Aloitteen aihe Saapumispvm. Aloitteentekijä Toimenpiteet ja muut kannanotot
|
|
- Marja Laaksonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1/8 Esityslistojen aikaisempi valmistelu 6.2. Dnro 47 Keskustan valt.ryhmä Kv Valtuustokokouksien esityslistat ilmestyvät kaupungin kotisivuille ja ylönettiin yleensä kokousta edeltävänä keskiviikkona. Kokousten ollessa nykyisin maanantaisin, jää esityslistan läpikäymiseen ja asioiden tarkentamiseen ainoastaan kolme täyttä arkipäivää. Sama käytäntö on useiden lautakuntien esityslistojen kanssa. Keskustan valtuustoryhmä esittää, että tätä käytäntöä muutettaisiin siten, että listat ilmestyisivät jatkossa vähintään viikkoa ennen kokousta. Kh Hallinto- ja talousosasto Kh Esittelijä poisti asian esityslistalta. Kuntalaisaloitteiden vastausten julkaisu 6.2. Dnro 46 Keskustan valt.ryhmä Kv Kuntalaisaloitteissa on hyviä ja käytännönläheisiä aiheita. Aloite etenee niin, että se ohjataan aihepiirin mukaan kulloisenkin toimialan asiantuntijalle. Toisinaan aloite käsitellään monijäsenisessä toimielimessä, joskus aloitteeseen vastaa virkamies suoraan. Luottamushenkilöiden tietoon tulevat vain niiden kuntalaisaloitteiden vastaukset, mitkä on käsitelty lautakunnissa. Keskustan valtuustoryhmä edellyttää, että aloitteet käsitellään aina monijäsenisessä toimielimessä, jolloin jokainen luottamushenkilökin on selvillä saapuneesta aloitteesta ja saa viipymättä tietoonsa vastauksen. Kh Asukasltk Kh Kv Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kaikille kuntamme nuorille kesätyöpaikan tarjoamisesta 6.3. Dnro 123 Sosialidemokraattinen valt.ryhmä Kv Nuoret tarvitsevat työpaikkoja ja työelämä tulevaisuuden tekijöitä. Nuorten mahdollisuudet saada työpaikka on osoittautunut vaikeaksi. Nuoret joutuvat usein varsin varhaisessa elämän vaiheessa ottamaan kantaa tulevasta ammattipolun valinnasta. Tämä koskee erityisesti toisen asteen ammatilliseen koulutukseen pyrkiviä nuoria. Kouluja ja eri alojen työelämäyhteistyötä on tarpeen vahvistaa myös siksi, että nuorille muodostuisi mahdollisimman todellinen kuva työelämästä, työpaikkojen arjesta ja niistä pelisäännöistä oikeuksista ja velvollisuuksista, mitä työelämässä tulee tietää. Kh Hallinto- ja talousosasto Kh Kv Nuorten mahdollisuus päästä kesätöihin on erinomainen tapa toteuttaa tässä kuvattuja tavoitteita. Suomessa on pitkät perinteet myös yritysten valmiu-
2 2/8 desta tarjota nuorille kesätyöpaikkoja ja koulutukseen liittyviä harjoittelupaikkoja. Satavuotias Suomi tarvitsee nuorten sukupolviensa osaamispanoksen täysimääräisesti. Juhlavuoden kunniaksi me allekirjoittaneet valtuutetut haluamme tällä aloitteella yhteistyössä muiden nuorten tulevaisuudesta ja työstä huolta kantavien kanssa nostaa nuorten kesäduuniasian yhteisen kuntamme kansallistalkoiden asiaksi. Sen johdosta esitämme, että Ylöjärven kaupunginhallinto ryhtyy toimenpiteisiin yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, jossa etsitään ja tarjotaan kaikille kuntamme alle 19-vuotiaille nuorille kesätyöpaikka. Päätöksenteon vaikutusten arvioiminen Dnro 215 Keskustan valt.ryhmä Leena Törmälä ym. Kv Valtuuskauden aikana on usein puheissa mietitty tehtyjen päätösten vaikutuksia. Näitä ei kuitenkaan kaupungissamme aktiivisesti seurata. Tiukan talouden aikana on jouduttu tekemään monia palvelun laatuun vaikuttavia päätöksiä, mutta valtuutetuille ei ole tuotu tietoa siitä, millaisia vaikutuksia päätöksillä pidemmällä tähtäimellä on ollut kaupunkilaisille. Esimerkkinä arvioitavista päätöksistä on varhaiskasvatuksen resurssimitoituksen muutos ja sen vaikutus varhaiskasvatuksen laatuun sekä henkilökunnan jaksamiseen. Myös sivistysosaston vuoden kohdistettujen leikkausten vaikutukset perusopetukseen tulisi aikanaan arvioida. Arvioiden tulokset tulisi esittää valtuustolle ennen välitilinpäätöstä, jolloin valtuutetut saisivat tiedon päätöksen teon pohjaksi kyseisen vuoden talousarvion laadintaa varten. Keskustan valtuustoryhmä esittää, että kaupunki alkaa aktiivisesti tehdä arviointia päätösten vaikutuksista palvelujen laatuun ja/tai hyvinvointiin. Kh haltalosasto, perusturvaosasto, sivistysosasto, tekniikka- ja ympäristöosasto Vapaa-aikaltk Sivistysltk Kaava-alueiden ulkopuolisten taajamien vesihuollosta Dnro 263 Keskustan valt.ryhmä Esko Arola ym. Kv Me Ylöjärven Keskustan valtuustoryhmässä olemme panneet merkille vesiliikelaitoksen yhtiöittämisessä sen, että kaava-alueen ulkopuolisten taajamien vesihuoltoasia on jätetty vaille oikeaa ja riittävää huomiota. Ehdotamme ulkopuolisen, täysin sitoutumattoman selvittelijän hankkimista selkeyttämään tilanne. Taustaa: Ylöjärven kaava-alueen ulkopuolisissa taajamissa on aloitettu vesihuoltotyö vesihuoltolain mukaisesti vuotta sitten. Kaava-alueen ulkopuolisiin taajamiin on kunta rakentanut puhdasvesiverkostoa Antaverkan, Mutalan ja Takamaan suunnan taajamiin osittain. Jossain vaiheessa rakentaminen on lopetettu ja ehdotettu kylien väelle perustettavaksi osuuskuntia, jotka rakentaisivat putkistot ja osuuskuntien ollessa velattomia putkistot Kh Tekniikka- ja ympäristöosasto Ylöjärven Vesi Oy
3 3/8 siirrettäisiin kunnan vesiliikelaitoksen hallintaan. Tätä kunnan vesiliikelaitokseen siirtämistä ei ole sittemmin tehty muilta osin kuin Kaitilantien vesihuolto-osuuskunnan kanssa. Viime vuosina vallalla on ollut ajatus, että kunnalla ei ole mitään velvollisuuksia kaava-alueen ulkopuolella. Lain mukaan kunnilla on taajamiin vesihuollon järjestämisvelvollisuus riippumatta siitä, onko se hallinnollisesti kaava-alueella vai sen ulkopuolella. Asiassa on lisäksi sivuutettu kuntalain 8. Laki koskee kunnan järjestämisvelvollisuuden alaisia asioita. Lain henki on se, että samassa asiassa kuntalaiset ovat yhdenvertaisia. Asioita ei voi ratkaista enemmistöpäätöksellä. Lakien noudattaminen ei ole subjektiivinen asia, mikä voitaisiin ratkaista äänestämällä. Esimerkkejä käytännön tilanteista: Kaitilantien vesihuolto-osuuskunnan erikoiskohtelun lisäksi kaava-alueen ulkopuolisille alueille on voimassa hinnasto liittymille, jossa on hajaasutusalueen liittymishintoja ja kaava-alueen hintoja. Haja-asutusalueelle ei ole oikeutta tehdä liittymiä kunnan toimesta eikä liittyjillä ole liittymisvelvollisuutta. Voimassa on näille alueille hajavesiasetus, joka vaatii kiinteistön omistajan hoitamaan viemäröinnin omin voimin. Todellisuudessa hinnastossa tarkoitetaan kaava-alueen ulkopuolisten taajamien liittymiä. Käsitteitä sekoittamalla on muodostunut tilanne, että kaava-alueen ulkopuoliset luulevat voimassa olevan hajavesiasetuksen olevan ohjeena myös taajamissa, jotka ovat kaava-alueen ulkopuolisia. Kaava-alueen ulkopuolisiin taajamiin noudatetaan vesihuoltolakia kuten taajamista. Eikä suinkaan haja-asutusalueen hajavesiasetusta. Taajamissa hallinnollisia rajoja, kuten kaava-alueen rajaa, ei oteta huomioon. Puhtaan veden osalta on myös taajaman ulkopuolisille alueille kunnallinen velvoite liittymille. Vesihuoltolaissa sanotaan niin, että mikäli suuren ihmisjoukon tarve vaatii, on kunnan ryhdyttävä toimenpiteisiin. Tämä suuri ihmisjoukko ei edellytä taajamamäärittelyn mukaista asumistiheyttä. Näin Ylöjärvellä on arseenialueitten osalta Lakialasta kohti Orivettä johtuen raskasmetallipitoisesta geologiasta. Pihkaperän arseenihavainnoista ei lopulta saatu näyttöä. Asia koskee varsinaisten taajamien osalta myös viemäröintiä. Mielenkiintoista on myös se, että vesihuoltolaista on otettu vajaa lause käyttöön esimerkiksi hinnastossa (2016): Vesihuoltolain lause kuuluu pääpiirteissään niin, että alueittain liittymishinnat voivat olla erisuuruisia, jos se kustannusten oikean kohdentamisen tai muun vastaavan syyn takia on tarpeellista. Lauseen käyttäminen hinnastoissa kokonaisena muuttaa hinnastojen sisältökuvan päälaelleen. Taajamien kalleimpia vesi- ja viemärijohtoja rakennetaan kaava-alueelle nimellisellä
4 4/8 hinnalla. Muu vastaava syy ei voi olla tonttipolitiikka, johon vedotaan asiaa tiedusteltaessa. Asiaa ei ole korjattu vesilaitoksen yhtiöittämisessä. Hinnastosta : Liittymismaksun määräytyminen haja-asutusalueella Viittaus vajaaseen lauseeseen löytyy vain hinnaston haja-asutusalue - kohdassa. Valtuustoaloitteen myötä pyritään siihen, että hinnoittelun määrittämiseksi haetaan kertakaikkinen toimintamalli ja kumotaan virheelliset voimassa olevat kyseenalaiset ja laittomat mallit. Lisäksi pyritään välttämään vahingonkorvauslain kautta tapahtuva tarkastelu ja virkavelvollisuusasioihin liittyvä tarkastelu. Tällä hetkellä voimassa oleva menettely aiheuttaa suurelle ihmisjoukolle taloudellista vahinkoa. Osuuskuntamallissa kunta ei ole suostunut edes tukkuvesihinnoitteluun, vaikka vesihuoltolain mukaan kunnan hoidettavaksi kuuluvaa asiaa hoidetaan ilmaiseksi. Osuuskuntien hallinto vaatii resursseja aiheuttaen kustannuksia monin tavoin toimihenkilöille. Kunnalle kuuluvia töitä hoidettaessa aiheutuu asiallisesti ottaen isoja kustannuksia samalla, kun kunnan vesilaitosorganisaatio säästää näissä kustannuksissa. Jotta näitä pitkän aikavälin kustannuksia ei ryhdyttäisi takautuvasti missään vaiheessa laskemaan, on tämä hetki oivallinen asian oikaisemiseksi. Vesimittarin koon mukainen liittymismaksu Dnro 264 Keskustan valt.ryhmä Esko Arola ym. Kv Ylöjärven Keskustan valtuustoryhmä esittää liittymien hinnoittelua kaavaalueen ulkopuolisissa taajamissa muutettavaksi mittarin kokoon perustuvaksi. Kaupungin aloittaessa viemäriliittymien rakentamisen kaava-alueen ulkopuolisiin taajamiin liittymien hinnoittelu on tulossa erittäin ongelmalliseksi. Muutoksella jatkettaisiin viemäröinnin aloittaneen vesihuolto-osuuskunnan liittymän hintaperiaatetta. Periaate on ollut keskimääräinen ja sama hinta samasta vastineesta. Yli 330 liittyneen suunnasta ei ole missään vaiheessa tullut tarvetta kyseenalaistaa periaatetta. Koska hinnoittelua ei ole vielä lyöty lukkoon, on tämä yksinkertaisin ja tasapuolisin periaate helposti otettavissa käyttöön. Kh Tekniikka- ja ympäristöosasto Ylöjärven Vesi Oy Esimerkiksi sähköyhtiöt myyvät sähköliittymiä, jolloin liittymän hinta perustuu ostettavaan kapasiteettiin. Sähköliittymien puolella verkostosta varattava kapasiteetti on sidoksissa pääsulakkeen kokoon. Vesilaitoksilla kapasiteetin varausta kuvaa teknisesti hyvin vesimittarikoko. Tällä yksinkertaisella periaatteella toteutetaan kaikki tarpeelliset tavoitteet. Muun muassa keskimääräinen liittymishinta on kohtuullinen aina, kuten vesi-
5 5/8 huoltolaki vaatii. Lisäksi samasta asiasta sama hinta -periaate poistaa sen ongelman, että kaava-alueen ulkopuolisissa taajamissa on edelleen jäänteitä maatalouden rakennuksista kerrosaloineen. On kohtuutonta kohdistaa käytöstä poistuneisiinkin rakennuksiin liittymishintaa, joka on isompi kuin omakotitalon hintaosuus. Kurun sataman virkistämiseksi Dnro 265 Ylöjärvi Matti Ylitalo Kv Kurussa on upea legendaarinen satama, joka kaipaa uudistusta. Ehdotankin, että kaupunki alkaa aktiivisesti etsimään satamaan kahvila tai ravintola yrittäjää. Lisäksi satamassa ei ole laisinkaan vierasvenepaikkoja. Ehdotan, että kaupunki hoitaa muutaman vierasvenepaikan satamalaituriin. Satamalla olisi merkitystä alueen elinvoimaisuudelle. Kh Tekninen ltk. Hulevesimaksun poistaminen Dnro 266 Ylöjärvi Matti Ylitalo Kv Hulevesimaksu on vitsi. Kansalaiset ovat pöyristyneitä. Kukaan ei voi päättää paljonko vettä sataa. Kuntalaiset ovat ihan kypsiä tällaiseen. Summa on pieni per talous, mutta se on täysin epäoikeudenmukainen. Jotkut imeyttävät veden pihaansa. Kyseisellä maksulla on saatu huono maine. Ylöjärven talous ei kaadu hulevesimaksuun, jonka tarkoitus on tuottaa n. 350 t. Eur. Vaikka Ylöjärvi teki hyvän tuloksen. Kh Tekninen ltk. Yksityisen maan kaavoittaminen Dnro 267 Ylöjärvi Matti Ylitalo Kv Ylöjärvi kaavoittaa vain omistamiaan maita. Ehdotamme, että kaupunki voisi maanomistajien kanssa tehdä yhteistyötä kaavoitusasioissa. Kh Palkkioiden pienentäminen edelliseen tasoon Dnro 268 Ympäristöltk. Matti Ylitalo Kv Valtuusto on päättänyt nostaa palkkioitaan. Nostolle ei ole perusteita. Päätettävät asiat ovat vähentyneet mm. uuden hyväksytyn hallintosäännön myötä, ja näin ollen palkkioita tulisi pikemminkin alentaa. Ehdotan siis, että uusi valtuusto ottaa kantaa omiin palkkioihinsa. Rakennusjärjestyksen Ylöjärvi korjaaminen Dnro 270 Matti Ylitalo Hiljattain hyväksytyssä rakennusjärjestyksessä oli kohta, jota yritettiin valtuustossa korjata. Kohta vain kiusaa asukkaita. Uusi rakennusjärjestys aiheuttaa osalle asukkaista ongelmia, sillä jatkossa ajoneuvojen, veneiden, koneiden, asuntoautojen, asuntovaunujen ja muiden vastaavien ulkosäilytys on kiellettyä asuinrakennusten tonteilla. Kh Hallinto- ja talousosasto Kv Kh Ympäristöltk.
6 6/8 Rakennusjärjestyksen kohta liitteenä. Ehdotankin, että kyseinen kohta muutetaan asukasystävällisemmäksi. Maksuttoman ehkäisyn tarjoamisesta alle 20- vuotiaille nuorille Dnro 595 Riitta Koskinen ym. Kv "Vastikään julkaistusta eurooppalaisesta ehkäisy-vertailusta selviää, että Suomi sijoittuu Länsi-Euroopan maiden joukossa peräpäähän, mitä tulee modernin ehkäisyn saatavuuteen. Kärkimaita ovat Ranska, Belgia ja Iso- Britannia. Suomen erityinen ongelma on se, että meillä ehkäisyn hankintaa ei subventoida, eli siihen ei saa julkista tukea. Ehkäisy on suhteellisen kallista, ja kulut kaatuvat pääosin naisten maksettavaksi. Esimerkiksi Iso-Britanniassa on maksuton ehkäisy ja se on ollut kirjattuna lakiin jo 40 vuotta. Väestöliitto on ajanut maksutonta ehkäisyä nuorille jo vuodesta 2006, jolloin asia kirjattiin seksuaalipoliittiseen ohjelmaan. Sosiaali- ja terveysministeriön ohjelmasta seuraavalta vuodelta löytyy suositus maksuttomasta ehkäisystä alle 20-vuotiaille. Myös Käypä hoito -suositus kannattaa alle 20-vuotiaiden ilmaista ehkäisyä. Jatkossa olisi silti tärkeää ulottaa maksuton ehkäisy myös vuotiaisiin, sillä siinä ikäryhmässä tehdään eniten abortteja. Kh Perusturvaltk Kh Kv Naapurimaassamme Norjassa näemme alaikäisten synnytysten ja raskaudenkeskeytysten vähentyneen 30 prosenttia kolmessa vuodessa valtakunnallisen maksuttoman ehkäisyn myötä. Yhdellä abortilla saa e-pillerit 10 henkilölle vuodeksi. Suomessa muutamia kuntia on jo ottanut käyttöön maksuttoman ehkäisyn. Esimerkiksi Raumalla raskaudenkeskeytys-luvut puolittuivat tämän seurauksena. Jyväskyläläisille alle 20-vuotiaille nuorille on tänä vuonna 6.3. alkaen ollut tarjolla maksutonta ehkäisyä. Vaikka maksutonta ehkäisyä voi puolustaa siitä syntyvien säästöjen näkökulmasta, ei tule unohtaa itse ihmistä ja sitä, miten esimerkiksi jälkiehkäisy ja abortti ovat arkoja aiheita, ja ahdistavat monia nuoria. Tärkeimmän tavoitteen tulee olla nuorten terveyden ja hyvinvoinnin takaaminen. Mikään tutkimus ei tue ennakkoluuloa, että ehkäisyn maksuttomuus johtaisi nuorten seksuaalikäyttäytymisen löystymiseen. Ilmainen ehkäisy ei siis ratkaise kaikkea. Keskeinen rooli on myös tiedonsaannilla: ehkäisyneuvonnalla ja seksuaalikasvatuksella. Nuoren tulee tietää mistä ja keneltä asioista voi kysyä pienellä kynnyksellä, mahdollisimman vähäisellä punastumisella. Esitämme, että Ylöjärvi alkaa tarjota maksutonta ehkäisyä alle 20-vuotiaille nuorille kokeiluluontoisesti ja ainakin siihen asti, kunnes asia mahdollisesti siirtyy uuden maakunnan hoidettavaksi. Maksuttomasta ehkäisystä alle Dnro 661 Vihreiden valtuustoryhmä Kv
7 7/8 vuotiaille ylöjärveläisille Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan muun muassa seksuaalivalistuksen kehittyminen ja kuntien panostukset seksuaali- ja lisääntymisterveyden palveluihin vähentävät raskaudenkeskeytysten määrää sekä parantavat merkittävästi nuorten seksuaaliterveyttä. Vaikka nuorten ehkäisytietoisuus on Suomessa kohtuullisen hyvällä tasolla, olisi alkuehkäisyn tarjoamisessa sekä seksuaaliterveyttä ylläpitävissä palveluissa vielä parantamisen varaa. Maksuttoman ehkäisyn on todettu lisäävän ehkäisyn käyttöä. THL sekä sosiaali- ja terveysministeriö ovatkin suositelleet, että kunnat tarjoaisivat maksutonta ehkäisyä alle 20-vuotiaille. Kh Perusturvaltk Kh Kv Maksutonta ehkäisyä tarjoavissa kunnissa nuorten tekemien raskaudenkeskeytysten määrä on laskenut merkittävästi ja sukupuolitautitartuntojen määrä on vähentynyt. Vaikka ilmaisen ehkäisyn tuoma taloudellinen säästö terveydenhuoltokustannuksissa on merkittävä, tärkeintä on kuitenkin, että ylöjärveläiset nuoret pysyvät terveinä ja hyvinvoivina. Eniten raskaudenkeskeytyksiä tehdään vuotiaiden ikäluokassa, minkä vuoksi maksuttoman ehkäisyn ikäraja on perusteltua asettaa 25 ikävuoteen. Tämän ikäluokan nuoret ovat usein vähävaraisia omillaan asuvia opiskelijoita, joille ehkäisyn hankkiminen voi olla kohtuuttoman kallista, ja siksi se saatetaan jättää hankkimatta ja käyttämättä. Tytöille suunnattujen ehkäisyvälineiden rinnalla kaupungin tulisi huolehtia myös kondomien hyvästä saatavuudesta ja jakamisesta siellä, missä nuoret luonnollisesti liikkuvat (mm. nuorisotaloilla, nuorten tapahtumissa, kouluterveydenhuollossa ja oppilaitoksissa). Kondomien avulla ehkäistään tehokkaasti sukupuolitauteja ja jaetaan vastuuta ehkäisystä tasaisesti sekä tytöille että pojille. Vihreä valtuustoryhmä esittää, että Ylöjärvi tarjoaa maksuttoman ehkäisyn (kondomit tai hormonaalisen ehkäisyn) alle 25-vuotiaille kuntalaisille. Tämä olisi suurempien toimenpiteiden, kuten raskaudenkeskeytysten ja jälkiehkäisyn ja näistä johtuvien suurempien kustannusten ja terveysvaikutusten syntymisen ennaltaehkäisyä sekä nuorten terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä. Joukkoliikenteen työsuhdelipun käyttöönotto Dnro 734 Vasemmistoliiton valtuustoryhmä Kv Liikenne on merkittävä kasvihuonekaasujen päästölähde. Toimivalla ja käytetyllä joukkoliikenteellä on merkittävä rooli liikennepäästöjen vähentämisessä. Toimiva joukkoliikenne vapauttaa myös pysäköintitilaa ja vähentää ruuhkia. Toimivan joukkoliikenteen edellytyksenä on riittävä määrä matkustajia. Kh Hallinto- ja ta-
8 8/8 Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää, että Ylöjärven kaupunki ottaa käyttöön henkilöstölleen Tampereen seudun joukkoliikenteen työsuhdelipun. Joukkoliikenteen työsuhdelipulla Ylöjärven kaupunki tukee henkilöstönsä työmatkakustannuksia käytettäessä joukkoliikennettä. lousosasto Valtaosa Ylöjärven kaupungin toimipisteistä sijaitsee joukkoliikenteen reittien varrella ja työsuhdelippu toimisi myös rekrytointi- ja sitouttamisvälineenä. Samalla Ylöjärven kaupunki näyttäisi esimerkkiä vähäpäästöisemmän ja sujuvan liikenteen puolesta asukkaille, yrityksille ja muille toimijoille. Rantayleiskaavan laatimisesta vanhan Kurun mallin mukaan muualle nykyisen Ylöjärven alueelle, sekä vakituisen asumisen mahdollistamisesta niillä vapaa-ajan asunnoilla, jotka täyttävät pysyvän asumisen kriteerit, kuten Kangasalla toimitaan Dnro 735 Kokoomuksen valtuustoryhmä Kv Ylöjärven kaupunki laati uuden rakennusjärjestyksen, jonka mukaan Valtuuston tahtotila oli kasvattaa vapaa-ajan asuntojen rakennusoikeutta, jotta ihmiset saisivat rakentaa nykyvaatimustasoa vastaavia vapaa-ajan asuntoja. Elyn tekemän valituksen perusteella hallinto-oikeus kuitenkin hylkäsi kyseiset pykälät, koska ne sallivat suuremman rakennusoikeuden kuin mitä nykyisille kaavoitetuille tonteille on määritetty, joten sen suuruiset rakennusoikeudet tulee kaavan mukaisesti tarkastella. Esitämmekin, että Ylöjärven kaupunki ryhtyisi laatimaan koko Ylöjärven rakennettuja ranta-alueita varten yleiskaavan, jossa rantarakentamisen rakennusoikeus määriä kasvatetaan nykytarpeita vastaavalle tasolle, ja mahdollisuuksien mukaan vanhoja kaavoja tarkastellaan myös niin, että niiden rakennusoikeuksia kasvatetaan. Samassa yhteydessä myös mahdollistetaan vapaaajan asuntojen muuttaminen vakituiseen asuinkäyttöön niissä tapauksissa, jotka täyttävät pysyvän asumisen kriteerit, eli alueilla joissa edellytykset palveluiden läheisyydestä ja kulkuyhteydet täyttyvät, tämä tukisi mm. Kurun keskusta-aluetta. Kh Sivistysltk Ympäristöltk. Perusturvaltk. Tekninen ltk. Tiedostamme, että kaavoituksen resurssit ovat rajalliset ja tässä voitaisiin harkita lisäresurssia tai se voitaisiin suorittaa ostopalveluna.
Aloitteen aihe Saapumispvm. Aloitteentekijä Toimenpiteet ja muut kannanotot
1/15 Esityslistojen aikaisempi valmistelu 6.2. Dnro 47 Keskustan valt.ryhmä Kv. 6.2. 16 Valtuustokokouksien esityslistat ilmestyvät kaupungin kotisivuille ja ylönettiin yleensä kokousta edeltävänä keskiviikkona.
Valtuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus
Valtuusto 91 04.09.2017 Kunnanhallitus 290 11.09.2017 Kunnanhallitus 424 18.12.2017 VALTUUSTOALOITE / ILMAINEN EHKÄISY ALLE 25-VUOTIAILLE / SDP:N JA VASEMMISTON VALTUUSTORYHMÄ 698/00.02.06/2017 KVALT 91
Hyvinvointilautakunta Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille
Hyvinvointilautakunta 7 05.09.2017 Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille HYVOLTK 7 Valtuutettu Haaranen ja 17 muuta valtuutettua esittävät 31.5.17 annetussa aloitteessa, että Nurmijärven
Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.
HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.
Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän aloite kesätyöpaikan tarjoamisesta Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kaikille lappeenrantalaisille nuorille
Kaupunginhallitus 205 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 52 24.04.2017 Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän aloite kesätyöpaikan tarjoamisesta Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kaikille lappeenrantalaisille
MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA
MARTTILAN Kh 9.3.017 Liite 4 ( 49) Kv 30.3.017 Liite ( 14) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 30.03.017
Nurmijärven Kunnanvaltuusto
Nurmijärven Kunnanvaltuusto 29.5.2017 Asia: Valtuustoaloite Esitän Kunnanvaltuustolle, että se ensitilassa ottaa kantaa Nurmijärven kunnan taajamien heikkoon siisteystilanteeseen. Koulujen läheisyyteen
HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014
HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.
KESKUSTANUORTEN 18 TEESIÄ UNELMIEN MAAKUNTAAN
KESKUSTANUORTEN 18 TEESIÄ UNELMIEN MAAKUNTAAN 18 teesiä, 18 maakuntaa Unelmien maakunta 1 KANSANVALTAISET MAAKUNNAT Maakuntauudistuksen ydin on siinä, että valta tulee lähemmäksi ihmistä. Maakunnan asukkaat
Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.
Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013 Tekninen lautakunta 04.12.2013
MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA
MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 17.11.014 53 ja 54 Voimaantuloaika 1.1.015 Vesihuoltolaitos
Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila
Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila 13.4.2016 Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Poikkeamistoimivallan siirtoa
Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen
Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus, 22.5.2015 Aiheita Vesihuoltolaki Viemäristä vapautukset,
VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN / VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAN TARKISTAMINEN
Tekninen lautakunta 28 21.04.2015 Tekninen lautakunta 37 26.05.2015 Tekninen lautakunta 63 27.11.2015 Kunnanhallitus 188 30.11.2015 Valtuusto 69 07.12.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN
Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely
Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely Ulvila 8.5.2014 Kari Nykänen 1 Vesiosuuskuntatoimintaa määrittävät keskeiset lait laki Osuuskuntalaki 1.1.2014 Vesihuolto- 1.9.2014 Vesiosuuskunnat OSUUSKUNTALAKI MÄÄRITTELEE
Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 662/00.02.02/2018 110 Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely Hallintopäällikkö Anne Rantala 4.6.2018: Raision kaupunginhallitus on päättänyt 21.5.2018 118 päätösten
Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.
Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Tekninen lautakunta 93 14.12.2016 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013
Valtuusto Kantatilaperiaatetta koskeva aloite/kaikki valtuustoryhmät 942/ /2015. KV 14 Valtuusto 26.1.
Valtuusto 18 15.06.2015 18 Kantatilaperiaatetta koskeva aloite/kaikki valtuustoryhmät 942/10.00.00/2015 KV 14 Valtuusto 26.1.2015 Kaikki valtuustoryhmät jättivät seuraavan yhteisen aloitteen: "Sipoon kunnanvaltuuston
Hyvinvointilautakunta Hyvinvointilautakunta Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille
Hyvinvointilautakunta 7 05.09.2017 Hyvinvointilautakunta 24 21.11.2017 Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille HYVOLTK 7 Valtuutettu Haaranen ja 17 muuta valtuutettua esittävät 31.5.17
VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN
Vesiosuuskuntaseminaari 27.9.2008 VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN Hanna Yli-Tolppa Mäntsälän Vesi VESIHUOLLON JÄRJESTÄMINEN: - Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden laajentaminen haja-asutusalueille
Vastaus valtuustoaloitteeseen: Alle 25- vuotiaille kuntalaisille maksuton raskauden ehkäisy
Kaupunginvaltuusto 117 06.11.2017 Kaupunginhallitus 297 27.11.2017 Kaupunginhallitus 76 23.04.2018 Kaupunginvaltuusto 20 07.05.2018 Vastaus valtuustoaloitteeseen: Alle 25- vuotiaille kuntalaisille maksuton
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/2016 1 (1) 357 Asianro 7174/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-5-9 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka
Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011
1( 5 ) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 03 RAHOITUSASIAT VESIHUOLLON TAKSA 2016 1 Liittymismaksu Hyväksytty valtuusto 16.11.2015/38 Voimaantulo 1.1.2016 Vesihuollon kustannusten
Rantapoikkeamiset kunnalla entä vastuu? Tuire Nurmio Turun hallinto-oikeus
Rantapoikkeamiset kunnalla entä vastuu? Tuire Nurmio Turun hallinto-oikeus 14.6.2016 Kunta voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää poikkeamisen myös uuden rakennuksen rakentamiseen ranta-alueella,
RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET
Tekniset palvelut VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekninen lautakunta 11.9.2014 90 Kunnanhallitus 6.10.2014 225 Kunnanvaltuusto 27.10.2014 63 Voimaantulo 1.1.2015 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2
Kaupunginvaltuusto päätti (141 ) tekemällään päätöksellä vahvistaa periaatteet vuokratonttien lisärakentamisen edistämiseksi.
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA To/2 1 2 VUOKRATONTEILLA TAPAHTUVAN TÄYDENNYSRAKENTAMISEN EDISTÄMISPERIAATTEIDEN SOVELTAMISOHJEET Kv 2005-2501 Johdanto Kaupunginvaltuusto päätti 8.6.2005 (141 ) tekemällään
H 90 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI, HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 72 ; VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAVASTA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI- MAHNALA-KYRÖSPOHJA-HEINIJÄRVI
H 90 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI, HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 72 ; VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAVASTA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI- MAHNALA-KYRÖSPOHJA-HEINIJÄRVI Hallitus 3.10.2016, 90 Valmistelijat: vs. tekninen johtaja
VESIHUOLTOLAKI JA VESIHUOLTOLAITOSTEN YHDISTYMINEN
VESIHUOLTOLAKI JA VESIHUOLTOLAITOSTEN YHDISTYMINEN Suomen Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari 6.11.2013 Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys 1 KUNTARAKENNELAKI 1.7.2013 (ent.
HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden kunnan valtuuston toimikautta ja järjestelytoimikunnan asettamista
LIITTYMISMAKSUN MÄÄRÄYTYMISPERUSTE Liittymismaksu määräytyy liitetyn rakennuksen lämpimän kerrosalan mukaan.
PUDASJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA Liite 5 Vesihuoltolaitoksen taksa Hyväksytty Pudasjärven Vesiosuuskunnan hallituksen kokouksessa 25.11.2016 Voimaantulopäivä 1.1.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä
SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Raasepori. Työ: E25781. Turku 10.09.2013
SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Raasepori Työ: E25781 Turku 10.09.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 www.airix.fi Toimistot: Tampere,
Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013.
Voimaantulopäivä 1.1.2014 Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013. 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän
URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA
URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut
Valtuutettu Leena Haanpään ym. valtuustoaloite nuorten ilmaisesta ehkäisystä
Kaupunginvaltuusto 37 27.04.2015 Kaupunginhallitus 181 04.05.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 62 05.11.2015 Kaupunginhallitus 414 23.11.2015 Kaupunginvaltuusto 94 14.12.2015 Valtuutettu Leena Haanpään
RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET
Tekniset palvelut VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekninen lautakunta 11.12.2015 129 Kunnanhallitus 11.1.2016 9 Kunnanvaltuusto 25.1.2016 7 Voimaantulo 1.3.2016 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2 LIITTYMISMAKSUT...
H 91 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI; HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 73 LIITTYMISKOHDASTA JA LIITTYMISMAKSUSTA
H 91 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI; HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 73 LIITTYMISKOHDASTA JA LIITTYMISMAKSUSTA Hallitus 3.10.2016, 91 Valmistelijat: vs. tekninen johtaja Hannu Niemelä ja kunnanjohtaja Liite Antero Alenius.
Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma
Luhangan kunta Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma 07.01.2013 Sisällysluettelo 1 Johdanto...5 2 Vesihuoltolaki (119/2001)...5 3 Vesihuoltolaitosten
VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA
FCG Finnish Consulting Group Oy Pieksämäen kaupunki VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue 0143-P12743 14.2.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue
VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE
E25781 RAASEPORIN VEDEN TOIMINTA-ALUE RAASEPORIN KAUPUNKI Muutoslista ARY ARY MHAN VALMIS 10.09.2013 ARY ARY MHAN LUONNOS 20.06.2013 ARY ARY MHAN LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT
TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU
TYÖNUMERO: 20600971 PORIN VESI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIMKIT VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 LAINSÄÄDÄNTÖ... 1 3 MÄÄRITTELYPERUSTEET...
Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas
Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuoltolain velvoitteet Vesihuollon kehittäminen Vesihuollon järjestäminen Toiminta-alueen
Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas
Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon maksut Kustannusten kohdentaminen eri maksuille Taksan
Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 975/00.02.02/2018 57 Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 26.9.2018: Raision kaupunginhallitus on päättänyt 21.5.2018 118
Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin. Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019
Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019 AIHEET Kiinteistöä ei tarvitse liittää laitoksen jätevesiviemäriin,
Perusmaksut vuodessa (vanha taksa suluissa):
Kunnanhallitus 164 27.10.2014 Kunnanhallitus 184 10.11.2014 Kunnanvaltuusto 45 09.12.2014 Vesimaksutaksan tarkistaminen 2015 169/02.05.00/2011 Kh 27.10.2014 164 Kyyjärven kunnan voimassaolevaa vesimaksutaksaa
Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksu on ainoastaan siirtokelpoinen.
Voimaantulopäivä 1.1.2009 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa ottaen huomioon liittymistä
Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut
Vesihuoltomaksut 1 VESIHUOLTOMAKSUT 1.10.2016 ALKAEN Hyväksytty Tervolan Vesi Oy:n hallituksessa 17.5.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymisestä ja käytöstä tässä taksassa lueteltuja maksuja yleiset toimitusehdot
Vesihuoltolaitoksen toimintaalue. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas
Vesihuoltolaitoksen toimintaalue Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Toiminta-alueen vahvistaminen Toiminta-alueen aiheuttamat velvoitteet Toiminta-alueen rajaamisen
Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015
Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.1.2015 alkaen Arvonlisäverollinen hinta on noin hinta. Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset
Vesihuollon organisointi kunnissa ja vesiosuuskunnat. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas
Vesihuollon organisointi kunnissa ja vesiosuuskunnat Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Luennon sisältö Vesihuollon organisoituminen kunnissa Mitä vesiosuuskunnat ovat ja miten
Hulevesiviemäröinnistä vastaava taho
1 Hulevesikysely 2016 teki jäsenlaitoksilleen elokuussa 2015 kyselyn, jolla kartoitettiin hulevesien järjestämisen tilannetta kuntien ja vesihuoltolaitosten välillä. Koska syksyn 2015 aikana julkaistiin
PAAVOLAN VESI OY Kyyräntie 33 92400 RUUKKI
PAAVOLAN VESI OY Kyyräntie 33 92400 RUUKKI OHJEITA UUDELLE LIITTYJÄLLE 2015 Paavolan Vesi Oy vastaa vesihuollosta eli talousveden toimittamisesta ja jäteveden poisjohtamisesta Siikajoen kunnan alueella.
SUUTARINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS MERKINNÄN POISTAMINEN
SUUTARINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS MERKINNÄN POISTAMINEN 8.10.2018 Rakennusoikeusluku poistetaan tarpeettomana MERKINNÄLLÄ EI OLE VAIKUTUKSIA YMPÄRISTÖLLE Kaavassa on rakennusalan ja kerrosluvun (1/2kV) määräykset,
k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan:
1 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA KIRKKONUMMEN KUNTA/VESIHUOLTOLAITOS Voimaantulopäivä 1.1.2015 Vesihuoltolaitos perii, liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen,
VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE
VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E27744 LOIMAAN VEDEN TOIMINTA-ALUE LOIMAAN VESI -LIIKELAITOS Muutoslista ARY ARY MHAN LUONNOS 18.06.2015 ARY ARY MHAN LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT
SELOSTUS, kaavaehdotus
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen
VESIHUOLTOLAITOKSEN UUDET MAKSUT VOIMAAN Vielä ehdit liittyä viemäriverkostoon vanhoilla liiittymismaksuhinnoilla!
HÄMEENKYRÖN KUNTA, VESIHUOLTOLAITOS 1 VESIHUOLTOLAITOKSEN UUDET MAKSUT VOIMAAN 1.10.2018 Vielä ehdit liittyä viemäriverkostoon vanhoilla liiittymismaksuhinnoilla! Tekninen lautakunta hyväksyi vesihuoltolaitoksen
KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.10.2010 Seitap Oy 2010 Seitap
SISÄLLYSLUETTELO. JATEHJAO, :00, Pöytäkirja
i SISÄLLYSLUETTELO JATEHJAO, 10.2.2015 15:00, Pöytäkirja 4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä asiassa...
H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI
H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI Tekninen lautakunta 29.6.2016, 46 Vs. tekninen johtaja Hannu Niemelä: Kunta on perustanut toiminta-alueen
Rautalammin kunta Pöytäkirja 3/ ( 12) Tekninen lautakunta
Rautalammin kunta Pöytäkirja 3/2019 1 ( 12) Aika 20.03.2019, klo 16:03-17:29 Paikka Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone Käsitellyt asiat 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 Pöytäkirjantarkastajien
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Poikkeaminen (LTK) / Lamperila, 419-3-117 (Suovunniementie 131) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut
Henkilöstö norm. työaika Iltaisin ja viikonloppuna Miestyö 38,00 /h 76,00 /h Työnjohto I 60,00 /h 120,00 /h Työnjohto II 75,00 /h 150,00 /h
VESIHUOLTOLAITOS VESI-JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSAT 1.2.2013 ALKAEN Kuluttaja-asiakkaat (hinnat sis. alv:n 24 %) Vesimaksut /m³ 2,11 Jätevesimaksut /m³ 3,15 Perusmaksu vedestä /vuosi - mittari 15 20 mm -
MITÄ MAAKUNTAKAAVA 2040 TARKOITTAA MINULLE?
MITÄ MAAKUNTAKAAVA 2040 TARKOITTAA MINULLE? Metsät - Rannat - Suot Millä tavoin uusi maakuntakaava hyväksytyksi tultuaan vaikuttaa rantarakentamiseen, metsänhoitoon tai suoalueen omistukseen? Luonnosvaiheessa
Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017)
Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017) 2018-2021 sääntöjen tarkoituspykälässä 1 valtuuston vastuu ov-keinoista 22 -aloiteoikeus 23 -kansanäänestysaloite 24-25 - vaikuttamiselimet (vanhusneuvosto)
Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen
Kunnanhallitus 194 31.10.2016 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen 497/00.01.01/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016
Vesihuolto-osuuskunnan rakentaminen ja arkipäivä ja mitä tapahtuu kun kaikki ei mene ihan putkeen
Vesihuolto-osuuskunnan rakentaminen ja arkipäivä ja mitä tapahtuu kun kaikki ei mene ihan putkeen Länsi-Uudenmaan Vesi- ja ympäristö ry:n jätevesiseminaari 23.3.2015 Vesa Arvonen Rakentaminen 1/4 Alustava
Hinnasto alkaen
Hollolan Vesihuoltolaitos Hinnasto 1.9.2013 alkaen Tämä hinnasto korvaa edellisen 1.1.2013 voimaan tulleen hinnaston. Käyttömaksut alv. 0 % alv. 24 % Vesimaksu 1,47 /m 3 1,82 /m 3 Jätevesimaksu 2,40 /m
Suunnitteluinsinööri 10.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaava 9.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaavassa on osoitettu mm. uusia asuinaluevarauksia rantavyöhykkeelle 37 omakotitontin verran sekä matkailua palvelevia
Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen tässä taksassa lueteltuja maksuja.
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Syötteen vesi- ja viemärilaitoksen taksa Hyväksytty Pudasjärven valtuuston kokouksessa Voimaantulopäivä 1..017 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusehdot ja
Ylöjärvi TILASTOJA 2015. www.ylojarvi.fi
Ylöjärvi TILASTOJA 2015 www.ylojarvi.fi 2 YLÖJÄRVI LYHYESTI Ylöjärven kunta perustettiin vuonna 1869. Ylöjärvestä tuli kaupunki vuonna 2004. Viljakkalan kunta liittyi Ylöjärveen vuoden 2007 alusta, Kurun
Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet
Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet Hyväksytty kunnanvaltuustossa 27.9.2018 48 Sisältö 1. Tausta... 3 2. Valtuustoaloitteiden jättäminen... 3 3. Kuntalaisten aloiteoikeus... 3 3.1 Kuntalain
Muutoksia eri lupamenettelyissä. Touko Linjama Alueidenkäytönasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Muutoksia eri lupamenettelyissä Touko Linjama Alueidenkäytönasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Aurinkopaneelit 126 a Toimenpideluvanvaraiset toimenpiteet Maisematyölupa 128 Maisematyölupa Lomarakennuksen
Pyhä-Luosto Vesi Oy. Voimaantulopäivä YLEISTÄ 2. LIITTYMISMAKSU. 2.1 Liittymismaksun määräytyminen
Pyhä-Luosto Vesi Oy Voimaantulopäivä 1.2.2008 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa
Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio. Aloite merkittiin tiedoksi.
Valtuusto 41 07.05.2012 Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio KV 104 Valtuusto 1.11.2010 Eva Autio (kesk.) jätti aloitteen, jossa hän ehdottaa, että Sipoon koko kunta julistautuu
48 LISÄMÄÄRÄRAHA / KISKOBUSSILIIKENTEEN YHTEYKSIEN PARANTAMISEN KUNTARAHAOSUUS... 98
JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 SISÄLLYSLUETTELO 48 LISÄMÄÄRÄRAHA / KISKOBUSSILIIKENTEEN YHTEYKSIEN PARANTAMISEN KUNTARAHAOSUUS... 98 JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 97 KUNNANHALLITUS Kokouksen paikka
Pudasjärven kaupunki. Vesihuollon kehittämissuunnitelma
Pudasjärven kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma 12.10.2015 Vesihuollon termejä Vesihuolto; vesihuollolla tarkoitetaan veden johtamista, käsittelyä ja toimittamista talousvetenä käytettäväksi sekä
Valitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle valitusasiassa POI / Sepänkylä
Rakennus- ja ympäristölautakunta 7 31.01.2017 Valitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle valitusasiassa 15-45-POI / Sepänkylä 476-0001-0076 247/10.03.00.00/2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta 31.01.2017
Lausunnon antamisen määräaika on 15.1.2016. Lausuntopyyntö ja valitus ovat kokonaisuudessaan nähtävänä kaupunginhallituksen kokouksessa.
Kaupunginhallitus 10 11.01.2016 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valitukseen koskien valtuuston päätöstä vuoden 2016 talousarvion hyväksymisestä Poikeluksen päiväkodin sulkemisen osalta / Koskela
Asian on valmistellut tekninen johtaja.
Tekninen ja ympäristölautakunta 117 08.12.2015 Tekninen ja ympäristölautakunta 128 21.12.2015 Vesihuoltolaitoksen taksa 2016 177/03.031/2015 Tekninen ja ympäristölautakunta 08.12.2015 117 Tekninen lautakunta
k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan:
1 Liite vesi 4/21.11.2012 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA KIRKKONUMMEN KUNTA/VESIHUOLTOLAITOS Voimaantulopäivä 1.1.2012 Vesihuoltolaitos perii, liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot
Vahantajoen vesihuolto-osuuskunnan tilannekatsaus ja toimenpiteet
Kaupunginhallitus 428 17.11.2014 Kaupunginhallitus 32 26.01.2015 Kaupunginhallitus 126 30.03.2015 Vahantajoen vesihuolto-osuuskunnan tilannekatsaus ja toimenpiteet 849/72.722/2012 KAUPHALL 17.11.2014 428
Kalajoen kaupunki Tekniset palvelut Kalajoentie 5 85100 Kalajoki
Tekniset palvelut Kalajoentie 5 85100 Kalajoki 1.4.2014 alkaen Himangan vesihuoltolaitos 1 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA...2 1 Liittymismaksu...2 2 Perusmaksu...4 3 Käyttömaksu...5 4 Poikkeukset...5 5 Viivästyskorko
Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas
Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon maksut Kustannusten kohdentaminen eri maksuille Taksan
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (1) Kaupunginhallitus 37 29.1.2018 11 Asianro 262/00.02.00/2018 Valtuustoaloitteet vuodelta 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.1.2018 37 Hallintosäännön 126 :n
valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi
Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 5 16.11.2015 5 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus
Jaoston esittelijästä ja tämän sijaisesta päättää lautakunta.
Hyvinvoinnin toimiala kahden lautakunnan malli (muutokset luonnoksen pykäliin 12 16 ja 40). 5 Luku. Hyvinvoinnin toimiala 12 Kasvatus- ja opetuslautakunta ja sen jaosto Kasvatus- ja opetuslautakunnassa
Närpiön kaupunki Periaatteet vapaa-ajan asuntojen muuttamisessa pysyvään asuinkäyttöön 2006 NÄRPIÖN KAUPUNKI
NÄRPIÖN KAUPUNKI PERIAATTEET VAPAA-AJAN ASUNTOJEN MUUTTAMISESSA PYSYVÄÄN ASUINKÄYTTÖÖN JOHDANTO Kaupunginvaltuuston meren läheisyydessä asumiseen liittyvän aloitteen kautta on tullut ajankohtaiseksi määrittää
Espoon kaupunki Pöytäkirja 100. Valtuusto 08.06.2015 Sivu 2 / 2
Valtuusto 08.06.2015 Sivu 1 / 1 4906/11.00.01/2014 Kaupunginhallitus 178 11.5.2015 100 Valtuustoaloite vähäpäästöisten autojen edistämisohjelman toteuttamisesta pääkaupunkiseudulla Valmistelijat / lisätiedot:
kohta 10. (Kirjeellä kuultiin maanomistajaa) - Luvun 2 Muistutukset, muistutus 16. (Kirjeillä kuultiin naapurikiinteistöjen maanomistajia)
Liite 11 Eurajoen kunnanvaltuusto KAAVAN LAATIJAN VASTINE Eurajoen rantayleiskaavan ja rantayleiskaavan muutoksen ehdotus oli nähtävillä 8.9. 7.10.2014. Lisäksi siitä pyydettiin viranomaislausunnot. Muistutusten
Uutta ohjeistusta vesihuollon ja hulevesien hallinnan kehittämiseen
Uutta ohjeistusta vesihuollon ja hulevesien hallinnan kehittämiseen Kuntamarkkinat 9.9.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Maankäyttö- ja rakennuslain sekä vesihuoltolain muutokset Lakimuutokset tulivat
Liite 1 Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset
Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset 1 Soveltamisala Tätä hallintosäännön liitettä sovelletaan kunnan luottamushenkilöille kuntalain ja valtuuston päätösten mukaisesti maksettaviin palkkioihin ja
ALAVIESKAN KUNTA Keskusta-alueen osayleiskaava
ALAVIESKAN KUNTA Keskusta-alueen osayleiskaava Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille Hyvä asukas tai maanomistaja! Alavieskaan ollaan tekemässä keskusta-alueen osayleiskaavaa. Alueen kaavoitustarve
TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT VALTUUSTOALOITTEET/SOTELA
TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT VALTUUSTOALOITTEET/SOTELA Valtuustoaloite eteläisen sosiaaliaseman säilyttämiseksi Hervannassa - Jari Heinonen ym. (TRE: 5875/05.00.01/2015) Valtuustoaloite
valmistelija:
Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 114 16.11.2015 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus
RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 208 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksessä annetaan rakentamista
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 235 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
NURMIJÄRVEN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTAMALLIN ARVIOINTI. SoTe-lautakunta
NURMIJÄRVEN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTAMALLIN ARVIOINTI SoTe-lautakunta 15.11.2016 76 valmistelu päätöksenteko sitoutuminen 15.12.2015 toteutuman arviointi 2016 15.12.2015 toteutuman arviointi
VAASAN VEDEN LIITTYMISMAKSUTAKSA 1.1.2013 LÄHTIEN
Päivitetty 29.4.2015 VAASAN VEDEN LIITTYMISMAKSUTAKSA 1.1.2013 LÄHTIEN 1.1 VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOJEN LIITTYMISMAKSUN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET Vaasan Veden vesi- ja viemäriverkostojen liittymismaksu on kiinteistökohtainen