YDW-tietomalli

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YDW-tietomalli 28.4.2008"

Transkriptio

1 YDW-tietomalli Generated from VP-UML ME

2 Class Diagram Tilahallinto Summary Name Kiinteistö Organisaatio Rakennus Tila Vastuualue Documentation Lainsäädännössä kiinteistöllä tarkoitetaan kiinteistörekisteriin merkittyä maa- tai vesialueen omistuksen yksikköä. Kiinteistöön kuuluvat sillä sijaitsevat kiinteistön omistajan omistamat rakennukset ja kiinteät laitteet. (Ks. Kiinteistörekisterilaki ja Kiinteistönmuodostuslaki.) Sanaa kiinteistö käytetään puhekielessä yleisesti mm. pelkästä rakennuksesta. [23] Organisaatio sisältää yliopiston hallintojohtosääntöön perustuvat organisaatiot sekä ulkoiset organisaatiot, kuten esimerkiksi rahoittajat ja muut yhteistyökumppanit. [Oma määritelmä] Rakennus on asumiseen, työntekoon, varastointiin tai muuhun käyttöön tarkoitettu kiinteä tai paikallaan pidettäväksi tarkoitettu rakennelma, rakenne tai laitos, joka ominaisuuksiensa vuoksi edellyttää viranomaisvalvontaa turvallisuuteen, terveellisyyteen, maisemaan, viihtyisyyteen, ympäristönäkökohtiin taikka muihin tämän lain tavoitteisiin liittyvistä syistä. Rakennuksena ei kuitenkaan pidetä kooltaan vähäistä ja kevytrakenteista rakennelmaa tai pienehköä laitosta, ellei sillä ole erityisiä maankäytöllisiä tai ympäristöllisiä vaikutuksia.[34] Tilalla tarkoitetaan rakennuksen mitä tahansa tilaa, jota rajaavat lattia ja katto sekä seinät ja jolla on suunniteltu käyttötarkoitus tai käyttötapa. Sisätilaan rajoittuvan seinän voi joltain osalta tai kokonaan korvata kaide tai ajateltu seinä. Jos tilan korkeus joltain osalta on alle 1600 mm, ajatellaan tilaa rajaavan seinän pinnan kulkevan kohdalla, jossa korkeus on 1600 mm. [22: Huoneen määritelmää mukaellen] Organisaatiosta tuleva kirjanpidollinen hierarkkinen rakenne. Alin raportointitaso on organisaation hierarkian alinta tasoa vastaava vastuualue, joka voi olla esimerkiksi laitos/tiedekunta/osasto/erillislaitos. Vastuualueet ovat yliopistokohtaisia ja ne vaihtelevat [Oma määritelmä]

3 Class Diagram Tilahallinto, tilat

4 Summary Name Alueyksikkö Huoneisto HuoneistoVastuualue Kampus Kerros Documentation Päätoimipaikan ulkopuolella oleva yksikkö. Se on alueeseen liittyvää raportointia, kuten esim. että päätoimipaikan projekti on käytössä sivutoimipisteessä. Tarvitaan mm. tilastokeskuksen alueraportointia varten. [Oma määritelmä] Huoneistolla tarkoitetaan yhtä tai useampaa huonetta, jotka yhdessä muodostavat tiettyä tarkoitusta varten kokonaisuuden.[22] Yhdistää Huoneiston vastuualueeseen. Huoneistolla voi useita vastuualueita ja yhdellä vastuualueella voi olla useita huoneistoja [Tekninen tieto ] Yhtenäinen tietyllä alueella sijaitseva kiinteistö- tai toiminnallinen kokonaisuus. [Oma määritelmä] Kerros osoittaa vertikaalista sijaintia rakennuksessa. [Oma määritelmä] Kiinteistö Koulutusala Lainsäädännössä kiinteistöllä tarkoitetaan kiinteistörekisteriin merkittyä maa- tai vesialueen omistuksen yksikköä. Kiinteistöön kuuluvat sillä sijaitsevat kiinteistön omistajan omistamat rakennukset ja kiinteät laitteet. (Ks. Kiinteistörekisterilaki ja Kiinteistönmuodostuslaki.) Sanaa kiinteistö käytetään puhekielessä yleisesti mm. pelkästä rakennuksesta. [23] Opetusministeriön vahvistama opetushallinnon käyttämä koulutusohjelmien ryhmittely. Koulutusala on hallinnollinen käsite, joka määrittelee yleisellä tasolla, miten koulutus sijoittuu tieteen, yhteiskunnan ja työelämän aloille. [1] Yksi vastuualuehierarkian laitostaso kuuluu tiettyyn koulutusalaan. [Oma määritelmä] Kunta Alueryhmittely tilastokeskuksen luokitusten mukaan [4] Organisaatio OrganisaatioKiinteistö OrganisaatioRakennus Organisaatiotyyppi Projekti ProjektiVastuualue Rakennus Organisaatio sisältää yliopiston hallintojohtosääntöön perustuvat organisaatiot sekä ulkoiset organisaatiot, kuten esimerkiksi rahoittajat ja muut yhteistyökumppanit. [Oma määritelmä] Liittää Organisaation kiinteistöön. Organisaatio voi liittyä useisiin kiinteistöihin ja kiinteistö voi liittyä useisiin ulkoisiin organisaatioihin. [Tekninen tieto] Liittää Organisaation rakennukseen. Organisaatio voi liittyä useisiin rakennuksiin ja rakennus voi liittyä useisiin Organisaatioihin. [Tekninen tieto] Ulkoista organisaatiota kuvaava luokittelu. Onko kyseessä esim. Rahoittajaorganisaatio, Tutkimusorganisaatio tai Kunta. [Oma määritelmä] Henkilöstöhallinnon käsite: Projekti tarkoittaa määräaikaista tehtäväkokonaisuutta ja siihen liittyy pääsääntöisesti rahoituspäätös tai kustannusseuranta. Projektin voi liittyä rahan lähde/tyyppi. [Oma määritelmä] Liittää projektin vastuualueeseen [Tekninen tieto]. Rakennus on asumiseen, työntekoon, varastointiin tai muuhun käyttöön tarkoitettu kiinteä tai paikallaan pidettäväksi tarkoitettu rakennelma, rakenne tai laitos, joka ominaisuuksiensa vuoksi edellyttää viranomaisvalvontaa turvallisuuteen, terveellisyyteen, maisemaan, viihtyisyyteen, ympäristönäkökohtiin taikka muihin tämän lain tavoitteisiin liittyvistä syistä. Rakennuksena ei kuitenkaan pidetä kooltaan vähäistä ja kevytrakenteista rakennelmaa tai pienehköä laitosta, ellei sillä ole erityisiä maankäytöllisiä tai ympäristöllisiä vaikutuksia.[34]

5 Sopimus Sopimus on sen osapuolten välinen, sitova tahdonilmaisu. Se aiheuttaa osapuolille oikeuksia ja velvollisuuksia. Sopimuksen on perinteisesti katsottu muodostuvan kahdesta tahdonilmaisusta, tarjouksesta ja siihen annetusta myöntävästä vastauksesta. Joidenkin näkemysten mukaan sopimuksen voi katsoa syntyvän myös vähitellen, neuvotteluprosessin tuloksena. Sopimus voi olla kirjallinen tai suullinen. Oikeustieteessä tunnetaan myös muita sopimuksen muotoja. [29] Sopimukseen voi liittyä useita muita sopimuksia, jotka ovat osa pääsopimusta eli isäsopimusta.[oma määritelmä] Tila TilaOrganisaatio TilaSopimus TilaVastuualue Tilaluokka Tilan käyttötapa UlkoinenOrganisaatio Tilalla tarkoitetaan rakennuksen mitä tahansa tilaa, jota rajaavat lattia ja katto sekä seinät ja jolla on suunniteltu käyttötarkoitus tai käyttötapa. Sisätilaan rajoittuvan seinän voi joltain osalta tai kokonaan korvata kaide tai ajateltu seinä. Jos tilan korkeus joltain osalta on alle 1600 mm, ajatellaan tilaa rajaavan seinän pinnan kulkevan kohdalla, jossa korkeus on 1600 mm. [22: Huoneen määritelmää mukaellen] Liittää Tilan Organisaatioon. Tila voi liittyä useisiin Organisaatioihin. [Tekninen tieto] Liittää tilan sopimukseen. Tila voi liittyä useampaan sopimukseen. [Tekninen tieto] Liittää tilan vastuualueeseen. Tilalla voi olla useita vastuualueita. [Tekninen tieto] Talo tilanimikkeistö. Tilojen luokittelu tilan ominaisuuksien mukaan. Esimerkiksi Asuin-ja majoitustilat, hallinto- ja liiketilat, opetus- ja tutkimustilat.[20] Tilojen luokittelu tilojen käyttötavan mukaan. [Oma määritelmä] Esimerkiksi Vaihtuvakäyttöinen, pysyväkäyttöinen, yhteiskäyttöinen. Vaihtuvakäyttöiset tilat ovat varattavissa olevia tiloja. Pysyväkäyttöiset tilat ovat tulosyksiköiden omia tiloja, kuten työhuoneet, laboratoriot ja kokoushuoneet. Yhteiskäyttöiset tilat ovat sosiaalitilat, liikennetilat, siivoustilat, käytävät, aulat jne. [15] Ulkoinen organisaatio voi esimerkiksi olla yhteistyöorganisaatio, rahoittajaorganisaatio tai -rahoitusohjelma, ulkoisen asiantuntijan organisaatio, siivouspalveluntuottaja, kiinteistöhoitopalveluntuottaja tai ravintolapalvelun tuottaja [Oma määritelmä ] Vastuualue Organisaatiosta tuleva kirjanpidollinen hierarkkinen rakenne. Alin raportointitaso on organisaation hierarkian alinta tasoa vastaava vastuualue, joka voi olla esimerkiksi laitos/tiedekunta/osasto/erillislaitos. Vastuualueet ovat yliopistokohtaisia ja ne vaihtelevat [Oma määritelmä] VastuualueAlueyksikkö VastuualueKampus Yhdistää Vastuualueen Alueyksikköön. [Tekninen tieto] Yhdistää Vastuualueen Kampukseen [Tekninen tieto]

6 Vuokrasopimus Vuokrasopimuksella tarkoitetaan yliopiston tekemiä vuokrasopimuksia. Y liopisto voi halutessaan tehdä myös sisäisiä vuokrasopimuksia yksikköjensä kanss a. Vuokrasopimusesimerkkejä: sisäänvuokraus (yliopisto vuokraa joltakin)/ulosvuokraus (vuokraa jollekin), huoneen vuokraus, maan vuokraus (tontteja tai muuta maa-aluetta). [15] Yliopisto-organisaatio Yliopiston hallintojohtosääntöön perustuva organisaatio [Oma määritelmä].

7 Class Diagram Tilahallinto, tunnusluvut Summary Name Documentation Tilahallinto Tunnusluvut Yliopistojen toimitilastrategioiden tunnusluvut [17]

YDW-tietomalli 28.4.2008

YDW-tietomalli 28.4.2008 YDW-tietomalli 28.4.2008 Generated from VP-UML ME Class Diagram Taloushallinto Summary Name LKP-tili Rahoittajaorganisaatio Taloushallinnon projekti Taloustoteumat (eurot) Tulosalue Documentation Liikekirjanpito

Lisätiedot

YDW-tietomalli 28.4.2008

YDW-tietomalli 28.4.2008 YDW-tietomalli 28.4.2008 Generated from VP-UML ME Class Diagram Tutkimustoiminta Summary Name Asiantuntijatehtävä Documentation Asiantuntijatehtävä on tiettyihin virkanimikeryhmiin kuuluvien henkilöiden

Lisätiedot

YDW-tietomalli 28.4.2008

YDW-tietomalli 28.4.2008 YDW-tietomalli 28.4.2008 Generated from VP-UML ME Class Diagram Henkilöstöhallinto Summary Name Documentation Henkilö Ihminen, yksilö [30]. Organisaatio Organisaatio sisältää yliopiston hallintojohtosääntöön

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONNAN JA TERVEYDENSUOJELUN YHTEISTYÖ

RAKENNUSVALVONNAN JA TERVEYDENSUOJELUN YHTEISTYÖ PÄIVI KAUPPINEN-KETOJA Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå RAKENNUSVALVONNAN JA TERVEYDENSUOJELUN YHTEISTYÖ PORVOON RAKENNUSVALVONTA JA TERVEYDENSUOJELU Porvoon kaupunki, noin 50 000 asukasta Rakennusvalvonta

Lisätiedot

Rakennusvalvonnan luvat. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Rakennusvalvonnan luvat. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Rakennusvalvonnan luvat Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 Rakentamisen luvat ja ilmoitukset Rakennuslupa Toimenpidelupa

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus rakentamisen suunnittelutehtävien vaativuusluokkien määräytymisestä Annettu Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta 2015 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään maankäyttö- ja

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 16 päivänä maaliskuuta /2015 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 16 päivänä maaliskuuta /2015 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 16 päivänä maaliskuuta 2015 214/2015 Valtioneuvoston asetus rakentamisen suunnittelutehtävien luokkien määräytymisestä Annettu Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta

Lisätiedot

SISÄLLYS ALKUSANAT 5 LYHENTEET 7

SISÄLLYS ALKUSANAT 5 LYHENTEET 7 SISÄLLYS ALKUSANAT 5 LYHENTEET 7 1 VUOKRASOPIMUKSEN OSAPUOLET JA KOHDE 17 1.1 Vuokranantaja ja vuokralainen vuokrasuhteen osapuolina 17 1.2 Asuinhuoneisto 19 1.3 Useita huoneistoja koskeva sopimus 23 1.4

Lisätiedot

Kota- Amkota seminaari Kota-tiedonkeruut ym. ajankohtaista Jukka Haapamäki

Kota- Amkota seminaari Kota-tiedonkeruut ym. ajankohtaista Jukka Haapamäki Kota- Amkota seminaari 24.09.2009 Kota-tiedonkeruut ym. ajankohtaista Jukka Haapamäki Yliopistojen tiedonkeruut Vuoden 2010 tiedonkeruut Xdw:n vaikutus tuleviin tiedonkeruisiin Henkilöstötiedonkeruu Kampustiedonkeruu

Lisätiedot

ORIONKATU 2, ORIMATTILA

ORIONKATU 2, ORIMATTILA ORIONKATU 2, ORIMATTILA KOY ORIMATTILAN VIRASTOTALO (N. 73 % OSAKEKANNASTA) SENAATTI-KIINTEISTÖT Lintulahdenkatu 5 A, PL 237 00531 Helsinki Vaihde 0205 8111 Y-tunnus 1503388-4 www.senaatti.fi MYYNTIKOHDE

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- TERVEYSPALVELUJEN KY Tekniset palvelut

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- TERVEYSPALVELUJEN KY Tekniset palvelut 1 (5) VUOKRATTAVA TILA, vastanottokoti, turvakoti sekä sijais- ja jälkihuoltoyksikkö Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (ESSOTE) hakee käyttöönsä vuokratiloja. Vuokratilat voivat olla

Lisätiedot

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015 Taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän hallitus 20.11.2014 95 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän

Lisätiedot

Liite 3. Kuvaus ICT Cityn tilajärjestelyistä ja vuokrasopimusten siirrosta

Liite 3. Kuvaus ICT Cityn tilajärjestelyistä ja vuokrasopimusten siirrosta Liite 3 Kuvaus ICT Cityn tilajärjestelyistä ja vuokrasopimusten siirrosta Turun kaupungin tavoitteena on omalla toiminnallaan sekä yhteistyössä yliopistojen ja muiden kumppanien kanssa kehittää toimintaympäristöä

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUSHALLI NEKALASTA

MYYDÄÄN TEOLLISUUSHALLI NEKALASTA MYYDÄÄN TEOLLISUUSHALLI NEKALASTA 0 Vihiojantie 20, 33800 Tampere SIJAINTI MYYTÄVÄ KOHDE TONTTI KAAVA RAKENNUS Kohde sijaitsee Nekalan alueella hyvien liikenneyhteyksien päässä mm. Tampereen keskustaan

Lisätiedot

Neljän Tuulen Tupa -kahvila-ravintolan

Neljän Tuulen Tupa -kahvila-ravintolan Neljän Tuulen Tupa De Fyra Vindarnas Hus Hangon kaupunki tarjoaa yrittäjän vuokrattavaksi ja ylläpidettäväksi Neljän Tuulen Tupa -kahvila-ravintolan Hangon kaupunki omistaa vanhan ravintolarakennuksen,

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ TAMPEREELTA SIJOITUSKOHDE

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ TAMPEREELTA SIJOITUSKOHDE MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ TAMPEREELTA SIJOITUSKOHDE Hankkion teollisuusalueelta Hyllilänkatu 8 33730 TAMPERE Pirkan OP- Kiinteistökeskus Oy, Tampere, Y-tunnus 0247838-2 MYYTÄVÄ KOHDE Tampereella, Hankkion

Lisätiedot

104,0 m², 3h, k,

104,0 m², 3h, k, Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää

Lisätiedot

Maakunnan ja kuntien yhteistyö ja sopimukset

Maakunnan ja kuntien yhteistyö ja sopimukset Maakunnan ja kuntien yhteistyö ja sopimukset Kuntapäivä 8.5.2018 Jukka Mäkilä Yhteiset asiakkaat Maakunnan asukkaat ovat yhteisiä asiakkaita ja verojen kautta maksavat toiminnan kustannukset Maakunnan

Lisätiedot

Vuokrasopimus 1 (5) Vuokranantaja, Vuokralainen ja Naantalin kaupunki kaikki yhdessä jäljempänä Osapuolet ja kukin erikseen Osapuoli.

Vuokrasopimus 1 (5) Vuokranantaja, Vuokralainen ja Naantalin kaupunki kaikki yhdessä jäljempänä Osapuolet ja kukin erikseen Osapuoli. Vuokrasopimus 1 (5) VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET 1.1. Vesialueen omistaja / Vuokranantaja Nimi: Antti Tammelin, ym. (jäljempänä Vesialueen omistaja tai Vuokranantaja ) Y-tunnus: 1336232-6 Osoite: Tamsaarentie

Lisätiedot

Vuokrakohde vuokrataan vuokralaiselle antennimaston ja siihen liittyvän laitetilan/tilojen sijoittamiseksi ja käyttämiseksi kiinteistöllä.

Vuokrakohde vuokrataan vuokralaiselle antennimaston ja siihen liittyvän laitetilan/tilojen sijoittamiseksi ja käyttämiseksi kiinteistöllä. MAANVUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Suonenjoen kaupunki PL 13 Y-tunnus: 0208061-4 77601 Suonenjoki 2. Vuokralainen Elisa Oyj PL 40 Y-tunnus 0116510-6 00061 ELISA 3. Vuokrakohde Sopimuksen liitteenä (liite

Lisätiedot

5. ASUNTO-OLOT JA RAKENNUSTOIMINTA

5. ASUNTO-OLOT JA RAKENNUSTOIMINTA 3 5. ASUNTOOLOT JA RAKENNUSTOIMINTA 5.. TONTTIEN VUOKRASOPIMUKSET 00803 Käyttötarkoitus 008 009 00 0 0 03 Asuntotontit lukumäärä lisäys ed.vuoteen pintaala, ha lisäys ed.vuoteen Liiketontit lukumäärä lisäys.ed.vuoteen

Lisätiedot

VUOKRATTAVA TILA, suun terveydenhuollon tilat

VUOKRATTAVA TILA, suun terveydenhuollon tilat Tekniset palvelut 30.1.2018 1 VUOKRATTAVA TILA, suun terveydenhuollon tilat Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (ESSOTE) hakee käyttöönsä vuokratiloja keskitetylle hammashoitolalle.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS HÖYLÄÄMÖNKADUN POHJOISPÄÄ

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS HÖYLÄÄMÖNKADUN POHJOISPÄÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS HÖYLÄÄMÖNKADUN POHJOISPÄÄ Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh. (06)

Lisätiedot

Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi. Kuva muistokivestä ja sijaintikartta:

Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi. Kuva muistokivestä ja sijaintikartta: Rakennuslautakunta 38 01.08.2018 Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi 263/12.04.00/2018, 49/10.03.00.08/2017 Rakennuslautakunta 01.08.2018 38 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

MYYDÄÄN TOIMISTOKIINTEISTÖ LIEKOLANKATU 13 SASTAMALA

MYYDÄÄN TOIMISTOKIINTEISTÖ LIEKOLANKATU 13 SASTAMALA MYYDÄÄN TOIMISTOKIINTEISTÖ LIEKOLANKATU 13 SASTAMALA Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi MYYTÄVÄ KOHDE Osoitteessa Liekolankatu

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Paasikivenkatu 7 15110 Lahti Ly: 0993644-6

VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Paasikivenkatu 7 15110 Lahti Ly: 0993644-6 VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Paasikivenkatu 7 15110 Lahti Ly: 0993644-6 2. Vuokralainen Orimattilan kaupunki Ly: 0129920-0 3. Vuokrauskohde Osoitteessa Koulutie 19,

Lisätiedot

Taiteilijan näkemys REDI.FI. Asunto Oy Helsingin REDIn Majakka. Hallinnanjakosopimus Yhteisjärjestelyn kuvaus LIITE 4

Taiteilijan näkemys REDI.FI. Asunto Oy Helsingin REDIn Majakka. Hallinnanjakosopimus Yhteisjärjestelyn kuvaus LIITE 4 REDI.FI Taiteilijan näkemys Asunto Oy Helsingin REDIn Majakka Hallinnanjakosopimus Yhteisjärjestelyn kuvaus LIITE 4 Taiteilijan näkemys Kuvaus Tontti 91-10-622-6 hallinnanjakosopimuksesta Tontin yhteisomistajat

Lisätiedot

KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS

KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS 1 KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS 1. Sopijaosapuolet Tikkamäen Palvelut Oy (jäljempänä vuokranantaja) ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitoja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, (jäljempänä vuokralainen) ovat sopineet

Lisätiedot

7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Porrashuone Avoin luhtikäytävä Varatienä toimiva parveke

7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Porrashuone Avoin luhtikäytävä Varatienä toimiva parveke 7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Rakennuksesta tulee voida poistua palotilanteessa ohjattua reittiä pitkin turvallisesti ja nopeasti. Puurunkoisessa rakennuksessa poistumisjärjestelyt

Lisätiedot

CCC CO-CREATION CENTER LINNANMAAN KAMPUS, OULU

CCC CO-CREATION CENTER LINNANMAAN KAMPUS, OULU CO-CREATION CENTER LINNANMAAN KAMPUS, OULU 8.8.2014 Toimistoalueen käytävä (arkkitehdin näkemys) CO-CREATION CENTER Co-Creation Center sijaitsee noin viisi kilometriä Oulun keskustan pohjoispuolella Linnanmaalla,

Lisätiedot

MYYDÄÄN NURMEKSEN VIRASTOTALO

MYYDÄÄN NURMEKSEN VIRASTOTALO MYYDÄÄN NURMEKSEN VIRASTOTALO KIRKKOKATU 14 NURMES MYYNTIKOHDE Kiinteistö 541-111-142-2 sekä sillä sijaitsevat kolme virastotalorakennusta osoitteessa Kirkkokatu 14, 75500 Nurmes. SIJAINTI Kiinteistö sijaitsee

Lisätiedot

Myydään ulosottomiehen toimittamalla nettihuutokaupalla internetosoitteessa Myynti päättyy klo

Myydään ulosottomiehen toimittamalla nettihuutokaupalla internetosoitteessa   Myynti päättyy klo ETELÄ-KARJALAN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 40, Pormestarinkatu 1 A, 2. krs 53101 LAPPEENRANTA 12.01.2015 Puhelin 029 562 4440, Telekopio 029 562 4460 Sähköposti etela-karjala.uo@oikeus.fi LIIKEHUONEISTO

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS 3.11.2015

YHTEISTOIMINTASOPIMUS 3.11.2015 YHTEISTOIMINTASOPIMUS 3.11.2015 Sopijapuolet 1. Lempäälän kunta (myöh. Kunta) Y-tunnus 0150783-1 2. Lempäälän Evankelisluterilainen seurakunta (myöh. Seurakunta) Y-tunnus 0150791-1 3. SRV Rakennus Oy (myöh.

Lisätiedot

Satalinnan Säätiön asuntoloiden ohjesääntö

Satalinnan Säätiön asuntoloiden ohjesääntö Satalinnan Säätiön asuntoloiden ohjesääntö Vahvistettu Satalinnan Säätiön hallituksen kokouksessa I Yleisiä määräyksiä 1 Opiskelija-asunnot Satalinnan Säätiön opiskelija-asuntoloita ovat säätiön hallituksen

Lisätiedot

LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS Nro 3060

LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS Nro 3060 LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 1. VUOKRAN- ANTAJA 2. VUOKRA- LAINEN 3. VUOKRAUS- KOHDE ESPOON KAUPUNKI / TILAKESKUS -LIIKELAITOS Virastopiha 2B, 5.krs 02070 Yhteyshenkilö Pankki ja tilinumero Y-tunnus Puhelin

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus. rakentamisen suunnittelutehtävien vaativuusluokkien määräytymisestä. Annettu Helsingissä päivänä kuuta 20

Valtioneuvoston asetus. rakentamisen suunnittelutehtävien vaativuusluokkien määräytymisestä. Annettu Helsingissä päivänä kuuta 20 Luonnos 28.8.2014 Minna Välimäki ja Erja Väyrynen Valtioneuvoston asetus rakentamisen suunnittelutehtävien luokkien määräytymisestä Annettu Helsingissä päivänä kuuta 20 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS 16/2014

KUNNANHALLITUS 16/2014 KUNNANHALLITUS 16/2014 Aika Maanantai 15.12.2014 klo 21.41 22.20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Huhtaluoma Heikki Järvinen Tiina Kangas Kaija Mustajärvi Marko Mustakoski Risto Niemenmaa Jaana

Lisätiedot

MYYDÄÄN M 2 TOIMISTO- JA VARASTOTILAA KAUPPAKATU JOENSUU. SENAATTI-KIINTEISTÖT Lintulahdenkatu 5 A, PL Helsinki

MYYDÄÄN M 2 TOIMISTO- JA VARASTOTILAA KAUPPAKATU JOENSUU. SENAATTI-KIINTEISTÖT Lintulahdenkatu 5 A, PL Helsinki MYYDÄÄN 2 700 M 2 TOIMISTO- JA VARASTOTILAA KAUPPAKATU 18-20 80100 JOENSUU MYYNTIKOHDE Kiinteistö Oy Kauppa-Suvannon osakkeet 3963-5372, 6571-7980, 8051-9319, 9320-10729 ja 11113-11400, jotka oikeuttavat

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN TILALIIKELAITOS TOIMINTASUUNNITELMA. 1. Johdanto

KEMIJÄRVEN TILALIIKELAITOS TOIMINTASUUNNITELMA. 1. Johdanto 1 KEMIJÄRVEN TILALIIKELAITOS TOIMINTASUUNNITELMA 1. Johdanto Liikelaitoksen tehtävänä on vastata kaupungin omistuksessa tai hallinnassa olevista toimitiloista ja yritystiloista ja niihin välittömästi liittyvistä

Lisätiedot

VARAINHOITOASETUKSEN 179 ARTIKLAN 3 KOHDAN MUKAISESTI LAADITTU LAUSUNTO (KIINTEISTÖPOLITIIKKA)

VARAINHOITOASETUKSEN 179 ARTIKLAN 3 KOHDAN MUKAISESTI LAADITTU LAUSUNTO (KIINTEISTÖPOLITIIKKA) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 14.12.2011 VARAINHOITOASETUKSEN 179 ARTIKLAN 3 KOHDAN MUKAISESTI LAADITTU LAUSUNTO (KIINTEISTÖPOLITIIKKA) Brysselissä sijaitsevaa MONTOYER 70 -rakennusta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylästä Westpro CC Oy:lle venesataman suunnittelua varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylästä Westpro CC Oy:lle venesataman suunnittelua varten 24.10.2016 Sivu 1 / 1 4019/2016 10.00.02 101 Alueen varaaminen Matinkylästä Westpro CC Oy:lle venesataman suunnittelua varten Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Maatilan tuotantorakennusten uusiokäyttö pelastusviranomaisen näkökulmasta

Maatilan tuotantorakennusten uusiokäyttö pelastusviranomaisen näkökulmasta Maatilan tuotantorakennusten uusiokäyttö pelastusviranomaisen näkökulmasta Jukka Saari Johtava palotarkastaja Rakentamisen ohjaus Tarve kiinteistökehitykselle Ensisijaisesti kannattaa aina ensin olla yhteydessä

Lisätiedot

MYYDÄÄN TOIMISTO- TEOLLISUUSKIINTEISTÖN KOY KOKO OSAKEKANTA

MYYDÄÄN TOIMISTO- TEOLLISUUSKIINTEISTÖN KOY KOKO OSAKEKANTA MYYDÄÄN TOIMISTO- TEOLLISUUSKIINTEISTÖN KOY KOKO OSAKEKANTA Valoputkentie 2 36240 Kangasala 23.3.2012 Pirkan OP- Kiinteistökeskus Oy, Tampere, Y-tunnus 0247838-2 Kangasalan kunnassa, Vatialan alueella

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 345 26.10.2015 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2016 1978/02.03.01.01/2015 Kaupunginhallitus 26.10.2015 345 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi,

Lisätiedot

Kempeleentie 7 B, 9o400 Oulu Puhelinpäivystys (08) / ma-su

Kempeleentie 7 B, 9o400 Oulu Puhelinpäivystys (08) / ma-su 22.09.15 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Kiskotie 22 B, 90150 Oulu Oulu Nokela, Etu-Nokela Kiinteistötunnus: 564-14-34-2 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Pinta-ala:

Lisätiedot

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA

Lisätiedot

Hallituksen tehtäviä ja toimivaltaa taloyhtiössä

Hallituksen tehtäviä ja toimivaltaa taloyhtiössä Hallituksen tehtäviä ja toimivaltaa taloyhtiössä Heidi Vitikainen Lakimies Kiinteistöliitto Uusimaa Asunto-osakeyhtiön toimielimet Yhtiökokous - osakkaat päättäjinä - yleistoimivalta - valitsee hallituksen

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUS. KOY:n ja Laihian kunnan välillä

VUOKRASOPIMUS. KOY:n ja Laihian kunnan välillä VUOKRASOPIMUS KOY:n ja Laihian kunnan välillä 1 OSAPUOLET 1.1 KOY/palveluntuottaja, (jäljempänä "Vuokranantaja") 1.2 Laihian kunta, Y-tunnus 0180451-0 (jäljempänä "Vuokralainen") 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS

Lisätiedot

Liite 6 Kaupunginhallitus 2.5.2016

Liite 6 Kaupunginhallitus 2.5.2016 MAANVUOKRASOPIMUS Allekirjoittaneet ovat tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen, joka korvaa sopimusosapuolten 28.10.2013 allekirjoittaman maanvuokrasopimuksen. Vuokranantaja Ulvilan kaupunki (0204910-7)

Lisätiedot

Kiinteistön arvon perusteella kunnalle suoritetaan vuotuista kiinteistöveroa. Kiinteistövero menee kokonaan kiinteistön sijaintikunnalle.

Kiinteistön arvon perusteella kunnalle suoritetaan vuotuista kiinteistöveroa. Kiinteistövero menee kokonaan kiinteistön sijaintikunnalle. Kaupunginhallitus 389 29.10.2018 Kaupunginvaltuusto 148 05.11.2018 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2019 3374/02.03.01.01/2018 Kaupunginhallitus 29.10.2018 389 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö

Lisätiedot

5 SUOJAVERHOUS 5.1 SUOJAVERHOUKSEN OMINAISUUDET 5.2 SUOJAVERHOUSTEN TOTEUTTAMINEN 5.3 SUOJAVERHOUSVAATIMUKSET P2-PALOLUOKAN RAKENNUKSESSA

5 SUOJAVERHOUS 5.1 SUOJAVERHOUKSEN OMINAISUUDET 5.2 SUOJAVERHOUSTEN TOTEUTTAMINEN 5.3 SUOJAVERHOUSVAATIMUKSET P2-PALOLUOKAN RAKENNUKSESSA 5 SUOJAVERHOUS 5.1 SUOJAVERHOUKSEN OMINAISUUDET Suojaverhouksella tarkoitetaan rakennusosan pinnan muodostamaa osaa, joka suojaa alustaansa määrätyn ajan syttymiseltä, hiiltymiseltä tai muulta vaurioitumiselta.

Lisätiedot

Korsontie 9 VANTAA, KORSO. Vuokraus ja tiedustelut. Henri Koskinen, puh ,

Korsontie 9 VANTAA, KORSO. Vuokraus ja tiedustelut. Henri Koskinen, puh , VANTAA, KORSO Korsontie 9 Vuokraus ja tiedustelut Henri Koskinen, puh. 010 228 6365, henri.koskinen@realia.fi REALIA ASUNTOVUOKRAUS Valimotie 17-19, 00380 Helsinki puh. 010 228 5555, asunnot.ilmarinen@realia.fi

Lisätiedot

Kiinteistöjen arvonlisäverotuksesta. Anne Korkiamäki Ylitarkastaja

Kiinteistöjen arvonlisäverotuksesta. Anne Korkiamäki Ylitarkastaja Kiinteistöjen arvonlisäverotuksesta Anne Korkiamäki Ylitarkastaja Myyntimaan määräytymisestä, yleissäännökset Arvonlisäveroa suoritetaan liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta tavaran ja palvelun

Lisätiedot

Nettihuutokauppa osoitteessa www.huutokaupat.com ajalla 27.6. - 10.8.2016

Nettihuutokauppa osoitteessa www.huutokaupat.com ajalla 27.6. - 10.8.2016 MYYNTIESITE ETELÄ-KARJALAN ULOSOTTOVIRASTO PL 40, Pormestarinkatu 1 A, 2. krs 53100 LAPPEENRANTA 22.06.2016 Puhelin 029 562 4440, Telekopio 029 562 4460 Sähköposti etela-karjala.uo@oikeus.fi VUOKRAOIKEUS

Lisätiedot

Luonnos 27.1.2016. Vuokrauskohde on osoitettu oheen liitetyllä kartalla (liite 1).

Luonnos 27.1.2016. Vuokrauskohde on osoitettu oheen liitetyllä kartalla (liite 1). Osapuolet. Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0557-.. Vuokralainen Raision kaupunki, y-tunnus 008-5. Vuokrauskohde Naantalin kaupungin 5. kaupunginosan 6. korttelin tontilla nro sijaitsevan Kiinteistö

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Vuokrasopimus 1 Luonnos 15.10.2014. 2 Merimaskun Rantamakasiini -rakennus ja siihen kuuluva piha-alue.

Naantalin kaupunki Vuokrasopimus 1 Luonnos 15.10.2014. 2 Merimaskun Rantamakasiini -rakennus ja siihen kuuluva piha-alue. Naantalin kaupunki Vuokrasopimus 1 1 Osapuolet 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali 1.2 Vuokralainen T:mi Marita Lamberg, y-tunnus 1979727-5 2 Vuokrauskohde

Lisätiedot

Hyrynsalmen Pesu- ja siivouspalvelu, jäljempänä yritys Hyryntie 29, 89400 HYRYNSALMI

Hyrynsalmen Pesu- ja siivouspalvelu, jäljempänä yritys Hyryntie 29, 89400 HYRYNSALMI 1 VUOKRASOPIMUS 1.1 Sopijapuolet 1.2 Sopimuksen kohde Hyrynsalmen kunta, jäljempänä kunta. Laskutie 1, 89400 HYRYNSALMI Hyrynsalmen Pesu- ja siivouspalvelu, jäljempänä yritys Hyryntie 29, 89400 HYRYNSALMI

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina kello

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina kello Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 05.12.2017 Kokoustiedot Aika Maanantaina 11.12.2017 kello 17.00 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areena 279 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Tampereen Biokatu 10. Omien toiveiden mukaan muokattavissa oleva toimistokiinteistö Biokatu 10, Kauppi, Tampere

Tampereen Biokatu 10. Omien toiveiden mukaan muokattavissa oleva toimistokiinteistö Biokatu 10, Kauppi, Tampere Omien toiveiden mukaan muokattavissa oleva toimistokiinteistö Biokatu 10, Kauppi, 33520 Tampere Tampereen Biokatu 10 Biokatu 10 on seitsenkerroksinen laadukas toimistokiinteistö Tampereen Kaupissa, joka

Lisätiedot

Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen. Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari Helsinki

Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen. Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari Helsinki Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari 8.5.2018 Helsinki ALUKSI 4 ERILAISTA VUOKRAMALLIA Tilakeskuksen omistamat kiinteistöt Kuntien omistamat kiinteistöt Muiden

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY

OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY 2 (7) Sisällys 1. Sopimuksen osapuolet... 3 2. Määritelmät... 3 3. Sopimuksen tarkoitus... 3 4. Yhtiön toiminnan tarkoitus... 3 5. Yhtiön omistussuhteet... 4 5.1. Omistusosuudet...

Lisätiedot

MYYDÄÄN TOIMISTO- TEOLLISUUSKIINTEISTÖN KOY KOKO OSAKEKANTA

MYYDÄÄN TOIMISTO- TEOLLISUUSKIINTEISTÖN KOY KOKO OSAKEKANTA MYYDÄÄN TOIMISTO- TEOLLISUUSKIINTEISTÖN KOY KOKO OSAKEKANTA Pirkan OP- Kiinteistökeskus Oy, Tampere, Y-tunnus 0247838-2 Tampereen kaupungissa, Hankkion kaupunginosassa sijaitseva teollisuustontti 837-45-4535-31

Lisätiedot

Yrityspuiston konsepti ja johtaminen

Yrityspuiston konsepti ja johtaminen Yrityspuiston konsepti ja johtaminen Osmo Hiltunen, KJ-Kiinteistöjohto Oy Coresma 6.2.2008 7.2.2008 KJ-Kiinteistöjohto Oy 2 Täyden palvelun kiinteistö- ja toimitilajohtamisen yritys Yksityinen ja riippumaton

Lisätiedot

Rakennusvalvonnan mahdollisuudet kosteus- ja homevauriokorjauksissa Rakennusvalvonnan ja terveydensuojelun yhteistyö

Rakennusvalvonnan mahdollisuudet kosteus- ja homevauriokorjauksissa Rakennusvalvonnan ja terveydensuojelun yhteistyö Rakennusvalvonnan mahdollisuudet kosteus- ja homevauriokorjauksissa Rakennusvalvonnan ja terveydensuojelun yhteistyö Ympäristöpäällikkö Seppo Lappalainen Wiitaunioni Nykyisessä MRL:ssä ei ole täsmennetty

Lisätiedot

MYYDÄÄN M 2 TOIMISTOTILAA SOIHTULANTIE ILOMANTSI

MYYDÄÄN M 2 TOIMISTOTILAA SOIHTULANTIE ILOMANTSI MYYDÄÄN 2 031 M 2 TOIMISTOTILAA SOIHTULANTIE 7 82900 ILOMANTSI MYYNTIKOHDE Kiinteistö Oy Ilomantsin virastotalon osakkeet 1-472, 735-1490 ja 1491-2293, jotka oikeuttavat pohjakerroksessa sijaitsevan toimistohuoneiston

Lisätiedot

LOHJAN RAKENNUSVALVONTA. Rakennusrasitteet ja kiinteistöjen yhteisjärjestelyt Päivitetty

LOHJAN RAKENNUSVALVONTA. Rakennusrasitteet ja kiinteistöjen yhteisjärjestelyt Päivitetty LOHJAN RAKENNUSVALVONTA Rakennusrasitteet ja kiinteistöjen yhteisjärjestelyt Päivitetty 15.1.2018 Rakennusrasitteet Rakennusrasitteista säädetään maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 158 :ssä. Rasitteen perustaminen

