Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen."

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa on vuosien ajan keskusteltu maakunnallisen sosiaalija terveyspalvelujen järjestäjän muodostamisesta. Asia tuli uu del leen esille osana valtakunnallista sosiaali- ja terveyspalvelujen uu dis tus ta vuodenvaihteessa Varsinainen valmistelutyö käyn nis tyi helmikuussa 2015, jolloin hanketta varten nimetyt työ ryh mät käynnistivät työnsä. Ehdotus Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rusta mis suun ni tel mak si valmistui ja esiteltiin kuntien valtuustoille Sen jälkeen suunnitelmaan on tehty joitakin tar ken nuk sia, jotka hankkeen ohjausryhmä hyväksyi Samassa ko koukses sa ohjausryhmä päätti lähettää perustamissuunnitelman kun tien ja Etelä-Savon sairaanhoitopiirin valtuustoille hy väk syt tä väk si. Lisäksi kuntajohtajaryhmä tarkensi perussopimuksen ra hoi tus koh taa vielä Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Suunnitelmassa esitetään, että Enonkosken, Hirvensalmen, Jo roisten, Juvan, Kangasniemen, Mäntyharjun, Pertunmaan, Puumalan, Ran ta sal men ja Sulkavan kunnat sekä Mikkelin ja Pieksämäen kaupun git perustavat Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kun ta yh tymän. Kuntayhtymä perustettaisiin alkaen, mutta se käynnis täi si varsinaisen toimintansa alkaen. Kuntayhtymälle siirtyy vastuu sosiaali- ja terveyspalveluista lukuun ot ta mat ta ympäristöterveydenhuoltoa, eläinlääkintähuoltoa ja työ terveys huol toa. Se on entisen Etelä-Savon sairaanhoitopiirin jä sen kuntien osalta myös erikoissairaanhoitolain mukainen sairaanhoitopiiri. Kun tien ja sairaanhoitopiirin henkilöstö siirtyy uuden kuntayhtymän pal ve luk seen alkaen. Kuntayhtymän perustamisella tavoitellaan sosiaali- ja ter veys pal ve lujen integraation toteuttamista Etelä-Savossa, mikä merkitsee saumat to mia palveluketjuja, jolloin sekä palveluiden toimivuus että kustan nus te hok kuus paranevat.

2 Perustamissuunnitelma liitteineen on käsitelty kunnan yh teis toi min taeli mes sä Asiasta on pidetty informaatiotilaisuus kun ta lai sille Kuntayhtymä perustetaan kuntalain 55 mukaisena va paa eh toi se na kuntayhtymänä. Kuntayhtymän perussopimusta voidaan jatkossa muut taa (kuntalain 57 ), jos sitä kannattaa vähintään 2/3 jä sen kunnis ta ja niiden asukasluku on vähintään puolet jäsenkuntien yh teenlas ke tus ta asukasluvusta. Erikoissairaanhoitolain 3 mukaan kunnan on kuuluttava johonkin sai raan hoi to pii rin kuntayhtymään. Lain 7 mukaan uuden kun ta yh tymän alueella toimii kaksi sairaanhoitopiiriä: Etelä-Savon sai raan hoito pii ri ja Itä-Savon sairaanhoitopiiri. Uuden kuntayhtymän pe rus so pimuk sen mukaan se on Etelä-Savon sairaanhoitopiirin jä sen kun tien osalta jatkossa myös sairaanhoitopiirin kuntayhtymä. Tämä edel lyttää nykyisen sairaanhoitopiirin perussopimuksen muuttamista niin, että siitä tulee kuntalain 55 mukainen vapaaehtoinen kun ta yh ty mä, jonka tehtävänä on hallita Mikkelin keskussairaalan kiin teis tö jä. Tämä muutos tulee kuntien käsiteltäväksi myöhemmin. Perustettava kuntayhtymä vastaa toiminnallisilta linjoiltaan pää mi niste ri Juha Sipilän hallituksen ohjelman sosiaali- ja terveyspalvelujen uu dis ta mi sen sisällöllisiä tavoitteita. Hallinnolliselta muodoltaan kunta yh ty mä poikkeaa hallitusohjelman kirjauksesta (vaalit, rahoitus ja ju ri di nen muoto). Hallitus ei ole kuitenkaan toistaiseksi täsmentänyt uu dis tuk sen lopullista muotoa ja näyttää todennäköiseltä, että lainsää dän nön valmistumiseen menee vielä ainakin 1 2 vuotta. Etelä-Sa vos sa on toiminnallisia tarpeita edetä asiassa muuta maata nopeam min, minkä vuoksi kuntayhtymä esitetään jo tässä vaiheessa pe rus tet ta vak si. Sen jälkeen, kun hallituksen linjaukset selviävät tarkem min ja lainsäädäntö valmistuu, kuntayhtymä varaudutaan muokkaa maan sen mukaiseksi. Liite: Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma Kunnanjohtajan päätösehdotus: Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunta kannattaa Ete lä-sa von sosiaali- ja terveysalueen perustamista ja tekee pää töksen mahdollisesta liittymisestä, kun valtioneuvosto on linjannut perus tet ta vien alueiden lukumäärän (päätös syksyllä 2015). Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen. KVALT 47

3 Selostus: Liite: Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustamissuunnitelma Kunnanhallituksen päätösehdotus: Kunnanvaltuusto kannattaa Etelä-Savon sosiaali- ja ter veys alu een perustamista ja tekee päätöksen mahdollisesta liittymisestä, kun valtioneuvosto on linjannut perustettavien alueiden lukumäärän (päätös syksyllä 2015). Päätösehdotus hyväksyttiin. KHALL 7 Selostus: Suomen hallitus linjasi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta Sen mukaan maahan muodostetaan maakuntajaon pohjalta 18 itsehallintoaluetta, jotka vastaavat myös sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä. Alueiden rahoitus tulee valtiolta, itsehallintoalueen oman verotusoikeuden kautta tai näiden yhdistelmänä. Itsehallintoalueista kuitenkin vain 15 aluetta saa sote-palveluiden järjestämisvastuun. Kolme itsehallintoaluetta joutuu järjestämään sote-palvelut yhdessä sopimalla toisen itsehallintoalueen kanssa. Näitä kolmea aluetta ei ole vielä määritelty. Laajan 24/7 päivystyksen sairaaloita tulee jatkossa olemaan 12 ja muissa keskussairaaloissa on ns. suppeampi 24/7 päivystys. Toisin sanoen kaikissa sairaanhoitopiirien keskussairaaloissa säilyy päivystyksellistä toimintaa. Käytännössä tämä tarkoittaa Etelä-Savossa sitä, että keskussairaalat Savonlinnassa ja Mikkelissä toimivat uudistuksen jälkeen suppeamman päivystyksen sairaaloina. Uudistusta koskeva lakiehdotus on tarkoitus tulla kuntiin lausunnolle keväällä 2016 ja eduskunnan käsiteltäväksi syksyllä Lakiehdotuksen on tarkoitus olla hyväksytty hyväksytty kesään 2017 mennessä. Uusien itsehallintoalueiden toiminta käynnistyy Hallituksen linjauksesta itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi on pyydetty kuntien lausunnot. Sulkavan kunnan lausunto hyväksyttiin kunnanvaltuustossa Sulkavan kunta kannattaa lausunnossaan Etelä-Savon omaa sotealuetta. Hallituksen linjaukset ovat jossain määrin selventäneet tilannetta, mutta toisaalta epävarmuus jatkuu niin kauan kuin hallitus on

4 päättänyt, mitkä alueet joutuvat järjestämään sosiaali- ja terveyspalvelut toisen alueen kanssa ja miten tämä käytännössä tapahtuu. Hallituksen sote-linjauksen jälkeen Etelä-Savon sote-palvelutuotantoalueen ohjausryhmä linjasi kuntajohtajatyöryhmän esityksestä, että kehittämistyötä jatketaan, koska uudistamisen tarve ei ole hävinnyt alueella mihinkään. Tämän vuoksi ohjausryhmä esittää edelleen, että Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalue perustetaan lukien. Muuttuneen tilanteen vuoksi ohjausryhmä kuitenkin esittää, että ei perusteta uutta kuntayhtymää, vaan sosiaali- ja terveysalue perustetaan muuttamalla nykyisen Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymäksi. Perustamissuunnitelmaa on tarkennettu tältä osin. Sulkavan kunnanvaltuusto hyväksyi Sulkavan kunnan sote-palveluiden kilpailutuksen, joka toteutetaan vuoden 2016 aikana. Yksityisen tuottajan on tarkoitus aloittaa toiminta alkaen. Näin ollen Sulkavan kannalta ei ole tarkoituksenmukaista liittyä Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymään tässä vaiheessa. Tästä huolimatta Sulkavan kunnalle on tärkeää olla mukana vuoden 2019 alusta aloittavan Etelä-Savon itsehallintoalueen ja sotealueen valmistelussa. Kunnassa on kuitenkin syytä varautua tekemään uusia päätöksiä, kun hallitus on ilmoittanut sote-alueet. Uusiin päätöksiin on oltava valmius myös, mikäli Itä-Savon sairaanhoitopiirin kunnista yksi tai usempi päättää lähteä mukaan Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymään. Asian valmistelija: kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka , Kunnanjohtajan päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että 1) Sulkavan kunta ei tässä vaiheessa liity Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymään, 2) kunta kannattaa Etelä-Savon itsehallintoalueen omaa sote-aluetta ja osallistuu sote-alueen valmistelu- ja kehittämistyöhön ja 3) kunta on tarvittaessa valmis tekemään asiasta uusia päätöksiä, kun hallitus on nimennyt sote-alueet tai jokin Itä-Savon

5 sairaanhoitopiirin kunnista päättää liittyä Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymään. Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen.

Kunnanhallitus 18.1.2016 1

Kunnanhallitus 18.1.2016 1 Kunnanhallitus 18.1.2016 1 Aika 18.1.2016 klo 16.00-17.40 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 3 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa Hallitus 24 25.02.2016 Hallitus 63 30.03.2016 Hallitus 72 26.04.2016 Valtuusto 19 12.05.2016 Kuntayhtymän johtajan virka 60/31.312/2016 Hallitus 25.02.2016 24 Hallituksen puheenjohtaja: Etelä-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi - Mikkelin seudun vapaa-ajanasukasvaltuuskunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi - Aki Kauranen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Asema

Lisätiedot

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä Kunnanhallitus 344 15.09.2014 Kunnanhallitus 31 02.02.2015 Kunnanhallitus 439 21.12.2015 Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä 375/01.00.01/2014 KHALL 344 Hallintojohtaja

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00 ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/satucon Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/satucon Oy Hallitus 46 16.01.2013 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/satucon Oy H 46 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto on 14.12.2012 an ta nut päätöksen 1002/05.01.11.02.01/2011Satucon

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015 Perusturvalautakunta 15 21.01.2015 Perusturvalautakunta 68 27.05.2015 Perusturvalautakunta 96 23.09.2015 Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8).

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8). Sivistyslautakunta 155 22.09.2015 Kunnanhallitus 274 05.10.2015 Esiopetuksen järjestämistavat ja -paikat 1.8.2016 alkaen 911/12.00.01/2015 SIVLTK 22.09.2015 155 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06.

Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06. Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06.2016 71 Pihtiputaan suun terveydenhuollon kilpailutus 641/240/2015 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Kunnanhallitus 167 30.06.2014 Kunnanhallitus 246 20.10.2014 RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT

Kunnanhallitus 167 30.06.2014 Kunnanhallitus 246 20.10.2014 RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT Kunnanhallitus 167 30.06.2014 Kunnanhallitus 246 20.10.2014 RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT 114/01.00/2014 KHALL 30.06.2014 167 (Valmistelija kunnanjohtaja Kristiina Järvenpää,

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p. 0400 559 034, s-posti: harri.anttila@rautjarvi.fi. Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa.

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p. 0400 559 034, s-posti: harri.anttila@rautjarvi.fi. Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa. Kunnanhallitus 174 12.08.2013 Kunnanhallitus 227 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 60 11.11.2013 Kunnanhallitus 29 15.02.2016 Esisopimus ja maankäyttösopimus K Vizitin Oy:n kanssa 47/14.02/2013 Kh 12.08.2013

Lisätiedot

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10. Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.2015 Kuntatodistusohjelmien enimmäismäärän korottaminen 106/03.035/2007

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN UUDISTUKSEN MUKAISTEN TUOTANTOALUEIDEN VALMISTELUUN

OSALLISTUMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN UUDISTUKSEN MUKAISTEN TUOTANTOALUEIDEN VALMISTELUUN Kunnanhallitus 213 08.12.2014 OSALLISTUMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN UUDISTUKSEN MUKAISTEN TUOTANTOALUEIDEN VALMISTELUUN 285/06.00/2014, 40/06.00/2014 KH 213 Pääministeri Stubbin hallitus on sitoutunut

Lisätiedot

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk Ympäristölautakunta 193 27.10.2015 Ympäristölautakunta 233 15.12.2015 MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VALITUKSESTA

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1 () Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1 () Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1 () Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 25.1.2016 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä. Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen

Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen Kunnanhallitus 144 12.05.2014 Kunnanhallitus 14 19.01.2015 Kunnanvaltuusto 9 26.01.2015 Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen 517/08.00.00/2014 KHALL 12.05.2014

Lisätiedot

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä. Sivistyslautakunta 33 05.03.2013 Kunnanhallitus 94 11.03.2013 Valtuusto 58 27.03.2013 Kunnanhallitus 373 11.11.2013 Valtuusto 143 11.12.2013 Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminta 1449/45.451/2009

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 59 04.03.2014 Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 85/06.00/2014 Khall 59 Valmistelija va. kunnanjohtaja Marjatta Laukkanen,

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Kunnanhallitus 291 18.11.2013 Kunnanhallitus 299 28.11.2013 Kunnanhallitus 321 13.12.2013

Kunnanhallitus 291 18.11.2013 Kunnanhallitus 299 28.11.2013 Kunnanhallitus 321 13.12.2013 Kunnanhallitus 291 18.11.2013 Kunnanhallitus 299 28.11.2013 Kunnanhallitus 321 13.12.2013 Esitys Selänteen yhtymähallitukselle Kärsämäen kunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden vaihtoehtoisten tuottamistapojen

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Y-tunnus: 0151364-1 PL 4, 15561 Nastola. Y-tunnus: 2657326-1 Selkotie 11, 15560 Nastola Omistusosuus: 1/1 kaupan kohteesta

Y-tunnus: 0151364-1 PL 4, 15561 Nastola. Y-tunnus: 2657326-1 Selkotie 11, 15560 Nastola Omistusosuus: 1/1 kaupan kohteesta Kunnanhallitus 38 16.03.2015 Kauppakirja, Saremia Oy Kunnanhallitus 38 Nastolan kunnan ja Saremia Oy:n kesken on laadittu seuraavan sisäl töi nen kauppakirja. Kauppa perustuu kunnanhallituksen lainvoimaiseen

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN UUDISTUKSEN MUKAISTEN TUOTANTOALUEIDEN VALMISTELUUN

OSALLISTUMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN UUDISTUKSEN MUKAISTEN TUOTANTOALUEIDEN VALMISTELUUN Kunnanhallitus 213 08.12.2014 Kunnanhallitus 117 11.05.2015 OSALLISTUMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN UUDISTUKSEN MUKAISTEN TUOTANTOALUEIDEN VALMISTELUUN 285/06.00/2014, 40/06.00/2014 KH 08.12.2014

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN PÄIHDEHUOLLON KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA JA TULEVAISUUS

ITÄ-SUOMEN PÄIHDEHUOLLON KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA JA TULEVAISUUS 1 MUISTIO Liite kutsuun 1.9.2015 ITÄ-SUOMEN PÄIHDEHUOLLON KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA JA TULEVAISUUS 1. Kuntayhtymän taustaa Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymä on oikeushenkilönä aloittanut vuonna 1928, jolloin

Lisätiedot

Arava- ja korkotukilainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinta sekä valvonta

Arava- ja korkotukilainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinta sekä valvonta Miehikkälän kunnanhallitus 192 07.12.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 10 18.01.2016 Arava- ja korkotukilainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinta sekä valvonta 61/09.091/2015 Khall 07.12.2015 192 Liite

Lisätiedot

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2016 1. Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone, Simpele

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2016 1. Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone, Simpele Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta Aika 27.01.2016 klo 16:00-18:30 Paikka Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone, Simpele Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Vesihuoltoliikelaitoksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/hes Sairaankuljetus Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/hes Sairaankuljetus Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 246 29.06.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/hes Sairaankuljetus Oy 652/61/616/2011 STLTK 246 HES Sairaankuljetus Oy on pyytänyt Sosi aali- ja terveysalan

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu 21.11.2013 Pekka Järvinen sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet hyvinvointikuntayhtymälle

Strategiset tavoitteet hyvinvointikuntayhtymälle Kunnanhallitus 235 19.10.2015 Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän perussopimus, lausunto luonnoksesta 628/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 19.10.2015 235 Päijät-Hämeen sote-valmistelun ohjausryhmä pyytää

Lisätiedot

Paikka Yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis, Kiviharjuntie 11, 90220 Oulu. Otsikko Sivu

Paikka Yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis, Kiviharjuntie 11, 90220 Oulu. Otsikko Sivu Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 2/2013 1 Yhteistyötoimikunta 28.08.2013 Aika 28.08.2013 klo12:05-13:50 Paikka Yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis, Kiviharjuntie 11, 90220 Oulu Käsitellyt

Lisätiedot

SUUNNITELMA TIRROLANTIEN ASUINTALON MUUTTAMISEKSI VANHUSTEN TUETUN PALVELUASUMISEN YKSIKÖKSI 117/10.06/2015

SUUNNITELMA TIRROLANTIEN ASUINTALON MUUTTAMISEKSI VANHUSTEN TUETUN PALVELUASUMISEN YKSIKÖKSI 117/10.06/2015 Perusturvalautakunta 32 16.04.2015 Perusturvalautakunta 58 27.08.2015 Tekninen lautakunta 28 02.09.2015 Kunnanhallitus 182 14.09.2015 Kunnanvaltuusto 40 28.09.2015 SUUNNITELMA TIRROLANTIEN ASUINTALON MUUTTAMISEKSI

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

Pöytäkirja 3/2016 1 (11)

Pöytäkirja 3/2016 1 (11) Pöytäkirja 3/2016 1 (11) 16.02.2016 Aika 16.02.2016 klo 09:00-09:55 Paikka Mikkeli, H-rakennuksen neuvotteluhuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen ja järjestäytyminen 3 2 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kaupunginhallitus 287 24.10.2011 Kaupunginhallitus 189 10.09.2012 Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen 201/12.00.01/2011 Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.10.2011 66 Sivistystoimenjohtajan ehdotus:

Lisätiedot

Vuonna 2018 yli 75-vuotiaita tullee olemaan 2413 henkilöä, kun lukumäärä vuonna 2013 oli 1965 henkilöä.

Vuonna 2018 yli 75-vuotiaita tullee olemaan 2413 henkilöä, kun lukumäärä vuonna 2013 oli 1965 henkilöä. Kaupunginvaltuusto 30 09.03.2015 Kaupunginhallitus 116 23.03.2015 Perusturvalautakunta 48 12.05.2015 Valtuustoaloite omaishoitajien vertaisryhmistä 139/01.015/2015 KAUPVALT 09.03.2015 30 "Ylöjärven vanhustyön

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat Kunnanhallitus 38 31.01.2013 Kunnanhallitus 144 18.03.2013 Kunnanhallitus 291 03.06.2013 Kunnanhallitus 63 16.02.2015 Kunnanhallitus 132 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 06.07.2015 Kunnanhallitus 319 21.09.2015

Lisätiedot

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Hallituksen tiedotustilaisuus

Lisätiedot

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO Kunnanhallitus 61 21.02.2011 Valtuusto 23 28.03.2011 Kunnanhallitus 167 06.06.2011 Valtuusto 42 20.06.2011 KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO KHALL 61 Valmistelija:

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 65 18.02.2013 Valtuusto 33 04.03.2013. Lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 24/00.01.00/2012

Kaupunginhallitus 65 18.02.2013 Valtuusto 33 04.03.2013. Lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 24/00.01.00/2012 KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 65 18.02.2013 Valtuusto 33 04.03.2013 Lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 24/00.01.00/2012 KH 18.02.2013 65 Valtiovarainministeriö pyytää kuntien

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen.

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen. Perusturvalautakunta 88 22.10.2014 Perusturvalautakunta 75 03.09.2015 Perusturvalautakunta 110 21.10.2015 Perusturvalautakunta 143 16.12.2015 ASUMISPALVELUJEN- JA HOITOTYÖN ESIMIEHEN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 211 08.06.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy 543/61/616/2011 STLTK 211 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavi rasto (Valvira) on

Lisätiedot

A. Nastolan kunnan viranomaiset. 1. Viranhaltijapäätökset. Perusturvajohtaja

A. Nastolan kunnan viranomaiset. 1. Viranhaltijapäätökset. Perusturvajohtaja Kunnanhallitus 119 16.06.2014 Tiedoksi saatettavat asiat Kunnanhallitus 119 Ehdotus: (kunnanjohtaja) Kunnanhallitus päättää, etteivät seuraavat asiat anna aihetta muihin toi men pi tei siin kuin merkitä

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus

Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus Konserni- ja 20 17.03.2014 kaupunkikehitysjaosto Kaupunginhallitus 175 24.03.2014 Kaupunginvaltuusto 34 28.04.2014 Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus 639/00/01/00/2010 KONKAUKE

Lisätiedot

Petteri Orpon koordinaatioryhmän linjaukset STM 23.10.2013

Petteri Orpon koordinaatioryhmän linjaukset STM 23.10.2013 Petteri Orpon koordinaatioryhmän linjaukset STM 23.10.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perusja erikoistason palvelut Sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään

Lisätiedot

Juuan vesihuoltolaitoksen liittymissopimusten ja verkoston siirto Juuan rengasvesiosuuskunnalle. Tekn.ltk 18.12.2014 74

Juuan vesihuoltolaitoksen liittymissopimusten ja verkoston siirto Juuan rengasvesiosuuskunnalle. Tekn.ltk 18.12.2014 74 Tekninen lautakunta 74 18.12.2014 Kunnanhallitus 19 12.01.2015 Kunnanhallitus 76 16.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 27.04.2015 Kunnanhallitus 239 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 47 26.10.2015 Juuan vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 70 01.10.2014 Kaupunginhallitus 217 13.10.2014

Perusturvalautakunta 70 01.10.2014 Kaupunginhallitus 217 13.10.2014 Perusturvalautakunta 70 01.10.2014 Kaupunginhallitus 217 13.10.2014 Lausunnon antaminen Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymälle vuoden 2015 talousarviosta ja vuosisuunnitelmasta sekä vuosien 2015-2017

Lisätiedot

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE Ympäristölautakunta 161 06.10.2015 Ympäristölautakunta 222 26.11.2015 MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa. Sosiaalijaosto 22 23.04.2010 Sosiaalijaosto 36 31.05.2010 Sosiaalijaosto 52 18.06.2010 Sosiaalijaosto 58 11.08.2010 Sosiaalijaosto 67 08.09.2010 Sosiaalijaosto 76 17.09.2010 Lastensuojelun sijoituspäätökset

Lisätiedot

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu. Sivistyslautakunta 95 08.12.2014 Kunnanhallitus 248 15.12.2014 Otto-oikeuden käyttäminen / Urajärven koulun sisäilma-asiat SLTK 95 8.12.2014 Urajärven koulun sisäilmaongelmat ovat puhuttaneet syys lu ku

Lisätiedot

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään.

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään. Kunnanhallitus 79 20.03.2014 Kunnanhallitus 93 09.04.2014 Kunnanhallitus 160 12.06.2014 Kunnanhallitus 219 11.09.2014 Kunnanhallitus 257 29.10.2014 Liikuntahallin rakentaminen Pälkäneelle 195/02.05.01/2013

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1 (11) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1 (11) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1 (11) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 25.1.2016 kello 18.00-19.50 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Maanantaina 22.4.2013 klo 9.00 10.00 ja 13.10-13.18. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Maanantaina 22.4.2013 klo 9.00 10.00 ja 13.10-13.18. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ENONTEKIÖN KUNTA Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka PÖYTÄKIRJA Maanantaina 22.4.2013 klo 9.00 10.00 ja 13.10-13.18 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa.

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa. Teknisen lautakunnan lupajaosto 58 10.09.2009 Teknisen lautakunnan lupajaosto 78 09.12.2010 Teknisen lautakunnan lupajaosto 23 07.04.2011 Teknisen lautakunnan lupajaosto 28 05.05.2011 Teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Kaavamääräys RA (loma-asuntoalue) Rakennusten sijoittaminen lomarakennuspaikalla

Kaavamääräys RA (loma-asuntoalue) Rakennusten sijoittaminen lomarakennuspaikalla Rakennuslautakunta 41 28.05.2014 Kunnanhallitus 140 09.06.2014 Rakennuslautakunta 8 04.02.2015 Rakennuslautakunta 29 16.04.2015 Poikkeamispäätös / Markus Sjöholm Rakltk 41 Valmistelija: tekninen johtaja,

Lisätiedot

Jyväskylän koulutuskuntatyhtymän lausuntopyyntö / lukiokoulutuksen järjestämismallin kehittäminen

Jyväskylän koulutuskuntatyhtymän lausuntopyyntö / lukiokoulutuksen järjestämismallin kehittäminen Kaupunginhallitus 309 16.11.2015 Jyväskylän koulutuskuntatyhtymän lausuntopyyntö / lukiokoulutuksen järjestämismallin kehittäminen 2529/00.04.01/2015 Khall 16.11.2015 309 Valmistelija: yhteisvalmistelu

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kaupunginhallitus 246 22.09.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 217/03.00/2013 Khall 246 (Valmistelija: Anne Mäki-Leppilampi, perusturvajohtaja)

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 28 25.03.2015 Sivistyslautakunta 72 20.05.2015 Kaupunginhallitus 180 25.05.2015. Sivistystoimen palveluverkkoselvitys

Sivistyslautakunta 28 25.03.2015 Sivistyslautakunta 72 20.05.2015 Kaupunginhallitus 180 25.05.2015. Sivistystoimen palveluverkkoselvitys Sivistyslautakunta 28 25.03.2015 Sivistyslautakunta 72 20.05.2015 Kaupunginhallitus 180 25.05.2015 Sivistystoimen palveluverkkoselvitys 3728/12.00.00/2014 Sivla 25.03.2015 28 Valmistelijat: koulutusjohtaja

Lisätiedot

Esityksen pääkohdat. Sote-uudistus missä nyt mennään?

Esityksen pääkohdat. Sote-uudistus missä nyt mennään? Sote-uudistus missä nyt mennään? Sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuojapäivät 11.11.2015 Pekka Järvinen, STM 11.11.2015 1 Esityksen pääkohdat Hallitusohjelman kirjaukset Rahoitusratkaisu Alueratkaisu

Lisätiedot

Koulutilojen käytön periaatteet sekä perittävien vuokrien ja maksujen tarkistaminen

Koulutilojen käytön periaatteet sekä perittävien vuokrien ja maksujen tarkistaminen Sivistyslautakunta 4 21.01.2014 Kunnanhallitus 25 03.02.2014 Kunnanhallitus 33 10.02.2014 Sivistyslautakunta 32 04.03.2014 Koulutilojen käytön periaatteet sekä perittävien vuokrien ja maksujen tarkistaminen

Lisätiedot

Kunnan sijoitukset yhtiöön ovat osakepääoma 2.055,58 euroa ja ra ken ta misen yhteydessä myönnetty tertiäärilaina 31.157,82 euroa.

Kunnan sijoitukset yhtiöön ovat osakepääoma 2.055,58 euroa ja ra ken ta misen yhteydessä myönnetty tertiäärilaina 31.157,82 euroa. Kunnanhallitus 3 13.01.2014 Kunnanhallitus 244 08.12.2014 Kunnanhallitus 5 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 5 12.02.2015 Kunnanhallitus 107 18.05.2015 Kunnanvaltuusto 30 16.06.2015 Kunnanhallitus 166 31.08.2015

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallitus 119 25.03.2013 Työyhteisötoimikunta 12 15.04.2013 Tarkastuslautakunta 57 07.06.2013 2009-2012 Valtuusto 98 18.06.2013 Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Lisätiedot

Haja-asutusalueiden vesihuoltohankkeiden avustusperiaatteiden tarkistaminen

Haja-asutusalueiden vesihuoltohankkeiden avustusperiaatteiden tarkistaminen Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 118 05.11.2014 Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 126 03.12.2014 Haja-asutusalueiden vesihuoltohankkeiden avustusperiaatteiden tarkistaminen 365/14.05.00/2012 Kate 05.11.2014

Lisätiedot

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen.

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen. Kunnanhallitus 54 24.02.2014 Kunnanhallitus 75 07.04.2014 Kunnanvaltuusto 10 16.04.2014 Kunnanhallitus 98 28.04.2014 Kunnanvaltuusto 17 07.05.2014 LUNASTUSVUOKRASOPIMUS KHALL 54 Ristijärven kunta on neuvotellut

Lisätiedot

Pihlan paikkamäärän katkaisuhoidon ja kuntoutuksen sekä palveluasumisen toteutumista seurataan edelleen kuukausittain.

Pihlan paikkamäärän katkaisuhoidon ja kuntoutuksen sekä palveluasumisen toteutumista seurataan edelleen kuukausittain. Sosiaali- ja terveyslautakunta 84 28.08.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 155 12.12.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 25 11.02.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 48 01.04.2015 Lapin aluehallintoviraston

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Kuntayhtymän johtaja on pyytänyt Sirate Group Oy:ltä tarjouksen perus teel li ses ti sisäilmakartoituksesta.

Kuntayhtymän johtaja on pyytänyt Sirate Group Oy:ltä tarjouksen perus teel li ses ti sisäilmakartoituksesta. Yhtymähallitus 37 05.03.2013 Yhtymähallitus 70 21.05.2013 Yhtymähallitus 111 22.08.2013 Yhtymähallitus 187 10.12.2013 Kauhavan hammashoitolan sisäilmaselvitys Yhtymähallitus 05.03.2013 37 Kauhavan hammashoitolassa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti Kunnanhallitus 252 01.10.2013 Kunnanhallitus 64 17.03.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti KH 01.10.2013 252 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Lisätiedot

Jämsän Terveys Oy:n ehdotus Jämsän kaupungille tuotantosopimuksen kokonaisvastuun alkamisesta 1.1.2016

Jämsän Terveys Oy:n ehdotus Jämsän kaupungille tuotantosopimuksen kokonaisvastuun alkamisesta 1.1.2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta 89 25.11.2015 Kaupunginhallitus 332 07.12.2015 Kaupunginhallitus 363 21.12.2015 Kaupunginhallitus 19 18.01.2016 Jämsän Terveys Oy:n ehdotus Jämsän kaupungille tuotantosopimuksen

Lisätiedot

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN Kaupunginhallitus 7 14.01.2015 Kaupunginhallitus 26 04.02.2015 Kaupunginvaltuusto 9 12.02.2015 Kaupunginhallitus 160 01.06.2016 OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN

Lisätiedot