YDW-tietomalli

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YDW-tietomalli 28.4.2008"

Transkriptio

1 YDW-tietomalli Generated from VP-UML ME

2 Class Diagram Tutkimustoiminta Summary Name Asiantuntijatehtävä Documentation Asiantuntijatehtävä on tiettyihin virkanimikeryhmiin kuuluvien henkilöiden suoritteita. Asiantuntijatehtävä liittyy henkilön tutkimustoimintaa tai muuhun tieteelliseen toimintaan. [12] Henkilö Ihminen, yksilö [30]. Organisaatio Projekti Taloushallinnon projekti Tutkimusryhmä Tutkimustoiminnan tulos Organisaatio sisältää yliopiston hallintojohtosääntöön perustuvat organisaatiot sekä ulkoiset organisaatiot, kuten esimerkiksi rahoittajat ja muut yhteistyökumppanit. [Oma määritelmä] Henkilöstöhallinnon käsite: Projekti tarkoittaa määräaikaista tehtäväkokonaisuutta ja siihen liittyy pääsääntöisesti rahoituspäätös tai kustannusseuranta. Projektin voi liittyä rahan lähde/tyyppi. [Oma määritelmä] Projektiin liittyvät rahoituspäätökset [Oma määritelmä] Tutkimusryhmä on tutkimuksen organisatorinen peruskäsite, jonka keskeisin henkilö on tutkimusryhmän johtaja (principal investigator). [21] Tutkimustoiminnan tuloksia syntyy kirjoitus-, toimitus- ja julkaisuprosessien muodostamien kokonaisuuksien tuloksena. Kysymyksessä voi olla painettu ja/tai elektroninen kokonaisuus, esim. radio-ohjelma. [12] mukaellen

3 Class Diagram Tutkimustoiminta, Asiantuntijatehtävät

4 Summary Name AsiantuntijaOpinnäytteessä AsiantuntijaTieteellisessäJulkaisussa AsiantuntijaTieteellisessäKonferenssissa AsiantuntijaTutkijakoulussa AsiantuntijaTyöryhmässä Asiantuntijatehtävä Asiantuntijatehtävänsektori Dosentuuri Documentation Henkilön suorittama vastaväitös, väitöskirjan esitarkastus tai lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen [21] Asiantuntijatehtävä tieteellisessä aikakauslehdessä ja kokoomateoksessa [21] Sisältää tieteellisten konferenssien järjestämiseen liittyvät asiantuntijatehtävät. [Oma määritelmä] Sisältää henkilön tutkijakouluihin liittyvät asiantuntijatehtävät. [Oma määritelmä] Sisältää henkilön asiantuntijatehtävät yhtiöissä/yhteisöissä, kuten EU:ssa ja erilaisissa säätiöissä. Sisältää lisäksi asiantuntijatehtävät kansainvälisissä ja kansallisissa työryhmissä. Asiantuntijatehtävä työryhmässä edellyttää, että työryhmä on virallisesti nimetty, esimerkiksi ministeriön asettama työryhmä. [Oma määritelmä} Asiantuntijatehtävä on tiettyihin virkanimikeryhmiin kuuluvien henkilöiden suoritteita. Asiantuntijatehtävä liittyy henkilön tutkimustoimintaa tai muuhun tieteelliseen toimintaan. [12] Käsitteellä jaetaan yhteiskunnalisesti merkittävät asiantuntijatehtävät julkiseen ja yksityiseen sektoriin. Arvot siis julkinen sektori, yksityinen sektori ja jatkossa ehkä "kolmas sektori". [21] Sisältää asiantuntijan dosentuurit. [Oma määritelmä] Dosentiksi voidaan hakemuksesta nimittää henkilö, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tieteelliseen tutkimustyöhön tai taiteelliseen työhön ja hyvä opetustaito. [28] Esityslaji Kuvaa tieteellisen esityksen tyyppiä [Oma määritelmä] Henkilö Ihminen, yksilö [30]. Julkaisutehtävätyyppi Konferenssitehtävätyyppi Koulutusala Luokittelee asiantuntijatehtävät tieteellisissä julkaisuissa eri tehtävätyyppeihin. [Oma määritelmä] Jaottelee tehtävät tieteellisissä konferensseissa eri tyyppeihin. [Oma määritelmä] Opetusministeriön vahvistama opetushallinnon käyttämä koulutusohjelmien ryhmittely. Koulutusala on hallinnollinen käsite, joka määrittelee yleisellä tasolla, miten koulutus sijoittuu tieteen, yhteiskunnan ja työelämän aloille. [1] Yksi vastuualuehierarkian laitostaso kuuluu tiettyyn koulutusalaan. [Oma määritelmä] Maa Tilastokeskuksen maakoodisto [4] Muut yhteiskunnallisettehtävät Opettaja/Tutkijavaihto Sisältää yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtävät, jotka eivät kategorisoidu mihinkään muuhun käsitteeseen.[oma määritelmä] Ulkomaisissa korkeakouluissa tai tutkimuslaitoksissa työskentely tai jatko-opiskelu. [Oma määritelmä]

5 Organisaatio Produktio Rekisterivuosi Taidetoiminta Taidetyyppi TehtäväOpinnäytteessä TehtäväTutkijakoulussa Tieteellinen esitys TieteellisetJohtamistehtävät Tieteenala Organisaatio sisältää yliopiston hallintojohtosääntöön perustuvat organisaatiot sekä ulkoiset organisaatiot, kuten esimerkiksi rahoittajat ja muut yhteistyökumppanit. [Oma määritelmä] Julkisen taiteellisen toiminnan tarkennus (sisäinen/ulkoinen) [12] Se vuosi, jonka vuoden tilastoon julkaisu tai asiantuntijatehtävä rekisteröidään. Julkaisuilla KOTAtilastossa yleensä sama kuin julkaisuvuosi. Mikäli tieto tulee myöhässä, voi rekisterivuosi olla julkaisuvuotta seuraava vuosi. [12] mukaellen Taidetoiminta on asiantuntijatehtävän erikoistus. [Oma määritelmä] Luokittelee taidetoiminnan Esittävään taiteelliseen toimintaan ja Luovaan / suunnittelevaan taiteelliseen toimintaan. [Oma määritelmä] Kertoo, onko asiantuntijatehtävä opinnäytteessä ollut vastaväittäjänä toimiminen, väitöksen esitarkastus vai lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen [Oma määritelmä] Luokittelee asiantuntijatehtävät tutkijakoulussa eri tehtävätyyppeihin [Oma määritelmä] Sisältää asiantuntijan tieteelliset esitykset, kuten kutsutut esitelmät ja osallistumiset tieteellisiin paneeleihin. [Oma määritelmä] Sisältää tieteelliset johtamistehtävät. Tieteelliset johtamistehtävät voivat olla esim. Seuran tai verkoston johtamistehtäviä tai Ohjelman tai projektin johtamistehtäviä. [Oma määritelmä] Tilastokeskuksen Tieteenalaluokituksen mukainen ryhmittely [4] Tutkimusala Suomen akatemian tutkimusalaryhmittely [37] Tutkimustoiminta_Summat_ja_Tunnusluvut Vastuualue Organisaatiosta tuleva kirjanpidollinen hierarkkinen rakenne. Alin raportointitaso on organisaation hierarkian alinta tasoa vastaava vastuualue, joka voi olla esimerkiksi laitos/tiedekunta/osasto/erillislaitos. Vastuualueet ovat yliopistokohtaisia ja ne vaihtelevat [Oma määritelmä] Virantäyttölausunto Henkilön lausunto virantäytössä [21] Yhtiötyyppi Yliopisto-organisaatio Luokittelee yhtiöt ja yhteisöt kansainvälisyyden perusteella eri luokkiin [Oma määritelmä] Yliopiston hallintojohtosääntöön perustuva organisaatio [Oma määritelmä].

6 Class Diagram Tutkimustoiminta, Henkilöt

7 Summary Name Asiantuntijatehtävä Erikoisala Documentation Asiantuntijatehtävä on tiettyihin virkanimikeryhmiin kuuluvien henkilöiden suoritteita. Asiantuntijatehtävä liittyy henkilön tutkimustoimintaa tai muuhun tieteelliseen toimintaan. [12] Tutkimuksen erikoisalaluokittelu [21] mukaellen Henkilö Ihminen, yksilö [30]. HenkilöErikoisala HenkilöOpetusala HenkilöTutkimusryhmä HenkilöTutkimustoiminnantulos Henkilön tutkinto Liittää henkilön erikoisalaan. Yksi henkilö voi liittyä useaan eri erikoisalaan. [Oma määritelmä] Liittää henkilöön opetusalaan. Yksi henkilö voi liittyä useaan eri opetusalaan. [Oma määritelmä] Yhdistää tietyllä roolilla henkilön tutkimusryhmään. Keskeisimmän tämän yksilön ilmentymistä ovat tutkimusryhmän johtaja-määrittelyt, koska tietyt johtajan ominaisuudet (esimerkiki organisaatiot) periytyvät koko ryhmälle. [21] Liittää henkilön tutkimustoiminnan tulokseen. Tutkimustoiminnan tulos voi olla useamman henkilön yhteinen, joista yksi on tutkimustoiminnan tuloksen ensisijainen tekijä. [Oma määritelmä] Sisältää henkilön suorittamat tutkinnot. Henkilöllä voi olla suoritettuna useita tutkintoja. [Oma määritelmä] HenkilönRooliTutkimusryhmässä Henkilön rooli tutkimusryhmässä. [21] Järjestötoiminta Tehtävä tieteellisessä järjestössä ja muussa tieteellisessä elimessä [21] Maa Tilastokeskuksen maakoodisto [4] Nimike Valtiokonttorin virka- ja ammattinimikekoodisto. [14] Opetusala OpinnäytetyönOhjaus Organisaatio Projekti ProjektiHenkilö Viran opetusala: opetusvirkojen tieteenalan täsmennys [Oma määritelmä] Jatkotutkintoon liittyvän opinnäytetyön ohjaus [Oma määritelmä] Organisaatio sisältää yliopiston hallintojohtosääntöön perustuvat organisaatiot sekä ulkoiset organisaatiot, kuten esimerkiksi rahoittajat ja muut yhteistyökumppanit. [Oma määritelmä] Henkilöstöhallinnon käsite: Projekti tarkoittaa määräaikaista tehtäväkokonaisuutta ja siihen liittyy pääsääntöisesti rahoituspäätös tai kustannusseuranta. Projektin voi liittyä rahan lähde/tyyppi. [Oma määritelmä] Liittää henkilön projektiin. Projektiin voi liittyä useita henkilöitä, joista yksi on organisaatiokohtaisesti projektista vastuullinen [Oma määritelmä] RooliJärjestössä Järjestötoiminnan rooli. [21] TieteellisetHuomionosoitukset Tutkijanuravaihe Tutkimusryhmä Henkilön saama tieteellinen tai yhteiskunnallinen, tieteellisistä ansioista saatu palkinto tai merkittävä huomionosoitus. [21] Laajennettu Opetusministeriön neliportainen tutkijanuravaiheluokittelu: lisätty vaihe Perustutkinto-opiskelija [Oma määritelmä] Tutkimusryhmä on tutkimuksen organisatorinen peruskäsite, jonka keskeisin henkilö on tutkimusryhmän johtaja (principal investigator). [21]

8 Tutkimusryhmän johtaja Tutkimustoiminnan tulos Tutkinto Yliopisto-organisaatio Tutkimusryhmän johtaja on erikoisasemassa tutkimusryhmän rooleista, koska sen perusteella tutkimusryhmän johtajalta periytyy tiettyjä ominaisuuksia koko ryhmälle, esimerkiksi organisaatiot.. [21] Tutkimustoiminnan tuloksia syntyy kirjoitus-, toimitus- ja julkaisuprosessien muodostamien kokonaisuuksien tuloksena. Kysymyksessä voi olla painettu ja/tai elektroninen kokonaisuus, esim. radio-ohjelma. [12] mukaellen Tilastokeskuksen tutkintokoodisto. Yliopistoissa suoritettuja tutkintoja ovat alemmat ja ylemmät korkeakoulututkinnot, lisensiaatintutkinnot, tohtorintutkinnot, erikoislääkärin, erikoishammaslääkärin ja erikoiseläinlääkärin tutkinnot. [4] Yliopiston hallintojohtosääntöön perustuva organisaatio [Oma määritelmä].

9 Class Diagram Tutkimustoiminta, Projektimuotoinen tutkimustoiminta

10 Summary Name Alihankintasopimus Hallinnansiirtosopimus Hankintasopimus Documentation Alihankintasopimus on yhden tai useamman projektin osallistujan ja alihankkijan välinen sopimus alihankinnan ehdoista. Alihankkija sitoutuu alihankintasopimukseen liiketaloudellisin perustein. [29] Sopimus, jolla siirretään osittaisia oikeuksia tai omistusoikeuksia, esimerkiksi materiaalinsiirtosopimus, teknologiansiirtosopimus. [Oma määritelmä] Sisältää hankintasopimukset, joita voidaan tehdä esimerkiksi laitehankintojen yhteydessä. [Oma määritelmä} Henkilö Ihminen, yksilö [30]. HenkilöTutkimusryhmä Yhdistää tietyllä roolilla henkilön tutkimusryhmään. Keskeisimmän tämän yksilön ilmentymistä ovat tutkimusryhmän johtaja-määrittelyt, koska tietyt johtajan ominaisuudet (esimerkiki organisaatiot) periytyvät koko ryhmälle. [21] HenkilönRooliTutkimusryhmässä Henkilön rooli tutkimusryhmässä. [21] Konsortiosopimus Koulutusala Koulutussopimus Kustannus Kustannusluokka Osapuolten yhteistyötä koskeva sopimus yhteisrahoitteisissa hankkeissa, joissa mukana useita osapuolia. Konsortiosopimuksessa sovitaan mm. projektin hallinnosta, immateriaalioikeuksista, keskinäisestä vastuusta ja rahoituksen jakamisesta. [29] mukaellen Opetusministeriön vahvistama opetushallinnon käyttämä koulutusohjelmien ryhmittely. Koulutusala on hallinnollinen käsite, joka määrittelee yleisellä tasolla, miten koulutus sijoittuu tieteen, yhteiskunnan ja työelämän aloille. [1] Yksi vastuualuehierarkian laitostaso kuuluu tiettyyn koulutusalaan. [Oma määritelmä] Sisältää koulutussopimukset. Joissakin tapauksissa esim. tutkimussopimukseen perustuvaan tutkimukseen voi sisältyä koulutusta, josta tehdään erilliset koulutussopimukset [Oma määritelmä] Hankkeen kokonaisrahoituksen mukainen koodistojaottelu. [12]

11 Lisensointisopimus Käyttöoikeus eli lisenssi tarkoittaa lupa käyttää toisen tulosta tai tausta-aineistoa tietyllä tavalla tiettyyn tarkoitukseen. Lisenssin kohteena on yleensä patentti, tekijänoikeus tai muu immateriaalioikeus, mutta myös tietotaitoa voidaan lisensioida. Käyttöoikeuden tarkka sisältö riippuu siitä, mitä osapuolten kesken on kussakin yksittäistapauksessa sovittu. Tavallisesti oikeudesta maksetaan korvaus. Korvaus voi olla kertakorvaus, toistuva korvaus, osuus lisenssinsaajan saamasta hyödystä eli rojalti tai näiden yhdistelmä. [29] Lisenssisopimuksessa keksinnön omistaja eli lisenssinantaja luovuttaa korvausta vastaan yritykselle eli lisenssinsaajalle oikeuksia keksintöönsä. Tavallisesti luovutettava oikeus on käyttöoikeus. Keksintöä lisensoitaessa keksinnön omistusoikeus säilyy keksinnön omistajalla eli lisenssinantajalla. Maa Tilastokeskuksen maakoodisto [4] [16] Oikeuksiensiirtosopimus Organisaatio Organisaatiotyyppi Projekti ProjektiHenkilö ProjektiOrganisaatio ProjektiTutkimustoiminnantulos ProjektiVastuualue Projektisalkku Immateriaalioikeudet (Intellectual Property Rights, IPR) tarkoittaa aineetonta omaisuutta, joka on suojattavissa tekijän- tai teollisoikeuksin. [36] Oikeuksiensiirtosopimuksessa sovitaan IPR:n omistuksesta. Oikeuksiensiirtosopimuksella tutkijoiden ja muiden palvelussuhteessa olevien oikeudet siirretään yliopistolle tai korkeakoululle. Yliopistolle tai korkeakoululle voidaan antaa oikeus kaikkiin tai tiettyihin tutkijan tai opettajan aikaansaamiin keksintöihin tai tietokoneohjelmiin. [29] mukaellen Organisaatio sisältää yliopiston hallintojohtosääntöön perustuvat organisaatiot sekä ulkoiset organisaatiot, kuten esimerkiksi rahoittajat ja muut yhteistyökumppanit. [Oma määritelmä] Ulkoista organisaatiota kuvaava luokittelu. Onko kyseessä esim. Rahoittajaorganisaatio, Tutkimusorganisaatio tai Kunta. [Oma määritelmä] Henkilöstöhallinnon käsite: Projekti tarkoittaa määräaikaista tehtäväkokonaisuutta ja siihen liittyy pääsääntöisesti rahoituspäätös tai kustannusseuranta. Projektin voi liittyä rahan lähde/tyyppi. [Oma määritelmä] Liittää henkilön projektiin. Projektiin voi liittyä useita henkilöitä, joista yksi on organisaatiokohtaisesti projektista vastuullinen [Oma määritelmä] Liittää projektin organisaatioon. Projekti voi liittyä useampaan organisaatioon/olla useiden organisaatioiden yhteinen. [Oma määritelmä] Liittää tutkimustoiminnan tuloksen projektiin. Sama tutkimustoiminnan tulos voi olla useamman projektin yhteistyön tulos. [Oma määritelmä] Liittää projektin vastuualueeseen. Projekti voi liittyä useampaan vastuualueeseen/olla useiden vastuualueiden yhteinen. [Oma määritelmä] Kokoaa yhteen tietyillä kriteereillä joukon hankkeita/projekteja. [Oma määritelmä]

12 Projektitila Projektityyppi Puitesopimus Rahoittajaorganisaatio Rahoittajatyyppi Rahoituksen julkisuus Rahoituslähdeluokitus Rahoitussopimus Rahoitusvuosi Salassapitosopimus Projektin elinkaaren vaihetta kuvaava tieto (suunniteltu, käynnissä, päättynyt ) [12] Jakaa projektit eri tyyppeihin, esimerkiksi tutkimus-, koulutus- ja kehitysprojekteihin. [Oma määritelmä] Puitesopimus on yleisluonteisempi sopimus, jonka puitteissa voidaan tehdä useita tutkimussopimuksia, ja jossa voidaan sopia esimerkiksi yleiset sopimusehdot, joita noudatetaan sopijapuolten välisissä hankkeissa. [Oma määritelmä] Rahoittajaorganisaatio on ulkoisen organisaation erikoistus, esim. hanketta rahoittava organisaatio. [Oma määritelmä] Luokittelee rahoittajaorganisaatiot julkisiin ja yksityisiin. [Oma määritelmä] Rahoituspäätöksen tietojen julkisuutta rajaava koodisto. [12] Hankkeen rahoittajaa / rahoituslähteen luonnetta kuvaava koodisto. [12] Rahoittajan ja rahoitettavan välinen sopimus, jossa sovitaan, millä summalla rahoittaja rahoittaa hanketta/ projektia. Sopimukseen voi liittyä rahoitusehtoja, aikatauluja ym. velvotteita. [Oma määritelmä] Hankkeen rahoituspäätöksen mukainen rahoitusvuosi. Hankkeen kokonaisrahoitus voi olla jaettu useampaan rahoitusvuoteen. Hankkeen rahoittajat voivat vaihdella hankkeen toiminnallisena ajankohtana. [12] Salassapitosopimus turvaa luottamuksellisen tiedon ja materiaalin säilyminen salaisena. Lisäksi sopimus estää tietojen vastaanottajaa käyttämästä luottamuksellista tietoa muuhun kuin sopimuksessa yksilöityyn tarkoitukseen. Salassapitosopimuksessa sovitaan, miten luovutettua luottamuksellista aineistoa tulee käsitellä, ja mihin tarkoitukseen sitä saa käyttää, sekä ennen kaikkea, mikä on salassa pidettävää tietoa. Erillistä salassapitosopimusta käytetään yleisimmin neuvotteluiden alussa, jolloin osapuolet keskustelevat mahdollisesta yhteistyöstä ja vaihtavat tämän pohjalta luottamuksellisia tietoja. [16]

13 Sopimus Sopimus on sen osapuolten välinen, sitova tahdonilmaisu. Se aiheuttaa osapuolille oikeuksia ja velvollisuuksia. Sopimuksen on perinteisesti katsottu muodostuvan kahdesta tahdonilmaisusta, tarjouksesta ja siihen annetusta myöntävästä vastauksesta. Joidenkin näkemysten mukaan sopimuksen voi katsoa syntyvän myös vähitellen, neuvotteluprosessin tuloksena. Sopimus voi olla kirjallinen tai suullinen. Oikeustieteessä tunnetaan myös muita sopimuksen muotoja. [29] Sopimukseen voi liittyä useita muita sopimuksia, jotka ovat osa pääsopimusta eli isäsopimusta.[oma määritelmä] SopimusUlkoinenOrganisaatio Taloushallinnon projekti Tieteenala Yhdistää sopimuksen ulkoiseen organisaatioon. Sopimukseen voi liittyä useita ulkoisia organisaatioita eri rooleissa. [Oma määritelmä] Projektiin liittyvät rahoituspäätökset [Oma määritelmä] Tilastokeskuksen Tieteenalaluokituksen mukainen ryhmittely [4] Tutkimusala Suomen akatemian tutkimusalaryhmittely [37] Tutkimusryhmä TutkimusryhmäTutkimustoiminnantulos Tutkimusryhmän johtaja Tutkimussopimus Tutkimustoiminnan tulos Tutkimusryhmä on tutkimuksen organisatorinen peruskäsite, jonka keskeisin henkilö on tutkimusryhmän johtaja (principal investigator). [21] Liittää tutkimustoiminnan tulokset tutkimusryhmään. Tutkimusryhmän keskeinen tutkimustoiminnan tulos halutaan näyttää ryhmään liitettynä. [Oma määritelmä] Tutkimusryhmän johtaja on erikoisasemassa tutkimusryhmän rooleista, koska sen perusteella tutkimusryhmän johtajalta periytyy tiettyjä ominaisuuksia koko ryhmälle, esimerkiksi organisaatiot.. [21] Tutkimussopimus on hankkeen/projektin osapuolten välinen yhteistyösopimus, sopimus maksullisesta palvelutoiminnasta. [Oma määritelmä] Tutkimustoiminnan tuloksia syntyy kirjoitus-, toimitusja julkaisuprosessien muodostamien kokonaisuuksien tuloksena. Kysymyksessä voi olla painettu ja/tai elektroninen kokonaisuus, esim. radio-ohjelma. [12] mukaellen Tutkimustoiminta_Summat_ja_Tunnusluvut

14 UlkoinenOrganisaatio Ulkoinen organisaatio voi esimerkiksi olla yhteistyöorganisaatio, rahoittajaorganisaatio tai - rahoitusohjelma, ulkoisen asiantuntijan organisaatio, siivouspalveluntuottaja, kiinteistöhoitopalveluntuottaja tai ravintolapalvelun tuottaja [Oma määritelmä ] Vastuualue Organisaatiosta tuleva kirjanpidollinen hierarkkinen rakenne. Alin raportointitaso on organisaation hierarkian alinta tasoa vastaava vastuualue, joka voi olla esimerkiksi laitos/tiedekunta/osasto/erillislaitos. Vastuualueet ovat yliopistokohtaisia ja ne vaihtelevat [Oma määritelmä] Yliopisto-organisaatio Yliopiston hallintojohtosääntöön perustuva organisaatio [Oma määritelmä].

15 Class Diagram Tutkimustoiminta, Tutkimustoiminnan tulokset

16 Summary Name Artikkeli Artikkelilaji Erillisteos Erillisteoslaji Documentation Julkaisun erikoistus. Julkaisut jaotellaan artikkeleihin ja erillisteoksiin. [Oma määritelmä] Luokittelee artikkelit eri lajeihin [Oma määritelmä] Julkaisun erikoistus. Julkaisut jaotellaan artikkeleihin ja erillisteoksiin. Erillisteos on yhden tai useamman kirjoittajan kirjoittama teos, joka on täydellinen yhtenä osana tai suunniteltu täydennettäväksi rajoitettuna määränä erillisiä osia. [Oma määritelmä] Luokittelee erillisteokset eri lajeihin [Oma määritelmä] Henkilö Ihminen, yksilö [30]. HenkilöTutkimustoiminnantulos Julkaisu Julkisuusluokitus Keksintö Liittää henkilön tutkimustoiminnan tulokseen. Tutkimustoiminnan tulos voi olla useamman henkilön yhteinen, joista yksi on tutkimustoiminnan tuloksen ensisijainen tekijä. [Oma määritelmä] Julkaisu syntyy kirjoitus-, toimitus- ja julkaisuprosessissa ja on näiden prosessien muodostama tuotos. Kysymyksessä voi olla painettu julkaisu tai verkkojulkaisu. [12] mukaellen Tutkimustoiminnan tuloksen julkisuusluokitus. [Oma määritelmä] Keksintö esittää ongelmaan uuden ja yllättävän käytäntöön sovellettavissa olevan ratkaisun. Keksintö on jokin uusi laite tai menetelmä tai parannus olemassa olevaan. Keksintö saattaa myös perustua jo tunnetun tekniikan uudenlaiseen soveltamiseen. [16] Keksintöilmoitus Hallituksen esityksen Eduskunnalle HE 259/2004 mukainen keksijän tekemä keksintöilmoitus, kun hän on tehnyt lain soveltamisalaan kuuluvan keksinnön. [28] Keksintöilmoitus on siis keksijän näkemys ja ilmoitus työnantajalle keksinnöllisestä tutkimustuloksesta. [36] Kieli Koulutusala Kielikoodisto, ISO639-1 standardin mukainen (kaksikirjaiminen kooditus) [Oma määritelmä] Opetusministeriön vahvistama opetushallinnon käyttämä koulutusohjelmien ryhmittely. Koulutusala on hallinnollinen käsite, joka määrittelee yleisellä tasolla, miten koulutus sijoittuu tieteen, yhteiskunnan ja työelämän aloille. [1] Yksi vastuualuehierarkian laitostaso kuuluu tiettyyn koulutusalaan. [Oma määritelmä] Maa Tilastokeskuksen maakoodisto [4] Opinnäyte Opinnäytelaji Organisaatio Sisältää tiedot opinnäytteistä: väitöskirjat, lisensiaatintutkimukset, Pro Gradu-tutkielmat ja diplomityöt. [Oma määritelmä] Jaottelee opinnäytteet luokkiin väitöskirja, lisensiaatintutkimus, Pro Gradu -tutkielma tai Diplomityö [Oma määritelmä] Organisaatio sisältää yliopiston hallintojohtosääntöön perustuvat organisaatiot sekä ulkoiset organisaatiot, kuten esimerkiksi rahoittajat ja muut yhteistyökumppanit. [Oma määritelmä]

17 OrganisaatioTutkimustoiminnantulos Patentti Projekti ProjektiTutkimustoiminnantulos Prototyyppi RTV ohjelma Rekisterivuosi Teknologiansiirto Tieteellinen verkkopalvelu Tieteenala Tietokoneohjelma Tietokoneohjelmalaji Liittää tutkimustoiminnan tuloksen organisaatioon. Sama tutkimustoiminnan tulos voi liittyä useampaan eri organisaatioon, joista kuitenkin vain yksi on tutkimustoiminnan tuloksen ensisijaisen tekijän organisaatio. [Oma määritelmä] Patentti tarkoittaa keksinnön omistajalle hakemuksesta myönnettyä tietyn määräajan voimassaolevaa yksinoikeutta kieltää muilta keksintönsä ammattimainen hyväksikäyttö. Patentin voi saada keksintöön, joka on teollisesti käyttökelpoinen, uusi ja eroaa olennaisesti aikaisemmista keksinnöistä. Patentoitava keksintö on idean konkreettinen toteutus, laite, tuote, prosessi, menetelmä esimerkiksi tuotteen valmistamiseksi tai jonkun tuotteen uusi käyttö. Patentti on kansallista oikeutta ja voimassa ainoastaan siinä maassa, jossa patenttisuojaa on haettu ja saatu. Suomessa patentin myöntää Patentti- ja rekisterihallitus. [16] Henkilöstöhallinnon käsite: Projekti tarkoittaa määräaikaista tehtäväkokonaisuutta ja siihen liittyy pääsääntöisesti rahoituspäätös tai kustannusseuranta. Projektin voi liittyä rahan lähde/tyyppi. [Oma määritelmä] Liittää tutkimustoiminnan tuloksen projektiin. Sama tutkimustoiminnan tulos voi olla useamman projektin yhteistyön tulos. [Oma määritelmä] Prototyyppi ei ole vielä lopullinen tuote, mutta sen avulla voidaan tutkia lopullisen, oikean tuotteen teknisiä ominaisuuksia, muotoja, materiaalia tai värejä. Prototyyppi voi olla ulkomuotoa jäljittelevä mallikappale, toiminnallinen malli teknisten toimintojen testaamista varten tai yksinkertainen havaintomalli. [16] Tutkimustoiminnan tuloksen erikoistus. Tulosrekisteriin tallennettu radio- tai tv-ohjelma tai muu audiovisuaalinen tuote. [Oma määritelmä] Se vuosi, jonka vuoden tilastoon julkaisu tai asiantuntijatehtävä rekisteröidään. Julkaisuilla KOTAtilastossa yleensä sama kuin julkaisuvuosi. Mikäli tieto tulee myöhässä, voi rekisterivuosi olla julkaisuvuotta seuraava vuosi. [12] mukaellen Teknologiansiirto on innovaation kaupallistamisprosessin vaihe, jossa korkeakoulussa tai tutkimuslaitoksessa synnytettyä innovaatioaihiota koskeva tieto sekä hyödyntämisoikeudet siirretään sitä hyödyntävälle yritykselle (tai mahdollisesti myös muulle toimijalle). [39] Sisältää tutkimustoiminnan tuloksena syntyneiden tieteellisten verkkopalvelujen tiedot. [Oma määritelmä} Tilastokeskuksen Tieteenalaluokituksen mukainen ryhmittely [4] Tietokoneohjelma on joukko määräyksiä ja ohjeita, joiden määräysten mukaan tietokone suorittaa sille valmistellun tehtävän [Oma määritelmä] Kertoo, minkä tyyppisestä tietokoneohjelmasta on kyse. [Oma määritelmä] Tutkimusala Suomen akatemian tutkimusalaryhmittely [37] Tutkimusryhmä Tutkimusryhmä on tutkimuksen organisatorinen peruskäsite, jonka keskeisin henkilö on tutkimusryhmän johtaja (principal investigator). [21]

18 TutkimusryhmäTutkimustoiminnantulos Tutkimustoiminnan tulos Tutkimustoiminta_Summat_ja_Tunnusluvut Tutkimustyyppi UlkoinenOrganisaatio Liittää tutkimustoiminnan tulokset tutkimusryhmään. Tutkimusryhmän keskeinen tutkimustoiminnan tulos halutaan näyttää ryhmään liitettynä. [Oma määritelmä] Tutkimustoiminnan tuloksia syntyy kirjoitus-, toimitusja julkaisuprosessien muodostamien kokonaisuuksien tuloksena. Kysymyksessä voi olla painettu ja/tai elektroninen kokonaisuus, esim. radio-ohjelma. [12] mukaellen Luokittelee tutkimuksen, joss keksintö on syntynyt, avoimeen tutkimukseen, sopimustutkimukseen ja muuhun tutkimukseen. [Oma määritelmä] Ulkoinen organisaatio voi esimerkiksi olla yhteistyöorganisaatio, rahoittajaorganisaatio tai - rahoitusohjelma, ulkoisen asiantuntijan organisaatio, siivouspalveluntuottaja, kiinteistöhoitopalveluntuottaja tai ravintolapalvelun tuottaja [Oma määritelmä ] Vastuualue Organisaatiosta tuleva kirjanpidollinen hierarkkinen rakenne. Alin raportointitaso on organisaation hierarkian alinta tasoa vastaava vastuualue, joka voi olla esimerkiksi laitos/tiedekunta/osasto/erillislaitos. Vastuualueet ovat yliopistokohtaisia ja ne vaihtelevat [Oma määritelmä] VastuualueTutkimustoiminnantulos Verkkopalvelutehtävä Yliopisto-organisaatio Liittää tutkimustoiminnan tuloksen vastuualueeseen. Sama tutkimustoiminnan tulos voi liittyä useampaan eri vastuualueeseen, joista kuitenkin vain yksi on tutkimustoiminnan tuloksen ensisijaisen tekijän vastuualue. [Oma määritelmä] Kertoo, minkä tyyppisestä toiminnasta verkkopalveluun osallistumisessa on kyse. [Oma määritelmä] Yliopiston hallintojohtosääntöön perustuva organisaatio [Oma määritelmä].

19 Class Diagram Tutkimustoiminta, keksinnöt ja teknologiansiirto

20 Summary Name Keksintö Keksintöilmoitus Documentation Keksintö esittää ongelmaan uuden ja yllättävän käytäntöön sovellettavissa olevan ratkaisun. Keksintö on jokin uusi laite tai menetelmä tai parannus olemassa olevaan. Keksintö saattaa myös perustua jo tunnetun tekniikan uudenlaiseen soveltamiseen. [16] Hallituksen esityksen Eduskunnalle HE 259/2004 mukainen keksijän tekemä keksintöilmoitus, kun hän on tehnyt lain soveltamisalaan kuuluvan keksinnön. [28] Keksintöilmoitus on siis keksijän näkemys ja ilmoitus työnantajalle keksinnöllisestä tutkimustuloksesta. [36] Maa Tilastokeskuksen maakoodisto [4] Organisaatio Patentti Teknologiansiirto Tietokoneohjelma Tutkimustoiminnan tulos Tutkimustyyppi UlkoinenOrganisaatio Organisaatio sisältää yliopiston hallintojohtosääntöön perustuvat organisaatiot sekä ulkoiset organisaatiot, kuten esimerkiksi rahoittajat ja muut yhteistyökumppanit. [Oma määritelmä] Patentti tarkoittaa keksinnön omistajalle hakemuksesta myönnettyä tietyn määräajan voimassaolevaa yksinoikeutta kieltää muilta keksintönsä ammattimainen hyväksikäyttö. Patentin voi saada keksintöön, joka on teollisesti käyttökelpoinen, uusi ja eroaa olennaisesti aikaisemmista keksinnöistä. Patentoitava keksintö on idean konkreettinen toteutus, laite, tuote, prosessi, menetelmä esimerkiksi tuotteen valmistamiseksi tai jonkun tuotteen uusi käyttö. Patentti on kansallista oikeutta ja voimassa ainoastaan siinä maassa, jossa patenttisuojaa on haettu ja saatu. Suomessa patentin myöntää Patentti- ja rekisterihallitus. [16] Teknologiansiirto on innovaation kaupallistamisprosessin vaihe, jossa korkeakoulussa tai tutkimuslaitoksessa synnytettyä innovaatioaihiota koskeva tieto sekä hyödyntämisoikeudet siirretään sitä hyödyntävälle yritykselle (tai mahdollisesti myös muulle toimijalle). [39] Tietokoneohjelma on joukko määräyksiä ja ohjeita, joiden määräysten mukaan tietokone suorittaa sille valmistellun tehtävän [Oma määritelmä] Tutkimustoiminnan tuloksia syntyy kirjoitus-, toimitus- ja julkaisuprosessien muodostamien kokonaisuuksien tuloksena. Kysymyksessä voi olla painettu ja/tai elektroninen kokonaisuus, esim. radio-ohjelma. [12] mukaellen Luokittelee tutkimuksen, joss keksintö on syntynyt, avoimeen tutkimukseen, sopimustutkimukseen ja muuhun tutkimukseen. [Oma määritelmä] Ulkoinen organisaatio voi esimerkiksi olla yhteistyöorganisaatio, rahoittajaorganisaatio tai -rahoitusohjelma, ulkoisen asiantuntijan organisaatio, siivouspalveluntuottaja, kiinteistöhoitopalveluntuottaja tai ravintolapalvelun tuottaja [Oma määritelmä ] Yliopisto-organisaatio Yliopiston hallintojohtosääntöön perustuva organisaatio [Oma määritelmä].

YDW-tietomalli 28.4.2008

YDW-tietomalli 28.4.2008 YDW-tietomalli 28.4.2008 Generated from VP-UML ME Class Diagram Tilahallinto Summary Name Kiinteistö Organisaatio Rakennus Tila Vastuualue Documentation Lainsäädännössä kiinteistöllä tarkoitetaan kiinteistörekisteriin

Lisätiedot

YDW-tietomalli 28.4.2008

YDW-tietomalli 28.4.2008 YDW-tietomalli 28.4.2008 Generated from VP-UML ME Class Diagram Taloushallinto Summary Name LKP-tili Rahoittajaorganisaatio Taloushallinnon projekti Taloustoteumat (eurot) Tulosalue Documentation Liikekirjanpito

Lisätiedot

YDW-tietomalli 28.4.2008

YDW-tietomalli 28.4.2008 YDW-tietomalli 28.4.2008 Generated from VP-UML ME Class Diagram Henkilöstöhallinto Summary Name Documentation Henkilö Ihminen, yksilö [30]. Organisaatio Organisaatio sisältää yliopiston hallintojohtosääntöön

Lisätiedot

IPR-opas. Immateriaalioikeudet yliopistossa. Kuka omistaa ja kuka voi hyödyntää yliopistossa syntyneitä immateriaalioikeuksia?

IPR-opas. Immateriaalioikeudet yliopistossa. Kuka omistaa ja kuka voi hyödyntää yliopistossa syntyneitä immateriaalioikeuksia? IPR-opas Immateriaalioikeudet yliopistossa Kuka omistaa ja kuka voi hyödyntää yliopistossa syntyneitä immateriaalioikeuksia? Tutkimustuloksia sekä osaamista hyötykäyttöön ja liiketoiminnaksi Kiinnostaako

Lisätiedot

KEKSINTÖILMOITUSLOMAKE

KEKSINTÖILMOITUSLOMAKE Luottamuksellinen Vastaanottopäivä: Vastaanottaja: Nro: Riittävät tiedot omaava keksintöilmoitus vastaanotettu: KEKSINTÖILMOITUSLOMAKE Tällä keksintöilmoituslomakkeella voitte tehdä luottamuksellisen kirjallisen

Lisätiedot

Immateriaalioikeutta ja tekijyyttä koskevat kysymykset

Immateriaalioikeutta ja tekijyyttä koskevat kysymykset Immateriaalioikeutta ja tekijyyttä koskevat kysymykset Professori Niklas Bruun IPR University Center Tekijyysseminaari 31.8.2005 Tutkimuseettinen neuvottelukunta Tekijyys missä mielessä? Tutkimuksen tekijä?

Lisätiedot

Sopimusasioista projektinjohtajille

Sopimusasioista projektinjohtajille Sopimusasioista projektinjohtajille Helsingin yliopisto 17.1.2012 Miikka Kärki Joulukuu 2011 47 n juridiset palvelut 1/2 n lakimiehet avustavat tutkijoita kaikissa tutkimukseen liittyvissä juridisissa

Lisätiedot

TEKIJYYSSEMINAARI Korkeakoulukeksinnöt

TEKIJYYSSEMINAARI Korkeakoulukeksinnöt TEKIJYYSSEMINAARI 31.8.2005 - Korkeakoulukeksinnöt Ylitarkastaja Petteri Kauppinen Opetusministeriö Tiedepolitiikan yksikkö petteri.kauppinen@minedu.fi Valtioneuvoston periaatepäätös julkisen tutkimusjärjestelmän

Lisätiedot

Laki oikeudesta korkeakouluissa tehtäviin keksintöihin /369 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Laki oikeudesta korkeakouluissa tehtäviin keksintöihin /369 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Laki oikeudesta korkeakouluissa tehtäviin keksintöihin 19.5.2006/369 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain soveltamisala Tätä lakia sovelletaan suomalaisten korkeakoulujen palveluksessa olevien

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala

Lisätiedot

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan.

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan. VALINTAKRITEERIT Terveydenhoitajan erityispätevyyttä hakevan henkilön tulee olla Suomen Terveydenhoitajaliiton jäsen. Hakijalla tulee olla suoritettuna terveydenhoitajan tutkinto (opistoaste tai amk) ja

Lisätiedot

KEKSINTÖILMOITUS täyttöohjeineen LUOTTAMUKSELLINEN 1 (4)

KEKSINTÖILMOITUS täyttöohjeineen LUOTTAMUKSELLINEN 1 (4) KEKSINTÖILMOITUS täyttöohjeineen LUOTTAMUKSELLINEN 1 (4) 1. Keksijän/Keksijöiden yhteystiedot Keksijä (t) 1.Nimi 2. Nimi 3. Nimi jne. Asema Osasto/Yksikkö Puhelin Sähköposti Osuus 2. Keksinnön nimitys

Lisätiedot

IPR-opas. Immateriaalioikeudet yliopistossa. Kuka omistaa ja kuka voi hyödyntää yliopistossa syntyneitä immateriaalioikeuksia?

IPR-opas. Immateriaalioikeudet yliopistossa. Kuka omistaa ja kuka voi hyödyntää yliopistossa syntyneitä immateriaalioikeuksia? IPR-opas Immateriaalioikeudet yliopistossa Kuka omistaa ja kuka voi hyödyntää yliopistossa syntyneitä immateriaalioikeuksia? Tutkimustuloksia sekä osaamista hyötykäyttöön ja liiketoiminnaksi Kiinnostaako

Lisätiedot

Hanketoiminnan tutkimuseettiset kysymykset ja uudistuvan tietosuojalainsäädännön vaikutus tutkimustiedon hallintaan

Hanketoiminnan tutkimuseettiset kysymykset ja uudistuvan tietosuojalainsäädännön vaikutus tutkimustiedon hallintaan Hanketoiminnan tutkimuseettiset kysymykset ja uudistuvan tietosuojalainsäädännön vaikutus tutkimustiedon hallintaan Hankkeiden ja kumppanien arvioinnista ja hankkeista yleisemmin 1 Sisältö 1. Hanketoiminnan

Lisätiedot

Luova akateeminen yrittäjyys Immateriaalioikeudet

Luova akateeminen yrittäjyys Immateriaalioikeudet Luova akateeminen yrittäjyys Immateriaalioikeudet Osasto / Henkilön nimi / Esityksen nimi 14.4.2014 1 Kuka? Lakimies Peter Hänninen Sähköposti: peter.hanninen@helsinki.fi Henkilön nimi / Esityksen nimi

Lisätiedot

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne LT /FT tutkinto Tutkinnon rakenne Lääketieteellisessä tiedekunnassa voi suorittaa seuraavat jatkotutkinnot: lääketieteen tohtori (LT) filosofian tohtori (FT) ja filosofian lisensiaatti (FL) (lääketieteellisen

Lisätiedot

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Korkeakoulututkintojen sijoittaminen kansalliseen viitekehykseen

Lisätiedot

Viveca Still OTT, tekijänoikeusneuvos

Viveca Still OTT, tekijänoikeusneuvos Tekijänoikeudet sopimustutkimuksessa Esityksessä esitetyt kannat ja tulkinnat perustuvat virkamiehen omaan käsitykseen ja tulkintaan Suomen oikeusjärjestelmästä Viveca Still OTT, tekijänoikeusneuvos Korkeakoulussa

Lisätiedot

KEKSINTÖILMOITUS 1(5)

KEKSINTÖILMOITUS 1(5) KEKSINTÖILMOITUS 1(5) Salassa pidettävä Vastaanottopvm KEKSINTÖILMOITUKSEN TOIMITUS Keksintöilmoitukset postitetaan osoitteeseen: HUS Keskuskirjaamo, PL 200, 00029 HUS tai tuodaan osoitteeseen: Ruosilantie

Lisätiedot

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ LIITE 3 OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ Henkilökohtaisen palkanosan määräytymisjärjestelmällä tarkoitetaan niitä kriteerejä ja menettelytapoja,

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet

Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet Suomen Akatemia 24.1.14 : Humanistiset tieteet Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä sekä rahoituksesta www.aka.fi/tieteentila Suomen Akatemia 24.1.14 Sisällysluettelo -hanke...

Lisätiedot

Opetus ja tekijänoikeus: lähtökohdat ja käytännön ongelmatilanteet

Opetus ja tekijänoikeus: lähtökohdat ja käytännön ongelmatilanteet Sivistystyönantajat Tieteentekijöiden liitto Professoriliitto IPR University Center Tekijänoikeus yliopistojen työsuhteissa 28.11.2016 Opetus ja tekijänoikeus: lähtökohdat ja käytännön ongelmatilanteet

Lisätiedot

Dosentin arvoa henkilö on oikeutettu käyttämään myös eläkkeelle siirryttyään.

Dosentin arvoa henkilö on oikeutettu käyttämään myös eläkkeelle siirryttyään. 1/4 OHJEET DOSENTIN ARVOA HAKEVILLE 1. Kelpoisuusvaatimukset Yliopistolain (558/2009) 89 :n mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan,

Lisätiedot

Oulun yliopisto Pekka Räsänen pekka.rasanen@oulu.fi 04-14-2000 / PR 1. innovaatiopalvelujen tarve innovaatiostrategia innovaatioprosessi

Oulun yliopisto Pekka Räsänen pekka.rasanen@oulu.fi 04-14-2000 / PR 1. innovaatiopalvelujen tarve innovaatiostrategia innovaatioprosessi Oulun yliopisto Pekka Räsänen pekka.rasanen@oulu.fi 04-14-2000 / PR 1 Sisältö innovaatiopalvelujen tarve innovaatiostrategia innovaatioprosessi keksinnön tunnistaminen evaluointi hyödyntämissuunnitelma

Lisätiedot

KORKEAKOULUKEKSINTÖLAKI OHJEISTUS OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU

KORKEAKOULUKEKSINTÖLAKI OHJEISTUS OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU KORKEAKOULUKEKSINTÖLAKI OHJEISTUS OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU SISÄLTÖ OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN KORKEAKOULUKEKSINTÖJEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN OHJEISTUKSEN KESKEISIÄ KOHTIA 1. AMMATTIKORKEAKOULUN

Lisätiedot

Tekijänoikeussopimukset

Tekijänoikeussopimukset Tekijänoikeussopimukset Virtuaaliamk:n yhteyshenkilöpäivät Helsinki 11.2.2004 Ari Koivumaa ari.koivumaa[at]ulapland.fi 1. Opm:n sopimusmallit sopimus työntekijän kanssa tekijän työ- tai virkatehtävänä

Lisätiedot

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät Hyväksytty sähkötekniikan akateemisessa komiteassa 7. päivänä kesäkuuta 2011. Niissä kohdissa, joissa päättäjä johtuu jostain muusta säännöstä

Lisätiedot

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Rakenteellisen kehittämisen tarve Yliopistolta edellytettiin neuvotteluaineistossa tutkittuun tietoon perustuvaa

Lisätiedot

IT-päivät 2010 Tutkimuskoordinaattori Anu Liikanen. Korkeakoulukohtaisia tutkimushallinnon ratkaisuja - SoleCRIS Itä-Suomen yliopistossa

IT-päivät 2010 Tutkimuskoordinaattori Anu Liikanen. Korkeakoulukohtaisia tutkimushallinnon ratkaisuja - SoleCRIS Itä-Suomen yliopistossa IT-päivät 2010 Tutkimuskoordinaattori Anu Liikanen Korkeakoulukohtaisia tutkimushallinnon ratkaisuja - SoleCRIS Itä-Suomen yliopistossa Current Research Information System, CRIS Yliopiston tutkimuksen

Lisätiedot

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA. Oma Yritys 2013, Helsinki 19.03.2013 Antti Salminen innovaatioasiantuntija, Uudenmaan ELY-keskus

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA. Oma Yritys 2013, Helsinki 19.03.2013 Antti Salminen innovaatioasiantuntija, Uudenmaan ELY-keskus KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA Oma Yritys 2013, Helsinki 19.03.2013 Antti Salminen innovaatioasiantuntija, Uudenmaan ELY-keskus KEKSINTÖSÄÄTIÖ Perustettu v. 1971 Asiakkaina yksityishenkilöt ja alkavat yritykset

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston keksintöohjesääntö

Jyväskylän yliopiston keksintöohjesääntö 1(6) Hyväksytty hallituksessa 15.11.2006 Jyväskylän yliopiston keksintöohjesääntö 1 Tarkoitus ja soveltamisala Tämän keksintöohjesäännön tarkoituksena on edistää Jyväskylän yliopistossa syntyneiden keksintöjen

Lisätiedot

Taso Työn luonne ja vastuu Vuorovaikutustaidot Tiedolliset ja taidolliset valmiudet

Taso Työn luonne ja vastuu Vuorovaikutustaidot Tiedolliset ja taidolliset valmiudet Opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasokartta Liite 1 VAATIVUUSTASOKARTTA Tehtävän kuvaus / dokumentointi liitteenä olevaa tehtäväkuvauslomaketta käyttäen Vaativuustasokartalle on kuvattu tyypillisesti

Lisätiedot

Salassapitosopimukset. Varatuomari Krista Hytönen

Salassapitosopimukset. Varatuomari Krista Hytönen Salassapitosopimukset Varatuomari Krista Hytönen 29.10.2015 Mikä salassapitosopimus on? Non-Disclosure Agreement (NDA), Confidentiality Agreement. Sopimus, jossa osapuolet sopivat niistä ehdoista, joilla

Lisätiedot

FILOSOFIAN TOHTORIN TUTKINNON TAVOITTEET, RAKENNE JA SISÄLTÖ

FILOSOFIAN TOHTORIN TUTKINNON TAVOITTEET, RAKENNE JA SISÄLTÖ Ote humanistisen tiedekunnan jatkotutkinto-oppaasta 3. FILOSOFIAN TOHTORIN TUTKINNON TAVOITTEET, RAKENNE JA SISÄLTÖ Tavoitteet Filosofian tohtorin tutkinnon tavoitteena on kouluttaa tieteellisiä asiantuntijoita,

Lisätiedot

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN Avustustoiminta RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille sisällysluettelo RAY:n rahoittaman tutkimustoiminnan avustamisen periaatteet...3 Tunnusmerkkejä

Lisätiedot

Kota- Amkota seminaari Kota-tiedonkeruut ym. ajankohtaista Jukka Haapamäki

Kota- Amkota seminaari Kota-tiedonkeruut ym. ajankohtaista Jukka Haapamäki Kota- Amkota seminaari 24.09.2009 Kota-tiedonkeruut ym. ajankohtaista Jukka Haapamäki Yliopistojen tiedonkeruut Vuoden 2010 tiedonkeruut Xdw:n vaikutus tuleviin tiedonkeruisiin Henkilöstötiedonkeruu Kampustiedonkeruu

Lisätiedot

Yritystoiminnan sopimukset

Yritystoiminnan sopimukset Yritystoiminnan sopimukset Osakkeiden merkintäajankohdan jälkeen käyttämättömät optio oikeudet raukeavat automaattisesti. Christel Finne VASEK Startia info 27.1.2016 Fondia lyhyesti Lakipalveluyritys Liikejuridiikan

Lisätiedot

1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2

1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2 Työsuojelurahasto Ohje 1 Työsuojelurahaston rahoittamien hankkeiden PAINETUT JA VERKOSSA JULKAISTAVAT LOPPURAPORTIT Sisältö sivu 1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2 1.1. Yleiset periaatteet. 2 1.2.

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 28/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi oikeudesta korkeakouluissa. tehtäviin keksintöihin sekä laiksi

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 28/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi oikeudesta korkeakouluissa. tehtäviin keksintöihin sekä laiksi EDUSKUNNAN VASTAUS 28/2006 vp Hallituksen esitys laiksi oikeudesta korkeakouluissa tehtäviin keksintöihin sekä laiksi oikeudesta työntekijän tekemiin keksintöihin annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus

Lisätiedot

Ohje koulutuksen hankintaan ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa

Ohje koulutuksen hankintaan ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa Ohje koulutuksen hankintaan ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa Ohjeet ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan 1.1.2018 alkaen saaneille koulutuksen järjestäjille Koulutuksen hankinta

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS. Puhelin: Faksi:

YHTEISTYÖSOPIMUS. Puhelin: Faksi: Tämä yhteistyösopimuksen malli on laadittu Business Finlandin rahoittamien yritysten keskinäistä yhteistyötä varten. Siinä on otettu huomioon yhteisille hankkeille tyypillisiä asioita sekä Business Finlandin

Lisätiedot

TENK, tutkimus ja yhteiskunta

TENK, tutkimus ja yhteiskunta TENK, tutkimus ja yhteiskunta Sanna Kaisa Spoof, TENK VNK aamukahvit 6.4.2016 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu asetuksella 1991 Itsenäinen ja riippumaton asiantuntijaelin OKM nimittää

Lisätiedot

Ideasta Liiketoimintaan, Marjut Lattu-Hietamies, Eurooppapatenttiasiamies / Berggren Oy

Ideasta Liiketoimintaan, Marjut Lattu-Hietamies, Eurooppapatenttiasiamies / Berggren Oy Ideasta Liiketoimintaan, 23.11.2016 Marjut Lattu-Hietamies, Eurooppapatenttiasiamies / Berggren Oy LIIKEIDEASI JA LIIKETOIMINTA- SUUNNITELMASI KIRKASTAMINEN Mihin tarpeeseen tuotteesi on vastaus? Mitä

Lisätiedot

Opetusministeriön asetus

Opetusministeriön asetus Opetusministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2009 Opetusministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 24 päivänä heinäkuuta 2009 annetun

Lisätiedot

KOTA-AMKOTA -seminaari

KOTA-AMKOTA -seminaari Tilastokeskuksen opiskelija- ja tutkintotiedonkeruut korkeakouluista KOTA-AMKOTA -seminaari Vesa Hämäläinen 24.9.2009 Oppilaitostilastojen tiedonkeruut korkeakouluilta Tutkintoon johtavan koulutuksen yliopisto-opiskelijat

Lisätiedot

Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku. Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio

Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku. Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio 1 2.6.2006 Rahoituksen haku Akatemiasta Uudet hakuajat Sähköinen asiointi Uudet hakuohjeet Hakemus Hakulomake Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaohjelmat Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat

Lisätiedot

Salassapitosopimus 2018

Salassapitosopimus 2018 Salassapitosopimus 2018 Salassapitosopimus 2018 1 / 4 1. Sopijapuolet ja sopimuksen kohde Alla mainitut sopijapuolet ovat tehneet salassapitoa koskevan sopimuksen tässä sopimuksessa sovituin ehdoin. 2.

Lisätiedot

TUTKIMUSALAN KANSAINVÄLINEN MARIE CURIE -HENKILÖSTÖVAIHTO-OHJELMA Useita rahoituksen saajia käsittävät hankkeet

TUTKIMUSALAN KANSAINVÄLINEN MARIE CURIE -HENKILÖSTÖVAIHTO-OHJELMA Useita rahoituksen saajia käsittävät hankkeet LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET TUTKIMUSALAN KANSAINVÄLINEN MARIE CURIE -HENKILÖSTÖVAIHTO-OHJELMA Useita rahoituksen saajia käsittävät hankkeet III.1 Määritelmät Tässä avustussopimuksessa sovelletaan II.1

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖ. KOTA-AMKOTA julkaisutiedonkeruussa käytettävät luokitukset. KOTA-AMKOTA seminaari Helsingin yliopisto

OPETUSMINISTERIÖ. KOTA-AMKOTA julkaisutiedonkeruussa käytettävät luokitukset. KOTA-AMKOTA seminaari Helsingin yliopisto KOTA-AMKOTA julkaisutiedonkeruussa käytettävät luokitukset KOTA-AMKOTA seminaari 13.-14.11.2008 Helsingin yliopisto Erikoistutkija Olli Poropudas OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan

Lisätiedot

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat?

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/6 TEKNILLISEN KORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ (http://www.hut.fi/yksikot/opintotoimisto/lait/tutkintosaanto_111200_voimassaoleva.htm) 1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan

Lisätiedot

Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi.

Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi. TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi.

Lisätiedot

Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa

Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa 1 (Alleviivattuna uusittu ehdotus ja lisäykset) Säädökset Tohtorin ja lisensiaatin tutkinnoista säädetään asetuksessa yliopistojen

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten professorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten professorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala Pohjoismaisten kielten professorin tehtävä 1.8.2012 alkaen toistaiseksi. Pohjoismaisten

Lisätiedot

Rinnakkaisjulkaiseminen Tampereen yliopistossa

Rinnakkaisjulkaiseminen Tampereen yliopistossa Rinnakkaisjulkaiseminen Tampereen yliopistossa käytännöt Kustannuspäällikkö Outi Sisättö Tampereen yliopisto Julkaisukeskus Kuvat Tampereen yliopiston LINNAsta Erja Kymäläinen, Marianne Partanen Rehtorin

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta 24.3.2015 Lukuvuoden 2015 2016 työsuunnitelmat YKSITYISKOHTAINEN OHJE SoleTM:n lomakepohja on käytettävissä 30.3.2015. Numerointi vastaa SoleTM:n lomakkeen

Lisätiedot

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella Jyväskylän yliopisto 28.4.2016 Humanistinen tiedekunta 31.12.2016 asti Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 1.1.2017 alkaen HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON KEKSINTÖOHJESÄÄNTÖ

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON KEKSINTÖOHJESÄÄNTÖ ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON KEKSINTÖOHJESÄÄNTÖ 1. Keksintöohjesäännön tarkoitus ja soveltamisala Keksintöohjesäännön tarkoituksena on edistää ja ohjeistaa Itä-Suomen yliopiston (jatkossa yliopisto ) piirissä

Lisätiedot

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN JA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN välillä [. päivänä kuuta 2017] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja

Lisätiedot

Jäljempänä Opiskelijoita kutsutaan yhdessä projektiryhmäksi ( Projektiryhmä ).

Jäljempänä Opiskelijoita kutsutaan yhdessä projektiryhmäksi ( Projektiryhmä ). Sopimusehdot 1 PROTOMON PROJEKTISOPIMUS Tämän projektisopimuksen (jäljempänä Sopimus ) ovat tehneet Projektin tilaaja (jäljempänä Tilaaja ) Yhteystiedot: ja (t) / Projektiryhmä (jäljempänä ) Jäljempänä

Lisätiedot

Tom Vapaavuori. Yrityssalaisuudet, liikesalaisuudet ja salassapitosopimukset

Tom Vapaavuori. Yrityssalaisuudet, liikesalaisuudet ja salassapitosopimukset Tom Vapaavuori Yrityssalaisuudet, liikesalaisuudet ja salassapitosopimukset Talentum Pro Helsinki 2016 2., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti säädetään yliopistolain 49 :n 6 momentin nojalla: 1 Koulutuksen

Lisätiedot

Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille

Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille 28.1.2019 Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille Yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi koordinaattori Olli Nuutinen, tutkijakoulu Taustaa Yliopisto järjestää tieteelliseen ja taiteelliseen

Lisätiedot

ADENSY OY:N KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS

ADENSY OY:N KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS ADENSY OY:N KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS 1) SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT Tämä sopimus sisältää Adensy Oy:n tuottaman ohjelmiston käytön ehdot asiakkaan ja Adensyn välillä. Adensy on kehittänyt ohjelman ja omistaa

Lisätiedot

SOPIMUS TUTKIMUSHANKKEEN RAHOITTAMISESTA

SOPIMUS TUTKIMUSHANKKEEN RAHOITTAMISESTA SOPIMUS TUTKIMUSHANKKEEN RAHOITTAMISESTA 1 SOPIJAPUOLET Tutkimusosapuolet: (1) Suomen ympäristökeskus, Y-tunnus 0996189 (jäljempänä "SYKE") Yritys- ja julkisen hallinnon osapuolet: (2) Ympäristöministeriö,

Lisätiedot

Datapolitiikka Mitä ja miksi?

Datapolitiikka Mitä ja miksi? Datapolitiikka Mitä ja miksi? 16.3.2016 1 Oikeudellinen raami Miten tutkimusdatasta säädetään? 16.3.2016 2 Oikeus tutkimusdataan? Käytännön kontrollin ja laillisten yksinoikeuksien ero? Käytännön kontrollia

Lisätiedot

7.3.2005. Helsingissä 7. maaliskuuta 2005 SUOMEN YLIOPISTOJEN REHTORIEN NEUVOSTO. Puolesta. Tapio Markkanen Pääsihteeri.

7.3.2005. Helsingissä 7. maaliskuuta 2005 SUOMEN YLIOPISTOJEN REHTORIEN NEUVOSTO. Puolesta. Tapio Markkanen Pääsihteeri. 7.3.2005 Yliopistojen rehtorien neuvoston työryhmä on rehtori Perttu Vartiaisen puheenjohdolla pohtinut yliopistojen opetus- ja tutkimusvirkarakennetta. Työryhmän raportti valmistui tammikuussa 2004, ja

Lisätiedot

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen Puitesopimus Keski-Suomen työpajoilla tapahtuvaa nuorisoasteen koulutuksena toteutettavaa opetussuunnitelmaperusteisen koulutuksen opintojaksojen suorittamista koskien Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Lisätiedot

Forssan kaupungin INNOVAATIOSÄÄNTÖ

Forssan kaupungin INNOVAATIOSÄÄNTÖ Forssan kaupungin INNOVAATIOSÄÄNTÖ Yhteistoimintaryhmä 20.12.2010 Kaupunginhallitus 10.1.2011 Sisällysluettelo 1. Merkitys... 3 2. Synty... 3 3. Tavoitteet... 3 4. Määritelmä... 3 5. Tekeminen... 4 6.

Lisätiedot

Hakuinfotilaisuus: Menettelytavat tutkimus- ja innovaatiotoiminnan strategisille valinnoille

Hakuinfotilaisuus: Menettelytavat tutkimus- ja innovaatiotoiminnan strategisille valinnoille Hakuinfotilaisuus: Menettelytavat tutkimus- ja innovaatiotoiminnan strategisille valinnoille 21.9.2017 Ohjelma Projektipäällikkö Sari Löytökorpi, VNK esittelee lyhyesti TEAS-järjestelmän Opetusneuvos Matti

Lisätiedot

WWW-osoite Virallinen sähköpostiosoite Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi. Diaari /0/2014

WWW-osoite Virallinen sähköpostiosoite Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi. Diaari /0/2014 Hakemuksen tiedot Onko kyseessä Tutkimusorganisaatio Rahoitus yliopistoille, ammattikorkeakouluille ja muille tutkimusorganisaatioille Strategiseen tutkimusavaukseen Organisaation tiedot Perustiedot Y-tunnus

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto Suomi nousuun Aineeton tuotanto Maailman talous on muutoksessa. Digitalisoituminen vie suomalaiset yritykset globaalin kilpailun piiriin. Suomen on pärjättävä tässä kilpailussa, jotta hyvinvointimme on

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat Akatemiatutkija

Lisätiedot

ULKOMAISTEN TUTKIJOIDEN MARIE CURIE -APURAHAT

ULKOMAISTEN TUTKIJOIDEN MARIE CURIE -APURAHAT LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET ULKOMAISTEN TUTKIJOIDEN MARIE CURIE -APURAHAT III. 1 Määritelmät PALUUVAIHE Tässä avustussopimuksessa sovelletaan II.1 artiklan määritelmien lisäksi seuraavia määritelmiä: 1.

Lisätiedot

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 1 TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 Yliopistoallianssin hallitus julistaa avoimeksi allianssin tutkimuksen kärkihankehaun 5.1.2009. Hakuaika päättyy 30.4.2009. Haku kohdistuu erityisesti allianssin tutkimuksen

Lisätiedot

WWW-osoite Virallinen sähköpostiosoite noreply@tekes.fi Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi. Diaari 1392296944723/0/2014

WWW-osoite Virallinen sähköpostiosoite noreply@tekes.fi Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi. Diaari 1392296944723/0/2014 Hakemuksen tiedot Onko kyseessä Tutkimusorganisaatio Rahoitus yliopistoille, ammattikorkeakouluille ja muille tutkimusorganisaatioille Tutkimusideasta uutta tietoa ja liiketoimintaa Organisaation tiedot

Lisätiedot

AINEETTOMAN OMAISUUDEN HUOLTOKIRJA

AINEETTOMAN OMAISUUDEN HUOLTOKIRJA AINEETTOMAN OMAISUUDEN HUOLTOKIRJA 1 Tämä huoltokirja on tarkoitettu yrityksesi aineettoman omaisuuden tunnistamiseen, oman osaamisen ja työn tulosten suojaamiseen sekä niiden hallintaan ja hyödyntämiseen.

Lisätiedot

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.!

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.! HAKUOHJEET 2014 Tiina ja Antti Herlinin säätiön ensimmäinen hakuaika järjestetään 1.-30.11.2014. Säätiö vastaanottaa avustushakemuksia sekä yhteisöiltä että yksityishenkilöiltä. Avustuksia myönnetään säätiön

Lisätiedot

TUTKIMUSINFRASTRUKTUURIHAKU FIRI 2010. Riitta Mustonen

TUTKIMUSINFRASTRUKTUURIHAKU FIRI 2010. Riitta Mustonen TUTKIMUSINFRASTRUKTUURIHAKU FIRI 2010 Riitta Mustonen 1 12.5.2010 FIRI 2010 -haun tutkimus- ja innovaatiopoliittiset perusteet Osa kansallista ja kansainvälistä tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa; tutkijat

Lisätiedot

Keksintöopas. Mitä tutkijan tulisi tietää keksinnön suojaamisesta ja kaupallistamisesta

Keksintöopas. Mitä tutkijan tulisi tietää keksinnön suojaamisesta ja kaupallistamisesta Keksintöopas Mitä tutkijan tulisi tietää keksinnön suojaamisesta ja kaupallistamisesta 1 Sisällysluettelo Oppaan tarkoitus... 3 Mitä tarkoitetaan keksinnöllä?... 4 Korkeakoulukeksintölaki... 4 Lain tarkoitus...

Lisätiedot

Opetusministeriön mallisopimushankkeen esittely TieVie-kouluttajakoulutus Dipoli 21.8.2002 Kristiina Harenko Varatuomari

Opetusministeriön mallisopimushankkeen esittely TieVie-kouluttajakoulutus Dipoli 21.8.2002 Kristiina Harenko Varatuomari Tekijänoikeudet virtuaaliyliopistohankkeissa Esityksen sisältö Opetusministeriön mallisopimushankkeen esittely TieVie-kouluttajakoulutus Dipoli 21.8.2002 Kristiina Harenko Varatuomari Sopimustarpeiden

Lisätiedot

Oheisessa liitteessä on määritelty lyhyesti, millaiset kehittämistoimet hankerekisteriin laitetaan, ja mitä rekisterikenttiin on tarkoitus kirjata.

Oheisessa liitteessä on määritelty lyhyesti, millaiset kehittämistoimet hankerekisteriin laitetaan, ja mitä rekisterikenttiin on tarkoitus kirjata. 09.12.2015 1 (5) n käyttöönotto Satakunnan sairaanhoitopiirissä Satakunnan sairaanhoitopiirissä tehdään paljon hyvää kehittämistyötä eri vastuualueilla ja yksiköissä. Laajan kehittämistyön näkyväksi tekemisen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2012. 182/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus. yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2012. 182/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus. yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2012 182/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 20 päivänä

Lisätiedot

Hyvän tieteellisen käytännön oppiminen ja Turnitinin käyttöönotto

Hyvän tieteellisen käytännön oppiminen ja Turnitinin käyttöönotto Hyvän tieteellisen käytännön oppiminen ja Turnitinin käyttöönotto Strateginen rasti 15.5.2013: Hyvä tieteellinen käytäntö opetuksessa Markku Ihonen TENK:n ohje Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen

Lisätiedot

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Kopio e-lomakkeesta 11.3.2011 Kysely sulkeutunut 4.4.2011 Helsingin yliopiston vastuullisille tutkijoille suunnattu KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Taustatiedot

Lisätiedot

REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS

REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS Lisenssisopimus 1 (5) REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS 1 OSAPUOLET Tämä lisenssisopimus ( Sopimus ) on tehty seuraavien osapuolten välillä: 1. Trainer4You Revolution Oy, y-tunnus 2623516 6, Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Poliisiopiskelijoiden Tutkimus-, kehittämisja innovaatio-palvelu (TKI) Opiskelijat turvallisuusalan TKI- ja oppimisprojektien toteuttajina

Poliisiopiskelijoiden Tutkimus-, kehittämisja innovaatio-palvelu (TKI) Opiskelijat turvallisuusalan TKI- ja oppimisprojektien toteuttajina Poliisiopiskelijoiden Tutkimus-, kehittämisja innovaatio-palvelu (TKI) Opiskelijat turvallisuusalan TKI- ja oppimisprojektien toteuttajina Poliisiammattikorkeakoulu 2018 Miten TKI näkyy? T = 1. perinteisestä

Lisätiedot

Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosten käyttö

Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosten käyttö Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosyhteenveto Tulosten käyttö Julkisen esiintymisen määrä ja kanavat Millä tavoin olet itse esiintynyt julkisuudessa asiantuntijaroolissa?

Lisätiedot

Mitä tiedekustantajan pitäisi tietää sopimuksista ja oikeuksista? Suomen tiedekustantajien liitto Jukka-Pekka Timonen KOPIOSTO

Mitä tiedekustantajan pitäisi tietää sopimuksista ja oikeuksista? Suomen tiedekustantajien liitto Jukka-Pekka Timonen KOPIOSTO Mitä tiedekustantajan pitäisi tietää sopimuksista ja oikeuksista? Suomen tiedekustantajien liitto 24.9.2010 Jukka-Pekka Timonen KOPIOSTO 1 Tekijänoikeus syntyy henkilölle siirtyy kustantajalle vain sopimuksella

Lisätiedot

LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET

LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET FP 7 Marie Curie Grant Agreement Annex III [MARIE CURIE -UUDELLEENINTEGROITUMIS- APURAHAT EUROOPASSA TYÖSKENTELEVILLE TUTKIJOILLE] [MARIE CURIE -UUDELLEENINTEGROITUMIS- APURAHAT

Lisätiedot

Tekijänoikeudet liiketoiminnassa

Tekijänoikeudet liiketoiminnassa Tekijänoikeudet liiketoiminnassa IPR-seminaari, Rovaniemi 7.2.2017 Albert Mäkelä, lainopillinen asiamies, Suomen Yrittäjät Riikka Tähtivuori, IPR asiantuntija, Elinkeinoelämän keskusliitto EK Mitä tekijänoikeus

Lisätiedot

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen 15.9.2014 I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS I NÄKÖKULMIA Hyvä tutkimussuunnitelma Antaa riittävästi tietoa, jotta ehdotettu tutkimus voidaan arvioida. Osoittaa,

Lisätiedot

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari 6. -7.11.2007

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari 6. -7.11.2007 Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari 6. - Tutkimustoiminnan tilastointi: Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta -vastuualue Ensimmäinen virallinen tilasto vuodelta

Lisätiedot

Luovien alojen tekijänoikeuskoulutus - Oikeus työn tuloksiin - OAMK 26.3.2013 Suvi Julin Berggren Group

Luovien alojen tekijänoikeuskoulutus - Oikeus työn tuloksiin - OAMK 26.3.2013 Suvi Julin Berggren Group Luovien alojen tekijänoikeuskoulutus - Oikeus työn tuloksiin - OAMK 26.3.2013 Suvi Julin Oikeuksien siirtyminen työsuhteen perusteella Peruslähtökohdat 1. Oikeus patentoitavaan keksintöön syntyy keksijälle

Lisätiedot

Rehtorin päätös 68/25/2008 11.6.2008 Opetuksesta ja muista opetukseen liittyvistä tehtävistä maksettavat palkkiot

Rehtorin päätös 68/25/2008 11.6.2008 Opetuksesta ja muista opetukseen liittyvistä tehtävistä maksettavat palkkiot Rehtorin päätös 68/25/2008 11.6.2008 Opetuksesta ja muista opetukseen liittyvistä tehtävistä maksettavat palkkiot Teatterikorkeakoulu vahvistaa uudet sivutoimista tuntiopetusta, opintojen ohjausta, opinnäytteiden

Lisätiedot

Tekesin rahoittaman julkisen tutkimusprojektin ohjausryhmä

Tekesin rahoittaman julkisen tutkimusprojektin ohjausryhmä Tekesin rahoittaman julkisen tutkimusprojektin ohjausryhmä Periaatteet ja käytännöt Elinkeinoelämän kanssa verkottunut julkinen tutkimus Sisältö Tekesin rahoittaman tutkimusprojektin roolit ja tehtävät

Lisätiedot

KEKSINTÖAAPINEN OPAS TUTKIJOILLE TUTKIMUSTULOSTEN KAUPALLISTAMISEKSI

KEKSINTÖAAPINEN OPAS TUTKIJOILLE TUTKIMUSTULOSTEN KAUPALLISTAMISEKSI KEKSINTÖAAPINEN OPAS TUTKIJOILLE TUTKIMUSTULOSTEN KAUPALLISTAMISEKSI MAARIT JOKELA, PEKKA RÄSÄNEN KEKSINTÖSÄÄTIÖ. OULUN YLIOPISTO INNOVAATIOPALVELUT 2011 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä... 1 2. Oppaan

Lisätiedot

WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET. Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet.

WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET. Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet. WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet. Hakuaika alkaa 1.12.2016 ja päättyy 31.1.2017 klo 19.00. Ajoissa

Lisätiedot

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)

Lisätiedot