Lisätiedot

Maanvuokra. Maatalouslinja / Marica Twerin

Maanvuokra. Maatalouslinja / Marica Twerin Maanvuokra Maanvuokra Rakennetun viljelmän voi vuokrata (asuin- ja talousrakennukset) enintään 25 vuodeksi. Jos vuokrasopimuksessa ei ole mainittu aikaa, sopimus katsotaan tehdyksi 2 vuodeksi. Sopimus

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 168 23.10.2017 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2018 2471/02.03.01.01/2017 Kaupunginhallitus 23.10.2017 168 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi,

Lisätiedot

tehopinta-ala 140 m2 (20x7=140)

tehopinta-ala 140 m2 (20x7=140) RT 12-11055 KH X0-00494 LVI 00-10483 SIT 12-610082 Hyötyala-käsitettä käytetään rakennushankkeissa, joissa tilan tarve hankesuunnitelmassa kirjataan tilaohjelmana. Hyötyala kuvaa tilaohjelmaan kuuluvien

Lisätiedot

Luonnos VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET. (1) Vuokranantaja. Lappeenrannan kaupunki ( ) PL 11, Lappeenranta.

Luonnos VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET. (1) Vuokranantaja. Lappeenrannan kaupunki ( ) PL 11, Lappeenranta. VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET (1) Vuokranantaja Lappeenrannan kaupunki (0162193-3) PL 11, 53101 Lappeenranta (2) Vuokralainen Lappeenrannan Yritystila Oy (0368899-8) Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenranta Vuokranantaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2699/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2699/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 111 Asianro 2699/10.00.02.01/2017 Suunnitteluvaraus osasta kiinteistöä 297-407-2-0 (Koljolanniemi) kelluvaa rakentamista ja palveluja tarjoavalle hankkeelle /

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lammasluoto. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2, PL 57, 21101 Naantali.

NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lammasluoto. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2, PL 57, 21101 Naantali. NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 13.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 13.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 13.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ 2(6) Satamapaviljongin vuokraus sekä vierassatamapalveluiden järjestäminen Lutakossa 2012-2014 Tarjouspyynnön kohde vuokraa Lutakon satamassa olevan

Lisätiedot

Hyvinvointiaseman, Vallikodin ja Patteritie 10:n rakennusten myyjänä toimii Luumäen kunta.

Hyvinvointiaseman, Vallikodin ja Patteritie 10:n rakennusten myyjänä toimii Luumäen kunta. TARJOUSPYYNTÖ: SOTE-KIINTEISTÖJEN MYYNTI 1. Myyjät Hyvinvointiaseman, Vallikodin ja Patteritie 10:n rakennusten myyjänä toimii Luumäen kunta. Lisätietoja myyjästä on saatavilla osoitteessa http://www.luumaki.fi/.

Lisätiedot

MYYDÄÄN LOGISTIIKKAKIINTEISTÖ AKAAN TOIJALASTA. Satamatie 37

MYYDÄÄN LOGISTIIKKAKIINTEISTÖ AKAAN TOIJALASTA. Satamatie 37 MYYDÄÄN LOGISTIIKKAKIINTEISTÖ AKAAN TOIJALASTA Satamatie 37 Myydään 6 vuoden pääomavuokrasopimuksella Posti Kiinteistö Oy:lle vuokrattu logistiikkakiinteistö Akaan Toijalasta. Osoite Sijainti Satamatie

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033

Lisätiedot

Rakennus kunnan omalla tontilla, pihaalue kyläyhteisön tontti. Huomioitava myynnissä. Ostokiinnostusta kiinteistöstä ollut.

Rakennus kunnan omalla tontilla, pihaalue kyläyhteisön tontti. Huomioitava myynnissä. Ostokiinnostusta kiinteistöstä ollut. Hindsbyn ent. koulu salkku Toimenpide Hindsbyntie 301 1903 rakennusvuosi toimenpide Myynti 04130 Sipoo 1973 korjaus vuosi Entinen kyläkoulurakennus jossa erilaista toimintaa ollut vuosien varrella ja talon

Lisätiedot

LAKI ASUINHUONEISTON VUOKRAUKSESTA JA TUKIASUMINEN, VUOKRASOPIMUKSEN PÄÄTTÄMINEN 17.9.2013

LAKI ASUINHUONEISTON VUOKRAUKSESTA JA TUKIASUMINEN, VUOKRASOPIMUKSEN PÄÄTTÄMINEN 17.9.2013 LAKI ASUINHUONEISTON VUOKRAUKSESTA JA TUKIASUMINEN, VUOKRASOPIMUKSEN PÄÄTTÄMINEN 17.9.2013 J U H A N I S K A N E N K I I N T E I S T Ö P Ä Ä L L I K K Ö Y - S Ä Ä T I Ö LAKI ASUINHUONEISTON VUOKRAAMISESTA

Lisätiedot

2) ottaa maa-aineksia, vahingoittaa maa- tai kallioperää eikä ojittaa metsää, suota tai muuta aluetta;

2) ottaa maa-aineksia, vahingoittaa maa- tai kallioperää eikä ojittaa metsää, suota tai muuta aluetta; Laki Punkaharjun luonnonsuojelualueesta http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1991/19910138#e-7 138/1991 Dokumentin versiot Viitetiedot Annettu Helsingissä 17 päivänä tammikuuta 1991 Asetus Punkaharjun luonnonsuojelualueesta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ YLÖSTALONTIE-PELTOMÄENTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Kempeleentie 7 B, 9o400 Oulu Puhelinpäivystys (08) 322 5500 / ma-su www.kotigalleria.fi

Kempeleentie 7 B, 9o400 Oulu Puhelinpäivystys (08) 322 5500 / ma-su www.kotigalleria.fi 11.09.15 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Karhitie 10, 90530 Oulu Oulu Välivainio Kiinteistötunnus: 564-60-42-6 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Pinta-ala: 97 m² Omakotitalo

Lisätiedot

MYYDÄÄN TOIMISTO-/LIIKEHUONEISTOT VALKEAKOSKEN KESKUSTASTA

MYYDÄÄN TOIMISTO-/LIIKEHUONEISTOT VALKEAKOSKEN KESKUSTASTA MYYDÄÄN TOIMISTO-/LIIKEHUONEISTOT VALKEAKOSKEN KESKUSTASTA Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi KIINTEISTÖN SIJAINTI Myytävät

Lisätiedot

Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen:

Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen: Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen: RT-ohjekortti RT 12-10277 Rakennuksen pinta-alat (1985) Kerrosalan laskeminen, Ympäristöopas 72 (2000) RAKENNUSALA: Rakennusala on se alue tontilla,

Lisätiedot

Myydään toimitilakiinteistökokonaisuus n kem², oma tontti m². Sepänkatu 1, Kuopio

Myydään toimitilakiinteistökokonaisuus n kem², oma tontti m². Sepänkatu 1, Kuopio Myydään toimitilakiinteistökokonaisuus n. 3.474 kem², oma tontti 5.084 m² Sepänkatu 1, 70100 Kuopio Sijainti Kuopio Sepänkatu 1, 70100 Kuopio Kiinteistö sijaitsee keskustassa hyvien liikenneyhteyksien

Lisätiedot

MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA kem 2

MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA kem 2 MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA 3.469 kem 2 MYYTÄVÄ KOHDE Osoitteessa Turkkirata 27-29, 33960 Pirkkala, sijaitseva uudehko tuotantorakennus ja tontin vuokraoikeus. Vuokratontin kiinteistötunnus

Lisätiedot

Asiakkuuksien ja niiden johtamisen eri tasot Projektiryhmä

Asiakkuuksien ja niiden johtamisen eri tasot Projektiryhmä Asiakkuuksien ja niiden johtamisen eri tasot Projektiryhmä 25.4.2017 MAAKUNTIEN TILANKÄYTÖN JÄRJESTÄMINEN Maakunnissa toiveita / tarpeita saada ohjeistusta mitä tilahallintoon liittyviä tehtäviä niiltä

Lisätiedot

LAITEPAIKKA- HINNASTO

LAITEPAIKKA- HINNASTO 1 OPERAATTORIHINNASTO LAITEPAIKKA- HINNASTO Hinnasto sisältää Ikaalisten- Parkanon Puhelin Osakeyhtiön vahvistamat laitepaikkahinnat Operaattorihinnaston yleiset ehdot Voimassa 1.1. 2013 lukien 1. Oikeus

Lisätiedot

Tietoja kiinteistöstä

Tietoja kiinteistöstä 08.10.15 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Leimatie 20, 90420 Oulu Oulu Metsokangas Kiinteistötunnus: 564-28-125-9 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Lisätietoja: Omakotitalo

Lisätiedot

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä EKOTEHOKAS TOIMIstoTALO KEILANIEMEssä www.keilaranta.fi Uusi, aidosti muunneltava toimistokokonaisuus Keilaranta :ssä sijaitsee lähimpänä Keilaniemen tulevaa metroasemaa. Viihtyisiä tiloja sekä pienille

Lisätiedot

TOIMITILAT JOENSUUN TIEDEPUISTOSSA

TOIMITILAT JOENSUUN TIEDEPUISTOSSA TOIMITILAT JOENSUUN TIEDEPUISTOSSA Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Sami Laakkonen 16.3.2018 Tiedepuisto on innovatiivinen toimintaympäristö 125 yritystä 2 000 henkilöä 43 000 neliömetriä Toimitilat Kiitämme

Lisätiedot

RIIHITONTTU Business Campus

RIIHITONTTU Business Campus RIIHITONTTU Business Campus Vehreä Urbaani Työympäristö Niittykummun Tulevaisuuden Keskustan Sykkeessä RIIHITONTTU Business Campus 1) Hyvä sijainti, helposti saavutettavissa 2) Runsaasti autopaikkoja 3)

Lisätiedot

IIN KUNNAN PÄIVÄKOTIYKSIKÖN YKSITYISTÄMISEN KUSTANNUSVAIKUTUS KUNNALLE RAPORTTI 8.6.2010. Juha Palmunen, johtava konsultti

IIN KUNNAN PÄIVÄKOTIYKSIKÖN YKSITYISTÄMISEN KUSTANNUSVAIKUTUS KUNNALLE RAPORTTI 8.6.2010. Juha Palmunen, johtava konsultti IIN KUNNAN PÄIVÄKOTIYKSIKÖN YKSITYISTÄMISEN KUSTANNUSVAIKUTUS KUNNALLE RAPORTTI 8.6.2010 Juha Palmunen, johtava konsultti RAPORTIN SISÄLTÖ 1 TAUSTA JA TAVOITTEET 2 TYÖN ETENEMINEN 3 TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

Lintuvaarantie 2, Espoo, Leppävaara. Sointu. Sointuvaa tilaa. Lähellä Selloa ja Leppävaaran asemaa. www.toimitilat.lahitapiola.fi

Lintuvaarantie 2, Espoo, Leppävaara. Sointu. Sointuvaa tilaa. Lähellä Selloa ja Leppävaaran asemaa. www.toimitilat.lahitapiola.fi Lintuvaarantie 2, Espoo, Leppävaara Sointuvaa tilaa Lähellä Selloa ja Leppävaaran asemaa www.toimitilat.lahitapiola.fi Tavataan Sellon kulmilla Sointu eli entinen Lähivakuutustalo sijaitsee Ratsukadun

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ RAHOLASTA

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ RAHOLASTA MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ RAHOLASTA Kolismaankatu 3, 33330 Tampere Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi MYYTÄVÄ KOHDE

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015, taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 KUNTAYHTYMÄ

ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015, taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 KUNTAYHTYMÄ Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015, taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT KUNTAYHTYMÄ (aik. Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymä) Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015

Lisätiedot

SERVIS-TALO HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN TOIMITILAHANKKEEN HANKESUUNNITELMA

SERVIS-TALO HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN TOIMITILAHANKKEEN HANKESUUNNITELMA SERVIS-TALO HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN TOIMITILAHANKKEEN HANKESUUNNITELMA 6.2.2013 0 YHTEENVETO HANKKEEN NIMI KUVAUS HANKKEESTA HANKEVASTUU VUOKRANANTAJA VUOKRALAISET OSOITE TOIMINNAT VUOKRA AIKATAULU

Lisätiedot

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä Meren rannalle Keilaniemen sydämeen nousee uusi, kestävän kehityksen periaatteella toteutettava toimistokiinteistö. Keilaranta :n uudisrakennuksen suunnittelussa on

Lisätiedot

Maanvuokra. Maatalouslinja / Marica Twerin

Maanvuokra. Maatalouslinja / Marica Twerin Maanvuokra Maatalouslinja / Marica Twerin Maanvuokra Rakennetun viljelmän voi vuokrata (asuin- ja talousrakennukset) enintään 25 vuodeksi. Jos vuokrasopimuksessa ei ole mainittu aikaa, sopimus katsotaan

Lisätiedot

Harri Lindqvist Helsinki

Harri Lindqvist Helsinki Harri Lindqvist Helsinki 8.5.2018 ASUMISPALVELUJEN TOIMINTAMALLIT MAAKUNNILLE JA TILAKESKUKSELLE SIIRTYVÄT ASUMISPALVELUTILAT Tilakeskus vuokraa maakunnille asumispalvelutiloja, joita ovat: Kuntayhtymiltä

Lisätiedot