun jatkamisesta 31.3.2019 saakka 1 Digikuntakokeilun tausta ja tavoitteet Digikuntakokeilun tavoitteena on edistää
Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja kokeiluiden aiheet
Digikuntakokeilu kokeilijakunnat ja kokeiluiden aiheet 28.3.2017 Kunta Kokeilun aihe Lyhyt kuvaus kokeilusta Akaan kaupunki Osallistuminen ja vaikuttaminen Valtuustoaloite Akaassa pyytää saada valmistelussa
Digikuntakokeilu Kuntademokratiaverkosto Ylitarkastaja Suvi Savolainen
Digikuntakokeilu 15.3.2017 Kuntademokratiaverkosto Ylitarkastaja Suvi Savolainen Digikuntakokeilu ja hallitusohjelma Tulevaisuuden kunta Maakuntauudistus Muut kärkihankkeet Muutostuki Tuloksia, aihioita,
Ajankohtaista digikuntakokeilusta JUHTA Erityisasiantuntija Suvi Savolainen
Ajankohtaista digikuntakokeilusta 21.3.2018 JUHTA Erityisasiantuntija Suvi Savolainen Digitaalinenkunta.fi Verkkosivulla on kaksi työkalua, joilla halutaan tukea kuntien digikehitystä 1. Kunnan digitalisaatioasteen
Rohkeasti aikaansa edellä Jyväskylä. Digiagenda esitys. Syyskuu/2017
Rohkeasti aikaansa edellä Jyväskylä Digiagenda esitys Syyskuu/2017 18.9.2017 Mitä digitalisaatio ja digitalisointi on? Digitalisaatio on ennen kaikkea muutosjohtajuutta, jossa johdon osallistuminen ja
Digikokeilun sisältö ja rakenne Suvi Savolainen
Digikokeilun sisältö ja rakenne 23.9.2016 Suvi Savolainen Digikuntakokeilu ja hallitusohjelma Tulevaisuuden kunta Maakuntauudistus Muut kärkihankkeet MUUTOSTUKI Tuloksia, aihioita, syötteitä, kokemuksia,
Kuntakonsernin digitaalisen asiakaspalvelun kehittäminen Lempäälässä. Palvelumuotoilija Laura Humppi Digikuntakokeilun verkostotapaaminen 6.6.
Kuntakonsernin digitaalisen asiakaspalvelun kehittäminen Lempäälässä Palvelumuotoilija Laura Humppi Digikuntakokeilun verkostotapaaminen 6.6.2017 Sisältö Lempäälä, taustaa ja tarpeet asiakaspalvelun kehittämiselle
Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus
Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma Elinvoimalautakunta 22.8.2017 Kaupunginhallitus 11.9.2017 Uusi kuntalaki: kuntastrategia johtamisen välineenä Kunnassa on oltava kuntastrategia,
Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus
Kaupungin ydin- ja tukiprosessit Kaupunginhallitus 28.5.2018 Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 Prosessien työstäminen Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 2 Uuden Järvenpään prosessien
HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä
HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2021 Hyvinvoinnin johtoryhmä JOHDANTO Hyvinvointipalvelut tuottaa palveluja kaikille kuntalaisille. Palvelut pidetään houkuttelevina ja luotettavina. Palvelutoiminnan
Digikokeilun ajankohtaiskatsaus Digikuntakokeilun verkosto Suvi Savolainen
Digikokeilun ajankohtaiskatsaus 4.11.2016 Digikuntakokeilun verkosto Suvi Savolainen Ohjelma 10.00 Tervetuloa ja ajankohtaiskatsaus digikuntakokeilun etenemisestä 10.30 Valtakunnallisen digikuntakokeilun
Digikokeiluja käynnistämässä - kuntakokeiluista oppimassa Kuntamarkkinat Suvi Savolainen
Digikokeiluja käynnistämässä - kuntakokeiluista oppimassa 15.9.2016 Kuntamarkkinat Suvi Savolainen Digikuntakokeilu ja hallitusohjelma Tulevaisuuden kunta Maakuntauudistus Muut kärkihankkeet MUUTOSTUKI
Asukkaiden osallisuus, kuuleminen ja vapaa valinta. Tehtävän yhteenvetoa
Asukkaiden osallisuus, kuuleminen ja vapaa valinta Tehtävän yhteenvetoa Työryhmän tehtävät Asukaslähtöisyys Sote-integraatio Kustannustehokkuus 1. Suunnitelma asukkaiden osallistamisesta, kuulemisesta
MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin
Kaupunginhallitus 8.1.2018 Liite 1 7 MIKKELIN STRATEGIA 2018-2021 Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Strategisesta ajattelusta käytännön tekoihin Miten teemme yhteisestä visiosta totta? Arvokirjan
1. HYTE: 2. Matkailu: 3. Teollisuus 4. Kasvupalvelut:
Elinkeinostrategian valmisteluun ovat osallistuneet Keminmaan kunnan henkilöstön lisäksi luottamushenkilöt ja Keminmaan yrittäjiä. Elinkeinostrategiaan liittyen on järjestetty kaksi avointa työpajaa ja
Tampereen Digiohjelma
Tampereen Digiohjelma Kaupunki kehittyy kokeillen Ohjelmapäällikkö Mia Vaelma 1 16.11.2017 Mia Vaelma Smart Tampere -ohjelma EKOSYSTEEMI Tampereen seudun vetovoiman kehittäminen (ekosysteemit, sis. yritykset,
Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016
Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,
Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien ajankohtaisia digitalisaatio- ja tietojärjestelmäkehittämishankkeita koskeva johtajatapaaminen 22.3.
Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien ajankohtaisia digitalisaatio- ja tietojärjestelmäkehittämishankkeita koskeva johtajatapaaminen 22.3.2019 Juhani Heikka ICT-vastuuvalmistelija puh: 040 685 4041
MITÄ SEURAAVAKSI? Mikko Huovila
MITÄ SEURAAVAKSI? Mikko Huovila SOTE-uudistus (hallinnolliset rakenteet) Kärkihankkeet (tulevaisuuden toimintamallit) ICT (tavoitteiden mahdollistaja) TOIMINNAN TARPEISTA ICT-TOTEUTUKSIIN Strategia ja
VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA
VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2015-2020 Sivistystoimen palvelut Varhaiskasvatus: perhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito, päiväkoti, esiopetus Perusopetus: Vesannon yhtenäiskoulu, 1-9 lk Lukio: Vesannon
Terveempi Itä-Suomihanke. Ilomantsin malli
Terveempi Itä-Suomihanke Ilomantsin malli Vikkelä-hanke Terveempi Itä-Suomi- hankkeen (TERVIS) pohjalta toteutettava Ilomantsin malli, VIKKELÄ- hanke. Painottuu Ilomantsin kunnan alueella lapsiperheiden
Tampereen Digiohjelma Kaupunki kehittyy kokeillen
Tampereen Digiohjelma Kaupunki kehittyy kokeillen Ohjelmapäällikkö Mia Vaelma 1 Smart Tampere -ohjelma EKOSYSTEEMI Tampereen seudun vetovoiman kehittäminen (ekosysteemit, sis. yritykset, oppilaitokset,
KUNTASTRATEGIA
KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan
Digikuntakokeilu ja hallitusohjelma
Digikuntakokeilu 8.2.2017 Kokeiluilla yli esteiden Autetaan asiakkaita digitalisten palvelujen käyttäjiksi -seminaari Neuvotteleva virkamies Marjukka Saarijärvi Digikuntakokeilu ja hallitusohjelma Tulevaisuuden
Osallistaminen kunnissa. Osallisuustyöryhmä Laura Kelhä
Osallistaminen kunnissa Osallisuustyöryhmä 23.5.2019 Laura Kelhä Osallisuus lainsäädännössä Osallistuminen on oikeus, josta on säädetty muun muassa perustuslaissa (731/1999). Kuntalaissa (410/2015) säädetään
Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1
Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden
Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen
Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen ja vuorovaikutteiseen johtamiskulttuuriin Arja Heikkinen 29.09.2014 Hankkeen tavoitteet: Koko hankkeen tavoitteet: Asiakaslähtöisten toimintamallien ja prosessien
KOLERASTA DIGITALISAATIOON Mikko Rusama, Helsingin Kaupungin Digitalisaatiojohtaja Avoin Data
KOLERASTA DIGITALISAATIOON Mikko Rusama, Helsingin Kaupungin Digitalisaatiojohtaja 10.6.2019 Avoin Data Maria01 - Euroopan suurin startup-kampus Helsinki on ollut alusta vuodesta 1550 Yritykset (Tuottajat)
Osallistamisprosessien parantaminen hyödyntäminen suunnittelutyössä. 23. maaliskuuta Turku. Heidi Lusenius, VILI
Osallistamisprosessien parantaminen hyödyntäminen suunnittelutyössä 23. maaliskuuta 2017 Turku Heidi Lusenius, VILI Osallistamisen tasot ja tavoitteet Mikä on osallistamisen tavoite? Jakaa tietoa, saada
LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA
Teemme lasten, nuorten ja perheiden Hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Johtamisen päivä lapsiperhepalvelujen lähiesimiehille Espoo, 19.1.2018 Mitä me tavoittelemme? Lapsen, nuoren
Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori
Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Sisällys 1. Liikkuva koulu -ohjelman laajeneminen valtakunnalliseksi 2. Oppilaiden fyysinen aktiivisuus 3. Aktiivisempia
Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen
Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain
Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi
Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen
Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen
Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto
Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen
Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen KL-Shop Toinen linja 14, 00530 Helsinki puh. 09 771 2199 julkaisumyynti@kuntaliitto.fi 1 Tilasnumero 509465 Hinta 25.00 Tutkimus selvitti kuntalaisten
Osallisuusohjelma LUONNOS 3.0, KHALL NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX.
0 (8) Osallisuusohjelma TULEVAISUUDEN JANAKKALAN TEKEVÄT KUNTALAISET LUONNOS 3.0, 13.3.2019 KHALL 18.3.2019 83 NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA 25.3-24.4.2019 KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX.2019 XX Janakkalan
Seutuvaraamo-projektin tiivistelmä. Tampereen kaupunkiseudun digikokeilu
Seutuvaraamo-projektin tiivistelmä Tampereen kaupunkiseudun digikokeilu Projektin suunnittelun aloitus Kesällä 2017 toteutetussa sivistystoimialan ja hyvinvointipalvelujen digitalisaatioselvityksessä nousi
Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus
Osaamistavoitteet Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön muutokset. kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa
Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,
SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan
HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.
HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.2018 Tero Piippo HYVINVOINNIN SEURAAVA ERÄ - Ihanteet, visio ja
DIGIOULU. LapIT-päivät 20-21.8.2015, Rovaniemi JUHANI HEIKKA, OULUN KAUPUNKI
DIGIOULU LapIT-päivät 20-21.8.2015, Rovaniemi JUHANI HEIKKA, OULUN KAUPUNKI DIGIOULU 2020 Oulu on Euroopan älykkäimmin ja vastuullisimmin digitalisaation mahdollisuuksia toiminnassaan hyödyntävä elinvoimainen
Kauniaisten osallisuusohjelma
Kauniaisten osallisuusohjelma 2019-2022 Kuntademokratiaverkosto 13.3.2019 Camilla Söderström Miksi tehtiin? Kuntalain 22 :ssä kaupunginvaltuuston tehtäväksi on annettu pitää huolta monipuolisista ja vaikuttavista
Laadun kehittäminen Utajärven kunnassa. Hyvinvointivastaava Laatupäällikkö Hannele Karhu 10.3.2015
Laadun kehittäminen Utajärven kunnassa Hyvinvointivastaava Laatupäällikkö Hannele Karhu 10.3.2015 Perustietoja Utajärvestä Sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa, n. 58 km Oulusta itään Pinta-ala on
Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa
6. TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VASTUUTAHOT 1 Toimenpide-ehdotukset ovat syntyneet jyväskyläläisille lapsille ja nuorille tehtyjen alkukartoitusten, Jyväskylän kaupungin palvelualueille tehtyjen kyselyjen
Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto
Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto Kuopio 1.11.2017 Learning Cafe RYHMÄ 1 Miten toteutetaan ja johdetaan Pohjois-Savon vetovoiman lisäämistä niin, että edistetään osaavan työvoiman saatavuutta?
Digitaalinen Helsinki -ohjelman loppuyhteenveto tiivistelmä
Digitaalinen Helsinki -ohjelman loppuyhteenveto tiivistelmä Ohjelmapäällikkö Ville Meloni Helsingin kaupunki 23.3.2018 Sisältö Digitaalinen Helsinki -ohjelma 1. Yhteenveto 2. Esimerkkejä tehdystä työstä
Inno-Vointi. Miten onnistua julkisen sektorin uudistamisessa? OPUS-hankkeen kick-off. Inno-Vointi
Miten onnistua julkisen sektorin uudistamisessa? OPUS-hankkeen kick-off 1 Johtamisella innovaatioita ja hyvinvointi julkiselle sektorille () 2010-2013 Olennaista on kyky tehdä innovaatioita, uudistamista
Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen
Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen KL-Shop Toinen linja 14, 00530 Helsinki puh. 09 771 2199 julkaisumyynti@kuntaliitto.fi 1 Tilausnumero 509465 Hinta 25.00 Tutkimus selvitti kuntalaisten
Digitalisaation kartoitus ja tiekartan suunnittelu. Palvelu innovaatioseteliin Steamlane Oy
Digitalisaation kartoitus ja tiekartan suunnittelu Palvelu innovaatioseteliin Ari Karppinen ari.t.karppinen@steamlane.com Steamlane Oy 050 5410775 Digitalisaation kartoitus ja tiekartan suunnittelu Kartoitamme
Osaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet.
OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) Opintojakso Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi
Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen
Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto
Aktiivinen ja hyvinvoiva ikäihminen
Aktiivinen ja hyvinvoiva ikäihminen 16.9.2013 31.3.2015 Projektipäällikkö Jari Latvalahti, EETU ry Sitran Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue 6 suuren valtakunnallisen eläkeläisjärjestön
Miten saat menetelmätukea kokeiluusi? Projektikoordinaattori, Maria #digikuntakokeilu
Miten saat menetelmätukea kokeiluusi? Projektikoordinaattori, Maria Vuorensola @VuorensolaM #digikuntakokeilu Konsultti kunnan kokeilun tueksi MITÄ? Puitesopimus Digikuntakokeilun menetelmäosaamisesta
Strategian viimeistelyn askeleet
Strategian viimeistelyn askeleet Valtuustoseminaari 2.11.2017 Uuden strategian luonnos esiteltiin valtuustoseminaarissa 2.11. ja strategialuonnosta työstettiin seminaarissa osallistujien kesken. Valtuustoseminaarin
Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja yritysten tukemisessa. Mikko Komulainen
Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja yritysten tukemisessa Mikko Komulainen Työnjako kunta-maakunta-valtio maanantaina 12. kesäkuu 2017 2 Osallisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden
Tervetuloa Innokylään
Tervetuloa Innokylään Soteuttamo: Ihminen edellä asiakaslähtöinen palvelujen kehittäminen Merja Lyytikäinen ja Hanne Savolainen 21.3.2018 1 Innokylä lyhyesti Innokylä on kaikille avoin innovaatioyhteisö,
6Aika: EAKR-haun sisällöt. Viestintäsuunnitelma. Infotilaisuus Turku Oulu Tampere Espoo
6Aika: EAKR-haun sisällöt Viestintäsuunnitelma Infotilaisuus 24.8.2016 Turku 30.8.16 Oulu 31.8.16 Tampere 8.9.16 Espoo 9.9.16 Ohjelma Avaus ja päivän ohjelma 12.05 6Aika-hankehaun sisältö 6Aika-kaupunkikoordinaattorin
Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET. Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op)
OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön
Ikäteknologiakeskus - ikäihmisen hyvän arjen tukena
Ikäteknologiakeskus - ikäihmisen hyvän arjen tukena Sanna Kaijanen 1.12.2016 www.valli.fi Vallin Ikäteknologiakeskus Ikäteknologiakeskus on 2015 perustettu asiantuntijakeskus. Vaikutamme siihen, että iäkkäiden
Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke
Palvelut asiakaslähtöisiksi Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke Sinikka Sihvo Sinikka Sihvo, kehittämispäällikkö, THL 29.9.2017 Sinikka Sihvo 1 Asiakkaiden ja asukkaiden
KASVUPALVELUN KANSALLISEN JA MAAKUNNALLISEN VALMISTELUN YHTEISSEMINAARI
KASVUPALVELUN KANSALLISEN JA MAAKUNNALLISEN VALMISTELUN YHTEISSEMINAARI 8.2.2017 Kansalliset digitaaliset toimintamallit Neuvotteleva virkamies Päivi Tommila, TEM Kansalliset digitaaliset toimintamallit
Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi
Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi 1 HYRIA KOULUTUS 4.9.2014 Hyrian tarjoamat koulutukset & palvelut Yrittäjän ammattitutkinto
Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen
Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! 14.9.2016 Sini Sallinen 1 Meidän kunta = Hyvinvoinnin johtaminen = Yhteinen väestö Ł Sote on poistunut työnjohdosta, mutta ei kunnan alueelta! Ł Organisaatiolähtöisestä
KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA
KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA TEHTÄVÄ MITÄ IDEOITA, TOIMINTAMALLEJA MAAKUNNASSA VOIDAAN TOTEUTTAA/HYÖDYNTÄÄ? KIRJOITA 1 IDEA/AJATUS/PAPERI IDEAN EI TARVITSE
KUNTAPALVELUIDEN SÄHKÖISTÄMINEN
KUNTAPALVELUIDEN SÄHKÖISTÄMINEN digiagenda IIN KUNTA HALLINTOPALVELUT & MICROPOLIS OY Kunnanhallitus 27.6.2016 1 DIGITALISOITUVA SUOMI - LAKI SÄHKÖISEN ASIOINNIN TUKIPALVELUISTA Palvelujen digitalisoinnilla
A B C. Avoimen hallinnon ja LOGO
Kokei le!?! A B C Avoimen hallinnon ja vuoropuhelun edistäjä LOGO Otakantaa.fi on oikeusministeriön kehittämä avoimen valmistelun vuorovaikutuskanava. Ota käyttöön päätöksenteon valmistelun ja johtamisen
Espoon Avoimen osallisuuden malli
Espoon Avoimen osallisuuden malli Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä.
Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen
Hallitusohjelman toimeenpano Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide 1: Luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat digitalisoinnin periaatteet 23.10.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon
Uusilla konsepteilla oikeanlaisia palveluita Helsinkiin
Uusilla konsepteilla oikeanlaisia palveluita Helsinkiin Heli Rantanen, projektipäällikkö heli.k.rantanen@hel.fi 6Aika Avoin asiakkuus ja osallisuus Helsingin kaupunki HELSINKI 310 ASIAKASPALVELUMALLI KÄYTTÄJÄ-
Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja
Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen Ohjelma Avaussanat Ville Nieminen, projektipäällikkö Kuntaliitto Hyvinvoinnin seuraava erä Paula Laine,
STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle
STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.
Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)
Muistio 3.5.2016 1 (5) Liite 1 Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) 1 Tausta ja tavoite Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmaan on kirjattu
Pertunmaan kunnan strategia
Pertunmaan kunnan strategia 2019 2023 2019 PERTUNMAAN KUNTASTRATEGIA 2019 2023 KUNNAN VISIO 2023 Koko perheen Pertunmaa - yhteisöllinen ja yritysystävällinen PISTE! KEHITYKSEN POLKU Lapset ja nuoret Hyvinvointi
ERITYISAVUSTUS KOULUTUKSELLISTA TASA-ARVOA EDISTÄVIIN TOIMENPITEISIIN
Liitteessä mainitut PÄÄTÖS 17.12.2014 Dnro 842/520/2014 ERITYISAVUSTUS KOULUTUKSELLISTA TASA-ARVOA EDISTÄVIIN TOIMENPITEISIIN Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt myöntää valtion erityisavustusta
YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA
YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA - ikääntyvien hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hattulassa ja Janakkalassa Minna Heikkilä, Kanta-Hämeen POLKKA -hanke 2009 2011 Oppaan kirjoittaja: Kuvittaja: Tekstintoimittaja:
Digitaalisen agendan palveluverkolliset toimenpiteet LIITE L24
Digitaalisen agendan palveluverkolliset toimenpiteet LIITE L24 Digitaalisen agendan päämäärä: Oulu on (vuonna 2020 Euroopan) älykkäimmin ja vastuullisimmin digitalisaation mahdollisuuksia toiminnassaan
Valmistaudu maakuntauudistukseen: digitaalinen toimintaprosessi ja valinnanvapausmalli
Valmistaudu maakuntauudistukseen: digitaalinen toimintaprosessi ja valinnanvapausmalli Kuntamarkkinat 13.9.2017 Copyright Kuntien Tiera Oy 0 Mistä on kyse? Kuntatoimijoiden omistama järjestelmä Sisältää
Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017
Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä
Itä-Suomen alueverkosto , Savonlinna
Itä-Suomen alueverkosto 9.5.2017, Savonlinna Alueverkostot Osa toimii useamman maakunnan alueella. Yhteystietolistalla 750 henkilöä. Osallistujat sote-alan järjestöammattilaisia (ammattilaisuus ei kuitenkaan
Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa
Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen
Digikaavoituksen arkea kunnissa
Digikaavoituksen arkea kunnissa Tulevaisuuden digikaavoitus, 10.10.2017 Anne Jarva Digikaavoituksen arkea kunnissa Kuntien digihaasteet Mitä on digikaavoitus? Esimerkkejä kunnista Miten eteenpäin? 2 Lähtöasetelma:
Tampereen kaupungin ja yhdistysten välinen yhteistyö
Tampereen kaupungin ja yhdistysten välinen yhteistyö Yhteenveto työpajoista elokuussa 2013 Kaupunkistrategia Yhdessä tekeminen: Palvelujen käyttäjien, palvelutuottajien ja muiden sidosryhmien mahdollisuuksia
Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma
Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Kainuun maakuntatilaisuus 19.4.2016 Jarkko Majava, va kehityspäällikkö Aineisto: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet 4.4.2016 Luonnos Kuntaliiton strategisista
Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari Riikka Pellikka
Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari 9.3.2017 Riikka Pellikka Uudistamme julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi toimintatapoja uudistamalla.
Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Alatunnisteen tietoalue
Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan 27.11.2017 Alatunnisteen tietoalue Tulevaisuuden kunta kunnan näkökulmasta 84 % Tulevaisuuden kunnan rooli 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on luoda edellytykset
Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu
Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus
Konkreettiset toimet Vastuut Aikataulu
JANE TYÖSKENTELY Konkreettiset toimet Vastuut Aikataulu Järjestöasiain neuvottelukunta TVK + JANE: JANEn kokoukset Tutustumisvierailut kokousten yhteydessä Kokouksissa yhteistä työskentelyä JANEn työvaliokunta
Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström
Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Elinkeinoministeri Olli Rehn Uudistuksen tuettava kasvua Tavoitteenamme on suunnata
ATOMI-hankkeen tiekartta
ATOMI-hankkeen tiekartta Asiakkuudet, palvelukanavat ja palvelumuotoilu Palvelujen ja toiminnan digitalisointi Tieto johtamisen ja kehittämisen tueksi Uudistetaan aluehallinnon toimintatapoja Linjaukset
Digikuntakokeilu kehittämisohjelma. Juhta LUONNOS
Digikuntakokeilu kehittämisohjelma Juhta 10.5.2016 Digikuntakokeilun tausta hallitusohjelmassa Kuntien, maakuntien ja koko julkisen sektorin kustannusten karsinta - reformi Toimenpidenohjelma 2/2016 Teema
Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus
Osaamistavoitteet Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön muutokset. kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa