ENSIMMÄISET ASKELEET DOPINGIN ESTOSSA PERUSTASO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ENSIMMÄISET ASKELEET DOPINGIN ESTOSSA PERUSTASO"

Transkriptio

1 Dopingin biolääketieteellisiä sivuvaikutuksia koskevien tietojen yhdenmukaistaminen ENSIMMÄISET ASKELEET DOPINGIN ESTOSSA PERUSTASO DIA 2: Termin doping alkuperästä on useita teorioita. Afrikkalainen Kaffir-heimo nimitti stimulanttina uskonnollisissa seremonioissa käytettävää primitiivistä alkoholijuomaa dopiksi. Muissa asiakirjoissa kerrotaan zulusotureiden käyttäneen viinirypäleen kuorista ja kolajuomasta tehtyä alkoholijuomaa nimeltään dop. Hollantilainen kolumnisti Boers käytti sittemmin termiä dop kuvailemaan mitä tahansa stimuloivaa juomaa, ja termi levisi ympäri maailman. Lopulta termi kattoi useampia aineita, ja urheilussa näiden aineiden käyttöä kuvattiin tarkemmin ilmaisulla doping, joka ilmestyi ensimmäisen kerran englannin sanakirjassa vuonna Doping tarkoittaa kiellettyjen aineiden tai menetelmien käyttöä, joka johtaa suorituksen paranemiseen. Doping on epäreilu teko, joka sisältää terveysriskejä. Vuonna 2003 annetun maailman antidopingsäännöstön mukaan doping määritellään yhden tai useamman antidopingsäännön rikkomukseksi, jotka on määritelty säännöstön 2 artiklan 1-8 alakohdissa. Maailman antidopingtoimisto määrittelee maailman antidopingsäännöstön seuraavasti: Yksi tärkeimmistä saavutuksista tähän päivään mennessä taistelussa urheilun dopingia vastaan on ollut yhdenmukaisen antidopingsäännöstön, maailman antidopingsäännöstön (säännöstö) laatiminen, hyväksyminen ja käyttöönotto. Säännöstö on ydinasiakirja, joka tarjoaa kehyksen yhdenmukaisille antidopingkäytännöille, säännöille ja säännöksille urheilujärjestöissä ja viranomaiselimissä. Se toimii yhdessä neljän kansainvälisen standardin kanssa, joiden tavoitteena on yhdenmukaistaa antidopingjärjestöjen toimintaa useilla alueilla: testaus, laboratoriot, terapeuttisen käytön erivapaudet (TUE) ja kiellettyjen aineiden ja menetelmien luettelo. (Täydellinen ja virallinen versio säännöstöstä on saatavilla sivustolla Lisätietoja:

2 Kieltoluettelo Kieltoluettelo on kansainvälinen standardi, jossa määritetään kilpailujen aikana ja niiden ulkopuolella ja erityisesti urheilussa kielletyt aineet ja menetelmät. Se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1963 Kansainvälisen olympiakomitean johdolla. Vuodesta 2004 lähtien WADA on vastannut luettelon valmistelusta ja julkaisemisesta. Luettelo päivitetään ja julkaistaan vuosittain. Tällä hetkellä saatavissa oleva kieltoluettelo voidaan ladata sivustolta DIA 3: Antiikin aikaisissa Kreikan olympialaisissa lääkäreiden kuvailtiin tarjoilleen urheilijoille ravitsevia aineita heidän fyysisen suorituksensa parantamiseksi. Tämän tulkittiin olevan ehdottoman välttämätöntä, ja näitä lääkäreitä voidaan verrata nykyisiin urheilulääketieteen asiantuntijoihin. Lisäksi urheilijat pyrkivät lisäämään fyysistä voimaansa syömällä erilaisia lihoja tai veristä brevistä ennen kilpailuja. Esimerkkejä yrttien, sienien ja härän kiveksien käytöstä suorituksen parantamiseksi löytyy jo muinaisilta ajoilta, Rooman valtakunnasta ja keskiajalta. 1896: Ensimmäinen dopingin aiheuttama raportoitu kuolemantapaus sattui tänä vuonna, kun englantilainen pyöräilijä Arthur Linton menehtyi nautittuaan strykniiniä Pariisi-Bordeaux -kilpailun jälkeen. 1904: Olympialaisten St. Louis -maratonin juuri voittanut Thomas Hicks pyörtyi, ja lääkärit vahvistivat hänen nauttineen strykniiniä (stimulanttia) ja konjakkia (alkoholia) ennen kilpailua: hän lähes kuoli alkoholin ja stimulantin yhdistelmän seurauksena : Lentäjät käyttivät stimulantteja toisen maailmansodan aikana. DIA 4: 1960: Anabolisia aineita alettiin käyttää yhä enemmän dopingaineina luvulla. Tällöin uskottiin, että joidenkin lääkeaineiden avulla pystyttiin saavuttamaan mitä tahansa luku: Jatkuvan farmaseuttisen kehityksen ansiosta erityisesti monimutkaiset ruumiinsisäiset aineet tulivat saataville markkinoille tehokkaina agentteina suorituskyvyn, voiman ja kestävyyden parantamisksi. Punaverisolujen muodostumista stimuloivasta erytropoietiini (EPO) - hormonista tuli suosittua kestävyysurheilussa. 2003: Suunnitellun steroidin THG (tetrahydrogestrinoni), joka on anabolinen streoidi, löytö. Lääkeaineesta saatiin tietää, kun anonyymi Lisätietoja:

3 urheiluvalmentaja otti yhteyttä Yhdysvaltojen antidopingtoimistoon (USADA)ja toimitti USADA:lle THG:tä sisältävän ruiskun. 2007: Useita dopingia koskevia skandaaleja ja spekulaatioita (veridoping, EPO jne.) Tour de Francessa. DIA 5: Ensimmäinen suuri askel taistelussa dopingia vastaan saavutettiin vuonna 1960, kun Euroopan neuvosto esitti ratkaisun dopingaineiden käytön torjumiseksi urheilussa. Ensimmäiset kuolemantapaukset näyttävät olleen välttämättömiä, jotta viranomaiset tiedostivat tämän ilmiön. Ensimmäinen dopingia torjuva lainsäädäntö annettiin Ranskassa vuonna 1963 ja Belgiassa sitten vuonna Vuonna 1967 Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) perusti KOK:n asiaa käsittelevän lääketieteellisen komission. 1968: Lääketestaukset esiteltiin ensimmäistä kertaa Meksikon kesäolympialaisissa vuonna 1968 ja Grenoblen talviolympialaisissa. KOK laati luettelon kielletyistä aineista ja menetelmistä (kieltoluettelo), vaikka tekninen laitteisto ja testauskäytännöt olivat vielä riittämättömiä. 1988: Saksassa otettiin käyttöön kilpailun ulkopuolinen testaus. 1999: Tour de Francessa vuonna 1998 sattuneen toisen suuren skandaalin vuoksi KOK kutsui helmikuussa 1999 koolle urheiludopingia käsittelevän maailmanlaajuisen konferenssin Lausannessa. Konferenssin tuloksena perustettiin Maailman antidopingtoimisto (WADA) : Säännöstö on ydinasiakirja, joka tarjoaa kehyksen yhdenmukaisille antidopingkäytännöille, säännöille ja säännöksille urheilujärjestöissä ja viranomaiselimissä. Sitä sovelletaan yhdessä neljän kansainvälisen standardin kanssa. Näiden standardien avulla pyritään yhdenmukaistamaan antidopingjärjestöjen toimia useilla aloilla, kuten testaus, laboratoriot, terapeuttisen käytön erivapaudet (TUE) ja kielletyjen aineiden ja menetelmien luettelo. 2007: Yleissopimus on ensimmäinen esimerkki tapauksesta, jolloin hallitukset ympäri maailman ovat suostuneet soveltamaan kansainvälistä lakia antidopingiin. Tämä on tärkeää, sillä vain hallitukset voivat tietyillä aloilla edistää dopingin torjuntaa. Yleissopimukseen sisältyy globaaleja antidopingsääntöjä, -käytäntöjä ja -ohjenuoria, jotka takaavat rehellisen ja oikeudenmukaisen toimintaympäristön kaikille urheilijoille. Lisätietoja:

4 DIA 6: Vaikka suorituksen parantaminen lääkkeiden väärinkäytön avulla määritellään selkeästi dopingiksi kiellettyjen aineiden ja menetelmien luettelon mukaisesti, lääkkeiden väärinkäyttö vapaa-ajan urheilussa jätetään lähes huomiotta. Voimakkaasti kilpailuhakuisessa yhteiskunnassa monet ihmiset eivät vain ammattiurheilijat väärinkäyttävät lääkeaineita parantaakseen suoritustaan. Kilpaurheilussa kiellettyjä erilaisia aineita käytetään tehokkuutensa vuoksi myös vapaa-ajan urheilussa. Ns. urheiluhenkiset ovat vapaa-ajan urheilun harrastajia, joilla on muita syitä käyttää lääkeaineita. Pääasiallisena syynä on fyysisen ulkonäön parantaminen. Tieteellisten tutkimusten mukaan lääkkeiden väärinkäyttö sekä kilpailuissa että vapaa-ajan urheilussa ja kuntourheilussa on yleistä. Suorituksen parantaminen lääkeaineden väärinkäytön avulla ei ole ongelma ainoastaan urheilussa vaan elämäntyyli (esim. koululaisten ja nuorten lääkeaineiden väärinkäyttö) on muodostanut siitä uudenlaisen ja maailmanlaajuisen julkisen terveysongelman. Tiedetään myös, että tietyt ammattiryhmät käyttävät joitain lääkeaineita selviytyäkseen työtaakastaan. Lääkeaineiden väärinkäyttö = Doping ei ole ongelma ainoastaan urheilussa vaan myös yhteiskunnassa! DIA 7: DIA 8: Useimmat dopingaineet olivat alunperin farmaseuttisia lääkeaineita. Näitä lääkeaineita käytetään osittain vakavien sairauksien lääketieteellisessä hoidossa. Siten näillä lääkeaineilla on toisaalta haluttu vaikutus sairauteen mutta toisaalta epätoivottavia sivuvaikutuksia. Näitä biolääketieteellisiä sivuvaikutuksia valvotaan ja testataan useilla erityisillä kokeilla, ja niiden on todistettu olevan hyväksyttäviä verrattuna alkuperäisestä sairaudesta aiheutuviin ongelmiin. Lääketieteellisten lääkeaineiden käytön ongelmana suoritusta parantavina aineina on se, että terveet urheilijat käyttävät niitä ilman riittävää tarvetta. Lisäksi useimpia väärinkäytettyjä aineita nautitaan ns. suprafarmakologisina annoksina tai erilaisina yhdistelminä ( pinoaminen ) ilman aiempaa lääketieteellistä tutkimusta. Se voi aiheuttaa sellaisia biolääketieteellisiä sivuvaikutuksia, joita kukaan ei oikeastaan osaa arvioida. Lisätietoja:

5 Kuva: Lääketieteelliseen tarkoitukseen käytettävien lääkeaineiden ja urheilussa väärinkäytettävien aineiden välinen suhde. Lääketieteellisesti käytetyillä lääkeainilla on osoitettu olevan terapeuttisia vaikutuksia farmakologisten annosten yhteydessä kun taas suoritusta parantavilla lääkeaineilla on havaittu olevan vaarallisia vaikutuksia suprafarmakologisten annosten käytön vuoksi. Sivuvaikutukset voivat olla lyhytaikaisia, peruutettavissa olevia, peruuttamattomia tai aiheuttaa myöhemmin ilmeneviä vaurioita. DIA 9: Anaboliset steroidit tai anabolis-androgeeniset steroidit (AAS) ovat hormoneja. Kuten useimmat hormonit, ne kulkevat veressä ja säätelevät tiettyjä ruumiintoimintoja. Esimerkiksi AAS parantaa valkuaisaineiden aineenvaihduntaa, joka lisää lihasmassaa. Anabolinen tarkoittaa kehittämistä. Andro + geeninen tarkoittaa mies + tuottaa. Steroidit ovat eräänlaisia lipidejä molekyylejä. Esimerkiksi testosteroni on anabolinen steroidi, joka vastaa miessukuhormonia, jota tuotetaan endogeenisesti kiveksissä, munasarjoissa, lisämunuaiskuoressa ja maksassa. Anabolisten steroidien lääketieteellinen käyttötarkoitus on lihasrappeuma. Kuva: Tiettyjen elinten soluissa tuotetaan hormonia, jota eritetään jälkikäteen vereen (verisuonisto). Hormoni voi kulkeutua mihin tahansa osaan ruumista verisuoniston kautta. Kohdesoluilla on erityiset reseptorit, jotka tunnistavat steroidihormonin ja alkavat tuottaa valkuaisaineita. DIA 10: AAS:n väärinkäytön halutut vaikutukset urheilussa perustuvat aineen anaboliseen toimintaan (solujen kasvuun). Joskus urheilijat haluavat kehittää" lihaksia väärinkäyttämällä steroideja, jotka parantavat valkuaisaineiden synteesiä ja siten lisäävät lihaskudosta. Valkuaisaineiden parantuneen synteesin myötä steroidin väärinkäytön tulisi myös edistää nopeampaa regeneraatiota. AAS:llä voi olla vaikutus lihaksistoon erityisesti silloin, kuin harjoittelu tapahtuu näiden aineiden vaikutuksen alaisena. Tästä huolimatta urheilijoiden on liikuttava aktiivisesti, sillä anaboliset steroidit eivät itsessään kasvata lihaksia. Lisäksi lihakset eivät ole fysiologisesti valmiita näin äärimmäiseen ja nopeaan kasvuun, joten anabolisten steroidien käyttö voi aiheuttaa lihasvaurioita harjoittelun aikana. Lisätietoja:

6 Kuva: AAS:ää voidaan ottaa tabletteina tai ne voidaan antaa lihaksen sisäisenä injektiona. Tämä aiheuttaa lisäksi epäsuoria terveysriskejä, kuten infektioita (esim. HI-virus tai hepatiitti). DIA 11: AAS:n väärinkäyttö parantaa harjoittelumotivaatiota ja näin liikaharjoittelun riskiä. Tämä taas vaikuttaa haitallisesti motooriseen elimistöön. Yleisen näkemyksen mukaan AAS:n väärinkäytöllä suurina määrinä on merkittäviä vaikutuksia kun taas elimelliset sivuvaikutukset esitetään harmittomina tai kielletään. Tosiasiassa nämä harmittomilta tuntuvat sivuvaikutukset ilmenevät varhaisessa vaiheessa ja niiden jälkeen ilmenee paljon vaarallisempia sisäelimiin kohdistuvia sivuvaikutuksia. Anabolis-androgeenisten steroidien terveysriskit perustuvat androgeeniseen osaan. Miespuolisilla väärinkäyttäjillä voi esiintyä rintojen kasvua, ns. gynekomastiaa (naisistuminen) ja vastakohtana naispuolisilla väärinkäyttäjillä miesten sukupuoliominaisuuksien kehittymistä (miehistyminen). Muita sivuvaikutuksia: Steroidiperäinen akne ei ole yhtä vaarallinen, mutta se on esteettisesti epämiellyttävä (kuva a). Maksan tulehdukse eli; kudoksen rasvarappeutuminen ja maksakystien muodostuminen ovat esimerkkejä suorista vahingoista kudokselle (kuva b). Kivesten kutistuminen (kuva c). Gnekomastia (rintojen suureneminen miehillä; kuva d). Luuston degeneraatio. Kardiovaskulaariset häiriöt ilmenevät sydämessä hapen riittämättömyytenä, johtuen sydänlihasten kasvusta ilman verisuonten adaptaatiota. Lisähäiriöitä ilmenee verenkierrossa verisuonten seinämiä suojaavien korkeatiheyksisten lipidien (High Density Lipids, HDL) määrän vähentyessä ja verisuonten seinämiä vahingoittavien matalatiheyksisten lipidien (Low Density Lipids, LDL) määrän kasvaessa. Äänen syveneminen (naiset). Parran kasvu (naiset) ja kaljuuntuminen (miehet). Lisätietoja:

7 DIA 12: DIA 13: Amfetamiinin, efedriinin tai kofeiininin kaltaiset stimulantit olivat ensimmäinen tehokkaiden aineiden ryhmä, jotka lisättiin vuonna 1967 laadittuun dopingluetteloon. Tässä ryhmässä on hyvin erilaisia aineita,: sekä luonnolllisia aineita että niiden johdannaisia että keinotekoisesti tuotettuja aineita. Stimulantit ovat eksogeenisiä aineita (kuten efedriinitkin), jotka vaikuttavat keskushermostoon stimuloimalla useiden välittäjäaineiden (esim. asetykoliinin) vapautusta. Nämä aineet lisäävät sydämen sykettä, hengitysnopeutta ja aivojen toimintaa ja saattavat johtaa euforiaan. Niiden vastineita ihmisruumiissa ovat adrenaliini tai noradrenaliini. Nämä endogeeniset aineet lisäävät myös energia-aineenvaihduntaa. Stimulantteja tai amfetamiineja käytetään lääketieteessä pääasiassa paikallisesti, kuten keuhkoputkien rentouttamiseen tai nenänielun limakalvojen verentungoksen vähentämiseen (flunssalääkkeenä). Kuva: Neuroni aivojen toiminnallinen solu sisääntulorakenteineen (dendriitit) ja ulosmenorakenteineen (aksoni), jotka kommunikoivat toisten solujen kanssa synapsien avulla. Synapsi on on soluristeys solujen välistä kommunikaatiota varten. Stimulantit vaikuttavat juuri tällä alueella ja lisäävät välittäjäaineiden vapautusta. DIA 14: Stimulantit lisäävät aivojen ja ruumiin kiihtyneisyyttä. Urheilijat väärinkäyttävät stimulantteja valppauden, kilpailunhalun ja agressiivisuuden lisäämiseksi sekä väsymyksen ja kipuherkkyyden alentamiseksi. Stimulantit eivät suoranaisesti paranna fyysistä suoritusta. Urheilussa yleisimmin käytetyt stimulantit ovat amfetamiinit, kokaiini, efedriini ja kofeiini. Kaaviokuva: Täydellisen uupumisen tilaa ei voida saavuttaa tavanomaisissa olosuhteissa (esim. urheilussa). Se on autonomisesti suojatun resurssin kaltaista, ja se voidaan aktivoida ainoastaan tietyissä olosuhteissa. Stimulanttien avulla voidaan kuitenkin kuluttaa loppuun kehon viimeisimmätkin voimavarat! Lisätietoja:

