Suomalaisen yhteiskunnan suuri murros
|
|
- Akseli Lehtonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LIITE Lausunto eduskunnan hallintovaliokunnalle HE 268/2014vp kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Kansalaistoiminnan verkosto Ritva Pihlaja, tutkija, erityisasiantuntija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaistoiminta sähköposti puhelin Suomalaisen yhteiskunnan suuri murros Tulevaisuuden kunta on kumppanuuskunta Suomalaisen yhteiskunnan kehitys antaa painavat perusteet väittää, että 1. yhteiskuntamme demokratiaperusta on rapautumassa nopeasti, ja osin se on jo pahasti rapautunut, 2. demokratia hahmotetaan Suomessa aivan liian kapeasti, kun otetaan huomioon yhteiskunnan muutosvauhti, muutosten syyt, muutosten mittakaava ja tulevaisuuden haasteet, ja 3. parhaillaan käytävä keskustelu tulevaisuuden kunnasta saisi ryhtiä, jos kuntien rooli paikallisella tasolla hahmotettaisiin rohkeasti uusiksi. Erilaiset kumppanuudet ovat jatkossa niin kuntien, paikallisyhteisöjen, järjestöjen, yritysten kuin kansalaistenkin hyvinvoinnin välttämätön elinehto. Sote-uudistuksen myötä on kysytty, mikä ja millainen on tulevaisuuden kunta. Tämän artikkelin tärkein viesti on, että tulevaisuuden kunnan on oltava kumppanuuskunta. Suomessa on tapahtumassa valtavan isoja muutoksia julkisissa rakenteissa. Päättymässä olevan vaalikauden alkuvaiheen suurimpia puheenaiheita oli kuntauudistus, kuntarakenne ja kuntaliitokset. Kesällä 2014 tehdyn sote-päätöksen myötä julkisten rakenteiden uudistamisessa otettiin huomattavasti aiempaa suurempi askel. Taustalla on huoltosuhteen heikentyminen. Suomen julkinen talous ei kestä, julkiset menot ja tulot eivät ole tasapainossa. Kun näiden kolmen vasemmanpuoleisen kartan taustakuvaksi lisätään vielä oikeanpuoleinen iso kartta, joka kertoo siitä, että Suomi on Euroopan maaseutumaisimpia maita, on selvää, että vaikeuskerrointa riittää. Julkinen sektori, valtio ja kunnat eivät selviä näistä haasteista omin voimin ja toimin. Elinvoiman, palvelujen ja demokratian vahvistamiseen tarvitaan julkisen sektorin ja yritysten lisäksi myös kansalaisten ja järjestöjen panos. Tämä edellyttää nykyisten linjausten ja toimintatapojen uudelleenreivausta niin valtakunnan tason politiikassa kuin paikallisella tasolla kunnissa, jotta A. tämä ymmärrettäisiin ja B. käytännön työ tällaisten paikallisten kumppanuuksien rakentamiseksi voisi käynnistyä.
2 Rajulle väitteelle painavia perusteluja Näiden uudistusten myötä on selvää, että suomalaisen yhteiskunnan demokratiaperusta muuttuu radikaalisti ja uhkaa murentua, ellei jotain tehdä. Itse asiassa demokratiaperusta on murentunut jo pidemmän ajan kuluessa. Perustelen tätä väitettäni seuraavassa ja otan esille asioita, joista poliittisten päätöksentekijöiden pitäisi puhua paljon nykyistä enemmän niin maan hallituksessa, eduskunnassa kuin paikallisella tasolla kunnissa. Näihin epäkohtiin on etsittävä ratkaisuja, jos halutaan rakentaa kestäviä paikallisyhteisöjä tai ylipäätään tehdä kestäviä yhteiskunnallisia uudistuksia. 1. Kuntavaaleissa äänestäminen kiinnostaa suomalaisia kovin vähän. Äänestysprosentti oli viime kuntavaaleissa yli 10 prosenttiyksikköä matalampi kuin eduskuntavaaleissa. Pohjoismaisittain olemme peränpitäjiä. Äänestysaktiivisuus myös polarisoituu voimakkaasti. Se, että yli neljä kymmenestä äänioikeutetusta jättää äänestämättä, jättää ison loven jokaisen kunnanvaltuutetun mandaattiin. On perusteltua kysyä, kuinka edustuksellista edustuksellinen demokratia enää on esimerkiksi Vantaalla, missä äänestysprosentti oli syksyn 2012 kuntavaaleissa Pienemmissä kunnissa ja maaseutukunnissa tilanne on ollut tähän asti suurempia kuntia parempi. Kunnan asukasluvun ja äänestysaktiivisuuden välillä on selvä yhteys, kuten oheinen kuvio kertoo. Mutta kuntaliitokset vaikuttavat huolestuttavalla tavalla äänestysaktiivisuuteen. Se on tippunut kuntaliitoskunnissa selvästi nopeammin kuin niissä kunnissa, joissa liitoksia ei ole tehty. 3. Edelleen tylyä demokratiamatematiikkaa: Kuntaliitokset vähentävät luottamushenkilöiden määrää. Kuvaava esimerkki uudesta Oulun kaupungista, joka syntyi, kun Oulun kaupunki ja neljä ympäröivää kuntaa liittyivät yhteen vuoden 2013 alussa: uudessa Oulun kaupungissa on 134 valtuutettua vähemmän kuin näissä viidessä kunnassa oli valtuutettuja aiemmin yhteensä. Jos mukaan lasketaan kaikki luottamushenkilöpaikat, vähennys on vielä dramaattisempi: aiemmista 550 luottamushenkilöpaikasta on jäljellä enää 230. Sote-uudistuksen myötä mittakaava repeää tässäkin. Todellinen päätöksenteko on sote-alueilla väistämättä harvainvaltaa. 4. Luottamushenkilöiden määrän väheneminen sekä organisaatioiden ja alueiden kasvu tarkoittaa sitä, että yksittäisen luottamushenkilön työ on monella tavalla entistä vaativampaa. Tämä rajaa jo lähtöviivalla sitä, kenellä meistä on mahdollisuus tai edes halua asettua ehdolle ja toimia kunnallisena luottamushenkilönä. Ehdokkaiden rekrytoiminen on vaikeaa jo nyt, saati tulevaisuudessa, kun
3 alueet ja asiakokonaisuudet ovat entistä suurempia ja ongelmat entistä ilkeämpiä. Edustuksellinen demokratia muuttuu ja kapenee pelottavalla tavalla myös tätä kautta. 5. Seitsemässä kunnassa kymmenestä kuntalaiset kokevat ennemmin epäluottamusta kuin luottamusta kuntansa päätöksentekoa kohtaan. Mistä on kysymys, kun puhutaan luottamuksesta? Tai näin laajasta epäluottamuksesta? Tämä on Kuntaliiton ja usean yliopiston toteuttaman Arttu-tutkimuksen tuloksia muutaman vuoden takaa. 6. Kuntaliitokset kasvattavat kuntien sisäisiä alueellisia eroja. Jälleen esimerkki Oulusta: uuden Oulun kaupungin pinta-alasta 81% on maaseutua, ja lähes puolet harvaan asuttua maaseutua. Kun tällä pinta-alalla, joka on yli 80%, asuu 4,5% väestöstä, tarkoittaa tämä luonnollisesti kasvavia paineita tasapainoilla ja löytää ratkaisuja esimerkiksi sen suhteen, mihin palvelut sijoittuvat ja miten palvelut tuotetaan. Kysymys on siitä, millaisia paikallisia ratkaisuja palvelujen tuottamiseen onnistutaan kehittämään, ja millaisella yhteistyöllä tämä tapahtuu julkisen vallan ja paikallisten toimijoiden - erilaisten yritysten ja järjestöjen kesken. Kysymys on myös siitä, miten näiden erilaisten alueiden olosuhteiden asiantuntemus saadaan välittymään osaksi kunnallista valmistelua ja päätöksentekoa ja miten tässä hyödynnetään kuntalaisten osaamista ja osallistumista. Nämä ovat todella suuria haasteita entistä isompiin yksiköihin koottaville julkisen hallinnon organisaatioille ja demokratialle. Jos jo suurkuntien sisäiset alueelliset erot ovat suuria, sote-uudistuksen myötä synnytettävillä järjestämisalueilla ja tuottamisalueilla erot vasta suuria ovatkin! Minkälaisia rakenteita ja toimintatapoja osataan niissä rakentaa ottamaan huomioon isot alueelliset erot? Ja miten asenteet taipuvat siihen, että tarvitaan erilaista lähestymistapaa, erilaisia toimintatapoja, erilaisia mittareita kaupunkiseuduille ja harvaan asutuille alueille? Suomen ympäristökeskuksen, Oulun yliopiston, MMM:n ja TEM:n yhteistyönä kehitetty aluetypologia on monesti erittäin käyttökelpoinen väline alueellisten erojen hahmottamiseen. Karttasovellus on kaikkien kiinnostuneiden vapaasti käytettävissä. Ja vielä seitsemäs perustelu väitteelle, että suomalaisen yhteiskunnan demokratiaperusta on rapautumassa ja samalla perustelu toiselle väitteelleni, että demokratia hahmotetaan Suomessa aivan liian kapeasti suhteessa yhteiskunnan muutosvauhtiin: 7. Demokratia hahmotetaan usein valtakysymyksenä ja edustuksellisen demokratian kautta. Tämä näkökulma ei tulevaisuudessa enää pelkästään riitä. Huoltosuhde vinoutuu Suomessa nopeasti, nopeammin kuin yhdessäkään muussa Euroopan maassa. Samalla kun palvelujen tarve kasvaa, julkisen sektorin resurssit vastata yksin tähän kasvavaan kysyntään vähenevät. Nämä asiat ovat poliittisten päätöksentekijöiden sylissä konkreettisesti jo nyt, ja media on täynnä näitä uutisia.
4 On hämmentävää, miten vähän näiden uutisten rinnalla edelleenkään puhutaan siitä, mikä on kansalaisten, lähiyhteisöjen, järjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden rooli ja vastuu tulevaisuudessa. Kuntien tehtäviä yritetään parhaillaan karsia ja niitä joudutaan tiukan julkisen talouden puristuksessa karsimaan tulevina vuosina entistä rajummin. Kuka näistä tehtävistä jatkossa huolehtii? On paljon tehtäviä, joita ei voida ajatella markkinoiden ja yritysten hoidettavaksi. Nykyiset toimijarakenteet ja toimintatavat eivät välttämättä toimi vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Mikä tässä tulevaisuusikkunassa on yksittäisen kansalaisen paikka osallistujana, vaikuttajana ja toimijana? Nämä ovat poliitikoille vaikeita kysymyksiä, joista olisi kuitenkin välttämätöntä puhua, myös meillä Suomessa. Kumppanuusajattelua mustavalkoisen ja kapean demokratiakäsityksen tilalle Jokainen edellä esitetyistä seitsemästä perustelusta lienee kiistatonta faktaa. Jos näin on, ja kaikki tämä tiedetään, mikä mättää ja missä mättää? Suomalainen demokratiakäsitys ja -käytännöt eivät selvästikään vastaa kansalaisten muuttuneeseen arkeen eivätkä yhteiskunnan muuttumiseen meidän ympärillämme. Jotain pitäisi tehdä, jotain perustavanlaatuista, joka mullistaa nykyiset ajatusmallit ja toimintatavat. Laadin vuonna 2012 valtiovarainministeriön ja oikeusministeriön tilauksesta selvityksen lähidemokratiasta, yhdessä tutkija Siv Sandbergin kanssa. Olen selvitysraportin ilmestymisen jälkeen kiertänyt paljon puhumassa lähidemokratiasta eri puolilla Suomea, ja miettinyt, miksi lähidemokratia on niin vaikea aihe hahmotettavaksi. Lähidemokratiasta puhutaan paljon ja sitä pidetään tärkeänä, mutta pallo karkaa kerta toisensa jälkeen, mitä sillä oikeasti tarkoitetaan. Kantapään kautta olen oppinut, että demokratia, kuntademokratia ja lähidemokratia hahmotetaan edelleen usein vanhan paradigman kautta. Vanha paradigma näkee, että demokratiassa on kysymys vallasta. Nähdään, että uudenlaiset kansalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen tavat vain lisäävät kuntien työtä ja kustannuksia. Kun tähänkin asti on pärjätty tällä tavoin, miksi pitäisi kehittää jotain uutta? Demokratiasta käytävässä keskustelussa ei päästä eteenpäin, ellei näkökulma tästä muutu. Demokratian uusi paradigma näkee asukkaiden osallistumisen ja vaikuttamisen huomattavasti tätä laajempana kysymyksenä, konkreettisena toimintana, tekemisenä oman asuinympäristön, palvelujen ja paremman elinympäristön puolesta. Eli kansalaista ei nähdä vain äänestäjänä, asiakkaana tai veronmaksajana, vaan myös ja ennen kaikkea aktiivisena ja oma-aloitteisena toimijana, tekijänä ja kumppanina. Vaikka nämä, demokratian vanha ja uusi paradigma, ovatkin melko kärjistettyjä ja mustavalkoisia kuvauksia, ne avaavat nykyistä tilannetta ja ihmisten suhtautumista varsin hyvin.
5 Tulevaisuuden kunta on kumppanuuskunta Käsitys kunnasta, siitä mikä kunta on, on ollut hukassa sen jälkeen, kun eduskuntapuolueet tekivät yhteisen päätöksen sote-uudistuksesta. Kunta on paitsi viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden muodostama, palvelujen järjestämisestä vastuussa oleva julkishallinnon organisaatio, se on myös paikallisyhteisö. Kunta on paikallisyhteisö, jossa toimijoita kuntaorganisaation ohella ovat kaikki kunnan alueella toimivat yritykset, järjestöt, oppilaitokset, seurakunnat sekä tavalliset rivikuntalaiset yksilöinä ja erilaisina vapaamuotoisina ryhminä. Näen tulevaisuuden kuntademokratian erilaisina kuntayhteisön toimijoiden kumppanuuksina. Kumppanuus voi olla keskustelevaa, esimerkiksi alueellisia toimielimiä, kyläparlamentteja, aluetoimikuntia, Alue-Alvareita Tampereella, alueellisia yhteistyöryhmiä Oulussa, kaupunginosayhdistysten ja kyläyhdistysten tapaamisia kunnan viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden kanssa, pormestarin asukasiltoja, kansalais- ja alueraateja. Kumppanuus voi olla yhteistä suunnittelua ja kehittämistä, esimerkiksi palvelumuotoilua ja kunnan ja järjestöjen yhteistyön ja työnjaon konkreettista suunnittelua ja siitä sopimista, kuten Maskussa, Liedossa, Sauvossa, Vehmaalla, Hämeenlinnan Hauholla, Janakkalassa ja Jokioisilla on jo tehty. Kumppanuus voi olla palvelujen tuottamista ja pidemmälle vietynä budjettikumppanuutta, kuten Rovaniemen aluelautakunnissa. Budjettikumppanuus voi olla myös osallistuvaa budjetointia. Tällaisessa toiminnassa, erilaisten kumppanuuksien rakentamisessa ja varsinkin niiden hyödyntämisessä ollaan Suomessa vielä lapsenkengissä. Erilaisia hankkeita on kyllä paljon, ja aiheesta puhutaan paljon, mutta kehittämisponnistukset ovat valitettavan usein irrallisia kokeiluja, jotka juurtuvat huonosti osaksi kuntien perustoimintaa ja kuntien perusfilosofiaa. Siksi olisi välttämätöntä ottaa tämä kumppanuusnäkökulma lähtökohdaksi ja perustaksi, kun käydään keskustelua siitä, mikä kunta on. Tulevaisuuden kunnan on oltava kumppanuuskunta. Elintärkeä kumppanuus nousee esille myös sote-uudistuksessa. Valmistelussa olevassa sote-lakiluonnoksessa linjataan sitä, että vaikka vastuu sote-palvelujen järjestämisestä siirtyykin kunnilta viidelle suurelle sote-alueelle ja tuottamisvastuu 19 kuntayhtymälle tai vastuukunnalle, vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä kuuluu jatkossakin kunnille. Mitä tämä käytännössä tarkoittaisi? Millä resursseilla kunnat tätä työtä tekisivät? Monissa kunnissa on tilanne, että kehittämisresurssit on niistetty minimiin. Näin on varsinkin pienemmissä kunnissa. Kunnat tarvitsevat kehittämistyöhön ja uudenlaisten toimintatapojen kehittämiseen kumppaneita.
6 Terveyttä ja hyvinvointia edistävä työ on juuri sitä, mitä järjestöissä tehdään: kulttuuria, liikuntaa, urheilua, nuorisotoimintaa, harrastus- ja virkistystoimintaa, sote-järjestöjen toimintaa sekä yhteisöllisyyttä, vertaistukea ja sosiaalista pääomaa vahvistavaa monimuotoista toimintaa. Tämä tarkoittaa edelleen auki purettuna sitä, että niissä tehtävissä, jotka näyttävät sote-uudistuksen myötä olevan jäämässä kunnille, kuntien on välttämätöntä tehdä työtä entistä läheisempinä kumppaneina kansalais- ja järjestötoimijoiden kanssa. Briitta Koskiaho, sosiaalipolitiikan emeritaprofessori Tampereen yliopistosta on käyttänyt näistä samoista kysymyksistä painavan puheenvuoron aiemmin tänä syksynä julkaistussa kirjassaan Kumppanuuden sosiaalipolitiikkaa etsimässä. Koskiaho tarkastelee Britannian viime vuosien politiikkaa ja peilaa kehitystä kriittisesti ja perusteellisesti Suomen tilanteeseen. Koskiaho puhuu vahvasti kumppanuudesta, joka on paljon enemmän kuin yhteistyö ja enemmän kuin verkostomainen toiminta, josta kuntatutkijat ovat viime vuosina puhuneet. Koskiaho puhuu myös siitä, että kumppanuus perustuu tasaveroisiin suhteisiin, ei alisteiseen asemaan. Käytännössähän kumppanuus edellyttää myös kieltenopiskelua: kuntien edustajat, olivatpa he sitten sektoriammattilaisia tai luottamushenkilöitä, puhuvat usein eri kieltä ja tulevat samojen kysymysten äärelle eri reittiä ja eri painotuksin kuin kansalais- ja järjestötoimijat. Kumppanuudessa onkin mitä suurimmassa määrin kysymys uudenlaisen tasaveroisen yhteistyön ja kuuntelemisen vaikean taidon opettelemisesta. Tämä koettelee asenteita, todellista tahtotilaa ja kykyä priorisoida, sillä työ on käytännössä usein työlästä ja vaikeaa. Yksinkertaisimmillaan tällaiset kumppanuudet lähtevät rakentumaan paikallisella tasolla yhteisissä kumppanuuspöydissä, joissa sovitaan, kuka tekee mitäkin. Kunnan rooli kokoavana voimana on tässä työssä tulevaisuudessakin keskeisen tärkeä. Ymmärrän hyvin, että peräänkuulutan isoa muutosta, kun vaadin tällaista kumppanuusajattelua kuntien koko tulevan toiminnan perustaksi ja peruslähtökohdaksi. Tällainen muutos edellyttää isoja muutoksia asenteissa ja ajattelutavoissa, aivan uudenlaista toimintakulttuuria, johtamiskäytäntöjä ja kokonaan uudenlaista tulokulmaa siihen, mikä kunta on ja mikä kuntayhteisö on. On kuitenkin älyllistä laiskuutta ja epärehellisyyttä ajatella, että demokratian puolella selvittäisiin pienin kosmeettisin muutoksin, jos yhteiskunnan rakenteet muuttuvat niin paljon kuin ne nyt näyttäisivät olevan muuttumassa.
Suomalaisen yhteiskunnan suuri murros
Artikkeli Ritva Pihlaja Suomalaisen yhteiskunnan suuri murros Tulevaisuuden kunta on kumppanuuskunta Suomalaisen yhteiskunnan kehitys antaa painavat perusteet väittää, että 1. yhteiskuntamme demokratiaperusta
Lähidemokratian vahvistaminen
Lähidemokratian vahvistaminen Kuntaliitosverkoston seminaari Kuntatalo 4.6.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on? enemmän kysymyksiä kuin vastauksia,
demokratia Kuinka rakennetaan kestäviä paikallisyhteisöjä? Palvelut, elinvoima ja Vihti 24.11.2014
Kuinka rakennetaan kestäviä paikallisyhteisöjä? Palvelut, elinvoima ja demokratia Vihti 24.11.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Onnittelut tähän mennessä tehdystä
Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros
Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros Hyvinvointia ja kumppanuutta kulttuurista Härmän Kuntokeskus, Ylihärmä 26.3.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi
Osallistavaa kuntaa rakentamassa
Osallistavaa kuntaa rakentamassa - esimerkkejä maailmalta ja Suomesta Suonenjoki 12.5.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Isoja muutoksia julkisissa rakenteissa Kartat:
Suomalaisen yhteiskunnan
Suomalaisen yhteiskunnan iso muutos muuttuvatko kunta ja kuntalainen? Kyläparlamentti Ilomantsi 31.3.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Kuulostaa hyvältä! Ilomantsi
Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt
Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt Allergia- ja astmaliiton järjestöpäivät 6.9.2014 Ritva Pihlaja, tutkija, erityisasiantuntija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä/kansalaistoiminta
YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen
YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen Kylätoiminnan neuvottelupäivät Tampere 16.11.2015 Tauno Linkoranta YTR:n verkostot Tukevat maaseutupoliittisen kokonaisohjelman 2014-2020
Miten kuuluu ihmisen ääni yhteiskunnan muutoksessa?
Miten kuuluu ihmisen ääni yhteiskunnan muutoksessa? Keski Suomen järjestöjen maakuntafoorumi Jyväskylä 26.10.2015 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija Elämme isojen ja hämmentävien muutosten aikaa 1 Monet
Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.
Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.2013 Kuntademokratian kehittämiselle on jo nyt hyvää pohjaa lainsäädännössä
Osallistavaa kuntaa rakentamassa - esimerkkejä maailmalta ja Suomesta
Osallistavaa kuntaa rakentamassa - esimerkkejä maailmalta ja Suomesta Suonenjoki 12.5.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Isoja muutoksia julkisissa rakenteissa Kartat:
Kohti kumppanuusyhteiskuntaa
Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kyläpäällikkökoulutus 27.10. Somero Tauno Linkoranta erityisasiantuntija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaistoiminta Isoja muutoksia julkisissa rakenteissa Kartat:
Sivu 1 / 5. RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 4.11.2015. 1. Johdanto
Sivu 1 / 5 RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 4.11.2015 1. Johdanto Raahen kaupungilla on pitkät perinteet yhteistyöstä ja kylien tukemisesta. Vuonna 1989 Raahen kaupunki osallistui kolmivuotiseen, valtakunnalliseen
Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa
Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Paikalliskehittämisen superpäivät Porissa 18-19.1.2013 Siv Sandberg, Åbo Akademi Siv.sandberg@abo.fi Siv Sandberg Åbo Akademi 2013
Lähidemokratia miksi ja minkälaista?
