Mittarit ja tavoitetasot Vastuutaho Toteutuminen. Katujen päällystys- ja valaistus -%:n säilyttäminen nykyisellä

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mittarit ja tavoitetasot Vastuutaho Toteutuminen. Katujen päällystys- ja valaistus -%:n säilyttäminen nykyisellä"

Transkriptio

1 Tekninen Asiakas ja kuntalainen Asiakaslähtöisyys Palvelujen tuottaminen resurssien puitteissa Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen Asukasaktiivisuuden tukeminen Turvallinen ja viihtyisä kasvu- ja asuinympäristö Asukkaiden osallistuminen ja vaikuttaminen Katujen päällystys- ja valaistus -%:n säilyttäminen nykyisellä tasolla Turvallisuussuunnitelman päivittäminen 2012 johtaja, tiemestari Työohjelman mukaan katujen päällystystaso pysynyt nykyisellään, valaistustasoa pystytty hieman nostamaan Liikenneturvallisuussuunnitelma valmistunut Vuorovaikutustilaisuudet Pidetty projektitilaisuuksia asukkaille Vetovoimaisuus ja elinvoima Kunnan hallittu kasvdyskuntarakenne Taloudellinen yh- Yritysten toimintaedellytysten turvaatyspuistot Vetovoimaiset yriminen ja aktiivinen Yhteisöllinen elinympäristö Vetovoimainen keskusta Hajarakentaminen täydentävää rakentamista lautakunta Holstinmäki Imago -projekti Viherrakentamisen Julkisivutason kohottaminen johtaja, rakennustarkastaja Painotettu täydentävää rakentamista luparatkaisuissa Projekti käynnistynyt, jatkuu 9/2012 Keskuspuiston suunnittelu vireillä Painotettu julkisivutason tärkeyttä kaavapalavereissa

2 Henkilöstö ja johtaminen Hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö misen, jaksamisen ja Henkilöstön osaa- saatavuuden turvaaminen Hyvä johtaminen Osaava esimies- ja alaistoiminta Työyhteisön hyvinvointi ja terveellinen työympäristö Toimivat johtamisjärjestelmät Koulutusmäärärahat 1 % palkkakustannuksista Kilpailukykyinen ja oikeudenmukainen palkkaus Tyhy-indeksi /kehityskeskustelut 100 % Sairaitten rakennusten kunnostaminen Johtamisjärjestelmän tarkistaminen/mitä hajautetaan, mitä keskitetään lautakunta, johtaja Tarvittaviin koulutuksiin on voitu osallistua Taloudellinen liikkumavara ei mahdollista tavoitetasoa Kehityskeskustelut käyty Kuntotutkimukset tehty terveyskeskuksessa ja Simppulankartanossa Asian käsittely jatkuu Uuden Oulun johtamisjärjestelmän myötä Rakenteet ja palveluprosessit Taloudellinen yhdyskuntarakenne ja Kaavoitusyhteistyön palveluverkko Teknisessä lautakunnan käsiteltyjen kaavojen määrä suhteessa tehtyihin kaavoihin johtaja 100 % ja asioihin on voitu vaikuttaa Toimivat ja asiakaslähtöiset palveluprosessit Organisaatiorakenteen Organisaation kehittämistyö Uusien toimintamallien johtaja Asiaa selvitetään yhdessä Uuden Oulun kanssa Asiaa selvitetään yhdessä Uuden Oulun kanssa

3 Talous Hallitut ja suunnitelmalliset invesmän toimivuus Suunnittelujärjesteltoinnit Investointien onnistunut toteuttaminen Riittävän pitkä aikajänne Asian tärkeyttä on tuotu esille Suunnitelmien pitävyys/seuranta Kaavoitusohjelma ja toteuttamisohjelmat eivät ole aikataulullisessa sopusoinnussa Rakennustoimi Asiakas ja kuntalainen Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen nen Viihtyisä ja turvalli- ympäristö Kunnossapidon hyvä taso oikealla ajoituksella: liikenneturvallisuus paranee Turvalliset, valaistut pyörätiereitit ja kokoojakadut tiemestari Liikenneturvallisuussuunnitelma valmistunut Mopot siirtyneet pois kevyenliikenteenväyliltä Tämän hetkinen tilanne kohtalaisen hyvä, negatiiviset palautteet vähentyneet tasaisesti Toteutettu työohjelman mukaisesti Vetovoimaisuus ja elinvoima Yhteisöllinen elinympäristö Hyvät liikenneyhteydet Kevyenliikenteen verkoston vanhoilla kaava-alueilla tiemestari Toteutettiin Repolantien kevyenliikenteenväylä ja suunnittelu käynnistettiin Häyrysentien kevyenliikenteenväylälle

4 Henkilöstö ja johtaminen Hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö sen, jaksamisen ja Henkilöstön osaami- saatavuuden turvaaminen Työyhteisön hyvinvointi Riittävät koulutusmäärärahat Oikeudenmukainen ja kilpailukykyinen palkkaus Tyhy-indeksi edellisvuotta parempi Osallistuttu ammattitaitoa ylläpitäviin koulutuksiin Taloudellinen liikkumavara ei mahdollistanut tavoitetasoa Ei toteutunut Rakenteet ja palveluprosessit Toimivat palveluprosessipidon kannalta edul- Toimivat, kunnossaliset katualueet Osallistuminen kaavoitusprosessiin tiemestari Mato-työryhmässä vaikutettu kaavoitusprosessiin Talous Tasapainoinen ja Talousarviossa pysyminen kestävä talous Suunnitelmalliset investoinnit Työohjelma Seurantaraportit mestarit Työohjelman toteutuminen tiemestari Talousarvio ylittyi lievästi, ylityksiä oli eniten palvelujen ostoissa Työohjelma toteutui suurimmaksi osaksi. Länsikehää päästiin vasta aloittamaan ja Haapakaarron kevyenliikenteenväylä ja Reippaantien peruskorjaus keskeneräisiä

5 Tilapalvelut Asiakas ja kuntalainen Asiakaslähtöisyys Resurssien oikea mitoitus palvelutarpeitten mukaisesti Asiakastyytyväisyyskysely ulkoalueiden esimies Ei ole toteutettu Asukasaktiivisuus Asukkaiden osallistuminen Kyläyhdistyksien toiminnan tuloksellisuus ulkoalueiden esimies Yhdistysten palkkaamien työntekijöiden ohjaus kunnan toimesta Osallistuttu vireä 3-sektorin toimintaan Vetovoimaisuus ja elinvoima Kunnan kiinteistöjen kunnosta huolehtiminen Yhteisöllinen elinympäristö Kunnossapito-ohjelman toteutuminen Lasten osallistumismahdollisuudet Vaikutus kunnossapitovelkaan Leikkikenttien ja puistojen määrä, laatu ja käyttö ltk ulkoalueiden esimies Toimittu määrärahojen puitteissa, kunnossapitovelka ei ole pienentynyt Asukkaiden kanssa toimittu vuorovaikutteisesti

6 Henkilöstö ja johtaminen Hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö Henkilöstön osaamisen, jaksamisen ja saatavuuden turvaaminen Työyhteisön hyvinvointi ja terveellinen työympäristö Ammattitaidon ylläpidon turvaaminen Kilpailukykyinen ja oikeudenmukainen palkkaus Palkitsemisjärjestelmien Luottamukselliset suhteet työntekijöiden kesken Työtilat täyttävät turvallisuudelle ja terveydelle asetetut vaatimukset Myötävaikutettu koulutuksiin osallistumisiin, järjestetty vapaamuotoista sosiaalista yhdessäoloa Ei ole edennyt Ei ole aloitettu Työyhteisön sopuisaa ilmapiiriä on ylläpidetty Tutkittu rakennusten sisäilma- ja muita ongelmia, osa tiloista poistettu käytöstä, osaan tehty korjauksia Rakenteet ja palveluprosessit Taloudellinen yhdyskuntarakenne ja palveluverkko Kiinteistön sijainti ja palvelukyky Oikein mitoitettu palveluverkko Kiinteistön käyttöaste optimaalinen Reklamaatiot Vrt. edellinen Valmistunut raportti kuntien kiinteistöjen tunnusluvut ja niiden vertailu Palvelujen tuotteistaminen Siivouspalvelut on tuotteistettu

7 Talous Tasapainoinen ja kestävä talous Toimintamenojen kiinteistökohtainen tarkastelu Suunnittelun, ennustamisen ja raportoinnin Kiinteistön kulut/neliö Suoritettu sisäisen vuokran tarkistuslaskennan yhteydessä Jälkilaskenta Käyttäjäpalaverien yhteydessä tarkasteltu toteutuneita kustannuksia ja tehtäviä Talousarvion toteutuminen Ei ole toteutunut, teknisten palvelujen raami riittämätön Valvonta Asiakas ja kuntalainen Asiakaslähtöisyys Tehtävien priorisointi Asiakastyytyväisyys rakennustarkastaja Kyselyä ei toteutettu otannan määrän vähäisyyden vuoksi Vetovoimaisuus ja elinvoima Rakentamisen laatu Energian säästö Energialuokitustaso C rakennustarkastaja Saavutettiin taso B Laadun ohjaus Käytetty aika 10 % htv:sta rakennustarkastaja Henkilökohtaista neuvontaa on lisätty

8 Henkilöstö ja johtaminen Hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö Osaaminen ja jaksaminen Ammattitaidon ylläpito Ympäristösihteeri Lähialueen koulutuksiin on osallistuttu aktiivisesti Rakenteet ja palveluprosessit Lupien käsittelyajat Asiallinen ja tehokas käsittely Rakennusluvat 4 viikkoa, maa-aines- ja ympäristöluvat 3 kk rakennustarkastaja ympäristösihteeri Käsittelyaika 3 viikkoa Käsittelyaika 3 ¾ kk Talous Kestävä talous Resurssit henkilöstön määrä : 1 htv/4000 asukasta ltk Resurssit ovat niukat

Haukiputaan kunnan tekniset palvelut ovat kilpailukykyinen osa Oulun seudun teknisiä palveluja.

Haukiputaan kunnan tekniset palvelut ovat kilpailukykyinen osa Oulun seudun teknisiä palveluja. Tekninen Visio Haukiputaan kunnan tekniset palvelut ovat kilpailukykyinen osa Oulun seudun teknisiä palveluja. Perustehtävä Toimivan ja turvallisen ympäristön aikaansaaminen suunnittelemalla, rakentamalla

Lisätiedot

TEKNISTEN PALVELUIDEN TULOSKORTIT 2008

TEKNISTEN PALVELUIDEN TULOSKORTIT 2008 TEKNISTEN PALVELUIDEN TULOSKORTIT 2008 1 Laadukkaat tukipalvelut peruspalveluille Käyttäjäpalaute Rakennusten kunnossapitosuunnitelma valmis Hyvä julkisuuskuva Vuorovaikutus Jatketaan asiakaskyselyjen

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Palvelualueen perustiedot Palvelualue ja vastuuhenkilö

KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Palvelualueen perustiedot Palvelualue ja vastuuhenkilö LIITE 1: perustiedot KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 perustiedot Palvelualue ja vastuuhenkilö Tekniset palvelut Markus Kannala arvot visio toiminta-ajatus Asiakaslähtöisyys,

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia

Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia Luonnos Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia Ympäristöterveyslautakunta Kokkolan kaupungin strategian rakenne (BSC) Toimivat palvelujen järjestämistavat Strategiset päämäärät Kriittiset

Lisätiedot

Resurssit ja johtaminen

Resurssit ja johtaminen Resurssit ja johtaminen Talouden hallinta Talousarvion toteutuminen. Talousarvion mukainen toiminta. Taloushallintaohjelmien tarkoituksenmukaisuuden arviointi Käyttösuunnitelma ja osavuosikatsaukset. Raportointi

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA

KAUPUNKISTRATEGIA KAUPUNKISTRATEGIA 2017-2025 VISIO 2025 - Hulluna Huittisiin! Huittinen on turvallinen ja kehittyvä lapsiystävällinen kaupunki, jossa on yhteisöllisyyden ja hyvän ilmapiirin myötä hyvä elää ja yrittää.

Lisätiedot

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 11.2.2015 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO

Lisätiedot

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI RAAHEN OPETUSTOIMI Opetustoimen Strategia 2015 Op.ltk. 14.09.2011 131 Sisällysluettelo 1. Opetustoimen keskeiset menestystekijät 3 2. Opetustoimen toimintaa ohjaavat periaatteet

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen lautakunta Liite nro 1 (1/9)

Kasvun ja oppimisen lautakunta Liite nro 1 (1/9) Liite nro 1 (1/9) Toimiala: Kasvu ja oppiminen Vetovoimainen, uudistuva ja kehittyvä Äänekoski Asiakas Toimialojen asiakastyytyväisyyskysely 3,7 3,7 3,9 3,9 3,9 4 Keskeisiä toimenpiteitä n saavuttamiseksi:

Lisätiedot

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki TAIKAKUUn valokuvakilpailu Katse tulevaisuuteen Annika Oksa, Raahen lukio OPETUSTOIMEN STRATEGIA VUOSILLE 2016-2020 OPLA 20.1.2016 7 SISA LTO 1. OPETUSTOIMEN KESKEISET

Lisätiedot

Kieliohjelman päivityksen valmistuminen Kielikylpyopetuksen kehittämissuunnitelma Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus

Kieliohjelman päivityksen valmistuminen Kielikylpyopetuksen kehittämissuunnitelma Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu kriittinen tavoitteet ja hankkeet Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Monikulttuurisuuden edistäminen ja hyödyntäminen Monikulttuurisuusohjelman

Lisätiedot

joensuun kaupunkistrategia

joensuun kaupunkistrategia Kantavat Siivet joensuun kaupunkistrategia Kantavat Siivet Joensuu on rohkeasti muutoksia hyödyntävä osaamisen ja elämysten kaupunki, jossa on hyvä elää. VISIO 2015 muutoksia hyödyntävä kaupunki Rakennemuutos,

Lisätiedot

ORIMATTILA. Kaupunkistrategia

ORIMATTILA. Kaupunkistrategia ORIMATTILA Kaupunkistrategia 2020 Kaupunginvaltuusto 7.6.2011 Kaupunginvaltuusto 18. - 19.11.2011 Kaupunginvaltuusto 20.2.2012 Strategiatyöryhmä 20.5.2013 Kaupunginhallitus 27.5.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Markus Pauni. Strateginen päämäärä. Kaupunkistrategian. Sivistystoimen tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Markus Pauni. Strateginen päämäärä. Kaupunkistrategian. Sivistystoimen tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle Elinvoimainen oppiva kaupunkiseutu tavoitteet Kulttuurin liikunnan edelläkävijyys Ohjelma fyysisten olosuhteiden kehittämiseksi nuorisotoimen lautakunnan liikuntalautakunnan toimialalla Järjestö- harrastustoiminnan

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos )

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos ) 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos 27.10.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki, jossa korostuu hyvä elämänlaatu ja oma

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus )

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus ) 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus 1.12.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa pieni kaupunki, suuria elämyksiä Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8/2016

Osavuosikatsaus 1-8/2016 Liikelaitos Vastuuhenkilö Vs. liikelaitoksen johtaja Päivi Takkinen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Kiinteistöpalvelujen palvelusopimusten arvo on yht. 33 083 062 euroa. Uusina asiakaskohteina

Lisätiedot

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuri-, Museo- ja Nuorisotoimen investointisuunnitelman päivittäminen lautakunnassa

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuri-, Museo- ja Nuorisotoimen investointisuunnitelman päivittäminen lautakunnassa Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Kaupunkistrategia n Kulttuurin ja liikunnan edelläkävijyys Kulttuuri-, Museo- ja Nuorisotoimen investointisuunnitelman päivittäminen lautakunnassa (08/2010) Asian

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 KAUPUNGIN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT perusturvallisuus tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus asiakaslähtöisyys omatoimisuus ja lähimmäisenvastuu avoimuus ympäristön kunnioitus

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuripalvelut; tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuripalvelut; tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu ; tavoitteet ja Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Kulttuurin ja liikunnan edelläkävijyys Kulttuuri- ja museotoimen investointisuunnitelman

Lisätiedot

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja UUDISTA JA UUDISTU 2011 28. FINLANDIA-TALO Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja Työhyvinvoinnilla tuottavuutta vai tuottavuudella työhyvinvointia? Työhyvinvoinnin taloudellinen merkitys Helsingissä 2010 Työhyvinvointityössä

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen Varhaisen puuttumisen resurssien kohdentaminen ja palveluiden kehittäminen poikkihallinnollisesti 1. Liikuntapalveluissa

Lisätiedot

Strategiakortit 2016

Strategiakortit 2016 Kh 26.4.2016 120 Liite kh nro 1 Ptktark. UTAJÄRVEN KUNTA Strategiakortit 2016 LIITE Väritunnisteet: Etenee suunnitellusti Viivästynyt Ei etene/keskeytynyt TALOUS Päämäärä: Kuntatalous on vakaa Kriittiset

Lisätiedot

Museotoimen tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle

Museotoimen tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Kaupunkistrategia n Kulttuurin ja liikunnan edelläkävijyys 1. ITE-nykykansantaiteen valtakunnallinen erikoismuseo kansainvälinen rooli public private partnership (MSL)

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA

HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA SWOT-ANALYYSI VAHVUUDET Sijainti ja yhteydet Viihtyisä asuin- ja elinympäristö Asumisen ja asuinympäristön monipuoliset vaihtoehdot Vahva kulttuuriperintö Nopea reagointi Päätöksentekokyky

Lisätiedot

Strategiakortit 2016

Strategiakortit 2016 Kh 30.11.2015 325 Liite kh nro 2 Ptktark. UTAJÄRVEN KUNTA Strategiakortit 2016 LIITE Väritunnisteet: Etenee suunnitellusti Viivästynyt Ei etene/keskeytynyt TALOUS Päämäärä: Kuntatalous on vakaa Kriittiset

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyysvertailu 2014

Asiakastyytyväisyysvertailu 2014 Asiakastyytyväisyysvertailu 2014 JYVÄSKYLÄN TILAPALVELU KTI Kiinteistötieto Oy Vertailun toteutus 7 kaupunkia: Helsinki, Jyväskylä, Oulu, Riihimäki, Tampere, Vaasa, Vantaa Mittaa asiakkaiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Valtuusto 12.12.2013 Kunnanhallitus 28.11.2013. Strategiakortit 2013 LIITE 1

Valtuusto 12.12.2013 Kunnanhallitus 28.11.2013. Strategiakortit 2013 LIITE 1 Valtuusto 12.12.2013 Kunnanhallitus 28.11.2013 Strategiakortit 2013 LIITE 1 TALOUS Kuntatalous on vakaa Kriittiset menestystekijät Toiminta suunnitelmallista ja pitkäjänteistä - Laaditaan taloudellisesti

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Kaupunkistrategian lähtökohtia 1. Kaupunkistrategia = Oulun kaupungin strategia (ei vain kaupunkiorganisaation strategia) Kuntalaiset aktiivisina

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013 KUOPION 2020 KAUPUNKISTRATEGIA hyväksytty 2010 - päivitetty 2013 Arvot/ toimintaperiaatteet toimivat organisaation toiminnan ohjenuorina ROHKEUS Rohkeutta on tehdä asioita toisin kuin muut erottua, olla

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA

KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.5. 1 JOHDANTO Henkilöstöohjelmalla tuetaan Kokkolan kaupunkistrategian toteuttamista. Henkilöstöohjelmalla tuodaan näkyväksi kaupunkistrategian

Lisätiedot

Strategian raportointi 2016 Kaupunginhallitus

Strategian raportointi 2016 Kaupunginhallitus Strategian raportointi Kaupunginhallitus 2.5.2017 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan ristöterveydenhuollon. terveydenhuollon strategia. ristöterveyslautakuntaterveyslautakunta Hyväksytty 3.11.

Keski-Pohjanmaan ristöterveydenhuollon. terveydenhuollon strategia. ristöterveyslautakuntaterveyslautakunta Hyväksytty 3.11. Keski-Pohjanmaan ympärist ristö strategia ristöterveyslautakuntaterveyslautakunta Hyväksytty 3.11.2010, 19 Kokkolan kaupungin strategian rakenne (BSC) Toimivat palvelujen järjestämistavat Hyvinvoiva asiakas

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIAN TEHTÄVÄ JA RAKENNE 2020 Loviisan kaupunkistrategia. Kaupunkistrategian rakenne ja keskeiset elementit

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIAN TEHTÄVÄ JA RAKENNE 2020 Loviisan kaupunkistrategia. Kaupunkistrategian rakenne ja keskeiset elementit 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIAN TEHTÄVÄ JA RAKENNE 2020 Loviisan kaupunkistrategia Kaupunkistrategia on ylin kaupungin toimintaa ohjaava asiakirja, se sisältää valtuuston keskeiset linjaukset halutusta tulevaisuuden

Lisätiedot

Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1. Rokua

Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1. Rokua Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1 Rokua 24.11.2017 1 Tehtävä 1: Ihannekuntaa tai sen toimintaa kuvaavia sanoja Elävä Terve Esteetön Ekologinen Reilu Elinvoimainen Yritteliäs

Lisätiedot

Liite 4 81 JOENSUUN LIIKUNTATOIMEN STRATEGIA 2009-2015

Liite 4 81 JOENSUUN LIIKUNTATOIMEN STRATEGIA 2009-2015 Liite 4 81 JOENSUUN LIIKUNTATOIMEN STRATEGIA 2009-2015 STRATEGIAKARTTA Toimivat palvelut ja uudistuvat rakenteet Riittävä ja laadukas palveluverkko Palvelurakenteen ja toimintatapojen kehittäminen ja uudistaminen

Lisätiedot

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö Visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa yrittämisen perusedellytykset. Kunnan

Lisätiedot

Lappeenranta Strategian raportointi 2015 Kaupunginhallitus

Lappeenranta Strategian raportointi 2015 Kaupunginhallitus Lappeenranta Strategian raportointi 2015 Kaupunginhallitus 21.3. Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi 18.2.2016 Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi Oulunkaaren ja kuntien, kuntien johtoryhmät Kyselyn aihealueet Kuntayhtymän toiminnan ja omistajaohjauksen toteutuminen Kuntapalvelutoimisto

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa.

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa. Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu ; tavoitteet ja Kulttuurin ja liikunnan edelläkävijyys Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa. (8/2010)

Lisätiedot

RAPORTTI YMPÄRISTÖ- JA TEKNISEN OSASTON PALVELUISTA

RAPORTTI YMPÄRISTÖ- JA TEKNISEN OSASTON PALVELUISTA TYRNÄVÄN KUNTA RAPORTTI YMPÄRISTÖ- JA TEKNISEN OSASTON PALVELUISTA 4 KK:N TOTEUTUMA VUONNA 2014 YMPÄRISTÖ- JA TEKNINEN OSASTO V. 2014 Toiminta-ajatus Ympäristö- ja tekninen osasto tuottaa tekniset palvelut

Lisätiedot

2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen

2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen Espoo 05-11-2014 2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Toteutuminen

Tekninen lautakunta Toteutuminen Tekninen lautakunta Toteutuminen 31.4.2016 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla on Tekninen lautakunta. Lautakunnan sitovuustalolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi

Lisätiedot

Toimikuntien tehtävät

Toimikuntien tehtävät Toimikuntien tehtävät H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, YLI- II Yhdistymissopimuksen täsmentäminen (sopimuksen paalut + mahd. tarvittavat lisäpaalut) Yhdistymishallitus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Järjestäjähallinto

Sosiaali- ja terveystoimi Järjestäjähallinto Sosiaali- ja terveystoimi Järjestäjähallinto Seudullisen sosiaali- ja terveystoimen tehtävänä on edistää yhteistoiminta-alueen asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä sekä huolehtia siitä, että yhteistoiminta-alueen

Lisätiedot

JIK-RTG STRATEGIA 2013-2014 TULOSKORTTI 30.5.2013 ASIAKAS KRIITTINEN MENESTYSTEKIJÄ TOIMENPIDE MITTARI VASTUUTAHO

JIK-RTG STRATEGIA 2013-2014 TULOSKORTTI 30.5.2013 ASIAKAS KRIITTINEN MENESTYSTEKIJÄ TOIMENPIDE MITTARI VASTUUTAHO JIK-RTG STRATEGIA 2013-2014 TULOSKORTTI 30.5.2013 ASIAKAS PALVELUIDEN LAATU JA SAATAVUUS kuvausten järjestäminen poikkeustilanteissa; käytäntö, sijaisen hankkiminen lähipalvelu tutkimuksiin ajanvarauksella

Lisätiedot

Strategian tiivistys Kaupunginhallitus

Strategian tiivistys Kaupunginhallitus Strategian tiivistys Kaupunginhallitus 21.3. Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä yliopisto-

Lisätiedot

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko TOIMINTA-AJATUS Siilinjärvi luo hyvinvointia asukkaille elämän eri vaiheissa laadukkailla peruspalveluilla ja viihtyisällä elinympäristöllä yhteistyössä yritysten, yhteisöjen ja ympäristökuntien kanssa

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIAN TEHTÄVÄ JA RAKENNE Loviisan kaupunkistrategia

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIAN TEHTÄVÄ JA RAKENNE Loviisan kaupunkistrategia 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIAN TEHTÄVÄ JA RAKENNE 2020 20.04.2012 Loviisan kaupunkistrategia Kaupunkistrategia on ylin kaupungin toimintaa ohjaava asiakirja, se sisältää valtuuston keskeiset linjaukset

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki PALVELUOHJELMA 1 Palvelujen järjestäminen Kaupungin ydintoimintoja ovat palvelutarpeen

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimen strategia

Joensuun seudun hankintatoimen strategia Joensuun seudun hankintatoimen strategia Page 1 Visio Vuonna 2015 Joensuun seudun hankintatoimi on edistyksellisten ja kilpailukykyisten hankintapalveluiden tarjoaja ja aluekehityksellisesti merkittävä

Lisätiedot

Strategiakortit 2015

Strategiakortit 2015 Kh 13.1.2015 4 Liite kh nro 1 Ptktark. UTAJÄRVEN KUNTA Strategiakortit 2015 LIITE Väritunnisteet: Etenee suunnitellusti Viivästynyt Ei etene/keskeytynyt TALOUS Päämäärä: Kuntatalous on vakaa Kriittiset

Lisätiedot

TULOSKORTTI ASIAKAS. Mittarit/Tavoitteet 2015 2. Ystävällinen älli ja osaava palvelu

TULOSKORTTI ASIAKAS. Mittarit/Tavoitteet 2015 2. Ystävällinen älli ja osaava palvelu 1. Joustava, nopea ja monipuolinen palvelujen saatavuus TULOSKORTTI ASIAKAS 2. Palveluhenki ja -osaaminen 3. Tehokas tiedottaminen 1.1. 1 Palvelujen l saanti asiakkaalle 2. Ystävällinen älli ja osaava

Lisätiedot

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 LOIMAAN JUTTU 2020 + Strategian uudistaminen / päivitys 2017- Kh 14.8.2017 oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 Strategia-uudistaminen/päivitys 2017- Uusi valtuustokausi 1.6.2017 2020 Sote-uudistus

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTASTRATEGIA

LAPINJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 1 LAPINJÄRVEN KUNTASTRATEGIA Kuntastrategia on ylin kunnan toimintaa ohjaava asiakirja, se sisältää valtuuston keskeiset linjaukset halutusta tulevaisuuden tilasta kattaen valtuustokauden 2013 2016. Kuntastrategia

Lisätiedot

Elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki / Kirjastopalvelujen näkökulma

Elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki / Kirjastopalvelujen näkökulma Elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki / näkökulma Vetovoimainen kaupunki - Liikunnan ja kulttuurin tarjonta - Aktiivinen kaupunkielämä - Kehittyvä kaupunkikeskus - Liikunnan ja kulttuurin näkyvyys

Lisätiedot

Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen.

Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen. 1 TEKNINEN TOIMI TEKNINEN LAUTAKUNTA 500 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO JA PELASTUSTOIMI Vastuuhenkilö: vs. hallintopäällikkö Janne Myntti Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa

Lisätiedot

Kärkölän kunnan KH KV KÄRKÖLÄN KUNTA puh Virkatie Järvelä

Kärkölän kunnan KH KV KÄRKÖLÄN KUNTA puh Virkatie Järvelä Kärkölän kunnan KH 4.9.2017 KV 18.9.2017 KÄRKÖLÄN KUNTA puh. 044 770 2200 karkolan.kunta@karkola.fi Virkatie 1 16600 Järvelä www.karkola.fi KÄRKÖLÄN STRATEGIA Sisällys VISIO... 3 ARVOT... 3 STRATEGIAN

Lisätiedot

Liikelaitokset + konserni perehdyttämistilaisuus

Liikelaitokset + konserni perehdyttämistilaisuus Liikelaitokset + konserni perehdyttämistilaisuus 2.10.2017 Tilapalvelu-liikelaitoksen yleisesittely Esko Eriksson, kiinteistöjohtaja Jyväskylän kaupunki Tilapalvelu-liikelaitoksen toimintaorganisaatio

Lisätiedot

Itä-Suomen aluehallintovirasto. organisaatio. Ylijohtaja Elli Aaltonen. Johtoryhmä. Opetustoimi- ja kulttuuri. Ympäristölupavastuualue

Itä-Suomen aluehallintovirasto. organisaatio. Ylijohtaja Elli Aaltonen. Johtoryhmä. Opetustoimi- ja kulttuuri. Ympäristölupavastuualue Yli Elli Aaltonen organisaatio Maistraatin ohjaus- ja kehittämisyksikkö yksikön päällikkö Merja Koponen Työnantaja- ja henkilöstöpolitiikkayksikkö yksikön päällikkö Timo Kähärä Johtoryhmä Hallintopalvelujen

Lisätiedot

Uuden Jyväskylän tavoitteet vuonna 2012 Versio 6 Strategian valmistelu työvaliokunta 12.11.2007

Uuden Jyväskylän tavoitteet vuonna 2012 Versio 6 Strategian valmistelu työvaliokunta 12.11.2007 Uuden Jyväskylän tavoitteet vuonna 2012 Versio 6 Strategian valmistelu työvaliokunta 12.11.2007 Jarmo Asikainen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys 1 Strategiset tavoitteet Kilpailukyvyn

Lisätiedot

Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen.

Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen. 1 TEKNINEN TOIMI TEKNINEN LAUTAKUNTA 500 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO JA PELASTUSTOIMI Vastuuhenkilö: hallintopäällikkö Marjo Nieminen Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa

Lisätiedot

TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016

TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 Tuorsniemen koulun tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua yksilölliset erot huomioon ottaen ja opettaa niitä perustietoja ja taitoja, joita oppilas

Lisätiedot

KÄRKÖLÄN STRATEGIA VISIO

KÄRKÖLÄN STRATEGIA VISIO KÄRKÖLÄN STRATEGIA VISIO Kärkölä on ulospäin suuntautuva ja myönteisesti tunnettu, terve, itsenäinen, yhteisöllinen sekä menestyvä - ihmisen kokoinen kunta. ARVOT Luottamus Aktiivisuus Vastuullisuus Yhteisöllinen

Lisätiedot

Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma Osaamisen kehittäminen ja työhyvinvoinnin edistäminen

Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma Osaamisen kehittäminen ja työhyvinvoinnin edistäminen 11 TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 1 804 050 1 804 050 1 965 695 109,0-161 645 TOIMINTAKULUT -2 366 670-30 340-2 397 010-2 452 737 102,3 55 727 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -562 620-30 340-592 960-487 043 82,1-105

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA 2019-2020 YMPÄRISTÖTERVEYSLAUTAKUNTA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO TP 2016 TA 2017 TA 2018 muutostp2016-ta2018 TOIMINTATUOTOT/TULOT Myyntituotot/tulot

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

Hallinto ja tukipalvelut : Vaikuttavuus ja palvelukyky : Kriittinen menestystekijä Kriteeri, mittari, tapa Tavoitetaso Vastuutaho Toteutuminen

Hallinto ja tukipalvelut : Vaikuttavuus ja palvelukyky : Kriittinen menestystekijä Kriteeri, mittari, tapa Tavoitetaso Vastuutaho Toteutuminen Hallinto ja tukipalvelut : Vaikuttavuus ja palvelukyky : Seutuyhteistyö Valmistuvat selvitykset ja toimenpiteet PARAS-hanke - puitelain seudullisten tavoitteiden edistäminen (lukion ja toisen asteen hanke,

Lisätiedot

Mäntsälän kunnan strategia 11.11.2013 145

Mäntsälän kunnan strategia 11.11.2013 145 Mäntsälän kunnan strategia 11.11.2013 145 1 Globaalitalous Aluerakenne Strategiakokonaisuus Mäntsälässä Ilmastonmuutos Kuntalaisten palvelutarpeet Ikärakenne Kuntatalous Lainsäädäntö Visio 2020 Luonnonläheinen

Lisätiedot

Valmistus omaan käyttöön 4 301

Valmistus omaan käyttöön 4 301 KÄYTTÖSUUNNITELMA / Tekniset palvelut Tekniset palvelut tukee kunnan muita yksiköitä saavuttamaan tuloksia tarjoamalla hyvät toimitilat sekä miellyttävän ympäristön. Tekniset palvelut toteuttaa peruspalveluja

Lisätiedot

Kokkolan sosiaali- ja terveystoimen strategia strategiaseminaarin ryhmätöiden ja keskustelujen tulokset

Kokkolan sosiaali- ja terveystoimen strategia strategiaseminaarin ryhmätöiden ja keskustelujen tulokset Kokkolan sosiaali- ja terveystoimen strategia 7.12.2009 strategiaseminaarin ryhmätöiden ja keskustelujen tulokset Kokkolan kaupungin strategian rakenne (BSC) Toimivat palvelujen järjestämistavat Hyvinvoiva

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä

Lisätiedot

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA KUNNAN VISIO JA STRATEGIA LUONNOLLISEN KASVUN UURAINEN 2016 AKTIIVISTEN IHMISTEN UURAISILLA ON TOIMIVAT PERUSPALVELUT, TASAPAINOINEN TALOUS, MENESTYVÄ YRITYSELÄMÄ JA PARHAAT MAHDOLLISUUDET TAVOITELLA ONNEA

Lisätiedot

Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid3. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKE PÄÄTTYY - JATKUU

Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid3. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKE PÄÄTTYY - JATKUU Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid3. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKE PÄÄTTYY - JATKUU KESKI-SUOMEN SOTE 2020-HANKKEEN TAVOITTEET Kokonaistavoite: Keski-Suomen SOTE 2020 -hankkeen tavoite

Lisätiedot

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan.

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan. TEKNISEN TOIMEN TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET 2014 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen hallinto Vastuuhenkilö: Rakennusmestari Tehtävän toiminta-ajatus: Teknisen toimeen sijoittuvan teknisen lautakunnan

Lisätiedot

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA KAUPUNKISTRATEGIAN TARKENTAMINEN UUDISTUVA HMEENLINNA 2015 STRATEGIA STRATEGIA OHJAA UUDISTUNEEN KAUPUNGIN TOIMINTAA Strategia ohjaa kaupungin kokonaissuunnittelua sekä lautakuntien suunnittelua ja toimintaa

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS 19.10.2017 1 Kuntastrategia on kuntakokonaisuuden pitkän tähtäyksen päätöksentekoa ja toimintaa ohjaava tulevaisuuden suunta tai kantava idea. Visio = toivottu ja haluttu

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen strategia

Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen strategia Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen strategia 12.8.2009 Visio 2020: Mikkeli modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla Mikkelin uudistuva kaupunkikeskusta sekä vireä maaseutu ja puhtaat vesistöt

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2009, Taloussuunnitelma 2010-2011. A) Toimielin: Koululautakunta B) Puheenjohtaja: Tuija Palosaari

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2009, Taloussuunnitelma 2010-2011. A) Toimielin: Koululautakunta B) Puheenjohtaja: Tuija Palosaari 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2009, Taloussuunnitelma 2010-2011 A) Toimielin: Koululautakunta B) Puheenjohtaja: Tuija Palosaari C) Palvelualue: Koulutoimi D) Vastuuhenkilö: Jaakko Junes E) Tulosalueet:

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA ELINVOIMAINEN SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA

KUNTASTRATEGIA VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA ELINVOIMAINEN SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA KUNTASTRATEGIA 2017- SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA KUNTASTRATEGIA 2017- Tahtotilana on, että Sonkajärvi on ihmisille ja yrityksille viihtyisä, turvallinen ja elinvoimainen asuin- ja toimintaympäristö.

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Tekninen lautakunta

Siilinjärven kunta. Tekninen lautakunta Siilinjärven kunta Tekninen lautakunta Talouden ja toiminnan seurantaraportti ajalta 1.1. 30.4.2016 Tekniset palvelut Sitovuus: valtuusto, brutto Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Ari Kainulainen Arvio mahdollisista

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSTRATEGIA. Rovaniemen koulutuskuntayhtymä

HENKILÖSTÖSTRATEGIA. Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Hallitus 1.3.2011 LIITE 8 HENKILÖSTÖSTRATEGIA Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Hallitus XXXXXX 1 (9) Sisällysluettelo Alkusanat 1 Henkilöstöpoliittiset periaatteet... 3 2 Johtaminen ja esimiestyö... 3 4

Lisätiedot

Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite ja sen toteutuminen. Vaikuttavuus Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty

Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite ja sen toteutuminen. Vaikuttavuus Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty Tulosalue: **HALLINTO ja sen toteutuminen Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty Avoimuus, julkisuus Todentaminen Pöytäkirjat julkaistaan verkossa Resurssien hallinta Kustannusten

Lisätiedot

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu Henkilöstöstrategia vuosille 2016 2018 1 2 Sisältö 1. Henkilöstöstrategiamme tarkoitus... 4 2. Henkilöstöstrategiamme päämäärä,

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNNAN KOULUTUSSUUNNITELMA 2015 Yt-neuvottelukunta 26.1.2015 Kh 2.2.2015

MYNÄMÄEN KUNNAN KOULUTUSSUUNNITELMA 2015 Yt-neuvottelukunta 26.1.2015 Kh 2.2.2015 MYNÄMÄEN KUNNAN KOULUTUSSUUNNITELMA 2015 Yt-neuvottelukunta 26.1.2015 Kh 2.2.2015 Arvio koko henkilöstön ammatillisesta osaamisesta (työntekijä tarkoittaa työsopimussuhteisia ja virkasuhteisia) Mynämäen

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto MUUTOSOHJELMA 1 Muutosohjelman lähtökohdat Strategiset päämäärät Järvenpäätä johdetaan strategialähtöisesti

Lisätiedot

Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009. Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto

Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009. Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009 Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto Kuntien toimintaympäristö Kuntaorganisaatioiden toimintaan ja tavoitteenasetteluun osallistuu monia suorittavia,

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013 Asianro 191/02.06.01/2014 Tiivistelmä Teknisen lautakunnan talouden sopeutustoimenpiteet sisältävä talousarvio toteutui laaditun

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupunkiorganisaation palvelujen järjestämistason perusrakenne ja luottamushenkilöorganisaation toimielinrakenne Organisaatiotoimikunta 30.08.2010 Muutosjohtaja Risto Kortelainen

Lisätiedot

Strategiakortit 2016

Strategiakortit 2016 Kh 30.11.2015 Valt 9.12.2015 Kh 26.4.2016 Kh 1.11.2016 Liite Ptktark. UTAJÄRVEN KUNTA Strategiakortit 2016 Väritunnisteet: Etenee suunnitellusti Viivästynyt Ei etene/keskeytynyt TALOUS Päämäärä: Kuntatalous

Lisätiedot

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 31.01.2014 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO

Lisätiedot

Sivistys: Asiakas ja kuntalainen: Taulukko 1

Sivistys: Asiakas ja kuntalainen: Taulukko 1 Sivistys: Asiakas ja kuntalainen: Taulukko 1 Strategiset päämäärät Kriittiset menestystekijät Mittarit ja tavoitetasot Vastuutaho Toteutuminen Asiakaslähtöisyys Kysynnän mukainen palveluverkko Asiakastyytyväisyys

Lisätiedot

Työ tukee terveyttä. sivu 1

Työ tukee terveyttä. sivu 1 UUDENKAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- STRATEGIA 2010- Työ tukee terveyttä sivu 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mikä henkilöstöstrategia on? 3 2. Mihin henkilöstöstrategia perustuu? 4 3. Miten toteutamme kaupungin strategiaa?

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ?

HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ? HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Elinvoimainen kunta mistä syntyy? Elinvoimaisuus

Lisätiedot