Rehtorin päätös 68/25/ Opetuksesta ja muista opetukseen liittyvistä tehtävistä maksettavat palkkiot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rehtorin päätös 68/25/2008 11.6.2008 Opetuksesta ja muista opetukseen liittyvistä tehtävistä maksettavat palkkiot"

Transkriptio

1 Rehtorin päätös 68/25/ Opetuksesta ja muista opetukseen liittyvistä tehtävistä maksettavat palkkiot Teatterikorkeakoulu vahvistaa uudet sivutoimista tuntiopetusta, opintojen ohjausta, opinnäytteiden tarkastusta ja muita opetukseen liittyviä tehtäviä koskevat palkkioperusteet tämän päätöksen mukaisina. Palkkiopäätöstä tarkistetaan valtion palkkausjärjestelmän käyttöönottamista koskevan yliopisto- ja tiedehallinnon tarkentavan virka- ja työehtosopimuksen seurauksena. Palkkioihin on laskettu jälkeiset valtion virka- ja työehtosopimuksien yleiskorotukset. Palkkioperusteet tulevat voimaan lukien. Opetus annetaan pääsääntöisesti palvelussuhteessa ja vain poikkeustapauksessa opetuspalvelut hankitaan yhtiöltä tai ammatinharjoittajalta. Perusopetus ja avoin yliopisto-opetus annetaan aina palvelussuhteessa, jos tehtävään sisältyy opintosuorituksen arviointi. Opetuspalveluja ei ole sallittua hankkia yhtiöltä, jonka osakkaina ovat korkeakouluun päätoimisessa palvelussuhteessa olevat henkilöt. 1 PALKKIOIDEN MÄÄRÄYTYMINEN Sivutoimisen tuntiopettajan tehtävän vaativuus arvioidaan sen mukaan, mille virassa olevan opettajan vaativuustasolle vastaava opetustehtävä muuten on määritelty. Yksinkertainen tuntipalkka saadaan jakamalla vastaavan viran vuosipalkka luvulla Palkkio maksetaan pidetyistä opetustunneista. Palkkioon sisältyy varsinaisen opetuksen lisäksi korvaus ajasta, joka kuluu varsinaisen opetuksen liitännäistehtäviin kuten opetuksen suunnitteluun ja valmisteluun, kuulustelujen valmistamiseen, pitämiseen ja palauttamiseen tai muuhun opintosuorituksen arviointiin. Jos samaan opetukseen osallistuu useampi opettaja, jaetaan palkkio tehtävään käytettävän ajan suhteessa ja tehtävän vaativuus huomioon ottaen laitoksen harkinnan mukaan. Teatterikorkeakoulussa sivutoimisen tuntiopetuksen palkkiot on porrastettu viiteen tasoon annettavan opetuksen vaativuuden mukaan. Annettavan opetuksen vaativuustason lisäksi oheistyön määrä pitää huomioida palkkion suuruuden määrittelyssä. Teatterikorkeakouluun päätoimisessa palvelussuhteessa olevalle opetushenkilökunnalle voidaan jäljempänä oleva palkkioita maksaa vain poikkeustapauksissa, enintään 56 tuntia lukukaudessa. Ensisijaisesti tehtävä työ tulee sisällyttää opetushenkilökunnan kokonaistyöaikaan ilman erillistä korvausta. Korkeakoulujen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista ja tehtävistä annetun asetuksen (309/93) 19 :n mukaan opetushenkilöstö on velvollinen mm.

2 ohjaamaan opiskelijoiden opintoja; toimittamaan hänelle kuuluvat kuulustelut; hoitamaan hallintoelinten jäsenyydestä johtuvat tehtävät; sekä osallistumaan kohtuulliseksi katsottavassa määrin opiskelijavalintojen hoitamiseen. 2 TUNTIOPETUS Teatterikorkeakoulun perusopetuksessa, jatkokoulutuksessa ja henkilöstökoulutuksessa noudatetaan seuraavia tuntiopetuspalkkioita ( /opetustunti). Palkkion suuruus määritellään huomioiden opetuksen vaativuustaso ja oheistyömäärä. Palkkio voi olla mikä tahansa määrätyn tason ala- ja ylärajan väliltä. Tehtävien vaativuutta ja ta määriteltäessä on hyvä hyödyntää opettajien työsuunnitelmaan liittyvää ohjeistusta, esim. työpajojen vetämisestä ja tuotannoissa ohjaavana opettajan toimimisesta korvataan yleensä perustason tuntipalkalla, luento-opetuksesta taas yleensä kertoimella 2-4. Tehtävien vaativuus perustaso Professori, dosentti Opettaja, tohtorin tutkinto tai vastaava kelpoisuus Opettaja, lisensiaatin tutkinto tai vastaava kelpoisuus, erikoisasiantuntija Opettaja, ylempi korkeakoulututkinto tai vastaava kelpoisuus Opettaja, muut tutkinnot, muut tehtävät Palkkion määräytymisen perusteena on yksi opetustunti (à 45 min). Avoimen yliopisto-opetuksen tarkastus- ja kuulustelupalkkiot Avoimen yliopisto-opetuksen tarkastus- ja kuulustelupalkkioita ei suoriteta, jos tentti tai essee liittyy tarkastajan (esim. luentosarjan vetäjä, kurssinjohtaja) itse pitämään luentosarjaan. Monimuoto-opetukseen liittyvän etätehtävän tai esseen (enint.15 sivua) tarkastus Monimuoto- ja lähiopetukseen liittyvän tentin tai esseen (3-6 sivua) tarkastus Monimuoto-opetukseen liittyvän opintopiirin vetäjän, oppimisen ohjaajan/tutorin palkkio 8 / tehtävä 5 / henkilö 28 /60 min

3 3 OPINTOJEN OHJAUS /60 min Työharjoittelun ohjaus Kandidaatin ja maisterin tutkintojen opinnäytteiden ohjaus Jatko-opintojen ohjaus Tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksen perusharjoittelun ohjaavalle opettajalle korvataan yleensä 15 tunnista ja syventävän harjoittelun ohjaavalle opettajalle 20 tunnista työtä. Näihin tuntimäärin sisältyy kaikki ohjaavaan opetukseen liittyvä työ ml. suunnittelu ja palautteen anto. 4 OPINNÄYTTEIDEN TARKASTUS Palkkiot ovat kertapalkkioita. Korkeakoulun opetushenkilökuntaan kuuluvalle palkkio voidaan maksaa vain, mikäli tehtävä ei sisälly kokonaistyöaikaan. /opiskelija Kandidaatintyö 20 Maisterin opinnäyte - alle 60 -sivuiset opinnäytteet sivuiset opinnäytteet - yli 120 sivuiset opinnäytteet tai 30 /60 min. Lisensiaatin työ - taiteellisen ja kirjallisen osion tarkastaminen - kirjallinen lausunto - julkinen tarkastustilaisuus Tohtorin väitöstutkimus - esitarkastus - vastaväitös tai julkinen tarkastustilaisuus

4 5 OPETUKSEEN LIITTYVÄ MUU TYÖ Muut opetukseen liittyvät tehtävät - kuten tentin laatiminen ja arvostelu, kuulustelun valvonta, lausuntojen laatiminen, opetuksen avustaminen, jatkotutkintoon liittyvien taiteellisten osioiden seuranta ym /60 min Säestäminen Oppimateriaalin valmistaminen 25 /opetustunti 50 % vastaavasta tuntiopetuspalkkiosta tai erillisen sopimuksen mukaan 6 ASIANTUNTIJAPALKKIOT Professorin viran täytössä käytettäville asiantuntijoille maksetaan - peruskorvauksena lisäksi korvauksena kustakin hakijasta kutsumismenettelyä käytettäessä kertakorvauksena VALINTAKOEPALKKIOT /60 min Avustavat tehtävät 8-9 Raatityö Valintakoetyöstä voidaan päätoimiselle opetushenkilökunnalle maksaa vain, mikäli valintakoetyötä ei ole sisällytetty kokonaistyöaikaan. Korkeakoulun opetushenkilöstö on korkeakoulujen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista ja tehtävistä annetun asetuksen (309/93) 19 :n mukaan velvollinen osallistumaan kohtuulliseksi katsottavassa määrin opiskelijavalintojen hoitamiseen.

5 8 KOKOUSPALKKIOT Kokouspalkkioita ei makseta korkeakoulun päätoimiseen henkilökuntaan kuuluville toimielinten jäsenille. /kokous Hallitus, opetus- ja tutkimusneuvosto, laitosten johtoryhmät, virantäyttötyöryhmät, asiantuntijaneuvostot - opiskelijajäsen 17 Opetus- ja tutkimusneuvosto, laitosten johtoryhmät, virantäyttötyöryhmät, asiantuntijaneuvostot - korkeakoulun ulkopuolinen jäsen 100 Opettajankokous - korkeakoulun ulkopuolinen jäsen 25 Hallitus /kk - korkeakoulun ulkopuolinen jäsen korkeakoulun ulkopuolinen varajäsen 85 9 LOMAKORVAUS, SOSIAALITURVA- JA ELÄKEMAKSU Tuntiopettajille suoritetaan palkan lisäksi lomakorvauksena 9 % maksetusta palkasta. Mikäli palvelussuhde on lomakautta edeltävän lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä jatkunut keskeytymättä vähintään yhden vuoden, suoritetaan lomakorvausta 11,5 %. Lomakorvaus maksetaan välittömästi palvelussuhteen päättyessä. Korvauksen maksamista voidaan kuitenkin lykätä kunnes opintosuorituskaavake on toimitettu täytettynä laitokselle. Kaikista korkeakoulun maksamista palkkioista suoritetaan sosiaaliturva- ja eläkemaksu, jotka vahvistetaan vuosittain. Eläkemaksua ei kuitenkaan makseta palkasta, jonka mukainen palvelussuhde on alkanut virkamiehen täytettyä 68 vuotta. 10 KUMOTTAVAT PÄÄTÖKSET Tällä päätöksellä kumotaan rehtorin tekemä päätös dnro 211/23. Rehtori Paula Tuovinen Hallintojohtaja Esa Hämäläinen

1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite).

1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). OSIO F LIITE 11 LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULU I PALKKA JA TYÖAIKA 1 Rehtorin palkka 1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). Em. palkka-asteikon

Lisätiedot

1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,

1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat osa-aikaiset

Lisätiedot

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella Jyväskylän yliopisto 28.4.2016 Humanistinen tiedekunta 31.12.2016 asti Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 1.1.2017 alkaen HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty

Lisätiedot

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus 1 TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu TEHTÄVÄNTÄYTTÖSUUNNITELMA VAKUUTUSTIETEEN PROFESSORI Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus

Lisätiedot

Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka määrätään palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite).

Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka määrätään palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). Osio F Liite 13 Kansanopisto Palkka ja työaika OSIO F LIITE 13 KANSANOPISTO I VIRAN/TOIMENHALTIJOIDEN PALKKA JA TYÖAIKA 1 Rehtorin tehtäväkohtainen palkka Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka

Lisätiedot

3 Erityisopetuksen opettajan (erityisluokanopettaja ja erityisopettaja) peruspalkka

3 Erityisopetuksen opettajan (erityisluokanopettaja ja erityisopettaja) peruspalkka 1 OSIO B, LIITE 1 OSIO B PERUSKOULU II II/1 VIRANHALTIJOIDEN PALKKA Tehtäväkohtainen palkka 2 Lehtorin (aineenopettajan) peruspalkka 4 03 04 00 5 Ylempi korkeakoulututkinto ja perus-/lukioopetusta tai

Lisätiedot

Jäsenkirje T7/2007 Liite 2. Vuonna 2008 toteutetaan keskitetysti sovitut palkantarkistukset ja yleiskorotus.

Jäsenkirje T7/2007 Liite 2. Vuonna 2008 toteutetaan keskitetysti sovitut palkantarkistukset ja yleiskorotus. ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJAN SOVELTAMISOHJEET Palkantarkistukset ja järjestelyerät Vuosi 2007 Yleiskorotus 1.10.2007 lukien Lokakuun alusta korotetaan työntekijän henkilökohtaista peruspalkkaa tai siihen rinnastettavaa

Lisätiedot

Palkat ja palkkiot 1.1.2012 lukien

Palkat ja palkkiot 1.1.2012 lukien Palkat ja palkkiot 1.1.2012 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 35,07 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen palkka Hinnoittelu-

Lisätiedot

OVTES palkat ja palkkiot 1.7.2014 lukien

OVTES palkat ja palkkiot 1.7.2014 lukien OVTES palkat ja palkkiot 1.7.2014 lukien Musiikkioppilaitosten tuntiopettajien tuntipalkkioidenn korotusprosentti 0,58 OSIO A Yleinen osa Kansalais- ja kansanopistojen tuntiopettajien tuntipalkkioden korotusprosentti

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 76/2006 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 26/2008 18.4.2008 Asia Korvausvaatimus Virasto yliopisto Korvausvaatimus Yliopisto on määrättävä maksamaan A:lle 24 kuukauden palkkaa

Lisätiedot

Piekkala 26.10.2005 1 (16)

Piekkala 26.10.2005 1 (16) JÄSENKIRJE T2/2005 Liite 2 Piekkala 26.10.2005 1 (16) SOVELTAMISOHJEET PTYOTES 2005 2007 VUOSIEN 2005 JA 2006 TUPON MUKAISTEN LIITTO- JA TASA-ARVOERIEN SEKÄ KEHITTÄMISERIEN KÄYTTÄMISESTÄ YLEINEN OSA Yleisen

Lisätiedot

REHTORIT, APULAISREHTORIT JA AIKUISKOULUTUSJOHTAJAT

REHTORIT, APULAISREHTORIT JA AIKUISKOULUTUSJOHTAJAT KAUPPAOPPILAITOKSET REHTORIT, APULAISREHTORIT JA AIKUISKOULUTUSJOHTAJAT 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetusvelvollisuudet Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen

Lisätiedot

KT 8.4.2015 Yleiskirjeen 5/2015 liite

KT 8.4.2015 Yleiskirjeen 5/2015 liite OVTES:n 2014 2016 palkat ja palkkiot 1.7.2015 lukien Yleiskorotuksella 0,4 prosenttia korotetaan 1.7.2015 lukien - hinnoittelutunnuksen mukaisia peruspalkkoja, vähimmäispalkkoja sekä palkka-asteikkojen

Lisätiedot

OSIO C Kokeilu Ammatilliset oppilaitokset

OSIO C Kokeilu Ammatilliset oppilaitokset OSIO C AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN OPETUSHENKILÖSTÖN TYÖAIKAKOKEILUA KOSKEVAT SOPIMUSMÄÄRÄYKSET I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Näitä sopimusmääräyksiä (2 10 ) sovelletaan jäljempänä mainittujen

Lisätiedot

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 5 % 6 % 4 % 6 %

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 5 % 6 % 4 % 6 % OSIO C Liite 8 Metsä- ja puutalousoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 8 METSÄ- JA PUUTALOUSOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Metsä- ja puutalousoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen

Lisätiedot

Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot 1.1.2016 lukien OSIO A Yleinen osa Palkkiot

Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot 1.1.2016 lukien OSIO A Yleinen osa Palkkiot KT Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot 1.1.2016 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,05 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset

Lisätiedot

Jatkotutkinnon suorittaminen työn ohella työnantajan näkökulma

Jatkotutkinnon suorittaminen työn ohella työnantajan näkökulma TYÖELÄMÄSSÄ TOHTORIKSI 27.10.2005 Oulun yliopisto Jatkotutkinnon suorittaminen työn ohella työnantajan näkökulma Outi Hyry-Honka Opetustoiminnan kehitysjohtaja Rovaniemen ammattikorkeakoulu AMMATTIKORKEAKOULUJEN

Lisätiedot

7.3.2005. Helsingissä 7. maaliskuuta 2005 SUOMEN YLIOPISTOJEN REHTORIEN NEUVOSTO. Puolesta. Tapio Markkanen Pääsihteeri.

7.3.2005. Helsingissä 7. maaliskuuta 2005 SUOMEN YLIOPISTOJEN REHTORIEN NEUVOSTO. Puolesta. Tapio Markkanen Pääsihteeri. 7.3.2005 Yliopistojen rehtorien neuvoston työryhmä on rehtori Perttu Vartiaisen puheenjohdolla pohtinut yliopistojen opetus- ja tutkimusvirkarakennetta. Työryhmän raportti valmistui tammikuussa 2004, ja

Lisätiedot

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros).

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros). LAPIN YLIOPISTO 1 Tuula Tolppi 341 3236 keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala

Lisätiedot

JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY

JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (OVTES) 2010 2011 ERÄIDEN SOPIMUSMÄÄRÄYSTEN MUUTTAMISESTA 1 Sopimuksen tarkoitus Tällä virka- ja työehtosopimuksella sovitaan

Lisätiedot

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat

Lisätiedot

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,83 e/kerta

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,83 e/kerta OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot 1.4.2019 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,83 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen

Lisätiedot

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot 1.12.2018 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen

Lisätiedot

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot 1.5.2018 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen

Lisätiedot

Osio C Liite 6 Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitos Soveltaminen ja palkka

Osio C Liite 6 Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitos Soveltaminen ja palkka Osio C Liite 6 Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 6 TAIDE JA VIESTINTÄKULTTUURIOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitosten

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 7.3.2016 Voimaantulopäivä 1.4.2016 Soveltamisala 1 Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4 Vuosipalkkiot... 2 5 Sihteerin ja esittelijän palkkiot... 2 6 Katselmus,

Lisätiedot

Tällä johtajan päätöksellä vahvistetaan oheisen liitteen mukaiset Itä-Suomen yliopiston

Tällä johtajan päätöksellä vahvistetaan oheisen liitteen mukaiset Itä-Suomen yliopiston JOHTAJAN PÄÄTÖS 12/11 30.5.2011 PÄÄTÖS SOVELTAMISOHJEISTA AVOIMESSA YLIOPISTOSSA SIVUTOIMISILLE TUNTIOPETTAJILLE MAKSETTAVISTA OPETUSPALKKIOISTA JA TUNTITYÖKORVAUKSISTA. Tällä johtajan päätöksellä vahvistetaan

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN OVTES PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1.8.2014 ALKAEN (LUONNOS)

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN OVTES PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1.8.2014 ALKAEN (LUONNOS) KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN OVTES PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1.8.2014 ALKAEN (LUONNOS) 1 (4) 1. OVTES -palkkausjärjestelmä Palkkausjärjestelmällä tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu palkkauksen eri perusteista

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala 1 2 Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot

Lisätiedot

1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät

1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 9 Hallitus 25.1.2012 Päivitysvastuu: hallintojohtaja OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRYTOINTISÄÄNTÖ 1 luku Tehtävät 1 Professorin tehtävät Professorin tehtävistä

Lisätiedot

1 SOVELTAMISALA...2 2 KOKOUSPALKKIOT...2 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET...2 4 VUOSIPALKKIOT...3 5 SIHTEERIN PALKKIO...3

1 SOVELTAMISALA...2 2 KOKOUSPALKKIOT...2 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET...2 4 VUOSIPALKKIOT...3 5 SIHTEERIN PALKKIO...3 ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 10.10.2005 Voimaantulo: 1.1.2006 SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA...2 2 KOKOUSPALKKIOT...2 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET...2 4 VUOSIPALKKIOT...3 5 SIHTEERIN

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

antavan opettajan kelpoisuus 2 769, ,21

antavan opettajan kelpoisuus 2 769, ,21 Sivistystyöantajien opetusalan palkat 1.5.2018 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi I 011064 Peruskoulun rehtori 3 779,88-4 499,99 3 675,79-4 376,03 011065 Lukion rehtori 3 940,06-4 941,76 3

Lisätiedot

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat 1.5.2019 alkaen HALLINTO- JA TUKIPALVELUHENKILÖSTÖ Vaativuusryhmä 1 2 3 4 5 6 1613,9 1745,97 1884,74 2045,72 2206,74 2398,15 HALLINTO-

Lisätiedot

Väitöskirjan esitarkastuksesta tohtorin tutkintoon

Väitöskirjan esitarkastuksesta tohtorin tutkintoon Väitöskirjan esitarkastuksesta tohtorin tutkintoon 1. Esitarkastajien määrääminen Ohjaaja tekee esityksen tiedekunnalle / oppiaineen vastuuhenkilölle väitöskirjatyön esitarkastajista ja vastaväittäjästä.

Lisätiedot

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat 1.5.2018 alkaen (luottamusmiespalkkiot 1.3.2018 alkaen) HALLINTO- JA TUKIPALVELUHENKILÖSTÖ Vaativuusryhmä 1 2 3 4 5 6 1596,34 1726,97

Lisätiedot

Sivistystyöantajien opetusalan palkat lukien

Sivistystyöantajien opetusalan palkat lukien Sivistystyöantajien opetusalan palkat 1.5.2019 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi I 011064 Peruskoulun rehtori 3 821,46-4 549,49 3 716,22-4 424,17 011065 Lukion rehtori 3 983,40-4 996,12 3

Lisätiedot

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ LIITE 3 OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ Henkilökohtaisen palkanosan määräytymisjärjestelmällä tarkoitetaan niitä kriteerejä ja menettelytapoja,

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 188. Kiertokirj e

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 188. Kiertokirj e POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 188 N: o 188. Kiertokirj e posti- ja lennätinlaitoksen palkannauttijoilta toimitettavista ennakkopidätyksistä sekä posti- ja lennätinlaitoksen

Lisätiedot

MUSIIKKIOPPILAITOKSET REHTORIT JA APULAISREHTORIT. 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetustuntimäärä. 1. Peruspalkat 1.4.2013 lukien

MUSIIKKIOPPILAITOKSET REHTORIT JA APULAISREHTORIT. 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetustuntimäärä. 1. Peruspalkat 1.4.2013 lukien MUSIIKKIOPPILAITOKSET REHTORIT JA APULAISREHTORIT 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetustuntimäärä Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen numerosarja on koodi, jota

Lisätiedot

rehtorit ja apulaisrehtorit,

rehtorit ja apulaisrehtorit, AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 LIITE T1 Tätä liitettä sovelletaan ten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit, kokoaikaiset opettajat, osa-aikaiset opettajat,

Lisätiedot

2 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti:

2 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti: PALTAMON KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 22.1.2009 Voimassa: 1.1.2009 alkaen toistaiseksi I LUOTTAMUSHENKILÖT 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 12/2012 liite 1. Piekkala 1 (12)

KT Yleiskirjeen 12/2012 liite 1. Piekkala 1 (12) KT Yleiskirjeen 12/2012 liite 1 Piekkala 1 (12) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2012 2013) 1.2.2013 voimaan tulevien sopimusmuutosten soveltamisohjeet Tässä liitteessä

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta 24.3.2015 Lukuvuoden 2015 2016 työsuunnitelmat YKSITYISKOHTAINEN OHJE SoleTM:n lomakepohja on käytettävissä 30.3.2015. Numerointi vastaa SoleTM:n lomakkeen

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset

Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset Liite 1 1 (5) Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset 1 Palkkiot ja korvaukset 2 Pormestarin ja apulaispormestarin palkka 3 Kokouspalkkiot Luottamushenkilöille suoritetaan kaupungin luottamustehtävien

Lisätiedot

1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Valtuuston hyväksymä

1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Valtuuston hyväksymä 1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston 14.9.1990 hyväksymä 1 Palkkiot

Lisätiedot

Ammatillisten vuosityöaika

Ammatillisten vuosityöaika 1 Ammatillisten vuosityöaika Markku Perttunen OAJ 2 1 Palkka 3 Opettajan palkka Kokoaikaisen (1500 h) opettajan tehtäväkohtainen palkka on vähintään sopimuksen palkkaliitteen mukainen Palkkataso: OVTES

Lisätiedot

OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka

OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 5 KAUPPAOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Kauppaoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoina sovelletaan tämän

Lisätiedot

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PAIMION KAUPUNKI KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä: 13.12.2012 94 Voimaantulopäivämäärä: 1.1.2013 Valtuuston muuttama 25.4.2013 56 1 Soveltamisala Kaupungin

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhtymävaltuuston kokouksessa 27.2.2013 / 7 Yhtymähallitus 23.1.2013 Sisällys 1 Yleistä... 3 2 Kokouspalkkioiden määrä... 3 3 Toimielinten puheenjohtajien palkkiot...

Lisätiedot

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö 1 SUONENJOEN KAUPUNKI P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.06.2017 67 Voimaantulo: 1.6.2017 1 Soveltamisala Tätä sääntöä sovelletaan kaupungin luottamustehtävissä toimiviin henkilöihin

Lisätiedot

Eteva kuntayhtymän palkkiosääntö

Eteva kuntayhtymän palkkiosääntö Eteva kuntayhtymän palkkiosääntö Eteva kuntayhtymä Yhtymähallitus 21.4.2016 31 liite 8 Yhtymäkokous 19.5.2016 13 liite 13 Sisältö 1 Soveltaminen... 3 2 Kokouspalkkiot... 4 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset...

Lisätiedot

Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin

Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin Muistio 1 (9) Piekkala 21.6.2011 Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin OSIO A Yleinen osa Valtioneuvoston asetus opetustoimen

Lisätiedot

SIPOON KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

SIPOON KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ SIPOON KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston 13.11.2008 hyväksymä Voimaantulo 1.1.2009 1. Säännössä tarkoitetut palkkiot ja korvaukset Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

13 Ylioppilaskirjoitusten järjestelytehtävä rehtorin ollessa jäävi

13 Ylioppilaskirjoitusten järjestelytehtävä rehtorin ollessa jäävi 1 OSIO B, LIITE 3 OSIO B AIKUISLUKIO I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala n opetushenkilöstöön sovelletaan seuraavia liitteen 2 määräyksiä: 4 Tohtorilisä 12 Yksityisoppilaan kuulustelu ja ylioppilaskirjoituksiin

Lisätiedot

TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ

TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan tämän säännön mukaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta sekä korvausta ansionmenetyksestä ja kustannuksista, joita luottamustoimen

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON ATK ALAN HENKILÖSTÖÄ KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS 16.2.2005 30.9.2007

HELSINGIN YLIOPISTON ATK ALAN HENKILÖSTÖÄ KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS 16.2.2005 30.9.2007 HELSINGIN YLIOPISTON ATK ALAN HENKILÖSTÖÄ KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS 16.2.2005 30.9.2007 TES: 291203 PL: 07 1 Sovittiin, että Helsingin yliopiston ja Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL ry:n

Lisätiedot

SoTe kuntayhtymä LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: SoTe kuntayhtymä yhtymävaltuusto Voimaan

SoTe kuntayhtymä LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: SoTe kuntayhtymä yhtymävaltuusto Voimaan Hyväksytty: SoTe kuntayhtymä yhtymävaltuusto 18.5.2017 8 Voimaan 1.6.2017 SoTe kuntayhtymä LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala SoTe kuntayhtymän luottamushenkilöille suoritetaan tämän palkkiosäännön

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ

Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ SUOMUSSALMEN KUNTA Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto 9.12.2014 62 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 1 2 Kokouspalkkiot 2 3 Yli kolme tuntia kestävät ja samana päivänä pidettävät kokoukset

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 23.10.2017 60 1 Sisällys TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 1 LUKU PALKKIOT... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Seutuhallitus 3.12.2009 205 Seutuvaltuusto 11.12.2009 31 1 Soveltamisala 1) Tätä sääntöä sovelletaan a) yhtymävaltuuston jäseniin b) yhtymähallituksen jäseniin c) tarkastuslautakuntaan

Lisätiedot

PÄÄLUOTTAMUSMIES TIEDOTTAA

PÄÄLUOTTAMUSMIES TIEDOTTAA 7.12.2011 UUDESTA VIRKAEHTOSOPIMUKSESTA Opetusalan uuteen virkaehtosopimukseen tulee varsin paljon tekstimuutoksia. Muutokset toteutuvat kolmessa vaiheessa: 1.1.2012, 1.8.2012 ja 1.2.2013. Alla on koottuna

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjesääntö. Teatterikorkeakoulun ohjesääntö

TAIDEYLIOPISTO. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjesääntö. Teatterikorkeakoulun ohjesääntö TAIDEYLIOPISTO Teatterikorkeakoulun ohjesääntö Käsittely 1. TeaKin johtoryhmä 19.2.2013 2. TeaKin johtoryhmä 5.3.2013 3. TeaKin laitosjohtajat ja proffat 11.3.2013 4. TeaKin laitosjohtajat ja proffat 15.4.2013

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty Kvalt 3.12.2012 ( 62) Voimaantulo 1.1.2013 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. Julkaissut. Outokummun kaupunginkanslia

OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. Julkaissut. Outokummun kaupunginkanslia OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA Julkaissut Outokummun kaupunginkanslia 2018 PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallitus 19.02.2018 26 Kaupunginvaltuusto 26.02.2018 9 Voimaantulo 1.4.2018

Lisätiedot

2 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka perusopetusta antavan opettajan kelpoisuus

2 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka perusopetusta antavan opettajan kelpoisuus OSIO B Liite 3 Aikuislukio Soveltaminen ja palkka OSIO B LIITE 3 AIKUISLUKIO I SOVELTAMINEN 1 Sovellettavat liitteen 2 sopimusmääräykset Aikuislukion opetushenkilöstöön sovelletaan seuraavia liitteen 2

Lisätiedot

/kk Tutkintotaso I 19,64 Tutkintotaso II 39,23 Tutkintotaso III tai korkeampi 76,34

/kk Tutkintotaso I 19,64 Tutkintotaso II 39,23 Tutkintotaso III tai korkeampi 76,34 AVAINOTES 1.5.2018 lukien Yleinen osa Palkkiot Kielilisä (8 ) /kk Hyvä suullinen taito (8 1 mom.) 19,64 Hyvä suullinen ja kirjallinen taito (8 1 mom.) 25,19 Molempien kotimaisten kielten täydellinen hallinta

Lisätiedot

/kk Tutkintotaso I 19,87 Tutkintotaso II 39,69 Tutkintotaso III tai korkeampi 77,24

/kk Tutkintotaso I 19,87 Tutkintotaso II 39,69 Tutkintotaso III tai korkeampi 77,24 AVAINOTES 1.4.2019 lukien Yleinen osa Palkkiot Kielilisä (8 ) /kk Hyvä suullinen taito (8 1 mom.) 19,87 Hyvä suullinen ja kirjallinen taito (8 1 mom.) 25,49 Molempien kotimaisten kielten täydellinen hallinta

Lisätiedot

OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka

OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 5 KAUPPAOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Kauppaoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoina sovelletaan tämän

Lisätiedot

2 Kokouspalkkiot Kaupungin toimielinten kokouksista suoritetaan seuraavat kokouspalkkiot:

2 Kokouspalkkiot Kaupungin toimielinten kokouksista suoritetaan seuraavat kokouspalkkiot: 1 JOENSUUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 007 Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Joensuun kaupunginvaltuuston hyväksymä 26.11.2012 Tulee voimaan 1.1.2013

Lisätiedot

ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE

ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE 2017-2021 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2017 1 (5) 1 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2016-013918 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa

Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa 1 (Alleviivattuna uusittu ehdotus ja lisäykset) Säädökset Tohtorin ja lisensiaatin tutkinnoista säädetään asetuksessa yliopistojen

Lisätiedot

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti:

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti: Valtuusto 10.12.2012 50 1 (6) LAUKAAN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuuston kokouksessa Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö

Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö 1 Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Kaupunginvaltuuston. päivänä kuuta 2009 hyväksymä. 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta,

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI- 041 00 LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 T:\JOHTSÄÄN\Luottamush.palkkio- ja matkustussääntö

RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI- 041 00 LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 T:\JOHTSÄÄN\Luottamush.palkkio- ja matkustussääntö LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 SOVELTAMISALA Kaupunginvaltuuston 26.11.2001 hyväksymä, voimaantulo 1.1.2002, kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty Kvalt 5.6.2017 ( 48) Voimaantulo 15.6.2017 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan Kuntalain (410/2015, 82 ) mukaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5)

KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5) KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2010 2011) allekirjoituspöytäkirjan 4 :n mukaisten palkantarkistusten soveltamisohjeet Yleistä Yleiskorotus

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

KEURUUN KAUPUNKI Luottamushenkilöiden palkkiosääntö KEURUUN KAUPUNKI Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1.1.2013 lukien Valtuusto hyväksynyt 17.12.2012 KEURUUN KAUPUNKI 2 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty Valtuustossa 17.12.2012 Voimaantulo

Lisätiedot

Savitaipaleen kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Savitaipaleen kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Savitaipaleen kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty kunnanvaltuustossa 4.3.2019 5 Voimaantulo 1.4.2019 2 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala...3 2 Kokouspalkkiot...3 3 Samana päivänä pidetyt

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNNAN. PALKKIOT ja KORVAUKSET LUOTTAMUSTOIMEN HOITAMISESTA. Hyväksytty: Kvalt Muutos: Kvalt

KIVIJÄRVEN KUNNAN. PALKKIOT ja KORVAUKSET LUOTTAMUSTOIMEN HOITAMISESTA. Hyväksytty: Kvalt Muutos: Kvalt 1 KIVIJÄRVEN KUNNAN PALKKIOT ja KORVAUKSET LUOTTAMUSTOIMEN HOITAMISESTA 1.6.2017 Hyväksytty: Kvalt 22.05.2017 8 Muutos: Kvalt 18.12.2017 63 2 KIVIJÄRVEN KUNNAN PALKKIOT JA KORVAUKSET LUOTTAMUSTOI- MEN

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 12.6.2012 Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 1 2 Kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot

Lisätiedot

Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö

Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö 1 Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Kaupunginvaltuuston 10. päivänä joulukuuta 2012 85 hyväksymä. 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA KESÄYLIOPISTOJEN VUODEN 2011 TOIMINNASTA

TILASTOTIETOJA KESÄYLIOPISTOJEN VUODEN 2011 TOIMINNASTA TILASTOTIETOJA KESÄYLIOPISTOJEN VUODEN 2011 TOIMINNASTA Suomen kesäyliopistot r.y. Finlands sommaruniversitet r.f. The Association of Summer Universities in Finland Sisällysluettelo: Sivu 3 Kesäyliopiston

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 1 Sisältö TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 1 LUKU PALKKIOT... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä

Lisätiedot

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät Hyväksytty sähkötekniikan akateemisessa komiteassa 7. päivänä kesäkuuta 2011. Niissä kohdissa, joissa päättäjä johtuu jostain muusta säännöstä

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTON TUTKINTOSÄÄNTÖ. Annettu Rovaniemellä 16 päivänä kesäkuuta 2014

LAPIN YLIOPISTON TUTKINTOSÄÄNTÖ. Annettu Rovaniemellä 16 päivänä kesäkuuta 2014 1 LAPIN YLIOPISTON TUTKINTOSÄÄNTÖ Annettu Rovaniemellä 16 päivänä kesäkuuta 2014 Lapin yliopiston hallitus on 16. päivänä kesäkuuta 2014 annetun yliopistolain (558/2009) 41 :n nojalla hyväksynyt seuraavan

Lisätiedot

annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta

annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta EV 35/1997 vp - HE 248/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta sekä Euroopan talousalueen

Lisätiedot

Lup.1. HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010

Lup.1. HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010 Lup.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010 1 Soveltaminen Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota ja korvauksia luottamustoimen

Lisätiedot

Rautavaaran kunta LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALK- KIOSÄÄNTÖ

Rautavaaran kunta LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALK- KIOSÄÄNTÖ Rautavaaran kunta LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALK- KIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 20.10.2014 250 Kunnanvaltuusto 17.11.2014 44 Kunnanhallitus 9.12.2014 307 Kunnanvaltuusto 15.12.2014 60 Voimaantulo 1.1.2015 2 PALKKIOSÄÄNTÖ

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ

PUNKALAITUMEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Sisällysluettelo 1 SOVELTAMISALA 1 2 KOKOUSPALKKIOT.1 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET.2 4 VUOSIPALKKIOT..2 5 MUUN PALKKION MAKSAMINEN.3

Lisätiedot

Pieksämäen kaupunki LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

Pieksämäen kaupunki LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Pieksämäen kaupunki LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 1 2 Kokouspalkkiot.. 1 3 Toimituspalkkiot. 1 4 Samana päivänä pidetyt kokoukset.. 2 5 Vuosipalkkiot..

Lisätiedot

Kasvatustieteilijät Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2016 31.3.2017

Kasvatustieteilijät Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2016 31.3.2017 Kasvatustieteilijät Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2016 31.3.2017 Akavan Erityisalat AE ry ja Specia Asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry ovat antaneet tämän vähimmäispalkkasuosituksen yksityisellä sektorilla

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251

SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251 SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251 Voimaantulo 1.1.2014 1 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Tehtävä 00.01.02 Asianro 76/2013 1.7.2013

Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Tehtävä 00.01.02 Asianro 76/2013 1.7.2013 Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Kuopion kaupungin Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Muutokset hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.5.2008, voimassa 1.7.2008 ja 1.1.2009 lukien. Muutokset hyväksytty

Lisätiedot

LAPPAJÄRVEN KUNTA LAPPAJÄRVEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ

LAPPAJÄRVEN KUNTA LAPPAJÄRVEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ LAPPAJÄRVEN KUNTA LAPPAJÄRVEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Sisältö 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot... 4 5 Esittelijän ja sihteerin palkkio...

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 2 2 Kokouspalkkiot... 2 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 3 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Muonion kunta Sääntö 1 (6) Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty x) Voimaantulo 1.1.2013 x) Hyväksytty 20.9.1993 ja tarkistettu 29.1.1999, 25.2.2002, 12.12.2005, 26.1.2009 ja Muonion kunta Sääntö

Lisätiedot