Lähidemokratia miksi ja minkälaista? Lohja 3.9.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi? Lähidemokratiasta on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, myös tässä alustuksessa?
Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa?
Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa? Valtuustoseminaari 23.3.2015 ----------------------------------- Kari Hakari johtaja, HT Tampereen kaupunki, tilaajaryhmä
KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ
KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ PED-kumppanuusverkoston aloitusseminaari Kuntaliitto 10.3.2016 Projektisuunnittelija Marja Tiittanen Osuuskunta Viesimo Joensuun kaupungin kasvu kuntaliitosten
Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä)
Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä) MTK-Pohjois-Savo ry Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi 2.12.2013 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä,
Lähidemokratia miksi ja millaista?
Lähidemokratia miksi ja millaista? Vieremä 17.9.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, myös tässä alustuksessa??
Miksi järjestöjen tulevaisuuden roolista pitää puhua?
Miksi järjestöjen tulevaisuuden roolista pitää puhua? Tulevaisuusseminaari Oulu 16.5.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä YTR Tulevaisuus ei ole jokin paikka,
Syrjässä syrjäytyneet
Syrjässä syrjäytyneet Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, elämänlaatuverkoston kokous Helsinki 10.4.2014 Tutkija, YTT Päivi Kivelä, Sininauhaliitto paivi.kivela@sininauha.fi Rakenteet uudistuvat: ketä pitäisi
Lähidemokratian. uudet mahdollisuudet. KAMPA-hankkeen päätösseminaari Kaustinen 12.2.2013 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija, tutkija
Lähidemokratian uudet mahdollisuudet KAMPA-hankkeen päätösseminaari Kaustinen 12.2.2013 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija, tutkija Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa
Demokratiapäivä
Demokratiapäivä 13.10.2015 Teemasessio 2:Edustuksellisen ja suoran demokratian muodostama kokonaisuus - miten niiden johtaminen ja kehittäminen vaikuttaa toisiinsa ja miten niitä kehitetään samanaikaisesti?
Lähidemokratia Suomessa
Lähidemokratia Suomessa Lähidemokratiaseminaari 31.10.2013 Kivennavan Matkailukartano, Muuruvesi Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaistoiminnan teemaryhmä
Järjestöt palvelujen tuottajia, hyvinvoinnin tukijoita vai lähidemokratian vahvistajia?
Järjestöt palvelujen tuottajia, hyvinvoinnin tukijoita vai lähidemokratian vahvistajia? Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi 0400 895140 Kolmas sektori 1.palvelujen tuottajana
Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015
Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamustoimien ei-houkuttelevuus Vallankäytön korostuminen
Osallisuus Vantaalla. Kuntalaiset keskiöön Verkosto 26.11.2013
Osallisuus Vantaalla Kuntalaiset keskiöön Verkosto Yhteys strategiaan 2013-2016 Sitovat tavoitteet 2014 12. Vantaan tulevaisuutta rakennetaan yhdessä asukkaiden, yhteisöjen ja yritysten kanssa Osallisuusmalli
Kohti kumppanuusyhteiskuntaa. Erityisasiantuntija/MANE kansalaistoiminnan verkosto Tauno Linkoranta Muurla
Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Erityisasiantuntija/MANE kansalaistoiminnan verkosto Tauno Linkoranta 19.4. Muurla Puheenvuoron keskeiset asiat Isoja muutoksia, hurjia haasteita Tulevaisuuden kunta perustuu
Mitä olemme saaneet aikaiseksi Kuntalaiset keskiöön projektissa?
Mitä olemme saaneet aikaiseksi Kuntalaiset keskiöön projektissa? Päivi Kurikka paivi.kurikka@kuntaliitto.fi erityisasiantuntija Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen Suomen Kuntaliitto Projektin taustalla
Osallistuminen ja asukasdemokratia. Jenni Airaksinen
Osallistuminen ja asukasdemokratia Jenni Airaksinen Demokratia EDUSTUKSELLINEN DEMOKRATIA Eliitti päättää SUORA DEMOKRATIA Vapaat miehet torilla PLURALISTINEN LÄHESTYMISTAPA Yhdistää suoraa osallistumista
Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija
Maakuntauudistus ja hyvinvointi Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit
Aidosti asiakaslähtöinen kunta? Tekijän ja tutkijan havaintoja
Aidosti asiakaslähtöinen kunta? Tekijän ja tutkijan havaintoja Keva 1.4.2014 ----------------------------------- Kari Hakari Tilaajajohtaja, HT Tampereen kaupunki Uusi julkinen hallinta hallinnonuudistusten
KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ
KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ J o e n s u u Kyläyhdistysten pitäjäjulistus ja yhteiskunnallinen yrittäminen MATTI VÄISTÖ Osuuskunta Viesimon puheenjohtaja KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ entinen kunta Kunta perustettu
Kumppanuudet ovat mahdollisuuksien palapeli
19.10.2016 kello 9.30-15.30 Kumppanuuden käsikirjasto maaseutupolitiikka.fi/ kumppanuus Kuntaorganisaatio henkilöstö ja poliitikot keskushallinto ja sektorit, yli sektorirajojen kunnalla tärkeä koordinoiva
Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja
Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen Ohjelma Avaussanat Ville Nieminen, projektipäällikkö Kuntaliitto Hyvinvoinnin seuraava erä Paula Laine,
Hyviä osallisuuskäytäntöjä Suomessa
Hyviä käytäntöjä Suomessa Kuntatalo 14.3.2017 Ritva Pihlaja Mitä lainsäädännössä sanotaan osallisuudesta? Maakuntalaki HE 2.3.2017 Maakuntien ylin päätösvalta on maakuntavaltuustolla ja maakuntahallituksella.
ALUEELLINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖ UHKA VAI MAHDOLLISUUS?
ALUEELLINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖ UHKA VAI MAHDOLLISUUS? UHKA 25.9.2012 2 MAHDOLLISUUS! 25.9.2012 3 Aluehallinnon yhteisen sisäisen turvallisuuden sihteeristön asettaminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Ikäihmisten osallisuus käytännön esimerkkejä Aijjoos-hankkeesta
Ikäihmisten osallisuus käytännön esimerkkejä Aijjoos-hankkeesta Marja-Liisa Nevala Aijjoos-kumppanuushanke Kampa III -seminaari Yhteisöllisyys ja osallisuus voimavara ja tuki 25.10.2011, Kokkola Aijjoos-kumppanuushanke
Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo
Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä Salo 4.9.2014 Esityksen sisältö 1. Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä 2. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän, YTR:n verkosto,
Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa - kohti osallistuvaa vaikutusten ennakkoarviointia
Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa - kohti osallistuvaa vaikutusten ennakkoarviointia 17.1.2018 Päivi Kurikka, erityisasiantuntija paivi.kurikka@kuntaliitto.fi Äänestysaktiivisuus kuntavaaleissa
Yhteiskunnalliset yritykset maaseudun sosiaali-ja terveyspalvelujen mahdollisuutena Suomessa
Yhteiskunnalliset yritykset maaseudun sosiaali-ja terveyspalvelujen mahdollisuutena Suomessa KAMPA seminaarikokkola 5.10.2010 Ritva Pihlaja projektipäällikkö, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaisjärjestöteemaryhmä
Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto
Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari 26.2.2015 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamuspula Luottamustoimien ei-houkuttelevuus
Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017
Suomalainen kunta Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunnallishallinto on kansainvälinen menestystarina. Kunnat järjestävät kansalaisten hyvinvointipalvelut
Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista
Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista 12.11.2013 Page 1 Demokratian ja osallisuuden taustatekijät
Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä
Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Aluehallintovirastot arvioivat säännöllisesti kuntien peruspalveluja. Nuorisotoimen vuoden 2017 arviointikohteena
Aluetoimikunnat ja Svenska kommittèn. Osallisuustyöryhmä 12.9.2011 Marjo Nurminen
Aluetoimikunnat ja Svenska kommittèn Osallisuustyöryhmä 12.9.2011 Marjo Nurminen Aluetoimikunnat Vantaalla Aviapoliksen aluetoimikunta Hakunilan aluetoimikunta Koivukylän aluetoimikunta Korson aluetoimikunta
Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista
Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Jarkko Majava FCG Konsultointi 18.12.2013 Page 1 Demokratian
SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä
SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä 24.4.2015 Sosiaalialan AMK-verkoston valtakunnalliset verkostopäivät Päivi Kiiskinen, erityisasiantuntija SOSTE SOSTE on Suomen suurin
Asukkaat maakunta- ja soteuudistuksen keskiöön (AKE)
Asukkaat maakunta- ja soteuudistuksen keskiöön (AKE) Pilottimaakuntien koulutustarjotin 2.3.2018 AKE-projektin pilottimaakunnat Etelä-Karjala Kainuu Keski-Pohjanmaa Lappi Pirkanmaa Pohjois-Karjala Pohjois-Savo
Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista
Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Maria Kaisa Aula 28.1.2016 Kirkollisen johtamisen forum - Vantaa Seurakuntien (hallinnollinen) toimintaympäristö
Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.
Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.2014 Maailmalle olet vain joku, mutta jollekin voit olla koko maailma.
ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu
ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-
Lähipalvelut seminaari 6.9.2013
Lähipalvelut seminaari 6.9.2013 mikko.martikainen@tem.fi laura.janis@tem.fi Mikko Martikainen 1 Mihin TEM ajatus perustuu? Yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuus Toimittajayhteistyö missä toimittajilla/palveluiden
STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry
STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry TAUSTA: DEMOKRATIATUESTA Demokratian tukeminen on rauhan, kehityksen, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tukemista. Ne toteutuvat
Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen
Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen KL-Shop Toinen linja 14, 00530 Helsinki puh. 09 771 2199 julkaisumyynti@kuntaliitto.fi 1 Tilasnumero 509465 Hinta 25.00 Tutkimus selvitti kuntalaisten
MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma
MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO hankesuunnitelma Sisällys 1. Tausta... 3 2. Päätavoitteet... 3 3. Toimintasuunnitelma... 4 4. Ohjausryhmä... 5 5. Johtotyhmä... 6 6. Henkilöstö... 6 7. Kustannukset ja rahoitus...
Kuntaedustajien etukäteisarviointeja itsehallintoalueiden kuntavaikutuksista pienissä ja maaseutumaisissa kunnissa
Kuntaedustajien etukäteisarviointeja itsehallintoalueiden kuntavaikutuksista pienissä ja maaseutumaisissa kunnissa Ennakointityö itsehallintoalueiden kuntavaikutuksista Uuden sukupolven organisaatiot ja
TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%).
Suomi/Nyt-kysely Osa Demokratian kohtalo -hanketta, jota johtaa ajatushautomo Magma Taloustutkimus Oy kokosi 7.2. 8.3.207 kaksi valtakunnallisesti edustavaa kyselyaineistoa 8 79 -vuotiaista suomalaisista.
Alueellisen vaikuttamisen muodot meillä ja muissa pohjoismaissa. Marraskuu 2012 Siv Sandberg Siv.sandberg@abo.fi
Alueellisen vaikuttamisen muodot meillä ja muissa pohjoismaissa Marraskuu 2012 Siv Sandberg Siv.sandberg@abo.fi Lähidemokratian kehittämisen vaihtoehtoiset polut Yksilö (kuntalainen, asiakas) Palvelujen
Sote-uudistus järjestöjen näkökulmasta. Marjo Riitta Tervonen, SOSTE
Sote-uudistus järjestöjen näkökulmasta Marjo Riitta Tervonen, SOSTE SOSTE on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan toimija ja hyvinvoinnin edistäjä Yhdistää liki 200 sosiaali- ja terveysjärjestöä Yhteistyöjäseninä
Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin. Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016
Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016 Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit Vuorovaikutus Ohjaus
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kunnallinen työmarkkinalaitos 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jaana Pirhonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi
Menestyvä kunta osaava kunta = yhteistyön kunta. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HTT 15.1.2014
Menestyvä kunta osaava kunta = yhteistyön kunta Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HTT 15.1.2014 1 Edunvalvonta Kehittäminen Palvelut Oma esittelyni Kuntaliiton tutkimus- ja kehitysjohtaja Tampereen
Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina
Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Ismo Korhonen Projektipäällikkö Uusi Kymenlaakso kuntien projektina Edellytyksenä uusi rakenne ja työnjako Paikallisen osallistumisen, demokratian
YHTEISTYÖ JA KUMPPANUUS
YHTEISTYÖ JA KUMPPANUUS -MITEN ME SEN TEEMME? ELINVOIMAA KUNTIIN -TIINA PELKONEN - 4.12.2017 TULEVAISUUDEN KUNNAN ROOLI Miten näitä vahvistetaan käytännössä? Mihin ollaan menossa? Kuka auttaa navigoimaan?
Demokra/apäivä 13.10.2015. Neljäs sektori kun/en kumppanina
Demokra/apäivä 13.10.2015 Neljäs sektori kun/en kumppanina Osallisuuden käsite.ä on kye.ävä laajentamaan demokra5asta eli päätöksenteon legi5mitee5stä ihmisten osaamisen, ideoiden ja kapasitee5n valjastamiseen
Työllisyyden hoito osallistuvassa Pudasjärven kaupungissa
Työllisyyden hoito osallistuvassa Pudasjärven kaupungissa Pudasjärvi 22.9.2016 Seija Korhonen Maaseutukehittäjä Maaseutupolitiikan neuvosto Tulevaisuuden kunta? Hallitusohjelma: Kunta on ihmisten yhteisö
Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä
Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen 1. Hyvinvoinnin edistäminen indikaattoreista toimenpiteisiin 2. Hyvinvointiennakointi
Poliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa. va kehittämispäällikkö Jarkko Majava
Poliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa va kehittämispäällikkö Jarkko Majava Tausta Pohjautuu 40 ARTTU2-kunnalle tehtyyn kyselyyn Kuntien poliittisten johtamis-
Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen
Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen KL-Shop Toinen linja 14, 00530 Helsinki puh. 09 771 2199 julkaisumyynti@kuntaliitto.fi 1 Tilausnumero 509465 Hinta 25.00 Tutkimus selvitti kuntalaisten
Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli. Asko Peltola Valmistelujohtaja
Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli Asko Peltola Valmistelujohtaja 19.3.2018 KUNNAT Missä ollaan nyt? MAAKUNNAT - Suomessa kunnilla paljon tehtäviä muuhun Eurooppaan verrattuna - Eniten kuntien rahoja
Kuntarakenteen muuttuminen ja lähidemokratia
Kuntarakenteen muuttuminen ja lähidemokratia Kuntarakenteen uudistuksen tavoitteena on muodostaa Suomeen selvästi aiempaa suurempia kuntia. Niiden uskotaan pystyvän pieniä kuntia paremmin turvaamaan yhdenvertaiset
YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI
YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI Maakuntajohtaja Ossi Savolainen Uudenmaan liitto 24.11.2009 UUDENMAAN LIITTO: hyvinvointia ja kilpailukykyä alueelle Uudenmaan liitto on maakunnan kehittäjä luo edellytyksiä
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta -asiantuntijakuuleminen 29.1.2015. Jukka T. Salminen Apulaiskaupunginjohtaja Vantaan kaupunki
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta -asiantuntijakuuleminen 29.1.2015 Jukka T. Salminen Apulaiskaupunginjohtaja Vantaan kaupunki Yleistä sotehenkilöstön näkökulmasta /1 Sosiaali- ja terveydenhuolto
TAMPERE TULEVAISUUDEN KUNTAMALLIN EDELLÄKÄVIJÄ?
TAMPERE TULEVAISUUDEN KUNTAMALLIN EDELLÄKÄVIJÄ? Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti Kaupunginvaltuuston seminaari 23.3.2015 Aleksi Neuvonen, aleksi.neuvonen@demoshelsinki.fi, @leksis
HYVINVOINTIVASTUU JA SOTE-UUDISTUS
PIPSA SALKOSALO 20.8.2015 HYVINVOINTIVASTUU JA SOTE-UUDISTUS 2000-luvun hyvinvointibuumi, mutta terveyserot kasvaneet Sote-uudistuksen nostaminen valtakunnan 1. hankkeeksi Kunnat uudessa tilanteessa: Miten
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti
Kunnanhallitus 252 01.10.2013 Kunnanhallitus 64 17.03.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti KH 01.10.2013 252 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän
Kolmas sektori ja maaseutukunnat
Kolmas sektori ja maaseutukunnat Maaseudun PARAS-seminaari Kuntatalo 5.12.2008 Ritva Pihlaja Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Kolmas sektori maaseutukunnissa tutkimus Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä,
Sote Integraatio ja yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi ja ylläpitämiseksi ryhmä II
Sote Integraatio ja yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi ja ylläpitämiseksi ryhmä II pj Tanja Matikainen, Janakkalan kunta siht. Reetta Sorjonen, Hämeen liitto Tehtävä 1. Valitkaa taulukosta
Työllisyydenhoito kunnassa
Työllisyydenhoito kunnassa Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista Lähde: TEM/Heikki Räisänen,
TIEDOTE I/II 25.4.2014
TIEDOTE I/II 25.4.2014 LAPPILAISIA KANNANOTTOJA UUDEN SOTE-LINJAUKSEN SISÄLTÖÖN Tärkeät tavoitteet: Lapin liiton hallinnoima SOTE-LAPPI-hanke keskittyy lappilaisten edunvalvontaan valtakunnallisessa sote-uudistuksessa
Tutkitut faktat kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta valokeilassa ARTTU-ohjelman eri tutkimusnäkökulmat
Tutkitut faktat kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta valokeilassa ARTTU-ohjelman eri tutkimusnäkökulmat Moderaattori: Arto Koski, erityisasiantuntija, Kuntaliitto ARTTU-päätösseminaari 13.12.2012 klo
Tulevaisuuden kunta - kumppanuuskunta
Tulevaisuuden kunta - kumppanuuskunta Kunta maaseudulla maaseutu kunnassa Tulevaisuuden kunta -seminaari, Kuntatalo 19.4.2016 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija Maaseutupolitiikan neuvosto MANE sähköposti
Kuntavaalit kunnallisen demokratian ilmapuntarina
Kuntavaalit kunnallisen demokratian ilmapuntarina Kunnallistieteen päivät 11.-12.11.2004 Heikki Paloheimo Politiikan tutkimuksen laitos 30014 Tampereen yliopisto heikki.paloheimo@uta.fi Edustuksellisen
Luovuudella kuntalaisten hyvinvointia laadukkaasti ja tuloksellisesti Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja. Lähipalvelufoorumi 25.3.
Luovuudella kuntalaisten hyvinvointia laadukkaasti ja tuloksellisesti Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Lähipalvelufoorumi 25.3.2015 Toimintatapojen uudistamisen haasteita Liikkuma-ala innovatiivisten
IHMEEN HYVÄ HAAPAVESI. Strategia 2020
IHMEEN HYVÄ HAAPAVESI Strategia 2020 SWOT-ANALYYSI Vahvuudet Luonto, maisema, ympäristö Vahva koulutustarjonta Monipuolinen elinkeinorakenne Väestön ikärakenne Harrastusmahdollisuudet Heikkoudet Sijainti
Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012
Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi Jaana Lerssi-Uskelin Ohjelma: Verkostot työhyvinvoinnin tukena Alustuspuheenvuorot ja työpaja Jatketaan toimintaa yhdessä! Yhteenveto Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin
Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana
Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen
Kunnallisen itsehallinnon kokonaisuus. Kunta, kuntalaiset ja palvelut tulevaisuudessa Suomen Kuntaliitto
Kunnallisen itsehallinnon kokonaisuus Kunta, kuntalaiset ja palvelut l tulevaisuudessa kuntien uudistamisen perusteet 19.2.2013 Sini Sallinen, projektipäällikkö, Suomen Kuntaliitto 1 Mitä tarkoittaa kunnallinen
Suomi tarvitsee kaupunki- ja maaseutupolitiikkaa - Perttu Vartiaisen selvityksen esittely
Suomi tarvitsee kaupunki- ja maaseutupolitiikkaa - Perttu Vartiaisen selvityksen esittely Lounaisrannikkoseminaari 5.2.2015 Neuvotteleva virkamies Olli Alho Lähtökohtia TEM tilasi selvityksen yhteiskuntamaantieteen
Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015. Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin!
Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015 Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin! Hienoa nähdä täällä näin paljon osanottajia. Päivän teemana on Kuohuntaa
Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys
Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys 6.5.2014 Jarkko Majava (yhteyshenkilö) Johtava konsultti, FCG Konsultointi Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 22.5.2014 Page 1 Kuntarakenneselvityksen
Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014
Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014 Kuntakiertueen esittely (vrt. tuloksellisuussuosituksen teemat) 27.3. Naantali Kuntaliitoksen yhteistoiminnallinen toteuttaminen,
Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta
Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen
Rakenteellisen sosiaalityön aika Sosiaalisen raportoinnin uusi tuleminen
Rakenteellisen sosiaalityön aika Sosiaalisen raportoinnin uusi tuleminen MARJAANA SEPPÄNEN M A R J A A N A. S E P P Ä N E N @ U L A P L A N D. F I K I I T O K S E T : A N N E L I P O H J O L A J A M E
Kumppanuuden sosiaalipolitiikka. Briitta Koskiaho Kumppanuuspäivä 2017 Helsinki
Kumppanuuden sosiaalipolitiikka Briitta Koskiaho 18.10.2017 Kumppanuuspäivä 2017 Helsinki Kysyn: Mitä tapahtuu makrotasolla maailmassa? Mitä tapahtuu Suomessa? Mikä on kansalaisyhteiskunnan asema nyt?
Terveyspalvelujen tulevaisuus
Terveyspalvelujen tulevaisuus Kansalaisten parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Lasipalatsi 10.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kansalaisten parissa koskien terveyspalvelujen
Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys - kommenttipuheenvuoro
Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys - kommenttipuheenvuoro Tuottavuus ja työhyvinvointi Toimihenkilöiden työsuhdepäivät 0.2.20 M/S Silja Symphony Johtaja Jukka Ahtela EK 2 3 Suomi on palvelutalous
Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa
Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Seutufoorumi, Tampere-talo 29.5.2013 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Valtiovarainministeriön
SOTE-RATKAISUSTA NOUSEVIA KYSYMYKSIÄ
SOTE-RATKAISUSTA NOUSEVIA KYSYMYKSIÄ Sosiaalihuollon tutkimus, koulutus ja kehittäminen Huoltaja-säätiö Kuntatalo 11.4.2014 Aulikki Kananoja ylisosiaalineuvos ERITYISVASTUUALUE JÄRJESTÄMISVASTUUSSA Paljon