Erikoistumisalueen opinnot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Erikoistumisalueen opinnot"

Transkriptio

1 en opinnot en valinta valintaan osallistuvat kaikki Kauppakorkeakoulun tutkinto-opiskelijat ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä. Lykkäystä erikoistumisalueen valintaan voit saada, jos olet suorittanut asevelvollisuuslain (1438/2007), siviilipalveluslain (1446/2007) tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain (194/1995) mukaista palvelua; olet äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaalla tai olet ollut sairautesi tai vammasi vuoksi kyvytön aloittamaan opintojasi. Kaikille ensimmäiseksi opiskeluvuodeksi poissaolevaksi ilmoittautuneille myönnetään lykkäys automaattisesti. Jos lykkäyksen syy ilmenee ensimmäisen lukuvuoden aikana, on sinun haettava lykkäystä ao. lukuvuoden toukokuun loppuun mennessä. Liitä vapaamuotoiseen lykkäyshakemukseen tarvittavat asiakirjat, joista hakemuksen perusteet ilmenevät. valintaan osallistuva opiskelija: Jätä hakemus erikoistumisaluevalintaan toukokuun loppuun mennessä ja ilmoita hakemuksella preferenssijärjestyksessä kolme erikoistumisaluetta, joihin haet. Webropol-linkki lähetetään MyCoursesin kautta Opinnot haltuun - kurssin osallistujille. Eri erikoistumisalueille valittavien enimmäismäärät ovat seuraavat: Johtaminen 40 Laskentatoimi 90 Tieto- ja palvelujohtaminen 75 Markkinointi 60 Rahoitus 70 Taloustiede 60 Yritysjuridiikka 30 Jos jollekin erikoistumisalueelle hakee enim mäismää rää enemmän opiskelijoita, valinta suorite taan opintomenes tyksestä saatavien pistei den osoitta man järjes tyksen sekä erikoistumisaluekohtaisten kriteerien perus teella. Tarkemmat kriteerit löydät valintaperusteista (päivitetty ). en vaihtaminen TS2013 tutkintosäännön mukaan opiskeleva opiskelija voi hakea erikoistumisalueen vaihtoa. en vaihto edellyttää, että opiskelija on jo suorittanut kaikki liiketoimintaosaamisen perusteiden opintojaksot Voit vaihtaa erikoistumisaluetta jos olisit päässyt hakemaasi erikoistumisalueeseen erikoistumisaluevalintaan osallistuessasi.toisin sanoen sinulle erikoistumisaluevalintaan osallistuessasi (lähtökohtaisesti ensimmäinen opiskeluvuosi) laskettu pistemäärä oli yhtä suuri tai korkeampi kuin viimeisenä samassa erikoistumisaluevalinnassa kyseiseen erikoistumisalueeseen hyväksytyn opiskelijan pistemäärä. TAI Voit vaihtaa erikoistumisaluetta samoin kriteerein kuin kandivaiheesta maisterivaiheeseen siirryttäessä.

2 en vaihto edellyttää lisäksi aina, että vastaanottavassa erikoistumisalueessa on tilaa eli erikoistumisaluevalinnassa erikoistumisalueen enimmäismäärä ei ole tullut täyteen tai jos erikoistumisalueen enimmäismäärä on tullut täyteen, erikoistumisalueelta on vaihtanut opiskelijoita muille erikoistumisalueille. Jos erikoistumisalueella ei ole tilaa, voi erikoistumisalue kuitenkin päättää ottaa erikoistumisalueen vaihtoa hakevan opiskelijan enimmäismäärän päälle. Rahoituksen erikoistumisalueen enimmäismäärä on tässä arvioinnissa 60 opiskelijaa. Jos vaihto hyväksytään, sinun tulee sisällyttää jo suoritetut opintojaksot joko tutkintosi vapaasti valittaviin opintoihin tai sivuaineopintoihin. en vaihtamisesta päättää opetuksesta vastaava varadekaani LES:in suunnittelijan esityksestä. en vaihtoa haetaan vapaamuotoisella hakemuksella (esim. sähköposti), mutta mainitse hakemuksessa ainakin seuraavat seikat: - Yhteystietosi (nimi ja opiskelijanumero) - Opintojen aloitusvuosi - Nykyinen erikoistumisalue - Uusi erikoistumisalue - Perustelut vaihdolle en vaihtoa koskeva vapaamuotoinen hakemus toimitetaan sähköpostitse osoitteeseen opintotutor-biz@aalto.fi. Liitä hakemukseen vapaamuotoinen opintosuunnitelma, josta käy selville, miten olet suunnitellut suorittavasi kandidaatin tutkinnon uudessa erikoistumisalueessa, mikäli sinut hyväksytään siihen. Jos vaihto hyväksytään, tulee sinun sisällyttää jo suoritetut opintojaksot joko tutkinnon vapaasti valittaviin opintoihin tai sivuaineopintoihin. Navigaattori on opas mursuille erikoistumisaluevalintaan ja 2. ja 3. vuoden opintoihin liittyen. Syksyllä 2017 aloittaneet uudet opiskelijat saavat uuden päivitetyn version keväällä 2018 Opinnot haltuun -kurssilla. Tilastot 2018 Tilasto erikoistumisaluevalinnan sijoittelusta vuonna 2018 Tilastot sijoittelusta julkaistu Tilastoja päivitetty Huom! ille sijoitettavien enimmäismäärä (kiintiö) sisältää myös avoimen väylän kautta samana keväänä hyväksytyt hakijat. Avoimen väylän valinnassa hyväksyttyjen hakutiedot on päivitetty tilastoon Periaatteet, joiden mukaan KTK -tutkinnon suorittanut opiskelija voi jatkaa eri maisteriohjelmissa, löydät Siirtyminen maisteriohjelmaan -Intosivuilta yht yht. Hakeneet Sijoitetut Kiintiö Hyväksymisraja* Johtaminen Laskentatoimi Markkinointi Rahoitus Taloustiede Tieto- ja palvelujohtaminen Yritysjuridiikka Yhteensä käytettiin erikoistumisaluevalinnan valintaperusteita. Taloustieteen ja tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalueelle oli enemmän hakijoita kuin alkuperäisessä kiintiössä, mutta erikoistumisalueet päättivät ylittää kiintiöt ja ottaa kaikki hakeneet Tilasto erikoistumisaluevalinnan sijoittelusta vuonna 2017 Huom! ille sijoitettavien enimmäismäärä (kiintiö) sisältää myös avoimen väylän kautta samana keväänä hyväksytyt hakijat. Avoimen väylän valinta on tämän kevään osalta vielä kesken, joten hakeneiden määrät täydentyvät niillä heinäkuun alkuun mennessä.

3 1 2 3 yht avoin yht. Hakeneet Sijoitetut Kiintiö Hyväksymisraja* Johtaminen Laskentatoimi Liiketoiminnan teknologia Markkinointi Rahoitus ,75** (max. 4,35) Taloustiede Yritysjuridiikka Yhteensä käytettiin erikoistumisaluevalinnan valintaperusteita. ** Lisäksi haastateltujen tuli haastattelussa saada vähintään 4/5 pistettä sekä osaamisesta että motivaatiosta Tilasto erikoistumisaluevalinnan sijoittelusta vuonna 2016 Hakeneet Sijoitetut Kiintiö hyväksymisraja* yht yht. Johtaminen Laskentatoimi ,37 (max. 3,15) Liiketoiminnan teknologia Markkinointi Rahoitus ,67 (max. 4,35) Taloustiede Viestintä Yritysjuridiikka Yhteensä käytettiin erikoistumisaluevalinnan valintaperusteita. Rahoituksen ja laskentatoimen erikoistumisalueiden hyväksymisrajat eivät ole keskenään vertailukelpoisia, koska valintaperusteet eroavat toisistaan. Maksimipistemäärissä on otettu huomioon Tilastotieteen perusteet -kurssi Tilasto erikoistumisaluevalinnan sijoittelusta vuonna 2015 sijoitetut prioriteetista yhteensä kiintiö alimma t pisteet* Johtaminen Laskentatoimi ,1 Liiketoiminnan teknologia ,24 Markkinointi ,74 Rahoitus ,73 Taloustiede ,18

4 Viestintä 0 30 Yritysjuridiikka ,24 Yhteensä *Alimmat pisteet eri erikoistumisalueilla eivät ole keskenään vertailukelpoisia Tilasto erikoistumisaluevalinnan sijoittelusta vuonna 2014 sijoitetut prioriteetista yhteensä kiintiö alimmat pisteet* Johtaminen ,55 Laskentatoimi Liiketoiminnan teknologia ,21 Markkinointi ,24 Rahoitus ,10 Taloustiede ,23 Viestintä ,12 Yritysjuridiikka ,44 Yhteensä *Alimmat pisteet eri erikoistumisalueilla eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Info- ja esittelytilaisuuksia erikoistumisalueen valinnasta keväällä 2018 (puuttuvat tiedot päivitetään kevään 2018 aikana) Tietoa erikoistumisalueen valinnasta (Opinnot haltuun -kurssin tapaamiskerta) Opiskelijapaneeli & ainejärjestöt esittäytyvät LES (Oppimispalvelut) Ti klo KY & LES (Oppimispalvelut) Ke klo U2-sali, Otakaari 1, Otaniemi Aalto-sali (Y202a) ja Y-yläaula, Otakaari 1, Otaniemi Meet your community -tapahtuma Ura- ja rekrytointipalvelut, KY ja LES (Oppimispalvelut) Ke klo Aalto-sali (Y202a), Otakaari 1, Otaniemi Johtaminen Aalto MIB (Johtaminen ja IB) Ma klo 18 KY-talo, yläkertsi (Pohjoinen Rautatiekatu 21B, Helsinki) Laskentatoimi KY Accounting Ti klo Saha (Konemiehentie 1, Espoo) Tieto- ja palvelujohtaminen Aalto ISM To klo 18 Saha (Konemiehentie 1, Espoo) Markkinointi Aalto Marketing Society Ke klo 17 Saha (Konemiehentie 1, Espoo) Rahoitus KY Finance To klo 18 Hotelli Presidentti, Sylvi-sali (Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki) Taloustiede Aalto Economics Ke klo 18 KY-talo, yläkertsi (Pohjoinen Rautatiekatu 21B, Helsinki) Yritysjuridiikka Jury Ma klo 17 Deloitte (Porkkalankatu 24, Helsinki)

5

Erikoistumisalueen opinnot

Erikoistumisalueen opinnot Erikoistumisalueen opinnot 2018-2020 Erikoistumisalueen valinta Erikoistumisaluevalintaan osallistuvat kaikki Kauppakorkeakoulun tutkinto-opiskelijat ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä. Lykkäystä erikoistumisalueen

Lisätiedot

Erikoistumisaluevalinta Marja Elonheimo & Salla Mäkinen

Erikoistumisaluevalinta Marja Elonheimo & Salla Mäkinen Erikoistumisaluevalinta 2017 Marja Elonheimo & Salla Mäkinen opintotutor-biz@aalto.fi Päivän ohjelma 13.15 Palaute Meet Your Community -tilaisuudesta 13.30 Tietoa erikoistumisaluevalinnasta 14.00 Opiskelijapaneeli

Lisätiedot

20A00510 Opinnot haltuun. Anni Rintala & Inka Pulkkinen

20A00510 Opinnot haltuun. Anni Rintala & Inka Pulkkinen 20A00510 Opinnot haltuun 20A00510 Opinnot haltuun Anni Rintala & Inka Pulkkinen opintotutor-biz@aalto.fi 20.3.2018 Tänään ohjelmassa Erikoistumisaluevalinnan kertaus Kandiopinnot 1. vuoden jälkeen Opintojen

Lisätiedot

20A00510 Opinnot haltuun

20A00510 Opinnot haltuun 20A00510 Opinnot haltuun Marja Elonheimo ja Anni Rintala opintotutor-biz@aalto.fi Päivän teemat Palaute orientaatioista Opinnot haltuun -kurssin esittely Tietoa erikoistumisaluevalinnasta Päivän tärpit:

Lisätiedot

Erikoistumisaluevalinta 2015

Erikoistumisaluevalinta 2015 Erikoistumisaluevalinta 2015 Marja Elonheimo marja.elonheimo@aalto.fi 15.4.2015 Esityksen sisältö Erikoistumisaluevalintaprosessi yleisesti, aikataulu Valintaperusteet, lykkäys ja erikoistumisalueiden

Lisätiedot

Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja

Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja Opiskelun aloittaminen Salla Mäkinen & Paula Koivukangas Opintotutor-biz@aalto.fi Vastaanotto tiistaisin klo 11.45-13.15 Maanantai 2.9.2019 KTK-TUTKINNON TAVOITTEET

Lisätiedot

Mitä 1. vuoden jälkeen? 20A00510 Opinnot haltuun Marja Elonheimo & Salla Mäkinen

Mitä 1. vuoden jälkeen? 20A00510 Opinnot haltuun Marja Elonheimo & Salla Mäkinen Mitä 1. vuoden jälkeen? 20A00510 Opinnot haltuun Marja Elonheimo & Salla Mäkinen opintotutor-biz@aalto.fi 21.4.2017 Sisältö Kandiopinnot Maisterin tutkinto Mitä on muistettava kesällä ennen syyslukukauden

Lisätiedot

Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin?

Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin? Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin? Opintotutorit Marja Elonheimo ja Salla Mäkinen Opintotutor-biz@aalto.fi Vastaanotto tiistaisin klo 12-13 BIZ Opiskelijapalvelut, U-249 Tiistai 6.9.2016 Oletko muistanut

Lisätiedot

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO Haluatko vaihtaa pääainetta? TAI Onko sinulla vähintään alempi korkeakoulututkinto toisesta korkeakoulusta ja haluat vaihtaa

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Kuka voi lähteä vaihtoon? Vaihtoon voi lähteä kaikista kauppatieteiden kandidaatin ohjelman erikoistumisalueista

Lisätiedot

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta Ulla Laakkonen KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 5.4.2017 Teknillinen tiedekunta Pääaineinfon ohjelma Pääaineen valintamenettely Ohjelman esittely Tuotantotalouden esittely Tietotekniikkan/tietojärjestelmätieteen

Lisätiedot

1 KAUPPATIETEELLISET TUTKINNOT

1 KAUPPATIETEELLISET TUTKINNOT 1 (12) Tullessaan valituksi ns. perustason opiskelijavalinnassa opiskelija saa oikeuden suorittaa kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon (alempi korkeakoulututkinto) ja kauppatieteiden maisterin tutkinnon

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun!

Tervetuloa opiskelemaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun! Tervetuloa opiskelemaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun! Ohjelma perjantai 30.8.2019 Tervetuloa Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun! Ensimmäisen vuoden opettajat ja opintotutorit esittäytyvät KY:n

Lisätiedot

Opiskelu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa

Opiskelu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa Opiskelu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa Tutkintorakenne ja opiskelun aloittamiseen liittyviä käytännön ohjeita 27.8.2015 Marja Elonheimo ja Laura Pellikka Orientaation ohjelma to 27.8.2015 Klo 17.00-18.00

Lisätiedot

Siirtyminen TS2005:stä TS2013:een

Siirtyminen TS2005:stä TS2013:een Siirtyminen TS2005:stä TS2013:een 1. HENKILÖTIEDOT * Etunimi Sukunimi Opiskelijanumero Sähköposti 2. KOULUTUSOHJELMA JA SEN ERIKOISTUMISALUE * Opiskelija siirtyy aina koulutusohjelmaansa vastaavalle erikoistumisalueelle.

Lisätiedot

SIVUAINEOPINNOT OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUSSA

SIVUAINEOPINNOT OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUSSA SIVUAINEOPINNOT OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUSSA HuTK info 26.8.2016 Pia Heikkinen OyKKK:n Sivuainekokonaisuudet 2016-2017 Kauppatiede Perusopinnot 25 op, 200+ paikkaa (kaikille avoin) Aineopinnot

Lisätiedot

HT- ja KHT-vaatimukset

HT- ja KHT-vaatimukset HT- ja KHT-vaatimukset Tilintarkastajatutkintojärjestelmä uudistui 1.1.2016. Tällä hetkellä tilintarkastajat voivat perustutkinnon (HT-tutkinto) suorittamisen jälkeen erikoistua yleisen edun kannalta merkittävien

Lisätiedot

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 201 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 201 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 201 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SISÄLTÖ 1. OPISKELUOIKEUTTA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET... 1 2. OPISKELUOIKEUDEN VAIHTAMINEN... 1 2.1. Koulutusohjelman, pääaineen

Lisätiedot

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES.

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. Tuotantotalouden ja tietojärjestelmätieteen ohjelma Pääaineinfo 17.4.2018 Tervetuloa! Omaohjaaja Ulla Laakkonen

Lisätiedot

Ohjaustapaamisissa nousseet kysymykset ja vastaukset niihin

Ohjaustapaamisissa nousseet kysymykset ja vastaukset niihin Ohjaustapaamisissa nousseet kysymykset ja vastaukset niihin Opintotutorin tapaaminen Miten teitä pääsikään tapaamaan, jos tulee kysymyksiä opiskelusta ja jatkoopinnoista? Miten saada teihin yhteyttä, jos

Lisätiedot

Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu

Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu 2019-2020 Tästä löydät ohjeita opintojen ajoittamiseen ja suunnitteluun kandidaattiopintojen 2. ja 3. lukuvuodelle. Tutkinnon suorittamiseksi

Lisätiedot

YRITYSJURIDIIKAN ERIKOISTUMISALUE

YRITYSJURIDIIKAN ERIKOISTUMISALUE Esimerkkilukujärjestys Yritysjuridiikka 2019-2020 YRITYSJURIDIIKAN ERIKOISTUMISALUE Tästä löydät ohjeita opintojen ajoittamiseen ja suunnitteluun kandidaattiopintojen 2. ja 3. lukuvuonna. Tutkinnon suorittamiseksi

Lisätiedot

AKATEMIA SIBELIUS- OPAS 2018 VALINTA- OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO

AKATEMIA SIBELIUS- OPAS 2018 VALINTA- OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 2018 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SISÄLTÖ 1. OPISKELUOIKEUTTA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET... 1 2. OPISKELUOIKEUDEN VAIHTAMINEN... 1 2.1. Koulutusohjelman, pääaineen

Lisätiedot

Erikoistumisaluevalinta 2016. Marja Elonheimo & Salla Mäkinen opintotutor-biz@aalto.fi

Erikoistumisaluevalinta 2016. Marja Elonheimo & Salla Mäkinen opintotutor-biz@aalto.fi Erikoistumisaluevalinta 2016 Marja Elonheimo & Salla Mäkinen opintotutor-biz@aalto.fi Päivän ohjelma 14.15 Tietoa erikoistumisaluevalintaan liittyen: Erikoistumisaluevalintaprosessin aikataulu Valintaperusteet

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA

OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA VALINTAPERUSTEET 2017 KOULUTUKSEN KUVAUS Tutkinto: Kauppatieteiden maisteri (KTM), pääaine laskentatoimi Opintojen laajuus: 120 opintopistettä

Lisätiedot

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto Yhteishaku 2017 Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö Hakukohteet 2017 Kandidaatti + maisterikoulutukset 3+2 v oulu.fi/yliopisto/hakijalle 3 Aloituspaikat ja ensikertalaiset - Vuoden 2017 yhteishaussa on n.

Lisätiedot

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain 8.3.2016, Meet Your Community 2.0 @Saha Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut

Lisätiedot

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS PL 4600, 90014 Oulun yliopisto p. 029 448 2920 http://www.oulu.fi/kauppakorkeakoulu/ HOPS henkilökohtainen opintosuunnitelma Pelkkää KTM-tutkintoa suorittamaan siirtyvät opiskelijat Nimi: Opiskelijanumero:

Lisätiedot

ehops Henkilökohtainen opintosuunnitelma Hopsin tekeminen WebOodin ehops toiminnolla

ehops Henkilökohtainen opintosuunnitelma Hopsin tekeminen WebOodin ehops toiminnolla ehops Henkilökohtainen opintosuunnitelma Hopsin tekeminen WebOodin ehops toiminnolla Mikä on ehops? ehops on WebOodin toiminto, jolla voit laatia sähköisen henkilökohtaisen opintosuunnitelman eli hopsin

Lisätiedot

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen 1.8.2012 aloittaneille opiskelijoille Tampereen yliopiston hallituksen 13.6.2012 hyväksymän ja 1.8.2012 voimaan tulevan tutkintosäännön 33 2 momentin mukaan

Lisätiedot

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 1. Maisteriohjelman nimi Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 Kauppatieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 2. Maisteriohjelman yleiskuvaus Maisteritason erillisessä

Lisätiedot

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Kauppatieteellinen ala Väylä - Erillisvalinta Kauppakorkeakoulun kandidaattiohjelmaan - Hakijoille, joilla ei

Lisätiedot

Sivuainekokonaisuudet Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa. HuTK sivuaineinfo Johtava koulutusasiantuntija Vuokko Iinatti

Sivuainekokonaisuudet Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa. HuTK sivuaineinfo Johtava koulutusasiantuntija Vuokko Iinatti Sivuainekokonaisuudet 2018-2019 n kauppakorkeakoulussa HuTK sivuaineinfo 5.9.2018 Johtava koulutusasiantuntija Vuokko Iinatti Opinto-oikeudet sivuaineisiin - Lv. 2018-2019 sivuaineopetusta järjestetään

Lisätiedot

Avoimen yliopiston väylään vaadittavat 90 op voidaan koostaa monella tavalla. Seuraavaksi on esitetty muutamia esimerkkejä:

Avoimen yliopiston väylään vaadittavat 90 op voidaan koostaa monella tavalla. Seuraavaksi on esitetty muutamia esimerkkejä: Avoimen yliopiston väylään vaadittavat 90 op voidaan koostaa monella tavalla. Seuraavaksi on esitetty muutamia esimerkkejä: KAUPPAKORKEAKOULUN VÄYLÄPAKETTIESIMERKKI 1 Esimerkissä pääaineena johtaminen

Lisätiedot

Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat Master s Programme in Information Networks

Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat Master s Programme in Information Networks Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat Master s Programme in Information Networks Infotilaisuus 4.12.2014 DI-tutkinnonuudistuksen aikataulu Uudet DI-ohjelmat aloittavat 1.8.2015 Vanha tutkinto valmiiksi

Lisätiedot

Ulkomaan vaihto-opinnot

Ulkomaan vaihto-opinnot Info 20.4.2017 Ulkomaan vaihto-opinnot LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma Kaija Huotari Opintojen ohjaaja Vaihto-opinnot kauppatieteiden koulutusohjelmassa Suosittelemme

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta ja valintaperusteet. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta ja valintaperusteet. Oulun yliopisto n koulutustarjonta ja valintaperusteet Sisällys 1. Opiskelijavalintojen kehittämisen toimenpiteet 2017-2020 2. Hakukohteet kevään 2020 yhteishaussa 3. Kevään 2020 aikataulu 4. Ota yhteyttä! 2 Opiskelijavalintojen

Lisätiedot

Jatkokoulutukseen hakeutuminen. Paimion lukion vanhempainilta ke

Jatkokoulutukseen hakeutuminen. Paimion lukion vanhempainilta ke Jatkokoulutukseen hakeutuminen Paimion lukion vanhempainilta ke 31.10.2018 Ohjausta jatko-opintoihin Opotunneilla ja infoissa Henkilökohtaisessa ohjauksessa Erilaisissa tapahtumissa: Turun korkeakoulujen

Lisätiedot

Kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon muutokseen liittyvät siirtymäsäännökset alkaen.

Kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon muutokseen liittyvät siirtymäsäännökset alkaen. Kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon muutokseen liittyvät siirtymäsäännökset. Kauppatieteiden kandidaatin tutkintorakenne muuttuu 1.8.2016. Opiskelija voi siirtyä suorittamaan KTK-tutkinnon etussuunnitelmien

Lisätiedot

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen 7.3.2014 LL TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen SISÄLTÖ 1. KTK Giga - kandidaatintutkinnon suorittaminen

Lisätiedot

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES.

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. TkK Opintosuunnan hakeminen Tekniikan ja innovaatiojohtamisen yksikkö 10.4.2018 /Elina Alho Opinto-oikeus WebOodi

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU Hakemus opintosuoritusten korvaavuudesta

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU Hakemus opintosuoritusten korvaavuudesta JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU Hakemus intosuoritusten korvaavuudesta Tekstaathan selkeällä käsialalla, kiitos! Sukunimi Etunimet Syntymäaika Kirjoihintulon ajankohta kk vuosi Sähköpostiosoite

Lisätiedot

ehops Henkilökohtainen opintosuunnitelma Hopsin tekeminen WebOodin ehops toiminnolla

ehops Henkilökohtainen opintosuunnitelma Hopsin tekeminen WebOodin ehops toiminnolla ehops Henkilökohtainen opintosuunnitelma Hopsin tekeminen WebOodin ehops toiminnolla Mikä on ehops? ehops on WebOodin toiminto, jolla voit laatia sähköisen henkilökohtaisen opintosuunnitelman eli hopsin

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Jyväskylän yliopistoon lukuvuonna yleiset periaatteet sekä ylioppilaskunnan jäsenmaksu

Ilmoittautuminen Jyväskylän yliopistoon lukuvuonna yleiset periaatteet sekä ylioppilaskunnan jäsenmaksu Ilmoittautuminen Jyväskylän yliopistoon lukuvuonna 2019-2020 -yleiset periaatteet sekä ylioppilaskunnan jäsenmaksu Yliopistoon ilmoittautumisesta on säädetty yliopistolaissa (558/2009) sekä Jyväskylän

Lisätiedot

Opetusneuvoston linjauksia koulutusuudistuksen toteuttamiseksi 2

Opetusneuvoston linjauksia koulutusuudistuksen toteuttamiseksi 2 Opetusneuvoston linjauksia koulutusuudistuksen toteuttamiseksi 2 Hyväksytty opetusneuvoston kokouksessa 12.9.2011. Siirtyminen tutkinto-ohjelman kandidaattiopinnoista maisteriopintoihin periaatteet ja

Lisätiedot

OHJEITA UUDELLE OPISKELIJALLE

OHJEITA UUDELLE OPISKELIJALLE 1 OHJEITA UUDELLE OPISKELIJALLE Tästä ohjeesta löydät tärkeää tietoa siitä, mitä sinun pitää tehdä ennen opiskelun aloittamista. Luethan ohjeen huolellisesti ja ota tarvittaessa yhteyttä HAMKin hakijapalveluihin.

Lisätiedot

Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat / Teknillinen fysiikka ja matematiikka. Infotilaisuus

Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat / Teknillinen fysiikka ja matematiikka. Infotilaisuus Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat / Teknillinen fysiikka ja matematiikka Infotilaisuus 10.11.2014 DI-tutkinnonuudistuksen aikataulu Uudet DI-ohjelmat aloittavat 1.8.2015 Vanha tutkinto valmiiksi 31.10.2016

Lisätiedot

Uusien opiskelijoiden OPS-info. 26.8.2014/Satu Nätti

Uusien opiskelijoiden OPS-info. 26.8.2014/Satu Nätti Uusien opiskelijoiden OPS-info 26.8.2014/Satu Nätti Esityksen sisältö Kandidaatin koulutusohjelman sisällöstä ja rakenteesta Apuja HOPSin tekoon Käytännönasioita Opetuksen ajoitus WebOodi Tentit Opintojen

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta

Oulun yliopiston koulutustarjonta n koulutustarjonta Yhteishaku Oulun yliopistossa Aloituspaikkoja vuosittain n. 2 100 Kevään 2018 hakijaennätys n. 15 000 hakijaa Hakijoista n. 5 800 ensisijaista Syksyllä 2019 n. 1 900 aidosti uutta opiskelijaa

Lisätiedot

Kandiuudistusinfo. Stina Immonen, (ref. Maria Ranta, tutan infotilaisuus )

Kandiuudistusinfo. Stina Immonen, (ref. Maria Ranta, tutan infotilaisuus ) Kandiuudistusinfo Teknistieteellisen kandidaattiohjelman käynnistyminen ja sen vaikutukset ennen 1.8.2013 opintonsa aloittaneisiin informaatioverkostojen opiskelijoihin Stina Immonen, 16.4.2013 (ref. Maria

Lisätiedot

Ohjaustapaamisissa nousseet kysymykset ja vastaukset niihin

Ohjaustapaamisissa nousseet kysymykset ja vastaukset niihin Ohjaustapaamisissa nousseet kysymykset ja vastaukset niihin Opintotutorin tapaaminen Missä ja milloin voi tulla opintutorin juttusille? V: Meidän opintotutoreiden vastaanotto on joka tiistai klo 12-13

Lisätiedot

Abipäivän opotilaisuus 15.1.2015 Katja Arola

Abipäivän opotilaisuus 15.1.2015 Katja Arola Abipäivän opotilaisuus 15.1.2015 Katja Arola AJANKOHTAISTA TURUN YLIOPISTOSSA Abien vanhempien infoilta järjestettiin marraskuussa 2014 toista kertaa. Luentotallenne utu.fi-sivuilla. Opiskelijalähettiläät

Lisätiedot

V A A S A G A T E W A Y

V A A S A G A T E W A Y V A A S A G A T E W A Y 12.6.2019 Vaasa Gateway 60 op AVOIMEN VÄYLÄ TUTKINTO -OPISKELIJAKSI KAUPPATIETEISSÄ Uusi väylä tutkinto-opintoihin, pilotoidaan lukuvuonna 2019-2020 Väylän kautta avoimen yliopiston

Lisätiedot

ehops Henkilökohtainen opintosuunnitelma

ehops Henkilökohtainen opintosuunnitelma ehops Henkilökohtainen opintosuunnitelma Hopsin tekeminen WebOodin ehops-toiminnolla KTK-tutkinto Mikä on ehops? ehops on WebOodin toiminto, jolla voit laatia sähköisen henkilökohtaisen opintosuunnitelman

Lisätiedot

Tärkeää huomioitavaa:

Tärkeää huomioitavaa: Siirtymäohjeistus tuotantotalouden kandidaattivaiheen opiskelijoille 2005 tutkintorakenteesta 2013 Teknistieteellisen kandidaattiohjelman tuotantotalouden pääaineeseen Tärkeää huomioitavaa: Pääsääntöisesti

Lisätiedot

Tuotantotalouden pääaineinfo

Tuotantotalouden pääaineinfo Tuotantotalouden pääaineinfo 1.4.2014 Klo 9-11 Sali 4301+02 Maija Eronen Opintoneuvoja, LUT Tuotantotalous tuta.opintoneuvoja@lut.fi Agenda 9:15-9:40 Yleisinfo (4301-02) Miksi pääaine valitaan? Miten pääaine

Lisätiedot

Opiskelu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tutkintorakenne ja opiskelun aloittamiseen liittyviä käytännön ohjeita

Opiskelu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tutkintorakenne ja opiskelun aloittamiseen liittyviä käytännön ohjeita Opiskelu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa Tutkintorakenne ja opiskelun aloittamiseen liittyviä käytännön ohjeita 29.8.2012 ORIENTAATIOPÄIVILLÄ Tutustutaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun, sen

Lisätiedot

Opintosuuntainfo. Opintokoordinaattorit Aino Nordling (HAL & POL) ja Aino Sipari (KAT)

Opintosuuntainfo. Opintokoordinaattorit Aino Nordling (HAL & POL) ja Aino Sipari (KAT) Opintosuuntainfo Opintokoordinaattorit Aino Nordling (HAL & POL) ja Aino Sipari (KAT) Kuka voi hakeutua? Lähtökohtaisesti toisen lukuvuoden lopussa Huom! Opintosuunta pitää olla täsmennetty ennen kandiseminaariin

Lisätiedot

OHJEITA UUDELLE MONIMUOTO-OPISKELIJALLE

OHJEITA UUDELLE MONIMUOTO-OPISKELIJALLE 1 OHJEITA UUDELLE MONIMUOTO-OPISKELIJALLE Tästä ohjeesta löydät tärkeää tietoa siitä, mitä sinun pitää tehdä ennen opiskelun aloittamista. Luethan ohjeen huolellisesti ja ota tarvittaessa yhteyttä HAMKin

Lisätiedot

Info Ulkomaan vaihto-opinnot. LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma

Info Ulkomaan vaihto-opinnot. LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma Info 18.4.2018 Ulkomaan vaihto-opinnot LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma Kaija Huotari Opintojen ohjaaja, maisteriopiskelijat Kirsti Tiainen Opintojen ohjaaja, kandidaattiopiskelijat

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan (OKM) Opiskelijavalintoja uudistamalla pyritään alentamaan korkeakouluopintojen aloittamisikää, saamaan

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin hyväksytty

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto n koulutustarjonta Hakukohteet 2018 Humanistiset ja yhteiskunnalliset alat Historia (sis. aate- ja oppihistorian pääaineen) Informaatiotutkimus Kulttuuriantropologia ja arkeologia Saamelainen kulttuuri

Lisätiedot

Kaisu Säilä. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 13.4.2015. Teknillinen tiedekunta

Kaisu Säilä. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 13.4.2015. Teknillinen tiedekunta Kaisu Säilä KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 13.4.2015 Teknillinen tiedekunta Ohjelmat ja pääaineet Kauppatieteiden kandidaatti Tietotekniikan ja tuotantotalouden ohjelma Pääaine tietotekniikka

Lisätiedot

Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot

Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot 15.8.2018 Simo Ali-Löytty, Terhi Kaarakka ja Elina Viro Sisältö TTY:n aineenopettajakoulutuksen tutkintorakenne

Lisätiedot

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4.

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. Koulutusohjelmakohtainen aineisto Graafisen suunnittelun koulutusohjelma Taiteen kandidaatin tutkinto ->2014 Taiteen kandidaatin tutkinto 2014-> Kandidaatin tutkinto 180

Lisätiedot

Opintosuuntainfo JOHTAMISKORKEAKOULU. Opintopäällikkö Heli Tontti

Opintosuuntainfo JOHTAMISKORKEAKOULU. Opintopäällikkö Heli Tontti Opintosuuntainfo JOHTAMISKORKEAKOULU Opintopäällikkö Heli Tontti Koska pitää hakeutua? Lähtökohtaisesti toisen lukuvuoden lopussa Huom! Opintosuunta pitää olla täsmennetty ennen kandiseminaariin ilmoittautumista

Lisätiedot

Uusien opiskelijoiden OPS-info /Satu Nätti

Uusien opiskelijoiden OPS-info /Satu Nätti Uusien opiskelijoiden OPS-info 25.8.2015/Satu Nätti Esityksen sisältö Kandidaatin koulutusohjelman sisällöstä ja rakenteesta Apuja HOPSin tekoon Käytännöistä Opetuksen ajoitus WebOodi Tentit Opintojen

Lisätiedot

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014 1 (5) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Median laitos Graafisen suunnittelun koulutusohjelma (TaM) Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto n koulutustarjonta Sisällys 1. Hakukohteet 2017 2. Haut 2017 3. Mitä seuraavaksi 2 Hakukohteet 2017 Kasvatusalat Opetus- ja kasvatusalan tutkinto-ohjelma Erityispedagogiikka 20 (14) Intercultural Teacher

Lisätiedot

TUTKINTO-OHJELMAINFO Sivuainemahdollisuudet Kesäopinnot KV-vaihtomahdollisuus

TUTKINTO-OHJELMAINFO Sivuainemahdollisuudet Kesäopinnot KV-vaihtomahdollisuus TUTKINTO-OHJELMAINFO 3.5.2018 Sivuainemahdollisuudet Kesäopinnot KV-vaihtomahdollisuus SIVUAINEEN VALINTA Kolme näkökulmaa sivuaineopintojen ja valinnaisten opintojen valitsemiseen 1. Tietojenkäsittelytieteiden

Lisätiedot

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa AHOT-käytännöt Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa 2 Sisältö Reunaehtoja Aiempien tutkintojen hyväksilukeminen Aiempien / muualla suoritettujen opintojen hyväksilukeminen Muun osaamisen tunnustaminen

Lisätiedot

Ilmoitus 1 (3) 11.11.2015. Tervetuloa tammikuussa 2016 alkavaan koulutukseen!

Ilmoitus 1 (3) 11.11.2015. Tervetuloa tammikuussa 2016 alkavaan koulutukseen! Ilmoitus 1 (3) Tervetuloa tammikuussa 2016 alkavaan koulutukseen! Tärkeät päivämäärät Parhaat onnitteluni! Sinut on hyväksytty opiskelijaksi Haaga-Helia ammattikorkeakoulun liiketalouden ylempään ammattikorkeakoulututkintoon,

Lisätiedot

OHJEITA UUDELLE YAMK-OPISKELIJALLE

OHJEITA UUDELLE YAMK-OPISKELIJALLE 1 OHJEITA UUDELLE YAMK-OPISKELIJALLE Tästä ohjeesta löydät tärkeää tietoa siitä, mitä sinun pitää tehdä ennen opiskelun aloittamista. Luethan ohjeen huolellisesti ja ota tarvittaessa yhteyttä HAMKin hakijapalveluihin.

Lisätiedot

Kemiantekniikan kandidaattiohjelman pääainehaku syksy 2014

Kemiantekniikan kandidaattiohjelman pääainehaku syksy 2014 Kemiantekniikan kandidaattiohjelman pääainehaku syksy 2014 Kemian tekniikan korkeakoulu Pia Lahti 29.9.2014 Tänään 29.9. klo 15.15 -> Tavoite: Tilaisuuden jälkeen 2. vuoden opiskelijoille on selkeää mitä

Lisätiedot

OHJEITA UUDELLE YAMK-OPISKELIJALLE

OHJEITA UUDELLE YAMK-OPISKELIJALLE 1 OHJEITA UUDELLE YAMK-OPISKELIJALLE Tästä ohjeesta löydät tärkeää tietoa siitä, mitä sinun pitää tehdä ennen opiskelun aloittamista. Luethan ohjeen huolellisesti ja ota tarvittaessa yhteyttä HAMKin hakijapalveluihin.

Lisätiedot

Kauppakorkeakoulun opinnäytteiden käsittely eage-järjestelmässä

Kauppakorkeakoulun opinnäytteiden käsittely eage-järjestelmässä Elina Yrjänäinen, Oppimisen IT, kesäkuu 2018 Kauppakorkeakoulun opinnäytteiden käsittely eage-järjestelmässä Contents Käsittelyprosessi... 1 Lisää ohjeita ja apua ongelmatilanteissa... 2 Automaattiviestit

Lisätiedot

Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille

Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen 1.8.2005 aloittaneille opiskelijoille Kaikki ennen 1.8.2005 aloittaneet opiskelijat on siirretty uuden tutkintosäännön piiriin. Uuteen tutkintosääntöön siirtyvien opiskelijoiden

Lisätiedot

ehops WebOodissa Opiskelijan ohjeet (TUTA)

ehops WebOodissa Opiskelijan ohjeet (TUTA) ehops WebOodissa Opiskelijan ohjeet (TUTA) 1 JOHDANTO ehops on WebOodista löytyvä työkalu, jolla opiskelijan on mahdollista tehdä tutkintorakenteensa kurssisuorituksien yhteyteen. Se ei korvaa opinto-opasta,

Lisätiedot

OHJEITA UUDELLE YAMK-OPISKELIJALLE

OHJEITA UUDELLE YAMK-OPISKELIJALLE 1 OHJEITA UUDELLE YAMK-OPISKELIJALLE Tästä ohjeesta löydät tärkeää tietoa siitä, mitä sinun pitää tehdä ennen opiskelun aloittamista. Luethan ohjeen huolellisesti ja ota tarvittaessa yhteyttä HAMKin hakijapalveluihin.

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jyväskylän ammattikorkeakoulu Miten tutkinto-opiskelijaksi Yhteishaku syksyllä ja keväällä www.opintopolku.fi JAMKin avoimen AMKin väylä avoimessa AMKissa opiskeleville https://www.jamk.fi/fi/koulutus/hakeminen-jamkiin/avoimenammattikorkeakoulun-vayla/

Lisätiedot

3. Vuosikurssin info. Kaisa Leinonen 2016

3. Vuosikurssin info. Kaisa Leinonen 2016 3. Vuosikurssin info Kaisa Leinonen 2016 KANDIDAATIN TUTKINTO Millä mallilla on kandidaatin tutkielma? Huomioi ns. valmistumisprosessiin tarpeeksi aikaa! http://www.oulu.fi/ktk/opinnaytetyot MITÄ KURSSEJA

Lisätiedot

Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Opiskelijavaihdon periaatteet 1 (6) Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa

Lisätiedot

Opintoihin orientointi

Opintoihin orientointi Opintoihin orientointi Tervetuloa opiskelemaan fysiikkaa Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 2.9.2014 1 Ennen opintojen alkua Tutustu huolellisesti ja hyvin opinto-ohjelmaan. Tee HOPS eli henkilökohtainen

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi Aineenopettajainfo 15.9.2017 - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta

Lisätiedot

Opiskelu Aaltoyliopiston kauppakorkeakoulussa

Opiskelu Aaltoyliopiston kauppakorkeakoulussa Opiskelu Aaltoyliopiston kauppakorkeakoulussa Perustietoa opiskelun aloittamisesta I Marja Elonheimo marja.elonheimo@aalto.fi huone U-249 (Otakaari 1 M, 2.krs) PEREHDYTYSVIIKON AIKANA Aloitatte opiskelun

Lisätiedot

Kauppakorkeakoulun opinnäytteiden käsittely eage-järjestelmässä

Kauppakorkeakoulun opinnäytteiden käsittely eage-järjestelmässä Henna Paananen, Oppimisen IT, 28.9.2016 Kauppakorkeakoulun opinnäytteiden käsittely eage-järjestelmässä Käsittelyprosessi eage-hakemuksella opiskelija toimittaa hyväksytyn opinnäytetyönsä ja siihen liittyvän

Lisätiedot

Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä

Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot 26.8.2014 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta Kaisu Säilä Luennon sisältö Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) tutkinnot,

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMAUUDISTUS Uuden opetussuunnitelman vaikutukset ennen aloittaneisiin opiskelijoihin

KOULUTUSOHJELMAUUDISTUS Uuden opetussuunnitelman vaikutukset ennen aloittaneisiin opiskelijoihin 1 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Koulutusdekaani Janne Järvinen Päivitetty 1.3.2019 Lukuvuoden 2019-2020 opintotarjonnan mukaan KOULUTUSOHJELMAUUDISTUS Uuden opetussuunnitelman vaikutukset ennen 1.8.2014

Lisätiedot

Täydennyskoulutusohjelman esittely

Täydennyskoulutusohjelman esittely KATI 13 Johtamisen täydennyskoulutusohjelma 70 op Täydennyskoulutusohjelman esittely KATI 13 ohjelman Lahdessa klo 15.45 alkaen Koulutuspäällikkö Tuuli Ikäheimonen Ohjelman sisältö KATI 13 Johtamisen täydennyskoulutusohjelma

Lisätiedot

Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut. Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys

Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut. Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät

SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät 2019 1.2.2019 INFO 1. Muiden tiedekuntien sivuaineet lukuvuonna 2019-2020, mukana esittelemässä sivuaineita: - OyKk - LUTK ja TTK - HUTK Erilliset esittelydiat sivuainesivulle

Lisätiedot

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO kaikille englannin opiskelijoille to 21.4.2016 klo 16.00 Paikalla englannin oppiaineen pääedustaja professori Paula Kalaja, yliopistonopettaja Jaana Toomar ja amanuenssi Anna-Maria

Lisätiedot

Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala

Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op 29.8.2012 Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala MIKÄ ON TAITOSALKKU? 1/2 Taitosalkku on 6 op:n opintokokonaisuus, joka on osa liiketoimintaosaamisen perusteita

Lisätiedot

CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC

CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC Kemian tekniikan korkeakoulu 12.9.2016 Pia Lahti Ohjelma 12.9.2016 9.15 Tutkinnon rakenne ja opintojen suunnittelu Kotitehtävä myöhemmin tällä viikolla, tulee kurssin

Lisätiedot

Kauppatieteellisen alan yhteisvalinnan kohteiden pisteitys 2016

Kauppatieteellisen alan yhteisvalinnan kohteiden pisteitys 2016 Kauppatieteellisen alan yhteisvalinnan kohteiden pisteitys 2016 Yhteispistejono: Yhteispistevalintaa varten valintapisteet muodostuvat ensisijaisuuspisteiden, koepisteiden sekä ylioppilastutkinnon arvosanojen

Lisätiedot

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY)

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi TTY:n opintotarjonta 24.9.2014 Kaisa Niskanen TTY Opiskelijapalvelut Perustettu vuonna 1965 Toiminut säätiömuotoisena vuoden

Lisätiedot

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Mitä? Osaamisen tunnistamisella on tarkoitus tehdä opiskelusta mielekkäämpää. Niitä asioita, joita opiskelija jo osaa, ei tarvitse enää

Lisätiedot