Nurmijärven Kunnanvaltuusto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nurmijärven Kunnanvaltuusto"

Transkriptio

1 Nurmijärven Kunnanvaltuusto Asia: Valtuustoaloite Esitän Kunnanvaltuustolle, että se ensitilassa ottaa kantaa Nurmijärven kunnan taajamien heikkoon siisteystilanteeseen. Koulujen läheisyyteen ja kävelyteiden varsille on saatava riittävä määrä roskalaatikoita. Samoin jo olemassa olevien tyhjennysaikataulua olisi syytä tarkistaa. ` ' W

2 Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille Sosiaali- ja terveysministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ovat suosituksissaan esittäneet, että kunnat tehostaisivat nuorten seksuaali- ja lisääntymisterveyden palveluita. Ehdotuksiin on kuulunut maksuton ehkäisy alle 20-vuotiaille. Maksuttoman ehkäisyn tarjoavissa kunnissa nuorten tekemien raskaudenkeskeytysten määrä on laskenut merkittävästi ja sukupuolitautitartuntojen määrä on vähentynyt. Raumalla alle 20-vuotiaiden klamydiatartuntojen määrä on laskenut kolmanneksella. On arvioitu, että Rauma säästää ilmaisella ehkäisyllä vuosittain euroa. Myös Vantaalla nuorten maksuttoman ehkäisyn käytön on todettu vähentäneen raskaudenkeskeytysten määrää. Vaikka ilmaisen ehkäisyn tuoma taloudellinen säästö terveydenhuoltokustannuksissa on merkittävää, tärkeintä on, että nuoret pysyvät terveinä ja hyvinvoivina eivätkä joudu läpikäymään raskaudenkeskeytystä tai kärsimään lapsettomuudesta aikuisiällä sukupuolitautien aiheuttamien vaurioiden vuoksi. Tilastojen valossa eniten raskaudenkeskeytykeä tehdään vuotiaiden ikäluokassa, minkä vuoksi maksuttoman ehkäisyn ikäraja on mahdollisesti perusteltua asettaa jopa 25 ikävuoteen. Tämän ikäluokan nuoret ovat usein vähävaraisia opiskelijoita, joille ehkäisyn hankkiminen voi olla kohtuuttoman kallista. Tällä hetkellä Nurmijärvi tarjoaa maksuttoman hormonaalisen ehkäisyn kolmeksi kuukaudeksi ehkäisyn aloittajalle. Nurmijärven tulisi tarjota kondomeja hormonaalisen ehkäisyn rinnalla, jotta sukupuolitauteja ehkäistään tehokkaasti, ja vastuu ehkäisystä jakautuu tasaisesti sekä tytöille että pojille. Me allekirjoittaneet esitämme, että Nurmijärven kunta alkaa tarjota maksutonta ehkäisyä kaikille alle 20- vuotiaille nuorille. Lisäksi tulee selvittää, onko ilmaisen ehkäisyn tarjoaminen myös vuotialle taloudellisesti tarkoituksenmukaista raskaudenkeskeytysten, jälkiehkäisyn tarpeen ja sukupuolitautien ehkäisyn vuoksi. Tarja Haaranen, VIHR 'l Inc. V;

3 Valtuustoaloite kunnallisen pysäköinninvalvonnan järjestämisestä Nurmijärvellä Pysäköinninvalvonnan keskeisin tehtävä on tukea koko yhdyskunnan toimintaa edistämällä pysäköintiin varattujen paikkojen. mahdollisimman tehokasta käyttöä. Lisäksi pysäköinninvalvonnan avulla lisätään kuntalaisten. turvallisuutta, kun väärin pysäköidyt autot eivät estä hälytysajoneuvojen kulkua. Nurmijärvellä pysäköinninvalvonnasta vastaa poliisi, jolla ei käytännössä ole resursseja tällaiseen työhön. Aluehallintovirasto voi kunnanvaltuuston esityksestä tai sen suostumuksella ja saatuaan asianomaisen poliisilaitoksen päällikön lausunnon antaa tarkoitetun luvan siihen, että kunta alueellaan tai sen tietyllä osalla poliisin ohella huolehtii pysäköintiä ja pysäyttämistä sekä joutokäyntiä koskevien kieltojen ja rajoitusten noudattamisen valvonnasta sekä pysäköintivirhemaksujen ja muiden laissa säädettyjen seuraamusten määräämisestä. Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Nurmijärvellä selvitetään kunnallisen pysäköinnin järjestämisen edellytykset. Nurmijärvellä Tarja Haåranen, VIHR

4 Valtuustoaloite nuorten kesätyömahdollisuuksien lisäämisestä Tällä hetkellä nuorten on vaikea löytää kesätöistä ja varsinkin alle 18 nuoret oppivat tekemään työtä ja saavat työkokemusta -vuotiaiden. Kuitenkin on tärkeää, että, joka voi vaikuttaa myöhäisemmissä työhauissa positiivisesti. Kunnassamme on useamman vuoden ajan ollut käytössä ansiokkaasti kesätyöseteleitä alle 18-vuotiaille nuorille. Esimerkiksi tänä vuonna setelit loppuivat nopeasti ja halukkaita olisi ollut paljon enemmän. Myös kunnan omiin kesätyöpaikkoihin onollut paljon hakijoita ja vain harva saa niistä itselleen kesäksi töitä. Kesätyöseteli on tarkoitettu työllistämään vuotiaita nuoria, jotka voivat hakea työpaikkaa itse muun muassa yrityksistä myös kunnan ulkopuolelta. Tänä vuonna seteleitä jaettiin 155 kpl. Tuen suuruus on tällä hetkellä työnantajalle 330 euroa vähintään 380 euroa kahden viikon työjaksolta työn tekemistä ja tutustumaan erilaisiin ammatteihin töihin kesäksi yrityksiin. Kesäsetelin lisäksi kunta tarjoaa 70 nuorelle samoilla ehdoilla terveyskeskuksessa, siivoamisessa sekä päiväkodeissa viheralueiden kunnostustöitä / nuori/kahden viikon työjakso ja työnantajan tulee maksaa nuorelle, jossa on TTES.n mukainen palkka. Kesätyösetelin avulla nuoret pääsevät harjoittelemaan. Ilman seteliä alle 18-vuotiaiden on vaikea päästä töitä 2 viikoksi muun muassa kirjastossa,. Näiden lisäksi 10 yli 16-vuotiaille nuorille tarjotaan Kesätyösetelit ovat olleet suorittuja sekä tehokas tapa nuorten mahdollisuuteen saada työkokemusta. Kuitenkin ne ovat loppuneet kesken ja paljon halukkaita on jäänyt ilman kesätyöseteliä tai kunnan järjestämää kesätyötä. Sitä kautta moni jää ilman kesätyöpaikkaa palkata kesällä eripituisiin työsuhteisiin enemmän kuin tällä hetkellä mm. Tnlisikin miettiä voitaisiinko nuoria. huolehtimaan Nurmijärven siisteydestä, josta kuntalaiset ovat kovasti valittaneet. Tämän lisäksi tulisi lisätä kesäseteleiden määrää. Aloitteen allekirjoittaneiden mielestä ensi kesästä lähtien nuorten kesätyöllistämiseen pitäisi varata enemmän rahaa, että pystyttäisiin tarjoamaan noin 100 uutta kesätyöpaikkaa nuorille Nurmijärven kunnassa tai setelin avulla mm. yrityksissä. / J/ /

5

6 S Aloite NURMIJÄR VEN HAJ A-ASUTUSALUEEN bøkäyttöpolitiikan UUDISTAMINEN Aloite-esitys: Esitän, että Nurmijärven haja-asutusalueen maankäytön toimintatavat uudistetaan siten, että hajaasutusalueelle ja kyliin rakentamista rajoittavista ja estävistä ja osin lakiin perustumattomista toimintatavoista luovutaan ja maankäytön toimintatavat kaavoitus mukaanlukien uudistetaan ajantasalle vastaamaan tänä keväänä hyväksytyn maakäyttö- ja rakennuslain uudistamisen tavoitteita helpottaa, yksinkertaistaa ja sallia rakentamista haja-asutusalueelle. Perustelut: Nurmijärvellä on pitkään ollut käytössä koko kunnan haja-asutusaluetta, eli myös kyliä koskeva ns. suunnittelutarveratkaisumenettely. Tämä menettely on hyvin raskas ja johtaa monasti kohtuuttomiin ratkaisuihin. Edelleen Nurmijärvellä on käytössä ns. emätilatarkastelu, joka ei perustu lakiin, eikä asetukseen. Se on aikanaan kehitetty rantarakentamisen hillitsemiseksi ja siinä rakentamismahdollisuuksia arvioidaan sen mukaan kuinka monta rakennuspaikkaa on kantatilasta vuoden 1959 jälkeen luovutettu. Toisinsanoen edellisten sukupolvien tonttien myynnit voivat estää kokonaan rakentamisen kantatilan maille vaikka omistusoikeus olisi moneen kertaan j o vaihtunut. Näistä menettelytavoista johtuen haja-asutusalueelle rakentamsta rajoitetaan ja estetään monin eri perustein vaikka kuntamme tavoitteena on pitkään ollut kyliemme elinvoimaisuuden säilyttäminen. Kunnanvaltuustossa on viisitoista vuotta sitten päätetty, että kyliemme kaavoitus tehdään loppuun kymmenen vuoden aikana. Viime vuoden loppuun mennessä huomattavasta taloudellisista ja työvoimaresurssoinnista huolimatta ainoastaan kahden kylän Lepsämän ja Perttulan osayleiskaavoittaminen on saatu loppuun asti valmiiksi ja lainvoimaiseksi. On selvää, että hyvin byrokraattisella, aikaa vievällä ja kalliilla osayleiskaavoittamisella ei kyliemme tulevaisuutta pystytä turvaamaan. Siksi tulee kylien kaavoa " essa siirtyä huomattavasti nopeampien, joustavampien, kevyempien ja kyläl"' t p "e in kaavoitusprosessiin allist k läkaavoittamiseen. `

7 Valtuustoaloite Nurmijärven yleisilmeen parantamiseksi Kun kävelee tai ajaa autolla missä tahansa Nurmijärven kunnan sisällä, voi havaita, että liikennemerkit ovat vinossa johonkin suuntaan tai ovat rikkinäisiä, lamput on rikkinäisiä tai yleiset penkit ovat niin vinossa, että niissä on vaikea istua niiden kierossa olemisen vuoksi. Tässä pari esimerkkiä, kun kukaan ei välitä kunnan yleisten ulkotilojen kunnosta. Kuvissa näistä esimerkkejä, jotka ovat olleet jo pitkään rikkinäisiä, kun kukaan ei niistä ole kiinnostunut. Näitä parannettavia kohteita on paljon ympäri kuntaa, kun katsoo ympäristöään liikkuessaan ulkona. Ehdotan, että kunnassa perustetaan yleisten alueiden "Talkkarin toimi" Henkilölle annetaan perustyökalut, kännykkä, lapio, vasara, nauloja ja muutamia muita pikkunikkarointiin soveltuvia käsityökaluja. Tämä henkilö kiertelisi taajamissa tekemässä pikku fiksauksia sen mukaan, mitä hän on havainnut ja kuntalaiset ovat hänelle ilmoitelleet. Isommat hommat hoitaisi sitten kunnan oma kiinteistö/rakennustoimi. Jos tähän ei ole riittävää resurssointia kunnassa, tulee tämä ottaa huomioon seuraavassa talous arvioissa ja lisätä tähän määrärahaa, jotta yleisilmettä Nurmijärven kunnassa voidaan parantaa. Nurmijärven kunnan pitkäaikaistyöttömistä voisi myös kartoittaa, jos sieltä löytyisi sopivaa henkilöä tähän tehtävään, jos kunnalla ei ole henkilökuntaa tähän. Kunnanvaltuutettu Mira Lappalainen Perussuomalaiset

8 Alla olevat kuvat Nurmijärven kirkonkylältä.

9 VAALTUUSTOALOITE TOUKOKU 2017 Kouluissa ja muualla lastentoiminnoissa siirryttävä käyttämään luomumaitoa. Eu-maitotuki on korkeampi luomumaidolle kuin tavalliselle. Kunnan tulee siirtyä tarjoamaan lapsille turvallisempaa ja laadukkaampaa maitoa. Onnistuneen kilpailutuksen jälkeen voi tulla myös kokonaistaloudellisemmaksi. (Tarkasteltava samalla onko rasvaton-maito todella kasvaville oikea ravinto verrattuna kevyt maitoon) Johannes Haapalainen KD-Nurmijärvi

10 i1 4 ' Lilg i i o V 1j C - Ø r U 6 a ' J,F KCs t-g 6 r T U k v 1 s& 1 r Jo k J 1 / )-L\ r i i r i

Hyvinvointilautakunta Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille

Hyvinvointilautakunta Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille Hyvinvointilautakunta 7 05.09.2017 Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille HYVOLTK 7 Valtuutettu Haaranen ja 17 muuta valtuutettua esittävät 31.5.17 annetussa aloitteessa, että Nurmijärven

Lisätiedot

Hyvinvointilautakunta Hyvinvointilautakunta Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille

Hyvinvointilautakunta Hyvinvointilautakunta Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille Hyvinvointilautakunta 7 05.09.2017 Hyvinvointilautakunta 24 21.11.2017 Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille HYVOLTK 7 Valtuutettu Haaranen ja 17 muuta valtuutettua esittävät 31.5.17

Lisätiedot

Hyvinvointilautakunta Hyvinvointilautakunta Kunnanhallitus

Hyvinvointilautakunta Hyvinvointilautakunta Kunnanhallitus Hyvinvointilautakunta 7 05.09.2017 Hyvinvointilautakunta 24 21.11.2017 Kunnanhallitus 367 04.12.2017 Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille 520/06.04/2017 HYVOLTK 7 Valtuutettu Haaranen

Lisätiedot

Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän aloite kesätyöpaikan tarjoamisesta Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kaikille lappeenrantalaisille nuorille

Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän aloite kesätyöpaikan tarjoamisesta Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kaikille lappeenrantalaisille nuorille Kaupunginhallitus 205 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 52 24.04.2017 Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän aloite kesätyöpaikan tarjoamisesta Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kaikille lappeenrantalaisille

Lisätiedot

KESKUSTANUORTEN 18 TEESIÄ UNELMIEN MAAKUNTAAN

KESKUSTANUORTEN 18 TEESIÄ UNELMIEN MAAKUNTAAN KESKUSTANUORTEN 18 TEESIÄ UNELMIEN MAAKUNTAAN 18 teesiä, 18 maakuntaa Unelmien maakunta 1 KANSANVALTAISET MAAKUNNAT Maakuntauudistuksen ydin on siinä, että valta tulee lähemmäksi ihmistä. Maakunnan asukkaat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1 1148/02.02.00/2012 Kaupunginhallitus 110 16.4.2012 Valtuusto 70 21.5.2012 91 Valtuustoaloite sosiaalisesti heikommassa asemassa olevien nuorten tukemiseksi kesätyöpaikoilla

Lisätiedot

Valtuutettu Leena Haanpään ym. valtuustoaloite nuorten ilmaisesta ehkäisystä

Valtuutettu Leena Haanpään ym. valtuustoaloite nuorten ilmaisesta ehkäisystä Kaupunginvaltuusto 37 27.04.2015 Kaupunginhallitus 181 04.05.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 62 05.11.2015 Kaupunginhallitus 414 23.11.2015 Kaupunginvaltuusto 94 14.12.2015 Valtuutettu Leena Haanpään

Lisätiedot

Valtuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Valtuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto 91 04.09.2017 Kunnanhallitus 290 11.09.2017 Kunnanhallitus 424 18.12.2017 VALTUUSTOALOITE / ILMAINEN EHKÄISY ALLE 25-VUOTIAILLE / SDP:N JA VASEMMISTON VALTUUSTORYHMÄ 698/00.02.06/2017 KVALT 91

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 727/2011 Laki. pysäköinninvalvonnasta. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

SÄÄDÖSKOKOELMA. 727/2011 Laki. pysäköinninvalvonnasta. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 2011 727/2011 Laki pysäköinninvalvonnasta Annettu Helsingissä 17 päivänä kesäkuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Soveltamisala

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 354/2010 vp. Hallituksen esitys pysäköinninvalvontaa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi. Asia. Valiokuntakäsittely.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 354/2010 vp. Hallituksen esitys pysäköinninvalvontaa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi. Asia. Valiokuntakäsittely. EDUSKUNNAN VASTAUS 354/2010 vp Hallituksen esitys pysäköinninvalvontaa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä pysäköinninvalvontaa koskevan lainsäädännön

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. 44 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien maksuttoman ehkäisyn tarjoamista espoolaisnuorille (Kh/Kv)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. 44 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien maksuttoman ehkäisyn tarjoamista espoolaisnuorille (Kh/Kv) 23.03.2016 Sivu 1 / 1 4894/2015 06.00.00 44 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien maksuttoman ehkäisyn tarjoamista espoolaisnuorille (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825 7605

Lisätiedot

LAHDEN NUORISOVALTUUSTON KÄRKIHANKELISTA 2013 NUORTEN VERSIO

LAHDEN NUORISOVALTUUSTON KÄRKIHANKELISTA 2013 NUORTEN VERSIO LAHDEN NUORISOVALTUUSTON KÄRKIHANKELISTA 2013 NUORTEN VERSIO Katso koko kärkihankelista osoitteesta nuorilahti.net/upload/file/karkihankelista_2013.pdf tai skannaa QR-koodi. Perustuslain, kuntalain ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2017 1 (5) 236 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Reetta Vanhasen valtuustoaloitteeseen alle 25-vuotiaiden nuorten maksuttoman

Lisätiedot

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/12 20.05.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/12 20.05.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (6) 210 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Matti Niirasen ym. talousarvioaloitteesta koskien nuorten kesätyöpaikkojen määrärahan

Lisätiedot

Palveluverkkotoimikunnan esitys - kuntalaiskyselyn tuloksia

Palveluverkkotoimikunnan esitys - kuntalaiskyselyn tuloksia Palveluverkkotoimikunnan esitys - kuntalaiskyselyn tuloksia Risto Nikunlaakso 16.5.2016 1 Kuntalaiskysely palveluverkkotoimikunnan esityksestä Kuntalaisille varattiin mahdollisuus kommentoida palveluverkkotoimikunnan

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

Sähköpostiosoite. Lukio: luokka/aloitusvuosi ja arvioitu päättymisvuosi

Sähköpostiosoite. Lukio: luokka/aloitusvuosi ja arvioitu päättymisvuosi KESÄTYÖSETELI 2019 Hakuaika 1.2.-5.4.2019 KESÄTYÖSETELIN NUORI PALAUTTAA TÄYTETTYNÄ VIIMEISTÄÄN perjantaina 5.4.2019 klo 15.00 Iin kunnanviraston yhteispalvelupisteeseen tai postitse osoitteeseen: Iin

Lisätiedot

Kymenlaakson Liitto. Hallitusohjelma Kymenlaakson näkökulmasta / liiteosio. Maakuntajohtaja Juha Haapaniemi. Maakuntavaltuusto 8.6.

Kymenlaakson Liitto. Hallitusohjelma Kymenlaakson näkökulmasta / liiteosio. Maakuntajohtaja Juha Haapaniemi. Maakuntavaltuusto 8.6. Kymenlaakson Liitto Hallitusohjelma Kymenlaakson näkökulmasta / liiteosio Maakuntavaltuusto 8.6.2015 Maakuntajohtaja Juha Haapaniemi LIITE 2 Ehdolliset lisätoimet Veronkorotukset Väylämaksujen puolituksen

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen: Alle 25- vuotiaille kuntalaisille maksuton raskauden ehkäisy

Vastaus valtuustoaloitteeseen: Alle 25- vuotiaille kuntalaisille maksuton raskauden ehkäisy Kaupunginvaltuusto 117 06.11.2017 Kaupunginhallitus 297 27.11.2017 Kaupunginhallitus 76 23.04.2018 Kaupunginvaltuusto 20 07.05.2018 Vastaus valtuustoaloitteeseen: Alle 25- vuotiaille kuntalaisille maksuton

Lisätiedot

1990 vp. - HE n:o 2 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1990 vp. - HE n:o 2 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1990 vp. - HE n:o 2 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi pysäköintivirhemaksusta annetun lain 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että pysäköintivirhemaksusta annetun

Lisätiedot

Kuopion kaupungin henkilökunnan pysäköinnissä todetut ongelmat ja niiden ratkaiseminen. Kuopion kaupungin henkilökuntaneuvosto 4.9.

Kuopion kaupungin henkilökunnan pysäköinnissä todetut ongelmat ja niiden ratkaiseminen. Kuopion kaupungin henkilökuntaneuvosto 4.9. Kuopion kaupungin henkilökunnan pysäköinnissä todetut ongelmat ja niiden ratkaiseminen Kuopion kaupungin henkilökuntaneuvosto 4.9.2018 Kaupunginhallituksen päätös ja sen toimeenpano Kaupunginhallitus päätti

Lisätiedot

NUORTEN KESÄTYÖPASSI 2015

NUORTEN KESÄTYÖPASSI 2015 NUORTEN 2015 KESÄTYÖPASSI Mikä on kesätyöpassi? Kesätyöpassi on tarkoitettu sinulle 1.1.1997-30.6.2001 välillä syntynyt hartolalainen nuori. Työsuhteen pituus on kolme viikkoa välillä 2.5.-31.8.2015.

Lisätiedot

Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista

Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista 24.10.2017 Kuntalaisten osallistaminen KYSELYT INNODUEL-SOVELLUKSELLA: Lukiolaiset: Millaisessa Kemissä

Lisätiedot

Vaalan kuntastrategia 2030

Vaalan kuntastrategia 2030 Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä

Lisätiedot

Oulun kaupunki Kesätyöt opiskelijoiden kesätyöharjoittelu yli 18- vuotiaat -kesätyöseteli vuotiaat

Oulun kaupunki Kesätyöt opiskelijoiden kesätyöharjoittelu yli 18- vuotiaat -kesätyöseteli vuotiaat Oulun kaupunki Kesätyöt 2019 -opiskelijoiden kesätyöharjoittelu yli 18- vuotiaat -kesätyöseteli 15-17 vuotiaat Opiskelijoiden kesätyöharjoittelu, yli 18-vuotiaille o Vähintään 18 vuoden ikä 30.4.2019 mennessä

Lisätiedot

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 151 15.06.2015 Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 579/00.00.00/2015 Kunnanhallitus 151 Iitin

Lisätiedot

KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi

KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS 31.8.2012 Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi Margit Päätalo Kaste-ohjelma, ohjelmapäällikkö Pohjois-Suomi Väkiluku Pohjois-Suomessa

Lisätiedot

Sallan kunnan aktiivimalli Sallan kunta, Postipolku 3, Salla

Sallan kunnan aktiivimalli Sallan kunta, Postipolku 3, Salla Sallan kunnan aktiivimalli Lyhytkestoinen työllistäminen Sallan kunnan kautta Sallan kunta tukee toimijoita, kun kolmas sektori, yritykset tai julkisen sektorin toimijat tarjoavat lyhytkestoisia töitä

Lisätiedot

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS 2010 20.5.2010 Neuvotteleva virkamies Onko informaatio-ohjauksella tulevaisuutta? Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1.

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1. Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä Klaukkalan koulu 30.1.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013 1 LOIMAAN KAUPUNKI VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Keskustan 5.3.2012 1025/0.01.016/12 (907/0.01.016/11

Lisätiedot

Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040. Nettikyselyn tuloksia

Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040. Nettikyselyn tuloksia Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040 Nettikyselyn tuloksia Kysymykset 1. Miten ajattelet oman / lastesi elämän / Nurmijärven muuttuvan vuoteen 2040 mennessä? 2. Mitkä ovat mielestäsi Nurmijärven mahdollisuudet

Lisätiedot

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri 1 Yritysten määrän kehitys 1990-2013 290 000 282635 270 000 266062 263 001263759 266909 262548 250 000 252 815 230 000 210 000 209151 207493 203542 205468

Lisätiedot

Ilmasto-ohjelmaa edistetään kehittämällä ilmastokumppanuustoimintaa, FISU verkostossa sekä hanketoiminnalla.

Ilmasto-ohjelmaa edistetään kehittämällä ilmastokumppanuustoimintaa, FISU verkostossa sekä hanketoiminnalla. 85 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: rakennustarkastaja Rakennus- ja ympäristölautakunta on osa kaupunkiympäristön toimialaa. Koko toimialan strategiset tavoitteet on kuvattu talousarviokirjan

Lisätiedot

Tervola kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä

Tervola kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä Tervola kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä Terveyden edistämisen työryhmä 23.2.2010 Tervolan kunnan toiminta-ajatus Hyvinvoinnin lisääminen tervolalaisen kulttuuriperinteen pohjalta maaseutuelämän myönteisiä

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

PAKKA toimintamalli. Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013

PAKKA toimintamalli. Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013 PAKKA toimintamalli Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013 PSAVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue, aluekoordinaattori Raija Fors 12.8.2013 1 PAKKA = paikallinen alkoholipolitiikka

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT VALTUUSTOALOITTEET/SOTELA

TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT VALTUUSTOALOITTEET/SOTELA TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT VALTUUSTOALOITTEET/SOTELA Valtuustoaloite eteläisen sosiaaliaseman säilyttämiseksi Hervannassa - Jari Heinonen ym. (TRE: 5875/05.00.01/2015) Valtuustoaloite

Lisätiedot

KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU

KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU Päätös, raportti 12.3.2018 Nähtävillä 20.3.-18.4.2018 Hyväksytty 8.5.2018 Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelu Kaavoitus 1. Johdanto Karhuojan

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

Hilla-Maaria Sipilä, projektisuunnittelija, KOPPI -hanke Hannele Liesmäki, työ- ja yksilövalmennus päällikkö, Espoon Diakoniasäätiö

Hilla-Maaria Sipilä, projektisuunnittelija, KOPPI -hanke Hannele Liesmäki, työ- ja yksilövalmennus päällikkö, Espoon Diakoniasäätiö Hilla-Maaria Sipilä, projektisuunnittelija, KOPPI -hanke Hannele Liesmäki, työ- ja yksilövalmennus päällikkö, Espoon Diakoniasäätiö KOPPI - Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita Yhteistyössä: Terveyden

Lisätiedot

Ainutlaatuinen Lappajärvi kutsuu asumaan ja viihtymään

Ainutlaatuinen Lappajärvi kutsuu asumaan ja viihtymään 2016 Ainutlaatuinen Lappajärvi kutsuu asumaan ja viihtymään atuinen Lappajä Visio: Lappajärvi on asukkaistaan välittävä turvallinen ja viihtyisä asuinkunta. Arvot: Lappajärvi on yhteistyöhön valmis itsenäinen

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanhallituksen kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 10/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 9.5.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 13.5.2019 klo 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 111 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Itä-Suomen aluehallintovirasto. organisaatio. Ylijohtaja Elli Aaltonen. Johtoryhmä. Opetustoimi- ja kulttuuri. Ympäristölupavastuualue

Itä-Suomen aluehallintovirasto. organisaatio. Ylijohtaja Elli Aaltonen. Johtoryhmä. Opetustoimi- ja kulttuuri. Ympäristölupavastuualue Yli Elli Aaltonen organisaatio Maistraatin ohjaus- ja kehittämisyksikkö yksikön päällikkö Merja Koponen Työnantaja- ja henkilöstöpolitiikkayksikkö yksikön päällikkö Timo Kähärä Johtoryhmä Hallintopalvelujen

Lisätiedot

Kohti kestävää tulevaisuutta Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta Ulla Nord, toimitusjohtaja Me-säätiö me. 2

Kohti kestävää tulevaisuutta Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta Ulla Nord, toimitusjohtaja Me-säätiö me. 2 Kohti kestävää tulevaisuutta Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta Ulla Nord, toimitusjohtaja Me-säätiö 19.4.2017 me. 2 Miten voidaan edistää kestävää hyvinvointia? Miten kestävää kehitystä voidaan edistää

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 13) Henkilöstöjaosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 13) Henkilöstöjaosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2019 1 ( 13) Aika 06.02.2019, klo 17:10-18:27 Paikka Kirkkonummen kunnantalo, kokoushuone Kajanus Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko TOIMINTA-AJATUS Siilinjärvi luo hyvinvointia asukkaille elämän eri vaiheissa laadukkailla peruspalveluilla ja viihtyisällä elinympäristöllä yhteistyössä yritysten, yhteisöjen ja ympäristökuntien kanssa

Lisätiedot

Terveyden edistämisaktiivisuus kunnissa - esimerkkinä toisen asteen oppilaitokset

Terveyden edistämisaktiivisuus kunnissa - esimerkkinä toisen asteen oppilaitokset Terveyden edistämisaktiivisuus kunnissa - esimerkkinä toisen asteen oppilaitokset Asiantuntija Kirsi Wiss Hyvinvoiva kunta 15.6.2017, Kuopio Taustaa: Terveyden edistämisen vertailutietojärjestelmän = TEAviisarin

Lisätiedot

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit Suomalaisen Työn Liiton tutkimukset Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 ja Nuoret ja työelämä

Lisätiedot

Valtuustoaloite kesätyösetelin käyttöönotosta Riihimäellä

Valtuustoaloite kesätyösetelin käyttöönotosta Riihimäellä Valtuustoaloite kesätyösetelin käyttöönotosta Riihimäellä Kvalt. 28.4.2014 45 Khall. 9.3.2015 93 Kvalt. 27.4.2015 29 Khall. 7.9.2015 321 Valtuutettu Titta Andersson-Bohren ym. jättivät seuraavan valtuustoaloitteen:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1412/ /2019

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1412/ /2019 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2019 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 20.3.2019 89 Asianro 1412/08.01.01/2019 Vastaus valtuustoaloitteeseen / hyperhiihto- ja supersyysloman tapahtumien saavutettavuuden

Lisätiedot

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville 1) TYÖNHAKUUN LIITTYVÄÄ: - aloita työnhaku ajoissa ENNEN valmistumista (noin ½ v. ennen valmistumista) - hanki itsellesi riittävät hyvät työnhakuvalmiudet eli selvitä kuinka tehdään vapaamuotoisia hakemuksia

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Julkisen hallinnon IT-markkinat ja kilpailu

Julkisen hallinnon IT-markkinat ja kilpailu Julkisen hallinnon IT-markkinat ja kilpailu Asiantuntija Jukka Lehtonen, EK ICT-hankintafoorumi 2.3.2012 Hankintasääntelyn vaikutus kilpailuun? Onnistuneen IT-hankinnan kannalta on haasteellista, jos ostoksen

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 13 / 2009 223 Kokousaika 27.04.2009 klo 17.00 17.55 Kokouspaikka Metsäpeuramaan Opastuskeskus, Yli-Lesti Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

hot-r Houkutteleva ohjelmallinen täydennysrakentaminen

hot-r Houkutteleva ohjelmallinen täydennysrakentaminen hot-r Houkutteleva ohjelmallinen täydennysrakentaminen eheyttämispeli prototyyppi sovelluskonseptista asukkaan hyödyn/houkuttelevuuden näkökulmasta Tietokanta strategioiden ja sopimusten päästötavoitteista

Lisätiedot

Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa

Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa Osaava kirjasto ovi tulevaisuuteen Itä-Suomen kirjastopäivät 7.-8.6.2016, Mikkeli Leena Aaltonen Kirjastolain uudistaminen ei ole helppoa!

Lisätiedot

Lahden seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Lahden seutu :18

Lahden seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Lahden seutu :18 Lahden seutu 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) 10 100. 9 8 7 6 4 1 5.2% 8.3% 4.2% Forssan seutu Hämeenlinnan seutu Lahden seutu Muu, mikä? Forssan seutu 5,2%

Lisätiedot

Hämeenlinnan seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Hämeenlinnan seutu 26.3.

Hämeenlinnan seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Hämeenlinnan seutu 26.3. Hämeenlinnan seutu 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) 10 100. 9 8 7 6 3 14.3% 1 10.7% 5.4% Forssan seutu Hämeenlinnan seutu Lahden seutu Muu, mikä? Forssan

Lisätiedot

Forssan seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Forssan seutu :33

Forssan seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Forssan seutu :33 Forssan seutu 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) 10 100. 9 8 7 6 27.3% 22.7% 2 1 9.1% Forssan seutu Hämeenlinnan seutu Lahden seutu Muu, mikä? Forssan seutu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 163 V 26.2.2014, Stj / Valtuutettu Yrjö Hakasen aloite työttömien ja työterveyshuollon ulkopuolella olevien terveystarkastuksista Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Liikunnan avustusten uudistaminen. Alustava valmisteluluonnos

Liikunnan avustusten uudistaminen. Alustava valmisteluluonnos Liikunnan avustusten uudistaminen Alustava valmisteluluonnos Tampereen kaupungin strategiset tavoitteet Kaupunkistrategia Strategiset painotukset ja tavoitteet on ryhmitelty viiteen näkökulmaan yhdessä

Lisätiedot

Ankkuri-toiminnasta ja elävästä elämästä

Ankkuri-toiminnasta ja elävästä elämästä 1 Ankkuri-toiminnasta ja elävästä elämästä Keskeisenä tavoitteena Ankkuri-toiminnalla on saada nuoret ymmärtämään, miten he voisivat vaikuttaa omaan elämäänsä ja saada sille paremman suunnan. Tehtyjen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 1986/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 10 9.1.2017 14 Valtuustoaloite Espoon pysäköinnin laskentaohjeen käsittelystä ja hyväksyttämisestä valtuustossa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2015 1 (5) 310 Valtuutettu Oskalan aloite liikennevalvonnan resurssien lisääminen siviilipalvelusmiehillä Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa

Lisätiedot

Lausunto eduskunnan työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle Lausunnon aihe: hallituksen esitys 209/2016 vp

Lausunto eduskunnan työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle Lausunnon aihe: hallituksen esitys 209/2016 vp 23.11.216/Pertti Honkanen Lausunto eduskunnan työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle Lausunnon aihe: hallituksen esitys 29/216 vp Viime vuosille on ollut ominaista työttömyyden merkittävä kasvu. Vaikka työttömyyden

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

Nollatuntisopimusten kieltäminen. Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja

Nollatuntisopimusten kieltäminen. Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja Nollatuntisopimusten kieltäminen Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja 1 / 12 Johtopäätökset Nollatuntisopimusten kieltämisen vaikutukset ovat epäselviä talousteorian perusteella. Empiiristä tutkimusta

Lisätiedot

Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri

Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri Mikkolan navetta 21.1.2012 Ellinoora Auvinen kulttuurituottaja Hanksalmen kunta Hankasalmi Kolme taajamaa: Kirkonkylä, Asema ja Niemisjärvi Noin neljännes asukkaista

Lisätiedot

Kandien kesätyöt 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014

Kandien kesätyöt 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Kandien kesätyöt 2014 Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Kyselytutkimus lääketieteen opiskelijoille Kandien kesätöitä tutkittiin Lääkäriliiton Opiskelijatutkimuksen

Lisätiedot

Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala

Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala 31, YMP 10.5.2012 17:30 Suunnittelutarvepäätös kiinteistölle 535-404-8-124 Asia Hakija Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Nietula Matti ja Anita Poutakuja 3 B 2 37470 Vesilahti Rakennuspaikka

Lisätiedot

TYÖKYKYPALVELU TIESITKÖ, ETTÄ YKSI SAIRAUSPÄIVÄ MAKSAA TYÖNANTAJALLE KESKIMÄÄRIN 350

TYÖKYKYPALVELU TIESITKÖ, ETTÄ YKSI SAIRAUSPÄIVÄ MAKSAA TYÖNANTAJALLE KESKIMÄÄRIN 350 TYÖKYKYPALVELU TIESITKÖ, ETTÄ YKSI SAIRAUSPÄIVÄ MAKSAA TYÖNANTAJALLE KESKIMÄÄRIN 350 Olemme paras kumppanisi tuloksellisessa työkyvyn johtamisessa Työkykypalvelu on kokonaisvaltainen ratkaisu, jonka tavoitteena

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos

Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus 1.12.2015 Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos MRL:n uudistamisen yleiset tavoitteet Kansanedustaja Matti Vanhanen KIRA -foorumissa 17.11.2015: Kaavoituksen

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009

OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009 OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009, n = 315 1 Tiivistettynä 2 Keskeiset tulokset 3 Kuvat 1 TIIVISTETTYNÄ Rakennusalaa opiskelee yliopistotasolla enemmän ja lahjakkaampaa ainesta kuin aikoihin. Työnteko

Lisätiedot

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2010

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2010 1 RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2010 20 kysymystä sisältänyt kysely toteutettiin sähköisesti 2.12.2009 12.1.2010 Tieto kyselystä lähetettiin sähköpostitse TARAKI:n jäsenille ja sitä mainostettiin koko TTY:n sähköisessä

Lisätiedot

Aloitteen aihe Saapumispvm. Aloitteentekijä Toimenpiteet ja muut kannanotot

Aloitteen aihe Saapumispvm. Aloitteentekijä Toimenpiteet ja muut kannanotot 1/8 Esityslistojen aikaisempi valmistelu 6.2. Dnro 47 Keskustan valt.ryhmä Kv. 6.2. 16 Valtuustokokouksien esityslistat ilmestyvät kaupungin kotisivuille ja ylönettiin yleensä kokousta edeltävänä keskiviikkona.

Lisätiedot

1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee?

1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee? 1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee? 100% 90% 80% 70% 60% 50% 52,9% 40% 34,1% 30% 20% 10% 0% 9,4% Etelä-Kymenlaakso Pohjois-Kymenlaakso Sekä Etelä- että Pohjois- Kymenlaakso 3,6% Muu, mikä? 1.

Lisätiedot

Tekninen toimiala sai tietoonsa kaupunginvaltuuston asiaa koskevan pääätöksen vasta noin kolme viikkoa vuoden vaihteen jälkeen.

Tekninen toimiala sai tietoonsa kaupunginvaltuuston asiaa koskevan pääätöksen vasta noin kolme viikkoa vuoden vaihteen jälkeen. Tekninen lautakunta 54 10.02.2015 Kaupunginhallitus 79 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 11 30.03.2015 Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistövero 70/62/620/2015 TL 54 Selostus: Savonlinnan kaupungin valtuusto

Lisätiedot

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) Kaupunginhallitus Stj/1 07.01.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) Kaupunginhallitus Stj/1 07.01.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) 36 Valtuutettu Tuomo Valokaisen toivomusponsi lasten ja nuorten psykoterapioiden saatavuudesta HEL 2014-007789 T 00 00 03 Päätös päätti merkitä tiedoksi selvityksen

Lisätiedot

MRL:n muutokset. Merja Vikman-Kaverva

MRL:n muutokset. Merja Vikman-Kaverva MRL:n muutokset Merja Vikman-Kaverva 2.10.2015 Kaavoitusta ja rakentamisen ohjausta uudistetaan Tavoitteena menettelyjen sujuvoittaminen ELY-keskuksille kuuluva poikkeamistoimivalta siirretään kuntiin

Lisätiedot

KOULULAISTEN TUTUSTUMINEN TYÖELÄMÄÄN

KOULULAISTEN TUTUSTUMINEN TYÖELÄMÄÄN 2/2008 TYÖMARKKINAT 2 Ari Sipilä/Birgitta Ruuti/ar 5.2.2008 1(2) KOULULAISTEN TUTUSTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Teknologiateollisuus ry, Metallityöväen Liitto ry, Toimihenkilöunioni TU ry ja Erityisalojen toimihenkilöliitto

Lisätiedot

Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta. Johtoryhmä 8.2.2010 Nastola

Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta. Johtoryhmä 8.2.2010 Nastola Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta Johtoryhmä 8.2.2010 Nastola Toteuttamistapa ja ajankohta Nykyiset kunnat lakkautetaan 31.12.2012 Uusi Kunta perustetaan 1.1.2013 Yhdistymissopimus voimassa 2015 loppuun

Lisätiedot

Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016

Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016 Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt 2016 Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016 Tutkimuksen toteutus ja aineisto Aineisto on kerätty sähköisellä

Lisätiedot

HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN. Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa

HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN. Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa Kaikille oikeus terveelliseen ja turvalliseen elämään Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen lähtökohtana ovat

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen, Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Sini Sallinen, erityisasiantuntija, sini.sallinen@kuntaliitto.fi, @SallinenSini 4.4.2016 Luonnos Kuntaliiton strategisista tavoitteista tulevaisuuden kunnalle

Lisätiedot

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Luonnos 13.12.2016 EY 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE PYSÄKÖINNINVALVONNASSA AVUSTAMISTA KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE PYSÄKÖINNINVALVONNASSA AVUSTAMISTA KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI Lausunto 1 (6) Eduskunnan lakivaliokunta Viite: HE 79/2012 HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE PYSÄKÖINNINVALVONNASSA AVUSTAMISTA KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI Suomen Kiinteistöliitosta Suomen Kiinteistöliitto

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi. Alueellinen päihdepäivä Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä

Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi. Alueellinen päihdepäivä Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi Alueellinen päihdepäivä 26.10.2016 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä Irmeli Tamminen YTM, LSSAVI 27.10.2016 1 Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

LAUSUNTO Opetus- ja kulttuuriministeriö

LAUSUNTO Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO 7.10.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite: OKM lausuntopyyntö hallituksen esitysluonnoksesta laeiksi perusopetuslain, lukiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, oppilas- ja

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 4.12.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki VETOVOIMA JA KASVU TOIMIVA KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN Strategiset

Lisätiedot

Lakiesitys tieliikennelaista

Lakiesitys tieliikennelaista Lakiesitys tieliikennelaista Kuntaliiton näkemykset Liikenne- ja viestintävaliokunta 20.3.2018, Hanna Kemppainen Liikenteenohjauslaitteen asettaminen 71 Kunnan tulisi tehdä hallinnollinen päätös kaikista

Lisätiedot

Keski-Suomi pyöräilee -seminaarikiertueen työpaja. Koonti Elina Hasanen

Keski-Suomi pyöräilee -seminaarikiertueen työpaja. Koonti Elina Hasanen Keski-Suomi pyöräilee -seminaarikiertueen työpaja 14.2.2018 Saarijärvi: Kannonkoski, Karstula, Kyyjärvi, Saarijärvi, Uurainen Koonti Elina Hasanen 20.2.2018 1. Miten voitaisiin tukea kuntalaisten ja kunnassa

Lisätiedot

Lausunto Onko esityksen vaikutusarviossa jäänyt mielestänne joitain keskeisiä vaikutussuhteita huomioimatta? Jos kyllä, niin mitä?

Lausunto Onko esityksen vaikutusarviossa jäänyt mielestänne joitain keskeisiä vaikutussuhteita huomioimatta? Jos kyllä, niin mitä? Lausunto 01.09.2017 Asia: TEM/1225/00.04.01/2016 Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö työaikalaki Yleistä Onko ehdotettu uusi työaikalaki mielestänne hyväksyttävissä? Kyllä, pääpiirteissään

Lisätiedot

ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö

ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen näkökulmasta Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö 30.8.2013 ELY:n tehtäviä (kytkös metsiin) Alueidenkäyttö, yhdyskuntarakenne

Lisätiedot