Miten kuuluu ihmisen ääni yhteiskunnan muutoksessa?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Miten kuuluu ihmisen ääni yhteiskunnan muutoksessa?"

Transkriptio

1 Miten kuuluu ihmisen ääni yhteiskunnan muutoksessa? Keski Suomen järjestöjen maakuntafoorumi Jyväskylä Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija Elämme isojen ja hämmentävien muutosten aikaa 1

2 Monet toimintatavat ja myös kansalaisten luottamus ovat koetuksella 3 Ihmisen ääni kuuluu huonosti, koska päätöksentekojärjestelmämme yskii julkisen sektorin eväät eivät yksin riitä eikä kansalais ja järjestötoimijoita osata vieläkään ottaa mukaan yhteisiin pöytiin julkiset palvelujärjestelmät ovat heikkoja kohtaamaan ihmisen 2

3 Entä sitten? Miten ihmisen ääni saataisiin kuulumaan paremmin? Muutamia ajatuksia, ajankohtaiseen sote uudistukseen liittyen Sote uudistuksen kaksi osaa Sote itsehallintoalueiden valmistelu Hyvinvointia ja terveyttä edistävän työn tulevaisuus vastuu terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä säilyy jatkossakin kunnilla kunnat tekevät tätä työtä paitsi omana toimintanaan, myös eri tavoin yhteistyössä järjestöjen kanssa suunnittelu valtiovetoista Tätä sote uudistuksen toista jalkaa pitää kiireesti vahvistaa! Jos tämä jalka ontuu, palvelujärjestelmäkin pettää. Paikallisella tasolla kunnissa on tartuttava kiireesti toimeen ja otettava järjestöt kumppaniksi. 3

4 Onko hyvinvointia ja terveyttä edistävä työ vain sosiaalitätien ja terveydenhoitajien puuhaa? Sosiaalitoimea Terveydenhuoltoa Sairaanhoitoa Varhaiskasvatusta Opetusta Liikuntaa ja urheilua Kulttuuria Nuorisoa Eläkeläisiä Maankäyttöä, ympäristöä Kaupunginosia, kyliä jne jne jne Hyvinvointia ja terveyttä edistävä työ koskee näitä kaikkia. Näiden kanssa toimivat tahot tarvitaan mukaan 1. alustaviin keskusteluihin ymmärtämään, miten hyvinvointia ja terveyttä edistävä työ koskettaa heitä ja heidän työtään, 2. konkreettisiin suunnittelupöytiin ja 3. toimimaan ja tekemään arkista työtä ihmisten hyvinvoinnin eteen. Pitäisi olla itsestään selvää, etteivät kuntien ja valtion eväät tässä yksin riitä. Järjestöt tarvitaan kumppaniksi. Kuka tätä suunnittelee ja valmistelee? Globaali taso EU Valtio Alue Kunta Lähiyhteisöt Järjestöt Yksilö, perhe Käytännön hyvinvointia ja terveyttä edistävän työn pitää tavoittaa yksilöt ja perheet sekä kylät ja korttelit. Missä on tätä koskeva paras asiantuntemus? Kuntien ja valtion eväät eivät tässä yksin riitä. Järjestöt, lähiyhteisöt ja kansalaiset tarvitaan kumppaniksi. Millaisissa kumppanuuspöydissä suunnittelu ja valmistelu tapahtuu? Ketkä kunnista, ketkä järjestöistä ovat paikallisella tasolla tässä aloitteellisesti mukana? Isommalla tasolla kytkettävä itsehallintoalueiden valmisteluun. 4

5 Entä ihan käytännössä? Tarvitaan keskustelua ja sopimista, kuka tekee mitäkin Kuntaorganisaatio henkilöstö ja poliitikot keskushallinto ja sektorit Seurakunta työntekijät ja päättäjät vapaaehtoiset Järjestöt perinteiset: sote, urheilu, kylät, nuoriso, kulttuuri jne jne uudenlainen kansalais ja järjestötoiminta vapaaehtoistoiminta Yritykset Rivikuntalaiset Kuntayhteisön muut toimijat oppilaitokset ym 5

6 Kunnan ja järjestöjen kumppanuutta voi olla monenlaista 1. Keskustelukumppanuutta 2. Kehittämiskumppanuutta 3. Suunnittelukumppanuutta 4. Palvelukumppanuutta 5. Budjettikumppanuutta 6. Tilakumppanuutta 7. Toimijakumppanuutta Mistä kiikastaa? 6

7 Monen asian pitäisi muuttua 1 2 ymmärrys ja asenteet, meidän kaikkien kuinka kyetään muuttamaan toimintatapoja ja rooleja 3 Valtion toimet tai lainsäädäntö eivät ole ainoita jarruja kuinka nopeasti yhteiskunnan ja talouden muutos pakottaa muutokseen 13 Viime kädessä on kysymys meidän jokaisen asenteista 14 7

8 Kiitos! Jos meillä on tahto ja luottamus yhteistyöhön, me löydämme keinot. Jos niitä ei ole, löydämme selitykset. Jari Parkkonen, Päijät Hämeen maakuntajohtaja Tulevaisuus ei ole jokin paikka, johon olemme menossa vaan paikka jonka luomme. Polkuja tulevaisuuteen ei löydetä, vaan ne tehdään. Johan Schaar 8

Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros

Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros Hyvinvointia ja kumppanuutta kulttuurista Härmän Kuntokeskus, Ylihärmä 26.3.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi

Lisätiedot

Suomalaisen yhteiskunnan

Suomalaisen yhteiskunnan Suomalaisen yhteiskunnan iso muutos muuttuvatko kunta ja kuntalainen? Kyläparlamentti Ilomantsi 31.3.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Kuulostaa hyvältä! Ilomantsi

Lisätiedot

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa. Erityisasiantuntija/MANE kansalaistoiminnan verkosto Tauno Linkoranta Muurla

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa. Erityisasiantuntija/MANE kansalaistoiminnan verkosto Tauno Linkoranta Muurla Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Erityisasiantuntija/MANE kansalaistoiminnan verkosto Tauno Linkoranta 19.4. Muurla Puheenvuoron keskeiset asiat Isoja muutoksia, hurjia haasteita Tulevaisuuden kunta perustuu

Lisätiedot

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kyläpäällikkökoulutus 27.10. Somero Tauno Linkoranta erityisasiantuntija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaistoiminta Isoja muutoksia julkisissa rakenteissa Kartat:

Lisätiedot

Osallistavaa kuntaa rakentamassa

Osallistavaa kuntaa rakentamassa Osallistavaa kuntaa rakentamassa - esimerkkejä maailmalta ja Suomesta Suonenjoki 12.5.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Isoja muutoksia julkisissa rakenteissa Kartat:

Lisätiedot

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen Kylätoiminnan neuvottelupäivät Tampere 16.11.2015 Tauno Linkoranta YTR:n verkostot Tukevat maaseutupoliittisen kokonaisohjelman 2014-2020

Lisätiedot

Kumppanuudet ovat mahdollisuuksien palapeli

Kumppanuudet ovat mahdollisuuksien palapeli 19.10.2016 kello 9.30-15.30 Kumppanuuden käsikirjasto maaseutupolitiikka.fi/ kumppanuus Kuntaorganisaatio henkilöstö ja poliitikot keskushallinto ja sektorit, yli sektorirajojen kunnalla tärkeä koordinoiva

Lisätiedot

Kaupungin ja maaseudun, kuntien ja järjestöjen kumppanuutta

Kaupungin ja maaseudun, kuntien ja järjestöjen kumppanuutta Kaupungin ja maaseudun, kuntien ja järjestöjen kumppanuutta Eloisa maaseutu -seminaari Salo 6.4.2016 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija Maaseutupolitiikan neuvosto MANE sähköposti ritva.pihlaja@pp.inet.fi

Lisätiedot

demokratia Kuinka rakennetaan kestäviä paikallisyhteisöjä? Palvelut, elinvoima ja Vihti 24.11.2014

demokratia Kuinka rakennetaan kestäviä paikallisyhteisöjä? Palvelut, elinvoima ja Vihti 24.11.2014 Kuinka rakennetaan kestäviä paikallisyhteisöjä? Palvelut, elinvoima ja demokratia Vihti 24.11.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Onnittelut tähän mennessä tehdystä

Lisätiedot

Miksi järjestöjen tulevaisuuden roolista pitää puhua?

