KY:n toiminta Tutorkoulutus Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KY:n toiminta Tutorkoulutus Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat"

Transkriptio

1 KY:n toiminta Tutorkoulutus

2

3 KY lyhyesti Perustettu vuonna 1911 Jäseniä 3300 kolmella kampuksella (Töölö, Otaniemi ja Mikkeli) Vuosibudjetti 1,6 miljoonaa euroa Omaisuus n. 50 miljoonaa euroa Henkilöstö: 8 täyspäivästä hallituksen jäsentä, 11 työntekijää Noin 50 itsenäistä yhdistystä: jaostoja, ainejärjestöjä, kerhoja KY-talo Töölössä, Espilä Otaniemessä

4 KY:n tehtävä Missiona tukea Aallon kauppatieteiden opiskelijoiden pyrkimyksiä ja kasvattaa tulevaisuuden johtajia, asiantuntijoita ja kelvollisia yhteiskunnan jäseniä KY tarjoaa tiiviin yhteisön ja ainutlaatuisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä KY:läiset ovat Suomen parhaita kaupallisen alan opiskelijoita, jotka tunnetaan pragmaattisuudesta, avarakatseisuudesta ja positiivisesta tekemisen meiningistä

5 : ensiaskeleet Kauppakorkeakoulun Oppilasyhdistys perustettiin Yhdistys muuttui Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnaksi (KY) vuonna 1923 Ensimmäisinä vuosina yhdistyksellä oli 70 jäsentä KY:n lippu, kuntanauha ja pyörre luotiin jo yhdistyksen alkuaikoina

6 : KY-talo valmistuu KY:n mursukasvatus aloitettiin 30-luvulla KY-talo valmistui helmikuussa 1940 KY:n ensimmäiset vuosijuhlat pidettiin samana vuonna

7 1950: Ja päälle poltettiin Bostonit! KY perusti vuonna 1950 Amer-tupakka Oy:n, johon KY:n nykyinen varallisuus pohjautuu KY on omistanut Amerin kautta myös Marimekon ja Marja Kurjen

8 1960: Finnfocus ja televisio KY järjesti vuonna 1968 suuren vientinäyttelyn Lontoossa Finnfocus oli rohkea sijoitus, joka sai aikaan paljon positiivista näkyvyyttä Suomelle KY oli mukana Suomen ensimmäisessä kaupallisessa televisiokanavassa, Tesvisiossa

9 : kasinotalous ja konkurssi KY-Exit oli yksi Helsingin suosituimmista yökerhoista 80-luvulla KY oli mukana perustamassa Radio Cityn, ensimmäisen kaupallisen radiokanavan KY perusti Ekomen-konsernin, joka listautui pörssiin ja ajautui konkurssiin 1992 Kun KY myi osuutensa Amerista, edustajiston kokousta seurattiin Suomen valtamediassa

10 2010: yhdistysmuotoinen KY Ylioppilaskunta lakkasi vuonna 2010, kun Aalto-yliopisto luotiin KY:stä tuli jälleen yhdistys, tällä kertaa ry-säätiö-muodossa Alkua leimannut oikeuskiista KY:n rahoista saatiin päätökseen 2016 KY muutti nimensä Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaiksi

11 KY:n organisaatio

12 Yksi KY, monta itsenäistä toimijaa KY RY KY-SÄÄTIÖ Toimisto, valiokunnat, työryhmät Tilat, toiminta-avustukset YHDISTYKSET Jaostot, ainejärjestöt, kerhot, Probba

13 KY:N JÄSENISTÖ n jäsentä EDUSTAJISTO jäsentä, valitaan 2 vuoden välein HALLITUS 6-10 jäsentä, valitaan vuosittain

14 EDUSTAJISTO ROUND TABLES HALLITUS KYLTERI VALIOKUNNAT TYÖRYHMÄT SIHTEERISTÖ KUVA KOVA Sales Academy LiHy Masters Club Vuosijuhla-tmk Tutor-tmk EnerKY Annex Aalto Suomi 100 -työryhmä IW-tiimi Pääsihteeri Hallintopäällikkö 6 sihteeriä Toimistoapulainen

15 Hallitus

16 Työntekijät

17 Edustajisto

18 Edustajistovaalit (KYE ja AYYE) Vaalit ovat kyltereille erittäin tärkeät! AYY:n edustajiston paikkamäärällä on suuri merkitys mm. siihen, että pystymme rakentamaan uuden opiskelijakeskuksen Asettukaa ehdolle ja asettakaa mursut ehdolle Äänestäkää kylterirengasta Ehdokasasettelu ja vaalimarkkinointi alkaa syyskuussa Molemmat vaalit pidetään Ensi vuonna edarin työkieli englanti

19 KY-toiminta

20 Kulttuurivaliokunta (KUVA) Hukkaputki III-kierros Boston Night Wappukulkue Kevään lauluilta Syksyn lauluilta Jne.

21 Liikunta- ja hyvinvointivaliokunta (LiHy) KY Corner Syysvaellus Aalto Adventure Race Have you met Suvi Kakkubuffia jne

22 Sales Academy Sales Night Banking Night KY-edut Jne.

23 Korkeakouluvaliokunta (KOVA) Edunvalvonta Proffalauluilta Kansallinen kopotapaaminen Academic Night jne.

24 Masters Club Masters Gala Masters Hangouteja Masters Night jne.

25 Työryhmät Vuosijuhlatoimikunta enerky Suomi 100 -työryhmä Annex Playground -työryhmä IW team Tutortoimikunta

26 Jaostot Kulttuurijaosto KUJ NESU-KY KY-SUB

27 Ainejärjestöt Aalto Marketing Society Aalto Strategy KY Communication KY Finance Aalto MiB Aalto Economics Piste Jury KY Accounting CEMS Club IDBM Klubi

28 Kerhot akystic KY-Mela KY-Sail PTNKY Hernesaaren Näädät KYllä Oluelle WhisKY Tikelo KYN KYL Boston Promenade KY-Speksi KY-Pelaajat KY-mppi Baccus AIESEC Aalto Aalto Predators Aalto Debating Society KYssi AaltoEs Aalto Cocktail KY-Slice A!dventures AEGEE Helsinki AMCA FBC-KY FC Kissat KY Ice KY Kannus KY Kori KYppendales KY-Ski Jne.

29 Kerhon perustaminen KY:n jäsenet voivat perustaa kerhoja KY-säätiöltä saa rahallista tukea, ry:ltä tukea toiminnan suunnitteluun Tsekkaa aluksi ettei samanlaista kerhoa ole olemassa (kyweb) Perusta yhdistys ja ilmoita se PRH:n yhdistysrekisteriin (85 euroa) Hae KY:n yhdistysrekisteriin Lisää infoa kyweb.fi/ky-club-guide

30 KY:n tulevaisuus

31 Uusi strategia KY:n strategiaa ollaan uudistamassa Tärkeimpiä muutoksia on vapaaehtois- ja kerhotoiminnan nostaminen KY:n keskiöön Strategiaan liittyy viisi kärkihanketta Opiskelijakeskus Digitaalinen KY Alumnitoiminta Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Kevyt ja ketterä organisaatio

32 Opiskelijakeskus KY:lle uusi rakennus Otaniemeen yhdessä AYY:n ja TF:n kanssa Sijainti kirjastoa vastapäätä Tavoitteena valmistua 2022

33 Business 3.0 Kauppiksen uusi rakennus valmistuu Otaniemeen ensi vuonna Maisteriopiskelijat ja laitokset muuttavat tiloihin syyskuussa 2019 Samalla toiminta Töölössä lakkaa Muutto koskee vain maisteriopiskelijoita, kandit jatkavat kandikeskuksen U-siivessä ARTS muuttaa uuteen Väre-rakennukseen syyskuussa 2018

34 KY-talo KY-talolla edelleen toimintaa, mutta pääosin tyhjillään Talon osalta tarkoitus tehdä pragmaattinen päätös Mahdollista on, että talo myydään ja muutetaan esim. hotellikäyttöön tai toimistoiksi Ensisijainen tavoite on pitää se KY:n omistuksessa ja tehdä siitä jälleen opiskelija-asuntoja

35 Muutoksia vaihtoapurahaan KY:n vaihtoapurahoista tullaan luopumaan kahden vuoden päästä Vaihtoapurahaa voi hakea vielä vuonna 2018 ja 2019 Säästyneitä rahoja käytetään kerhotoiminnan tukien kasvattamiseen ja strategisiin hankkeisiin

36 Suomen Ekonomit Edustajistossa käydään keskustelua liiton jäsenyydestä Taustalla opiskelijoiden heikko äänivalta ja vuosia jatkunut tyytymättömyys Liitossa suuria rakenteellisia ongelmia HEKO (Helsingin ekonomit) määrää yksinvaltaisesti kaikesta, usein hallituksen esitystä vastaan Liiton sisäisten toimijoiden välit ovat tulehtuneet ja epäluuloiset Opiskelijoilla ei ole halusta huolimatta järkeviä vaikutusmahdollisuuksia

37 Tutorien rooli

38 Tutorien tehtävät Tutoreiden vastuulla on kasvattaa mursuista KY:läisiä osaksi satavuotista jatkumoa Käytännössä: opeta talon tavoille ja auta saamaan kavereita Ole positiivinen ja kannusta mursuja kokeilemaan ja lähtemään mukaan KY tarjoaa suuren määrän kerhoja ja muuta toimintaa, joista löytyy takuulla jotain kaikille Suosittele käymään info-illoissa Älä pitäydy vain itse kokeilemissasi vaihtoehdoissa, vaan kannusta miettimään esimerkiksi kaikkia kolmea jaostoa Levitä hyvää fiilistä KY:stä, kauppiksesta ja Aallosta Kehota mursuja olemaan aktiivisia ja vaikuttamaan: vaaleissa ehdolle ja äänestämään Pro tip: rohkaise poikkarijuttuihin, kunhan eka saa frendejä Kauppikselta

39 Mursupassi Mursupassin tarkoituksena on tutustuttaa mursut sekä toisiinsa että KY-toimintaan monipuolisesti läpi syksyn. Keräämällä pisteitä tapahtumista ja tehtävistä mursu saa KY-aiheisia palkintoja, kuten esim. kiljukaulan tai kuntanauhan. Mitä enemmän pisteitä, sitä enemmän palkintoja! Passit palautetaan joulukuussa, ja eniten pisteitä keränneet mursut palkitaan Puurojuhlassa.

40 Mursupassi Tänä vuonna passiin ei kerätä leimoja tai tarroja, vaan käydyt tapahtumat merkitään passiin millä tahansa kynällä. Ennen passin palauttamista sinun tulee allekirjoittaa passi viimeiselle sivulle. Täten varmistetaan, että mursu todella on vieraillut tapahtumissa ja suorittanut tehtäviä. Passin kanssa ei siis bluffata! ;) Mursupassi-konseptin toimivuudelle erityisen tärkeää on sinun asenteesi tutorina. Suhtaudu mursupassiin siis hauskana juttuna ja rohkaise mursuja hankkimaan pisteitä! Vinkki: Käykää tutorryhmänne kanssa yhdessä tapahtumissa ja merkkailkaa sen jälkeen käydyt tapahtumat passiin. Näin mielenkiinto ja motivaatio passin käyttämiseen säilyy koko syksyn ajan, kun koko ryhmä osallistuu!

41 Jäsenrekrytointi Sinun tehtäväsi on varmistaa, että kaikki mursusi liittyvät KY:n jäseneksi! Liittymällä jäseneksi mursu pääsee osallistumaan KY:n järjestämiin tapahtumiin, saa nauttia jäsenyyden oikeuttamista eduista ja palveluista sekä pääsee osaksi KY:n yli satavuotisia perinteitä. Esim. haalarin voivat tilata ainoastaan KY:n jäseneksi liittyneet mursut! On siis ehdottoman tärkeää, että huolehdit mursujesi liittymisestä KY:n jäseneksi ennen Mursumessuja! Jäsenyys on ilmaista! Jäsenyys todistetaan KY-tarralla. Tarra voidaan liimata opiskelijakorttiin, jossa on kuluvan vuoden AYY-lukuvuositarra. Mursu, jolla ei vielä ole opiskelijakorttia, saa tarran sijaan KY-leiman ylioppilaskunnan jäsenmaksukuittiin liityttyään KY:n jäseneksi.

42 Jäseneksi voi liittyä orientaatioviikolla Jäsenrekryständillä Mursumestaruuskisoissa Mursumessuilla Espilässä Sähköisesti osoitteessa kyweb.fi (sivun alaosassa kohta Join KY!) Huom! Vaihto-opiskelijoiden ei tarvitse liittyä KY:n jäseneksi.

43 Kiitos!

KY in Short Tutor cottage Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat

KY in Short Tutor cottage Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat KY in Short Tutor cottage 19.8.2017 KY in brief Founded in 1911 3300 members on three campuses (Töölö, Otaniemi & Mikkeli) Annual budget 1,6 million euros Assets ca. 50 million euros Personnel: 8 full-time

Lisätiedot

Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat ry:n hallituksen järjestäytymiskokous 1/2017

Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat ry:n hallituksen järjestäytymiskokous 1/2017 Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat ry:n hallituksen järjestäytymiskokous 1/2017 Aika: Perjantai 16.12.2016 klo 12.10 12.27 Paikka: KY-talo, Pieni puoli Läsnä: Jyri Heimo Hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Nimi Toiminta-avustus 2017 Aallon Seikkailu-urheilijat 500 Aallon valokuvausseura ry 450 Aalto Aikikai ry 450 Aalto Beer Pong Ry 650 Aalto Cocktail

Nimi Toiminta-avustus 2017 Aallon Seikkailu-urheilijat 500 Aallon valokuvausseura ry 450 Aalto Aikikai ry 450 Aalto Beer Pong Ry 650 Aalto Cocktail Aallon Seikkailu-urheilijat 500 Aallon valokuvausseura ry 450 Aalto Aikikai ry 450 Aalto Beer Pong Ry 650 Aalto Cocktail ry 600 Aalto Daigaku Maajanbu ry 500 Aalto Economics ry 650 Aalto Gamers ry 450

Lisätiedot

KYE 7/2013 ti 15. lokakuuta 2013

KYE 7/2013 ti 15. lokakuuta 2013 KYE 7/2013 ti 15. lokakuuta 2013 Ehdotettu rakenne Sisältöjen läpikäynti Prosessin loppuunvienti Johdanto Kaikkeen toimintaan vaikuttavat taustatekijät Toimintasuunnitelman tarkoitus jne. Projektit Organisaatio

Lisätiedot

AALTO-YLIOPISTON KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY:N YHDISTYSOHJESÄÄNTÖ

AALTO-YLIOPISTON KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY:N YHDISTYSOHJESÄÄNTÖ AALTO-YLIOPISTON KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY:N YHDISTYSOHJESÄÄNTÖ 1 Soveltamisala 2 Yhdistys 3 Yhdistyslajit Tätä yhdistysohjesääntöä sovelletaan kaikkiin Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat

Lisätiedot

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö Edustajiston koulutus 14.1.2014 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY. Järjestökoulutus, Joensuu, ti

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY. Järjestökoulutus, Joensuu, ti Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY Järjestökoulutus, Joensuu, ti 5.2.18 Mikä ISYY? Ylioppilaskunta tavoitteena on opiskelijoiden aseman ja hyvinvoinnin edistäminen yliopistossa ja yhteiskunnassa

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut Osa kolmikantaa Opiskelijat Professorit Yliopistoyhteisö Henkilökunta Opiskelijatoiminnan yhteisöt Ylioppilaskunta Korkeakoulujärjestö Kilta Ainejärjestö

Lisätiedot

KY-Piste ry:n anomus AYY:n erityisasemayhdistykseksi

KY-Piste ry:n anomus AYY:n erityisasemayhdistykseksi KY-Piste ry 6.2.2017 Pohjoinen rautatiekatu 21 B 00100 Helsinki KY-Piste ry:n anomus AYY:n erityisasemayhdistykseksi Haemme tällä hakemuksella AYY:n erityisasemayhdistykseksi. Kuulumme tällä hetkellä AYY:n

Lisätiedot

TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU

TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU V. 3 :) AYYE Iltakoulu 12.11.2009 TALOUSARVIO V 12.11. BOTTOM LINE Kuluja karsittu huomattavasti v 3.11. kulujäämä n. 1 100 000 v 12.11. 1.5 kulujäämä n. 300 000 Vuoden 2010

Lisätiedot

Edustajiston koulutus Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Edustajiston koulutus Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö Edustajiston koulutus 27.1.2016 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

KICK-OFF. Kanditutorit Yläkertsi

KICK-OFF. Kanditutorit Yläkertsi KICK-OFF Kanditutorit 10.4.2017 Yläkertsi Illan ohjelma 1. Toimijoiden esittäytyminen 2. Tutorin infopaketti 3. Poikkitieteellinen yhteistyö 4. Tauko 5. Tutustumista 6. Rastit 7. Rastien purku Toimijoiden

Lisätiedot

Sisällys. Alkusanat. Hyviä lukuhetkiä!

Sisällys. Alkusanat. Hyviä lukuhetkiä! Hallitusohjelma 2014 Alkusanat Käsissäsi on vuoden 2014 hallitusohjelma. Halusimme jatkaa viime vuonna hyväksi koetulla linjalla ja jaotella hallitusohjelman projekteihin ja jatkuvaan toimintaan. Pidimme

Lisätiedot

KY - Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat Konemiehentie Espoo kyweb.fi TOIMITUS. Hilda Ruuskanen ULKOASU.

KY - Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat Konemiehentie Espoo kyweb.fi TOIMITUS. Hilda Ruuskanen ULKOASU. VUOSIKERTOMUS 2016 1 KY - Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat Konemiehentie 4 02150 Espoo kyweb.fi TOIMITUS Hilda Ruuskanen ULKOASU Antti Ukkonen VALOKUVAT Petri Anttila Jesse Salo Antti Ukkonen

Lisätiedot

KY - Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat Konemiehentie Espoo kyweb.fi. Toimitus Iida Suhonen. Ulkoasu Renja Nurmi

KY - Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat Konemiehentie Espoo kyweb.fi. Toimitus Iida Suhonen. Ulkoasu Renja Nurmi VUOSIKERTOMUS 2017 KY - Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat Konemiehentie 4 02150 Espoo kyweb.fi Toimitus Iida Suhonen Ulkoasu Renja Nurmi Valokuvat Jaakko Kahilaniemi Antti Ukkonen Renja Nurmi

Lisätiedot

AYY TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU

AYY TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU 1 AYY TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU AYYE 4/2009 15.10.2009 LÄHETEKESKUSTELUN RAKENNE Perusfaktoja talousarviosta Yleisiä periaatteita Sektorikohtainen käsittely Organisaatio Hallinto AYY:lle siirtyvät

Lisätiedot

Tilanne opiskelijakeskuksen kanssa

Tilanne opiskelijakeskuksen kanssa Opiskelijakeskus Tilanne opiskelijakeskuksen kanssa Uudet toimijat valittu Hallituksessa opiskelijakeskuksesta vastaa Noora Tanska (yhteisö) ja Emma Savela (kiinteistö) Lisäksi projektista vastuussa pääsihteeri,

Lisätiedot

Strategia / toiminnan tarkoitus. Jatkuva toiminta. Projektisalkku. Uudet ideat. Annetut kirjaukset. Toimintasuunnitelma

Strategia / toiminnan tarkoitus. Jatkuva toiminta. Projektisalkku. Uudet ideat. Annetut kirjaukset. Toimintasuunnitelma Strategia / toiminnan tarkoitus Uudet ideat Annetut kirjaukset Toimintasuunnitelma Projektisalkku Jatkuva toiminta Hallitusohjelma 2012 Muuttuva toimintaympäristö Kehittyminen & yhteisöllisyys Korkeakouluvaikuttaminen

Lisätiedot

VUOSI- KERTOMUS 2018

VUOSI- KERTOMUS 2018 VUOSI- KERTOMUS 2018 KY - Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat Konemiehentie 4 02150 Espoo kyweb.fi Toimitus Nina Pitkänen Ulkoasu Annukka Laine Valokuvat Renja Nurmi Annukka Laine ISSN-tunnus

Lisätiedot

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014 KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE Järjestökoulutus 12.2.2014 Koulutuksen sisältö Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä? Kvvastaavana

Lisätiedot

Yhdistysohjesääntö. Vuonna 2009 asiat olivat toisin. Tuukka Pykäläinen 7/2013

Yhdistysohjesääntö. Vuonna 2009 asiat olivat toisin. Tuukka Pykäläinen 7/2013 Yhdistysohjesääntö Vuonna 2009 asiat olivat toisin Tuukka Pykäläinen 7/2013 Yhdistysohjesääntö Ohjesäännön pohja vuodelta 2009 Nykyinen versio päivitetty 14.9.2011 Määrittelee AYY:n piirissä toimivien

Lisätiedot

Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/

Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/ Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/14 27.3.14 Lähetekeskustelun kulku 1. Esittely: Mitä on tapahtunut ennen vuotta 2014? 2. OLL-esittely /Hanna Huumonen, pj, OLL 3. Kysymykset

Lisätiedot

6-7. mikä on ky? mukaan ky-toimintaan 58-60. opinnot kauppakorkeakoulussa. Opiskelijan arki ja hyvinvointi 64-67. Puheenjohtajan tervehdys

6-7. mikä on ky? mukaan ky-toimintaan 58-60. opinnot kauppakorkeakoulussa. Opiskelijan arki ja hyvinvointi 64-67. Puheenjohtajan tervehdys 3 4-5 Puheenjohtajan tervehdys 1 2 6-7 35 8 9 10-11 12-13 14-15 16-17 18-19 20-21 22-23 24-25 26-27 28-29 30-31 32-34 Mitä KY tekee? Ketkä KY:llä toimivat? KY:n organisaatio Mitä hyötyä on KY:n jäsenyydestä?

Lisätiedot

Hallitusohjelmapäivitykset KYE 10/2012

Hallitusohjelmapäivitykset KYE 10/2012 Hallitusohjelmapäivitykset KYE 10/2012 Menu 1/2 1.1 Kauppakorkeakoulun tilat Otaniemessä 1.2 Strategian viimeistely ja toimeenpano 1.3 Tutoroinnin & mursukasvatuksen kehityssuunnitelmien laatiminen 2.1

Lisätiedot

Strategiaprojekti - AYY vuonna 2020

Strategiaprojekti - AYY vuonna 2020 Strategiaprojekti - AYY vuonna 2020 Projektisuunnitelma edarille Ville Poikolainen Agenda Yleistä strategiasta Tämän vuoden strategiarutistus Mites se tehdään? Loppusanat 2 Yleistä strategiasta (I) Mitä

Lisätiedot

Omaisuuskysymys 23.11.2011 AYYE

Omaisuuskysymys 23.11.2011 AYYE Omaisuuskysymys 23.11.2011 AYYE Sisällys Vuoden aikana tapahtunutta Tahtotilan kirkastus Ymmärryksen rakentaminen Sovinnon hakeminen PRH, Hao Arkisto Missä ollaan nyt ja mitä seuraavaksi tehdään? Tämän

Lisätiedot

Syksyn vaikuttamisen paikat. Matti Parpala AYY-edustajistopäivä

Syksyn vaikuttamisen paikat. Matti Parpala AYY-edustajistopäivä Syksyn vaikuttamisen paikat Matti Parpala AYY-edustajistopäivä 9.5.2009 2 Esityksen sisältö Monialaylioppilaskunta ja edustajiston toiminta siinä Arvio vaaliliittojen/renkaiden intresseistä Kyltereille

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 2012 Mites se tehdään? Edarin kokous 12. lokakuuta 2011 Ville Poikolainen Tällä hetkellä strategisempaa ohjausta tekee hallitus muun keskustoimiston ohella. Ohjaavimmat dokumentit laki, säännöt, Aalto-linja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelman lähetekeskustelu. Preliminary Discussion of the Plan of Action 2015 Lauri Lehtoruusu AYYE 10/

Toimintasuunnitelman lähetekeskustelu. Preliminary Discussion of the Plan of Action 2015 Lauri Lehtoruusu AYYE 10/ Toimintasuunnitelman lähetekeskustelu Preliminary Discussion of the Plan of Action 2015 Lauri Lehtoruusu AYYE 10/2014 5.11.2014 Pääteemojen ideointia toimistolla Edarin workshop 24.9 Edustajiston linjakeskustelu

Lisätiedot

Erikoistumisalueen opinnot

Erikoistumisalueen opinnot en opinnot 2017-2018 en valinta valintaan osallistuvat kaikki Kauppakorkeakoulun tutkinto-opiskelijat ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä. Lykkäystä erikoistumisalueen valintaan voit saada, jos olet suorittanut

Lisätiedot

KY:N STRATEGIA 2012 2017

KY:N STRATEGIA 2012 2017 HELSINGIN KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT KY:N STRATEGIA 2012 2017 Hyväksyttäväksi edustajiston juhlakokouksessa 21. helmikuuta 2012. Johdanto Vuosina 2007 2011 KY:n toimintakentässä on tapahtunut suuria muutoksia,

Lisätiedot

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Sulasolin palvelut jäsenille yhteistyökumppaneiden kautta jäsenet voivat toteuttaa edullisesti omat verkkosivut. Kustannustoiminta ja nuottipalvelu Nuottimateriaalin

Lisätiedot

Erikoistumisalueen opinnot

Erikoistumisalueen opinnot Erikoistumisalueen opinnot 2018-2020 Erikoistumisalueen valinta Erikoistumisaluevalintaan osallistuvat kaikki Kauppakorkeakoulun tutkinto-opiskelijat ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä. Lykkäystä erikoistumisalueen

Lisätiedot

Aalto Yliopiston ylioppilaskunta Tilinpäätös 2014. Edustajiston kokous 15.04.2015

Aalto Yliopiston ylioppilaskunta Tilinpäätös 2014. Edustajiston kokous 15.04.2015 Aalto Yliopiston ylioppilaskunta Edustajiston kokous 15.04.2015 Tilinpäätöksen rakenne Toimintakatsaus Ylioppilaskunnan tuloslaskelma Ylioppilaskunnan tase Konsernin tuloslaskelma Konsernin tase Liitetiedot

Lisätiedot

PÄIVÄN OHJELMA. Aamupäiväkoulutus kello 9-12 tai iltapäiväkoulutus kello 16-19

PÄIVÄN OHJELMA. Aamupäiväkoulutus kello 9-12 tai iltapäiväkoulutus kello 16-19 AYYn tutorkoulutus PÄIVÄN OHJELMA Aamupäiväkoulutus kello 9-12 tai iltapäiväkoulutus kello 16-19 Tervetuloa (AYY) Improvisaatioharjoitukset (Teekkarispeksi) Tutorin tehtävät (AYY) AYYn palvelut (AYY) Yleiskatsaus

Lisätiedot

Taloudensopeuttamissuunnitelma. Lähetekeskustelu AYYE Noora Laak 2.10.2012

Taloudensopeuttamissuunnitelma. Lähetekeskustelu AYYE Noora Laak 2.10.2012 Taloudensopeuttamissuunnitelma Lähetekeskustelu AYYE Noora Laak 2.10.2012 Miksi taloudensopeuttamissuunnitelma? - AYY:n alkutaipaleella yhdistymisprosessit ja osin päällekkäiset toiminnot aiheuttivat ylimääräisiä

Lisätiedot

Strategia / toiminnan tarkoitus. Jatkuva toiminta. Projektisalkku. Uudet ideat. Annetut kirjaukset. Toimintasuunnitelma

Strategia / toiminnan tarkoitus. Jatkuva toiminta. Projektisalkku. Uudet ideat. Annetut kirjaukset. Toimintasuunnitelma Strategia / toiminnan tarkoitus Uudet ideat Annetut kirjaukset Toimintasuunnitelma Projektisalkku Jatkuva toiminta Hallitusohjelma 2012 Muuttuva toimintaympäristö Kehittyminen & yhteisöllisyys Korkeakouluvaikuttaminen

Lisätiedot

Hei uusi opiskelija! Vaasan yliopiston ylioppilaskunta

Hei uusi opiskelija! Vaasan yliopiston ylioppilaskunta Hei uusi opiskelija! Vaasan yliopiston ylioppilaskunta Mitä haluamme kertoa teille? Mikä on VYY? Mikä on jäsenmaksu ja mitä sillä saa? Mistä saa opiskelijakortin? Ketä siellä VYY:ssä oikein on? Miten sinä

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015 Mikä on suosikkipaikkasi Jyväskylässä? Jyväskylä on fuksin uusi koti Ihminen on onnellisempi,

Lisätiedot

KY:n organisaatio ja budjetti. Kasper Stenbäck, Elina Seppä, Lasse Männistö, Jenni Laakso, Iivo Paukkeri

KY:n organisaatio ja budjetti. Kasper Stenbäck, Elina Seppä, Lasse Männistö, Jenni Laakso, Iivo Paukkeri KY:n organisaatio ja budjetti Kasper Stenbäck, Elina Seppä, Lasse Männistö, Jenni Laakso, Iivo Paukkeri 2 KY-yhdistyksen organisaatio Jäsenet Jäsenistö Luottamusmiehet Edustajisto Hallitus PJ VPJ / Talous

Lisätiedot

AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA - TALOUSARVIO 2015

AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA - TALOUSARVIO 2015 1 VARSINAINEN TOIMINTA Aatteellinen toiminta Varainhankinta 830 903 701 911 921 Yhteiset kulut ja hallinto -679-619 -436-601 -639 Edunvalvonta -171-190 -117-179 -191 Yhteisötoiminta -162-172 -120-200 -163

Lisätiedot

Saavutettavuus ja esteettömyys

Saavutettavuus ja esteettömyys Saavutettavuus ja esteettömyys Esteetön kulkeminen kampuksella Monenlaisten oppijoiden tukeminen Mahdollisuudet henkilökohtaisiin opetusjärjestelyihin à Ota yhteyttä opintotutoreihin tai opiskelijapalvelut@aalto.fi

Lisätiedot

AYY:n edustajisto Puheenjohtajat Pietu Roisko, Lari Koponen ja Sameli Sivonen. Aalto Economics ry:n anomus AYY:n erityisasemayhdistykseksi

AYY:n edustajisto Puheenjohtajat Pietu Roisko, Lari Koponen ja Sameli Sivonen. Aalto Economics ry:n anomus AYY:n erityisasemayhdistykseksi Aalto Economics ry Pohjoinen rautatiekatu 21 B 00100 Helsinki AYY:n edustajisto Puheenjohtajat Pietu Roisko, Lari Koponen ja Sameli Sivonen Aalto Economics ry:n anomus AYY:n erityisasemayhdistykseksi Aalto

Lisätiedot

KICK-OFF. Exchange tutors Yläkertsi

KICK-OFF. Exchange tutors Yläkertsi KICK-OFF Exchange tutors 11.4.2017 Yläkertsi Program 1. Who are behind this? 2. Tutoring info 3. KY SUB 4. Break 5. Getting to know each other 6. Checkpoints 7. Checkpoint review Who are behind this? Tutor

Lisätiedot

TALOUSARVIOVERTAILU. Tilikausi 1.1. - 31.12.2012 1.1.-31.5. 1.1.-31.5. -1 140,70 320005 EPJ Palkkio -866,42 -2 200,00 0,00 -550,00

TALOUSARVIOVERTAILU. Tilikausi 1.1. - 31.12.2012 1.1.-31.5. 1.1.-31.5. -1 140,70 320005 EPJ Palkkio -866,42 -2 200,00 0,00 -550,00 Sivu 1(5) Varsinainen toiminta Luottamushenkilötoiminta Edustajisto 320000 Kokouskulut -866,42-2 20 1 333,58 39,4-1 140,70 320005 EPJ Palkkio -55 55 320010 Matkustus ja päivärahat -24,46-90 875,54 2,7-85,60

Lisätiedot

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Sulasolin palvelut jäsenille Kustannustoiminta ja nuottipalvelu Nuottimateriaalin tuottaminen ja välittäminen on ollut Sulasolin perustehtäviä alusta alkaen. Sulasol

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2010

Toimintasuunnitelma 2010 LIITE 1 TOKYO ry Toimintasuunnitelma 2010 Yleistä Yhdistyksen nimi on Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistys käyttää nimestään lyhennettä TOKYO. Yhdistyksen

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun!

Tervetuloa opiskelemaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun! Tervetuloa opiskelemaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun! Ohjelma perjantai 30.8.2019 Tervetuloa Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun! Ensimmäisen vuoden opettajat ja opintotutorit esittäytyvät KY:n

Lisätiedot

Vuosikertomus 2015 1

Vuosikertomus 2015 1 Vuosikertomus 2015 1 KY:LTÄ KUULUU organisaatiokaavio pääsihteeriltä edustajistolta puheenjohtajalta KY ry:n hallitus 2015 5 6 7 8 10 12 SEKTORIT yrityssuhteet kulttuuri viestintä liikunta ja hyvinvointi

Lisätiedot

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014 ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat Järjestökoulutus 11.2.2014 Keskustelun teemoja Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä?

Lisätiedot

Tamy-info. Tietoa ylioppilaskunnastasi. Sosiaalipoliittinen sihteeri Olga Haapa-aho TAMPEREEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

Tamy-info. Tietoa ylioppilaskunnastasi. Sosiaalipoliittinen sihteeri Olga Haapa-aho TAMPEREEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Tamy-info Tietoa ylioppilaskunnastasi Sosiaalipoliittinen sihteeri Olga Haapa-aho Mikä on ylioppilaskunta? Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia,

Lisätiedot

KERHO-OHJESÄÄNTÖ (Hyväksytty hallituksessa 21/ )

KERHO-OHJESÄÄNTÖ (Hyväksytty hallituksessa 21/ ) Tämä kerho-ohjesääntö ohjaa kerhojen toimintaa Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnassa. Myöhemmin näissä säännöissä Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskuntaan viitataan sanalla ylioppilaskunta. KERHO-OHJESÄÄNTÖ

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,

Lisätiedot

Opiskelijakeskus. Projektin perusesittely 04/2018

Opiskelijakeskus. Projektin perusesittely 04/2018 Opiskelijakeskus Projektin perusesittely 04/2018 1 AYY:n brändivisio Maailman parasta opiskelijan elämää AYY:n brändistrategia (hyväksytty AYYE 6/2017) Vuonna 2016 tehdyssä AYY:n brändityössä luotiin brändivisio,

Lisätiedot

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä Ingmar Björkman Dekaani Kristiina Mäkelä Varadekaani Aalto-yliopisto Ainutlaatuiseen yhteisöömme kuuluu: 80 000 alumnia 20 000 opiskelijaa

Lisätiedot

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2013 1/4 Tummalla,toteutunut

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2013 1/4 Tummalla,toteutunut Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2013 1/4 sihteeri Tummalla,toteutunut PYÖRÄILY HARRASTUKSENA Pyöräilyn harrastaminen on löytänyt paikkansa Lapinlahdella työpaikkojen,yhdistysten ja koulujen

Lisätiedot

Johtavaa näkemystä. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Johtavaa näkemystä. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Johtavaa näkemystä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Aalto-yliopisto Kolme johtavaa suomalaista yliopistoa yhdistyi tammikuussa 2010 Helsingin kauppakorkeakoulu perustettu

Lisätiedot

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Sivu 1/5 Pöytäkirja 36/2017 Aika: 2. marraskuuta 2017 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja (poistui kohdassa

Lisätiedot

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä Ingmar Björkman Dekaani Kristiina Mäkelä Varadekaani Aalto-yliopisto Ainutlaatuiseen yhteisöömme kuuluu: 80 000 alumnia 20 000 opiskelijaa

Lisätiedot

Hallituksen selonteko edustajistolle helmikuu 2013

Hallituksen selonteko edustajistolle helmikuu 2013 Hallituksen selonteko edustajistolle helmikuu 2013 Marjo Turunen (hallituksen puheenjohtaja) - 1.2. Tosuntosun työstämistä - 2.-3.2 AYY:n vuosijuhlat - 5.2. Hallituksen iltakoulu - 6.2. Hallituksen kokous

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ayye iltakoulu

Toimintasuunnitelma ayye iltakoulu Toimintasuunnitelma 2011 ayye iltakoulu 3.11.2010 Agenda Rooli Sisältö Prosessi Toiminta vuonna 2011 Rooli Suunnitelma ylioppilaskunnan toiminnasta vuoden aikana Edustajisto hyväksyy vuoden lopussa seuraavan

Lisätiedot

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2011 1/4 Tummalla,toteutunut

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2011 1/4 Tummalla,toteutunut Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2011 1/4 sihteeri Tummalla,toteutunut PYÖRÄILY HARRASTUKSENA Pyöräilyn harrastaminen on löytänyt paikkansa Lapinlahdella työpaikkojen,yhdistysten ja koulujen

Lisätiedot

JHL 210 ry JÄSENKIRJE 3/2017 YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN. Palvelukeskus-liikelaitos ja Palmia Oy:n. henkilökunta PALVELUKESKUS PALMIA OY:N HELSINGIN

JHL 210 ry JÄSENKIRJE 3/2017 YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN. Palvelukeskus-liikelaitos ja Palmia Oy:n. henkilökunta PALVELUKESKUS PALMIA OY:N HELSINGIN 1 JHL 210 ry Palvelukeskus-liikelaitos ja Palmia Oy:n henkilökunta AVAINTA KVTES PALMIA OY:N HENKILÖKUNTA PALVELUKESKUS HELSINGIN HENKILÖKUNTA YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN 2 Hyvät Jäsenet! Jälleen kukat kukkivat

Lisätiedot

OUBS esittely. 30.11 edustajiston kokous

OUBS esittely. 30.11 edustajiston kokous OUBS esittely 30.11 edustajiston kokous menu 1. Millainen on OUBS ja mitä se tekee 2. Mistä rahaa tulee ja minne sitä menee 3. Hallitus ehdottaa jatkosta 1) Millainen on OUBS? OUBSin studio on Otaniemessä.

Lisätiedot

MUUT MÄÄRITYKSET. Kunniavaltuuskuntaan kuuluu enintään 12 jäsentä. Kunniavaltuuskunnan jäsenet kutsuu ja sen puheenjohtajan nimittää edustajisto.

MUUT MÄÄRITYKSET. Kunniavaltuuskuntaan kuuluu enintään 12 jäsentä. Kunniavaltuuskunnan jäsenet kutsuu ja sen puheenjohtajan nimittää edustajisto. Kunniavaltuuskunta TEHTÄVÄT Kunniavaltuuskunnan tehtävänä on auttaa ylioppilaskuntaa edistämään jäsentensä yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa

Lisätiedot

ISYY EDUSTAJISTOVAALIT 2013 - EHDOKKAAN OPAS. Opiskeluaikasi tärkeimmät vaalit

ISYY EDUSTAJISTOVAALIT 2013 - EHDOKKAAN OPAS. Opiskeluaikasi tärkeimmät vaalit ISYY EDUSTAJISTOVAALIT 2013 - EHDOKKAAN OPAS Opiskeluaikasi tärkeimmät vaalit Tervetuloa ehdolle ISYY:n edustajistovaaleihin! Nyt sinulla on hyvä mahdollisuus osallistua opiskeluaikasi tärkeimpiin vaaleihin

Lisätiedot

Toimijaryhmäohjesääntö

Toimijaryhmäohjesääntö 1 Toimijaryhmäohjesääntö 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 Ohjesäännön tarkoitus on selkeyttää TuKYn ja toimijaryhmien välinen

Lisätiedot

Taustaa KY:n nykyisestä toiminnasta KY:n strategia

Taustaa KY:n nykyisestä toiminnasta KY:n strategia Päivä starttaa KY:llä pienellä puoella tarjoilulla lounaalla ja taustoituksella ja jatkuu kahden erillisen työryhmätyön voimin. Työryhmien tavoitteena on saada aikaiseksi napakat ppt esitykset aiheista.

Lisätiedot

OYY:n toiminta-avustusten kriteerit 2019

OYY:n toiminta-avustusten kriteerit 2019 OYY:n toiminta-avustusten kriteerit 2019 Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) myöntää piirissään toimiville aine- ja harrastejärjestöille avustusta yleiseen toimintaansa kerran vuodessa. Vuonna 2019

Lisätiedot

Aurinkoista kevättä!

Aurinkoista kevättä! Jyty Varkaus Ry Huhtikuu 2016 Jäsentiedote 1 Hallituksen päätöksiä 2 Edunvalvontakatsaus 3 Vuoden 2017 kalenterien tilausmuutos 4 Kevätkokous 5 Kuntokorttien palautus 6 Haluatko luottamusmieheksi 7 Sampea

Lisätiedot

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 6/2012

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 6/2012 Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 6/2012 Aika: 23.10.2012 klo 16:00 Paikka: Kuopio, Lukeman kokoushuone, Yliopistonranta 3. Osallistujat: Läsnä: Olli-Pekka Sartanen puheenjohtaja Suvi

Lisätiedot

Edunvalvonnan suunnittelu

Edunvalvonnan suunnittelu Edunvalvonnan suunnittelu - eli mitä ihmettä sitä tekis tulevina vuosina? 10.9.2018 Sini Saarinen ja Joni Kajander Koulutuksen rakenne Miksi? - eli johdanto aiheeseen Toiminnallinen osuus (15-20 min) Kalvosulkeiset

Lisätiedot

KY:N STRATEGIA 2012 2017

KY:N STRATEGIA 2012 2017 KY:N STRATEGIA 2012 2017 Hyväksytty edustajiston juhlakokouksessa 21. helmikuuta 2012. Johdanto Vuosina 2007 2011 KY:n toimintakentässä on tapahtunut suuria muutoksia, jotka vaikuttavat sekä lähitulevaisuudessa

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö.

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö. KYRÖSKOSKEN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS KOSKEN KOPLA RY Säännöt 22.9.2014 (vuosikokous) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Aallosta kestävän kehityksen osaajia

Aallosta kestävän kehityksen osaajia Aallosta kestävän kehityksen osaajia LUMA-toimintaa yläkouluille ja lukioille RCE Espoon Unelman päivän seminaari Tiistaina 2.12.2014 @ Espoon valtuustotalo Meri Löyttyniemi, Aalto kampuspalvelut, kestävän

Lisätiedot

ENNEN ORIENTAATIOVIIKKOA HOIDETTAVIA ASIOITA

ENNEN ORIENTAATIOVIIKKOA HOIDETTAVIA ASIOITA TUTOROPAS 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 ENNEN ORIENTAATIOVIIKKOA HOIDETTAVIA ASIOITA 4 1.1 Jäänmurtajaiset 4 2 TUTORIN CHECKLIST JA OHJELMA 5 3 OHJELMA 7 3.1 Perehdytysviikko (kanditaso) 7 3.1.1 Maanantai 31.8.

Lisätiedot

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön kauppatieteen opiskelijoiden aineyhdistys SÄÄNNÖT

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön kauppatieteen opiskelijoiden aineyhdistys SÄÄNNÖT Porin Kylterit - PorKy Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön kauppatieteen opiskelijoiden aineyhdistys SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin Kylterit-PorKy ja sen

Lisätiedot

Turun yliopiston ylioppilaskunta. eli tuttavallisemmin TYY

Turun yliopiston ylioppilaskunta. eli tuttavallisemmin TYY Turun yliopiston ylioppilaskunta eli tuttavallisemmin TYY 5.12.2017 TYY: mikä ja miksi? Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja

Lisätiedot

Vastaus Laakin ponteen. Edustajiston kokous

Vastaus Laakin ponteen. Edustajiston kokous Vastaus Laakin ponteen Edustajiston kokous 15.10. Alkuperäinen ponsi Tämän ponnen hyväksyessään edustajisto velvoittaa hallituksen tuomaan edustajiston tietoon selvityksen siitä, millä tavoin... AYY taloudellisesti

Lisätiedot

Liikkeelle! - kuntokampanja

Liikkeelle! - kuntokampanja Liikkeelle! - kuntokampanja Syyskuun mittainen Kohderyhmänä koko perhe Starttitapahtuma 1.9. joka piirissä piirin ja seurojen yhteistyössä Halisko- perheliikuntapäivä Osallistujapassi (yksi leima oikeuttaa

Lisätiedot

hallituksen puheenjohtaja Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 11.56.

hallituksen puheenjohtaja Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 11.56. AAL TO UNIVERSITY STUDENT UNION - BOARD ll 1 I 5 Hallitus Poytiikirja Kokousaika Kokouspaikka 17/2014 4.4.2014 kello 9.00 Otakaari 11, iso neuvotteluhuone Lasna: Poissa: Lauri Lehtoruusu Annamaija Hutri

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017. AIKA: , klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017. AIKA: , klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 10.2.2017 HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017 AIKA: 14.2.2017, klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Matias Kassala, hallituksen

Lisätiedot

Opiskelijakeskuksen reunaehdot

Opiskelijakeskuksen reunaehdot Opiskelijakeskuksen reunaehdot Tässä dokumentissa määritellään Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY), KY - Aalto University Business Students:n (KY) ja Teknologföreningenin (TF) yhteisen rakennusprojektin,

Lisätiedot

AYY:n palvelut ja viestintä Aaltoyhteisössä. Niko Ferm Hallituksessa 2014 viestintä, järjestöt ja tilat

AYY:n palvelut ja viestintä Aaltoyhteisössä. Niko Ferm Hallituksessa 2014 viestintä, järjestöt ja tilat AYY:n palvelut ja viestintä Aaltoyhteisössä Niko Ferm Hallituksessa 2014 viestintä, järjestöt ja tilat TUKEA VIESTINTÄÄN Järjestö- ja viestintäsektorit avustavat yhdistyksiä viestinnässä AYY:n avustuksella

Lisätiedot

Tutoroinnin kick-off. KY Yläkertsi 14.4.

Tutoroinnin kick-off. KY Yläkertsi 14.4. Tutoroinnin kick-off KY Yläkertsi 14.4. Kick-offin ohjelma Terveiset KY:n puheenjohtajalta Tutoroinnin henkilöt esittäytyvät Erilaisia tutorryhmiä Tulevat koulutukset ja tapahtumat Vaihtaritutorit omaan

Lisätiedot

2. Lipun käytöstä päättäminen Yhdistyksen lipun käyttämisestä julkisissa tilaisuuksissa määrää hallitus.

2. Lipun käytöstä päättäminen Yhdistyksen lipun käyttämisestä julkisissa tilaisuuksissa määrää hallitus. HELSINGIN KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY:N LIPPU- JA MERKKIOHJESÄÄNTÖ I YHDISTYKSEN LIPPU 1. Lipun värit ja mitat Yhdistyksen lippu on pohjaväriltään vihreä, jossa on kullanvärinen yhdistyksen merkki.

Lisätiedot

Saaja Summa Perustelu Päätös. Meri Terho 28,29 euroa Hallitusten megaherkkuaamupala Hyväksyttiin

Saaja Summa Perustelu Päätös. Meri Terho 28,29 euroa Hallitusten megaherkkuaamupala Hyväksyttiin Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 3/2015 Aika: 23.1.2015, 13.15 Paikka: TTalo, B115 Paikalla: Meri Terho, Reetta Arokoski, Aleksi Pyykkönen, Emmi Peltonen, Julia Isotalo, Mira Lindroos,

Lisätiedot

Pohjaesitys Opiskelijakeskuksen reunaehdoista

Pohjaesitys Opiskelijakeskuksen reunaehdoista Pohjaesitys Opiskelijakeskuksen reunaehdoista Edustajisto 6/2017 Hyväksytty ylioppilaskunnan hallituksen kokouksessa 20.6.2017 Tässä dokumentissa määritellään Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY), Aalto-yliopiston

Lisätiedot

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Saimaan Viitoset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Yhdistys, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä kerho,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Toimintasuunnitelma 2011 YLEISTÄ Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnasta vastaavat hallitus, edustajisto ja opiskelijakunnan palkkaamat työntekijät. Opiskelijakunnan aatteellinen toiminta

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1.10.2015 Kuopion kaupungin JHL 862 toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallinen tila Yhdistyksen toiminnallinen tila Jäsenmäärä Yhdistyksen

Lisätiedot

vuosikertomus lorem ipsum i 3

vuosikertomus lorem ipsum i 3 vuosikertomus lorem ipsum i 3 4 i lorem ipsum Sisällys 4. 6. 8. 10. 12. 18. 20. 22. 24. 26. 28. 30. Pääsihteerin tervehdys KY ry Edustajisto Puheenjohtajalta Työvuoden tilinpäätös Sektorit Koulutuspolitiikka

Lisätiedot

Mitä 1. vuoden jälkeen? 20A00510 Opinnot haltuun Marja Elonheimo & Salla Mäkinen

Mitä 1. vuoden jälkeen? 20A00510 Opinnot haltuun Marja Elonheimo & Salla Mäkinen Mitä 1. vuoden jälkeen? 20A00510 Opinnot haltuun Marja Elonheimo & Salla Mäkinen opintotutor-biz@aalto.fi 21.4.2017 Sisältö Kandiopinnot Maisterin tutkinto Mitä on muistettava kesällä ennen syyslukukauden

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/5 Pöytäkirja Aika: 9. tammikuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 KLUBIN NIMI... 2 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU... 2 3 HALLITUS... 2 4 PRESIDENTTI... 2 5 VARAPRESIDENTTI... 3 6 SIHTEERI... 3

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI, Päihteetön kulttuuriappro, HANKERAHA n:o 1182

LOPPURAPORTTI, Päihteetön kulttuuriappro, HANKERAHA n:o 1182 SAVONLINNAN HYVINVOINTITYÖRYHMÄ 18.11.2013 Paula Vilpponen Kuninkaankartanonkatu 7 57100 SAVONLINNA LOPPURAPORTTI, Päihteetön kulttuuriappro, HANKERAHA n:o 1182 railakkaasti raitis HANKKEEN TARKOITUS Hankkeen

Lisätiedot

TuKYn jaostoja ovat Kulttuurijaosto, Liikuntajaosto, NESU-TuKY, Ulkoasiainjaosto, Edunvalvontajaosto ja Kansainvälisten asioiden jaosto.

TuKYn jaostoja ovat Kulttuurijaosto, Liikuntajaosto, NESU-TuKY, Ulkoasiainjaosto, Edunvalvontajaosto ja Kansainvälisten asioiden jaosto. 1 2 Jaosto-ohjesääntö 01. Yleistä 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 1 Yleistä Sen lisäksi mitä yhdistyksen säännöissä soveltuvin

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan Talousarvio 2013 Hyväksytty edustajistossa. 17.11.2012 1/17 VARSINAINEN TOIMINTA

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan Talousarvio 2013 Hyväksytty edustajistossa. 17.11.2012 1/17 VARSINAINEN TOIMINTA Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan Talousarvio 2013 Hyväksytty edustajistossa. 17.11.2012 1/17 VARSINAINEN TOIMINTA 9160 KESKUSHALLINTO TA2013 TA2012 TP2011 TP2010 TUOTOT +LISÄ TA2012 3000 tuotot 31

Lisätiedot

Päätöksen muotoilua. Edustajiston työryhmä

Päätöksen muotoilua. Edustajiston työryhmä Päätöksen muotoilua Edustajiston työryhmä 2 Sovintoesityksestä Käsittelyyn vai ei käsittelyyn KYE 30.10 Parempi ainakin käsitellä, koska silloin otetaan kantaa esitykseen Ongelma, että ei varsinaista yhteistä

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Antti Nupponen ja Emmi Peltonen. Saaja Summa Perustelu Päätös

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Antti Nupponen ja Emmi Peltonen. Saaja Summa Perustelu Päätös Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 8/2015 Aika: 26.2.2015, 16.15 Paikka: T-Talo, B122 Paikalla: Aleksi Pyykkönen, Helinä Hakala, Emmi Peltonen, Reetta Arokoski, Lauri Lavanti, Antti

Lisätiedot