Toimijaryhmäohjesääntö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimijaryhmäohjesääntö"

Transkriptio

1 1 Toimijaryhmäohjesääntö Ohjesäännön tarkoitus on selkeyttää TuKYn ja toimijaryhmien välinen suhde ja määrittää osapuolien keskinäiset oikeudet ja velvollisuudet. Toimijaryhmät eivät ole TuKYn yhteisöjäseniä ja niillä ei ole TuKYn jäsenyyden suomia etuuksia tai velvollisuuksia. 1 Ohjesäännön sisältö Tässä ohjesäännössä määrätään niistä oikeuksista, joita yhdistyksen hallitus voi myöntää Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:n (myöhemmin TuKY) toimijaryhmille, sekä näiden oikeuksien aiheuttamista velvoitteista. Tässä ohjesäännössä määrätään lisäksi TuKYn toimijarekisteristä ja siihen liittyvistä vastuista, velvollisuuksista ja eduista. 2 Toimijaryhmät ja toimijat TuKYn alaiset toimijaryhmät ja toimijat määritellään TuKYn toimijarekisterissä. Toimijarekisteri jakaa toimijat 4 eri luokkaan; ainejärjestöihin (I), harrasteryhmiin (II), bändeihin ja kuoroihin (III) sekä erillistoimijoihin (IV). Ainejärjestöt ylläpitävät suhteita Turun kauppakorkeakoulun eri opintoaineisiin, valvovat opiskelijoiden etuja ja toimivat linkkinä korkeakoulun henkilökunnan ja opiskelijoiden välillä. Harrasteryhmät keskittyvät tiettyyn, harrastemaiseen toimintaan, joka tarjoaa jäsenilleen virkistystä opiskelun ohella. Bändit ja kuorot tarjoavat jäsenilleen mahdollisuuden toteuttaa itseään musiikillisesti. Erillistoimijoita ovat toimijat, jotka eivät kuulu mihinkään aikaisemmista luokista, mutta jotka ovat merkittäviä sidosryhmiä TuKYlle ja kuuluvat sen toimintakenttään. 3 Toimijarekisteri TuKYn toimijarekisteriä ylläpitää TuKYn hallitus. Toimijarekisterissä toimijat jaetaan eri ryhmiin 2 mukaisesti. 4 Vaatimukset 43 Oltava rekisteröity yhdistys tai haettava rekisteröintiä Rehtorinpellonkatu 3, Turku

2 Dokumentti #1 2/ Edustettava Turun kauppakorkeakoulun oppiainetta (KTM) Jäsenistöstä oltava 80 % TuKYn nykyisiä tai Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan entisiä jäseniä Kaikilla TuKYn jäsenillä oltava oikeus liittyä jäseniksi II Harrastekerhot Oltava rekisteröity yhdistys tai haettava rekisteröintiä Yhdistyksen jäsenistä 50 % oltava TuKYn jäseniä Kaikilla TuKYn jäsenillä oltava oikeus liittyä jäseniksi Jäsenistöstä oltava 50 % TuKYn jäseniä Toimittava Turun kauppakorkeakoulun tutkinto- tai vaihto-opiskelijoiden edustajana Oltava rekisteröity yhdistys tai haettava rekisteröintiä. Toimijoilla on mahdollisuus poiketa vaatimuksista TuKYn hallituksen erityispäätöksellä. 5 Velvollisuudet Toimija sitoutuu kunnioittamaan TuKYn toimintatapoja, arvoja ja oikeuksia, sekä toteuttaa toimintansa siten, ettei se loukkaa niitä. Toimijan tarkoituksen ja toimintamuotojen tulee olla yhtenäiset TuKYn vastaavien kanssa. Käyttäessään TuKYn tarjoamia viestintäkanavia, toimija sitoutuu käyttämään TuKYn graafista ohjeistusta, sekä soveltuvia ohjesääntöjä. Toimija on velvollinen järjestämään taloudenhoitonsa ja kirjanpitonsa sekä laatimaan talousarvionsa ja tilinpäätöksensä siten kuin yhdistyslaki ja kirjanpitolaki sekä yhdistyksen omat voimassaolevat säännöt määräävät. Toimijan on toimitettava viiveettä hallituksen vaihdon jälkeen päivitetyt yhteystietonsa ja hallituksen kokoonpano TuKYn toiminnanjohtajalle. Toimijoilla on myös luokittain eriteltyjä velvollisuuksia Ainejärjestön edustamien oppiaineiden koulutuspoliittinen edunvalvonta yhteistyössä TuKYn kanssa Raportointivelvollisuus toimintasuunnitelmasta, budjetista ja toimintakertomuksesta Palveluvelvoite TuKYn jäsenistölle