Miksi järjestöjen tulevaisuuden roolista pitää puhua? Miksi järjestöjen tulevaisuuden roolista pitää puhua? Tulevaisuusseminaari Oulu 16.5.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä YTR Tulevaisuus ei ole jokin paikka,

Lisätiedot

Osallistavaa kuntaa rakentamassa - esimerkkejä maailmalta ja Suomesta

Osallistavaa kuntaa rakentamassa - esimerkkejä maailmalta ja Suomesta Osallistavaa kuntaa rakentamassa - esimerkkejä maailmalta ja Suomesta Suonenjoki 12.5.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Isoja muutoksia julkisissa rakenteissa Kartat:

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta - kumppanuuskunta

Tulevaisuuden kunta - kumppanuuskunta Tulevaisuuden kunta - kumppanuuskunta Kunta maaseudulla maaseutu kunnassa Tulevaisuuden kunta -seminaari, Kuntatalo 19.4.2016 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija Maaseutupolitiikan neuvosto MANE sähköposti

Lisätiedot

Järjestöt palvelujen tuottajia, hyvinvoinnin tukijoita vai lähidemokratian vahvistajia?

Järjestöt palvelujen tuottajia, hyvinvoinnin tukijoita vai lähidemokratian vahvistajia? Järjestöt palvelujen tuottajia, hyvinvoinnin tukijoita vai lähidemokratian vahvistajia? Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi 0400 895140 Kolmas sektori 1.palvelujen tuottajana

Lisätiedot

Lähidemokratia miksi ja millaista?

Lähidemokratia miksi ja millaista? Lähidemokratia miksi ja millaista? Vieremä 17.9.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, myös tässä alustuksessa??

Lisätiedot

Työllisyyden hoito osallistuvassa Pudasjärven kaupungissa

Työllisyyden hoito osallistuvassa Pudasjärven kaupungissa Työllisyyden hoito osallistuvassa Pudasjärven kaupungissa Pudasjärvi 22.9.2016 Seija Korhonen Maaseutukehittäjä Maaseutupolitiikan neuvosto Tulevaisuuden kunta? Hallitusohjelma: Kunta on ihmisten yhteisö

Lisätiedot

Lapin sote johdon seminaari

Lapin sote johdon seminaari Lapin sote johdon seminaari 25.11.2016 Veli-Matti Ahtiainen Järjestökoordinaattori Punainen Risti Lapin piiri Muutos on aina myös mahdollisuus. Niin myös järjestöille. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä osastopäällikkö Mika Pyykkö Lihastautien kehittyvä tutkimus ja hoito -konferenssi 16. 17.11.2011 Tampere Mika Pyykkö, 17.11.2011 1 Mika Pyykkö, 17.11.2011

Lisätiedot

Järjestöjen ja kuntien yhteistyö rahoittajan näkökulmasta

Järjestöjen ja kuntien yhteistyö rahoittajan näkökulmasta Yhdessä enemmän käytäntöjä ja kokemuksia kumppanuuden rakentamisesta kuntien ja järjestöjen välillä Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt Järjestöjen ja kuntien yhteistyö rahoittajan näkökulmasta Elina

Lisätiedot

ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA OSALLISUUS UUSI KUNTALAKI LEPPÄVIRTA

ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA OSALLISUUS UUSI KUNTALAKI LEPPÄVIRTA ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA OSALLISUUS UUSI KUNTALAKI LEPPÄVIRTA 6.6.2017 ESITYKSEN RAKENNE 1) MAAKUNTA NÄKYVISSÄ -HANKE 2) UUSI KUNTALAKI ASUKKAAT 3) ESIMERKKEJÄ TOIMINTAMALLEISTA 4) PERUSTEITA MIKSI

Lisätiedot

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa Kansalaistoiminta ja kumppanuus maakuntauudistuksen tukena tilaisuus, 19.4.2017 Mikkeli Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma Esityksessä: 1. Dynaaminen ja uudistuva

Lisätiedot

Järjestöt palvelujen tuottajina

Järjestöt palvelujen tuottajina Järjestöt palvelujen tuottajina Eskola 17.2.2015 Seija Korhonen Kylä- ja järjestötoiminnan toimintaympäristö muuttuu Kuntarakenteiden muutokset Palvelurakenteiden muutokset Väestörakenteen muutokset Julkisen

Lisätiedot

Hyvän elämän eväät ikääntyvässä Suomessa

Hyvän elämän eväät ikääntyvässä Suomessa Hyvän elämän eväät ikääntyvässä Suomessa - pohdintoja ja puuskahduksia - Ritva Pihlaja Miehikkälä 7.3.2017 ritva@pihlaja.fi 0400 895 140 @RitvaPihlaja Ikääntyminen koskettaa omakohtaisesti meitä jokaista

Lisätiedot

Lähidemokratia miksi ja minkälaista?

Lähidemokratia miksi ja minkälaista? Lähidemokratia miksi ja minkälaista? Lohja 3.9.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi? Lähidemokratiasta on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, myös tässä alustuksessa?

Lisätiedot

Sote Integraatio ja yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi ja ylläpitämiseksi ryhmä II

Sote Integraatio ja yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi ja ylläpitämiseksi ryhmä II Sote Integraatio ja yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi ja ylläpitämiseksi ryhmä II pj Tanja Matikainen, Janakkalan kunta siht. Reetta Sorjonen, Hämeen liitto Tehtävä 1. Valitkaa taulukosta

Lisätiedot

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2016 Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Mitä edistetään?

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja kumppanuus

Tulevaisuuden kunta ja kumppanuus Tulevaisuuden kunta ja kumppanuus Tammela 26.9.2016 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija Maaseutupolitiikan neuvosto MANE Kumppanuustyö ritva.pihlaja@pp.inet.fi, 0400 895140 Mitä kumppanuus tarkoittaa? Millainen

Lisätiedot

Tulevaisuuden kuntaa tekemässä - Hallituksen Tulevaisuuden kunta-reformi

Tulevaisuuden kuntaa tekemässä - Hallituksen Tulevaisuuden kunta-reformi Tulevaisuuden kuntaa tekemässä - Hallituksen Tulevaisuuden kunta-reformi 20.5.2016 Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen De unga beslutsfattarnas toppmöte Ylijohtaja Päivi Laajala Tulevaisuutta on vaikea

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Perustamisasiakirja 30.3.1952: Me allekirjoittaneet perustamme täten Lapin Huoltoväenyhdistyksen, jonka tarkoituksena on kerätä kuntien ja vapaiden

Lisätiedot

JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ JULKISEN SEKTORIN KANSSA JA RAY-RAHOITUS. Tuomas Koskela

JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ JULKISEN SEKTORIN KANSSA JA RAY-RAHOITUS. Tuomas Koskela JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ JULKISEN SEKTORIN KANSSA JA RAY-RAHOITUS Tuomas Koskela RAY:n avustuslinjaukset 2016-2019 7.10.2016 JÄRJESTÖ-KUNTA YHTEISTYÖLLÄ PYSYVIÄ TULOKSIA Korostamme järjestöjen ja kuntien

Lisätiedot

Liikunnan asema Tulevaisuuden kunnassa ja rajapintayhteistyö Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari

Liikunnan asema Tulevaisuuden kunnassa ja rajapintayhteistyö Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari Liikunnan asema Tulevaisuuden kunnassa ja rajapintayhteistyö Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 22.-23.9.2016 ylitarkastaja Sari Virta Alustuksen rakenne Tiedolla johtaminen Hyvinvoinnin edistäminen

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

FSD2439 Terveyden edistämisen barometri 2009: jäsenjärjestöt

FSD2439 Terveyden edistämisen barometri 2009: jäsenjärjestöt KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2439 Terveyden edistämisen barometri 2009: jäsenjärjestöt Kyselylomaketta hyödyntävien tulee

Lisätiedot

FSD2438 Terveyden edistämisen barometri 2009: kunnat

FSD2438 Terveyden edistämisen barometri 2009: kunnat KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2438 Terveyden edistämisen barometri 2009: kunnat Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata

Lisätiedot

Kolmas sektori ja maaseutukunnat

Kolmas sektori ja maaseutukunnat Kolmas sektori ja maaseutukunnat Maaseudun PARAS-seminaari Kuntatalo 5.12.2008 Ritva Pihlaja Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Kolmas sektori maaseutukunnissa tutkimus Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä,

Lisätiedot

Järjestöjen monet roolit - Pohjois-Karjalan järjestöpäivä

Järjestöjen monet roolit - Pohjois-Karjalan järjestöpäivä Järjestöjen monet roolit - Pohjois-Karjalan järjestöpäivä 30.9.2016 Toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen strategiset painopisteet 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen

Lisätiedot

Lähidemokratian vahvistaminen

Lähidemokratian vahvistaminen Lähidemokratian vahvistaminen Kuntaliitosverkoston seminaari Kuntatalo 4.6.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on? enemmän kysymyksiä kuin vastauksia,

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli

Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli Varautumisen valtakunnalliset opintopäivät Tampere 19-20.10.2011 Järjestöt kylässä vma/2011 Arjen turvan keskeiset elementit Lähtökohtia Laaja turvallisuusajattelu

Lisätiedot

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunnallishallinto on kansainvälinen menestystarina. Kunnat järjestävät kansalaisten hyvinvointipalvelut

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta

Lisätiedot

Miten kunnan ja järjestön yhteistyö tulevaisuudessa kohtaa ihmisen?

Miten kunnan ja järjestön yhteistyö tulevaisuudessa kohtaa ihmisen? Miten kunnan ja järjestön yhteistyö tulevaisuudessa kohtaa ihmisen? Päivi Kivelä, Sininauhaliitto, Jyväskylän toimipiste paivi.kivela@sininauha.fi ptkivela@gmail.com 050 5958829 Aiheeseen liittyviä Sininauha-julkaisuja:

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.

Lisätiedot

MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke

MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke 12.2.2013 Kokkola ja Kruunupyy Kehittämisen painopistealueet: 1. Vuorovaikutuksen lisääminen sosiaali-

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toiminnan turvaamisessa on maakunnallinen rakenne, joka mahdollistaa yhdessä tekemisen monella tasolla ja

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Annikki Niiranen 3. Vastauksen

Lisätiedot

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet Museoista hyvinvointia ja terveyttä -ajankohtaisseminaari 28.3.2011 Sari Miettunen, tiimivastaava, RAY Lainsäädäntö Avustusten myöntämisestä on säädetty

Lisätiedot

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2. Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.2013 Kuntademokratian kehittämiselle on jo nyt hyvää pohjaa lainsäädännössä

Lisätiedot

MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10

MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10 MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10 AVUSTUSOSASTO RAY 25.10.2016 2 LAKISÄÄTEINEN TEHTÄVÄ Laki raha-automaattiavustuksista 21. Rahaautomaattiyhdistyksen on sopivalla tavalla seurattava myönnettyjen

Lisätiedot

Paikallisesti, kumppaneina ja ulos karsinoista!

Paikallisesti, kumppaneina ja ulos karsinoista! Paikallisesti, kumppaneina ja ulos karsinoista! PED: kaksi esimerkkiä ja kolme ajatusta Demokratiapäivä 2015 Kuntatalo 13.10.2015 Ritva Pihlaja palvelut demokratia Kuntien toiminnan lähtökohtana on paikallisuus.

Lisätiedot

ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara?

ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara? ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara? KIRA-foorumi 27.1.2010 Toimitusjohtaja Anja Mäkeläinen ASUNTOSÄÄTIÖ ASUKKAAT KESKIÖSSÄ ASUINALUEITA KEHITETTÄESSÄ Hyvä elinympäristö ei synny sattumalta eikä

Lisätiedot

Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat

Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat SEURATOIMINTA LAPSET JA NUORET AIKUISET HUIPPU-URHEILU LIIKUNNAN ARVOMAAILMA LIIKUNTALAKI INFRA Tavoite Lappi on maailman kiinnostavin hyvinvointiympäristö

Lisätiedot

Järjestöjen elinvoimaisen tulevaisuuden on ratkaissut se, ovatko he vahvistaneet henkilökohtaista merkityksellisyyttä toimintansa ytimessä

Järjestöjen elinvoimaisen tulevaisuuden on ratkaissut se, ovatko he vahvistaneet henkilökohtaista merkityksellisyyttä toimintansa ytimessä Kumppanuuspäivä 2016 Kumppanuuspöytä 4, vetäjinä Mari Brunou ja Tauno Linkoranta Tulevaisuuden kansalaistoiminta Alustuksena Tulevaisuuden kansalaistoiminta PP (liitteenä). Alustuksen jälkeen jakauduttiin

Lisätiedot

Kansalaisyhteiskunta järjestöt mukaan. Pääsihteeri Kristiina Kumpula Suomen Punainen Risti

Kansalaisyhteiskunta järjestöt mukaan. Pääsihteeri Kristiina Kumpula Suomen Punainen Risti Kansalaisyhteiskunta järjestöt mukaan Pääsihteeri Kristiina Kumpula Suomen Punainen Risti Sisäisen turvallisuuden kehittäminen 06.09.2013 Järjestöillä erilaisia rooleja Kansalaisyhteiskunta on laajempi

Lisätiedot

Järjestöjen yhteistyötä maakunnan hyvinvoinnin hyväksi Tiina Sivonen

Järjestöjen yhteistyötä maakunnan hyvinvoinnin hyväksi Tiina Sivonen Järjestöjen yhteistyötä maakunnan hyvinvoinnin hyväksi Tiina Sivonen 2.2.2017 Keski-Suomen Järjestöareenan tehtävä Järjestöjen ääni ja voimien kokoaja Tunnistaa järjestökentän tarpeita Tarpeisiin vastaavat

Lisätiedot

Lähidemokratia Suomessa

Lähidemokratia Suomessa Lähidemokratia Suomessa Lähidemokratiaseminaari 31.10.2013 Kivennavan Matkailukartano, Muuruvesi Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaistoiminnan teemaryhmä

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Terveydentilaa määrittävät Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 Lausuntopyynnön esittelyn tueksi TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet Pirkanmaalla

Lisätiedot

ONNISTUNEEN MUUTON AVAIMET

ONNISTUNEEN MUUTON AVAIMET ONNISTUNEEN MUUTON AVAIMET Muuttovalmennuksessa muuttaja, läheiset ja työntekijät valmistautuvat muutokseen, onnistuneeseen muuttoon Arja Haapio 6.4.2017 Omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen palveluiden

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritys: yksi työkalu. Marja-Leena Pellikka Case Manna ry 14.10.2015

Yhteiskunnallinen yritys: yksi työkalu. Marja-Leena Pellikka Case Manna ry 14.10.2015 Yhteiskunnallinen yritys: yksi työkalu Minkälainen olisi suomalainen yhteiskunnallisen yrittäjyyden toimintamalli? Marja-Leena Pellikka Case Manna ry 14.10.2015 Manna ry 1995-2015 => 2016 MannaPalvelut

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020 Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan linjaukset/visio 2020 VISIO

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

Kansallinen muistiohjelma - Tavoitteena muistiystävällinen Suomi

Kansallinen muistiohjelma - Tavoitteena muistiystävällinen Suomi Kansallinen muistiohjelma - Tavoitteena muistiystävällinen Suomi AVI verkostopäivä 17.11.2015 Helsinki Anita Pohjanvuori Asiantuntija, Muistiliiton muistiohjelmatoiminta v v Muistisairaiden ihmisten ja

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja tulevaisuuden hyvinvointikunta

Kansalaisjärjestöt ja tulevaisuuden hyvinvointikunta Kansalaisjärjestöt ja tulevaisuuden hyvinvointikunta Minkälainen yhtälö? Miltä hyvinvointikunnissa näyttää? Kuinka eriarvoistumista voisi parhaiten ehkäistä? Perustulon ja palkkatulon joustava yhdistäminen,

Lisätiedot

Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.

Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9. Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.2014 Maailmalle olet vain joku, mutta jollekin voit olla koko maailma.

Lisätiedot

Liikunta tulevaisuuden kunnassa?

