Rinnakkaisjulkaiseminen Tampereen yliopistossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rinnakkaisjulkaiseminen Tampereen yliopistossa"

Transkriptio

1 Rinnakkaisjulkaiseminen Tampereen yliopistossa käytännöt Kustannuspäällikkö Outi Sisättö Tampereen yliopisto Julkaisukeskus Kuvat Tampereen yliopiston LINNAsta Erja Kymäläinen, Marianne Partanen

2 Rehtorin päätös Rehtorin päätös työryhmän esityksestä Työryhmässä monipuolinen edustus 4 kokousta 2009 Tavoitteena parantaa tutkijoiden julkaisujen saatavuutta ja näkyvyyttä tarjoamalla julkaisukanavan ja tarvittavan tuen

3 Mitä tallennetaan? (1) Rehtori kehottaa yliopiston tutkijoita alkaen tallentamaan tieteellisissä julkaisuissa julkaistavaksi hyväksyttyjen artikkeliensa rinnakkaiskopiot Tampereen yliopiston tarjoamaan avoimeen julkaisuarkistoon; ja kannustaa tutkijoita tallentamaan rinnakkaisjulkaisujaan yliopiston julkaisuarkistoon jo ennen päätöksen voimaan tulemista.

4 Mitä tallennetaan? (2) Tutkimusartikkelit Tutkimusartikkeleilla tarkoitetaan tässä päätöksessä tieteellisessä, referoidussa aikakauslehdessä, yliopiston omassa sarjassa, konferenssijulkaisussa tai muussa kokoomateoksessa julkaistavia yksittäisiä artikkeleita, joita KOTA-tiedonkeruun velvoitekin koskee. artikkelin lopullinen versio (publisher version) tai arvioijien kommenttien perusteella muokattu, tekijän viimeinen versio artikkelista kustantajan käytännön mukaisesti.

5 Mitä tallennetaan? (3) Tutkimusartikkelit SoleCRIS-järjestelmässä KOTA-tietokantaan kerättävät artikkelit kuuluvat tällä hetkellä seuraaviin alalajeihin tieteellinen aikakauslehti (referoitu) kokoomateos (tieteellinen kokoomateos) ja konferenssijulkaisu. On kuitenkin otettava huomioon, että opetusministeriö on muuttamassa KOTA -tiedonkeruun kriteerejä vuonna 2010.

6 Mitä tallennetaan? (4) Muitakin kuin tutkimusartikkeleita voi tallentaa Tampereen yliopiston tarjoamaan julkaisuarkistoon voi rehtorin päätöksessä tarkoitettujen tutkimusartikkelien lisäksi tallentaa myös muita rinnakkaisjulkaisuja populaareja artikkeleita muita julkaistuja kirjoituksia yliopiston laitosten julkaisusarjoja opetusmateriaalia kustannussopimusten sen salliessa myös monografioita.

7 Kuka tallentaa? (1) Tampereen yliopistossa toimivat tutkijat joita KOTA-tiedonkeruuvelvoite koskee mutta myös ne Tampereen yliopiston tutkimustoiminnan piirissä toimivat henkilöt, joita KOTA-tiedonkeruuvelvoite ei koske

8 Kuka tallentaa? (2) Henkilökunta, jota KOTA-tiedonkeruu koskee Professorit Yliassistentit Assistentit Lehtorit, yliopistonlehtorit Opettajat Apulaisopettajat Yliopettajat Päätoimiset tuntiopettajat Dosentit (joilla ei virkaa toisessa yliopistossa) Amanuenssit Laboratorioinsinöörit Suomen Akatemian akatemiaprofessorit Suomen Akatemian vanhemmat tutkijat Suomen Akatemian tutkijatohtorit Suomen Akatemian nuoremmat tutkijat Suomen Akatemian tutkimusassistentit Muut yliopiston omalla rahoituksella palkatut (yhtäjäksoisesti vähintään 1/2 yliopiston palveluksessa kyseiseen julkaisuun liittyvässä tutkimuksessa) päätoimiset tutkijat Muut ulkopuolisella rahoituksella palkatut (yhtäjäksoisesti vähintään 1/2 yliopiston palveluksessa kyseiseen julkaisuun liittyvässä tutkimuksessa) päätoimiset tutkijat Varttuneen tieteenharjoittajan apurahaa saavat

9 Jätä tallennusoikeus itsellesi! Yliopistossa toimivia tutkijoita kehotetaan pidättämään itsellään oikeus rinnakkaistallentaa artikkelinsa Tampereen yliopiston tarjoamaan julkaisuarkistoon artikkelin julkaisusopimusta tehdessään. Useimpien tiedekustantajien julkaisuarkistokäytäntö sallii tallennuksen tutkimusorganisaation omaan julkaisuarkistoon. Tutkijat voivat tallentaa julkaisuarkistoon vain omia artikkeleitaan, joiden rinnakkaisjulkaisemiseen tutkijalla on lupa. Kun artikkelilla on useampi kuin yksi tekijä tai artikkelissa on kuvia, kuvioita, taulukoita tms, joiden julkaisemiseen tekijällä ei ole lupaa, rinnakkaisjulkaisemiseen tulee hankkia lupa artikkelin kaikilta kirjoittajilta ja muun aineiston tekijänoikeuden haltijoilta. Mallikirjeitä ja -lomakkeita tullaan julkaisemaan kirjaston kotisivuilla

10 Kustantajien reunaehdot Artikkeli kehotetaan tallentamaan julkaisuarkistoon heti, kun se on mahdollista Toiset kustantajat sallivat artikkelin rinnakkaistallentamisen heti, kun se on hyväksytty julkaistavaksi. Toiset kustantajat sallivat rinnakkaistallentamisen vasta, kun artikkeli on julkaistu kustantajan julkaisussa. Useat kustantajat käyttävät myös embargoa, määräaikaa, jonka aikana julkaisua ei voida asettaa avoimesti saataville. Mikäli artikkelille on määritelty embargo-kausi, artikkeli on avoimesti saatavilla verkossa vasta embargokauden päätyttyä.

11 Mihin tallennetaan? Rinnakkaisjulkaisuja voidaan tallentaa tällä hetkellä Tampub-julkaisuarkistoon Kun rehtorin päätös tulee voimaan , rinnakkaisjulkaisut on tarkoitus tallentaa Yliopistoallianssin yhteiseen julkaisuarkistoon

12 Miten Tampubiin tallennetaan? Tampubin sivulta löytyy Viitelomake Julkaisulupa Lisäksi tiedosto pdf-muodossa sähköpostin liitetiedostona verkkojulkaisujen yhdyshenkilölle Tampubissa on 265 julkaisua Perustettu vuonna 2000 Vierailijoita lähes vuonna 2008 Suosituinta julkaisua ladattu yli 1500 kertaa Latauskertalaskuri vuodesta 2006

13 Verkko lisää näkyvyyttä (1) Vierailijoita vuonna 2008 Suosituimpia ladattu yli 4000 kertaa Yli 1000 kertaa ladattu 74 % kaikista Latauskertalaskuri vuodesta % väitöskirjoista verkossa Vierailijoita vuonna 2008 Suosituinta avattu yli 4000 kertaa Latauskertalaskuri vuodesta % tutkielmista verkossa 2008

14 Verkko lisää näkyvyyttä (2) SoleCRISissä oli KOTAtietokantaan ilmoitettavia artikkeleita 1621 vuonna Edellisenä vuonna luku oli Toivottavasti näiden artikkeleiden rinnakkaisjulkaisemisessa päästään lähivuosina yhtä hyviin prosenttilukuihin kuin opinnäytteissä Kiinnostavuus lisääntyy, lukijoita tulee lisää, tutkimus saa lisää näkyvyyttä

15 Kiitos! Yhteystiedot:

Rinnakkaisjulkaiseminen ja tutkimusjulkaisujen avoin saatavuus Tampereen yliopistossa

Rinnakkaisjulkaiseminen ja tutkimusjulkaisujen avoin saatavuus Tampereen yliopistossa MUISTIO Rinnakkaisjulkaiseminen ja tutkimusjulkaisujen avoin saatavuus Tampereen yliopistossa Tutkimusjulkaisujen rinnakkaisjulkaisemista valmistelevan työryhmän asettaminen ja työryhmän toiminta Rehtori

Lisätiedot

Rinnakkaistallentaminen ja Tampereen yliopiston julkaisuarkisto. Kati Mäki

Rinnakkaistallentaminen ja Tampereen yliopiston julkaisuarkisto. Kati Mäki Rinnakkaistallentaminen ja Tampereen yliopiston julkaisuarkisto Kati Mäki 15.5.2012 Rinnakkaistallentaminen (self-archiving, parallel publishing) Yksi tapa toteuttaa tiedon avointa saatavuutta Toisaalla

Lisätiedot

Julkaisuarkistot ja rinnakkaisjulkaiseminen

Julkaisuarkistot ja rinnakkaisjulkaiseminen Julkaisuarkistot ja rinnakkaisjulkaiseminen Tampereen yliopiston rinnakkaistallennus ja kustantajan näkökulma Outi Sisättö kustannuspäällikkö Puheenvuoron pääkohdat Helsingin ja Tampereen yliopiston rinnakkaisjulkaisemispäätöksen

Lisätiedot

Käytännön kokemukset opinnäytteiden julkaisijana

Käytännön kokemukset opinnäytteiden julkaisijana Käytännön kokemukset opinnäytteiden julkaisijana Tekijänoikeusseminaari 10.10.2008 Kustannuspäällikkö Outi Sisättö Tampereen yliopiston kirjasto Julkaisukeskus Esityksen pääkohdat Taustaksi Tunnuslukuja,

Lisätiedot

Open access julkaiseminen Helsingin yliopistossa

Open access julkaiseminen Helsingin yliopistossa Open access julkaiseminen Helsingin yliopistossa Marjut Salokannel Helsingin yliopisto 10.10.2008 Tutkimustulosten avoin saatavuus Tutkimuksen vaikuttavuus ja näkyvyys tehostuu; Mahdollistaa jatkotutkimuksen;

Lisätiedot

Rinnakkaistallentaminen tekee hyvää kaikille! Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston kirjasto

Rinnakkaistallentaminen tekee hyvää kaikille! Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston kirjasto Rinnakkaistallentaminen tekee hyvää kaikille! Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston kirjasto Taustaa rinnakkaistallentamiselle Avoin julkaiseminen (Open publishing, Open Access) Avoimella julkaisemisella tarkoitetaan

Lisätiedot

Miten julkaisen työni yliopiston sähköisessä julkaisuarkistossa

Miten julkaisen työni yliopiston sähköisessä julkaisuarkistossa JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Miten julkaisen työni yliopiston sähköisessä julkaisuarkistossa Marja-Leena Harjuniemi 14.5.2009 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Esityksen sisältö Mikä on yliopiston sähköinen julkaisuarkisto?

Lisätiedot

Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA

Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA 2016 JOHDANTO Hyväksytty Turun yliopiston rehtorin päätöksellä 28.8.2016 Tieteeseen kuuluu olennaisesti avoimuus. Avoin julkaiseminen lisää tieteen

Lisätiedot

ja Jyväskylän yliopisto

ja Jyväskylän yliopisto Rinnakkaisjulkaiseminen ja Jyväskylän yliopisto Rinnakkaisjulkaiseminen ja Jyväskylän yliopisto Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Julkaisuyksikkö pekka.olsbo@jyu.fi p. 050-5818355

Lisätiedot

Theseus avoimen julkaisutoiminnan edistämisen välineenä ammattikorkeakouluissa

Theseus avoimen julkaisutoiminnan edistämisen välineenä ammattikorkeakouluissa Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -käyttöluvalla. Tarkastele käyttölupaa osoitteessa http://creativecommons.org/licenses/by/4.0/ Theseus avoimen julkaisutoiminnan edistämisen

Lisätiedot

Rinnakkaistallennus ja -kysely Tampereen yliopistossa Tanja Heikkilä Tampereen yliopiston kirjasto

Rinnakkaistallennus ja -kysely Tampereen yliopistossa Tanja Heikkilä Tampereen yliopiston kirjasto Rinnakkaistallennus ja -kysely Tampereen yliopistossa 14.6.2012 Tanja Heikkilä Tampereen yliopiston kirjasto Tutkimusjulkaisujen rinnakkaistallentaminen Rehtorin päätös (16.4.2009) kehottaa tutkijoita

Lisätiedot

Helsingin yliopiston rinnakkaistallennuskäytäntö

Helsingin yliopiston rinnakkaistallennuskäytäntö Helsingin yliopiston rinnakkaistallennuskäytäntö Kimmo Koskinen Helsingin yliopiston kirjasto Verkkopalvelut 6.6.2013 7.6.2013 1 Rinnakkaisjulkaiseminen tutkimusten valossa Lähde: Bo-Christer Björk ym.:

Lisätiedot

OPEN ACCESS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO AVOIN TIETEENTEKIJÄ

OPEN ACCESS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO AVOIN TIETEENTEKIJÄ OPEN ACCESS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO AVOIN TIETEENTEKIJÄ OPEN ACCESS eli tieteen avoin saatavuus on tiedemaailman ajankohtainen tavoite. Tutkimus halutaan saada näkyville ja hyödyksi niin laajasti kuin mahdollista.

Lisätiedot

Rinnakkaistallennuksen arkea, haasteita ja mahdollisuuksia

Rinnakkaistallennuksen arkea, haasteita ja mahdollisuuksia Rinnakkaistallennuksen arkea, haasteita ja mahdollisuuksia Kimmo Koskinen Helsingin yliopiston kirjasto Verkkopalvelut LYNET-seminaari 5.6.2013 10.6.2013 1 Esityksen teemoja Open Acces julkaisemisen perusteita

Lisätiedot

KESKITETTY JULKAISUTIETOJEN TALLENTAMINEN

KESKITETTY JULKAISUTIETOJEN TALLENTAMINEN KESKITETTY JULKAISUTIETOJEN TALLENTAMINEN Artikkelit Konferenssijulkaisut Kirjat 15.5.2014 Marja Leena Harjuniemi Informaatikko / JYK Kirjasto TUTKA 1.4.2013 Huhtikuusta 2014 alkaen kirjasto syöttää julkaisutiedot

Lisätiedot

RINNAKKAISTALLENNUSOHJE

RINNAKKAISTALLENNUSOHJE RINNAKKAISTALLENNUSOHJE Syöttölomakkeeseen pääsee osoitteesta: submissions.theseus.fi => Tallenna julkaisu Pakollisten täytettävien kenttien otsikot on lihavoitu ja niiden edessä on punainen tähti * HUOM!

Lisätiedot

SoleCRIS PIKAOHJE ASIANTUNTIJATEHTÄVIEN JA JULKAISUJEN TALLENTAMISTA VARTEN 1.2.2016

SoleCRIS PIKAOHJE ASIANTUNTIJATEHTÄVIEN JA JULKAISUJEN TALLENTAMISTA VARTEN 1.2.2016 SoleCRIS PIKAOHJE ASIANTUNTIJATEHTÄVIEN JA JULKAISUJEN TALLENTAMISTA VARTEN 1.2.2016 Sisällys Julkaisujen tallentaminen... 3 Asiantuntijatehtävien tallentaminen... 6 VIERAILU ULKOMAILLE... 7 VIERAILU ULKOMAILTA

Lisätiedot

Avoimen tieteen palvelujen kehittäminen Tampereen yliopiston kirjastossa. Tampereen kirjastopäivät

Avoimen tieteen palvelujen kehittäminen Tampereen yliopiston kirjastossa. Tampereen kirjastopäivät Avoimen tieteen palvelujen kehittäminen Tampereen yliopiston kirjastossa Tampereen kirjastopäivät 11.5.2017 Avoin tiede Tampereen yliopistossa: julkaisu- ja datapolitiikka Hyväksytty rehtorin päätöksellä

Lisätiedot

RINNAKKAISTALLENTAMISEN KANSALLISET OHJEET

RINNAKKAISTALLENTAMISEN KANSALLISET OHJEET RINNAKKAISTALLENTAMISEN KANSALLISET OHJEET Pekka Olsbo ATT-asiantuntijaryhmä 7.9.2016 URN:NBN:fi:jyu-201612295273 Lyhyt katsaus rinnakkaistallentamisen tilanteeseen Suomessa Viiden julkaisuarkiston (Helda,

Lisätiedot

Kaikki alkaa TUTKAsta. Artikkelin matka avoimeksi. Marja-Leena Harjuniemi

Kaikki alkaa TUTKAsta. Artikkelin matka avoimeksi. Marja-Leena Harjuniemi Kaikki alkaa TUTKAsta Ja päätyy JYXiin Artikkelin matka avoimeksi Marja-Leena Harjuniemi 14.4.2011 Työnkulku Inbox TUTKA JYX Kustantajaluvan tarkistaminen (S/R) Kustantajan edellyttämien tietojen lisääminen

Lisätiedot

Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus

Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus Julkaisujen avoimuus -työryhmä, 18.9.2014 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Raportti ministeriölle Avoin saatavuus -työryhmän suositukset (marraskuu

Lisätiedot

JYX-julkaisuarkisto työtä ja kehitystyötä

JYX-julkaisuarkisto työtä ja kehitystyötä JYX-julkaisuarkisto työtä ja kehitystyötä Marja-Leena Harjuniemi, Irene Ylönen 6.10.2009 Mikä JYX? JYX on JY:n verkkopalvelu, johon tallennetaan oman yliopiston elektronista tuotantoa kokotekstinä Tarjoaa

Lisätiedot

Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen

Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen Jyrki Hakapää johtava tiedeasiantuntija 1 FOR EXELLENCE IN SCIENCE Miksi avoin saatavuus? Avoin saatavuus -termi korostaa strategista pyrkimystä turvata tutkimustulosten

Lisätiedot

Rinnakkaistallennuksen ehdoissa on vaihtelua

Rinnakkaistallennuksen ehdoissa on vaihtelua Rinnakkaistallennuksen ehdoissa on vaihtelua Mika Holopainen Tieteellisten lehtiartikkelien rinnakkaistallennus avoimiin julkaisuarkistoihin ei ole toistaiseksi toteutunut laajamittaisemmin. Asiaan liittyy

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTON KIRJASTO JULKAISUKESKUS. Lukija on verkossa! Kirjaston kokemuksia OA-julkaisemisesta

TAMPEREEN YLIOPISTON KIRJASTO JULKAISUKESKUS. Lukija on verkossa! Kirjaston kokemuksia OA-julkaisemisesta Esityksen runko Lyhyt yleiskuvaus kirjaston ylläpitämistä julkaisukäyttöliittymistä Joitakin havaintoja kustakin käyttöliittymästä erikseen Yhteenveto Opinnäytteet verkossa Väitöskirjat vuodesta 1999,

Lisätiedot

Tiedelehtien avoimuus osana kustantajaneuvotteluja

Tiedelehtien avoimuus osana kustantajaneuvotteluja Tiedelehtien avoimuus osana kustantajaneuvotteluja E-aineistojen muuttuva käyttö seminaari 5.10.2016 Arja Tuuliniemi, Kansalliskirjasto/FinELib Mistä aion puhua tänään Lehtitilaukset ennen ja nyt Kohti

Lisätiedot

Tieteellisten lehtien avoimuuspolitiikat

Tieteellisten lehtien avoimuuspolitiikat Tieteellisten lehtien avoimuuspolitiikat SHERPA/RoMEO-palvelu JYU. Since 1863. 30.10.2017 1 Avoimuuspolitiikka? JYU. Since 1863. 30.10.2017 2 Tieteellisellä lehdellä kolme tapaa avata sisältöään 1. Syntyä

Lisätiedot

Oulun yliopisto. Julkaisutietojen tallentaminen Oulun yliopisto tutkii - tietokantaan

Oulun yliopisto. Julkaisutietojen tallentaminen Oulun yliopisto tutkii - tietokantaan Oulun yliopisto Julkaisutietojen tallentaminen Oulun yliopisto tutkii - tietokantaan 11.04.2014 Ketkä tallentavat julkaisunsa? Oulun yliopisto tutkii -tietokantaan tallennetaan tiedot kaikista Oulun yliopiston

Lisätiedot

Ostetaan avoimeksi? Avoimen aineiston hankinnan kriteerit. Irene Ylönen Informaatikko Avoimen tiedon keskus Jyväskylän yliopisto

Ostetaan avoimeksi? Avoimen aineiston hankinnan kriteerit. Irene Ylönen Informaatikko Avoimen tiedon keskus Jyväskylän yliopisto Ostetaan avoimeksi? Avoimen aineiston hankinnan kriteerit Irene Ylönen Informaatikko Avoimen tiedon keskus Jyväskylän yliopisto JYU. Since 1863. 6.6.2018 1 Jyväskylän yliopiston avoimen tieteen periaatteet

Lisätiedot

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t).

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t). OULUN YLIOPISTON LAATUTYÖN PILOTTI, BIOLOGIAN LAITOS (BILPO) TUTKIMUSTOIMINNON KUVAUS (MATRIISI) Laitoksen perustehtävien opetuksen ja tutkimuksen kuvaamiseen tarkoitettu matriisi on työväline laitoksen

Lisätiedot

IT-päivät 2010 Tutkimuskoordinaattori Anu Liikanen. Korkeakoulukohtaisia tutkimushallinnon ratkaisuja - SoleCRIS Itä-Suomen yliopistossa

IT-päivät 2010 Tutkimuskoordinaattori Anu Liikanen. Korkeakoulukohtaisia tutkimushallinnon ratkaisuja - SoleCRIS Itä-Suomen yliopistossa IT-päivät 2010 Tutkimuskoordinaattori Anu Liikanen Korkeakoulukohtaisia tutkimushallinnon ratkaisuja - SoleCRIS Itä-Suomen yliopistossa Current Research Information System, CRIS Yliopiston tutkimuksen

Lisätiedot

Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku. Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio

Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku. Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio 1 2.6.2006 Rahoituksen haku Akatemiasta Uudet hakuajat Sähköinen asiointi Uudet hakuohjeet Hakemus Hakulomake Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

Open Access ja tutkimusartikkelien avoin arkistointi Helsingin yliopistossa Informaatiotutkimuksen yhdistys ITY ry 14.11.2009

Open Access ja tutkimusartikkelien avoin arkistointi Helsingin yliopistossa Informaatiotutkimuksen yhdistys ITY ry 14.11.2009 Open Access ja tutkimusartikkelien avoin arkistointi Helsingin yliopistossa Informaatiotutkimuksen yhdistys ITY ry 14.11.2009 Veera Ristikartano, erikoissuunnittelija Helsingin yliopiston kirjasto Verkkopalvelut

Lisätiedot

April 25, Rinnakkaistallentaminen. Theseus. Palautetta kyselyn vastauksiin. Tiina Tolonen & Minna Marjamaa

April 25, Rinnakkaistallentaminen. Theseus. Palautetta kyselyn vastauksiin. Tiina Tolonen & Minna Marjamaa Rinnakkaistallentaminen ja Theseus Palautetta kyselyn vastauksiin Kyselyn taustaa Vastaajina 22 ammattikorkeakoulua, mukana myös Poliisiammattikorkeakoulu Vastaajista 3/22 korkeakoulua ilmoittaa tallentavansa

Lisätiedot

Avoin julkaiseminen (Open Access) tarkoittaa tieteellisen tiedon avointa saatavuutta internetissä.

Avoin julkaiseminen (Open Access) tarkoittaa tieteellisen tiedon avointa saatavuutta internetissä. Esityksen sisältö Mitä OA on Miksi avoimutta tulisi suosia Miten sitä toteutetaan Mikä estää avointa julkaisemista Edistävät tekijät Kirjastojen rooli OA-maailmassa Avoin julkaiseminen (Open Access) tarkoittaa

Lisätiedot

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010 Rahoittajat ja tiedon julkisuus Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010 Periaate Julkisella rahalla tehty tutkimus on julkista. Berliinin julkilausuma 2003. ESF + EUROHORCS: Tiekartta 2008 Julkisuus koskee

Lisätiedot

RINNAKKAISTALLENNUSOHJE

RINNAKKAISTALLENNUSOHJE RINNAKKAISTALLENNUSOHJE Syöttölomakkeeseen pääsee osoitteesta: submissions.theseus.fi => Tallenna julkaisu Pakollisten täytettävien kenttien otsikot on lihavoitu ja niiden edessä on punainen tähti * Huom!

Lisätiedot

Julkaisukäytännöt eri tieteenaloilla Hanna-Mari Puuska & Marita Miettinen (Opm julkaisuja 2008:33)

Julkaisukäytännöt eri tieteenaloilla Hanna-Mari Puuska & Marita Miettinen (Opm julkaisuja 2008:33) Julkaisukäytännöt eri tieteenaloilla Hanna-Mari Puuska & Marita Miettinen (Opm julkaisuja 2008:33) Opm sektoritutkimustapaaminen 04.12.2008 Erkki Kaukonen, TaSTI Tutkimusteemat Tieteenalan julkaisuprofiilin

Lisätiedot

JULKAISUILTAPÄIVÄ II ( ) Amanuenssi Heli Niskanen Humanistinen tiedekunta, palvelukeskus

JULKAISUILTAPÄIVÄ II ( ) Amanuenssi Heli Niskanen Humanistinen tiedekunta, palvelukeskus JULKAISUILTAPÄIVÄ II (8.12.2016) Amanuenssi Heli Niskanen Humanistinen tiedekunta, palvelukeskus Tutkasta tulee Converis Nykyinen tutkimustietojärjestelmä TUTKA korvataan uudella järjestelmällä (Converis),

Lisätiedot

FSD3221. Tampereen yliopiston avoin tiede -kysely Koodikirja

FSD3221. Tampereen yliopiston avoin tiede -kysely Koodikirja FSD3221 Tampereen yliopiston avoin tiede -kysely 2017 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Tampereen yliopiston avoin tiede -kysely 2017 [koodikirja]. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Lisätiedot

Julkaisuarkistojen yhteentoimivuus

Julkaisuarkistojen yhteentoimivuus Julkaisuarkistojen yhteentoimivuus Rita Voigt Teknillisen korkeakoulun kirjasto ja OA-JES OA-seminaari 29.11.2006 Tampereen yliopisto Avoin julkaisuarkisto määritelmiä Sisältää kaikista julkaisuista kuvailutietojen

Lisätiedot

JULKAISUTIEDONKERUUN PROSESSIT JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

JULKAISUTIEDONKERUUN PROSESSIT JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO AVOIN TIEDE JA TUTKIMUS Avoimen julkaisemisen parhaat käytänteet -koulutus tiedelehtien tekijöille 30.-31.1.2017 JULKAISUTIEDONKERUUN PROSESSIT JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Marja-Leena Harjuniemi, Informaatikko

Lisätiedot

Yliopistojen julkaisujen avoimuus vuonna 2016

Yliopistojen julkaisujen avoimuus vuonna 2016 Yliopistojen julkaisujen avoimuus vuonna 2016 Missä mennään -webinaari, 13.2.2018 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Kohti tieteellisten julkaisujen avoimuutta Julkaisujen avoimuus tärkeä tavoite sekä

Lisätiedot

Julkaisuvaihto ja verkkojulkaiseminen

Julkaisuvaihto ja verkkojulkaiseminen Julkaisuvaihto ja verkkojulkaiseminen Johdatus paneeliin Julkaisemisen trendit onko tulevaisuudessa mitään vaihdettavaa Sari Lehtinen Tieteellisten seurain valtuuskunta Seminaari Vaihdot elektronisessa

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖ. KOTA-AMKOTA julkaisutiedonkeruussa käytettävät luokitukset. KOTA-AMKOTA seminaari Helsingin yliopisto

OPETUSMINISTERIÖ. KOTA-AMKOTA julkaisutiedonkeruussa käytettävät luokitukset. KOTA-AMKOTA seminaari Helsingin yliopisto KOTA-AMKOTA julkaisutiedonkeruussa käytettävät luokitukset KOTA-AMKOTA seminaari 13.-14.11.2008 Helsingin yliopisto Erikoistutkija Olli Poropudas OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan

Lisätiedot

Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta

Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta Tutkimus, julkaiseminen ja väitöskirja Tampereen yliopistossa Tampereen yliopisto 15.5.2012 Otto Auranen tutkija, Tampereen

Lisätiedot

Helsingin yliopiston tutkimusjulkaisujen Open Access -arkistointikäytäntö

Helsingin yliopiston tutkimusjulkaisujen Open Access -arkistointikäytäntö Helsingin yliopiston tutkimusjulkaisujen Open Access -arkistointikäytäntö PAVING THE WAY FOR OPEN SCIENCE Open access to research results FinnOA & OpenAIRE Symposium 3.5.2010 Veera Ristikartano, erikoissuunnittelija

Lisätiedot

VÄITÖSKIRJAN JULKAISEMINEN

VÄITÖSKIRJAN JULKAISEMINEN VÄITÖSKIRJAN JULKAISEMINEN 17.4.2018 VÄITÖSKIRJA VOIDAAN JULKAISTA Acta Universitatis Ouluensis -sarjassa muissa sarjoissa omakustanteena ACTA UNIVERSITATIS OULUENSIS - alasarjat sarjatoimittajat Acta

Lisätiedot

Tutkijan identifiointi kyselyn tuloksia. Hanna-Mari Puuska, CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy 30.8.2013 hanna-mari.puuska@csc.

Tutkijan identifiointi kyselyn tuloksia. Hanna-Mari Puuska, CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy 30.8.2013 hanna-mari.puuska@csc. n tuloksia Hanna-Mari Puuska, CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy 30.8.2013 hanna-mari.puuska@csc.fi Tutkijan identifiointi -kysely Webropol-kysely lähetettiin yliopistoille ja korkeakouluille kesäkuussa

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet

Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet Suomen Akatemia 24.1.14 : Humanistiset tieteet Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä sekä rahoituksesta www.aka.fi/tieteentila Suomen Akatemia 24.1.14 Sisällysluettelo -hanke...

Lisätiedot

Tutkimus esiin! Helsingin yliopiston Open Access -linjaus ja julkaisutiedon uudet käsittelyprosessit

Tutkimus esiin! Helsingin yliopiston Open Access -linjaus ja julkaisutiedon uudet käsittelyprosessit Tutkimus esiin! Helsingin yliopiston Open Access -linjaus ja julkaisutiedon uudet käsittelyprosessit Tampereen yliopisto 23.4.2009 Veera Ristikartano projektipäällikkö Kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö

Lisätiedot

Koulutuksen tutkimuslaitoksen JULKAISUSTRATEGIA

Koulutuksen tutkimuslaitoksen JULKAISUSTRATEGIA Koulutuksen tutkimuslaitoksen JULKAISUSTRATEGIA 21.1.2008 Koulutuksen tutkimuslaitoksen julkaisustrategia Hyväksytty johtokunnassa 21.1.2008 Koulutuksen tutkimuslaitos panostaa voimakkaasti kansainväliseen

Lisätiedot

Jälkidigitaalinen tiede tieteellisen tiedon saatavuuden muutos

Jälkidigitaalinen tiede tieteellisen tiedon saatavuuden muutos Jälkidigitaalinen tiede tieteellisen tiedon saatavuuden muutos STKS, Helsinki 20.5.2015 Jarmo Saarti Sisältö Tieteellinen julkaiseminen Jakelemisen muutos Käyttäjän kohtaaminen uudessa ympäristössä Saarti

Lisätiedot

Julkaisujen, aktiviteettien ja uutisten tietojen tallennus LaCRISjärjestelmään

Julkaisujen, aktiviteettien ja uutisten tietojen tallennus LaCRISjärjestelmään Julkaisujen, aktiviteettien ja uutisten tietojen tallennus LaCRISjärjestelmään Liisa Hallikainen 15.12.2015 Tallennus aloitetaan oikealla ylhäällä olevalla Lisää uusi nappulalla Julkaisut tuodaan muista

Lisätiedot

Mitä on Julkaisuarkisto

Mitä on Julkaisuarkisto Mitä on Julkaisuarkisto Turid Hedlund turid.hedlund@hanken.fi 24.11.09 Tieteiden talo Hanken Svenska handelshögskolan / Hanken School of Economics www.hanken.fi Turid Hedlund Kaksi tietä avoimeen saatavuuteen

Lisätiedot

Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta Eeva-Liisa Aalto

Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta Eeva-Liisa Aalto Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta 17.9.2004 Eeva-Liisa Aalto Kotimaisten sarjojen esikoiset Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1834 Acta Societatis Scientiarum Fennicae 1840 Suomi, Tidskrift

Lisätiedot

Taideyliopiston CRIS-raportointiohje

Taideyliopiston CRIS-raportointiohje Helsingissä sivu 1/6 14.11.2018 Taideyliopiston CRIS-raportointiohje Raportointiin käytettävä CRIS-ohjelma löytyy osoitteesta www.uniarts.fi/cris. Linkki CRISiin löytyy myös Artsin Työkalut valikosta.

Lisätiedot

Ajankohtaista TSV:n vertaisarviointitunnuksesta

Ajankohtaista TSV:n vertaisarviointitunnuksesta Ajankohtaista TSV:n vertaisarviointitunnuksesta Anna-Sofia Ruth ja Janne Pölönen Julkaisufoorumi Ajankohtaista julkaisemisessa 13.5.2016 Tieteiden talo Tunnus vertaisarvioiduille tiedejulkaisuille TSV:n

Lisätiedot

8.1 Taulukot 8.2 Kuviot ja kuvat 8.3 Julkaisun rakennetta koskevat suositukset

8.1 Taulukot 8.2 Kuviot ja kuvat 8.3 Julkaisun rakennetta koskevat suositukset PKSHP JULKAISUOHJEET SISÄLLYSLUETTELO Toimintaperiaatteet Yleistä Kirjoitusohjeet o 1. Etukansi o 2. Nimiölehti o 3. Tekijämerkintä o 4. Kuvailulehti ja tiivistelmä o 5. Kirjallisuusluettelo ja -viitteet

Lisätiedot

Julkaisutiedonkeruun avoin saatavuus -tieto

Julkaisutiedonkeruun avoin saatavuus -tieto Julkaisutiedonkeruun avoin saatavuus -tieto Julkaisutiedonkeruuseminaari, Turku, 31.8.2015 Jyrki Ilva, jyrki.ilva@helsinki.fi Nykytilanne OKM:n tiedonkeruussa kerättyjen open access -tietojen laadussa

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Open Access -arkistointikäytäntö ja tiedejulkaisijoiden kannanotot

Helsingin yliopiston Open Access -arkistointikäytäntö ja tiedejulkaisijoiden kannanotot Helsingin yliopiston Open Access -arkistointikäytäntö ja tiedejulkaisijoiden kannanotot TSV Julkaisuarkistot ja rinnakkaistallentaminen 24.11.2009 Veera Ristikartano, erikoissuunnittelija Helsingin yliopiston

Lisätiedot

JURE ja julkaisufoorumi. Julkaisuarkistotapaaminen, Jyrki Ilva

JURE ja julkaisufoorumi. Julkaisuarkistotapaaminen, Jyrki Ilva JURE ja julkaisufoorumi Julkaisuarkistotapaaminen, 31.8.2011 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Jure-projekti ja kansallinen julkaisurekisteri OKM:n rahoittama, CSC:n koordinoima Jure-projekti suunnittelee

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTON KIRJASTO JULKAISUKESKUS

TAMPEREEN YLIOPISTON KIRJASTO JULKAISUKESKUS Esityksen pääkohdat Yliopistot kustantajina Helsingin yliopisto Väitöskirjan julkaisuprosessi Tampereen yliopistossa Verkkojulkaiseminen ja väitöskirjan myynti Yliopistot kustantajina Kustantamisen perinteinen

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON SOLECRIS-TIETOKANNAN OHJEISTUS

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON SOLECRIS-TIETOKANNAN OHJEISTUS ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON SOLECRIS-TIETOKANNAN OHJEISTUS 12.4.2017 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON SOLECRIS-TIETOKANNAN OHJEISTUS... 1 1. YLEISIÄ OHJEITA... 2 1.1 Mitä tietokantaan tallennetaan?... 2 1.2 Kenen julkaisuja,

Lisätiedot

Hanken & NopSA-hanke (Nopea siirtyminen avoimuuteen)

Hanken & NopSA-hanke (Nopea siirtyminen avoimuuteen) Hanken & NopSA-hanke (Nopea siirtyminen avoimuuteen) Rinnakkaistallentaminen Suomessa seminaari Mikael Laakso, Yliopistonlehtori Tietojärjestelmätieteet Hanken Svenska Handelshögskolan mikael.laakso@hanken.fi

Lisätiedot

Väitöskirjaa julkaisemaan

Väitöskirjaa julkaisemaan Väitöskirjaa julkaisemaan Julkaisupalvelut, kirjaston 2. kerros https://kirjasto.jyu.fi/julkaisut/vaitoskirjojen-julkaisu (20.9.2013) Ovatko käsikirjoituksen asetukset kohdallaan? Asetukset ovat kohdallaan,

Lisätiedot

Avoin julkaiseminen mitä, miksi ja miten?

Avoin julkaiseminen mitä, miksi ja miten? Avoin julkaiseminen mitä, miksi ja miten? Irene Ylönen Informaatikko Jyväskylän yliopiston kirjasto, julkaisuyksikkö TAIKU/Julkaisuiltapäivä 8.12.2016 Rinnakkaistallentaminen JYXiin Artikkeleiden jakaminen

Lisätiedot

Tutkimus näkyviin. Artikkelien avoin rinnakkaistallentaminen Jyväskylän yliopistossa

Tutkimus näkyviin. Artikkelien avoin rinnakkaistallentaminen Jyväskylän yliopistossa Tutkimus näkyviin Artikkelien avoin rinnakkaistallentaminen Jyväskylän yliopistossa Marja Leena Harjuniemi / JYK, 12.12.2013 Esityksen sisältö Open Access, rinnakkaistallentaminen Lähtösyyt ja tavoitellut

Lisätiedot

Rinnakkaistallentamisen oikeutuksesta

Rinnakkaistallentamisen oikeutuksesta Rinnakkaistallentamisen oikeutuksesta Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston kirjasto URN:NBN:fi:jyu-201601051028 Tieteen avoimuus? Tieteen avoimuus on osa sen alkuperäistä perusolemusta. Tiede on tehty kommunikoitavaksi

Lisätiedot

Tieteellisten julkaisujen avoimuuden seuranta Suomessa

Tieteellisten julkaisujen avoimuuden seuranta Suomessa Tieteellisten julkaisujen avoimuuden seuranta Suomessa Suomen Akatemia, 20.9.2018 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) OKM:n julkaisutiedonkeruu OA-julkaisemisen monitorointi on Suomessa integroitu OKM:n

Lisätiedot

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 10.10.2008

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 10.10.2008 Rahoittajat ja tiedon julkisuus Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 10.10.2008 Periaate Julkisella rahalla tehty tutkimus on julkista. Termikysymys Mitä open access on suomeksi? Mitä näkökulmaa sananvalinnalla

Lisätiedot

Kotimainen tieteellinen julkaiseminen ja avoimuus. Johanna Lilja Kirjastoverkkopäivät 21.10.2015

Kotimainen tieteellinen julkaiseminen ja avoimuus. Johanna Lilja Kirjastoverkkopäivät 21.10.2015 Kotimainen tieteellinen julkaiseminen ja avoimuus Johanna Lilja Kirjastoverkkopäivät 21.10.2015 Tieteellisen julkaisemisen toimijat Suomessa Tieteelliset seurat Yliopistopainot/yliopistokustannukset Kaupalliset

Lisätiedot

7.3.2005. Helsingissä 7. maaliskuuta 2005 SUOMEN YLIOPISTOJEN REHTORIEN NEUVOSTO. Puolesta. Tapio Markkanen Pääsihteeri.

7.3.2005. Helsingissä 7. maaliskuuta 2005 SUOMEN YLIOPISTOJEN REHTORIEN NEUVOSTO. Puolesta. Tapio Markkanen Pääsihteeri. 7.3.2005 Yliopistojen rehtorien neuvoston työryhmä on rehtori Perttu Vartiaisen puheenjohdolla pohtinut yliopistojen opetus- ja tutkimusvirkarakennetta. Työryhmän raportti valmistui tammikuussa 2004, ja

Lisätiedot

Kansainvälinen kulttuurihistorian seura perustettiin Gentissä. Riitta Laitinen

Kansainvälinen kulttuurihistorian seura perustettiin Gentissä. Riitta Laitinen Kasvatus & Aika 4 (2) 2008, 39-47 AJANKOHTAISTA Kansainvälinen kulttuurihistorian seura perustettiin Gentissä Riitta Laitinen Loppukesästä 2008 järjestettiin Gentin yliopistossa ensimmäinen Kansainvälisen

Lisätiedot

ARTOn / ARTIVAn hyödyntäminen julkaisutiedonkeruussa

ARTOn / ARTIVAn hyödyntäminen julkaisutiedonkeruussa ARTOn / ARTIVAn hyödyntäminen julkaisutiedonkeruussa Korkeakoulujen julkaisutiedonkeruuseminaari 19.9.2014 Lassi Lager ARTO Kotimainen artikkeliviitetietokanta Yli 1,5 milj. viitettä Yli 1,5 milj. tiedonhakua

Lisätiedot

ASIAKASNÄKÖKULMA JULKAISUTOIMINNAN MURROKSEEN

ASIAKASNÄKÖKULMA JULKAISUTOIMINNAN MURROKSEEN 1 ASIAKASNÄKÖKULMA JULKAISUTOIMINNAN MURROKSEEN Mari Katvala Oulun yliopiston kirjasto Oulun yliopiston kirjasto/ Mari Katvala 2 TOIMEKSIANTO Kuinka löytää aineiston, kun julkaiseminen hajaantuu aitoon

Lisätiedot

Rinnakkaistallentamisen kehitys Suomessa

Rinnakkaistallentamisen kehitys Suomessa Rinnakkaistallentamisen kehitys Suomessa 2010-2016 Pekka Olsbo Avoimen tiedon keskus Jyväskylän yliopisto Suomi rinnakkaistallentamisen mallimaaksi -hankeen loppuseminaari Jyväskylä 24.2.2017 URN:NBN:fi:jyu-201702211500

Lisätiedot

opiskelijan ohje - kirjautuminen

opiskelijan ohje - kirjautuminen opiskelijan ohje - kirjautuminen estudio on Edupolin kehittämä e-oppimisympäristö koulutusryhmän verkkoalustana perinteisen luokkaopetuksen tukena. etäopiskelussa ja -opetuksessa kotoa tai työpaikalta.

Lisätiedot

Yliopistoallianssin yhteinen julkaisuarkisto -hanke. Loppuraportti

Yliopistoallianssin yhteinen julkaisuarkisto -hanke. Loppuraportti Yliopistoallianssin yhteinen julkaisuarkisto -hanke Loppuraportti Stefan Oino Tampereen yliopiston kirjasto Julkaisukeskus 15.12.2009 Tiivistelmä Yliopistoallianssin yhteinen julkaisuarkisto -hanke oli

Lisätiedot

Tutkijoille tukea UEF:in kirjastosta

Tutkijoille tukea UEF:in kirjastosta Tutkijoille tukea UEF:in kirjastosta Koko kylä kasvattaa! Avoin ja eettinen tiede asiantuntijatyössä seminaari, 16.11.2018 Tomi Rosti, tietoasiantuntija Taustaa 50 % Tutkijoille tukea UEF:in kirjastosta

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2840 TAMPEREEN YLIOPISTON OPEN ACCESS -KYSELY 2012 QUESTIONNAIRE: FSD2840 THE UNIVERSITY OF TAMPERE OPEN ACCESS -SURVEY 2012

KYSELYLOMAKE: FSD2840 TAMPEREEN YLIOPISTON OPEN ACCESS -KYSELY 2012 QUESTIONNAIRE: FSD2840 THE UNIVERSITY OF TAMPERE OPEN ACCESS -SURVEY 2012 KYSELYLOMAKE: FSD2840 TAMPEREEN YLIOPISTON OPEN ACCESS -KYSELY 2012 QUESTIONNAIRE: FSD2840 THE UNIVERSITY OF TAMPERE OPEN ACCESS -SURVEY 2012 Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen

Lisätiedot

DIPLOMITYÖN, PRO GRADU TUTKIELMAN, KANDIDAATIN TYÖN TAI LISENSIAATINTUTKIMUKSEN TALLENTAMINEN LUTPUBIIN (DORIA-PALVELIMELLE)

DIPLOMITYÖN, PRO GRADU TUTKIELMAN, KANDIDAATIN TYÖN TAI LISENSIAATINTUTKIMUKSEN TALLENTAMINEN LUTPUBIIN (DORIA-PALVELIMELLE) DIPLOMITYÖN, PRO GRADU TUTKIELMAN, KANDIDAATIN TYÖN TAI LISENSIAATINTUTKIMUKSEN TALLENTAMINEN LUTPUBIIN (DORIA-PALVELIMELLE) Ole hyvä ja lue nämä 15-sivuiset tallennusohjeet huolellisesti läpi. Huomaa,

Lisätiedot

DOI-tunnisteet ja Crossref lehden kokemuksia

DOI-tunnisteet ja Crossref lehden kokemuksia Kotilava Kotimaiset tieteelliset lehdet avoimiksi ja vaikuttamaan OJS-työpaja 4.5.2016 DOI-tunnisteet ja Crossref lehden kokemuksia Pekka Nygren, Suomen Metsätieteellinen Seura Silva Fennica, www.silvafennica.fi

Lisätiedot

Avoimesta julkaisemisesta yksinkertaisesti. Pekka Olsbo, Avoimen tieteen osaajakoulutus 14.9.2015

Avoimesta julkaisemisesta yksinkertaisesti. Pekka Olsbo, Avoimen tieteen osaajakoulutus 14.9.2015 Avoimesta julkaisemisesta yksinkertaisesti Pekka Olsbo, Avoimen tieteen osaajakoulutus 14.9.2015 Esityksen sisältö Peruskäsitteiden määrittelyä Avoin julkaiseminen ja sen eri muodot. Avoimen julkaisemisen

Lisätiedot

Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä

Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä Koordinaattori Otto Auranen, TSV Tutkijat, kirjastot ja tutkimuksen arviointi seminaari Helsinki

Lisätiedot

Tieto matkaa maailmalle

Tieto matkaa maailmalle Tieto matkaa maailmalle Avoimen julkaisemisen parhaat käytänteet Helsinki 31.1.2017 Ulla Ikäheimo & Tarja Mäkinen Sisältö Mitä on metatieto Kuvailusäännöt ja formaatit Sanastot ja Finto Henkilöt Tunnisteet

Lisätiedot

opiskelijan ohje - kirjautuminen

opiskelijan ohje - kirjautuminen opiskelijan ohje - kirjautuminen estudio on Edupolin kehittämä e-oppimisympäristö koulutusryhmän verkkoalustana perinteisen luokkaopetuksen tukena tai etäopiskelussa ja -opetuksessa kotoa tai työpaikalta.

Lisätiedot

Ansioluettelon laatiminen - tutkimuseettinen näkökulma. Eero Vuorio, Turun yliopisto ja Tutkimuseettinen neuvottelukunta

Ansioluettelon laatiminen - tutkimuseettinen näkökulma. Eero Vuorio, Turun yliopisto ja Tutkimuseettinen neuvottelukunta Ansioluettelon laatiminen - tutkimuseettinen näkökulma Eero Vuorio, Turun yliopisto ja Tutkimuseettinen neuvottelukunta Ansioluettelon kehitys Nimikirjalain muutos 1989 -> valtaosa tieteellisistä, opetuksellisista

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia PROFESSORILUENTO Professori Leila Koivunen Yleinen historia Humanistinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Leila Koivunen pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa, Assistentinkatu 5 16. joulukuuta

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia

Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia Kotimaiset tieteelliset artikkelit näkyväksi -seminaari 25.4.2013 Janne Pölönen ja Johanna Lilja Esityksen sisältö Kysely tiedekustantajille

Lisätiedot

1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2

1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2 Työsuojelurahasto Ohje 1 Työsuojelurahaston rahoittamien hankkeiden PAINETUT JA VERKOSSA JULKAISTAVAT LOPPURAPORTIT Sisältö sivu 1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2 1.1. Yleiset periaatteet. 2 1.2.

Lisätiedot

Johdatus julkaisufoorumin toimintaan

Johdatus julkaisufoorumin toimintaan Johdatus julkaisufoorumin toimintaan Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) Metodifestivaali 2015 19.8.2015 Tampereen yliopisto Esityksen sisältö 1. Julkaisufoorumi-luokitus 2. Luokituksen käyttö rahoitusmallissa

Lisätiedot

This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail.

This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail. This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail. Please cite the original version: Tolonen, T. & Marjamaa, M. (2018)

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUDELLISET KYSYMYKSET SÄHKÖISISSÄ OPINNÄYTETÖISSÄ. KIRJASTO/Anna-Kaarina Linna

TEKIJÄNOIKEUDELLISET KYSYMYKSET SÄHKÖISISSÄ OPINNÄYTETÖISSÄ. KIRJASTO/Anna-Kaarina Linna 1 TEKIJÄNOIKEUDELLISET KYSYMYKSET SÄHKÖISISSÄ OPINNÄYTETÖISSÄ KIRJASTO/Anna-Kaarina Linna 2 OPINNÄYTETYÖN JULKISUUS Julkisessa oppilaitoksessa laadittu ja tutkintotodistuksen saamiseen johtanut opinnäytetyö

Lisätiedot

Julkaisuarkisto avoimen julkaisemisen infrastruktuuri

Julkaisuarkisto avoimen julkaisemisen infrastruktuuri Julkaisuarkisto avoimen julkaisemisen infrastruktuuri Suomen korkeakoulutus- ja tutkimusjärjestelmän tulevaisuus, 2.12.2013 Jyrki Ilva, tietojärjestelmäasiantuntija, jyrki.ilva@helsinki.fi Avoimen julkaisemisen

Lisätiedot

Open access FinELibin neuvotteluissa: Tutkijan näkökulma

Open access FinELibin neuvotteluissa: Tutkijan näkökulma Open access FinELibin neuvotteluissa: Tutkijan näkökulma Mikael Laakso, KTT Yliopistonlehtori Hanken Svenska Handelshögskolan mikael.laakso@hanken.fi Hanken Svenska handelshögskolan / Hanken School of

Lisätiedot