8 DIA 15: Stimulantit tukahduttavat pelon tai uupumuksen. Niiden vaikutus on niin tehokas, että urheilija ei tajua kuinka väsynyt hän on. On esiintynyt useita tapauksia, joissa ylirasittuminen on johtanut kuolemaan erityisesti huipputason kilpaurheilussa. Pitkittynyt ponnistelu voi aiheuttaa myös nestehukkaa sekä myös yleisesti hypertermiaa. Stimulanttien biolääketieteelliia vaikutuksia ovat psykologisten häiriöiden, kuten riippuvuuden tai masennuksen, kehittyminen. Toisaalta niillä voi olla myös fysiologisia vaikutuksia, kuten: ruumiinlämmön dysregulaatio, ruokahalun ja unen menetys, hallusinaatiot, ruumiin vapina, levottomuus, ahdistus, jännitys, sydämen rytmihäiriöt. Stimulanttien euforisten vaikutusten vuoksi niitä väärinkäytetään sekä urheilussa että urheilun ulkopuolella! DIA 16: DIA 17: Lyhenne EPO tarkoittaa erytropoietiini-hormonia. Se on erityisesti munuaisessa muodostuva kasvutekijä, joka stimuloi punaverisolujen synteesiä. Punaverisolut tai erytrosyytit kantavat happea kudoksiin. Punaverisolujen muodostumisen kiertoa valvoo veren happisisältö, jota reseptorit mittaavat jatkuvasti kontrollimuuttujana. Jos happisisältö vähenee ja kehossa on happivajausta, EPO:n tuotanto laukeaa ja punaverisoluja muodostetaan punaiseen luuytimeen. Tärkeä elin tässä kierrossa on munuainen, jonka kudoksessa EPO hyvin todennäköisesti muodostetaan. Tähän kontrollikiertoon voidaan puuttua lisäämällä EPO:a ulkoisesti ja lisäämällä punaverisolujen määrää jopa ilman harjoittelua. Erytropoietiinia käytetään anemian lääketieteelliseen hoitoon. Kuva: Erytropoietiinia tuotetaan renaalisoluissa ja eritetään vereen (verisuonisto). Se stimuloi punaverisolujen tuotantoa luuytimessä. Lisätietoja:

9 DIA 18: Erytropoietiini stimuloi punaverisolujen tai erytrosyyttien tuotantoa luuytimessä. Punaverisolut vastaavat hapen kuljettamisesta. Happi on olennaista ihmisen ruumiin fysiologisten toimintojen kannalta. Aivojen lisäksi lihakset tarvitsevat eniten happea kestävyyssuorituksen varmistamiseksi. Siten pyöräilijät, pitkän matkan juoksijat tai murtomaahiihtäjät saattavat tuntea houkutusta väärinkäyttää EPO:a kudostensa hapettumisen parantamiseksi. Laillinen ja paljon turvallisempi vaihtoehto kestävyyssuorituksen tai tarkemmin hapen sidontakapasiteetin parantamiseksi on korkeanpaikanharjoittelu. Vuoriston ilmakehän erityisten fyysisten ominaisuuksien ansiosta hapen huonompi saatavuus aiheuttaa punaverisolujen laillisen synteesin stimulaatiota. Kuva: Suomalaisella hiihtäjällä Eero Mäntyrannalla on mutaatio erytropoietiinireseptorinsa geenissä, joka edistää hapenkuljetusta veressä. Tämän ansiosta hän on voittanut useita olympiakultamitaleita aivan laillisesti. DIA 19: Erytropoietiinilla (EPO) ei ole, joko ruumiille luontaisessa muodossa (ihmisen [i] EPO) tai geeniteknologian tuottamassa muodossa (ihmisen rekombinantti [ri] EPO) sen rakenteeseen perustuvia sivuvaikutuksia. Kaikki sen terveydelle vaaralliset vaikutukset liittyvät punaverisolujen muodostumiseen, joka lisää veren viskositeettia. Siten EPO:n väärinkäyttö lisää kohonneen verenpaineen tai tromboembolisten tapahtumien riskiä keuhkoissa, aivoissa tai sydämessä. Tämä voi johtaa esimerkiksi infarktiin tai aivohalvaukseen. EPO:n väärinkäyttö voi olla todella hengenvaarallista! Kuva: Kuvan vasemmalla puolella on esitetty sydämen oikean puoliskon kammio ja kuvan oikealla puolella sydämen vasemman puoliskon kammio patologisesti laajenneesta sydämestä. Infarkti on merkitty sinisellä ympyrällä. DIA 20: Lisätietoja:

10 DIA 21: Veridoping kuuluu laittomiin manipulaatiomenetelmiin. Se on suora hapensiirron parantamisen muoto, jolla on lisää välittömästi punaverisolujen määrää kun taas EPO vain parantaa punaverisolujen synteesiä. Urheilijat voivat suorittaa manipuloinnin kahdella tavalla: Veren kerääminen ja myöhempi uudelleeninjektointi. Veren ottaminen luovuttajalta ja uudelleeninjektointi tarvittaessa. Fysiologiset vaikutukset ovat samankaltaiset kuin EPO:n väärinkäytössä: - Punaverisolujen lisääntyminen. - Hapen toimituksen tehostuminen. Veripulloja käytetään lääketieteessä korvaamaan suurten verimäärien menetyksiä. DIA 22: Kestävyyssuoritus paranee punaverisolujen määrän kasvaessa ja hapenkannon parantuessa. Vaikutukset ovat samankaltaiset kuin EPO:n väärinkäytössä, mutta niiden vaikutukset ovat välittömiä. Grafiikka: Verensiirron vaikutus fyysiseen suoritukseen ilmaistaan seuraavalla polulla, jossa näytetään uudelleeninfuusion tai plasebon vaikutus 10 km:n juoksukisan aikana. Ryhmä 1: Vaikutuksia ei ole havaittavissa plaseboliuoksen infuusion jälkeen, mutta ne ovat merkittäviä veren uudelleeninfuusion jälkeen Juoksuaika lyhenee. Ryhmä 2: 10 km:n juoksuaika lyhenee välittömästi veren uudelleeninfuusion jälkeen. Ajan parannus pysyi yllä 13 päivän ajan punaverisolujen uudelleeninfuusion jälkeen, ja se oli siten edelleen läsnä plasebon infuusion aikaan. DIA 23: Biolääketieteelliset sivuvaikutukset ovat samankaltaiset kuin EPO:n väärinkäytössä. Veridoping rasittaa sydän ja verenkiertoelimistöä, joka nostaa verenpainetta ja lisää tromboosiriskiä. Verensiirrot sisältävät siirto-onnettomuuden riskin allergioiden tai epäsopivuuden vuoksi ja vakavien infektioiden, kuten hepatiitin tai HI-viruksen, riskin. Lisätietoja:

11 DIA 24: DIA 25: Lisäravinteet ovat luonnollisesti ruumiissa olevia aineita, joita nautitaan normaalin päivittäisen ravinnon lisänä. Tällaisia lisäravinteita ovat esim. glukoosi, mineraalit, vitamiinit tai hivenaineet. Ne ovat osittain olennaisia kasvulle ja kehitykselle monisoluisessa organismissa, kuten ihmisruumiissa. Lisäravinteet koostuvat enimmäkseen useista aineista. Lääketieteellinen tarkoitus lisäkorvauksille tai lisäravinteille on kehon puutostila, joka johtuu aliravitsemuksesta tai sairauksista. Lisäravinteita käytetään pääasiassa terveyden parantamiseen, sairastumisriskin pienentämiseen ja painonhallintaan. Useimmat lisäravinteet eivät sisälly kieltoluetteloon. DIA 26: Lisäravinteet voivat olla välttämättömiä joillekin kilpaurheilijoille, jotta he kykenevät suoriutumaan lajinsa vaativasta intensiteetistä ja kestosta. Heillä on äärimmäisen korkeat kalorin kulutustasot, joita normaali päivittäinen ravinto ei kykene kattamaan (kuten Tour de Francessa). Kriittiset aineet ovat B-ryhmän vitamiinit ja mineraalit, kuten jodi, sinkki ja osittain rauta, jota katoaa hien mukana. Hyvin tasapainotettu ruokavalio on kuitenkin paljon parempi vaihtoehto kuin mitkään lisäravinteet. Annostelussa on luonnollisesti otettava huomioon yliannostus kielteisten vaikutusten välttämiseksi. DIA 27: Yksi lisäravinteiden pääriskitekijöistä voi olla positiivinen dopingtesti, joka johtuu kontaminoituneista lisäravinteista. Nämä etiketittömät aineet voivat äärimmäisessä tapauksessa antaa jopa positiivisen dopingtestinäytteen. Biolääketieteelliset sivuvaikutukset riippuvat siten etiketittömän aineen laadusta. Useimmat löydetyt aineet ovat erilaisia anabolis-androgeenisia steroideja. Monet urheilijat käyttävät lisäravinteita tuntematta niiden sivuvaikutuksia tai suositeltua annostusta. Koska lisäravinteiden markkinat ovat suuret (noin 12 miljardia USA:n dollaria vuonna 2001) ja niiden maailmanlaajuinen myyntimäärä on valtava, suositellun käytön ja väärinkäytön raja on häilyvä. Lisätietoja:

12 Lisäksi se oletus, että mahdolliset ravinnolliset puutteet voidaan kattaa helposti lisäravinteilla, voi johtaa siihen, että terveellisen ja hyvin tasapainotetun ruokavalion vaihtoehtoa ei oteta riittävästi huomioon. Taulukko: Kansainvälinen olympiakomitea analysoi 600 ilman reseptiä myytävää lisäravinnetta. Tutkimuksessa havaittiin, että neljännes tutkituista aineista sisälsi kiellettyjä aineita, kuten anabolisia steroideja. DIA 28: DIA 29: Geenit ovat DNA:n yksittäisiä osioita, jotka sisältävät perinnöllistä tietoa. Geenit sisältävät tiedot ruumiinrakenteesta ja siten myös yksittäisistä valkuaisaineista, esim. lihasvalkuaisaineista. Geeniterapiaan kuuluu pyrkimys muuttaa valikoivissa geeneissä olevaa tietoa. Vuoden 2008 kieltoluettelossa geenidoping määritetään seuraavasti: suorituskykyä mahdollisesti parantavien solujen, geenien, geenien osasten ja geenin ekspression muuntamisen ei-hoidollinen käyttö. Kuva: Geeniterapian perusajatuksena on ottaa käyttöön muokatut geenit solussa tiettyjen kuljettimien avulla. Käyttöönoton jälkeen solu voi syntetisoida korjatut/uudet toiminnalliset valkuaisaineet, ja sairaus voidaan parantaa tai sitä voidaan ainakin lievittää. Geeniterapian lääketieteellinen tarkoitus on korjata viallisia geenejä, jotka ovat vastuussa esim. perinnöllisten sairauksien kehittymisestä. Ongelmana on kuitenkin terapeuttisen perusajatuksen väärinkäyttö urheilutarkoituksiin. DIA 30: Jos viallisten geenien korjaaminen on mahdollista, se ei ole kaukana lihasgeenien muokkaamisesta. Väärinkäytön mahdollisia tavoitteita voivat olla seuraavat: Erytropoietiinin tuotanon lisääminen (vrt. suomalainen hiihtäjä Eero Mäntyranta) kestävyyssuorituksen parantamiseksi. Lisätietoja:

13 Tiettyjen lihaskasvutekijöiden stimulaatio voiman ja nopeuden lisäämiseksi. Vasen kuva: Seitsemän kuukauden ikäisen pojan reidet ja käsivarret vaikuttivat poikkeuksellisen lihaksikkailta. 4,5-vuotiaana hänen lihasmassansa ja voimansa lisääntyivät geneettisen myostatiinimutaation vuoksi. ja hän pystyi pitämään kahta 3 kg:n käsipainoa vaaka-asennossa suorin käsin. (Schuelke et al. (2004) N Engl J Med. 350: ) Oikea kuva: Vasemmalla on lihanpala, jossa ei ole kopioita inaktiivisesta myostatiinigeenistä (normaali). Oikealla on lihanpala ns. Belgian sininen -lehmästä, jolla on myostatiinigeenimutaatio (kaksi kopiota inaktiivisesta myostatiinigeenistä). Lisääntynyt lihasmassa on näkyvä merkki myostatiinigeenistä. Geeniterapiaa ja geenimutaatioita ei kuitenkaan vielä tunneta urheilussa. DIA 31 Geeniterapian suurena ongelmana on se, ettei keinotekoista geeniä voida hallita. Kaikkia haluttuja ja epämiellyttäviä vaikutuksia ei voida ennakoida geenisääntelyn laajalle levinneiden mekanismien mukaisesti. Geeniterapiamenetelmiä koskevissa kliinisissä kokeissa on havaittu seuraavia ongelmia: syöpä, useiden elinten vajaatoiminta ja muut vahvasti elämää uhkaavat tapahtumat. Geeniterapian muita riskejä ei vielä tunneta tutkimusten ja julkaisujen vähyyden vuoksi, eikä geeniterapian biolääketieteellisiä sivuvaikutuksia voida näin hallita! DIA 32: Lisätietoja:

Ensimmäiset askeleet dopingin estossa

Ensimmäiset askeleet dopingin estossa Ensimmäiset askeleet dopingin estossa PERUSTASO Mitä doping on? Suorituksen parantaminen kiellettyjen aineiden tai menetelmien käytön avulla Epäreilu teko, joka sisältää terveysriskejä Kansainväliset säännökset:

Lisätiedot

DOPINGIN LÄHEMPI TARKASTELU KESKITASO

DOPINGIN LÄHEMPI TARKASTELU KESKITASO Dopingin biolääketieteellisiä sivuvaikutuksia koskevien tietojen yhdenmukaistaminen DOPINGIN LÄHEMPI TARKASTELU KESKITASO DIA 2: Maailman antidopingtoimisto (WADA) kuvailee maailman antidopingsäännöstöä

Lisätiedot

Dopingin lähempi tarkastelu

Dopingin lähempi tarkastelu Dopingin lähempi tarkastelu KESKITASO Maailman antidopingsäännöstö Antidopingsäännöstö Kehys yhdenmukaisille antidopingkäytännöille, säännöille ja säännöksille Globaali antidoping organisaatiokaavio Testauksen

Lisätiedot

Puhtaasti paras. Antidopingtoiminta on reilua peliä

Puhtaasti paras. Antidopingtoiminta on reilua peliä Puhtaasti paras Antidopingtoiminta on reilua peliä Miksi doping on kielletty kilpaurheilussa? Terveydelle haitallista Vastoin reilun pelin periaatetta Yhteisten sääntöjen ja toisten kunnioittaminen on

Lisätiedot

Fitness Lisäravinteet Anti-aging. Terveys kiinnostaa meitä enemmän kuin koskaan, mutta silti terveysriskit ovat lisääntyneet. On aika kysyä miksi!

Fitness Lisäravinteet Anti-aging. Terveys kiinnostaa meitä enemmän kuin koskaan, mutta silti terveysriskit ovat lisääntyneet. On aika kysyä miksi! Fitness Lisäravinteet Anti-aging Terveys kiinnostaa meitä enemmän kuin koskaan, mutta silti terveysriskit ovat lisääntyneet. On aika kysyä miksi! Uskomme, että yksi syy siihen on huomattava muutos välttämättömien

Lisätiedot

Adrenaliini Mistä erittyy? Miten/Mihin vaikuttaa? Muita huomioita?

Adrenaliini Mistä erittyy? Miten/Mihin vaikuttaa? Muita huomioita? Hormonitaulukko Adrenaliini Lisämunuainen Erittyy suorituskykyä vaativissa stressitilanteissa. Vaikuttaa moniin elintoimintoihin fyysistä suorituskykyä lisäten, kuten kiihdyttää sydämen toimintaa, laajentaa

Lisätiedot

Dopingaineiden ja päihteiden sekakäyttö -biotieteellinen näkökulma

Dopingaineiden ja päihteiden sekakäyttö -biotieteellinen näkökulma Dopingaineiden ja päihteiden sekakäyttö -biotieteellinen näkökulma Sanna Kailanto 1 Doping Kilpaurheilijoiden suorituskyvyn parantaminen 1950-luvulta lähtien. Käyttö levinnyt aktiiviurheilun ulkopuolelle.

Lisätiedot

Alkoholi. lisää syövän vaaraa. Niillä, jotka kuluttavat säännöllisesi neljä alkoholiannosta päivässä, on. Alkoholi voi aiheuttaa ainakin

Alkoholi. lisää syövän vaaraa. Niillä, jotka kuluttavat säännöllisesi neljä alkoholiannosta päivässä, on. Alkoholi voi aiheuttaa ainakin Alkoholi lisää syövän vaaraa Alkoholi on yksi merkittävimmistä elintapoihin liittyvistä syöpäriskeistä. Mitä enemmän alkoholia käyttää, sitä suurempi on riski sairastua syöpään. Myös kohtuullinen alkoholinkäyttö

Lisätiedot

Adrenaliini. Mistä erittyy? Miten/Mihin vaikuttaa? Muita huomioita?

Adrenaliini. Mistä erittyy? Miten/Mihin vaikuttaa? Muita huomioita? Hormonitaulukko Adrenaliini Lisämunuaisesta kortikotropiinin aktivoimana Parantaa suorituskykyä laajentamalla keuhkoputkea. Kiihdyttää aineenvaihduntaa ja happi kulkee nopeammin. Nostaa verenpainetta Toimii

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA IHMINEN ON TOIMIVA KOKONAISUUS Ihmisessä on noin 60 000 miljardia solua Solujen perusrakenne on samanlainen, mutta ne ovat erilaistuneet hoitamaan omia tehtäviään Solujen on oltava

Lisätiedot

Lataa Doping ja kilpaurheilu - Tapio Kuosma. Lataa

Lataa Doping ja kilpaurheilu - Tapio Kuosma. Lataa Lataa Doping ja kilpaurheilu - Tapio Kuosma Lataa Kirjailija: Tapio Kuosma ISBN: 9789529968398 Sivumäärä: 333 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.10 Mb T. Kuosman tietokirjassa käsitellään kilpaurheiluun

Lisätiedot

Propyyliheksedriini. Eventin. Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany. Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen

Propyyliheksedriini. Eventin. Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany. Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen Liite I 3 Aine: Propyyliheksedriini Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen ottamista kauppanimi Saksa Knoll AG Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany Eventin 4 Aine Fenbutratsaatti

Lisätiedot

Finnish. 1 Kysymys: Olen viime kädessä itse vastuussa siitä, mitä nielen, pistän itseeni tai muuten saan elimistööni.

Finnish. 1 Kysymys: Olen viime kädessä itse vastuussa siitä, mitä nielen, pistän itseeni tai muuten saan elimistööni. Finnish 1 Kysymys: Olen viime kädessä itse vastuussa siitä, mitä nielen, pistän itseeni tai muuten saan elimistööni. Vastaus: Oikein Urheilijan on itse otettava asioista selvää, jotta hänen uransa ei vaarantuisi.

Lisätiedot

Dopingaineiden käyttö kuntosaliharrastajien keskuudessa Suomessa

Dopingaineiden käyttö kuntosaliharrastajien keskuudessa Suomessa Dopingaineiden käyttö kuntosaliharrastajien keskuudessa Suomessa VTL Tuuli Salospohja Turun Yliopisto www.pumppaa.fi tuuli.salospohja@utu.fi 1 Syksyllä 2008 tarkastetun lisensiaatintutkimuksen kohderyhmä:

Lisätiedot

ANTIDOPING. Antidopingtoiminnasta kansallisesti ja kansainvälisesti. Rotarykokous , Jyväskylä Luokite-esitys Timo Haukilahti

ANTIDOPING. Antidopingtoiminnasta kansallisesti ja kansainvälisesti. Rotarykokous , Jyväskylä Luokite-esitys Timo Haukilahti Antidopingtoiminnasta kansallisesti ja kansainvälisesti Rotarykokous 09.09.2013, Jyväskylä Luokite-esitys Timo Haukilahti Doping tarkoittaa: Urheilun suoritusta parantavien, kilpailusäännöissä kiellettyjen

Lisätiedot

Ajankohtaista antidopingasiaa. Susanna Sokka viestintäpäällikkö

Ajankohtaista antidopingasiaa. Susanna Sokka viestintäpäällikkö Ajankohtaista antidopingasiaa Susanna Sokka viestintäpäällikkö Visio Kaikilla on yhdenvertainen oikeus puhtaaseen urheiluun. Liittotoimija Tunne sinua ja urheilijaa koskevat antidopingsäännöstöt sekä tekemänne

Lisätiedot

DOPINGIN BIOLÄÄKETIETEELLISET SIVUVAIKUTUKSET KORKEA TASO

DOPINGIN BIOLÄÄKETIETEELLISET SIVUVAIKUTUKSET KORKEA TASO Dopingin biolääketieteellisiä sivuvaikutuksia koskevien tietojen yhdenmukaistaminen DOPINGIN BIOLÄÄKETIETEELLISET SIVUVAIKUTUKSET KORKEA TASO Opetusmateriaalin korkean tason oletuksena on dopingaineiden

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA 5 HORMONIT OVAT ELIMISTÖN TOIMINTAA SÄÄTELEVIÄ VIESTIAINEITA Avainsanat aivolisäke hormoni hypotalamus kasvuhormoni kortisoli palautesäätely rasvaliukoinen hormoni reseptori stressi

Lisätiedot

Dopingrikkomusten käsittely

Dopingrikkomusten käsittely Dopingrikkomusten käsittely Heikki Laapio, työterveyslääkäri Mehiläinen Kouvola Valvontalautakunnan jäsen 2000 Dopingtestaaja 1990-luku CISM suunnistuksen MM-kilpailut 1995 Säkylä World Games 1997 Lahti

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA LAPSUUS ON VOIMAKKAAN KASVUN JA KEHITYKSEN AIKAA Pitkän lapsuusajan uskotaan vähentävän lapsikuolleisuutta. Lapsuus on pitkä ajanjakso ihmisen elämässä. Se on yhteydessä aivojen kehittymiseen

Lisätiedot

KOIRIEN ANTIDOPINGOHJELMA

KOIRIEN ANTIDOPINGOHJELMA KOIRIEN ANTIDOPINGOHJELMA Suomen Valjakkourheilijoiden liitto ry 2015 Sisältö 1 Arvot ja perusteet... 1 2 Koirien lääkitseminen... 1 3 Dopingrikkomus... 2 4 Kielletyt aineet ja menetelmät... 2 1 Arvot

Lisätiedot

EQ EVERYDAY SE, MITÄ TARVITSET JOKA PÄIVÄ

EQ EVERYDAY SE, MITÄ TARVITSET JOKA PÄIVÄ It s in our nature EQ EVERYDAY SE, MITÄ TARVITSET JOKA PÄIVÄ EQ EVERYDAY sisältää tuotteet Lifeforce ja Vitastrong. Tuotteet on kehitetty täydentämään toisiaan ja varmistamaan kehosi K2-vitamiinin, omega-3-rasvahappojen,

Lisätiedot

Päästä varpaisiin. Tehtävät. Ratkaisut. Päivitetty 8.4.2013 ISBN 978-951-37-6416-6, 978-951-37-6417-3, 978-951-6418-0. Sisällys (ratkaisut) Johdanto

Päästä varpaisiin. Tehtävät. Ratkaisut. Päivitetty 8.4.2013 ISBN 978-951-37-6416-6, 978-951-37-6417-3, 978-951-6418-0. Sisällys (ratkaisut) Johdanto OPETTAJAN AINEISTO Käyttöehdot Päästä varpaisiin Ihmisen anatomia ja fysiologia Eliisa Karhumäki Mari Kärkkäinen (os. Lehtonen) Päivitetty 8.4.2013 ISBN 978-951-37-6416-6, 978-951-37-6417-3, 978-951-6418-0

Lisätiedot

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon FORMARE 2015 Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon Sisältö Kalorit ja kulutus Proteiini Hiilihydraatti Rasva Vitamiinit Kivennäis- ja hivenaineet Vesi ja nesteytys Ravintosuositukset

Lisätiedot

Peittyvä periytyminen. Potilasopas. Kuvat: Rebecca J Kent www.rebeccajkent.com rebecca@rebeccajkent.com

Peittyvä periytyminen. Potilasopas. Kuvat: Rebecca J Kent www.rebeccajkent.com rebecca@rebeccajkent.com 12 Peittyvä periytyminen Muokattu allamainittujen instanssien julkaisemista vihkosista, heidän laatustandardiensa mukaan: Guy's and St Thomas' Hospital, London, United Kingdom; and the London IDEAS Genetic

Lisätiedot

Voimanostokurssi: Ravinto, Antidoping,Säännöt. 9.9.2013 Juhana Saarinen

Voimanostokurssi: Ravinto, Antidoping,Säännöt. 9.9.2013 Juhana Saarinen Voimanostokurssi: Ravinto, Antidoping,Säännöt 9.9.2013 Juhana Saarinen Ravinto Ravinnosta ihminen saa energiaa ja rakennusaineita soluilleen Energiaravintoaineet: hiilihydraatit, proteiinit ja rasva Ravinnossa

Lisätiedot

OHJEET SYDÄMEN JA VERISUONIEN TERVEYTEEN. Kuopiolaistutkimus: Sydänperäinen äkkikuolema kaataa myös nuoria ja kovakuntoisia

OHJEET SYDÄMEN JA VERISUONIEN TERVEYTEEN. Kuopiolaistutkimus: Sydänperäinen äkkikuolema kaataa myös nuoria ja kovakuntoisia OHJEET SYDÄMEN JA VERISUONIEN TERVEYTEEN Kuopiolaistutkimus: Sydänperäinen äkkikuolema kaataa myös nuoria ja kovakuntoisia Kymmenvaiheinen ohjelma sepelvaltimoiden terveyden ylläpitoon luontaishoidoilla

Lisätiedot

Kehittymisen kulmakiviä. Harri M. Hakkarainen LitM, LL, valmentaja

Kehittymisen kulmakiviä. Harri M. Hakkarainen LitM, LL, valmentaja Kehittymisen kulmakiviä Harri M. Hakkarainen LitM, LL, valmentaja Kehittymisen perusideaa! l HARJOITUKSEN AIKANA KUKAAN EI KEHITY! l SUORITUSKYKY HEIKKENEE HARJOITUKSEN AIKANA JA KEHITYS TAPAHTUU HARJOITUSTA

Lisätiedot

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Naproxen Orion on

Lisätiedot

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse?

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Kenelle kehittyy tyypin 2 diabetes? Perimällä on iso osuus: jos lähisukulaisella on tyypin 2 diabetes, sairastumisriski on 50-70% Perinnöllinen taipumus vaikuttaa

Lisätiedot

Anatomia ja fysiologia 1

Anatomia ja fysiologia 1 Anatomia ja fysiologia 1 Tehtävät Laura Partanen 2 Sisällysluettelo Solu... 3 Aktiopotentiaali... 4 Synapsi... 5 Iho... 6 Elimistön kemiallinen koostumus... 7 Kudokset... 8 Veri... 9 Sydän... 10 EKG...

Lisätiedot

Ergo Selkäklinikka. Petteri Koski

Ergo Selkäklinikka. Petteri Koski Näkökantojakantoja AUDI-ik ikäistenisten urheilijoiden fyysisestä harjoittelusta Alppilajit Vuokatti 28.10.-06 Naprapaatti ; D.N. Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Ergo - Selkäklinikka Kotka Uuperi Ski Team

Lisätiedot

Polar Pharma Oy Kyttäläntie 8 A 00390 Helsinki. puh. 09 8493 630 info@polarpharma.fi www.polarpharma.fi

Polar Pharma Oy Kyttäläntie 8 A 00390 Helsinki. puh. 09 8493 630 info@polarpharma.fi www.polarpharma.fi Polar Pharma Oy Kyttäläntie 8 A 00390 Helsinki puh. 09 8493 630 info@polarpharma.fi www.polarpharma.fi Suomen vanhin urheilujuoma, joka kehitettiin 80-luvulla. Alun perin Suomen suurimman virvoitusjuomien

Lisätiedot

Kliinisten laboratoriomittausten jäljitettävyys ja IVD-direktiivi

Kliinisten laboratoriomittausten jäljitettävyys ja IVD-direktiivi Kliinisten laboratoriomittausten jäljitettävyys ja IVD-direktiivi Dos Jaakko-Juhani Himberg HUSLAB /laatupäällikkö JJH November 2004 1 IVD-direktiivi ja siirtymäaika In vitro -diagnostiikkaan tarkoitettuja

Lisätiedot

ASEA. Maailman ensimmäinen ja ainoa redoxsignalointimolekyyli valmiste. Mitä ovat redoxsignalointimolekyylit?

ASEA. Maailman ensimmäinen ja ainoa redoxsignalointimolekyyli valmiste. Mitä ovat redoxsignalointimolekyylit? ASEA Maailman ensimmäinen ja ainoa redoxsignalointimolekyyli valmiste Mitä ovat redoxsignalointimolekyylit? Kaikissa kehon soluissa on mitokondrioita, jotka ovat solujen voimanlähde. Mitokondriot erittävät

Lisätiedot

HARKITSETKO TUPAKOINNIN LOPETTAMISTA? TÄSSÄ JOITAKIN ASIOITA, JOTKA SINUN TULISI TIETÄÄ

HARKITSETKO TUPAKOINNIN LOPETTAMISTA? TÄSSÄ JOITAKIN ASIOITA, JOTKA SINUN TULISI TIETÄÄ HARKITSETKO TUPAKOINNIN LOPETTAMISTA? TÄSSÄ JOITAKIN ASIOITA, JOTKA SINUN TULISI TIETÄÄ TUPAKOINTI JA NIKOTIINIRIIPPUVUUS: KYLMÄT TOSIASIAT tupakointi aiheuttaa maailmassa yli 5 miljoonaa kuolemaa vuosittain:

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta 29. elokuuta 2002 PE 315.505/13-23 TARKISTUKSET 13-23 Lausuntoluonnos (PE 315.505) Amalia Sartori Ehdotus Euroopan parlamentin

Lisätiedot

ERIVAPAUS URHEILIJAN LÄÄKITYKSESSÄ SEKÄ KIELLETYT AINEET JA MENETELMÄT URHEILUSSA 2013

ERIVAPAUS URHEILIJAN LÄÄKITYKSESSÄ SEKÄ KIELLETYT AINEET JA MENETELMÄT URHEILUSSA 2013 ERIVAPAUS URHEILIJAN LÄÄKITYKSESSÄ SEKÄ KIELLETYT AINEET JA MENETELMÄT URHEILUSSA 2013 Kielletyt aineet ja menetelmät urheilussa Förbjudna substanser och metoder i idrotten 2013 adt_kielletyt_kansi_v2013_191012.indd

Lisätiedot

Yksityiskohtaiset mittaustulokset

Yksityiskohtaiset mittaustulokset Yksityiskohtaiset mittaustulokset Jyrki Ahokas ahokasjyrki@gmail.com Näyttenottopäivä: 28.03.2019 Oma arvosi Väestöjakauma Hoitosuositusten tavoitearvo Matalampi riski Korkeampi riski Tässä ovat verinäytteesi

Lisätiedot

Johdanto omega-3-rasvahappoihin. Mitä eroa on kala-omegoilla ja kasvi-omegoilla?

Johdanto omega-3-rasvahappoihin. Mitä eroa on kala-omegoilla ja kasvi-omegoilla? Johdanto omega-3-rasvahappoihin Mitä eroa on kala-omegoilla ja kasvi-omegoilla? Rasvat ja öljyt koostuvat rasvahapoista Erityyppisiä rasvahappoja: 1. Tyydyttyneet rasvahapot, yleisimmät: palmitiini- (C16:0)

Lisätiedot

Miksi doping on kielletty kilpaurheilussa?

Miksi doping on kielletty kilpaurheilussa? 1 Dopingaineet Lääkeaineita, jotka voivat lisätä suorituskykyä Käyttöannokset huomattavasti suurempia kuin annokset sairauksien hoitoon käytettyinä - terveysriskit Aineita hankitaan laittomalla maahantuonnilla,

Lisätiedot

Nikotiiniriippuvuus. Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö

Nikotiiniriippuvuus. Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö Nikotiiniriippuvuus Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö 8.2.2016 1 Miksi nikotiiniriippuvuus on tärkeä asia? Tupakan nikotiini aiheuttaa fyysistä riippuvuutta. Tupakkariippuvuuteen

Lisätiedot

X-kromosominen periytyminen. Potilasopas. TYKS Perinnöllisyyspoliklinikka PL 52, 20521 Turku puh (02) 3131 390 faksi (02) 3131 395

X-kromosominen periytyminen. Potilasopas. TYKS Perinnöllisyyspoliklinikka PL 52, 20521 Turku puh (02) 3131 390 faksi (02) 3131 395 12 X-kromosominen periytyminen TYKS Perinnöllisyyspoliklinikka PL 52, 20521 Turku puh (02) 3131 390 faksi (02) 3131 395 FOLKHÄLSANS GENETISKA KLINIK PB 211, (Topeliusgatan 20) 00251 Helsingfors tel (09)

Lisätiedot

Adrenaliini. -lisämunuainen -stressitilanteet. -käytetään lääkkeenä mm. sydänkohtaukset, äkilliset allergiset reaktiot.

Adrenaliini. -lisämunuainen -stressitilanteet. -käytetään lääkkeenä mm. sydänkohtaukset, äkilliset allergiset reaktiot. Hormonitaulukko Adrenaliini -lisämunuainen -stressitilanteet -Kohottaa verenpainetta, supistaa pintaverisuonia ja laajentaa lihasten verisuonia. -lisää keuhkojen toimintakapasiteettia. -vaikuttaa sitoutumalla

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA Verenkierto toimii elimistön kuljetusjärjestelmänä 6 Avainsanat fibriini fibrinogeeni hiussuoni hyytymistekijät imusuonisto iso verenkierto keuhkoverenkierto laskimo lepovaihe eli

Lisätiedot

Ureakierron häiriöt ja rgaanishappovirtsaisuudet Lapsille

Ureakierron häiriöt ja rgaanishappovirtsaisuudet Lapsille Ureakierron häiriöt ja rgaanishappovirtsaisuudet Lapsille www.e-imd.org Mikä on ureakierron häiriö/orgaanishappovirtsaisuus? Kehomme hajottaa syömämme ruoan tuhansien kemiallisten reaktioiden avulla ja

Lisätiedot

Psyykkisten rakenteiden kehitys

Psyykkisten rakenteiden kehitys Psyykkisten rakenteiden kehitys Bio-psykososiaalinen näkemys: Ihmisen psyykkinen kasvu ja kehitys riippuu bioloogisista, psykoloogisista ja sosiaalisista tekijöistä Lapsen psyykkisen kehityksen kannalta

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA MITÄ ROKOTUKSIA? Muistatko mitä rokotuksia olet saanut ja minkä viimeiseksi? Miten huolehdit koulun jälkeen rokotuksistasi? Mikrobit uhkaavat elimistöä Mikrobit voivat olla bakteereita,

Lisätiedot

Dopingin biolääketieteelliset sivuvaikutukset

Dopingin biolääketieteelliset sivuvaikutukset Dopingin biolääketieteelliset sivuvaikutukset KORKEA TASO Maailman antidopingsäännöstö Antidopingsäännöstö Kehys yhdenmukaisille antidopingkäytännöille, säännöille ja säännöksille Globaali antidoping organisaatiokaavio

Lisätiedot

Jari Salmi kuntotestaaja, valmentaja Varalan Urheiluopisto, hyvinvointipalvelut

Jari Salmi kuntotestaaja, valmentaja Varalan Urheiluopisto, hyvinvointipalvelut Jari Salmi kuntotestaaja, valmentaja Varalan Urheiluopisto, hyvinvointipalvelut jari.salmi@varala.fi Kestävyysharjoittelun perusteet milloin tarvitaan kuntotestausta? Kestävyyskunto Tarkoittaa hengitys-

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonitaudit. Linda, Olga, Heikki ja Juho

Sydän- ja verisuonitaudit. Linda, Olga, Heikki ja Juho Sydän- ja verisuonitaudit Linda, Olga, Heikki ja Juho Yleistä Sydän- ja verisuonitaudit ovat yleisimpiä kansantauteja ympäri maailmaa. Vaarallisia ja lyhyetkin häiriöt voivat aiheuttaa työ- ja toimintakyvyn

Lisätiedot

Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja?

Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? Kotitehtävä Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? VÄLIPALA Tehtävä Sinun koulupäiväsi on venähtänyt pitkäksi etkä ehdi ennen illan harjoituksia

Lisätiedot

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Helsinki, 27.11.2018 Jyrki Virtanen, FT, ravitsemusepidemiologian dosentti Laillistettu ravitsemusterapeutti Esityksen sisältö Kananmunan ravitsemuksellinen

Lisätiedot

Lääkkeet ja kuntoutuminen

Lääkkeet ja kuntoutuminen Lääkkeet ja kuntoutuminen Riitta Aejmelaeus Ylilääkäri Helsingin Sosiaalivirasto Toimeksianto; Lääkkeiden vaikutus Laskevat verenpainetta niin, että vanhus pyörtyy Jäykistävät Vievät tasapainon Sekoittavat

Lisätiedot

Liikunta. Terve 1 ja 2

Liikunta. Terve 1 ja 2 Liikunta Terve 1 ja 2 Käsiteparit: a) fyysinen aktiivisuus liikunta b) terveysliikunta kuntoliikunta c) Nestehukka-lämpöuupumus Fyysinen aktiivisuus: Kaikki liike, joka kasvattaa energiatarvetta lepotilaan

Lisätiedot

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg

Lisätiedot

Nuuskan käyttö lisää syöpäriskiä.

Nuuskan käyttö lisää syöpäriskiä. TOSITIETOA NUUSKA NUUSKA ON TERVEYDELLE HAITALLINEN TUPAKKATUOTE Vaikka nuuska ei sisällä savun mukana elimistöön leviäviä myrkyllisiä aineita, se on silti terveydelle haitallinen tuote. Nuuska sisältää

Lisätiedot

KOMISSION ASETUS (EU) /, annettu , asetuksen (EY) N:o 847/2000 muuttamisesta vastaavanlaisen lääkkeen käsitteen määritelmän osalta

KOMISSION ASETUS (EU) /, annettu , asetuksen (EY) N:o 847/2000 muuttamisesta vastaavanlaisen lääkkeen käsitteen määritelmän osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.5.2018 C(2018) 3193 final KOMISSION ASETUS (EU) /, annettu 29.5.2018, asetuksen (EY) N:o 847/2000 muuttamisesta vastaavanlaisen lääkkeen käsitteen määritelmän osalta (ETA:n

Lisätiedot

9 Painonhallinta. Oppikirjan sivut 92-99

9 Painonhallinta. Oppikirjan sivut 92-99 9 Painonhallinta Oppikirjan sivut 92-99 Nykyaikaa Ulkonäön ja fyysisyyden korostaminen Median kauneuskäsitykset Jatkuva painontarkkailu, laihduttaminen ja erityisruokavaliot Monet murrosikäiset tyytymättömiä

Lisätiedot

Oma BMI-tulosteesi. Tärkeimmän panoksen terveytesi puolesta annat sinä itse! Hyvä perhe! Syö terveellisesti, elä paremmin.

Oma BMI-tulosteesi. Tärkeimmän panoksen terveytesi puolesta annat sinä itse! Hyvä perhe! Syö terveellisesti, elä paremmin. esi Tärkeimmän panoksen terveytesi puolesta annat sinä itse! Kasvusi arviointia varten mittausarvosi merkitään ns. persentiilikäyrälle*. Siinä painoasi ja pituuttasi verrataan muiden samanikäisten ja samaan

Lisätiedot

Urheiluravinteita kuntoilijoille ja urheilijoille. Taru Keskinen, Maxim-tuotepäällikkö Axellus Oy 21.5.2013

Urheiluravinteita kuntoilijoille ja urheilijoille. Taru Keskinen, Maxim-tuotepäällikkö Axellus Oy 21.5.2013 Urheiluravinteita kuntoilijoille ja urheilijoille Taru Keskinen, Maxim-tuotepäällikkö Axellus Oy 21.5.2013 Suomalaiset liikkuvat yhä enemmän 1,8 miljoonaa suomalaista aikuista liikkuu vähintään 4 kertaa

Lisätiedot

Arvokkaiden yhdisteiden tuottaminen kasveissa ja kasvisoluviljelmissä

Arvokkaiden yhdisteiden tuottaminen kasveissa ja kasvisoluviljelmissä Arvokkaiden yhdisteiden tuottaminen kasveissa ja kasvisoluviljelmissä Siirtogeenisiä organismeja käytetään jo nyt monien yleisten biologisten lääkeaineiden valmistuksessa. Esimerkiksi sellaisia yksinkertaisia

Lisätiedot

Nuorten voimaharjoittelu

Nuorten voimaharjoittelu Nuorten voimaharjoittelu Harri Hakkarainen Urheilubiomekaanikko, - fysiologi - ja valmentaja Urheilulääkäri Useiden huippu-urheilijoiden fysiikkavalmennus- ja ravintokonsultti Suomen Jääkiekon A-maajoukkueen

Lisätiedot

Nuuskan myyminen on Suomessa laitonta

Nuuskan myyminen on Suomessa laitonta TOSITIETOA Nuuska Nuuskan myyminen on Suomessa laitonta Nuuska on haitallista. Tämän vuoksi nuuskan myyminen elinkeinotoiminnassa on laitonta Suomessa ja muualla Euroopan unionissa, Ruotsia lukuun ottamatta.

Lisätiedot

PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN

PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN Marianne Isopahkala Pre-eklampsiaan sairastuneelle MITÄ PRE-EKLAMPSIA ON? Pre-eklampsiasta on käytetty vanhastaan nimityksiä raskausmyrkytys ja toksemia.

Lisätiedot

perustettu vuonna 1927

perustettu vuonna 1927 perustettu vuonna 1927 RAVINNON MERKITYS Ravinto ja liikunta Kova liikuntaharrastus yhdessä puutteellisen ruokavalion kanssa voi olla riski kasvulle, kehitykselle ja terveydelle!!! Energian riittämättömän

Lisätiedot

Tietoa ja inspiraatiota

Tietoa ja inspiraatiota Terveyspolitiikka Tietoa ja inspiraatiota Nykypäivänä arvostamme valinnan vapautta. Tämä ilmenee kaikkialla työelämässämme, vapaa-aikanamme ja koko elämäntyylissämme. Vapauteen valita liittyy luonnollisesti

Lisätiedot

Antidopingtoiminta Suomen Melonta- ja Soutuliitossa

Antidopingtoiminta Suomen Melonta- ja Soutuliitossa Antidopingtoiminta Suomen Melonta- ja Soutuliitossa Säännöstön soveltamisala Maailman antidopingsäännöstö velvoittaa urheilijoita, urheilijoiden tukihenkilöitä ja lajiliittoja sitoutumaan antidopingtoimintaan

Lisätiedot

Näin elämme tänään kuinka voimme huomenna?

Näin elämme tänään kuinka voimme huomenna? Näin elämme tänään kuinka voimme huomenna? Yrittäjälääkäri Ville Pöntynen 22.1.2015 Lupauksen toiminta-ajatukset Hoidamme ja ennaltaehkäisemme sairauksia sekä työ- ja toimintakyvyn laskua lääketieteen,

Lisätiedot

Valmentaja- ja ohjaajakoulutus, 1. taso. Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry

Valmentaja- ja ohjaajakoulutus, 1. taso. Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry Valmentaja- ja ohjaajakoulutus, 1. taso Hermosto Taito Nopeus Sukuelimet Voima Tuki- ja liikuntaelimet Sisäelimet Aerobinen kestävyys Anaerobinen kestävyys Liikkuvuus 2 Fyysiset ominaisuudet Ikä Tasapaino

Lisätiedot

Aliravitsemus Kotisairaanhoidossa jopa 90 % on aliravittuja tai aliravitsemusriskissä Yksipuolinen ruokavalio Yksinäisyys, ruokaa yhdelle?

Aliravitsemus Kotisairaanhoidossa jopa 90 % on aliravittuja tai aliravitsemusriskissä Yksipuolinen ruokavalio Yksinäisyys, ruokaa yhdelle? Ikääntyminen Senioreilla noin kolmasosalla jonkin asteinen mahalaukun limakalvon surkastuminen, joka voi vaikuttaa vitamiinien imeytymiseen Makuaisti ja hajuaisti heikkenevät Huonot hampaat, sopimaton

Lisätiedot

VESILIUKOISET VITAMIINIT

VESILIUKOISET VITAMIINIT SUOJARAVINTOAINEET ENERGIAN LISÄKSI TARVITSEMME RAVINTOAINEITA ELINTOIMINTOJEMME YLLÄPITÄMISEEN JA SÄÄTELYTEHTÄVIIN SUOJARAVINTOAINEET VITAMIINIT KIVENNÄISAINEET eli mineraalit VESILIUKOISET VITAMIINIT

Lisätiedot

Hyvinvointianalyysi ja kehonkoostumusmittaus ravintovalmennuksessa. - Olli Patja - www.fairpro.fi

Hyvinvointianalyysi ja kehonkoostumusmittaus ravintovalmennuksessa. - Olli Patja - www.fairpro.fi Hyvinvointianalyysi ja kehonkoostumusmittaus ravintovalmennuksessa - Olli Patja - www.fairpro.fi Ravintovalmentajan sudenkuopat Sanat eivät riitä kertomaan Tarvitaan tietoa todellisesta tilasta Kuinka

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes - mitä se on?

Tyypin 2 diabetes - mitä se on? - mitä se on? sokeriaineenvaihdunnan häiriö usein osa metabolista oireyhtymää vahvasti perinnöllinen kehittyy hitaasti ja vähin oirein keski-ikäisten ja sitä vanhempien sairaus? elintavoilla hoidettava

Lisätiedot

(S-Ferrit) Kertoo elimistön rautavarastoista tarkemmin kuin pelkkä hemoglobiiniarvo.

(S-Ferrit) Kertoo elimistön rautavarastoista tarkemmin kuin pelkkä hemoglobiiniarvo. TUTKIMUSPAKETIT Tutkimuspaketti aktiiviliikkujalle 80,00 Aktiivisesti treenaavan on hyvä tietää, mitä elimistölle kuuluu. Aktiiviliikkujan tutkimuspaketissa on yhteensä 16 laboratoriotutkimusta. Tutkimukset

Lisätiedot

1. TERVEYS, HYVINVOINTI JA MATKAILU 7 Terveys ja hyvinvointi matkailun historiassa 7 Terveys ja matkailu 16 Hyvinvointi ja matkailu 26

1. TERVEYS, HYVINVOINTI JA MATKAILU 7 Terveys ja hyvinvointi matkailun historiassa 7 Terveys ja matkailu 16 Hyvinvointi ja matkailu 26 SISÄLTÖ 1. TERVEYS, HYVINVOINTI JA MATKAILU 7 Terveys ja hyvinvointi matkailun historiassa 7 Terveys ja matkailu 16 Hyvinvointi ja matkailu 26 2. WELLNESS TAPA AJATELLA, ELÄÄ JA MATKUSTAA 39 Wellness terveysmatkailun

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Noviana 0,5 mg/0,1 mg kalvopäällysteiset tabletit 19.5.2014, Painos 3, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä

Lisätiedot

6430/13 AJL/mrc DG D 2C

6430/13 AJL/mrc DG D 2C EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. helmikuuta 2013 (OR. en) 6430/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0021 (NLE) CORDROGUE 17 SAN 53 OC 64 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS 4-metyyliamfetamiinin

Lisätiedot

TOSITIETOA NUUSKA POISON

TOSITIETOA NUUSKA POISON TOSITIETOA NUUSKA POISON NUUSKA ON TERVEYDELLE HAITALLINEN TUPAKKATUOTE Vaikka nuuska ei sisällä savun mukana elimistöön leviäviä myrkyllisiä aineita, se on silti terveydelle haitallinen tuote. Nuuska

Lisätiedot

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Sisäinen ohje 1 (5) PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Munuaiset ovat pavunmuotoiset elimet ja ne sijaitsevat selkärankasi kummallakin puolella keskimäärin puolessa välissä selkääsi.

Lisätiedot

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Munuaiset ovat pavunmuotoiset elimet ja ne sijaitsevat selkärankasi kummallakin puolella keskimäärin puolessa välissä selkääsi. Munuaiset toimivat suodattimena.

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

Liite I. Tieteelliset johtopäätökset ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle

Liite I. Tieteelliset johtopäätökset ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle Liite I Tieteelliset johtopäätökset ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle Tieteelliset johtopäätökset Kun otetaan huomioon lääketurvallisuuden riskinarviointikomitean (PRACin) arviointiraportti

Lisätiedot

TESTITULOSTEN YHTEENVETO

TESTITULOSTEN YHTEENVETO TESTITULOSTEN YHTEENVETO LIHASTEN VÄSYMINEN JA PALAUTUMINEN Lihaksesi eivät väsy niin helposti ja ne palautuvat nopeammin. Kehitettävä Hyvä AEROBINEN KUNTO Sinulla on edellytyksiä kasvattaa aerobista kuntoa

Lisätiedot

Probiotic 12. PRO12-koostumus saatavana vain LR:ltä! P R O B I OO TT I NEN RAVINTOLISÄ

Probiotic 12. PRO12-koostumus saatavana vain LR:ltä! P R O B I OO TT I NEN RAVINTOLISÄ Probiotic 12 PRO12-koostumus saatavana vain LR:ltä! P R O B I OO TT I NEN RAVINTOLISÄ Probiotic 12 Mitä ovat probiootit? MITÄ OVAT PROBIOOTIT? Ihmisen suolistossa on miljoonittain bakteereja Nämä bakteerit

Lisätiedot

TÄRKEITÄ TURVALLISUUSTIETOJA RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE

TÄRKEITÄ TURVALLISUUSTIETOJA RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE POTILASESITE MUIHIN KUIN ONKOLOGISIIN KÄYTTÖAIHEISIIN Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. rituksimabi Fimean hyväksymä, heinäkuu/2018 2 3 TÄRKEÄÄ

Lisätiedot

Edistyksellinen laite, jossa yhdistyy kaksi hyvin tunnettua ja toimivaa hoitomenetelmää: LYMFATERAPIA MAGNEETTITERAPIA

Edistyksellinen laite, jossa yhdistyy kaksi hyvin tunnettua ja toimivaa hoitomenetelmää: LYMFATERAPIA MAGNEETTITERAPIA Edistyksellinen laite, jossa yhdistyy kaksi hyvin tunnettua ja toimivaa hoitomenetelmää: LYMFATERAPIA MAGNEETTITERAPIA Mikä aiheuttaa nesteen kerääntymisen Epänormaali imunestekierto aiheuttaa muutoksia

Lisätiedot

Uusi lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon. Potilasopas

Uusi lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon. Potilasopas Uusi lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon Potilasopas Alzheimerin taudin oireet Alzheimerin taudin ensimmäinen oire on yleensä päivittäisten tapahtumien unohtuminen. Usein muistetaan

Lisätiedot

Farmakogeneettiset testit apuna lääkehoidon arvioinnissa

Farmakogeneettiset testit apuna lääkehoidon arvioinnissa Farmakogeneettiset testit apuna lääkehoidon arvioinnissa Farmakogeneettiset testit Farmakogenetiikalla tarkoitetaan geneettisiä variaatioita, jotka vaikuttavat lääkeainevasteeseen. Geneettisen tiedon hyödyntäminen

Lisätiedot

Propecia (finasteridi 0,2 ja 1 mg) tabletti , versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Propecia (finasteridi 0,2 ja 1 mg) tabletti , versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Propecia (finasteridi 0,2 ja 1 mg) tabletti 25.4.2017, versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Miestyyppinen hiustenlähtö

Lisätiedot

Miehen paikka, omaishoitoa miesten näkökulmasta seminaari 8.4.2014 Tampere

Miehen paikka, omaishoitoa miesten näkökulmasta seminaari 8.4.2014 Tampere Miehen paikka, omaishoitoa miesten näkökulmasta seminaari 8.4.2014 Tampere Tarve toimia! Toiminta on yhtä tärkeää kuin ruoka ja juoma. Jokaisella tulisi olla fyysistä ja henkistä toimintaa, josta nauttii

Lisätiedot

Vallitseva periytyminen. Potilasopas. Kuvat: Rebecca J Kent www.rebeccajkent.com rebecca@rebeccajkent.com

Vallitseva periytyminen. Potilasopas. Kuvat: Rebecca J Kent www.rebeccajkent.com rebecca@rebeccajkent.com 12 Vallitseva periytyminen Muokattu allamainittujen instanssien julkaisemista vihkosista, heidän laatustandardiensa mukaan: Guy's and St Thomas' Hospital, London, United Kingdom; and the London IDEAS Genetic

Lisätiedot

Puhtaasti paras Ilmailu. Susanna Sokka

Puhtaasti paras Ilmailu. Susanna Sokka Puhtaasti paras 11.2.2017 Ilmailu Susanna Sokka Mikä on sinun roolisi antidopingasioissa? Visio Kaikilla on yhdenvertainen oikeus puhtaaseen urheiluun. Tavoitteena tietää antidopingasioista Mitä doping

Lisätiedot

Tekstiiliteknologia tuottaa pehmeitä ja miellyttäviä materiaaleja, jotka reagoivat kehon oman energian ja lämmön kanssa. Back2You -vaatteiden

Tekstiiliteknologia tuottaa pehmeitä ja miellyttäviä materiaaleja, jotka reagoivat kehon oman energian ja lämmön kanssa. Back2You -vaatteiden Tekstiiliteknologia tuottaa pehmeitä ja miellyttäviä materiaaleja, jotka reagoivat kehon oman energian ja lämmön kanssa. Back2You -vaatteiden kuituihin sisällytetyt bioaktiiviset mineraalit hellästi stimuloivat

Lisätiedot

[Ryhmän nimi / Logo ]

[Ryhmän nimi / Logo ] Vitamiinikeskus Oy on tukemassa koulujen sekä erilaisten urheiluseurojen toimintaa varainhankinnan merkeissä! Vitamiinikeskus Oy on kuopiolainen vitamiinivalmisteiden ja ravintolisien myyntiin -ja markkinointiin

Lisätiedot

EXTEND KOMPRESSIOTEKSTIILIT

EXTEND KOMPRESSIOTEKSTIILIT EXTEND KOMPRESSIOTEKSTIILIT Nopeammin, Korkeammalle, Voimakkaammin. Pierre de Coubert, 1894 Pohjoisissa olosuhteissa käytännöllisyydellä ja toimivuudella on suuri merkitys ja siksi Tritanium -tuotteiden

Lisätiedot

Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto

Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto EMA/775985/2014 Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) enhallintasuunnitelman yhteenveto Tämä on Viekirax-valmisteen enhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet,

Lisätiedot

RAVINTO JA SUOLISTO. Fit4Life. Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki

RAVINTO JA SUOLISTO. Fit4Life. Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki RAVINTO JA SUOLISTO Fit4Life Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki Ruoansulatus järjestelmä: Lisäelimet Sylkirauhaset Hampaat Maksa Haima Sappirakko Tärkeät

Lisätiedot

RMP section VI.2 Elements for Public Summary

RMP section VI.2 Elements for Public Summary RMP section VI.2 Elements for Public Summary Product: RMP: Atosiban Stragen, 6,75mg/0,9ml solution for injection Atosiban Stragen, 37,5mg/5ml concentrate for solution for infusion RMP-PID-ATO-v03 DLP:

Lisätiedot