Liikunta tulevaisuuden kunnassa? Liikunta tulevaisuuden kunnassa? 2017 Sivistys, Terveyden edistäminen, Hyvinvointi, Osaaminen, Elinvoima, TeHyLi? Kari Sjöholm 3.12. 2015 26 24 22 20 18 16 14 12 10 8 6 4 2 0 Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta

Lisätiedot

Tilanne Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa

Tilanne Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa Tilanne 18.11. Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa OYS 1) Lappi: Lapin liiton nimeämällä järjestöneuvottelukunnalla on iso rooli soteuudistuksen valmistelutyössä. Järjestöneuvottelukunnan

Lisätiedot

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa 3,2 M vuosibudjetti amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa hdessä koulutustakuuseen seminaari 22.4.2015 65 työntekijää 5 yksikköä Nuoriso- ja koulutustakuu ovat hyviä asioita, mutta monen opiskelun ja

Lisätiedot

Ihmisen ääni kuuluviin osallisuushanke Salli osallisuuden edistäjänä

Ihmisen ääni kuuluviin osallisuushanke Salli osallisuuden edistäjänä Ihmisen ääni kuuluviin osallisuushanke Salli osallisuuden edistäjänä Salli osallisuus! 24.11.2011 Anne Pyykkönen projektipäällikkö osallisuushanke Salli Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry - Hallinnointi

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ilkka Kauppinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pyhännän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jouko Nissinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Järjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina

Järjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina Järjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina Lauri Korkeaoja Hallituksen puheenjohtaja Teemat 1) Järjestöt Suomessa 2) Sosiaali ja terveyssektorin erityispiirteitä suomalaisessa yhteiskunnassa 3) Sote järjestöt

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Maskun kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tuula Pusa 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN YHDESSÄ EI OLLA YKSIN KESKI-SUOMEN HYVINVOINTIYHTEISTYÖHANKE 18.5.2017 PERUSTIEDOT Kolmivuotinen (2017-2019) hanke, alkaen 3.4.2017 Yksinäisyyden vähentämisen teemarahoitus STEAsta Rahoitus sisältää kahden

Lisätiedot

Miksi se ei toimi mitä esteitä vapaaehtoistyölle on asetettu?

Miksi se ei toimi mitä esteitä vapaaehtoistyölle on asetettu? Miksi se ei toimi mitä esteitä vapaaehtoistyölle on asetettu? Marjo Riitta Tervonen, erityisasiantuntija, SOSTE Anne Mustakangas-Mäkelä, Hyvinvointi- ja yhteisötyön johtaja, Vuolle Setlementti Sosiaali-

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen esityksen (HE 15/2017 vp.) ja valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 1 Sote- ja maakuntauudistus etenevät mutta toiminnallinen uudistuminen vaatii vielä työtä hallituksen

Lisätiedot

Liikkumisen edistäminen omassa työssäni Ota kaveri mukaan!

Liikkumisen edistäminen omassa työssäni Ota kaveri mukaan! Liikkumisen edistäminen omassa työssäni Ota kaveri mukaan! Liikunnan palveluketju vahvaksi suunnitelmista toiminnaksi 26.5.2015 Erja Toropainen THM, tutkija Liikuntaneuvontaan vaikuttavia seikkoja Yhteiskunta

Lisätiedot

Millainen itsehallintomalli Uudellemaalle?

Millainen itsehallintomalli Uudellemaalle? Millainen itsehallintomalli Uudellemaalle? Finlandia-talo 16.9.2015 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Hallitusohjelma ja sote-selvityshenkilöhanke merkitsevät hallintohistoriassa ainutlaajuisen

Lisätiedot

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo etunimi.sukunimi@vtkl.fi Esityksen sisältö Koordinaatiossa tapahtunutta

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE-UUDISTUS. SWOT-analyysi Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden muutoksesta

KESKI-SUOMEN SOTE-UUDISTUS. SWOT-analyysi Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden muutoksesta KESKI-SUOMEN SOTE-UUDISTUS SWOT-analyysi Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden muutoksesta Vahvuudet Hyvä, pitkä historia yhdessä tekemisestä Meillä on esimerkkejä interaatiosta esim. Saarikassa,

Lisätiedot

Klaarin kehittämishanke

Klaarin kehittämishanke Työpaja 10.10.2014 Klaarin kehittämishanke Klaarin suunnat Kysely verkostoille syyskuussa 2014 lasten ja nuorten parissa toimiville Vastaajamäärät: 248 suomenkielinen 23 ruotsinkielinen 271 yhteensä Vastaajat

