Uudistuva Äänekosken ydinkeskusta 345/ /2015
|
|
- Eeva Jokinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Uudistuva Äänekosken ydinkeskusta 345/ /2015 KH Ääneseudun Kehitys Oy ja Äänekosken kaupunki ovat laadituttaneet Ää ne kos ken ydinkeskustan kehittämisvision, jonka tarkoituksena on täs men tää kaupunginvaltuuston hyväksymän yleis suun nitel man "Äänekosken keskustan kehittäminen " maankäyt töä ja toimia tavoitteellisena lähtökohtana alueen asemakaavan muut ta mi ses sa. Suunnittelualue käsittää Viiskulman-Kauppakadun-Torikadun- Työskin tien-ää ne kos ken tien rajaaman alueen, mutta suunnitelmassa on eh do tuk sia myös suunnittelualueen pohjois- ja länsipuolisille alueille. Suun nit te lu työs tä on vastannut Ramboll ja Arkkitehtitoimisto Harris-Kji sik. Työn ohjausryhmässä on mukana kehitysyhtiön ja kau pungin edustajien lisäksi alueella toimivia yrittäjiä. Suunnittelun tavoitteena on yhteisen kehittämisvision luomisen ja alu eel la toimijoiden välisen yhteistyön vahvistamisen lisäksi kehittää alu een maankäyttöä kaupallisia palveluja ja keskusta-asumista parem min tukevaksi. Suunnitelmassa selvitetään myös keskustaan mah dol li ses ti sijoittuvan uuden kaupallisen ankkurihankkeen to teutta mis edel ly tys ten luominen. Tavoitteena on arkkitehtoonisesti ja mai se mal li ses ti korkeatasoinen ja kiinnostava kävelypainotteinen kau pun ki kes kus ta, joka on saavutettavissa kaikilla lii ken ne muo doilla. Ohjausryhmä on valinnut alueelle laadituista luonnoksista jat ko ke hitys tä varten kaksi vaihtoehtoa, jotka poikkeavat toisistaan mm. torin ja matkakeskuksen sijoituksen sekä asuin- ja liikerakentamisen toteut ta mis ta van osalta: Arkadikäytävät (VE1) ja Etelätori (VE2). "Arkadikäytävät"-vaihtoehdossa Äänekosken uusi tori sijoittuu lä helle Citymarketia. Tori liittyy kaupungintalon edustan Keskusaukioon uu den kävelykadun avulla. Katu voi olla katettu ja sen varrelta löytyy lii ke ti lo ja. Keskeiset kulkureitit keskustassa on tehty säältä suo ja tuiksi arkadikäytävien avulla, jotka liittävät keskustaan myös Ää ne kosken tien varteen suunnitellun matkakeskuksen. Citymarketin ja Tokmannin väliin sijoittuu kookas liike-, toimisto- ja asuin ra ken nus ten kortteli (krs-luku liiketilat I-II, muut osat IV-VIII),
2 uut ta rakentamista on myös nykyisen seurakuntatalon paikalla (krs-lu ku IV-VII) sekä valtion virastotalon tontilla (II-V krs). Uudisrakentamisen kokonaiskerrosala on k-m2. "Etelätori"-vaihtoehdossa uusi tori sijoittuu Kauppakadun varrelle tavoit tee na vahvistaa Kauppakadun ja Keskusaukion ve to voi mai suutta. Matkakeskus sijoittuu torin etelälaidalle linja-autoliikenteen ta pahtues sa lenkkinä Työskintieltä Kauppakadulle ja Viiskulmaan. Torin ja Viis kul man välisellä alueella on liike-, toimisto- ja asuinrakentamista (krs-lu ku IV-VIII) ja myös torin muille sivuille on suunniteltu liike- ja asuin ra ken ta mis ta (krs-luku II-V). Torista pyritään luomaan Ää nekos ken kaupallinen solmukohta ja sisääntuloportti. Asuntorakentamista esitetään pienehköinä tornitaloina (krs-luku IV) seu ra kun ta ta lon ja valtion virastotalon väliselle alueelle. Uudisrakentamisen kokonaiskerrosala on k-m2. Molemmissa vaihtoehdoissa esitetään pysäköintilaitoksen ra ken tamis ta Mercurian-Citymarketin pysäköintialueelle sekä nykyisen torin ta ka osaan (Kauppakadun ja Sammonkadun kulmaus). Lisäksi Hallintokatu esitetään liitettäväksi osaksi Keskusaukiota, jolloin Kauppakadun ja kaupungintalon-kirjaston välinen kulkuyhteys jär jes tyi si aukion eteläosasta kaksisuuntaiseksi muutettavan Wessman nin ka dun kautta. Koskikeskus liittyisi nykyistä kiinteämmin Keskus au ki oon, jolle olisi mahdollista sijoittaa mm. terasseja, skeit ti aluei ta, konserttilava ym. toimintoja. Yhtenä suunnittelun lähtökohtana on pidetty vuonna 2012 hy väk sytyn yleissuunnitelman mukaisesti Rantapuiston nykyistä tiiviimpää liit tä mis tä ydinkeskustaan. Kauppakatua kavennettaisiin Kes kus aukion kohdalla ja alueesta voitaisiin mahdollisesti muodostaa yh teinen tila ("Shared Space") ajoneuvoliikenteen ja kevyen liikenteen se kä mahdollisten muiden toimintojen tarpeet huomioon ottaen. Vaihtoehdot on esitelty Äänekosken kaupungintalolla työpa ja tyyp pi ses sä tapahtumassa, johon osallistui noin 30 asukasta. Ta pah tu maan osallistuneiden kommentit ohjaavat osaltaan jat kosuun nit te lua. Tarkoituksenmukaista on saattaa ke hit tä mis vaih to ehdot yleisesti nähtäville ja lausuntokierrokselle mielipiteiden esit tämis tä varten ennen jatkosuunnittelua. Lausunnonantajilta pyydetään kannanottoa jatkosuunnittelun poh-
3 jak si valittavasta vaihtoehdosta ja ydinkeskustan suunnittelussa erityi ses ti korostettavista näkökohdista. Nähtävilläolon jälkeen oh jausryh män johdolla laaditaan yksi kehittämisvisio, joka tuodaan ta voi teai ka tau lun mukaan hyväksymismenettelyyn vuoden 2015 loppuun men nes sä. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: (valmistelu kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen, puh ) Kaupunginhallitus hyväksyy, että Uudistuvan Äänekosken ydin keskus tan vaihtoehtoiset kehittämisvisiot asetetaan nähtäville. Pyy detään lausunnot kasvun ja oppimisen lautakunnalta, pe rus tur va lau takun nal ta, tekniseltä lautakunnalta, vapaa-aikalautakunnalta, ym päris tö lau ta kun nal ta, nuorisovaltuustolta, vanhusneuvostolta sekä Ääne kos ken yrittäjät ry:ltä. Päätettiin yksimielisesti jättää asia pöydälle. KH Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus hyväksyy, että Uudistuvan Äänekosken ydin keskus tan vaihtoehtoiset kehittämisvisiot asetetaan nähtäville. Pyy detään lausunnot kasvun ja oppimisen lautakunnalta, pe rus tur va lau takun nal ta, tekniseltä lautakunnalta, vapaa-aikalautakunnalta, ym päris tö lau ta kun nal ta, nuorisovaltuustolta, vanhusneuvostolta sekä Ääne kos ken yrittäjät ry:ltä. Hyväksyttiin. KH Suunnitelmat ovat olleet julkisesti nähtävillä Ennen nähtävilläoloa järjestettiin kaupungintalolla maankäyttövisioiden esit te ly ti lai suus, johon osallistui suunnittelijoiden lisäksi kol mi senkym men tä henkilöä. Varsinaisena suunnitelmien nähtävilläoloaikana ei kaupungille kuitenkaan toimitettu yh tään asukkaiden mielipidettä. Pyy de tyt kahdeksan lausuntoa on saatu ja ne toi mi te taan esi tys listan liitteenä.
4 Lausunnonantajista neljä piti vaihtoehtoa "Etelätori" suositeltavana jat ko suun nit te lua varten, kahdessa lausunnossa ei otettu asiaan kan taa. Kasvun ja oppimisen lautakunta näkee tärkeänä, että valitun kaa vavaih to eh don toteuttamisessa kiinnitetään huomiota elementteihin, jot ka lisäävät nuorten viihtyvyyttä. Lautakunta ei ota kantaa jat kosuun nit te lun pohjaksi valittavaan vaihtoehtoon. Perusturvalautakunta toteaa mm., että ikäihmisten määrä kasvaa mer kit tä väs ti Äänekosken taajamassa. Tä män vuoksi tulee kiinnittää huo mio ta palvelujen sijoittumiseen niin, että ne tukevat ikäihmisten ko to na asumista mahdollisimman pit kään. Tulee huomioida kau punki kes kus tan painopisteen mah dol li nen siirtyminen ja siinä yh tey dessä se, miten palvelut jatkossa si joit tu vat suhteessa ikäihmisille so veltu vien hissillisten kerrostalojen si jain tiin. Lautakunnan tärkeiksi kokemat asiat on lautakunnan mielestä mahdol lis ta huo mioi da molemmissa esitetyissä vaihtoehdoissa. Pe rustur va lau ta kun ta toivoo, että vaihtoehtoja esiteltäisiin vielä tarkemmin val tuus ton iltakoulussa. Teknisen lautakunnan mielestä aluetta voidaan alkaa rakentamaan jär ke vis sä kokonaisuuksissa tarvittaessa nopeastikin. Toinen vaih toeh dois ta antaa paremman mah dol li suu den tehdä aluetta eri suu ruisis sa kokonaisuuksissa, kus tan nuk sil taan suurempina hankkeina tai tar vit taes sa vähäisempinä sekä pie nem pi nä ja suhteellisen no peasti kin toteutettavina hankkeina. Lau ta kun ta esittää, että Äänekosken kau pun gin keskustaa kehitetään vaih to eh to "Etelätori" pohjalta. Ympäristölautakunta toteaa mm., että luonnontaloudellisen kes tävyy den ja ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta keskustaajamien suun nit te lus sa on olennaista järjestää asuminen ja palvelut lyhyiden etäi syyk sien päähän toisistaan ja mahdollistaa liikkuminen ydin keskus tan ulkopuolelta palveluiden äärelle julkisilla kulkuneuvoilla. Vaihto eh to "Etelätori", jossa matkakeskus sijaitsee aivan ytimessä torin lai dal la tukee vaihtoehtoa "Arkadikäytävät" paremmin tätä ta voi tet ta. To rin sijainti lähellä Keskusaukiota ja Kaup pa ka dun kivijalkaliikkeitä tun tuu luontevammalta kuin vaihtoehdossa, jos sa tori sijoittuu lähem mäk si market-aluetta. Vapaa-aikalautakunnan lausuntoehdotuksessa esitetään, että suun nit te lun toteuttamisen lähtökohtana tulee olla keskustan an tamat mahdollisuudet eri-ikäisten ihmisten aktiivisiin toimintoihin ja eri
5 tyyp pi seen yritystoimintaan. Keskustassa tulee olla mahdollisuus erilai siin aktiivisiin toimintoihin ottaen huomioon kaikenikäiset (mm. par kour, skeitti, kiinteä esiintymislava, petankki). Parempana torin sijoi tus paik ka na lautakunta pitää "ehkä" vaihtoehtoa "Arkadikäytävä". Suun nit te lun edetessä tulee huomioida Äänekosken Taidemuseon pal ve lut ja tuoda nykyistä paremmin esille keskustassa olevat veistok set (Paperipuu ui, Kauppiasmuistomerkki ja Kalle Piilosen patsas). Äänekosken nuorisovaltuusto näkee keskustan ke hit tä mis suun ni telmat erinomaisena asiana paikkakunnan kehittämiseksi entistä vahvem mak si osaksi pohjoisen Keski-Suomen keskuspaikkana. Ää nekos ken keskustan nykyinen rakennuskanta ei vastaa te hok kuu deltaan käyttäjien tarpeita ja on toisaalta laajalle levittäytynyt. Mo lemmat suunnitelmat kehittäisivät kes kus taa aiempaa kompaktimpaan suun taan. Kokonaisuutena nuorisovaltuusto näkee, että Ar ka di käytä vät olisi vaihtoehdoista toimivampi: vaihtoehdosta löytyy so pi vassa suhteessa kaupallisia palveluita, toriympäristöä ja vir kis täy ty miseen soveltuvia alueita. Vanhusneuvosto esittää, että keskustaa kehitetään vaihtoehdon "Ete lä to ri" pohjalta siten, että tori säilyy nykyisellä paikalla ja sen viih tyi syy teen panostetaan. Vanhusneuvosto pitää tärkeänä, että suun nit te lus sa huomioidaan liikkumisympäristön esteettömyys ja riittä vä valaistus. Lisäksi vanhusneuvosto esittää yleisö-wc:n ra ken tamis ta keskustaan esimerkiksi torille. Yrittäjät pitävät hyvänä, että kaupunki aktiivisesti visioi tulevaisuuden ydin kes kus taa. "Etelätoria" pidetään parempana vaihtoehtona. Torin tu li si olla vähintään samankokoinen kuin nykyään ja uuden torin ympä ril tä voisi jatkosuunnittelussa poistaa maisemaa peittäviä ja tarpeet to mia rakennuksia. Jatkosuunnittelussa tulisi jättää riittävästi asioi ta avoimeksi periaatteella "enemmän mahdollistava kuin ra jaava". Yrittäjät kannustavat kaupunkia viemään hanketta aktiivisesti eteen päin: vision olemassaolo vaikuttaa kiinteistöjen omistajien kehit tä mis suun ni tel miin ja ikävää on jos hanke jää vain visioksi. Lausunnoissa esille tuotujen näkökohtien sekä suunnitelman vai heittai sen toteuttamisen korostamisen johdosta ohjausryhmä esittää, että jatkosuunnittelun pohjaksi valitaan VE2 "Etelätori". Keskustan maan käy tön kehittämistä tulisi käsitellä osana kaupunginvaltuuston il ta kou lua, jossa käsiteltäisiin myös kaupungin strategista suun nit telua ja Äänekoski 2030 osayleiskaavatyötä. (valmistelu kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen, puh )
6 Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että Uudistuvan Äänekosken ydinkeskustan kehittämisvision pohjaksi valitaan vaihtoehto "Etelätori". Päätettiin yksimielisesti jättää asia pöydälle. Evästykseksi asiaa seuraavaan kokoukseen tuotaessa annettiin se, että liitteeksi laitetaan vapaa-aikalautakunnan hyväksytystä pöytäkirjasta otettava lausunto ydinkeskustan kehittämisestä, ei ehdotuksesta ja liitetään pykälän tekstiin ja liitteisiin myös nyt läpikäyty vammaisneuvoston kokouspäivänä saatu asiaa koskeva lausunto. KH Vaihtoehdoista saadut lausunnot on liitteenä. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Vammaisneuvoston mielestä keskustaa tulee kehittää turvalliseksi ja toi mi vak si liikkumisympäristöksi, jossa otetaan huomioon myös erityis ryh mien tarpeet. Vammaisneuvosto mukailee vanhusneuvoston nä ke mys tä siinä, että suunnittelussa otettaisiin huomioon myös nykyi sen torin kehittäminen ja ylläpito. Nykyisen torin sijaintia pidetään hy vä nä. Ydinkeskustan kehittämisvisioksi valittava vaihtoehto on oi keus vaiku tuk se ton ja sen tarkoitus on ohjata asemakaavahankkeiden laa timis ta vastaavalla tavalla kuin oikeusvaikutukseton ke hit tä mis suun nitel ma on ohjannut esimerkiksi Länsiportin alueen asemakaavoitusta. Ydin kes kus tan kehittämisvisio määrittelee maankäytön kannalta kes keis ten toimintojen sijainnin ja toteuttamisperiaatteen (tori, matka kes kus, asuminen/liiketilat, liikkuminen, pysäköinti), mutta yk si tyiskoh dat esimerkiksi rakennusten kerrosluvun ja/tai kerrosalan osalta täs mentyvät asemakaavoituksen yhteydessä. (valmistelu kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen, puh ) Kaupunginhallitus päättää, että Uudistuvan Äänekosken ydin kes kus-
7 tan kehittämisvision pohjaksi valitaan vaihtoehto "Etelätori". Vs. kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että Uudistuvan Äänekosken ydinkeskustan kehittämisvision pohjaksi valitaan vaihtoehto Etelätori. Uudisrakentamisen tavoitteellinen kokonaisala on k-m2. Hyväksyttiin. KH Valmistuneessa yleissuunnitelmassa Äänekosken keskustaa ke hi tetään viihtyisäksi, aktiiviseksi ja vetovoimaiseksi pikkukaupungiksi. Suun ni tel maa, jonka uudisrakentamisen kerrosala on yhteensä k-m2, on käsitelty Äänekosken yrittäjien tilaisuudessa ja kaupun gin val tuus ton iltakoulussa Suunnitelma lisää asumisen määrää Äänekosken keskustassa ak tivoi den keskustakortteleita ja parantaen kaupallisten ja julkisten palve lui den toimintaedellytyksiä. Uusia asuinkerrostaloja on suun ni telman mukaan mahdollista toteuttaa ydinkeskustaan erillisinä tai lii keti loi hin yhdistettyinä toistakymmentä kappaletta. Keskuskortteleiden aiemmat epämääräiset ja sekavat kaupunkitilat on korvattu näyttävillä, selkeästi rajatuilla uusilla julkisilla ulkotiloilla ja selkeillä kulkureiteillä. Uusi tori muodostaa kaupungille selkeän keskuskohdan: se sijoittuu Kaup pa ka dun varrelle Keskusaukiota vastapäätä vahvistaen Kauppa ka dun ja Keskusaukion vetovoimaisuutta. Torin etelälaidalle si joittuu uusi matkakeskus, jolloin torista muodostuu luontevasti Ää nekos ken kaupallinen solmukohta ja sisääntuloportti. Kauppakadun ajorataa esitetään kavennettavaksi nykyisestä lähes 10 metristä 6,5 7,0 metriin. Ajoradan suuntainen pysäköinti nos tettai siin matalan reunakiven päälle ja istutuskaista levenisi noin 3 metriin. Kauppakadun molemmille puolille rajataan noin 2,5 metrin le vyinen jalankulusta eroteltu kaksisuuntainen pyöräväylä. Uuden torin ja nykyisen Keskusaukion välistä jalankulkuyhteyttä koros te taan rakentamalla Kauppakadun keskiosa ns. jaetun tilan (shared space) periaatteiden mukaisesti: torin ja Keskusaukion välinen
8 au kio mai nen katuosuus käsitellään pintamateriaali- ja ka lus te rat kaisuil la siten, että kadun ylittäminen on mahdollista ilman suojateitä. Kaup pa ka dun nopeusrajoitukseksi ehdotetaan 30 km/h. Viiskulmaan on laadittu konsepti pienimuotoisen 3000 m2 liiketiloja kä sit tä vän kauppakeskuksen ja siihen liittyvien asuinkerrostalojen toteut ta mi sek si. Pysäköinti sijoittuu kellarissa sijaitsevaan py sä köin tilai tok seen, johon ajetaan Kauppakadun puolelta. Liiketilakysynnässä varaudutaan pääosin pienempiin erikoiskaupan ja palveluiden tiloihin, jotka hyötyvät lähellä sijaitsevien suurten päivit täis ta va ra kaup po jen vetovoimasta. Kauppakeskukseen voisi si joittua esimerkiksi päivittäistavarakaupan lähipalvelut ja muita ns. nopean asioinnin palveluita, joita kortteliin sijoittuva matkakeskus tukee. Lisäksi liiketiloja varataan erikoiskaupan toimijoille, kahviloille, ra vin to loil le, matkailijoiden neuvontapisteelle, julkisten palveluiden yh teis pal ve lu pis teel le yms. Suunnitelmassa on varauduttu yleissuunnitelman vaiheittaiseen toteu tu mi seen: esimerkiksi Viiskulman konsepti voi toteutua, kun nykyi sen Valintatalon tonttia ja sen eteläpuolista aluetta lähdetään kehit tä mään. Vastaavasti ns. Niskasen kiinteistöt voidaan uudistaa useas sa vaiheessa. Jatkotoimenpiteissä suunnitelmassa korostetaan keskustan yrittäjien roo lia keskustan ja omien palveluidensa markkinoinnissa ja kes kustan elävyyden turvaamisessa. Yrittäjien yhteistyö esitetään or ga nisoi ta vak si esimerkiksi osaksi nykyistä Äänekosken Yrittäjät ry:tä. Kaupungin toteuttamisvastuulle kuuluvat ulkotilojen ke hit tä mis toimen pi teet - uusi toriaukio ja puiston kehittäminen esiin ty mis la voineen yms. - luovat mahdollisuuksia yrittäjille ja muille toimijoille järjes tää erilaisia keskustaa markkinoivia ja elävöittäviä tapahtumia. Myös kaupungin matkailu- ja kulttuuritoimella on keskeinen rooli tapah tu mien järjestämisessä. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt ohjeen nyt kä sit te lyssä olevaa laajemman keskusta-alueen maankäytön suunnittelulle ("Ää ne kos ken keskustan kehittäminen "). Kau pun gin valtuus to hyväksyi tuolloin keskusta-alueen jatkosuunnittelun ke hit tämis ta voit teik si arkkitehtonisesti korkealuokkaisen rakennustavan, kä ve ly pai not tei suut ta suosivan toimintojen sijoittelun ja pysäköinnin jär jes te lyn sekä viimeistellyn tonttien ja yleisten alueiden (kadut ja puis tot) toteutuksen ja kunnossapidon. Nuo tavoitteet ovat voimassa myös ydinkeskustan alueella, jossa nyt laadittu suunnitelma täs men-
9 Kaupunginjohtajan ehdotus: tää vuoden 2012 suunnitelmaa. (valmistelu kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen, puh ) Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että päi vät ty oikeusvaikutukseton yleissuunnitelma "Uudistuva Ää ne kosken ydinkeskusta" hyväksytään ohjeeksi ydinkeskustan alueen maan käy tön suunnittelulle. Hyväksyttiin. KVALT 92 Kaupunginvaltuuston päätös: Hyväksyttiin. Asiasta käydyn keskustelun aikana Tapio Heimonen esitti vaih to ehtoi sen esityksensä "Äänekosken kaupungin keskusta-alueen suunnit te lus ta ja rakentamistarkoituksesta". Tapio Heimonen pyysi, että hä nen kannanottonsa liitetään mukaan kokouspöytäkirjaan. Otteen oikeaksi todistaa Aleksi Heikkilä hallintojohtaja
Kaupunginhallitus 110 27.04.2015 Kaupunginhallitus 131 11.05.2015 Tekninen lautakunta 55 03.06.2015. Uudistuva Äänekosken ydinkeskusta
Kaupunginhallitus 110 27.04.2015 Kaupunginhallitus 131 11.05.2015 Tekninen lautakunta 55 03.06.2015 Uudistuva Äänekosken ydinkeskusta 345/10.00.01/2015 KH 27.04.2015 110 Ääneseudun Kehitys Oy ja Äänekosken
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:00-12:30. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, h.123
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 Vanhusneuvosto AIKA 12.08.2015 kello 10:00-12:30 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, h.123 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 18 Kokouksen avaaminen 3 19
Lausunto. Kaupunginhallitus liite nro 1 (1/12) Äänekosken ydinkeskustan kehittämissuunnitelma
Kaupunginhallitus 31.8.2015 liite nro 1 (1/12) Äänekosken kaupunki Kaavasuunnittelija Henriikka Lonka Hallintokatu 4 44100 ÄÄNEKOSKI Lausuntopyyntönne Äänekosken ydinkeskustan kehittämissuunnitelmasta
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Vammaisneuvosto. AIKA kello 13:00-14:25. Niittywilla / Tukipilari, Sumiaistentie 102, Suolahti
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Vammaisneuvosto AIKA 16.10.2015 kello 13:00-14:25 PAIKKA Niittywilla / Tukipilari, Sumiaistentie 102, Suolahti LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 33 Kokouksen
Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos
Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja
Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.
Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016
Äänekosken ydinkeskustan kehittämissuunnitelma. Lisäksi muutamia huomioita/kysymyksiä: Puheenjohtaja Antti Kyröläinen
Kaupunginhallitus 14.9.2015 liite nro 1 (1/11) 1 (1) Äänekosken kaupunki Kaavasuunnittelija Henriikka Lonka Hallintokatu 4 44100 ÄÄNEKOSKI Lausuntopyyntönne Äänekosken ydinkeskustan kehittämissuunnitelmasta
Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos
Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään
MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016
Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta
Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:
Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon
Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Vanhusneuvosto Uudistuvan ydinkeskustan asemakaava I 628/10.02.
Kaupunginhallitus 248 28.09.2015 Kaupunginhallitus 41 29.02.2016 Vanhusneuvosto 14 13.04.2016 Uudistuvan ydinkeskustan asemakaava I 628/10.02.03/2015 KH 28.09.2015 248 Äänekosken kaupunki ja alueen yksityiset
TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen
---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus
Otsikko Sivu. 7 kattohintojen indeksitarkistus 59 Uudistuva Äänekosken ydinkeskusta 8 60 Aamu- ja iltapäivätoiminnan osallistumismaksu yli 4 tuntia
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 1 Kasvun ja oppimisen lautakunta AIKA 25.08.2016 kello 17:00-18:40 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, saunakabinetti LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 55
Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013
Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:
Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"
- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen
Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman
PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS
Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 215 09.10.2017 Kunnanhallitus 222 30.10.2017 Kunnanhallitus 242 13.11.2017 Kunnanhallitus 266 04.12.2017 Kunnanvaltuusto 74 11.12.2017 JUVAN KUNNAN STRATEGIA 216/00.01/2017 KHALL 215 (Asian
44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta
Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-
- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen
Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta
Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa on asiasta seu raa vaa:
Tekninen lautakunta 2 17.01.2017 Asemakaavan muutos 690/Akm Tori 81/10.02.03/2017 Tekla 17.01.2017 2 69/10.02.03/2016 Tekla 07.06.2016 76 Tekla 104 Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa 22.9.2015 104 on asiasta
Vihannin Kirkkojärvenrannan virkistys-, liikunta- ja puistosuunnitelma
ALUELAUTAKUNTA 21 03.09.2015 ALUELAUTAKUNTA 3 11.02.2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA 33 15.03.2016 Vihannin Kirkkojärvenrannan virkistys-, liikunta- ja puistosuunnitelma 940/10.1003.100301/2016 ALUELTK 21 Vihannin
Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus
Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-
Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)
Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 22/2015 1. Kaupunginhallitus. AIKA 23.11.2015 kello 15:00-18:35. PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 115
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 22/2015 1 Kaupunginhallitus AIKA 23.11.2015 kello 15:00-18:35 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 115 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 297 Kokouksen laillisuuden
Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 9 24.02.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 5 30.09.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 4 27.01.2015 Kaupunginhallitus 12 09.02.2015 Valtuustoaloite / kaupungin henkilöstön innostaminen miettimään
Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon
Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään
Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019
Kaupunkirakennelautakunta 62 09.04.2019 Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/10.02.03/2019 KRAKLK 09.04.2019 62 Joensuun Botania Oy on hakenut kaupungilta Botanian alueen asemakaavan
Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.
Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,
KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA
Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat
Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen
Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan
Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,
Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto
- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas
Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto
Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.
KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen
(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.
Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014
Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.
Tekninen lautakunta 122 22.11.2018 Kaupunginhallitus 253 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 5 18.03.2019 Hulevesitaksa 1099/10.03.01/2018 Tekla 22.11.2018 122 Valmistelija: kaupungininsinööri Katja Rissanen
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06
Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle
Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013
Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016
Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto
Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus
Kaupunginhallitus 248 28.09.2015 Kaupunginhallitus 41 29.02.2016 Kaupunginhallitus 140 06.06.2016 Kaupunginhallitus 155 20.06.2016 Uudistuvan ydinkeskustan asemakaava I 628/10.02.03/2015 KH 28.09.2015
Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:
Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö
Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely
Tekninen lautakunta 51 27.05.2014 Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely 412/10.03.01/2013 Tekninen lautakunta 51 Lähtökohdat Tekninen osasto käynnisti syksyllä 2013 Lehmon urheilukeskusta
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.
Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen
Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.
Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa
Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa
Kaupunginhallitus 294 19.09.2016 Kaupunginhallitus 303 26.09.2016 Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa 542/05.11.03/2016 Kaupunginhallitus 19.09.2016 294 Hallintojohtaja Riitta
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet
ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, 040 521 8128. Lähi- ja virkistysmetsät 1 496 ha
Maaseutulautakunta 25 08.04.2010 Elinkeino- ja kehittämisjaosto 36 27.04.2010 Tekninen lautakunta 76 25.05.2010 Kaupunginhallitus 313 30.08.2010 Strategiaehdotus kaupungin metsille ja maa-alueille 506/14.03.02/2010
Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet
Kaupunginhallitus 5 18.01.2010 Kaupunginvaltuusto 6 25.01.2010 Kaupunginhallitus 66 29.03.2010 Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet 57/520/2010 KhallV 5 Kaupunginvaltuusto on
Henkilöstöstrategian laatiminen 928/01.00.02/2013 HENKJAOS 14.02.2013 12
Henkilöstöjaosto 12 14.02.2013 Kaupunginhallitus 118 04.03.2013 Henkilöstöjaosto 25 21.03.2013 Henkilöstöjaosto 53 03.10.2013 Henkilöstöjaosto 63 12.12.2013 Yhteistyötoimikunta 12 19.02.2014 Kaupunginhallitus
SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE
Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE
Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
Kuntayhtymänjohtajan esitys:
Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma
Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:
Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29
Kaavahankkeen aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu on pidetty Keski-Suomen ympäristökeskuksessa
KORTTELIN 314 ASEMAKAAVAN MUUTOS 90/P10.10.01/2008 KH 12.05.2008 158 Äänekosken kaupungin ydinkeskustan kortteliin 314 Työskintien, Äänekoskentien ja Mercurian pysäköintialueen rajaamalle alueelle esitetään
Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA
Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,
Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle
Vapaa-aikalautakunta 15 27.01.2015 Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle 6.10.2014 30.4.2015 67/531/2014 KH 06.10.2014 211 Sydän-Satakunnan Urheiluhallit
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen
TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen
Kunnanhallitus 144 12.05.2014 Kunnanhallitus 14 19.01.2015 Kunnanvaltuusto 9 26.01.2015 Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen 517/08.00.00/2014 KHALL 12.05.2014
Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018
Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain
KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)
KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone
Naantalin kaupungin äänestysaluejako
Kaupunginhallitus 144 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 38 24.04.2017 Naantalin kaupungin äänestysaluejako 187/00.00.00/2016 Kaupunginhallitus 18.04.2017 144 Kaupunginlakimies Turo Järvinen: Naantalin kaupungin
Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen tila- ja palveluverkkosuunnitelma 2026
Koulutuslautakunta 14 16.02.2016 Koulutuslautakunta 29 12.04.2016 Koulutuslautakunta 61 14.06.2016 Koulutuslautakunta 76 06.09.2016 Koulutuslautakunta 90 19.10.2016 Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen
VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,
VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien
Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.
Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi
Rautatie on mahdollisuus
Rautatie on mahdollisuus Pam flet ti Suo men rau ta teis tä ja liikennepolitiikasta Raideryhmä Suomes sa 22.5.2005 Olisi paljon helpompaa ministeriölle, jos RHK suostuisi ottamaan roiston roolin ja ehdottamaan,
Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen
TEKNINEN LAUTAKUNTA 108 15.09.2016 KAUPUNGINHALLITUS 386 03.10.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 147 12.12.2016 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1327/10.1000.100001/2016
Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b
Kaupunginhallitus 214 25.05.2015 Kaavoitus- ja 65 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 77 20.08.2015 Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b 376/10.03.01/2015 Kaupunginhallitus
Sivistyslautakunta 28 25.03.2015 Sivistyslautakunta 72 20.05.2015 Kaupunginhallitus 180 25.05.2015. Sivistystoimen palveluverkkoselvitys
Sivistyslautakunta 28 25.03.2015 Sivistyslautakunta 72 20.05.2015 Kaupunginhallitus 180 25.05.2015 Sivistystoimen palveluverkkoselvitys 3728/12.00.00/2014 Sivla 25.03.2015 28 Valmistelijat: koulutusjohtaja
Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti
Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma
Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus
Tekninen lautakunta 5 10.01.2017 Tekninen lautakunta 51 28.02.2017 Kaupunginhallitus 117 18.04.2017 Matkakeskuksen asemakaavan muutos (kaava nro 01/010) 289/10.02.01/2013 Tela 10.01.2017 5 Asemakaavan
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2015 1. Vammaisneuvosto. AIKA 20.08.2015 kello 13:00-14:32. Sumiaiskoti, Maunontie 1 A
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Vammaisneuvosto AIKA 20.08.2015 kello 13:00-14:32 PAIKKA Sumiaiskoti, Maunontie 1 A LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 24 Kokouksen avaaminen 3 25 Kokouksen
Kirjainkiemurat - mallisivu (c)
Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen
Hulevesimaksun käyttöönotto
Hulevesimaksun käyttöönotto KARA 0 Valmistelijat: tekninen johtaja Nina Kujala, p. 044 7809 331, ta louspääl lik kö Hanna Ekholm-Kippo, p. 044 7809 313, suun nit te lu in si nöö ri Minna Väisänen, p. 044
Kaavamuutosalueelta laaditaan ennen ehdotusvaihetta luon to sel vitys.
Korttelin 308 asemakaavan muutos 877/10.02.03/2015 KH 23.11.2015 300 Kaupunki on saattamassa vireille asemakaavan muutosta ns. Kunta lan puis ton alueella, jolla sijaitsee kaupunginmuseo. Kaupunki on myy
102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.
RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen
Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili
Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi
Kaupunginhallitus Hallintosäännön muuttaminen KH
Kaupunginhallitus 115 13.05.2019 Hallintosäännön muuttaminen KH 13.05.2019 115 Tausta Äänekosken kaupungissa toteutettiin keväällä 2017 kaupungin hallin to sään nön mittava uudistaminen. Tarkoituksena
137 10.12.2013 98 06.08.2014
Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,
Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun
Tekninen lautakunta 9 26.02.2015 Tekninen lautakunta 20 15.04.2015 Tekninen lautakunta 33 08.10.2015 Tekninen lautakunta 68 13.10.2016 Tekninen lautakunta 8 16.02.2017 Tekninen lautakunta 48 02.11.2017
Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.
TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018
1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies)
olo q» date reliioso olo 7 K (2003) KE2a7 1. Kaikki kaatuu, sortuu uust Forsma (Koskimies) olo 14 olo 21 3 3 3 3 3 3 3 3 Ÿ ~~~~~~~~~~~ π K (2003) KE2a7 uhlakataatti (kuoro) - 2 - Kuula: - 3 - uhlakataatti
Sisäilman laatua parantavat korjaukset ja toimenpiteet:
Tekninen lautakunta 20 21.03.2018 Kaupunginhallitus 61 26.03.2018 Valtuusto 19 16.04.2018 Friitalan koulurakennuksen LVI-teknisen peruskorjaamisen, sisäilmakorjausten ja tilamuutosten suunnitelmien hyväksyminen
Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta
Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston
Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.
Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin
HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ
Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,
Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.
Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162
Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014
Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi
Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,
Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013
Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus