Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä kysely

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2010 -kysely"

Transkriptio

1 Yritysten rakenteet Tiede, teknologia ja tietoyhtskunta TILASTOKESKUS Puh. (09) 17341, Faksi (09) Tällä lomakkeella kerätyt tiedot ovat tilastolain (280/2004) mukaan salassapidettäviä Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä kysely Jättämänne vastauksen tulee koskea ohsta yritystä. Konsernit vastaavat yrityskohtaisesti, koko konsernia koskien. Tässä tutkimuksessa kerätään tietoja yritysten tietotekniikan käytöstä ja sähköisestä kaupasta. Kysely koskee jokaista sen saanutta yritystä, riippumatta tietotekniikan käytön laajuudesta tai sähköisen kaupan käytöstä. Ohjta Kysely on lähetetty hyvin erikokoisille yrityksille ja erilaisille toimialoille. Kaikki kysymykset vät siksi kosketa samalla tavoin kaikkia yrityksiä. Vastatkaa kuitenkin aina kysymysten antamien vaihtoehtojen mukaisesti. Tällöin tdät myös ohjataan tarpeettomien kysymysten yli. Vastauksenne tulee koskea yllä mainittua yritystä. Konsernit saattavat saada usta lomakkta konsernin eri yrityksiä koskien. Vastaukset tulee antaa jokaiselta yritykseltä erikseen. Olkaa hyvä ja noudattakaa myös seuraavia ohjta:! Vastatkaa jokaiseen kysymykseen, älkää jättäkö mitään kysymystä kokonaan tyhjäksi. Kyllä/kysymyksissä vastatkaa jokaiseen kohtaan joko tai.! Usssa kysymyksissä tdät voidaan kuitenkin vastauksenne perusteella ohjata seuraavien kysymysten yli, joihin tarvitse vastata.! Täyttäkää myös yhteystiedot.! Lukekaa lomakkeella esitetyt määritelmät ja ohjeet.! Voitte kommentoida tai antaa lisätietoa kysymyksiin viimsen sivun kommentlle varatussa tilassa. Numeroikaa selityksenne kysymyksen numerolla. Vastaaminen Voitte vastata joko sähköisesti tai tällä paperilomakkeella. Vastauksen voi täyttää sähköisesti osoitteessa Sähköiseen ilmoittamiseen tarvitsette ohset käyttäjätunnuksen ja salasanan. Viimnen palautuspäivä Käyttäjätunnus Salasana Tausta- ja yhteystiedot Yhteyshenkilö yrityksessä Yhteyshenkilön asema yrityksessä Puhelinnumero Sähköpostiosoite

2 1. Tietotekniikan käyttö 1.1 Kuinka suuri osa yrityksenne henkilöstöstä käyttää tietokonetta työssään? % 1.2 Onko yrityksellänne käytössä a. lähiverkko LAN. Yrityksenne mikrot, palvelimet ja ohslaitteet toisiinsa yhdistävä järjestelmä. Lähiverkon kautta yksittäiset mikrot voivat käyttää toistensa tai palvelimien resursseja (levyasemia, kirjoittimia ja ohjelmia) ja vaihtaa tietoja. b. langaton lähiverkko WLAN. Yrityksenne mikrot, palvelimet ja ohslaitteet langattomasti toisiinsa yhdistävä järjestelmä. Langattoman lähiverkon kautta yksittäiset mikrot voivat käyttää toistensa tai palvelimien resursseja ja vaihtaa tietoja. c. Intranet Yrityksen henkilöstön käyttöön rajattu ja suojattu Internet-teknologiaa hyödyntävä verkkopalvelu. d. Extranet Yrityksen ja asiakkaan tai yhtstyökumppanin välinen Internet-teknologiaa hyödyntävä suljettu verkkopalvelu. 1.3 Käytetäänkö yrityksessänne mitään avoimen lähdekoodin (open source) käyttöjärjestelmää (esim. Linux)? 2. Internetin käyttö 2.1 Onko yrityksellänne Internet-yhteys? jos, osioon Kuinka suuri osa yrityksenne henkilöstöstä käyttää työssään tietokonetta, josta on yhteys Internetiin? % 2.3 Käyttikö yrityksenne Internetiä viranomaisyhteyksissä seuraaviin tarkoituksiin vuonna 2009? a. tiedon hankinta viranomaisilta. b. lomakkden hankinta viranomaisilta. c. täytettyjen lomakkden palauttaminen viranomaisille.... d. hallinnollisen asian hoitaminen täysin sähköisesti ilman tarvetta paperityöhön.. e. yrityksemme kävi sähköisessä julkisten hankintojen ilmoitusjärjestelmässä (HILMA, CREDITA)... f. yrityksemme jätti tarjouksen sähköisen julkisten hankintojen ilmoitusjärjestelmän ilmoituksen pohjalta (HILMA, CREDITA).

3 2.4 Käyttääkö yrityksenne seuraavia yhteystyyppejä Internetyhteyksissään? Vastatkaa jokaiseen kohtaan joko tai. a. ISDN tai modeemi (analoginen, perintnen puhelinmodeemi)... b. DSL (Esim. ADSL, SDSL jne).. c. muu kiinteä laajakaistainen yhteys (esim. kaapelimodeemi)... d. langaton laajakaistainen yhteys kannettavalla tietokoneella matkapuhelinverkkossa (ns. 3G).... e. langaton laajakaistainen yhteys matkapuhelimella puhelinverkossa (ns. 3G).. f. muu hitaampi yhteys matkapuhelinverkon välityksellä Kuinka nopea on yrityksenne nopn Internet-yhteys? Vastatkaa liittymänne teoreettisen maksiminopeuden mukaan. Vastatkaa vain yhteen kohdista a-d a. vähemmän kuin 2 Mbit/s.. b. vähintään 2 Mbit/s (mutta vähemmän kuin 10 Mbit/s).. c. vähintään 10 Mbit/s (mutta vähemmän kuin 100 Mbit/s)..... d. 100 Mbit/s tai enemmän 2.6 Käytetäänkö yrityksessänne digitaalista allekirjoitusta missään lähettämissänne viestssä? Digitaalisella allekirjoituksella tarkoitetaan sähköiseen viestiin liittyvää varmennusta, joka takaa lähettäjän henkilöllisyyden ja viestin muuttumattomuuden. 2.7 Onko yrityksellänne Internet-kotisivut? Kotisivuilla tarkoitetaan tässä yrityksenne omia kotisivuja tai omaa osiota yritysryhmänne kotisivuilla. Kotisivuilla tarkoiteta esim. yrityksen yhteystietojen julkaisua erilaisilla yritys- tai osoitelistoilla. jos, osioon Käytättekö Internet-kotisivujanne seuraaviin tarkoituksiin tai onko siellä seuraavia toimintoja/sisältöjä? a. tuottden markkinointi..... b. tietoa yksityisyyden suojasta kotisivuillanne tai kotisivujenne turvallisuuteen liittyvä todistus.. c. tuoteluettelot tai hinnastot saatavilla kotisivuilta.... d. asiakkaalla mahdollisuus muokata (räätälöidä) tuottta. e. asiakkailla mahdollisuus tilausten seurantaan kotisivuilla... f. asiakaskohtaisesti muokattava sisältö g. ilmoitukset avoimista työpaikoista tai hakemuksen jättömahdollisuus...

4 3. Automatisoitu tiedonvaihto ulkoisten tietojärjestelmien kanssa Automatisoidulla tiedonvaihdolla tarkoitetaan tietojärjestelmästä tuotettua määrämuotoista tiedonvaihtoa, joka välitetään sähköisesti vastaanottavaan organisaatioon ja on siellä automaattisesti jatkokäsiteltävissä, esim. tilaus, lasku, rahtikirja tai palkka-ainsto. Tällaista tiedonvaihtoa kutsutaan usn EDI:ksi (Electronic Data Interchange), Suomessa käytetään usn termiä EDI/OVT ja viranomaisten kanssa asioitaessa TYVI-tiedonsiirtoa (tässä tarkoiteta web-lomakklla asiointia). Esimerkkejä EDI:stä : EDIFACT, ODETTE, XML/EDI. Myös standardien ulkopuoliset muiden osapuolten kanssa sovitut määrämuotoiset viestimuodot ovat tässä tarkoitettua tiedonvaihtoa. 3.1 Käyttääkö yrityksenne tällaista automatisoitua tiedonvaihtoa (lähettämiseen tai vastaanottoon)? jos, osioon Käyttääkö yrityksenne automatisoitua tiedonvaihtoa seuraaviin tarkoituksiin a. Tilausten lähettäminen tavarantoimittajille b. Sähköisten laskujen vastaanotto c. Tilausten vastaanotto asiakkailta d. Sähköisten laskujen lähettäminen.. e. Tuotnformaation lähettäminen tai vastaanotto (esim. luettelot tai hinnat jne.) f. Kuljetusasiakirjojen lähettäminen tai vastaanotto g. Maksutietojen lähettäminen rahoituslaitoksille. h. Tietojen lähettäminen tai vastaanottaminen viranomaisilta (esim. taloushallinto-ohjelmanne TYVI-tiedonsiirto) 3.3 Käyttääkö yrityksenne seuraavia sähköisen tiedonvaihdon tyyppejä a. EDIFACT tai vastaavat standardit. b. XML-pohjaiset standardit (esim. xcbl, RosettaNet, PapiNet, ebxml). c. TYVI-tiedonsiirto viranomaisille (tässä tarkoiteta web-lomakkta) d. Omat toisen osapuolen kanssa sovitut määrämuodot

5 4. Automaattinen tiedon jakaminen yrityksen sisällä Automaattisella tiedon jakamisella yrityksen sisällä tarkoitetaan tietojärjestelmään syötettyä tai luettua tietoa, joka on automaattisesti yrityksen eri osien tai eri toimintojen tietojärjestelmien käytössä jollakin seuraavista tavoista: -yksi yhtenäinen ohjelmisto, joka tukee eri toimintoja -eri ohjelmistojen välinen integrointi -yhtnen tietokanta tai tietotavaratalo, jonka tietoja eri ohjelmistot käyttävät -automaattinen tiedonvaihto eri ohjelmistojen välillä 4.1 Kun yritys vastaanottaa tilauksen asiakkaalta: ovatko relevantit tiedot tilauksesta automaattisesti käytettävissä ohjelmistoissa, joita käytetään seuraaviin tarkoituksiin a. Varastotasojen hallinta b. Kirjanpito c. Tuotannon tai palvelujen hallinta... d. Jakelun/toimitusten hallinta 4.2 Kun yritys tekee ostotilauksen : ovatko relevantit tiedot ostostanne automaattisesti käytettävissä ohjelmistoissa, joita käytetään seuraaviin tarkoituksiin a. Varastotasojen hallinta b. Kirjanpito 4.3 Onko yrityksellänne käytössä toiminnanohjausjärjestelmä (ERPohjelmisto)? 4.4 Onko yrityksellänne käytössä ohjelmisto asiakastiedon hallinnoimiseen (ns. CRM) siten, että se mahdollistaa seuraavia a. Hankkia, tallettaa ja mahdollistaa asiakastietojen käytön muualla yrityksessänne?. b. Tehdä analyysejä asiakastiedoista markkinointitarkoituksiin (hinnan asetanta, myynnin edistäminen, jakelukanavien valinta jne)?

6 5. TIETOTURVA 5.1 Onko yrityksellänne virallinen tietoturvapolitiikka jota myös arvioidaan ja uudistetaan suunnitelmallisesti? jos, kohtaan Ottaako virallinen tietoturvapolitikkanne huomioon seuraavia asioita? a. Tiedon tuhoutuminen tai vahingoittuminen tahallisen hyökkäyksen tai odottamattoman tapahtuman vuoksi b. Luottamuksellisen tiedon paljastuminen tunkeutumisen tai tietojen kalastelun (ns. phishing tai pharming) vuoksi tai erehdyksessä.. c. Katkos tieto-ja viestintäpalveluissa ulkopuolisen hyökkäyksen vuoksi (esim. palvelunestohyökkäys). 5.3 Kuinka yrityksenne yrittää saada henkilökuntaa tiedostamaan velvollisuutensa tietoturvaan liittyvissä asioissa? a. Pakollinen koulutus... b. Sopimuksella, esim. työsopimuksen osana.. c. Vapaaehtoinen koulutus tai ylstä informaatiota saatavilla Kokiko yrityksenne seuraavia tietoturvaongelmia vuonna 2009? a. Tieto- ja viestintätekniikkapalvelukatkos tai tietojen tuhoutuminen tai vahingoittuminen laite- tai ohjelmavikojen vuoksi. b. Tieto- ja viestintätekniikkapalvelukatkos ulkopuolisen hyökkäyksen vuoksi (esim. palvelunestohyökkäys).... c. Tiedon tuhoutuminen tai vahingoittuminen haittaohjelmien tai luvattoman tunkeutumisen vuoksi.. d. Luottamuksellisen tiedon paljastuminen tunkeutumisen tai tietojen kalastelun (ns. phishing tai pharming) vuoksi. e. Luottamuksellisen tiedon paljastuminen sähköisessä muodossa oman henkilökunnan toiminnan vuoksi (tahallinen tai tahaton). 5.5 Käyttääkö yrityksenne seuraavia knoja tietoturvan parantamiseksi? a. Vahva salasanasuojaus (vähintään 8 merkkiä, isoja ja pieniä kirjaimia ja numeroita, voimassa korkntaan 6 kuukautta, salasanoja välitetä kä säilytetä selkokielisinä).. b. Käyttäjän tunnistaminen elektronisen avainlaitteen (token) kuten sirukortin (toimikortti, älykortti) tai USB-avaimen avulla. c. Datan varmuuskopiointi käyttöpaikan ulkopuolelle.. d. Tapahtumien tallentaminen loki-tiedostoihin tietoturvatapahtumien analysoimista varten.

7 6. Kommentteja Tähän kenttään voitte kommentoida lomaketta ja kysymyksiä tai antaa lisätietoja tai selvennyksiä. Olkaa hyvä ja yksilöikää kysymyksiin liittyvät kommentit, lisätiedot tai selvennykset kysymyksen numerolla. Kiitos vastauksestanne!

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2009 -kysely

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2009 -kysely Yritysten rakenteet Tiede, teknologia ja tietoyhtskunta 00022 TILASTOKESKUS Puh. (09) 17341, Faksi (09) 1734 2465 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tällä lomakkeella kerätyt tiedot ovat tilastolain (280/2004)

Lisätiedot

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2008 -kysely

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2008 -kysely Yritysten rakenteet Tiede, teknologia ja tietoyhtskunta 00022 TILASTOKESKUS Puh. (09) 17341, Faksi (09) 1734 2465 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tällä lomakkeella kerätyt tiedot ovat tilastolain (280/2004)

Lisätiedot

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2010 -kysely

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2010 -kysely Yritysten rakenteet Tiede, teknologia ja tietoyhtskunta 00022 TILASTOKESKUS Puh. (09) 17341, Faksi (09) 1734 2465 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tällä lomakkeella kerätyt tiedot ovat tilastolain (280/2004)

Lisätiedot

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2007 -kysely

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2007 -kysely Yritysten rakenteet Tiede, teknologia ja tietoyhtskunta 00022 TILASTOKESKUS Puh. (09) 17341, Faksi (09) 1734 2465 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tällä lomakkeella kerätyt tiedot ovat tilastolain (280/2004)

Lisätiedot

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2009 -kysely

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2009 -kysely Yritysten rakenteet Tiede, teknologia ja tietoyhtskunta 00022 TILASTOKESKUS Puh. (09) 17341, Faksi (09) 1734 2465 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tällä lomakkeella kerätyt tiedot ovat tilastolain (280/2004)

Lisätiedot

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2011 -kysely

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2011 -kysely Yritysten rakenteet Tiede, teknologia ja tietoyhtskunta 00022 TILASTOKESKUS Puh. (09) 17341, Faksi (09) 1734 2465 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tällä lomakkeella kerätyt tiedot ovat tilastolain (280/2004)

Lisätiedot

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2012 -kysely

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2012 -kysely Yritysten rakenteet Tiede, teknologia ja tietoyhtskunta 00022 TILASTOKESKUS Puh. (09) 17341, Faksi (09) 1734 2465 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tällä lomakkeella kerätyt tiedot ovat tilastolain (280/2004)

Lisätiedot

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2007 -kysely

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2007 -kysely Yritysten rakenteet Tiede, teknologia ja tietoyhtskunta 00022 TILASTOKESKUS Puh. (09) 17341, Faksi (09) 1734 2465 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tällä lomakkeella kerätyt tiedot ovat tilastolain (280/2004)

Lisätiedot

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2013 -kysely

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2013 -kysely Tiedonhankinta Yritys- ja ympäristöainstot 00022 TILASTOKESKUS Puh. 09 17341, Faksi 09 1734 2465 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tällä lomakkeella kerätyt tiedot ovat tilastolain (280/2004) mukaan salassapidettäviä

Lisätiedot

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2015

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2015 Tiedonhankinta Yritys- ja ympäristöainstot 00022 TILASTOKESKUS Puh. 029 551 1000 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tällä lomakkeella kerätyt tiedot ovat tilastolain (280/2004) mukaan salassapidettäviä

Lisätiedot

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2014 -kysely

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2014 -kysely Tiedonhankinta Yritys- ja ympäristöainstot 00022 TILASTOKESKUS Puh. 09 17341, Faksi 09 1734 2465 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tällä lomakkeella kerätyt tiedot ovat tilastolain (280/2004) mukaan salassapidettäviä

Lisätiedot

Tietotekniikan käyttö yrityksissä 2009

Tietotekniikan käyttö yrityksissä 2009 Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2009 Tietotekniikan käyttö yrityksissä 2009 Kotisivut 76 prosentilla yrityksistä Internet kotisivut oli käytössä 76 prosentilla yrityksistä keväällä 2009. Suuremmissa

Lisätiedot

Tietotekniikan käyttö yrityksissä 2010

Tietotekniikan käyttö yrityksissä 2010 Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2010 Tietotekniikan käyttö yrityksissä 2010 Mobiili laajakaistayhteys käytössä 68 prosentilla yrityksistä Mobiili laajakaistainen Internet-yhteys oli käytössä 68 prosentilla

Lisätiedot

ICT-paneeli. Aineistokuvaus

ICT-paneeli. Aineistokuvaus Aineistokuvaus ICT-paneeli Sisältökuvaus ICT-paneeli vuosilta 2001-2010 on tutkimuskäyttöön tarkoitettu aikasarja, johon on koottu Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä -kyselyiden tietoja EU-hankkeen

Lisätiedot

Tietotekniikan käyttö yrityksissä 2012

Tietotekniikan käyttö yrityksissä 2012 Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2012 Tietotekniikan käyttö yrityksissä 2012 Mobiilit Internet-yhteydet ahkerassa käytössä yrityksissä Mobiilit Internet-yhteydet ovat käytössä hyvin yleisesti vähintään

Lisätiedot

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2017

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2017 TIEDONHANKINTA Energia, ympäristö ja teknologia 00022 TILASTOKESKUS tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Puh 029 551 1000 Tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (280/2004) Kerätyt tiedot ovat salassa

Lisätiedot

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2016

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2016 TIEDONHANKINTA Yritys-, ympäristö- ja teknologia-ainstot 00022 TILASTOKESKUS Puh. 029 551 1000 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (280/2004). Kerätyt tiedot

Lisätiedot

Tietotekniikan käyttö yrityksissä 2008

Tietotekniikan käyttö yrityksissä 2008 Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2008 Tietotekniikan käyttö yrityksissä 2008 Liiketoiminnan sähköistyminen Asiakkuuden hallinnan järjestelmä prosentilla yrityksistä Asiakkuuden hallintaan tarkoitettu

Lisätiedot

Tietotekniikan käyttö yrityksissä 2011

Tietotekniikan käyttö yrityksissä 2011 Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2011 Tietotekniikan käyttö yrityksissä 2011 Avoimen lähdekoodin ohjelmia käytössä 79 prosentilla yrityksistä Avoimen lähdekoodin ohjelmia on käytössä hyvin yleisesti

Lisätiedot

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2018

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2018 TIEDONHANKINTA Energia, ympäristö ja teknologia 00022 TILASTOKESKUS tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Puh 029 551 1000 Tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (280/2004) Kerätyt tiedot ovat salassa

Lisätiedot

Connection Manager -käyttöohje

Connection Manager -käyttöohje Connection Manager -käyttöohje 1.0. painos 2 Sisältö Tee yhteysongelmien vianmääritys 10 Tietoja yhteydenhallintasovelluksesta 3 Näin pääset alkuun 3 Avaa yhteydenhallintasovellus 3 Tarkista nykyisen yhteyden

Lisätiedot

Rekisteri- ja tietosuojaseloste

Rekisteri- ja tietosuojaseloste Rekisteri- ja tietosuojaseloste TÄMÄ ON CORELLIA HELSINKI OY:N HENKILÖTIETOLAIN (10 JA 24 ) JA EU:N YLEISEN TIETOSUOJA-ASETUKSEN (GDPR) MUKAINEN REKISTERI- JA TIETOSUOJASELOSTE. LAADITTU 14.5.2018. VIIMEISIN

Lisätiedot

Verkkoposti selkokielellä

Verkkoposti selkokielellä Petri Ilmonen Verkkoposti selkokielellä Tekijä ja Oppimateriaalikeskus Opike, FAIDD, 2009 Selkokielinen käsikirjoitus: Petri Ilmonen Selkokielen tarkistus: Ari Sainio Kustannustoimitus: Petri Ilmonen Kansikuva

Lisätiedot

Tervetuloa OmaLounea-palveluun! KÄYTTÄJÄN OPAS

Tervetuloa OmaLounea-palveluun! KÄYTTÄJÄN OPAS Tervetuloa OmaLounea-palveluun! KÄYTTÄJÄN OPAS LOUNEA PALVELUT OY TEHDASKATU 6, 24100 SALO Sisällys Sisällys... 1 Tervetuloa OmaLounea-palveluun!... 2 OmaLounea - Käytön aloittaminen... 2 OmaLounea Kirjaudu

Lisätiedot

TIETOTURVA. Eduberry tietotekniikka marjanviljelijän apuvälineenä Leena Koponen

TIETOTURVA. Eduberry tietotekniikka marjanviljelijän apuvälineenä Leena Koponen TIETOTURVA Eduberry tietotekniikka marjanviljelijän apuvälineenä Leena Koponen 24.1.2017 TIETOTURVA KÄSITTEENÄ = tietojen, tietojärjestelmien, palveluiden ja verkkoliikenteen suojaamista Tietoturvallisuuden

Lisätiedot

Tietosuojaseloste. Trimedia Oy

Tietosuojaseloste. Trimedia Oy Tietosuojaseloste Trimedia Oy www.trimedia.fi info@trimedia.fi +358 44 535 7215 1 Tietosuojaseloste 1. Rekisterin pitäjä Yritys valvoo antamiasi tietoja ja on vastuussa henkilötiedoista tietosuojalain

Lisätiedot

Turvapaketti Omahallinta.fi ka ytto ohje

Turvapaketti Omahallinta.fi ka ytto ohje Turvapaketti Omahallinta.fi ka ytto ohje 05/2015 Vaihda tämän ohjeen mukaisesti VSP Nettiturva TURVAPAKETTI-palveluun 14.6.2015 mennessä, jotta tietoturvapalvelusi säilyy voimassa! Kirjautuminen Palveluun

Lisätiedot

WELHO ADSL -LAAJAKAISTAPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE (alkaen 24.8.2010)

WELHO ADSL -LAAJAKAISTAPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE (alkaen 24.8.2010) WELHO ADSL -LAAJAKAISTAPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE (alkaen 24.8.2010) WELHO-LAAJAKAISTAPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE (alkaen 19.5.2010) 2 (3) WELHO-LAAJAKAISTAPALVELUIDEN

Lisätiedot

FSD1316 Verkkopalvelujen ja tietotekniikan käyttö Tampereella 2003

FSD1316 Verkkopalvelujen ja tietotekniikan käyttö Tampereella 2003 KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1316 Verkkopalvelujen ja tietotekniikan käyttö Tampereella 2003 Kyselylomaketta hyödyntävien

Lisätiedot

Tietosuojakäytäntö Affordia Oy:ssä v

Tietosuojakäytäntö Affordia Oy:ssä v 2018 Affordia Oy:ssä v. 1.0.0 TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖ AFFORDIA OY:SSÄ MIKKO RAASSINA TUULIA RAASSINA AFFORDIA OY Notkolantie 24, 88210 SUHMURA Sisällys 1. Affordia Oy:ssä... 3 1.1 Rekisterinpitäjä... 3 1.2

Lisätiedot

Kotitalouksien kiinteät internet - liittymät. Tero Karttunen Oy Mikrolog Ltd

Kotitalouksien kiinteät internet - liittymät. Tero Karttunen Oy Mikrolog Ltd Kotitalouksien kiinteät internet - liittymät Tero Karttunen Oy Mikrolog Ltd Kotitalouden internet - toivelista! Edulliset käyttökustannukset! Helppo, edullinen käyttöönotto! Kiinteä internet-yhteys! Toimiva!

Lisätiedot

Ristijärven metsästysseura tysseura osti lisenssin jahtipaikat.fi verkkopalveluun, jotta seuran

Ristijärven metsästysseura tysseura osti lisenssin jahtipaikat.fi verkkopalveluun, jotta seuran Ohjeet. Sivu 1/7 Tämä ohje on tarkoitettu Ristijärven metsästysseuran jäsenille. Ohjeen tarkoitus on opastaa kuinka seuran jäsenet saavat Jahtipaikat.fi verkkosivustolla olevan metsästyskartta sovelluksen

Lisätiedot

Kela lähettää tammikuussa postitse esitäytettyjä paperisia laskulomakkeita opiskelijaravintolanpitäjille

Kela lähettää tammikuussa postitse esitäytettyjä paperisia laskulomakkeita opiskelijaravintolanpitäjille Kansaneläkelaitos OHJE 21.12.2010 ATERIATUEN LASKULOMAKE Kela uudistaa visuaalisesti ateriatuen laskulomakkeen ulkoasua. Uusi lomake otetaan käyttöön tammikuussa 2011 (liite 1). Esitäytetty laskulomake

Lisätiedot

Luottamuksellinen sähköposti Trafissa

Luottamuksellinen sähköposti Trafissa OHJE 1 (8) Luottamuksellinen sähköposti Trafissa Trafi käyttää Deltagon Sec@GW -ohjelmistoa sähköpostin luottamuksellisuuden suojaamiseen. D-Envelope sovelluksen avulla viestien vastaanottaminen ei edellytä

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTEET. Lieksan Kehitys Oy LieKe

TIETOSUOJASELOSTEET. Lieksan Kehitys Oy LieKe TIETOSUOJASELOSTEET Lieksan Kehitys Oy LieKe TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Rekisterinpitäjän tulee laatia jokaisesta eri henkilörekisteristä rekisteriseloste, joka on pidettävä

Lisätiedot

Sähkönmyyjäportaali- käyttäjälle

Sähkönmyyjäportaali- käyttäjälle Sähkönmyyjäportaali- käyttäjälle 2 (8) Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 1.1. Yleiskuvaus... 3 1.2. Kirjautuminen portaaliin... 3 2. Toiminnallisuudet... 3 2.1. Käyttöpaikkahaku ja käyttöpaikan perustiedot... 3

Lisätiedot

Sonyn suomenkielisen Web-portaalin käyttöohjeet

Sonyn suomenkielisen Web-portaalin käyttöohjeet Sonyn suomenkielisen Web-portaalin käyttöohjeet Sonyn Web-portaalin käyttöohjeet Seuraavilla sivuilla esiteltävien käyttöohjeiden yhteenveto: Sisäänkirjautuminen Uuden tai vaihtosalasanan hankkiminen.

Lisätiedot

Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi

Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi Digi Roadshow 20.4.2015 OneWay Sanomanvälitys Oy Jukka Sippola OneWay Sanomanvälitys Oy / Rauhala Yhtiöt Oy OneWay Sanomanvälitys Oy Perustettu 1.1.2013

Lisätiedot

Yrityksen tietoturva ja siihen liittyvät vakuutus- ja palveluratkaisut

Yrityksen tietoturva ja siihen liittyvät vakuutus- ja palveluratkaisut Yrityksen tietoturva ja siihen liittyvät vakuutus- ja palveluratkaisut 1 Taustaa Tietoturvariskeistä on tullut yrityksissä arkipäivää. Riippuvuus tietojärjestelmistä, tiedon arvo sekä tiedon luottamuksellisuuden

Lisätiedot

ASIAKAS- JA HENKILÖTIETO REKISTERISELOSTE

ASIAKAS- JA HENKILÖTIETO REKISTERISELOSTE 1. Rekisterinpitäjä Kotipalvelu Verenpisara avoin yhtiö Satakunnankatu 7 78300 Varkaus kotipalvelu@verenpisara.fi Yhteystiedot rekisteriä koskevissa asioissa: www.kotipalveluverenpisara.fi Piironen Tarja

Lisätiedot

todenna.fi todenna.fi Käyttöohje Tässä käyttäohjeessa kerrotaan mikä on todenna.fi -kirjautumispalvelu ja miten sitä käytetään.

todenna.fi todenna.fi Käyttöohje Tässä käyttäohjeessa kerrotaan mikä on todenna.fi -kirjautumispalvelu ja miten sitä käytetään. Käyttöohje Tässä käyttäohjeessa kerrotaan mikä on -kirjautumispalvelu ja miten sitä käytetään. - 0 - Mikä on? Henkilökohtaisia tietojasi sisältävä verkkopalvelu on suojattu niin, että tietosi ovat turvassa.

Lisätiedot

Maarit Pirttijärvi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lapin toimintayksikkö

Maarit Pirttijärvi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lapin toimintayksikkö Verkkokonsulttipäivä 28.11.2011 Maarit Pirttijärvi j Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lapin toimintayksikkö www.sosiaalijaterveyspalvelut.fi Virtuaalisen sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen käyttäjät

Lisätiedot

Tamico Yrityssähköposti

Tamico Yrityssähköposti ------- Tamico Yrityssähköposti Pikakäyttöopas ver. 106165-6, 18.8.2014 Sisältö 1 Johdanto... 1 1.1 Yleistä palvelusta... 1 2 Web-sähköpostin käyttäminen Tamico Yrityssähköposti -palvelussa.... 2 2.1 Yrityssähköpostipalveluun

Lisätiedot

Rekisteri- ja tietosuojaseloste

Rekisteri- ja tietosuojaseloste Tämä on henkilötietolain (10 ja 24 ) ja EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukainen rekisteri- ja tietosuojaseloste. Laadittu 14.5.2018. Viimeisin muutos 23.5.2018. 1. Rekisterinpitäjä Sareni Oy

Lisätiedot

Turvapaketti Asennusohje

Turvapaketti Asennusohje Turvapaketti Asennusohje 01/2017 Omahallinta.fi itsepalvelusivusto Kirjautuminen Palveluun kirjaudutaan osoitteessa https://www.omahallinta.fi/ Palvelun käyttökielien valintapainikkeet (suomi/ruotsi) Käyttäjätunnus

Lisätiedot

SG550. Riistakameran MMS- ja GPRS- asetukset

SG550. Riistakameran MMS- ja GPRS- asetukset SG550 Riistakameran MMS- ja GPRS- asetukset Tuupakantie 3, 01740 1 FSM Tekninen tuki 0600 16160 Ensimmäiseksi: Valitse riistakameraan liittymä operaattorilta MMS ja/tai GPRS(data) ominaisuuksilla. Muistathan,

Lisätiedot

Yhteydenhallinta-käyttöohje

Yhteydenhallinta-käyttöohje Yhteydenhallinta-käyttöohje 1.0. painos FI 2010 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People ja Nokia Original Accessories -logo ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä

Lisätiedot

Tietoturvavinkkejä pilvitallennuspalveluiden

Tietoturvavinkkejä pilvitallennuspalveluiden Tietoturvavinkkejä pilvitallennuspalveluiden turvallisempaan käyttöön 11/2014 Sisällysluettelo Johdanto... 3 1 Mikä on pilvipalvelu?... 3 2 Mikä on pilvitallennuspalvelu?... 3 3 Ovatko pilvipalvelut turvallisia?...

Lisätiedot

verkkolasku.fi 2.1.2011

verkkolasku.fi 2.1.2011 palveluna Notebeat Entrepreneur -ohjelmalla hoidat kaikki yrityksesi myynti- ja ostolaskut sähköisesti selainkäyttöliittymässä, sekä siirrät ne kätevästi tilitoimistoon. Säästät heti käyttöönotosta alkaen

Lisätiedot

IT-palvelut ja tietoturvallisuus Tampereen yliopistossa

IT-palvelut ja tietoturvallisuus Tampereen yliopistossa IT-palvelut ja tietoturvallisuus Tampereen yliopistossa Tietotekniikkataidot 12.3.2014 Sisältö Tietohallinto julkisilla verkkosivuilla Yliopiston intranet Opiskelijan tietotekniikkaopas pääkohdat ja täydennyksiä

Lisätiedot

FSD1318 Verkkopalvelujen ja tietotekniikan käyttö Tampereella 2001

FSD1318 Verkkopalvelujen ja tietotekniikan käyttö Tampereella 2001 KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1318 Verkkopalvelujen ja tietotekniikan käyttö Tampereella 2001 Kyselylomaketta hyödyntävien

Lisätiedot

Kirje -tasolla viestiliikenne suojataan automaattisesti SSL-salauksella, sekä viesti lukitaan Deltagon MessageLock -tekniikalla.

Kirje -tasolla viestiliikenne suojataan automaattisesti SSL-salauksella, sekä viesti lukitaan Deltagon MessageLock -tekniikalla. Luottamuksellinen sähköposti Lapin AMK:ssa Lapin AMK käyttää Deltagon Sec@GW -ohjelmistoa sähköpostin luottamuksellisuuden suojaamiseen. D-Envelope sovelluksen avulla viestien vastaanottaminen ei edellytä

Lisätiedot

Rekisteriseloste GDPR Henkilötietolaki (523/99) 10

Rekisteriseloste GDPR Henkilötietolaki (523/99) 10 Rekisteriseloste Henkilötietolaki (523/99) 10 Tällä lomakkeella ovat sekä rekisteriselosteen tiedot (HetiL 10 ) että rekisteröidyille annettava informaatio henkilötietojen käsittelystä (HetiL 24 ). 1.REKISTERINPITÄJÄ

Lisätiedot

IDA-tallennuspalvelun käyttölupahakemus

IDA-tallennuspalvelun käyttölupahakemus IDA-tallennuspalvelun käyttölupahakemus Uusi hakemus Käyttäjätietojen muutos Projektin vastuuhenkilön yhteystiedot: Etu- ja sukunimi: Mikäli sinulla ei ole HAKA-tunnusta, täytä seuraavat kentät: Projektin

Lisätiedot

Maatiaiskanojen säilyttäjän ohjeet Maatiaiskanat-palvelun käyttöön

Maatiaiskanojen säilyttäjän ohjeet Maatiaiskanat-palvelun käyttöön Maatiaiaskanat-järjestelmä säilyttäjän ohjeet Luonnonvarakeskus/Eläingeenivarat 7.6.2019 Maatiaiskanojen säilyttäjän ohjeet Maatiaiskanat-palvelun käyttöön Tässä dokumentissa neuvotaan, miten maatiaiskanasäilyttäjänä

Lisätiedot

Julkinen. Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje

Julkinen. Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje Muistio 1 (7) Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Suojatun viestin vastaanottaminen... 1 3 Suojatun viestin lukeminen... 2 4 Vastaanotetun

Lisätiedot

Tietosuoja- ja rekisteriseloste

Tietosuoja- ja rekisteriseloste Tietosuoja- ja rekisteriseloste Evästeet Aparnasremontit.fi kerää joitakin käyttäjäkohtaisia tietoja käyttämällä evästeitä ( cookies ). Eväste on vierailijan selaimelle lähetettävä pieni tekstitiedosto,

Lisätiedot

VIP Mobile Android. Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön

VIP Mobile Android. Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön VIP Mobile ndroid Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön TSP-3719_1-1305 sennus Seuraavassa saat yksinkertaiset ohjeet VIP-sovelluksen asentamiseksi puhelimeesi. lla olevat vaiheet tarvitsee

Lisätiedot

Ohje huoltajille Helmen käytöstä

Ohje huoltajille Helmen käytöstä Ohje huoltajille Helmen käytöstä Tervetuloa Seinäjoen Helmen käyttäjäksi! Helmi on oppilaiden, opettajien ja huoltajien väliseen viestintään tarkoitettu ohjelma. Sieltä näet helposti mm. oppilaan arvosanat

Lisätiedot

Odotukset ja toiveet yhdistysekstranetille

Odotukset ja toiveet yhdistysekstranetille Odotukset ja toiveet yhdistysekstranetille Alueelliset järjestöpäivät 24. 25.10.2009 Intranet ja Ekstranet Intranet on lähiverkko, joka on eristetty tietyn ryhmän käyttöön. Tavallisesti intranetillä tarkoitetaan

Lisätiedot

VIP Mobile Windows Phone. Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön

VIP Mobile Windows Phone. Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön VIP Mobile Windows Phone Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön TSP-3719_1-1305 sennus Seuraavassa saat yksinkertaiset ohjeet VIP-sovelluksen asentamiseksi puhelimeesi. lla olevat vaiheet

Lisätiedot

Tonttihakemuksen tekeminen

Tonttihakemuksen tekeminen Tonttihakemuksen tekeminen Tontinluovutuksen periaatteet ja hyväksyttävän hakemuksen ehdot on kuvattu Espoon kaupungin internet-sivuilla osoitteessa. Tärkeitä huomioita tonttihakuun osallistumisessa: 1)

Lisätiedot

Sähköinen, suojattu asiointi kirjaamon ja

Sähköinen, suojattu asiointi kirjaamon ja OHJE 1 (7) Sähköinen, suojattu asiointi kirjaamon ja potilaskertomusarkiston kanssa verkkopankkitunnistautuminen Palveluun kirjautuminen 1. Täytä tarvitsemasi tilaus / pyyntö / hakemus lomake ja tallenna

Lisätiedot

Päivitetty TIETOVERKON JA TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT

Päivitetty TIETOVERKON JA TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT Päivitetty 11.5.2017 TIETOVERKON JA TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT 2 (5) JOHDANTO Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian (myöhemmin Omnia) tietoverkon ja -järjestelmien sitovat Omnian opiskelijoita

Lisätiedot

ATK yrittäjän työvälineenä

ATK yrittäjän työvälineenä ATK yrittäjän työvälineenä Perusteet 16.3.2009 Rovaniemen Design Park Kouluttaja Timo Laapotti / F4U Foto For You f4u@f4u.fi 0400 684 358 http://f4u.fi/ ATK yrittäjän työvälineenä Esityksen sisältö A-ajokorttivaatimukset

Lisätiedot

FSD1317 Verkkopalvelujen ja tietotekniikan käyttö Tampereella 2002

FSD1317 Verkkopalvelujen ja tietotekniikan käyttö Tampereella 2002 KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1317 Verkkopalvelujen ja tietotekniikan käyttö Tampereella 2002 Kyselylomaketta hyödyntävien

Lisätiedot

Digipuntari 2015 tuloksia ja tulkintaa eteläsavolaisittain

Digipuntari 2015 tuloksia ja tulkintaa eteläsavolaisittain Digipuntari 2015 tuloksia ja tulkintaa eteläsavolaisittain Data liikkuu ja asiakas käy pyydykseen lisää liiketoimintaa verkosta 02.11.2015 Maija Korhonen Digipuntari yhteistyössä Etelä-Savon yrittäjien

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm: 25.4.2018 1. Rekisterin nimi Aromi - Palvelujen tuottamisen toiminnanohjausjärjestelmä 2. Rekisterin pitäjä Janakkalan kunta Ateria-

Lisätiedot

Vaalijärjestelmä Vakka

Vaalijärjestelmä Vakka Vaalijärjestelmä Vakka 18.4.2017 Trevea lyhyesti Ohjelmistojen suunnitteluun ja valmistukseen keskittynyt vuonna 2013 perustettu yritys Takana useita erilaisia konsultointi- ja ohjelmistoprojekteja eri

Lisätiedot

Fixcom Webmail ohje. Allekirjoitus. Voit lisätä yhden tai useamman allekirjoituksen.

Fixcom Webmail ohje. Allekirjoitus. Voit lisätä yhden tai useamman allekirjoituksen. Webmail on monipuolinen työkalu jolla voi tehdä paljon muutakin kuin lukea sähköpostia. Tässä ohjeessa on lyhyesti esitelty joitakin sen ominaisuuksia. Peruspostilaatikossa ei ole kaikkia ominaisuuksia,

Lisätiedot

Tutkimus web-palveluista (1996) http://www.trouble.org/survey/

Tutkimus web-palveluista (1996) http://www.trouble.org/survey/ Tietoturva Internet kaupankäynnissä E-Commerce for Extended Enterprise 29.4.98 Jari Pirhonen (Jari.Pirhonen@atbusiness.com) AtBusiness Communications Oy http://www.atbusiness.com Tutkimus web-palveluista

Lisätiedot

Vine Osoitepalvelu. Smartphone Solutions Oy

Vine Osoitepalvelu. Smartphone Solutions Oy Vine Osoitepalvelu Smartphone Solutions Oy Vine Osoitepalvelun taustaa Tyypillisiä tarpeita hankkia Vine Osoitepalvelu Halutaan lisää päättäjätason kontakteja nykyiseen markkinointirekisteriin Tietojen

Lisätiedot

Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen

Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen Liikenteen turvallisuusvirasto 27.9.2012 Sisällysluettelo Luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien

Lisätiedot

Tietotekniikan käyttö yrityksissä 2008

Tietotekniikan käyttö yrityksissä 2008 Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2008 Tietotekniikan käyttö yrityksissä 2008 Laajakaista 88 prosentilla yrityksistä Laajakaistayhteys oli 88 prosentilla yrityksistä keväällä 2008. Laajakaista on edelleen

Lisätiedot

TMG EVENTS TIETOSUOJASELOSTE

TMG EVENTS TIETOSUOJASELOSTE TMG EVENTS TIETOSUOJASELOSTE 22.5.2018 Rekisteriseloste TMG Events Oy:n asiakkaille. Tässä tietosuojaselosteessa käsitellään niitä periaatteita, joita TMG Events Oy toteuttaa henkilötietojen käsittelemisessä.

Lisätiedot

Osallistu julkisiin hankintoihin helposti ja turvallisesti. Tarjouspalvelu Pienhankintapalvelu Marketplace

Osallistu julkisiin hankintoihin helposti ja turvallisesti. Tarjouspalvelu Pienhankintapalvelu Marketplace Osallistu julkisiin hankintoihin helposti ja turvallisesti Tarjouspalvelu Pienhankintapalvelu Marketplace 1 Tarjouspalvelu ja Pienhankintapalvelu 1. Verkkopalveluita, joissa tarjoajat voivat: Tutustua

Lisätiedot

1. ASIAKKAAN OHJEET... 2. 1.1 Varauksen tekeminen... 2. 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4. 1.3 Varauksen peruminen... 4

1. ASIAKKAAN OHJEET... 2. 1.1 Varauksen tekeminen... 2. 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4. 1.3 Varauksen peruminen... 4 1. ASIAKKAAN OHJEET... 2 1.1 Varauksen tekeminen... 2 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4 1.3 Varauksen peruminen... 4 1.4 Omien tietojen muokkaaminen... 5 1.5 Salasanan muuttaminen... 5 2. TYÖNTEKIJÄN

Lisätiedot

Ravintola Kalatorin tietosuojaseloste

Ravintola Kalatorin tietosuojaseloste n tietosuojaseloste Yksityisyyden suoja ja tietosuoja Me ravintolakalatori.fi -verkkopalvelussa huolehdimme yksityisyydensuojastasi ja hallussamme olevien henkilökohtaisten tietojesi suojaamisesta. Tämä

Lisätiedot

Tikon ostolaskujen käsittely

Tikon ostolaskujen käsittely Toukokuu 2013 1 (7) 6.3.0 Copyright Aditro 2013 Toukokuu 2013 2 (7) Sisällysluettelo 1. Käyttäjäasetukset... 3 2. Yleiset parametrit... 3 3. Kierrätysasetukset... 3 4. palvelimen tiedot... 4 5. lähetyksen

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTIN SALAUSPALVELU

SÄHKÖPOSTIN SALAUSPALVELU ------- SÄHKÖPOSTIN SALAUSPALVELU Käyttäjän opas ver. 106865-4, 6.2.2014 Sisältö 1 Salauspalvelun toimintaperiaate... 1 2 Salauspalvelun käyttö... 2 2.1 Avausviestin lähettäminen... 2 2.2 Vastaanottajan

Lisätiedot

Kuluttajat mukaan verkkolaskujen vastaanottajiksi

Kuluttajat mukaan verkkolaskujen vastaanottajiksi A Basware Presentation Kuluttajat mukaan verkkolaskujen vastaanottajiksi Basware Käyttäjäpäivät 20.-21.9.2011 Rohkeus liiketoiminnan kehittämiseen Lahti Baswaren verkkolaskupalvelut Kuluttajat mukaan verkkolaskujen

Lisätiedot

EURA 2007 EU:N RAKENNERAHASTOJEN HALLINTAJÄRJESTELMÄ. Projektin toteuttajan yhteystietojen ylläpito ja salasanan vaihtaminen

EURA 2007 EU:N RAKENNERAHASTOJEN HALLINTAJÄRJESTELMÄ. Projektin toteuttajan yhteystietojen ylläpito ja salasanan vaihtaminen EURA 2007 EU:N RAKENNERAHASTOJEN HALLINTAJÄRJESTELMÄ Projektin toteuttajan yhteystietojen ylläpito ja salasanan vaihtaminen Käyttöohje projektien toteuttajille SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä järjestelmästä...3

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Someron kaupungin kirjaston käyttäjien henkilötietojen käsittely

Tietosuojaseloste Someron kaupungin kirjaston käyttäjien henkilötietojen käsittely Tietosuojaseloste Someron kaupungin kirjaston käyttäjien henkilötietojen EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 2016/679 mukainen tietosuojaseloste. Tällä tietosuojaselosteella annamme sinulle, rekisteröidylle

Lisätiedot

Sähköisten asiointipalvelujen järjestämisvelvollisuus

Sähköisten asiointipalvelujen järjestämisvelvollisuus HAUS 15.9.2011 Sähköinen asiointi viranomaistoiminnassa - käytännön tilanteita Jukka Tuomela Johtamiskorkeakoulu/Julkisoikeus Tampereen yliopisto 15.9.2011 HAUS Jukka Tuomela, TaY 1 Sähköisten asiointipalvelujen

Lisätiedot

Tietotekniikan käyttö yrityksissä 2013

Tietotekniikan käyttö yrityksissä 2013 Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2013 Tietotekniikan käyttö yrityksissä 2013 Sosiaalinen media ahkerassa käytössä yrityksissä Sosiaalista mediaa käyttää 38 prosenttia yrityksistä. Yleisimmin ne käyttävät

Lisätiedot

IKEA FAMILY -rekisteriseloste

IKEA FAMILY -rekisteriseloste IKEA FAMILY -rekisteriseloste Henkilötietolain (523/99) 10 :n mukainen rekisteriseloste Rekisterinhaltijan tiedot IKEA Oy Espoontie 21 02740 Espoo Rekisterin nimi IKEA FAMILY -jäsenrekisteri Rekisterin

Lisätiedot

SOPPARI. Sopimustoimittajan käyttöohje versio IS-Hankinta Oy

SOPPARI. Sopimustoimittajan käyttöohje versio IS-Hankinta Oy SOPPARI Sopimustoimittajan käyttöohje versio 13.10.2016 IS-Hankinta Oy Sisällysluettelo YLEINEN OSIO s.3 Rekisteröityminen ja palvelun käytön aloittaminen s.5 Käyttäjähallinta s.6 Käyttäjäprofiili s.7

Lisätiedot

opiskelijan ohje - kirjautuminen

opiskelijan ohje - kirjautuminen opiskelijan ohje - kirjautuminen estudio on Edupolin kehittämä e-oppimisympäristö koulutusryhmän verkkoalustana perinteisen luokkaopetuksen tukena. etäopiskelussa ja -opetuksessa kotoa tai työpaikalta.

Lisätiedot

Rekisteri- ja tietosuojaseloste, Mökkivuokraajan käsikirja -palvelu

Rekisteri- ja tietosuojaseloste, Mökkivuokraajan käsikirja -palvelu Rekisteri- ja tietosuojaseloste, Mökkivuokraajan käsikirja -palvelu Mökkivuokraajan käsikirja -palvelun toiminta perustuu mökkivuokrauksesta kiinnostuneiden kouluttamiseen, maksulliseen ja maksuttomaan.

Lisätiedot

Termit. Tietosuojaseloste

Termit. Tietosuojaseloste Termit Rekisteriksi määritellään mikä tahansa jäsennelty henkilötietoja sisältävä tietojoukko, esimerkiksi asiakastai markkinointirekisteri, josta on mahdollista saada tietoja tietyin perustein ja kohtuullisella

Lisätiedot

Rekisteri perustuu asiakkuuteen ja sitä käytetään asiakassuhteen hoitamiseen.

Rekisteri perustuu asiakkuuteen ja sitä käytetään asiakassuhteen hoitamiseen. Tietosuojaseloste EU:n Yleinen Tietosuoja-asetus Laatijan tiedot Laadittu (pvm ja nimi) 24.9.2018 Hannu Hietala Päivitetty (pvm ja nimi) 19.10.2018 Hannu Hietala Rekisteritiedot 1. Rekisterin nimi :n asiakasrekisteri

Lisätiedot

Kouvola siirtyy sähköiseen kesätyöseteliin

Kouvola siirtyy sähköiseen kesätyöseteliin 24.1.2019 Kouvola Kesätyösetelin ohje yritykselle Kouvola siirtyy sähköiseen kesätyöseteliin Kouvolassa kesätyöseteli myönnetään sähköisessä järjestelmässä vuonna 2019. Siirtyminen sähköiseen järjestelmään

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (2016/679)

TIETOSUOJASELOSTE Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (2016/679) TIETOSUOJASELOSTE Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (2016/679) Rekisterin/palvelun nimi: Dynasty- asianhallinnan rekisteri Tiedonanto laadittu

Lisätiedot

Tietojärjestelmien yhteensovittaminen turvallisesti älykkäisiin koneisiin

Tietojärjestelmien yhteensovittaminen turvallisesti älykkäisiin koneisiin Tietojärjestelmien yhteensovittaminen turvallisesti älykkäisiin koneisiin Tampereen teknillinen yliopisto 28.1.2010 Jouni Vuorensivu Remion Ltd. www.remion.com jouni.vuorensivu@remion.com Jouni Vuorensivu

Lisätiedot

Julkinen. Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje

Julkinen. Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje Ohje 1 (10) Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Suojatun viestin vastaanottaminen... 1 3 Suojatun viestin lukeminen... 2 4 Vastaanotetun

Lisätiedot

Tikon ostolaskujen käsittely

Tikon ostolaskujen käsittely Toukokuu 2014 1 (8) Toukokuu 2014 2 (8) Sisällysluettelo 1. Käyttäjäasetukset... 3 2. Yleiset parametrit... 3 3. Kierrätysasetukset... 3 4. palvelimen tiedot... 4 5. lähetyksen aktivointi... 5 6. Eräajot

Lisätiedot

Wilma. https://wilma.sakky.fi

Wilma. https://wilma.sakky.fi Wilma https://wilma.sakky.fi Mikä Wilma on? Opiskelijan Wilma lukujärjestykset suorituksien seuranta poissaolojen seuranta oppilaitoksen tiedotteet viestintä opettajien kanssa kurssien valinta kyselyihin

Lisätiedot

Arena-koulutus Sisäänkirjautuminen ja omat sivut. Noora Muurimäki Outi Syväniemi Leila Virta

Arena-koulutus Sisäänkirjautuminen ja omat sivut. Noora Muurimäki Outi Syväniemi Leila Virta Arena-koulutus Sisäänkirjautuminen ja omat sivut Noora Muurimäki Outi Syväniemi Leila Virta 1 Sisäänkirjautuminen ja omat sivut osio: Eri kirjautumistavat verkkokirjastoon, unohtuneet käyttäjätunnukset

Lisätiedot