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Arene ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Riitta Rissanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa

Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa Tilanne 14.2.17 Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa OYS 1) Lappi: Sote-järjestöillä on edustus Sote-Savotan alatyöryhmissä. Työryhmissä on myös saamelaisedustus. 2) Kainuu:

Lisätiedot

Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena

Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena Tervetuloa Lahteen! Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena Muutos on mahdollisuus 21.10.2015 Työhyvinvointipäällikkö Päivi Maisonlahti Strategisen työhyvinvoinnin osa-alueet (Aura & Saarikoski,

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus Oiva Kaltiokumpu, Kansallisena Veteraanipäivänä

Sisäinen turvallisuus Oiva Kaltiokumpu, Kansallisena Veteraanipäivänä SUOMEN SISÄINEN TURVALLISUUS UHATTUNA! TARUA VAI TOTTA? Sisäisen turvallisuuden merkitys eduskunnan lainsäädäntö- ja budjettityössä Sisäinen turvallisuus nostaa enemmän kysymyksiä, kuin on anta vastauksia

Lisätiedot

KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta. Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa

KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta. Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa SOSIAALI- JA TERVEYS- HALLINTOTIEDE Yhdistää opetuksessa (kaikilla tasoilla) molemmat hyvinvoinnin

Lisätiedot

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta 1 Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tavoitteet: 1. Lisätään terveitä elintapoja, kuten

Lisätiedot

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Sosiaalialan Työnantajat 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Aino Närkki 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

YHDISTYKSET 2020-LUVUN TOIMINTAYMPÄRISTÖISSÄ keskustelutilaisuudet. Lappeenranta 3.4.2014 klo 9.00-11.30 Kouvola 4.4.2014 klo 9.00-11.

YHDISTYKSET 2020-LUVUN TOIMINTAYMPÄRISTÖISSÄ keskustelutilaisuudet. Lappeenranta 3.4.2014 klo 9.00-11.30 Kouvola 4.4.2014 klo 9.00-11. YHDISTYKSET 2020-LUVUN TOIMINTAYMPÄRISTÖISSÄ keskustelutilaisuudet Lappeenranta 3.4.2014 klo 9.00-11.30 Kouvola 4.4.2014 klo 9.00-11.30 MontEri-hanke Ajalla 1.1.2012 31.12.2014 (käynnistyi toukokuussa)

Lisätiedot

VESOTE-hanke. UKK-instituutti KKI-ohjelma Diabetesliitto Mielenterveyden keskusliitto STM

VESOTE-hanke. UKK-instituutti KKI-ohjelma Diabetesliitto Mielenterveyden keskusliitto STM VESOTE-hanke Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti (VESOTE) -hanke Yksi STM:n rahoittamista hallituksen kärkihankkeista (2017 18) Edistetään terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Täyttä elämää eläkkeellä

Täyttä elämää eläkkeellä Täyttä elämää eläkkeellä Saija Ohtonen-Jones 5.2.2016 TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ / copyright Suomen Punainen Risti 1 Punainen Risti kansainvälinen liike ja kotimainen järjestö auttaa katastrofien ja onnettomuuksien

Lisätiedot

Kokoomaraportti PARASTA ARTUN MITALLA II:

Kokoomaraportti PARASTA ARTUN MITALLA II: Kokoomaraportti PARASTA ARTUN MITALLA II: Arviointia kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta ja kehittämispotentiaalista kunnissa ARTTU-ohjelman tutkimusten pohjalta. Paras-ARTTU-ohjelman tutkimuksia nro

Lisätiedot

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan viestintäsuunnittelija Anne Honkanen Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari, 29.4.2014 Toimenpideohjelman

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja 9.3.2017 Yhteenveto: Sari Mäkinen ja Tiina Konttajärvi 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Teemat 1. Hyvinvoinnin edistäminen ja hyvinvointierojen kaventaminen

Lisätiedot

Uudistumisella tuottavuusloikka

Uudistumisella tuottavuusloikka Uudistumisella tuottavuusloikka Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 18.8.2016 www.alueuudistus.fi 17.8.2016 1 Miksi maakuntauudistus tarvitaan mitä tavoitellaan? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Honkajoen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Mauno Mäkiranta 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot