Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta. Johtoryhmä Nastola

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta. Johtoryhmä 8.2.2010 Nastola"

Transkriptio

1 Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta Johtoryhmä Nastola

2 Toteuttamistapa ja ajankohta Nykyiset kunnat lakkautetaan Uusi Kunta perustetaan Yhdistymissopimus voimassa 2015 loppuun Henkilökunnan palvelussuhdeturva 2017 loppuun

3 Yhdistymisen tarkoitus 1. Tukea yhdyskuntarakenteen toimivuutta; 2. Luoda asumisolosuhteita ja elinkeinojen toimintamahdollisuuksia parantamalla edellytykset merkittävään väestönkasvuun; 3. Tervehdyttää kunnan demograafista tasapainoa ja helpottaa kunnan taloudellista tilannetta;

4 Yhdistymisen tarkoitus 4. Helpottaa kunnan toiminnallisia ja taloudellisia edellytyksiä vastata palveluiden järjestämisestä tilanteessa, jossa vanhusten määrä koko uuden kunnan alueella kasvaa ja jotkut yhdistyvistä kunnista uhkaavat muuttua hyvin vanhusvaltaisiksi; 5. Varmistaa osaavan henkilöstön saatavuus myös tulevaisuudessa; 6. Vahvistaa kuntataloutta keventämällä hallintoa ja poistamalla päällekkäistä toimintaa.

5 Huoltosuhde..Lahti..Nastola..Kärkölä..Orimattila..Hollola..Hämee..Artjärvi..Asikkala..Hartola Heinola..Sysmä..Padasjoki..Kuhmoi Päijät

6 Valtuusto Vuosina valtuutettuja 85 Vuodesta 2017 eteenpäin 67 valtuutettua Painopiste strategisessa johtamisessa Valtuutetut vahvasti mukana lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa

7 Aluksi 15 jäsentä Myöhemmin pienempi? Kaupunginhallitus Puheenjohtajista ja jäsenten enemmistö valtuutettuja Puolipäiväinen tehtävä ja palkkio sen mukainen Helsinki: 5810 /vuosi /kokous

8 Lautakuntajako Lautakuntien koko Lautakunnat Puheenjohtajat ja jäsenten enemmistö valtuutettuja Ei sentään valiokunniksi

9 Lautakuntajako Kulttuuri Liikunta Maaseutulautakunta Rakennus Sosiaali ja terveys Sivistys Tarkastus Tekninen Ympäristö Viisi aluetoimikuntaa

10 Lisäksi Vammaisneuvosto Vanhusneuvosto Elinkeinoneuvottelukunta Kylien neuvottelukunta

11 Tärkeä ja vaikea kysymys Tehtävät Oma raha? Paikallisdemokratia ja osallistuminen

12 Kaupunginjohtaja Aluepäällikkö Aluepäällikkö Aluepäällikkö Aluetoimistot

13 Yhdistymishallitus Asikkala 2 Hartola 1 Heinola 3 Hollola 3 Hämeenkoski 1 Kärkölä 1 Lahti 9 Nastola 3 Padasjoki 1 Kuhmoinen 1 Yhteensä 25 Kok 9 SDP 7 Kesk 4 Vas 2 Vihr 1 PS 1 KD 1 Yht 25

14 Yhdistymishallituksen toimivalta Tälle voidaan delegoida huomattavasti yhdistyvien kuntien päätösvaltaa Valitusoikeus yhdistyvien kuntien päätöksistä Rooli vuoden 2012 budjettien valmistelussa Valmistelee vuoden 2013 budjetit Uusi valtuusto voi aloittaa toimintansa marraskuussa 2012 heti vaalin selvittyä

15 Yhdistymishallituksen yhteistyö yhdistyvien kuntien viranomaisten kanssa Astuu voimaan heti valtuustojen päätöksen jälkeen, ennen valtioneuvoston päätöstä Kustannukset asukasluvun mukaan Nykyisiä kuntien virkamiehiä yhdistymishallituksen alaisuuteen

16 Kunnanjohtajien ja muun henkilöstön asema Kunnanjohtajien asema on määrättävä sopimuksessa Palvelussuhdeturva vuoden 2017 loppuun Tehtäviä voidaan vaihtaa Ei pääsääntöisesti tuota kunnalle ongelmia Hallinnossa saattaa syntyä ylikapasiteettia Palkkojen harmonisointi

17 Lähipalvelut Palvelujen yhteensovittamisen periaatteet Periaatteet koulujen säilymiselle Kunnanosakeskuksen palvelutaso Koulun minimikoko Lahden ja Heinolan kaupunkialueilla Koulun minimikoko muualla Oppilasmäärä Kävellen tulevien määrä Etäisyys lähimpään kouluun Vapaa hakeutumisoikeus

18 Toisen asteen opetus Koulutuskonserni kunnan omistukseen Nettobudjetoituna, joustavana yksikkönä Lukioiden ja ammattikoulujen yhteys Ammattikorkeakoulun asema päätetään yhdistymishallituksen aikana ottaen huomioon erilaiset valtakunnalliset kehityssuunnat ja paineet Kunnan lukiot koulutuskonsernin yhteyteen Tukipalvelut kuntakonsernille

19 Kulttuuri Ei suuria muutoksia yhdistymisen johdosta Kirjasto Yhteinen aineisto tuottaa laajan valikoiman halvalla, mutta tuottaa logistisen taakan Tanskalla on yhteinen aineisto Kansalaisopistoissa vahvoja toimijoita, joita ei pidä tuhota Paikallisidentiteetin tukeminen

20 Tekninen toimi Vanhat tuottajaorganisaatiot jatkavat, toistaiseksi Tukipalvelut, omana toimintana (useimmat) vai kilpailutettuna (Hollola) Palmia (Helsinki) oppia ja opiksi

21 Kuten Kainuussa Liikenneinfra valtiolla kunnan käsiin Integroisi paremmin maankäytön ja liikenteen Voidaan toteuttaa vain, jos siirtyvä euromäärä on riittävä Aion ehdottaa!

22 Julkinen liikenne Heikko palvelutaso huonontaa Suur Lahden kaupungin toimintaa ja hajauttaa rakennetta Uusi Kunta ottaa julkisen liikenteen vastuulleen YTV mallilla Kunta suunnittelee aikataulut ja reitit kilpailuttaa liikenteen Lipputulot kunnalle

23 Energia, jätehuolto, vesihuolto ym. Ongelmia ei ole löytynyt, mutta etsitään Haja asutusalueiden vesihuolto Energian hinta kunnan eri osissa Palo ja pelastustoimi Uudelle Kunnalle

24 Maakuntaliitto Kolmen kunnan pakkokuntayhtymä ei toimi Maakuntakaavasta kevyt nuolikaava Yleiskaava korvaa maakuntakaavan Yhteistyö Orimattilan ja Mäntsälän kanssa Ulkopolitiikka ja edunvalvonta Uudelle Kunnalle Joissakin EU elimissä on oltava maakuntaliiton

SIVISTYSPALVELUIDEN TOIMIKUNNAN 1. KOKOUS. 9.2.2010 Lahti. nykytila, tavoitteet, palveluiden kuvaus

SIVISTYSPALVELUIDEN TOIMIKUNNAN 1. KOKOUS. 9.2.2010 Lahti. nykytila, tavoitteet, palveluiden kuvaus SIVISTYSPALVELUIDEN TOIMIKUNNAN 1. KOKOUS 9.2.2010 Lahti Selvittäjän toiveet toimikunnalle: A. Tiivis informaatio: nykytila, tavoitteet, palveluiden kuvaus B. Rajaus muihin toimikuntiin C. Aikataulu: Mitä

Lisätiedot

Päijät Hämeen kuntajakoselvitys ajankohtaiskatsaus

Päijät Hämeen kuntajakoselvitys ajankohtaiskatsaus Päijät Hämeen kuntajakoselvitys ajankohtaiskatsaus 2.12.2009 Henkilöstöryhmä Jaana Simola UusiKunta sihteeristö Kuhmoinen Hartola Sysmä Padasjoki Asikkala Heinola Hämeenkoski Hollola Lahti Nastola Kärkölä

Lisätiedot

Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta. Johtoryhmä 8.3.2010

Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta. Johtoryhmä 8.3.2010 Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta Johtoryhmä 8.3.2010 Väestörakenteen historia 1970 luku maatalouden alasajo Teollisuutta taajamiin Teollisuus väheni Muutto suuriin kaupunkeihin Tietoyhteiskunta Muutto

Lisätiedot

Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys. Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen

Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys. Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen 28.2.2014 Tehtävä Selvittäjän on suoritettava kuntarakennelain 16a :ssä tarkoitettu erityinen kuntajakoselvitys Erityinen kuntajakoselvitys

Lisätiedot

Organisaatio ja aluelautakunnat liitoskunnissa

Organisaatio ja aluelautakunnat liitoskunnissa Organisaatio ja aluelautakunnat liitoskunnissa Paikallisdemokratian ja osallistumisen toimikunta ti 9.2.2010 klo 14.00 Lahden kaupunginvaltuuston esittelyhuone Alueelliset toimielimet vuonna 2009 yhdistyvissä

Lisätiedot

Porin seudun kuntajako-selvitys

Porin seudun kuntajako-selvitys Porin seudun kuntajako-selvitys Pomarkku Alustavan suunnitelma yhdistymissopimusneuvotteluvaiheen prosessista, toteuttamisesta ja aikataulusta Pori Ulvila Luvia Nakkila Lavia 13.10.2014 Kehitysjohtaja

Lisätiedot

Valtion erityinen kuntajakoselvitys

Valtion erityinen kuntajakoselvitys Valtion erityinen kuntajakoselvitys Päijät Hämeen UusiKunta Kunnanvaltuustojen seminaari Lahti 3.11.2009 Ylijohtaja Päivi Laajala Kuntien yhdistymiset 2008 2009 ja yhdistymisselvitykset Yhdistymisselvitys

Lisätiedot

UusiKunta Päijät-Hämeen kuntajakoselvitys

UusiKunta Päijät-Hämeen kuntajakoselvitys UusiKunta Päijät-Hämeen kuntajakoselvitys Selvittäjät Valtiovarainministeriö asetti 20.11.2009 Päijät- Hämeeseen kuntajakoselvityksen kymmenen kunnan alueelle. Huhtikuussa 2010 Kuhmoinen irtautui selvityksestä

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet Selvitysryhmän kokous 11.3.2014 Selvitysprosessi ja aikataulu 2013 Elo-Joulukuu 2014 Tammi-Huhtikuu Syyskuu Joulukuu

Lisätiedot

Työvaliokunnan kokous

Työvaliokunnan kokous Merikarvia Siikainen PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Työvaliokunnan kokous 15.9.2014 Luvia Pori Nakkila Pomarkku Ulvila Harjavalta Lavia Kokemäki Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen FCG Konsultointi MML, 2012

Lisätiedot

1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat. 1.2. Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo. 1.3. Kuntajaon muutoksen toteutustapa

1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat. 1.2. Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo. 1.3. Kuntajaon muutoksen toteutustapa 1 KAUHAJOEN KAUPUNKI TEUVAN KUNTA YHDISTYMISSOPIMUS 1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat 1.1. Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on liitteineen kuntajakolain (1698/2009) 8 :n tarkoittama yhdistymissopimus,

Lisätiedot

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Paikallisdemokratian ja osallistumisen toimikunta 24.2.2010 José Valanta toimikunnan sihteeri Paikallisdemokratia

Lisätiedot

Aika: Perjantai klo Paikka: Lahden kaupungintalo, valtuuston esittelyhuone, 3.krs. Harjukatu 31, Lahti

Aika: Perjantai klo Paikka: Lahden kaupungintalo, valtuuston esittelyhuone, 3.krs. Harjukatu 31, Lahti UusiKunta Päijät-Hämeen kuntajakoselvitys Sivistyspalveluiden toimikunta Muistio2/2010 UusiKunta Sivistyspalveluiden toimikunnan kokous 2/2010 Aika: Perjantai 19.3.2010 klo 9.15-11.50 Paikka: Lahden kaupungintalo,

Lisätiedot

Alueelliset lautakunnat johtosääntötekstin luonnostelua

Alueelliset lautakunnat johtosääntötekstin luonnostelua Alueelliset lautakunnat johtosääntötekstin luonnostelua Paikallisdemokratian ja osallistumisen lautakunta 23.3.2010 José Valanta lautakunnan sihteeri Muistettava, mihin tähdätään 1. Päijät-Hämeestä kilpailukykyinen

Lisätiedot

UusiKunta-taloustoimikuntaa avustava henkilöstövastaavien työryhmä

UusiKunta-taloustoimikuntaa avustava henkilöstövastaavien työryhmä UusiKunta-taloustoimikunnan esitys selvityshenkilö Osmo Soininvaaralle Uuden Kunnan henkilöstöjohtamisen periaatteiksi mukaan otettavaksi yhdistymissopimukseen tai sen liitteeseen UusiKunta-taloustoimikuntaa

Lisätiedot

Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina

Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina Matti Muukkonen HTL, YTM, kunnanjohtaja 14.12.2012 Kuntajaon oikeudellinen perusta Suomen perustuslaki (731/1999) 121.1 : Suomi jakautuu kuntiin, joiden

Lisätiedot

Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa

Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa UK-henkilöstöryhmä, 10.6.2010 Henkilöstöjohtamisella tarkoitetaan tässä sitä johtamisen

Lisätiedot

Kuntarakenneselvitys Maisemajärjestelmän

Kuntarakenneselvitys Maisemajärjestelmän Kuntarakenneselvitys Maisemajärjestelmän avulla Eero Vaissi Maisema-seminaari 6.2.2013 Lausunnolla olevasta laista Rakennelakiluonnos lähetettiin kuntiin lausunnolle 22.11.2012 ja lausuntoaika päättyy

Lisätiedot

Yhdistymissopimus. Yhdistymissopimus. Asikkala Hartola Heinola Hollola Hämeenkoski Kärkölä Lahti - Nastola - Padasjoki

Yhdistymissopimus. Yhdistymissopimus. Asikkala Hartola Heinola Hollola Hämeenkoski Kärkölä Lahti - Nastola - Padasjoki Kuntajakoselvittäjä Osmo Soininvaara 1.6.2010 Yhdistymissopimus Asikkala Hartola Heinola Hollola Hämeenkoski Kärkölä Lahti - Nastola - Padasjoki 1. Toteuttamistapa ja ajankohta Tämä sopimus on kuntajakolain

Lisätiedot

RÄÄKKYLÄN KUNNAN JA KITEEN KAUPUNGIN KUNTARAKENNELAIN 8 :n MUKAINEN YHDISTYMISSOPIMUS 16.3.2016

RÄÄKKYLÄN KUNNAN JA KITEEN KAUPUNGIN KUNTARAKENNELAIN 8 :n MUKAINEN YHDISTYMISSOPIMUS 16.3.2016 RÄÄKKYLÄN KUNNAN JA KITEEN KAUPUNGIN KUNTARAKENNELAIN 8 :n MUKAINEN YHDISTYMISSOPIMUS 16.3.2016 Sisällys 1 Sopimuksen tarkoitus... 3 1.1 Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo... 3 1.2 Yhdistymisen toteuttaminen

Lisätiedot

Yhdistymissopimuksen sisältö. UusiKunta johtoryhmän ryhmätyöt Nastola

Yhdistymissopimuksen sisältö. UusiKunta johtoryhmän ryhmätyöt Nastola Yhdistymissopimuksen sisältö UusiKunta johtoryhmän ryhmätyöt 8.2.2010 Nastola Ryhmä1 Atte Härkälä, kv:n pj., Padasjoki Hannu Heikkilä, kv:n pj., Hämeenkoski Harry Nordström, kv:n pj., Asikkala Heikki Mantere,

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 1/2011 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 13.30 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Muutosjohtaja Seppo Huldén Suomen julkinen hallinto Julkinen hallinto Suomessa koostuu kolmesta eri tasosta, joita ovat valtio, maakunta ja kunta Tehtäviä 1.1.2020

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa 2014 Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2009 2014 30 000 Työttömät työnhakijat (ml.

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Lahdessa

Hyvinvointijohtaminen Lahdessa Hyvinvointijohtaminen Lahdessa 2018 Kaupunginhallitus Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto Hyvinvoinnin johtamisen rakenne Lahden kaupungissa Konsernihallinto - Elinvoima- ja kilpailukykypalvelu t - Osallisuus

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 Julkaisuvapaa 26.11.2013 Aloittaneiden yritysten määrä jatkaa laskuaan Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos. Alustava sopimusluonnos uuden kunnan perustamisesta Versio 1

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos. Alustava sopimusluonnos uuden kunnan perustamisesta Versio 1 Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos Alustava sopimusluonnos uuden kunnan perustamisesta Versio 1 Kuntaliitoksen johtoryhmän 16.1.2012 käsittelyä varten Käsitelty

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 63 19.02.2018 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 63 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 170 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jyväskylän seutujen kuntien tilaisuus 12.8.2014 Valtiovarainministeriön määräys Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

UusiKunta. Arvo Ilmavirta. k toimitusjohtaja 19.3.2010

UusiKunta. Arvo Ilmavirta. k toimitusjohtaja 19.3.2010 UusiKunta Sivistyspalveluiden i l id toimikunta ik t Arvo Ilmavirta Päijät-Hämeen koulutuskonserni k toimitusjohtaja 19.3.2010 Suomen koulutusjärjestelmä Ylemmät 5 Tri Lis. Ylemmät AMK -tutkinnot kk-tutkinnot

Lisätiedot

UusiKunta. Uusi kunta Päijät-Hämeeseen. Tietopaketti joka kotiin HARTOLA PADASJOKI ASIKKALA HEINOLA HÄMEENKOSKI NASTOLA HOLLOLA LAHTI KÄRKÖLÄ

UusiKunta. Uusi kunta Päijät-Hämeeseen. Tietopaketti joka kotiin HARTOLA PADASJOKI ASIKKALA HEINOLA HÄMEENKOSKI NASTOLA HOLLOLA LAHTI KÄRKÖLÄ Uusi kunta Päijät-Hämeeseen HARTOLA PADASJOKI ASIKKALA HEINOLA HÄMEENKOSKI NASTOLA KÄRKÖLÄ HOLLOLA LAHTI P ä i j ä t - H ä m e e n k u n t a j a k o s e l v i t y s Tietopaketti joka kotiin Miksi uusi

Lisätiedot

Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitys

Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitys Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitys Ohjausryhmä 170914 1 2 Kuntainfoista Osallistujia yhteensä noin 370 henkilöä vajaa puolet valtuutettuja Imatralla muita enemmän viranhaltijoita 20 henkilön lukioluokka

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 Julkaisuvapaa 26.4.2013 Aloittaneiden yritysten ja starttirahalla aloittaneiden määrä laskusuuntainen

Lisätiedot

Elinkeinojen edistämistä kunnassa vai kehittämisyhtiössä Case Lahti. Kuntamarkkinat Kaupunkikehitysjohtaja Olli Alho Lahden kaupunki

Elinkeinojen edistämistä kunnassa vai kehittämisyhtiössä Case Lahti. Kuntamarkkinat Kaupunkikehitysjohtaja Olli Alho Lahden kaupunki Elinkeinojen edistämistä kunnassa vai kehittämisyhtiössä Case Lahti Kuntamarkkinat 12.9.2018 Kaupunkikehitysjohtaja Olli Alho Lahden kaupunki Tausta Edellinen uudistus 2013 alusta -> seudullinen kehitysyhtiö

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄ POHJAVESIALUEELLA. Teollisuus- ja työpaikka-alueet

ELINKEINOELÄMÄ POHJAVESIALUEELLA. Teollisuus- ja työpaikka-alueet ELINKEINOELÄMÄ POHJAVESIALUEELLA Teollisuus- ja työpaikka-alueet TARKASTELEE YRITYSTOIMINNAN SIJOITTUMISTA POHJAVESIALUEELLE Erityisesti tarkoituksena avata ristiriitaa pohjavesien suojelun ja elinkeinoelämän

Lisätiedot

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta Khall. 02.10.2017 151 liite nro. 2 Sopimus D/1117/00.04.01.02.00/2017 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat

Lisätiedot

PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS

PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Merikarvia Siikainen PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Työryhmien toimeksianto II Uuden kunnan palvelujen järjestäminen, organisointi ja kehittäminen Luvia Pori Nakkila Pomarkku Ulvila Harjavalta Lavia 17.1.2014

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut Kaupunginhallitus 16.5.2016 Liite 1 185 Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut 16.5. 2016 Mikkelin poliittis-hallinnollinen rakenneluonnos Konsernijaosto (5) Elinvoimajaosto (ryhmien & KH pj:t) Valtuusto

Lisätiedot

Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut. 13.2.2013 Anjariitta Carlson

Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut. 13.2.2013 Anjariitta Carlson Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut Yhteistyö on toiminnallista kehittämistä Kehittämistoimenpiteistä päätetään yhdessä - jokainen kunta tekee

Lisätiedot

Demokratiatyöryhmä 4.4.2014 klo 14-16 Päijät-Hämeen liitto

Demokratiatyöryhmä 4.4.2014 klo 14-16 Päijät-Hämeen liitto Demokratiatyöryhmä 4.4.2014 klo 14-16 Päijät-Hämeen liitto Työryhmän työskentely jäljellä olevissa kokouksissa 1) Työryhmä muodostaa 1 tai 2 lähidemokratian toteuttamisen mallia, ehdotuksen hyödynnettäviksi

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Kaupunginhallituksen toimiala Kaupunginjohtaja Juha Majalahti Hallinto- ja talousjohtaja Annu Kalliaisenaho Hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen Kehittämispäällikkö Satu

Lisätiedot

UusiKunta Päijät-Hämeen kuntajakoselvitys. Hankkeen yleisesittely Kuntajakoselvityksen asiakirjat

UusiKunta Päijät-Hämeen kuntajakoselvitys. Hankkeen yleisesittely Kuntajakoselvityksen asiakirjat UusiKunta Päijät-Hämeen kuntajakoselvitys Hankkeen yleisesittely Kuntajakoselvityksen asiakirjat Selvittäjät Valtiovarainministeriö asetti 20.11.2009 Päijät- Hämeeseen kuntajakoselvityksen kymmenen kunnan

Lisätiedot

HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA

HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA HÄMEEN ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS 31.3.2016 Sanna Paakkunainen / Hämeen ELY-keskus Häme 2015 ka. 25 203 (osuus 7,2 %) Häme 2014 ka. 23 796 2 Häme 2015 ka.

Lisätiedot

LIV NTI 1 (5) Yhdistymishallitus Kuntayhteistyön tulevat järjestelyt uuden Lahden. Teknisellä ja ympäristötoimialalla

LIV NTI 1 (5) Yhdistymishallitus Kuntayhteistyön tulevat järjestelyt uuden Lahden. Teknisellä ja ympäristötoimialalla Q n o!3n cl.l % c u LIV NTI 1 (5) Kuntayhteistyön tulevat järjestelyt uuden Lahden Teknisellä ja ympäristötoimialalla D/2536100.04.01.02.00/2015 Perusteluosa Uuden Lahden Teknisen ja ympäristötoimialan

Lisätiedot

YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS. Punaisella asioita, jotka eivät lain mukaan välttämättä tarvitse olla sopimuksessa Sinisellä asioita joista sovittava

YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS. Punaisella asioita, jotka eivät lain mukaan välttämättä tarvitse olla sopimuksessa Sinisellä asioita joista sovittava YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS ASKOLA, LAPINJÄRVI, LOVIISA, MYRSKYLÄ, PORVOO JA SIPOO Punaisella asioita, jotka eivät lain mukaan välttämättä tarvitse olla sopimuksessa Sinisellä asioita joista sovittava 1.

Lisätiedot

Miksi Uusi Kunta? Jyrki Myllyvirta 9.10.2009

Miksi Uusi Kunta? Jyrki Myllyvirta 9.10.2009 Miksi Uusi Kunta? Jyrki Myllyvirta 9.10.2009 Miksi päijäthämäläisten tulee olla innostuneita Uudesta Kunnasta? 1. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yleiset perusteet 2. Lisäperusteita kuntarajojen purkuun

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro - Ajatuksia arvioinnista. Tutkimuspäällikkö Sari Alm Lahden kaupunki

Kommenttipuheenvuoro - Ajatuksia arvioinnista. Tutkimuspäällikkö Sari Alm Lahden kaupunki Kommenttipuheenvuoro - Ajatuksia arvioinnista Tutkimuspäällikkö Sari Alm Lahden kaupunki Selvityshistoriaa Lahden alueella 1/2 Lahden seudun kuntarakennetunnustelut 12/2007-6/2008 Hartola, Hollola, Hämeenkoski,

Lisätiedot

Katsaus teknisten ja ympäristöpalveluiden nykytilaan 2.2.2010

Katsaus teknisten ja ympäristöpalveluiden nykytilaan 2.2.2010 Katsaus teknisten ja ympäristöpalveluiden nykytilaan 2.2.2010 Kokonaispinta ala (km 2 ) Padasjoki 13 % Asikkala 14 % Nastola 7 % Lahti 3 % Hartola 12 % Kärkölä 5 % Kuhmoinen 17 % Heinola 15 % yhteensä

Lisätiedot

LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY. LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia

LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY. LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia 2009-2015 Lahden alueen kilpailukyky- ja elinkeinostrategia 2009-2015 VISIO 2015: Suomen ympäristötehokkain ja yritysystävällisin

Lisätiedot

Hiihtomuseon auditorio Anjariitta Carlson

Hiihtomuseon auditorio Anjariitta Carlson Hiihtomuseon auditorio 6.5.2013 Anjariitta Carlson Yhteistoimintasopimuksen (2013-2016) tarkoitus: kehittää kunnallisia sivistyspalveluita yhteistyössä, ennakoiden ja osaamisresurssia jakamalla yhteneväisen

Lisätiedot

Kesälahden kunnan ja Kiteen kaupungin yhdistymissopimus

Kesälahden kunnan ja Kiteen kaupungin yhdistymissopimus Kesälahden kunnan ja Kiteen kaupungin yhdistymissopimus Kesälahden kunnanvaltuusto 26.4.2012 17 Kiteen kaupunginvaltuusto 26.4.2012 25 1. Kuntien yhdistymissopimuksen lähtökohta Tämä asiakirja on kuntajakolain

Lisätiedot

Strategisen kehittämisen ja alueidenkäytön toimikunta

Strategisen kehittämisen ja alueidenkäytön toimikunta Strategisen kehittämisen ja alueidenkäytön toimikunta Alueiden käytön nykytilasta ja tulevaisuuden haasteista Kokous: 2.2.2010 Veli Pekka Toivonen Maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamisen

Lisätiedot

Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti ja Nastola TYÖRYHMÄT. väliraporttien kooste huhtikuu 2013

Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti ja Nastola TYÖRYHMÄT. väliraporttien kooste huhtikuu 2013 Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti ja Nastola TYÖRYHMÄT väliraporttien kooste huhtikuu 2013 Salpausselän kuntajakoselvitys Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti, Nastola Pinta-ala 2191 km2

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, joulukuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, joulukuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, joulukuu 2015 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 27.1.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella

Lisätiedot

AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014

AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014 AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014 lisätietoja antavat - laatu- ja suunnittelujohtaja Marjo-Riitta Järvinen, Lahden ammattikorkeakoulu - kehittämispäällikkö Sari Mikkola,

Lisätiedot

Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus

Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus Seutufoorumi 8.10.213 Aija Tuimala Johtaja FCG Konsultointi 8.10.2013 Page 1 8.10.2013 Page 2 Tavoitteena vahvat peruskunnat Paras -hankkeen alusta

Lisätiedot

2. Edellisten kokousten muistioiden (nro 19 ja 20) hyväksyminen (liite 1 ja 2)

2. Edellisten kokousten muistioiden (nro 19 ja 20) hyväksyminen (liite 1 ja 2) Oulun seudun kuuden (6) kunnan ASIALISTA erityinen kuntajakoselvitys 4.4.2 n kokous 2/29-2 Paikka: Yli-Ii, kunnanvirasto (Ukkoherrankuja ) Aika: Tiistai klo 8.-.. Kokouksen avaaminen (Oulunsalon KV:n pj.

Lisätiedot

Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon

Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 3.-4.10.2012 Kuntatalo Ismo Korhonen, sivistysjohtaja Kouvolan

Lisätiedot

Sosiaali ja terveydenhuolto Uusikunnassa. Sosiaali ja terveystoimikunta 16.03.10

Sosiaali ja terveydenhuolto Uusikunnassa. Sosiaali ja terveystoimikunta 16.03.10 Sosiaali ja terveydenhuolto Uusikunnassa Sosiaali ja terveystoimikunta 16.03.10 Mistä on kysymys Uusi kunta avaa entistä parempia mahdollisuuksia terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseksi sekä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

Sosiaali ja terveydenhuolto uuden kunnan tehtävänä. Nastola

Sosiaali ja terveydenhuolto uuden kunnan tehtävänä. Nastola Sosiaali ja terveydenhuolto uuden kunnan tehtävänä Nastola 080210 Millaisia näkemyksiä on esitetty Uudistusta tulisi jatkaa, tehdyn järjestelyn jälkeenkin on päällekkäistä toimintaa, työnjaossa on korjattavaa,

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén Maakunta- ja sote-uudistuksen aikataulu 2017 2018 2019 2020 7-11.2017: Uuden valinnanvapauslain valmistelu: pykälät

Lisätiedot

Päättäjätutkimus 2015

Päättäjätutkimus 2015 Päättäjätutkimus 2015 Kuntapäättäjien mielipiteet - Jäsenmäärältään pienemmästä ja suuremmasta valtuustosta - Valtuuston valitsemasta ja suoralla vaalilla valittavasta pormestarista. Päättäjätutkimus 2015

Lisätiedot

ICT-selvitykset kuntajakoselvittäjän näkökulmasta

ICT-selvitykset kuntajakoselvittäjän näkökulmasta 8.10.2014 ICT-selvitykset kuntajakoselvittäjän näkökulmasta Aija Tuimala FCG Konsultointi 14.10.2014 Page 1 14.10.2014 Page 2 Selvitys Etelä-Karjalan kuntarakenteesta Valtuustojen yhteisseminaari Kuntien

Lisätiedot

Kuntarakenneselvityksistä

Kuntarakenneselvityksistä Kuntarakenneselvityksistä Aija Tuimala, Johtaja, FCG Konsultointi 4.12.2013 Page 1 NEUVOTTELUT HALUKKAIDEN KANSSA VARSINAISESTA SOPIMUKSESTA 4.12.2013 Page 2 Usein selvityksissä tarkasteltuja näkökulmia

Lisätiedot

MAAKUNTAKAAVAN KAUPANRYHMÄ

MAAKUNTAKAAVAN KAUPANRYHMÄ MAAKUNTAKAAVAN KAUPANRYHMÄ 29.8.2013 Aluesuunnittelupäällikkö Riitta Väänänen ASIAKOHTA 4. Maakuntakaavatyön tilannekatsaus Periaatelinjaukset ovat tarpeellisia: Ehdotuksen laatimisen takia Tarvittavat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) 7 Kaupunginhallituksen johtamisen jaoston jäsenten valinta toimikaudeksi 2015 2016 HEL 2014-013179 T 00 00 02 Päätös päätti valita kaupunginhallituksen toimikaudeksi

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖ- ORGANISAATIO

LUOTTAMUSHENKILÖ- ORGANISAATIO LUOTTAMUSHENKILÖ- ORGANISAATIO Kuntajakoselvitys 13.11.2006-30.6.2007 Paikallinen asiantuntijaorganisaatio koostui yli 300 henkilöstä, kokoontumisia yli 50 228 valtuutettua 78 kunnanhallitusten jäsentä

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa 2015 Päivitetty 21.07.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus

Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on kuntajakolain (1698/2009) 8 :n tarkoittama yhdistymissopimus Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin yhdistymisestä.

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 20.1.

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 20.1. Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa 2014 Päivitetty 20.1.2015/SariTeimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2009 2014 30

Lisätiedot

17 Päijät-Häme. 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

17 Päijät-Häme. 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 17 Päijät-Häme 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 17.1. PÄIJÄT-HÄME Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 3 kpl Maaseutumaiset: 5 kpl Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa 2015 Päivitetty 27.01.2016/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN

YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 28.11.2016 YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 SOPIMUKSEN SOPIJAOSAPUOLET JA TARKOITUS Tämän sopimuksen sopijaosapuolia ovat Asikkalan,

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liitto. Maakuntakaavan kaupanryhmä

Päijät-Hämeen liitto. Maakuntakaavan kaupanryhmä Päijät-Hämeen liitto Maakuntakaavan kaupanryhmä 29.1.2014 TARKISTETTU LIIKETILANTARVE TARKISTUKSET: MITOITUSVÄKI, VAPAA-AJAN ASUMINEN JA VENÄLÄISET MATKAILIJAT VÄHITTÄISKAU 2012 2010 2010 2025 2025 2035

Lisätiedot

Uuden kunnan järjestelytoimikunta (1) Yhdistymissopimus

Uuden kunnan järjestelytoimikunta (1) Yhdistymissopimus Uuden kunnan järjestelytoimikunta (1) Yhdistymissopimus Valtioneuvoston päätöksen jälkeen lääninhallitus asettaa järjestelytoimikunnan, joka asettamisensa jälkeen vastaa uuden kunnan hallinnon järjestämisen

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä lokakuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä lokakuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä lokakuussa 2015 Päivitetty 24.11.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos Alustava sopimusluonnos uuden kunnan perustamisesta Versio 4 Johtoryhmän 14.2.2012 käsittelyyn Käsittelyvaiheet Johtoryhmä

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN YHDEKSÄN (9) KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS / HEINOLAN KANNANOTTO KUNTAJAON MUUTTAMISEEN

PÄIJÄT-HÄMEEN YHDEKSÄN (9) KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS / HEINOLAN KANNANOTTO KUNTAJAON MUUTTAMISEEN PÄIJÄT-HÄMEEN YHDEKSÄN (9) KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS / HEINOLAN KANNANOTTO KUNTAJAON MUUTTAMISEEN 3825/01/600/2009 KHAL 25.05.2009 337 Valmistelija: suunnittelupäällikkö Anneli Hotti, puh. 03-849

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2016 Päivitetty 22.11.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 2 Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

Kuntavaalikysely Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry

Kuntavaalikysely Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry Kuntavaalikysely 2017 Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry 3.4.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kevään 2017 kuntavaaleissa ehdokkaaksi asettuvien parissa

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupunkiorganisaation palvelujen järjestämistason perusrakenne ja luottamushenkilöorganisaation toimielinrakenne Kuntalaisfoorumi Uuden sukupolven organisaatio 4.10.2010 Veijo

Lisätiedot

Seutuselvitykset, tilannekatsaus

Seutuselvitykset, tilannekatsaus Seutuselvitykset, tilannekatsaus PKS-neuvottelukunta 24.11.2009 Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Seutuhallintomallien etujen ja haittojen selvitys Seutuhallintoselvityksen työohjelma talvi 2009-2010 Valmistelu

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa 2015 Päivitetty 25.08.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

sivistystoimen kehittäminen Päijät-Hämeen kunnissa vuosina

sivistystoimen kehittäminen Päijät-Hämeen kunnissa vuosina Käsitelty ja hyväksytty sivistystoimenjohtajien ohjausryhmässä 16.5.2012. Sopimus päivitetty Hollolan ja Hämeenkosken kuntaliitoksen sekä Lahden ja Nastolan uuden kunnan muodostamisen osalta 1.1.2016 vuoden

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Dynaaminen malli

Kaupunginhallitus Dynaaminen malli Kaupunginhallitus 7.3.2016 Dynaaminen malli Layout: Eero Soinio & Seija Nikkanen Lohjan organisaatiomuutos Uusi organisaatio on elegantti, joustava ja kestävä kuin riidenlieko (Lycopodium annotinum) LOHJAN

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 62 19.02.2018 Keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 62 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 169 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 56 21.11.2016 41 Asianro 6592/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

TOIMINTATUOTOT YHTEENSÄ

TOIMINTATUOTOT YHTEENSÄ PÄIJÄT-HÄMEEN PELASTUSLAITOS johtokunta 29.10.2008/60 liite 1 TOTEUTUMA/ ENNUSTE/ TALOUSARVIO 9/2008 PELASTUSTOIMI, ILMAN ENSIHOITOA Syys 2007 Syys 2008 ero 2007/2008 ero % Ennuste ta 2008 tot. % Myyntituotot

Lisätiedot

Onnistunut kuntarakennemuutos

Onnistunut kuntarakennemuutos Onnistunut kuntarakennemuutos Aija Tuimala, FCG Konsultointi 250814 Varkaus 8.9.2014 Page 1 8.9.2014 Page 2 Kuntajaon kehittämisen tavoitteet ja muuttamisen edellytykset Kuntarakennelaki 2 Kuntajaon kehittämisen

Lisätiedot

Pori-konserni ja sen johtaminen. Esa Lunnevuori

Pori-konserni ja sen johtaminen. Esa Lunnevuori Pori-konserni ja sen johtaminen Esa Lunnevuori Kunnallisesta toiminnasta Viime vuosina on toteutettu merkittävä ja syvälle käynyt toiminnan muutos Emokunnan lähipiiriin on rakennettu mittava kuntakonserni

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 55 21.11.2016 40 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

Varajäsenet Markku Ruokonen varajäsen Hamina. Poissa Hannah Jurvansuu jäsen Hamina

Varajäsenet Markku Ruokonen varajäsen Hamina. Poissa Hannah Jurvansuu jäsen Hamina HAMINA VIROLAHTI KUNTALIITOSSELVITYS Pöytäkirja 2/2011 OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Aika 15.6.2011 klo 10.00 11.20 Paikka Hamina, raatihuone, valtuustosali Läsnä Arja Filppu jäsen Hamina Riitta Hytönen jäsen Hamina

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN KUNNAT. Imatra, Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale ja Taipalsaari YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOSRUNKO

ETELÄ-KARJALAN KUNNAT. Imatra, Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale ja Taipalsaari YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOSRUNKO ETELÄ-KARJALAN KUNTARAKENNESELVITYS ETELÄ-KARJALAN KUNNAT Imatra, Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale ja Taipalsaari 18.6.2014 YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOSRUNKO Keltaiset

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 55 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Valtioneuvosto on tehnyt 16. kesäkuuta 2016 päätöksen Kuopion ja Juankosken

Lisätiedot

Sisältö LOVIISA - LAPINJÄRVI YHDISTYMISSOPIMUSEHDOTUS,

Sisältö LOVIISA - LAPINJÄRVI YHDISTYMISSOPIMUSEHDOTUS, 1 LOVIISA - LAPINJÄRVI YHDISTYMISSOPIMUSEHDOTUS, 5.12.2014 Sisältö 1. KUNTAJAON MUUTTAMISEN TOTEUTTAMISTAPA JA AJANKOHTA... 2 1.1. Sopimuksen tarkoitus... 2 1.2. Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo... 2

Lisätiedot

LAPIN MAAKUNTA POLIITTINEN RAKENNE LUONNOS Jouko Luukkonen

LAPIN MAAKUNTA POLIITTINEN RAKENNE LUONNOS Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTA POLIITTINEN RAKENNE LUONNOS 17.4.2018 Jouko Luukkonen POLIITTISILLE PIIREILLE KESKUSTELTAVAKSI Tarvitaanko lakisääteisten toimielinten lisäksi muita toimielimiä? Jos tarvitaan, muodostetaanko

Lisätiedot