3 Dokumentti #1 3/ Kaikilla oppiaineen opiskelijoilla on oltava mahdollisuus vaikuttaa ainekerhon koulutuspoliittisiin päätöksiin Palveluvelvoite TuKYn jäsenistölle Raportointivelvollisuus toimintasuunnitelmasta, budjetista ja toimintakertomuksesta Raportointivelvollisuus toimintakertomuksesta Raportointivelvollisuus toimintasuunnitelmasta ja toimintakertomuksesta Osallistuminen TuKYn soveltuviin koulutuksiin Parkin käyttöperusteinen huoltovelvoite 6 Etuudet Vapaa Parkin käyttöoikeus Edunvalvonnalliset palvelut Vapaa Parkin käyttöoikeus Parkin käyttöoikeus harjoittelutoimintaan

4 Dokumentti #1 4/ Rajoitettu Parkin käyttöoikeus TuKYn Edunvalvonnalliset palvelut TuKY ja toimijaryhmät voivat laajentaa omien yritysyhteistyöetujensa tarjoamista osapuolien välillä siinä määrin, kuin yritysyhteistyösopimukset ja vallitseva tilanne sen mahdollistavat. Tällaiset päätökset tehdään aina tapauskohtaisesti osapuolten välillä. TuKYn hallitus vahvistaa erikseen ajankohtaiset toimijaryhmille tuotettavat palvelut, niiden yksityiskohdat, sekä tarjoamismuodot. Aiemmat luokkakohtaiset lajittelut rajaavat tarjottavat minimietuudet, mutta eivät ole poissulkevia muiden etuuksien osalta. Yhdistyksen hallituksella on myös oikeus tilapäisesti keskeyttää ja jatkaa yksittäisten etujen tarjoamista painavasta tai perustellusta syystä. Toimijaryhmillä on mahdollisuus hakea Turun KY:ltä avustusta kertaluontoisiin projekteihin (esimerkiksi tapahtumaan). Avustushakemus toimitetaan kirjallisena Turun KY:n hallitukselle, joka päättää avustuksen myöntämisestä ja määrästä päättämiensä kriteereiden mukaan sekä yhdistyksen talousarvion sallimissa puitteissa. 7 Toimijarekisteriin liittyminen Toimijarekisteriin liitytään toimittamalla rekisterihakemus TuKYn hallitukselle tarvittavine liitteineen. Liitteinä on toimitettava todistus yhdistyksen rekisteröinnistä, toimintasuunnitelma ja budjetti. TuKYn hallitus tekee päätöksen toimijarekisteriin liittymisestä. Toimijat voivat hakea TuKYn hallitukselta avustusta yhdistyksen rekisteröimiskustannuksien korvaamiseksi. Yhdistyksen hallitus päättää avustuksen myöntämisestä tapauskohtaisesti ja pidättää oikeuden avustushakemuksen hylkäämiseen. 8 Toimijarekisteristä poistuminen Toimijarekisteristä eroamisesta tulee kirjallisesti ilmoittaa TuKYn hallitukselle kuukautta ennen eroamista. Mikäli toimija ei toteuta sille määritettyjä vaatimuksia ja velvoitteita tai toimii vastoin tätä tai muita sääntöjä voi TuKY jäädyttää määräaikaisesti tai poistaa toimijan kokonaan rekisteristä. Rekisteristä poistumisen jälkeen toimija menettää rekisterin sille määräämät etuudet ja palvelut. 9 Jäsenmaksun periminen Toimijaryhmillä on oikeus periä jäsenmaksua toimintansa rahoittamiseksi. Jäsenmaksua perivien toimijaryhmien on huolehdittava, että jäsenmaksu on toiminnan laatuun nähden kohtuullinen. 10 Toimijaryhmien raportointivelvollisuus Toimijaryhmien tulee toimittaa raportointivelvollisuudessa esitetyt dokumentit, viimeistään mennessä toiminnanjohtajalle. Dokumentteja vaaditaan kuluneen ja tulevan toiminnan arvioimiseksi, toimijaryhmän toiminnan jatkuvuuden tukemiseksi sekä toimijaryhmien historian tallentamiseksi. Raportointivelvollisuuden laiminlyönti on peruste toimijastatuksen jäädyttämiselle tai poistamiselle

5 Dokumentti #1 5/ toimijarekisteristä. 11 Nimenkäyttöoikeus Toimijaryhmä on oikeutettu kutsumaan itseään TuKYn toimijaryhmäksi ja käyttämään TuKYn logoja ja muita graafisia tunnuksia viestinnässään. 12 Lisäykset ja muutokset Tähän ohjesääntöön voidaan tehdä muutoksia vain yhdistyksen kokouksen päätöksellä. 13 Voimaantulo Tämä ohjesääntö on hyväksytty yhdistyksen kokouksessa

LIITE 1 TOIMIJARYHMÄOHJESÄÄNTÖ

LIITE 1 TOIMIJARYHMÄOHJESÄÄNTÖ LIITE 1 TOIMIJARYHMÄOHJESÄÄNTÖ 1 Ohjesäännön sisältö Tässä ohjesäännössä määrätään niistä oikeuksista, joita yhdistyksen hallitus voi myöntää Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:n (myöhemmin TuKY) toimijaryhmille,

Lisätiedot

AALTO-YLIOPISTON KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY:N YHDISTYSOHJESÄÄNTÖ

AALTO-YLIOPISTON KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY:N YHDISTYSOHJESÄÄNTÖ AALTO-YLIOPISTON KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY:N YHDISTYSOHJESÄÄNTÖ 1 Soveltamisala 2 Yhdistys 3 Yhdistyslajit Tätä yhdistysohjesääntöä sovelletaan kaikkiin Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat

Lisätiedot

3 Opiskelijakunnan alayhdistyksille ja projekteille myöntämät avustukset

3 Opiskelijakunnan alayhdistyksille ja projekteille myöntämät avustukset Sivu 1 / 5 ALAYHDISTYKSET 1 Soveltamisala Tätä sääntöä sovelletaan Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan alayhdistyksiin. Alayhdistys voi olla ainejärjestö tai kerho. Tätä sääntöä sovelletaan

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen AVUSTUSOHJESÄÄNNÖT 1 (6) YLEISAVUSTUS 1 Avustuksen hakeminen Yleisavustusta voidaan myöntää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koulutusalajärjestöinä tai vastaavassa asemassa toimiville rekisteröidyille

Lisätiedot

TYYn avustukset 2018

TYYn avustukset 2018 TYYn avustukset 2018 Toiminta-avustus Hakuaikaa maaliskuu Eli Deadline 31.03. klo 23:59 Lisäaikaa voi saada anomuksesta 14.4. mennessä perustellusta syystä Lomake TYYn nettisivuilla Kirjauduttava järjestön

Lisätiedot

Periaatteet Yritysyhteistyö Käyttöoikeus Kanavat Nimi Logo Typografia Värit Diaesitys Sähköposti KY-Aktiivi Allekirjoitus Nettisivut

Periaatteet Yritysyhteistyö Käyttöoikeus Kanavat Nimi Logo Typografia Värit Diaesitys Sähköposti KY-Aktiivi Allekirjoitus Nettisivut Periaatteet Yritysyhteistyö Käyttöoikeus Kanavat Nimi Logo Typografia Värit Diaesitys Sähköposti KY-Aktiivi Allekirjoitus Nettisivut Tässä oppaassa määritetään Turun KY:n eri viestintäkanavien käytöstä,

Lisätiedot

TYYn avustukset järjestöille

TYYn avustukset järjestöille TYYn avustukset järjestöille 23.03.2016 Universitas Turku TYY & TY yhteistyössä Opetusta tukevan tai muuten akateemisen toiminnan järjestämiseen Esimerkiksi kurssien tai seminaarien järjestämiseen ja julkaisujen

Lisätiedot

TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015

TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015 TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015 Universitas Turku TYY & TY yhteistyössä Opetusta tukevan tai muuten akateemisen toiminnan järjestämiseen Esimerkiksi kurssien tai seminaarien järjestämiseen

Lisätiedot

TuKYn jaostoja ovat Kulttuurijaosto, Liikuntajaosto, NESU-TuKY, Ulkoasiainjaosto, Edunvalvontajaosto ja Kansainvälisten asioiden jaosto.

TuKYn jaostoja ovat Kulttuurijaosto, Liikuntajaosto, NESU-TuKY, Ulkoasiainjaosto, Edunvalvontajaosto ja Kansainvälisten asioiden jaosto. 1 2 Jaosto-ohjesääntö 01. Yleistä 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 1 Yleistä Sen lisäksi mitä yhdistyksen säännöissä soveltuvin

Lisätiedot

Lusica ry:n säännöt. I LUKU: Yleistä. II LUKU: Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu. III LUKU: Yhdistyksen jäsenistö

Lusica ry:n säännöt. I LUKU: Yleistä. II LUKU: Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu. III LUKU: Yhdistyksen jäsenistö Lusica ry:n säännöt I LUKU: Yleistä 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Lusica - Luonnontieteilijöiden Sikaryhmä ry ja näissä säännöissä sitä kutsutaan yhdistykseksi. Yhdistyksen

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

KERHO-OHJESÄÄNTÖ (Hyväksytty hallituksessa 21/ )

KERHO-OHJESÄÄNTÖ (Hyväksytty hallituksessa 21/ ) Tämä kerho-ohjesääntö ohjaa kerhojen toimintaa Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnassa. Myöhemmin näissä säännöissä Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskuntaan viitataan sanalla ylioppilaskunta. KERHO-OHJESÄÄNTÖ

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan perusteet. Lasse Heikkilä & Mari Kröger JYY

Yhdistystoiminnan perusteet. Lasse Heikkilä & Mari Kröger JYY Yhdistystoiminnan perusteet Lasse Heikkilä & Mari Kröger JYY Lasse Heikkilä JYYn hallituksen puheenjohtaja 2016 JYYn hallituksen vpj ja jäsen 2015 Fokus ry:n pj 2014 Fokus ry:n tapahtumavastaava 2013 SYY

Lisätiedot

Suomen Vanhempainliitto. 107 vuotta Kasvatuskumppanuutta

Suomen Vanhempainliitto. 107 vuotta Kasvatuskumppanuutta Suomen Vanhempainliitto 107 vuotta Kasvatuskumppanuutta Vanhempainyhdistys Vanhempien läsnäolo koulun /päiväkodin arjessa on tärkeää! Toiminta lähtee paikallista tarpeista - luokan tasolla vanhempaintiimi,

Lisätiedot

Jäsenyys ja jäsenhankinta

Jäsenyys ja jäsenhankinta Jäsenyys ja jäsenhankinta Suomen Vanhempainliitto 8.11 Helsinki 24.11.2015 8.11.2017 Vanhempainyhdistys toiminta lähtee paikallista tarpeista perustuu vapaaehtoisuuteen toimii kaikkien lasten ja nuorten

Lisätiedot

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu 1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan

Lisätiedot

OHJESÄÄNTÖ JÄRJESTÖISTÄ, JA AVUSTUKSISTA JA

OHJESÄÄNTÖ JÄRJESTÖISTÄ, JA AVUSTUKSISTA JA Sivu 1/6 OHJESÄÄNTÖ JÄRJESTÖISTÄ, JA AVUSTUKSISTA JA AVUSTUSTOIMIKUNNASTA Edustajiston päätös 28.10.2009, 27.1.2010, 29.9.2010, 23.11.2011, 21.11.2012, 27.11.2013, 29.10.2014, ja 27.1.2016 ja XX.XX.2017.

Lisätiedot

Hallituksen tehtävät ja vastuut. AYY:n yhdistyskoulutus 3.12.2014 @ Design Factory Otto Palonen

Hallituksen tehtävät ja vastuut. AYY:n yhdistyskoulutus 3.12.2014 @ Design Factory Otto Palonen Hallituksen tehtävät ja vastuut AYY:n yhdistyskoulutus 3.12.2014 @ Design Factory Otto Palonen Agenda Hallituksen asema Hallituksen tehtävät Mitä hallitus ei saa tehdä Vastuu Pelisäännöt Toimintaohjeita

Lisätiedot

Alayhdistyksen on oltava merkittynä yhdistysrekisteriin tai parhaillaan rekisteröitymässä.

Alayhdistyksen on oltava merkittynä yhdistysrekisteriin tai parhaillaan rekisteröitymässä. sivu 1/5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 OHJESÄÄNTÖ ALAYHDISTYKSISTÄ, AVUSTUKSISTA

Lisätiedot

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt Karkkilan vapaa-ajattelijat ry Säännöt Rekisteröity ja hyväksytty PRH:ssa 08.11.2006 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Karkkilan vapaa-ajattelijat ry ja sen kotipaikka on Karkkila 2

Lisätiedot

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TUO KUMPPANIYHDISTYSOHJESÄÄNTÖ

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TUO KUMPPANIYHDISTYSOHJESÄÄNTÖ Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TUO KUMPPANIYHDISTYSOHJESÄÄNTÖ HYVÄKSYTTY 7.5.2013 1 1 Kumppaniyhdistysaseman perusteet Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TUO (myöhemmin TUO) voi solmia

Lisätiedot

Pykälä ry:n oikeusapuohjesääntö

Pykälä ry:n oikeusapuohjesääntö Pykälä ry:n oikeusapuohjesääntö 1 Luku Tarkoitus ja toimintamuodot 1 Tarkoitus Tässä oikeusapuohjesäännössä määrätään Pykälä ry:n (jäljempänä yhdistys) harjoittamasta oikeusaputoiminnasta. Oikeusaputoiminnan

Lisätiedot

Talousohjesääntö. KuPS ry

Talousohjesääntö. KuPS ry Talousohjesääntö KuPS ry 1 Sisällysluettelo OHJESÄÄNNÖN TARKOITUS... 2 Hallituksen talouteen liittyvät tehtävät... 2 Lisäksi hallitus huolehtii seuraavista asioista... 2 Puheenjohtajan talouteen liittyvät

Lisätiedot

Turun yliopiston ylioppilaskunta. eli tuttavallisemmin TYY

Turun yliopiston ylioppilaskunta. eli tuttavallisemmin TYY Turun yliopiston ylioppilaskunta eli tuttavallisemmin TYY 5.12.2017 TYY: mikä ja miksi? Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja

Lisätiedot

Yhdistysohjesääntö. Yhdistysohjesääntö - Tampereen ylioppilaskunta TREY

Yhdistysohjesääntö. Yhdistysohjesääntö - Tampereen ylioppilaskunta TREY Yhdistysohjesääntö Tampereen ylioppilaskunnan yhdistysohjesääntö Tämän ohjesäännön on edustajisto hyväksynyt kokouksessaan 20.11.2018 Sisältö Luku 1 Yhdistykset 3 1 Yleistä 3 2 Yhdistysaseman hakeminen

Lisätiedot

Tampereen ylioppilaskunnan yhdistysohjesääntö Tämän ohjesäännön on edustajisto hyväksynyt kokouksessaan

Tampereen ylioppilaskunnan yhdistysohjesääntö Tämän ohjesäännön on edustajisto hyväksynyt kokouksessaan Yhdistysohjesääntö Tampereen ylioppilaskunnan yhdistysohjesääntö Tämän ohjesäännön on edustajisto hyväksynyt kokouksessaan 20.11.2018 Sisältö Luku 1 Yhdistykset 3 1 Yleistä 3 2 Yhdistysaseman hakeminen

Lisätiedot

Järjestön on oltava merkittynä yhdistysrekisteriin tai parhaillaan rekisteröitymässä. OHJESÄÄNTÖ JÄRJESTÖISTÄ JA AVUSTUKSISTA

Järjestön on oltava merkittynä yhdistysrekisteriin tai parhaillaan rekisteröitymässä. OHJESÄÄNTÖ JÄRJESTÖISTÄ JA AVUSTUKSISTA Sivu 1/6 OHJESÄÄNTÖ JÄRJESTÖISTÄ JA AVUSTUKSISTA Edustajiston päätös 28.10.2009, 27.1.2010, 29.9.2010, 23.11.2011, 21.11.2012, 27.11.2013, 29.10.2014, 27.1.2016 ja 22.11.2017. Tässä ohjesäännössä tiedekuntajärjestöillä

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt

TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt TARKAN SÄÄNNÖT n säännöt 2(6) 1 Kerhon nimi ja kotipaikka Kerhon nimi on Tarkka, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Kerhon kotipaikka on Tampereen kaupunki. 2 Kerhon tarkoitus Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa

Lisätiedot

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit Liikuntaseurojen toiminta-avustus 1 (5) Yhdistyksen perustiedot Yhdistyksen nimi Yhdistyksen osoite Pankkitili (IBAN) Rekisteröimisvuosi Y-tunnus Keskusjärjestö/-liitto Www-osoite Www-osoitteen saa julkaista

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Jaoston puheenjohtajat huolehtivat, että jaoston hallituksen jäsenet tutustuvat tähän ohjesääntöön.

Jaoston puheenjohtajat huolehtivat, että jaoston hallituksen jäsenet tutustuvat tähän ohjesääntöön. TURUN KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY JAOSTO-OHJESÄÄNTÖ I LUKU Yleistä 1 Sen lisäksi mitä yhdistyksen säännöissä soveltuvin osin ja muissa yhdistyksen ohjesäännöissä ja työjärjestyksissä on sanottu, noudatetaan

Lisätiedot

SYL:n liittokokous Espoon Korpilammella

SYL:n liittokokous Espoon Korpilammella Sivu 1/5 EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 27.11.2013 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Ylioppilastalo A Esityslista 270 Kokouksen avaus 271 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö Edustajiston koulutus 14.1.2014 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Syöpäpotilaat Cancerpatienterna i Finland ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä

Lisätiedot

Tapion Sulka ry toimintasäännöt

Tapion Sulka ry toimintasäännöt Tapion Sulka ry toimintasäännöt Sivu 1 (7) Sisällysluettelo I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus... 3 II Seuran jäsenet... 3 III Liittymis- ja jäsenmaksut... 4 IV Seuran kokoukset... 4 V Seuran asioiden

Lisätiedot

JAOSTO-OHJESÄÄNTÖ I LUKU. 1 Yleistä

JAOSTO-OHJESÄÄNTÖ I LUKU. 1 Yleistä JAOSTO-OHJESÄÄNTÖ I LUKU 1 Yleistä Sen lisäksi mitä yhdistyksen säännöissä soveltuvin osin ja muissa yhdistyksen ohjesäännöissä ja työjärjestyksissä on sanottu, noudatetaan Turun kauppatieteiden ylioppilaat

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY 1 Nurmijärven kunnan liikuntalautakunta jakaa vuosittain lautakunnan johtosäännön 4 :n 2. kohdan mukaisesti avustuksia paikallisen

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

OHJESÄÄNTÖ ALAYHDISTYKSISTÄ, AVUSTUKSISTA JA AVUSTUSTOIMIKUNNASTA

OHJESÄÄNTÖ ALAYHDISTYKSISTÄ, AVUSTUKSISTA JA AVUSTUSTOIMIKUNNASTA sivu 1/5 OHJESÄÄNTÖ ALAYHDISTYKSISTÄ, AVUSTUKSISTA JA AVUSTUSTOIMIKUNNASTA Edustajiston päätös 28.10.2009, 27.1.2010, 29.9.2010, 23.11.2011, 21.11.2012, 27.11.2013 ja 29.10.2014. Tässä ohjesäännössä tiedekuntajärjestöillä

Lisätiedot

Käännösalan asiantuntijat KAJ ry Översättningsbranschens experter KAJ rf. Säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja

Käännösalan asiantuntijat KAJ ry Översättningsbranschens experter KAJ rf. Säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja Käännösalan asiantuntijat KAJ ry Översättningsbranschens experter KAJ rf Säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 26.11.2012 ja 25.3.2013. NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Käännösalan asiantuntijat

Lisätiedot

1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO

1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO 1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO AINEJÄRJESTÖSSÄ Talouskoulutus 9.2.2018/ RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry YHDISTYKSEN KOKOUS vahvistaa tilinpäätöksen ja myöntää vastuuvapauden hallitukselle

Lisätiedot

LUKU I YHDISTYSASEMA

LUKU I YHDISTYSASEMA 1/8 1 Yleistä LUKU I YHDISTYSASEMA Tässä ohjesäännössä esitetyt oikeudet ja velvollisuudet koskevat sellaisia yhdistyksiä, joille Tamy on myöntänyt Tamyn piirissä toimivan yhdistyksen aseman. Yhdistysaseman

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO

1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO 1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO AINEJÄRJESTÖSSÄ Taloudenhoitajakoulutus 6.2.2015/ RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry YHDISTYKSEN KOKOUS vahvistaa tilinpäätöksen ja myöntää vastuuvapauden

Lisätiedot

Kymin Nikkarit säännöt

Kymin Nikkarit säännöt Kymin Nikkarit SÄÄNNÖT 1(6) Kymin Nikkarit säännöt Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Yhdistyksen toiminta Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Lääkäripalveluyritykset ry, Läkarföretagen rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

ESPOON GOLFSEURA r.y.: n säännöt

ESPOON GOLFSEURA r.y.: n säännöt ESPOON GOLFSEURA r.y.: n säännöt NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Espoon Golfseura r.y. ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. Yhdistyksen nimi ruotsin kielellä on Esbo Golfsällskap r.f. Yhdistyksestä

Lisätiedot

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto

Lisätiedot

OYY:n toiminta-avustusten kriteerit 2019

OYY:n toiminta-avustusten kriteerit 2019 OYY:n toiminta-avustusten kriteerit 2019 Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) myöntää piirissään toimiville aine- ja harrastejärjestöille avustusta yleiseen toimintaansa kerran vuodessa. Vuonna 2019

Lisätiedot

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ja Visio Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Tiina Sivonen

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ja Visio Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Tiina Sivonen Yhdistystoiminnan peruskurssi: Yhdistystoiminnan perusteet 27.1.2015 Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ja Visio Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Tiina Sivonen Illan aiheet Yhdistyslaki ja yhdistyksen säännöt Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

LUKU I YHDISTYSASEMA

LUKU I YHDISTYSASEMA 1 Yleistä LUKU I YHDISTYSASEMA Tässä ohjesäännössä esitetyt oikeudet ja velvollisuudet koskevat sellaisia yhdistyksiä, joille Tamy on myöntänyt Tamyn piirissä toimivan yhdistyksen aseman. Yhdistysaseman

Lisätiedot

Yhdistyksen jäsenyys. www.pohjois-savonkylat.fi

Yhdistyksen jäsenyys. www.pohjois-savonkylat.fi Jäsenyys ja jäsenet Yhdistyksen jäsenyys Yhdistyksen jäsenenä voi olla yksityinen henkilö, yhteisö tai säätiö (katsokaa säännöt) Yhdistyksen jäsenistä on pidettävä luetteloa, johon merkitään kunkin jäsenen

Lisätiedot

Ohjesa a nto hallinnon opiskelijaedustajista

Ohjesa a nto hallinnon opiskelijaedustajista Ohjesa a nto hallinnon opiskelijaedustajista 1. luku Yleistä 1 Säännösperusta Yliopistoilla on perustuslain 123 perusteella itsehallinto. Yliopistolain (558/2009) 3 perusteella itsehallintoon kuuluu päätöksenteko-oikeus

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Finnish Communication and Internet Exchange - FICIX ry, ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Finnish Communication and Internet Exchange - FICIX ry, ja sen kotipaikka on Helsinki. PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Yhdistysrekisteri 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Finnish Communication and Internet Exchange - FICIX ry, ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimenä on Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry, ja sen kotipaikkana on Vilppulan kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on autourheilun, auton

Lisätiedot

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on European Law Students Association ELSA Turku ry. 2 Kielet Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi, mutta rekisteröimis-

Lisätiedot

Huom! Kerhon tulee olla avoin kaikille Metropolian opiskelijoille.

Huom! Kerhon tulee olla avoin kaikille Metropolian opiskelijoille. 1 Näin perustat kerhon Kokoa yhteen vähintään viisi Metropolian opiskelijaa sinä mukaan lukien Ota yhteyttä METKAan ja sovi perustamiskokouksen ajankohta Mainosta perustamiskokousta ja myös METKA mainostaa

Lisätiedot

Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt. Yhdistysrekisterinumero

Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt. Yhdistysrekisterinumero Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt Yhdistysrekisterinumero 138.725 Sääntömuutos rek. 17.5.2017 Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt 2(6) Nimi: Myllyhoitoyhdistys ry Kotipaikka: Helsinki Osoite: Oksasenkatu 10

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista

Lisätiedot

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt: KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää monikielistä viestintää, monikulttuurista vuorovaikutusta ja niihin sisältyvää teknillistä sisällönhallintaa

Lisätiedot

Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Esitys: Kirjataan kokouksen läsnäolijat. Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus ei-jäsenille.

Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Esitys: Kirjataan kokouksen läsnäolijat. Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus ei-jäsenille. ESITYSLISTA Ratamestarinkatu 11 00520 HELSINKI taso@talentia.fi YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika: Lauantai 19.11.2016, klo 17. Paikka: Turun Konservatorio, Crichton-sali. Linnankatu 60, 20100 Turku 1 Kokouksen

Lisätiedot

Helsingin Tekniikan Opiskelijat HTO ry:n säännöt

Helsingin Tekniikan Opiskelijat HTO ry:n säännöt Helsingin Tekniikan Opiskelijat HTO ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Tekniikan Opiskelijat HTO ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä HTO, ja sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet

Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet Nastolan aluejohtokunta 11.12.2018 62 Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto 12.12.2018 48 toimintaperiaatteet ja hakuohjeet 2

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B 15

Lisätiedot

SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY (U. Suomen Golfliitto, Radiokatu 20, Helsinki, sivu 1

SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY (U. Suomen Golfliitto, Radiokatu 20, Helsinki,  sivu 1 SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY 25.1.16 (U sivu 1 4. JÄSENET Tässä kohdassa tehdään uusi jäsenyyskriteeristö. Seurajäsen vastaa varsinaisia golfseuroja. Yhteisöjäsenyys mahdollistaa

Lisätiedot

Yhdistystoimijan ABC. Rekisteröity yhdistys. Rekisteröimätön yhdistys. Yhdistysrekisteri

Yhdistystoimijan ABC. Rekisteröity yhdistys. Rekisteröimätön yhdistys. Yhdistysrekisteri Yhdistystoimijan ABC Rekisteröity yhdistys on oikeushenkilö (juridinen henkilö) voi tehdä sitoumuksia jäsenet eivät ole henkilökohtaisesti vastuussa on merkitty yhdistysrekisteriin paras ratkaisu pitkäaikaiseksi

Lisätiedot

Nimenkirjoitusoikeus

Nimenkirjoitusoikeus Treffi 2 Keitä ovat luottamushenkilöt ja mitä he tekevät? Luottamushenkilöiden tehtäviä Tulosta, leikkaa, sekoita ja jaa tasaisesti ryhmien kesken Puheenjohtaja (älä paljasta opiskelijalle) Nimenkirjoitusoikeus

Lisätiedot

SUOMEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KULTTUURI- JA URHEILULIITTO, SAKU RY:N SÄÄNNÖT

SUOMEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KULTTUURI- JA URHEILULIITTO, SAKU RY:N SÄÄNNÖT SAKU ry:n säännöt 1 (5) SUOMEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KULTTUURI- JA URHEILULIITTO, SAKU RY:N SÄÄNNÖT I Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto,

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

SÄÄNNÖT PRH vahvistanut Yhdistyksen nimi on Skills Finland ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

SÄÄNNÖT PRH vahvistanut Yhdistyksen nimi on Skills Finland ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Skills Finland ry SÄÄNNÖT PRH vahvistanut 25.3.2013 I LUKU Yhdistyksen nimi, toimiala ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Skills Finland ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen kieli on suomi.

Lisätiedot

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön kauppatieteen opiskelijoiden aineyhdistys SÄÄNNÖT

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön kauppatieteen opiskelijoiden aineyhdistys SÄÄNNÖT Porin Kylterit - PorKy Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön kauppatieteen opiskelijoiden aineyhdistys SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin Kylterit-PorKy ja sen

Lisätiedot

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT JA VASTUUT. AYY:n yhdistyskoulutus Design Factory Otto Palonen

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT JA VASTUUT. AYY:n yhdistyskoulutus Design Factory Otto Palonen HALLITUKSEN TEHTÄVÄT JA VASTUUT AYY:n yhdistyskoulutus 8.12.2011 @ Design Factory Otto Palonen Hallituksen asema Yhdistyksellä on oltava hallitus, johon kuuluu vähintään kolme jäsentä Hallituksen on lain

Lisätiedot

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Rekisterinumero 178573. Säännöt rekisteröity yhdistysrekisteriin 25.2.2000. Y-tunnus 1596966-6 Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Yhdistyksen nimi 1 Yhdistyksen nimi on Ukko-Kolin Ystävät r.y. Yhdistyksen

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Hallituksen ohjesääntö 15.11.2016 Sivu 1 / 5 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen ohjesääntö I LUKU Yleistä 1 Soveltaminen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) Karateseura Honbu ry yhdistyksen kokoukseen 17.5.09 hyväksymät säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää

Lisätiedot

TURUN KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY LIPPU-, NAUHA- JA MERKKIOHJESÄÄNTÖ

TURUN KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY LIPPU-, NAUHA- JA MERKKIOHJESÄÄNTÖ TURUN KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY LIPPU-, NAUHA- JA MERKKIOHJESÄÄNTÖ Lippu-, nauha- ja merkkiohjesäännössä on lueteltu yhdistyksen tunnukset ja huomionosoitukset sekä määrätään niiden myöntämisestä

Lisätiedot

Ohjesääntö hallinnon opiskelijaedustajista

Ohjesääntö hallinnon opiskelijaedustajista Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Ohjesääntö 1 (5) Ohjesääntö hallinnon opiskelijaedustajista 1. luku Yleistä 1 Säännösperusta 2 Sovellusala Yliopistoilla on perustuslain 123 perusteella itsehallinto. Yliopistolain

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen SÄÄNNÖT

Pohjois-Karjalan Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen SÄÄNNÖT Pohjois-Karjalan Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen SÄÄNNÖT POHJOIS-KARJALAN EVANKELISLUTERILAISEN KANSANLÄHETYKSEN S Ä Ä N N Ö T Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Evankelisluterilainen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015

Lisätiedot

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi.

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi. Synop ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Synop ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on 1. toimia Helsingin yliopiston meteorologian

Lisätiedot

Yhdistysohjesääntö. Vuonna 2009 asiat olivat toisin. Tuukka Pykäläinen 7/2013

Yhdistysohjesääntö. Vuonna 2009 asiat olivat toisin. Tuukka Pykäläinen 7/2013 Yhdistysohjesääntö Vuonna 2009 asiat olivat toisin Tuukka Pykäläinen 7/2013 Yhdistysohjesääntö Ohjesäännön pohja vuodelta 2009 Nykyinen versio päivitetty 14.9.2011 Määrittelee AYY:n piirissä toimivien

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö.

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö. KYRÖSKOSKEN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS KOSKEN KOPLA RY Säännöt 22.9.2014 (vuosikokous) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

1. NIMI JA KOTIPAIKKA 1.1. Yhdistyksen nimi on Erasmus Student Network Finland ry (myöhemmin ESN Finland)

1. NIMI JA KOTIPAIKKA 1.1. Yhdistyksen nimi on Erasmus Student Network Finland ry (myöhemmin ESN Finland) ry:n säännöt Kuten hyväksytty NP Skype II:ssa 24.9.2013 1. NIMI JA KOTIPAIKKA 1.1. Yhdistyksen nimi on ry (myöhemmin ESN Finland) 1.2. ESN Finland on voittoa tavoittelematon, ei poliittinen, tunnuksellisesti

Lisätiedot

TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU

TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU V. 3 :) AYYE Iltakoulu 12.11.2009 TALOUSARVIO V 12.11. BOTTOM LINE Kuluja karsittu huomattavasti v 3.11. kulujäämä n. 1 100 000 v 12.11. 1.5 kulujäämä n. 300 000 Vuoden 2010

Lisätiedot

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt (s. 1/6) Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt I 1 Yhdistyksen nimi on Osakuntien Yhteisvaltuuskunta Nationernas Samdelegation ry, ja sen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot